EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel 3.2.2017

SWD(2017) 43 final

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA

EU:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointi
Maakohtainen raportti – SUOMI

Oheisasiakirja

komission tiedonantoon Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle

EU:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointi: yhteiset haasteet ja toimien yhdistäminen parempien tulosten aikaansaamiseksi

{COM(2017) 63 final}
{SWD(2017) 33 - 42 final}
{SWD(2017) 44 - 60 final}

Tämä raportti on laadittu Euroopan komission ympäristöasioiden pääosastolla. Mahdollisia huomioita voi esittää sähköpostitse osoitteeseen ENV-EIR@ec.europa.eu .

Lisätietoja Euroopan unionista on saatavilla internet-osoitteessa http://europa.eu .

Valokuvat: s.9 – ©LIFE04 ENV/FIN/000299, s. 12 – ©anzeletti/iStock, s. 18 – ©Oleksiy Mark/iStock, s. 23 – ©Arpad Benedek/iStock

Näiden valokuvien jäljentämiseen tai käyttöön on pyydettävä lupa suoraan tekijänoikeuksien haltijoilta.

©Euroopan unioni, 2017

Jäljentäminen on sallittu, jos lähde mainitaan.

Sisällysluettelo

Tiivistelmä

Osa I: Kohdealat

1.EU:n muuttaminen resurssitehokkaaksi, vihreäksi ja kilpailukykyiseksi vähähiiliseksi kiertotaloudeksi

Kehitetään kiertotaloutta ja parannetaan resurssitehokkuutta

Jätehuolto

2.Suojellaan, säästetään ja parannetaan luonnonpääomaa

Luonto ja luonnon monimuotoisuus

Luonnonpääoman arvioiminen

Vihreä infrastruktuuri

Maaperän suojelu

Merten suojelu

3.Kansalaisten terveyden ja elämänlaadun varmistaminen

Ilmanlaatu

Melu

Vedenlaatu ja vesienhoito

Kaupunkien kestävyyden vahvistaminen

Kansainväliset sopimukset

Osa II: Toteutuskehys: Täytäntöönpanovälineet

4.Markkinapohjaiset välineet ja sijoitukset

Ympäristöverotus ja ympäristölle haitalliset aineet

Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat

Investoinnit: EU:lta saatava rahoitus

5.Tehokas hallinto ja osaaminen

Tehokas hallinto keskushallinnossa, aluehallinnossa ja paikallishallinnossa

Vaatimustenmukaisuuden varmistus

Yleisön osallistuminen ja oikeussuojan saatavuus

Tiedon, osaamisen ja näytön saatavuus

Tiivistelmä

Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointi

Komissio käynnisti toukokuussa 2016 kaksi vuotta kestävän ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arvioinnin, jonka aikana laaditaan analyysejä, käydään vuoropuhelua ja tehdään yhteistyötä EU:n nykyisen ympäristöpolitiikan ja lainsäädännön täytäntöönpanon parantamiseksi. 1 Ensimmäiseksi se laati 28 raporttia, joissa käydään läpi ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoon liittyvät keskeiset haasteet ja mahdollisuudet kussakin jäsenvaltiossa. Raporttien tarkoituksena on herätellä myönteistä keskustelua sekä EU:n yhteisistä ympäristöhaasteista että tehokkaimmista tavoista puuttua keskeisiin täytäntöönpanossa oleviin puutteisiin. Raportit perustuvat yksityiskohtaisiin alakohtaisiin täytäntöönpanokertomuksiin, joita komissio on koonnut tai julkaissut tietyn ympäristölainsäädännön perusteella, sekä ympäristön tilaa koskevaan vuoden 2015 raporttiin ja muihin Euroopan ympäristökeskuksen laatimiin raportteihin. Nämä raportit eivät korvaa välineitä, joilla varmistetaan EU:n lainsäädännön velvoitteiden noudattaminen.

Raporteissa noudatetaan pääpiirteittäin seitsemännen ympäristöalan toimintaohjelman 2 rakennetta ja viitataan kestävän kehityksen toimintaohjelmaan Agenda 2030 sekä siihen liittyviin kestävän kehityksen tavoitteisiin 3 niiltä osin kuin ne vastaavat EU:n ympäristölainsäädännön nykyisiä velvoitteita ja toimintapoliittisia tavoitteita. 4  

Keskeiset haasteet on valittu ottamalla huomioon erilaisia tekijöitä, kuten ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoon liittyvän ongelman merkitys tai vakavuus kansalaisten elämänlaatuun kohdistuvien vaikutusten kannalta, etäisyys tavoitteesta ja taloudelliset vaikutukset.

Raportit ovat liitteenä tiedonannossa EU:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointi 2016: yhteiset haasteet ja toimien yhdistäminen parempien tulosten aikaansaamiseksi, jossa yksilöidään useille jäsenvaltioille yhteisiä haasteita, esitetään alustavia päätelmiä täytäntöönpanon puutteiden taustalla olevista mahdollisista syistä ja ehdotetaan yhteisiä toimia parempien tulosten aikaan saamiseksi. Tiedonannon liitteeseen on myös koottu jokaisessa maakohtaisessa raportissa ehdotetut toimet täytäntöönpanon parantamiseksi kansallisella tasolla.

Yleiskuva

Suomessa on paljon pintavesiä: järviä, lampia ja jokia. Vesien suojelu maatalouden vaikutuksilta onkin keskeistä. Suomen maapinta-alasta noin 78 prosenttia on metsää. Suomen teollinen talous perustuu runsaisiin metsäluonnonvaroihin, joten näiden luonnonvarojen kestävä hoito on ratkaisevan tärkeää Suomen talouskehityksen kannalta. Ympäristöasioista vastaavat Suomessa sekä valtio että alueet ja kunnat. Tehokasta koordinointia siis tarvitaan, kun hallinto on jaettu monelle tasolle.

Tärkeimmät haasteet

Kaksi EU:n ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön täytäntöönpanon tärkeintä haastetta Suomessa ovat

ilmanlaadun (typpidioksidi) parantaminen Helsingin seudulla

vesien laatua pilaavan maatalouden hajakuormituksen vähentäminen.

Tärkeimmät mahdollisuudet

Suomella on mahdollisuuksia suoriutua paremmin aloilla, joilla tietopohja ja käytännöt ovat jo kunnossa. Tämä koskee erityisesti

kiertotalouteen liittyviä toimia, joilla voitaisiin lisätä Suomen resurssituottavuutta

poltettavien jätteiden suuren määrän vähentämistä suosimalla yhdyskuntajätteiden kierrätystä.

Huippuosaaminen

Innovatiivisia toimintamalleja voitaisiin jakaa laajemmin muiden maiden kanssa niillä aloilla, joilla Suomi on ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon kärkimaa. Hyviä esimerkkejä ovat seuraavat:

Vastikään aloitettu laajamittainen integroitu LIFE-hanke ”Freshabit” on tärkeä esittelyhanke siitä, miten eri alat saadaan mukaan vesipolitiikan puitedirektiivin ja luonto- ja lintudirektiivin täytäntöönpanoon. Tämän tutkimuksen tuloksia voitaisiin soveltaa laajasti tulevaisuudessa.

Suomi on erityisen pitkälle edistynyt suojeltujen Natura 2000 -alueiden nimeämisessä erityisten suojelutoimien alueiksi, mikä on tällaisten alueiden onnistuneen hoidon perusta.

Osa I: Kohdealat

1.EU:n muuttaminen resurssitehokkaaksi, vihreäksi ja kilpailukykyiseksi vähähiiliseksi kiertotaloudeksi

Kehitetään kiertotaloutta ja parannetaan resurssitehokkuutta

Vuoden 2015 kiertotalouspaketissa korostetaan tarvetta siirtyä elinkaarijohtoiseen kiertotalouteen, jossa harjoitetaan resurssien kaskadikäyttöä ja jätteen määrä on lähes olematon. Tätä voidaan edesauttaa kehittämällä innovatiivisten rahoitusvälineitä ja takaamalla niiden saatavuus sekä rahoittamalla ekoinnovointia.

Kestävän kehityksen tavoitteella 8 kannustetaan maita edistämään jatkuvaa, osallistavaa ja kestävää talouskasvua; täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällistä työtä kaikille. Kestävän kehityksen tavoite 9:ssä tuodaan esille tarve rakentaa kestävää infrastruktuuria, edistää osallistavaa ja kestävää teollistumista ja lujittaa innovointia. Kestävän kehityksen tavoite 12:ssa kannustetaan maita pyrkimään luonnonvarojen kestävään hoitoon ja tehokkaaseen käyttöön vuoteen 2030 mennessä.

Kiertotalouteen siirtymisen toimenpiteet

Siirtyminen lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen tarjoaa tilaisuuden muuttaa taloutta perusteellisesti ja tehdä siitä kestävämmän ja kilpailukykyisemmän. Tämä lisää investointeja ja tuo sekä lyhyen että pitkän aikavälin hyötyjä niin taloudelle, ympäristölle kuin kansalaisillekin. 5

Pidemmällä aikavälillä puhdas teknologia (cleantech), biotalous ja digitalisaatio voivat auttaa parantamaan Suomen resurssituottavuutta 6 ja etenemään kohti kiertotaloutta ja parempaa resurssitehokkuutta. Tämä lisää investointeja ja hyödyttää lyhyellä ja pitkällä aikavälillä taloutta, ympäristöä ja työllisyyttä.

Suomen resurssituottavuus (se, miten tehokkaasti taloudessa käytetään aineellisia resursseja vaurauden tuottamiseen) oli 1,12 euroa/kg eli alle EU:n keskiarvon (2 euroa/kg) vuonna 2015. Kuten kaaviosta 1 näkyy, Suomen resurssituottavuus ei ole kasvanut merkittävästi vuodesta 2003.

Biotalous ja puhtaat ratkaisut on vahvistettu keskeisiksi korkean tason painopisteiksi Suomen hallituksen strategisessa ohjelmassa 8 vuodesta 2016 alkaen, ja tähän liittyvät valtakunnalliset ja alueelliset hankkeet ovat moninaisia. Sekä start-up-yrityksissä että toimintansa vakiinnuttaneissa yrityksissä syntyy teknologiaa, tuotteita ja palveluita useilla ekoinnovoinnin ja kiertotalouden kannalta keskeisillä aloilla.

Yksi tärkeimmistä Suomen korkean tason toimista kiertotalouteen siirtymiseksi on ollut kiertotalouden sisällyttäminen keskeiseksi poliittiseksi painopisteeksi edellä mainittuun strategiseen ohjelmaan. Suomen hallitus on varannut 300 miljoonan euron lisärahoituksen strategiseen kehitykseen sekä biotalouteen, kiertotalouteen ja puhtaaseen teknologiaan tehtäviin investointeihin vuosille 2016–2018. Julkisen rahoituksen lisäksi tällainen päätös on osoitus laajasta poliittisesta tuesta talouden ja teollisuuden muuttamiselle kiertoperiaatteen mukaiseksi pidemmällä aikavälillä.

Suomen työ- ja elinkeinoministeri julkaisi vuonna 2014 myös valtioneuvoston strategian cleantech-liiketoiminnan edistämisestä, jota käytetään edelleen politiikanlaadinnan ja liiketoiminta-alan aloitteiden pohjana. Ekoinnovoinnin ja kiertotalouden kannalta olennaisia muita strategioita ja ohjelmia ovat Suomen biotalousstrategia (2014), Kansallinen materiaalitehokkuusohjelma (2014), Suomen tiekartta kiertotalouteen (2016) ja uusi kiertotalouden painopistealue (2016) Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa Sitrassa.

Suomen oman toiminnan ja aloitteiden ohella Pohjoismaiden välille on syntynyt keskeiseksi painopisteeksi Pohjoismaiden neuvostossa ja Pohjoismaiden ministerineuvostossa vahva vihreän kasvun foorumi, ”Vihreä kasvu pohjoismaisittain”.

Puhdas teknologia on edelleen yksi Suomen nopeimmin kasvavista liiketoiminta-aloista. Alalla työskentelee noin 50 000 henkilöä, ja vuoteen 2020 mennessä alalla odotetaan syntyvän 40 000 uutta työpaikkaa. Myös hallitus pyrkii kasvattamaan suomalaisten cleantech-yritysten liikevaihdon 50 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Mikä tärkeää, puhtaan teknologian alan start-up-yritykset saivat noin 50 miljoonaa euroa eli 20 prosenttia kaikista ulkomaisista ja kotimaisista suomalaisiin start-up-yrityksiin tehdyistä pääomasijoituksista vuonna 2015.

Ympäristöverot kuuluvat olennaisesti aiheeseen liittyvään toimintapolitiikkaan. Vuonna 2014 Suomi keräsi ympäristöveroilla tuloja 2,9 prosenttia suhteessa BKT:hen, mikä on EU:n keskiarvoa (2,5 prosenttia) enemmän. Myös ympäristöveroista saatavien tulojen osuus verotuloista on kasvanut vähitellen, joskin niiden rakenne on muuttunut: lämmityksestä, voimaloista ja koneista lähtöisin olevasta hiilidioksidista perittävien verojen ja jäteverojen osuudet ovat kasvaneet vähitellen.

Suomi on perustanut vuosille 2013–2016 Huippuostajat-ohjelman. Ohjelmassa painotetaan älykkään kysynnän luomista, mikä on uusien markkinoiden syntymisen ja kasvun ennakkoedellytys.

Ministeriöt ja Motiva Oy (valtion omistama energia- ja materiaalitehokkuuden alan asiantuntijayritys) ovat käynnistäneet yhdessä useita hankkeita resurssitehokkuuden ja kiertotalouden edistämiseksi.

Motiva Oy tarjoaa esimerkiksi materiaalitehokkuuskatselmuksia yrityksille. Valtio rahoittaa katselmustoimintaa, ja yritykset voivat saada taloudellisia kannustimia katselmuksista.

Motiva Oy koordinoi valtakunnallisesti niin kutsuttua FISS-toimintaa (Teolliset symbioosit Suomessa toimintamalli, Finnish Industrial Symbiosis System), jossa pyritään keräämään tietoa resursseista, saattamaan toimijoita yhteen ja edistämään resurssisynergioita. FISS-toiminnassa pidetään esimerkiksi yllä tietokantaa, jossa eritellään mahdollisia alojen välisiä synergioita resurssien käytössä ja kerätään tietoa teollisen yhteistyön vaikutuksista ympäristöön ja talouteen.

Kahdessa muussakin verkostossa (Fisu ja Hinku) pyritään luomaan ratkaisuja, joista on taloudellista ja yhteiskunnallista hyötyä ja jotka ovat eduksi ympäristölle. Molempiin verkostoihin kuuluu noin 40 kuntaa, yrityksiä, kansalaisia ja asiantuntijoita, jotka pyrkivät yhdessä luomaan ja toteuttamaan ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Pk-yritykset ja resurssitehokkuus

Flash-Eurobarometristä 426 ”Pk-yritykset, resurssitehokkuus ja vihreät markkinat” kävi ilmi, että 61 prosenttia Suomen pk-yrityksistä on sijoittanut enintään 5 prosenttia vuotuisesta liikevaihdostaan resurssitehokkuutta edistäviin toimiin (EU28:n keskiarvo oli 50 prosenttia), 36 prosenttia niistä tarjosi sillä hetkellä vihreitä tuotteita ja palveluita (EU28:n keskiarvo 26 prosenttia), 63 prosenttia toteutti toimenpiteitä säästääkseen energiaa (EU28:n keskiarvo 59 prosenttia), 64 prosenttia pyrki minimoimaan jätteen määrän (EU28:n keskiarvo 60 prosenttia), 36 prosenttia pyrki säästämään vettä (EU28:n keskiarvo 44 prosenttia) ja 71 prosenttia pyrki säästämään materiaaleja (EU28:n keskiarvo 54 prosenttia). Kiertotalouden näkökulmasta 35 prosenttia kierrätti uusiokäyttämällä materiaaleja tai jätettä yrityksen sisällä (EU28:n keskiarvo 40 prosenttia), 30 prosenttia suunnitteli tuotteistaan helpommin kunnossapidettäviä, korjattavia ja uudelleenkäytettäviä (EU28:n keskiarvo 22 prosenttia) ja 25 prosenttia pystyi myymään ylijäämämateriaalinsa toiselle yritykselle (EU28:n keskiarvo 25 prosenttia). 

Flash-Eurobarometri 426:n mukaan resurssitehokkuuteen liittyvillä toimilla saatiin vähennettyä tuotantokustannuksia 54 prosentissa Suomen pk-yrityksistä.

Rahoitusalaan kuulumattoman yritystalouden alalla toimivien pk-yritysten lukumäärä vastaa EU:n keskiarvoa. Lähes kaikki yritykset ovat pk-yrityksiä. Niissä on kaksi kolmasosaa työpaikoista, ja niiden osuus on 60 prosenttia kokonaislisäarvosta. Pk-yritysten tuottavuus mitattuna lisäarvona henkilöä kohden on tuntuvasti yli EU:n keskiarvon.

Flash-Eurobarometristä 426 ”Pk-yritykset, resurssitehokkuus ja vihreät markkinat” kävi ilmi, että 50 prosentissa Suomen pk-yrityksistä oli yksi tai useampi kokoaikainen työntekijä, joka toimi vihreässä työtehtävässä ainakin osan ajasta (EU28:n keskiarvo 35 prosenttia). Suomessa on keskimäärin 1,7 kokoaikaista vihreää työntekijää kussakin pk-yrityksessä, mikä on sama kuin EU28:n keskiarvo. 9

Ekoinnovointi

Suomen tulokset ovat edelleen huippuluokkaa ekoinnovoinnin alalla. Suomi sijoittui vuonna 2015 vuoden 2013 tapaan jälleen toiseksi EU:n 28:aa jäsenvaltiota mittaavassa ekoinnovaatioindeksissä. Suomen kokonaistulos ylittää EU:n keskiarvon 40 prosentilla, kuten kaaviosta 2 käy ilmi.

Vuonna 2014 Suomi oli neljäntenä. Kansalliset asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että indeksi kuvaa erityisen korkeita ekoinnovaatiotuloksia. Samoin kuin kokonaispisteet, Suomen saamat pisteet ekoinnovaatiotulostaulun (Eco-Is) eri osissa ovat noudatelleet suurelta osin samaa linjaa vuodesta 2011 erityisine vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Euroopan komission vuonna 2014 laatimassa, Suomea koskevassa maakohtaisessa tutkimus- ja innovaatiokertomuksessa luodaan katsaus ekoinnovoinnin yleisiin esteisiin ja sitä edistäviin tekijöihin Suomessa. Kuten edellä mainittiin, yksi keskeisistä haasteista liittyy taloustilanteeseen. Taantuma ja IT-alan ongelmat ovat muun muassa vähentäneet jyrkästi sekä julkisia että yksityisiä tutkimus- ja kehitysinvestointeja. Hallituksen T&K-rahoituksen reaalimäärä väheni 13 prosenttia vuosina 2010–2014, ja T&K-bruttomenot vähenivät jyrkästi. Toinen merkittävä haaste Suomen innovointijärjestelmässä on vähäinen kansainvälisyys sekä suhteellisen hajanainen korkeakoulutusjärjestelmä.

Ongelmista huolimatta Suomi suoriutuu edelleen vertaisiaan paremmin, kun tarkastellaan korkean osaamistason henkilöresursseja, julkisia investointeja ja liiketoimintainvestointeja T&K-toimintaan sekä patenttihakemuksia. Ekoinnovoinnin pääasiallisena eteenpäin vievänä voimana ovat Suomen sijoittuminen edelleen maailman kärkeen T&K-intensiteetissä ja mainiot tulokset tieteellisen ja teknologisen huippuosaamisen alalla. ITIF-säätiö (Information Technology and Innovation Foundation) sijoitti Suomen kärkisijalle arvioidessaan, miten sen toimintamallit edistävät globaalia innovointijärjestelmää.

Ekoinnovoinnissa Suomella on useita klustereita eri teknologian aloilla, kuten materiaalien, energian ja maatalouden alalla. Suomi sijoittui myös toiseksi Maailman luonnonsäätiön WWF:n vuoden 2014 Cleantech-innovaatioiden listalla, jossa verrataan maita sen perusteella, millaiset edellytykset niissä on perustaa puhtaan teknologian alan start-up-yrityksiä ja edistää ympäristötekniikan kehittämistä. Suomen ympäristökeskuksen 11 laatiman raportin mukaan ekoinnovaatioiden kysyntä on merkittävää ja kasvussa, mutta suomalaisten yritysten on usein vaikeaa päästä kansainvälisille markkinoille. Etenkin start-up-yrityksillä ja pk-yrityksillä on vaikeuksia saada uusia tuotteitaan ja palveluitaan kansainvälisille markkinoille. Verkostoja ei ole tai ne ovat pieniä, eikä rahoitusta ole aina välttämättä saatavilla. Asiakkaiden voi olla vaikeaa tunnistaa ekologisten tuotteiden pitkän aikavälin hyötyjä, eivätkä he siis halua maksaa lisähintaa ympäristöystävällisistä tuotteista. Yleensäkin ekoinnovaatioiden takaisinmaksuaika on pitkä ja investoinneista saatava tuotto epävarmaa.

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran vuonna 2015 esittämässä julkaisussa ”Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle” 12 tarkastellaan kiertotalouden taloudellista potentiaalia Suomelle sekä kartoitetaan konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia. Sitran arvion mukaan kiertotaloudessa piilevä potentiaali Suomelle on noin 1,5–2,5 miljardia euroa. Osa yrityksistä hyötyy materiaalivirtojen tehokkaasta käytöstä välillisesti, toiset taas voivat myydä tuotteitaan ja palveluitaan uusien kiertotaloutta hyödyntävien liiketoimintamallien pohjalta. Sitran julkaisussa tarkastellaan paperiteollisuuden sivuvirtoihin liittyvää merkittävää alakohtaista potentiaalia, elintarviketeollisuuden mahdollisuuksia arvohävikin vähentämiseen, yksityisen kulutuksen liiketoimintapotentiaalia sekä rakennusteollisuudessa ja konepajateollisuudessa piileviä mahdollisuuksia.

Metsäteollisuuden ja puun arvoketjuun liittyy Suomessa kaksi kiertotalouden kannalta keskeistä seikkaa: paperikuidun talteenotto uusiokäyttöä varten muodostaa suuren osan kaikesta materiaalivirrasta ja valtaosa puujätteestä päätyy Suomessa energiajätteeksi. Kiertotalouden kannalta katsottuna paras potentiaali liittyy paperikuitujen kierron parantamiseen ja sivuvirtojen hyödyntämiseen.

Myös ruoan arvoketju maataloudesta vähittäiskauppaan ja ravintolapalveluihin sisältää kaksi kiertotalouden kannalta keskeistä tekijää: miten tehokkaasti alkuperäinen raaka-aine käytetään ja miten ravinteet siirtyvät takaisin ravinnekiertoon. Mahdollisiin korkean tason toimiin kuuluvat kotitalouksissa ja ravitsemuspalveluissa syntyvän ruokajätteen minimointi sekä syötäväksi kelpaamattoman ruokajätteen arvon mahdollisimman tehokas talteenotto polton sijaan. Suomen ruokaketjussa on todella ihanteellinen mahdollisuus edistää kiertotaloutta paikallistasolla.

Sitra tarkastelee myös kolmea kotitalouksien kulutukseen liittyvää, kiertotalouden kannalta mielenkiintoista ulottuvuutta eli mahdollisuuksia, joita syntyy jakamistaloudessa, second-hand-markkinoilla ja kotitalousjätteen kierrättämisessä. Kotitalousjätteen materiaalivirroista suuri osa on Suomessa ja muualla peräisin yksityisestä kulutuksesta, ja kulutusjäte päätyy yleensä kaatopaikoille lajittelemattomana. Ympäristöministeriön mukaan etenkin pakkausjätteen ja biojätteen kierrätystä voitaisiin lisätä Suomessa. EU:n lisätoimenpiteet auttaisivat myös nopeuttamaan kansallisen tason prosessia.

Sitran yksityiskohtaisen julkaisun lisäksi kiertotalous valittiin yhdeksi keskeiseksi hankkeeksi pääministeri Juha Sipilän vuoden 2015 hallitusohjelmassa, ja siihen suunniteltiin 40 miljoonan euron julkisia investointeja. Sitra on ollut tukemassa tähän liittyviä aloitteita, kuten kokeiluhankkeita, joilla pyritään helpottamaan konkreettisten liiketoimintamallien laatimista ja parhaiden käytäntöjen jakamista maassa. Erilaisten liiketoimintamallien toimivuutta ja toteutettavuutta testataan parhaillaan tekstiiliteollisuudessa, ravinteiden kierron alalla, kaupungeissa sekä teknologia- ja vientiyrityksissä.

Yhdessä EU:n uusien toimien kanssa rahoitusympäristö ja hallituksen valmius tukea kiertotaloutta Suomessa vaikuttavat todella lupaavilta.

Kuten edellä annettiin ymmärtää, yleinen resurssitehokkuus on yksi Suomen haasteista, ja se johtuu etenkin runsaasti resursseja kuluttavan teollisuuden suuresta määrästä taloudessa. Resurssitehokkuuden parantamiseksi on kaavailtu kansallisella tasolla useita toimenpiteitä, joita on esitetty esimerkiksi yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä ympäristöministeriön kanssa laaditussa työryhmän ehdotuksessa Kansalliseksi materiaalitehokkuusohjelmaksi.

Suomessa on neljä EMAS-järjestelmään rekisteröityä organisaatiota, ja tätä voidaan verrata EU:ssa rekisteröityneiden organisaatioiden kokonaismäärään, joka on 4 034. Tilanne ei ole muuttunut lokakuusta 2015. Rekisteröintien kattavuus on kuitenkin laaja, sillä rekisteröityihin kuuluu UPM Kymmene Oyj, jolla on 19 tuotantolaitosta Euroopassa, Kiinassa ja Uruguayssa. Euroopan ulkopuolella toimivat organisaatiot on voitu rekisteröidä EMAS-järjestelmään Suomessa vuodesta 2012.

EU-ympäristömerkkiin Suomessa on 14 käyttölupaa. Kaikkiaan käyttölupia on EU:ssa 1 875.

Jätehuolto

Jotta jätteestä tulee resurssi, tarvitaan seuraavia:

unionin jätelainsäädännön täysimääräinen täytäntöönpano jätehierarkioineen, jätteiden erilliskeräyksen varmistaminen, kaatopaikalle sijoittamisen vähentämistä koskevat tavoitteet yms.

syntyvien jätteiden asukaskohtaisen määrän ja absoluuttisen määrän vähentäminen

energian talteenoton rajoittaminen pelkästään materiaaliin, jota ei voida kierrättää, ja kierrätettävissä tai talteen otettavissa olevan jätteen kaatopaikalle sijoittamisesta luopuminen vähitellen.

Kestävän kehityksen tavoite 12:n mukaan jäsenvaltioiden on vähennettävä vuoteen 2030 mennessä merkittävästi jätteiden syntymistä ennaltaehkäisyn, vähentämisen, kierrätyksen ja uudelleenkäytön keinoin.

EU:n jätehuollon toimintamalli perustuu ”jätehierarkiaan”, joka on jätepolitiikan laadinnassa ja jätehuollon käytännön järjestämisessä noudatettava seuraavanlainen tärkeysjärjestys: ehkäiseminen; uudelleenkäyttö, kierrätys, talteenotto ja viimeisenä vaihtoehtona loppukäsittely (johon sisältyvät kaatopaikalle sijoittaminen ja poltto ilman energian talteenottoa). Jäsenvaltioiden suoriutumisen keskeisenä mittapuuna olisi pidettävä kierrätystavoitteissa edistymistä sekä asianmukaisen jätehuoltosuunnitelman 13 ja jätteiden syntymistä ehkäisevän ohjelman antamista. Tässä osiossa keskitytään yhdyskuntajätehuoltoon, jolle on asetettu EU:n lainsäädännössä pakolliset kierrätystavoitteet.

Suomessa syntyvän yhdyskuntajätteen 14 määrä ylittää EU:n keskiarvon (475 kg/vuosi/asukas vuonna 2014), mutta se on vähentynyt 493 kg:sta vuodessa asukasta kohti (2013) ja 482 kg:aan vuodessa asukasta kohti (2014). 15  

Kaavioon 3 on koottu eri tavoin käsitelty yhdyskuntajäte Suomessa kilogrammoina asukasta kohti. Sen mukaan poltto on lisääntynyt ja kaatopaikalle sijoittaminen vähentynyt.

Kaatopaikalle sijoittaminen on suhteellisen vähäistä (17 prosenttia) ja jää alle EU:n keskiarvon (28 prosenttia). Suomi on täyttänyt sekä vuodelle 2006 että vuodelle 2009 asetetut kaatopaikalle sijoittamisen vähentämistä koskevat tavoitteet. Suomi täytti myös vuotta 2016 koskevan 35 prosentin tavoitteen jo vuonna 2014.

Yhdyskuntajätteestä kierrätetään 33 prosenttia (ja kompostoidaan 15 prosenttia), mikä jää alle EU:n keskiarvon (44 prosenttia), kuten kaaviosta 4 käy ilmi.

Kierrätysaste on vähentynyt vuoden 2011 jälkeen ja pysynyt muuttumattomana vuosina 2013–2014. Se jää EU:n jätepuitedirektiivissä asetetusta yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteesta 18 , joka on 50 prosenttia vuoteen 2020 mennessä (ks. kaavio 4). Parin aiemman vuoden tavoin jätteiden poltto oli pääasiallinen jätehuollon menetelmä ja sen osuus jatkoi kasvuaan (42 prosenttia vuonna 2013, 50 prosenttia vuonna 2014).

Jätteenpolton verottamista koskevia mahdollisuuksia on tutkittu Suomessa monta kertaa, viimeksi vuonna 2014, mutta tutkimukset eivät ole johtaneet tällaisen veron käyttöönottoon. Huomioon ei ole kuitenkaan otettu esimerkiksi jätteiden polton ja rinnakkaispolton yhdenvertaisen kohtelun tarvetta, suhdetta EU:n päästökauppajärjestelmään eikä vaikutuksia, joita aiheutuu yhdyskuntajätteen viemisestä poltettavaksi naapurijäsenvaltioihin.

Valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa, joka sisältää jätteiden syntymisen ehkäisemistä koskevan ohjelman, on asetettu tavoitteiksi 30 prosentin kierrättäminen, 6 prosentin kompostointi syntypaikalla, 14 prosentin kompostointi ja mädätys, 30 prosentin talteenotto energiana ja 20 prosentin sijoittaminen kaatopaikalle vuoteen 2016 mennessä. Valtakunnallista jätesuunnitelmaa 2008–2016 tarkistetaan parhaillaan. Vuonna 2016 tuli voimaan orgaanisen jätteen sijoittamista kaatopaikalle koskeva uusi kielto.

Vastikään tehdyn tutkimuksen mukaan nykyisen lainsäädännön täysimääräisellä täytäntöönpanolla voitaisiin luoda yli 4 800 työpaikkaa Suomessa ja lisätä jätealan vuotuista liikevaihtoa yli 514 miljoonaa euroa. Resurssitehokasta Eurooppaa koskevassa etenemissuunnitelmassa pohditaan, miten Euroopan taloudesta saadaan kestävä vuoteen 2050 mennessä, ja siinä asetetuissa tavoitteissa edistymällä voitaisiin luoda yli 6 500 uutta työpaikkaa ja lisätä jätealan vuotuista liikevaihtoa yli 690 miljoonaa euroa. 19

Ehdotetut toimet

Otetaan käyttöön uusia toimintapolitiikkoja, kuten taloudellisia välineitä tai tuottajavastuujärjestelmiä, jätteen synnyn ennaltaehkäisyn edistämiseksi sekä uusiokäytön ja kierrätyksen tekemiseksi taloudelliselta kannalta houkuttelevammaksi.

Ohjataan uudelleen käytettävissä ja kierrätettävissä oleva jäte pois poltosta esimerkiksi ottamalla käyttöön jätteiden poltosta perittävä vero.

2.Suojellaan, säästetään ja parannetaan luonnonpääomaa

Luonto ja luonnon monimuotoisuus

Luonnon monimuotoisuutta koskevalla EU:n strategialla pyritään pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen EU:ssa vuoteen 2020 mennessä, ennallistamaan ekosysteemit ja ekosysteemipalvelut mahdollisimman pitkälle ja tehostamaan toimia, joilla torjutaan koko maailman luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. EU:n lintu- ja luontodirektiivillä pyritään pääsemään suojeltujen lajien ja luontotyyppien suojelun suotuisalle tasolle.

Kestävän kehityksen tavoite 14:n mukaan maiden on suojeltava ja käytettävä valtameriä, meriä ja meriluonnonvaroja kestävällä tavalla, ja kestävän kehityksen tavoite 15:n mukaan maiden on suojeltava maaekosysteemejä, palautettava niitä ennalleen ja edistettävä niiden kestävää käyttöä, harjoitettava kestävää metsänhoitoa, torjuttava aavikoitumista ja pysäytettävä maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen.

Vuonna 1992 annettu EU:n luontodirektiivi ja vuonna 1979 annettu lintudirektiivi ovat EU:n luonnonsuojelua koskevan EU:n lainsäädännön kulmakivet. Natura 2000 on maailman laajin suojeltujen alueiden koordinoitu verkosto. Se on keskeinen väline, jonka avulla Euroopan arvokkaimpien ja uhanalaisimpien lajien ja luontotyyppien sekä niiden ekosysteemien pitkän aikavälin suojelua, säilyttämistä ja selviytymistä koskevat direktiivien tavoitteet voidaan saavuttaa ja toteuttaa.

Suojeltujen alueiden nimittäminen luontodirektiivin mukaisiksi erityisten suojelutoimien alueiksi ja lintudirektiivin mukaisiksi erityisiksi suojelualueiksi on tärkeä virstanpylväs pyrittäessä saavuttamaan direktiivien tavoitteet. Jäsenvaltioiden suoriutumista olisi mitattava erityisesti tarkastelemalla luontodirektiivin 17 artiklaan ja lintudirektiivin 12 artiklaan perustuvissa kertomuksissa esitettyjä tuloksia ja edistymistä niin maa- kuin merialueiden nimeämisessä 20 yhteisön tärkeänä pitämiksi alueiksi / erityisiksi suojelualueiksi sekä erityisten suojelutoimien alueiksi.

Vuoden 2016 alussa 12,7 prosenttia Suomen kansallisesta pinta-alasta kuului Natura 2000 -verkostoon (EU:n keskiarvo: 18,1 prosenttia). Lintudirektiivin mukaisia erityisiä suojelualueita oli 7,9 prosenttia (EU:n keskiarvo: 12,3 prosenttia) ja luontodirektiivin mukaisia yhteisön tärkeänä pitämiä alueita 12,5 prosenttia (EU:n keskiarvo: 13,8 prosenttia). Suomessa on kaikkiaan 1 865 Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa aluetta.

Yhteisön tärkeänä pitämien alueiden verkoston riittävyyttä Suomessa luontodirektiivin liitteessä II lueteltujen lajien ja liitteessä I lueteltujen luontotyyppien osalta koskevan arvioinnin 21 perusteella Suomen Natura 2000 -verkostoa pidetään kattavana alpiinisilla alueilla ja lähes kattavana Itämeren boreaalisilla alueilla ja merialueilla. Puutteita on kuitenkin yhteisön tärkeänä pitämien alueiden verkostoon kuuluvien merialueiden nimeämisessä, kuten kaaviosta 5 22 käy ilmi.

Erityisten suojelutoimien alueiden nimeämisprosessi on saatu lähes päätökseen.

Suomi on kehittänyt suojelualueilleen uuden suunnittelu- ja valvontajärjestelmän, johon sisältyy säännöllisin väliajoin tehtävä arviointi Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden luontotyyppien ja lajien tilasta. Hoitosuunnitelmat ovat kytköksissä tähän järjestelmään. Useimmista Natura 2000 -verkostoon kuuluvista alueista huolehtii Metsähallitus, joka on valtion omistamien maa- ja vesialueiden käytön kehittämiseen keskittyvä valtion omistama organisaatio.

Luontoon liittyvien valitusten ja rikkomisten määrä on Suomessa melko pieni. Valtaosa valituksista ja rikkomisista liittyy lintudirektiivin 9 artiklan ja luontodirektiivin 16 artiklan poikkeuksiin. Valitukset koskevat yleisimmin susikannan hoitoa.

Luontodirektiivin 17 artiklan mukaisesta Suomen kertomuksesta 24 käy ilmi, että 34 prosenttia luontotyyppiä koskevista arvioinneista viittaa suotuisaan suojelutasoon 25 (EU27:ssä vastaava luku oli 16 prosenttia). Suojelutasoa pidettiin epäsuotuisana/riittämättömänä 39 prosentissa (EU27:ssä 47 prosenttia) ja epäsuotuisana/huonona 26 prosentissa (EU27:ssä 30 prosenttia), kuten kaaviosta 6 26 käy ilmi. Useimmiten hyvin merkittävää painetta luontotyypeille aiheuttaa maataloustoiminta. Lajeja (muita kuin lintuja) koskevista arvioinneista 46 prosentissa suojelutasoa pidettiin suotuisana (EU27:ssä 23 prosentissa), 35 prosentissa epäsuotuisana/riittämättömänä (EU27:ssä 42 prosenttia) ja 11 prosentissa epäsuotuisana/huonona (EU 27:ssä 18 prosentissa).

Lintudirektiivin 12 artiklan mukaisen kertomuksen 28  tulosten perusteella pesivien lintujen kannan lyhyen aikavälin kehityssuunta näyttää olevan 29 prosentilla lajeista kasvussa. Lajeista 27 prosentin kanta näyttää pysyvän vakaana, ja kanta näyttää olevan laskussa 27 prosentilla lajeista, kuten kaaviosta 7 käy ilmi. Pitkän aikavälin suuntausten osuudet ovat puolestaan 38 prosenttia, 16 prosenttia ja 24 prosenttia. Vuodesta 1950 lähtien Euroopan maatalousmailla elävät lintukannat ovat vähentyneet puoleen. Näin on käynyt myös Suomessa.

Suomessa esiintyvistä lajeista on paljon tietoa. Suomessa elävistä noin 45 000 lajista on onnistuttu arvioimaan yli 21 000 lajin uhkataso. Tämän perusteella voidaan todeta, että kaikista arvioiduista lajeista yksi kymmenestä on Suomessa uhanalainen.

Uusimman lintujen punaisen listan 30 (2015) mukaan 245 lintulajista 36 prosenttia on uhanalaisia, 9 prosenttia silmälläpidettäviä ja 55 prosenttia elinvoimaisia. Kohdennetuilla suojelutoimilla on saatu aikana tuloksia, mikä näkyy maa- ja merikotkien, valkoselkätikkojen ja muuttohaukkojen kannan elpymisenä. Toisaalta yleisten metsälintujen vähentyminen Etelä-Suomen hoidetuista metsistä on herättänyt viime aikoina huolta. Nisäkkäiden punaiseen listaan (2015) liittyvä arviointi osoittaa, että naali on äärimmäisen uhanalainen laji ja saimaannorppa, ahma, susi ja ripsisiippa ovat uhanalaisia lajeja. Metsäjänis ja saukko eivät kuitenkaan ole enää uhanalaisia. Lintujen kohdalla merkittävimpiä uhkia ovat pesimisalueilla, muuttoreiteillä ja talvehtimispaikoilla tapahtuvat muutokset. Nisäkkäiden kohdalla merkittävimpiä uhkia ovat metsästys (myös laiton metsästys), ilmastonmuutos ja pieniin kantoihin liittyvät satunnaiset tekijät.

Suomessa toteutetaan laajamittaista integroitua LIFE-hanketta ”Freshabit” (20 miljoonaa euroa), jossa pyritään kehittämään uusia menetelmiä ja indikaattoreita sisävesien luontotyyppien suojelutason arvioimiseksi. Tarkoituksena on parantaa Natura 2000 -verkostoon kuuluvien sisävesialueiden ekologista tilaa, hoitoa ja kestävää käyttöä valuma-alueiden ongelmiin puuttumalla. Kyseessä on tärkeä esittelyhanke siitä, miten eri alat saadaan mukaan vesipolitiikan puitedirektiivin sekä lintu- ja luontodirektiivin täytäntöönpanoon.

Suomen pinta-alasta noin 78 prosenttia on metsää. Vain noin 9 prosenttia metsäalasta on kuitenkin suojattu kokonaan metsänhoitotoimilta, ja valtaosa suojelluista alueista sijaitsee Pohjois-Suomessa. Suomella on tällä hetkellä kunnianhimoinen biotaloutta koskeva tavoite, jossa kaavaillaan myös puutavaran käytön lisäämistä.

Ehdotetut toimet

Täydennetään Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden nimeämisprosessia merialueilla ja varmistetaan, että alueiden tarvittavilla suojelutoimenpiteillä pystytään säilyttämään yhteisön tärkeänä pitämät lajit ja luontotyypit suotuisalla suojelutasolla tai palauttamaan ne tälle tasolle koko luontaisella levinneisyysalueellaan.

Luonnonpääoman arvioiminen

Vuoteen 2020 tähtäävän luonnon monimuotoisuutta koskevan EU:n strategian mukaan jäsenvaltioiden on kartoitettava ja arvioitava kansallisella alueellaan olevien ekosysteemien ja ekosysteemipalvelujen tila vuoteen 2014 mennessä, arvioitava kyseisten palvelujen taloudellista arvoa ja edistettävä näiden arvojen sisällyttämistä tilinpito- ja raportointijärjestelmiin EU:ssa ja kansallisella tasolla vuoteen 2020 mennessä.

Suomessa on toteutettu toimia ekosysteemien ja niiden tuottamien palvelujen kartoitukseen ja arviointiin liittyvässä MAES-hankkeessa laaditun kehyksen mukaisten indikaattorien kehittämiseksi. Pääpaino on biofyysisessä kirjanpidossa. Kansalliseen ekosysteemipalvelujen taloudellisen merkityksen arviointiin (Suomen TEEB) 2015 sisältyi yleiskatsaus tärkeimpiin ekosysteemipalveluihin 31 sekä niiden tarjontaa edistäviin keskeisiin tekijöihin ja niiden tarjontaan vaikuttaviin tuleviin suuntauksiin, ehdotuksia ekosysteemipalveluiden arvoa kuvaavien indikaattoreiden laatimiseksi, spaatiaalinen tapaustutkimus (myös kanta vihreään infrastruktuuriin), toimintapolitiikkaan ja hallintoon liittyviä kysymyksiä ja muita ohjetyökaluja, luonnonpääoman kirjanpitoa koskeva rajattu arviointi ja ekosysteemipalveluiden ja vihreän talouden välisen suhteen tarkastelu.

Ehdotetut toimet

Jatketaan ekosysteemien ja niiden tuottamien palveluiden kartoituksen ja arvioinnin tukemista, arvottamista ja luonnonpääoman kirjanpitojärjestelmien kehittämistä.

Vihreä infrastruktuuri

Vihreää infrastruktuuria koskevassa EU:n strategiassa 32 edistetään vihreän infrastruktuurin sisällyttämistä asiaankuuluviin suunnitelmiin ja ohjelmiin luontotyyppien esiintymisalueiden pirstaloitumisen estämiseksi ja ekologisten yhteyksien säilyttämiseksi tai palauttamiseksi, ekosysteemien kestävyyden vahvistamiseksi ja tätä kautta ekosysteemipalveluiden tarjonnan jatkumisen turvaamiseksi.

Vihreä infrastruktuuri tarjoaa ekologisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia hyötyjä luonnonmukaisten ratkaisujen avulla. Se auttaa ymmärtämään, kuinka arvokasta hyötyä luonto tuo yhteiskunnalle, ja mobilisoimaan investointeja tämän hyödyn ylläpitämiseksi ja parantamiseksi.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmassa (METSO) Metsähallitus on ennallistanut metsiä ja soita suojelluilla alueilla lähes 17 400 hehtaaria vuosina 2008–2015 ja yli 26 000 hehtaaria ennen vuotta 2008. Ennallistetut alueet käsittävät noin 0,1 prosenttia Suomen pinta-alasta.

Metsähallituksella on erityinen lain mukainen velvollisuus suojella valtionmaiden luonnon monimuotoisuutta. Puuntoimituksen ohella kaupallisesti hoidettujen metsien ekologiset arvot voidaan turvata ympäristönhoidon standardeilla. Arvokkaat luontotyypit on jätetty kaupallisen metsänhoidon ulkopuolelle ja yhdistetty ekologisilla käytävillä ja askelkivillä. Ekologiseen verkostoon sisältyy useita puskurialueita, kuten ympäristöllisesti arvokkaita metsiä ja luonnon monimuotoisuutta vahvistavia alueita. Myös virkistys- ja maisemansuojelualueet tukevat vihreää infrastruktuuria.

Suomen ympäristökeskus toteutti Vihreä infra hankkeen 33 , jossa tarkasteltiin ekosysteemipalveluiden ja luonnon monimuotoisuuden riippuvuutta vihreästä infrastruktuurista. Vihreä infra hankkeen tavoitteena oli arvioida, miten kansallisia politiikkakeinoja, kuten lainsäädäntöä, voidaan kehittää vihreän infrastruktuurin suojelemiseksi ja parantamiseksi. Sen tavoitteena oli myös kehittää uutta paikkatietopohjaista menetelmää, joka auttaa ohjaamaan maankäyttöä ja vihreää infrastruktuuria koskevia päätöksiä. Paikkatietopohjaisella menetelmällä pyritään määrittämään vihreän infrastruktuurin keskeiset alueet arvioimalla kattavasti monenlaisten ekosysteemipalveluiden tarjoamisen ennakkoedellytyksiä.

Suomen TEEB perustuu Pohjoismaiden TEEB:n rajattuun arviointiin, ja se toteutetaan tiiviissä yhteistyössä useiden käynnissä olevien kansallisten hankkeiden, kuten FESSI-hankkeen (Suomen ekosysteemipalveluja kuvaavien indikaattoreiden kehittämishanke) ja Vihreä infra hankkeen, kanssa.

Maaperän suojelu

Maaperän suojelua koskevassa EU:n teemakohtaisessa strategiassa on otettu esille tarve varmistaa maaperän kestävä käyttö. Tämä edellyttää, ettei maaperän anneta pilaantua enempää, että maaperälle kuuluvat tehtävät säilyvät ja että pilaantunut maaperä ennallistetaan. Eurooppa 2020 -strategiaan kuuluvassa resurssitehokasta Eurooppaa koskevassa vuoden 2011 etenemissuunnitelmassa esitetään, että vuoteen 2020 mennessä EU:n politiikoissa on otettava huomioon niiden suorat ja välilliset vaikutukset maankäyttöön EU:ssa ja maailmanlaajuisesti. Siinä esitetään myös, että maata otetaan käyttöön ainoastaan tavoitteen sallimaa tahtia ja että vuoteen 2050 mennessä on lakattu ottamasta uutta maata käyttöön.

Kestävän kehityksen tavoite 15:n mukaan maiden on torjuttava aavikoitumista, ennallistettava pilaantuneita alueita ja maaperää, myös aavikoituneita tai kuivuudesta ja tulvista kärsineitä alueita, ja pyrittävä saavuttamaan nollataso maaperän pilaantumisessa vuoteen 2030 mennessä.

Maaperä on elämälle ja taloudelle tärkeä luonnonvara. Se tuottaa keskeisiä ekosysteemipalveluita, kuten ruokaa sekä kuitua ja biomassaa uusiutuvaa energiaa varten. Se myös sitoo hiiltä, puhdistaa vesiä ja suojaa tulvilta sekä tuottaa raaka-aineita ja rakennusmateriaaleja. Maaperä on rajallinen ja erityisen herkkä luonnonvara. Kaupunkikehitykseen ja infrastruktuuriin käytettyä maata ei erittäin todennäköisesti voida palauttaa luonnontilaansa, ja tällaisiin tarkoituksiin tarvittava maa otetaan useimmiten maatalousmaa-alueilta. Maankäyttö lisää luontotyyppien esiintymisalueiden pirstaloitumista. Maaperän suojeluun ei sovelleta kattavaa ja yhtenäistä säännösten joukkoa EU:ssa. Maatalouden, veden, jätteiden, kemikaalien ja teollisuudesta aiheutuvan pilaantumisen torjunnan kaltaisilla aloilla laaditut EU:n nykyiset toimintapolitiikat suojelevat kuitenkin osaltaan maaperää. Maaperän pilaantumisen jatkuminen viittaa kuitenkin siihen, että suojelu on riittämätöntä.

Maata peitetään keinotekoisesti asutusta, tuotantojärjestelmiä ja infrastruktuuria varten. Keinotekoisesti peitetty maa-alue voidaan jakaa rakennettuihin alueisiin (rakennukset) ja rakentamattomiin alueisiin (lineaariset kuljetusverkot ja niihin liittyvät alueet).

Infrastruktuuriin vuosittain käytetyn maan osuus (keinotekoisten alueiden kasvu) oli CORINE maanpeite tietoaineiston mukaan Suomessa 0,41 prosenttia vuosina 2006–2012, mikä vastaa EU:n keskiarvoa (0,41 prosenttia). Käytännössä tämä merkitsee 1 851:tä hehtaaria vuodessa. 34 Maa otettiin pääasiassa asuin-, palvelu- ja virkistyskäyttöön.

Vuotuinen infrastruktuuriin käytetyn maan osuus (keinotekoisten alueiden kasvu) oli 1,96 prosenttia vuosina 2000–2006, mikä jää EU:n keskiarvosta (2,90 prosenttia). Käytännössä tämä merkitsi 1 544:ää hehtaaria vuodessa, ja maa otettiin pääasiassa asuin-, palvelu- ja virkistyskäyttöön. Rakennetun maan osuus vuonna 2009 oli 0,59 prosenttia, mikä on selvästi EU:n keskiarvoa (3,23 prosenttia) vähemmän. 35

Vuonna 2010 veden aiheuttama maaperän eroosio oli Suomessa 0,06 tonnia/hehtaari/vuosi, mikä oli selvästi alle EU28:n keskiarvon (2,46 tonnia). 36

Edelleenkään ei ole olemassa EU:n laajuisia tietoaineistoja, joiden avulla voitaisiin laatia maaperän orgaanisen aineksen vähentymistä, pilaantuneita alueita, maaperän biologiaan kohdistuvia paineita ja hajakuormitusta kuvaavia viiteindikaattoreita.

Maaperän suojelua käsittelevä EU:n asiantuntijaryhmä tekee parhaillaan ajantasaistettua kartoitusta ja arviota maaperän suojelupolitiikan välineistä Suomessa ja muissa EU:n jäsenvaltioissa.

Kaaviossa 8 on esitetty erilaiset maanpeitetyypit Suomessa vuonna 2012.

Merten suojelu

EU:n rannikko- ja merialueita koskevassa toimintapolitiikassa ja lainsäädännössä edellytetään, että vuoteen 2020 mennessä merivesiin kohdistuvien paineiden vaikutusta vähennetään ympäristön hyvän tilan saavuttamiseksi tai ylläpitämiseksi ja että rannikkoalueita hoidetaan kestävällä tavalla.

Kestävän kehityksen tavoite 14:n mukaan maiden on suojeltava valtameriä, meriä ja meriluonnonvaroja ja käytettävä niitä kestävällä tavalla kestävän kehityksen mukaisesti.

Meristrategiapuitedirektiivillä 38 pyritään saavuttamaan ympäristön hyvä tila EU:n merivesissä vuoteen 2020 mennessä soveltamalla ekosysteemiin perustuvaa lähestymistapaa meriympäristöön vaikuttavan ihmisen toiminnan hallintaan. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on laadittava ja pantava täytäntöön merivesiään varten meristrategia ja tehtävä yhteistyötä saman merialueen tai osa-alueen jakavien jäsenvaltioiden kanssa.

Meristrategioidensa yhteydessä jäsenvaltioiden oli tehtävä alustava arviointi merivesistään, määritettävä ympäristön hyvä tila 39 ja asetettava ympäristötavoitteet heinäkuuhun 2012 mennessä. Niiden piti myös määrittää seurantaohjelmat merivesiensä jatkuvaa arviointia varten heinäkuuhun 2014 mennessä. Seuraavaksi meristrategiassa on laadittava toimenpideohjelma (2016).

Suomella on suojeltuja merialueita 8 153,3 neliökilometriä Itämerellä. 40  

Meristrategiapuitedirektiiviä täytäntöön pannessaan Suomi käsittelee ympäristön hyvää tilaa kaikkien kuvaajien kannalta. Se on yleisesti ottaen soveltanut voimassa olevia EU:n vaatimuksia ja standardeja. Suomi korostaa voimakkaasti standardeja ja arviointeja, jotka on laadittu alueella Itämeren alueen merellistä suojelua koskevan yleissopimuksen ja Itämeren suojelukomission (HELCOM) kautta. Ympäristön hyvän tilan määritelmä on kuitenkin yleensä laadullinen, eikä sitä siksi ole vielä määritelty mitattavissa olevalla tavalla 41 .

On siis liian aikaista sanoa, onko Suomen merivesien tila hyvä, sillä jo ympäristön hyvän tilan määrittämisessä on ollut puutteita.

Suomi otti käyttöön merivesiensä seurantaohjelman vuonna 2014. Seurantaohjelma on pitkälle mietitty ja riittävä monilla alueilla. 42

Ehdotetut toimet

Jatketaan ympäristön hyvän tilan määritelmien parantamista erityisesti biologisen monimuotoisuuden kuvaajien osalta myös tekemällä alueellista yhteistyötä asiaankuuluvaa alueellista merisopimusta hyödyntäen.

Määritetään tiedoissa olevat puutteet ja korjataan ne.

Jatketaan EU:n muussa lainsäädännössä edellytettyjen olemassa olevien seurantaohjelmien yhdentämistä ja alueiden tai osa-alueiden tasolla, esimerkiksi Itämeren suojelukomissiossa, laadittujen yhteisten seurantaohjelmien toteuttamista.

Jatketaan seurantamenetelmien vertailukelpoisuuden ja johdonmukaisuuden parantamista Suomen merialueilla.

Varmistetaan, että seurantaohjelmalla voidaan todella seurata asianmukaisesti edistymistä kohti ympäristön hyvää tilaa.

3.Kansalaisten terveyden ja elämänlaadun varmistaminen

Ilmanlaatu

EU:n ilmanpuhtautta edistävässä politiikassa ja lainsäädännössä edellytetään, että unionin ilmanlaatua parannetaan merkittävästi ja sitä on saatava lähemmäs Maailman terveysjärjestön WHO:n suosittelemia tasoja. Ilmansaasteita ja niiden vaikutusta ekosysteemeihin ja luonnon monimuotoisuuteen olisi vähennettävä lisää. Pitkän aikavälin tavoitteeksi on asetettava, ettei kriittisten kuormitusten ja tasojen raja ylity. Tämä edellyttää lisää toimia, jotta unionin ilmanlaatua koskevaa lainsäädäntöä voidaan noudattaa täysimääräisesti, sekä vuoden 2020 jälkeisten strategisten tavoitteiden ja toimien määrittämistä.

EU on laatinut kattavasti ilmanlaatua koskevaa lainsäädäntöä 43 , jossa vahvistetaan terveyteen perustuvat standardit ja tavoitteet useiden epäpuhtauksien osalta. Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että erilaisten epäpuhtauksien pitoisuuksista ilmakehässä annetaan kansalaisille säännöllisesti ajantasaista tietoa. Lisäksi päästörajadirektiivissä säädetään kansallisen tason päästövähennyksistä, joihin olisi päästävä tärkeimpien epäpuhtauksien osalta.

Useiden epäpuhtauksien päästöt ovat vähentyneet merkittävästi Suomessa. 44 Rikin oksidien (–83 prosenttia), typen oksidien (–52 prosenttia) ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (–70 prosenttia) vähentyminen vuosina 1990–2014 on varmistanut, että näiden epäpuhtauksien päästöt ilmaan pysyvät nykyisten kansallisten päästörajojen sisällä. 45 Sen sijaan ammoniakkipäästöt ovat vähentyneet hyvin vähän (–2 prosenttia), ja ne ylittävät edelleen nykyiset päästörajat yli 15 prosentilla.

Samaan aikaan Suomen ilmanlaatu herättää edelleen huolta. Vuonna 2013 Euroopan ympäristökeskus 46 arvioi, että noin 1 730 ennenaikaista kuolemaa johtui ilmaan kertyvistä pienhiukkasista 47 ja 80 otsonipitoisuuksista 48 . Vaikka on harvinaista, että esimerkiksi kaaviossa 9 49 esitetyt EU:n ilmanlaadun standardit ylittyvät, pitoisuudet aiheuttavat kuitenkin merkittäviä terveysriskejä.

Vuonna 2014 EU:n ilmanlaadun standardit ylittyivät typpidioksidin (NO2) 50 pitoisuuksien vuotuisen keskiarvon osalta yhdellä ilmanlaatualueella (Helsinki 51 , joka kuului pidennetyn määräajan piiriin ja jonka tarvitsi osoittaa vaatimustenmukaisuutensa vasta vuodesta 2015 lähtien). Vuotuisten keskipitoisuuksien tavoitearvot ylittyivät lisäksi arsenikin ja bentso(a)pyreenin osalta vähintään yhdellä ilmanlaatualueella. 52 Joinakin vuosina myös kadmiumin ja nikkelin tavoitearvot saattavat ylittyä.

Arvioiden mukaan ilmansaasteista aiheutuvat terveyteen liittyvät ulkoiset kustannukset ovat Suomessa yli 2 miljardia euroa vuodessa (oikaistu, 2010). Arviossa otetaan huomioon terveenä elämiseen liittyvä olennainen arvo sekä taloudelle aiheutuvat suorat kustannukset. Nämä suorat talouskustannukset aiheutuvat ilmansaasteista johtuvien sairauspoissaolojen vuoksi joka vuosi menetettävistä 542 000 työpäivästä. Näihin liittyvät työnantajien kustannukset nousevat 74 miljoonaan euroon vuodessa (oikaistu, 2010), terveydenhuollon kustannukset yli 8 miljoonaan euroon vuodessa (oikaistu, 2010) ja maatalouden kustannukset (sadon menetykset) 29 miljoonaan euroon vuodessa (2010). 53

Ehdotetut toimet

Säilytetään ilmansaasteista aiheutuvat päästöt laskusuunnassa, jotta nykyisin voimassa olevia kansallisia päästörajoja ja ilmanlaadun raja-arvoja pystytään noudattamaan täysimääräisesti ja jotta ilmansaasteiden haittavaikutuksia terveydelle, ympäristölle ja taloudelle saadaan vähennettyä.

Vähennetään ammoniakkipäästöjä (NH3) niin, että ne pysyvät nykyisin voimassa olevien kansallisten päästörajojen 54 sisällä, esimerkiksi ottamalla käyttöön vähäpäästöistä maataloustekniikkaa tai laajentamalla tällaisen tekniikan käyttöä.

Vähennetään typen oksidien (NOx) päästöjä niin, että ne ovat nykyisin voimassa olevien kansallisten päästörajojen 55 mukaisia ja/tai vähennetään typpidioksidin (NO2) (ja otsonin) pitoisuuksia muun muassa vähentämällä liikenteeseen liittyviä päästöjä etenkin kaupunkialueilla ja erityisesti Helsingissä.

Melu

Ympäristömeludirektiivissä säädetään yhteisestä toimintamallista ympäristömelulle altistumisen haittavaikutusten välttämiseksi, ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.

Liiallinen melu on yksi keskeinen terveysongelmien aiheuttaja. 56 Melun lieventämiseksi EU:n säännöstössä säädetään useista vaatimuksista, kuten ympäristömelulle altistumisen arvioinnista melukartoituksen avulla, ympäristömelun ja sen vaikutuksia koskevan tiedon yleisen saatavuuden varmistamisesta ja toimintasuunnitelmien antamisesta ympäristömelun ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi tarvittaessa sekä hyvän akustisen ympäristön laadun säilyttämiseksi.

Suomen viranomaiset ovat täyttäneet kaikki ympäristömeludirektiivin 57 mukaiset velvollisuutensa nykyisellä raportointikaudella.

Veden laatu ja vesienhoito

EU:n vesipolitiikassa ja -lainsäädännössä edellytetään, että paineiden vaikutusta vaihettumisalueiden vesiin, rannikkovesiin ja sisävesiin (pinta- ja pohjavesiin) vähennetään merkittävästi vesistöjen hyvän tilan saavuttamiseksi, ylläpitämiseksi tai vahvistamiseksi vesipolitiikan puitedirektiivissä määritellyllä tavalla. Siinä edellytetään lisäksi että turvallista juoma- ja uimavettä koskevat korkeat laatunormit hyödyttävät kansalaisia kaikkialla unionissa ja että ravinnekierto (typpi ja fosfori) ovat kestävämmällä ja resurssitehokkaammalla tavalla hallinnassa.

Kestävän kehityksen tavoite 6:n mukaan maiden on varmistettava kaikille veden saanti ja jätevesihuolto sekä niiden kestävä hoito.

EU:n vesipolitiikan ja -lainsäädännön yleisenä päätavoitteena on varmistaa, että kaikilla eurooppalaisilla on käytettävissään riittävästi hyvälaatuista vettä. EU:n vesilainsäädännöllä 58 pyritään varmistamaan kaikkien vesistöjen hyvä tila kaikkialla Euroopassa ratkaisemalla kuormituslähteisiin (esimerkiksi maataloudesta, kaupunkialueilta ja teollisesta toiminnasta tuleva kuormitus), vesimuodostumien fyysisiin ja hydrologisiin muutoksiin sekä tulvariskien hallintaan liittyvät ongelmat.

Vesipolitiikan puitedirektiivissä vaaditaan laatimaan vesienhoitosuunnitelmat. Sen avulla voidaan saavuttaa vesiympäristön suojelu, parantaminen ja kestävä käyttö kaikkialla Euroopassa. Se kattaa järvien ja jokien kaltaiset makeat pintavedet, pohjavedet, suistot ja rannikkovedet yhteen merimailiin asti.

Suomi on toimittanut komissiolle tietoja vesienhoitosuunnitelmien toisesta laadintakierroksesta. Komissio ei ole kuitenkaan pystynyt vielä validoimaan kyseisiä tietoja kaikkien jäsenvaltioiden osalta, joten niitä ei käydä tässä yhteydessä läpi.

Vesienhoitosuunnitelmiensa ensimmäisellä laadintakierroksella Suomi raportoi 1 602 joen, 4 275 järven, 276 rannikkovesialueen ja 3 804 pohjavesimuodostuman tilasta. Vesimuodostumien pinta-alan puolesta suunnitelmat kattavat 85 prosenttia kaikista Suomen järvistä, noin 90 prosenttia joista ja 100 prosenttia rannikkovesistä. Kaikkiaan 30 prosentissa luonnontilaisista pintavesimuodostumista ekologinen tila 59 oli hyvä tai korkea (53 prosentin tila ei ollut tiedossa) ja 35 prosenttia voimakkaasti muutetuista tai keinotekoisista vesimuodostumista 60 ylsi hyvään tai korkeaan ekologiseen potentiaaliin. Hyvään kemialliseen tilaan ylsi pintavesimuodostumista 63 prosenttia (37 prosentin tila ei tiedossa), 90 prosenttia voimakkaasti muutetuista ja keinotekoisista vesimuodostumista ja 92 prosenttia pohjavesimuodostumista. 61 Pohjavesimuodostumista 98 prosentin määrällinen tila on hyvä. 62 .

Suomen vesistöille aiheutuu eniten painetta hajakuormituksesta 63 , joka vaikuttaa 20 prosenttiin pintavesimuodostumista. Pistekuormitus ja veden virtauksen sääntely tai morfologiset muutokset vaikuttavat pieneen osaan vesimuodostumista (5 prosenttia ja 3 prosenttia). Alueelliset erot ovat suuria: esimerkiksi Kokemäenjoen alueella maan lounaisosassa 48 prosenttia vesimuodostumista on hajakuormituksen kohteena, 18 prosenttia pistekuormituksen kohteena ja 8 prosentissa on tapahtunut hydrologis-morfologisia muutoksia.

Suomen vesienhoitosuunnitelman puutteet liittyvät siihen, ettei monien vesimuodostumien tila ole tiedossa. Toimenpideohjelmien odotetaan parantavan luonnon pintavesimuodostumien ekologista tilaa 6 prosentilla ja keinotekoisten tai voimakkaasti muutettujen vesimuodostumien ekologista potentiaalia 9 prosentilla. Vesimuodostumien kemiallisessa tilassa ei odoteta tapahtuvan juuri mitään parannuksia. Poikkeuksia on myönnetty hyvin paljon.

Suomi on tarkistanut vastikään nitraattidirektiivin täytäntöönpanemiseksi laadittua toimintaohjelmaansa. Toimintaohjelmaa sovelletaan koko kansallisella alueella. Vuosia 2008–2011 koskevien tietojen mukaan pohja- ja pintavesien nitraattipitoisuudet eivät aiheuttaneet erityistä huolta. Suomi on kuitenkin yksi Itämeren rannikkovaltioista. Ravinteet ovat kuormittaneet Itämerta pahoin. Itämeren suojelukomission laatiman normalisoituja typpipäästöjä koskevan arvion mukaan esimerkiksi Suomen typpipäästöt Perämerellä ovat lisääntyneet. 64 Myös metsäekosysteemien lannoitus aiheuttaa huolta, sillä se saattaa lisätä ravinteiden huuhtoutumista Itämereen.

Juomaveden suhteen Suomi täyttää lähestulkoon kaikki vaatimukset eli 99–100 prosenttia juomavesidirektiivin mikrobiologisista ja kemiallisista muuttujista sekä osoitinmuuttujista. 65

Kuten kaaviosta 10 käy ilmi, uimaveden laatu on parantunut hieman vuodesta 2014, ja se yltää melkein EU:n keskiarvoon. Vuonna 2015 Suomen 301 uimavesialueesta 83,1 prosenttia oli laadultaan erinomaisia, 9,3 prosenttia hyviä ja 2,0 prosentin laatu oli riittävä. Kahden uimavesialueen laatu oli huono tai ei täyttänyt vaatimuksia, ja 15:tä uimavesialuetta ei voitu arvioida. 66

Suomi täyttää erinomaisesti yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin vaatimukset. Yhdyskuntajätevesien käsittelyn arvioitu investointitarve (jonka Suomi on ilmoittanut yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin 17 artiklan mukaisesti) on 47 miljoonaa euroa. 68

Ehdotetut toimet

Parannetaan seurantajärjestelmää ja tilan arvioinnissa sovellettuja menetelmiä monien vesimuodostumien tilaan liittyvien epävarmuuksien selvittämiseksi.

Tarkastellaan nitraattidirektiivin säännösten täytäntöönpanoa (esimerkiksi sekä orgaanisia lannoitteita että mineraalilannoitteita koskevat toimenpiteet; ajat, jolloin lannoitteita ei ole suotavaa käyttää; lannoitustekniikat; suojakaistoja ja lannoitteiden käyttöä rinteillä koskevat säännökset; asianmukaiset lannoitusstandardit ja asianmukaiset takeet pelloilla varastoinnille), etenkin ravinteiden Itämereen päätymisen vähentämiseksi.

Toteutetaan tehokkaita perustoimenpiteitä ja täydentäviä toimenpiteitä maatalouden hajakuormitukseen, lähinnä fosfaattikuormitukseen, puuttumiseksi (esimerkiksi toimenpiteet maan valumisen ja sedimentoitumisen ehkäisemiseksi, lannan asianmukainen hävittäminen ja integroitu tuholaisten torjunta).

Tarkistetaan ja parannetaan toimenpiteitä (esimerkiksi tarpeettomien virtausesteiden poistaminen ja kalateiden perustaminen) jokialueisiin kohdistuvan hydrologis-morfologisen paineen vähentämiseksi.

Kaupunkien kestävyyden vahvistaminen

Kaupunkiympäristöä koskevalla EU:n politiikalla kannustetaan kaupunkeja toteuttamaan kestävää kaupunkisuunnittelua ja -arkkitehtuuria edistävää toimintapolitiikkaa. Tähän sisältyvät innovatiiviset lähestymistavat kaupunkien julkiseen liikenteeseen ja liikkumiseen, kestäviin rakennuksiin, energiatehokkuuteen ja kaupunkien biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen.

Kestävän kehityksen tavoitteella 11 pyritään tekemään kaupungeista ja asuinyhdyskunnista osallistavia, turvallisia ja kestäviä.

Euroopan unioni on kaupunkien unioni: noin 75 prosenttia EU:n väestöstä asuu kaupungeissa. 69 Kaupunkiympäristö asettaa erityisiä haasteita ympäristölle ja ihmisten terveydelle, mutta tarjoaa samalla mahdollisuuksia ja tehokkuusetuja resurssien käytössä.

Jäsenvaltiot, Euroopan unionin toimielimet, kaupungit ja sidosryhmät ovat laatineet uuden EU:n kaupunkiagendan (johon sisältyy älykkäät kaupungit -aloite) näiden haasteiden ratkaisemiseksi kokonaisvaltaisella tavalla ja ottaen huomioon myös niiden yhteydet sosiaalisiin ja taloudellisiin haasteisiin. Kaupunkiagendan keskiössä on kahdentoista kumppanuuden muodostaminen yksilöityjen kaupunkiin liittyvien haasteiden, kuten ilmanlaadun ja asumisen, ympärille. 70  

Euroopan komissio esittelee EU:n uuden vertailujärjestelmän vuonna 2017. 71

EU kannustaa vihreitä kaupunkeja palkinnoilla ja rahoituksella, kuten Euroopan vihreä pääkaupunki -palkinnolla, joka on suunnattu yli 100 000 asukkaan kaupungeille, sekä EU:n Green Leaf -aloitteella, joka on tarkoitettu 20 000–100 000 asukkaan kaupungeille.

Kaikista vuoden 2017 Euroopan vihreä pääkaupunki -palkinnon hakijoista 72 Lahdessa on eniten pyöräteitä: 3,8 metriä asukasta kohti. Lahti on myös kehittänyt uuden vertaisarviointityökalun oman ympäristötoimintansa ja kestävän kehityksen tavoitteidensa laatimista varten. Se on lisäksi auttanut useita Euroopan kaupunkeja keskinäisissä ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvissä vertaisarvioinneissa. 73  

Tampere on sisällyttänyt ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvän kriteerin julkisiin hankintoihin. Lisäksi Tampereella on luomutuotteita ja reilun kaupan tuotteita koskevat ympäristötavoitteet. Tähän mennessä 155 tamperelaista ammattikeittiötä on liittynyt ”Portaat Luomuun” -ohjelmaan ja muihin luomutuotteiden säännölliseen käyttöön liittyviin ohjelmiin. 74

EcoSairila-hankkeella pyritään synnyttämään uusi vihreän teollisuuden kasvukeskus Mikkeliin. EcoSairila-koordinointihanketta 2015–2016 rahoitetaan EAKR:stä. Hanke tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön uusien kiertotalouteen ja ekotehokkaisiin käsittelyratkaisuihin liittyvien tekniikkojen ja mallien kehittämiseen ja kokeiluun. Hankkeessa suunnitellulla maankäytöllä saadaan yli 100 hehtaaria uutta teollisuusaluetta jätevesien käsittelykeskuksen viereen. 75 Lähellä Lappeenrannassa toimiva Green Energy Showroom on vihreän energian organisaatioiden verkosto, joka pyrkii tarjoamaan paikallisille yrityksille tilaisuuden kehittää ja markkinoida innovatiivisia huipputeknologiaan perustuvia ratkaisuja energian, ympäristöteknologian ja kestävän kehityksen aloilla. 76

Kesäkuussa 2016 Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, pääkaupunkiseudun kaupungit ja ministeriöt perustivat pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiön. Sen tarkoituksena on tehdä Helsingin seudusta kansainvälisesti merkittävä ekologisten ja älykkäiden ratkaisujen viitealue. Keskeisiä toiminta-aloja ovat liikenne ja liikkuminen, rakentaminen, energia, jätteet ja vesi sekä kuluttajien cleantech.

Kansainväliset sopimukset

EU:n perussopimusten mukaan unionin ympäristöpolitiikalla on edistettävä kansainvälisen tason toimenpiteitä alueellisten tai maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

Useimmat ympäristöongelmat ovat luonteeltaan rajat ylittäviä ja usein maailmanlaajuisia, ja niihin voidaan puuttua tehokkaasti vain kansainvälisellä yhteistyöllä. EU:n tekemät kansainväliset ympäristösopimukset sitovat EU:n toimielimiä ja jäsenvaltioita. Tämä edellyttää, että EU ja jäsenvaltiot allekirjoittavat, ratifioivat ja panevat tosiasiallisesti täytäntöön kaikki asiaankuuluvat monenväliset ympäristösopimukset oikea-aikaisesti. Tämä edistää myös merkittävällä tavalla kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista, johon jäsenvaltiot sitoutuivat vuonna 2015. Monet sitoumukset sisältyvät jo oikeudellisesti sitoviin sopimuksiin.

Kaikki jäsenvaltiot eivät ole allekirjoittaneet ja/tai ratifioineet joitakin monenvälisiä ympäristösopimuksia, mikä vaarantaa ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon myös unionissa. Se myös uhkaa unionin uskottavuutta asiaan liittyvissä neuvotteluissa ja kansainvälisissä kokouksissa, joissa EU:n vakiintuneena tavoitteena on ollut kolmansien maiden sopimuksiin osallistumisen tukeminen. Jos sopimuksesta äänestetään, edellä mainitulla seikalla on suora vaikutus EU:n äänten määrään.

Suomi on allekirjoittanut ja ratifioinut lähes kaikki monenväliset ympäristösopimukset.

Osa II: Toteutuskehys: Täytäntöönpanovälineet

4.Markkinapohjaiset välineet ja sijoitukset

Ympäristöverotus ja ympäristölle haitalliset tuet

Kiertotaloutta koskevassa toimintasuunnitelmassa rohkaistaan käyttämään taloudellisia kannustimia ja taloudellisia välineitä, kuten verotusta, sen varmistamiseksi, että tuotteiden hinnat vastaavat paremmin ympäristökustannuksia. Ympäristölle haitallisten tukien asteittaista käytöstä poistoa seurataan EU-ohjausjakson ja jäsenvaltioiden toimittamien kansallisten uudistusohjelmien yhteydessä.

Verottamalla ympäristön pilaamista ja luonnonvarojen käyttöä voidaan lisätä verotuloja ja saada aikaan merkittäviä yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä hyötyjä.

Vuonna 2014 Suomen ympäristöverotulot ilmaistuina prosenttiosuutena suhteessa BKT:hen (2,88 prosenttia) olivat yli EU28:n keskiarvon (2,46 prosenttia). Kuten kaaviosta 11 käy ilmi, saman vuoden ympäristöverotulojen osuus oli 6,57 prosenttia kaikista vero- ja sosiaaliturvamaksutuloista (EU28:n keskiarvo: 6,35 prosenttia).

Vuonna 2016 tehdyn tutkimuksen 77 mukaan Suomessa olisi merkittävästi potentiaalia siirtää verotuksen painopistettä ansiotuloista ympäristöverotukseen verrattuna muiden maiden vastaaviin verokantoihin. Hyvän käytännön skenaarion 78 mukaan näillä veroilla voitaisiin kerätä ylimääräiset 1,08 miljardia euroa vuonna 2018 ja peräti 2,23 miljardia euroa vuonna 2030 (molemmat vuoden 2015 reaaliarvoja). Tämä merkitsisi, että kasvu olisi vuonna 2018 0,51 prosenttia suhteessa BKT:hen ja vuonna 2030 0,93 prosenttia suhteessa BKT:hen.

Tutkimuksen mukaan suurimmat lisätulonlähteet voisivat piillä jätteiden erottelusta perittävässä verossa, josta voitaisiin saada 0,64 miljardin euron tulot vuonna 2030 (vuoden 2015 reaaliarvo), mikä vastaa 0,27:ää prosenttia suhteessa BKT:hen. Seuraavaksi suurimmat tulot voitaisiin saada liikennepolttoaineiden verotuksesta. Tämän osuus voisi olla 0,62 miljardia euroa vuonna 2030 (vuoden 2015 reaaliarvio), mikä vastaa 0,26:ta prosenttia suhteessa BKT:hen.

Ympäristölle haitallisten tukien osalta voidaan todeta, että bensiini- ja dieselveron välinen ero Suomessa on kaventunut ajan kuluessa, ja sitä tasoitetaan dieselajoneuvoista perittävällä kiinteämääräisellä verolla. Toinen keskeinen ympäristölle haitallinen tuki liittyy sähköstä perittäviin energiaveroihin, joiden vuoksi sähkö on kaksi kertaa kalliimpaa yksityisille kuluttajille kuin yrityksille (0,15 euroa/kWh ja 0,07 euroa/kWh).

Ehdotetut toimet

Suomi hyötyisi ympäristölle haitallisten tukien, etenkin sähköön ja turpeennostoon sekä dieseliin liittyvien tukien, asteittaisesta käytöstä poistosta.

Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat

Ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevalla EU:n politiikalla kannustetaan jäsenvaltioita toteuttamaan lisätoimia, jotta ne saavuttaisivat niille asetetun tavoitteen. Tavoitteen mukaan ympäristöä säästäviä hankintakriteerejä olisi sovellettava vähintään 50 prosentissa julkisista tarjouskilpailuista.

Ympäristöä säästävä julkinen hankinta on prosessi, jossa viranomaiset pyrkivät hankkimaan tavaroita, palveluita ja urakoita siten, että näiden tavaroiden, palveluiden ja urakoiden ympäristövaikutukset ovat koko niiden elinkaaren ajan vähäisemmät verrattuna ensisijaiselta tehtävältään samanlaisiin tavaroihin, palveluihin ja urakoihin, jotka muutoin hankittaisiin.

Julkisten hankintojen ostovoima on noin 14 prosenttia suhteessa BKT:hen. 79 Merkittävä osa varoista käytetään aloilla, joiden ympäristövaikutukset ovat suuret, kuten rakentamisen tai liikenteen alalla, joten julkisten hankintojen suorittaminen ympäristöä säästävällä tavalla voi auttaa vähentämään merkittävästi julkisten menojen ympäristövaikutuksia ja vahvistamaan kestävien ja innovatiivisten yritysten toimintaa. Komissio on ehdottanut ympäristöä säästävän EU:n julkisen hankinnan kriteereitä. 80

Ympäristöä säästävien julkisten hankintojen kansallinen strategia sisältyy vuonna 2013 tehtyyn valtioneuvoston periaatepäätökseen kestävien ympäristö- ja energiaratkaisujen (cleantech-ratkaisut) edistämisestä julkisissa hankinnoissa. 81 Kaikissa valtion julkisissa hankinnoissa tavoitteena on kokonaisratkaisu, joka edistää energia- ja ympäristötavoitteita sekä hyödyntää cleantech-ratkaisuja kokonaistaloudellisesti parhaalla tavalla.

Tarkempia tavoitteita on asetettu eri tuotannonaloille: elintarvike- ja cateringpalvelut, ajoneuvot ja liikenne, rakentaminen, energia, palvelut ja energiaan liittyvät tuotteet. 82

Ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevat kriteerit laaditaan kansallisella tasolla, ja niitä varten on annettu ohjeet 83 ja kriteerit 16 hankinta-alalle, joita ovat esimerkiksi elintarvike- ja cateringpalvelut, ajoneuvot ja liikenne, rakentaminen, energiapalvelut, energiaan liittyvät tuotteet ja tekstiilit (työvaatteet). Ympäristöä säästäviä hankintoja koskevia kriteerejä kehitetään myös huonekaluille, siivouspalveluille, ammattikeittiölaitteille ja painopalveluille 84 .

Vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan 20–30 prosenttia Suomen paikallisviranomaisista oli sisällyttänyt ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevat vaatimukset 50–100 prosenttiin sopimuksistaan. 85

Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomen viranomaiset sisällyttivät vähintään yhden EU:n keskeisistä ympäristöä säästävistä kriteereistä 41 prosenttiin ympäristöä säästävien julkisten hankintojen piiriin kuuluvista sopimuksista, ja 15 prosenttia sopimuksista sisälsi kaikki asiaankuuluvat EU:n keskeiset ympäristöä säästävät kriteerit. 86

Investoinnit: EU:lta saatava rahoitus

Euroopan rakenne- ja investointirahastoista annettujen asetusten mukaan jäsenvaltioiden on edistettävä ympäristö- ja ilmastotavoitteita rahoitusstrategioissaan sekä taloudellista, sosiaalista ja alueellista koheesiota, maaseudun kehitystä ja meripolitiikkaa edistävissä ohjelmissaan. Niiden on myös vahvistettava täytäntöönpanoelinten valmiuksia tehdä kustannustehokkaita ja kestäviä investointeja näille aloille.

Euroopan rakenne- ja investointirahastojen (ERI-rahastojen) 87 hyödyntäminen on tehokas väline pyrittäessä saavuttamaan ympäristötavoitteet ja sisällyttämään ne muille politiikanaloille. Myös muilla välineillä, kuten Horisontti 2020 -ohjelmalla, LIFE-ohjelmalla ja Euroopan strategisten investointien rahastolla 88 , voidaan tukea parhaiden käytäntöjen täytäntöönpanoa ja levittämistä.

Edellä olevassa kaaviossa on esitetty ERI-rahastoista saatava kokonaisrahoitus Suomessa kaudella 2014–2020. Näistä EAKR:stä peräisin olevan rahoituksen kokonaismäärä on 789,1 miljoonaa euroa. EAKR:n T&K-investoinnit on kohdistettu 100-prosenttisesti alueiden älykkääseen erikoistumiseen. Älykkään erikoistumisen valikoituja aloja ovat muun muassa cleantech, biotalous, energiatehokkuus ja materiaalitehokkuus.

On liian aikaista tehdä johtopäätöksiä ERI-rahastojen käytöstä ja tuloksista kaudella 2014–2020, sillä ohjelmien toteutus on vielä varhaisessa vaiheessa.

5.Tehokas hallinto ja osaaminen

Kestävän kehityksen tavoite 16:lla pyritään takaamaan oikeussuojan saatavuus ja rakentamaan toimielimistä tehokkaita, vastuullisia ja osallistavia kaikilla tasoilla. Kestävän kehityksen tavoite 17:llä pyritään parempaan täytäntöönpanoon, toimintapolitiikan koordinoinnin ja johdonmukaisuuden parantamiseen, tieteenteon ja teknologian sekä innovoinnin lisäämiseen, kumppanuuksien perustamiseen ja edistymistä mittaavien välineiden kehittämiseen.

EU:n ympäristölainsäädännön ja -politiikan tehokas hallinta edellyttää asianmukaista institutionaalista kehystä, toimintapolitiikan johdonmukaisuutta ja koordinointia, oikeudellisten ja muiden kuin oikeudellisten välineiden käyttöä, valtiosta riippumattomien sidosryhmien osallistamista ja riittävää osaamis- ja taitotasoa. 90 Onnistunut täytäntöönpano edellyttää suurelta osin sitä, että keskus-, alue- ja paikallishallinto täyttävät keskeiset lainsäädännölliset ja hallinnolliset tehtävänsä: muun muassa antavat asianmukaisia täytäntöönpanosäädöksiä, koordinoivat toimia ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi ja tekevät oikeita päätöksiä esimerkiksi teollisuuden toimintalupien kaltaisissa asioissa. Näiden tehtävien täyttämisen lisäksi hallitusten on puututtava asioihin varmistaakseen, että talouden toimijat, liikelaitokset ja yksilöt noudattavat vaatimuksia päivittäisessä toiminnassaan (vaatimustenmukaisuuden varmistus). Myös kansalaisyhteiskunnalla on tehtävänsä esimerkiksi oikeudellisten toimien kautta. Kaikkien toimijoiden tehtävien tukemiseksi on erittäin tärkeää kerätä ja jakaa tietoa ja näyttöä ympäristön tilasta ja ympäristöön kohdistuvista paineista sekä niiden aiheuttajista ja vaikutuksista.

EU:n ympäristölainsäädännön ja -politiikan tehokkaalle hallinnoinnille on hyödyksi myös se, että jäsenvaltioiden sisällä sekä jäsenvaltioiden ja komission välillä käydään vuoropuhelua, jossa pohditaan, onko EU:n nykyinen ympäristölainsäädäntö tarkoituksenmukainen. Lainsäädäntö voidaan panna asianmukaisesti täytäntöön vain, kun huomioon otetaan jäsenvaltioissa kertyneet kokemukset EU:n sitoumusten täytäntöönpanosta. Vuonna 2014 käynnistetyssä jäsenvaltioiden vetämässä Make it Work -aloitteessa järjestetään keskustelua siitä, miten EU:n ympäristölainsäädännön selkeyttä, johdonmukaisuutta ja rakennetta voidaan parantaa madaltamatta nykyisiä suojelustandardeja.

Tehokas hallinto keskus-, alue- ja paikallistasolla

Ympäristölainsäädännön täytäntöönpanosta EU:n, jäsenvaltioiden ja alueiden tasolla sekä paikallistasolla vastaaville toimijoille on annettava tarvittavat tiedot, välineet ja valmiudet kyseisestä lainsäädännöstä hyötymisen ja täytäntöönpanoprosessin hallinnoinnin parantamiseksi.

Valmius säännösten täytäntöönpanoon

On erityisen tärkeää, että valtion-, alue- ja paikallishallinnolla on tarvittavat valmiudet, taidot ja koulutus omien tehtäviensä hoitamiseen, yhteistyöhön ja toiminnan tehokkaaseen keskinäiseen koordinointiin monitasoisessa hallintojärjestelmässä.

Suomessa ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön laadinnasta vastaa lähinnä ympäristöministeriö. Lakeja täydennetään valtioneuvoston tai ministeriön asetuksilla. Maa- ja metsätalousministeriö vastaa luonnonvarojen käytöstä, esimerkiksi metsästyksestä, kalastuksesta ja vedenkäytöstä. Nykyinen hallitus on yhdistänyt nämä tehtävät yhden ministerin vastuulle.

Aluehallintovirastot (AVI) myöntävät ympäristölupia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) vastaavat alueellisesta täytäntöönpanosta ja keskushallinnon kehitystehtävistä, ympäristön seuranta ja valvonta mukaan lukien. Kunnat toimivat sekä lupa- että valvontaviranomaisina paikallisissa ympäristöasioissa.

Suomen hallituksen strategisen ohjelman mukaisesti tällä hetkellä on meneillään suuri uudistus, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa valtion aluehallinto ja maakuntahallinto sekä järkevöittää julkishallinnon organisaatiota valtion tasolla, aluetasolla ja kuntatasolla.

Ahvenanmaan maakunta on autonominen, ja sillä on omaa toimivaltaa ympäristöasioissa, lainsäädäntö ja täytäntöönpano mukaan lukien.

Ympäristöministeriössä vuonna 1995 laadittu Ympäristöohjelma 2005 oli Suomen ensimmäinen kokonaisvaltainen ympäristösuunnitelma. Sen jälkeen on laadittu useita alakohtaisia ohjelmia esimerkiksi energiasta ja ilmastosta sekä Suomen arktinen strategia.

Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kuuluvat ympäristöministeriön alaisuuteen. SYKE toimii tutkimuskeskuksena ja ympäristöalan asiantuntijakeskuksena. Sen tutkimuksessa keskitytään ympäristössä tapahtuviin muutoksiin, ja se etsii keinoja hallita näitä muutoksia. SYKE on myös toimivaltainen viranomainen monilla aloilla (esim. EMAS-järjestelmä, CITES-sopimus ja Baselin yleissopimus). Lisäksi sillä on maa- ja metsätalousministeriön alaisia velvollisuuksia, jotka liittyvät lähinnä vesienhoitoon.

Ministeriö myös ohjaa ja rahoittaa valtion omistaman, valtion omistamista maista ja vesistöistä huolehtivan Metsähallituksen Luontopalveluita.

Suomi sijoittui vuonna 2013 eurooppalaisessa hallinnon laatuindeksissä toiseksi 28 jäsenvaltion joukossa ja Ahvenanmaa oli ykkönen kaikista Euroopan alueista. 91

Yleisesti ottaen Suomessa noudatetaan EU:n lainsäädäntöä. Rikkomukset ja kantelut liittyvät useimmiten erilaisiin luonnonsuojelun näkökohtiin, joihin yhteiskunnassa kiinnitetään toisinaan huomiota. Suomen viranomaiset tekevät hyvää yhteistyötä komission kanssa ratkaistakseen komission esille ottamat ongelmat. Suomi on saattanut säädökset kansallisen lainsäädäntönsä osaksi yleisesti ajallaan, joskin Ahvenanmaan maakunta tekee tämän toisinaan manner-Suomea myöhemmin.

Koordinointi ja integraatio

Vaikutustenarvioinnit ovat tärkeitä välineitä, joilla varmistetaan, että ympäristöasiat otetaan huomioon kaikissa hallituksen ohjelmissa. 92 Komissio antoi vuonna 2016 ohjeasiakirjan 93 yhteensovitettujen ja/tai yhteisten menettelyiden käyttöönotosta hankkeille, jotka edellyttävät samanaikaisesti arviointia ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin, luontodirektiivin, vesipolitiikan puitedirektiivin ja teollisuuspäästödirektiivin perusteella. 94

Vaatimustenmukaisuuden varmistus

EU-lainsäädäntö yleensä sekä yksittäiset tarkastuksia ja muita tarkistuksia, seuraamuksia ja ympäristövastuuta koskevat säännökset auttavat luomaan pohjan järjestelmille, joita jäsenvaltioilla on oltava käytössä EU:n ympäristösäännösten noudattamisen varmistamiseksi.

Viranomaiset auttavat varmistamaan toiminnanharjoittajien vastuun seuraamalla ja edistämällä vaatimustenmukaisuutta ja toteuttamalla uskottavia seurantatoimia (kuten lainvalvonta), kun rikkomuksia tapahtuu tai vahinkovastuu syntyy. Vaatimustenmukaisuuden seurantaa voidaan toteuttaa sekä viranomaisten itsensä aloitteesta että kansalaisten valitusten pohjalta. Siihen voi kuulua erilaisia tarkastuksia, kuten luvallisen toiminnan tarkastuksia, valvontaa mahdollisen laittoman toiminnan havaitsemiseksi, rikostutkintaa ja järjestelmässä olevien heikkouksien etsimistä. Vaatimustenmukaisuutta edistetään vastaavasti erilaisin keinoin, mukaan lukien tiedotuskampanjat ja ohjeasiakirjojen sekä online-tietotyökalujen käyttö. Rikkomuksen ja vahinkovastuun seurantaan voi kuulua hallinnollisia toimia (esimerkiksi luvan peruminen), rikosoikeudellisia toimia 95 , vahingonkorvauslain mukaisia toimia (esimerkiksi onnettomuudesta aiheutuneiden vahinkojen korvaaminen vahinkovastuuta koskevien säännösten mukaisesti) ja sopimusoikeuteen perustuvia toimet (esimerkiksi toimenpiteet luonnonsuojelusopimusten noudattamisen edellyttämiseksi). Vaatimustenmukaisuuden varmistus muodostuu kaikista näistä toimista yhdessä, kuten kaaviosta 13 käy ilmi.

Strategisella ja toiminnan tasolla parhaat käytännöt ovat entistä enemmän riskiperusteisia, ja paras yhdistelmä vaatimustenmukaisuuden seurannan, edistämisen ja täytäntöönpanon toimenpiteitä kohdistetaan vakavimpiin ongelmiin. Parhaassa käytännössä tunnustetaan myös koordinoinnin ja yhteistyön tarve eri viranomaisten välillä johdonmukaisuuden varmistamiseksi, päällekkäisen työn välttämiseksi ja hallinnollisen taakan vähentämiseksi. Aktiivinen osallistuminen vakiintuneisiin yleiseurooppalaisiin ympäristötarkastajien, poliisin, syyttäjien ja tuomareiden verkostoihin, kuten IMPEL- 96 , EUFJE- 97 , ENPE- 98 ja EnviCrimeNet-verkostoon 99 , on arvokas työkalu kokemusten ja parhaiden käytäntöjen jakamiseksi.

Tällä hetkellä on olemassa useita ympäristötarkastuksia koskevia alakohtaisia velvollisuuksia, ja EU:n ympäristövastuudirektiivi 100 tarjoaa keinon varmistaa, että ”saastuttaja maksaa” -periaatetta sovelletaan onnettomuuksissa ja vahingoissa, joista aiheutuu haittaa ympäristölle. Myös julkisesti on saatavilla tietoa, josta saa osviittaa kunkin jäsenvaltion nykyisistä vahvuuksista ja heikkouksista.

Jokaisen jäsenvaltion osalta arvioitiin siis seuraavia: riskiperusteisen vaatimustenmukaisuuden varmistamisen käyttö, koordinointi ja yhteistyö viranomaisten välillä, osallistuminen yleiseurooppalaisiin verkostoihin ja keskeiset ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanoon liittyvät näkökohdat komission vastikään julkaiseman täytäntöönpanoraportin ja REFIT-arvioinnin perusteella. 101  

Suomi on ottanut käyttöön erilaisia toimenpiteitä vaatimustenmukaisuuden varmistamista varten:

Kattava joukko toimenpiteitä vaatimustenmukaisuuden edistämiseksi, mukaan lukien tekninen apu, säännöllinen vuoropuhelu säänneltyjen toimijoiden kanssa, parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden antaminen ja ympäristöasioiden hallintaa koskevan tutkimuksen yhteisrahoitus yritysjärjestöjen kanssa. 102

Ympäristöministeriö on julkaissut ympäristönsuojelulainsäädännön laillisuusvalvontaoppaan 103 sekä ympäristövalvonnan ohjeet 104 .

Vaatimustenmukaisuuden seurannan tietojärjestelmä (ympäristönsuojelun tietojärjestelmä Vahti) on perustettu, ja sitä voivat käyttää kaikki tarkastuslaitokset. Siihen sisältyvät muun muassa teollisuuslaitosten lupa-asiakirjat ja niihin liittyvät tarkastusraportit. 105 Digitalisoidun ympäristölupamenettelyn perustyökalut otetaan käyttöön vuodenvaihteessa 2016–2017.

Vaatimustenmukaisuuden varmistamisketjuun kuuluvat toimijat ovat pitkälle erikoistuneita. Esimerkiksi osa poliiseista ja syyttäjistä on erikoistunut ympäristörikosten torjuntaan ja Vaasan hallinto-oikeus on erikoistunut ympäristönsuojelulain mukaisiin asioihin. 106 Ympäristötarkastajille ja poliiseille on omat erikoiskoulutuksensa. 107

Seuraavista on liian vähän ajantasaista tietoa:

tiedonkeruun järjestelyistä, joilla voidaan jäljittää erilaisten vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi toteutettavien tukitoimien käyttöä ja tehokkuutta; 108

siitä, missä määrin riskiperusteisia menetelmiä käytetään suoraan vaatimustenmukaisuuden varmistamisessa strategisella tasolla ja teollisuuslaitosten ulkopuolella harjoitetun kriittisen toiminnan yhteydessä, erityisesti tietyillä ongelma-alueilla, jotka on otettu esille toisaalla tässä maakohtaisessa raportissa ja joita ovat esimerkiksi suojeltuihin luontotyyppeihin ja lajeihin kohdistuvat uhkat, ilmakehän epäpuhtaudet ja ravinteiden huuhtoutuminen Itämereen;

siitä, miten Suomen viranomaiset varmistavat kohdennetun ja oikeasuhteisen reagoinnin erilaisiin vaatimusten noudattamatta jättämisiin 109 .

Suomi on aktiivinen IMPEL-verkostossa ja isännöi IMPELin uudelleentarkastelualoitetta (IRI) vuonna 2013.

Suomi raportoi vuosina 2007–2013 kahdesta ympäristövastuudirektiivin mukaisesti käsitellystä ympäristövahingosta. Suomessa sattui raportointikauden jälkeen myös suuronnettomuus (vakava kielteinen vaikutus ja korkeat ennallistamiskustannukset), kun myrkyllisiä metalleja sisältävää jätevettä pääsi vuotamaan ympäristöön (Talvivaara). Suomi on laatinut ympäristövastuuta koskevat kansalliset ohjeet. Se ei ole perustanut direktiivissä edellytettyä pakollista rahavakuusjärjestelmää vahinkovastuun varalta. Yleisestä ympäristövahinkorahastosta 110 , joka on ollut olemassa jo lähes kaksi vuosikymmentä, voidaan antaa taloudellista tukea suurissa tappioissa, mutta sitä ei käytetä suoraan ympäristövastuudirektiivin mukaisissa ympäristövahingoissa (ainoastaan henkilö- ja omaisuusvahingoissa tai ympäristövahingon aiheuttamissa puhtaasti taloudellisissa tappioissa).

Ehdotetut toimet

Parannetaan vaatimustenmukaisuuden varmistuksen järjestämisen ja toiminnan sekä merkittäviin riskeihin puuttumisen läpinäkyvyyttä edellä kuvatulla tavalla.

Kannustetaan toimivaltaisten viranomaisten laajempaa osallistumista ENPE-, EUFJE- ja EnviCrimeNet-verkoston toimintaan.

Lisätään toimia ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanemiseksi proaktiivisilla aloitteilla etenkin perustamalla ympäristövakuutusdirektiivin soveltamisalaan kuuluvia tapauksia koskeva kansallinen rekisteri (joka voidaan liittää valtion vaatimustenmukaisuuden seurannan tietojärjestelmään, jos toteutettavissa). Lisäksi olisi toteuttava lisätoimia, jotta varmistetaan tehokas rahavakuusjärjestelmä ympäristövahinkovastuiden varalta.

Yleisön osallistuminen ja oikeussuojan saatavuus

Århusin yleissopimus, asiaan liittyvä yleisön osallistumista ja ympäristövaikutusten arviointia koskeva EU:n lainsäädäntö ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö edellyttävät, että kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen pitäisi pystyä osallistumaan hankkeita ja suunnitelmia koskevaan päätöksentekoon ja saada tosiasiallinen mahdollisuus oikeussuojakeinojen käyttämiseen ympäristöasioissa.

Kansalaiset voivat suojella ympäristöä tehokkaammin, jos he voivat luottaa tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa tehdyn yleissopimuksen (”Århusin yleissopimuksen”) kolmeen pilariin. Yleisön osallistuminen hallinnolliseen päätöksentekoon on tärkeää varmistettaessa, että viranomaiset tekevät päätöksensä mahdollisimman vankalta pohjalta. Komissio aikoo tarkastella pakollista yleisön osallistumista koskevien vaatimusten noudattamista järjestelmällisemmin myöhemmässä vaiheessa.

Mahdollisuus käyttää oikeussuojakeinoja ympäristöasioissa muodostuu takeista, joiden ansiosta kansalaiset ja kansalaisjärjestöt voivat haastaa hallintoviranomaiset oikeuteen näiden teoista tai laiminlyönneistä. Kyseessä on EU:n ympäristölainsäädännön hajautetun täytäntöönpanon työkalu.

Jokaisen jäsenvaltion kohdalla on tarkasteltu järjestelmällisesti kahta tehokkaan oikeussuojan toteutumisen kannalta ratkaisevaa seikkaa: kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen oikeudellista asemaa sekä sitä, missä määrin kohtuuttomat kustannukset muodostavat esteen.

Suomen laissa on vahvistettu tehokas oikeussuoja ympäristöasioissa. Tämä lainsäädäntökehys muodostuu useista ympäristöalan säädöksistä, mukaan lukien yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä vireillepano- ja muutoksenhakuoikeutta koskevat säännökset. Nämä säännökset kattavat myös ympäristöjärjestöjen oikeudellisen aseman.

Tiedon, osaamisen ja näytön saatavuus

Århusin yleissopimuksen sekä tiedon saatavuutta ja paikkatietojen jakamista koskevan EU:n lainsäädännön mukaan yleisön saatavilla on oltava selkeitä tietoja ympäristöstä sekä siitä, miten EU:n ympäristölainsäädäntö pannaan täytäntöön.

Viranomaisille, yleisölle ja yrityksille on erittäin tärkeää, että ympäristötiedon jakaminen on tehokasta ja toimivaa. Tämä kattaa yritysten ja viranomaisten laatimat raportit ja niiden aktiivisen levittämisen yleisölle yhä useammin sähköisesti.

Århusin yleissopimus 111 , ympäristötiedon saatavuutta koskeva direktiivi 112 ja Inspire-direktiivi 113 muodostavat yhdessä oikeudellisen perustan ympäristötiedon jakamiselle viranomaisten ja yleisön välillä. Ne edustavat myös käynnissä olevan EU:n sähköisen hallinnon toimintaohjelman vihreää puolta. 114 Kahdessa ensimmäisessä asetetaan velvollisuuksia, jotka koskevat tiedon antamista yleisölle sekä pyynnöstä että oma-aloitteisesti. Inspire-direktiivi on uraa uurtava säädös paikkatietojen sähköisestä tiedonvaihdosta viranomaisten välillä. Viranomaisten tiedonjakokäytännöt voivat vaihdella esimerkiksi sen mukaan, onko tietojen käyttö maksutonta. Inspire-direktiivillä perustetaan eurooppalainen geoportaali, joka näyttää jokaisessa jäsenvaltiossa jaettujen paikkatietojen määrän. Paikkatiedot ovat tiettyihin paikkoihin liittyviä tietoja, esimerkiksi ilmanlaadun seurantaa koskevia tietoja. Muiden etujen lisäksi sen tavoitteena on helpottaa viranomaisten raportointivelvoitteita.

Jokaisen jäsenvaltion kohdalla on tarkasteltu järjestelmällisesti ympäristötiedon saatavuutta (Inspire-direktiivissä esitetyn mukaisesti) sekä tiedonjakokäytäntöjä (”avoin data”).

Inspire-direktiivin täytäntöönpanoon liittyvissä Suomen tuloksissa on parantamisen varaa sen suhteen, että ympäristöä koskevia tietoja voitaisiin jakaa aktiivisesti yleisölle, kuten valtaosalla jäsenvaltioista. Suomi on ilmoittanut kolmen vuoden välein annettavassa Inspire-direktiivin täytäntöönpanoraportissa 115 , että tarvittavat tiedonjakokäytännöt, joita noudattaen hallintoviranomaiset, muiden jäsenvaltioiden hallintoviranomaiset ja EU:n toimielimet voivat saada ja käyttää paikkatietoja ilman menettelyllisiä esteitä, on toteutettu ja otettu käyttöön. Paikkatietoja julkaistaan suurelta osin avoimena datana, mikä perustuu julkisten tietokantojen antamista kaikkien asianosaisten saataville koskevaan avoimeen ohjelmaan.

Suomen antamien seurantaraporttien 116 ja Suomen Inspire-geoportaalissa julkaisemien paikkatietojen 117 arvioinnin perusteella kaikkia EU:n ympäristölainsäädännön arviointiin ja täytäntöönpanoon tarvittavia paikkatietoja ei ole annettu saataville tai ne eivät ole tutustuttavissa. Suurempi osa puuttuvista paikkatiedoista koostuu sellaisista ympäristötiedoista, jotka on annettava saataville EU:n ympäristölainsäädännön nykyisten raportointia ja seurantaa koskevien säännösten mukaisesti.

Ehdotetut toimet

Määritetään ja dokumentoidaan kaikki paikkatietojen joukot, joita ympäristölainsäädännön täytäntöönpano edellyttää, ja annetaan tiedot ja dokumentaatio (metadata) vähintäänkin sellaisenaan saataville muille viranomaisille ja yleisölle Inspire-direktiivin mukaisten digitaalisten palveluiden kautta.

(1)

Tiedonanto EU:n ympäristöpolitiikan hyötyjen varmistaminen säännöllisten täytäntöönpanon arviointien avulla (COM(2016) 316 final).

(2)

Päätös 1386/2013/EU, annettu 20 päivänä marraskuuta 2013, vuoteen 2020 ulottuvasta yleisestä unionin ympäristöalan toimintaohjelmasta ” Hyvä elämä maapallon resurssien rajoissa ”.

(3)

Yhdistyneet kansakunnat (2015), kestävän kehityksen tavoitteet The Sustainable Development Goals  

(4)

Tässä ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon arviointia koskevassa raportissa ei käsitellä ilmastonmuutosta, kemikaaleja eikä energia-asioita.

(5)

Euroopan komissio (2015), ehdotettu kiertotalouspaketti .

(6)

Resurssituottavuudella tarkoitetaan bruttokansantuotteen (BKT) ja materiaalien kotimaan kokonaiskulutuksen välistä suhdetta.

(7)

Eurostat, resurssituottavuustaulukko , lokakuu 2016.

(8)

  Suomen hallituksen strateginen ohjelma vuodesta 2016 eteenpäin .

(9)

Euroopan komissio (2015). Flash-Eurobarometrissä 426 ”Pk-yritykset, resurssitehokkuus ja vihreät markkinat” määritellään ”vihreä työtehtävä” työtehtäväksi, joka liittyy suoraan ympäristön laatua säilyttävään tai palauttavaan tietoon, teknologiaan tai materiaaleihin. Tämä edellyttää erikoisosaamista, tietoa, koulutusta tai kokemusta (esimerkiksi ympäristölainsäädännön noudattamisen tarkistaminen, resurssitehokkuuden valvominen yrityksen sisällä ja vihreiden tuotteiden ja palveluiden myynti ja markkinointi).

(10)

  Ekoinnovoinnin seurantakeskus : ekoinnovaatiotulostaulu 2015.

(11)

 Antikainen, R. (2015), Ekoinnovaatioille nostetta monipuolisista verkostoista, Tekesin blogi. Saatavilla osoitteessa https://www.tekes.fi/nyt/blogit-2015/ekoinnovaatioille-nostetta-monipuolisista-verkostoista/

(12)

https://www.sitra.fi/julkaisut/Selvityksi%C3%A4-sarja/Selvityksia84.pdf  

(13)

JHS.

(14)

Yhdyskuntajätteellä tarkoitetaan kotitalouksissa syntyneitä sekä julkishallinnossa, palvelualalla, yrityksissä ja teollisessa toiminnassa kertyneitä kotitalousjätteisiin verrattavia jätteitä, joiden keräämisen järjestää joko kunta tai suoraan yksityinen sektori (yritykset tai yksityiset voittoa tavoittelemattomat organisaatiot).

(15)

Eurostat, taulukko yhdyskuntajätteen syntymisestä ja käsittelystä käsittelymenetelmittäin, lokakuu 2016.

(16)

 Eurostat, taulukko yhdyskuntajätteen syntymisestä ja käsittelystä käsittelymenetelmittäin, lokakuu 2016.

(17)

 Eurostat, yhdyskuntajätteen kierrätysastetaulukko , lokakuu 2016.

(18)

Jäsenvaltiot voivat laskea kierrätysasteensa ja seurata vuoteen 2020 mennessä saavutettavaksi asetetussa, yhdyskuntajätteen 50 prosentin kierrättämistä koskevassa tavoitteessa edistymistä myös jollain muulla menetelmällä kuin Eurostatin käyttämällä (ja tässä raportisssa mainitulla). Suomi käyttää menetelmää 2 eli ottaa laskelmissa huomioon kaikki yhdyskuntajätevirrat.

(19)

Bio Intelligence service (2011), Implementing EU Waste legislation for Green Growth , Euroopan komissiolle tehty tutkimus. Konsultti laati komission pyynnöstä maakohtaisen jakauman syntyvistä työpaikoista, mutta jakaumaa ei sisällytetty julkaistuun asiakirjaan. 

(20)

Yhteisön tärkeänä pitämät alueet nimetään luontodirektiivin mukaisesti, kun taas erityiset suojelualueet nimetään lintudirektiivin mukaisesti. Alueita koskevat luvut eivät ole yhteenlaskettavissa, sillä jotkin yhteisön tärkeänä pitämistä alueista ja erityisistä suojelualueista ovat päällekkäisiä. Erityisten suojelutoimien alueella tarkoitetaan jäsenvaltioiden nimeämää yhteisön tärkeänä pitämää aluetta.

(21)

Komissio arvioi jokaisen jäsenvaltion osalta, ovatko luontodirektiivin liitteissä I ja II luetellut lajit ja luontotyypit riittävän hyvin edustettuina siihen mennessä nimetyillä alueilla. Tulos ilmaistaan niiden lajien ja luontotyyppien prosenttiosuutena, joita varten on nimettävä lisäalueita kyseisen maan verkoston täydentämiseksi. Nykyiset tiedot on arvioitu vuosina 2014–2015, ja ne vastaavat tilannetta joulukuussa 2013.

(22)

 Kaavioon 5 kootut osuudet tarkoittavat prosenttiosuutta arvioiden kokonaismäärästä (yksi arvio kattaa yhden lajin tai luontotyypin tietyllä eliömaantieteellisellä alueella jäsenvaltiossa). Jos luontotyyppi tai laji esiintyy useammalla kuin yhdellä eliömaantieteellisellä alueella tietyssä jäsenvaltiossa, yksilöllisiä arviointeja tehdään yhtä monta kuin kyseisessä jäsenvaltiossa on niitä eliömaantieteellisiä alueita, joilla kyseinen laji tai luontotyyppi esiintyy.

(23)

Euroopan komission sisäinen arviointi.

(24)

Luontodirektiivin 17 artiklan mukaan Euroopan komissiolle on lähetettävä joka kuudes vuosi sovitun mallin mukainen kertomus. Tällaisessa 17 artiklan mukaisessa kertomuksessa on keskeistä arvioida luontodirektiivin kohteena olevien luontotyyppien ja lajien suojelutasoa.

(25)

Suojelutaso arvioidaan käyttämällä standardoitua menetelmää joko ”suotuisaksi”, ”epäsuotuisaksi/riittämättömäksi” tai ”epäsuotuisaksi/huonoksi” luontodirektiivin 1 artiklassa määriteltyjen neljän muuttujan perusteella.

(26)

Kannattaa huomata, että suora vertailu vuosia 2007 ja 2013 koskevien tietojen välillä on hankalaa, koska Bulgaria ja Romania eivät olleet mukana vuoden 2007 kertomuskierroksella, koska ”ei tiedossa” -arviointitulosten määrä on vähentynyt huomattavasti etenkin lajien osalta ja koska osa raportoiduista muutoksista ei ole todellisia vaan johtuu parantuneista tiedonkeruun ja seurannan menetelmistä.

(27)

Luvut kuvaavat eliömaantieteellisten arvioiden prosenttiosuuksia kussakin luontotyyppien ja lajien suojelutason luokassa (yksi arviointi kattaa yhden lajin tai luontotyypin tietyllä eliömaantieteellisellä alueella jäsenvaltioissa). Tiedot perustuvat luontodirektiivin 17 artiklan mukaiseen kertomukseen ( National Summary for Article 17 – Finland ).

(28)

Lintudirektiivin 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on laadittava kertomus lintudirektiivin täytäntöönpanon edistymisestä.

(29)

Lintudirektiivin 12 artiklan mukainen kertomus – Suomi .

(30)

IUCN,  Punainen lista .

(31)

Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan luonnon tarjoamia hyötyjä, kuten ruoka, puhdas vesi ja pölytys, josta ihmisyhteisöt ovat riippuvaisia.

(32)

Euroopan unioni, Vihreä infrastruktuuri (GI) – Euroopan luonnon pääoman parantaminen, COM(2013) 249 final .

(33)

Suomen ympäristökeskus, Vihreä infra – Luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden riippuvuus vihreästä infrastruktuurista .  

(34)

Euroopan ympäristökeskus, CORINE maanpeite -tietoaineiston vuoden 2012 kartoituksen alustavat tulokset . Infrastruktuuriin vuosittain käytetty maa keskimäärin vuosina 2006–2012 prosenttiosuutena vuoden 2016 keinotekoisesta maasta.

(35)

Euroopan ympäristökeskus (2016), Imperviousness and imperviousness change .

(36)

 Eurostat, veden aiheuttama maaperän eroosio , kaavio 2, marraskuu 2016.

(37)

Euroopan ympäristökeskus, Land cover 2012 and changes country analysis [tuleva julkaisu].

(38)

Euroopan unioni, meristrategiapuitedirektiivi 2008/56/EY .

(39)

Meristrategiapuitedirektiivin 3 artiklassa ympäristön hyvällä tilalla tarkoitetaan ”ympäristön tilaa merivesissä, kun nämä ovat ekologisesti monimuotoisia ja dynaamisia valtameriä ja meriä, jotka ovat luontaisissa olosuhteissaan puhtaita, terveitä ja tuottavia”.

(40)

Euroopan ympäristökeskuksen Euroopan komissiolle antamat vuoden 2012 tiedot – Ei julkaistu.

(41)

Komission kertomuksen Meristrategiadirektiivin (2008/56/EY) täytäntöönpanon ensimmäinen vaihe – Euroopan komission arviointi ja ohjeet liitteenä oleva komission yksiköiden valmisteluasiakirja ( SWD(21014) 049 final  ja COM(2014) 97 final).

(42)

 Komission yksiköiden valmisteluasiakirja, joka on julkaistu oheisasiakirjana komission kertomukselle jäsenvaltioiden meristrategiadirektiivin mukaisten seurantaohjelmien arvioinnista (COM (2017)3 ja SWD(2017)1 final)

(43)

Euroopan komissio (2016), Ilmanlaadun standardit .

(44)

Ks. Eionet-keskustietokanta (Central Data Repository) ja ilman epäpuhtauksien päästötaulukot (päästörajadirektiivi) (Air pollutant emissions data viewer (NEC Directive)) .

(45)

Nykyisiä kansallisia päästörajoja on sovellettu vuodesta 2010 ( direktiivi 2001/81/EY ); tarkistetut päästörajat vuosille 2020 ja 2030 on vahvistettu tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisten päästöjen vähentämisestä, direktiivin 2003/35/EY muuttamisesta sekä direktiivin 2001/81/EY kumoamisesta annetussa direktiivissä (EU) 2016/2284 .

(46)

Euroopan ympäristökeskus (2016), Air Quality in Europe – 2016 Report (taulukko 10.2, ks. taustalla olevia menetelmiä koskevat tarkemmat tiedot tästä raportista).

(47)

Pienhiukkasilla (PM) tarkoitetaan erikokoisten ja kemialliselta koostumukseltaan vaihtelevien aerosolihiukkasten (kiinteiden ja nestemäisten) seosta. PM10 (PM2.5) tarkoittaa halkaisijaltaan enintään 10 (2,5) mikrometrin suuruisia hiukkasia. Pienhiukkaspäästöt ovat peräisin monista ihmisen toiminnasta johtuvista lähteistä, myös palamisesta.

(48)

Alailmakehän otsonia syntyy fotokemiallisessa reaktiossa, ja se on myös kasvihuonekaasu.

(49)

Euroopan ympäristökeskus (2016), Air Quality in Europe – 2016 Report (kaaviot 4.1, 5.1 ja 6.1).

(50)

Typen oksideja (NOx) syntyy polttoaineen palaessa esimerkiksi teollisuuslaitoksissa ja tieliikenteessä. Typen oksidit ovat erilaisia kaasuja, joihin kuuluvat typpimonoksidi (NO) ja typpidioksidi (NO2).

(51)

Pääkaupunkiseutu (HSY-alue*).

(52)

Ks. EYK/Eionet-ilmanlaatuportaali ja siihen liittyvä keskustietokanta.

(53)

Tiedot perustuvat Euroopan komission yhdennettyä puhtaan ilman toimenpidepakettia (2013) varten laadittuun vaikutustenarviointiin .

(54)

 Tarkistetun päästörajadirektiivin säännösten mukaisesti jäsenvaltiot voivat hakea nyt muutoksia päästökartoituksiin. Muutoshakemusten arvioinnin aikana jäsenvaltioiden olisi pidettävä päästöt tiukasti hallinnassa lisävähennysten varalta.

(55)

 Ks. alaviite 53.

(56)

WHO/JRC (2011), ”Burden of disease from environmental noise”, Fritschi, L., Brown, A. L., Kim, R., Schwela, D., Kephalopoulos, S. (toim.), Maailman terveysjärjestö, Euroopan aluetoimisto , Kööpenhamina, Tanska.

(57)

Meludirektiivin mukaan jäsenvaltioiden on laadittava ja julkaistava viiden vuoden välein melukartat ja melunhallintaa koskevat toimintasuunnitelmat yli 100 000 asukkaan taajamille sekä pääteille, rautateille ja lentoasemille.

(58)

Tähän kuuluvat uimavesidirektiivi (2006/7/EY);   yhdyskuntajätevesien käsittelystä annettu direktiivi (91/271/ETY) , joka koskee yhdyskuntajätevesiä ja joitakin teollisuuden jätevesiä; juomavesidirektiivi (98/83/EY) , joka koskee juomaveden laatua; vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY) , joka koskee vesivarojen hallintaa; nitraattidirektiivi (91/676/ETY) ja tulvadirektiivi (2007/60/EY) .

(59)

Hyvä ekologinen tila on määritelty vesipolitiikan puitedirektiivissä eliöyhteisön laadun, hydrologisten ominaisuuksien ja kemiallisten ominaisuuksien perusteella.

(60)

Ihminen on muuttanut monia jokia ja muita vesistöjä toiminnallaan, kuten kuivatuksella, tulvansuojelulla ja patoaltaiden muodostamiseksi rakennetuilla padoilla.

(61)

Hyvä kemiallinen tila on määritelty vesipolitiikan puitedirektiivissä sen perusteella, täyttyvätkö kaikki kemikaaleille asetetut Euroopan tason laatuvaatimukset.

(62)

Pohjavesien osalta on noudatettu varotoimia, joihin kuuluvat pohjaveteen suuntautuvien suorien päästöjen kielto ja pohjavesimuodostumien valvontaa koskeva vaatimus (epäsuorien päästöjen varalta).

(63)

Hajakuormitus on peräisin eri toiminnoista laajalla alueella, ei yhdestä tietystä lähteestä.

(64)

Itämeren suojelukomissio ( How much is left to reach the HELCOM nutrient reduction targets set for a clean Baltic Sea?) .  

(65)

Komission kertomus: Jäsenvaltioiden kertomusten perusteella laadittu direktiivin 98/83/EY 13 artiklan 5 kohdan mukainen yhteenvetokertomus juomaveden laadusta unionissa kaudella 2011–2013 (COM(2016) 666).

(66)

Euroopan ympäristökeskus (2016), European bathing water quality in 2015 , s. 26.

(67)

Euroopan ympäristökeskus (2016), State of bathing water .

(68)

Euroopan komissio, Kahdeksas kertomus yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun neuvoston direktiivin 91/271/ETY tilasta ja täytäntöönpano-ohjelmista (COM(2016) 105 final) ja sen oheisasiakirjana julkaistu, komission yksiköiden valmisteluasiakirja (SWD(2016)45 final) .

(69)

Euroopan ympäristökeskus, Kaupunkiympäristö .

(70)

  http://urbanagendaforthe.eu/

(71)

 Komissio laatii parhaillaan kaupunkien vertailu- ja seurantatyökalua (”UbaM”) , joka on määrä ottaa käyttöön vuonna 2017. Parhaita käytäntöjä tulee ilmi, ja niitä saadaan levitettyä paremmin UbaM-työkaluun kuuluvan sovelluksen avulla sekä yhä useammin esimerkiksi Eurocities-verkoston, ICLEI-järjestön, Euroopan kuntien ja alueiden neuvoston (CEMR), alueiden komitean, Covenant of Mayors -sopimuksen ja muiden vastaavien avulla.

(72)

Euroopan komissio, Urban Environment – Good Practice & Benchmarking Report – European Green Capital Award 2017 , s. 11.

(73)

Euroopan komissio, Urban Environment – Good Practice & Benchmarking Report – European Green Capital Award 2017 , s. 57.

(74)

Euroopan komissio, Good Practice Report – European Green Capital Award 2014 , s. 29.

(75)

Euroopan komissio, European Green Leaf 2015 – Good Practice Report , s. 36.

(76)

Euroopan komissio, European Green Leaf 2015 – Good Practice Report , s. 15.

(77)

Eunomia Research and Consulting, IEEP, Aarhus University ja ENT (2016), Study on Assessing the Environmental Fiscal Reform Potential for the EU28 . Huomautus: Valtioiden hallitukset vahvistavat verokannat EU:n sisämarkkinasääntöjen rajoissa. Tässä raportissa ei ehdoteta konkreettisia muutoksia ympäristöverotuksen tasoon. Siinä ainoastaan esitellään Eunomian ym. vuonna 2016 tekemän tutkimuksen tulokset erilaisten ympäristöverojen mahdollisista hyödyistä. Kansalliset viranomaiset voivat arvioida tutkimusta ja sen tulosten konkreettisia vaikutuksia kansallisessa kontekstissa. Tätä varten olisi ensimmäiseksi perustettava asiantuntijaryhmä arvioimaan tuloksia ja tekemään konkreettisia ehdotuksia, kuten osa jäsenvaltioista on jo tehnyt.

(78)

Hyvän käytännön skenaariolla tarkoitetaan vertailukohdaksi otettavaa toisen jäsenvaltion onnistunutta verotuskäytäntöä.

(79)

Euroopan komissio (2015), julkiset hankinnat .

(80)

 Tiedonannossa Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat  (COM(2008) 400) komissio suositteli luomaan prosessit ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevien yhteisten kriteerien vahvistamiselle. Ympäristöä säästävien julkisten hankintojen konsepti perustuu selkeisiin, todennettaviin, perusteltuihin ja kunnianhimoisiin tuotteita ja palveluita koskeviin ympäristökriteereihin, joiden pohjana ovat elinkaarilähestymistapa ja tieteellinen tutkimus.

(81)

Ks. ympäristöministeriön verkkosivut, Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma (KULTU) . 

(82)

Euroopan komissio (2015), ympäristöä säästäviä hankintoja koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat .

(83)

Motiva – kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen hankintapalvelu .

(84)

Euroopan komissio (2015), ympäristöä säästäviä hankintoja koskevat kansalliset toimintasuunnitelmat .

(85)

Adelphi ym. (2011), Strategic Use of Public Procurement in Europe , Euroopan komissiolle tehty tutkimus.

(86)

CEPS (2012), Monitoring the Uptake of GPP in the EU, Euroopan komissiolle tehty tutkimus.

(87)

ERI-rahastoihin kuuluu viisi rahastoa: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), koheesiorahasto, Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto) ja Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR). EAKR, koheesiorahasto ja ESR ovat koheesiopolitiikan rahastot.

(88)

Euroopan investointipankki (2016), Euroopan strategisten investointien rahasto .

(89)

Euroopan komissio, Euroopan rakenne- ja investointirahastoja koskevat tiedot maittain .

(90)

Komissio toteuttaa toimia parantaakseen maakohtaista tietoa jäsenvaltioiden hallintojärjestelmien laadusta ja toiminnasta.

(91)

Charron, N. (2013), European Quality of Government Index (EQI) .

(92)

SEUT-sopimuksen 11 artiklan mukaan ”ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä unionin politiikan ja toiminnan määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi”.

(93)

Euroopan komissio (2016), komission tiedonanto – Komission ohjeasiakirja ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU) 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti tehtävien ympäristövaikutusten arviointien sujuvoittamisesta .

(94)

 Euroopan komissio (2016), komission tiedonanto – Komission ohjeasiakirja ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/92/EU, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2014/52/EU) 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti tehtävien ympäristövaikutusten arviointien sujuvoittamisesta .

(95)

Euroopan unioni, ympäristörikosdirektiivi 2008/99/EY .

(96)

  Euroopan unionin verkko ympäristölainsäädännön voimaansaattamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi .

(97)

  Euroopan unionin ympäristötuomareiden foorumi .

(98)

  Ympäristöoikeuteen erikoistuneiden syyttäjien eurooppalainen verkosto .

(99)

  Ympäristörikollisuuden epävirallinen torjuntaverkosto .

(100)

Euroopan unioni, ympäristövastuudirektiivi 2004/35/EY .

(101)

  COM(2016) 204 final ja SWD(2016) 121 final , 14.4.2016. Tässä havaittiin tarve parantaa näyttöä siitä, miten direktiiviä käytetään käytännössä. Lisäksi havaittiin tarve erilaisille täytäntöönpanoa tukeville välineille, kuten ohjeille, koulutukselle ja ympäristövastuudirektiivin soveltamisalaan kuuluvia tapauksia koskeville rekistereille, sekä rahavakuuksille siltä varalta, että erilaisista onnettomuuksista tai vahingoista aiheutuu korjauskustannuksia.

(102)

Toiminnanharjoittajien kanssa käytyjen vuoropuhelujen tulokset tallennetaan asiaa kuuluvaan vaatimustenmukaisuuden valvontajärjestelmään (VAHTI). Yksittäisten elinkeinoalojen edustajien kanssa järjestetään säännöllisesti myös kansallisen tason neuvotteluita. Ks. OECD, ”Ensuring Environmental Compliance: Trends and Good Practices”, 2009, s. 105–106.

(103)

OH 9/2014

(104)

OH 2/2016

(105)

Suomi on ilmoittanut, että digitalisoidun ympäristölupamenettelyn perustyökalut tulevat käyttöön vuodenvaihteessa 2016–2017.

(106)

OECD, Environmental Performance Reviews – Finland , 2009, s. 161 ja 192.

(107)

OECD, Ensuring Environmental Compliance: Trends and Good Practices , 2009, s. 111, ja IMPEL IRI Finland 2013, s. 4.

(108)

On näyttöä siitä, että tiedonkeruu kattaa pääasiassa panoksiin ja tuotoksiin liittyvät muuttujat ja että on parannettavaa siinä, miten tuloksia mitataan ja miten niistä raportoidaan, ks.  IMPEL IRI Finland 2013, s. 6, 29 ja 48, ja OECD, Ensuring Environmental Compliance: Trends and Good Practices , 2009, s. 110–111.

(109)

OECD, Environmental Performance Reviews – Finland , 2009, s. 162, ja IMPEL IRI Finland 2013, s. 6, 39 ja 48.

(110)

Laki 81/1998 ympäristövahinkovakuutuksesta, ”pakollinen vakuutusjärjestelmä”.

(111)

UNECE (1998), yleissopimus tiedon saannista, yleisön osallistumisoikeudesta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeudesta ympäristöasioissa .

(112)

Euroopan unioni, direktiivi 2003/4/EY ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta .

(113)

Euroopan unioni, Inspire-direktiivi 2007/2/EY .

(114)

Euroopan unioni, EU:n sähköisen hallinnon toimintaohjelma 2016–2020 – Hallinnon digitalisaatiokehityksen vauhdittaminen ( COM(2016) 179 final).

(115)

Euroopan komissio, Inspire-direktiivin mukaiset kertomukset .

(116)

  Inspire-indikaattorien kehityssuunnat .

(117)

  Inspire-resurssien tiivistelmäraportti .