Conclusions
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
M. POIARES MADURO
8 päivänä kesäkuuta 2004(1)
Asia C-171/03
1. Maatschap Toeters
2. M.C. Verberk
vastaan
het Productschap Vee en Vlees
(College van Beroep voor het bedrijfslevenin (Alankomaat) esittämät ennakkoratkaisukysymykset)
Määräaikojen laskeminen – Asetuksen N:o 1182/71 3 artiklan tulkinta – Asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklan tulkinta ja pätevyys – Suhteellisuusperiaate
1.
College van Beroep voor het bedrijfsleven (kaupallinen ja teollinen hallintotuomioistuin) on esittänyt kolme tulkintaa koskevaa
ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskevat naudanliha‑alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetussa asetuksessa säädetyn määräajan
laskutapaa, ja yhden pätevyyttä koskevan ennakkoratkaisukysymyksen, joka koskee kyseisen määräajan noudattamatta jättämisestä
aiheutuvien seurausten suhteellisuutta.
I
Tosiseikat, asiaa koskevat oikeussäännöt ja ennakkoratkaisukysymykset
2.
Pääasian asianosaiset ovat kaksi karja‑alalla toimivaa yritystä (Maatschap Toeters ja M.C. Verberk) ja Productschap Vee en
Vlees (karjan ja lihan markkinointivirasto). Yritykset hakivat naudanliha‑alan yhteisen markkinajärjestelyn puitteissa säädettyä
palkkiota vasikoiden aikaistetusta markkinoille saattamisesta. Productschap Vee en Vlees hylkäsi niiden esittämät hakemukset,
koska ne oli esitetty sovellettavassa lainsäädännössä säädetyn kolmen viikon määräajan päätyttyä.
3.
Maatschap Toetersin vasikat teurastettiin 12., 13. ja 16.3.1998. Productschap Vee en Vlees katsoi, että määräajat hakemusten
esittämistä varten päättyivät 3., 6. ja 7.4.1998 ja että 8.4.1998 esitetty hakemus esitettiin määräajan päättymisen jälkeen.
M.C. Verberkin omistamat vasikat teurastettiin 27. ja 28.1.1998, minkä osalta Productschap Vee en Vlees katsoi, että kolmen
viikon määräajat päättyivät 18. ja 19.2.1998 ja että 20.2.1998 saapunut hakemus esitettiin myöskin määräajan päätyttyä.
4.
Yritykset nostivat kanteen kansallisessa tuomioistuimessa, joka katsoi, että riita‑asian ratkaisu riippui määräaikoihin, päivämääriin
ja määräpäiviin sovellettavista säännöistä 3 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY, Euratom) N:o 1182/71
(2)
3 artiklan tulkinnasta. Tässä säännöksessä säädetään seuraavaa:
”1. – –
Jos päivinä, viikkoina, kuukausina tai vuosina ilmaistu määräaika lasketaan jonkin tapahtuman toteutumisesta tai toimen suorittamisesta
lukien, päivää, jonka aikana tapahtuma toteutuu tai toimi suoritetaan, ei lueta kyseiseen määräaikaan.
2. Jollei 1 tai 4 kohdasta muuta johdu:
– –
- c)
- viikkoina, kuukausina tai vuosina ilmaistu määräaika alkaa kulua määräajan ensimmäisen päivän ensimmäisen tunnin alussa ja
päättyy määräajan viimeisen viikon, kuukauden tai vuoden sen päivän viimeisen tunnin kuluttua umpeen, joka nimeltään tai järjestysnumeroltaan
vastaa määräajan alkamispäivää. – – ”
5.
Kansallinen tuomioistuin katsoi, että riita‑asiassa annettava ratkaisu riippui myös asetuksen N:o 3886/92
(3)
50 a artiklan sen 1 kohdan tulkinnasta ja pätevyydestä, jonka mukaan ”palkkiohakemukset [vasikoiden aikaistetusta markkinoille
saattamisesta] on toimitettava kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle viimeistään kolmen viikon kuluttua teurastuspäivästä.”
6.
Tässä asiayhteydessä kyseinen tuomioistuin esitti seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
- ”1.a)
- Onko asetuksen N:o 1182/71 3 artiklan 2 kohdan johdantokappaletta ja c alakohtaa tulkittava siten, että asetuksen N:o 3886/92
50 a artiklassa säädetyn kaltainen viikoissa ilmaistu määräaika päättyy määräajan viimeisen viikon sen päivän viimeisen tunnin
kuluttua umpeen, joka nimeltään vastaa sitä päivää, joka seurasi päivää, jona teurastus suoritettiin?
- 1.b)
- Onko jäsenvaltiolla vapaus määrittää asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklaa soveltaessaan ajankohta, jona palkkiohakemus on tehty,
soveltamalla kansallisia menettelytapasääntöjä, jotka kyseisen jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä soveltuvat vastaavanlaisiin
kansallisiin hakemusten tekemiselle asetettuihin määräaikoihin?
- 1.c)
- Jos näin ei ole, onko asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklaa tulkittava siten, että palkkiohakemus on ’toimitettu’ ajoissa myös
silloin, kun voidaan osoittaa, että se on ennen kolmen viikon määräajan päättymistä lähetetty postitse ja se on saapunut toimivaltaiselle
elimelle määräajan päättymisen jälkeen sellaisena ajankohtana, että viimeksi mainittu on voinut ilmoittaa kyseiset tiedot
komissiolle samana päivänä, jona se olisi ilmoittanut ne, jos se olisi saanut palkkiohakemuksen tässä määräajassa?
- 2)
- Onko asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklan 1 kohta pätevä siltä osin kuin palkkio evätään hakijoilta sen nojalla kokonaisuudessaan,
jos hakemuksen tekemiselle asetettu määräaika ylitetään, riippumatta määräajan ylityksen luonteesta tai laajuudesta?”
7.
Alankomaiden hallitus, Productschap Vee en Vlees ja komissio ovat esittäneet huomautuksia.
II
Arviointi
A
Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys
8.
Tällä kysymyksellä kansallinen tuomioistuin tiedustelee, miten asetuksessa N:o 1182/71 tarkoitettu viikkojen mittainen sellainen
määräaika on laskettava, joka alkaa jostakin tapahtumasta tai toimesta. Kansallinen tuomioistuin päättelee asetuksen 3 artiklasta,
että määräaikaan ei lasketa kuuluvaksi sitä päivää, jolloin tapahtuma toteutui tai toimi suoritettiin, esillä olevassa tapauksessa
siis päivää, jona vasikat teurastettiin, mutta sillä on epäilyjä siltä osin kuin on kyse määräajan päättymispäivästä. Kyseisen
asetuksen 3 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään, että määräaika päättyy sen päivän lopussa, joka nimeltään tai järjestysnumeroltaan
vastaa määräajan alkamispäivää. Viitataanko siinä päivään, jona tapahtuma toteutui tai jona toimi suoritettiin, vaikkei kyseistä
päivää lasketakaan määräaikaan? Vai tarkoitetaanko siinä seuraavaa päivää, joka on ensimmäinen määräaikaan kuuluva päivä?
Kansallinen tuomioistuin huomauttaa, että ensimmäisen tulkinnan mukaan viikon mittaiseen määräaikaan kuuluu seitsemän päivää,
kun taas jälkimmäisen mukaan tällaisiin määräaikoihin kuuluisi yksi päivä enemmän. Näin ollen yhden viikon määräaika olisi
kahdeksan päivän mittainen, kahden viikon määräaika viidentoista päivän mittainen ja niin edelleen.
9.
Alankomaiden hallituksen mukaan asetuksen N:o 1182/71 3 artiklan sanamuodosta voidaan päätellä, että viikkoina ilmaistun määräajan
viimeinen päivä on määräajan viimeisen viikon se päivä, joka nimeltään vastaa päivää, joka seurasi tapahtumaa tai toimea,
josta alkaen määräaika alkoi kulua. Alankomaiden hallitus katsoo, että koska nyt käsiteltävänä olevassa asiassa teurastuspäivää
ei lasketa määräaikaan, määräajan on katsottava alkavan seuraavana päivänä. Näin ollen kun vasikat teurastettiin 16.3.1998,
kolmen viikon määräaika alkoi tiistaina 17.3.1998 kello 00:00 ja päättyi kolmen viikon kuluttua tiistaina kello 24:00, toisin
sanoen tiistaina 7.4.1998 kello 24:00.
10.
Komissio puoltaa päinvastaista tulkintaa. Sen mukaan asetuksen N:o 1182/71 3 artikla perustuu määräajan alkamispäivän (dies
a quo) ja päättymispäivän (dies ad quem) käsitteille. Komissio päättelee kyseisen säännöksen 1 kohdan perusteella, että määräajan
alkamispäivä on päivä, jolloin se tapahtuma toteutui tai se toimi tehtiin, josta alkaen määräaika on laskettava. Kyseisen
säännöksen 1 kohdan mukaan määräajan päättymispäivä ei ole osa määräaikaa siten, että kaikilla hallinnon alaisilla on yhtä
pitkä määräaika, joka ei ole riippuvainen ajankohdasta, jolloin tapahtuma sattuu tai toimi tehdään. Päivä, jolloin kyseinen
tapahtuma sattuu tai toimi tehdään, pysyy kuitenkin määräajan alkamispäivänä määräajan viimeisen päivän laskemista varten.
Jos asian laita ei olisi näin, yhden viikon määräaika olisi kahdeksan päivän pituinen, kahden viikon määräaika viidentoista
päivän pituinen ja niin edelleen, mitä komissio pitää epäjohdonmukaisena.
11.
Tähän kysymykseen liittyy monimutkainen ja merkityksellinen tulkinnallinen ongelma, kun otetaan huomioon asetuksen N:o 1182/71
laaja soveltamisala. Sen 1 artiklassa todetaan, että ”jollei toisin säädetä, – – asetusta sovelletaan neuvoston tai komission
säädöksiin, jotka on annettu tai annetaan Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen – – nojalla”. Näin ollen asetusta sovelletaan
yhteisön lainsäädännössä säädettyjen määräaikojen, päivämäärien ja päättymispäivien laskemisessa, lukuun ottamatta määräaikoja,
joihin sovelletaan erityisiä säännöksiä, ja niitä, joista säädetään perustamissopimuksissa tai toimissa, jotka eivät ole neuvoston
tai komission antamia toimia – esimerkiksi yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksessä, joka on tuomioistuimen oma toimi,
joka sisältää määräaikoja koskevia erityisiä säännöksiä.
12.
Aloitan arviointini viittaamalla lyhyesti teksteihin, jonka jälkeen esittelen järjestelmällisesti perusteluni, joista mielestäni
käy ilmi asianmukainen vastaus esitettyyn kysymykseen.
13.
Niiden kieliversioiden teksteissä, joihin olen tutustunut, ei anneta lopullista vastausta. Tämä johtuu asetuksen N:o 1182/71
3 artiklan kaikissa kieliversioissa olevasta epäselvyydestä. Kyseisen artiklan 2 kohdassa säädetään, mikä on viikkoina, kuukausin
tai vuosin ilmaistujen määräaikojen viimeinen päivä, vain toteamalla, että kyseessä on määräajan viimeisen viikon, kuukauden
tai vuoden päivä, jonka viikonpäivän nimi tai päivämäärä on sama kuin se, josta määräajan laskeminen alkoi, selventämättä
sitä, onko määräajan ensimmäinen päivä se päivä, jolloin määräajan alkamiseen johtanut tapahtuma sattui tai toimi tehtiin,
vai sitä seuraava päivä.
14.
Käsittelen ensimmäiseksi asetuksen N:o 1182/71 antamisen ajankohtana virallisina voimassa olleet kieliversiot (saksa, ranska,
italia ja hollanti). Vaikka yhteisön primäärioikeuden ja johdetun oikeuden tekstit ovat todistusvoimaiset myös kaikilla virallisilla
kielillä, tämän säännöksen tarkoituksen selventämisessä voi olla erityistä hyötyä siitä, että kiinnitetään erityisesti huomiota
niihin kieliversioihin, joissa se on annettu.
15.
Saksankielisen version mukaan määräaika päättyy sen päivän viimeisen tunnin kuluttua umpeen: ”der dieselbe Bezeichnung oder
dieselbe Zahl wie der Tag des Fristbeginns trägt” (joka nimeltään tai järjestysnumeroltaan vastaa määräajan alkamispäivää).
Ei ole ilmeistä, mikä tämä ”Tag des Fristbeginns” voisi olla. Hieman aiempana 3 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään,
että määräaika alkaa kulua (”beginnt”) ”des ersten Tages der Frist” (määräajan ensimmäisen päivän) ensimmäisen tunnin alussa
siten, että vaikuttaa siltä, että siinä viitataan sitä päivää seuraavaan päivään, jolloin määräajan laskemisen aloittava tapahtuma
toteutuu tai toimi suoritetaan, koska tätä viimeksi mainittua päivää ei lasketa määräaikaan kuuluvaksi. Sen seikan, että saksankielisessä
versiossa käytetään 2 kohdassa verbiä ”beginnen” ja sanaa ”Fristbeginn”, kun taas 1 kohdassa käytetään ilmaisua ”Anfang”,
perusteella voidaan ajatella, että määräajan viimeinen päivä on laskettava määräajan ensimmäisen päivän mukaan, eikä sen päivän
mukaan, jolloin määräajan aloittanut tapahtuma on toteutunut tai toimi suoritettu. Tässä kieliversiossa on kuitenkin yhä epäselvyyttä.
16.
Ranskankielisessä versiossa määräajan viimeinen päivä riippuu siitä, mikä on ”jour de départ”, jolla voidaan viitata yhtä
lailla määräajan ensimmäiseen päivään (”premier jour du délai”) tai siihen päivään, jolloin se tapahtuma toteutuu tai se toimi
suoritetaan, josta lähtien määräaika on laskettava (”à partir du moment où survient un événement ou s’effectue un acte”).
Ilmaisujen ”jour de départ” ja ”à partir” käyttö voi johtaa ajattelemaan, että lainsäätäjä on viitannut päivään, jolloin tapahtuma
toteutuu tai toimi suoritetaan, eikä sitä seuraavaan päivään, vaikka tätä viimeksi mainittua mahdollisuutta ei voidakaan poissulkea.
17.
Italiankielinen versio, joka ei ole täysin selkeä, ilmeisestikin puoltaa Alankomaiden hallituksen väitettä, koska 3 artiklan
2 kohdan c alakohdassa käytetään italiaksi ilmaisua ”giorno iniziale” (ensimmäinen päivä) ja hieman ennen sitä säädetään,
että määräaika ”comincia a decorrere all’inizio della prima ora del primo giorno del periodo” (alkaa kulua määräajan ensimmäisen
päivän ensimmäisen tunnin alussa), kun taas 1 kohdassa käytetään ilmaisua ”a partire dal momento in cui si verifica un evento
o si compie un atto” (tapahtuman toteutumisesta tai toimen suorittamisesta lukien).
18.
Hollanninkieliseen tekstiin sisältyy sama epäselvyys, koska asetuksen 3 artiklan 2 kohdan c kohdassa viitataan ”dag waarop
de termijn ingaat” (määräajan alkamispäivään), vaikka samassa kohdassa mainitaan hieman aikaisemmin ”gaat een in weken, maanden
of jaren omschreven termijn in – – ” (viikkoina, kuukausina tai vuosina ilmaistu määräaika alkaa kulua – –). Käyttämällä samaa
verbiä (”ingaan”) osoitetaan ilmeisesti, että määräajan viimeinen päivä on päivä, joka numeroltaan vastaa määräajan alkamispäivää,
toisin sanoen sitä päivää seuraavaa päivää, jolloin se tapahtuma toteutui tai jolloin se toimi suoritettiin, josta määräaika
alkaa kulua. Asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa käytetään kuitenkin verbiä ”ingaan”, kun viitataan päivään, josta määräaika alkaa
kulua siten, että on epäselvää, mihin päivään siinä viitataan.
19.
Sama ongelma esiintyy espanjankielisessä versiossa (”el día a partir del cual empieza a computarse un plazo”), portugalinkielisessä
versiossa (”o dia do início do prazo”, missä ilmeisesti viitataan pikemminkin määräajan ensimmäiseen päivään) ja englanninkielisessä
versiossa (”the day from which the period runs”, jossa ilmeisesti viitataan päivään, jolloin tapahtuma toteutui tai toimi
suoritettiin).
20.
Esitetty kysymys eroaa tämä selkeyden puutteen vuoksi yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
niiden menettelyllisten määräaikojen tulkintaa koskevasta kysymyksestä, joihin sovelletaan omia määräyksiä, jotka sisältyvät
kummankin työjärjestyksen 80–82 artiklaan ja 101–103 artiklaan. Nämä määräykset ovat selkeät, koska niissä määrätään, että
”viikkoina, kuukausina tai vuosina ilmaistu määräaika päättyy sen päivän päättyessä, joka määräajan viimeisenä viikkona, kuukautena
tai vuotena nimeltään tai järjestysnumeroltaan vastaa päivää, jona se tapahtuma sattui tai se toimenpide toteutettiin, josta
määräaika on laskettava. Jos kuukausina tai vuosina ilmaistun määräajan näin laskettavaa päättymispäivää ei ole määräajan
viimeisenä kuukautena, määräaika päättyy tämän kuukauden viimeisenä päivänä”.
(4)
Ei ole epäilyäkään siitä, että määräajan päättymispäivän laskemisessa käytettävä viitepäivä on päivä, jona se tapahtuma sattui
tai se toimenpide toteutettiin, josta määräaika alkaa, ja näin ollen yhden viikon määräaika on seitsemän päivän pituinen,
kahden viikon määräaika neljäntoista päivän pituinen, ja niin edelleen. Koska kyseessä kuitenkin ovat näin erilaiset asiakirjat,
menettelyllisissä määräajoissa käytetty ratkaisu ei ole meille avuksi, kun on tulkittava asetusta N:o 1182/71. Lisäksi ei
ole mitään syytä tulkita asetusta N:o 1182/71 yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestysten
valossa tai päinvastoin.
21.
Koska säännös ei ole ratkaisevan tärkeä, on välttämätöntä käyttää muita tulkintamenetelmiä. Oikeuskäytännöstä ilmenee, että
jos yhteisön säännöksen eri kieliversioiden välillä on tekstiin liittyviä epäselvyyksiä tai eroavaisuuksia, tätä säännöstä
on tulkittava sen säädöksen yleisen rakenteen ja tarkoituksen mukaan, johon se kuuluu.
(5)
Esillä olevassa asiassa voidaan saada apua vain systemaattisesta arvioinnista, koska asetuksen N:o 1182/71 pääasiallisessa
tarkoituksessa ei oteta kantaa tähän kysymykseen. Kyseisessä asetuksessa nimittäin säädetään ”yhtenäisistä yleisistä säännöistä”,
(6)
ja molemmilla tulkintatavoilla voidaan taata tämä lopputulos, riippumatta siitä kumpi niistä valittaisiin.
22.
Ratkaiseva peruste perustuu asetuksen N:o 1182/71 3 artiklan 1 ja 2 kohdan väliseen suhteeseen. Tämän artiklan 1 kohtaa on
pidettävä säännöksenä, jossa vahvistetaan erityissäännös vain yhden tyyppisiä määräaikoja varten, niitä, jotka lasketaan ”jonkin
tapahtuman toteutumisesta tai toimen suorittamisesta lukien”. Siinä säädetään vain tällaisia määräaikoja varten, että päivää,
jona tapahtuma toteutuu tai toimi suoritetaan, ei lasketa mukaan määräaikaan. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut, kun on
kyse menettelyllisistä määräajoista, että ”tällaisilla säännöksillä, joissa määräaikaan sisältyväksi ei lasketa sitä päivää,
jolloin toteutettiin se toimenpide, josta määräaika alkaa kulua, halutaan taata, että jokainen osapuoli saa määräajat täysimääräisesti
hyödykseen”.
(7)
Samalla tavoin asetuksen N:o 1182/71 tapauksessa kaikkiin henkilöihin sovelletaan samaa määräaikaa ja riippumatta siitä,
minä hetkenä se tapahtuma toteutuu tai se toimi suoritetaan, josta alkaen määräaika on laskettava.
23.
Tämän artiklan 2 kohdan sääntöä sen sijaan sovelletaan kaiken tyyppisiin määräaikoihin, ei vain niihin, jotka riippuvat tapahtumasta
tai toimesta. Tästä syystä siinä säädetään, että ”jollei 1 tai 4 kohdasta muuta johdu” (tässä viitataan eritystapaukseen,
jossa määräajan viimeinen päivä on yleinen vapaapäivä, lauantai tai sunnuntai). Tämän asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa, ei
sen 1 kohdassa, säädetään yleisluonteisesti määräaikojen alkamisesta ja päättymisestä; seuraavaksi toteammekin, että tämä
tapahtuu siten, että määräajoissa on viikkoina ilmaistuina aina yksi päivä enemmän kuin jos otettaisiin huomioon seitsemän
päivän viikot. Asian laita on samoin kun on kyse kuukausin tai vuosin ilmaistuista määräajoista.
24.
Kuvitelkaamme nimittäin, että lainsäätäjä säätäisi viikon pituisesta määräajasta, jota ei lasketa tapahtumasta tai toimesta,
vaan tietystä päivästä alkaen,
(8)
esimerkiksi 19.3.2004. Tämän asetuksen 3 artiklan 1 kohdan erityistä sääntöä ei sovellettaisi, koska kyseessä ei olisi yksi
siinä säädetyistä määräajoista. Tämä on johdonmukaista, koska tapauksessa, jossa määräaika on vahvistettu tietystä päivämäärästä
alkaen, hallintoalamaiset voivat päättää määräajan ensimmäisestä päivästä. Tällaisessa tapauksessa 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti
määräaika alkaisi kulua perjantaina 19.3.2004 kello 00:00 ja päättyisi määräajan viimeisen viikon – seuraavan viikon – sinä
päivänä kello 24:00, joka nimeltään vastaa määräajan alkamispäivää, toisin sanoen perjantaina 26.3. kello 24:00. Jos lasketaan
kuluneet päivät, voimme todeta, että kyseessä on kahdeksan kokonaista päivää. Tämän vuoksi asetuksessa N:o 1182/71 viikkoina
ilmaistuun määräaikaan kuuluu aina yksi päivä viikkojen päiviä vastaavaa päivien määrää enemmän. Näin ollen viikon määräaika
on kahdeksan päivän mittainen, kahden viikon määräaika viidentoista päivän mittainen, ja niin edelleen. Asian laita on samoin
kun on kyse kuukausin tai vuosin ilmaistuista määräajoista. Täten komission väite, joka koskee asetuksessa N:o 1182/71 säädettyjen
määräaikojen uudistamista perinteisen kalenterin mukaisiksi, on mielestäni virheellinen.
25.
Johtopäätöksen on oltava ilmeinen, koska asetuksen N:o 1182/71 viikkoina, kuukausin tai vuosin ilmaistut määräajat eivät voi
olla erilaiset sen mukaan, alkavatko ne jonakin tiettynä päivänä vai riippuvatko ne jostakin tapahtumasta tai toimesta. Jos
1 kohdan erityissäännöstä voidaan ensi silmäyksellä päätellä, että lainsäätäjä on aikonut taata määräaikojen käytön yhdenvertaisuuden,
olisi epäjohdonmukaista kohdella yhdellä tavalla niitä yksityisiä, joihin sovelletaan määräaikaa, jonka alkaminen riippuu
jonkin tapahtuman toteutumisesta tai jonkin toimen suorittamisesta, ja toisella tavalla niitä, joihin sovelletaan määräaikaa,
joka lasketaan tietystä päivästä alkaen. Komission puoltama tulkinta johtaisi siihen, että viimeksi mainituilla olisi yksi
päivä enemmän kun on kyse viikkoina, kuukausina tai vuosina ilmaistusta määräajasta, ilman, että tämän erilaisen kohtelun
käyttöön ottamiselle olisi mitään syytä. Koska päivinä ilmaistujen määräaikojen pituus on aina sama riippumatta siitä, alkoivatko
ne tietystä päivästä vai jonkin tapahtuman toteutumisesta tai jonkin toimen suorittamisesta, ei myöskään olisi johdonmukaista,
että viikkoina, kuukausina tai vuosina ilmaistun määräajan pituus vaihtelee sen mukaan, minkä tyyppisestä määräajasta on kysymys.
26.
Näin ollen on katsottava, että asetuksen N:o 1182/71 3 artiklan 1 kohdassa siirretään määräajan alkamispäivää seuraavan päivän
alkuun niitä määräaikoja varten, joiden alkaminen riippuu jonkin tapahtuman toteutumisesta tai jonkin toimen suorittamisesta.
Todellisuudessa sen päivän jäljelle jäävät tunnit, jona tapahtuma toteutuu tai toimi suoritetaan, eivät ole hyödyllisiä määräajasta
riippuvan toimen kannalta, minkä vuoksi niitä ei lasketa määräaikaan. Koska määräajan alkamispäivä on täten vahvistettu sen
tapahtuman toteutumista tai sen toimen suorittamista seuraavaan päivään, josta määräaika riippuu, päättymispäivän on vastattava
kyseisen alkamispäivän, eikä sitä edeltävän päivän nimeä tai järjestysnumeroa, koska edeltävä päivä ei mitenkään voi kuulua
määräaikaan, vaikka määräajan alkaminen siitä riippuukin.
27.
Tämä perustelu on mielestäni tarpeellinen ja riittävä ratkaisemaan ensimmäisen kysymyksen Alankomaiden hallituksen ehdottamalla
tavalla, mutta muitakin syitä voidaan esittää. Ensimmäinen syy on tuoda esiin, että komission alkuperäisessä ehdotuksessa
3 artiklan 1 ja 2 kohta vastasivat asetuksen erillisiä artikloita (3 ja 5 artikla),
(9)
missä yhteydessä on vaikea todeta, että jälkimmäisessä käytetty käsite voisi viitata ensimmäiseen käsitteeseen. Sen tekstin
tulkinnan yhteydessä, johon lainsäätäjä lopuksi päätyi, voidaan ottaa huomioon kohtien vierekkäisyys ja se, että on epätodennäköistä,
että 2 kohdassa viitattaisiin 1 kohtaan silloin kun 2 kohdassa itsessään on luonnollinen viitekäsite määräajan viimeistä päivää
varten. Viimeiseksi katson, että tekstin epäselvyyden vuoksi asianmukaisena pidettävä tulkinta on myöskin se, jolla voidaan
taata mahdollisimman suuri oikeusvarmuuden taso niin yksityisille kuin kansallisille hallintoviranomaisillekin, joiden on
sovellettava asetuksella N:o 1182/71 säädeltyjä määräaikoja.
28.
Näin ollen voidaan päätellä, että asetuksen N:o 1182/71 3 artiklan 2 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että viikkoina,
kuukausina tai vuosina ilmaistut määräajat, jotka on laskettava siitä hetkestä alkaen, jona tapahtuma toteutuu tai jona toimi
suoritetaan, päättyvät määräajan viimeisen viikon, kuukauden tai vuoden sen päivän lopussa, joka nimeltään tai järjestysnumeroltaan
vastaa sitä päivää seurannutta päivää, jona se tapahtuma toteutui tai se toimi suoritettiin, josta määräajan laskeminen alkoi.
B
Toinen ennakkoratkaisukysymys
29.
Tämä kysymys on huomattavasti yksinkertaisempi kuin ensimmäinen. Tämä ilmenee siitä, että komissio ja Alankomaiden hallitus
ehdottivat samankaltaisten perusteluiden perusteella, että siihen on vastattava kieltävästi.
30.
Yhteisön oikeudessa, asetuksessa N:o 3886/92 ja asetuksessa N:o 1182/71 säädetyssä lainsäädännössä määritellään nimittäin
tarkasti sellaisten hakemusten esittämisen edellytykset, joista nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys. Näissä asetuksissa
säädetään naudanliha‑alan yhteisestä markkinajärjestelystä ja määräaikoja koskevista yleisistä ja yhtenäisistä säännöistä,
ja tämä lainsäädäntö on tyhjentävää nyt esillä olevien kysymysten kannalta (palkkion hakemista koskevan määräajan kesto ja
laskutapa). Jos kansallisten hallinnollisten säännösten soveltaminen olisi mahdollista, yhteisön oikeuden yhtenäisyys ja taloudellisten
toimijoiden yhdenvertaisuus olisivat uhattuina.
31.
Tästä syystä katson, että soveltaessaan asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklaa jäsenvaltio ei voi vapaasti määritellä hetkeä,
jolloin palkkiohakemus katsotaan esitetyksi siten, että jäsenvaltio soveltaisi kansallisia menettelysäännöksiä, joilla kyseisen
valtion kansallisessa oikeudessa säädellään samankaltaisia hakemusten esittämistä koskevia kansallisia määräaikoja.
C
Kolmas ennakkoratkaisukysymys
32.
Mielestäni kolmanteen kysymykseen annettava vastaus on myös selvä. Katson Alankomaiden hallituksen ja komission tavoin, että
asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklaa on tulkittava siten, että sillä on merkitystä, että toimivaltainen viranomainen on vastaanottanut
hakemuksen, eikä sillä, että hakemus on jätetty postiin.
33.
Suurimmassa osassa kieliversioita tämä on asianmukainen tulkinta. Kyseessä ovat ranskankielinen (”est à introduire auprès
de l’autorité compétente”), espanjankielinen (”se presentarán ante la autoridad competente”), englanninkielinen (”shall be
lodged with the competent authority”), italiankielinen (”dev’essere presentata all’autoritá competente”), portugalinkielinen
(”devem ser apresentados à autoridade competente”), saksankielinen (”sind – – bei der zuständigen Behörde – – einzureichen”),
tanskankielinen (”indgives til medlemsstatens myndigheder”) ja ruotsinkielinen versio (”skall lämnas in till den behöriga
myndighet”). Englannin‑ ja ranskankieliset versiot ovat erityisen selkeät niissä käytettyjen verbien vuoksi, koska niissä
viitataan ajankohtaan, jona hakemus fyysisesti toimitetaan toimivaltaiselle viranomaiselle. Muutkin kieliversiot ovat tältä
osin selkeitä, ennen kaikkea koska niiden mukaan
toimivaltaiselle viranomaiselle esittäminen on merkityksellistä. Vaikka muissa kieliversioissa (suomeksi ”toimittaa”, joka ilmeisesti voi merkitä sekä lähettämistä
että luovuttamista; kreikaksi ”υποβάλλεται”) käytetyt verbit ovat kenties hieman epäselvemmät, toimivaltaisen viranomaisen
erityisestä mainitsemisesta johtuu, että luonnollisin tulkinta on, että otetaan huomioon päivämäärä, jolloin viranomainen
on vastaanottanut hakemuksen, eikä sitä päivämäärää, jolloin hakemus on lähetetty.
34.
Nyt käsiteltävänä oleva asia on tekstien selkeyden vuoksi erilainen kuin asia C‑1/02, Borgmann,
(10)
jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että koska sovellettavan lainsäädännön joissakin kieliversioissa merkityksellinen päivämäärä
oli lähetyspäivä ja joissakin taas saapumispäivä, merkityksellisenä päivämääränä oli pidettävä lähetyspäivää, ja katsoi, että
tällaista tulkintaa ei estetty lainsäädännön tarkoituksessa eikä sen rakenteessa ja että tällä tavoin voitiin taata taloudellisten
toimijoiden oikeusvarmuus. Esillä olevassa asiassa on selvää, että ei ole olemassa sellaisia kielellisiä eroja, joiden perusteella
tällainen tulkinta olisi perusteltu.
35.
Mielestäni asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklasta tehtyä tulkintaa ei voida muuttaa väitteellä, jonka mukaan kansallinen viranomainen
olisi voinut toimittaa vastaavat tiedot komissiolle samaan aikaan riippumatta siitä, otettiinko huomioon lähetys‑ vai vastaanottopäivä.
Määräaika on laadittu yleisluonteisesti kaikkia taloudellisia toimijoita varten, ja sen vaikutuksena on pääsääntöisesti, että
toimea, johon sitä sovelletaan, ei voida suorittaa määräajan päätyttyä. Muilta osin määräaikojen jatkaminen sen mukaan, minä
päivinä vasikat teurastetaan ja minä päivinä tiedot on lähetettävä komissiolle, olisi vaikeasti yhteen sovitettavissa yhdenvertaisuuden
ja oikeusvarmuuden periaatteiden kanssa niitä käytännön hankaluuksia lukuun ottamatta, joita toimivaltaisille kansallisille
viranomaisille aiheutuisi.
36.
Tämän vuoksi katson, että asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklaa on tulkittava siten, että palkkiohakemuksen ei voida katsoa
olevan määräajassa esitetty, vaikka olisi osoitettu, että se on toimitettu postiviranomaisille ennen kolmen viikon määräajan
päättymistä ja toimivaltainen viranomainen on vastaanottanut palkkiohakemuksen määräajan päättymisen jälkeen ajankohtana,
jona se voi vielä ilmoittaa kyseiset tiedot komissiolle samana päivänä, jona ne olisi ilmoitettu, jos palkkiohakemus olisi
vastaanotettu tässä määräajassa.
D
Neljäs ennakkoratkaisukysymys
37.
Siltä osin kuin on kyse asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklan pätevyyttä koskevasta kysymyksestä, totean aluksi, että kysymyksessä
ei viitata kolmen viikon määräajan pätevyyteen, vaan sen noudattamatta jättämisestä aiheutuvan sen seurauksen pätevyyteen,
joka on aina hakemuksen hylkääminen, viivästyksen kestosta riippumatta. Kansallinen tuomioistuin katsoo, että suhteellisuusperiaatteen
mukaisesti palkkion määrää olisi alennettava porrastetusti viivästyspäivien mukaan. Sen mukaan tämä olisi johdonmukaista asetuksen
(ETY) N:o 3887/92
(11)
8 artiklan kanssa, jota ei sovelleta nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä olevaan palkkioon ja jossa säädetään seuraavaa:
”Ylivoimaista estettä lukuun ottamatta hakemuksen jätön myöhästymisestä aiheutuu niiden hakemuksen kohteena olevien tukien
määrien vähentäminen 1 prosentilla työpäivää kohti, joihin tuottajilla olisi ajoissa jätetyn hakemuksen mukaan oikeus. Jos
hakemus myöhästyy enemmän kuin 20 päivää, se hylätään ja tukea ei myönnetä.”
38.
Alankomaiden hallitus ja komissio katsovat, että asetuksen N:o 3886/92 50 a artikla on suhteellisuusperiaatteen mukainen.
Alankomaiden hallitus erottaa tämän asian asiasta Pressler,
(12)
jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että sellainen rakenteellista toimenpidettä koskeva säännös ei ole pätevä, jossa ei
oteta huomioon sitä, kuinka paljon hakemus viivästyi kellonajasta, jona se oli esitettävä. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi,
että kansallisilla viranomaisilla oli vielä runsaasti aikaa toimittaakseen komissiolle ilmoitusten yhteenvedot. Nyt käsiteltävänä
olevassa tapauksessa on kuitenkin kyseessä tilannesidonnainen toimenpide, joka on erilainen kuin rakenteelliset palkkiot,
joita varten lainsäädännössä säädetään porrastuksesta siinä tapauksessa, että hakemuksen esittäminen viivästyy. Lisäksi koska
kyseessä on tilannesidonnainen toimenpide, komission on voitava arvioida jatkuvasti ja tehokkaasti sen vaikutuksia. Alankomaiden
hallitus ja komissio katsovat, että määräaikaa on tästä syystä noudatettava täsmällisesti, minkä vuoksi määräajan noudattamatta
jättämisestä aiheutuvat seuraukset ovat suhteellisuusperiaatteen mukaiset, koska ne eivät ole vakavammat kuin on tarpeellista
kyseessä olevan toimenpiteen tavoitteiden saavuttamiseksi.
39.
Tämän kysymyksen avulla voimme yrittää selkeyttää erästä seikkaa oikeuskäytännöstä, joka koskee suhteellisuusperiaatteen soveltamista
määräaikoihin liittyvissä asioissa ja jossa ei aina erotella määräaikoja, joiden noudattamatta jättämisestä määrätään seuraamus
(esimerkiksi vakuuden menettäminen tai sakon määrääminen), ja määräaikoja, joiden noudattamatta jättämisen seuraus on kielteinen
päätös (esimerkiksi palkkion epääminen). Tämä erottelu on mielestäni tärkeä, koska kaksinkertainen arviointi on perusteltu
kun kyseessä on seuraamuksia: on arvioitava, onko määräaika suhteutettu, ja myös, onko määrätty seuraamus suhteutettu rikkomuksen
vakavuuteen. Tästä näkökulmasta katsottuna voidaan ymmärtää, että yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että sellaiset säännökset
eivät ole pätevät, joissa säädetään sama seuraamus riippumatta siitä, miten vakava rikkomus on kyseessä, miten kauan viivästys
kesti tai miten se vaikutti kyseessä olleen säännöksen tavoitteen toteutumiseen.
(13)
40.
Sen sijaan silloin kun on kyse määräajasta, jonka noudattamatta jättämisestä ei aiheudu seuraamusta vaan kielteinen päätös,
suhteellisuuden arvioinnin olisi rajoituttava koskemaan vahvistettua määräaikaa ilman, että se ulottuu määräajan noudattamatta
jättämisen seurauksiin. Edellä mainitussa asiassa Pressler annettu tuomio voi vaikuttaa siltä, että siinä vastustetaan tätä
näkökantaa, koska yhteisöjen tuomioistuin totesi, että sellainen säännös ei ole pätevä, jossa ei mahdollistettu taloudellisille
toimijoille tuen saamista, jos ne esittivät hakemuksensa määräajan päätyttyä ”viivästymisen kestosta riippumatta”.
(14)
Syyt, joiden vuoksi yhteisöjen tuomioistuin päätyi toteamaan, että tällainen säännös ei ole pätevä, osoittavat kuitenkin,
että suhteetonta oli vahvistettu määräaika lainsäädännön tavoitteisiin nähden, eivät määräajan noudattamatta jättämisen seuraukset.
(15)
41.
Ehdotettu näkökanta on muilta osin samansuuntainen asiassa Denkavit France annetun tuomion kanssa: ”Asiakirjan viivästyneestä
toimittamisesta aiheutuva vanhentuminen on yleisesti ottaen kaikkien preklusiivisten määräaikojen ylittymisestä aiheutuva
tavanomainen seuraus, ei seuraamus.”
(16)
Näin ollen katson, että on ristiriitaista todeta ensin, että määräaika, jonka noudattamatta jättämisestä ei määrätä seuraamusta,
on oikeasuhteinen lainsäädännön tavoitteisiin nähden, ja tutkia seuraavaksi sen noudattamatta jättämisen seurausten oikeasuhteisuutta.
Toisin sanoen, kyseisestä määräajasta yksityisiin aiheutuvat kielteiset vaikutukset eivät muodosta seuraamusta, vaan johtuvat
siitä, että määräaika on preklusiivinen, eli siitä luonnollisesta seurauksesta, että määräajasta riippuvan toimen toteuttaminen
tai oikeuden käyttäminen vanhentuvat. Tässä tapauksessa tällaisen preklusiivisen luonteen oikeasuhtaisuus on osa itse määräajasta,
jota sovelletaan yhdenvertaisesti kaikkiin yksityisiin, suoritettavaa suhteellisuuden arviointia, joka tavallisesti vastaa
hyvään hallintoon liittyvää yleistä etua. Katson siis, että seuraamuksen suhteellisuutta on arvioitava erikseen vain siinä
tapauksessa, jossa määräajan noudattamatta jättämisestä aiheutuu seuraamus. Muissa tapauksissa arvioinnin on rajoituttava
koskemaan vahvistetun määräajan suhteellisuutta.
42.
Koska nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kyse määräajasta, jonka noudattamatta jättämisestä ei aiheudu seuraamusta, on
riittävää, kun lausutaan määräajan suhteellisuudesta, minkä osalta on ilmeistä, että se muuttaa kansallisen tuomioistuimen
esittämän ennakkoratkaisukysymyksen käsitteitä. Kuten komissio on todennut, yhteisen maatalouspolitiikan alalla yhteisön lainsäätäjällä
on laaja harkintavalta, minkä vuoksi yhteisöjen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan on rajoituttava koskemaan sitä, onko
toimenpide ilmeisen yhteensopimaton sen tarkoituksen kanssa.
(17)
Tämän vuoksi suhteellisuusperiaatetta ei sovelleta suppeasti vaan on määriteltävä, onko määräaika ilmeisen suhteeton. Esillä
olevassa asiassa asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklan kolmen viikon preklusiivinen määräaika ei mielestäni vaikuta ilmeisen
suhteettomalta, vaan tarpeelliselta sellaisten palkkioiden myöntämisen puitteissa, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia ja
joita komission on seurattava jatkuvasti niihin mahdollisesti tehtävien mukautusten vuoksi. Katson myös, että määräajan pituus
on kohtuullinen ja riittävä, jotta mahdolliset palkkionsaajat voivat esittää hakemuksensa määräajassa.
43.
Määräajan suhteellisuudesta tehdyn tämän kaltaisen kokonaisarvioinnin – jossa ei arvioida sen seurausten suhteellisuutta –
avulla voidaan lisäksi välttää mielivaltainen erottelu erilaisten tilannesidonnaisten toimenpiteiden, joita varten määräaikoja
olisi noudatettava tarkasti, ja sellaisten rakenteellisten toimenpiteiden välillä, joita varten määräajat olisivat päinvastoin
pakolliset vain, jos lainsäädännössä säädetään määräajan noudattamatta jättämisestä aiheutuvien epäedullisten seurausten porrastamisesta
viivästymisen keston mukaan. Lopuksi on ilmeistä, että lainsäätäjä voi säätää tämän kaltaisista porrastuksista, mutta tämä
ei merkitse sitä, että sillä olisi siihen velvollisuus yhteisön oikeuden perustuslain tasoisen yleisen periaatteen – suhteellisuusperiaatteen
– nojalla ja että säädökset, joissa ei säädetä tällaisista mekanismeista, olisivat mitättömät.
44.
Näin ollen katson, että neljännen ennakkoratkaisukysymyksen arviointi ei ole tuonut esiin yhtäkään seikkaa, jolla on vaikutusta
asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklan pätevyyteen.
III
Ratkaisuehdotus
45.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa College van Beroep voor het bedrijfslevenin esittämään
kysymykseen seuraavalla tavalla:
- 1)
- Määräaikoihin, päivämääriin ja määräpäiviin sovellettavista säännöistä 3 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen
(ETY, Euratom) N:o 1182/71 3 artiklan 2 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että viikkoina, kuukausina tai vuosina ilmaistut
määräajat, jotka on laskettava siitä hetkestä alkaen, jona tapahtuma toteutuu tai jona toimi suoritetaan, päättyvät määräajan
viimeisen viikon, kuukauden tai vuoden sen päivän lopussa, joka nimeltään tai järjestysnumeroltaan vastaa sitä päivää seurannutta
päivää, jona se tapahtuma toteutui tai se toimi suoritettiin, josta määräajan laskeminen alkoi.
- 2)
- Naudanliha‑alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 805/68 säädettyjen palkkiojärjestelmien
soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja asetusten (ETY) N:o 1244/82 ja (ETY) N:o 714/89 kumoamisesta 23 päivänä
joulukuuta 1992 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 3886/92 50 a artiklan soveltamisen yhteydessä jäsenvaltio ei voi vapaasti
määritellä ajankohtaa, jona palkkiohakemus katsotaan esitetyksi, siten että se soveltaa kansallisia menettelysäännöksiä, joilla
kyseisen valtion kansallisessa oikeudessa säädellään kansallisia määräaikoja, joita sovelletaan samankaltaisten hakemusten
esittämiseen.
- 3)
- Asetuksen N:o 3886/92 50 a artiklaa on tulkittava siten, että palkkiohakemusta ei voida pitää määräajassa esitettynä, vaikka
olisi osoitettu, että se on toimitettu postiviranomaisille ennen kolmen viikon määräajan päättymistä ja toimivaltainen viranomainen
on vastaanottanut palkkiohakemuksen määräajan päättymisen jälkeen ajankohtana, jona vielä on mahdollista, että komissiolle
ilmoitetaan kyseiset tiedot samana päivänä, jona ne olisi ilmoitettu, jos palkkiohakemus olisi vastaanotettu määräajassa.
- 4)
- Neljännen ennakkoratkaisukysymyksen arvioinnissa ei tullut esiin yhtäkään seikkaa, jolla voisi olla vaikutusta asetuksen N:o 3886/92
50 a artiklan pätevyyteen.
- 1 –
- Alkuperäinen kieli: portugali.
- 2 –
- EYVL L 124, s. 1.
- 3 –
- Naudanliha‑alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 805/68 säädettyjen palkkiojärjestelmien
soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja asetusten (ETY) N:o 1244/82 ja (ETY) N:o 714/89 kumoamisesta 23 päivänä
joulukuuta 1992 annettu komission asetus (EYVL L 391, s. 20), sellaisena kuin se on muutettuna 2.12.1996 annetulla komission
asetuksella (EY) N:o 2311/96 (EYVL L 313, s. 9).
- 4 –
- Kyseessä on yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen kirjoitusasu sellaisena kuin se on muutettuna 15.5.1991 tehdyillä muutoksilla
(EYVL L 176, s. 1). Tällä tekstillä ”kodifioitiin” asiassa 152/85, Misset v. neuvosto, 15.1.1987 annettu tuomio.
- 5 –
- Ks. mm. asia C‑372/88, Cricket St. Thomas, tuomio 27.3.1990 (Kok. 1990, s. I‑1345, 19 kohta).
- 6 –
- Asetuksen N:o 1182/71 toinen perustelukappale.
- 7 –
- Asia C‑406/01, Saksa v. parlamentti ja neuvosto, määräys 17.5.2002 (Kok. 2002, s. I‑4561, 14 kohta), jossa viitataan em. asiassa
Misset v. neuvosto annetun tuomion 8 kohtaan.
- 8 –
- Tällaisia määräaikoja vahvistetaan usein. Ks. esim. maito‑ ja maitotuotealan lisämaksusta annetun neuvoston asetuksen (ETY)
N:o 3950/92 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 9 päivänä heinäkuuta 2001 annettu komission asetus (EY)
N:o 1392/2001 (EYVL L 187, s. 19).
- 9 –
- Määräaikojen laskutapaa koskevasta asetuksesta 27 päivänä heinäkuuta 1969 esitetty komission ehdotus (ETY, Euratom) (EYVL C 108,
s. 10).
- 10 –
- Tuomio 1.4.2004 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
- 11 –
- Tiettyjä yhteisön tukijärjestelmiä koskevan yhdennetyn hallinto‑ ja valvontajärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista
säännöistä 23.12.1992 annettu komission asetus (EYVL L 391, s. 36), sellaisena kuin se on muutettuna 6.7.1995 annetulla komission
asetuksella (EY) N:o 1648/95 (EYVL L 156, s. 27).
- 12 –
- Asia C‑319/90, tuomio 21.1.1992 (Kok. 1992, s. I‑203).
- 13 –
- Ks. esim. asia 122/78, Buitoni, tuomio 20.2.1979 (Kok. 1979, s. 677, Kok. Ep. IV, s. 413) ja asia C‑356/97, Molkereigenossenschaft
Wiedergeltingen, tuomio 6.7.2000 (Kok. 2000, s. I‑5461).
- 14 –
- Tuomion 17 kohta.
- 15 –
- Erityisesti tuomion 16 kohta: ”Ei vaikuta siltä, että sadonkorjuuta koskevien ilmoitusten jättämistä varten vahvistetun päivämäärän,
7.9., ehdoton noudattaminen olisi välttämätöntä, jotta komissiolle voitaisiin taata asianmukaiset tiedot viinialan tuotannosta
ja varastoista ennen 10.12.”
- 16 –
- Asia 266/84, tuomio 22.1.1986 (Kok. 1986, s. 149, 21 kohta).
- 17 –
- Ks. esim. asia C‑331/88, Fedesa ym., tuomio 13.11.1990 (Kok. 1990, s. I‑4023, 14 kohta) ja asia 265/87, Schräder, tuomio 11.7.1989
(Kok. 1989, s. I‑2237, Kok. Ep. X, s. 109, 21 ja 22 kohta).
