Sisällys
I.Ohjeita jäsenvaltioille hyvistä käytännöistä uusiutuvaa energiaa koskevien hankkeiden lupamenettelyjen nopeuttamiseksi
1.Johdanto
2.Hallinnollisten lupamenettelyjen nopeuttaminen ja lyhentäminen
a.RED II ‑direktiivin säännökset ja niiden täytäntöönpanoa koskevien hyvien käytäntöjen vertailu
b.RED II ‑direktiiviä pidemmälle meneviä hyviä käytäntöjä lupamenettelyjen keston lyhentämiseksi
c.Jouston lisääminen teknisten eritelmien mukauttamisessa luvan hakemisen ja rakentamisen välisenä aikana
3.Sisäinen koordinointi ja selkeät, digitalisoidut menettelyt hallinnollisten lupamenettelyjen monimutkaisuuden vähentämiseksi
a.Keskitettyä yhteyspistettä koskevat RED II ‑direktiivin säännökset ja niiden täytäntöönpanoa koskevien hyvien käytäntöjen vertailu
b.RED II ‑direktiiviä pidemmälle meneviä hyviä käytäntöjä hallinnollisten menettelyjen monimutkaisuuden vähentämiseksi
4.Riittävä henkilöstö ja osaaminen lupia myöntävissä yksiköissä
5.Uusiutuvan energian hankkeiden sijaintipaikkojen parempi määrittely ja suunnittelu
a.Maa- ja merialueiden käyttöä koskevat rajoitteet ja hyvät käytännöt sopivien alueiden tunnistamisen helpottamiseksi
b.Alueiden moninaiskäyttö
c.Yhteisön hyväksyntä ja osallistuminen
d.Ympäristönäkökohdat
e.Puolustukseen ja ilmailuun liittyvät näkökohdat
6.Helpompi verkkoon liittäminen, yhdistetyn teknologian voimalaitokset, laitosten päivittäminen ja innovatiiviset teknologiat
a.Verkkoliitäntäongelmat
b.Yhdistetyn teknologian voimalaitokset
c.Voimalaitosten päivittäminen
d.Vety
e.Innovoinnin tukeminen
II.Ohjeita jäsenvaltioille uusiutuvan energian ostosopimusten helpottamisesta
1.Johdanto
2.Sääntelykysymykset
3.Yritysten uusiutuvan energian ostosopimusten saatavuuden laajentaminen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin
4.Rajat ylittävien uusiutuvan energian ostosopimusten edistäminen
I.Ohjeita jäsenvaltioille hyvistä käytännöistä uusiutuvaa energiaa koskevien hankkeiden lupamenettelyjen nopeuttamiseksi
1.Johdanto
Uusiutuva energia on keskeisessä asemassa puhtaaseen energiaan siirtymisessä, jota tarvitaan Pariisin sopimuksen ja Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Tätä silmällä pitäen komissio esitti heinäkuussa 2021 ehdotuksen uusiutuvan energian direktiivin (EU) 2018/2001 (RED II) tarkistamisesta osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelman toteuttamista koskevaa pakettia. Ehdotuksessa esitettiin uusiutuvan energian osuuden kaksinkertaistamista energialähteiden yhdistelmässä vuoteen 2020 verrattuna siten, että se olisi vuoteen 2030 mennessä vähintään 40 prosenttia.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki uusiutuvan energian mahdollisimman nopeasta käyttöönotosta EU:n strategisen painopisteen. Näin vähennetään unionin riippuvuutta – pääasiassa tuoduista – fossiilisista polttoaineista ja autetaan tekemään energiasta jälleen kohtuuhintaista.
Uusiutuvan energian kapasiteetin lisääminen mahdollisimman nopeasti sekä toimenpiteet, joilla varaudutaan ensi talveen varmistamalla riittävä kaasunsaanti ja energiansäästö, auttavat lieventämään kriisin vaikutuksia pitkällä aikavälillä. REPowerEU-tiedonannossa, joka on jatkoa lokakuussa 2021 annetulle toiminta- ja tukivälineistöä koskevalle tiedonannolle, hahmotellaan suunnitelma, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta riippumaton Venäjän fossiilisista polttoaineista, ensi kädessä kaasusta, hyvissä ajoin ennen tämän vuosikymmenen loppua. Tiedonannossa ehdotettiin, että lainsäätäjät harkitsisivat uusiutuvaa energiaa koskevien tavoitteiden korottamista tai aikaistamista, ja esitettiin toimenpiteitä, kuten tuuli- ja aurinkovoiman ja lämpöpumppujen etupainottaminen, keskimääräisen käyttöönottoasteen nostaminen 20 prosentilla sekä 80 gigawatin lisäkapasiteetti vuoteen 2030 mennessä uusiutuvan vedyn tuotannon lisäämiseksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että uusiutuvan energian hankkeiden käyttöönottoa on nopeutettava huomattavasti, jotta tarvittava kapasiteetin lisäys voidaan toteuttaa ajoissa.
Korkea energian hinta, joka johtuu pääasiassa maakaasun korkeasta hinnasta, on lisäsyy nopeuttaa uusiutuvan energian hankkeiden käyttöönottoa ja siten vähentää kansalaisiin ja yrityksiin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia. Uusiutuvan energian hankkeet mahdollistavat usein alhaisemmat sähkökustannukset kuin fossiilisia polttoaineita käyttäviin voimalaitoksiin perustuvat sähkön tukkumarkkinat. Lupamenettelyjä on nopeutettava, jotta uusiutuvan energian hankkeet saadaan nopeasti markkinoille. Uusiutuvan energian ostosopimusten avulla Euroopan teollisuus ja yritykset voivat saada suoraan käyttöönsä edullista uusiutuvaa energiaa. Samalla ostosopimukset tarjoavat uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajille vakautta ilman, että niiden on ensin odotettava jäsenvaltioilta saatavaa taloudellista tukea. Tämä puolestaan lisää kohtuuhintaisen, varman ja kestävän energian saatavuutta unionissa.
Riippumatta siitä, toteutetaanko uusiutuvan energian hankkeet julkisten tarjouskilpailujen tai yritysten ostosopimusten avulla vai tukkumarkkinoiden pohjalta, lupamenettelyihin ja muihin hallinnollisiin menettelyihin liittyvät esteet jarruttavat hankkeita, lisäävät epävarmuutta ja kustannuksia ja karkottavat sijoittajia, mikä vaarantaa hiilestä irtautumista koskevien EU:n tavoitteiden ja vuodeksi 2030 ehdotetun uusiutuvaa energiaa koskevan tavoitteen saavuttamisen. Tällaisia useimmiten kansallisella, alueellisella tai jopa paikallisella tasolla esiintyviä esteitä ovat muun muassa sijaintipaikan valintaan ja hankkeiden hallinnollisiin lupiin sovellettavien sääntöjen monimutkaisuus, verkkoliitäntäongelmat, rajoitukset, jotka koskevat teknisten eritelmien mukauttamista lupamenettelyn aikana, sekä lupaviranomaisten ja verkonhaltijoiden henkilöstökysymykset. Näiden esteiden takia uusiutuvan energian hankkeiden toteuttaminen voi kestää jopa kymmenen vuotta. Siksi esteiden poistaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.
RED II ‑direktiivillä otettiin vuonna 2018 käyttöön säännöt, jotka koskevat uusiutuvan energian hankkeita koskevien lupamenettelyjen hallinnollisen osuuden organisointia ja enimmäiskestoa. Säännöt kattavat kaikki asiaankuuluvat luvat, jotka liittyvät laitosten rakentamiseen, päivittämiseen ja käyttämiseen ja niiden verkkoon liittämiseen. Jäsenvaltiot velvoitettiin saattamaan RED II ‑direktiivi, myös nämä uudet säännökset, osaksi kansallista lainsäädäntöään 30. kesäkuuta 2021 mennessä, mutta yksikään jäsenvaltio ei ilmoittanut direktiivin täydellisestä täytäntöönpanosta määräaikaan mennessä. Koska jäsenvaltiot eivät olleet panneet direktiiviä täytäntöön, komissio käynnisti heinäkuussa 2021 rikkomusmenettelyt kaikkia jäsenvaltioita vastaan, jotta ne noudattaisivat velvoitteitaan, myös hallinnollisiin menettelyihin liittyviä velvoitteita. Tämän seurauksena suurin osa jäsenvaltioista ilmoitti komissiolle kansallisista toimenpiteistä, jotka on toteutettu RED II ‑direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä joko kokonaan tai osittain. Näiden ohjeiden julkaisuhetkellä kymmenen jäsenvaltiota ei ollut ilmoittanut kansallisista toimenpiteistä, joilla RED II ‑direktiivillä käyttöön otetut lupamenettelyjen järjestämistä ja kestoa koskevat säännöt (16 artikla) pannaan täytäntöön. Loput jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet toteuttaneensa ainakin osan vaadituista toimenpiteistä.
Komissio toteaa, että kansallisten tai alueellisten lupasääntöjen välillä on huomattavia eroja hallinnollisten menettelyjen keston ja monimutkaisuuden osalta. Tämä viittaa siihen, että tältä osin on tarvetta parannuksille ja keskinäiselle oppimiselle. Sidosryhmät ovat pyytäneet komissiota ohjaamaan lupaviranomaisia RED II ‑direktiivin hallinnollisia menettelyjä koskevien säännösten soveltamisessa selventämällä näitä säännöksiä ja levittämällä parhaita käytäntöjä.
Näissä ohjeissa esitellään jäsenvaltioissa käytössä olevia hyviä käytäntöjä, joilla pyritään vähentämään hallinnollista taakkaa ja lisäämään uusiutuvan energian hankkeiden suunnitteluvarmuutta. Ohjeet liittyvät komission suositukseen lupamenettelyjen nopeuttamisesta ja energian ostosopimusten helpottamisesta, joka hyväksyttiin samaan aikaan kuin ehdotus RED II ‑direktiivin kohdennetusta muuttamisesta lupamenettelyjen osalta. Nämä aloitteet ovat osa REPowerEU-suunnitelmaan ja talouspolitiikan eurooppalaiseen ohjausjaksoon kuuluvaa laajempaa toimenpidepakettia, jolla tuetaan uusiutuvan energian käyttöönoton nopeuttamista.
Nykyisten lupamenettelyjen esteiden poistaminen ja uusien esteiden tunnistaminen olisi nähtävä jatkuvana prosessina. Tältä osin komissio on maaliskuusta 2022 lähtien tehnyt yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa menettelyihin liittyvien esteiden poistamiseksi sisämarkkinasääntöjen täytäntöönpanon valvontaa käsittelevän työryhmän puitteissa. Komission suosituksen kokonaisvaltainen ja nopea täytäntöönpano näissä ohjeissa esitettyjen yksinkertaistamista ja lyhentämistä koskevien käytännön esimerkkien pohjalta vauhdittaa uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamista ja niiden laajamittaista käyttöönottoa.
Näissä ohjeissa keskitytään seuraaviin keskeisiin alueisiin, joilla uusiutuvan energian hankkeiden lupamenettelyjä voidaan parantaa: hallinnollisten lupamenettelyjen keston ja monimutkaisuuden vähentäminen, riittävä henkilöstö ja osaaminen lupia myöntävissä yksiköissä ja ympäristöarvioinneista vastaavissa viranomaisissa, sijaintipaikan valintaa koskevat menettelyt sekä verkkoliitäntäongelmat. Lisäksi monissa jäsenvaltioissa esteenä on se, että kansalaiset tai asiaankuuluvat paikalliset sidosryhmät eivät tue tietynlaisia hankkeita. Seuraavissa jaksoissa selostetaan lyhyesti näitä esteitä ja mahdollisia ratkaisuja sekä RED II ‑direktiivin kansallisen täytäntöönpanon ja direktiiviä pidemmälle menevien toimenpiteiden yhteydessä havaittuja hyviä käytäntöjä.
2.Hallinnollisten lupamenettelyjen nopeuttaminen ja lyhentäminen
Lupamenettelyjen kesto vaihtelee suuresti uusiutuvan energian eri teknologioiden ja jäsenvaltioiden välillä. Merituulivoimahankkeiden toteuttaminen voi kestää jopa kymmenen vuotta, tosin hiljattain Alankomaihin valmistuneet merituulipuistot, kuten Borssele III ja IV, ovat aloittaneet toimintansa 4–5 vuotta hankintasopimuksen tekemisen jälkeen. Maatuulivoiman osalta lupamenettelyjen keston on ilmoitettu vaihtelevan kolmesta yhdeksään vuoteen. Kesto vaihtelee merkittävästi paitsi jäsenvaltioiden välillä toisinaan myös saman maan eri alueiden välillä. Maan pinnalle asennettavien aurinkovoimaloiden tapauksessa lupamenettelyjen keston on ilmoitettu vaihtelevan noin yhdestä vuodesta yli 4,5 vuoteen.
Nämä keskiarvot perustuvat kuitenkin otoksiin, jotka eivät ole täysin edustavia. EU:ssa ei ole saatavilla vertailukelpoisia tietoja uusiutuvan energian hankkeita koskevien lupamenettelyjen kokonaiskestosta, jossa huomioitaisiin myös ympäristövaikutusten arvioinnin valmistelu ja loppuunsaattaminen, verkkoliitäntäluvan myöntäminen ja mahdolliset oikeuskäsittelyt. Uusiutuvan energian hankkeita koskevien lupamenettelyjen kesto riippuu myös siitä, onko tarvittavia verkkoja käytettävissä tällaisten hankkeiden liittämistä ja tuotetun energian integrointia varten tai pystytäänkö niitä ottamaan käyttöön tai vahvistamaan nopeutetusti. Lisäksi on otettava huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa menettelyt voivat olla nopeampia mutta eivät välttämättä tehokkaampia: erilaisten esteiden takia hankkeita saatetaan hyväksyä vähemmän nopeammista menettelyistä huolimatta. Tämä osoittaa, että on tarpeen puuttua ennakoivasti lupamenettelyjä haittaaviin esteisiin kaikissa jäsenvaltioissa. Komissio antaa teknisen tuen välineestä tukea 17 jäsenvaltiolle, jotta ne voivat REPowerEU-suunnitelman mukaisesti asteittain vähentää riippuvuuttaan venäläisistä fossiilisista polttoaineista muun muassa nopeuttamalla uusiutuvan energian hankkeiden lupamenettelyjä ja tehostamalla katolle asennettavien aurinkopaneelien käyttöönottoa. Esimerkiksi vuoden 2023 teknisen tuen välinettä koskevassa ehdotuspyynnössä komissio tarjoaa jäsenvaltioille ensisijaista teknistä tukea uusiutuvan energian lupamenettelyjen nopeuttamiseksi.
Jäsenvaltioiden välinen alueellinen yhteistyö samankaltaisten laajamittaisten energiainfrastruktuurihankkeiden toteuttamisessa on vauhdittanut näiden hankkeiden lupamenettelyjä ja toteuttamista. Komissio toimii puheenjohtajana neljässä korkean tason ryhmässä unionin eri alueilla. Näiden ryhmien saama korkean tason poliittinen tuki mahdollistaa yhteisen alueellisen näkemyksen, alueellisten painopisteiden määrittelyn ja strategisen ohjauksen yhteistä etua koskevien energiainfrastruktuurihankkeiden toteuttamisessa, mikä edellyttää vahvaa yksimielisyyttä. Koska merituulivoiman kehittäminen on tunnustettu yleiseurooppalaiseksi painopisteeksi kaikissa näissä korkean tason ryhmissä, merkittävät uusiutuvan energian hankkeet voidaan määritellä painopisteiksi näiden ryhmien toimintalinjoissa. Näin myös nämä hankkeet voivat hyötyä tiiviimmästä seurannasta ja tehostetusta yhteistyöstä eri poliittisilla tasoilla tiettyyn alueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden välillä.
a.RED II ‑direktiivin säännökset ja niiden täytäntöönpanoa koskevien hyvien käytäntöjen vertailu
RED II ‑direktiivissä täsmennetään, että uusiutuvan sähkön tuotantolaitoksia ja niihin liittyvää verkkoinfrastruktuuria koskevat hallinnolliset lupamenettelyt, mukaan lukien kaikki asiaankuuluvat toimivaltaisten viranomaisten hyväksyntä-, sertifiointi- ja toimilupamenettelyt, eivät saa kestää yli kahta vuotta. Ehdotettuun vety- ja kaasumarkkinoiden hiilestä irtautumista koskevaan pakettiin sisältyy vastaava säännös vety- ja kaasuinfrastruktuuria koskevien lupamenettelyjen yksinkertaistamisesta. Kun kyseessä on alle 150 kW:n hanke tai nykyisen uusiutuvan energian laitoksen päivittämistä koskeva hanke, hallinnolliset menettelyt eivät saa kestää yli yhtä vuotta. Näissä määräajoissa ei huomioida unionin ympäristölainsäädännön vaatimusten täyttämiseen tarvittavaa aikaa, joka voi olla pitkä, eikä mahdollisten oikeuskäsittelyjen kestoa. Määräaikoja voidaan kuitenkin jatkaa yhdellä vuodella poikkeuksellisissa oloissa.
Vaadittujen säännösten täytäntöönpanon lisäksi jotkin jäsenvaltiot ovat antaneet täydentäviä selvennyksiä, joissa täsmennetään edellytykset määräaikojen jatkamiselle. Toiset jäsenvaltiot ovat puolestaan antaneet asiaankuuluville viranomaisille tehtäväksi tehdä tiivistä yhteistyötä sen varmistamiseksi, että sovittuja aikatauluja noudatetaan. Määräaikojen jatkamisen osalta Ruotsi on täsmentänyt, että määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhdellä vuodella, jos uusien säännösten, tietojen tai ohjeiden vuoksi on tarpeen tehdä aikaa vieviä lisäyksiä tai jos viivästys johtuu ulkoisista olosuhteista, joita ei ole voitu ennakoida alusta alkaen. Slovenia puolestaan ottaa käyttöön säännöksen, jonka mukaan menettelyä voidaan poikkeuksellisissa oloissa jatkaa enintään yhdellä vuodella, jos hankkeen toteuttajalle annetaan ennen vahvistetun määräajan päättymistä asiasta perusteltu päätös, jossa kyseiset poikkeukselliset olot selostetaan.
Varmistaakseen sovittujen aikataulujen noudattamisen menettelyissä, joihin osallistuu useita viranomaisia, Suomi on sisällyttänyt täytäntöönpanotoimenpiteisiinsä vaatimuksen, jonka mukaan tapauksissa, joissa uusiutuvaa energiaa käyttävän voimalaitoksen rakentaminen, parantaminen, verkkoon liittäminen tai toiminta edellyttää useampaa kuin yhtä lupaa tai hallinnollista hyväksyntää, toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä yhteistyötä aikataulujen noudattamiseksi. Hankkeiden toteuttajille tarkoitetun keskitetyn yhteyspisteen tehtävänä on tarvittaessa auttaa toimivaltaisia viranomaisia sopimaan menettelyjen aikatauluista. Lisäksi täytäntöönpanosäädöksessä täsmennetään kohdat, jolloin määräaikojen kuluminen alkaa ja päättyy, ja annetaan keskitetyn yhteyspisteen tehtäväksi seurata määräaikojen noudattamista.
Kansallisten säännösten seurannan ja raportoinnin osalta jäsenvaltioiden on raportoitava komissiolle 15. maaliskuuta 2023 mennessä ja sen jälkeen joka toinen vuosi toimitettavissa, yhdennettyä kansallista energia- ja ilmastosuunnitelmaa koskevissa edistymisraporteissa erityistoimenpiteistä, jotka on toteutettu RED II ‑direktiivin 15–17 artiklan vaatimusten täyttämiseksi eli lupamenettelyjen yksinkertaistamiseksi ja lyhentämiseksi ja niiden läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Tämän ohella uusiutuvan energian hankkeita koskevien hallinnollisten lupamenettelyjen yhtenäinen EU:n laajuinen seuranta ja arviointi antaisi komissiolle, jäsenvaltioille ja hankkeiden toteuttajille tietoa lupamenettelyjen eri vaiheiden kestosta, laajuudesta ja vaatimuksista ja niihin osallistuvista viranomaisista sekä uusiutuvan energian teknologioihin tai lupamenettelyjen eri vaiheisiin liittyvien viivästysten ja pullonkaulojen mahdollisista yhteisistä piirteistä.
b.RED II ‑direktiiviä pidemmälle meneviä hyviä käytäntöjä lupamenettelyjen keston lyhentämiseksi
Mahdollisten oikeuskäsittelyjen kestoa ei ole otettu huomioon RED II ‑direktiivissä vahvistetuissa määräajoissa, mutta jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä, joilla vähennetään oikeuskäsittelyjen takia pitkittyneiden menettelyjen kestoa. Vaikka muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus on taattava, jäsenvaltiot voivat järjestää kansallisen tuomioistuinjärjestelmänsä siten, että oikeuskäsittely nopeutuu. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi ottamalla käyttöön yhden oikeusasteen menettelyt tietyille kansallisesti merkittäville hankkeille, vahvistamalla määräajat oikeuskäsittelyn eri vaiheille kansallisten olosuhteiden mukaan, jotta vältetään muutoksenhakumenettelyn tarpeeton pitkittyminen, tai ottamalla käyttöön säännöksiä, joilla pyritään rajoittamaan perusteettomia oikeudenkäyntejä. Useat jäsenvaltiot ovat jo toteuttaneet toimenpiteitä lupiin liittyvien oikeuskäsittelyjen keston lyhentämiseksi.
Ranska on vähentänyt maatuulihankkeiden ympäristölupiin liittyvien muutoksenhakujen mahdollista määrää kolmesta kahteen. Joulukuun 1. päivästä 2018 alkaen muutosta on voinut hakea suoraan ylemmältä hallintotuomioistuimelta, eikä sitä enää tarvitse ensin hakea hallintotuomioistuimelta (merituulivoiman osalta näin on toimittu jo tammikuussa 2016 annetusta asetuksesta lähtien).
Alankomaat puolestaan on päättänyt, että yli 100 megawatin maatuulivoimahankkeita ja yli 50 megawatin aurinkoenergiahankkeita koskevien lupien osalta muutosta voi hakea ainoastaan ylemmältä tuomioistuimelta.
Oikeuskäsittelykehyksen yksinkertaistamisen lisäksi jotkin jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön muita toimenpiteitä, jotka mahdollistavat priorisoinnin ja siten lupamenettelyjen vauhdittamisen, kuten strategisten hankkeiden luokittelu. Jotkin kansallisesti merkittävät hankkeet voidaan hyväksyä erityisen säädöksen nojalla ympäristövaikutusten arviointia (YVA) koskevan direktiivin 2011/92/EU 2 artiklan 5 kohdan mukaisesti. Kyseisessä säännöksessä jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus olla soveltamatta julkiseen kuulemiseen liittyviä säännöksiä tällaisiin hankkeisiin.
Espanjassa Andalusian aluehallitus on perustanut alueellisen julkishallinnosta ja sisäasioista vastaavan ministeriön alaisuuteen ”kiihdyttimen” strategisiksi katsottuja hankkeita varten. Strategisen merkityksen tunnustaminen merkitsee sitä, että strategisiksi katsotut hankkeet asetetaan etusijalle hankkeiden toteuttamisessa tarvittavien lupien hallinnollisessa käsittelyssä.
Toinen hyvä keino vauhdittaa lupamenettelyjä on sallia useiden hakemusten tekeminen rinnakkain eikä ainoastaan peräkkäin esimerkiksi toisiinsa liittyvien verkkohankkeiden tapauksessa.
Esimerkiksi Itävallassa toteuttajat voivat hakea samanaikaisesti useita lupia (mukaan lukien sähköntuotantolupa, luonnonsuojelulain mukainen hyväksyntä, ilmailulain, metsälain, vesilain ja työterveys- ja työturvallisuuslain mukaiset luvat sekä rakennuslupa). Myös sijaintipaikan valintaa ja verkkoon liittämistä koskevat hakemukset voidaan tehdä rinnakkain. Ranskassa ja Belgiassa (Flanderin ja Vallonian alueilla) on otettu käyttöön ”yhden luvan” menettelyjä. Flanderissa ja Valloniassa nämä yhden luvan menettelyt käsittävät ympäristöön ja kaupunkisuunnitteluun liittyvät lupamenettelyt sekä pienimuotoisia hankkeita koskevat poikkeukset. Ranskassa yhden luvan menettely mahdollistaa useiden tuulivoimahankkeisiin liittyvien lupien, kuten ympäristölupien, lennonvarmistukseen ja sotilaskäyttöoikeuksiin liittyvien lupien ja sähköntuotantoluvan, yhtäaikaisen käsittelyn.
Kotitalouksien ja energiayhteisöjen pienimuotoisten uusiutuvan energian laitosten tapauksessa resurssien puute pahentaa entisestään ammattimaisten markkinatoimijoiden kohtaamia esteitä. Kreikassa energiayhteisöt asetetaan etusijalle verkkoon liittämistä, ympäristöehtojen hyväksymistä ja tuotantolupia koskevissa hakemusmenettelyissä verrattuna muihin saman alueen hakemuksiin samalla hakemusjaksolla. Portugalissa uusiutuvaa energiaa käyttävät energiayhteisöt saavat vapautuksia ennakkovalvontaan ja tiedottamiseen, rekisteröintiin ja toimintaan liittyvistä vaatimuksista asennetun kapasiteetin perusteella tai sen mukaan, miten paljon sähköä syötetään julkiseen sähköverkkoon, kun kyseessä on omaa kulutusta koskeva hanke. Vastaavasti Irlannissa energiayhteisöiltä ei edellytetä rakennuslupaa ennen verkkoliitäntähakemuksen tekemistä. Lisäksi energiayhteisöihin sovelletaan yksinkertaistettua lupamenettelyä.
Myös julkisen kuulemisen ja tiettyjen tutkimusten toteuttaminen jo prosessin alkuvaiheessa voi vauhdittaa lupamenettelyjä. Esimerkiksi yhteistä etua koskevissa hankkeissa hankkeen sijaintipaikan määrittämiseksi toteutettavan pakollisen julkisen kuulemisen järjestäminen heti lupaprosessin alussa on auttanut tunnistamaan ja ratkaisemaan yleiseen hyväksyntään liittyviä ongelmia.
Lisäksi lupaviranomaisten ympäristömenettelyjen yhteydessä tekemiä arviointeja voidaan vauhdittaa asettamalla niille määräaikoja. Kun ympäristöarviointia edellytetään, jäsenvaltioiden olisi rajoitettava YVA-menettelyn eri vaiheiden kestoa
vahvistamalla niille sitovat enimmäisajat esimerkiksi seuraavasti:
·toimivaltaisen viranomaisen arvioinnin rajausta koskevan lausunnon antaminen – enintään yksi kuukausi
·ympäristövaikutusten arvioinnin päätelmät ja perustellun päätelmän antaminen – enintään kolme kuukautta ja mahdollisuus jatkaa vielä kolmella kuukaudella
·ympäristövaikutusten arviointiselostusta koskevaa yleisön kuulemista koskevat päätelmät – enintään kaksi kuukautta
·luvan myöntäminen – enintään kuusi kuukautta.
Noin puolet jäsenvaltioista on jo vahvistanut määräajat, joiden kuluessa toimivaltaisten viranomaisten on hyväksyttävä hanke saatuaan hankkeen toteuttajan toimittaman ympäristövaikutusten arvioinnin. Monissa maissa (Bulgaria, Ranska, Italia, Malta, Kreikka, Latvia ja Romania) nämä määräajat eivät ylitä yhtä tai kahta kuukautta.
Menettelyjä on mahdollista yksinkertaistaa myös myöntämällä ehdollinen vapautus rakennusluvista ja pienimuotoisten aurinkosähköjärjestelmien ilmoitusvaatimuksista. Esimerkiksi Belgian Flanderin alueella aurinkosähköjärjestelmät on tietyin edellytyksin vapautettu rakennusluvasta.
c.Jouston lisääminen teknisten eritelmien mukauttamisessa luvan hakemisen ja rakentamisen välisenä aikana
Lupamenettelyjen kesto tai viivästyminen voi johtaa heikkotasoisemman teknologian asentamiseen tapauksissa, joissa hankkeen toteuttaja velvoitetaan toteuttamaan hanke alkuperäisessä lupahakemuksessa esitettyjen tarkkojen teknisten eritelmien mukaisesti. Jos luvan myöntäminen kestää niin kauan, että hyväksytty tekninen ratkaisu on jo vanhentunut, hankkeen toteuttajan on haettava uutta lupaa tai tehtävä uusi ympäristövaikutusten arviointi voidakseen käyttää uusinta saatavilla olevaa teknologiaa. Jouston lisääminen siten, että hankkeiden toteuttajat voisivat hakea hyväksyntää tietylle teknisten parametrien vaihteluvälille, nopeuttaa tehokkaimpien teknologioiden käyttöönottoa ilman, että siitä välttämättä aiheutuu suurempia ympäristövaikutuksia.
Tämän ongelman ratkaisemiseksi jotkin jäsenvaltiot soveltavat lupamenettelyissä niin sanottua laatikkomallia, minkä ansiosta toteuttajat voivat esittää lupahakemuksessaan teknisten parametrien vaihteluvälejä (esimerkiksi turbiinin lapojen kärkikorkeuden osalta). Näin ne voivat joustavasti ottaa käyttöön uusinta teknologiaa ja maksimoida laitoksen tehokkuuden ja uusiutuvan energian tuotannon. Esimerkiksi Ruotsi on jo sallinut tämän lupamallin soveltamisen tiettyihin tuulivoimahankkeisiin. Hankkeen toteuttajan on ainoastaan ilmoitettava hankealue, turbiinien enimmäismäärä, suurin suunniteltu kärkikorkeus, hankealueella sijaitsevat rajoitusalueet sekä infrastruktuurin enimmäisjalanjälki. Näin toteuttajat voivat joustavasti optimoida turbiinien sijoittelua ja kasvattaa tai pienentää roottorin kokoa tai napakorkeutta. Toteuttajat voivat myös käyttää uusinta turbiiniteknologiaa sijoittelun optimointiin ja luvassa sallitun kapasiteetin kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen. Romania puolestaan sallii turbiinityypin muutokset myös lopullisen rakennusluvan myöntämisen jälkeen, kunhan tärkeimmät parametrit (kärkikorkeus ja roottorin tyyppi) täyttyvät. Ainoa edellytys on, että toteuttaja ilmoittaa tehdyistä muutoksista toimivaltaisille viranomaisille.
3.Sisäinen koordinointi ja selkeät, digitalisoidut menettelyt hallinnollisten lupamenettelyjen monimutkaisuuden vähentämiseksi
Hankkeiden toteuttajien on jäsenvaltiosta riippuen oltava vuorovaikutuksessa kansallisen, alueellisen tai paikallistason viranomaisten ja/tai eri yksiköiden tai ministeriöiden kanssa. Useat, toisinaan ristiriitaiset, kansalliset ja alueelliset lainsäädäntö- ja menettelytasot sekä toimivallan selkeän jaon puuttuminen kansallisten, alueellisten ja/tai paikallisviranomaisten välillä lisäävät tarpeettomasti menettelyjen monimutkaisuutta ja voivat viivyttää lupamenettelyjä. Sidosryhmien mukaan ei ole aina selvää, onko tiettyjen viranomaisten osallistuminen hallinnollisiin lupamenettelyihin pakollista tai onko niiden lausunto sitova. Lisäksi kun luvan myöntämiseen osallistuu useita julkisia elimiä, hankehakemuksen tilanne ja menettelyn pullonkaulat eivät useinkaan ole selvästi nähtävissä. Myös digitaalisten välineiden ja ratkaisujen käyttöönotto vaihtelee eri hallintotasoilla.
a.Keskitettyä yhteyspistettä koskevat RED II ‑direktiivin säännökset ja niiden täytäntöönpanoa koskevien hyvien käytäntöjen vertailu
RED II ‑direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot nimeävät keskitetyn yhteyspisteen, joka myöntää luvat uusiutuvan energian laitosten ja niihin liittyvän verkkoinfrastruktuurin rakentamista, päivittämistä ja käyttämistä varten. Vastaavat säännökset on sisällytetty myös TEN-E-asetukseen ja ehdotettuun vety- ja kaasumarkkinoiden hiilestä irtautumista koskevaan pakettiin. Myös muilta aloilta löytyy esimerkkejä tapauksista, joissa keskitettyjen yhteyspisteiden käyttöönotto on vähentänyt tiedonhakuun kuluvaa aikaa ja kustannuksia, erityisesti lupavaatimusten osalta. Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti RED II ‑direktiivissä annetaan jäsenvaltioille joustovaraa valita sopivimmat täytäntöönpanosäännöt, edellyttäen että hakijoiden ei tarvitse ottaa yhteyttä useampaan kuin yhteen yhteyspisteeseen koko lupamenettelyn aikana.
Keskitetyn yhteyspisteen suunnittelussa on useita vaihtoehtoja. Puhtaasti hallinnollinen keskitetty yhteyspiste mahdollistaa yhteydenpidon uusiutuvan energian hankkeen toteuttajan sekä voimalaitoksen rakentamiseen ja verkkoon liittämiseen tarvittavien lupien myöntämiseen osallistuvien viranomaisten välillä. Hallinnollisen yhteyspisteen toimeksiantoa voidaan myös laajentaa antamalla sen tehtäväksi kaikkien tarvittavien lupien myöntäminen. Jäsenvaltio voi perustaa useita keskitettyjä yhteyspisteitä käsittelemään erikokoisia hankkeita, eri uusiutuvan energian teknologioita tai eri hallintoalueita, kunhan kullekin hakijalle tarjotaan vain yksi yhteyspiste kunkin hankkeen osalta.
Keskitettyjä yhteyspisteitä ovat perustaneet myös verkkoinfrastruktuurista vastaavat tahot, kuten TEN-E-asetuksen mukaiset ”kansalliset toimivaltaiset viranomaiset” yhteistä etua koskevien hankkeiden osalta sekä kansalliset sääntelyviranomaiset, siirtoverkonhaltijat ja kansalliset, alueelliset tai paikallisviranomaiset muun tyyppisten verkkojen osalta. Menettelyjen tiivis koordinointi ja yhdenmukaistaminen RED II ‑direktiivin mukaisten keskitettyjen yhteyspisteiden ja edellä mainittujen kansallisten toimivaltaisten viranomaisten välillä on suositeltavaa yhteistä etua koskevissa hankkeissa. Nykyiset energiapolitiikkaa käsittelevät alueelliset yhteistyörakenteet, kuten aiemmin mainitut korkean tason ryhmät, voisivat soveltua tällaisen tiiviin koordinoinnin mahdollisuuksien selvittämiseen ja laajentamiseen.
RED II ‑direktiivin kansallisissa täytäntöönpanosäädöksissä jäsenvaltiot ovat useimmissa tapauksissa nimenneet kansallisen energiaviraston tai muun täytäntöönpanoviraston keskitetyksi yhteyspisteeksi, jonka tehtävänä on yksinkertaistaa hallinnollisten lupien haku- ja myöntämismenettelyjä. Luettelon laatiminen kaikista viranomaisista, joiden osalta yhteyspiste huolehtii yhteydenpidosta ja koordinoinnista, sekä säädöksistä, joiden soveltamisesta yhteyspiste voi antaa neuvoja, lisäisi varmuutta ja läpinäkyvyyttä hankkeiden toteuttajien näkökulmasta.
Tanskassa keskitetyksi yhteyspisteeksi on nimetty Tanskan energiavirasto, joka antaa yleistä ohjausta hallinnollisesta prosessista, kuten uusiutuvan energian laitosten perustamisen ja käytön edellyttämistä vaiheista. Merituulivoiman osalta energiavirasto myöntää itse luvat Tanskan aluevesillä ja talousvyöhykkeellä toteutettaville hankkeille. Energiavirasto valmistelee ja myöntää luvat monivaiheisessa prosessissa asiaankuuluvien viranomaisten kanssa ja välittää viranomaisille hankekohtaisia tietoja eturistiriitojen vähentämiseksi.
Ruotsin energiaviraston tehtävänä on perustaa digitaalinen yhteyspiste ja vastata sen toiminnasta. Yhteyspisteen on tarjottava suorat linkit kunkin tapauksen käsittelyyn osallistuviin viranomaisiin. Lisäksi RED II ‑direktiivin kansalliseen täytäntöönpanosäädökseen on sisällytetty luettelo viranomaisista, joiden on avustettava yhteyspistettä. Luettelossa on muun muassa meriasioista, ympäristönsuojelusta, kansallisesta kulttuuriperinnöstä ja maataloudesta vastaavia viranomaisia ja virastoja sekä kunnat.
Suomessa keskitetyn yhteyspisteen tehtävänä on antaa neuvoja uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyistä ja muista hallinnollisista menettelyistä. Kansalliseen täytäntöönpanosäädökseen on sisällytetty luettelo menettelyistä, jotka kuuluvat yhteyspisteen neuvontavelvollisuuden piiriin, kuten puolustusvoimien lausuntomenettely tuulivoimarakentamisen hyväksyttävyydestä.
b.RED II ‑direktiiviä pidemmälle meneviä hyviä käytäntöjä hallinnollisten menettelyjen monimutkaisuuden vähentämiseksi
Tapauksissa, joissa eri viranomaisten on koordinoitava toimintaansa ja annettava hyväksyntänsä, yhden viranomaisen vastauksen puuttuminen saattaa viivästyttää menettelyn seuraavia vaiheita. Tätä ongelmaa voitaisiin vähentää soveltamalla ”hiljaisen hyväksynnän” menettelyä selvästi määriteltyjen edellytysten täyttyessä ja ellei vastausta edellytetä EU:n tai kansallisen lainsäädännön mukaan. Espanja on hiljattain ottanut käyttöön hiljaisen hyväksynnän menettelyn vuonna 2020 annetulla määräyksellä. Menettelyä sovelletaan omaan kulutukseen tarkoitetun energian tuotantolaitoksiin ja aurinkopuistoihin. Jos menettelyyn osallistuu useita viranomaisia ja niiden on annettava toisilleen vastaus mutta ne eivät toimita sitä 30 päivän kuluessa, kyseinen hallinnollinen vaihe katsotaan hyväksytyksi.
Digitaalisten välineiden ja ratkaisujen laajemmasta käytöstä lupamenettelyissä voidaan todeta, että RED II ‑direktiivissä edellytetään, että hakijoiden on voitava toimittaa asiaankuuluvat asiakirjat myös digitaalisessa muodossa.Paperilomakkeiden korvaaminen sähköisellä viestinnällä sekä eri hakuprosessit yhdistävien digitaalisten viestintäalustojen käyttö voisivat auttaa lupaviranomaisten henkilöstöä hakemusten käsittelyssä ja tarjota perustan menettelyjen seurannalle ja parantamiselle. Tämä lisäisi myös läpinäkyvyyttä hakemuksen tilasta hankkeiden toteuttajien näkökulmasta ja antaisi kaikille menettelyyn osallistuville viranomaisille mahdollisuuden käyttää samaa keskitettyä hanketietokantaa.
Kypros on tältä osin sisällyttänyt elpymis- ja palautumissuunnitelmaansa uudistuksen, jolla perustetaan digitaalinen keskitetty yhteyspiste uusiutuvan energian hankkeita koskevien lupamenettelyjen sujuvoittamiseksi. Suunnitelman mukaan Kypros on myös pyytänyt rakenneuudistusten tuen pääosastolta teknistä apua keskitetyn yhteyspisteen kehittämisessä tarvittavien menetelmien suunnitteluun. Saksassa Niedersachsenin osavaltio on kehittänyt sähköisen lupahakemuslomakkeen (ELiA) immissiosuojahakemuksia varten. Lomake on käytössä kahdeksassa Saksan osavaltiossa, ja se mahdollistaa hakemusasiakirjojen toimittamisen salatussa muodossa. Alankomaissa on käytössä erityinen verkkoalusta maatuulivoimaloita ja maan pinnalle asennettavia aurinkovoimaloita varten (”All-in-one Permit for Physical Aspects”). Alusta on sekä vastuuviranomaisten että hankkeiden toteuttajien käytettävissä riippumatta siitä, vastaako lupamenettelystä kunnallinen, maakunnallinen vai kansallinen viranomainen. Joissakin maakunnissa myös ympäristölupia voi hakea alustan kautta.
4.Riittävä henkilöstö ja osaaminen lupia myöntävissä yksiköissä
Kasvavan hankelupamäärän käsittely edellyttää, että lupaviranomaisilla ja verkonhaltijoilla on riittävästi pätevää henkilöstöä ja ympäristöarviointeja toteuttavaa henkilöstöä sekä riittävä määrä muutoksenhakuja käsitteleviä kansallisia tuomioistuimia. Kuten RES Simplify ‑tutkimuksen väliraportissa todettiin ja komission tästä aloitteesta järjestämissä kuulemisissa vahvistettiin, lupaviranomaisten henkilöstöpula on nykyisin merkittävä este hankkeiden käyttöönotolle monissa jäsenvaltioissa: joko henkilöstöä ei ole riittävästi ja/tai henkilöstöllä ei ole tarvittavaa asiantuntemusta tai osaamista hankehakemusten käsittelyyn. Väliraportissa esitettyjen havaintojen mukaan henkilöstöpula on yleisempää suurissa jäsenvaltioissa ja suurempi kansallisella tasolla kuin alueellisella tasolla. Asiantuntemuksen puute puolestaan on yleisempää markkinoilla, joilla on vähemmän tietämystä tietyistä teknologioista ja vähemmän toteutettuja hankkeita. Asiantuntemuksen puutetta esiintyy usein paikallistasolla, koska henkilöstöllä on monesti vähemmän mahdollisuuksia erikoistua. Se saattaa myös käydä ilmi monimutkaisten teknisten ja oikeudellisten kysymysten yhteydessä. Tämä on erityisen yleistä maaseutualueilla, joilla hallinnolliset valmiudet ovat rajalliset mutta joilla suunnitellaan laajamittaisia uusiutuvan energian hankkeita. Henkilöstöongelmat vaikuttavat myös muihin esteisiin, koska viranomaisilla ei ole valmiuksia koordinoida työtään, mikä mahdollistaisi hallinnollisten prosessien sujuvamman toteuttamisen. Tämä koskee myös keskitettyjä yhteyspisteitä, joissa henkilöstön tai tarvittavan asiantuntemuksen puute voi luoda uusia pullonkauloja hallinnollisissa menettelyissä. Siksi on olennaisen tärkeää varmistaa asianmukainen osaaminen ja houkuttelevat työpaikat asiaankuuluvilla aloilla kaikilla hallinnon tasoilla, myös lupaviranomaisissa.
Kohdennetulla ja ennakoivalla lähestymistavalla voitaisiin puuttua sekä henkilöstöpulaan että osaamisvajeeseen. Osana tätä lähestymistapaa ja Euroopan komission sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamista koskevan lähestymistavan mukaisesti kaikilla aloilla, myös vihreässä ja digitaalisessa siirtymässä, olisi kiinnitettävä erityistä huomiota naisten osallistumisen ja yhtäläisten mahdollisuuksien lisäämiseen kaikilla tasoilla.
Jäsenvaltioita pyydettiin ilmoittamaan kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan tiedot suunnitellusta uusiutuvan energian asennetusta kokonaiskapasiteetista ajanjaksolla 2021–2030 (eriteltynä uuden kapasiteetin ja päivitettyjen voimalaitosten mukaan) teknologiaa ja alaa kohden megawatteina. Lisäksi niitä pyydettiin yksilöimään tiedotuksen ja koulutuksen järjestämiseksi toteutettavia toimenpiteitä. Suunniteltua asennettua kapasiteettia ja nykyisillä henkilöstömäärillä toteutettuja kapasiteetin lisäyksiä koskevien tietojen pitäisi auttaa jäsenvaltioita arvioimaan lupaviranomaistensa henkilöstö- ja budjetointitarpeita.
Lupaviranomaisia koskevia työllisyystietoja on saatavilla vain vähän, mutta esimerkiksi Espanjassa Aragonian alue myönsi vuonna 2018 luvat kapasiteetiltaan yhteensä 1 100 megawatin uusille maatuulipuistoille. Tuuli- ja aurinkovoimalupien hakemusten käsittelyyn osallistui täysiaikaisesti 30 työntekijää. Suomi on osoittanut elpymis- ja palautumissuunnitelmastaan 6 miljoonaa euroa tilapäishenkilöstön palkkaamiseen ympäristölupia ja ‑menettelyjä ja hankkeiden käsittelyä varten ajanjaksolla 2021–2023 sekä uusien energiateknologioiden, kuten merituulivoiman, suurten aurinkovoimaloiden ja geotermisen energian, tukemiseen. Rahoitusta käytetään henkilöstömenoihin, jotka liittyvät ympäristövaikutusten arviointiin, ympäristölupapäätöksistä tehtyjen muutoksenhakujen käsittelyyn sekä kuntien ja maakuntien tukemiseen maankäytön suunnittelun varmistamisessa ja rakennuslupien myöntämisessä. Italia on perustanut ekologisesta siirtymästä vastaavan ministeriön valvonnassa toimivan 40-jäsenisen työryhmän, joka vastaa Italian kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman sekä elpymis- ja palautumissuunnitelman täytäntöönpanosta. Työryhmän tehtävänä on nopeuttaa ympäristövaikutusten arviointien käsittelyä. Kullakin työryhmän jäsenellä on vähintään viiden vuoden työkokemus sekä tarvittava osaaminen arvioida uusiutuvan energian hankkeiden teknisiä, ympäristöön ja maisemaan liittyviä näkökohtia. Saksassa maatuulihankkeiden lupamenettelyjen yksinkertaistamista koskevan 18‑kohtaisen suunnitelman mukaan osavaltioiden on huolehdittava siitä, että suunnittelu- ja lupaviranomaisilla on riittävästi henkilöstöä ja tarvittavat tekniset laitteet lupahakemusten käsittelyä varten. Lisäksi Saksan hallitusohjelmassa mainitaan ulkopuoliset hanketiimit, joilla lupaviranomaisten taakkaa voitaisiin keventää.
Uusiutuvaa energiaa koskevien hankelupien arvioinnista vastaavilla viranomaisilla on oltava asianmukaista asiantuntemusta sekä oikeudellisista että teknisistä kysymyksistä. Yksi ensimmäisistä askelista nykyisten osaamisvajeiden korjaamiseksi voisi olla Erasmus+-allianssin perustaminen alakohtaista osaamisyhteistyötä varten viranomaisten, toimialan, työmarkkinaosapuolten ja oppilaitosten välille. Vuonna 2021 järjestettiin Euroopan osaamissopimusta koskeva korkean tason pyöreän pöydän keskustelu, johon osallistui uusiutuvan energian alan sidosryhmiä. Keskustelu oli osa teollisuuden ekosysteemejä käsitteleviä pyöreän pöydän keskusteluja, joilla pyrittiin saamaan sidosryhmät mukaan osaamissopimukseen. Osaamissopimus on uudenlainen osallistumismalli, jonka avulla voidaan vastata talouden elpymisen sekä EU:n teollisuusstrategian ja vihreän ja digitaalisen siirtymän toteuttamisen edellyttämiin osaamistarpeisiin. Sen tavoitteena on ratkaista osaamisvajeet teollisuuden ekosysteemeissä kannustamalla yrityksiä, työntekijöitä, kansallisia, alueellisia ja paikallisia viranomaisia, työmarkkinaosapuolia, toimialajärjestöjä, ammatillisen koulutuksen tarjoajia, kauppakamareita ja työvoimapalveluja osallistumaan täydennys- ja uudelleenkoulutustoimiin. Pyöreän pöydän keskustelun jatkotoimena komissio on valmis helpottamaan laajamittaisen osaamiskumppanuuden valmistelua maalla tuotettavan uusiutuvan energian alalla. Saatavilla on myös muita EU:n rahoitusmahdollisuuksia esimerkiksi Life-ohjelman, koheesiopolitiikan rahastojen ja teknisen avun välineiden kautta. Tältä osin myös tutkintojen, osaamisen ja pätevyyksien vastavuoroinen tunnustaminen koko unionissa on tärkeää, erityisesti EU:n raja-alueilla.
Koulutusta ja osaamista koskevia aloitteita on tarpeen kohdentaa erityisesti alueellisten ja paikallisten lupaviranomaisten henkilöstölle niiden tehtävien erityispiirteet huomioon ottaen. Jäsenvaltioita kehotetaan tältä osin toteuttamaan toimia ja tarjoamaan riittävästi koulutusmahdollisuuksia.
Parhaillaan on jo käynnissä meriteknologia-alan alakohtaista osaamisyhteistyötä koskeva aloite, jonka puitteissa valmistellaan merellä tuotettavan uusiutuvan energian osaamisstrategiaa ja tutkitaan alan mahdollisuuksia toimia digitaalisen ja vihreän siirtymän veturina. Hallinnollinen twinning-toiminta voisi olla erityisen hyödyllistä offshore-alalla, sillä jotkin jäsenvaltiot alkavat vasta myöntää ensimmäisiä lupia merellä tuotettavaa uusiutuvaa energiaa koskeville hankkeille, kun taas toisilla jäsenvaltioilla on alasta jo enemmän kokemusta.
Jäsenvaltiot voisivat myös harkita vapaaehtoisten alustojen perustamista lupaviranomaisia varten. Niillä voitaisiin helpottaa tietojenvaihtoa, vähentää laajamittaisten uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamisen monimutkaisuutta sekä lieventää valmiuksien kehittämisen kiireellisyyttä. Ne voisivat myös toimia parhaita käytäntöjä levittävinä tietopankkeina, jotta voitaisiin lisätä menettelyjen tehokkuutta ja tunnistaa synergioita jäsenvaltioiden eri menettelyjen välillä. Lisäksi infrastruktuurihankkeista on opittu, että hankkeiden toteuttajat voisivat hyötyä valmiuksien kehittämisaloitteista, joilla pyritään poistamaan lupaviranomaisille toimitettujen asiakirjojen ja selvitysten heikosta laadusta johtuvat viivästykset.
5.Uusiutuvan energian hankkeiden sijaintipaikkojen parempi määrittely ja suunnittelu
Hiilestä irrotettu energiajärjestelmä, joka perustuu suurelta osin uusiutuviin energialähteisiin, vaatii yleensä enemmän tilaa kuin perinteinen järjestelmä, jolle ovat ominaista suuret, keskitetyt tuotantolaitokset. Koska Eurooppa on suurelta osin tiheään asuttu maanosa, maankäyttöön liittyvät konfliktit ja tarve tasapainottaa erilaiset julkishyödykkeet ja edut ovat Euroopassa yleisiä. Uusiutuvan energian hankkeet joutuvat kilpailemaan sopivien alueiden käyttöoikeuksista. Lisäksi maa- ja merialueiden käyttöön liittyy rajoituksia, jotka johtuvat erityisesti maataloudesta ja kalastuksesta, meriliikennereiteistä, kulttuuriperinnöstä ja puolustustoiminnasta. Hyvin toteutettu aluesuunnittelu ja toteutettavuustutkimukset ovat näin ollen keskeisiä välineitä, joilla uusiutuvan energian käyttöönottoa voidaan vauhdittaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Niillä puututaan mahdollisiin ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa, mikä auttaa vähentämään ympäristövaikutuksia ja maa- ja merialueiden käyttöön liittyviä konflikteja. Lisäksi ne auttavat ohjaamaan hankkeiden toteuttajia sopiville alueille, mikä puolestaan voi nopeuttaa lupamenettelyjä.
a.Maa- ja merialueiden käyttöä koskevat rajoitteet ja hyvät käytännöt sopivien alueiden tunnistamisen helpottamiseksi
Strategisempi lähestymistapa sopivien alueiden osoittamiseen uusiutuvan energian hankkeille aluesuunnittelun avulla auttaa luomaan riittävästi tilaa EU:n tavoitteiden edellyttämälle uusiutuvan energian lisäkapasiteetille. Tämä koskee sekä maalla ja merellä tapahtuvaa uusiutuvan sähkön tuotantoa että uusiutuvan lämmityksen alaa. Tällaisten suunnitelmien edellyttämä hallinnollinen taso voi vaihdella teknologian mukaan: esimerkiksi tuulivoimaloille soveltuvat alueet olisi määritettävä alueellisella tasolla, kun taas pienille aurinkovoimaloille soveltuvat alueet voidaan määrittää kuntatasolla. Merialueiden aluesuunnitelmat laaditaan kansallisella tasolla ja yhä useammin yhteistyössä samaan merialueeseen kuuluvien naapurimaiden kanssa. Merellä tuotettavaa uusiutuvaa energiaa koskevassa EU:n strategiassa selvennettiin, että merten aluesuunnittelu on keskeinen tekijä uusiutuvan energian teknologioiden käyttöönotossa. Tarkistetussa TEN-E-asetuksessa edellytetään, että jäsenvaltioiden on tehtävä yhteistyötä, kun ne määrittävät merellä tuotettavan uusiutuvan energian käyttöönottotavoitteensa vuodeksi 2050 ja välivaiheen tavoitteensa vuosiksi 2030 ja 2040. REPowerEU-tiedonannossa jäsenvaltioita kehotettiin pikaisesti määrittämään uusiutuvan energian hankkeisiin soveltuvat maa- ja merialueet, jotka ovat oikeassa suhteessa niiden kansallisiin energia- ja ilmastosuunnitelmiin ja niiden panokseen vuoden 2030 uusiutuvaa energiaa koskevan tarkistetun tavoitteen saavuttamisessa. Kartoitusprosessissa olisi nimettävä rajatut, selvästi määritellyt alueet, jotka soveltuvat erityisen hyvin uusiutuvan energian kehittämiseen (ydinkehittämisalueet). Määrittelyssä olisi vältettävä mahdollisimman pitkälle ympäristön kannalta arvokkaita alueita ja asetettava etusijalle muun muassa huonontunut maaperä, jota ei voida käyttää maatalouteen.
Tässä yhteydessä olisi hyödyllistä selvittää mahdollisuuksia hyödyntää maaperältään huonontuneita alueita, kuten vanhoja louhoksia, suljettuja kaivoksia, kaatopaikkoja tai vanhoja teollisuusalueita, sekä pysäköintialueita ja liikennekäytävien, kuten moottoriteiden ja junaratojen, varrella sijaitsevia alueita. Joissakin tapauksissa teollisuusalueiden osoittaminen uusiutuvaa energiaa varten saattaisi tarjota lisäetuja, kuten kaupunkien ja tieverkkojen läheisyys sekä hyvät verkkoyhteydet. Toisaalta tämä edellyttäisi tällaisiin alueisiin liittyvien haasteiden, kuten pilaantumisen, ratkaisemattomien omistuskysymysten ja alueiden kunnostamiseen liittyvien puutteellisten kannustimien, ratkaisemista.
Oikeudenmukaisen siirtymän näkökulmasta siirtymävaiheessa olevilla kivihiilialueilla sijaitsevat hiilikaivokset voisivat olla houkuttelevia kohteita tuuli- ja aurinkovoimaloiden tai jopa geotermisen energian tai vedyn tuotantolaitosten sijaintipaikoiksi niiden sijainnista ja ympäröivästä teollisuuden ekosysteemistä riippuen. Yleisesti ottaen kivihiilialueilla on merkittävää potentiaalia uusiutuvan energian käyttöönottoon: tämän potentiaalin on arvioitu olevan tuulivoiman osalta 1,4 gigawattia ja aurinkoenergian osalta 2,7 gigawattia. Entisten fossiilisten polttoaineiden hyödyntämispaikkojen etuna on myös se, että niillä on usein hyvät verkkoyhteydet ja saatavilla olevaa työvoimaa. Tällaisia hankkeita on jo toteutettu esimerkiksi Espanjassa, Kreikassa ja Unkarissa. Saksassa puolestaan tutkitaan mahdollisuuksia perustaa kelluvia aurinkovoimaloita järviin, jotka ovat syntyneet entisillä ruskohiilikaivosalueilla toteutettujen kunnostustoimenpiteiden seurauksena.
RED II ‑direktiiviin ei toistaiseksi ole sisällytetty erityisiä vaatimuksia sijaintipaikan valinnasta tai uusiutuvan energian ensisijaisten kehittämisalueiden määrittelystä. Italia on kuitenkin RED II ‑direktiivin 15 artiklan kansallisissa täytäntöönpanosäännöksissään vahvistanut säännöt uusiutuvan energian asentamiseen soveltuvien alueiden määrittämiseksi. Määritetyille alueille asennettavan kokonaiskapasiteetin on oltava vähintään yhtä suuri kuin kansallisessa energia- ja ilmastosuunnitelmassa määritetty kapasiteetti, joka on tarpeen uusiutuvan energian kehittämiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Näissä säännöissä täsmennetään myös, että uusiutuvan energian asentamiseen soveltuvia alueita määritettäessä on otettava huomioon vaikutukset ympäristöön, kulttuuriperintöön ja maisemaan sekä muut merkitykselliset näkökohdat, kuten resurssien ja verkkoinfrastruktuurin saatavuus.
Eri hallintotasojen välinen koordinointi on ratkaisevan tärkeää erityisesti liittovaltioissa ja maissa, joissa on itsehallintoalueita. Saksassa osavaltioiden on raportoitava liittohallitukselle uusiutuvan energian tilanteesta, muun muassa luvan saaneista uusiutuvan energian tuotantolaitoksista, voimalaitosten päivittämisen edistymisestä ja alueellisissa ja kaupunkien maankäyttösuunnitelmissa tuulivoiman käyttöönotolle varatuista maa-alueista. Hallitusohjelman mukaan kaksi prosenttia Saksan maa-alueesta on määrä osoittaa maatuulivoiman käyttöön. Hessenin ja Schleswig-Holsteinin osavaltioissa tämä tavoite on jo saavutettu.
Aluesuunnittelua tukevien puitteiden lisäksi digitaaliset välineet, kuten paikkatietojärjestelmän (GIS) tietokannat ja kiinteistörekisterit, voivat helpottaa soveltuvien maa-alueiden tunnistamista. Ne voivat tarjota tietoa muun muassa mahdollisista maa-alueista teknologian mukaan esitettynä, rajoitusalueista, huonontuneesta maaperästä, jota ei voida käyttää maatalouteen, verkkojen saatavuudesta, aiemmista hankkeista, datasta ja tutkimuksista sekä ympäristöä koskevista ennakkoarvioinneista. Unionin tasolla Energy and Industry Geography Lab (EIGL) ‑väline tarjoaa visualisointeja joistakin näistä tiedoista. Komissio on juuri saanut päätökseen sellaisten tietokokonaisuuksien sisällyttämisen EIGL-portaaliin, jotka saattavat auttaa jäsenvaltioita tunnistamaan tuuli- ja aurinkoenergiahankkeisiin soveltuvia alueita. Merkitykselliset tietokokonaisuudet riippuvat aina tarkasteltavana olevasta uusiutuvasta energiasta, mutta EIGL-portaaliin on jo sisällytetty muun muassa seuraavat tiedot: Natura 2000 ‑alueet, kansallisesti nimetyt alueet, biologisen monimuotoisuuden ja lintujen suojelun kannalta tärkeät alueet sekä maaperätiedot.
Asiaa koskevan lainsäädännön mukaisesti tällaisten tietokokonaisuuksien sisällyttäminen kartoitusvälineeseen ei aiheuta rajoituksia uusiutuvan energian infrastruktuurien käyttöönotolle, vaan se helpottaa käyttöönottoa ja minimoi samalla konfliktit. Kartoitusväline on siten tarkoitettu mahdollistavaksi välineeksi, jolla tuetaan sellaisten kansallisten ja alueellisten viranomaisten suunnittelutyötä, joilla ei muuten välttämättä ole suoraa pääsyä kaikkiin saatavilla oleviin tietoihin, erityisesti hankkeissa, joilla todennäköisesti on rajat ylittäviä vaikutuksia. Tämä puolestaan auttaa viranomaisia ohjaamaan ja tukemaan talouden toimijoiden investointipäätöksiä menettelyjen ennustettavuuden ja selkeyden ansiosta. Komissio aikoo jatkaa tämän kartoitusvälineen kehittämistä sisällyttämällä siihen uusia tietokokonaisuuksia ja linkkejä jäsenvaltioiden digitaalisiin aluesuunnitteluvälineisiin.
Tanskan ympäristöportaali perustuu valtion, kuntien ja alueiden yhteiseen julkiseen kumppanuuteen. Portaali kattaa koko maan, ja se sisältää aluekohtaisia tietoja ympäristöstä, vedestä, luonnosta ja maankäytöstä. Portaalin avulla viranomaiset voivat päivittää tietojaan ja käyttää eri hallintoyksiköiltä, sektoreilta ja maantieteellisiltä alueilta koottuja tietoja. Myös yksityiset kansalaiset ja ammattilaiset voivat käyttää portaalia saadakseen tietoa maankäytön rajoituksista, jotka liittyvät esimerkiksi luonnonsuojeluun, luonnon säilyttämiseen, rakennusalan rajoihin ja maankäytön suunnitteluun tietyillä alueilla. Kroatian valtion avoimen datan portaali on tietoalusta, jota käytetään julkisen sektorin tuottaman avoimen datan, kuten paikkatietojen ja sää- ja ympäristötietojen, keräämiseen, luokitteluun ja jakeluun. Puolassa Euroopan komissio tukee paikkatietojärjestelmään yhdistetyn entisiä ja nykyisiä hiilikaivosalueita koskevan tietokannan kehittämistä. Tietokannan avulla pyritään määrittämään alueiden uudelleenkäyttömahdollisuuksia, myös puhtaan energian ratkaisujen käyttöönottoa varten. Komissio on tukenut vastaavaa hanketta myös Kreikassa. Belgiassa Brysselin alueella kansalaiset voivat tarkistaa tietokannasta, soveltuuko heidän kattonsa aurinkoenergian tuotantoon. Itävallassa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa on joillakin alueilla pyritty yksinkertaistamaan pieniä maalämpölaitoksia koskevia lupamenettelyjä ottamalla käyttöön geologisiin tutkimuksiin pohjautuva liikennevalojärjestelmä. Sen avulla osoitetaan alueet, joilla riittää pelkkä ilmoitus, alueet, joilla vaaditaan lupa, ja alueet, joilla poraus on kielletty.
b.Alueiden moninaiskäyttö
Toinen tapa ratkaista maa- ja merialueiden käyttöön liittyvät rajoitteet on helpottaa alueiden moninaiskäyttöä. Merten aluesuunnittelussa tämä lähestymistapa voi tukea energiainfrastruktuurin ja laivareittien rinnakkaiseloa ja edistää meriekosysteemien suojelua. Myös muilla ratkaisuilla, kuten maatalouden aurinkosähköjärjestelmillä tai kelluvilla aurinkovoimaloilla, voidaan optimoida uusiutuvan energian hankkeisiin käytettävissä olevien alueiden käyttöä. Lisäksi poistamalla kansallisista lainsäädännöistä rajoitukset, joilla kielletään alueiden moninaiskäyttö, tai luomalla erityinen kehys moninaiskäyttöä varten voitaisiin mahdollistaa useampia hankkeita. Uusien moninaiskäyttöhankkeiden tukemiseksi tarvitaan myös lupamenettelyjä koskevaa innovointia, joka on yleensä hyvin alakohtainen prosessi.
Edellä mainittu EIGL-kartoitusväline sisältää myös tietoa nykyisistä jätevedenpuhdistamoista, joissa voitaisiin toteuttaa uusiutuvan energian hankkeita ja joita aiotaan kehittää moninaiskäytön helpottamiseksi.
Useat jäsenvaltiot (muun muassa Saksa, Italia, Ranska, Espanja ja Puola) laativat parhaillaan ohjeita maatalouden aurinkosähköaloitteille. Kyseessä on viime vuosina yleistynyt käytäntö, jossa yhdistyvät maatalous ja aurinkosähkön tuotanto. Alueiden kaksoiskäyttö maataloutta ja aurinkosähkön tuotantoa varten voi auttaa lisäämään tällaisten aloitteiden yleistä hyväksyntää ja hyödyttää suoraan sekä viljelijöitä että maaseudun yhteisöjä. Tutkimusten mukaan tällaiset lähestymistavat voivat tuottaa myös muita hyötyjä, kuten veden pidätyskyvyn parantuminen kuivilla alueilla tai yleensäkin parantunut tuottavuus. Asiaa koskevista määritelmistä ja vaikutuskriteereistä olisi hyvä päästä yhteisymmärrykseen kansallisella ja alueellisella tasolla. Tämä tasoittaisi tietä maatalouden aurinkosähköhankkeiden systemaattisemmalle sisällyttämiselle maankäyttösuunnitelmiin ja auttaisi välttämään maanviljelijöille aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia.
Vastaavaa käytäntöä on sovellettu myös merialueilla. Esimerkiksi Belgia on merten aluesuunnitelmassaan nimennyt alueita, joita voidaan käyttää samanaikaisesti eri toimintoihin, kuten elintarviketuotantoon (kalastus, vesiviljely) ja uusiutuvan energian tuottamiseen merellä. Tällaisilla käytännöillä edistetään synergioita ja sisäänrakennettua moninaiskäyttöä. Moninaiskäyttöä voidaan edistää myös yhdistämällä uusia toimintoja nykyisiin toimintoihin. Merialueilla tapahtuva taloudellisen toiminnan yhdistäminen luonnonsuojeluun (esimerkiksi Natura 2000 ‑alueilla) tai ennallistamiseen liittyvään toimintaan on mahdollista.
c.Yhteisön hyväksyntä ja osallistuminen
Käyttöönotto- tai tilankäyttötavoitteiden keskitetty määrittäminen saattaa olla kansallisesta näkökulmasta tärkeää, koska kunnilla on usein taipumus tarkastella uusiutuvan energian kehittämistä paikallisesta näkökulmasta, eivätkä ne aina ota huomioon uusiutuvan energian kansallisia tavoitteita. Toisaalta uusiutuvan energian kehittämistä olisi tuettava paikallisesti, eikä siihen pitäisi suhtautua paikallisyhteisöjen kannalta haitallisena pakkona. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että kansalaiset osallistuvat jo varhaisessa vaiheessa alueellisten tai paikallisten maankäyttösuunnitelmien laatimiseen. On myös tärkeää toteuttaa toimenpiteitä, joiden avulla paikallisyhteisöt voivat hyötyä lähistöllä sijaitsevista uusiutuvan energian laitoksista, myös laajemmasta, sosiaalisesti oikeudenmukaisen vihreän siirtymän näkökulmasta. Tämä voidaan saavuttaa energiayhteisöjen kautta, alentamalla sähkön kustannuksia taloudellisten osallistumisjärjestelmien avulla (yhteisomistajuus ja sivuhyödyt) tai alueellisilla teollisuuden kehittämissuunnitelmilla.
Tällaiset järjestelyt voidaan organisoida eri tavoin. Esimerkiksi kansallisista tai alueellisista lähteistä voidaan myöntää rahoitusta paikallisviranomaisille sopivien sijaintipaikkojen ja tarvittavien resurssien osoittamista varten. Vaihtoehtoisesti laitosten toiminnanharjoittajat voivat suorittaa erityisen maksun tai veron suoraan paikallisviranomaisille tai vapaaehtoisia maksuja alueelliselle yhdistykselle, jonka tehtävänä on parantaa paikallisia olosuhteita. Tällaiset maksut olisi sidottava tiettyihin tarkoituksiin kansalaisten sosiaalisten etujen lisäämiseksi, kuten sosiaalipalveluihin (esimerkiksi päiväkodit ja terveyspalvelut) tai infrastruktuuriin (esimerkiksi kadut ja julkinen liikenne). Selkeällä sääntelykehyksellä vältetään tapauskohtaiset neuvottelut, jotka voisivat johtaa epätasaisiin tuloksiin ja lisätä julkisten väärinkäytösten riskiä.
Esimerkkejä kansallisella tasolla käyttöön otetuista järjestelyistä ovat Tanskan tuulivoimahankkeita toteuttaville kunnille tarkoitettu ”vihreän rahoituksen” järjestelmä, Luxemburgin kunnille tarkoitettu tukijärjestelmä ja Alankomaiden eri alueellisissa energiastrategioissa edellytetty paikallisten asukkaiden vähimmäisosallistumisaste. Espanjan Baleaarien ilmastolaissa on erityinen säännös, jonka mukaan kaikissa yli 5 megawatin uusiutuvan energian hankkeissa vähintään 20 prosenttia investoinneista on avattava paikalliselle väestölle. Yksi vaihtoehto lisätä paikallista taloudellista osallistumista on tarjota mahdollisuuksia investoida uusiutuvan energian hankkeiden osuuksiin. Esimerkiksi Ranskassa tällaista osallistumista edistetään ”vihreän kasvun joukkorahoitusmerkillä”. Tällaiset joukkorahoitusjärjestelyt ja eräät muut taloudellista osallistumista koskevat järjestelyt tuottavat kuitenkin etuja vain niille kansalaisille, jotka pystyvät investoimaan tällaisiin hankkeisiin (”yhteisomistus” hankkeen hallintoon osallistuen tai siihen osallistumatta).
Uusiutuvan energian yhteisöt ovat erittäin tehokkaita välineitä, kun halutaan lisätä paikallisen väestön aktiivista osallistumista energiasiirtymään ja heille siitä koituvia hyötyjä. Ne voivat myös auttaa puuttumaan energiaköyhyyteen. Kreikassa käytetyn energiayhteisöjen määritelmän mukaan energiayhteisöjen on osallistuttava aktiivisesti energiaköyhyyden vähentämiseen sekä energian tuotannon ja varastoinnin ja omavaraisuuden edistämiseen saarilla. Siksi myös heikommassa asemassa olevat kuluttajat ja köyhyysrajan alapuolella elävät kansalaiset voivat osallistua virtuaaliseen nettomittaukseen ja siten hyötyä energiayhteisön tuottamasta energiasta olematta kuitenkaan osa yhteisöä (edellyttäen että he asuvat maantieteellisesti riittävän lähellä). Belgiassa sosiaalisen asuntotuotannon yritykset kehittivät innovatiivisen liiketoimintamallin, jossa ne investoivat asuntojen katoille asennettaviin aurinkopaneeleihin. Aurinkopaneelien ja tuotetun sähkön käyttökustannukset sisältyvät vuokriin. Hankkeen mittakaavan ansiosta vuokraan sisältyvät sähkökustannukset ovat halvemmat kuin muutoin nykyisillä sähkön hinnoilla.
Rajat ylittävillä energiayhteisöillä voi olla merkittävä rooli EU:n raja-alueilla. Saksan ja Alankomaiden rajat ylittävän yhteistyön Interreg-ohjelmaan kuuluva SEREH – The Smart Energy Region of Emmen-Haren ‑hanke näyttää esimerkkiä. Sen puitteissa kehitetään hajautettuja rajat ylittäviä sähkö- ja energiamarkkinoita, ja muut raja-alueet voivat hyödyntää sen tuloksia ja suosituksia.
Yksi esimerkki yhteisöjen osallistumisesta energiasiirtymään on Irlannin siirtoverkonhaltijan EirGridin ja Friends of the Earth and the Renewables Grid ‑aloitteen vuonna 2021 käynnistämä kolmivuotinen yhteishanke, jonka tarkoituksena on saada yhteisöt osallistumaan vuoropuheluun Irlannin energiasiirtymään liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista.
Joissakin tapauksissa tuulivoimaloiden sijoittaminen asutuksen läheisyyteen on herättänyt vastustusta tuulivoimahankkeita kohtaan. Näissä tapauksissa kansalaiset ovat ilmoittaneet olevansa huolissaan mahdollisista haitoista, kuten melusta tai maisemallisista vaikutuksista.
Tuulivoimaloiden ja asutuksen välisiä etäisyyksiä koskevat säännökset vaihtelevat jäsenvaltioittain: joissakin tapauksissa etäisyys riippuu alueesta, kunnasta tai tuulivoimaloiden sijaintialueen asukastiheydestä. Toisissa tapauksissa etäisyyden määräävät tuulivoimalan kärkikorkeus ja roottorin halkaisija.
Jos varoetäisyys on hyvin suuri, lisähyödyt melun vähentämisen näkökulmasta saattavat jäädä vain marginaalisiksi, kun samalla huoltoteihin ja tuki-infrastruktuuriin liittyvät kustannukset ja tuotannon ja kysynnän välinen etäisyys kasvavat. Rajoittavat säännökset voivat myös tehdä laajoja maa-alueita hankkeiden kannalta hyödyttömiksi ja/tai vähentää mahdollisuuksia päivittää nykyisiä tuulipuistoja uusimmalla teknologialla. Etäisyysvaatimusten täyttämiseksi toteuttajat joutuvat toisinaan käyttämään vanhentuneita laitteita ja pienempiä, tehottomampia turbiineja. Toteuttajat saattavat myös päättää pidentää nykyisten tuulivoimaloiden käyttöikää niiden päivittämisen sijasta.
Tuulivoimaloiden ja asutuksen välisiä etäisyyksiä koskevien sääntöjen olisi perustuttava tosiasioihin ja näyttöön (kuten meluun tai maisemallisiin haittoihin), ja etäisyys olisi rajattava välttämättömään vähimmäisetäisyyteen. Sääntöjä vahvistaessaan jäsenvaltioiden on sovitettava yhteen tarve minimoida tuulivoimaloiden kielteiset vaikutukset ja tarve maksimoida maa-alueiden käytettävyys hankkeiden toteuttamista varten ottaen huomioon myös muut aluesuunnittelun rajoitteet. Lisäksi tarvitaan selkeää, avointa tietoa rajoituksista, joita sovelletaan tuulivoimaloiden etäisyyteen asutuksesta, jotta hankkeiden toteuttajille voidaan taata investointivarmuus.
d.Ympäristönäkökohdat
Yleisimpiä uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajien kohtaamia ongelmia sijaintipaikan valinnassa ovat ympäristölainsäädännön noudattamiseen liittyvien menettelyjen pituus ja monimutkaisuus sekä konfliktit ympäristöalan eturyhmien tai kansalaisten kanssa. Luvat ja niihin liittyvät vaikutustenarvioinnit auttavat tasapainottamaan erilaisia yhteiskunnallisia etuja, mutta tämä tarkoittaa myös, että niihin saattaa liittyä monimutkaisia, haastavia hallinnollisia ja oikeudellisia kysymyksiä. Jos käsittelyssä on arvioitava ja tasapainotettava erilaisia yhteiskunnallisia etuja, harkinta- ja päätöksentekoprosessi vie väistämättä aikaa. Siksi ympäristönäkökohdat on otettava huomioon uusiutuvan energian suunnitteluprosesseissa alusta alkaen. Näin voidaan määrittää todennäköiset merkittävät ympäristövaikutukset ja toimenpiteet niiden ehkäisemiseksi, vähentämiseksi ja kompensoimiseksi mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi jäsenvaltiot voivat yksinkertaistaa menettelyjä, joilla varmistetaan ympäristölainsäädännön noudattaminen ja helpotetaan sopivien sijaintipaikkojen valintaa hankkeiden toteuttajien näkökulmasta. Tämä auttaa myös vähentämään konflikteja, joita voi syntyä ympäristöryhmien ja yksittäisten toimijoiden sekä eri hallintotasojen viranomaisten kanssa. Tällaisia konflikteja esiintyy erityisesti tuulivoimaa, geotermistä energiaa ja vesivoimaa koskevien hankkeiden yhteydessä mutta myös suurten aurinkovoimahankkeiden tapauksessa. Muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus on perusoikeus, mutta myös vaihtoehtoiset riitojenratkaisumekanismit ja sovittelu voivat nopeuttaa tällaisten konfliktien ratkaisemista.
I.EU:n ympäristölainsäädännöstä johtuvat vaatimukset ja keinot sääntöjen noudattamisen yksinkertaistamiseksi
EU:n lainsäädäntö voi johtaa siihen, että yhdestä hankkeesta on tehtävä useita ympäristöarviointeja. Kansallisella tasolla lupamenettelyissä sovelletaan usein myös erityisiä lisävaatimuksia (jotka voivat liittyä esimerkiksi kiinteistökysymyksiin, maankäytön suunnitteluun tai kulttuuriperintöön). Lukuisat oikeudelliset vaatimukset ja rinnakkaiset arvioinnit voivat aiheuttaa hallinnollisia ja täytäntöönpanokustannuksia sekä viivästyksiä, ristiriitoja ja hallinnollista epävarmuutta niiden soveltamisessa. YVA-direktiivin 2 artiklassa säädetään nimenomaisesti, että ympäristövaikutusten arviointi voidaan liittää muihin menettelyihin. Tämä tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia yksinkertaistaa ympäristölupien myöntämistä silloin, kun tarvitaan useita ympäristöarviointeja, jotka perustuvat useisiin direktiiveihin (kuten YVA-direktiivi, strategista ympäristöarviointia koskeva direktiivi, luonto- ja lintudirektiivit, teollisuuden päästödirektiivit, vesipuitedirektiivit ja Seveso-direktiivit) ja joihin osallistuu useita viranomaisia. Keskitetyn asiointipisteen lähestymistapaa sovellettaessa edellä mainitut arvioinnit ja niiden hyväksyminen voidaan valmistella erikseen, mutta tätä työtä voidaan myös koordinoida tai eri arvioinnit voidaan yhdistää yhdeksi prosessiksi.
Uusiutuvan energian hankkeiden saumatonta käyttöönottoa voidaan tukea myös avoimella, strategisella suunnittelulla. Jäsenvaltiot voisivat lisätä ympäristölupien oikeusvarmuutta ja läpinäkyvyyttä soveltamalla järjestelmällisesti SYA-direktiivin
mukaista strategista ympäristöarviointia uusiutuvan energian hankkeita koskevien lupien kannalta olennaisiin suunnitteluasiakirjoihin. Strateginen ympäristöarviointi antaa mahdollisuuden suunnitella uusiutuvan energian hankkeiden kehittämistä strategisesti varmemmin ja ottaa samalla huomioon ympäristövelvoitteet. Kansalliset viranomaiset ja hankkeiden toteuttajat voivat tarvittaessa luottaa strategisen ympäristöarvioinnin tuloksiin ja ottaa ne huomioon hankkeen myöhemmässä kehittämisessä, erityisesti määritettäessä kohtuullisia vaihtoehtoja luonnon suojelua ja säilyttämistä koskevien tavoitteiden kannalta. Näin jäsenvaltiot voivat hyödyntää erilaisten uusiutuvien energialähteiden energiapotentiaalia ja samalla lieventää energiahankkeiden kielteisiä ympäristövaikutuksia. Samalla ne voivat edistää yhdennetympää ja tehokkaampaa aluesuunnittelua, jossa ympäristönäkökohdat otetaan suunnitteluprosessissa huomioon jo aiemmin ja strategisemmalla tasolla. Tällöin myös yksittäisten hankkeiden tasolla syntyy vähemmän konflikteja sekä hankkeiden sisällön että yleisön hyväksynnän suhteen.
Komissio on äskettäin hyväksynyt luontodirektiivin 6 artiklan 3 ja 4 kohtaa koskevat tarkistetut menetelmäohjeet, jotka koskevat Natura 2000 ‑alueisiin liittyvien suunnitelmien ja hankkeiden asianmukaista arviointia. Nämä ohjeet yhdessä tuulivoimaa, energiansiirtoa ja vesivoimaa koskevien alakohtaisten ohjeiden kanssa tarjoavat monia käytännön esimerkkejä siitä, miten hankkeiden hyväksymistä voidaan helpottaa luonnonsuojelutarpeista tinkimättä muun muassa strategisen (alue-)suunnittelun, luotettavien ympäristötietojen käytön ja asianmukaisten lieventävien toimenpiteiden avulla. Myös vesipuitedirektiivin puitteissa on laadittu ohjeita, joissa selvennetään erityisesti keinoja, joilla voidaan yksinkertaistaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä, tunnistaa parempia vaihtoehtoisia ympäristötoimenpiteitä, perustella erittäin tärkeän yleisen edun olemassaoloa ja määrittää asianmukaisia lieventäviä toimenpiteitä.
Uusiutuvaa energiaa koskeviin hankkeisiin ei automaattisesti sovelleta pakollista ympäristövaikutusten arviointia. Jäsenvaltioiden olisi tältä osin vahvistettava selvät raja-arvot YVA-direktiivin sallimissa rajoissa. Esimerkiksi Slovakiassa YVA-säädöksen säännöksiä sovelletaan ainoastaan yli 5 megawatin aurinkovoimaloihin. Sellaisten voimaloiden osalta, joiden teho on 5–50 megawattia, sovelletaan tutkimusmenettelyä (eli seulontaa). Aurinkovoimaloihin, joiden asennettu kapasiteetti on 50 megawattia tai enemmän, sovelletaan pakollista arviointia.
Toinen keino nopeuttaa menettelyjä ovat selkeät, läpinäkyvät ympäristöarviointien perusteet, jotka ilmoitetaan hankkeen toteuttajalle heti prosessin alussa. YVA-direktiivissä säädetään, että hankkeiden toteuttajat voivat pyytää toimivaltaiselta viranomaiselta rajaamista koskevan lausunnon, jossa yksilöidään arvioinnin sisältö ja laajuus sekä täsmennetään YVA-selostukseen sisällytettävät tiedot. Useissa jäsenvaltioissa tällainen rajaaminen on pakollista (Bulgaria, Tšekki, Tanska, Viro, Suomi, Luxemburg ja Romania). Käytännön kokemus on osoittanut, että edellytettyjen ympäristötietojen laajuuden ja tarkkuuden selventäminen jo varhaisessa vaiheessa auttaa välttämään moninkertaisen tietojenvaihdon hankkeen toteuttajan ja toimivaltaisten viranomaisten välillä sekä myöhemmät tietopyynnöt, mikä nopeuttaa hankkeiden hyväksymistä.
EU:n ympäristölainsäädännön nykyisten joustomahdollisuuksien käytön helpottamiseksi jäsenvaltioiden olisi selvennettävä kansallisessa lainsäädännössään, että uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian tuotantolaitosten suunnittelun, rakentamisen, käytön ja verkkoon liittämisen sekä itse verkon oletetaan olevan erittäin tärkeitä yleisen edun ja yleisen turvallisuuden kannalta RED II ‑direktiivin hallinnollisia menettelyjä koskevien säännösten tarkistamista ja vahvistamista koskevan lainsäädäntöehdotuksen mukaisesti. Näin ollen tällaisiin laitoksiin olisi voitava soveltaa jäsenvaltioiden suunnittelu- ja lupamenettelyissä sallittua edullisinta mahdollista menettelyä.
Useissa ympäristösäädöksissä viitataan käsitteeseen ”erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy”.
Luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan yhteydessä tämä käsite tarkoittaa sitä, että toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on annettava hyväksyntänsä asiaankuuluville suunnitelmille ja hankkeille, mikäli edellä mainittujen pakottavien syiden edut osoittautuvat tärkeämmiksi kuin kyseisiin aloitteisiin liittyvän Natura 2000 ‑alueen suojelutavoitteiden edut. Tämä edellyttää tapauskohtaista arviointia.
Jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön selkeät, yksinkertaiset seulontamenettelyt, joilla määritetään, onko uusiutuvan energian hankkeilla todennäköisesti merkittäviä kielteisiä vaikutuksia Natura 2000 ‑alueisiin erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa. Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät voi sulkea pois mahdollisia merkittäviä vaikutuksia, on tehtävä asianmukainen arviointi luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
Sekä tällainen seulonta että asianmukainen arviointi olisi tehtävä aluekohtaiset suojelutavoitteet huomioon ottaen. Tätä varten jäsenvaltioiden olisi viipymättä vahvistettava aluekohtaiset suojelutavoitteet kaikille Natura 2000 ‑alueille. Näin voidaan asianmukaisesti ja nopeasti arvioida Natura 2000 ‑alueisiin kohdistuvien vaikutusten todennäköisyys jo seulontavaiheessa ja varsinaiset vaikutukset asianmukaisen arvioinnin yhteydessä. Natura 2000 ‑alueisiin kohdistuvien vaikutusten todennäköisyyden ja varsinaisten vaikutusten selvittäminen on sekä hankkeiden toteuttajien että jäsenvaltioiden viranomaisten edun mukaista, sillä se mahdollistaa lupamenettelyn nopean päätökseen saattamisen ja vaaditun oikeusvarmuuden.
Jäsenvaltioiden olisi nopeutettava lupamenettelyä hyväksymällä kaikki hankkeet, joilla erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa ei todennäköisesti ole merkittäviä vaikutuksia asiaankuuluvan Natura 2000 ‑alueen suojelutavoitteisiin.
Jäsenvaltioiden olisi nopeutettava lupien myöntämistä myös hyväksymällä kaikki hankkeet, joiden ei arvioida erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa vaikuttavan asiaankuuluvan Natura 2000 ‑alueen koskemattomuuteen. Jäsenvaltioiden olisi näin ollen varmistettava, että uusiutuvan energian hankkeisiin sisällytetään lieventäviä toimenpiteitä, joilla ehkäistään tai vähennetään tehokkaasti Natura 2000 ‑alueiden suojeltuihin luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia.
Natura 2000 ‑alueen koskemattomuuteen vaikuttava uusiutuvan energian hanke voidaan hyväksyä, jos vaihtoehtoisia ratkaisuja ei ole ja jos hankkeen yleiset edut osoittautuvat tärkeämmiksi kuin alueen suojelutavoitteet, edellyttäen että kaikki tarvittavat korvaavat toimenpiteet toteutetaan sen varmistamiseksi, että Natura 2000:n yleinen kokonaisuus säilyy yhtenäisenä. Toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä tällaiset päätökset kussakin yksittäistapauksessa kyseessä olevien etujen perusteella. Jäsenvaltioiden olisi laadittava toimivaltaisille viranomaisille selkeät ohjeet tällaisten päätösten tekemiseksi, kun kyseessä ovat uusiutuvan energian hankkeet, jotka voivat olla perusteltuja erilaisten yleisten etujen vuoksi, kuten siksi, että hanke edistää energiavarmuutta (riippumattomuutta energian tuonnista) tai yleistä turvallisuutta (lämmityksen tai sähkön saatavuuden varmistaminen), tai siksi, että hankkeesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle (ilmastonmuutoksen hillitseminen).
Erittäin tärkeän yleisen edun käsite on merkityksellinen myös luontodirektiivin lajien suojelua koskevien säännösten kannalta. Näillä säännöksillä ja erityisesti 12 artiklalla pyritään suojelemaan lajeja kieltämällä muun muassa lajien tahallinen häiritseminen tai tappaminen riippumatta siitä, missä niitä esiintyy, ei siis pelkästään Natura 2000 ‑alueilla. Direktiivin 16 artiklan 1 kohtaan sisältyy poikkeuslauseke, joka mahdollistaa muun muassa suojellun lajin yksilöiden tahallisen tappamisen tai häiritsemisen, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole ja jos poikkeus ei haittaa kyseisen lajin kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella. Direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa luetellaan perusteet, joihin tällaisissa poikkeuksissa voidaan vedota. Uusiutuvan energian hankkeissa on mahdollista vedota yhteen tai useampaan edellä tarkoitettuun perusteeseen. On kuitenkin korostettava, että poikkeuksia ei välttämättä tarvita. Lajin yksilöiden tahaton tappaminen tai häiritseminen ei estä uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamista, jos hankkeisiin on sisällytetty lieventäviä toimenpiteitä, joilla voidaan tehokkaasti estää tappaminen tai häiritseminen niin pitkälle kuin mahdollista. Siksi näissä tapauksissa suojeltujen lajien yksilöiden tahatonta tappamista tai häiritsemistä ei pitäisi pitää tahallisena, eikä se siten kuulu luontodirektiivin 12 artiklan 1 kohdan tai lintudirektiivin 5 artiklan soveltamisalaan. Jäsenvaltioiden olisi perustettava järjestelmä, jolla seurataan asiaankuuluvien lajien tahatonta tappamista ja häiritsemistä, ja toteutettava kerättyjen tietojen perusteella tarvittavat lisätoimenpiteet sen varmistamiseksi, että tahattomalla tappamisella tai häirinnällä ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta kyseisiin lajeihin. Jäsenvaltioiden olisi myös edistettävä tutkimusta ja innovointia ja sallittava, että uusiutuvan energian hankkeissa, joihin on sisällytetty innovatiivisia lieventäviä toimenpiteitä, voidaan seurata toimenpiteiden tehokkuutta lintujen ja muiden suojeltujen lajien tappamisen ja häirinnän ehkäisemisessä ja mukauttaa näitä toimenpiteitä tarvittaessa seurantatulosten perusteella sen varmistamiseksi, ettei näillä hankkeilla ole merkittäviä kielteisiä vaikutuksia kyseisten lajien kantoihin.
Erittäin tärkeän yleisen edun käsitettä ja tarvetta punnita kestävän kehityksen etuja suhteessa mahdollisiin kielteisiin ympäristövaikutuksiin sovelletaan myös vesipuitedirektiivin yhteydessä. Kyseisen direktiivin 4 artiklan 7 kohdassa edellytetään unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti
ennakkolupaa kaikille uusille muutoksille tai hankkeille, jotka voivat heikentää vesimuodostumien tilaa. Tämä edellyttää ensinnäkin mahdollisten vaikutusten arviointia kaikkien sellaisten vesimuodostumien osalta, joihin hanke saattaa vaikuttaa. Jos heikkeneminen on todennäköistä, on arvioitava
1)ylittävätkö kestävälle kehitykselle aiheutuvat hyödyt mahdolliset vesimuodostuman tilaan kohdistuvat haittavaikutukset
2)onko olemassa ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoisia ratkaisuja, joilla kestävälle kehitykselle aiheutuvat hyödyt voitaisiin saavuttaa ilman kohtuuttomia kustannuksia
3)onko kaikki käytännössä mahdolliset toimenpiteet toteutettu vaikutusten vähentämiseksi.
Näissä menettelyvaiheissa voidaan hyödyntää tietoja, jotka on saatu useiden muiden ympäristösäädösten (kuten SYA- ja YVA-direktiivien tai luontodirektiivin) nojalla tehtävistä arvioinneista, kuten komission yhdessä jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa laatimissa viimeaikaisissa ohjeissa selitetään. Tällaiset arvioinnit puolestaan hyötyisivät vesipuitedirektiivin nojalla tehtävistä arvioinneista saaduista tiedoista. Koordinoidut tai mieluiten yhteiset menettelyt voisivat merkittävästi yksinkertaistaa ja lyhentää uusiutuvan energian hankkeiden lupamenettelyjä.
II.Kansalliset lähestymistavat, joilla helpotetaan sopivien alueiden valintaa tai hankkeiden mukauttamista ympäristönäkökohdat huomioiden
Saatavilla olevien ympäristötutkimusten ja tiettyä aluetta tai teknologiaa koskevien säännöllisesti päivitettävien tietojen keskitetty tarjoaminen sekä viranomaisten aktiivisesti toteuttamat ympäristöarvioinnit uusiutuvan energian käyttöönoton kannalta merkityksellisistä näkökohdista helpottavat hankkeen sijaintipaikan valintaa ja auttavat toteuttajia hankesuunnittelussa.
Espanjassa hallitus on luonut välineen, joka tukee strategista päätöksentekoa suurten aurinko- ja tuulivoimaloiden sijainnista. Väline kartoittaa eri alueiden ympäristöherkkyyttä ja yksilöi alueet, joilla on parhaimmat ympäristöolosuhteet uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamiselle. Vaikka nämä välineet eivät vapauta hankkeita asianmukaisesta YVA-menettelystä, ne tarjoavat hyödyllisiä ohjeita laitoksen sijaintipaikkaan liittyvien ympäristöolosuhteiden selvittämiseksi jo varhaisessa vaiheessa. Saksassa luonnonsuojelujärjestö NABU ja Saksan aurinkoenergiayhdistys BSW-Solar ovat laatineet yhteisen asiakirjan, joka sisältää kriteerit maan pinnalle asennettavien aurinkovoimaloiden ympäristöystävälliselle suunnittelulle. Belgiassa Flanderin alueella on käytössä sähköinen lintuja ja lepakoita koskeva tuulipuistojen herkkyyskartta. Välineen tarkoituksena on tunnistaa alueet, joilla tuulivoimalat saattavat aiheuttaa riskejä linnuille tai lepakoille. Lisäksi sen avulla voidaan tehdä laitostason arviointeja ja strategista suunnittelua ja ohjata niitä.
Alankomaissa ja Saksassa on hyviä esimerkkejä merituulipuistojen ympäristövaikutusten ennakkoarvioinneista. Saksan liittovaltion merenkulku- ja vesistöviraston aluekehityssuunnitelmaan on sisällytetty kattavat kuulemismenettelyt, varhaisessa vaiheessa tehtäviä sopeutuvuusselvityksiä ja strategisia ympäristöarviointeja. Viraston toteuttamat yleisiä soveltuvuuskriteerejä, kuten ympäristönäkökohtia tai merenkulun turvallisuutta, koskevat kenttätutkimukset ovat merkittävästi pienentäneet lupahakemuksiin liittyviä riskejä alueen hanketoteuttajien näkökulmasta. Alankomaiden talous- ja ilmastoministeriö puolestaan toteuttaa merituulivoimaa koskevaa ympäristöohjelmaa, joka perustettiin laajentamaan tietopohjaa siitä, miten tuulipuistot vaikuttavat suojeltuihin lajeihin. Ohjelman tulokset otetaan huomioon määritettäessä tulevien merituulivoimaloiden sijaintipaikkoja Alankomaissa. Vastaavien käytäntöjen kehittäminen myös maa-alueille hyödyttäisi erityisesti pienempiä toteuttajia ja uusiutuvan lämmityksen alaa.
e.Puolustukseen ja ilmailuun liittyvät näkökohdat
Ilmailuun ja alueiden sotilaalliseen käyttöön liittyvät eturistiriidat ovat yleisimpiä tuulipuistojen toteuttamisen esteitä, erityisesti Koillis-Euroopassa. Jos asianomaisen maan puolustusvoimien tekemässä arvioinnissa käy ilmi, että suunniteltu tuulipuisto voi häiritä sotilastutka- tai radioviestintäjärjestelmiä, hankkeen toteuttaminen voidaan estää tai voidaan edellyttää pienempien turbiinien asentamista.
Tehokas ratkaisu tämän esteen poistamiseksi on investoida uusiin tutkalaitteisiin. Esimerkiksi Viron hallitus on päättänyt investoida lisätutkiin, jotka otetaan käyttöön vuonna 2024. Investoinnin tarkoitus on poistaa tuulivoimaloiden korkeusrajoitukset maan koillisosassa. Viron puolustusvoimat on hiljattain suostunut rajoittamaan niiden alueiden määrää, joilla tuulivoimaloiden rakentaminen on kiellettyä. Tämän seurauksena korkeusrajoituksia ei enää sovelleta 60 prosentilla Viron alueesta. Myös Liettua on hankkinut tutkalaitteita, joita käytetään kattamaan tuulivoimaloista johtuvat sotilastutkajärjestelmän katvealueet.
Toinen este liittyy sotilas- ja puolustusviranomaisten mahdollisuuteen vastustaa tuulivoimahankkeita myös myöhemmässä vaiheessa, kun hankkeelle on jo myönnetty luvat ja siihen on jo sidottu merkittävästi resursseja. Tähän ongelmaan voidaan puuttua perustamalla erityisiä viestintäkanavia uusiutuvan energian alan ja puolustusvoimien ja siviili-ilmailun edustajien välille, jotta mahdollistetaan tietojenvaihto jo hankkeen kehittämisen aikana ja minimoidaan vastustus hankkeen myöhemmissä vaiheissa. Sekä Suomi että Ranska ovat perustaneet erityisen työryhmän, jonka tehtävänä on tehostaa tuulipuistojen toteuttajien ja puolustusvoimien välistä yhteistyötä. Lisäksi komissio ja Euroopan puolustusvirasto käynnistävät merellä tuotettavaa uusiutuvaa energiaa koskevan EU:n strategian jatkotoimena yhteisen toimen, jonka tarkoituksena on määrittää avomerellä tapahtuvan uusiutuvan energian tuotannon esteet alueilla, jotka on varattu puolustustoimintaan, sekä parantaa eri toimintojen rinnakkaiseloa. Toimi toteutetaan Horisontti Eurooppa ‑ohjelman puitteissa.
6.Helpompi verkkoon liittäminen, yhdistetyn teknologian voimalaitokset, laitosten päivittäminen ja innovatiiviset teknologiat
Paremmin yhteenliitetty sähköverkko on edellytys sille, että uusiutuvan energian osuutta Euroopan sähköjärjestelmässä voidaan lisätä. Tarkistettuun TEN-E-asetukseen on sisällytetty tiukempia yhdennettyä infrastruktuurisuunnittelua koskevia säännöksiä, joilla pyritään varmistamaan alakohtaisen yhdentämisen avulla mahdollisimman tehokkaat ja tulokselliset ratkaisut sekä mahdollistamaan ennakoivat verkkoinvestoinnit uusiutuvan energian tuotantokapasiteetin tulevaa laajentamista varten.
Vaikka pienimuotoisiin laitoksiin sovelletaan RED II ‑direktiivin 17 artiklan säännöksiä verkkoon liittämistä koskevasta yksinkertaisesta ilmoitusmenettelystä, verkkoliitäntäluvan saaminen on yksi pakollisista edellytyksistä lähes kaikissa muissa hankkeissa, joilla lisätään uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia. Verkkoon liitettäviä omaisuuseriä koskevaan lupamenettelyyn sovelletaan 16 artiklassa tarkoitettua velvollisuutta perustaa keskitettyjä yhteyspisteitä. Tämän tarkoituksena on parantaa (verkonhaltijoiden ja viranomaisten) rinnakkaisten lupamenettelyjen koordinointia ja synkronointia. Nykyisten laitosten päivittäminen (RED II ‑direktiivin 2 artiklan 10 kohdassa tarkoitetulla tavalla) ja hybriditeknologia eli eri uusiutuvan energian teknologioiden yhdistäminen samassa laitoksessa auttavat hyödyntämään verkkokapasiteettia järkevästi ja vähentämään verkon laajentamistarpeita. Siksi niiden käyttöä olisi helpotettava mahdollisimman paljon.
a.Verkkoliitäntäongelmat
Verkkoliitäntäongelmat ovat yleisiä, ja vaikka ne aiheuttavat yleensä vähemmän viivästyksiä kuin muut hallinnolliset esteet, ne voivat pysäyttää uusiutuvan energian yleisen käyttöönoton joissakin jäsenvaltioissa. Tärkeimmät verkkoliitäntäongelmat johtuvat hyvin usein (näennäisesti) riittämättömästä verkkokapasiteetista. Tämä edellyttää hankkeen toteuttajan ja verkonhaltijan välisiä neuvotteluja uusiutuvan energian tuotantolaitoksen verkkoon liittämisen mahdollisuudesta, aikataulusta ja kustannuksista, mikä puolestaan johtaa hankkeiden viivästymiseen. Joissakin jäsenvaltioissa verkkokapasiteetin saatavuutta koskevan läpinäkyvyyden puute aiheuttaa pullonkaulan hankkeen sijaintipaikan määrittämiselle. Toinen uusiutuvan energian käyttöönottoon liittyvä haaste ovat ristiriidat jakelu- ja siirtoverkonhaltijoiden välillä teknisten määräysten tulkinnasta, tietojen saatavuudesta ja liitäntäkustannusten jakamisesta. Lisäksi liitäntäkustannusten nouseva suuntaus uhkaa monien hankkeiden taloudellista elinkelpoisuutta erityisesti jäsenvaltioissa, joissa hankkeiden toteuttajat vastaavat verkkoon liittämisen ja verkon laajentamisen kustannuksista. Joissakin jäsenvaltioissa näitä ongelmia pahentaa markkinatoimijoiden keinottelu, koska järjestelmä kannustaa verkkoliitäntälupien hamstraamiseen ja myymiseen, kun verkkokapasiteetti vähenee.
Verkkoliitäntäkysymykset ovat vieläkin kiireellisempiä uusiutuvan lämmön osalta, koska laitosten tuottamaa lämpöä ei voida siirtää pitkiä matkoja. Olisi hyödyllistä varmistaa, että uusiutuvaa energiaa käyttäville lämpölaitoksille voidaan tarjota nopeutettu verkkoliitäntämenettely, kuten joissakin jäsenvaltioissa on tehty uusiutuvaa energiaa käyttävien sähkölaitosten osalta.
Edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi hyvänä käytäntönä on hyödyntää digitalisaatiota kokonaisvaltaisesti ja varmistaa läpinäkyvät prosessit, eli helpottaa verkkoon liittymistä sähköisen viestinnän ja keskitettyjen yhteyspisteiden avulla selkeiden roolien ja menettelyjen pohjalta, jotka on kuvattu julkisesti saatavilla olevissa ohjeissa. Virossa kansallinen siirtoverkonhaltija Elering ylläpitää sähköistä hakemusportaalia, jonka kautta voidaan toimittaa kaikki asiakirjat, jotka ovat tarpeen uusiutuvan energian laitoksen liittämiseksi sähkönsiirtoverkkoon.
Lupamenettelyjä voi nopeuttaa myös se, että verkkoliitäntälupia voidaan hakea ja myöntää samanaikaisesti muiden lupien kanssa, kuten Itävallassa. Irlannissa puolestaan energiayhteisöille on otettu käyttöön nopeutettuja liitäntäpolkuja, joihin sisältyvät muun muassa mahdollisuus hakea liitäntälupaa milloin tahansa, vapautus ennakkolupavaatimuksesta, verkkoliitäntäluvan voimassaolo kahdeksi vuodeksi ja 15 liittymätarjouksen varaaminen vuosittain energiayhteisöille.
Koska infrastruktuurilla on keskeinen asema uusiutuvan energian käyttöönoton varmistamisessa, jäsenvaltioiden ja kansallisten sääntelyviranomaisten olisi harkittava keinoja, joilla mahdollistetaan ja helpotetaan ennakoivia investointeja energiainfrastruktuurihankkeisiin. Verkkoon pääsyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota offshore-sektorilla, koska merituulipuistot sijaitsevat yleensä kaukana nykyisestä verkosta ja maalla sijaitsevaa verkkoa saatetaan joutua vahvistamaan ennen merellä toteutettavan hankkeen liittämistä siihen. Kun otetaan huomioon pitkät toimitusajat, merellä vallitsevat tilarajoitteet ja merenalaisen infrastruktuurin kehittämiseen liittyvät erityiset tekniset haasteet, olisi suositeltavaa, että offshore-verkkoja kehitettäessä otetaan huomioon tuotantokapasiteetin tuleva lisääminen tai että verkot varustetaan teknisillä ominaisuuksilla, jotka ylittävät lyhyen aikavälin tarpeet. Tarkistetussa TEN-E-asetuksessa vahvistetaan säännöt, joiden mukaan hankkeille, joihin liittyy suurempia riskejä muun muassa ennakoivien investointien tarpeen vuoksi, voidaan tarjota sääntelykannustimia lisäriskien lieventämiseksi. Komissio tekee yhteistyötä kansallisten sääntelyviranomaisten ja Euroopan unionin energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston (ACER) kanssa varmistaakseen selkeät puitteet energiainfrastruktuurihankkeisiin tehtävien investointien suurempien riskien arvioimiseksi ja sen varmistamiseksi, että kussakin jäsenvaltiossa otetaan käyttöön lähestymistapa tällaisiin riskeihin puuttumiseksi. Tässä yhteydessä komissio, jäsenvaltiot ja ACER tukevat kansallisia sääntelyviranomaisia sellaisten päivitettyjen menetelmien laatimisessa, joiden avulla hankkeiden toteuttajat voivat tehdä ennakoivia investointeja. Näin voidaan varmistaa, että verkkoihin voidaan integroida suurempia määriä innovatiivista merellä ja maalla tuotettavaa uusiutuvaa energiaa.
Rajat ylittävä koordinointi on erityisen tärkeää offshore-hybridiverkon ja ‑voimaloiden tapauksessa, jotta verkkoinfrastruktuurin omaisuuserien lupamenettelyt ja kehittäminen voidaan sovittaa yhteen tuotanto-omaisuuden lupamenettelyjen ja kehittämisen kanssa. Ottamalla käyttöön keskitetyt asiointipisteet tarkistetulla TEN-E-asetuksella komissio kannustaa jäsenvaltioita mukauttamaan lupajärjestelmiään siten, että ne mahdollistavat tehokkaan ja tuloksellisen rajat ylittävän koordinoinnin. Vähimmäistoimenpiteenä jäsenvaltioiden olisi sitouduttava varmistamaan, että lupamenettelyjä ei voida tulevaisuudessa enää pidentää. Lisäksi niiden tulisi sitoutua ottamaan käyttöön kansallinen tärkeysjärjestys ja soveltamaan sitä mahdollisimman tehokkaasti, sillä tämän on osoitettu nopeuttavan lupamenettelyjä.
Toinen väline edellä kuvattujen verkkoliitäntäongelmien ratkaisemiseksi on varmistaa verkkokapasiteetin läpinäkyvyys, mieluiten avointa dataa koskevien velvoitteiden ja paikkatietokantojen avulla. Tällainen läpinäkyvyys antaa hankkeiden toteuttajille mahdollisuuden keskittyä sijainteihin, joissa verkkokapasiteettia on enemmän saatavilla, sekä ottaa huomioon ennakoidut verkkoliitäntäkustannukset sijaintipaikan valintaa koskevassa päätöksessä. Espanjassa siirto- ja jakeluverkonhaltijat ovat velvollisia julkaisemaan tiedot käytettävissä olevasta verkkokapasiteetista verkossa. Belgiassa parhaat sijainnit uusiutuvan energian hankkeille esitetään kansallisessa verkkokapasiteettikartassa. Tämä väline ei ole sitova eikä vaikuta siihen, myönnetäänkö hankkeelle lupa, mutta se tarjoaa toteuttajille mahdollisuuden ennakointiin.
Ranskassa on puolestaan otettu käyttöön uusiutuvaa energiaa koskevat alueelliset verkkoliitäntäsuunnitelmat, joilla nopeutetaan hankkeiden liittämistä sähköverkkoon sekä helpotetaan kustannusten jakamista koko alueella. Tämän suunnitteluvälineen avulla alueelliset ympäristö-, kaavoitus- ja asumisasioista vastaavat viranomaiset ja hankkeiden toteuttajat voivat seurata tarkasti sähköverkon kehitystä koko maassa. Lisäksi suunnitelmat mahdollistavat tulevaisuudessa tarvittavien verkkoliitäntöjen suunnittelun ja ennakoinnin.
Saksassa osana merten aluesuunnittelua laadituissa aluekehityssuunnitelmissa on huomioitu myös offshore-verkon kehittämistarpeet. Tämä edistää ennen kaikkea tuulipuistojen ja verkon kehittämisen synkronointia, koska suunnitelma tarjoaa verkonhaltijoille pidemmän aikavälin suunnitteluperustan.
Verkonhaltijat voivat myös ratkaista verkon kapasiteettiongelmia tarjoamalla joustavia liitäntöjä, jotka mahdollistavat verkkoon pääsyn rajoittamisen huippukuormituksen aikana. Vaihtoehtoisesti verkonhaltijat voivat hyödyntää hajautettujen tuottajien, aktiivisten asiakkaiden ja energiayhteisöjen joustopotentiaalia kehittämällä paikallisia joustomarkkinoita. Jäsenvaltioiden olisi kannustettava verkonhaltijoita suhtautumaan avoimesti tällaisiin innovatiivisempiin ratkaisuihin.
b.Yhdistetyn teknologian voimalaitokset
Yhdistetyn teknologian voimalaitoksissa, joita kutsutaan myös hybridivoimaloiksi, käytetään ja yhdistetään erilaisia uusiutuvia energialähteitä ja niihin liittyviä teknologioita (esimerkiksi tuulivoimaa, aurinkoenergiaa ja/tai varastointiteknologioita) samassa laitoksessa. Eri teknologioiden yhdistäminen on tärkeää myös merellä, jossa merituulipuistoihin voidaan yhdistää valtamerienergiaa tai kelluvia aurinkovoimaloita. Vaikka tällaisia voimalaitoksia on edelleen vähän, hybriditeknologia tarjoaa monia etuja, kun vaihtelevan uusiutuvan energian osuus sähköverkossa kasvaa. Kun verkkoliitäntäkapasiteettia on niukasti, hybriditeknologia mahdollistaa verkkojen käytön optimoinnin ja voi auttaa alentamaan infrastruktuuriin tehtävien investointien kustannuksia. Se voi myös varmistaa vakaamman sähköntuotannon, sillä se lieventää uusiutuvan energian tuotannon vaihtelun vaikutuksia yhdistämällä erilaisia uusiutuvia energialähteitä, joiden tuotantoprofiilit täydentävät toisiaan (esimerkiksi tuulivoima ja aurinkoenergia). Varastointilaitteiden lisääminen voisi mahdollistaa sellaisen energian varastoinnin, jonka tuotantoa muutoin olisi rajoitettava, kun uusiutuvan energian tuotanto ylittää sallitun verkkoliitäntäkapasiteetin.
Yhdistetyn teknologian voimalaitosten kehittämisen nykyisiä haasteita ovat muun muassa selkeän sääntelykehyksen puuttuminen, verkkoon pääsy ja verkon saatavuus. Sääntelykehyksessä olisi selkiytettävä esimerkiksi eri uusiutuvan energian teknologioita ja/tai varastointiteknologiaa yhdistäviin laitoksiin sovellettavia lupasääntöjä, myös verkkokapasiteetin varmistamista koskevia sääntöjä, sekä sääntöjä, jotka koskevat varastointilaitteiden ja verkon välisten energiavirtojen seurantaa.
Verkkoon pääsy ja verkon saatavuus voivat muodostaa esteen yhdistetyn teknologian voimalaitosten kehittämiselle, jos laitosten on haettava verkkokapasiteettia, joka vastaa laitoksen yksittäisten teknologiakomponenttien summaa. Tämä este voidaan poistaa esimerkiksi sallimalla voimalaitosten hakea verkkokapasiteettia ennakoidun enimmäistuotannon perusteella eikä yksittäisten, toisiaan täydentävien teknologioiden kapasiteettien summan perusteella. Liitäntäkapasiteetti olisi näin ollen myönnettävä koko yhdistetylle hankkeelle eikä siten kuin kyseessä olisi kaksi erillistä hanketta, mikä edellyttäisi kaksinkertaista kapasiteettia.
Portugali teki vuonna 2019 muutoksia sähköntuotantoa koskevaan lupajärjestelmäänsä. Nykyisin järjestelmä mahdollistaa kahden teknologian yhdistämisen samassa infrastruktuurissa ja verkkoliitäntäpisteessä suurimpaan luvassa sallittuun kapasiteettiin asti. Näin voidaan maksimoida uusiutuvan energian tuotanto ilman, että verkkoinfrastruktuuri-investoinneista aiheutuu lisäkustannuksia. Toisen teknologian lisäämiseen sovelletaan kuitenkin ylimääräisiä lupavaatimuksia. Myös Espanjassa on tehty sääntelymuutoksia, jotka mahdollistavat eri tuotantoteknologioita käyttävien voimalaitosten pääsyn verkkoon, kunhan se on teknisesti mahdollista. Jos nykyisiä laitoksia yhdistetään ja jos tietyt kapasiteettia ja laitosten välistä etäisyyttä koskevat edellytykset täyttyvät, vaaditaan ainoastaan, että voimassa oleva liitäntäsopimus saatetaan ajan tasalle. Molemmat maat ovat myös ottaneet käyttöön pisteytysjärjestelmiä, joilla kannustetaan yhdistetyn teknologian hankkeiden toteuttamiseen asettamalla ne etusijalle verkkoliitännöissä.
c.Voimalaitosten päivittäminen
Voimalaitoksen päivittämisellä tarkoitetaan uusiutuvaa energiaa tuottavien voimalaitosten uusimista, mukaan lukien laitosten tai toimintajärjestelmien ja laitteistojen korvaaminen kokonaan tai osittain kapasiteetin korvaamiseksi tai laitoksen tehokkuuden tai kapasiteetin lisäämiseksi.
Vaikka toistaiseksi päivittämistoiminta on keskittynyt muutamille markkinoille, siitä voi tulla 2020-luvun loppupuolella tärkeä liiketoiminnan muoto tuulivoiman alalla kaikkialla Euroopassa. Päivittämisen etuja ovat muun muassa olemassa oleva verkkoliitäntä, tieto tuulivoimaresurssien saatavuudesta ja mahdollisista ympäristövaikutuksista sekä yleensä yleisen hyväksynnän korkea taso. Tanskassa tuulivoimakapasiteetti on vuosina 2012–2019 kasvanut 1,3 gigawattia, josta 576,8 megawattia on peräisin aiempien turbiinien päivittämisestä. Samalla tuulivoimaloiden määrä on vähentynyt 109:llä uusien turbiinien paremman hyötysuhteen ansiosta. Täysin uusilla hankkeilla kehitettiin vain kymmenen prosenttia enemmän kapasiteettia kuin päivittämishankkeilla.
WindEurope toteutti analyysin 137:stä Euroopassa tähän mennessä toteutetusta päivittämishankkeesta. Analyysissä tarkastelluissa tuulivoiman päivittämishankkeissa turbiinien määrä väheni keskimäärin 27 prosenttia, kun taas asennettu kapasiteetti kaksinkertaistui ja sähköntuotanto kolminkertaistui.
Päivittämisellä on tärkeä rooli myös suurten vesivoimaloiden toiminnalle, sillä suuri osa käytettävissä olevasta vesivoimapotentiaalista on jo hyödynnetty. Yhä useammat aurinkoenergiahankkeet ovat myös tulossa elinkaarensa loppuun. Osa niiden komponenteista voidaan vaihtaa tai päivittää kapasiteetin lisäämiseksi. Myös aurinkovoimaloiden päivittämistä varten olisi tarpeen laatia selvät ohjeet ja yksinkertaistetut menettelyt.
RED II ‑direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot helpottavat nykyisten laitosten päivittämistä takaamalla yksinkertaistetun lupamenettelyn, joka saa kestää enintään vuoden. Tätä määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhdellä vuodella, kun se on perusteltua poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi, kuten ensisijaisista turvallisuussyistä tai kun hanke vaikuttaa merkittävästi verkkoon tai laitoksen alkuperäiseen kapasiteettiin, kokoon tai toimintaan. Jäsenvaltiot voivat myös ottaa käyttöön uuden lupahakemuksen sijasta verkkoon liittämistä koskevan yksinkertaisen ilmoitusmenettelyn sellaisten hankkeiden osalta, joihin ei odoteta liittyvän merkittäviä kielteisiä ympäristöllisiä tai sosiaalisia vaikutuksia.
Päivittämishankkeiden toteuttajien mukaan useimmissa jäsenvaltioissa on nykyisin käytävä läpi samat hakemus- ja lupamenettelyt kuin uusissa hankkeissa, mukaan lukien ympäristövaikutusten arviointi. Toimialan edustajien mukaan nykyisten hankkeiden päivittämismahdollisuuksia heikentävät muun muassa nykyisten tuulipuistojen läheisyydessä sijaitsevien asuinalueiden kasvu, turbiinien koon kasvaminen, ympäristönsuojelualueiden lisääntyminen sekä tuulipuistojen ja sotilastutkien välisen sallitun etäisyyden kasvattaminen. Tämän seurauksena toiminnanharjoittajat pyrkivät yleensä pidentämään nykyisten voimalaitosten käyttöikää mahdollisimman pitkään ja poistamaan ne kokonaan käytöstä käyttöiän lopussa. Tämä jättää käyttämättä tilaisuuden, jonka päivittäminen voisi tarjota vuodeksi 2030 asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
YVA-direktiivissä luetellaan tietyt sähköntuotantolaitokset, kuten tuuli- ja vesivoimalat, sellaisten hankkeiden joukossa, joiden osalta ympäristövaikutusten arviointia ei automaattisesti vaadita. Sen sijaan jäsenvaltioiden on määritettävä, onko hankkeesta tehtävä arviointi. Tämä tehdään seulontamenettelyllä, jossa hankkeen vaikutukset määritetään raja-arvojen tai valintaperusteiden perusteella ja/tai tapauskohtaisesti ottaen huomioon YVA-direktiivissä määritellyt seulontaperusteet. YVA-direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa raja-arvoja tai valintaperusteita sen määrittämiseksi, milloin hankkeisiin ei tarvitse soveltaa seulontamenettelyä. Lisäksi YVA-direktiivi tarjoaa joustovaraa toimivaltaisille viranomaisille, jotka voivat myös päättää, ettei ympäristövaikutusten arviointia vaadita hankkeen ominaispiirteiden kuvauksen perusteella ja/tai niiden toimenpiteiden ansiosta, joita hankkeen toteuttaja on suunnitellut merkittävien ympäristövaikutusten välttämiseksi tai ehkäisemiseksi.
Monissa tapauksissa tällaisten hankkeiden päivittäminen merkitsisi muutoksia tai laajennuksia nykyisiin hankkeisiin. Useimmat nykyisten hankkeiden muutokset tai laajennukset kuuluvat YVA-direktiivin liitteen II soveltamisalaan, joten niihin sovelletaan seulontamenettelyä eikä ympäristövaikutusten arviointia automaattisesti vaadita. Komissio on julkaissut ohjeasiakirjan YVA-direktiivin soveltamisesta hankkeiden muutoksiin ja laajennuksiin.
Kuten komissio on selittänyt näissä ohjeissa, hankkeiden muutosten tai laajennusten lähtökohtana on, että niihin liittyy niiden aiheuttamien ympäristövaikutusten kannalta vastaavia riskejä kuin alkuperäiseen hankkeeseen. Tämä olisi arvioitava seulonnan tai ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä.
Asianmukainen arviointi vaaditaan myös kaikista luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan kuuluvista hankkeista ja suunnitelmista, joilla on todennäköisesti merkittäviä kielteisiä vaikutuksia Natura 2000 ‑alueisiin joko erikseen tai yhdessä muiden suunnitelmien tai hankkeiden kanssa. Suunnitelmat ja hankkeet, joilla ei todennäköisesti ole merkittäviä kielteisiä vaikutuksia alueiden koskemattomuuteen, voidaan hyväksyä ilman asianmukaista arviointia., Sekä tällainen seulonta että asianmukainen arviointi olisi tehtävä aluekohtaiset suojelutavoitteet huomioon ottaen. Näitä tavoitteita ei välttämättä ole ollut olemassa alkuperäisen hankkeen lupamenettelyn aikana, tai niitä on saatettu tarkistaa luvan myöntämisen jälkeen. Siksi viranomaisten olisi ennen luvan myöntämistä analysoitava päivitettävien laitosten vaikutukset asiaankuuluvien suojelutavoitteiden kannalta.
Vastaavasti vesipuitedirektiivin mukaan uudet hankkeet voidaan hyväksyä vain, 1) jos ne eivät johda minkään vesimuodostuman tilan huononemiseen eivätkä vaaranna vesipuitedirektiivin tavoitteen saavuttamista tai 2) jos ne täyttävät kaikki kyseisen direktiivin 4 artiklan 7 kohdan edellytykset (poikkeus ensimmäiseen periaatteeseen). Siksi hankkeiden mahdollisten vaikutusten arviointi on yleensä tarpeen sen osoittamiseksi, että toinen näistä edellytyksistä täyttyy.
Jotkin jäsenvaltiot ovat tehneet lainsäädännöllisiä tai menettelyllisiä muutoksia, jotka yksinkertaistavat laitosten päivittämistä koskevia puitteita. Italia on muuttanut päivittämishankkeita koskevaa lainsäädäntöään, eikä lupaa enää vaadita tuuliturbiinien tai niiden komponenttien muutoksiin, jos kyseessä on enintään 15 prosentin muutos turbiinin alkuperäiseen kokoon nähden. Saksan lainsäädännössä puolestaan säädetään, että tuulivoimaloiden päivittämisen yhteydessä on arvioitava ainoastaan muutokset nykytilanteeseen verrattuna. Julkinen kuuleminen vaaditaan vain, jos hankkeen toteuttaja sitä pyytää. Ranska on ottanut käyttöön ympäristövaikutusten arviointiin liittyviä vaatimuksia, jotka perustuvat turbiinien lukumäärän ja korkeuden muuttamista koskeviin raja-arvoihin. Jos turbiinien lukumäärän tai kärkikorkeuden lisäys on enintään kymmenen prosenttia, kyseessä ei ole merkittävä muutos. Tällöin meluhaittoja ja biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvia vaikutuksia koskeva ympäristövaikutusten arviointi katsotaan riittäväksi. Jos turbiinien määrän tai kärkikorkeuden lisäys on yli 50 prosenttia, muutosta pidetään merkittävänä ja uusi ympäristövaikutusten arviointi vaaditaan. Jos lisäys on 10–50 prosenttia, toimivaltaiset viranomaiset tekevät tapauskohtaisen arvioinnin esimerkiksi kattavan ympäristöseurannan ja paikallisten asukkaiden yleisen hyväksynnän perusteella. Tanskassa uusiutuvan energian tuotantolaitokset jaetaan kapasiteetin perusteella kolmeen ryhmään: alle 10 MW, 10–25 MW ja yli 25 MW. Jos kapasiteettia muutetaan esimerkiksi päivittämishankkeella, toteuttajan on joko tehtävä asiasta ilmoitus tai haettava uutta toimilupaa sen mukaan, mihin kapasiteettiryhmään laitos kuuluu. Kapasiteetiltaan alle 10 megawatin laitokset vapautetaan vaatimuksesta hakea uutta toimilupaa, kun taas kapasiteetiltaan 10–25 megawatin laitokset vapautetaan tästä vaatimuksesta, jos ne ilmoittavat asiasta Tanskan energiavirastolle ja siirtoverkonhaltijalle ennen rakentamisen aloittamista. Kapasiteetiltaan yli 25 megawatin laitoksilta vaaditaan aina lupa, jos laitosta päivitetään tai jos laitoksen kapasiteettia muutoin muutetaan.
d.Vety
Uusiutuvan energian tuotannon vauhdittaminen on tärkeää muun muassa siksi, että voidaan tarjota vähähiilisiä ja kohtuuhintaisia energiankantajia aloille, jotka ovat edelleen riippuvaisia kaasusta ja polttoaineista. Erityisesti uusiutuvan sähkön muuntaminen uusiutuvaksi vedyksi elektrolyysilaitteistojen avulla on tärkeässä roolissa unionin tulevaisuuden energiajärjestelmässä.
Uusiutuvan sähkön muuntaminen vedyksi ja sen jälkeen tapahtuva vedyn kuljetus, varastointi ja toimittaminen loppukäyttäjille kohtaavat todennäköisesti joitakin samoja esteitä kuin uusiutuvan energian hankkeissa (kuten lupahakemusten käsittelyyn tarvittavan riittävän ammattitaitoisen henkilöstön puute ja hallinnollisten menettelyjen kesto). Tämä johtuu siitä, että vedyn arvoketju on vasta kehittymässä, mutta myös uusista innovatiivisista vetyteknologioista saadun kokemuksen puutteesta. Vedyn tuotantoa ja käyttöä koskeva vanhentunut tai olematon lainsäädäntö hallinnon eri tasoilla voi johtaa sekaviin tai riittämättömiin lupamenettelyihin. Jotkin näistä menettelyistä voivat olla turhan monimutkaisia, tai ne voivat vaihdella eri maiden tai alueiden välillä. Usein ne myös ylittävät lupapäätöksen antamiselle annetun arvioidun määräajan.
Vetyhankkeiden toteuttamisesta on saatu suhteellisen vähän kokemuksia, mikä tarkoittaa, että kaikkia esteitä ei välttämättä tunneta. Siksi tietojen vaihtaminen eri foorumeilla voisi olla hyödyllistä. Lisäksi ajan mittaan voi syntyä hyviä käytäntöjä, joilla voidaan puuttua näihin erityisiin esteisiin, ja niitä voitaisiin myös levittää tällaisten foorumien kautta.
EU:n puhtaan vedyn alan allianssi laatii parhaillaan sidosryhmälähtöistä raporttia vetyhankkeiden lupamenettelyihin liittyvistä esteistä. Raportissa esitetään myös suosituksia ja parhaita käytäntöjä. Raportista saadun sidosryhmäpalautteen alustavan arvioinnin mukaan keskitettyjen yhteyspisteiden perustaminen voisi vähentää monimutkaisuutta ja sujuvoittaa lupamenettelyjä erityisesti silloin, kun mukana on useita toimivaltaisia viranomaisia.
Vetyyn liittyvän lainsäädännön täytäntöönpanon priorisointi auttaisi selkeyttämään sääntelykehystä ja sen soveltamista, lisäämään asiantuntemusta uusiutuvan vedyn teknologioista sekä parantamaan yhdenmukaisuutta nykyisen ympäristölainsäädännön kanssa ja sen noudattamista. Saksassa otettiin käyttöön puitteet, joilla säännellään, mitä lupia tarvitaan maakaasuputkistojen käyttötarkoituksen muuttamiseksi vedyn toimittamista varten. Lisäksi Saksassa on säädetty lailla, että maakaasuinfrastruktuurin nykyisiä sopimuksiin perustuvia maankäyttöoikeuksia on tulkittava siten, että ne sallivat siirtymisen maakaasusta vetyyn.
Myös ohjeet tai käsikirjat, joissa kuvataan uusiutuvan vedyn tuotantolaitosten lupamenettelyjä, lisäisivät ennustettavuutta ja tehostaisivat koko prosessia kaikkien osapuolten kannalta. Portugalissa on jo laadittu tällainen opas vetyhankkeita varten.
Samoin kuin uusiutuvan energian hankkeissa, aluesuunnittelulla voi olla tärkeä merkitys määritettäessä sopivia sijaintipaikkoja elektrolyysilaitteistojen käyttöönotolle. Elektrolyysilaitteistoja varten voitaisiin osoittaa erityisiä alueita yhdennettyjen verkkosuunnitelmien pohjalta. Tämä voisi olla hyvä keino kannustaa elektrolyysilaitteistojen käyttöönottoon alueilla, joilla ne voivat auttaa välttämään tai ratkaisemaan sähköverkon ylikuormitusongelmia tai joilla niistä voi olla suurempaa yhteiskunnallista hyötyä (ne voivat esimerkiksi auttaa välttämään verkon vahvistamistarpeista johtuvan verkkotariffien korottamisen). Tämänkaltaisia ehdotuksia esitettiin hiljattain esimerkiksi Alankomaissa järjestetyssä vetymarkkinoiden sääntelyä koskevassa sidosryhmäkuulemisessa.
e.Innovoinnin tukeminen
Lupamenettelyt saattavat vaikuttaa myös ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi tarvittavien innovatiivisten hiilidioksidipäästöjen vähennysteknologioiden, myös pilotti- ja demonstrointihankkeiden, tulevaan käyttöönottoon. Koska nämä teknologiat ovat luonteeltaan innovatiivisia, sovellettavista lupamenettelyistä on vähemmän kokemusta.
Yksi mahdollisista keinoista tukea innovointia ovat sääntelyn testiympäristöt. Sääntelyn testiympäristöt ovat kehyksiä, jotka tarjoavat jäsennellyn kokeiluympäristön ja antavat näin mahdollisuuden testata innovatiivisia teknologioita, tuotteita, palveluja tai toimintatapoja rajoitetun ajan ja rajatussa mittakaavassa varmistamalla viranomaisvalvonnan avulla asianmukaisten suojatoimien toteuttaminen. Niitä on jo käytetty rahoituksen, pankkitoiminnan ja tieto- ja viestintätekniikan aloilla, mutta energia-alalla niiden käyttö on toistaiseksi ollut suhteellisen vähäistä. Sääntelyn testiympäristön perustamisen tarkoituksena on antaa innovoijille mahdollisuus testata uusia teknologioita ja liiketoimintamalleja, jotka saattavat olla vain osittain yhteensopivia nykyisen oikeudellisen ja sääntelykehyksen kanssa, sekä antaa sääntelyviranomaisille mahdollisuus tutustua tiettyihin innovaatioihin, jotta ne voivat mukauttaa sääntely-ympäristöään niiden huomioon ottamiseksi.
Ranskassa lainsäädäntöön on sisällytetty energia-alan sääntelyn testiympäristö. Testiympäristön ansiosta kansallinen sääntelyviranomainen CRE voi myöntää poikkeusluvan käyttää verkkoja energiasiirtymää, älykkäitä verkkoja ja infrastruktuureja tukevien innovatiivisten teknologioiden tai palvelujen kokeilua varten. Järjestelmän puitteissa on myönnetty poikkeuslupia useille hankkeille, kuten tuulipuistokapasiteetin lisäämiseen tähtäävälle hankkeelle, jossa poiketaan Ranskan energialain säännöksistä, joilla rajoitetaan julkiseen jakeluverkkoon liitettyjen suurjännitelaitosten asennettua kapasiteettia.
Alankomaissa talousministeriö antoi hajautettua ja kestävää sähköntuotantoa koskevia kokeiluja koskevan asetuksen, jonka nojalla hankkeille on annettu lupia perustaa testiympäristö. Sähkölain pykälät, joista hankkeet voitiin vapauttaa, määriteltiin ennalta, ja ainoastaan pienet yhteisöt, kuten energiayhteisöt ja omakotiyhdistykset, voivat hakea lupaa. Alankomaissa on ehdotettu jatkotoimena toista asetusta, jolla laajennettaisiin testiympäristölupien kelpoisuusvaatimukset täyttävien yhteisöjen soveltamisalaa, kokoa ja valikoimaa.
Itävallan liittovaltion ilmasto-, ympäristö-, liikenne-, innovointi- ja teknologia-asioista vastaava ministeriö toteuttaa rahoitusohjelmaa Energie.Frei.Raum. Se toimii mahdollisen kokeilusäännöksen esivaiheena, jossa testataan uusia markkinamalleja uusiutuvaan energiaan, energian varastointiin ja energiatehokkuuteen liittyvien teknologioiden integroimiseksi energiajärjestelmään.
*****
Koska jäsenvaltioiden on esitettävä komissiolle 30. kesäkuuta 2023 mennessä luonnos viimeisimmän yhdennetyn kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman päivityksestä, näissä ohjeissa esitetyt hyvät käytännöt voivat auttaa jäsenvaltioita määrittämään toimintalinjoja ja toimenpiteitä uusiutuvan energian kehittämisen vauhdittamiseksi.
II.Ohjeita jäsenvaltioille uusiutuvan energian ostosopimusten helpottamisesta
1.Johdanto
Uusiutuvan energian käyttöönotosta on tulossa kustannuksiltaan yhä kilpailukykyisempää fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaan energiaan verrattuna, sillä vesivoimaan, geotermiseen energiaan, aurinkoenergiaan ja maa- ja merituulivoimaan perustuvan uusiutuvan energian tuotantokustannukset ovat alhaisemmat kuin muilta kuin kotitalouskäyttäjiltä perityt sähkön hinnat Euroopassa keskimäärin (ks. alla olevat kaaviot).
Tiedot: IRENA 2021.
Tiedot: Muilta kuin kotitalouskäyttäjiltä perittyjen sähkön hintojen kehitys (Eurostatin tietojen perusteella).
Uusiutuvan energian kustannusten nopean laskun ansiosta eurooppalaiset yritykset ylittivät 1 gigawatin kynnysarvon energian ostosopimuksissa sovitun uusiutuvan energian kapasiteetin osalta vuonna 2016. Tämä on noin 3,5 prosenttia teollisuuden sähkönkulutuksesta. Sittemmin ostosopimusten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti: vuonna 2021 niiden määrä oli yli 15 kertaa suurempi kuin vuonna 2016.
Yksinkertaisimmillaan uusiutuvan sähkön tai uusiutuvan lämmön ostosopimus on uusiutuvan energian tuottajan ja ostajan välinen sopimus, jossa yritys sitoutuu ostamaan tietyn määrän uusiutuvaa energiaa ennalta määrättyyn hintaan pidemmän ajanjakson aikana. Useimmissa tapauksissa ostaja saa myös alkuperätakuun, joka myönnetään kullekin EU:ssa tuotetulle uusiutuvan energian yksikölle. Näin ostaja voi osoittaa, että sen sähkön, lämmön tai kaasun (tai uusiutuvan vedyn) ostosopimus edistää suoraan tietyn uusiutuvan energian tuotantolaitoksen rahoitusta. Valtaosa tähän mennessä tehdyistä sopimuksista on uusiutuvan sähkön ostosopimuksia (ks. kaavio 1).
Kaavio 1. Uusiutuvan sähkön ostosopimuksia koskevat ilmoitukset 2013–2021 (sovittu kapasiteetti gigawatteina), RE-Source (2021)
https://resource-platform.eu/buyers-toolkit/
Uusiutuvan energian ostosopimusten edut ovat moninaiset:
A.Yrityksille ne tarjoavat kustannuksiltaan kilpailukykyistä sähköä, ja niitä voidaan käyttää suojautumiseen sähkön tukkumarkkinoiden hintariskejä vastaan.
B.Ne osoittavat uskottavalla tavalla, että yritys on sitoutunut vihreään siirtymään, tukevat yritysten yhteiskuntavastuuohjelmaa ja auttavat houkuttelemaan vihreitä sijoittajia.
C.Uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajille ne tarjoavat vaihtoehtoisen ja/tai täydentävän vakaan tulonlähteen julkisiin tukijärjestelmiin tai tukkumarkkinoihin verrattuna.
D.Valtioiden kannalta ne puolestaan tarjoavat vaihtoehtoisen keinon rahoittaa uusiutuvan energian käyttöönottoa ja voivat vähentää uusiutuvalle energialle tukijärjestelmistä myönnettävää julkista rahoitusta.
Vaikka uusiutuvan energian ostosopimusten käyttö lisääntyy vuosi vuodelta, ostosopimuksilla rahoitettujen hankkeiden osuus vuotuisesta uusiutuvan energian käyttöönotosta on edelleen vain 15–20 prosenttia. Lisäksi uusiutuvan energian ostosopimusten käyttö rajoittuu tiettyihin jäsenvaltioihin ja suuriin, kuluttajia palveleviin yrityksiin sekä pääasiassa uusiutuvaan sähköön, vaikka 70 prosenttia teollisuuden ja kaupan energian tarpeesta koskee lämmitystä.
2.Sääntelykysymykset
Vuonna 2019 toteutettiin EU:n laajuinen kyselytutkimus ja yksityiskohtainen analyysi kymmenestä jäsenvaltiosta tavoitteena selvittää tärkeimmät esteet yritysten uusiutuvan energian ostosopimusten käyttöönotolle. Näiden tuloksena yksilöitiin sääntelyesteitä, poliittisia esteitä, taloudellisia esteitä sekä tietämykseen liittyviä kysymyksiä.
Merkittävimpiä sääntelyesteitä olivat oikeudelliset rajoitteet, jotka koskevat tuottajien ja ostajien välisten suorien sopimusten tekemistä, esteet sopimusten tekemiselle useamman kuin yhden toimittajan kanssa ja esteet alkuperätakuiden siirtämiselle ostajalle. Poliittisiin esteisiin kuuluivat muun muassa tukijärjestelmät, jotka eivät ole yhteensopivia yritysten ostosopimusten kanssa tai jotka kilpailevat niiden kanssa, sekä tukijärjestelmien kehityksen rajallinen ennakoitavuus. Taloudellisia esteitä olivat muun muassa ostajien luottokelpoisuus, uusiutuvan sähkön vaihtelevuus ja siihen liittyvät kustannukset, joita aiheutuu uusiutuvan energian hankkeiden tuotannon ja yritysten kysynnän välisen epätasapainon hallinnasta kolmannen osapuolen kautta kierrätettävien sopimusten (ns. sleeving-sopimus) avulla. Lisäksi transaktiokustannukset ovat edelleen korkeat ja pitkän aikavälin suojausinstrumentit epätasapainon tai vastapuolen laiminlyöntien varalta puuttuvat. Myös tietämys ja kiinnostus on edelleen vähäistä erityisesti pk-yritysten keskuudessa, ja yritysten ostosopimuksia pidetään kalliimpina kuin sähkön tukkuhintoja. Julkisessa kuulemisessa sekä sähkön tuottajat että käyttäjät toivat esiin, että alkuperätakuiden myöntäminen kaikelle uusiutuvan energian tuotannolle on tärkeää riippumatta siitä, onko hanke toteutettu julkisten tukijärjestelmien puitteissa vai ei. Lisäksi vastaajat korostivat, että julkiset tukijärjestelmät olisi suunniteltava siten, että ne tukevat ja täydentävät yritysten ostosopimuksilla rahoitettavien uusiutuvan energian hankkeiden toteuttamista.
Tämän vuoksi yritysten ostosopimukset rajoittuvat nykyisellään tiettyihin jäsenvaltioihin, joissa uusiutuvaa energiaa koskevien hankkeiden toteuttajat voivat myydä sähköä suoraan loppukäyttäjille. Uusiutuvan energian hankkeita tukeviin toimintaedellytyksiin kuuluvat seuraavat: 1) elinvoimaiset markkinat uusiutuvan energian hankkeille, 2) likvidit sähkön tukkumarkkinat, joilla voidaan tehdä sleeving-sopimuksia ja joilla on tarjolla pitkän aikavälin suojausinstrumentteja, 3) ei oikeudellisia esteitä toimittajien ja kuluttajien välisten suorien sopimusten tekemiselle ja 4) julkiset tarjouskilpailut, jotka täydentävät yritysten ostosopimuksia tai edistävät niitä.
Vuonna 2019 annetuissa sähkön sisämarkkinoita koskevassa direktiivissä ((EU) 2019/944), sähkön sisämarkkinoita koskevassa asetuksessa ((EU) 2019/943) ja RED II ‑direktiivissä on jo puututtu useisiin sääntelyyn ja politiikkaan liittyviin esteisiin. Esimerkiksi sähkön sisämarkkinoita koskevassa direktiivissä edellytetään, että kaikissa jäsenvaltioissa tuottajat ja ostajat voivat tehdä sopimuksia suoraan toistensa kanssa ja että kuluttajat voivat tehdä useita toimitussopimuksia. RED II ‑direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on laadittava julkisia tarjouskilpailuja koskevat pitkän aikavälin aikataulut, yksilöitävä kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan kaikki yritysten ostosopimusten mahdolliset esteet ja toteutettava toimenpiteitä, joilla helpotetaan yritysten ostosopimusten käyttöönottoa. Vain kahdeksan jäsenvaltiota on toistaiseksi raportoinut ostosopimusten esteistä ja toimenpiteistä, joilla tuetaan uusiutuvan energian ostosopimusten käyttöönottoa. Useimmissa maissa ei kuitenkaan ole selkeää kehystä, jonka puitteissa uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajat tai yrityskuluttajat voisivat tehdä suoria energian ostosopimuksia.
Nykyisistä esteistä huolimatta yritysten ostosopimusten markkinat kasvavat edelleen. Espanja on vuodesta 2020 lähtien ollut EU:n suurin ostosopimusten markkina-alue, sillä sen osuus sovitusta kokonaiskapasiteetista on 23 prosenttia. Ostosopimuksiin liittyvien suurten rahoitustoimien osuus maan bruttokansantuotteesta on lähes prosentti. Joissakin jäsenvaltioissa, kuten Romaniassa, yritysten ostosopimukset on sallittu vasta äskettäin, koska aiemmin kaikki sähkö oli myytävä keskitetyillä markkinoilla. Uusi asetus avaa kuitenkin mahdollisuuksia ostosopimusten tekemiseen, joten uusiutuvan energian hankkeiden määrä voi kaksinkertaistua Romanian kansalliseen energia- ja ilmastosuunnitelmaan verrattuna.
Ostosopimuksista tulee todennäköisesti yhä houkuttelevampia liiketoimintamalleja sellaisille uusiutuvan energian laitoksille, joiden tukiaika on päättynyt. Vuonna 2021 julkaistussa CEER:n toisessa raportissa tuen ulkopuolisista uusiutuvan energian laitoksista todettiin, että uusiutuvan energian ostosopimukset ovat mahdollisia vaihtoehtoja sekä maatuulivoimaloille että aurinkovoimaloille, biomassalaitoksille ja vesivoimaloille. Tämä on tärkeää, koska raportissa tarkastelluissa CEER:n jäsenmaissa 40 prosenttia nykyisin tuetuista uusiutuvan energian laitoksista (joiden kapasiteetti on yhteensä 114 GW) saavuttaa tukiaikansa lopun vuoteen 2030 mennessä. Tällöin näiden laitosten on joko siirryttävä tukkumarkkinoille tai niiden tukea on jatkettava.
Jäsenvaltiot voivat helpottaa ostosopimusten kehittämistä seuraavilla toimilla:
A.Toteutetaan yksityiskohtaisia arviointeja yritysten uusiutuvan energian ostosopimusten tukemisesta hyödyntämällä EU:n teknisen tuen välinettä tai muuta EU:n tarjoamaa neuvontaa tai teknistä apua. Näin on tehnyt esimerkiksi Italia. Muut jäsenvaltiot voisivat joko tehdä vastaavia tutkimuksia tai monistaa jo toteutettujen tutkimusten tuloksia.
B.Ilmoitetaan ohjeellinen määrä uusiutuvaa energiaa, jonka käyttöönotto on tarkoitus rahoittaa energian ostosopimuksilla. Tämä antaisi uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajille käsityksen siitä, kuinka nopeasti ja millä keinoin hankkeita voidaan toteuttaa. Esimerkiksi Irlanti on tehnyt näin.
C.Harkitaan tarjouskilpailuja, jotka tarjoavat uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajalle mahdollisuuden ottaa ”vapaata” julkisista tukijärjestelmistä ja myydä sähköä ostosopimusten kautta. Esimerkiksi Puola on toteuttanut tällaisen innovatiivisen toimenpiteen, jonka ansiosta Puola oli ostosopimusten toiseksi suurin markkina-alue vuonna 2021.
D.Sallitaan alkuperätakuiden myöntäminen myös julkisissa tukijärjestelmissä, jotta alkuperätakuista saatavilla tuloilla voidaan vähentää julkisen rahoituksen tarvetta.
3.Yritysten uusiutuvan energian ostosopimusten saatavuuden laajentaminen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin
Euroopan ostosopimusten markkinoita hallitsevat suuryritykset. Suuri osa näistä yrityksistä osallistuu RE100-yritysaloitteeseen, jonka tavoitteena on, että yritys käyttää ainoastaan uusiutuvista energialähteistä peräisin olevaa sähköä. Osallistujien joukossa on 58 yritystä, joiden päätoimipaikka sijaitsee EU:ssa. Useimpien näiden yritysten sähkönkulutus on ennustettavissa ja suurta pitkällä aikavälillä. Lisäksi niiden luottoluokitus on hyvä. Ne harjoittavat usein myös kuluttajia palvelevaa toimintaa ja pitävät uusiutuvan energian ostosopimuksia tärkeänä välineenä tuotteidensa brändäämisessä ja kestävän kehityksen ja yritysvastuun tukemisessa, johon sisältyy myös energiankulutuksesta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen koko arvoketjussa. Tältä osin CDP:n mukainen raportointi antaa yrityksille mahdollisuuden raportoida paikan päällä tuotetusta taikka erillisen linjan välityksellä tai ostosopimusten perusteella toimitetusta uusiutuvasta energiasta.
Suuret sähköintensiiviset teollisuudenalat ovat tärkeä segmentti yritysten uusiutuvan energian ostosopimuksille. Esimerkiksi Norjassa suuret alumiinisulatot ovat perinteisesti hankkineet sähköä vesivoiman ostosopimuksilla. Viime aikoina ne ovat myös tehneet tuulivoiman pitkän aikavälin ostosopimuksia. Ostosopimusten käyttöönotto tämäntyyppisten yritysten keskuudessa EU-maissa on kuitenkin toistaiseksi ollut vähäistä.
Yksi havaituista esteistä on sähkön hintojen säänneltyjen osien (verkkotariffit ja verot) ennustettavuuden puute. Koska nämä säännellyt osat muodostavat merkittävän osan ostajan maksamasta sähkön hinnasta, ne heikentävät ostosopimusten houkuttelevuutta pitkän aikavälin suojautumisvälineenä sähkön hinnan vaihteluita vastaan. Euroopan unionin energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto ACER on julkaissut sähkön tukkumarkkinoiden rakennetta koskevan arviointikertomuksen, jossa käsitellään muun muassa sitä, miten termiinimarkkinoiden likviditeettiä sähkön tukkumarkkinoilla voidaan parantaa tehokkaiden suojausinstrumenttien saatavuuden varmistamiseksi.
Sitä vastoin pienten ja keskisuurten yritysten esteet yritysten ostosopimusten tekemiselle ovat edelleen hyvin korkeat. Pk-yritysten osuus Euroopan yrityksistä on 99 prosenttia, EU:n lisäarvosta 54 prosenttia ja kunkin jäsenvaltion kotimaisesta bruttokulutuksesta 9‑18 prosenttia
, mutta niiden sähkökustannukset ovat usein suuret, koska sähkönkulutus laitosta kohden on alhainen. Siksi juuri pk-yritykset voisivat hyötyä eniten uusiutuvan energian ostosopimuksista. Näin on ollut etenkin lokakuusta 2021 lähtien, jolloin sähkön tukkuhinnat kääntyivät nousuun.
Lisäksi pk-yritykset pystyvät heikommin ennakoimaan tulevaa sähköntarvettaan ja niillä on alhaisempi luottoluokitus ja sähkönkulutus, mikä vaikeuttaa tasepoikkeamien hallintaa. Tämä saa pk-yritykset epäröimään sitoutumista pitkän aikavälin sopimuksiin, varsinkin jos pitkäaikaisen sopimuksen irtisanomisen mahdollisista vaikutuksista ei ole selvyyttä. Pitkän aikavälin ostosopimusten (sekä fyysisten että virtuaalisten ostosopimusten) vaikutukset yrityksen taseeseen IFRS-standardien mukaisen johdannaisten kirjanpitokäytännön mukaan eivät aina ole selviä. Toinen merkittävä este uusiutuvan energian ostosopimusten käyttöönotolle pk-yrityksissä on yritysten tietämättömyys niistä. Lisäksi ostosopimusneuvottelujen monimutkaisuus muodostaa vähäisemmän esteen yrityksille, joilla ei ole kokemusta tällaisista neuvotteluista tai resursseja niiden käymiseen. EU:n lainsäädännössä (kuten vuoden 2018 energiatehokkuusdirektiivissä) on toistaiseksi keskitytty energiatehokkuutta edistäviin energiakatselmuksiin ja energianhallintajärjestelmiin. Pk‑yrityksillä on myös usein rajallisesti tilaa paikan päälle sijoitettavien uusiutuvan energian ratkaisujen toteuttamiseksi.
Lisäksi merkittävän esteen (ja riskitekijän) useimmilla aloilla muodostaa yrityksen luottokelpoisuus. Uusiutuvan energian hankkeita rahoittavat lainanantajat vaativat edelleen vahvaa luottoluokitusta, jotta ostosopimusta voidaan pitää pankkirahoituskelpoisena. Useimmilla pk-yrityksillä ei kuitenkaan ole minkään suuren luottoluokituslaitoksen myöntämää luokitusta. Luottokelpoisuus ja luottoluokitus ovat ongelma myös joillekin raskaan teollisuuden ja valmistusteollisuuden yrityksille sekä sellaisille Euroopan talouksille, joiden rahoitusmarkkinat ovat suhteellisen kehittymättömät.
Tarjontapuolella on samanlaisia esteitä. Suuret uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajat, kuten Vattenfall, Eneco, Orsted ja Iberdrola, hallitsevat markkinoita, koska niillä on laaja hankesalkku ja ne voivat tarjota kuluttajille räätälöidympiä ostosopimuksia. Tässä segmentissä suurissa uusiutuvan energian hankkeissa, kuten merituulipuistojen tapauksessa, on toisinaan vaikeuksia hankkia riittävä määrä ostosopimuksia ennen lopullisen investointipäätöksen tekemistä. Toisaalta pienimuotoiset uusiutuvan energian hankkeet kohtaavat erilaisia haasteita yritysten ostosopimusten markkinoille pääsyssä, mikä johtuu niiden tuotannon ennakoitavuuden rajoitteista, pienestä hankesalkusta ja vähäisestä ostosopimusten neuvottelun ja tekemisen edellyttämästä asiantuntemuksesta. Vastaavasti myös uusiutuvan energian yhteisöt ja kansalaisten energiayhteisöt ovat usein liian pieniä tarjoamaan taloudellisesti houkuttelevia ostosopimuksia suurille yrityksille.
Pieni mutta kasvava määrä konsulttiyrityksiä on alkanut tarjota pk-yrityksille suunnattuja ratkaisuja, kuten mahdollisuutta yhdistää eli aggregoida usean asiakkaan kysyntäkuormia. Myös teollisuudenalat itse harkitsevat mekanismeja kysynnän aggregoimiseksi riskien ja kustannusten vähentämiseksi. Esimerkiksi Kreikassa useat sähköintensiiviset teollisuudenalat kehittävät ”vihreää poolia”, jonka puitteissa useat yritykset aggregoivat sähkönkysyntänsä. Tämän jälkeen kukin osallistuja tekee yhden tai useamman ostosopimuksen tyydyttääkseen poolin kokonaiskysynnän. Jäljelle jäävän sähkönkysynnän kattamiseksi neuvotellaan erillinen sopimus osallistujien kokonaiskustannusten alentamiseksi. Aggregointi lisää kuitenkin myös ostosopimusten päättämisen kustannuksia ja monimutkaisuutta. Lisäksi jotkin energiatehokkuusdirektiivin mukaisia energiakatselmuksia tekevät yritykset ovat jo laajentamassa palvelujaan paikan päällä, käyttöpaikan läheisyydessä tai käyttöpaikan ulkopuolella tuotetun uusiutuvan energian ostosopimusten arviointeihin. Energiakatselmuspalvelujen laajentaminen kattamaan myös uusiutuvan energian ostosopimukset on suhteellisen edullista, koska ostosopimusten arvioinnit perustuvat samankaltaisiin tietoihin, joita jo kerätään energianhallintajärjestelmien puitteissa (ISO 500001).
Äskettäin julkaistussa ACERin raportissa EU:n sähkön tukkumarkkinoiden rakenteesta korostetaan tarvetta edistää ostosopimuksia ja parantaa pienten markkinatoimijoiden pääsyä ostosopimusten markkinoille. Taloudellisten esteiden poistamiseksi komissio ja EIP-ryhmä aikovat selvittää, voitaisiinko uusiutuvan energian ostosopimusten tukemiseksi kehittää erityisiä rahoitus- ja neuvontamekanismeja. Näihin voisi sisältyä mekanismeja, joilla helpotetaan uusiutuvan energian ostosopimusten saatavuutta uusille ostajille, kuten pk-yrityksille. InvestEU-ohjelmasta voidaan jo nyt myöntää tukea ostosopimuksiin liittyviin investointeihin. Jäsenvaltiot voisivat ottaa käyttöön vastaavia takauksia tukeakseen paikallisia pankkeja niiden pyrkimyksissä rahoittaa uusiutuvan energian ostosopimuksia.
EU:n kestävän rahoituksen kehys kannustaa uusiutuvan energian ostosopimuksiin sekä lisää tietoisuutta niistä ja kiinnostusta niihin sekä rahoitusalan yritysten että muiden yritysten keskuudessa, mikä osaltaan auttaa suuntaamaan pääomaa kestäviin sijoituksiin. Kehyksen keskeisiä osia ovat EU:n luokitusjärjestelmäasetus, ensimmäinen EU:n ilmastoluokitusjärjestelmää koskeva delegoitu säädös ja ehdotettu yritysten kestävyysraportointia koskeva direktiivi, jotka kaikki edistävät kestävyyttä koskevaa läpinäkyvyyttä sekä rahoitusmarkkinoilla että niiden ulkopuolella. EU:n luokitusjärjestelmässä vahvistetaan kehys ympäristön kannalta kestävän taloudellisen toiminnan määrittelemiseksi, ja siinä säädetään tiedonantovaatimuksista tiettyjen keskeisten tulosindikaattoreiden osalta sekä rahoitusalan yrityksille että muille yrityksille. Tähän liittyvässä ehdotuksessa yritysten kestävyysraportointia koskevaksi direktiiviksi laajennetaan muiden kuin rahoitusalan yritysten raportointivaatimuksia siten, että ne kattavat kaikki suuret yritykset (sekä listatut että listaamattomat) ja myös listatut pk-yritykset.
Uusiutuvan energian ostosopimukset ovat tärkeä väline, jonka avulla voidaan osoittaa, että EU:n ilmastoluokitusjärjestelmää koskevassa delegoidussa säädöksessä määriteltyjä teknisiä seulontaperusteita noudatetaan. Ne voitaisiin tarvittaessa ottaa huomioon myös EU:n luokitusjärjestelmäasetuksen mukaisissa keskeisissä tulosindikaattoreissa.
Äskettäin käynnistetty EU:n yritysten energia- ja ilmastosopimusaloite voi myös olla hyvä keino lisätä tietoisuutta mahdollisuuksista, joita uusiutuvan energian ostosopimuksia tekevillä yrityksillä on.
Jäsenvaltiot voivat helpottaa uusiutuvan energian ostosopimusten tekemistä erityisesti pk-yritysten osalta seuraavilla toimilla:
A.Perustetaan julkinen foorumi, jolla lisätään läpinäkyvyyttä uusiutuvan energian ostosopimusten hinnoista, määristä, tyypeistä ja osapuolista.
B.Varmistetaan EU:n luokitusjärjestelmäasetuksen ja sen nojalla annettujen delegoitujen säädösten täytäntöönpano ja edistetään niiden vapaaehtoista soveltamista lainsäädännön vaatimuksia pidemmälle.
C.Sallitaan pk-yrityksille joustavat ostosopimukset, ja annetaan erityisohjeita sopimusten irtisanomismaksuista pk-yritysten osalta (sähkön sisämarkkinoita koskevan direktiivin 12 artikla).
D.Sallitaan useat toimitussopimukset, jotta toimittajat ja ostajat voivat tehdä sopimuksia suoraan toistensa kanssa (sähkön sisämarkkinoita koskevan direktiivin 4 artikla).
E.Sallitaan energian ostosopimusten nojalla toteutettavat uusiutuvan energian hankkeet, jotka toteutetaan paikan päällä tai käyttöpaikan läheisyydessä, erityisesti jos hanke toteutetaan sähköverkosta erillään (”behind the meter”) tai yksityisten liitäntöjen (”private wire”) kautta.
F.Vähennetään uusiutuvan energian ostosopimusten riskejä julkisista varoista tuettujen luottotakuiden tai vakuutusten avulla valtiontukea koskevien suuntaviivojen mukaisesti.
G.Kannustetaan kansallisia kehityspankkeja ja ‑laitoksia tarjoamaan velkatuotteita laajamittaisille uusiutuvan energian hankkeille, myös merituulivoimahankkeille, markkinoilla, joilla on vaikea tehdä riittävää määrää uusiutuvan energian ostosopimuksia ennen lopullisten investointipäätösten tekemistä, kun otetaan huomioon hankkeen koko ja rakentamisen kesto.
H.Vahvistetaan sääntelyehdot, joiden mukaisesti energiayhteisöt voivat myydä ylimääräistä energiaa uusiutuvan energian ostosopimuksia käyttäen.
I.Sallitaan pienten yrityspuistojen tai teollisuusklustereiden ostaa yhdessä uusiutuvaa energiaa pitkän aikavälin ostosopimuksia käyttäen.
4.Rajat ylittävien uusiutuvan energian ostosopimusten edistäminen
Uusiutuvan energian osuus kaikesta sähkönkulutuksesta vuonna 2020 oli 37 prosenttia ja energian kokonaiskulutuksesta 21,2 prosenttia. Jäsenvaltioiden välillä on kuitenkin suuria eroja, sillä uusiutuvan energian osuus sähköntuotannosta vaihtelee 9 prosentista 78 prosenttiin. Vastaavasti uusiutuvan energian osuus energian loppukulutuksesta on 10‑60 prosenttia.
Energiajärjestelmän muuttaminen kohti uusiutuvaan energiaan perustuvaa energiahuoltoa edellyttää parhaiden uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä kaikkialla EU:ssa ja energian siirtämistä sinne, missä on kysyntää. Euroopan sisämarkkinat antavat yrityksille mahdollisuuden ostaa uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä eri puolilta unionia ja varmistavat samalla tuen uusille verkkoon liitettäville uusiutuvan energian hankkeille.
Yrityskäyttäjät voivat jo käyttää uusiutuvaa energiaa tekemällä
1.rajat ylittäviä fyysisiä ostosopimuksia ja
2.rajat ylittäviä virtuaalisia ostosopimuksia.
Rajat ylittävässä fyysisessä ostosopimuksessa ostaja tekee sopimuksen toisessa maassa sijaitsevan uusiutuvan energian tuotantolaitoksen kanssa ja varaa tarvittavat fyysiset siirto-oikeudet tai finanssisiirto-oikeudet asiaankuuluvista rajayhdysjohdoista fyysisen verkkoyhteyden varmistamiseksi. Tämä aiheuttaa rajat ylittäviin siirtoihin liittyviä riskejä ja kustannuksia. Virtuaalisessa rajat ylittävässä ostosopimuksessa sähköntuottaja myy sähköä paikallisille tukkumarkkinoille ja ostaja ostaa sähkönsä toisen maan paikallisilta tukkumarkkinoilta. Rajan toisella puolella toimivan sähköntuottajan ja toisella puolella toimivan ostajan välinen sopimus koostuu taloudellisesta järjestelystä, jossa sähköntuottaja saa maksun paikallisilta sähkön tukkumarkkinoilta. Lopullinen hinta ilmoitetaan ostosopimuksessa sovitun hinnan ja sähkön markkinahinnan välisenä erotuksena jälkikäteen.
Ostajien näkökulmasta etuna on, että ne voivat hyödyntää edullisen uusiutuvan energian hankkeita kaikkialla EU:ssa, yhdistellä kuormia eri käyttöpaikoissa ja kattaa suuremman osan sähköntarpeestaan. Uusiutuvan energian hankkeiden toteuttajien kannalta rajat ylittävät ostosopimukset mahdollistavat pääsyn markkinoille, joilla sähkön hinnat ovat korkeammat ja joilla siten ollaan valmiita maksamaan enemmän myös uusiutuvasta energiasta.
Eurooppalaisilla sähkön sisämarkkinoilla tehtävien rajat ylittävien ostosopimusten lisäksi tarjolla on mahdollisuuksia tehdä rajat ylittäviä ostosopimuksia kolmansien maiden kanssa. Esimerkkinä voidaan mainita muun muassa Ranskan, Saksan, Portugalin, Espanjan ja Marokon välinen yhteistyö, jonka tavoitteena on analysoida vaihtoehtoja Marokon ja EU-maiden välisille rajat ylittäville ostosopimuksille kestävän sähkökaupan etenemissuunnitelman mukaisesti. Tältä osin keskeisenä vaatimuksena on, että kolmas maa perustaa luotettavan, tarkan ja petoksilta suojaavan alkuperätakuujärjestelmän, jonka todistuksia myöntävät elimet ovat riippumattomia energian tuotannosta, kaupasta ja toimituksesta.
Vaikka sähkön tukkuhinnoissa ja uusiutuvan energian tuotantokustannuksissa on EU:n alueella suhteellisen suuria eroja, rajat ylittävien ostosopimusten määrä on edelleen vähäinen. Yksi suurimmista esteistä ovat ostosopimuksiin liittyvät taloudelliset riskit, jotka johtuvat siitä, että toimittajat ja käyttäjät toimivat eri markkinoilla, joilla hintakehitys ja verojärjestelmät eroavat toisistaan, sekä tarpeesta hallita rajat ylittävien siirtojen hintariskiä. Toinen este on sopimusten monimutkaisuus, erityisesti jos sopimuksissa on noudatettava paikallisia säännöksiä, jotka eivät ole toisen sopijapuolen maan säännösten kanssa yhteensopivia. Alkuperätakuisiin liittyy myös hallinnollisia esteitä, koska alkuperätakuiden myöntämistä, käyttöä ja peruuttamista koskevia sääntöjä ei ole täysin yhdenmukaistettu kaikissa jäsenvaltioissa. Tämä koskee erityisesti rajat ylittäviä ostosopimuksia sellaisten maiden kanssa, jotka eivät ole ottaneet käyttöön puitteita alkuperätakuiden myöntämiseksi tuetulle uusiutuvan sähkön tuotannolle. Lisäksi yritysten on vaikeampi selittää, miten rajat ylittävät ostosopimukset vaikuttavat yritysten yhteiskuntavastuuseen.
Näistä esteistä huolimatta käynnissä on toimia rajat ylittävien ostosopimusten tukemiseksi, koska tällaiset sopimukset tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden ja arvokkaan välineen, jolla yksittäinen ostaja voi kattaa suuren osan sähkönkulutuksestaan tai jopa koko kulutuksensa uusiutuvaa energiaa käyttävästä tuotantolaitoksesta peräisin olevalla sähköllä. Vuoden 2019 sähkön sisämarkkinoita koskeva direktiivi ja sähköasetukset ovat parantaneet sähkömarkkinoiden joustavuutta ja hinnanmuodostuksen tarkkuutta, mikä voi auttaa mahdollistamaan rajat ylittävät ostosopimukset. Lisäksi Euroopan laajuinen energiaverkko tukee rajat ylittävän siirtoinfrastruktuurin kehittämistä rajat ylittävien sähkövirtojen avaamiseksi ja mahdollistamiseksi.
Rajat ylittäviin ostosopimuksiin liittyvien rahoitusriskien vähentämiseksi voidaan käyttää uusiutuvan energian rahoitusmekanismeja helpottamaan uusiutuvan energian kustannustehokkaampaa käyttöönottoa kaikkialla EU:ssa. Rahoitusta tullaan käyttämään tarjouskilpailuihin kaikissa EU-maissa, jotka ovat halukkaita isännöimään tällaisia hankkeita. Yksityiset sijoittajat, myös yritykset, voivat osallistua näiden tarjouskilpailujen rahoittamiseen, ja ne voivat pyytää alkuperätakuita energiantuotannolle, joka vastaa niiden rahoitusosuutta.
Lisäksi RED II ‑direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot puuttuvat ostosopimusten paikallisiin oikeudellisiin esteisiin ja yhdenmukaistavat alkuperätakuitaan tarkistetun CEN-CENELEC 16325 ‑standardin mukaisesti. Standardin mukaan yritysten ostosopimuksiin voidaan liittää myös asiaankuuluvat, rajat ylittävät alkuperätakuut. Lisäksi uusia toimijoita voidaan kannustaa siirtymään markkinoille tarjoamaan innovatiivisia ratkaisuja, joilla voidaan helpottaa rajat ylittävien ostosopimusten hankintaa ja tekemistä Euroopassa, sekä uusia ratkaisuja, joilla voidaan lieventää yritysten ostosopimuksiin liittyviä riskejä ja ostosopimusten hallintaan liittyviä haasteita.
Jäsenvaltiot voivat helpottaa rajat ylittävien ostosopimusten tekemistä seuraavilla toimilla:
A.Vahvistetaan tarvittaessa ja TEN-E-asetuksen mukaisesti yhteenliitäntäkapasiteettia EU:n jäsenvaltioiden välillä sekä myös kolmansien maiden kanssa.
B.Avataan nykyisiä verkkoja suuremmalle siirtokapasiteetin jakamiselle.
C.Poistetaan sääntelyesteet, jotka vaikuttavat alkuperätakuiden siirtämiseen ostajille, ja yhdenmukaistetaan edelleen alkuperätakuiden käyttöä koskevia sääntöjä eri maissa.
D.Tuetaan luotettavien, tarkkojen ja petoksilta suojaavien alkuperätakuujärjestelmien kehittämistä kolmansissa maissa.
