JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

F. G. JACOBS

8 päivänä heinäkuuta 2004 (1)

Asia C-27/02

Petra Engler

vastaan

Janus Versand GmbH

1.     Jatkona asialle Gabriel(2) yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään jälleen ratkaisemaan Brysselin yleissopimuksen(3) mukainen toimivaltainen tuomioistuin oikeudenkäynnissä, jossa luonnollinen henkilö vaatii kaupallisen yrityksen hänelle näennäisesti lupaaman voiton suorittamista.

2.     Asiassa Gabriel ja nyt esillä olevassa asiassa kantajalle, jonka kotipaikka oli Itävallassa, jossa erityinen kuluttajansuojaa koskeva säännös sallii tuomioistuinten täytäntöönpanevan kyseisiä voittoja koskevat lupaukset, lähetettiin Saksassa kotipaikkaansa pitävän yrityksen antama voittolupaus.

3.     Asiassa Gabriel oikeus voiton nostamiseen oli nimenomaisesti riippuvainen kantajan yritykselle tekemästä, tietynarvoista irtainta tavaraa koskevasta tilauksesta, ja sellainen tilaus oli myös tehty. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että toimivalta tuli määritellä sen pohjalta, että oikeudenkäynti, jossa voittoa koskevat vaatimukset esitetään, oli sopimusoikeudellinen, ja erityisesti, että se koski kuluttajasopimusta yleissopimuksen tarkoittamassa merkityksessä.

4.     Käsiteltävänä olevassa asiassa sitä vastoin kyseistä ehtoa ei ollut nimenomaisesti mainittu eikä tilausta tehty. Kysymys on siten oikeasta toimivaltajaosta.

 Brysselin yleissopimus

5.     Brysselin yleissopimusta sovelletaan yksityisoikeudellisissa asioissa. Yleissopimuksen II osastossa ovat määräykset toimivallan jakamisesta sopimusvaltioiden välillä. Yleissopimuksen 2 artiklassa olevan pääsäännön mukaan kanne sitä vastaan, jolla on kotipaikka jossakin sopimusvaltiossa, nostetaan tuon valtion tuomioistuimessa. Poikkeuksena tästä määräyksestä muilla tuomioistuimilla on kuitenkin toimivalta käsitellä tietyntyyppisiä asioita.

6.     Yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa annetaan toimivalta ”sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimelle, jossa kanteessa tarkoitettu velvoite on täytetty tai täytettävä”.

7.     Yleissopimuksen 5 artiklan 3 kohdassa annetaan toimivalta ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimelle, missä vahingon aiheuttanut teko sattui”.

8.     Yleissopimuksen II osaston 4 jakson, jossa ovat 13–15 artikla, otsikkona on ”Toimivalta kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa”. Yleissopimuksen 13 artiklassa määrätään, siltä osin kuin sillä on tässä asiassa merkitystä, seuraavaa:

”Kun asia koskee jonkun sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voi pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, jäljempänä ’kuluttaja’, määräytyy tuomioistuimen toimivalta tämän jakson määräysten mukaisesti – – , jos asia koskee:

1)         irtaimen kauppaa ja hinta on suoritettava maksuerissä, tai

2)         lainaa, joka on maksettava takaisin erissä, tai muuta luottoa, joka on tarkoitettu irtaimen tavaran kaupan rahoittamiseen, tai

3)         muita sopimuksia, jotka tarkoittavat irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista, jos

a)     sopimusta on edeltänyt erityinen tarjous tai ilmoittelu siinä valtiossa, jossa kuluttajalla on kotipaikka, ja

b)     kuluttaja on siinä valtiossa suorittanut sopimuksen tekemistä varten välttämättömät toimenpiteet.

– – ”

9.     Yleissopimuksen 14 artiklassa määrätään, että kuluttaja voi nostaa kanteen toista sopimuspuolta vastaan ”joko sen sopimusvaltion tuomioistuimissa, missä tällä on kotipaikka, tai sen sopimusvaltion tuomioistuimissa, missä kuluttajalla itsellään on kotipaikka”.

 Asiassa merkitykselliset kansalliset säännökset

10.   Itävallan kuluttajansuojalain 5 j §(4) lisättiin lakiin etämyynnistä annetulla lailla.(5) Siinä säädetään seuraavaa:

”Yritykset, jotka lähettävät tietylle kuluttajalle voittolupauksia tai vastaavia ilmoituksia, joiden muotoilun perusteella kuluttaja saa vaikutelman, että hän on voittanut tietyn palkinnon, ovat velvollisia suorittamaan palkinnon kuluttajalle; tällainen vaatimus voidaan esittää myös oikeudessa.”

 Tosiseikat ja oikeudenkäynti kansallisessa tuomioistuimessa

11.   Itävallassa asuva Petra Engler on haastanut Janus Versand GmbH:n (jäljempänä Janus), jonka kotipaikka on Saksassa, oikeuteen kuluttajansuojalain 5 j §:n nojalla. Hän vaatii maksettavaksi väitettyä 455 000 Itävallan šillingin (ATS) (33 066,14 EUR) suuruista voittoa.

12.   Engler väittää, että luettuaan huolellisesti vuoden 2001 alussa vastaanottamansa ja hänelle henkilökohtaisesti osoitetun kirjeen hän uskoi sen sanamuodon ja sisällön perusteella, että hän oli voittanut 455 000 ATS Januksen järjestämässä arvonnassa, ja että saadakseen voiton hänen tuli ainoastaan palauttaa mukaan liitetty maksuilmoitus, minkä hän sitten tekikin. Janus ei ensin vastannut lainkaan ja kieltäytyi sittemmin maksamasta kyseistä summaa.

13.   Vaikka oikeus voittoon ei ollut riippuvainen irtaimen tavaran tilaamisesta eikä Engler ollut tehnyt tällaista tilausta, hän ilmoittaa, että hän oli voittolupauksen mukana saanut Januksen tuoteluettelon ja lomakkeen, jolla hän voi tilata tavaranäytteitä sitoumuksetta. Hän katsoo, että kysymys oli näin ollen kuluttaja-asiasta, koska häntä oli pyritty taivuttelemaan solmimaan irtaimen tavaran toimittamista koskeva sopimus.

14.   Landesgericht Feldkirch hylkäsi kanteen paikallisen toimivallan puuttumisen vuoksi pääasiallisesti siksi, että Engler ei ollut osoittanut, että kirjeen lähettäjä, johon hän oli vedonnut, eli Handelskontor Janus GmbH, olisi sama taho kuin Janus Versand GmbH.

15.   Englerin hylkäämisen johdosta tekemän valituksen käsittelyssä Oberlandesgericht Innsbruck katsoi pääosin, että oli tarpeen ensin määritellä, antoivatko tosiseikat, sellaisina kuin Engler esitti ne, asiassa toimivallan Itävallan tuomioistuimille, ennen kuin oli mahdollista tutkia, olivatko nuo tosiseikat paikkansapitäviä, ja erityisesti, oliko Janus Versandin ja Handelskontor Janusin henkilöllisyys riittävällä tavalla näytetty toteen, vaikka nämä seikat myös liittyvät toimivaltaan.(6)

16.   Oberlandesgericht on näin ollen päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko Itävallan Konsumentenschutzgesetzin (Itävallan kuluttajansuojalaki) 5 j §:ssä – – kuluttajille annettu oikeus vaatia oikeusteitse yrityksiltä palkintoja, jotka he ovat näennäisesti voittaneet, kun yritykset lähettävät (tai ovat lähettäneet) kuluttajille voittolupauksia tai vastaavia ilmoituksia, joiden muotoilun perusteella saavat (tai ovat saaneet) vaikutelman, että he ovat voittaneet tietyn palkinnon, tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevan 27.9.1968 allekirjoitetun Brysselin yleissopimuksen

1)      13 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu sopimukseen perustuva vaatimus

vai

2)      5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimukseen perustuva vaatimus

vai

3)      5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskeva vaatimus,

myös, kun kohtuullisen valistunut kuluttaja saattoi hänelle toimitettujen asiakirjojen perusteella päätellä, että hänen ei tarvinnut voittamansa määrän saadakseen tehdä muuta kuin palauttaa liitteenä oleva maksuilmoitus ja että palkinnon maksaminen ei riippunut tavaroiden tilauksesta ja toimituksesta voiton luvanneelta yritykseltä, kun voittolupauksen mukana kuluttaja on saanut tuoteluettelon ja lomakkeen, jolla hän voi tilata tavaranäytteitä sitoumuksetta?”

17.   Oikeudenkäynnin asianosaiset, Itävallan hallitus sekä komissio ovat esittäneet asiassa kirjalliset huomautuksensa samoin kuin 26.5.2004 pidetyssä istunnossa suulliset lausumansa.

 Asian arviointi

 13 artiklan 3 kohta

18.   Engler ja Itävallan hallitus katsovat, että pääasia kuuluu 13 artiklan 3 kohdan piiriin keskeisesti sillä perusteella, että voittolupauksen mukana oli kehotus tilauksen tekemisestä ja näin ollen se oli kuluttajasopimuksen tekemistä edeltävä toimi. Janus ja komissio ovat eri mieltä ensin mainitun painottaessa, ettei Englerin puolella ollut mitään vastavuoroista velvoitetta, ja jälkimmäisen painottaessa sitä, ettei kuluttajasopimusta ollut tehty.

19.   Olen pääpiirteittäin samaa mieltä komission kanssa.

20.   Yleissopimuksen 13 artiklan 3 kohta viittaa yksiselitteisesti irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista koskevaan sopimukseen, jonka tekemistä varten kuluttaja on suorittanut välttämättömät toimenpiteet ja joka on sitten tehty.

21.   Ilmoitettujen seikkojen perusteella sopimusta, joka vastaisi kyseistä määritelmää, ei käsillä olevassa asiassa ollut tehty. Vaikka epäilemättä oli toivottavaa, että Engler tekisi irtainta tavaraa koskevan tilauksen, hän ei kuitenkaan tehnyt sitä eikä suorittanut mitään toimenpiteitä sopimuksen tekemistä varten eikä olemassa myöskään ollut palvelujen toimittamista koskevaa sopimusta.

22.   Engler ja Itävallan hallitus ovat kuitenkin väittäneet painokkaasti – erityisesti suullisessa käsittelyssä –, että laajasti tulkittuna käsiteltävänä olevan asian tosiseikkojen tulisi kuulua Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan piiriin, koska ne todistettavasti liittyvät kuluttajasopimusten alaan yleensä ja koskevat kauppiaan saalistavaa menettelyä, joka kohdistuu heikompana osapuolena pidettävään kuluttajaan, joka on siten yleissopimuksen 13 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa tarkoitetun suojan tarpeessa.

23.   Vaikkakin ymmärrän kyseisen näkemyksen, en voi yhtyä siihen. Mielestäni asiassa Gabriel(7) painotin sitä, että 13 artiklaa ei tule tulkita ylettömän suppeasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että artiklaa voidaan tulkita niin laajasti, että tulkinta on vastoin sen selvää sanamuotoa – joka edellyttää, että irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista koskeva sopimus on tehty –, vaikka tällainen tulkinta saattaisikin tietyssä asiayhteydessä vaikuttaa houkuttavalta.

24.   Asiassa Gabriel, jossa oli kysymys samasta kansallisesta säännöksestä kuin nyt esillä olevassa asiassa, katsottiin, että se kuului 13 artiklan piiriin, kun yritys oli antanut kuluttajalle sellaisen vaikutelman, että voitto suoritettaisiin hänelle sillä edellytyksellä, että hän tilaisi irtainta tavaraa, ja kun hän oli tosiasiallisesti myös tehnyt tällaisen tilauksen. Keskeinen perustelu päätökselle oli, että voittolupaus, jota asia koski, liittyi niin läheisesti kuluttajasopimukseen (irtaimen tavaran tilaaminen), etteivät asiat olleet erotettavissa, minkä vuoksi sellaisen tilanteen välttämiseksi, jossa useilla tuomioistuimilla on toimivalta saman sopimuksen suhteen, täytyy olla mahdollista saattaa tällainen asia vireille siinä tuomioistuimessa, joka on toimivaltainen käsittelemään kuluttajasopimusta.(8)

25.   Englerin tapauksessa on kuitenkin mahdotonta tunnistaa mitään vastaavaa sopimusta, johon voittolupaus erottamattomasti liittyisi. Tällaisen sopimuksen tekeminen ei ollut edellytyksenä voiton saamiselle, eikä mitään tällaista sopimusta myöskään tehty. Näin ollen ei ole olemassa sellaista vaaraa, että eri tuomioistuimilla saattaisi olla toimivalta muissa riidoissa, jotka läheisesti liittyvät kyseiseen tapaukseen.

26.   Sillä seikalla, että voittolupauksen mukana oli kehotus tilauksen tekemisestä ja että sen tarkoituksena oli epäilemättä houkutella tilauksen tekemiseen, ei ole merkitystä. Mikäli yksityishenkilö vastaanottaa postimyyntiluettelon mutta ei tee tilausta, kysymys ei ole irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista koskevasta sopimuksesta. Myöskään voittolupauksen vastaanottaminen ei saa aikaan tällaista sopimusta.

27.   Minun mielestäni huoli kuluttajansuojan takaamisesta ei edellytä, että käsillä olevan asian tosiseikkojen katsottaisiin kuuluvan Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen alaisuuteen.

28.   Kyseisten määräysten tavoitteena on varmasti ”suojata kuluttajaa, jota on pidettävä taloudellisesti heikompana ja oikeudellisissa asioissa vähemmän kokeneena kuin sopimuksen toista osapuolta ja [jonka] mahdollisuuksia oikeudenkäynnin aloittamiseen ei tule rajoittaa pakottamalla hänet nostamaan kanne sen sopimusvaltion tuomioistuimessa, jossa toisella sopimuspuolella on kotipaikka”.(9)

29.   Kuten Januksen asiamies kuitenkin huomautti suullisessa käsittelyssä, tavoitteena on todellakin suojata kuluttajaa eikä edesauttaa hänen rikastumistaan. Tavoitteella ymmärrettävästi pyritään poistamaan niitä ongelmia, joihin kuluttaja vastikkeelliseen irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista koskevaan sopimukseen liittyvässä riidassa saattaa törmätä, jos hänen on nostettava kanne toisessa valtiossa. Tarve poistaa tällaisia vaikeuksia ei kuitenkaan ole itsestään selvä tapauksessa, jossa henkilön, joka vastaanottaa voittolupauksen, jonka suhteen hänelle ei ole aiheutunut kustannuksia, täytyy vaatimustensa ajamiseksi aloittaa oikeudenkäynti toisessa valtiossa.

30.   Näin ollen katson, että mitään sopimusta, joka kuuluisi Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen piiriin, ei ole tehty eikä toimivaltaa voi perustaa kyseisiin määräyksiin.

 5 artiklan 1 kohta

31.   Engler väittää, että väitetynlainen vapaaehtoinen, yksipuolinen velvoite, joka on Itävallan lain nojalla täytäntöönpantavissa, koskee sopimusta. Janus kuitenkin väittää, että kummankin osapuolen yhdenmukaisen tahdonilmaisun puuttuessa velvoite, joka syntyy ex lege eli lain nojalla, ei voi kuulua sopimuksen käsitteen piiriin ja että irtaimen tavaran tilauksen tekemistä koskevalla kehotuksella ei voi olla merkitystä asiassa, mikäli tällaista tilausta ei ole tehty. Komission mukaan esille tuotujen seikkojen perusteella ei voida katsoa, että Januksen ja Englerin välillä olisi sopimusta koskeva suhde tai että tällaiselle suhteelle olisi oikeudellinen peruste.

32.   Mielestäni esillä olevassa asiassa ei ole mahdollista soveltaa analogisesti Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan osalta yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Gabriel 13 artiklan 3 kohdan suhteen tekemiä toteamuksia.

33.   Samoista syistä, jotka olen esittänyt edellä 24–26 kohdassa, on mahdotonta tunnistaa mitään sopimusta, joka olisi verrattavissa asiassa Gabriel kohteena olleeseen irtainta tavaraa koskevaan tilaukseen ja johon voittolupaus erottamattomasti liittyisi. Vaikka 5 artiklan 1 kohta ei edellytä sopimuksen tekemistä, silti on oltava tunnistettavissa oleva velvoite ja tunnistettavissa oleva paikka, jossa velvoite on täytettävä, koska muutoin toimivallan jakamisen perusta häviää,(10) eikä mitään velvoitetta voi syntyä, mikäli tilausta ei ole tehty.

34.   Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei Englerin tapauksen olosuhteista voisi lainkaan seurata minkäänlaista velvoitetta. Voittolupausta sinänsä voitaisiin pitää sopimusvelvoitteita luovana.

35.   Itävallan kuluttajansuojalain 5j §:ään on mahdollista turvautua silloin, kun yritys lähettää tietylle kuluttajalle voittolupauksen tai vastaavan ilmoituksen, jonka perusteella kuluttaja saa vaikutelman, että hän on voittanut tietyn palkinnon, missä tapauksessa kyseinen palkinto on suoritettava. Kysymys on näin ollen siitä, onko yrityksen ja kuluttajan välinen suhde mainituissa olosuhteissa luonteeltaan sopimusta koskeva yleissopimuksen tarkoittamassa merkityksessä.

36.   Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan ilmaisua ”sopimusta koskeva asia” on tulkittava itsenäisesti tukeutuen ensisijaisesti yleissopimuksen tavoitteisiin ja järjestelmään; ilmaisua ei voida katsoa viittaukseksi minkään sopimusvaltion kansalliseen lainsäädäntöön.(11)

37.   Tällainen lähestymistapa ei mielestäni sulje pois mahdollisuutta viitata niihin sopimusoikeuden yleisiin periaatteisiin, jotka ovat yhteisiä useiden sopimusvaltioiden oikeusjärjestelmille. Pyrkimyksenä on pikemminkin kyseisten periaatteiden pohjalta määritellä sopimusta koskevat asiat sulkien pois kaikki viittaukset yksittäisiin kansallisiin käsitteisiin – sellaisiin, kuten esimerkiksi englantilaisessa oikeudessa oppi sopimukseen sisältyvästä vastasuorituksesta.

38.   Tulkitessaan 5 artiklan 1 kohtaa yhteisöjen tuomioistuin ei ole katsonut, että määräyksen soveltamisala tulisi määritellä suppeasti. Siihen kuuluu ”läheinen suhde, joka on samanlainen kuin sopimuksen osapuolten välinen suhde”; tämä kattaa myös yhdistyksen ja sen jäsenten välisen suhteen.(12) Tällainen tulkintatapa näyttää heijastelevan kyseisen määräyksen eri kieliversioiden sanamuodoista seuraavaa näkemystä, joka on olennaisesti laajempi kuin 13 artiklassa.

39.   Selvästi on kuitenkin asetettava rajat sille, mitä voidaan pitää sopimusta koskevana, ja yhteisöjen tuomioistuimen soveltamista edellytyksistä tärkein on se, että ”sopimusta koskeva asia” ei voi tarkoittaa sellaista tilannetta, jossa osapuoli ei ole vapaaehtoisesti sitoutunut velvoitteeseen toiseen osapuoleen nähden.(13) Toisin sanoen sopimusoikeudelliset asiat koskevat vapaaehtoisia, sitovia velvoitteita.

40.   Ottaen huomioon nämä kaksi tulkintasuuntausta olen vahvasti sitä mieltä, että nyt esillä olevassa asiassa on laajasti ottaen kysymys sopimusta koskevasta suhteesta.

41.   Ensinnäkin toisen osapuolen toiselle antama ilmoitus siitä, että hän tulee tarjoamaan tietyn tuotteen tai edun tai maksamaan tietyn summan rahaa – jollaiseen ilmoitukseen viitataan Itävallan lain 5 j §:ssä –, voi synnyttää vapaaehtoisen, sitovan velvoitteen, vaikka tosiasiallinen tulkinnan lopputulos riippuu erityisistä olosuhteista ja lain säännöksistä, joita vasten näitä olosuhteita arvioidaan. Kaikkien sopimusvaltioiden oikeusjärjestelmissä ainakin jotkin yksipuoliset lupaukset määrätyn toimen suorittamisesta toisen hyväksi voivat olla täytäntöönpantavissa lupauksenantajaa vastaan edellyttäen, että tietyt kullekin oikeusjärjestelmälle erityisesti ehdot täyttyvät, joista yksi yleinen vaatimus on, että lupaus on tehty kirjallisesti.(14)

42.   Toiseksi tällainen lupaus on vapaaehtoinen, eikä laissa määrätä sinänsä mitään siitä seuraavaa velvoitetta. Kuluttajansuojalain 5 j §:ää koskevasta lakiesityksestä käy ilmi, kuten ennakkoratkaisupyynnössä on tuotu esille, että tavoitteena oli poistaa yksityisoikeudessa säädetyt esteet esillä olevassa asiassa kysymyksessä olevien kaltaisten lupausten (Zusagen) täytäntöönpanon suhteen – jotka muutoin eivät vedonlyönti- tai uhkapelivelkoina olisi täytäntöönpantavissa. Näin ollen velvoitteen on katsottava syntyvän velvoitteeseen sitoutuvan henkilön tahdosta; lain säännökset eivät sitä luo vaan ainoastaan tekevät sen täytäntöönpanon mahdolliseksi.

43.   Yleisemmällä tasolla ilmaistuna on tiettyjä velvoitteita, joita ei lain mukaan ole mahdollista panna täytäntöön; jos lainmuutoksella poistetaan täytäntöönpanon esteet, tämä ei muuta velvoitteen perimmäistä luonnetta.

44.   Jokaisessa oikeusjärjestelmässä kysymys siitä, synnyttääkö vapaaehtoinen lupaus sopimusoikeudellisen velvoitteen, on ratkaistava sopimusoikeudellisten säännösten nojalla. Toimivalta riita-asiassa sopimusoikeudellisen velvoitteen olemassaolon osalta taas määräytyy 5 artiklan 1 kohdan mukaan.(15)

45.   Kolmanneksi, vaikka 5j §:ssä ei sinänsä nimenomaisesti edellytetä vastavuoroisuutta, jo pelkästään se seikka, että voittoa on vaadittava – ellei sitä lähetetä pyytämättä, missä tapauksessa mitään riitaa ei synny –, tarkoittaa, että tehdyn lupauksen luonteesta riippumatta se on aina hyväksyttävä, ja näin ollen kyseessä on sellainen kahdenvälinen suhde, jota yleisesti pidetään sopimukselle keskeisenä piirteenä.

46.   On myös todennäköistä, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettu voittolupauksen lähettäjä edellyttää yleensä tai aina, että lupauksensaajan on voittoa vaatiessaan hyväksyttävä tietyt ehdot, joista voiton maksaminen on riippuvainen. Käsillä olevassa tapauksessa Englerin oli kirjallisesti vahvistettava, että hän oli lukenut ja hyväksynyt ”maksu- ja osanottoehdot”. Olivatpa nämä ehdot mitä hyvänsä, edellytys, jonka mukaan ne on hyväksyttävä, näyttää viittaavan yleisesti sopimussuhteeseen.

47.   Neljänneksi kysymyksessä olevan kaltaiset velvoitteet, jotka ovat 5 j §:n nojalla täytäntöönpanokelpoisia, näyttävät olevan sellaisia, ”joihin osapuoli on vapaaehtoisesti sitoutunut toiseen osapuoleen nähden”. Kysymyksessä olevan kaltaiset ilmoitukset lähetetään lähettäjän omasta aloitteesta yksittäisiin osoitteisiin, jotka on määritelty lähettäjän vapaasti valitsemalla tavalla. Lähettäjän täytyy olla tietoinen siitä, että ilmoitukset ovat omiaan luomaan sellaisen vaikutelman, että lähettäjä tulee suorittamaan vastaanottajalle voiton. Jos lähettäjä lähettää ilmoitukset vastaanottajille Itävallassa, hänen tulisi myös olla tietoinen siitä, että kyseisessä maassa ilmoitukset saattavat johtaa voittolupauksen suorittamista koskevaan velvoitteeseen.

48.   On totta, kuten komissio huomauttaa, että ”petiitillä kirjoitetun tekstin” tutkiminen saattaa paljastaa, ettei lähettäjän tarkoituksena itse asiassa ole luvatun voiton suorittaminen, ainakaan tietylle vastaanottajalle tai elleivät tietyt lisäedellytykset – kuten menestyminen myöhemmin järjestävissä arpajaisissa – täyty, jolloin 5 j §:ää ei sovelleta. Kysymys lähettäjän tarkoituksesta on kuitenkin näin ilmaistuna tällaisessa asiayhteydessä jo sinänsä sopimusta koskeva asia. Petiitillä kirjoitettua tekstiä on mahdollista tutkia ainoastaan sellaista riitaa koskevassa asiayhteydessä, joka liittyy jonkinlaiseen sopimusoikeudelliseen suhteeseen tai tällaisen suhteen olemassaoloon.

49.   Näin ollen mielestäni Januksen ja Englerin tai Itävallan kuluttajansuojalain 5 j §:ssä määritellyn minkä tahansa ilmoituksen lähettäjän ja vastaanottajan välinen suhde on luonteeltaan riittävän sopimusoikeudellinen, jotta riitaa, joka koskee väitettyä velvoitetta voittolupauksen suorittamiseen, on pidettävä ”sopimusta koskevana asiana” Brysselin yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdan tarkoittamassa merkityksessä.

50.   Tällainen lähestymistapa näyttää olevan täysin linjassa yhteisöjen tuomioistuimen vastaavia asioita koskevan oikeuskäytännön kanssa. Paitsi, että se on yhdenmukainen asiassa Peters(16) annetun tuomion kanssa siltä osin, että ”sopimusta koskevia asioita” ei tule määritellä suppeasti, se noudattaa myös erityisesti asioissa Handte(17) ja Tacconi(18) korostettua vaatimusta ”velvoitteesta, johon osapuoli on vapaaehtoisesti sitoutunut toiseen osapuoleen nähden” – vaikka, kuten nyt esillä olevassa asiassa, laissa määritelläänkin tuon velvoitteen rajat sillä tavoin, että velvoitteeseen sitoutunut osapuoli ei voi vapaasti niitä muuttaa.

51.   Ratkaisuehdotukseni 5 artiklan 1 kohdan suhteen riittää ratkaisemaan myös toimivaltaa koskevan kysymyksen, joka on oikeudenkäynnin pohjana. Saattaa silti olla hyödyllistä tarkastella kolmatta kansallisen tuomioistuimen esille tuomaa mahdollisuutta: yleissopimuksen 5 artiklan 3 kohtaa.

 5 artiklan 3 kohta

52.   Engler viittaa kuluttajansuojalain 5 j §:ää koskevaan lakiesitykseen painottaen sitä siltä osin kuin siinä katsotaan kyseiset ilmoitukset vilpilliseksi kilpailuksi, joka on kuluttajia harhaanjohtavaa. Janus korostaa kuitenkin, että sopimukseen perustumattoman vahingonkorvauksen vaatiminen edellyttää väitettä jostakin menetyksestä tai vahingosta, eikä tässä tapauksessa sellaista ole aiheutunut. Komissio katsoo, että voittolupaus oli selvästi harhaanjohtava tai vilpillinen tarkoituksiltaan, ja se voi näin ollen olla perusteena sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevalle vaatimukselle; lisäksi Engler oli alioikeudessa vaihtoehtoisesti pyytänyt, että hänen kanteensa katsottaisiin tällaiseksi.

53.   Kuten 5 artiklan 1 kohdassa, ”sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaa asiaa” on tulkittava itsenäisesti yleissopimuksen tavoitteiden ja järjestelmän valossa. Kyseisten asioiden on katsottu kattavan kaikki sellaiset kanteet, joissa vaaditaan vastaajan vastuun toteuttamista ja jotka eivät liity yleissopimuksen 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun sopimusta koskevaan asiaan.(19)

54.   Ensi silmäyksellä on todettava, että jos kanne ei kuulu 5 artiklan 1 kohdan piiriin, sen on näin ollen kuuluttava 5 artiklan 3 kohdan piiriin.

55.   En kuitenkaan ole yleisesti ottaen vakuuttunut, että tällainen yksinkertainen kaksijakoinen luokittelu on oikea. Paitsi, että se näyttäisi muuttavan 2 artiklaan sisältyvän tarkoitetun yleisen määräyksen soveltamisalan alempiasteista määräystä vastaavaksi, (20) on selvästi olemassa vastuuta koskevia kanteiden luokkia, jotka eivät kuulu 5 artiklan 1 kohdan eivätkä 5 artiklan 3 kohdan piiriin. Esimerkiksi 5 artiklan 2 kohta kattaa kanteet, joissa vaaditaan muun muassa vanhemman elatusapuvastuun vahvistamista, mutta kyseisen artiklan puuttuessa on vaikea nähdä, miten tällaisen vastuun voidaan katsoa kuuluvan joko 5 artiklan 1 kohdan tai 5 artiklan 3 kohdan piiriin. Ei ole järkevää olettaa, ettei ole myös muita tällaisia luokkia, joita ei ole nimenomaisesti yksilöity yleissopimuksessa.

56.   Vaikka näyttääkin liian yleisluonteiselta todeta, että 5 artiklan 3 kohta kattaa kaikki sellaiset kanteet, joissa vaaditaan vastuun toteuttamista ja jotka eivät kuulu 5 artiklan 1 kohdan piiriin, ja vaikka epäilemättä on tilanteita, joissa tämä ei pidä paikkaansa, ei nyt esillä olevan kaltaisessa asiassa näytä olevan mitään syytä katsoa, että se kuuluisi kummankin määräyksen yhteisen soveltamisalan ulkopuolelle.

57.   Mutta kyseisissä olosuhteissakaan ei ole riittävää yksinkertaisesti kysyä, koskeeko asia sopimusta. Sopimukseen perustumattoman vahingonkorvauksen luokka ei ole ainoastaan negatiivinen tai jonkinlainen jäännös, vaan sillä on positiivinen sisältö. Erityisesti asioissa, jotka eivät yksiselitteisesti kuulu yhteen luokkaan, on hyödyllistä tarkastella kumpaakin.(21)

58.   Vaikka mikä tahansa yritys määritellä ”sopimukseen perustumattoman vahingonkorvauksen” käsite sopimusvaltioiden lakien pohjalta on ongelmallista,(22) on mahdollista yksilöidä tietyt yleisesti toistuvat piirteet.

59.   Ensinnäkin yksi tavanomainen piirre sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevassa kanteessa on, että siinä on kysymys lainsäännöksen rikkomisesta.

60.   Tämä piirre näyttää helposti liittyvän Itävallan kuluttajansuojalain 5 j §:n mukaisiin kanteisiin. Kyseistä lainsäännöstä koskevassa lakiesityksessä todetaan nimenomaisesti, että useimmissa tapauksissa kyseiset ilmoitukset ovat vuoden 1984 vilpillisen kilpailun ehkäisemisestä annetun lain vastaisia. Lain 5 j §:ssä ei kuitenkaan näytä olevan mitään sellaista, jonka perusteella vaatimuksen esittäminen olisi riippuvainen tällaisen rikkomisen – tai vilpillisen tarkoituksen tai minkä tahansa muun nimenomaisesti lainvastaisen menettelyn – toteennäyttämisestä.

61.   Toiseksi sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevan vaatimuksen esittäminen edellyttää yleensä, ehkä jopa aina, ainakin väitettä aiheutuneesta haitasta tai vahingosta(23) – mikä kuvastaa yleissopimuksen 5 artiklan 3 kohdan ilmaisua ”vahinko”.

62.   On totta, että tekaistun voittolupauksen vastaanottaja saattaa väittää, että hänelle on aiheutunut jotakin vahinkoa. Hänet on näennäisellä voittolupauksella saatettu houkutella tarpeettomaan tai epäedulliseen hankintaan tai tekemään muita sitoumuksia tai hän on saattanut aiheuttaa itselleen muita kustannuksia voiton vastaanottamista odottaessaan. Itävallan lainsäädännön mukaisista oikeuksistaan täysin tietoinen vastaanottaja ei kuitenkaan välttämättä kärsi mitään vahinkoa vaan saattaa pikemminkin ilahtua hänelle ilman suuria kustannuksia tarjoutuvasta yllättävästä voiton mahdollisuudesta – eikä tässäkään tapauksessa mikään osoita, että hänen vaatimuksensa menestyminen välttämättä edellyttäisi mitään todistetta tai väitettä aiheutuneesta vahingosta.

63.   Nyt esillä olevassa asiassa ei ennakkoratkaisupyynnössä eikä Englerin huomautuksissa mainita mitään hänelle väitetyksi aiheutuneesta vahingosta. En pitäisi merkittävänä myöskään sitä seikkaa, että alioikeudessa hän pyysi vaihtoehtoisesti (”hilfsweise”), että hänen kanteensa katsottaisiin sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaksi vaatimukseksi. Kysymys oli ainoastaan vastauksesta Januksen väitteeseen, jonka mukaan Brysselin yleissopimusta ei sovelleta asiassa. Engler oli alkuperäisessä kanteessaan varsin selvästi todennut, että hänen vaatimuksensa oli ”luonteeltaan sopimusoikeudellinen” (”vertraglicher Natur”), ja kansallisissa tuomioistuimissa esittämissään kaikissa lausunnoissa hän näyttää väittäneen, että kysymys oli kuluttajasopimuksesta, ja painottaneen lupausta maksusta väittämättä mitään tiettyä vahinkoa aiheutuneen.

64.   Kolmanneksi on tavallista, että missä tahansa tuomioistuimen kantajalle maksettavaksi määräämässä sopimukseen perustumattoman vahingonkorvauksen määrässä otetaan huomioon ensinnäkin aiheutuneen vahingon laatu ja laajuus ja ehkä toiseksi (lainvastaisen) teon vakavuus, joka on johtanut vaatimuksen esittämiseen. Yleensä hyvitykselle on olemassa tietty perusmäärä, vaikka lopullisesti tuomittavaa määrää saatetaankin joissakin tapauksissa varoitukseksi korottaa tai symbolisesti alentaa.

65.   Mikään näistä ei kuitenkaan näytä olevan mahdollista Itävallan lain 5 j §:n mukaisessa vaatimuksessa. Englerin annettiin ymmärtää, että hän saisi 455 000 ATS, ja tämä on se määrä, joka hänellä näyttäisi säännöksen nojalla olevan oikeus saada. Vaikka tämä määrä olisi ollut kymmenen kertaa pienempi tai suurempi, hänellä olisi ollut oikeus saada tuo määrä riippumatta siitä, oliko hänelle aiheutunut laajuudeltaan suurempi tai vähäisempi vahinko. Tuomittu määrä on kaikissa tapauksissa se määrä – tai muu hyöty –, jonka kantaja on etukäteen määritellyt. Vaikka säännöksen tavoitteena olisikin saada kauppiaat luopumaan tietynlaisesta menettelystä, käytetty tapa näyttää yksinkertaisesti saavan heidät pysymään ”lupauksissaan” – ajatus, joka paljon läheisemmin liittyy sopimusoikeuden alaan.

66.   Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että vaikka nyt esillä olevan kaltaisessa asiassa saattaa olla sopimukseen perustumattoman vahingonkorvauksen aineksia, oikeudenkäynnin sopimussuhteeseen liittyvät ainekset painavat enemmän kuin kaikki tällaiset seikat.

 Ratkaisuehdotus

67.   Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Oberlandesgerichtin esittämään kysymykseen seuraavasti:

68.   Brysselin yleissopimuksessa tarkoitettuja toimivaltaa koskevia määräyksiä on tulkittava siten, että kyseinen oikeudenkäynti koskee sopimusta 5 artiklan 1 kohdan tarkoittamassa merkityksessä, kun kuluttaja tavoittelee tilauksen tekemistä siinä sopimusvaltiossa, jossa hänellä on kotipaikka ja noudattaen kyseisen valtion lainsäädäntöä vaatii, että postimyyntiyritys, joka on perustettu toisessa sopimusvaltiossa, suorittaa hänelle palkinnon olosuhteissa, joissa kyseinen yritys oli lähettänyt hänelle henkilökohtaisen kirjeen, joka oli omiaan antamaan vaikutelman

–      että kyseinen palkinto suoritettaisiin hänelle ja

–      että palkinnon maksaminen ei riippunut tavaroiden tilauksesta ja toimituksesta voiton luvanneelta yritykseltä.

Sillä seikalla, että tuoteluettelo ja lomake, jolla kuluttaja voi tilata tavaranäytteitä sitoumuksetta, lähetetään hänelle voittolupauksen yhteydessä, ei ole merkitystä, kun mitään tilausta ei tosiasiassa tehdä.

---

1 – Alkuperäinen kieli: englanti.

---

2  – Asia C-96/00, Gabriel, tuomio 11.7.2002 (Kok. 2002, s. I-6367).

---

3  – Tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskeva 27 päivänä syyskuuta 1968 allekirjoitettu yleissopimus. Yleissopimuksen konsolidoitu versio, sellaisena kuin se on muutettuna neljällä liittymissopimusta koskevalla ilmoituksella – joista nyt esillä olevaan asiaan liittyvä versio –, on julkaistu EYVL:ssä 1998, C 27, s. 1. Sittemmin yleissopimus on 1.3.2002 (nyt esillä olevassa asiassa ratkaisevan ajankohdan jälkeen) korvattu Tanskaa ja joitakin jäsenvaltioiden merentakaisia alueita lukuun ottamatta tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, s. 1).

---

4  – Konsumentenschutzgesetz (kuluttajansuojalaki) (BGBl. 1979/140), sellaisena kuin se on etämyyntilain (Fernabsatz-Gesetz) (BGBl. I 1999/185) 1 §:n 2 momentilla muutettuna.

---

5  – Fernabsatz-Gesetz, johon viitataan alaviitteessä 4 ja jolla saatettiin kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20 päivänä toukokuuta 1997 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/7/EY (EYVL L 144, s. 19) osaksi Itävallan oikeutta. Kyseisen direktiivin säännökset eivät kuitenkaan sinänsä nimenomaisesti edellytä lain 5 j §:n säännöstä.

---

6  – Kyseisen vastaajan henkilöllisyyttä koskevan riidan osalta ja ottaen huomioon, ettei riita ole merkityksellinen siinä oikeudellisen harkinnan vaiheessa, johon kyseinen ennakkoratkaisupyyntö liittyy, viittaan erotuksetta kumpaankin yhtiöön nimellä ”Janus” painottaen samalla, ettei kysymys ole millään tavoin henkilöllisyyteen liittyvästä ennakoivasta kannanotosta. Vaikka vastaajan nimenä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä tehdyssä päätöksessä on Janus Versand GmbH, oikeudenkäynnin asianosaisena yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa on kuitenkin antanut Handelskontor Janus GmbH.

---

7  – Ratkaisuehdotuksen 45 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

8  – Ks. tuomion 53–57 kohta.

---

9  – Asia C-89/91, Shearson Lehman Hutton, tuomio 19.1.1993 (Kok. 1993, s. I-139, 18 kohta).

---

10  – Ks. asia , Tacconi, tuomio 17.9.2002 (Kok. 2002, s. I-7357, 22 kohta).

---

11  – Ks. esim. asia C-265/02, Frahuil, tuomio 5.2.2004, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen.

---

12  – Asia 34/82, Peters, tuomio 22.3.1983 (Kok. 1983, s. 987, Kok. Ep. VII, s. 95, erityisesti 13 kohta).

---

13  – Asia C-26/91, Handte, tuomio 17.6.1992 (Kok. 1992, s. I-3967, Kok. Ep. XII, s. I-181, 15 kohta); asia C-51/97, Réunion Européenne, tuomio 27.10.1998 (Kok. 1998, s. I-6511, 17 kohta); edellä alaviitteessä 10 mainittu asia Tacconi, tuomion 23 kohta ja edellä alaviitteessä 11 mainittu asia Frahuil, tuomion 24 kohta.

---

14  – Ks. yleisesti Gordley, J. (toim.), The enforceability of promises in European contractlaw,Cambridge, 2001.

---

15  – Ks. asia 38/81, Effer, tuomio 4.3.1982 (Kok. 1982, s. 825, erityisesti 7 kohta).

---

16  – Mainittu edellä alaviitteessä 12.

---

17  – Mainittu edellä alaviitteessä 13.

---

18  – Mainittu edellä alaviitteessä 10.

---

19  – Ks. esim. asia C-167/00,Henkel, tuomio 1.10.2002 (Kok. 2002, s. I-8111, 35 ja 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

20  – Vastoin vakiintunutta oikeuskäytäntöä ks. viimeisin esimerkki asiassa C-168/02, Kronhofer ym., tuomio 10.6.2004, 12 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

21 – Ks. esim. edellä alaviitteessä 19 mainittu asia Henkel, tuomion 41 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

22  – Ks. julkisasiamies Warnerin esittämä ratkaisuehdotus asiassa 814/79, Rüffer, tuomio 16.12.1980 (Kok. 1980, s. 3807, ratkaisuehdotuksen sivut 3834 ja 3835); julkisasiamies Darmonin esittämä ratkaisuehdotus asiassa 189/87, Kalfelis, tuomio 27.9.1988 (Kok. 1988, s. I-5565, ratkaisuehdotuksen 20 ja 21 kohta) ja julkisasiamies Gulmannin esittämä ratkaisuehdotus asiassa C-261/90, Reichert ja Kockler, tuomio 26.3.1992 (Kok. 1992, s. I-2149, ratkaisuehdotuksen sivut 2168 ja 2169). Ks. myös von Bar, Chr., The Common European Law of Torts, 1998, s. 1–5, ja van Gerven, W., Lever, J. and Larouche, P., Tort Law, 2000 (Common Law of Europe Casebooks Series), s. 1–18.

---

23  – Tai todennäköisesti aiheutuvasta vahingosta. Nyt esillä olevassa asiassa voimme kuitenkin jättää huomiotta tulevaisuudessa aiheutuvan vahingon estämiseen liittyvät seikat. Englerin kanteessa ei ole kysymys tästä, eikä näiden seikkojen huomioon ottaminen myöskään näytä kuluttajansuojalain 5 j §:n nojalla olevan mahdollista.