EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 2.4.2025
COM(2025) 142 final
2025/0075(NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen osapuolten konferenssin 20. kokouksessa (CITES CoP20) Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta
PERUSTELUT
1.Ehdotuksen kohde
Tämä ehdotus koskee neuvoston päätöstä, joka vaaditaan, jotta voidaan vahvistaa luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen osapuolten konferenssin 20. kokouksessa unionin puolesta otettava kanta, kun on kyse suunnitelluista muutoksista yleissopimuksen liitteisiin.
2.Ehdotuksen tausta
2.1Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus (CITES)
Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevalla yleissopimuksella, jäljempänä ’yleissopimus’ tai ’CITES’, pyritään suojelemaan luonnonvaraisia eläimiä ja kasveja kansainvälisen kaupan aiheuttamalta ylihyödyntämiseltä. Yleissopimus tuli voimaan 1. heinäkuuta 1975.
Unioni ja kaikki sen jäsenvaltiot ovat yleissopimuksen osapuolia.
2.2Yleissopimuksen osapuolten konferenssi
Osapuolten konferenssi (CoP) on perustettu yleissopimuksen XI artiklan nojalla, ja se on yleissopimuksen hallintoelin. Osapuolten konferenssi kokoontuu 2–3 vuoden välein tarkastelemaan yleissopimuksen täytäntöönpanoa. Tämä ehdotus liittyy erityisesti siihen, että osapuolten konferenssi tarkastelee ja hyväksyy ehdotuksia yleissopimuksen liitteisiin I ja II sisältyvien uhanalaisten eläin- ja kasvilajien luetteloiden muuttamisesta.
2.3Suunnitellut päätökset
Osapuolten konferenssin on määrä tehdä 24. marraskuuta – 5. joulukuuta 2025 pidettävässä 20. kokouksessaan (CoP20) päätös CITES-sopimuksen liitteiden muuttamista koskevista ehdotuksista, jäljempänä ’luettelointiehdotukset’. Tiettyjen lajien tai lajiryhmien sisällyttämisellä liitteisiin pyritään yleisesti kieltämään näillä lajeilla käytävä kauppa (liite I) tai valvomaan ja sääntelemään sitä (liite II). Lisäksi unioni toimittaa yleissopimuksen XVI artiklan mukaisesti luettelon tiettyjen lajien sisällyttämisestä yleissopimuksen liitteeseen III.
Liitteet ovat olennainen osa yleissopimusta ja siten oikeudellisesti sitovia.
Yleissopimuksen XV artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan kokouksessa hyväksytyt muutokset liitteisiin I ja II tulevat voimaan 90 päivän kuluttua osapuolten konferenssin päättymisestä. Yleissopimuksen XVI artiklan 2 kohdan mukaan liitteeseen III tehtävät muutokset tulevat voimaan 90 päivän kuluttua siitä, kun sihteeristö on ilmoittanut osapuolille vastaanottamistaan yleissopimuksen XVI artiklan 1 kohdan mukaisesti toimitetuista luetteloista.
3.Unionin puolesta otettava kanta
Yleissopimuksen XV artiklan 1 kohdan mukaan kukin osapuoli voi ehdottaa liitteisiin I tai II muutoksia, joita käsitellään osapuolten kokouksessa, tässä tapauksessa CoP20-kokouksessa. Ehdotetun muutoksen teksti on toimitettava yleissopimuksen sihteeristölle vähintään 150 päivää ennen kokousta (eli 27. kesäkuuta 2025 mennessä).
Yleissopimuksen XVI artiklan mukaan kukin osapuoli voi toimittaa sihteeristölle luettelon lajeista, jotka se ilmoittaa i) oman toimivaltansa rajoissa sääntelyn alaisiksi niiden hyödyntämisen estämiseksi tai rajoittamiseksi ja ii) joiden kaupan sääntelyn osalta kyseinen osapuoli tarvitsee muiden osapuolten yhteistyötä, minkä vuoksi ne olisi sisällytettävä liitteessä III olevaan luetteloon. Tällainen luettelo voidaan toimittaa milloin tahansa. CITES-yleissopimuksen osapuolten konferenssin päätöslauselman Conf. 9.25 (Rev. CoP18) 3 kohdassa suositetaan kuitenkin, että osapuolen, joka haluaa ehdottaa uuden lajin sisällyttämistä liitteeseen III, olisi ilmoitettava asiasta sihteeristölle vähintään kolme kuukautta ennen osapuolten konferenssin kokousta. Näin varmistetaan, että liitteen III muutokset tulevat voimaan samaan aikaan kuin liitteiden I ja II muutokset, jotka hyväksytään kokouksessa.
Jos luettelointiehdotukset hyväksytään, ne vaikuttavat EU:n sääntöihin, koska ne edellyttävät muutoksia asiaa koskevaan unionin lainsäädäntöön, erityisesti neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 liitteeseen, johon yleissopimuksen liitteisiin tehtävät muutokset on sisällytettävä. Tämä johtaisi siihen, että muutosten kohteena olevien lajien kaupalle unionin ja kolmansien maiden välillä sekä unionin sisällä asetetaan rajoituksia. Yleissopimuksen XVI artiklan mukaisesti toimitetulla luettelolla on samanlaisia oikeusvaikutuksia, sillä myös se edellyttää muutoksia neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 liitteeseen.
EU:n jäsenvaltioiden ja komission asiantuntijat ovat tarkastelleet eri taksonomisia ryhmiä tunnistaakseen lajeja, jotka ovat uhattuina kansainvälisen kaupan vuoksi ja jotka tästä syystä voisivat täyttää johonkin CITES-sopimuksen liitteeseen sisällyttämistä koskevat kriteerit. Unionin tavoitteena olisi tällöin tehdä ehdotuksia näiden lajien sisällyttämisestä sopimuksen liitteisiin CoP20-kokouksessa tai sen yhteydessä. Ehdotukset on arvioitu tutkimuskirjallisuuden ja muiden tieteellisten lähteiden perusteella. Näitä ovat muun muassa i) lajien luokittelu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) laatiman uhanalaisten lajien luettelon mukaisesti, ii) CITES-kauppatietokannasta saadut kauppatiedot, jos sellaisia on saatavilla, ja iii) maakohtaiset tiedot lajin suojelun tasosta ja voimassa olevista suojelutoimenpiteistä.
Näiden tarkastelujen tuloksena lajien sisällyttämisestä CITES-sopimuksen liitteeseen I tai II on laadittu seitsemän ehdotusluonnosta, joihin viitataan ehdotetussa neuvoston päätöksessä.
Kuudessa ehdotusluonnoksessa esitetään, että tietyt yksittäiset lajit tai lajiryhmät (jotka on lueteltu korkeammalla taksonomisella tasolla) olisi sisällytettävä ensimmäistä kertaa CITES-sopimuksen liitteeseen II. Tämä olisi sekä yleissopimuksen II artiklan 2 kohdassa esitettyjen kriteerien että CoP:n päätöslauselmassa 9.24 (Rev. CoP17) annettujen lisäohjeiden mukaista.
Seitsemännen ehdotuksen (jonka kohde on Araucaria angustifolia) osalta ei ole vielä mahdollista määrittää, olisiko kyseinen laji asiamukaisempaa sisällyttää liitteeseen I vai II. Neuvoston olisi päätettävä lisäanalyysien ja kyseisen lajin levinneisyysalueella olevien valtioiden antamien vastausten perusteella, olisiko sen ehdotettava lajin sisällyttämistä liitteeseen II (edellä mainittujen kriteerien mukaisesti) vai liitteeseen I (yleissopimuksen II artiklan 1 kohdassa esitettyjen kriteerien ja CoP:n päätöslauselmassa 9.24 (Rev. CoP17) annettujen lisäohjeiden mukaisesti).
Näitä luettelointiehdotusten luonnoksia on käsitelty tieteellisen tarkasteluryhmän ja jäsenvaltioiden CITES-hallintoviranomaisten asiantuntijaryhmän kokouksissa sekä yleissopimusta käsittelevien jäsenvaltioiden tieteellisten viranomaisten edustajien ad hoc -kokouksessa. CoP:n päätöslauselman 9.24 (Rev. CoP17) mukaisesti komissio on myös kuullut luetteloon lisättäväksi harkittujen lajien levinneisyysalueella olevia valtioita. Komissio pyysi näiden valtioiden näkemyksiä lajien mahdollisesta lisäämisestä yleissopimuksen luetteloon, ja kannusti niitä jakamaan asiaan liittyvää tieteellistä tietoa. Joidenkin levinneisyysalueella olevien valtioiden vastauksia ei ole vielä saatu, ja neuvosto tarkastelee niitä siinä vaiheessa, kun se päättää ehdotuksista, jotka unionin on määrä toimittaa. Varsinkin päätöksen siitä, ehdotetaanko lajien Gekko badenii, Araucaria angustifolia ja Commiphora wightii lisäämistä luetteloon, pitäisi riippua siitä, ilmaisevatko merkittävät levinneisyysalueella olevat valtiot tukensa tälle vai eivät. Levinneisyysalueella olevia valtioita, jotka kannattavat luettelointiehdotusta, pyydetään toimittamaan ehdotus CITES-sihteeristölle yhdessä EU:n kanssa. Mahdollisista EU:n luettelointiehdotuksista on tarkoitus järjestää kokouksia unionin sidosryhmien ja kolmansien maiden edustajien kanssa keväällä 2025.
4.Oikeusperusta
4.1Menettelyllinen oikeusperusta
4.1.1Periaatteet
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 218 artiklan 9 kohdassa määrätään päätöksistä ”sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on annettava säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia, lukuun ottamatta säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan sopimuksen institutionaalisia rakenteita”.
Ilmaisu ”säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia” kattaa myös säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kyseiseen elimeen sovellettavan kansainvälisen oikeuden nojalla. Se kattaa myös välineet, joilla ei ole sitovaa vaikutusta kansainvälisen oikeuden nojalla, mutta jotka ”voivat vaikuttaa ratkaisevasti sen säännöstön sisältöön, jonka unionin lainsäätäjä antaa”.
4.1.2Soveltaminen käsillä olevassa asiassa
Osapuolten konferenssi on perustettu sopimuksella eli CITES-yleissopimuksella.
CITES-sopimuksen liitteisiin I ja II tehtävät muutokset, joista CoP:n on määrä päättää, ovat säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia. Muutetut liitteet ovat erottamaton osa yleissopimusta ja siten sitovia kansainvälisen oikeuden nojalla.
Liitettä III koskeva ilmoitus ei edellytä CoP:n päätöstä, mutta se on aiheellista sisällyttää tähän päätökseen, koska liite III on erottamaton osa yleissopimusta, joten siihen tehtävät muutokset sitovat osapuolia oikeudellisesti, ja koska liitteeseen III tehtävät muutokset vaikuttavat ratkaisevasti myös neuvoston asetukseen (EY) N:o 338/97 OIV:ta koskevassa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.
Liitteisiin tehtävillä muutoksilla ei täydennetä tai muuteta yleissopimuksen institutionaalista kehystä.
Ehdotetun päätöksen menettelyllinen oikeusperusta on näin ollen SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohta.
4.2Aineellinen oikeusperusta
4.2.1Periaatteet
SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla annettavan päätöksen aineellinen oikeusperusta määräytyy ensisijaisesti sen suunnitellun säädöksen tavoitteen ja sisällön perusteella, jota unionin puolesta otettava kanta koskee. Jos suunnitellulla säädöksellä on kaksi tavoitetta tai siihen sisältyy kaksi osatekijää ja jos näistä tavoitteista tai osatekijöistä toinen on mahdollista määritellä pääasialliseksi tavoitteeksi tai osatekijäksi (johon nähden toinen tavoite tai osatekijä on liitännäinen), SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla hyväksyttävällä päätöksellä on oltava vain yksi aineellinen oikeusperusta (eli se, jota pääasiallinen tai ensisijainen tavoite tai osatekijä edellyttää).
Kun suunnitellulla säädöksellä joko i) on samanaikaisesti useita tavoitteita tai ii) kun siihen sisältyy useita osatekijöitä, joita ei voida erottaa toisistaan ja joista yksikään ei ole toisiin nähden liitännäinen, SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla annettavan päätöksen aineellisessa oikeusperustassa on poikkeuksellisesti mainittava kaikki asianmukaiset oikeusperustat.
4.2.2Soveltaminen käsillä olevassa asiassa
Suunnitelluilla osapuolten konferenssin päätöksillä pyritään saavuttamaan ympäristöä ja kauppaa koskevia tavoitteita, ja siihen sisältyy osatekijöitä näiltä aloilta. Näitä suunnitellun säädöksen eri tekijöitä ei voida erottaa toisistaan eikä mikään niistä ole toiseen nähden liitännäinen.
Ehdotetun päätöksen aineellinen oikeusperusta on näin ollen SEUT-sopimuksen 192 artiklan 1 kohta ja 207 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta.
4.3Päätelmä
Ehdotetun päätöksen oikeusperustana tulisi olla SEUT-sopimuksen 192 artiklan 1 kohta ja 207 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta yhdessä SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan kanssa.
2025/0075 (NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen osapuolten konferenssin 20. kokouksessa (CITES CoP20) Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan ja 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Unioni liittyi luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevaan yleissopimukseen (CITES), jäljempänä ’yleissopimus’, 6 päivänä maaliskuuta 2015 tehdyllä neuvoston päätöksellä (EU) 2015/451. Yleissopimus oli tullut voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1975.
(2)Yleissopimuksen XI artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan osapuolten konferenssi voi hyväksyä päätöksiä, joilla muutetaan yleissopimuksen liitteitä I ja II.
(3)Yleissopimuksen XVI artiklan mukaan kukin osapuoli voi toimittaa sihteeristölle luettelon lajeista, joiden se katsoo kuuluvan oman toimivaltansa rajoissa sääntelyn alaisiksi niiden hyödyntämisen estämiseksi tai rajoittamiseksi ja joiden kaupan sääntelyn osalta kyseinen osapuoli tarvitsee muiden osapuolten yhteistyötä. Tämä luettelo on sisällytettävä liitteeseen III.
(4)Yleissopimuksen osapuolten konferenssin on määrä päättää 24 päivänä marraskuuta – 5 päivänä joulukuuta 2025 pidettävässä 20. kokouksessaan liitteiden I ja II muuttamista koskevista ehdotuksista. Osapuolten on toimitettava tällaiset ehdotukset yleissopimuksen sihteeristölle 27 päivään kesäkuuta 2025 mennessä.
(5)Liitteeseen III sisällytettäviä lajeja koskevat ehdotukset eivät edellytä osapuolten konferenssin päätöstä, mutta ne on kuitenkin suositeltavaa tehdä vähintään kolme kuukautta ennen seuraavaa osapuolten konferenssin kokousta.
(6)On aiheellista vahvistaa unionin puolesta otettava kanta osapuolten konferenssille toimitettaviin luettelointiehdotuksiin, koska liitteisiin tehdyt muutokset sitovat unionia.
(7)Ehdotettu kanta osapuolten konferenssissa esitettäviin luettelointiehdotuksiin perustuu asiantuntija-analyysiin ehdotusten hyödyistä yleissopimuksessa vahvistettujen kriteereiden ja parhaan käytettävissä olevan tieteellisen näytön mukaisesti. Näyttö tukee tässä päätöksessä esitettyjä luettelointiehdotuksia, jotta voidaan varmistaa, että kyseessä olevien lajien kauppa ei uhkaa niiden selviytymistä luonnossa,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen, jäljempänä ’yleissopimus’, liitteisiin I ja II tehtäviä muutoksia koskevat ehdotukset, jotka unionin on määrä tehdä yleissopimuksen osapuolten konferenssin 20. kokouksessa tai sen yhteydessä, esitetään tämän päätöksen liitteessä I.
2 artikla
Lajin sisällyttämistä yleissopimuksen liitteeseen III koskeva ehdotus, joka unionin on määrä tehdä yleissopimuksen osapuolten konferenssin 20. kokouksen yhteydessä, esitetään tämän päätöksen liitteessä II.
3 artikla
Yleissopimuksen osapuolten konferenssin 20. kokouksessa unionin puolesta otettava kanta on tukea tämän päätöksen liitteessä I esitettyjä ehdotuksia yleissopimuksen liitteisiin I ja II tehtävistä muutoksista.
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSTA JA DIGITAALISIA VAIKUTUKSIA KOSKEVA SELVITYS
1.PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA3
1.1.Ehdotuksen/aloitteen nimi3
1.2.Toimintalohko(t)3
1.3.Tavoite (Tavoitteet)3
1.3.1.Yleistavoite (Yleistavoitteet)3
1.3.2.Erityistavoite (Erityistavoitteet)3
1.3.3.Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset3
1.3.4.Tulosindikaattorit3
1.4.Ehdotus/aloite liittyy
1.5.Ehdotuksen/aloitteen perustelut4
1.5.1.Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä sekä aloitteen yksityiskohtainen toteutusaikataulu4
1.5.2.EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo (joka voi olla seurausta eri tekijöistä, kuten koordinoinnin paranemisesta, oikeusvarmuudesta tai toiminnan vaikuttavuuden tai täydentävyyden paranemisesta). EU:n osallistumisesta saatavalla lisäarvolla tarkoitetaan tässä kohdassa arvoa, jonka EU:n osallistuminen tuottaa sen arvon lisäksi, joka olisi saatu aikaan pelkillä jäsenvaltioiden toimilla.4
1.5.3.Vastaavista toimista saadut kokemukset4
1.5.4.Yhteensopivuus monivuotisen rahoituskehyksen kanssa ja mahdolliset synergiaedut suhteessa muihin kyseeseen tuleviin välineisiin4
1.5.5.Arvio käytettävissä olevista rahoitusvaihtoehdoista, mukaan lukien mahdollisuudet määrärahojen uudelleenkohdentamiseen4
1.6.Ehdotetun toimen/aloitteen ja sen rahoitusvaikutusten kesto5
1.7.Suunniteltu talousarvion toteuttamistapa / Suunnitellut talousarvion toteuttamistavat5
2.HALLINNOINTI6
2.1.Seuranta- ja raportointisäännöt6
2.2.Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä(t)6
2.2.1.Perustelut ehdotetu(i)lle talousarvion toteuttamistavalle(/-tavoille), rahoituksen toteutusmekanismille(/-mekanismeille), maksujärjestelyille sekä valvontastrategialle6
2.2.2.Tiedot todetuista riskeistä ja niiden vähentämiseksi käyttöön otetuista sisäisistä valvontajärjestelmistä6
2.2.3.Valvonnan kustannustehokkuutta (valvontakustannusten suhde hallinnoitujen varojen arvoon) koskevat arviot ja perustelut sekä arviot maksujen suoritusajankohdan ja toimen päättämisajankohdan odotetuista virheriskitasoista6
2.3.Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi6
3.EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET7
3.1.Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat7
3.2.Arvioidut vaikutukset määrärahoihin8
3.2.1.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista toimintamäärärahoihin8
3.2.1.1.Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat8
3.2.1.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat13
3.2.2.Arvioidut toimintamäärärahoista rahoitetut tuotokset18
3.2.3.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista hallintomäärärahoihin19
3.2.3.1. Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat19
3.2.3.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat19
3.2.3.3.Määrärahat yhteensä19
3.2.4.Henkilöresurssien arvioitu tarve20
3.2.4.1.Hyväksytystä talousarviosta katettavat20
3.2.4.2.Ulkoisilla käyttötarkoitukseensa sidotuilla tuloilla katettavat21
3.2.4.3.Henkilöresurssien kokonaistarve21
3.2.5.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista digitaaliteknologiaan liittyviin investointeihin22
3.2.6.Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa23
3.2.7.Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet23
3.3.Arvioidut vaikutukset tuloihin23
4.Digitaaliset ulottuvuudet24
4.1.Vaatimukset, joilla on merkitystä digitalisaation kannalta24
4.2.Data24
4.3.Digitaaliset ratkaisut24
4.4.Yhteentoimivuusarviointi24
4.5.Toimenpiteet digitaalisen täytäntöönpanon tukemiseksi24
1.PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA
1.1.Ehdotuksen/aloitteen nimi
Ehdotus neuvoston päätökseksi luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen osapuolten konferenssin 20. kokouksessa (CITES CoP20) Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta
1.2.Toimintalohko(t)
1.3.Tavoite (Tavoitteet)
1.3.1.Yleistavoite (Yleistavoitteet)
Lajien suojelun tehostaminen kansainvälisen kaupan aiheuttamalta ylihyödyntämiseltä niiden velvoitteiden mukaisesti, joita EU:lla on luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen (CITES) osapuolena.
1.3.2.Erityistavoite (Erityistavoitteet)
Luettelon laatiminen CITES-sopimuksen liitteisiin ehdotettavista muutoksista, jotka EU esittää CITES-sopimuksen osapuolten 20. konferenssissa (24. marraskuuta 2025 – 5. joulukuuta 2025).
1.3.3.Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset
Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen.
Tavoitteena on, että ehdotukset hyväksytään CITES-sopimuksen osapuolten 20. konferenssissa, jolloin luetteloon sisällytettyjen lajien kansainvälisen kaupan valvonta paranee.
1.3.4.
Tulosindikaattorit
Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen etenemistä ja tuloksia seurataan.
EU:n luettelointiehdotusten hyväksyminen CITES-sopimuksen osapuolten 20. konferenssissa (24. marraskuuta 2025 – 5. joulukuuta 2025).
Tavoite: Seitsemän luettelointiehdotuksen hyväksyminen
Perustaso: Ei sovelleta
1.4.Ehdotus/aloite liittyy
uuteen toimeen
uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen
käynnissä olevan toimen jatkamiseen
yhden tai useamman toimen sulauttamiseen tai uudelleen suuntaamiseen johonkin toiseen/uuteen toimeen
1.5.Ehdotuksen/aloitteen perustelut
1.5.1.Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä, sekä aloitteen yksityiskohtainen toteutusaikataulu
CITES-sopimuksen liitteiden muuttamista koskevat ehdotukset on toimitettava viimeistään 150 päivää ennen sopimuksen osapuolten konferenssin kokouksen alkua (27. kesäkuuta 2025 CoP20-kokouksen osalta).
Osapuolten konferenssin hyväksymät liitteisiin tehtävät muutokset, joihin EU ei esitä varaumaa, on otettava huomioon neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 liitteessä.
1.5.2.EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo (joka voi olla seurausta eri tekijöistä, kuten koordinoinnin paranemisesta, oikeusvarmuudesta tai toiminnan vaikuttavuuden tai täydentävyyden paranemisesta). EU:n osallistumisesta saatavalla lisäarvolla tarkoitetaan tässä kohdassa arvoa, jonka EU:n osallistuminen tuottaa sen arvon lisäksi, joka olisi saatu aikaan pelkillä jäsenvaltioiden toimilla.
Syyt siihen, miksi toimi toteutetaan EU:n tasolla (ennen toteutusta): – Ei sovelleta
Odotettavissa oleva EU:n tason lisäarvo (toteutuksen jälkeen) – Ei sovelleta
1.5.3.Vastaavista toimista saadut kokemukset
1.5.4.Yhteensopivuus monivuotisen rahoituskehyksen kanssa ja mahdolliset synergiaedut suhteessa muihin kyseeseen tuleviin välineisiin
1.5.5.Arvio käytettävissä olevista rahoitusvaihtoehdoista, mukaan lukien mahdollisuudet määrärahojen uudelleenkohdentamiseen
1.6.Ehdotetun toimen/aloitteen ja sen rahoitusvaikutusten kesto
kesto on rajattu
–
Toiminta alkaa [PP/KK]VVVV ja päättyy [PP/KK]VVVV.
–
Maksusitoumusmäärärahoihin kohdistuvat rahoitusvaikutukset koskevat vuosia VVVV–VVVV ja maksumäärärahoihin kohdistuvat rahoitusvaikutukset vuosia VVVV–VVVV.
kestoa ei ole rajattu
–Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV,
–minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa.
1.7.Suunniteltu talousarvion toteuttamistapa / Suunnitellut talousarvion toteuttamistavat
Suora hallinnointi, jonka komissio toteuttaa käyttämällä
– yksiköitään, myös unionin edustustoissa olevaa henkilöstöään
– toimeenpanovirastoja
Hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa
Välillinen hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty
– kolmansille maille tai niiden nimeämille elimille
– kansainvälisille järjestöille ja niiden erityisjärjestöille (tarkennettava)
– Euroopan investointipankille ja Euroopan investointirahastolle
– varainhoitoasetuksen 70 ja 71 artiklassa tarkoitetuille elimille
– julkisoikeudellisille yhteisöille
– sellaisille julkisen palvelun tehtäviä hoitaville yksityisoikeudellisille elimille, joille annetaan riittävät rahoitustakuut
– sellaisille jäsenvaltion yksityisoikeuden mukaisille elimille, joille on annettu tehtäväksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden täytäntöönpano ja joille annetaan riittävät rahoitustakuut
– sellaisille elimille tai henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityistoimia ja jotka nimetään asiaa koskevassa perussäädöksessä
– jäsenvaltioon sijoittautuneille jäsenvaltion yksityisoikeuden tai unionin oikeuden mukaisille elimille, joille voidaan alakohtaisten sääntöjen mukaisesti antaa tehtäväksi unionin varojen tai talousarviotakuiden hoitaminen, siltä osin kuin tällaiset elimet ovat julkisoikeudellisten elinten tai julkisen palvelun tehtäviä hoitavien yksityisoikeudellisten elinten määräysvallassa ja niillä on asianomaisten määräysvaltaa käyttävien elinten yhteisvastuullisten vakuuksien muodossa antamat riittävät rahoitustakuut tai vastaavat rahoitustakuut, jotka voidaan kunkin toimen osalta rajoittaa unionin tuen enimmäismäärään.
Huomautukset:
2.HALLINNOINTI
2.1.Seuranta- ja raportointisäännöt
2.2.Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä(t)
2.2.1.Perustelut ehdotetu(i)lle talousarvion toteuttamistavalle(/-tavoille), rahoituksen toteutusmekanismille(/-mekanismeille), maksujärjestelyille sekä valvontastrategialle
2.2.2.Tiedot todetuista riskeistä ja niiden vähentämiseksi käyttöön otetuista sisäisistä valvontajärjestelmistä
2.2.3.Valvonnan kustannustehokkuutta (valvontakustannusten suhde hallinnoitujen varojen arvoon) koskevat arviot ja perustelut sekä arviot maksujen suoritusajankohdan ja toimen päättämisajankohdan odotetuista virheriskitasoista
2.3.Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi
3.EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET
3.1.Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat
·Talousarviossa jo olevat budjettikohdat
Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Budjettikohta
|
Menolaji
|
Rahoitusosuudet
|
|
|
Numero
|
JM/EI-JM
|
EFTA-mailta
|
ehdokasmailta ja mahdollisilta ehdokasmailta
|
muilta kolmansilta mailta
|
muut käyttötarkoitukseensa sidotut tulot
|
|
|
[XX.YY.YY.YY]
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
|
|
[XX.YY.YY.YY]
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
|
|
[XX.YY.YY.YY]
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
·Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat
Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Budjettikohta
|
Menolaji
|
Rahoitusosuudet
|
|
|
Numero
|
JM/EI-JM
|
EFTA-mailta
|
ehdokasmailta ja mahdollisilta ehdokasmailta
|
muilta kolmansilta mailta
|
muut käyttötarkoitukseensa sidotut tulot
|
|
|
[XX.YY.YY.YY]
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
|
|
[XX.YY.YY.YY]
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
|
|
[XX.YY.YY.YY]
|
JM/EI-JM
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
KYLLÄ/EI
|
3.2.Arvioidut vaikutukset määrärahoihin
3.2.1.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista toimintamäärärahoihin
–
Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja.
–
Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti:
3.2.1.1.Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….> määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….> määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN <....> kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
|
|
|
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <….>
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
|
|
|
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <….>
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN <....> kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
• Toimintamäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
• Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEISIIN 1–6 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
(Viitemäärä)
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
7
|
”Hallintomenot”
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 7 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
(Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–7 kuuluvat
|
Sitoumukset
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.1.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <…….> määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN <....> kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Numero
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2a)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Budjettikohta
|
Sitoumukset
|
(1b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(2b)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
Budjettikohta
|
|
(3)
|
|
|
|
|
0,000
|
|
Pääosaston <….>
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
= 1a + 1b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
= 2a + 2b + 3
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN <....> kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
• Toimintamäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
• Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat (kaikki otsakkeet) YHTEENSÄ
|
(6)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–6 kuuluvat
|
Sitoumukset
|
= 4 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
määrärahat YHTEENSÄ (viitemäärä)
|
Maksut
|
= 5 + 6
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
7
|
”Hallintomenot”
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Pääosasto: <…….>
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Pääosasto <…….> YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 7 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ
|
(Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–7 kuuluvat
|
Sitoumukset
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
määrärahat YHTEENSÄ
|
Maksut
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.2.Arvioidut toimintamäärärahoista rahoitetut tuotokset (ei täytetä erillisvirastojen osalta)
maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Tavoitteet ja tuotokset
|
|
|
Vuosi
2024
|
Vuosi
2025
|
Vuosi
2026
|
Vuosi
2027
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
YHTEENSÄ
|
|
|
TUOTOKSET
|
|
|
Tyyppi
|
Keskimäär. kustannukset
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lkm
|
Kustannus
|
Lukumäärä yhteensä
|
Kustannukset yhteensä
|
|
ERITYISTAVOITE 1 …
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Välisumma, erityistavoite 1
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
ERITYISTAVOITE 2 ...
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
– Tuotos
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Välisumma, erityistavoite 2
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KAIKKI YHTEENSÄ
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
3.2.3.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista hallintomäärärahoihin
–
Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja.
–
Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti:
3.2.3.1. Hyväksytystä talousarviosta peräisin olevat määrärahat
|
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.3.2.Ulkoisista käyttötarkoitukseensa sidotuista tuloista peräisin olevat määrärahat
|
ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.3.3.Määrärahat yhteensä
|
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT + ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT YHTEENSÄ
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Henkilöresurssit
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
Muut hallintomenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
Henkilöresursseja ja muita hallintomenoja koskeva määrärahatarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai pääosastossa toteutettujen uudelleenjärjestelyjen tuloksena saaduilla määrärahoilla sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa.
3.2.4.Henkilöresurssien arvioitu tarve
–
Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja.
–
Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti:
3.2.4.1.Hyväksytystä talousarviosta katettavat
Arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna
|
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)
|
|
20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 01 02 03 (unionin edustustot)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)
|
|
20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Hallinnollisen tuen budjettikohta
[XX.01.YY.YY]
|
– päätoimipaikassa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
|
– unionin edustustoissa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
YHTEENSÄ
|
0
|
0
|
0
|
0
|
3.2.4.2.Ulkoisilla käyttötarkoitukseensa sidotuilla tuloilla katettavat
|
ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)
|
|
20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 01 02 03 (unionin edustustot)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)
|
|
20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Hallinnollisen tuen budjettikohta
[XX.01.YY.YY]
|
– päätoimipaikassa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
|
– unionin edustustoissa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
YHTEENSÄ
|
0
|
0
|
0
|
0
|
3.2.4.3.Henkilöresurssien kokonaistarve
|
HYVÄKSYTYT MÄÄRÄRAHAT + ULKOISET KÄYTTÖTARKOITUKSEENSA SIDOTUT TULOT YHTEENSÄ
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)
|
|
20 01 02 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 01 02 03 (unionin edustustot)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 01 (epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 11 (suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)
|
|
20 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
20 02 03 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja nuoremmat asiantuntijat unionin edustustoissa)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Hallinnollisen tuen budjettikohta
[XX.01.YY.YY]
|
– päätoimipaikassa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
|
– unionin edustustoissa
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – epäsuora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
01 01 01 12 (sopimussuhteiset toimihenkilöt ja kansalliset asiantuntijat – suora tutkimustoiminta)
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsake 7
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
Muu budjettikohta (mikä?) – Otsakkeen 7 ulkopuolella
|
0
|
0
|
0
|
0
|
|
YHTEENSÄ
|
0
|
0
|
0
|
0
|
Kun otetaan huomioon otsakkeen 7 kokonaistilanne sekä henkilöstön että määrärahojen osalta, henkilöresurssien tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai pääosastossa tai muissa komission yksiköissä toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena saadulla henkilöstöllä.
Ehdotuksen toteuttamiseksi tarvittava henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna):
|
|
Katetaan komission yksiköissä käytettävissä olevalla henkilöstöllä
|
Poikkeuksellinen lisähenkilöstö*
|
|
|
|
Rahoitetaan otsakkeesta 7 tai tutkimusmäärärahoista
|
Rahoitetaan BA-budjettikohdasta
|
Rahoitetaan maksuilla
|
|
Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet
|
|
|
Ei sovelleta
|
|
|
Ulkopuolinen henkilöstö (sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö)
|
|
|
|
|
Kuvaus henkilöstön tehtävistä:
|
Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt
|
|
|
Ulkopuolinen henkilöstö
|
|
3.2.5.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista digitaaliteknologiaan liittyviin investointeihin
Pakollinen: jäljempänä olevaan taulukkoon olisi sisällytettävä paras arvio ehdotuksen/aloitteen aiheuttamista digitaaliteknologiaan liittyvistä investoinneista.
Jos ehdotuksen/aloitteen toteuttaminen sitä edellyttää, otsakkeen 7 määrärahat olisi poikkeuksellisesti esitettävä nimetyllä rivillä.
Otsakkeiden 1–6 määrärahat olisi otettava huomioon ”toimenpideohjelmien ohjelmatason tietotekniikkamenoina”. Näillä menoilla tarkoitetaan toimintatalousarviota, jota käytetään suoraan aloitteen täytäntöönpanoon liittyvien tietoteknisten alustojen/välineiden uudelleenkäyttöön/ostoon/kehittämiseen sekä niihin liittyviin investointeihin (esim. lisenssit, koulutus, tietojen säilyttäminen). Tässä taulukossa annettujen tietojen olisi oltava yhdenmukaisia 4 jaksossa ”Digitaaliset ulottuvuudet” esitettyjen yksityiskohtien kanssa.
|
YHTEENSÄ Digitaaliteknologiaan ja tietotekniikkaan liittyvät määrärahat
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
Vuosi
|
MRK YHTEENSÄ 2021–2027
|
|
|
2024
|
2025
|
2026
|
2027
|
|
|
OTSAKE 7
|
|
Tietotekniikkamenot (toimielintasolla)
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKE 7, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät
|
|
Toimenpideohjelmien ohjelmatason tietotekniikkamenot
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
OTSAKKEESEEN 7 sisältymättömät, välisumma
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
0,000
|
3.2.6.Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa
Ehdotus/aloite
–
voidaan rahoittaa kokonaan kohdentamalla menoja uudelleen monivuotisen rahoituskehyksen kyseisen otsakkeen sisällä
–
edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen kyseiseen otsakkeeseen sisältyvän kohdentamattoman liikkumavaran ja/tai monivuotista rahoituskehystä koskevassa asetuksessa määriteltyjen erityisvälineiden käyttöä
–
edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista.
3.2.7.Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet
Ehdotuksen/aloitteen
–
rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja
–
rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio):
Määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
Vuosi
2024
|
Vuosi
2025
|
Vuosi
2026
|
Vuosi
2027
|
Yhteensä
|
|
Rahoitukseen osallistuva taho
|
|
|
|
|
|
|
Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ
|
|
|
|
|
|
3.3.
Arvioidut vaikutukset tuloihin
–
Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin.
–
Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti:
–
vaikutuksia omiin varoihin
–
vaikutuksia muihin tuloihin
–
tulot on kohdennettu menopuolen budjettikohtiin
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Tulopuolen budjettikohta:
|
Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoitovuonna
|
Ehdotuksen/aloitteen vaikutus
|
|
|
|
Vuosi 2024
|
Vuosi 2025
|
Vuosi 2026
|
Vuosi 2027
|
|
Momentti ….
|
|
|
|
|
|
Vastaava(t) menopuolen budjettikohta/-kohdat käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen tapauksessa:
Muita huomautuksia (esim. tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmä/-kaava tai muita lisätietoja).
4.Digitaaliset ulottuvuudet
4.1.Vaatimukset, joilla on merkitystä digitalisaation kannalta
|
Ehdotuksella ei ole merkitystä digitalisaation kannalta, kuten digitaalinen tarkastus osoittaa. Siihen ei sisälly datan keräämistä, käsittelyä, tuottamista, vaihtamista tai jakamista eikä siihen liity prosessien automatisointia tai digitalisointia. Ehdotuksen tavoitteiden saavuttamiseen ei tarvita digitaalisia keinoja, koska siinä keskitytään poliittisen kannan määrittämiseen kansainvälisissä puitteissa.
|
4.2.Data
4.3.Digitaaliset ratkaisut
4.4.Yhteentoimivuusarviointi
4.5.Toimenpiteet digitaalisen täytäntöönpanon tukemiseksi