Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52019DC0259

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiivistelmä vuotuisista täytäntöönpanokertomuksista, jotka koskevat vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta vuonna 2017 osarahoitettuja toimenpideohjelmia

COM/2019/259 final

Bryssel 7.6.2019

COM(2019) 259 final

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Tiivistelmä vuotuisista täytäntöönpanokertomuksista, jotka koskevat vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta vuonna 2017 osarahoitettuja toimenpideohjelmia






Tiivistelmä vuotuisista täytäntöönpanokertomuksista, jotka koskevat vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta vuonna 2017 osarahoitettuja toimenpideohjelmia

1.JOHDANTO

Vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahasto (FEAD) 1 auttaa lievittämään EU:ssa pahimpia köyhyyden muotoja, kuten ruoan puutetta, lasten köyhyyttä ja asunnottomuutta. Rahastossa on saatavilla kaiken kaikkiaan 3,8 miljardia euroa (käypinä hintoina). EU myöntää enintään 85 prosenttia vastinrahoitusta jäsenvaltioiden myöntämien varojen täydentämiseksi. Rahaston kokonaisarvo on näin ollen noin 4,5 miljardia euroa. Jäsenvaltiot panevat täytäntöön i) elintarvikkeina ja/tai perushyödykkeinä annettavan avun toimenpideohjelmia (toimenpideohjelma I) ja/tai ii) sosiaalista osallisuutta edistäviä toimenpideohjelmia (toimenpideohjelma II). Elintarvikkeina ja/tai perushyödykkeinä annettavaa apua on täydennettävä liitännäistoimenpitein, esimerkiksi ohjaamalla asia sosiaalipalveluiden piiriin. Asetuksen (EU) N:o 223/2014 (FEAD-asetus) 13 artiklan 9 kohdan mukaisesti tämä tiivistelmä perustuu vuoden 2017 täytäntöönpanokertomusten tietoihin siinä muodossa, jossa komissio on ne hyväksynyt. Joitakin tietoja koskevia rajoituksia sovelletaan. Erityisesti joidenkin indikaattorien arvot on määritetty tietoon perustuvien arvioiden perusteella ja kumulatiivisiin arvoihin on suhtauduttava varauksella (ks. myös liite). Jäsenvaltioiden kertomukset ovat nyt entistä kattavampia, mutta joitakin puutteita on edelleen jäljellä; esimerkiksi horisontaalisia periaatteita koskevissa kohdissa ei usein ole tietoja toimenpiteistä, jotka on toteutettu kyseisten periaatteiden noudattamiseksi. Liitännäistoimenpiteitä koskeva raportointi on parantunut, mutta niiden vaikutusta sosiaalista osallisuutta koskevaan tavoitteeseen on edelleen usein vaikea arvioida annetun näytön perusteella, eikä niiden toteuttamisen esteitä ja haasteita vieläkään raportoida järjestelmällisesti. Kaikki jäsenvaltiot Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta ovat toimittaneet täytäntöönpanokertomuksen. Koska toimien täytäntöönpanon ja raportoinnin välillä on aikaviive, tämä tiivistelmä sisältää tietoja myös myöhemmästä kehityksestä, jos tällaisia tietoja on ollut saatavilla.

2.Viimeaikainen kehitys EU:n tasolla

Vaikka köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa olevien osuus laski 23,5 prosentista 22,4 prosenttiin vuonna 2017, haasteena ovat edelleen sosiaalisen syrjäytymisen riskit, erityisesti lasten, asunnottomien, vammaisten ja maahanmuuttajataustaisten ihmisten osalta. Köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa olevien ihmisten kokonaismäärä oli 113 miljoonaa, mikä on vähemmän kuin ennen kriisiä mutta edelleen kaukana Eurooppa 2020 ‑tavoitteista. Vakava aineellinen puute on nyt vähäisempää kuin koskaan aikaisemmin mutta edelleen huomattavaa useissa jäsenvaltioissa. Asunnottomuus on lisääntynyt viime aikoina lähes kaikissa jäsenvaltioissa. Lasten köyhyysriskit ovat edelleen paljon muuta väestöä koskevien lukujen yläpuolella. Näissä olosuhteissa FEAD-rahaston vähäosaisemmille yhteiskuntaryhmille antama tuki – tarjoamalla elintarvikkeita ja päivittäiskulutustavaroita, kuten koulu- ja hygieniatarvikkeita, tai järjestämällä sosiaalista osallisuutta edistäviä toimia – on edelleen välttämätöntä.

Komissio hyväksyi vuonna 2018 kunnianhimoisen ehdotuksen Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+) perustamisesta seuraavaksi ohjelmakaudeksi. Siinä FEAD yhdistetään ESR:ään ja kolmeen muuhun rahoitusvälineeseen 2 . Ehdotuksesta neuvotellaan parhaillaan Euroopan parlamentissa ja neuvostossa. ESR+ -asetuksella 3 , jota tuetaan vaikutustenarvioinnilla 4 , pyritään varmistamaan, että yhteistyöhön perustuvan hallinnoinnin resurssit suunnataan keskeisiin haasteisiin ja niillä tuetaan erityisesti Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin periaatteita ja EU-ohjausjakson suositusten täytäntöönpanoa. Edellä mainitut jatkuvat haasteet huomioon ottaen sosiaalista osallisuutta pyritään edistämään niin, että siihen käytetään huomattava osa kansallisista ESR+ -määrärahoista (vähintään 25 prosenttia), ja aineellista puutetta vähennetään asettamalla EU:n tasolla neljän prosentin tavoite ja kahden prosentin vähimmäisosuus jäsenvaltiota kohti. Tällä varmistetaan, että tietty vähimmäisosuus määrärahoista kohdennetaan apua eniten tarvitseville. Komissio arvioi, että tuki säilyy samalla tasolla kuin nykyisessä FEAD-rahastossa. ESR+ -asetuksessa käsitellään myös sidosryhmien pyyntöä säilyttää tämäntyyppistä apua koskevat kevyemmät vaatimukset sekä yksinkertaistetut tiedonkeruuta, seurantaa ja raportointia koskevat vaatimukset.

FEAD-asiantuntijaryhmä, joka koostuu hallintoviranomaisten jäsenistä, kokoontui kaksi kertaa vuonna 2017 ja vuonna 2018 keskustellakseen FEAD-ohjelman täytäntöönpanosta, myös perushyödykkeinä annettavaa apua koskevien toimenpiteiden kehittämisestä (erityistavoite XI) ja vähävaraisimpien sosiaalisen osallisuuden edistämisestä (erityistavoite X) ESR+:ssa. Asiantuntijakeskustelussa saatiin tietoja FEAD:n ja ESR:n välisen täydentävyyden tilanteesta. Komissio isännöi FEAD-verkoston kokouksia, joissa käsiteltiin myös FEAD-rahaston tulevaisuutta uudella ohjelmakaudella. Vuoden 2018 loppuun mennessä oli järjestetty 13 tapahtumaa kokemusten ja hyvien käytäntöjen vaihtamiseksi. Osallistujat, erityisesti isäntäjäsenvaltiot, esittelivät tapaustutkimuksia ja jakoivat haasteita ja ratkaisuja FEAD-ohjelman täytäntöönpanoon liittyvissä yhteistä etua koskevissa asioissa. Kokouksissa keskityttiin erityisesti liitännäistoimenpiteisiin sekä asunnottomuuden ja asuntomarkkinoilta syrjäytymisen vähentämiseen. Verkoston kokouksen yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa asunnottomuuden poistamisesta annettavien FEANTSAn (Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestön) palkintojen jakotilaisuus ”Ending Homelessness Awards 2018”. Vuotuiset kokoukset EU:n tason kumppaniorganisaatioiden edustajien kanssa pidettiin vuosien 2017 ja 2018 jälkimmäisillä puoliskoilla, ja niissä keskityttiin täytäntöönpanoa koskeviin haasteisiin sekä uutta ohjelmakautta ja viestintätoimia koskeviin ideoihin.

FEAD-rahaston väliarvioinnissa 5 vahvistettiin, että FEAD antaa erittäin tarpeellista apua vähävaraisimmille. Siitä on tuettu vuosittain keskimäärin 12,7:ää miljoonaa ihmistä vuosina 2014–2017. Rahasto on johdonmukainen kansallisen köyhyyden vähentämisen ja EU:n rahastojen, varsinkin ESR:n, kanssa ja täydentää niitä. FEAD-rahastolla on merkittävä myönteinen vaikutus lähes kaikissa jäsenvaltioissa, erityisesti uusien kohderyhmien, uusien toimien ja laajemman alueellisen kattavuuden osalta. Yksi merkittävä vaikutus on ollut kumppaniorganisaatioiden valmiuksien lisääntyminen ja ammattimaistuminen. On kuitenkin olemassa vahvaa näyttöä ylisääntelystä 6 , joka johtaa liiallisiin vaatimuksiin, kuten useimpien jäsenvaltioiden vaatimus rekisteröidä loppukäyttäjät. Saaduista kokemuksista voidaan mainita tarve keskittyä edelleen vähävaraisimpiin, vahvistaa edelleen synergioita ESR:n kanssa ja pitää täytäntöönpano joustavana. Näitä asioita on käsitelty ESR+:aa koskevassa komission ehdotuksessa.

Kaikki jäsenvaltiot, jotka panivat täytäntöön toimenpideohjelman I, toteuttivat vuonna 2017 jäsennellyt selvitykset loppukäyttäjistä, kuten FEAD-asetuksessa vaaditaan 7 . Tässä kertomuksessa käsitellään myös näitä selvityksiä. Tavoitteena oli saada tietoa loppukäyttäjien sosioekonomisesta taustasta, nykyisestä ja aikaisemmasta tilanteesta ja tyytyväisyydestä FEAD-rahaston apuun sekä kerätä kumppaniorganisaatioilta tietoa perushyödykkeiden jakelusta ja liitännäistoimenpiteistä.

3.EDISTYMINEN TOIMENPIDEOHJELMIEN TÄYTÄNTÖÖNPANOSSA

3.1.Rahoituksen toteutuminen

Kaiken kaikkiaan FEAD-ohjelmien rahoituksen toteutuminen nopeutui edelleen vuonna 2017. Käytännön tasolla tukikelpoisten julkisten (kansallisten ja EU:n) menojen kokonaismäärä, joka hyväksyttiin FEAD-rahaston toimien tukemiseen, oli 637,3 miljoonaa euroa, mikä on enemmän kuin 569,5 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja huomattavasti enemmän kuin 444,2 miljoonaa euroa vuonna 2015. Vuosien 2014–2017 sidottujen varojen kertymä oli näin ollen yhteensä 1 973,5 miljoonaa euroa eli 44 prosenttia ohjelmien kokonaismäärärahoista (EU:n ja kansallinen osarahoitus). Tuensaajille maksettiin vuonna 2017 vähemmän maksuja kuin edellisenä vuonna (405,2 miljoonaa euroa vuonna 2017 verrattuna 434,9 miljoonaan euroon vuonna 2016) mutta hieman enemmän kuin vuonna 2015 (395,2 miljoonaa euroa). Yksityiskohtainen rahoituserittely, myös jäsenvaltioittain, esitetään liitteessä olevassa taulukossa I 8 .

Komissiolle esitetyissä maksatushakemuksissa edistyttiin huomattavasti. Jäsenvaltiot ilmoittivat vuonna 2017 tukikelpoisia julkisia menoja yhteensä 475 miljoonaa euroa, verrattuna 353,4 miljoonaan euroon vuonna 2016 ja 46,3 miljoonaan euroon vuonna 2015.

Kun tarkastellaan rahoituksen toteutumista, komissio oli maksanut yhteensä 955 miljoonaa euroa välimaksuina 31. joulukuuta 2018 mennessä. Siihen mennessä komission välimaksuina ilmaistu rahoituksen toteutuminen oli ylittänyt 25 prosenttia vuosien 2014–2020 kokonaismäärärahoista.

3.2.Käytännön täytäntöönpano

FEAD-rahaston puitteissa apua antoi 26 jäsenvaltiota vuonna 2017, mikä merkitsee huomattavaa edistystä edelliseen vuoteen verrattuna. Kypros, Unkari ja Kroatia aloittivat avun toimittamisen vuonna 2017, ja Portugali aloitti uudelleen elintarvikejakelun, joka oli keskeytetty vuonna 2016. 26 jäsenvaltiosta 22 jakoi elintarvikkeina ja/tai perushyödykkeinä annettavaa apua ja toteutti liitännäistoimenpiteitä (toimenpideohjelma I, ks. kaavio 1) ja neljä pani täytäntöön sosiaalisen osallisuuden ohjelmia (toimenpideohjelma II, ks. kaavio 1). Yhdistyneen kuningaskunnan ohella ainoa jäsenvaltio, joka ei antanut apua vuonna 2017, oli Romania, jonka oli suunniteltava toimenpideohjelmansa uudelleen institutionaalisten muutosten jälkeen.

Useita toimenpideohjelmia muutettiin vuosina 2017 ja 2018, mikä osoittaa sen, että toimien suunnittelusta tai erityisistä täytäntöönpanojärjestelyistä voidaan tehdä entistä tehokkaampia. Muutokset koskivat useimmiten tapaa, jolla apu kohdennetaan loppukäyttäjille, loppukäyttäjien tukikelpoisuusperusteita tai elintarvike- ja tavara-avun koostumusta. Jotkin toimenpideohjelmiin tehdyt muutokset liittyivät kiinteiden määrien käyttöön, mikä yksinkertaisti rahaston hallinnointia. Usein tehtiin muitakin muutoksia, jotka eivät edellyttäneet muodollista muutosta, kuten liitännäistoimenpiteiden laajentaminen tai niiden mukauttaminen uusiin tarpeisiin.

Kaavio 1: Annetun avun tyyppi vuonna 2017

Toimenpideohjelma

Avun tyyppi

Jäsenvaltio

Toimenpideohjelma I

Elintarvikkeet

BE, BG, CY, EE, ES, FI, FR, HU, IT, LT, MT, PL, PT, SI (14)

Perushyödykkeet

AT (1)

Molemmat

CZ, EL, HR, IE, LU, LV, SK (7)

Toimenpideohjelma II

Sosiaalinen osallisuus

DE, DK, NL, SE (4)

12,9 miljoonan ihmisen arvioitiin hyötyneen FEAD-rahaston avusta vuonna 2017, mikä on enemmän kuin keskimääräiset 12,7 miljoonaa ihmistä vuosittain vuosina 2014–2017. Vuonna 2017 avustetuista ihmisistä yli 12 miljoonaa (95 prosenttia) sai elintarvikeapua, noin 580 000 (4,5 prosenttia) perushyödykkeitä 9 ja 36 600 (0,3 prosenttia) osallistui sosiaalisen osallisuuden ohjelmiin (toimenpideohjelma II) 10 .

Ne neljä jäsenvaltiota, jotka panivat täytäntöön sosiaalisen osallisuuden ohjelmia, tavoittivat 25 prosenttia enemmän ihmisiä kuin vuonna 2016. Alankomaissa saavutettiin huomattava 333 prosentin vuosikasvu ja Ruotsissa 117 prosentin vuosikasvu, kun ne olivat omaksuneet erilaiset strategiat loppukäyttäjien saamiseksi mukaan tarjottuihin sosiaalista osallisuutta edistäviin toimiin (ne selitetään jäljempänä). Kaikki neljä jäsenvaltiota saavuttivat tai ylittivät useimmat vuotuisista tavoitteistaan.

Puolet jäsenvaltioista tavoitti enemmän ihmisiä kuin vuonna 2016, vaikka loppukäyttäjien kokonaismäärä laski vuoden 2016 tasosta, 16 miljoonasta, 12,9 miljoonaan vuonna 2017 lähinnä sen vuoksi, että Romania ei antanut apua vuonna 2017. Romania oli tukenut 3,3:a miljoonaa ihmistä vuonna 2016, mutta sen oli keskeytettävä apu vuonna 2017, kuten edellä selitettiin. Tämän vastapainoksi 13 jäsenvaltiota (AT, BE, BG, CZ, DE, DK, FR, IE, LU, LV, NL, PL ja SE) tavoitti yhteensä 362 000 loppukäyttäjää enemmän kuin vuonna 2016. Myös Kypros, Unkari, Kroatia ja Portugali käynnistivät aputoimitukset vuonna 2017, mikä lisäsi avunsaajien kokonaismäärää 340 000 henkilöllä. Lisäksi Irlanti, joka oli vuoteen 2016 mennessä antanut vain elintarvikeapua, antoi perushyödykkeinä annettavaa apua 5 000 henkilölle.

Lasten osuus niistä 12,9 miljoonasta ihmisestä, jotka saivat elintarvikkeita, perushyödykkeitä tai sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tarkoitettua tukea, oli 30 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että tukea sai neljä miljoonaa lasta. Kuten edellisinäkin vuosina, noin puolet avunsaajista oli naisia (kuusi miljoonaa). 10 prosenttia oli maahanmuuttajia, ulkomaalaistaustaisia tai vähemmistöihin kuuluvia (1,1 miljoonaa ihmistä). Lisäksi kahdeksan prosenttia loppukäyttäjistä oli vähintään 65-vuotiaita (miljoona), kolme prosenttia oli vammaisia (433 000) ja kolme prosenttia asunnottomia (370 000).

Niiden asunnottomien määrä, jotka saivat apua FEAD-rahastosta, kasvoi 71 prosenttia vuonna 2017 yli 370 000:een. Noin kaksi kolmasosaa uusista tavoitetuista asunnottomista oli Italiassa, joka laajensi valmisateriaohjelmaansa niin, että sillä tavoitettiin entistä enemmän ihmisiä. Myös Belgia ja Tšekki kasvattivat huomattavasti tavoitettujen asunnottomien määrää, Belgia elintarvikeavulla ja Tšekki elintarvike- ja perushyödykeavulla. Belgia, Irlanti, Latvia, Ruotsi ja Slovakia raportoivat myös kasvusta tässä kohderyhmässä, ja Kroatia, Unkari ja Portugali alkoivat antaa asunnottomille ensimmäistä kertaa apua FEAD-rahaston kautta vuonna 2017 11 .

Toimenpideohjelma I – Elintarvikkeina annettava apu

Useimmat jäsenvaltiot lisäsivät toimitettujen elintarvikkeiden määrää, vaikka toimitettujen elintarvikkeiden kokonaismäärä laski vuonna 2017 kolme prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Tämä johtui lähinnä siitä, että Romania ei antanut elintarvikeapua vuonna 2017. Vuonna 2017 elintarvikeapua antoi 21 jäsenvaltiota. Viisi jäsenvaltiota (ES, FR, PL, IT ja BG) vastasi 85 prosentista kaikista toimitetuista elintarvikkeista vuonna 2017 (ks. kaavio 2). Kaksi kolmasosaa elintarvikeavusta koostui meijerituotteista sekä jauhoista, leivästä, perunoista ja muista tärkkelystuotteista. Tonneissa laskettuna toimitetut elintarvikkeet lisääntyivät vuonna 2017 eniten Italiassa ja Bulgariassa, joissa elintarvikeapuohjelmaa laajennettiin. Italia toimitti 24 000 tonnia ja Bulgaria 19 000 tonnia enemmän elintarvikkeita kuin vuonna 2016. Lisäksi sen ansiosta, että ohjelmaan otettiin mukaan lisää elintarvikkeita ja kumppaniorganisaatioita, Irlanti nelinkertaisti toimitettujen elintarvikkeiden määrän vuonna 2017 (623 tonnia entistä enemmän). Muut jäsenvaltiot (esimerkiksi BE, CY, CZ, HR, HU, LT, LV, PL, PT ja SK) lisäsivät myös toimittamiensa elintarvikkeiden määrää.

Kaavio 2: Elintarvikeapu vuosina 2014–2017 (tuhatta tonnia)

Lähde: FEAD:n yhteiset tuotosindikaattorit (tunniste 11), 2014–2017.

Suurin osa elintarvikeapua antaneista jäsenvaltioista päätti toimittaa elintarvikkeita kotona kulutettavaksi, useimmiten yhden tai useamman tyyppisten standardoitujen elintarvikepakettien muodossa. Näin toimivat Belgia, Bulgaria, Espanja, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Portugali, Slovakia, Tšekki, Unkari ja Viro. Muissa jäsenvaltioissa (FI, HR, IE ja SI) kumppaniorganisaatiot räätälöivät avun kohderyhmien tarpeiden mukaan. Jotkut jäsenvaltiot toimittavat myös valmisaterioita koululaisille (CY, CZ, HR ja IT) tai asunnottomille (FI, HU, IT, LV, PL ja SK). FEAD-rahasto rahoitti kaiken kumppaniorganisaatioiden toimittaman elintarvikeavun Bulgariassa, Kyproksessa, Unkarissa ja Espanjassa. Muissa jäsenvaltioissa kumppaniorganisaatiot täydensivät FEAD-rahaston elintarvikeapua muista lähteistä saatujen varojen tai lahjoitusten avulla.

Toimenpideohjelma I – Perushyödykkeinä annettava apu

Vuonna 2017 jäsenvaltiot antoivat 25 prosenttia enemmän perushyödykkeinä annettavaa apua kuin vuonna 2016 (9,4 miljoonaa euroa). Jäsenvaltiot, jotka antoivat perushyödykkeinä annettavaa apua, olivat: Irlanti, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Luxemburg, Slovakia ja Tšekki. Suurin osa perushyödykkeistä jaettiin kolmessa jäsenvaltiossa eli Itävallassa, Kreikassa ja Tšekissä (ks. kaavio 3). Itävaltaa lukuun ottamatta kaikki kyseiset jäsenvaltiot antoivat perushyödykkeinä annettavaa apua elintarvikeavun lisäksi. Perushyödykkeinä annettavan avun huomattava lisäys johtui lähinnä siitä, että Tšekki lisäsi antamaansa apua 1,1 miljoonalla eurolla vastatakseen maansa vähävaraisimpien tarpeisiin. Lisäksi Kroatia ja Irlanti, jotka antoivat perushyödykkeinä annettavaa apua ensimmäisen kerran vuonna 2017, lisäsivät toimitettavien tavaroiden kokonaismäärää noin miljoonalla eurolla. Toimitettujen tavaroiden arvo kasvoi myös Latviassa ja Slovakiassa, mutta Itävalta ja Kreikka toimittivat tavaroita 530 000 eurolla vähemmän kuin vuonna 2016.

Jäsenvaltiot toimittivat pääasiassa koulutarvikkeita ja hygieniatuotteita lapsiperheille. Kroatia, Slovakia ja Tšekki toimittivat apua myös asunnottomille hygieniatuotteiden ja muiden tarvikkeiden muodossa. Lapsiperheille toimitettuja tavaroita olivat muun muassa kirjoitus- ja koulutarvikkeet (AT, HR, IE ja LV) sekä koululaukut (AT, HR ja LV). Latvia ja Slovakia toimittivat myös henkilökohtaisia hygieniatuotteita ja Kroatia vauvanvaatteita ja ‑tarvikkeita, liikuntavarusteita ja vaatteita. Asunnottomat saivat pääasiassa henkilökohtaisia hygieniatuotteita. Tšekissä he saivat myös keittiötarvikkeita, vaatteita ja liinavaatteita ja Kroatiassa makuupusseja/huopia sekä liinavaatteita.

Kaavio 3: Perushyödykkeinä annettavan avun rahallinen kokonaisarvo vuosina 2014–2017 (miljoonaa euroa)

Lähde: FEAD:n yhteiset tuotosindikaattorit (tunniste 15), 2014–2017. Huom. Vuonna 2014 ei jaettu perushyödykkeinä annettavaa apua.

Jäsenvaltiot määrittelivät tukikelpoiset loppukäyttäjät joko niin, että hallintoviranomaiset käyttivät sosiaaliturvatietoja, tai niin, että kumppaniorganisaatiot käyttivät tietojaan ja käsitystään kohderyhmien sosioekonomisesta tilanteesta ja tarpeista. Tämä on FEAD-ohjelman oikeusperustan mukaista, sillä jokainen jäsenvaltio voi päättää objektiivisin perustein ja sidosryhmiä kuullen, miten vähävaraisimmat määritellään. Joissakin jäsenvaltioissa (IT, LT, LV ja SI) hallintoviranomainen vaati loppukäyttäjiä täyttämään hakemuksen saadakseen apua. Toiset jäsenvaltiot käyttivät erilaisia menetelmiä. Luxemburgissa ammattilainen arvioi loppukäyttäjiä tapauskohtaisesti, ja Suomessa kumppaniorganisaatiot järjestivät avoimia jakelutapahtumia ja tarjosivat elintarvikkeita kaikille, jotka pyysivät niitä. Asunnottomille tarkoitettuja valmisaterioita tarjottiin yleensä kaikille, jotka pyysivät niitä tai tulivat jakelupisteeseen (FI, HU, IT, LV, PL ja SK).

Toimenpideohjelma I – Liitännäistoimenpiteet

Jäsenvaltiot raportoivat, että elintarvikkeina ja/tai perushyödykkeinä annettavan avun liitännäistoimenpiteet auttoivat edistämään vähävaraisimpien sosiaalista osallisuutta. Loppukäyttäjiä koskeva jäsennelty selvitys osoitti, että esimerkiksi Italiassa elintarvikeapu ja sen liitännäistoimenpiteet olivat elintärkeitä syrjäytyneille ihmisille ja heidän perheilleen. Heidän saamansa apu vastasi perustarpeita ja helpotti elämää mutta edisti myös sosiaalista osallisuutta. Bulgariassa selvitys paljasti, että liitännäistoimenpiteet olivat lisänneet loppukäyttäjien tietoja sosiaali- ja terveyspalveluista. He olivat myös oppineet hallitsemaan perheen rahankäyttöä entistä paremmin, ja jotkut loppukäyttäjät olivat löytäneet työpaikan ohjelmaan osallistumisen jälkeen. Tärkeää hyvien käytäntöjen vaihtoa tapahtui lokakuussa 2018 FEAD-verkoston 12. kokouksessa, jossa seitsemän jäsenvaltion viranomaiset ja kumppaniorganisaatiot esittelivät ja jakoivat lähestymistapojaan.

Useimmat jäsenvaltiot tarjosivat useampaa kuin kolmea erityyppistä liitännäistoimenpidettä, ja vain muutama keskittyi yhteen tai kahteen toimenpiteeseen. Vuonna 2017 täytäntöön pantuja liitännäistoimenpiteitä olivat muun muassa seuraavat 12 :

·sosiaalinen neuvonta / psykososiaaliset palvelut (BE, BG, CY, CZ, EE, FR, HR, HU, LV, SI ja SK), kuten ilmainen psykologinen tuki lapsille julkisissa kouluissa (jos vanhemmat/huoltajat pyytävät sitä) tai neuvonta vaikeissa elämäntilanteissa

·ravitsemusta / terveellistä ruokavaliota koskeva neuvonta (BE, BG, CZ, EE, FI, FR, HR, LU, LV, MT, PL, PT, SI ja SK), mukaan lukien ruoan valmistusta, säilytystä ja kierrätystä koskeva neuvonta sekä ruoanvalmistustyöpajojen ja oppituntien järjestäminen terveellisen ruokavalion edistämiseksi

·talousneuvonta / rahankäytön hallinnan tukeminen (BE, BG, CZ, EE, HR, LV, MT, PL, SI ja SK), jolla autetaan esimerkiksi vähentämään loppukäyttäjien velkoja

·ohjaaminen muihin julkisiin laitoksiin tai kansalaisjärjestöihin saamaan näiden tarjoamia sosiaali- ja terveyspalveluja (AT, BE, BG, CZ, EE, ES, FI, FR, HR, IT, LU ja LV)

·sosiaalinen ja vapaa-ajan toiminta (EE, FI, FR, LT, LU, LV, MT ja SI), kuten sosiaaliset ruokailutapahtumat, kulttuuritoiminta ja järjestetyt lomat, lasten kesäleirit, karnevaalit/joulujuhlat ja liikunta

·koulutustoiminta ja taitoja koskevat koulutukset/ohjelmat (EE, ES, FR, LV ja SI), mukaan lukien työmarkkinoille integroituminen, kieltenoppiminen tai työpajat lasten oppimisen edistämisestä

·erilaiset kotitaloustaidot (BE, FR, HR, LU, LV, MT, PL ja SI), lähinnä ruoanlaittoa mutta myös esimerkiksi siivousta, ompelua ja kierrätystä

·muut palvelut / muu toiminta mukaan lukien onnettomuus- tai hätätilanteissa toimimista koskeva neuvonta (BG), uusiutuvaa energiaa koskeva toiminta (LU ja MT) ja oikeudellinen neuvonta (SI).

Jotkin jäsenvaltiot katsoivat, että liitännäistoimenpiteet olivat erityisen tärkeitä vähävaraisimpien erityisryhmille. Esimerkiksi enintään 15-vuotiaat lapset (AT), julkisia kouluja käyvät lapset (CY), yksinhuoltajat tai suurperheet (LT), sosiaalisesti heikommassa asemassa olevat ikäihmiset (CZ) ja ne, jotka olivat eristyksissä liikkuvuutta tai terveyttä koskevien ongelmien takia tai siksi, etteivät luottaneet virallisiin laitoksiin (SK). Näissä tapauksissa toiminnalla pyrittiin ohjaamaan heidät erityisiin sosiaali- tai terveyspalveluihin, jotka voisivat auttaa heitä eteenpäin. Lisäksi joissakin jäsenvaltioissa kumppaniorganisaatiot pystyivät liitännäistoimenpiteiden avulla keräämään tietoja loppukäyttäjien tarpeista ja kehittämään heille toimitettua apua (MT ja SK).

Toimenpideohjelma II – Sosiaalinen osallisuus

Sosiaalista osallisuutta edistävää tukea antoi vuonna 2017 neljä jäsenvaltiota: Alankomaat, Ruotsi, Saksa ja Tanska. Vaikka hankkeella ”Ikäihmiset naapurustossa” oli Alankomaissa vaikea alku vuonna 2016, se sujui erittäin hyvin vuonna 2017. Hankkeessa pyrittiin lievittämään vähäosaisten ikäihmisten sosiaalista syrjäytymistä. Sen jälkeen kun Alankomaat oli tiivistänyt yhteyksiään kohderyhmään, se onnistui saamaan hankkeeseen kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin vuonna 2016. Tärkeintä oli se, että vuoden osallistumisen jälkeen noin 52 prosenttia tavoitetuista ikäihmisistä oli edelleen mukana ohjelmassa, 39 prosenttia totesi, että heidän sosiaalinen verkostonsa oli laajentunut, ja 43 prosenttia oli vahvistanut digitaali- ja taloustaitojaan.

Saksa onnistui erityisen tehokkaasti tavoittamaan hiljattain saapuneita aikuisia (lähinnä romaniyhteisöstä) ja asunnottomia ja parantamaan heidän pääsyään neuvonnan ja tukitoimien piiriin. Lähes 80 prosenttia tavoitetuista hiljattain saapuneista aikuisista ja asunnottomista pystyi käyttämään sosiaalipalveluja ja osallistumaan sosiaalista osallisuutta edistävään toimintaan vuonna 2017. Edistystä saavutettiin myös kohderyhmässä, johon kuuluvat hiljattain saapuneet lastentarhaiässä olevat lapset ja heidän vanhempansa, mutta tarvitaan lisää toimia, jotta päästään 19 700 lapsen ja vanhemman tavoitteeseen vuoteen 2020 mennessä.

Tanska paransi asunnottomien oloja tarjoamalla heille majoitusta ja sosiaalityöntekijöitä. Vuoteen 2017 mennessä se oli saanut mukaan 958 henkeä, mikä oli 68 prosenttia ohjelmakaudelle 2014–2020 asetetusta tavoitteesta (1 400). Ohjelman kautta tarjottuja palveluja käytti 15 prosenttia enemmän asunnottomia kuin odotettiin.

Ruotsi kaksinkertaisti tilapäisten EU:n/ETAn liikkuvien kansalaisten määrän, joka saavutettiin vuonna 2017 (505:stä vuonna 2016 1 097:ään). Ruotsi keskittyi toimiin, joilla edistettiin yhteisöön integroitumista, kuten tiedotus majoituksen sijainnista ja maahanmuuttajien laillisista oikeuksista ja velvollisuuksista, sekä käännöspalvelut ja terveysneuvonta. Viimeksi mainitun osalta 64 prosenttia tavoitetuista henkilöistä totesi, että he pystyivät huolehtimaan terveydestään ja hygieniastaan entistä paremmin saadun avun ansiosta.

Täytäntöönpanon esteet

Ohjelman tiivis seuranta sekä viranomaisten ja kumppaniorganisaatioiden vahva yhteistyö auttoivat poistamaan monia esiin nousseita esteitä. Vuonna 20017 tehdyt arvioinnit ja selvitykset auttoivat kiinnittämään huomiota ongelmiin ja tarjosivat jäsenvaltioille hyödyllisiä tietoja niiden ratkaisemiseksi.

Joissakin jäsenvaltioissa havaittuja ongelmia olivat lähinnä seuraavat:

(I)vaikeudet pitää yhteyttä loppukäyttäjiin tai kerätä tietoja heiltä oikeudellisten rajoitusten, kulttuurierojen ja leimautumisen uhan vuoksi (DE, DK, IT, NL, SE ja SK)

(II)monimutkaiset julkiset hankintamenettelyt tai valvontajärjestelmät, jotka viivästyttivät toimituksia ja vaikeuttivat prosesseja (ES, FR, IT, LU ja PT)

(III)kumppaniorganisaatioiden riittämättömät valmiudet, mikä esti niitä jakamasta apua useammin tai laajemmin tai osallistumasta ohjelmaan (EE, ES ja PT)

(IV)tiettyjen tavaroiden heikko laatu tai vähäisyys (EE, ES ja FR)

(V)ongelmat avun jakelun suunnittelussa ja logistiikassa, mikä johti joissakin tapauksissa siihen, että tavarat jaettiin myöhään tai että niitä ei jaettu (LV, MT, PL ja SK)

(VI)loppukäyttäjien valitukset, jotka koskivat elintarvikepakkausten painoa, yksipuolisuutta, tiettyjen tavaroiden puutetta sekä jakeluaikaa tai ‑paikkaa koskevien tietojen puutetta (BE, ES, FI ja MT)

(VII)kysymykset, jotka liittyivät hallintoviranomaisten tai kumppaniorganisaatioiden suorittamaan seurantatietojen keräämiseen, mikä johti siihen, että jäsenvaltioiden oli päivitettävä joidenkin vuosina 2015 ja 2016 ilmoitettujen indikaattorien arvoja (HU, HR, ES, DE, DK ja SE).

Kaksi jäsenvaltiota kohtasi muita esteitä, jotka vaikuttivat jaettujen elintarvikkeiden ja tavoitettujen loppukäyttäjien kokonaismäärään vuonna 2017. Romaniassa elintarvikejakelu keskeytettiin vuonna 2017 institutionaalisten muutosten ja niistä johtuvan toimenpideohjelman uudelleensuunnittelun vuoksi. Portugali aloitti elintarvikejakelun uudelleen vuonna 2017, mutta vasta marraskuussa, ja pystyi kattamaan vain mantereella sijaitsevat alueet muttei autonomisia alueita.

Muutama maa raportoi loppukäyttäjien määrän laskusta, mikä johtui köyhyyden vähenemisestä. Tämä on myönteinen uutinen mutta kuitenkin haaste – joissakin tapauksissa maa muutti parametreja, joita käytettiin köyhyyden tai FEAD-rahastoa koskevan tukikelpoisuuden määrittämiseen (EE, LV, SI ja SK).

Horisontaaliset periaatteet

Jäsenvaltiot katsoivat, että Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja FEAD vahvistivat ja täydensivät toisiaan. Bulgaria raportoi, että FEAD:n ja ESR:n ohjelmat auttoivat saavuttamaan Eurooppa 2020 ‑strategian tavoitteet, jotka koskevat köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vähentämistä EU:ssa. Tšekissä monet FEAD-rahaston kumppaniorganisaatiot toimivat myös ESR:n rahoittamissa hankkeissa ja katsoivat, että niiden toimet täydensivät toisiaan. Monissa tapauksissa täydentävyys ESR:n rahoittamien hankkeiden kanssa johtui liitännäistoimenpiteistä (esimerkiksi loppukäyttäjien ohjaamisesta ESR:n toimiin). Italiassa, Itävallassa, Kroatiassa, Kyproksessa, Luxemburgissa, Maltassa, Sloveniassa, Tšekissä, Unkarissa ja Virossa oli koordinointi-/työryhmiä, jotka varmistivat ohjelman täydentävyyden ESR:n kanssa. Latviassa, Ranskassa, Saksassa, Suomessa ja Tanskassa koordinointi hoidettiin muulla tavoin. Nämä mekanismit muodostivat vakaan perustan koordinoinnille, ja niiden avulla vältettiin mahdollinen rahoituksen päällekkäisyys. Esimerkiksi Saksassa yksi FEAD-rahaston hanke keskeytettiin vuonna 2017, koska uusi ESR:n hanke kohdistui samaan ihmisryhmään.

Jotkin jäsenvaltiot omaksuivat kokonaisvaltaisen lähestymistavan sukupuolten tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen ja käsittelivät tätä horisontaalista periaatetta hankkeen elinkaaren eri vaiheissa 13 . Kaikki jäsenvaltiot varmistivat esimerkiksi sen, että apu perustui täysin tarpeisiin ja ettei syrjintää esiintynyt sukupuolen, etniseen alkuperän tai muu vastaavan syyn perusteella. Tämän lisäksi jotkin jäsenvaltiot kehittivät sukupuolten tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä koskevia suuntaviivoja tai työpajoja kumppaniorganisaatioille (DE ja LV), sovelsivat sukupuolisensitiivistä lähestymistapaa kumppaniorganisaatioiden tai työntekijöiden valintaan (DK, HR ja SK) tai ottivat huomioon kohderyhmien, kuten yksinhuoltajien tai vammaisten, erityistarpeet (CZ, ES, HU, MT, PL, SE ja SK).

Slovakiassa sukupuolten tasa-arvo oli erottamaton osa hankkeen kaikkia vaiheita. Sovellettuja toimenpiteitä olivat seuraavat: i) työntekijöiden valinta (ei syrjintää sukupuolen, iän, etnisen taustan, uskonnon tai fyysisen vamman perusteella), ii) kumppaniorganisaatioiden velvollisuudet (niiden oli kunnioitettava sukupuolten tasa-arvoa koko täytäntöönpanon ajan) sekä iii) elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden valinta ottaen huomioon vastaanottajien erityiset tarpeet sukupuolen, iän ja perhetilanteen perusteella.

Elintarvikejätteen vähentämiseksi jotkin jäsenvaltiot (lähinnä BG, EE, ES, IT, LT, LV, MT, PL ja SI) jakoivat elintarvikkeita, joilla on pitkä säilyvyysaika, ja jakoivat ylimääräiset elintarvikkeet edelleen muille (hyväntekeväisyys-)järjestöille tai loppukäyttäjille 14 . Muut jäsenvaltiot keskittyivät siihen, että ei-toivottuja tuotteita jaettiin mahdollisimman vähän, varmistamalla, että elintarvikevalikoima vastasi kohderyhmien tarpeita ja makuja (CY, IE, PT ja SK). Lisäksi Luxemburgissa 34 prosenttia ja Kroatiassa 4 prosenttia jaetuista elintarvikkeista oli lahjoituksia. Ohjelmassa käytettyjen lahjoitettujen elintarvikkeiden osuus on edelleen pieni, mutta tilanteen voidaan odottaa paranevan elokuussa 2018 voimaan tulleiden uusien yksinkertaistuksien seurauksena.

Jotkin jäsenvaltiot ottivat huomioon laajemmat ilmasto- ja ympäristönäkökohdat. Ne valitsivat kestäviä hyödykkeitä (AT, CZ, LU ja PL), pyrkivät minimoimaan kuljetukset ja hiilidioksidipäästöt (FI, HU, LU ja LV), asettivat toimittajille ympäristövaatimuksia (FR ja HR) tai järjestivät loppukäyttäjille koulutustilaisuuksia ympäristöasioista (BE, LV ja PL).

Useimmissa jäsenvaltioissa siitä, minkä tyyppisiä elintarvikkeita loppukäyttäjille toimitetaan, päätettiin yhdessä ravitsemusasiantuntijoiden ja/tai kumppaniorganisaatioiden kanssa 15 . Loppukäyttäjien tarpeet ja ruokailutottumukset otettiin myös huomioon päätöksiä tehtäessä. Auttaakseen loppukäyttäjiä saavuttamaan tasapainoisen ruokavalion monet jäsenvaltiot tarjosivat elintarvikkeita, joissa on vähän hiilihydraatteja, suolaa, sokeria ja rasvaa ja paljon proteiinia, kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita (BG, CZ, ES, HR, LT, PT, SI ja SK). Liettuassa jakeluun valittujen elintarvikkeiden oli oltava kansallisten ravintoarvosuositusten mukaisia ja jakeluun sopivia. Moni jäsenvaltio tarjosi loppukäyttäjille liitännäistoimenpiteiden kautta ruoanlaittokursseja/-työpajoja (BE, FR, HR, LU, LV, MT, PL ja SI) tai terveellistä ja tasapainoista ruokavaliota koskevaa neuvontaa (BE, BG, CZ, EE, FI, FR, HR, LU, LV, MT, PL, SI ja SK).

Espanja teki perusteellisen arvioinnin toimitetuista elintarvikkeista varmistaakseen, että toimitetut elintarvikkeet auttoivat loppukäyttäjiä saavuttamaan terveellisen ja tasapainoisen ruokavalion. Elintarvikkeiden oli täytettävä useita vaatimuksia, esimerkiksi seuraavat: i) täytettävä loppukäyttäjien ravitsemukselliset tarpeet, ii) edistettävä monipuolista ruokavaliota, iii) täytettävä kehon energiantarve ja ylläpidettävä terveellistä tasapainoa, iv) vähennettävä ravitsemuksellisia puutteita apua vastaanottavassa väestössä ja v) katettava haavoittuvimmassa asemassa olevan ryhmien (lasten) tarpeet. Lisäksi hankittujen elintarvikkeiden oli täytettävä fyysiset, kemialliset, mikrobiologiset sekä epäpuhtauksia ja merkintöjä koskevat vaatimukset. Elintarvikkeet myös valittiin yhdessä ravitsemusasiantuntijoiden kanssa.

Loppukäyttäjiä koskevat jäsennellyt selvitykset

Ne jäsenvaltiot, jotka panivat täytäntöön toimenpideohjelman I, tekivät vuonna 2017 loppukäyttäjiä koskevat selvitykset, joissa osoitettiin, että FEAD-rahaston toimittama apu oli ollut merkityksellistä loppukäyttäjien kotitalouksille. Loppukäyttäjät katsoivat yleisesti, että saadulla avulla oli ollut merkitystä heille tai kotitalouden muille jäsenille. Näin totesivat esimerkiksi 75 prosenttia loppukäyttäjistä Belgiassa, 93 prosenttia Virossa, 93 prosenttia Suomessa, 87 prosenttia Irlannissa, 76 prosenttia Kroatiassa ja 73 prosenttia Slovakiassa. Lisäksi monet totesivat, että he tai heidän kotitaloutensa eivät olisi pystyneet ostamaan FEAD-rahaston toimittamia tuotteita. Tätä koskevat osuudet ovat 64 prosenttia Virossa, 60 prosenttia Suomessa, 52 prosenttia Luxemburgissa ja 80 prosenttia Slovakiassa.

Selvitykset osoittivat, että liitännäistoimenpiteitä pidettiin hyödyllisinä tai erittäin hyödyllisinä useimmissa jäsenvaltioissa. Liitännäistoimenpiteiden tarjoamisen ja FEAD-rahastoa koskevan yleisen tyytyväisyyden välillä oli myös positiivinen korrelaatio. Selvitykset osoittivat myös, että useimmat ohjelman loppukäyttäjistä olivat niiden jäsenvaltioiden kansalaisia, joissa apu jaettiin (90 prosenttia Suomessa, 67 prosenttia Ranskassa, 70 prosenttia Italiassa ja 87 prosenttia Sloveniassa), lukuun ottamatta Luxemburgia, jossa suurin osa loppukäyttäjistä oli muiden maiden kansalaisia. Muutama jäsenvaltio raportoi myös, että useimmat apua vuonna 2017 vastaanottaneet ihmiset olivat saaneet apua FEAD-rahastosta myös aiempina vuosina (85 prosenttia Virossa, 96 prosenttia Espanjassa, 76 prosenttia Suomessa ja 81 prosenttia Ranskassa).

Selvityksissä myös korostettiin joitakin kehityskohteita avun jakamisessa, esimerkiksi jaettujen elintarvikkeiden määrän ja valikoiman osalta ja siltä osin, miten se jaettiin loppukäyttäjille. Espanjassa loppukäyttäjät pyysivät monipuolisempia elintarvikkeita kulttuurisen monimuotoisuutensa mukaisesti. Virossa jotkut loppukäyttäjät kertoivat, että heillä oli ollut vaikeuksia elintarvikeavun saamisessa, mikä johtui elintarvikepakkausten painosta tai etäisyydestä jakelukeskuksiin. Italiassa kumppaniorganisaatiot korostivat suurta hallinnollista rasitusta, joka johtui työskentelystä vapaaehtoisten kanssa avun jakamisessa.

Arvioinnit

Jäsenvaltiot, jotka panivat täytäntöön toimenpideohjelman II, tekivät ohjelmasta arviointeja tai tutkimuksia arvioidakseen avustusjärjestelmää ja saadakseen tietoja eri kohderyhmien tilanteesta. Saksa tutki kohderyhmien lähtötilannetta ja sitä, miten FEAD-rahaston antama tuki oli vaikuttanut siihen. Tuloksia hyödynnettiin FEAD-rahoituksen toisen kierroksen suunnittelussa.

Jotkin jäsenvaltiot, jotka panivat täytäntöön toimenpideohjelman I, täydensivät loppukäyttäjiä koskevaa jäsenneltyä selvitystä muilla arvioinneilla tai tutkimuksilla. Ranska teki ohjelmasta kuudessa jäsenvaltiossa vertailevan tutkimuksen, joka paljasti, että Ranska ja Tšekki olivat maat, jotka jakoivat loppukäyttäjille monipuolisimpia elintarvikkeita. Liettua teki ohjelmasta kattavan arvioinnin, jonka avulla määritettiin kehityskohteita, mukaan lukien tarve vahvistaa ohjelman täydentävyyttä kansallisen työllisyys-, terveys- ja sosiaalipolitiikan kanssa ja edistää kumppaniorganisaatioiden välistä parhaiden käytäntöjen vaihtoa.

4.PÄÄTELMÄT

FEAD-ohjelman täytäntöönpano kentällä eteni vuonna 2017 suunnitelmien mukaisesti. Useimmilla jäsenvaltioilla oli vakiintunut ja asianmukaisesti toimiva ohjelma, jota hallintoviranomaiset arvioivat ja kehittivät jatkuvasti. Perushyödykkeinä annettava apu, joka oli aluksi jäänyt jälkeen tavoitteista, on viime aikoina noussut toiseksi tärkeäksi osaksi toimenpideohjelman I tukea. Muutama erityinen kohderyhmä ja erityisesti asunnottomat on tavoitettu suurempina määrinä kuin aikaisemmin. On kuitenkin joitakin jäsenvaltioita, jotka olivat vuonna 2017 edelleen täytäntöönpanon alkuvaiheessa tai kokeneet takaiskuja toimituksissa, mikä johti siihen, että elintarvikeavun toimitusta koskevat luvut laskivat kokonaisuudessaan.

Neljän vuoden täytäntöönpanon jälkeen monet EU:n vähäosaisimmista saavat tehokasta apua. Rajallisesta talousarviostaan huolimatta FEAD täydentää kansallisia toimia, joilla vähennetään aineellista puutetta ja torjutaan köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä. EU:ssa yleisesti pienenevät köyhyysriskit osoittavat, että on saavutettu huomattavaa edistystä Eurooppa 2020 ‑tavoitteita kohti. Joissakin jäsenvaltioissa tämä on vaikuttanut tapaan, jolla loppukäyttäjien tukikelpoisuus määritellään. Kumppaniorganisaatioiden tietojen ja arvioiden mukaan FEAD-rahaston tuki tavoitti yhteensä 12,9 miljoonaa ihmistä vuonna 2017.

FEAD pystyi usein tavoittamaan vähävaraisimmassa asemassa olevia erityisryhmiä, jotka eivät muutoin saisi lainkaan apua. Tämä koskee esimerkiksi ihmisiä, jotka eivät saa apua valtiolta, koska ovat juuri ja juuri köyhyysrajan yläpuolella, tai ihmisiä, joita on vaikea tavoittaa siksi, että he ovat asunnottomia, vammaisia tai asuvat syrjäisillä alueilla tai eivät puhu paikallista kieltä. Kumppaniorganisaatioiden rooli on ollut keskeinen tässä suhteessa, koska niillä on tarvittava tieto ja kokemus kyseisten ryhmien tavoittamisesta ja tarkoituksenmukaisen avun toimittamisesta niille. Väliarvioinnissa korostettiin, että FEAD on auttanut näitä organisaatioita ammattimaistamaan toimintaansa edelleen.

Liitännäistoimenpiteistä, jotka ovat FEAD-rahaston innovatiivinen osa verrattuna sitä edeltäneeseen rahastoon, on tullut entistä näkyvämpiä ja parempia. Ne mahdollistavat elintarvikkeina ja perushyödykkeinä annettavan avun täydentämisen neuvoilla ja ohjeilla ja keskitetyt sosiaalista osallisuutta edistävät toimet, mikä johtaa entistä osallistavampaan lähestymistapaan. Näin on riippumatta siitä, rahoitetaanko ne FEAD-rahastosta vai ei. Myös jäsennellyt selvitykset vahvistivat liitännäistoimenpiteiden myönteisen roolin.

FEAD-rahaston joustavuus, jonka ansiosta jäsenvaltiot (ja kumppaniorganisaatiot) voivat päättää siitä, miten ja milloin kohderyhmiä tavoitellaan, oli keskeistä keskinäiseen luottamukseen perustuvien suhteiden luomisessa loppukäyttäjiin. Eri jäsenvaltioissa mutta erityisesti niissä, jotka panivat täytäntöön sosiaalista osallisuutta edistäviä toimia, kesti jonkin aikaa ennen kuin kumppaniorganisaatiot tavoittivat kohderyhmät ja loivat myönteiset suhteet niihin. Tähän tarvittiin erilaisia strategioita, ja kumppaniorganisaatioiden oli mukauduttava erilaisiin tilanteisiin. Jatkuva hyvien käytäntöjen vaihto FEAD-verkostossa ja FEAD-asiantuntijaryhmä sekä kumppaniorganisaatioiden kanssa käydyt neuvottelut EU:n ja kansallisella tasolla ovat auttaneet parantamaan kumppaniorganisaatioiden valmiuksia tavoittaa kohderyhmät. Myös loppukäyttäjiä koskevat jäsennellyt selvitykset olivat merkittäviä, koska jäsenvaltiot pystyivät niiden ansiosta tunnistamaan ohjelman heikkoudet ja vahvuudet ja tutustumaan kohderyhmiin entistä paremmin.

Useat jäsenvaltiot ovat tehneet ohjelmaan merkittäviä mukautuksia pyrkien tehostamaan sitä ja varmistamaan entistä suuremman vaikutuksen kohderyhmiin, mutta kehityskohteita on edelleen jäljellä. Jäsenvaltiot ottivat käyttöön pitkän aikavälin ohjelmasuunnittelun, järjestivät kumppaniorganisaatiot ja/tai jakeluprosessin uudelleen ja keräsivät säännöllisesti palautetta loppukäyttäjiltä. Jotkin jäsenvaltiot myös toteuttivat ohjelman tarkastuksia ja arviointeja. Lisäksi useat jäsenvaltiot lisäsivät meneillään olevien ja hyvin toimivien hankkeiden rahoitusta (uusien hankkeiden käynnistämisen sijasta), laajensivat kohderyhmien määrää tai tyyppiä, paransivat tai laajensivat loppukäyttäjille toimitettavia tuotetyyppejä ja löysivät uusia tapoja saada yhteys loppukäyttäjiin ja lisätä heidän luottamustaan. Jäsenvaltioiden olisi käsiteltävä jäljelle jääneitä puutteita, jotka koskevat vuotuisen raportoinnin täydellisyyttä, jatkuvia toimitusongelmia sekä rahoituksen toteutumista, myös vuosittaisissa arviointikokouksissa.

(1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 223/2014, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2014, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta (EUVL L 72, 12.3.2014, s. 1). Asetusta muutettiin elokuussa tarkistamalla varainhoitoasetusta: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?qid=1537946431022&uri=CELEX:02014R0223-20180802
(2) Nuorisotyöllisyysaloite, työllisyyttä ja sosiaalista innovointia koskeva ohjelma sekä terveysalan ohjelma.
(3) https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/budget-may2018-european-social-fund-plus-regulation_en.pdf
(4) https://ec.europa.eu/commission/sites/beta-political/files/budget-may2018-esf-egf-swd_en.pdf
(5) Komission yksiköiden valmisteluasiakirja: vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston väliarviointi, SWD(2019) 148, ja sen tiivistelmä, SWD(2019) 149.
(6)  Ylisääntelyllä tarkoitetaan sitä, että jäsenmaa ylittää EU:n lainsäädännön vaatimukset pannessaan sitä täytäntöön kansallisella tasolla. Se voi kasvattaa hyötyjä mutta myös lisätä yrityksille ja viranomaisille aiheutuvia tarpeettomia kuluja, joiden sitten virheellisesti luullaan johtuvan EU:n lainsäädännöstä.
(7) Asetuksen (EU) N:o 223/2014 17 artiklan 4 kohta.
(8) Useat jäsenvaltiot ovat päivittäneet FEAD:n yhteisten panosindikaattoreiden tiettyjä arvoja vuosilta 2015 ja 2016. Näin ollen tässä kohdassa raportoidut arvot voivat poiketa edellisinä vuosina julkaistuista arvoista.
(9)  Toimenpideohjelmissa, joissa annetaan kummankin tyyppistä apua, voi esiintyä päällekkäisyyttä, koska ihmiset voidaan laskea useaan kertaan.
(10) Esitetyt luvut perustuvat kumppaniorganisaatioiden tekemiin arvioihin. On mahdollista, että loppukäyttäjiä on laskettu useaan kertaan.
(11)  Ranska ei esittänyt arviota indikaattorille 14f (asunnottomat).
(12) Belgiassa, Kyproksessa, Latviassa, Maltassa, Romaniassa, Ranskassa, Suomessa ja Virossa liitännäistoimenpiteet eivät olleet FEAD-rahaston rahoittamia.
(13) Asetuksen (EU) N:o 223/2014 5 artiklan 11 kohta.
(14) Asetuksen (EU) N:o 223/2014 5 artiklan 13 kohta.
(15) Asetuksen (EU) N:o 223/2014 5 artiklan 13 kohta.
Top

Bryssel 7.6.2019

COM(2019) 259 final

LIITE

asiakirjaan

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Tiivistelmä vuotuisista täytäntöönpanokertomuksista, jotka koskevat vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta vuonna 2017 osarahoitettuja toimenpideohjelmia


I.Yhteiset panosindikaattorit (toimenpideohjelmat I ja II) vuosina 2014–2020 1

Jäsenvaltio

Indikaattori nro 1:

Indikaattori nro 2:

Indikaattori nro 2a:

Indikaattori nro 2b:

Indikaattori nro 3:

Toimenpiteiden tukiedellytykset määrittävissä asiakirjoissa hyväksyttyjen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä (euroa)

Toimenpiteiden täytäntöönpanosta tuensaajille aiheutuneiden ja maksettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä (euroa)

Elintarvikeapuun liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanosta tuensaajille aiheutuneiden ja maksettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä tapauksen mukaan (euroa)

Perushyödykkeiden hankintaan liittyvien toimenpiteiden täytäntöönpanosta tuensaajille aiheutuneiden ja maksettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä (euroa)

Komissiolle ilmoitettujen tukikelpoisten julkisten menojen kokonaismäärä (euroa)

Ajanjakso

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

AT

3 028 336,00

8 908 034,00

2 740 730,00

8 512 250,92

–

–

2 713 082,00

7 788 517,83

3 001 183,21

5 632 630,47

BE

14 075 586,71

51 149 686,46

12 625 165,73

41 564 785,66

12 142 596,27

40 080 896,45

–

–

17 468 341,37

36 283 173,47

BG

61 334 509,62

107 498 974,20

33 050 738,66

47 743 184,57

31 921 242,82

45 844 223,44

–

–

30 088 715,07

36 163 632,76

CY

563 081,00

615 608,77

306 951,91

359 479,68

289 131,40

289 131,40

–

–

174 560,71

217 609,50

CZ

7 745 877,66

15 017 097,44

4 075 180,92

5 391 104,47

2 142 161,76

2 845 861,32

1 462 155,64

1 817 473,94

2 273 212,68

3 510 618,99

EE

1 486 262,00

4 332 130,00

1 486 262,00

4 326 576,00

1 486 262,00

4 326 576,00

–

–

1 511 798,43

3 650 830,43

EL

47 311 127,97

69 665 872,90

9 170 407,05

24 747 545,10

8 917 369,09

21 432 276,42

253 037,96

3 315 268,68

8 449 421,36

21 695 155,27

ES

92 985 998,82

324 901 983,31

83 408 475,80

301 075 953,06

78 902 737,70

286 315 330,63

–

–

97 264 360,87

252 142 840,52

FI

3 786 000,00

14 703 000,00

1 794 388,55

7 293 888,25

1 674 399,71

6 919 405,95

–

–

5 511 968,90

7 286 611,75

FR

83 008 489,27

322 781 115,65

83 074 444,23

257 650 239,90

82 299 567,87

257 300 533

–

–

38 476 798,78

82 903 682,38

HR

906 206,15

14 847 816,27

7 467 772,82

7 599 657,96

5 735 282,70

5 735 895,69

1 280 780,28

1 280 780,28

3 174 686,65

3 305 400,67

HU

5 816 672,04

115 461 946,72

3 651 523,77

3 652 594,31

3 646 200,74

3 646 200,74

–

–

2 923 952,48

2 925 023,02

IE

2 563 518,92

3 447 361,92

2 468 932,41

3 337 932,41

2 383 842,90

3 252 842,90

85 089,51

85 089,51

–

–

IT

56 385 000,00

208 310 000,00

47 129 486,21

154 774 838,94

47 129 486,21

154 774 838,94

–

–

65 544 642,27

98 556 589,27

LT

32 834 000,00

60 857 522,24

3 326 872,20

31 251 615,13

3 326 872,20

31 251 615,13

–

–

13 807 520,38

24 812 207,38

LU

605 862,00

2 252 945,00

825 705,45

1 723 139,05

553 264,08

1 057 552,28

158 510,63

366 525,53

536 440,60

762 818,42

LV

6 889 465,00

26 757 876,00

5 569 223,00

13 486 773,80

4 407 316,00

10 659 359,47

859 310,00

1 834 647,52

5 572 251,88

12 182 832,45

MT

–

4 640 777,00

680 231,71

1 599 813,23

615 056,52

1 534 638,04

–

–

654 410,28

1 129 371,44

PL

94 442 666,52

250 950 646,36

78 914 725,71

178 333 626,21

78 914 725,71

178 333 626,21

–

–

87 044 132,62

161 570 133,33

PT

78 225 561,20

101 641 489,43

1 208 117,97

22 197 957,10

730 330,87

21 636 824,69

–

–

–

20 906 493,82

RO

3 798 721,24

180 098 390,41

–

170 526 432,36

–

170 526 432,36

–

–

72 331 978,39

76 622 690,32

SI

3 731 600,00

14 480 428,64

3 616 926,98

8 317 103,44

3 482 887,94

8 002 328,84

–

–

3 939 039,48

6 655 713,32

SK

16 670 333,20

25 879 077,17

6 881 743,48

11 000 624,95

6 084 968,62

9 831 509,05

623 727,00

623 727,00

10 765 617,06

10 895 245,25

DE

18 186 090,19

33 088 906,69

8 468 224,84

20 458 520,51

–

–

–

–

2 634 528,82

2 634 528,82

DK

719 657,12

958 264,55

682 572,75

909 597,40

–

–

–

–

611 708,06

814 524,37

NL

135 637,63

4 719 940,63

805 841,79

1 555 254,79

–

–

–

–

569 909,64

667 510,64

SE

53 828,00

5 509 113,00

1 755 536,00

2 226 958,00

–

–

–

–

691 828,02

839 865,02

Yhteensä

637 290 088,26

1 973 476 004,76

405 186 181,94

1 331 617 447,20

377 485 703,11

1 265 597 898,87

7 435 693,02

17 112 030,29

475 023 008,01

874 767 733,08


II.Yhteiset tuotosindikaattorit jaetulle elintarvikeavulle (toimenpideohjelma I) vuosina 2014–2020 2

Jäsenvaltio

Indikaattori nro 4:

Indikaattori nro 5:

Indikaattori nro 6:

Indikaattori nro 7:

Indikaattori nro 8:

Indikaattori nro 9:

Hedelmien ja vihannesten määrä (tonnia)

Lihan, kananmunien, kalan ja äyriäisten määrä (tonnia)

Jauhojen, leivän, perunoiden, riisin ja muiden tärkkelystuotteiden määrä (tonnia)

Sokerin määrä (tonnia)

Maitotuotteiden määrä (tonnia)

Rasvojen ja öljyjen määrä (tonnia)

Ajanjakso

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

AT

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

BE

2 422,21

5 237,56

256,40

1 477,99

3 640,44

7 747,10

488,31

488,31

3 893,09

11 040,21

420,50

1 117,65

BG

4 839,14

5 918,77

2 393,75

2 731,98

12 727,02

16 326,53

2 850,47

2 867,31

530,34

681,98

217,00

261,34

CY

16,01

16,01

8,43

8,43

26,69

26,69

–

–

8,43

8,43

–

–

CZ

134,74

188,81

144,09

214,63

267,22

376,08

99,23

129,83

156,62

180,30

86,73

121,99

EE

16,00

93,00

189,00

578,00

197,00

710,00

97,00

285,00

–

–

95,00

278,00

EL

2 274,18

6 116,95

1 897,20

3 017,27

1 296,69

2 267,91

435,54

1 236,37

693,46

1 517,42

387,45

973,90

ES

16 844,84

50 107,46

5 039,40

13 657,76

13 001,89

56 471,04

–

–

38 206,33

110 964,79

2 124,74

13 282,37

FI

–

–

197,88

456,45

1 269,26

3 028,65

–

–

134,98

311,85

–

–

FR

7 619,62

28 948,51

4 697,76

15 367,46

9 865,82

40 168,17

2 152,08

10 291,97

39 914,37

164 408,91

2 821,20

12 746,99

HR

1 690,39

1 690,39

434,35

434,35

2 177,09

2 177,09

461,20

461,20

946,41

946,41

405,67

405,67

HU

115,96

115,96

30,96

30,96

541,16

541,16

98,86

98,86

187,01

187,01

98,86

98,86

IE

247,54

295,19

23,80

23,80

254,13

302,77

124,67

152,50

–

6,51

–

–

IT

4 986,28

17 638,23

814,32

2 119,92

37 443,00

72 120,15

34,75

3 811,73

3 590,25

56 677,06

4 067,09

8 708,24

LT

362,36

577,33

338,74

927,89

2 755,38

12 300,07

715,94

2 670,10

359,24

875,71

832,52

2 410,37

LU

339,00

626,00

282,00

703,00

228,00

510,00

60,00

163,00

642,00

1 135,00

63,00

220,00

LV

26,92

26,92

295,94

577,69

1 275,09

3 508,88

168,65

381,24

138,07

399,22

167,03

493,45

MT

61,97

155,94

16,56

41,84

65,65

165,40

–

–

42,80

107,70

–

–

PL

13 537,63

33 404,42

11 437,63

29 754,67

15 804,22

48 951,53

5 685,29

20 626,04

14 953,03

40 639,03

5 211,17

14 929,29

PT

127,40

2 712,40

72,35

1 915,35

108,27

3 794,27

–

981,00

266,34

5 758,34

19,09

1 389,09

RO

–

–

–

22 210,00

–

80 692,00

–

22 247,00

–

–

–

30 164,00

SI

–

–

–

–

1 795,32

4 990,33

–

–

2 313,03

5 119,37

379,38

879,66

SK

542,31

837,81

533,27

823,85

2 530,79

3 909,82

361,54

558,54

144,62

223,42

361,54

558,54

Yhteensä

56 204,50

154 707,66

29 103,83

97 073,29

107 270,13

361 085,64

13 833,53

67 450,00

107 120,42

401 188,67

17 757,97

89 039,41

Jäsenvaltio

Indikaattori nro 10:

Indikaattori nro 11:

Indikaattori nro 11a:

Indikaattori nro 11b:

Indikaattori nro 12:

Indikaattori nro 13:

Einesten ja muiden elintarvikkeiden (jotka eivät sisälly muihin luokkiin) määrä (tonnia)

Jaetun elintarvikeavun kokonaismäärä (tonnia)

Niiden elintarvikkeiden osuus, joiden osalta toimenpideohjelmasta maksettiin vain kuljetus, jakelu ja varastointi (%)

Rahastosta osarahoitettujen elintarvikkeiden osuus kumppaniorganisaatioiden jakelemien elintarvikkeiden kokonaismäärästä (%) 3

Niiden jaettujen aterioiden kokonaismäärä, jotka rahoitettiin osittain tai kokonaan toimenpideohjelmasta (lukumäärä) 4

Niiden jaettujen elintarvikepakettien kokonaismäärä, jotka rahoitettiin osittain tai kokonaan toimenpideohjelmasta (lukumäärä) 5

Ajanjakso

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

2017

2017

Kertymä

2017

Kertymä

AT

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

BE

1 637,94

3 478,45

12 758,89

30 587,27

–

50,00

978 223,00

4 796 568,00

1 789 069,00

6 565 321,00

BG

216,57

334,81

23 774,29

29 122,72

–

100,00

7 986 845,00

10 039 842,00

–

265 000,00

CY

–

–

59,56

59,56

–

100,00

280 941,00

280 941,00

–

–

CZ

227,43

343,64

1 116,06

1 555,28

–

70,00

256 295,00

289 143,00

312 663,00

400 087,00

EE

80,00

228,00

674,00

2 172,00

–

40,00

–

–

48 120,00

138 778,00

EL

1 395,63

2 372,64

8 380,15

17 502,46

–

74,47

2 945 999,00

3 171 727,00

23 887 242,00

182 910 200,00

ES

14 178,87

70 459,06

89 396,07

314 942,48

–

100,00

28 673 863,00

107 282 352,00

4 163 826,00

15 776 095,00

FI

240,42

561,94

1 842,54

4 358,89

–

23,00

55 754,00

123 194,00

271 723,00

658 499,00

FR

6 325,08

21 586,56

73 395,93

293 518,57

–

29,68

–

–

57 714 869,00

283 365 371,00

HR

1 213,65

1 213,65

7 328,76

7 328,76

3,70

79,86

1 296 547,00

1 296 547,00

299 821,00

299 821,00

HU

165,84

165,84

1 238,65

1 238,65

–

100,00

928 484,00

928 484,00

98 855,00

98 855,00

IE

165,55

197,25

815,69

978,02

–

43,00

1 574 590,00

1 840 983,00

245 566,00

357 472,00

IT

7 196,83

18 336,70

58 132,52

179 412,03

–

70,00

17 307 881,00

52 098 256,00

49 647 761,00

152 609 723,00

LT

1 066,88

1 839,48

6 431,06

21 600,95

–

54,76

–

–

1 034 848,00

4 479 324,00

LU

158,00

1 636,00

1 772,00

4 993,00

34,00

30,00

–

–

26 198,00

46 158,00

LV

–

–

2 071,70

5 387,40

–

84,50

307 170,00

514 275,00

335 533,00

988 346,00

MT

11,13

28,00

198,11

498,88

–

29,00

–

–

12 145,00

25 973,00

PL

889,16

889,16

67 518,44

189 194,45

–

67,60

2 455 137,00

4 111 947,00

7 499 637,00

19 904 531,00

PT

8,39

8,39

601,84

16 558,84

–

0,01

–

–

19 577,00

877 000,00

RO

–

11 085,00

–

166 398,00

–

–

–

–

–

15 096 901,00

SI

587,84

841,78

5 075,57

11 831,14

–

70,20

–

–

855 463,00

2 712 321,00

SK

138,14

208,43

4 612,21

7 120,41

–

91,02

11 391,00

12 859,00

361 542,00

558 547,00

Yhteensä

35 903,35

135 814,78

367 194,04

1 306 359,76

65 059 120,00

186 787 118,00

148 624 458,00

688 134 323,00

III.Yhteiset tulosindikaattorit jaetulle elintarvikeavulle 6 (toimenpideohjelma I) vuosina 2014–2020

Jäsen-

valtio

Indikaattori nro 14:

Indikaattori nro 14a:

Indikaattori nro 14b:

Indikaattori nro 14c:

Indikaattori nro 14d:

Indikaattori nro 14e:

Indikaattori nro 14f:

Elintarvikeapua saavien henkilöiden kokonaismäärä

Enintään 15-vuotiaiden lukumäärä

Vähintään 65-vuotiaiden lukumäärä

Naisten lukumäärä

Maahanmuuttajien, ulkomaalaistaustaisten ja vähemmistöihin kuuluvien lukumäärä

Vammaisten lukumäärä

Asunnottomien lukumäärä

Ajanjakso

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

AT

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

BE

311 205

1 110 401

88 141

295 276

21 980

71 895

98 913

345 813

102 269

381 864

9 788

31 270

20 414

63 162

BG

361 361

640 418

8 647

14 310

123 280

228 847

241 575

424 841

49 444

101 655

49 323

72 874

1 111

1 335

CY

1 972

1 972

1 814

1 814

–

–

986

986

769

769

–

–

–

–

CZ

108 308

169 983

46 625

71 801

9 739

14 419

49 390

80 407

35 941

55 869

13 489

16 623

26 514

42 708

EE

28 453

84 577

10 097

29 697

551

1 488

14 505

43 028

4 909

14 646

4 267

13 155

1 000

3 022

EL

263 976

673 976

70 888

179 043

15 499

33 456

139 742

353 308

–

5 000

–

727

–

1 000

ES

1 423 288

6 816 589

433 373

2 004 080

93 149

452 290

744 664

3 548 415

351 827

1 754 002

24 809

122 554

20 997

114 742

FI

284 352

687 367

40 784

97 067

71 194

153 493

119 834

257 838

26 424

55 022

8 046

13 920

2 375

4 484

FR

4 459 019

17 120 670

1 547 553

6 018 102

178 253

789 676

2 348 631

9 288 523

–

–

–

–

–

1 010 198

HR

208 401

208 401

51 883

51 883

45 842

45 842

104 793

104 793

17 053

17 053

5 774

5 774

1 003

1 003

HU

25 260

25 260

24 522

24 522

–

–

738

738

12 630

12 630

1 263

1 263

4 440

4 440

IE

95 922

150 527

40 971

60 971

12 889

20 210

49 136

74 832

13 738

17 385

5 969

8 678

13 234

20 307

IT

2 700 012

8 287 350

454 901

2 202 340

197 756

755 853

860 537

3 514 874

379 446

2 783 547

38 501

139 142

217 407

440 772

LT

193 795

935 237

52 994

228 582

9 927

28 174

97 880

359 072

2 201

9 040

19 140

71 409

449

1 521

LU

12 453

33 424

3 764

10 101

233

553

6 469

17 750

8 469

22 746

498

1 159

48

143

LV

63 799

194 172

14 223

46 657

8 158

20 367

32 832

105 539

434

2 963

7 196

21 318

1 045

1 693

MT

13 246

30 297

6 528

14 548

776

1 624

7 448

16 934

860

2 022

65

151

–

–

PL

1 365 491

4 123 031

390 528

1 283 555

112 086

260 321

687 879

2 071 984

6 231

36 377

210 615

628 844

26 290

85 329

PT

37 615

895 038

10 922

218 973

1 855

89 525

20 218

389 114

5 693

5 693

778

778

21

21

RO

–

6 347 777

–

1 277 604

–

1 555 962

–

2 879 267

–

–

–

1 101 702

–

–

SI

166 448

550 192

31 868

116 257

26 662

76 398

87 420

287 035

13 847

44 733

6 082

17 897

2 545

7 412

SK

175 448

350 451

77 529

153 078

4 864

8 908

92 816

185 679

–

–

9 714

18 949

3 920

4 755

Yhteensä

12 299 824

49 437 110

3 408 555

14 400 261

934 693

4 609 301

5 806 406

24 350 770

1 032 185

5 323 016

415 317

2 288 187

342 813

1 808 047

IV.Yhteiset tuotosindikaattorit jaetuille perushyödykkeille (toimenpideohjelma I) vuosina 2014–2020

Jäsenvaltio

Indikaattori nro 15:

Indikaattori nro 15a:

Indikaattori nro 15b:

Indikaattori nro 15c:

Jaettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo (euroa)

Lapsille tarkoitettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo (euroa)

Asunnottomille tarkoitettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo (euroa)

Muille kohderyhmille tarkoitettujen tavaroiden rahallinen kokonaisarvo (euroa)

Ajanjakso

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

AT

2 406 846,32

7 347 771,31

2 406 846,32

7 347 771,31

–

–

–

–

BE

–

–

–

–

–

–

–

–

BG

–

–

–

–

–

–

–

–

CY

–

–

–

–

–

–

–

–

CZ

1 685 195,96

2 222 588,46

727 371,70

952 898,30

239 937,13

338 235,73

717 889,21

931 456,51

EE

–

–

–

–

–

–

–

–

EL

3 035 089,21

6 326 641,97

216 656,70

753 322,17

8 888,94

49 685,33

2 809 543,57

5 523 635,37

ES

–

–

–

–

–

–

–

–

FI

–

–

–

–

–

–

–

–

FR

–

–

–

–

–

–

–

–

HR

868 331,47

868 331,47

302 222,97

302 222,97

36 764,00

36 764,00

529 344,51

529 344,51

HU

–

–

–

–

–

–

–

–

IE

94 586,51

94 586,51

85 089,51

85 089,51

–

–

9 497,00

9 497,00

IT

–

–

–

–

–

–

–

–

LT

–

–

–

–

–

–

–

–

LU

158 510,63

366 525,36

–

–

–

–

158 510,63

366 525,36

LV

815 378,32

1 613 039,70

815 378,32

1 613 039,70

–

–

–

–

MT

–

–

–

–

–

–

–

–

PL

–

–

–

–

–

–

–

–

PT

–

–

–

–

–

–

–

–

RO

–

–

–

–

–

–

–

–

SI

–

–

–

–

–

–

–

–

SK

344 214,00

610 350,00

321 078,00

568 584,00

7 416,00

10 428,00

15 720,00

31 338,00

Yhteensä

9 408 152,42

19 449 834,78

4 874 643,52

11 622 927,96

293 006,07

435 113,06

4 240 504,92

7 391 796,75

(16)

Lapsille jaetut tavaraluokat 7

AT

BE

BG

CY

CZ

EE

EL

ES

FI

FR

HR

HU

IE

IT

LT

LU 8

LV

MT

PL

PT

RO

SI

SK

16a

Vauvanvaatteet ja ‑varusteet

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

16b

Koululaukut

K

E

E

E

E

E

K

E

E

E

K

E

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

16c

Lehtiöt, vihot, kynät, maalausvälineet ja muut koulutarvikkeet (muut kuin vaatteet)

K

E

E

E

E

E

K

E

E

E

K

E

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

16d

Liikuntavarusteet (esim. urheilukengät, trikoot, uimapuvut)

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

16e

Vaatteet (esim. talvitakit, kengät, koulupuvut)

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

(17)

Asunnottomille jaetut tavaraluokat 9

AT

BE

BG

CY

CZ

EE

EL

ES

FI

FR

HR

HU

IE

IT

LT

LU

LV

MT

PL

PT

RO

SI

SK

17a

Makuupussit/huovat

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

17b

Keittiövarusteet (esim. kattilat, pannut, ruokailuvälineet)

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

17c

Vaatteet (esim. talvitakit, kengät)

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

17d

Liinavaatteet (pyyhkeet, vuodevaatteet)

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

17e

Hygieniatarvikkeet (esim. ensiapusetti, saippua, hammasharja, kertakäyttöinen partahöylä)

E

E

E

E

K

E

K

E

E

E

K

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

E

K

V.Yhteiset tuotosindikaattorit jaetuille perushyödykkeille 10 (toimenpideohjelma I) vuosina 2014–2020

Jäsenvaltio

Indikaattori nro 19

Indikaattori nro 19a

Indikaattori nro 19b

Indikaattori nro 19c

Indikaattori nro 19d

Indikaattori nro 19e

Indikaattori nro 19f

Perushyödykeapua saavien henkilöiden kokonaismäärä

Enintään 15-vuotiaiden lukumäärä

Vähintään 65-vuotiaiden lukumäärä

Naisten lukumäärä

Maahanmuuttajien, ulkomaalaistaustaisten ja vähemmistöihin kuuluvien lukumäärä

Vammaisten lukumäärä

Asunnottomien lukumäärä

Ajanjakso

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

AT

44 861

119 068

38 446

102 904

–

–

21 533

57 562

21 085

48 520

–

–

–

–

BE

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

BG

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

CY

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

CZ

97 467

138 884

45 160

64 480

15 875

19 236

45 669

68 539

34 238

49 060

9 260

10 644

16 005

23 224

EE

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

EL

194 975

617 490

45 386

155 062

11 860

29 935

104 595

320 559

–

–

–

–

97

1 097

ES

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

FI

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

FR

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

HR

72 029

72 029

16 412

16 412

13 252

13 252

38 440

38 440

8 292

8 292

3 192

3 192

614

614

HU

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

IE

4 673

4 673

4 031

4 031

–

–

2 350

2 350

673

673

–

–

–

–

IT

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

LT

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

LU

12 453

33 424

3 764

10 101

233

553

6 469

17 750

8 469

22 746

498

1 159

48

143

LV

18 331

63 663

15 110

47 299

–

–

9 558

32 246

104

1 462

711

2 388

–

–

MT

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

PL

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

PT

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

RO

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

SI

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

–

SK

134 259

272 886

65 511

132 023

36

47

70 329

143 302

–

–

2 584

5 176

1 236

1 738

Yhteensä

579 048

1 322 117

233 820

532 312

41 256

63 023

298 943

680 748

72 861

130 753

16 245

22 559

18 000

26 816

VI.Yhteiset tuotosindikaattorit sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tarkoitetulle tuelle 11 (toimenpideohjelma II) vuosina 2014–2020

Jäsenvaltio

Indikaattori nro 20

Indikaattori nro 20a

Indikaattori nro 20b

Indikaattori nro 20c

Indikaattori nro 20d

Indikaattori nro 20e

Indikaattori nro 20f

Sosiaalisen osallisuuden edistämiseen tarkoitettua tukea saavien henkilöiden kokonaismäärä

Enintään 15-vuotiaiden lukumäärä

Vähintään 65-vuotiaiden lukumäärä

Naisten lukumäärä

Maahanmuuttajien, ulkomaalaistaustaisten ja vähemmistöihin kuuluvien lukumäärä

Vammaisten lukumäärä

Asunnottomien lukumäärä

Ajanjakso

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

2017

Kertymä

DE

33 787

61 858

4 041

6 686

508

912

16 156

29 492

24 524

45 286

898

1 729

7 862

15 000

DK

484

958

–

10

33

60

128

484

958

49

51

484

958

NL

1 217

1 498

–

–

1 217

1 498

920

1 130

358

445

130

133

–

–

SE

1 097

1 602

25

50

–

3

777

1 102

1 041

1 545

–

–

1 049

1 546

Yhteensä

36 585

65 916

4 066

6 736

1 735

2 446

17 913

31 852

26 407

48 234

1 077

1 913

9 395

17 504

(1) Jäsenvaltiot voivat muuttaa arvoja, jotka indikaattorille on ilmoitettu edellisvuosina. Sarake ”Kertymä”, jossa on laskettu yhteen kustakin indikaattorista ilmoitetut arvot vuodesta 2014 alkaen, kattaa mahdolliset muutokset, joita jäsenvaltiot ovat tehneet vuosien 2014–2016 osalta ilmoitettuihin arvoihin vuoden 2017 täytäntöönpanokertomuksissaan.
(2) Indikaattorit 4–11 sisältävät asianomaisia tuotteita missä tahansa muodossa: esimerkiksi tuoreina elintarvikkeina, säilykkeinä tai pakasteina.
(3) Tämän indikaattorin arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden tietoihin perustuvan arvion perusteella.
(4) ’Ateria’ voidaan määritellä kumppaniorganisaation/toimenpiteen/hallintoviranomaisen tasolla. Tämän indikaattorin arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden antaman arvion perusteella.
(5) ’Elintarvikepaketti’ voidaan määritellä kumppaniorganisaation/toimenpiteen/hallintoviranomaisen tasolla. Pakettien ei tarvitse olla standardoituja koon tai sisällön suhteen. Tämän indikaattorin arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden antaman arvion perusteella.
(6) Näiden indikaattoreiden arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden tekemän tietoon perustuvan arvion perusteella. Arvojen ei odoteta eikä edellytetä perustuvan loppukäyttäjien toimittamiin tietoihin. Indikaattorilla 14 (mukaan lukien 14a–14f) esitetään arvio tuettujen henkilöiden määrästä varainhoitovuotta kohti, ja sen vuoksi kumulatiivisiin arvoihin henkilöiden kokonaismäärästä on suhtauduttava varauksella, koska sama henkilö on voitu laskea joka vuosi.
(7) Luettelo sisältää kaikki merkitykselliset luokat, jotka kattavat vähintään 75 prosenttia jaetuista tavaroista.
(8) Luxemburg jakoi hygieniatarvikkeita, kuten hammastahnaa, suihkugeeliä, shampoota ja WC-paperia. Se ei raportoinut niistä tunnisteen 17e perusteella vaan ”muille kohderyhmille jaettujen tavaroiden lisäluokkina” (tunniste 18a-1).
(9) Luettelo sisältää kaikki merkitykselliset luokat, jotka kattavat vähintään 75 prosenttia jaetuista tavaroista.
(10) Näiden indikaattoreiden arvot määritetään kumppaniorganisaatioiden tekemän tietoon perustuvan arvion perusteella. Ei odoteta eikä edellytetä, että arvot perustuvat loppukäyttäjien toimittamiin tietoihin. Indikaattorilla 19 (mukaan lukien 19a–19f) esitetään arvio tuettujen henkilöiden määrästä varainhoitovuotta kohti. Näin ollen kumulatiivisiin arvoihin henkilöiden kokonaismäärästä on suhtauduttava varauksella, koska samat henkilöt on voitu tavoittaa useaan kertaan.
(11) Indikaattorilla 20 (mukaan lukien 20a–20f) esitetään arvio tuettujen henkilöiden määrästä varainhoitovuotta kohti. Näin ollen kumulatiivisiin arvoihin henkilöiden kokonaismäärästä on suhtauduttava varauksella, koska samat henkilöt on voitu tavoittaa useaan kertaan.
Top