Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52015DC0649

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN INVESTOINTIPANKIN (EIP) EU:N TALOUSARVIOTAKAUKSEN NOJALLA VUONNA 2014 TOTEUTTAMISTA ULKOISISTA TOIMISTA

COM/2015/0649 final

Bryssel 16.12.2015

COM(2015) 649 final

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

EUROOPAN INVESTOINTIPANKIN (EIP) EU:N TALOUSARVIOTAKAUKSEN NOJALLA VUONNA 2014 TOTEUTTAMISTA ULKOISISTA TOIMISTA

{SWD(2015) 285 final}


1.JOHDANTO

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 1080/2011/EU 1 (annettu 25. lokakuuta 2011) ja päätöksessä N:o 466/2014/EU 2 (annettu 16. huhtikuuta 2014) myönnetään EU:n takuu Euroopan investointipankille (EIP) unionin ulkopuolella toteutettaviin hankkeisiin liittyvistä lainoista ja lainatakauksista aiheutuvien tappioiden varalta ajanjaksoilla 2007–2013 ja 2014–2020 (jäljempänä ’lainatakuupäätökset’ tai ’EU:n takuu’). Päätöksissä komissio velvoitetaan antamaan EIP:n vuotuisten raporttien pohjalta vuosittain kertomus ulkoisista toimista, jotka EIP on toteuttanut EU:n takuun nojalla. Koska päätöksen N:o 1080/2011/EU voimassaoloaikaa jatkettiin kuudella kuukaudella 30. kesäkuuta 2014 saakka ja päätös N:o 466/2014/EU koskee ajanjaksoa 2014–2020, tämä vuoden 2014 kattava kertomus on laadittu näissä kahdessa oikeusperustassa esitettyjen vaatimusten mukaisesti. Lisäksi tässä kertomuksessa esitetään yhteenveto toimista, jotka EIP toteutti omalla riskillään lainatakuupäätösten soveltamisalaan kuuluvilla alueilla vuonna 2014. EIP:n Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioissa (AKT) sekä merentakaisissa maissa ja merentakaisilla alueilla (MMA) toteuttamia toimia tarkastellaan sen sijaan erillisessä vuosikertomuksessa.

Uudessa päätöksessä N:o 466/2014/EU, joka annettiin 16. huhtikuuta 2014 (jäljempänä ’valtuus’), vahvistetaan 30 miljardin euron enimmäismäärä, joka jakautuu 27 miljardin euron kiinteään enimmäismäärään ja kolmen miljardin euron valinnaiseen lisämäärään. Euroopan parlamentti ja neuvosto päättävät valinnaisen määrän käyttöönotosta ja sen alueellisesta jakautumisesta päätöksen väliarvioinnin jälkeen. Uudessa päätöksessä kolme korkean tason tavoitetta EU:n takuun jatkamiselle säilyivät muuttumattomina. Ne ovat paikallisen yksityissektorin kasvun edistäminen, sosiaalisen ja taloudellisen infrastruktuurin kehittäminen, ilmastonmuutoksen torjunta sekä perustavoitteena alueellisen yhdentymisen edistäminen. Valtuus tuli voimaan takuusopimuksen allekirjoituksen myötä 25. heinäkuuta 2014.

Tarkempia hanke-, sektori-, maa- ja aluekohtaisia tietoja ja tilastotaulukoita näistä toimista on ohessa julkaistavassa komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa. Kertomuksessa esitetään myös tietoja vuonna 2014 hyväksyttyjen EIP:n rahoitustoimien odotetuista tuloksista. Vuosi oli EIP:n tulosmittauskehyksen kolmas toteutusvuosi. Valmisteluasiakirjassa esitetään saavutettuja konkreettisia tuloksia tulosmittauskehyksen ensimmäisten hankkeiden loppuraporttien tai ennen tulosmittauskehystä hyväksyttyjen toimien osalta tapaustutkimuksen pohjalta.

2.KESKEISET TULOKSET

EIP:n EU:n talousarviotakauksen nojalla vuonna 2013 toteuttamista ulkoisista toimista laaditun kertomuksen liitteessä 3 esitettiin kokonaiskuva EIP:n rahoitustoimista EU:n ulkopuolella ajanjaksolla vuodesta 2007 30. heinäkuuta 2014 asti. Kertomuksessa todettiin, että monissa maailman osissa koetusta haastavasta liiketoimintaympäristöstä huolimatta päätöksen N:o 1080/2011/EU lopullinen käyttöaste 30. kesäkuuta 2014 oli 99 prosenttia.

Lainatakuupäätöksen kattamien alueiden hyväksi tehtiin rahoitussopimuksia yhteensä 6,8 miljardin euron arvosta, mikä oli lähes sama määrä kuin edellisenä vuotena. EU:n takuun piiriin kuuluvaa rahoitusta myönnettiin hieman vähemmän kuin edellisvuotena, 4,2 miljardia euroa, kun taas EIP:n omalla riskillään myöntämän rahoituksen määrä oli 2,6 miljardia euroa eli 0,2 miljardia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2014 kokonaismääriin vaikuttivat pääasiassa voimakas kehitys naapurimaissa ja liittymistä valmistelevissa maissa.

EIP on osoittanut olevansa edelleen sitoutunut EU:n ilmastotoimien tukemiseen. Syyskuussa 2015 EIP:n hallintoneuvosto mukautti ilmastotoimien strategiaa, joka ohjaa kaikkia EIP:n toimia niin EU:ssa kuin sen ulkopuolella, ja EIP:n ilmastostrategiaa ulkoisen luotonannon valtuuden soveltamisalaan kuuluvissa valtioissa on määrä päivittää vuoden 2015 loppuun mennessä. Lainatakuupäätöksen piiriin kuuluvilla alueilla allekirjoitettujen EIP:n toimien määrä pysyi selvästi lainatakuupäätöksessä vahvistetun 25 prosentin osuuden yläpuolella (2,1 miljardia euroa). Se muodosti 31 prosenttia kaikesta ilmastonmuutoksen vaikutuksia torjuviin toimiin myönnetystä rahoituksesta, jossa painottui Aasian ja Latinalaisen Amerikan maiden osuus (lähes 40 prosenttia ilmastotoimisopimuksista).

Vuonna 2014, kolmantena perättäisenä täytäntöönpanovuotena, EIP totesi tulosmittauskehyksen avulla, että 100 prosentilla allekirjoitetuista uusista lainasopimuksista odotetaan olevan joko erinomainen tai hyvä vaikutus valtuustavoitteiden saavuttamiseen. Yli 90 prosentilla uusista hankkeista odotetaan olevan joko erinomainen tai hyvä tulos hankkeiden odotettujen vaikutusten sekä laadun ja kannattavuuden osalta. Yli 85 prosentilla uusista hankkeista odotetaan olevan suuri tai merkittävä EIP:n toimien täydentävyys. EIP:n oma kertomus EIP:n EU:n ulkopuolella toteuttamien toimien (käsittää myös AKT-maat sekä merentakaiset maat ja alueet) tuloksista vuonna 2014 on julkaistu EIP:n verkkosivuilla.

Uudessa lainatakuupäätöksessä korostetaan, että EIP:n ulkoisten toimien olisi tuettava aiempaa selvemmin EU:n ulkosuhdepolitiikkaa ja sen ohjelmia ja välineitä. Onkin pantava merkille, että vuoden 2014 aikana EIP jatkoi tiivistä yhteistyötä komission ja EU:n ulkosuhdehallinnon kanssa parantaakseen toimiensa yhdenmukaisuutta ja yhtenäisyyttä EU:n ulkosuhdepolitiikan kanssa. Komissio ja EIP laativat tämän osalta EU:n ulkosuhdehallintoa kuullen tarkistetut aluekohtaiset tekniset toimintaohjeet, jotka toimitettiin parlamentille ja neuvostolle toukokuussa 2015.

3.RAHOITUSTOIMET

3.1.LAINATAKUUPÄÄTÖSTEN 4 KATTAMILLE ALUEILLE MYÖNNETTY EIP:N RAHOITUS

Seuraavasta taulukosta käyvät ilmi EIP:n vuonna 2014 myöntämän rahoituksen määrät lainatakuupäätösten kattamilla alueilla.

Taulukko 1: EIP:n vuonna 2014 allekirjoittamat rahoitustoimet

Kohdemaat

EU:n takuun piiriin kuuluvat toimet

EIP:n oman riskin toimet

Yhteensä

(milj. euroa)

Kokonaistakuu

Poliittisen riskin takuu

Yhteensä

Liittymistä valmistelevat maat

621

0

621

1 815

2 436

Välimeren alueen maat

1 122

260

1 382

230

1 612

Naapurimaat Itä-Euroopassa ja Venäjä

1 016

160

1 176

0

1 176

Aasia ja Latinalainen Amerikka

670

150

820

550

1 370

Etelä-Afrikka

175

0

175

0

175

Yhteensä

3 603

570

4 174

2 595

6 769

Huom. Taulukossa mainittujen EIP:n omien varojen lisäksi Välimeren alueella allekirjoitettiin

pääomasijoitus- ja mikrorahoitusoperaatioita 52 miljoonan euron arvosta kolmansien osapuolten varoin.

Vuonna 2014 EU:n takuun nojalla toteutettujen toimien osuus kokonaisvolyymistä laski 4 prosenttia 4,2 miljardiin euroon (4,4 miljardia euroa vuonna 2013). Osuus oli 61 prosenttia kokonaisrahoituksesta lainatakuupäätöksen kattamilla alueilla vuonna 2014. EIP:n oman riskin toimien osuus kasvoi 4 prosenttia 2,6 miljardiin euroon. Yli 90 prosenttia EIP:n oman riskin rahoituksesta myönnettiin vuonna 2014 liittymistä valmisteleviin maihin sekä Aasian ja Latinalaisen Amerikan maihin ja jäljellä oleva 9 prosenttia Välimeren alueelle. Itäisissä naapurimaissa (Ukraina – ks. jäljempänä) ja Etelä-Afrikassa kaikki rahoitus myönnettiin lainatakuun nojalla.

EU:n takuun nojalla vuonna 2014 allekirjoitetuista lainasopimuksista 86 prosenttia kuului kokonaistakuun piiriin (valtiotasolle ja valtiotasoa alemmille hallintotasoille myönnetty rahoitus, 3,6 miljardia euroa) ja 14 prosenttia poliittisen riskin takuun piiriin (yksityissektorille myönnetty rahoitus, 0,6 miljardia euroa).

Taulukko 2: Valtuuteen perustuvat allekirjoitukset verrattuna nykyisiin EU:n valtuuden mukaisiin

enimmäismääriin vuosina 2014–2020

Miljoonaa euroa

Enimmäismäärä

Myönnetty, netto (miljoonaa euroa)

Myönnettyjen prosenttisuus enimmäismäärästä, netto

Liittymistä valmistelevat maat

8 739

200

2 %

Välimeren maat

9 606

390

4 %

Naapurimaat Itä-Euroopassa ja Venäjä

4 831

1 090

23 %

Aasia ja Latinalainen Amerikka

3 407

415

12 %

Etelä-Afrikka

416

–

0 %

Yhteensä valtuuden piiriin kuuluvilla alueilla

27 000

2 095

8 %

Uuden ulkoisia toimia koskevan valtuuden nojalla toisella vuosipuoliskolla lähes puolet (2,1 miljardia euroa) allekirjoitetusta kokonaisvolyymista allekirjoitettiin Itä-Euroopan naapurimaissa, joissa geopoliittinen kehitys viivästytti suurinta osaa allekirjoituksista vuoden viimeiseen neljännekseen saakka. Itä-Euroopan naapurimaiden aluekokonaisuuden osien enimmäismääristä ajanjaksolle 2014–2020 23 prosenttia on toteutettu, koska Ukrainassa allekirjoitettiin kuusi uutta toimea, joiden arvo oli yhteensä 940 miljoonaa euroa.

Syyrian hallitus jatkoi EIP:n lainoihin liittyvien korkomaksujen ja takaisinmaksujen laiminlyöntiä vuonna 2014. Vuoden 2014 lopussa EIP:lle oli maksettu sen pyynnöstä takuurahastosta yhteensä 142,72 miljoonaa euroa, joista 60,22 miljoonaa euroa vuonna 2014.


Kaavio 1: EIP:n omista varoista myönnetyn luotonannon kehitys vuosittain

Allekirjoitettujen sopimusten määrä oli 6,7 miljardia euroa vuonna 2014 eli hieman (2 prosenttia) yli aiempien vuosien keskiarvon (6,6 miljardia euroa).

Vuonna 2014 EU:n takuun nojalla allekirjoitettiin 42 rahoitushanketta (sama määrä hankkeita kuin vuonna 2013), ja 23 hanketta allekirjoitettiin EIP:n omalla riskillä (26 hanketta vuonna 2013).

Taulukko 3: Allekirjoitetut rahoitustoimet alueittain (kaikki varat) vuonna 2014

Alueet

Kolmansien varat

EU:n takuun piiriin kuuluvat toimet

EIP:n oma riski

Yhteensä

Liittymistä valmistelevat maat

8

19

27

Välimeren maat 5

7

12

1

20

Naapurimaat Itä-Euroopassa ja Venäjä

12

0

12

Aasia ja Latinalainen Amerikka

8

3

11

Etelä-Afrikka

2

0

2

Yhteensä

7

42

23

72

Taulukosta 4 käy ilmi, että liittymistä valmistelevat maat saivat myös vuonna 2014 eniten EU:n ulkopuolelle myönnettyä EIP:n rahoitusta (2,4 miljardia euroa eli 36 prosenttia alueille myönnetystä kokonaisrahoituksesta). Yksi keskeisistä huomion kohteista alueella on ollut riittävän rahoitustuen takaaminen innovointia ja kasvua varten erityisesti pk-yritysten ja yksityisen sektorin lainanannon osalta. Valtuutuksen nojalla keskeinen painopiste on ollut myös Euroopan laajuisiin infrastruktuuriverkostoihin yhdentymistä koskevat hankkeet.

Taulukko 4: Vuonna 2014 allekirjoitettujen EIP:n rahoitustoimien jakautuminen aloittain

   lainatakuupäätöksen soveltamisalaan kuuluvilla alueilla (kaikki varat)    

Liittymistä valmistelevat maat

Välimeren alueen maat

Naapurimaat Itä-Euroopassa

Aasia ja Latinalainen Amerikka

Etelä-Afrikka

Yhteensä

Luottolimiitit

1260

280

595

250

 

2385

Energia

243

885

180

635

175

2118

Liikenne

348

158

55

268

 

828

Kaupunkialueiden kehittäminen / sekainfrastruktuuri

300

135

105

100

 

640

Teollisuus

165

 

170

 

 

335

Vesihuolto, viemäröinti

20

85

71

118

 

293

Maatalous, kalastus, metsätalous

100

 

 

 

 

100

Koulutus

 

70

 

 

 

70

Palvelut

 

52

 

 

 

52

Yhteensä

2436

1664

1176

1370

175

6820

Vuonna 2014 EIP:n rahoitus EU:n takuulla ja EIP:n omalla riskillä kasvoi Välimeren alueen maissa kolminkertaiseksi (1,6 miljardia euroa) edelliseen vuoteen verrattuna. Määrästä 1,3 miljardia euroa kohdistui keskeisten infrastruktuurihankkeiden tukemiseen, myös tiestön uudenaikaistamiseen ja koulujen nykyaikaistamiseen sekä ilmastohankkeisiin uusiutuvan energian (aurinkolämpösuunnitelma Israelissa ja Marokossa) ja energiatehokkuuden (kombiturbiinilaitos Egyptissä) aloilla. Myös tuki yksityisen sektorin kehittämiselle on edelleen keskeinen painopisteala alueella. Koska Tunisiassa, Egyptissä ja Libanonissa tehtiin viisi uutta luottosopimusta (280 miljoonaa euroa), tuki pk-yrityksille nousi huippuunsa sitten arabikevään. Lisäksi kolmansien varoin toteutettavia rahoitustoimia allekirjoitettiin 52 miljoonan euron edestä. Tähän sisältyvät muun muassa tuki mikroyrittäjille mikrorahoituspalvelujen tarjoajien kautta sekä sijoitukset osakerahastoihin, joilla tuetaan paikallisen rahoitusalan monipuolistamista.

Itä-Euroopan naapurimaihin myönnettiin yhteensä 1,2 miljardia euroa, mikä on toiseksi suurin vuotuinen määrä vuoden 2013 ennätystason (1,8 miljardia euroa) jälkeen. Venäjällä toimet ovat keskeytyneet EU:n pakotteiden myötä. Ukrainalle myönnettiin rahoitusta 940 miljoonaa euroa EIP:n osuutena EU:n erityisestä Ukrainan toimintaohjelmasta. Pyrittäessä täyttämään sitoumus 3 miljardin euron rahoituksesta ajanjaksolla 2014–2016 yhteistyötä Ukrainan viranomaisten kanssa tehostettiin samalla kun vuoropuhelua komission ja EIP:n kanssa jatkettiin ja toimia koordinoitiin muiden sijoittajien kanssa. Allekirjoitettuihin rahoitustoimiin sisältyvät valtion kautta kanavoidut luottolimiitit yksityisen sektorin kehittämiseen, puitelaina varhaisen elpymisen ja jälleenrakentamistöiden tukemiseen, tuki kaasuputkihankkeelle sekä Beskydin rautatietunnelin rakentamiseen osana yleiseurooppalaista liikennekäytävää.

Aasiassa, Keski-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa allekirjoitettujen sopimusten summa nousi 1,4 miljardiin euroon, jossa kasvua oli 0,2 miljardia euroa verrattuna vuoteen 2013. Tuki ilmastotoimille ja kestävälle energialle oli tärkeä painopiste, ja sitä koskevat allekirjoitetut sopimukset muodostivat 58 prosenttia vuoden aikana tehdyistä sopimuksista. Muita sopimuksia olivat ensimmäinen 150 miljoonan euron luottolimiitti meksikolaiselle liikepankille sekä Mongolian kanssa allekirjoitettu ensimmäinen 50 miljoonan euron sopimus, joka koski investointeja vesihuoltoon, jätevesihuoltoon ja sanitaatioon. EIP allekirjoitti myös 70 miljoonan euron rahoitustoimiosuuden Tadžikistanin ja Kirgisian välisestä siirtoyhteydestä. Hankkeella on vahva alueellisen yhteistyön arvo ja se on kooltaan varsin poikkeuksellinen Keski-Aasian maissa.

Etelä-Afrikassa allekirjoitettiin kaksi lainasopimusta (yhteensä 175 miljoonaa euroa) aurinkovoimaloiden rahoittamiseksi. Vuonna 2013 niiden rahoitukseen osoitettiin 260 miljoonaa euroa.

3.2.EU:N POLIITTISTEN TAVOITTEIDEN TUKEMINEN 

Lainatakuupäätöksessä määritetään kolme horisontaalista korkean tason tavoitetta, jotka koskevat kaikkia EU:n talousarviotakuun nojalla lainoituskelpoisia alueita:

i)    paikallisen yksityissektorin kehittäminen, erityisesti pk-yritysten tukeminen

ii)    sosiaalisen ja taloudellisen infrastruktuurin kehittäminen

iii)    ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen.

Lisätavoitteena on muun muassa edistää Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa tarkoitettuja ulkoisen toiminnan yleisiä periaatteita sekä liittymistä valmistelevien maiden, naapurimaiden ja unionin välistä taloudellista yhdentymistä ja muunlaista kumppanimaiden alueellista yhdentymistä.

Komissio ja EIP finalisoivat EU:n ulkosuhdehallintoa kuullen päivitetyn version aluekohtaisista teknisistä toimintaohjeista 6 , joita sovelletaan EIP:n EU:n takuun nojalla vuosina 2014–2020 toteuttamiin rahoitustoimiin. Toimintaohjeissa annetaan ohjeita EIP:n eri alueilla toteuttamien toimien yhdenmukaistamiseksi EU:n politiikan, ohjelmien ja välineiden kanssa. Suuntaviivat toimitettiin Euroopan parlamentille ja neuvostolle toukokuussa 2015. Vaikutus valtuustavoitteisiin esitetään seuraavassa kaaviossa, jossa on mukana sekä valtuuden nojalla toteutetut toimet että omaan riskiin perustuvat järjestelyt vuonna 2014. Lähes puolet rahoitustoimista vaikuttaa useampaan kuin yhteen tavoitteeseen. Tämä koskee erityisesti ilmastohankkeita.

Kaavio 2: Vaikutus valtuustavoitteeseen (prosenttiosuus ja määrä)

Paikallisen yksityissektorin kehittäminen, erityisesti pk-yritysten tukeminen

EIP tukee paikallisen yksityissektorin kehittämistä eri tavoin. Yleisin tapa on myöntää luottolimiittejä rahoituksen välittäjille (lähinnä pankeille) jälleenlainattavaksi pienille ja keskisuurille yrityksille, sijoittamiseksi pääomasijoitusrahastoihin ja riskipääomaan merkittävän kasvupotentiaalin omaaville yrityksille, oman pääoman ehtoisen rahoituksen tarjoamiseksi mikrorahoituksentarjoajille sekä suorien lainojen myöntämiseksi suuremmille yrityksille.

Vuonna 2014 EIP allekirjoitti 39 yhteensä 2,7 miljardin euron rahoitussopimusta, joilla tuetaan yksityisen sektorin kehittämistä valtuuden piiriin kuuluvilla alueilla. Näistä 39 rahoitustoimesta 33 koskee uusia rahoitussopimuksia, jotka allekirjoitettiin ensi kertaa vuonna 2014. Niistä suurin osa toteutetaan välittäjän kautta, ja ne ovat pääasiassa pk-yrityksille ja markkina-arvoltaan keskisuurille (mid-cap) yrityksille tarkoitettuja luottojärjestelyjä (21 tointa). Kuten aiempina vuosina, suurin osa uusista luottojärjestelyistä allekirjoitettiin liittymistä valmistelevissa maissa liittymistä valmistelevasta välineestä myönnettyinä oman riskin lainoina yritysten tukemiseksi nykyaikaistamisessa, laajentamisessa sekä EU:n normien soveltamisessa. Välimeren alueen maissa on käynnistetty neljä uutta mikrorahoituksen sijoitusvälinettä tai pääomasijoitusrahastoa. Lisäksi kahdeksalla suoralla rahoitustoimella (joista kolme infrastruktuurihankkeita) tuetaan paikallisen yksityissektorin kehittämistä joko kokonaisuudessaan tai osittain.

Sosiaalisen ja taloudellisen infrastruktuurin kehittäminen

EIP allekirjoitti eri alojen (energia, liikenne, vesi ja sanitaatio, terveys, koulutus, kaupunkikehitys) sosiaalisen ja taloudellisen infrastruktuurin kehittämiseksi rahoitustoimia yhteensä 4,1 miljardin euron arvosta. Toimista 41 koski uusia hankkeita, joiden osuus oli 3,7 miljardia euroa. Vuonna 2014 EIP allekirjoitti 15 energia-alan uusia hankkeita koskevaa sopimusta, joista kuusi oli energiantuotantohankkeita. EIP tuki myös sähkö- ja kaasuverkkojen kehittämistä kahdessa hankkeessa, joissa keskityttiin yksinomaan laajentamaan ja parantamaan sähköverkkoja luotettavuuden ja tehokkuuden parantamiseksi sekä uusien kotitalouksien ja yritysten tavoittamiseksi. EIP allekirjoitti myös seitsemän uutta liikennealan hanketta, kuusi uutta vesi- ja viemäröintialan hanketta sekä viisi kaupunkikehityshanketta. Yksityiskohtaiset tiedot rahoitetuista hankkeista esitetään valmisteluasiakirjassa.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen

EIP:n tuki ilmastotoimille pysyi edelleen suurena vuonna 2014, jolloin allekirjoitettiin 2,1 miljardin euron edestä lainasopimuksia ilmastotoimien tukemiseksi, mikä on 31 prosenttia kaikesta lainatakuupäätöksen kattamille alueille myönnetystä rahoituksesta. Taso vastaa edellisen vuoden ennätystasoa ja ylittää reilusti EIP:n yleistavoitteen, joka on 25 prosenttia kokonaislainanannosta 7 .

Suurin osa (88 prosenttia) lainanannosta ilmastotoimien tukemiseksi liittyy uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen ja kestävään liikenteeseen tehtäviin investointeihin. EIP:n ilmastoalan lainanannosta vain 2 prosenttia liittyy ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, mikä kuvastaa sitä, että kehitysmaat eivät ole halukkaita ottamaan lainaa mukautumiseen eivätkä yksityisen sektorin sijoittajat pidä alaa houkuttelevana. Koska lainatakuupäätöksen kattamat alueet kuitenkin ovat erityisen alttiina ilmastokehityksen nykyisten vaihtelujen ja tulevan ilmastonmuutoksen vaikutuksille, EIP pyrkii ottamaan hankkeissa aiempaa paremmin huomioon kyvyn selviytyä ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Se muun muassa tukee teknisen avun antamista ja tarkoituksenmukaista suunnittelua sekä investointeja erityisiin mukautustoimiin kuten tulvien seuranta- ja torjuntajärjestelyihin.

Lainananto ilmastotoimiin oli edelleen vahvaa Aasiassa. Ilmastotoimien osuus allekirjoitetuista sopimuksista oli Aasiassa lähes 68 prosenttia, Latinalaisessa Amerikassa 54 prosenttia ja Etelä-Afrikassa 100 prosenttia uudesta rahoitusvolyymista. Välimeren alueen maissa 31 prosenttia vuonna 2014 allekirjoitetusta rahoituksesta kohdistui ilmastotoimiin. Huomattava määrä ilmastotoimiin kohdistuvaa rahoitusta otettiin käyttöön myös liittymistä valmistelevien maiden ja Itä-Euroopan naapurimaiden hankkeissa, mutta kokonaisosuus on niissä pienempi, sillä muut lainanantotavoitteet, kuten yksityisen sektorin kehittäminen, ovat vahvoja.

Taulukko 5: Ilmastotoimiin vuonna 2014 myönnetyt lainat lainatakuupäätöksen soveltamisalaan kuuluvilla alueilla

Miljoonaa euroa

Ilmastotoimet

Ilmastotoimet yhteensä

Osuus kaikista uusista lainoista

Valtuuden nojalla

EIP:n omalla riskillä

Välimeren alueen maat

505

–

505

31 %

Liittymistä valmistelevat maat

273

227

500

21 %

Aasia

45

400

445

68 %

Latinalainen Amerikka

200

150

350

54 %

Etelä-Afrikka

175

-

175

100 %

Naapurimaat Itä-Euroopassa ja Venäjä

137

–

137

12 %

Keski-Aasia

–

–

–

0 %

Yhteensä valtuuden piiriin kuuluvilla alueilla

1 334

777

2 112

31 %

Osuus kaikista uusista lainoista

32 %

30 %

 

 

Alueellinen yhdentyminen

EIP allekirjoitti vuonna 2014 yhteensä 23 alueellista yhdentymistä edistävää rahoitussopimusta, joiden arvo oli yhteensä 1,6 miljardia euroa (1,1 miljardia euroa vuonna 2013). Kahdeksalla luottojärjestelyllä (795 miljoonaa euroa) tuetaan alueellista yhdentymistä liittymistä valmistelevissa maissa edistämällä kansainvälistä yhteistyötä ja tukemalla talouksien lähentymistä kohti EU:ta. Liikennealan hankkeilla pyritään helpottamaan rajat ylittävää liikkuvuutta (253 miljoonaa euroa). Energia-alan hankkeilla on ratkaiseva merkitys energiansaannille sellaisissa maissa, joilla ei ole luonnon energiavaroja (293 miljoonaa euroa).

3.3.EIP:N TOIMIEN VAIKUTUS JA LISÄARVO

Tulosmittauskehyksen avulla EIP:n rahoitustoimia voidaan arvioida koko niiden elinkaaren ajan. Se auttaa valitsemaan terveitä konkreettisiin tuloksiin perustuvia ja EU:n tavoitteita vastaavia hankkeita, joissa EIP:n osallistuminen tuo lisäarvoa. Arvioinnin yhteydessä määritetään tulosindikaattoreita lähtötasoineen ja tavoitteineen. Niiden avulla saadaan tietoa toimen odotetuista taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristötuloksista. Saavutuksia seurataan näiden vertailuarvojen perusteella koko hankkeen ajan, ja niistä raportoidaan kahdessa vaiheessa: suorien toimien yhteydessä hankkeen päättyessä ja kolmen vuoden kuluttua hankkeen päättymisestä; sijoitusjakson päättyessä ja sijoitusrahastojen toiminnan päättyessä; ja välittäjän välityksellä myönnettävän rahoituksen myöntämiskauden päättyessä.

Hankkeet arvioidaan kolmen ”pilarin” osalta:

i)    Pilarissa 1 arvioidaan hankkeen vaikutusta EU:n ja kyseisten maiden tavoitteiden saavuttamiseen ja hankkeen kelpoisuutta EIP:n valtuustavoitteiden perusteella.

ii)    Pilarissa 2 arvioidaan odotettujen tulosten perusteella, onko toimi laadukas ja terveellä pohjalla.

iii)    Pilarissa 3 arvioidaan EIP:n toimien odotettua täydentävyyttä rahoituksen ja muiden seikkojen kannalta.

Vuonna 2014 saatettiin päätökseen kahdeksan rahoitustointa, jotka oli hyväksytty tulosmittauskehyksessä. Tulosmittauskehyksen hankkeiden loppuraportit esitetään yhteenvetona liitteenä olevassa valmisteluasiakirjassa. Vie useita vuosia, ennen kuin tulosmittauskehyksen avulla saadaan selville toimien tosiasiallisia tuloksia, joten toteutusvaiheessa olevien hankkeiden toteutuneista tuloksista raportoidaan valmisteluasiakirjassa kuuden valikoidun tapaustutkimuksen avulla. Seuraavassa esitetään ja käsitellään valtuuden piiriin kuuluvilla alueilla vuonna 2014 allekirjoitettujen EIP:n toimien odotettuja tuloksia. Jotta vältettäisiin hankkeiden ja odotettujen tulosten laskeminen kahteen kertaan, kertomuksessa viitataan vain ”uusien hankkeiden” odotettuihin tuloksiin ja täydentävyyteen, toisin sanoen sellaisten hankkeiden, joiden osalta ensimmäinen rahoitussopimus allekirjoitettiin vuonna 2014 (64 uutta hanketta).

Kaavio 3: Vuonna 2014 allekirjoitettujen uusien hankkeiden tulosmittauskehysarvioiden jakautuminen pilareittain

Tavoitteiden saavuttamisen osalta (tulosmittauskehyksen pilari 1) vuonna 2014 allekirjoitetuista toimista yli 40 prosentilla odotetaan olevan ”erinomainen” vaikutus, mikä tarkoittaa merkittävää vaikutusta sekä maan omiin kehitystavoitteisiin että maata ja/tai aluetta koskeviin EU:n tavoitteisiin. Muiden pilarin 1 toimien odotetaan olevan ”hyviä”. Hankkeet, joiden tulosten odotetaan olevan ”hyviä”, ovat valtuuden tavoitteiden mukaisia ja niillä voi merkittävä vaikutus joko maan omiin kehitystavoitteisiin tai maata ja/tai aluetta koskeviin EU:n tavoitteisiin ja kohtuullinen vaikutus muihin tavoitteisiin.

Suoraan rahoitettujen hankkeiden osalta (tulosmittauskehyksen pilari 2) arvio perustuu hankkeen kannattavuuteen, rahoituksen ja talouden kestävyyteen sekä kestävyyteen ympäristön ja yhteiskunnan kannalta. Välittäjän kautta toteutettujen toimien arvio perustuu odotettuihin tuloksiin painotettuna riskinäkökohdilla, joissa otetaan huomioon välittäjän vakaus sekä toimintaympäristön laatu.

Pilarin 2 arviot osoittavat, että uusista allekirjoitetuista toimista 14 prosentin odotetaan saavan erinomaisen arvion. Tällöin suorien toimien sisäinen korkokanta on suurempi kuin 15 prosenttia tai välittäjien kautta toteutettavilla toimilla (luottolimiitit) on poikkeuksellinen rahoituksen saatavuutta lisäävä ja rahoitussektoria kehittävä vaikutus suhteellisen vähäriskisessä ympäristössä. Uusista toimista yli 76 prosentin odotetaan olevan ”hyviä”. Nämä ovat suoria toimia, joiden sisäinen korkokanta on 10–15 prosenttia infrastruktuurihankkeiden tapauksessa, tai välittäjien avulla toteutettavia toimia, joilla lisätään rahoituksen saatavuutta ja kehitetään rahoitussektoria, joskin riskipitoisessa ympäristössä, jossa tulosten todennäköisyys on pienempi. Kuusi hanketta arvioitiin ”hyväksyttäviksi”, pääasiassa riskipitoisen ympäristön vuoksi, joka vaikuttaa suunniteltujen tulosten todennäköisyyteen.

Täydentävyyttä (tulosmittauskehyksen pilari 3) mitataan tarkastelemalla eroa EIP:n investointihankkeen rahoitusosuuden ja standardin markkinarahoituksen välillä kolmen ulottuvuuden osalta. Nämä ulottuvuudet ovat taloudellisten resurssien riittävyys hankkeiden tarpeisiin, EIP:n tekninen tuki ja vaikutus laatustandardien nousemiseen sekä rahoituksen helpompaan saatavuuteen muista lähteistä. Vuonna 2014 kaikkien rahoitushankkeiden odotettiin tuovan lainansaajille etua markkinarahoitukseen verrattuna. Tulosmittauskehyksestä saadut tulokset osoittavat, että 14 prosentilta vuonna 2014 allekirjoitetuista uusista toimista odotetaan erittäin merkittävää täydentävyyttä. Tyypillisiä esimerkkejä ovat lainansaajalle markkinoilta tarjolla olevan pisimmän laina-ajan piteneminen yli 100 prosenttia; rahoitettavien omaisuuserien taloudellisen käyttöajan kattaminen vähintään 80-prosenttisesti; johtoaseman ottaminen hankkeen valmistelussa, jäsentämisessä ja/tai toteuttamisen tukemisessa. Hyvää vaikutusta odotetaan 70 prosentilta toimista, jolloin täydentävyys on merkittävä. Tyypillisiä esimerkkejä ovat taloudellinen täydentävyys teknisten ja sektorinäkökohtien kannalta tai korkeampina laatustandardeina ja laadunvarmistuksena. Ne 14 prosenttia allekirjoitetuista toimista, joilta odotetaan kohtalaista täydentävyyttä, ovat tyypillisesti standardituotteita, jolloin hankkeen suunnittelu, jäsentäminen tai toteuttaminen edellyttävät vain vähäistä panosta.

4.EIP:N YHTEISTYÖ MUIDEN KANSSA

4.1 YHTEISTYÖ KOMISSION KANSSA

Valtuudella velvoitetaan komissio, Euroopan ulkosuhdehallinto ja EIP tekemään yhteistyötä ja vahvistamaan EIP:n ulkoisten toimien yhdenmukaisuutta EU:n ulkopolitiikan tavoitteiden kanssa synergiaetujen maksimoimiseksi EIP:n rahoituksen ja EU:n talousarviovarojen välillä. Pääasiassa tämä toteutetaan säännöllisen ja järjestelmällisen vuoropuhelun sekä varhaisessa vaiheessa toteutettujen politiikkaa, strategioita ja hankejatkumoita koskevien kuulemisten avulla. Vuonna 2013 tarkistettua komission, Euroopan ulkosuhdehallinnon ja EIP:n välistä yhteistyötä ja toimien koordinointia valtuuden kattamilla alueilla koskevaa yhteisymmärryspöytäkirjaa sovellettiin edelleen vuonna 2014. Tämä käsitti muun muassa hankejatkumoita koskevien tietojen ja yhteystietojen vaihdon.

Komissio ja EIP neuvottelivat ajanjakson 2014–2020 uuden valtuuden tarkastelemisesta ja käyttöön ottamisesta ja allekirjoittivat tarkistetun takaussopimuksen ja takaisinperintäsopimuksen heinäkuussa 2014.

EIP sitoutui toimintasuunnitelmassaan lainaamaan 3 miljardia euroa Ukrainalle vuosina 2014–2016. Tämä liittyi Ukrainan tukemista koskevaan EU:n aloitteeseen. EIP keskeytti kaikki Venäjää koskevien toimien alullepanot ja asianmukaisten vaatimusten täyttämiseen tähtäävät toimet neuvoston päätösten ja päätelmien mukaisesti. Georgia, Moldova ja Ukraina allekirjoittivat kesäkuussa 2014 assosiaatiosopimukset EU:n kanssa.

Etelän osalta EIP uusi kumppanuutensa Euroopan komission kanssa naapuruuspolitiikan investointirahastossa ja ehdotti uutta riskipääomavälinettä, jonka arvo on 300 miljoonaa euroa. EIP investoi EU:n rinnalla myöntämällä enintään 200 miljoonaa omista varoista myönnettyä rahoitusta.

Vuonna 2014 allekirjoitettiin kaksi uutta puitesopimusta Kambodžan kuningaskunnan ja Bhutanin kuningaskunnan kanssa EIP:n toimien mahdollistamiseksi näissä valtioissa.

EIP osallistui edelleen aktiivisesti alueellisiin rahoituksen yhdistelymekanismeihin vuonna 2014. EIP teki tiivistä yhteistyötä komission kanssa ulkoisen yhteistyön rahoituslähteiden yhdistämistä koskevan EU:n laajuisen foorumin (EUBEC) teknisessä asiantuntijaryhmässä. Tässä yhteydessä EIP osallistui aktiivisesti ”ohjeiden antamista yksityisen sektorin resurssien mukaan ottamiseksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kautta” käsittelevään tekniseen ryhmään sekä ilmastorahoituksen tekniseen ryhmään.

EIP hyväksyi vuonna 2014 neljä julkisen politiikan tavoitetta lisätäkseen entisestään EIP:n toiminnan ja EU:n politiikan välistä johdonmukaisuutta. EIP ottaa huomioon valtuuden raportointivaatimukset ja katsoo, että tämä tarjoaa myös mahdollisuuden yhdenmukaistaa tapaa, jolla EIP raportoi ja viestii lainanantotoimistaan EU:ssa ja sen ulkopuolella. Julkisen politiikan neljä tavoitetta ovat innovointi, pk-yritysten ja mid-cap-yritysten rahoitus, infrastruktuuri ja ympäristö. Näiden lisäksi EIP:llä on kaksi monialaista tavoitetta, jotka koskevat ilmastonmuutosta sekä taloudellista ja sosiaalista koheesiota EU:ssa.

Marraskuussa 2013 Jakartassa kokoontuneen verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin istunnon jälkeen EIP hyväksyi ja julkaisi maaliskuussa 2014 lisäyksen 8 heikosti säänneltyjä, läpinäkymättömiä ja yhteistyöhön haluttomia hallintoalueita koskevaan politiikkaan (NCJ-politiikka). NCJ-politiikan lisäyksessä otetaan tiukkojen määräaikojen ja edellytysten nojalla ja vastaavanlaisten laitosten tavoin käyttöön uudelleensijoittamisvaatimuksen rajoitettu keskeytys oikeudenkäyttöalueilla, jotka ovat sitoutuneet toteuttamaan korjaavia toimia OECD:n maailmanlaajuisen foorumin määrittämien puutteiden korjaamiseksi.

EIP järjesti vuonna 2014 myös vaatimustenmukaisuutta koskeneen huippukokouksen, johon kutsuttiin kaikki kansainväliset rahoituslaitokset, rahanpesunvastainen toimintaryhmä, OECD:n maailmanlaajuinen foorumi, EKP, EPV ja Transparency International. Se järjesti myös kansalaisyhteiskunnan NCJ-politiikkaa ja verotusta käsitelleen seminaarin, johon osallistui kansalaisjärjestöjä.

4.2. YHTEISTYÖ EUROOPAN OIKEUSASIAMIEHEN KANSSA

EIP:n ja Euroopan oikeusasiamiehen välisessä vuonna 2008 allekirjoitetussa yhteisymmärryspöytäkirjassa vahvistetaan perusta EIP:n valitusmekanismin molemmille tasoille – sisäinen (EIP:n valitusmekanismi) ja ulkoinen (Euroopan oikeusasiamies) – jonka EIP:n hallintoneuvosto hyväksyi vuonna 2010 laaja-alaisen kuulemisen jälkeen. Yhteisymmärryspöytäkirjassa päästiin yhteisymmärrykseen sekä sisäisen että ulkoisen osuuden tarkoituksesta ja johdonmukaisesta soveltamisesta, ja painotettiin erityisesti:

•    sellaisen tehokkaan sisäisen valitusmekanismin (EIP:n valitusmekanismi) olemassaoloa, jossa käsitellään ulkopuolisten osapuolten EIP:lle esittämät valitukset kaikissa EIP:n liiketoimintayksiköissä

•    EU:n ulkopuolisia toimia, myös ulkoisia valtuuksia, koskevien valitusten osalta Euroopan oikeusasiamies sitoutuu käyttämään järjestelmällisesti valtuuksiaan aloittaa asiaa koskeva tutkimus omasta aloitteestaan sellaisten valitusten osalta, joissa valituksen esittäjä ei ole Euroopan unionin kansalainen eikä oleskele unionissa

•    Euroopan oikeusasiamiehen tarkistuksen ulottuvuutta, todeten, että EIP:n valitusmekanismi on vaadittu ensisijainen tapa.

Euroopan oikeusasiamies käsitteli vuonna 2014 kaksi valitusta, jotka koskivat mahdollisia hallinnollisia epäkohtia EIP:n toiminnassa. Niissä oli kyse ulkoisia toimia koskevan valtuuden kattamissa maissa toteutettavista hankkeista. Euroopan oikeusasiamies ratkaisi asian valittajan hyväksi Bosniassa ja Hertsegovinassa, ja EIP tekee yhteistyötä Euroopan oikeusasiamiehen kanssa laatiakseen asianmukaisen vastauksen. Egyptissä esitetyn valituksen osalta vuonna 2014 todettiin, ettei toiminnassa ollut hallinnollisia epäkohtia.

4.3. YHTEISTYÖ KANSAINVÄLISTEN RAHOITUSLAITOSTEN KANSSA

Yhteistyö muiden kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa on kiinteä osa EIP:n toimintaa. Yhteistyömuotoja ovat muun muassa vuoropuhelu institutionaalisista seikoista, laaja-alaisista aiheista sekä aihekohtaisista kysymyksistä, keskinäinen kuuleminen sekä tehostettu toiminnallinen yhteisrahoitus ja työnjako. Kansainvälisten rahoituslaitosten välistä vuoropuhelua käydään enimmäkseen erityistyöryhmissä, jotka kokoontuvat määräajoin ja vaihtavat tietoja parhaista käytännöistä tai käsittelevät erityiskysymyksiä.

Vuonna 2014 EIP teki muiden monenvälisten kehityspankkien kanssa vuoden 2015 jälkeistä kehitysohjelmaa koskevaa yhteistyötä ja kehitti niiden kanssa erityisesti yhteisiä lähestymistapoja kehitysrahoituksen tehtäviin.

Ministerien Ateenassa pidetyssä FEMIP-ministerikokouksessa hyväksymä EIP:n etenemissuunnitelma ohjaa EIP:n yhteistyötä eteläisillä naapurialueilla.

Toinen vuoden 2014 kohokohdista oli ilmoitus FEMIP-erityisrahastosta CAMENA-ilmastotoimiin myönnetystä rahoituksesta yhdessä Yhdistyneen kuningaskunnan myöntämän 15 miljoonan Englannin punnan rahoituksen kanssa. Tällä pyritään varmistamaan rahoitus valmiuksien kehittämiselle ja uusiin ilmastoinvestointeihin eteläisellä naapurialueella. Ensimmäisten CAMENA-rahoitusta saavien hankkeiden hyväksymistä odotetaan vuonna 2015.

EIP:n ja Välimeren unionin sihteeristön välistä yhteistyötä lujitettiin vuonna 2014 uudistetulla yhteisymmärryspöytäkirjalla. Se allekirjoitettiin kahden toimielimen jo vakiintuneen kumppanuuden jatkon varmistamiseksi.

EIP toteutti yhteistyössä Kansainvälisen työjärjestön (ILO) kanssa tutkimuksen ”EIP:n infrastruktuurihankkeiden työllistämisvaikutusten maksimoimisesta”. Se toteutettiin ILO:n työvoimavaltaisten investointien ohjelman laajemmassa yhteydessä.

EIP koordinoi vuonna 2014 työryhmän toimintaa monenvälisten kehityspankkien yhteisen raportin laatimiseksi vuoden 2013 ilmastorahoituksesta ja julkaisi raportin YK:n pääsihteerin New Yorkin ilmastohuippukokousta varten. Osana tätä työtä EIP osallistui OECD:n toimintaan ilmastorahoituksen Rion tunnuslukujen päivittämiseksi. Se myös osallistui monenvälisten kehityspankkien ryhmän puolesta ilmastonmuutossopimuksen joka toinen vuosi toteutettavaan ilmastorahoituksen arviointiin joulukuussa 2014.

Noin 48 prosenttia valtuuden nojalla allekirjoitetuista sopimuksista yhteisrahoitettiin muiden kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa, ja 20 prosenttiin vuonna 2014 allekirjoitetuista rahoitustoimista liittyi avustusosuus EU:n talousarviosta. Kahden AFD:n ja KfW:n kanssa yhteisrahoitetun rahoitustoimen lisäksi EIP toteutti vuonna 2014 kuutta lisätoimea, mikä teki EIP:stä naapuruuspolitiikan investointirahaston suurimman rahoittajan. Se on osallistunut pääasiallisena rahoittajana tai osarahoittajana 66 prosenttiin naapuruuspolitiikan investointirahaston hyväksymistä hankkeista rahaston perustamisen jälkeen. EU:n järjestelyissä, joilla yhdistetään rahoitusta alueellisella tasolla, EU:n budjettimäärärahoista myönnettiin vuonna 2014 EIP:n lainoja täydentämään yhteensä 132,7 miljoonaa euroa naapuruuspolitiikan investointirahastoon, 10,18 miljoonaa euroa Länsi-Balkanin investointikehykseen ja 5 miljoonaa euroa Aasian investointikehykseen.

(1)  EUVL L 280, 27.10.2011, s. 1.
(2) EUVL L 135, 8.5.2014, s. 1.
(3)  COM(2014) 674.
(4)  Päätökset N:o 466/2014/EU ja N:o 1080/2011/EU.
(5) Yhtä rahoitustoimea tuettiin sekä EIP:n omalla riskillä että ulkoisia toimia koskevan valtuuden nojalla – kirjattiin EIP:n omaan riskiin. 
(6) Ks. komission valmisteluasiakirja SWD(2015)106 final.
(7) Päätöksen N:o 466/2014/EU 3 artiklan 7 kohdassa edellytetään, että vuosina 2014–2020 ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen liittyviin hankkeisiin osoitettujen määrien osuuden kaikista EIP:n rahoitustoimista on oltava vähintään 25 prosenttia.
(8) http://www.eib.org/about/documents/ncj-policy-addendum.htm  
Top