9.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 289/71

—

ottaa huomioon vuonna 1948 annetun ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja erityisesti sen 25 artiklan, jossa todetaan, että oikeus ravintoon on osa oikeutta riittävään elintasoon,

—

ottaa huomioon taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja erityisesti sen 11 artiklan, jossa tunnustetaan oikeus tyydyttävään elintasoon, joka käsittää riittävän ravinnon, sekä perusoikeus olla vapaa nälästä,

—

ottaa huomioon taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen vuonna 2008 hyväksytyn valinnaisen lisäpöytäkirjan, jossa oikeudesta ravintoon tehdään tuomioistuinten toimivaltaan kuuluva oikeus kansainvälisellä tasolla,

—

ottaa huomioon lapsen oikeuksista tehdyn YK:n yleissopimuksen ja erityisesti sen 24 artiklan 2 kohdan c alakohdan ja 27 artiklan 3 kohdan,

—

ottaa huomioon maailman elintarviketurvaa koskevan julistuksen, joka hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) järjestämässä maailman elintarvikehuippukokouksessa Roomassa vuonna 1996,

—

ottaa huomioon FAO:n vuonna 2004 hyväksymät oikeutta ravintoon koskevat suuntaviivat, joissa valtioille annetaan ohjeita siitä, miten ne panevat oikeutta ravintoon koskevat velvoitteensa täytäntöön,

—

ottaa huomioon vuosituhannen kehitystavoitteet ja erityisesti tavoitteen 1 (äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen vuoteen 2015 mennessä) ja tavoitteen 4 (lapsikuolleisuuden vähentäminen),

—

ottaa huomioon vuonna 2012 hyväksytyn elintarvikeapua koskevan yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon YK:n kansainvälisen maataloustutkimusfoorumin vuonna 2009 julkaiseman yleisen raportin ja yhteenvetoraportin (1),

—

ottaa huomioon vuoden 2009 YK:n lastenrahaston (UNICEF) raportin lasten aliravitsemuksesta maailmassa,

—

ottaa huomioon oikeutta ruokaan käsittelevän YK:n erityisraportoijan raportin ”Agroecology and the Right to Food”, joka esiteltiin 8. maaliskuuta 2011 pidetyssä YK:n ihmisoikeusneuvoston 16. istunnossa,

—

ottaa huomioon vuoden 2015 Milanon maailmannäyttelyn teeman, joka on ”Maapallon ruokkiminen – energiaa elämää varten”,

—

ottaa huomioon 31. maaliskuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”Humanitaarinen elintarvikeapu” (COM(2010)0126),

—

ottaa huomioon 31. maaliskuuta 2010 annetun komission tiedonannon ”EU:n poliittinen toimintakehys kehitysmaiden auttamiseksi selviämään elintarviketurvaan liittyvistä haasteista” (COM(2010)0127),

—

ottaa huomioon 3. lokakuuta 2012 annetun komission tiedonannon aiheesta ”EU:n lähestymistapa: selviytymiskyvyn kehittäminen hyödyntämällä ruokaturvakriiseistä saatuja kokemuksia” (COM(2012)0586),

—

ottaa huomioon 12. maaliskuuta 2013 annetun komission tiedonannon ”Ulkomaanavulla parannusta äitien ja lasten ravitsemukseen: EU:n toimintakehys” (COM(2013)0141),

—

ottaa huomioon 27. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman kehitysmaiden elintarviketurvaa koskevasta poliittisesta toimintakehyksestä (2),

—

ottaa huomioon 11. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman aiheesta ”EU:n lähestymistapa: selviytymiskyvyn kehittäminen hyödyntämällä ruokaturvakriiseistä saatuja kokemuksia” (3),

—

ottaa huomioon komissiolle osoitetun kysymyksen lasten virheravitsemuksesta kehitysmaissa (O-000083/2014 – B8-0041/2014),

—

ottaa huomioon kehitysvaliokunnan päätöslauselmaesityksen,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 128 artiklan 5 kohdan ja 123 artiklan 2 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että lähes miljardi ihmistä näkee edelleen nälkää ja ainakin 225 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta maailmassa kärsii akuutista ja kroonisesta aliravitsemuksesta ja kasvun myöhästymisestä, joka johtuu lasten ja äitien kroonisesta aliravitsemuksesta, johon kuolee arvioiden mukaan 2,6 miljoonaa lasta vuosittain kehitysmaissa;

B.

toteaa, että Global Hidden Hunger Indices and Maps -tutkimuksen (4) mukaan arviolta kaksi miljardia ihmistä eri puolilla maailmaa ja kehitysmaissa yksi kolmesta henkilöstä kärsii ”piilonälkänä” tunnetusta olennaisten tärkeiden vitamiinien ja kivennäisaineiden (mikroravinteet) kroonisesta puutteesta, joka lisää merkittävästi ihmisten alttiutta synnynnäisille epämuodostumille, tulehduksille ja kehityshäiriöille;

C.

ottaa huomioon, että Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan aliravitsemus on selvästi suurin lapsikuolleisuutta lisäävä tekijä ja 35 prosenttia alle viisivuotiaiden lasten tautikuormituksesta johtuu siitä;

D.

toteaa, että lähes 20 miljoonaa lasta kärsii yhä vakavasta akuutista virheravitsemuksesta sekä hätätilanteiden vuoksi että muista syistä ja vain 10 prosentilla heistä on mahdollisuus päästä hoitoon;

E.

toteaa, että viisivuotiaiden lasten ravitsemus riippuu suuresti heidän äitiensä raskauden- ja rintaruokinnanaikaisesta ravitsemustasosta;

F.

toteaa, että aliravitsemus myös lisää kuolleisuutta ja alentaa tuottavuutta sekä on este kehitysmaiden sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle;

G.

ottaa huomioon, että henkilöt, jotka selviävät hengissä aliravitsemuksesta, kärsivät usein koko elämänsä ajan fyysisistä ja älyllisistä haitoista, jotka rajoittavat heidän oppimiskykyään ja valmiuksiaan sopeutua työelämään, ja että he jäävät sukupolvelta toiselle periytyvään sairauksien ja köyhyyden kierteeseen;

H.

toteaa, että maataloustuotantoon – ja näin ollen ravitsemukseen – kohdistuvien ilmastonmuutoksen vaikutusten vuoksi aliravittujen lasten määrän odotetaan kasvavan;

I.

toteaa, että yksi merkittävä nälän syy kehitysmaissa on maaseudun ja kaupunkien huomattava köyhyys, jota pahentaa maaltamuutto, joka saa alkunsa siitä, että pienimuotoinen maatalous ei ole monille realistinen vaihtoehto;

J.

toteaa, että 25 vuotta lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen hyväksymisen jälkeen jotkut sopimusvaltiot eivät ole pystyneet luomaan suotuisaa ympäristöä, jossa lasten riittävä ravinnonsaanti voidaan turvata;

K.

ottaa huomioon, että vuonna 1996 järjestetyssä maailman elintarvikehuippukokouksessa hallitukset vahvistivat oikeuden ravintoon ja sitoutuivat puolittamaan nälkää näkevien ja aliravittujen määrän 840 miljoonasta 420 miljoonaan vuoteen 2015 mennessä; toteaa kuitenkin, että nälkää näkevien ja aliravittujen ihmisten ja erityisesti lasten määrä on kasvanut viime vuosina ennen kaikkea vuosien 2008 ja 2011 elintarvikekriisien seurauksena;

L.

toteaa, että erilaisissa kansainvälisissä oikeusvälineissä oikeus ravintoon yhdistetään muihin ihmisoikeuksiin, kuten oikeus elämään, oikeus toimeentuloon, oikeus terveyteen, omistusoikeus, oikeus koulutukseen ja oikeus veteen;

M.

toteaa, että kaikkien oikeus ravintoon ja hyvään ravitsemukseen on ensisijaisen tärkeä vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisen kannalta; toteaa, että ravitsemus liittyy useimpiin tai kaikkiin vuosituhannen kehitystavoitteisiin, jotka liittyvät toisiinsa läheisesti;

N.

toteaa, että kansainväliset järjestöt vahvistavat, että maailman elintarviketuotanto riittää koko väestön ruokkimiseksi ja että lasten aliravitsemus liittyy kotitalouksien elintarvike-epävarmuuteen ja köyhyyteen, syrjäytymiseen, riittämättömiin hoito- ja ruokintakäytäntöihin, kotitalouksien epäterveelliseen ympäristöön ja riittämättömiin terveyspalveluihin;

O.

toteaa, että oikeus ravintoon ja hyvään ravitsemukseen on erittäin tärkeää, jotta perheistä ja yhteisöistä tulee mukautumiskykyisiä ja ne pystyvät lyhentämään pitkiä elpymisjaksoja hätätilanteen jälkeen ottaen huomioon, että katastrofien lukumäärä ja laajuus ovat lisääntymässä;

P.

toteaa, että ihanteellinen ravitsemustilanne on seurausta siitä, että lapsilla on mahdollisuus kohtuuhintaiseen, monipuoliseen ja ravinteikkaaseen ruokaan ja myös asianmukaisiin äitiyshuollon ja lastenhoidon käytäntöihin, riittäviin terveyspalveluihin ja terveelliseen ympäristöön, mukaan luettuna vesi, puhtaanapito ja hyvät hygieniakäytännöt;

1.

korostaa, että lasten aliravitsemukseen on lukuisia, useimmiten ihmisestä aiheutuvia ja sen vuoksi ehkäistävissä olevia syitä, kuten tehottomat talouden rakenteet, resurssien eriarvoinen jakautuminen ja/tai kestämätön käyttö, huono hallinto, liiallinen riippuvuus yksittäisistä viljelykasveista ja yhteen viljelykasviin perustuvista viljelytavoista, naisiin ja lapsiin kohdistuva syrjintä, puutteellisista terveydenhuoltojärjestelmistä johtuvat terveysongelmat sekä erityisesti äitien koulutuksen puute;

2.

vaatii, että julkisten viranomaisten on taattava kolme seuraavaa ulottuvuutta, jotka koskevat oikeutta ravintoon ja hyvään ravitsemukseen: toteutettavuus, joka tarkoittaa mahdollisuutta ruokkia itsensä joko suoraan maatalousmaan tai muiden luonnonvarojen tai hyvin toimivan jakelun, jalostuksen ja markkinajärjestelmien avulla, saatavuus, joka merkitsee ravinnon hankinnan taloudellisen ja fyysisen mahdollisuuden takaamista, ja riittävyys, joka tarkoittaa sitä, että ravinnon on oltava turvallista ja sen täytyy tyydyttää kaikkien ruokavaliotarpeet ikä, elinolosuhteet, terveys, ammatti, sukupuoli, kulttuuri ja uskonto huomioon ottaen;

3.

korostaa, että elinkaarinäkökulmasta katsottuna lapsen ravintotarpeen täyttämisen kannalta ratkaisevinta aikaa ovat ensimmäiset 1 000 elinpäivää, raskausaika mukaan luettuna, koska nopean kasvun ja kehityksen vuoksi lapsen ravinnontarve kasvaa tänä aikana, lapsi on herkkä infektioille ja on täysin muista riippuvainen, kun on kyse ravinnosta, hoidosta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä;

4.

vahvistaa, että lasten ja äitien aliravitsemukseen puuttuminen edellyttää yhtenäistä lähestymistapaa ja koordinoituja toimia useilla aliravitsemukseen liittyvillä aloilla, joita ovat esimerkiksi terveydenhuolto, koulutus, maatalous, vesihuolto, energian saanti ja puhtaanapito, sekä kaikkien sidosryhmien vastuullista osallistumista, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan johdonmukaisia pitkän aikavälin kehitysstrategioita ja toteuttamaan toimia aliravitsemuksen vähentämiseksi myös hätätilanteiden ja humanitaarisen toiminnan yhteydessä;

5.

kehottaa EU:ta lisäämään kehitysapuohjelmissaan tukea pienviljelijöiden ja keskisuuria tiloja pitävien viljelijöiden harjoittamalle maanviljelytuotannolle, joka on tarkoitettu ensisijaisesti paikalliseen kulutukseen, ja investoimaan kansallisiin osallistaviin suunnitelmiin, jotka pitäisi panna täytäntöön paikallisella tasolla yhteistyössä maanviljelijöiden ja heidän edustajiensa, alue- ja paikallisviranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa;

6.

on tyytyväinen, että indikaattoreiden mukaan viime vuosina on lasten aliravitsemuksen torjumisessa (vuosituhattavoite 1) saatu aikaan parannuksia; katsoo kuitenkin, että aliravitsemukseen kuolevien tai siitä kärsivien lasten lukumäärä on edelleen kohtuuttoman korkea ja pitää yllä köyhyyden ja nälän noidankehää;

7.

korostaa sen vuoksi, että lasten aliravitsemuksen torjumisen sekä ravitsevan ruoan yleisen saatavuuden olisi oltava edelleen yksi nälän poistamiseen tähtäävän vuoden 2015 jälkeisen ohjelman tärkeimmistä tavoitteista siten, että pyritään erityisesti poistamaan vuoteen 2030 mennessä kaikki virheravitsemuksen muodot, saavuttamaan vuoteen 2025 mennessä kansainvälisesti sovitut alle viisivuotiaiden lasten kasvun hidastumisen ja näivettymisen torjuntaa koskevat tavoitteet;

8.

on sitä mieltä, että yhdeksänteen Euroopan kehitysrahastoon (EKR) verrattuna maatalouden rahoituksen vähentäminen kymmenennessä EKR:ssä oli virhe; kehottaa siksi neuvostoa pohtimaan tätä ja toteuttamaan korjaavia toimenpiteitä yhdennessätoista EKR:ssä;

9.

korostaa aliravitsemuksen torjuntaan liittyvän poliittisen tahdon merkitystä; suhtautuu myönteisesti YK:n pysyvän ravitsemuskomitean (UNSCN) laatimaan Scaling-Up Nutrition (SUN) -etenemissuunnitelmaan, jolla erityisesti aliravitsemuksen eniten rasittamissa maissa nopeutetaan ravitsemuksen parantamista useiden sidosryhmien tuella, mukaan luettuna ravitsemuksen alalla toimivaltaiset YK:n virastot; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita panemaan täytäntöön SUN-etenemissuunnitelmassa hahmotellut periaatteet; kehottaa komissiota edistämään ja hyödyntämään kansalaisyhteiskunnan ja ruohonjuuritason järjestöjen osallistumista SUN-foorumiin, sillä ne ovat suoraan yhteydessä pientuottajiin ja perheisiin;

10.

suhtautuu myönteisesti komission sitoumukseen investoida 3,5 miljardia euroa vuosina 2014–2020 ravitsemuksen parantamiseen joissakin maailman köyhimmistä maista ja kehottaa komissiota lisäämään ravintoa koskevia erityistoimenpiteitä saavuttaakseen tavoitteensa, jonka mukaisesti alle viisivuotiaiden kasvuhäiriöisten lasten määrää pyritään vähentämään seitsemällä miljoonalla vuoteen 2025 mennessä;

11.

korostaa, että naisilla on tärkeä lasten ravitsemukseen ja elintarviketurvaan liittyvä tehtävä, koska he imettävät, tuottavat, ostavat, valmistavat ja jakelevat perheen elintarvikkeet, hoitavat lapsia ja sairaita sekä varmistavat asianmukaisen hygienian; huomauttaa, että vaikka 60 prosenttia kroonisesta nälästä kohdistuu naisiin ja tyttöihin, naiset tuottavat 60–80 prosenttia elintarvikkeista kehitysmaissa;

12.

korostaa, että vaikka Afrikassa maataloudesta naisten vastuulla on noin 80 prosenttia, he omistavat virallisesti vain kaksi prosenttia maasta; toteaa lisäksi, että Intiassa, Keniassa, Hondurasissa, Ghanassa, Nicaraguassa ja Nepalissa viime aikoina toteutetuissa ohjelmissa on havaittu, että naisten johtamissa kotitalouksissa on parempi elintarviketurva ja terveydenhuolto ja että niissä on keskitytty vahvemmin koulutukseen kuin miesten johtamissa kotitalouksissa;

13.

korostaa, että naisen koulutustason ja hänen perheensä ravitsemustilanteen välillä on tiivis yhteys; kehottaa näin ollen poistamaan sukupuolesta johtuvat esteet koulutukselta ja luku- ja kirjoitustaidon hankkimiselta, jotta helpotetaan naisten pääsyä koulutukseen;

14.

kehottaa siksi sisällyttämään sukupuolinäkökohdat ja naisten vaikutusvallan lisäämisen kaikkiin politiikkoihin, joilla pyritään torjumaan lasten aliravitsemusta;

15.

korostaa, että raskaana olevien naisten aliravitsemuksella on tuhoisia vaikutuksia vastasyntyneisiin, mikä todennäköisesti haittaa peruuttamattomasti lapsen tulevaa kehitystä; kehottaa siksi kiinnittämään erityistä huomiota naisten terveyden suojeluun ja oikeuksiin ja sisällyttämään ravitsemuskoulutuksen erottamattomana osana koulutusohjelmiin ja tyttöjen opetusohjelmiin kouluissa;

16.

vahvistaa lukutaidon merkityksen tehokkaana välineenä köyhyyden torjunnassa ja taloudellisen kehityksen edistämisessä; korostaa sen vuoksi tyttöjen koulutuksen tukemisen merkitystä, koska tyttöihin investoiminen parantaa heidän omia ja tulevien lastensa mahdollisuuksia elää entistä terveempää ja tuottavampaa elämää;

17.

korostaa, että lasten aliravitsemusta ilmenee enimmäkseen kehitysmaissa, mutta ei pelkästään maaseutuväestön keskuudessa vaan myös kaupungeissa; on siksi sitä mieltä, että yksi tärkeimmistä lasten nälän poistamiseen liittyvistä voimista löytyy maatalouspolitiikoista ja uudistuksista, joiden tarkoituksena on antaa pienviljelijöille mahdollisuus tuottaa entistä tehokkaammin ja kestävämmin, jotta he varmistavat riittävän ravinnon itselleen ja perheilleen;

18.

korostaa, että jos lasten aliravitsemukseen ei onnistuta puuttumaan ajoissa sekä kehitysyhteistyön että humanitaarisen toiminnan puitteissa, on todennäköistä, että se uhkaa inhimillisen kehityksen kaikkia ulottuvuuksia, haittaa kansallisia koulutusohjelmia, kasvattaa kansallisia terveydenhuoltomenoja ja heikentää kehitysmaiden sosioekonomista kehitystä ja aiheuttaa niille taloudellisia tappioita, joiden on arvioitu olevan 2–8 prosenttia kyseisten maiden BKT:stä;

19.

muistuttaa, että mikroravinteiden puutteella, jonka osuus on noin seitsemän prosenttia maailman tautitaakasta, on vakavia vaikutuksia imeväisten ja pikkulasten fyysiselle ja kognitiiviselle kehitykselle; korostaa, että 20 maassa, joiden piilonälkäindeksi on korkein (ja joista 18 sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja kaksi, Intia ja Afganistan, Aasiassa), kasvun hidastuminen, raudan puutteesta johtuva anemia ja A-vitamiinin puute ovat erittäin yleisiä esikouluikäisten lasten keskuudessa;

20.

korostaa, että lasten aliravitsemus ei johdu ainoastaan ravinnon tai infrastruktuurin puutteesta vaan myös elintarvikkeiden jakeluun ja ravinnon saantiin liittyvistä ongelmista ja raaka-aineilla keinottelun ja erityisesti siitä johtuvien korkeiden elintarvikehintojen aiheuttamasta ostovoiman puutteesta; toteaa, että ostovoiman puute vaikuttaa erityisesti kaupunkien köyhiin, jotka eivät pysty tuottamaan omaa ruokaansa; pitää tämän vuoksi tärkeänä pienviljelijöiden ja perinteisten viljelymuotojen suojelua;

21.

kehottaa komissiota ottamaan vuoden 2015 maailmannäyttelyyn osallistuvat jäsenvaltiot mukaan sellaisen yhteisen aloitteen käynnistämiseen, jonka perustana on teema ”Maapallon ruokkiminen — energiaa elämää varten” ja jolla luodaan velvoitteita ja sitovia tavoitteita nälän ja aliravitsemuksen torjumiseksi maataloudesta yhteistyöhön ulottuvien monipuolisten strategioiden avulla;

22.

toteaa, että lasten ja äitien ravitsemuksen parantaminen ja yleensä elintarviketurva edellyttävät useita politiikkoja ja aloja koskevia tehokkaita ja koordinoituja toimia, mukaan luettuina tehokas ja kestävä maaseudun kehittäminen sekä maan- ja vedenkäyttöpolitiikat, asianmukaiset terveyspalvelut, puhdas vesi ja puhtaanapitopalvelut, asianmukaiset äitien ja lasten terveydenhoitokäytännöt, meren eliöstön ja muiden ekosysteemien sekä biologisen monimuotoisuuden suojelu, metsäkadon ja ilmastonmuutoksen hillitseminen ja niihin sopeutuminen sekä katastrofiriskien vähentäminen, kestävä tuotanto ja kulutus, kestävä ja turvallinen energiansaanti, kauppa, kalastus, sosiaalinen osallisuus ja ihmisarvoinen työ;

23.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltiota ottamaan ravitsemuksen, elintarviketurvan ja kestävän maanviljelyn osaksi kaikkia kehityspolitiikkojaan, jotta ravitsemusta suojeltaisiin ja edistettäisiin ja varmistettaisiin kokonaisvaltainen lähestymistapa paikallistasolta globaalille tasolle; kehottaa neuvostoa ja komissiota tekemään tarvittaessa ravitsemuksesta ensisijaisen kehitysyhteistyövälineiden tavoitteen erityisesti yhdennentoista EKR:n ja uuden kehitysyhteistyövälineen puitteissa;

24.

korostaa, että kehitys- ja hätäohjelmat on yhdistettävä toisiinsa tiiviisti, jotta niistä saadaan entistä tehokkaampia ja jotta voidaan ennakoida ja estää elintarvikekriisejä, auttaa vähentämään aiheutuvia vahinkoja ja edistää elpymistä;

25.

kehottaa kehitysmaiden hallituksia luomaan lasten ravitsemuksen parantamisen kannalta suotuisan ympäristön parantamalla toimintatapoja, kansallisten suunnitelmien ja ravitsemusstrategioiden ja avustusohjelmien välistä koordinointia, hallintotapaa ja vastuuvelvollisuutta kansalaisilleen; kehottaa lisäämään kehitysmaiden talousarvioiden avoimuutta esimerkiksi budjettiseurannan avulla, jotta voidaan entistä paremmin arvioida virheravitsemusta koskevien hankkeiden lukumäärää ja laatua;

26.

korostaa aliravitsemusta ja mikroravinteiden puutetta koskevien entistä parempien ja koordinoitujen tietojen tarvetta, jotta voidaan entistä paremmin tukea toimintaohjelmia ja antaa kohdennettua ja tietoon perustuvaa tukea asiaankuuluville maille;

27.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään pitkän aikavälin taloudellisia investointeja ja myöntämään varoja ravitsemukseen yhteistyössä sellaisten toimijoiden kanssa kuin YK:n virastot, G8/G20-ryhmä, kehittyvät maat, kansainväliset ja hallituksista riippumattomat järjestöt, akateemiset laitokset, kansalaisyhteiskunnan järjestöt ja yksityinen sektori sekä tekemään ravitsemuksesta innovatiivisen rahoituksen painopistealueen;

28.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Yhdistyneiden kansakuntien pysyvälle ravitsemuskomitealle.