EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 14.7.2016
JOIN(2016) 34 final
2016/0217(NLE)
Yhteinen ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä
This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52016JC0034
Joint Proposal for a COUNCIL DECISION on the conclusion of the Agreement establishing the EU-LAC International Foundation
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä
JOIN/2016/034 final - 2016/0217 (NLE)
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 14.7.2016
JOIN(2016) 34 final
2016/0217(NLE)
Yhteinen ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä
PERUSTELUT
1. EHDOTUKSEN TAUSTA
Tausta
Euroopan unionilla (EU) sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian (LAC) mailla on ollut erityinen suhde siitä lähtien, kun Rio de Janeirossa vuonna 1999 järjestetyn ensimmäisen EU:n ja LAC-maiden valtion- ja hallitusten päämiesten huippukokouksen yhteydessä perustettiin strateginen kumppanuus. EU:n tärkein keskustelukumppani Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella oli vuosina 1999–2012 Rion ryhmä. Sen korvasi EU:n vastapuolena alueiden välisissä huippukokouksissa ja strategisessa kumppanuudessa vuodesta 2012 alkaen Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisö (CELAC) jäsenmaidensa toivomuksesta.
Nämä kaksi aluetta ovat tehneet vuodesta 1999 lähtien yhteistyötä edistääkseen yhteisiä etujaan ja arvojaan Madridissa (2002), Guadalajarassa (2004), Wienissä (2006), Limassa (2008), Madridissa (2010), Santiago de Chilessä (2013) ja Brysselissä (2015) järjestettyjen huippukokousten päätelmien mukaisesti. Sarja huippukokouksia on taannut poliittisen vuoropuhelun lujittumisen ja tasaisen edistyksen käsiteltäessä yhdessä monenlaisia kysymyksiä, joihin kuuluvat muun muassa ilmastonmuutos, muuttoliike, laittomien huumausaineiden torjuminen, ihmisoikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen, koulutus ja kulttuuriasiat sekä tieteen ja teknologian aloihin liittyvät kysymykset.
EU:n sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen kansainvälisen säätiön tavoitteet ja johdonmukaisuus niihin liittyvien politiikkojen kanssa
Kummankin alueen johtajat päättivät viidennessä EU:n ja LAC-maiden huippukokouksessa (Lima, 2008) harkita alueiden yhteisen säätiön perustamista edistämään keskustelua yhteisistä strategioista ja toimia kumppanuuden lujittamiseksi ja sen näkyvyyden parantamiseksi. He päättivät kuudennessa huippukokouksessa (Madrid, 2010), että tällainen säätiö olisi perustettava ja sen tavoitteiksi olisi asetettava
CELACin ja EU:n välisen kumppanuusprosessin lujittaminen edistämällä kansalaisyhteiskunnan ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden osallistumista ja näkemysten kuulemista;
alueiden keskinäisen tuntemuksen ja ymmärryksen edistäminen; sekä
alueiden keskinäisen näkyvyyden ja niiden kumppanuuden näkyvyyden edistäminen.
Tämä päätös kuuluu kokonaisuuteen, jossa EU jo olemassa olevilla säätiöillä edistää suhteita Aasiaan (Aasia–Eurooppa-säätiö, ASEF) ja Euro–Välimeri-alueella (kulttuurien välistä vuoropuhelua edistävä Anna Lindhin säätiö). EU–LAC-säätiö on tarkoitettu välineeksi, jolla voidaan vahvistaa EU:n ja LAC-maiden alueellisia suhteita. Tällöin toimitaan niiden painopisteiden ja strategioiden mukaisesti, jotka on vahvistettu asiaankuuluvissa huippukokousten julkilausumissa ja useissa komission tiedonannoissa, kuten Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan tiiviimpi kumppanuus 1 (2005) ja Euroopan unioni ja Latinalainen Amerikka: globaalien toimijoiden kumppanuus 2 (2009). Sekä Euroopan parlamentti (huhtikuussa 2006) että EU:n ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarinen edustajakokous (joulukuussa 2007) hyväksyivät päätöslauselmat, joissa kannatettiin säätiön perustamista.
EU–LAC-säätiö perustettiin virallisesti vuonna 2011 Hampurissa Saksan siviilioikeuden mukaisesti odotettaessa, että tehdään mahdollisesti kansainvälinen sopimus, jolla säätiö muutetaan kansainväliseksi järjestöksi. Säätiön tehtäväksi asetettiin
edistää ja koordinoida tuloshakuista toimintaa, jolla tuetaan kyseisten alueiden välisiä suhteita ja jossa keskitytään EU–LAC-huippukokouksissa vahvistettujen painopisteiden täytäntöönpanoon;
edistää keskustelua yhteisistä strategioista näiden painopisteiden täytäntöönpanemiseksi edistämällä tutkimustoimintaa; sekä
edistää hedelmällistä vuorovaikutusta ja uusia verkottumismahdollisuuksia kansalaisyhteiskunnan ja muiden sellaisten sidosryhmien keskuudessa, joita kyseisten alueiden välinen suhde koskee tai mahdollisesti kiinnostaa.
Säätiö voi käynnistää aloitteita yhteistyössä julkisten ja yksityisten laitosten, LAC-maiden ja EU:n jäsenvaltioiden hallitusten, Euroopan komission ja muiden EU:n toimielinten ja erillisvirastojen sekä kansainvälisten ja alueellisten instituutioiden kanssa. Neljän ensimmäisen vuotensa aikana säätiö on toteuttanut monenlaista toimintaa näissä puitteissa.
Komissio valtuutettiin neuvoston päätöksellä 2012/493/EU aloittamaan neuvottelut kansainvälisestä sopimuksesta EU–LAC-säätiön perustamiseksi kansainvälisenä järjestönä, jonka jäseniä ovat EU ja sen jäsenvaltiot sekä LAC-maat. Neuvottelut aloitettiin joulukuussa 2012. EU:n neuvottelijana toimi Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) komission puolesta. Jäsenvaltioita on kuultu neuvottelujen kaikissa vaiheissa neuvoston Latinalaisen Amerikan ja Karibian työryhmän kokouksissa. Euroopan parlamentille on tiedotettu neuvotteluista säännöllisesti koko neuvottelujen ajan. Valtion- ja hallitusten päämiehet kehottivat seitsemännessä EU–LAC- / ensimmäisessä EU–CELAC-huippukokouksessa (Santiago de Chile, 2013) saattamaan neuvottelut nopeasti päätökseen, kuten tehtiinkin tammikuussa 2015.
Toisessa EU–CELAC-huippukokouksessa (Bryssel, kesäkuu 2015) valtion- ja hallitusten päämiehet ilmaisivat olevansa tyytyväisiä EU–LAC-säätiön perustamissopimuksen parafointiin ja odottavansa, että sopimus allekirjoitetaan ja se tulee voimaan nopeasti. Korkea edustaja ja komissio katsovat, että sopimusta koskevissa neuvoston neuvotteluohjeissa asetetut tavoitteet on saavutettu ja että sopimusluonnos voidaan toimittaa allekirjoitettavaksi ja sopimus voidaan tehdä. CELAC ja EU pyrkivät yhdessä siihen, että sopimus voidaan allekirjoittaa alueiden ulkoministerien kokouksessa Dominikaanisessa tasavallassa 25. ja 26. lokakuuta. Siihen huipentuu kymmenen vuoden prosessi, jossa kyseisten 61 maan johtajat ovat tähdänneet EU–LAC-säätiön perustamiseen ja sen aseman vakiinnuttamiseen kansainvälisenä järjestönä, joka voi auttaa vahvistamaan kumppanuusprosessia ja parantamaan keskinäistä ymmärrystä ja näkyvyyttä.
Ehdotuksen tavoite
Tämä yhteinen ehdotus koskee säädöstä, jolla sopimus tehdään EU:n puolesta. Säätiön perustaminen kansainvälisenä järjestönä parantaa sen mahdollisuuksia saada rahoitusta jäsenmailtaan, joista monet eivät pysty osallistumaan sen rahoittamiseen niin kauan kuin se on Saksan siviilioikeuden mukainen elin. Kansainvälisen järjestön asemassa säätiö pystyy myös pienentämään tiettyjä kustannuksia, hyötymään kansainvälisen oikeuden mukaisista diplomaattisista erioikeuksista ja vapauksista sekä hyödyntämään paremmin taloudellisia ja henkilöresurssejaan. Tämän ansiosta se voi ylläpitää ja kehittää edelleen toimintaansa kumppanuuden tukemiseksi.
2. OIKEUSPERUSTA
Yhteinen ehdotus muodostaa oikeudellisen välineen sopimuksen tekemistä varten.
Sopimuksen tekemisen oikeudellisen perustan valinnan on perustuttava sellaisiin objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuinvalvonnan kohteena ja joihin kuuluvat toimen tarkoitus ja sisältö.
Sopimuksen tarkoitus on perustaa EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen säätiö kansainvälisenä järjestönä, jolla on kansainvälisen julkisoikeuden mukaan oikeushenkilön asema. Säätiö auttaa lujittamaan EU:n ja CELACin kumppanuutta sekä edistämään alueiden keskinäistä ymmärtämystä ja näkyvyyttä. Säätiötä voidaan pitää yhtenä EU:n yhteisen ulkopolitiikan välineenä, koska sen toiminta edistää EU:n jäsenvaltioiden Latinalaista Amerikkaa ja Karibian aluetta koskevien toimien lähentämistä toisiinsa sen varmistamiseksi, että EU voi puolustaa etujaan ja arvojaan kyseisten alueiden välisen kumppanuuden puitteissa. Säätiöllä on toimintaa, joka edistää EU:n ja CELACin poliittista vuoropuhelua esimerkiksi globaalista hallinnasta sekä demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen edistämisestä. Säätiön aiempaan toimintaan on kuulunut muun muassa tutkimuksia ja seminaareja, joiden aiheena on itse strateginen kumppanuus sekä globaaliin hallintaan liittyvä EU:n ja LAC-maiden yhteistyö (esim. tutkimukset The EU and CELAC: Reinvigorating a strategic partnership ja Summit Diplomacy Challenges and opportunities of the new regionalisms, paneelikeskustelu The EU and LAC: Powers in a Multipolar World or partners in Global Governance? ja seminaari aiheesta China, Latin America and the Caribbean, and the European Union: A Triangular Relationship?). Samanlaista toimintaa toteutetaan senkin jälkeen, kun säätiöstä on tullut kansainvälinen järjestö. Tässä mielessä sopimus edistää YUTP:n alaan kuuluvien tavoitteiden saavuttamista.
Säätiö vahvistaa myös yhteistyötä EU:n ja LAC-maiden välillä sekä edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta etenkin helpottamalla ja edistämällä kansalaisyhteiskunnan ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden osallistumista. Ottaen huomioon, että osa LAC-maista ei enää vastaanota kehitysapua kun taas toiset niistä voivat edelleen sitä saada, säätiö
tukee EU:n ja CELACin välistä politiikkoja koskevaa vuoropuhelua ja yhteistyötä, johon osallistuvat kaikki LAC-maat tai osa niistä ja jossa käsitellään keskeisiä molemmille osapuolille tärkeitä asioita, kuten tutkimus, kestävä kehitys, ilmastonmuutos, kilpailukyky, työllisyys ja kasvu ja sukupuolten tasa-arvo;
tekee analyysejä ja tutkimuksia kumppanuuden kannalta kiinnostavista aiheista tai tukee niiden tekemistä; sekä
kehittää ja tukee alueiden välisiä verkostoja ja edistää tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa niiden välillä.
Ottaen huomioon sopimuksen tarkoituksen ja sisällön, sopimus kuuluu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 37 artiklan ja Euroopan unionista toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 209 ja 212 artiklan soveltamisalaan. Menettelylliset oikeusperustat sopimuksen tekemiselle ovat SEUT-sopimuksen 218 artiklan 5 kohta ja 8 kohdan toinen alakohta.
3. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET
Sopimuksen tekemisellä ei ole suoraa vaikutusta talousarvioon, koska sopimus ei velvoita EU:ta tai muita allekirjoittajia osallistumaan säätiön rahoittamiseen, vaan se on vapaaehtoista. Saksa, joka on säätiön isäntämaa, myöntää säätiölle päätoimipaikkaa koskevan sopimuksen perusteella erioikeudet ja vapaudet ja antaa sen käyttöön (omalla kustannuksellaan) soveltuvat asianmukaisesti kalustetut tilat sekä huolehtii niiden kunnossapidosta, palveluista ja turvallisuudesta.
Komissio on osallistunut säätiön rahoitukseen siitä lähtien, kun se perustettiin Saksan siviilioikeuden mukaisesti vuonna 2011, viimeksi 3 miljoonan euron määrällä (kumppanuusvälineestä) kahdeksi vuodeksi lokakuusta 2015 lukien. Osa LAC-maista ja EU:n jäsenvaltioista, isäntämaa Saksa mukaan lukien, ovat antaneet rahoitusta yhden tai useamman kerran. Osa maista ei pysty osallistumaan rahoitukseen ennen kuin säätiö on kansainvälinen järjestö, joten sopimuksen tekeminen ja voimaantulo auttaa parantamaan säätiön taloudellista kestävyyttä.
2016/0217 (NLE)
Yhteinen ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 37 artiklan,
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 209 artiklan 2 kohdan ja 212 artiklan 1 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan ja 218 artiklan 8 kohdan toisen alakohdan kanssa,
ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja Euroopan komission yhteisen ehdotuksen,
ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Sopimus EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamisesta allekirjoitettiin annetun neuvoston päätöksen [XXX] 3 mukaisesti sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin.
(2)Sopimuksella perustettava EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälinen säätiö on kansainvälinen järjestö, jolla on kansainvälisen julkisoikeuden mukaan oikeushenkilön asema.
(3)Sopimus olisi hyväksyttävä Euroopan unionin puolesta.
(4)EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön puitteissa toimiessaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden on koordinoitava kantansa perussopimusten ja vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Sopimus EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamisesta hyväksytään Euroopan unionin puolesta.
Sopimuksen teksti on liitetty tähän päätökseen.
2 artikla
Neuvoston puheenjohtaja nimeää henkilön, jolla on valtuudet tallettaa Euroopan unionin puolesta sopimuksen 24 artiklassa tarkoitetut hyväksymiskirjat osoitukseksi siitä, että Euroopan unioni suostuu sitoutumaan sopimukseen.
3 artikla
Tämä päätös tulee voimaan […] 4 .
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 14.7.2016
JOIN(2016) 34 final
LIITE
asiakirjaan
yhteinen ehdotus neuvoston päätökseksi
EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamista koskevan sopimuksen tekemisestä
Sopimus EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälisen säätiön perustamisesta
Tämän sopimukset osapuolet,
EUROOPAN UNIONI, jäljempänä ’unioni’,
sekä
BELGIAN KUNINGASKUNTA,
BULGARIAN TASAVALTA,
TŠEKIN TASAVALTA,
TANSKAN KUNINGASKUNTA,
SAKSAN LIITTOTASAVALTA,
VIRON TASAVALTA,
IRLANTI,
HELLEENIEN TASAVALTA,
ESPANJAN KUNINGASKUNTA,
RANSKAN TASAVALTA,
KROATIAN TASAVALTA,
ITALIAN TASAVALTA,
KYPROKSEN TASAVALTA,
LATVIAN TASAVALTA,
LIETTUAN TASAVALTA,
LUXEMBURGIN SUURHERTTUAKUNTA,
UNKARI,
MALTAN TASAVALTA,
ALANKOMAIDEN KUNINGASKUNTA,
ITÄVALLAN TASAVALTA,
PUOLAN TASAVALTA,
PORTUGALIN TASAVALTA,
ROMANIA,
SLOVENIAN TASAVALTA,
SLOVAKIAN TASAVALTA,
SUOMEN TASAVALTA,
RUOTSIN KUNINGASKUNTA,
ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA,
jotka ovat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen sopimuspuolia, jäljempänä ’jäsenvaltiot’,
sekä
ANTIGUA JA BARBUDA
ARGENTIINAN TASAVALTA,
BAHAMAN LIITTOVALTIO,
BARBADOS,
BELIZE,
BOLIVIAN MONIKANSAINEN VALTIO,
BRASILIAN LIITTOTASAVALTA,
CHILEN TASAVALTA,
KOLUMBIAN TASAVALTA,
COSTA RICAN TASAVALTA,
KUUBAN TASAVALTA,
DOMINICAN YHTEISÖ,
DOMINIKAANINEN TASAVALTA,
ECUADORIN TASAVALTA,
EL SALVADORIN TASAVALTA,
GRENADA,
GUATEMALAN TASAVALTA,
GUYANAN KOOPERATIIVINEN TASAVALTA,
HAITIN TASAVALTA,
HONDURASIN TASAVALTA,
JAMAIKA,
MEKSIKON YHDYSVALLAT,
NICARAGUAN TASAVALTA,
PANAMAN TASAVALTA,
PARAGUAYN TASAVALTA,
PERUN TASAVALTA,
SAINT KITTS JA NEVIS,
SAINT LUCIA,
SAINT VINCENT JA GRENADIINIT,
SURINAMEN TASAVALTA,
TRINIDADIN JA TOBAGON TASAVALTA,
URUGUAYN ITÄINEN TASAVALTA,
VENEZUELAN BOLIVARIAANINEN TASAVALTA,
jäljempänä ’osapuolet’, jotka
PALAUTTAVAT MIELEEN Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden (LAC) sekä Euroopan unionin (EU) Rio de Janeirossa kesäkuussa 1999 järjestetyn ensimmäisen EU:n ja LAC-maiden huippukokouksen yhteydessä perustaman strategisen kumppanuuden;
OTTAVAT HUOMIOON LAC-maiden ja EU:n valtion- ja hallitusten päämiesten Limassa, Perun tasavallassa, 16 päivänä toukokuuta 2008 järjestetyssä viidennessä EU:n ja LAC-maiden huippukokouksessa hyväksytyn aloitteen;
PALAUTTAVAT MIELEEN EU:n ja LAC-maiden valtion- ja hallitusten päämiesten, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ja komission puheenjohtajan Madridissa, Espanjassa, 18 päivänä toukokuuta 2010 järjestetyssä EU:n ja LAC-maiden kuudennessa huippukokouksessa tekemän päätöksen EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen säätiön perustamisesta;
PALAUTTAVAT MIELEEN Saksan liittotasavallassa vuonna 2011 perustetun siirtymäkauden säätiön, jonka toiminta päättyy ja joka lakkautetaan, kun EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen säätiön kansainvälinen perustamissopimus tulee voimaan;
TOISTAVAT tarpeen perustaa ”EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen säätiön kansainvälisellä perustamissopimuksella, joka perustuu Madridissa järjestetyn EU:n ja LAC-maiden kuudennen huippukokouksen yhteydessä järjestetyssä ministerikokouksessa hyväksyttyyn toimeksiantoon,” kansainvälinen luonteeltaan hallitustenvälinen järjestö, johon sovelletaan kansainvälistä julkisoikeutta ja jolla pyritään vahvistamaan olemassa olevia siteitä Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden, EU:ta ja EU:n jäsenvaltioiden välillä,
OVAT SOPINEET seuraavaa:
1 artikla
Tavoite
1. Tällä sopimuksella perustetaan EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen kansainvälinen säätiö, jäljempänä ’säätiö’ tai ’EU–LAC-säätiö’.
2. Tässä sopimuksessa määritellään säätiön tavoitteet ja vahvistetaan yleiset säännöt ja suuntaviivat, joilla säännellään sen tehtäviä, rakennetta ja toimintaa.
2 artikla
Luonne ja päätoimipaikka
1. EU–LAC-säätiö on hallitustenvälinen kansainvälinen järjestö, joka on perustettu kansainvälisen julkisoikeuden mukaisesti. Se keskittyy lujittamaan kahden alueen välistä kumppanuutta EU:n ja EU:n jäsenvaltioiden sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisön (CELAC) välillä.
2. EU–LAC-säätiön päätoimipaikka sijaitsee Hampurin vapaassa hansakaupungissa, Saksan liittotasavallassa.
3 artikla
Säätiön jäsenet
1. Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtiot, EU:n jäsenvaltiot ja EU, jotka ovat omia sisäisiä oikeudellisia menettelyjään noudattaen ilmaisseet suostumuksensa tulla tämän sopimuksen sitomiksi, tulevat EU–LAC-säätiön ainoiksi jäseniksi.
2. EU–LAC-säätiöön voi osallistua myös Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisö (CELAC).
4 artikla
Oikeushenkilöllisyys
1. EU–LAC-säätiö on kansainvälinen oikeushenkilö, ja sillä on tarvittava oikeustoimikelpoisuus sen tavoitteita ja tehtäviä varten jokaisen sen jäsenen alueella kunkin jäsenen lainsäädännön mukaisesti.
2. Säätiö on myös toimivaltainen tekemään sopimuksia, hankkimaan ja luovuttamaan irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä panemaan vireille oikeudenkäyntejä.
5 artikla
Säätiön tavoitteet
1. EU-LAC-säätiö
a) edistää CELACin ja EU:n alueiden välisen kumppanuusprosessin lujittamista edistämällä kansalaisyhteiskunnan ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden osallistumista ja näkemysten kuulemista;
b) edistää keskinäistä tuntemusta ja ymmärrystä alueiden välillä;
c) lujittaa keskinäistä näkyvyyttä alueiden välillä sekä alueiden välisen kumppanuuden näkyvyyttä.
2. EU-LAC-säätiön tehtävänä on erityisesti
a) edistää ja koordinoida tuloshakuista toimintaa, jolla tuetaan alueiden välisiä suhteita ja jossa keskitytään CELAC–EU-huippukokouksissa vahvistettujen painopisteiden täytäntöönpanoon;
b) edistää keskustelua yhteisistä strategioista, joiden tavoitteena on edellä mainittujen painopisteiden toteuttaminen edistämällä tutkimustoimintaa;
c) edistää hedelmällistä vuorovaikutusta ja uusia verkottumismahdollisuuksia kansalaisyhteiskunnan ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden keskuudessa.
6 artikla
Toiminnan perusteet
1. Tämän sopimuksen 5 artiklassa vahvistettujen tavoitteiden saavuttamiseksi EU–LAC-säätiön toiminnan on
a) perustuttava valtion- ja hallitusten päämiesten huippukokouksissa käsiteltyihin painopisteisiin ja asiakokonaisuuksiin keskittyen alueiden välisessä suhteiden kehittämisessä havaittuihin tarpeisiin;
b) otettava mahdollisuuksien mukaan ja säätiön toiminnan puitteissa kansalaisyhteiskunta ja muita yhteiskunnallisia toimijoita, kuten akateemisia laitoksia, osalliseksi toimintaan ja otettava niiden näkemykset huomioon ilman sitoumuksia. Tätä varten jokainen jäsen voi kansallisella tasolla nimetä instituutiot ja organisaatiot, jotka pyrkivät edistämään alueiden välistä vuoropuhelua;
c) tuotava lisäarvoa käynnissä oleviin aloitteisiin;
d) annettava kumppanuudelle näkyvyyttä keskittymällä erityisesti toimiin, joilla on kerrannaisvaikutuksia.
2. Käynnistäessään toimintaa tai osallistuessaan siihen EU–LAC-säätiön on oltava toimintakeskeinen, dynaaminen ja tuloshakuinen.
7 artikla
Säätiön toimet
1. Edellä 5 artiklassa vahvistettujen tavoitteiden saavuttamiseksi EU–LAC-säätiö toteuttaa muun muassa seuraavia toimia:
a) edistää keskustelua seminaarien, konferenssien, työpajojen, mietintäryhmien, kurssien, näyttelyjen, julkaisujen, luentojen, ammatillisen koulutuksen, parhaiden käytäntöjen ja erityisosaamisen vaihdon avulla;
b) edistää ja tukee tapahtumia, jotka liittyvät CELACin ja EU:n huippukokouksissa käsiteltyihin kysymyksiin sekä CELACin ja EU:n johtavien virkamiesten kokousten painopisteisiin;
c) käynnistää alueiden välisiä tiedotusohjelmia ja -aloitteita, mukaan lukien vaihto-ohjelmat ensisijaisiksi katsotuilla aloilla;
d) edistää tutkimuksia molempien alueiden yksilöimistä kysymyksistä;
e) luo ja tarjoaa uusia yhteydenpitomahdollisuuksia ottaen huomioon erityisesti sellaiset henkilöt tai laitokset, jotka eivät tunne CELACin ja EU:n alueiden välistä kumppanuutta;
f) luo internetfoorumin ja/tai tuottaa sähköisen julkaisun.
2. EU–LAC-säätiö voi käynnistää aloitteita yhteistyössä julkisten ja yksityisten laitosten, EU:n toimielinten, kansainvälisten ja alueellisten instituutioiden, Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden sekä EU:n jäsenvaltioiden kanssa.
8 artikla
Säätiön rakenne
EU-LAC-säätiössä on oltava seuraavat rakenteet:
a) hallitus;
b) puheenjohtaja sekä
c) pääjohtaja.
9 artikla
Hallitus
1. Hallitus koostuu EU–LAC-säätiön jäsenten edustajista. Se kokoontuu korkeiden virkamiesten tasolla ja tarvittaessa ulkoministerien tasolla CELACin ja EU:n huippukokousten yhteydessä.
2. Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden yhteisöä (CELAC) edustaa hallituksessa sen kulloinenkin puheenjohtajavaltio, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianomaisen maan osallistumista kansallisessa roolissaan.
3. EU:n ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen (EUROLAT) toimeenpanevaa työvaliokuntaa pyydetään nimeämään yksi edustaja kummaltakin alueelta tarkkailijoiksi hallitukseen.
4. Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden (AKT) ja EU:n yhteistä parlamentaarista edustajakokousta pyydetään nimeämään yksi edustaja EU:sta ja yksi Karibian alueelta tarkkailijoiksi hallitukseen.
10 artikla
Hallituksen puheenjohtajuus
Hallituksella on kaksi puheenjohtajaa, joista toinen on EU:n ja toinen Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden edustaja.
11 artikla
Hallituksen toimivalta
EU–LAC-säätiön hallituksella on toimivalta
a) nimittää säätiön puheenjohtaja ja pääjohtaja;
b) hyväksyä säätiön toiminnan yleiset suuntaviivat ja vahvistaa sen operatiiviset painopisteet ja työjärjestys sekä toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet, joilla varmistetaan avoimuus ja vastuuvelvollisuus erityisesti ulkopuolisen rahoituksen osalta;
c) hyväksyä päätoimipaikkaa koskeva sopimus sekä kaikki muut sopimukset tai järjestelyt, joita säätiö saattaa tehdä erioikeuksia ja vapauksia koskevista asioista Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden ja EU:n jäsenvaltioiden kanssa;
d) vahvistaa talousarvio ja henkilöstösäännöt pääjohtajan ehdotuksen pohjalta;
e) hyväksyä säätiön organisaatiorakenteen muutokset pääjohtajan ehdotuksen pohjalta;
f) hyväksyä periaatteessa neljän vuoden näkymiin perustuva monivuotinen työohjelma, mukaan lukien monivuotinen talousarviolaskelma, pääjohtajan esittämän luonnoksen pohjalta;
g) hyväksyä vuotuinen työohjelma, mukaan lukien tulevan vuoden hankkeet ja toimet, pääjohtajan esittämän luonnoksen pohjalta ja monivuotisen ohjelman mukaisesti;
h) vahvistaa seuraavaa vuotta koskeva talousarvio;
i) hyväksyä perusteet, joiden mukaisesti säätiön hankkeita valvotaan ja tarkastetaan ja niistä raportoidaan;
j) hyväksyä edellistä vuotta koskevat säätiön vuosikertomus ja tilinpäätös;
k) antaa puheenjohtajalle ja pääjohtajalle ohjeita ja neuvoja;
l) ehdottaa osapuolille muutoksia tähän sopimukseen;
m) arvioida säätiön toiminnan kehitystä ja toteuttaa toimia pääjohtajan esittämien raporttien perusteella;
n) ratkaista riitoja, joita osapuolten välille saattaa syntyä tämän sopimuksen ja sen muutosten tulkinnasta tai soveltamisesta;
o) perua puheenjohtajan ja/tai pääjohtajan nimitys;
p) hyväksyä strategisten kumppanuuksien perustaminen;
q) hyväksyä säätiön sitoutuminen kaikkiin 15 artiklan 4 kohdan i alakohdan mukaisesti neuvoteltuihin sopimuksiin tai oikeudellisiin välineisiin.
12 artikla
Hallituksen kokoukset
1. Hallitus pitää kaksi sääntömääräistä kokousta vuodessa. Niiden on oltava samaan aikaan kuin CELACin ja EU:n johtavien virkamiesten kokoukset.
2. Hallitus pitää ylimääräisiä kokouksia jommankumman puheenjohtajan tai pääjohtajan aloitteesta tai kun vähintään yksi kolmasosa sen jäsenistöstä sitä pyytää.
3. Hallituksen sihteeristön tehtäviä hoidetaan säätiön pääjohtajan alaisuudessa.
13 artikla
Hallituksen päätöksenteko
Hallitus tekee päätöksiä kun paikalla on yli puolet sen jäsenistä kummaltakin alueelta. Päätökset tehdään läsnä olevien jäsenten kesken yksimielisesti.
14 artikla
Säätiön puheenjohtaja
1. Hallitus valitsee puheenjohtajan EU–LAC-säätiön jäsenten esittämien ehdokkaiden joukosta. Puheenjohtaja nimitetään neljän vuoden kaudeksi, joka voidaan uusia kerran.
2. Puheenjohtajan on oltava tunnettu ja arvostettu henkilö sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella että EU:ssa. Puheenjohtaja hoitaa tehtävää vapaaehtoisena, mutta hänellä on oikeus saada korvaus kaikista välttämättömistä ja asianmukaisesti perustelluista kuluista.
3. Puheenjohtajan tehtävä annetaan vuoroin EU:n jäsenvaltion kansalaiselle, vuoroin Latinalaisen Amerikan tai Karibian valtion kansalaiselle. Jos puheenjohtaja nimitetään EU:n jäsenvaltiosta, pääjohtajaksi on nimitettävä Latinalaisen Amerikan tai Karibian valtion kansalainen ja päinvastoin.
4. Puheenjohtaja
a) edustaa säätiötä sen ulkoisissa suhteissa toimimalla näkyvässä ja edustavassa asemassa hyödyntäen korkean tason yhteyksiä Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden sekä EU:n ja sen jäsenvaltioiden viranomaisiin ja muihin kumppaneihin;
b) raportoi tarpeen mukaan ulkoasiainministerien kokouksille, muille ministerikokouksille, hallitukselle ja muille tärkeille kokouksille;
c) antaa neuvoja pääjohtajalle monivuotisen ja vuotuisen työohjelman ja talousarvioesityksen laatimisessa hallituksen hyväksyttäviksi;
d) suorittaa muita hallituksen hyväksymiä tehtäviä.
15 artikla
Säätiön pääjohtaja
1. Säätiötä johtaa pääjohtaja, joka on valittava EU–LAC-säätiön jäsenten esitettyä pääjohtajaehdokkaat ja jonka hallitus nimittää neljän vuoden toimikaudeksi siten, että toimikausi voidaan uusia kerran.
2. Rajoittamatta hallituksen toimivaltaa, pääjohtaja ei saa pyytää eikä ottaa vastaan ohjeita minkään valtion hallitukselta tai muultakaan elimeltä.
3. Pääjohtajan tehtävästä maksetaan palkkio, ja tehtävä annetaan vuoroin EU:n jäsenvaltion kansalaiselle, vuoroin Latinalaisen Amerikan tai Karibian valtion kansalaiselle. Jos pääjohtaja nimitetään EU:n jäsenvaltiosta, puheenjohtajaksi on nimitettävä Latinalaisen Amerikan tai Karibian valtion kansalainen ja päinvastoin.
4. Pääjohtaja on säätiön laillinen edustaja ja hoitaa seuraavia tehtäviä:
a) säätiön monivuotisen ja vuotuisen työohjelman sekä talousarvion laatiminen puheenjohtajaa kuullen;
b) säätiön henkilöstön nimittäminen ja johtaminen huolehtien siitä, että henkilöstö noudattaa säätiön tavoitteita;
c) talousarvion toteuttaminen;
d) kausittaisten ja vuotuisten toimintakertomusten sekä tilinpäätösten toimittaminen hallitukselle hyväksyttäväksi, menettelyjen avoimuudesta ja kaikkia säätiön toteuttamia tai tukemia toimia koskevan tiedon asianmukaisesta jakelusta huolehtiminen, mukaan lukien ajantasainen luettelo kansallisella tasolla nimetyistä instituutioista ja organisaatioista sekä säätiön toimintaan osallistujista;
e) 18 artiklassa tarkoitetun kertomuksen toimittaminen;
f) kokousten valmistelu ja hallituksen avustaminen;
g) sopivien kansalaisyhteiskunnan ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden edustajien, erityisesti EU–LAC-säätiön jäsenten mahdollisesti nimeämien instituutioiden, kuuleminen tarvittaessa riippuen asiasta ja käytännön tarpeista ja tiedottaen hallitukselle näiden yhteydenottojen tuloksista jatkokäsittelyä varten;
h) kuulemisten ja neuvottelujen järjestäminen säätiön isäntämaan ja muiden tämän sopimuksen osapuolten kanssa kyseisten valtioiden säätiölle tarjoaminen tilojen ja palvelujen tarkemmista yksityiskohdista;
i) neuvotteleminen kaikista sopimuksista tai oikeudellisista välineistä, joilla on kansainvälisiä vaikutuksia, kansainvälisten järjestöjen, valtioiden sekä julkisten tai yksityisten laitosten kanssa muista kuin säätiön päivittäiseen hallinnolliseen toimintaan liittyvistä asioista sen jälkeen, kun hallitusta on asianmukaisesti kuultu ja sille on ilmoitettu tällaisten neuvottelujen aloittamisesta ja suunnitellusta päättämisestä sekä antaen säännöllisiä selontekoja tällaisten neuvottelujen sisällöstä, laajuudesta ja todennäköisestä lopputuloksesta;
j) hallitukselle raportoiminen kaikista säätiötä koskevista oikeudenkäynneistä.
16 artikla
Säätiön rahoitus
1. Maksuja suoritetaan vapaaehtoisesti eikä niillä ole vaikutusta hallitukseen osallistumiseen.
2. Säätiötä rahoittavat pääasiassa sen jäsenet. Hallitus voi alueiden välistä tasapainoa kunnioittaen harkita myös muita säätiön toiminnan rahoitusmuotoja.
3. Tietyissä tapauksissa ja ilmoitettuaan asiasta etukäteen hallitukselle sekä pyydettyään siltä hyväksynnän säätiö voi hankkia lisätuloja julkisten ja yksityisten laitosten antamasta ulkoisesta rahoituksesta, muun muassa tuottamalla pyynnöstä raportteja ja analyysejä. Nämä varat käytetään yksinomaan säätiön toimintaan.
4. Saksan liittotasavallan on toimitettava omalla kustannuksellaan ja sen säätiölle antaman rahoituksen puitteissa säätiön käyttöön soveltuvat asianmukaisesti kalustetut tilat sekä huolehdittava niiden kunnossapidosta, palveluista ja turvallisuudesta.
17 artikla
Tilien tarkastus ja julkaiseminen
1. Hallitus nimittää riippumattomat tilintarkastajat säätiön tilinpidon tarkastamista varten.
2. Riippumattoman tilintarkastajan tarkastama tilinpäätös, josta käyvät ilmi säätiön varat, velat ja vastuut, tulot ja menot on annettava jäsenille mahdollisimman pian kunkin varainhoitovuoden päätyttyä ja viimeistään kuuden kuukauden kuluttua päättymispäivästä, ja hallitus käsittelee niiden hyväksymistä seuraavassa kokouksessa.
3. Tarkastetuista tileistä ja taseesta julkaistaan yhteenveto.
18 artikla
Säätiön arviointi
Pääjohtaja esittää joka neljäs vuosi tämän sopimuksen voimaantulopäivästä hallitukselle kertomuksen säätiön toiminnasta. Hallitus arvioi toimintaa yleisesti ja tekee mahdollisesti päätöksen säätiön tulevasta toiminnasta.
19 artikla
Strategiset kumppanuudet
1. Säätiöllä on lähtökohtaisesti neljä strategista kumppania: ”L’Institut des Amériques” Ranskassa ja “Regione Lombardia” Italiassa EU:n puolelta sekä ”Global Foundation for Democracy and Development” (FUNGLODE) Dominikaanisessa tasavallassa ja Yhdistyneiden kansakuntien Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden talouskomissio (ECLAC) Latinalaisen Amerikan ja Karibian puolelta.
2. Tavoitteidensa saavuttamiseksi EU–LAC-säätiö voi perustaa tulevaisuudessa strategisia kumppanuuksia kummankin alueen hallitustenvälisten järjestöjen, valtioiden sekä julkisten tai yksityisten laitosten kanssa noudattaen aina alueiden välisen tasapainon periaatetta.
20 artikla
Erioikeudet ja vapaudet
1. Säätiön luonne ja oikeushenkilöllisyys määritellään 2 ja 4 artiklassa.
2. Säätiön, hallituksen, puheenjohtajan, pääjohtajan, henkilöstön jäsenten sekä jäsenten edustajien asema, erioikeudet ja vapaudet heidän ollessaan Saksan liittotasavallan alueella virkatehtävissä määräytyvät Saksan liittotasavallan hallituksen ja säätiön välillä tehdyn päämajaa koskevan sopimuksen mukaan.
3. Tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettu päätoimipaikkaa koskeva sopimus on riippumaton tästä sopimuksesta.
4. Säätiö voi tehdä yhden tai useamman Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtion ja EU:n jäsenvaltion kanssa muita sopimuksia sellaisista erioikeuksista ja vapauksista, jotka saattavat olla säätiön moitteettoman toiminnan kannalta tarpeellisia niiden alueella; säätiön hallituksen on hyväksyttävä sopimukset.
5. Säätiö, sen varat, tulot ja muu omaisuus on säätiön virallisen toiminnan osalta vapautettu kaikista välittömistä veroista. Säätiötä ei ole vapautettu suoritetuista palveluista perittävistä maksuista.
6. Säätiön pääjohtaja ja henkilöstö on vapautettu maksamasta kansallisia veroja säätiön maksamista palkoista ja palkkioista.
7. Säätiön henkilöstöllä tarkoitetaan kaikkia pääjohtajan nimittämiä henkilöstön jäseniä, lukuun ottamatta niitä, jotka on palkattu paikalta ja joille maksetaan tuntipalkkaa.
21 artikla
Säätiön kielet
Säätiön työkieliä ovat kielet, joita on käytetty Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden sekä Euroopan unionin strategisessa kumppanuudessa sen perustamisesta kesäkuussa 1999.
22 artikla
Riitojen ratkaiseminen
Kaikki tämän sopimuksen ja sen muutosten soveltamisesta tai tulkinnasta mahdollisesti aiheutuvat riidat osapuolten välillä viedään niiden välisiin suoriin neuvotteluihin, jotta ne voitaisiin ratkaista ripeästi. Jos riitaa ei voida ratkaista tällä tavoin, se annetaan hallituksen päätettäväksi.
23 artikla
Muutokset
1. Tätä sopimusta voidaan muuttaa EU–LAC-säätiön hallituksen aloitteesta tai kumman tahansa osapuolen pyynnöstä. Muutosehdotukset toimitetaan tallettajalle, joka ilmoittaa niistä kaikille osapuolille, jotta ne voivat tarkastella niitä ja neuvotella niistä.
2. Muutokset on hyväksyttävä yksimielisesti, ja ne tulevat voimaan kolmekymmentä päivää sen päivän jälkeen, jona tallettaja on vastaanottanut viimeisen ilmoituksen siitä, että kaikki tätä varten tarvittavat muodollisuudet on saatettu päätökseen.
3. Tallettaja ilmoittaa kaikille osapuolille muutosten voimaantulosta.
24 artikla
Ratifiointi ja liittyminen
1. Tämä sopimus on avoinna allekirjoittamista varten kaikille Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioille, EU:n jäsenvaltioille ja EU:lle (...päivästä ...kuuta ...) sen voimaantulopäivään, ja sopimus on ratifioitava. Ratifioimiskirjat talletetaan tallettajan huostaan.
2. Tämä sopimus on avoinna liittymistä varten EU:lle sekä niille Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioille ja EU:n jäsenvaltioille, jotka eivät ole allekirjoittaneet sitä. Liittymiskirjat talletetaan tallettajan huostaan.
25 artikla
Voimaantulo
1. Tämä sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kahdeksan osapuolta kummaltakin alueelta, mukaan lukien Saksan liittotasavalta, ovat tallettaneet ratifioimis- tai liittymiskirjansa tallettajan huostaan. Silloin kun muut Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtiot, EU:n jäsenvaltiot tai EU tallettavat ratifioimis- tai liittymiskirjansa voimaantulopäivän jälkeen, tämä sopimus tulee voimaan näiden Latinalaisen Amerikan ja Karibian valtioiden, EU:n jäsenvaltioiden tai EU:n osalta kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun kyseinen osapuoli on tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa.
2. Tallettaja ilmoittaa kaikille osapuolille ratifioimis- tai liittymiskirjojen vastaanottamisesta sekä tämän sopimuksen voimaantulopäivästä tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti.
26 artikla
Kesto ja irtisanominen
1. Tämä sopimus on voimassa rajoittamattoman ajan.
2. Mikä tahansa osapuoli voi irtisanoa tämän sopimuksen tallettajalle osoitetulla, diplomaattiteitse toimitetulla kirjallisella ilmoituksella. Irtisanominen tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä, kun ilmoitus on vastaanotettu.
27 artikla
Lakkauttaminen ja selvitystila
1. Säätiö lakkautetaan
a) jos kaikki säätiön jäsenet tai yhtä lukuun ottamatta kaikki säätiön jäsenet ovat sanoneet sopimuksen irti; tai
b) jos säätiön jäsenet päättävät sen lakkauttamisesta.
2. Jos säätiö lakkautetaan, säätiö on olemassa ainoastaan sen selvitystä varten. Sen toiminnan lopettavat selvittäjät, jotka myyvät säätiön omaisuuserät ja maksavat sen velat ja vastuut. Jäljelle jäävät varat jaetaan jäsenten kesken niiden rahoitusosuuksien mukaisessa suhteessa.
28 artikla
Tallettaja
Euroopan unionin neuvosto toimii tämän sopimuksen tallettajana.
29 artikla
Varaumat
1. Tämän sopimuksen allekirjoittaessaan tai ratifioidessaan tai siihen liittyessään osapuolet voivat esittää varaumia ja/tai lausumia sen tekstistä edellyttäen, että ne eivät ole ristiriidassa sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa.
2. Esitetyt varaumat ja lausumat on toimitettava tallettajalle, joka ilmoittaa niistä sopimuksen muille osapuolille.
30 artikla
Siirtymämääräykset
Tämän sopimuksen tullessa voimaan Saksan liittotasavallan lainsäädännön mukaisesti vuonna 2011 perustettu siirtymäkauden säätiö lopettaa toimintansa, ja se lakkautetaan. Siirtymäkauden säätiön omaisuuserät, velat ja vastuut, resurssit, varat ja muut sopimusvelvoitteet siirretään tämän sopimuksen mukaisesti perustetulle EU–LAC-säätiölle. EU–LAC-säätiö ja siirtymäkauden säätiö laativat tätä varten tarvittavat oikeudelliset välineet Saksan liittotasavallan kanssa ja täyttävät asiaankuuluvat oikeudelliset vaatimukset.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet ovat siihen asianmukaisesti valtuutettuina allekirjoittaneet tämän sopimuksen yhtenä alkuperäiskappaleena bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, italian, kreikan, kroaatin, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kielellä kaikkien näiden tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset, ja se talletetaan Euroopan unionin neuvoston, joka toimittaa oikeaksi todistetun jäljennöksen kaikille osapuolille, arkistoon.
Tehty ___, ___ (201).