21.1.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 19/45

1.

tähdentää Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) merkitystä Euroopan unionin ulkopolitiikan välineenä, joka on suunnattu EU:sta etelään ja itään sijaitseville maille ja jonka tarkoituksena on maiden suhteiden tiivistäminen EU:hun.

2.

korostaa ENP:n puitteissa harjoitettavan kanssakäymisen laaja-alaisuutta ja monitahoisuutta sekä toimintapolitiikan hallinnon monitasoisuutta, minkä vuoksi on tarpeen tukea ENP:n alueellista ja paikallista ulottuvuutta, joka täydentää valtiollisen tason yhteistyötä.

3.

kehottaa siksi vasta nimettyä korkeaa edustajaa ottamaan sekä EU:n että ENP-maiden paikallis- ja alueviranomaiset mukaan politiikan kehittelytyöhön ja tekemään tiivistä yhteistyötä AK:n kanssa ENP:n suunnittelun ja toteutuksen parantamiseksi ja politiikan hyväksynnän varmistamiseksi ruohonjuuritasolla.

4.

korostaa myös tarvetta lisätä toiminnan joustavuutta sekä eriyttää sitä ”räätälöimällä” tukea demokraattisiin muutoksiin ja talouden uudistuksiin kussakin tuensaajamaassa.

5.

painottaa kahden aloitteen merkitystä: Kyseessä ovat itäinen kumppanuus ja Välimeren unioni, jotka edustavat ENP:n alueellista ulottuvuutta. Ne eivät ole pelkästään EU:n politiikan aihekohtaisia ilmentymiä vaan ne kuvastavat lisäksi EU:n kunkin jäsenvaltion ulkopolitiikan painopisteitä niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla.

6.

kehottaa valtiollista tasoa alempia hallintotasoja osallistumaan aktiivisemmin ENP:n toteuttamisprosessiin ja lähtemään siihen laajamittaisemmin mukaan. Alueiden komitean perustamat kaksi rinnakkain toimivaa vuoropuhelu- ja yhteistyöfoorumia, Euro–Välimeri-alueen alue- ja paikallisedustajien kokous (ARLEM) ja itäisten kumppanimaiden ja EU:n paikallis- ja alueviranomaisten konferenssi (CORLEAP), tarjoavat tilaisuuden ENP:n tämän ulottuvuuden kehittämiseen pidemmälle konkreettisen yhteistyön ja suoran paikallis- ja aluetason vuoropuhelun kautta.

7.

arvostaa Euroopan unionin ponnistuksia perustuslaillisten ja taloudellisten uudistusten tukemiseksi ENP:n kohdemaille suunnatun asianmukaisen rahoituksellisen ja teknisen avun keinoin. Tätä toimintaa on kuitenkin vielä yksinkertaistettava enemmän ja organisoitava paremmin. EU:n naapurimaille antaman avun kasvattamisen edellytyksenä pitää olla edistyminen perustuslaillisissa muutoksissa, demokratisoitumiskehitys ja oikeusvaltioperiaatteen sekä sukupuolten tasa-arvon kunnioittaminen. Äskettäisten traagisten tapahtumien valossa tällaista edistymistä tarvitaan entistäkin kiireellisemmin. Sen on tultava esiin siten, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan täysin ja että asianomaiset maat myöntävät täyden kansalaisuuden kaikkien uskonnollisten ja etnisten vähemmistöjen jäsenille.

8.

toteaa, että alue- ja paikallistasolla on olennainen rooli hahmoteltaessa, suunniteltaessa, toteutettaessa ja tarkkailtaessa asianmukaisesti avustusohjelmia ja -välineitä. Komitea katsoo lisäksi, että tulee helpottaa alue- ja paikallisviranomaisten mahdollisuuksia hyödyntää tukivaroja ja että asiaankuuluvia mekanismeja ja menettelyjä on syytä yksinkertaistaa.

9.

korostaa tarvetta edistää voimakasta ja demokraattista hallintoa valtiotasoa alemmilla tasoilla. Komitea kiinnittää huomiota kysymykseen paikallisdemokratiasta kumppanuusmaissa sekä paikallis- ja aluehallinnon toimintaan liittyviin ongelmiin. Komitea puhuu tässä yhteydessä hallinnonhajauttamisprossin puolesta erityisesti verotuksen osalta ja kannattaa ruohonjuuritason aloitteiden tukemista sekä paikallis- ja alueviranomaisten roolin tunnustamista välttämättömien sisäisten uudistusten toteuttamisessa.

10.

painottaa, että Euroopan naapuruuspolitiikan alalla tapahtui vuonna 2013 valtavan dynaamisia muutoksia. ENP:n päämääränä on erityisten suhteiden kehittäminen EU:n ja tiettyjen sen naapurimaiden välillä turvallisuuden, vaurauden ja naapuruussuhteiden parantamiseksi. Viimeksi kuluneen vuoden mittaan saavutettiin osa politiikan tavoitteista, mutta kärsittiin myös vakavia takaiskuja. ENP:tä on tarkasteltava kokonaisuudessaan kriittisesti, jotta voidaan arvioida, onko se tarkoituksenmukainen nykyisessä muodossaan.

11.

mainitsee myönteisinä saavutuksina hankalien demokraattisten uudistusten vauhdittumisen sellaisissa eteläisissä naapurimaissa kuin Tunisia, Marokko ja tietyssä määrin myös Egypti. Lisäksi vuoden 2013 marraskuussa parafoitiin kaksi assosiaatiosopimusta (joihin sisältyi asiakirjat pitkälle menevästä ja laaja-alaisesta vapaakauppa-alueesta) itäisten naapurimaiden Georgian ja Moldovan kanssa ja myöhemmin, vuonna 2014, Ukrainan kanssa. Sopimusten allekirjoittaminen kahden ensin mainitun maan kanssa huipensi pitkällisen neuvotteluprosessin ja loi pohjaa niihin kirjattujen sitoumusten toteuttamiseen tähtäävän toimenpideohjelman laatimiselle.

12.

toteaa kuitenkin, että monissa ENP:n piiriin kuuluvissa maissa tapahtui vuonna 2013 lisäksi lukuisia poliittisia mullistuksia ja taloudellis-yhteiskunnallisia kriisejä. Valtiolliset ja alueelliset turvallisuusuhat (niin eteläisissä kuin itäisissä ENP-maissa) ovat moninkertaistuneet. Ukrainan dramaattiset tapahtumat, Syyrian sisällissota sekä israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktin eskaloituminen osoittavat, että johdonmukainen EU-politiikka, jolla edistetään vakautta ja jossa on vahva paikallinen ja alueellinen ulottuvuus, on yhä suurempi haaste.

13.

kehottaa ryhtymään asianmukaisiin toimiin paikallisviranomaisten auttamiseksi selviytymään humanitaarisista kriiseistä, erityisesti pakolaisten aalloista, joita epävakaus on aiheuttanut useissa Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuluvissa maissa ja nykyisin varsinkin Syyriassa ja Ukrainassa. Erityisesti Välimeren alueella muuttoliike vaatii pitkäkestoista ja kokonaisvaltaista toimintamallia, johon kaikki jäsenvaltiot osallistuvat aktiivisesti, mukaan luettuina paikallis- ja alueyhteisöt, eivätkä ainoastaan niistä ne, joita kysymys koskettaa maantieteellisistä syistä. Unionin ulkorajoilla sijaitsevien maiden, alueiden ja paikallisyhteisöjen pitää saada tarkoituksenmukaista tukea ulkorajojen valvontaan ja maahanmuuttoon liittyvien kriisitilanteiden hallintaan, terveyskriisit mukaan luettuina.

14.

katsoo, että ENP-maiden välillä on suuria eroja välttämättömien poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten uudistusten toteuttamissuunnitelmissa ja poliittisessa tahdossa toteuttaa niitä. ENP:n aloitteissa olisikin otettava huomioon kunkin maan hallitusvallan käyttäjien todellinen valmius tarvittaviin muutoksiin ja suhteiden syventämiseen EU:n kanssa sekä niiden tahto viedä uudistuksia eteenpäin ja hankkia niille yhteiskuntapiirien tuki. Paikallis- ja alueviranomaisilla on avainrooli tässä asiassa, ja niitä tulisi pitää keskeisinä keskustelukumppaneina huolimatta siitä, että ne ovat usein riippuvaisia keskushallinnosta.

15.

yhtyy käsitykseen, että demokratian rakentaminen kumppanuusmaissa on EU:n näkökulmasta keskeinen seikka. Demokratisointi ja desentralisaatio ovat välttämättömiä asioita yhteiskunnallis-taloudellisen kehityksen kannalta, ja niillä on perustava merkitys muutosprosesseille itäisen kumppanuuden kattamalla alueella ja Välimeren altaan alueella. ENP on mainio aloite kyseisten prosessien tukemiseen, ja CORLEAP ja ARLEM ovat tarkoituksenmukaiset foorumit kumppanuuden ja avoimuuden edistämiseen demokratisoitumisprosessissa ja kansalaisyhteiskuntaa rakennettaessa.

16.

asettuu täysin tukemaan yhteisessä tiedonannossa esitettyä ajatusta, jonka mukaan ENP:n tulee vastedeskin olla houkutteleva yhteistyöaloite, joka vastaa kumppanitahojen tarpeisiin. EU:n pitää luonnollisesti olla ENP-maiden strateginen kumppani ja tukea niitä talouskehityksen suuntaviivojen määrittämisessä sekä hyvän hallinnon aikaansaamisessa kunnioittaen samanaikaisesti niiden itsemääräämisoikeutta.

17.

muistuttaa, että unionin tuleva jäsenyys on yksi merkittävimmistä keinoista, joka EU:lla on käytettävissään kannustaakseen kumppanimaita tekemään uudistuksia. Onkin erittäin tärkeää, että tätä välinettä käytetään tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja realistisesti kunkin maan tilanteen mukaan.

18.

huomauttaa, että alue- ja paikallisviranomaisilla on keskeinen rooli demokratisoitumisprosessien edistämisessä ja muokkaamisessa: ne ovat strategisia kumppanitahoja hyvän hallinnon prosesseissa ja myönteisen kehityksen aikaansaamisessa sekä olennaisen tärkeitä toimijoita EU:n ulkopolitiikassa.

19.

painottaa samalla, että on tarpeen arvioida ENP:n toteuttamista tulevaisuudessa myös sen suhteen, missä määrin alue- ja paikallisviranomaistahot ja näiden edustajat ovat siinä osallisina valtiotasoa alemmalla tasolla. Kysymykseen ei paneuduta nyt tarkasteltavana olevassa tiedonannossa.

20.

painottaa tarvetta rikastuttaa kahdenvälistä ENP:tä alueellisilla ja monenvälisillä yhteistyöaloitteilla, jotka perustuvat mekanismien tarjoamiseen EU:n ja naapurimaiden keskinäisen sekä yksittäisten maiden välisen yhteistyön tukemista varten. Voitaisiin hyödyntää ja lisätä yhteistyömahdollisuuksia, jotka ovat myös EU:n aloitteiden puitteissa jo olemassa Euroopan unioniin kuuluvien ja unionin ulkopuolisten alueiden ja alueverkostojen välillä.

21.

katsoo, että Euroopan naapuruuspolitiikka on vuorovaikutteinen aloite ja että sen tuloksekas toteuttaminen vaatii aktiivisuutta ja myötävaikutusta kaikilta tahoilta julkisen vallan eri tasoilla. Vasta silloin ENP-maat, jotka ovat valmiit toteuttamaan sisäisiä uudistuksia, saavat mahdollisuuden tehokkaaseen yhteistoimintaan EU:n kanssa ja voivat odottaa siltä poliittista tukea, kattavia kauppasopimuksia, toimia viisumijärjestelyjen joustavoittamiseksi sekä teknistä ja rahoituksellista tukea.

22.

toteaa, että naapurimailla on eroja toimintatavoissa, joilla ne toteuttavat uudistuksia ja tiivistävät suhteitaan EU:hun, ja sen lisäksi yksittäisten ENP-maiden viimeaikaisten haasteiden kirjo on runsas, minkä vuoksi EU:n on täytynyt eriyttää ja ”räätälöidä” ENP-toimintamallejaan, ei pelkästään sen maantieteelliseen ulottuvuuteen nähden (eteläinen ja itäinen), vaan ennen kaikkea myös odotusten, mahdollisuuksien ja kullekin kumppanimaalle asetettavien tehtävien osalta.

23.

yhtyy näkemykseen, että EU:n pitää investoida sektorikohtaisiin, aiheittain jäsenneltyihin rahoitusvälineisiin. Toimintamalli edistää hyvien käytänteiden keskinäisen vaihdannan laajentamista ja kehitysstrategioiden määrittämistä valituilla poliittisten painopisteiden aloilla, joista esimerkkeinä voidaan mainita julkishallinnon uudistaminen, verotuksen hallinnollinen hajauttaminen sekä alueellinen yhteistyö.

24.

korostaa, että on tärkeää tukea ponnistuksia lujemman demokratian rakentamiseksi ja poliittisten uudistusten toteuttamiseksi kumppanuusmaissa. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö alueilla toteutettu ja alueiden itsensä toteuttama naapuruuspolitiikka voisi olla tehokas keino edistää EU:n perusarvoja, nimittäin ihmisarvon, vapauden, demokratian, tasa-arvon, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, vähemmistöjen oikeudet mukaan luettuina.

25.

kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että paikallis- ja alueviranomaisilla on arvokas ja hyödyllinen panos annettavanaan EU:n ja ENP-maiden konkreettisiin yhteistyöhankkeisiin. Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen riippuu todellakin suuressa määrin alueellisen kehityksen asteesta ja kunkin maan kyvystä toimivaan hallintoon valtiollisella, alueellisella ja paikallisella julkisen vallan tasolla.

26.

kehottaa Euroopan komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon AK:n ja sen jäsenten suositukset ja kokemukset kumppanimaissa tapahtuvien taloudellisten ja yhteiskunnallisen järjestelmän muutosten tukemisesta ja yhteistyön tehostamisesta kaikilla julkisen vallan tasoilla.

27.

painottaa, että yksittäisten maiden harjoittaman ulkopolitiikan monitasoinen luonne on myös merkittävä seikka. Perushaaste tällä alalla on synergian luominen kunkin maan ulkopolitiikan valtiollisen sekä alueellisen ja paikallisen ulottuvuuden välille. Tällä alalla CORLEAP ja ARLEM ovat ihanteellisia foorumeita tarpeiden määrittämiseen ja kokemusten vaihtamiseen.

28.

huomauttaa, että koska alue- ja paikallisviranomaisilla on kansainvälisiä yhteyksiä ja koska ne osallistuvat aktiivisesti talouselämään, ne täyttävät yhden perustehtävistä Euroopan yhdentymisessä: ne edistävät yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä. Kun tämä pidetään mielessä, alue- ja paikallisviranomaiset tulee osallistaa ENP:n suunnitteluun, toteuttamiseen, seurantaan ja arviointiin eritoten aloilla, missä niillä on välitöntä toimivaltaa ja kokemusta.

29.

tiedostaa, että institutionaalisten ja hallinnollisten valmiuksien kehittäminen on perustavan tärkeää useimmille ENP-maille. Politiikan tämän ulottuvuuden olennainen elementti koskee nimenomaisesti paikallis- ja alueviranomaisia. Näin ollen alueiden komitean ja alue- ja paikallisviranomaisten pitää saada keskeinen rooli muotoiltaessa ja toteutettaessa nk. kokonaisvaltaisia instituutioidenkehittämisohjelmia, joita Euroopan komissio ja jäsenvaltiot ovat käynnistäneet institutionaalisten ja hallinnollisten valmiuksien vahvistamiseksi itäisen kumppanuuden piiriin kuuluvissa maissa.

30.

kehottaa paikallis- ja alueviranomaisia ottamaan valtiovallan rinnalla osaa EU:n ja kumppanimaiden välisten assosiaatiosopimusten, strategia-asiakirjojen ja toimintasuunnitelmien laatimiseen ja soveltamiseen.

31.

korostaa hyvin koordinoitujen ruohonjuuritason aloitteiden toiminnan merkitystä sekä ENP-maiden ja EU:n paikallis- ja alueviranomaisten yhteistyön tukemista, joka on omiaan helpottamaan paikallisdemokratian rakenteiden perustamisprosessia ja kansalaisyhteiskunnan luomista.

32.

pitää kyseisen kaltaisten aloitteiden tukemista perusteltuna, sillä niissä on kyseessä ENP-maiden kuntien ja alueiden käytännön etu ja koska valtiota alemmat viranomaistahot pystyvät toteuttamaan niitä, esimerkkeinä mm. kumppanuuskaupunkien välinen, rajanylittävä sekä kulttuurin ja talouden alojen yhteistyö.

33.

on sitä mieltä, että keskushallinnon tasolla toteutetut demokraattiset hallinnolliset uudistukset tarvitsevat täydennyksekseen alue- ja paikallistason toimia. Tämä on olennaisen tärkeää, kun ajatellaan institutionaalisten valmiuksien lujittamista sekä tulevien sopimusten tekemistä EU:n kanssa, muun muassa kumppanuussopimukset sekä sopimukset kattavien ja pitkälle menevien vapaakauppa-alueiden toteuttamisesta.

34.

tähdentää, että EU:n myöntämän rahoituksen tavoitteena pitää olla kumppanimaiden alueellinen kehitys ja että rahoitukseen tulee kytkeä selkeät kriteerit sen hyödyntämisestä määriteltyjen ja sovittujen aluekehitysstrategioiden pohjalta sekä konkreettiset tavoitearvot ja tulostavoitteet. Alue- ja paikallisyhteisöillä sekä kansalaisyhteiskunnalla täytyy olla asianmukainen edustus elimissä, jotka tarkkailevat kyseisten varojen hyödyntämistä.

35.

kehottaa järjestämään ENP:n molempiin ulottuvuuksiin asiaankuuluvat mekanismit, joilla rohkaistaan suoraan vuoropuheluun, tietojen vaihtamiseen ja taitotiedon siirtämiseen ENP-maiden alue- ja paikallistasoille (esim. jo käytössä olevan paikallishallinnon välineen [Local Administration Facility, LAF] tapaan).

36.

edellyttää Twinningin ja Taiexin kaltaisten tukivälineiden käytön tehostamista EU:n paikallis- ja alueviranomaisten ja ENP-maiden vastaavien viranomaistahojen välillä, jotta ENP maita tuettaisiin tehokkaiden ja ajanmukaisten hallintorakenteiden kehittämisessä myös hallintojen tiiviillä yhteistyöllä, jonka yhtenä peruselementtinä on EU:n jäsenvaltion ja ENP-maan hallinnon välinen virkamiesvaihto. EU:n alueet voisivat myös vahvistaa rooliaan tuettaessa unionin ulkopuolisiin maihin suunnattujen EU-ohjelmien 2014–2020 mahdollisia osanottajia. Tällaisia ohjelmia ovat IPA II (liittymistä valmisteleva tukiväline) ja Horisontti 2020 -puiteohjelman kansainväliset suhteet -osio sekä EU-ohjelmat, joihin osallistuu jäsenmaita ja kolmansia maita, kuten eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen (ENPI) rajat ylittävän yhteistyön (CBC) MED-ohjelma kaudella 2007–2013. Myös vastaisuudessa siitä rahoitetaan rajatylittävää yhteistyötä naapuruuspolitiikan rahoitusväline ENIn rajatylittävän yhteistyön (CBC) MED-ohjelmassa kaudella 2014–2020.

37.

on vakuuttunut, että AK:n tiiviimpi osallistuminen nk. teemakohtaisten foorumien työskentelyyn antaa paikallis- ja alueviranomaisille mahdollisuuden toimia tuloksekkaammin ja laadukkaammin. AK:lla onkin keskeinen rooli tässä asiassa täydentävän panoksensa ansiosta ja koska se tukee CORLEAPin ARLEMin tekemiä päätöksiä.

38.

korostaa, että AK tahtoo neuvoa Euroopan komissiota ja sen yksiköitä laadittaessa EU:n tukikelpoisuuskriteerejä ja määritettäessä tuen hakumenettelyjä, jotta tuki olisi Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvien maiden paikallis- ja alueyhteisöjen ulottuvilla ja hyödyttäisi niitä. Kyseisissä kriteereissä on kuitenkin edellytettävä, että ENP-maiden paikallisviranomaiset ottavat suurempaa vastuuta sekä organisoinnista että tuloksista.

39.

katsoo, että EU:n työhön kestävällä pohjalla olevien poliittisten ja hallinnollisten rakenteiden luomiseksi pitää sisältyä myös (itse paikalla ja etätyöskentelynä toteutettavia) koulutusohjelmia paikallis- ja aluehallinnon edustajille tarkoituksena parantaa heidän ammatillista pätevyyttään ja valmiuksiaan ja mahdollistaa tukivarojen tuloksekas hyödyntäminen.

40.

muistuttaa AK:n parhaillaan toteuttamista hankkeista, joissa seurataan ja arvioidaan hallinnon hajauttamista naapurimaissa. Nämä välineet sekä verkkofoorumi voisivat palvella tulevaisuudessa sekä tiedonlähteenä että perustana uusien toiminnan suuntaviivojen laatimiselle ja nykyisten tarkistamiselle.

41.

katsoo, että ENP-alueen kaikille asiaankuuluville tahoille pitää toimittaa tietoa tarjolla olevista tukiohjelmista ja unionin antaman rahoitustuen hakumenettelyistä. Alue- ja paikallisviranomaisten pitää puolestaan tiedottaa asianomaisille valtakunnallisille ja sitä alemman tason tahoille niistä tarpeistaan koulutus- ja muun toiminnan aloilla, jotka tukevat ”hyvää hallintotapaa” paikallis- ja aluetasolla. Tehokkaan viestinnän ja vuoropuhelun tulee olla tekijä, joka sitoo Euroopan naapuruuspolitiikan yhteen.

42.

suosittaa sähköisen oppaan laatimista ENP-maista ja ENP-maiden paikallis- ja alueviranomaisille suunnatuista ja niiden käytettävissä olevista rahoitusvälineistä ottaen mallia olemassa olevasta aluepolitiikalle omistetusta Inforegio-verkkosivustosta. Se tarjoaisi sekä EU:n että kumppanuusmaiden paikallis- ja alueviranomaisille yleistajuista ja ajantasaista tietoa.

43.

kehottaa lisäksi Euroopan ulkosuhdehallintoa (EUH) nimeämään kaikkiin ENP-maissa oleviin EU:n edustustoihin ”yhdyshenkilöitä”, jotka yhtäältä toimisivat tietolähteinä isäntämaan paikallisille ja alueellisille yhteenliittymille sekä alue- ja paikallisviranomaisille suunnitelluista ja meneillään olevista valtakunnallista tasoa alemman tason hankkeista. Toisaalta yhdyshenkilöt voisivat välittää AK:n viestejä ENP-maissa vaikuttaville kumppanitahoille.