52011PC0326

PERUSTELUT

1.           Johdanto

1.           Tässä ehdotuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi pyritään määrittämään yhteiset vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat rikoksesta epäillyn tai syytetyn oikeutta käyttää asianajajaa ja ilmoittaa pidätyksestään kolmannelle henkilölle, esimerkiksi sukulaiselle, työnantajalle tai konsuliviranomaiselle. Näitä vähimmäisvaatimuksia olisi sovellettava rikosoikeudenkäyntimenettelyissä koko Euroopan unionin alueella. Ehdotus on viimeisin niistä toimenpiteistä, jotka esitetään etenemissuunnitelmasta epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä 30. marraskuuta 2009 annetussa neuvoston päätöslauselmassa, joka on Eurooppa-neuvoston 10. ja 11. joulukuuta 2010 hyväksymän Tukholman ohjelman liitteenä. Etenemissuunnitelmassa annetaan komissiolle ohje esittää ehdotuksia vaihe vaiheelta. Tätä ehdotusta olisi siten pidettävä osana lähivuosina esitettävää kattavaa lainsäädäntöpakettia, jonka tarkoituksena on vahvistaa rikosoikeudenkäyntimenettelyissä Euroopan unionin alueella noudatettavia oikeuksia koskevat vähimmäisvaatimukset. Oikeusavusta, joka yhdistetään etenemissuunnitelmassa oikeuteen käyttää asianajajaa, on syytä antaa erillinen ehdotus aiheen erityisluonteen ja monimutkaisuuden vuoksi.

2.           Paketin ensimmäinen osa oli 20 päivänä lokakuuta 2010 annettu direktiivi 2010/64/EU oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä[1].

3.           Toinen osa on parhaillaan komission ehdotuksen[2] pohjalta neuvoteltavana oleva direktiivi tiedonsaantioikeudesta. Siinä esitetään vähimmäissäännöt, jotka koskevat syytetyn oikeutta saada tietoa oikeuksistaan ja syytteen sisällöstä sekä tutustua tapausta koskeviin asiakirjoihin.

4.           Tämän, samoin kuin kahden aikaisemman, ehdotuksen tavoitteena on parantaa epäiltyjen ja syytettyjen oikeuksia. Näitä oikeuksia koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset parantaisivat eri jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten keskinäistä luottamusta ja helpottaisivat siten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista. Tietynasteinen jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhteensopivuus on ratkaisevan tärkeää EU:n laajuisen oikeudellisen yhteistyön edistämisessä.

5.           Ehdotus perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 82 artiklan 2 kohtaan. Kyseisessä artiklassa määrätään, että ”Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla direktiiveillä säätää vähimmäissäännöistä sikäli kuin se on tarpeen tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajatylittävissä rikosasioissa. Näissä vähimmäissäännöissä otetaan huomioon jäsenvaltioiden oikeusperinteiden ja ‑järjestelmien erot.

              Vähimmäissäännöt koskevat seuraavia asioita:

              a) todisteiden vastavuoroinen hyväksyttävyys jäsenvaltioissa;

              b) yksilön oikeudet rikosasioiden käsittelyssä;

              c) rikosten uhrien oikeudet;

              d) […].”

6.           Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa määrätään oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Sen 48 artiklassa taataan oikeus puolustukseen, ja artiklalla on sama tarkoitus ja soveltamisala kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen[3] 6 artiklan 3 kohdassa taatuilla oikeuksilla. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on ”oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan”. Sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan puolestaan jokaisella on ”oikeus puolustaa itseään henkilökohtaisesti tai valitsemansa oikeusavustajan välityksellä”. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus)[4] 14 artiklan 3 kohdassa on hyvin samanlaisia määräyksiä. Sekä oikeus asianajajaan että oikeus ilmoittaa pidätyksestään ovat muodollisia takeita huonoa kohtelua vastaan ja suojaavat siten pidätettyä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan loukkauksilta (artiklassa kielletään huono kohtelu). Oikeus ilmoittaa pidätyksestään edistää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitettua oikeutta yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen. Konsulisuhteita koskevan vuoden 1963 Wienin yleissopimuksen[5] mukaan ulkomaan kansalaisella, joka pidätetään tai jonka vapaus muuten riistetään, on oikeus pyytää, että hänen maansa konsulaatille ilmoitetaan asiasta. Lisäksi hänellä on oikeus tapaamiseen konsulivirkamiehen kanssa.

7.           Komissio on arvioinut tämän ehdotuksen vaikutukset. Vaikutusten arviointia koskeva raportti on saatavana internet-osoitteessa http://ec.europa.eu/governance…

2.           Ehdotuksen tausta

8.           Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU-sopimus) 6 artiklan 3 kohdassa määrätään, että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä taatut perusoikeudet muodostavat unionin lainsäädännön yleisperiaatteet. SEU-sopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa määrätään, että unioni tunnustaa 7. joulukuuta 2000 hyväksytyssä ja Strasbourgissa 12. joulukuuta 2007 mukautetussa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa[6] vahvistetut oikeudet, vapaudet ja periaatteet. Perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen asema kuin SEUT- ja SEU-sopimuksilla. Perusoikeuskirjaa sovelletaan EU:n toimielimiin ja jäsenvaltioihin niiden pannessa täytäntöön unionin lainsäädäntöä esimerkiksi Euroopan unionissa rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön alalla.

9.           Komissio esitti vuonna 2004 kattavan säädösehdotuksen[7] tärkeimmistä syytettyjen oikeuksista rikosoikeudellisissa menettelyissä. Neuvosto ei kuitenkaan hyväksynyt tätä ehdotusta.

10.         Oikeusasiainneuvosto hyväksyi 30. marraskuuta 2009 etenemissuunnitelman epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä[8]. Kyseisessä etenemissuunnitelmassa esitettiin hyväksyttäväksi vaihe vaiheelta toimenpiteitä tärkeimpien prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi ja kehotettiin komissiota tekemään asiaa koskevia ehdotuksia. Neuvosto myönsi, että Euroopan unionin tasolla ei tähän mennessä ollut tehty tarpeeksi yksilöiden perusoikeuksien takaamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä. EU:n lainsäädännön täydet edut konkretisoituvat vasta sitten, kun kaikki toimenpiteet on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Etenemissuunnitelman kolmas ja neljäs toimenpide koskevat oikeutta asianajajaan ja oikeutta ottaa yhteyttä kolmanteen henkilöön, kuten sukulaiseen, työnantajaan tai konsuliviranomaiseen.

11.         Tukholman ohjelmassa[9], jonka 10. ja 11. joulukuuta 2009 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi, vahvistettiin uudelleen yksilön oikeuksien merkitys rikosoikeudellisissa menettelyissä. Yksilön oikeudet ovat unionin perusarvo ja olennainen tekijä jäsenvaltioiden keskinäisessä luottamuksessa ja suuren yleisön luottamuksessa EU:hun. Yksilöiden perusoikeuksien suojelulla poistetaan myös esteitä vapaan liikkuvuuden tieltä. Tukholman ohjelmassa mainitaan etenemissuunnitelma keskeisenä osana monivuotista ohjelmaa ja kehotetaan komissiota esittämään soveltuvia ehdotuksia sen nopeaksi täytäntöönpanemiseksi.

3.           Perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa vahvistettu oikeus asianajajaan

12.         Perusoikeuskirjan 6 artiklassa – Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen – todetaan seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.”

Perusoikeuskirjan 47 artiklassa – Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen – todetaan seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu. Jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään.”

Perusoikeuskirjan 48 artiklassa – Syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen – todetaan seuraavaa:

”2. Jokaiselle syytetylle taataan oikeus puolustukseen.”

Perusoikeuskirjassa taataan sen soveltamisalan puitteissa vastaavat oikeudet kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Sopimuksen 6 artiklassa – Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin – todetaan seuraavaa:

              ”3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat vähimmäisoikeudet:

              b) oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan;

              c) oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä […].”

13.         Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on muutamassa viimeaikaisessa tuomiossaan selventänyt näiden määräysten soveltamisalaa. EIT on toistuvasti todennut, että 6 artiklaa sovelletaan rikosoikeudenkäyntiä edeltävään vaiheeseen[10] ja että epäillylle on tarjottava mahdollisuutta saada asianajajan apua poliisikuulustelun alusta lähtien[11] ja kuulustelujen toimittamisesta riippumatta siitä lukien, kun hänet on pidätetty[12]. EIT on myös todennut, että näitä takeita on sovellettava todistajiin aina kun heitä todellisuudessa epäillään rikoksesta, koska on epäolennaista, missä muodollisessa ominaisuudessa henkilöä kuulustellaan.[13] Asiassa Panovits[14] EIT totesi, että kun tuomion perusteena olivat lausumat, jotka epäilty oli antanut ilman asianajajan läsnäoloa, ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa oli rikottu siitä huolimatta, että muitakin todisteita oli. EIT totesi, että asianajan puuttuminen valittajan kuulustelussa oli rajoittanut hänen puolustautumisoikeuksiaan, kun ei ollut pakottavia syitä, jotka eivät vaarantaneet koko oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta.[15] Asianajajan käyttämistä koskevaan oikeuteen liittyvien valitusten määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Jos EIT:n oikeuskäytäntöä ei noudateta, jäsenvaltioille voi aiheutua huomattavia kustannuksia EIT:n määräämistä vahingonkorvauksista valittajille.[16]

14.         Prosessuaalisia oikeuksia koskevassa etenemissuunnitelmassa annetun toimeksiannon mukaisesti tässä direktiivissä säädetään EU-tason vähimmäisvaatimuksista, jotka koskevat epäiltyjen ja syytettyjen oikeutta asianajajaan. Sillä edistetään siten perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 6, 47 ja 48 artiklan soveltamista Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan perusteella, sellaisena kuin EIT sitä tulkitsee.

4.           Oikeus ilmoittaa pidätyksestään

15.         Rikoksesta epäillyllä tai syytetyllä henkilöllä, jolta on riistetty hänen vapautensa, olisi oltava oikeus ottaa yhteyttä valitsemaansa henkilöön, kuten perheenjäseneen tai työnantajaan, ja ilmoittaa pidätyksestään. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että rikoksesta epäillyn tai syytetyn lapsen oikeudellisille edustajille ilmoitetaan välittömästi lapsen pidättämisestä ja pidätyksen syistä, ellei tämä ole vastoin lapsen etua. Tästä oikeudesta tulisi poiketa vain erittäin rajoitetuissa olosuhteissa.

16.         Jos pidätetty on ulkomaan kansalainen, on aiheellista ilmoittaa pidätyksestä hänen kotimaansa konsuliviranomaisille. Rikoksesta epäillyt ja syytetyt ulkomaalaiset ovat selkeästi erottuva haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä, joka tarvitsee joskus lisäsuojelua, jollaisesta määrätään muun muassa konsulisuhteita koskevassa vuoden 1963 Wienin yleissopimuksessa. Yleissopimuksen mukaan ulkomaan kansalaisella, joka pidätetään tai jonka vapaus muuten riistetään, on oikeus pyytää, että hänen maansa konsulaatille ilmoitetaan asiasta. Lisäksi hänellä on oikeus tapaamiseen konsulivirkamiehen kanssa.

5.           Säännökset

1 artikla – Tavoite

17.         Direktiivin tavoitteena on vahvistaa säännöt, jotka koskevat epäiltyjen ja syytettyjen sekä eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevien henkilöiden oikeutta asianajajaan heitä koskevissa rikosoikeudenkäyntimenettelyissä, ja säännöt, jotka koskevat sellaisten epäiltyjen ja syytettyjen, joilta on riistetty vapaus, oikeutta ilmoittaa pidätyksestään kolmannelle henkilölle.

2 artikla – Soveltamisala

18.         Direktiiviä sovelletaan siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet henkilölle joko virallisella ilmoituksella tai muulla tavoin tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka kun menettelyt on saatettu päätökseen (mukaan luettuna muutoksenhaku).

19.         Eurooppalaista pidätysmääräystä[17] koskevat menettelyt on nimenomaisesti katettu tässä artiklassa. Direktiivissä todetaan, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen mukaiseen luovutusmenettelyyn sovelletaan perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 ja 6 artiklassa vahvistettuja menettelyllisiä takeita.

3 artikla – Oikeus käyttää asianajajaa rikosoikeudenkäyntimenettelyissä

20.         Tässä artiklassa säädetään siitä yleisestä periaatteesta, että kaikilla rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyillä ja syytetyillä olisi oltava oikeus tavata asianajaja mahdollisimman pian, sellaiseen aikaan ja sellaisella tavalla, että he voivat käyttää puolustautumisoikeuksiaan. Oikeus tavata asianajaja on toteutettava viimeistään vapaudenriiston yhteydessä, niin pian kuin se on tapaukseen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen mahdollista. Oikeus tavata asianajaja on taattava joka tapauksessa kuulustelujen yhteydessä, riippumatta siitä, joutuuko henkilö vapaudenriiston kohteeksi vai ei. Oikeus asianajajan tapaamiseen on taattava myös kun toteutetaan sellainen prosessuaalinen tai todisteiden hankkimiseen liittyvä toimi, jossa epäillyn tai syytetyn edellytetään olevan läsnä tai jossa hänellä on oikeus olla läsnä, paitsi jos asianajajan odottamiseen kuluva aika voisi aiheuttaa todisteen muuttumisen, siirtämisen tai tuhoutumisen. Tässä on otettu huomioon EIT:n oikeuskäytäntö, jonka mukaan epäillylle on tarjottava asianajajan apua jo poliisikuulustelun alkuvaiheessa ja heti vapaudenriiston jälkeen, riippumatta siitä, kuulustellaanko häntä.

4 artikla – Asianajajan käyttämistä koskevan oikeuden sisältö

21.         Tässä artiklassa säädetään, mitä toimenpiteitä epäiltyä tai syytettyä edustavan asianajajan on voitava toteuttaa puolustautumisoikeuksien tehokkaan käytön varmistamiseksi. Hänen on esimerkiksi voitava tavata epäilty tai syytetty riittävän pitkään ja riittävän usein puolustautumisoikeuksien tehokkaan käytön varmistamiseksi; olla läsnä kaikissa kuulusteluissa ja kuulemisissa; olla läsnä, kun toteutetaan sellainen tutkintaan tai todisteiden hankkimiseen liittyvä toimi, jossa epäillyn tai syytetyn edellytetään sovellettavan kansallisen lain nojalla olevan läsnä tai jossa hänellä on oikeus olla läsnä, lukuun ottamatta edellä esitettyä poikkeusta, jolloin asianajajan odottamisesta aiheutuva viivästys voisi vaikuttaa todisteiden saamiseen; ja hänellä on oltava oikeus päästä paikkaan, jossa pidätettyä säilytetään, jotta hän voi tarkistaa säilössäpito-olosuhteet. Artiklan säännöksissä on otettu huomioon EIT:n toistuva oikeuskäytäntö, jossa korostetaan, että puolustautumisoikeuksia on voitava käyttää tehokkaasti, ja luetellaan toimenpiteet[18], jotka epäiltyä tai syytettyä edustavan asianajajan on voitava toteuttaa.

5 artikla – Oikeus ilmoittaa pidätyksestä

22.         Tässä artiklassa säädetään, että henkilöllä, jolta on riistetty vapaus rikosoikeudellisissa menettelyissä, on oikeus ottaa mahdollisimman pian pidätyksen jälkeen yhteyttä yhteen valitsemaansa henkilöön, todennäköisimmin sukulaiseen tai työnantajaan, ja ilmoittaa tälle pidätyksestään. Myös vapaudenriiston kohteeksi joutuneiden lasten laillisille edustajille olisi mahdollisimman pian ilmoitettava lapsen pidättämisestä ja siihen liittyvistä syistä, ellei tämä ole vastoin lapsen etua. Jos pidätetyn nimeämään henkilöön ei yrityksistä huolimatta saada yhteyttä tai hänelle ei voida ilmoittaa pidätyksestä (esimerkiksi siksi, että tämä ei vastaa puhelimeen), pidätetylle on kerrottava, että pidätyksestä ilmoittaminen ei ole onnistunut. Tästä johtuvia seuraamuksia säännellään kansallisen lain mukaan. Tästä oikeudesta voidaan poiketa ainoastaan 8 artiklassa säädettyjen rajoitettujen olosuhteiden nojalla. Tämän artiklan säännökset perustuvat Euroopan komission vaatimukseen tehdä Euroopan oikeusjärjestelmät lapsiystävällisemmiksi[19], kidutuksen vastaisen komitean toistuvaan toteamukseen, jonka mukaan oikeus ilmoittaa pidätyksestä on tärkeä suojatoimenpide huonoa kohtelua vastaan, sekä Euroopan neuvoston ministerikomitean hyväksymiin lapsiystävällistä oikeudenkäyttöä koskeviin ohjeisiin[20].

6 artikla – Oikeus ottaa yhteyttä konsuli- tai diplomaattiviranomaisiin

23.         Tässä artiklassa vahvistetaan oikeus ottaa yhteyttä konsuliviranomaisiin. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että pidätetyllä ulkomaalaisella on kaikissa tapauksissa niin halutessaan oikeus siihen, että pidätyksestä ilmoitetaan hänen kotimaataan edustaville konsuliviranomaisille. Tästä oikeudesta voidaan poiketa ainoastaan 8 artiklassa säädettyjen rajoitettujen olosuhteiden nojalla.

7 artikla – Luottamuksellisuus

24.         Puolustautumisoikeuksien suojaamiseksi säädetään velvollisuus varmistaa, että epäillyn tai syytetyn ja hänen asianajajansa välinen yhteydenpito on viestintävälineestä riippumatta täysin luottamuksellista, ilman mitään poikkeuksia. EIT on todennut, että asiakkaan ja asianajajan välisen tietojenvaihdon luottamuksellisuuden suojaamista koskeva periaate on yksi keskeisiä tekijöitä sen varmistamisessa, että asianajaja voi tehokkaasti ajaa asiakkaansa etua. EIT on katsonut, että luottamuksellinen yhteydenpito asianajajaan on suojattu ihmisoikeussopimuksessa tärkeänä puolustautumisoikeuksiin liittyvänä takeena.[21]

8 artikla – Poikkeukset

25.         Koska tässä direktiivissä vahvistetut oikeudet ovat merkitykseltään keskeisiä, voitaisiin ajatella, että jäsenvaltioiden ei periaatteessa pitäisi voida poiketa niistä. EIT:n oikeuskäytännön perusteella sallitaan kuitenkin rajoitettu poikkeaminen 3 artiklan, 4 artiklan 1–3 kohdan sekä 5 ja 6 artiklan säännöksistä rikosoikeudenkäyntimenettelyn alkuvaiheessa. EIT on katsonut, että vaikka rikoksesta syytetyn oikeus saada käyttöönsä puolustusasianajaja ei ole absoluuttinen, tämän oikeuden käyttöä koskevia poikkeuksia olisi säänneltävä selkeästi ja rajoitettava ajallisesti[22], eikä oikeudesta poikkeaminen saa riistää syytetyltä oikeutta oikeudenmukaiseen kuulemiseen koko menettelyn puitteissa[23]. Tässä säännöksessä otetaan huomioon kyseinen oikeuskäytäntö antamalla jäsenvaltioille mahdollisuus poiketa oikeudesta asianajajan käyttöön vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, jos se on välttämätöntä ja edellyttäen, että menettelyllisiä takeita noudatetaan. Kaikki poikkeukset on perusteltava pakottavilla syillä, jotka liittyvät kiireelliseen tarpeeseen välttää yhden tai useamman henkilön joutuminen hengenvaaraan tai altistuminen fyysisen koskemattomuuden loukkaukselle. Lisäksi poikkeusten on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia, mikä edellyttää, että toimivaltaisen viranomaisen on aina valittava eri vaihtoehdoista se, joka vähiten rajoittaa oikeutta asianajajan käyttöön, ja myös rajoituksen kesto on määrättävä mahdollisimman lyhyeksi. EIT:n oikeuskäytännön mukaan mitään poikkeusta ei saa perustella yksinomaan rikoksen tyypin tai vakavuuden nojalla, vaan kaikki poikkeuksia koskevat päätökset edellyttävät toimivaltaisen viranomaisen tapauskohtaista arviointia. Mikään poikkeus ei kuitenkaan saa missään tapauksessa vaarantaa oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta, eikä lausumia, jotka asianomainen on antanut ilman asianajajan läsnäoloa, saa käyttää todisteena häntä vastaan. Lopuksi säännöksessä vaaditaan, että poikkeukset voidaan hyväksyä ainoastaan lainkäyttöviranomaisen perustellulla päätöksellä. Tämä tarkoittaa, että päätöstä ei voi tehdä poliisi tai muu toimeenpanoviranomainen, joka kansallisen lainsäädännön ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan ei ole lainkäyttöviranomainen. Samaa periaatetta ja rajoituksia sovelletaan poikkeuksiin, jotka koskevat oikeutta ottaa pidätyksen yhteydessä yhteyttä kolmanteen henkilöön.

9 artikla – Oikeudesta luopuminen

26.         EIT on katsonut, että oikeuksista luopuminen voi olla ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetulla tavalla tehokas vain jos se on tapahtunut vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti ja jos siihen liittyy luopumisen merkityksen huomioon ottaen oikeasuhteiset vähimmäistakeet[24]. Tämä oikeuskäytäntö on otettu huomioon 9 artiklassa, jossa säädetään, että oikeuksista luopumisen (johon liittyvät tosiseikat ja olosuhteet on kirjattava muistiin) on tapahduttava vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti, ja asianomaiselle on tehtävä täysin selväksi siitä aiheutuvat seuraukset, joko näitä seurauksia koskevan oikeusavun yhteydessä tai muulla tavoin. Asianomaisen on myös kyettävä ymmärtämään nämä seuraukset.

10 artikla – Muut kuin epäillyt tai syytetyt henkilöt

27.         Tässä artiklassa säädetään suojelusta ja suojakeinoista sellaisille henkilöille, esimerkiksi todistajille, joista tulee kuulustelun tai kuulemisen aikana epäiltyjä tai syytettyjä. Tämä perustuu EIT:n oikeuskäytäntöön, jossa se on todennut, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita, mm. oikeutta asianajajaan, on sovellettava todistajiin aina kun heitä todellisuudessa epäillään rikoksesta, koska on epäolennaista, missä muodollisessa ominaisuudessa henkilöä kuulustellaan.[25]

11 artikla – Oikeus asianajajaan eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä

28.         Tämä artikla perustuu SEUT-sopimuksen 82 artiklan 2 kohtaan, jossa määrätään sellaisten direktiiveillä annettavien vähimmäissääntöjen säätämisestä, joilla voidaan helpottaa tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroista tunnustamista sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rajatylittävissä rikosasioissa. Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan järjestelmän parantaminen on keskeinen aihe komission kolmannessa kertomuksessa eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan puitepäätöksen täytäntöönpanosta[26]. Tämä artikla perustuu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä tehdyn puitepäätöksen 2002/584/YOS[27] 11 artiklaan, jonka nojalla henkilöllä, joka otetaan kiinni eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa varten, on oikeus käyttää oikeudellista avustajaa täytäntöönpanojäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Säännös ei vaikuta vastavuoroiseen tunnustamiseen, sillä pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion asianajaja ei käsittele asian sisältöä tässä vaiheessa, vaan hänen roolinsa rajoittuu siihen, että etsitty henkilö voi käyttää puitepäätöksen mukaisia oikeuksiaan. Pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion asianajajan tehtävänä on tätä varten antaa apua ja tietoja täytäntöönpanojäsenvaltion asianajajalle.

Vastavuoroisen tunnustamisen välttämätön edellytys on keskinäinen luottamus, jonka edistämiseksi säädetään, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla pidätetyn henkilön pidätyksestä on ilmoitettava pidätysmääräyksen antaneelle jäsenvaltiolle ja että pidätetyn etuja voi puolustaa pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa asianajaja, joka avustaa täytäntöönpanojäsenvaltion asianajajaa, niin että pidätetty voi käyttää oikeuksiaan täytäntöönpanojäsenvaltiossa neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS mukaisesti mahdollisimman tehokkaasti. Tällainen apu voi helpottaa puitepäätöksessä vahvistettujen yksilön oikeuksien tehokasta käyttöä täytäntöönpanojäsenvaltiossa, erityisesti mahdollisuutta kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa vahvistettujen perusteiden nojalla. Pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion asianajajan apu saattaa olla tarpeen esimerkiksi sitä varten, että voitaisiin esittää todisteet aiemmasta tuomiosta, jonka nojalla on sovellettava ne bis in idem ‑periaatetta puitepäätöksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanomenettely ei viivästy, koska tämä artikla ei vaikuta puitepäätöksessä säädettyihin määräaikoihin. Päinvastoin, pidätysmääräyksen antaneen jäsenvaltion asianajajan osallistuminen nopeuttaa suostumuksen saamista, koska etsitty henkilö saa täydellisemmät tiedot menettelystä pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa ja suostumuksensa seurauksista.

12 artikla – Oikeusapu

29.         Perusoikeuskirjan 47 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Maksutonta oikeusapua annetaan vähävaraisille, jos tällainen apu on tarpeen, jotta asianomainen voisi tehokkaasti käyttää oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi.”

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus saada maksutonta oikeusapua, ”jos hän ei itse pysty maksamaan [siitä], […] oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa”.

Vaikka tämän direktiivin tarkoituksena ei ole säännellä oikeusapua koskevia kysymyksiä, siinä säädetään, että jäsenvaltioiden on edelleen sovellettava oikeusapua koskevia kansallisia säännöksiään. Näiden oikeusapua koskevien kansallisten säännösten on oltava perusoikeuskirjan ja ihmisoikeussopimuksen mukaisia. Jäsenvaltiot eivät myöskään saa soveltaa oikeusapuun vähemmän suotuisia edellytyksiä esimerkiksi silloin kun oikeus asianajajaan taataan tämän direktiivin mukaisesti, verrattuna tapauksiin, joissa oikeus asianajajaan oli taattu jo kansallisen lain nojalla.

13 artikla – Oikeussuojakeinot asianajajan käyttämistä koskevan oikeuden loukkauksia vastaan

30.         Tämä artikla perustuu EIT:n oikeuskäytäntöön, jonka mukaan sopivin oikeussuojakeino tapauksissa, joissa on loukattu ihmisoikeussopimukseen perustuvaa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, on sen varmistaminen, että epäilty tai syytetty palautetaan mahdollisuuksien mukaan tilanteeseen, joka olisi vallinnut, ellei hänen oikeuksiaan olisi loukattu[28]. EIT on katsonut, että vaikka oikeus asianajajaan voidaan poikkeuksellisesti evätä pakottavista syistä, tällainen rajoitus ei perusteluista riippumatta saa aiheettomasti vaikuttaa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisiin syytetyn oikeuksiin, ja että näihin oikeuksiin periaatteessa puututaan peruuttamattomasti, jos tuomion perusteena käytetään lausumia, jotka syytetty on antanut itseään vastaan poliisikuulustelussa ilman asianajajan läsnäoloa[29]. Siksi tässä artiklassa kielletään periaatteessa sellaisten todisteiden käyttö, jotka on saatu silloin kun oikeus asianajajaan on evätty, lukuun ottamatta niitä poikkeustapauksia, joissa tällaisten todisteiden käyttö ei vaikuta puolustautumisoikeuksiin.

14 artikla – Taannehtivuuskielto

31.         Tämän artiklan tarkoituksena on varmistaa, että yhteisten vähimmäisvaatimusten asettaminen tämän direktiivin mukaisesti ei heikennä tietyissä jäsenvaltioissa sovellettavien vaatimusten tasoa ja että perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määrätyt vaatimukset pysyvät voimassa. Koska tässä direktiivissä säädetään vain vähimmäissäännöistä, jäsenvaltiot voivat SEUT-sopimuksen 82 artiklan mukaisesti antaa tiukempia sääntöjä.

15 artikla – Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

32.         Tässä artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot panevat direktiivin täytäntöön viimeistään …. …kuuta 20… ja toimittavat komissiolle viimeistään tuona päivänä säännökset, joilla direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.

16 artikla – Voimaantulo

33.         Tässä artiklassa säädetään, että direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

6.           Toissijaisuusperiaate

34.         Jäsenvaltiot eivät yksinään voi saavuttaa ehdotuksen tavoitetta riittävässä määrin, koska asianajajan käyttämistä koskevasta oikeudesta ilmoittamisen tapa ja ajankohta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä vaihtelevat edelleen huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen. Koska ehdotuksen tavoitteena on edistää keskinäistä luottamusta, vain Euroopan unionin toimesta voidaan vahvistaa johdonmukaiset yhteiset vähimmäisvaatimukset, joita noudatetaan kaikkialla unionissa. Ehdotuksella lähennetään jäsenvaltioiden prosessioikeudellisia sääntöjä, jotka koskevat sitä, milloin ja millä tavoin epäillyt, syytetyt tai eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevat henkilöt saavat ottaa yhteyttä asianajajaan. Tavoitteena on lisätä jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta. Näin ollen ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen.

7.           Suhteellisuusperiaate

35.         Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen, koska siinä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen ehdotuksen tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan tasolla.

2011/0154 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

oikeudesta asianajajaan rikosoikeudenkäyntimenettelyissä ja oikeudesta ilmoittaa pidätyksestään

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 82 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[30],

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon[31],

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)       Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 47 artiklassa, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen, jäljempänä ’Euroopan ihmisoikeussopimus’, 6 artiklassa sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, jäljempänä ’KP-sopimus’, 14 artiklassa määrätään oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Perusoikeuskirjan 48 artiklassa taataan, että oikeutta puolustukseen kunnioitetaan.

(2)       Tuomioistuinten tuomioiden ja oikeudellisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaate on unionin rikosoikeudellisen yhteistyön kulmakivi.

(3)       Vastavuoroinen tunnustaminen voi toimia tehokkaasti vain keskinäisen luottamuksen vallitessa, ja se edellyttää yksityiskohtaisia sääntöjä perusoikeuskirjassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja KP-sopimuksessa määrättyjen menettelyllisten oikeuksien ja takeiden suojelusta. Yhteisten vähimmäisvaatimusten pitäisi lisätä luottamusta kaikkien jäsenvaltioiden rikosoikeusjärjestelmiin, minkä puolestaan olisi johdettava tehokkaampaan oikeudelliseen yhteistyöhön keskinäisen luottamuksen ilmapiirissä ja perusoikeuskulttuurin edistämiseen unionissa. Niiden olisi myös poistettava esteet kansalaisten vapaan liikkuvuuden tieltä. Tällaisia yhteisiä vähimmäissääntöjä olisi sovellettava oikeuteen käyttää asianajajaa ja oikeuteen ilmoittaa pidätyksestään.

(4)       Vaikka kaikki jäsenvaltiot ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja KP-sopimuksen sopimuspuolia, kokemus on osoittanut, että tämä ei itsessään aina synnytä riittävää luottamusta muiden jäsenvaltioiden rikosoikeudellisiin järjestelmiin.

(5)       Neuvosto hyväksyi 30 päivänä marraskuuta 2009 etenemissuunnitelman epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä, jäljempänä ’etenemissuunnitelma’[32]. Eurooppa-neuvosto hyväksyi 11 päivänä joulukuuta 2009 Tukholman ohjelman[33], jossa se suhtautui myönteisesti etenemissuunnitelmaan ja otti sen osaksi Tukholman ohjelmaa (2.4 kohta). Etenemissuunnitelmassa esitetään vaihe vaiheelta seuraavia oikeuksia koskevien toimenpiteiden toteuttamista: oikeus käännöksiin ja tulkkaukseen[34], oikeus tietojen saamiseen oikeuksista ja syytteistä[35], oikeus oikeudelliseen neuvontaan ja oikeusapuun, oikeus yhteydenpitoon sukulaisiin, työnantajiin ja konsuliviranomaisiin, sekä haavoittuvassa asemassa olevien epäiltyjen tai syytettyjen oikeus erityisiin suojatoimiin. Etenemissuunnitelmassa korostetaan, että oikeuksien tärkeysjärjestys on ainoastaan suuntaa-antava ja että sitä voidaan muuttaa tarpeen mukaan. Etenemissuunnitelma on tarkoitettu toimimaan kokonaisuutena. Siitä voidaan hyötyä täysimääräisesti vasta kun kaikki sen osat on pantu täytäntöön.

(6)       Tässä direktiivissä vahvistetaan vähimmäissäännöt, jotka koskevat oikeutta käyttää asianajajaa ja oikeutta ilmoittaa pidätyksestään kolmannelle henkilölle; näitä sääntöjä sovelletaan rikosoikeudenkäyntimenettelyissä, lukuun ottamatta sakkojen määräämiseen liittyviä hallinnollisia menettelyjä, kuten kilpailu- tai veroasioita, sekä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoon liittyvissä menettelyissä. Näin direktiivissä edistetään perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 4, 6, 7, 47 ja 48 artiklan soveltamista Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3, 5, 6 ja 8 artiklan perusteella, sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin niitä tulkitsee.

(7)       Oikeus käyttää asianajajaa vahvistetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa ja KP-sopimuksen 14 artiklan 2 kohdassa. Oikeus olla yhteydessä kolmanteen henkilöön on yksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa vahvistettuja tärkeitä suojakeinoja huonoa kohtelua vastaan, ja oikeus ilmoittaa pidätyksestä oman maan konsuliviranomaisille perustuu konsulisuhteita koskevaan vuoden 1963 Wienin yleissopimukseen. Tämän direktiivin pitäisi helpottaa kyseisten oikeuksien soveltamista käytännössä, jotta voidaan suojata oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

(8)       Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on johdonmukaisesti katsonut, että epäillyllä tai syytetyllä olisi oltava oikeus asianajajaan poliisikuulustelujen alkuvaiheessa ja ainakin heti vapaudenmenetyksen alusta alkaen, jotta voidaan turvata oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja etenkin erioikeus olla vaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen ja välttää huono kohtelu.

(9)       Oikeus asianajajan läsnäoloon olisi taattava vastaavasti aina kun kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti sallitaan tai vaaditaan epäillyn tai syytetyn olevan läsnä jossakin prosessin vaiheessa tai todisteiden hankkimiseen liittyvässä toimessa, kuten kotietsinnässä. Näissä tapauksissa asianajajan läsnäolo voi lujittaa puolustautumisoikeuksia vaikuttamatta kuitenkaan tarpeeseen säilyttää tiettyjen tutkintatoimien luottamuksellisuus, koska asianomaisen läsnäolo jo sulkee pois kyseisten toimien luottamuksellisuuden. Tämä oikeus ei saisi vaikuttaa tarpeeseen suojata todisteet, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että ne voivat muuttua, siirtyä tai tuhoutua, jos toimivaltainen viranomainen joutuu odottamaan asianajajan saapumista.

(10)     Jotta oikeus asianajajan käyttöön olisi tehokas, sen pitäisi antaa asianajajalle mahdollisuus suorittaa kaikenlaisia oikeudelliseen neuvontaan liittyviä tehtäviä, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut. Tämän tulisi kattaa aktiivinen osallistuminen kuulusteluihin tai kuulemisiin, tapaamiset asiakkaan kanssa tapauksen käsittelyä ja puolustuksen valmistelua varten, asianomaisen puolesta puhuvien todisteiden etsiminen, ahdistuneen asiakkaan tukeminen ja säilössäpito-olosuhteiden tarkistus.

(11)     Epäillyn tai syytetyn ja hänen asianajajansa tapaamisten kesto ja tiheys riippuvat kunkin menettelyn olosuhteista ja varsinkin asian monimutkaisuudesta ja sovellettavista menettelyvaiheista. Sen vuoksi tapaamisia ei pitäisi rajoittaa yleisellä tasolla, koska se voisi haitata puolustautumisoikeuksien tehokasta käyttöä.

(12)     Sellaisilla epäillyillä tai syytetyillä, joilta on riistetty vapaus, olisi oltava oikeus ottaa viipymättä yhteyttä valitsemaansa kolmanteen henkilöön, kuten perheenjäseneen tai työnantajaan, ja ilmoittaa näille pidätyksestä.

(13)     Sellaisilla epäillyillä tai syytetyillä, joilta on riistetty vapaus, olisi myös oltava oikeus ottaa yhteyttä asianomaisiin konsuli- tai diplomaattiviranomaisiin. Oikeus konsuliviranomaisten apuun perustuu konsulisuhteita koskevan vuoden 1963 Wienin yleissopimuksen 36 artiklaan, jonka mukaan valtioilla on oikeus pitää yhteyttä kansalaisiinsa. Tässä direktiivissä annetaan kyseinen oikeus pidätetyille henkilöille heidän niin halutessaan.

(14)     Koska epäillyn tai syytetyn ja hänen asianajajansa välisen viestinnän luottamuksellisuus on puolustautumisoikeuksien tehokkaan käytön kannalta olennaisen tärkeää, jäsenvaltioiden olisi taattava ja suojattava asianajajan ja hänen asiakkaansa välisten tapaamisten ja muun kansallisen lainsäädännön nojalla sallitun viestinnän luottamuksellisuus. Luottamuksellisuuteen ei pitäisi soveltaa mitään poikkeuksia.

(15)     Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti oikeudesta asianajajaan ja oikeudesta ilmoittaa pidätyksestään olisi voitava poiketa ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun on olemassa pakottavat syyt, jotka liittyvät kiireelliseen tarpeeseen välttää ihmishenkeen tai yksilön fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuva vakava uhka, ja kun ei ole tarjolla muuta vähemmän rajoittavaa keinoa saman tuloksen saavuttamiseksi, kuten vilpillisen yhteistoiminnan riskiä koskevissa tapauksissa epäillyn tai syytetyn valitseman asianajajan korvaaminen toisella tai muun kolmannen osapuolen nimeäminen yhteydenpitoa varten.

(16)     Tällaisten poikkeusten pitäisi johtaa ainoastaan asianajajan käyttöä koskevan alkuperäisen oikeuden mahdollisimman rajoitettuun lykkäämiseen, eikä se saisi vaikuttaa oikeuden sisältöön. Toimivaltaisen oikeusviranomaisen olisi arvioitava poikkeuksia tapauskohtaisesti ja perusteltava päätöksensä.

(17)     Poikkeukset eivät saisi vaikuttaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen, eivätkä ne saisi milloinkaan johtaa siihen, että lausumia, jotka epäilty tai syytetty on antanut ilman asianajajan läsnäoloa, käytetään hänen tuomionsa perusteena.

(18)     Epäillyn tai syytetyn olisi sallittava luopua oikeudesta asianajajan käyttöön sillä edellytyksellä, että hän on täysin tietoinen luopumisen seurauksista erityisesti sillä perusteella, että hän on tavannut asianajajan ennen tämän päätöksen tekemistä ja hänellä on tarvittava kyky ymmärtää luopumisen seuraukset, ja edellyttäen että luopuminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti. Epäillyn tai syytetyn olisi voitava peruuttaa luopuminen milloin tahansa menettelyn aikana.

(19)     Jokaiselle, jota toimivaltainen viranomainen kuulee muussa kuin epäillyn tai syytetyn ominaisuudessa, esimerkiksi todistajana, olisi välittömästi annettava oikeus asianajajan käyttöön, jos viranomainen katsoo, että henkilöstä on kuulustelun myötä tullut epäilty, eikä lausumia, jotka hän on antanut ennen kuin hänestä tuli epäilty tai syytetty, pitäisi käyttää häntä vastaan.

(20)     Euroopan unionissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön toimivuuden parantamiseksi tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia olisi soveltuvin osin sovellettava myös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevissa menettelyissä eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13 päivänä kesäkuuta 2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS[36] mukaisesti.

(21)     Eurooppalaisen pidätysmääräyksen kohteena olevalla henkilöllä olisi oltava oikeus käyttää asianajajaa täytäntöönpanojäsenvaltiossa, jotta hän voi käyttää neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS mukaisia oikeuksiaan tehokkaasti.

(22)     Tällaisella henkilöllä olisi lisäksi oltava mahdollisuus käyttää asianajajaa pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, jotta tämä voisi avustaa täytäntöönpanojäsenvaltion asianajajaa erityistapauksissa luovuttamismenettelyjen aikana tämän vaikuttamatta neuvoston puitepäätöksessä 2002/584/YOS asetettuihin määräaikoihin. Ensin mainitun asianajajan olisi voitava avustaa täytäntöönpanojäsenvaltion asianajajaa asianomaisen henkilön puitepäätökseen 2002/584/YOS perustuvien oikeuksien käyttämisessä täytäntöönpanojäsenvaltiossa erityisesti puitepäätöksen 3 ja 4 artiklassa vahvistettujen kieltäytymisperusteiden yhteydessä. Koska eurooppalainen pidätysmääräys perustuu vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, tästä ei pitäisi aiheutua minkäänlaista oikeutta kyseenalaistaa asian sisältöä täytäntöönpanojäsenvaltiossa. Koska puolustautumisoikeudet ja vastavuoroinen tunnustaminen eivät ole keskenään ristiriidassa, lujittamalla oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä täytäntöönpanojäsenvaltiossa että pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa voidaan parantaa keskinäistä luottamusta.

(23)     Jotta oikeus käyttää asianajajaa pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa olisi tehokas, täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen olisi viipymättä ilmoitettava pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle etsityn henkilön pidättämisestä ja hänen pyynnöstään saada asianajaja pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.

(24)     Koska oikeusavusta ei toistaiseksi ole annettu EU:n lainsäädäntöä, jäsenvaltioiden olisi sovellettava edelleen oikeusapua koskevia kansallisia säännöksiään, joiden olisi oltava perusoikeuskirjan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia. Silloin kun uusissa kansallisissa säännöksissä, jotka on hyväksytty tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, annetaan laajempi oikeus asianajajan käyttöön kuin aiemmissa kansallisissa säännöksissä, olisi sovellettava voimassa olevia oikeusapua koskevia sääntöjä tekemättä eroa näiden tilanteiden välillä.

(25)     EU:n oikeuden vaikuttavuuden periaate edellyttää, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön asianmukaiset ja tehokkaat oikeussuojakeinot siltä varalta, että yksilöille unionin oikeuden nojalla annettua oikeutta loukataan.

(26)     Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on johdonmukaisesti katsonut, että asianajajan käyttöä koskevan oikeuden loukkauksesta johtuvat haittavaikutukset on poistettava palauttamalla asianomainen henkilö samaan tilanteeseen, joka olisi vallinnut, ellei loukkausta olisi tapahtunut. Tämä saattaa edellyttää uuden oikeudenkäynnin järjestämistä tai vastaavia toimenpiteitä, jos asiassa on annettu lopullinen tuomio siten, että oikeutta asianajajan käyttöön oli loukattu.

(27)     Koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että puolustautumisoikeuksille aiheutuu peruuttamatonta vahinkoa, jos epäiltyä tai syytettyä vastaan käytetään lausumia, jotka hän on antanut ilman asianajajan läsnäoloa, jäsenvaltioita olisi vaadittava periaatteessa kieltämään sellaisten lausumien käyttö todisteena epäiltyä tai syytettyä vastaan, jotka on annettu asianajajan käyttöä koskevan oikeuden vastaisesti, paitsi jos tällaisten todisteiden käyttö ei vaikuta puolustautumisoikeuksiin. Tämän ei pitäisi vaikuttaa lausumien käyttöön muihin kansallisen lain nojalla hyväksyttäviin tarkoituksiin, kuten tarpeeseen toteuttaa kiireellisiä tutkintatoimia tai välttää muiden rikosten toteutuminen tai yksilöön kohdistuvat vakavat haittavaikutukset.

(28)     Tässä direktiivissä säädetään vähimmäissäännöt. Jäsenvaltiot voivat laajentaa tässä direktiivissä säädettyjä oikeuksia parantaakseen suojan tasoa tilanteissa, joita ei erikseen käsitellä tässä direktiivissä. Suojan taso ei saisi milloinkaan alittaa perusoikeuskirjassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa, sellaisena kuin sitä tulkitaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä, määrättyjä vaatimuksia.

(29)     Tässä direktiivissä kunnioitetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja perusoikeuksia ja periaatteita, joihin kuuluvat muun muassa kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kielto, oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen, oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, lapsen oikeudet, vammaisten sopeutuminen yhteiskuntaan, oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen. Tämä direktiivi on pantava täytäntöön näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti.

(30)     Tässä direktiivissä edistetään lapsen oikeuksia ja otetaan huomioon Euroopan neuvoston hyväksymät ohjeet lapsiystävällisestä oikeudenkäytöstä ja erityisesti niiden määräykset tiedonsaannista ja neuvonnasta. Direktiivillä varmistetaan, että alaikäiset eivät voi luopua tämän direktiivin mukaisista oikeuksistaan, jos heiltä puuttuu kyky ymmärtää luopumisen seuraukset. Rikoksesta epäillyn tai syytetyn alaikäisen oikeudellisille edustajille olisi aina viipymättä ilmoitettava alaikäisen pidättämisestä ja tähän johtaneista syistä, ellei se ole vastoin lapsen etua.

(31)     Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että siltä osin kuin tämän direktiivin säännökset vastaavat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia, ne pannaan täytäntöön yhdenmukaisesti mainitun sopimuksen määräysten kanssa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.

(32)     Koska tavoitetta, joka on yhteisten vähimmäisvaatimusten toteuttaminen, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin kansallisella, alueellisella eikä paikallisella tasolla, vaan se voidaan toteuttaa ainoastaan Euroopan unionin tasolla, Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Samassa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(33)     [Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn pöytäkirjan 1–4 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin antamiseen ja soveltamiseen] TAI [Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät osallistu tämän direktiivin antamiseen, direktiivi ei sido niitä eikä sitä sovelleta niihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista][37].

(34)     Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin antamiseen eikä direktiivi sen vuoksi sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla Tavoite

Tässä direktiivissä säädetään rikosoikeudenkäyntimenettelyissä epäillyn tai syytetyn ja neuvoston puitepäätöksessä 2002/584/YOS tarkoitetun menettelyn kohteena olevan henkilön oikeudesta turvautua asianajajaan ja ilmoittaa pidätyksestään kolmannelle henkilölle.

2 artikla Soveltamisala

1.           Tätä direktiiviä sovelletaan siitä lähtien, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet henkilölle joko virallisella ilmoituksella tai muulla tavoin tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka kun oikeudenkäyntimenettely on saatettu päätökseen, mikä tarkoittaa sen kysymyksen lopullista ratkaisemista, onko epäilty tai syytetty tehnyt rikoksen, sekä tarvittaessa tuomion antamista ja muutoksenhaun ratkaisemista.

2.           Tätä direktiiviä sovelletaan neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS mukaisen menettelyn kohteena olevaan henkilöön siitä hetkestä, kun hänet pidätetään täytäntöönpanovaltiossa.

3 artikla Oikeus käyttää asianajajaa rikosoikeudenkäyntimenettelyissä

1.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että epäilty tai syytetty saa tavata asianajajan mahdollisimman pian ja joka tapauksessa

a)         ennen poliisikuulustelun tai lainvalvontaviranomaisen suorittaman muun kuulustelun alkua;

b)         kun toteutetaan sellainen prosessuaalinen tai todisteiden hankkimiseen liittyvä toimi, jossa epäillyn tai syytetyn läsnäolo on välttämätön tai hänellä on siihen kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeus, ellei tämä haittaa todisteiden hankkimista;

c)         vapaudenriiston alkamisesta lähtien.

2.           Mahdollisuus tavata asianajaja on annettava sellaisena ajankohtana ja sellaisella tavalla, että epäilty tai syytetty voi tehokkaasti käyttää puolustautumisoikeuksiaan.

4 artikla Asianajajan käyttämistä koskevan oikeuden sisältö

1.           Epäillyllä tai syytetyllä on oikeus tavata asianajaja, joka edustaa häntä.

2.           Asianajajalla on oikeus olla läsnä kaikissa kuulusteluissa tai kuulemisissa. Hänellä on oikeus esittää kysymyksiä, pyytää selvennyksiä ja antaa lausumia, jotka on tallennettava kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

3.           Asianajajalla on oikeus olla läsnä kaikkien muiden sellaisten tutkintatoimien tai todisteiden keräämistoimien yhteydessä, joissa epäillyn tai syytetyn edellytetään olevan läsnä tai joissa hänellä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeus olla läsnä, ellei tästä ole haittaa todisteiden hankkimiselle.

4.           Asianajajalla on oikeus tarkastaa olosuhteet, joissa epäiltyä tai syytettyä pidetään säilössä, ja tätä varten hänet on päästettävä säilössäpitopaikkaan.

5.           Epäillyn tai syytetyn ja hänen asianajajansa tapaamisten kestoa ja tiheyttä ei saa rajoittaa tavalla, joka voisi haitata epäillyn tai syytetyn puolustautumisoikeuksien käyttämistä.

5 artikla Oikeus ilmoittaa pidätyksestä

1.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että 2 artiklassa tarkoitettu henkilö, jolta on riistetty hänen vapautensa, saa viipymättä ottaa yhteyttä vähintään yhteen nimeämäänsä henkilöön.

2.           Jos kyseessä on lapsi, jäsenvaltioiden on huolehdittava, että vapaudenriistosta ja sen syistä ilmoitetaan viipymättä lapsen lailliselle edustajalle tai lapsen edun niin vaatiessa jollekin toiselle sopivalle aikuiselle, paitsi jos tämä on vastoin lapsen etua, jolloin on ilmoitettava jollekin toiselle sopivalle aikuiselle.

6 artikla Oikeus ottaa yhteyttä konsuli- tai diplomaattiviranomaisiin

Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että 2 artiklassa tarkoitetulla henkilöllä, jolta on riistetty hänen vapautensa ja joka on toisen maan kansalainen, on oikeus siihen, että pidätyksestä ilmoitetaan viipymättä sen valtion konsuli- tai diplomaattiviranomaisille, jonka kansalainen hän on, ja että hän saa ottaa yhteyttä kyseisiin konsuli- tai diplomaattiviranomaisiin.

7 artikla Luottamuksellisuus

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäillyn tai syytetyn ja hänen asianajajansa tapaamisten luottamuksellisuus taataan. Niiden on myös huolehdittava, että epäillyn tai syytetyn ja hänen asianajajansa välinen kirjeenvaihto, puhelinkeskustelut ja muunlainen kansallisen lainsäädännön nojalla sallittu viestintä säilyvät luottamuksellisina.

8 artikla Poikkeukset

Jäsenvaltiot eivät saa poiketa tämän direktiivin säännöksistä, lukuun ottamatta 3 artiklan, 4 artiklan 1–3 kohdan, 5 artiklan ja 6 artiklan säännöksiä, joista ne saavat poiketa poikkeustapauksissa. Tällaiset poikkeukset

a)      on perusteltava pakottavilla syillä, jotka liittyvät kiireelliseen tarpeeseen välttää ihmishenkeen tai yksilön fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuva vakava uhka;

b)      eivät saa perustua yksinomaan väitetyn rikoksen lajiin tai vakavuuteen;

c)      eivät saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä;

d)      on rajoitettava mahdollisimman lyhytaikaisiksi, eivätkä ne missään tapauksessa saa jatkua oikeudenkäyntivaiheeseen asti;

e)      eivät saa vaarantaa menettelyjen oikeudenmukaisuutta.

Poikkeukset voidaan sallia vain oikeusviranomaisen tapauskohtaisesti antamalla, asianmukaisesti perustellulla päätöksellä.

9 artikla Oikeudesta luopuminen

1.           Rajoittamatta sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista, jonka nojalla asianajajan läsnäolo tai apu on pakollista, luopuminen tässä direktiivissä tarkoitetusta oikeudesta asianajajaan edellyttää seuraavien ehtojen täyttymistä:

a)      epäilty tai syytetty on saanut etukäteen oikeudellista neuvontaa tai on muuten täysin selvillä oikeudesta luopumisen seurauksista;

b)      hänellä on kyky ymmärtää nämä seuraukset; ja

c)      luopuminen tapahtuu vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti.

2.           Tiedot luopumisesta ja olosuhteista, joissa luopuminen tapahtui, on kirjattava asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

3.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että luopuminen voidaan peruuttaa missä tahansa myöhemmässä menettelyvaiheessa.   

10 artikla Muut kuin epäillyt tai syytetyt henkilöt

1.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että muu kuin epäilty tai syytetty henkilö, joka on poliisin tai muun lainvalvontaviranomaisen kuultavana rikosoikeudenkäyntimenettelyn yhteydessä, saa tavata asianajajan, jos häntä kuulemisen tai kuulustelun aikana aletaan epäillä tai häntä syytetään rikoksesta.

2.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että lausumia, joita tällainen henkilö on mahdollisesti antanut ennen kuin hän sai tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, ei käytetä häntä vastaan.

11 artikla Oikeus asianajajaan eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä

1.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että neuvoston puitepäätöksessä 2002/584/YOS tarkoitetun menettelyn kohteena olevalla henkilöllä on oikeus tavata asianajaja välittömästi sen jälkeen, kun hänet on pidätetty täytäntöönpanojäsenvaltiossa eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla.

2.           Asianajajan tapaamisoikeuden sisällön osalta pidätetyllä on täytäntöönpanojäsenvaltiossa seuraavat oikeudet:

– oikeus tavata asianajaja sellaisena ajankohtana ja sellaisella tavalla, että hän voi tehokkaasti käyttää oikeuksiaan;

– oikeus tavata asianajaja, joka edustaa häntä;

– oikeus siihen, että hänen asianajajansa on läsnä kaikkien kuulustelujen ja kuulemisten aikana, ja että tällä on oikeus esittää kysymyksiä, pyytää selvennyksiä ja antaa lausumia, jotka on kirjattava kansallisen lainsäädännön mukaisesti;

– oikeus siihen, että hänen asianajajallaan on pääsy paikkaan, jossa häntä pidetään säilössä, säilössäpito-olosuhteiden tarkistamista varten.

Pidätetyn ja hänen asianajajansa tapaamisten kestoa ja tiheyttä ei saa rajoittaa tavalla, joka voisi haitata pidätetyllä neuvoston puitepäätöksen 2002/584/YOS nojalla olevien oikeuksien käyttämistä.

3.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että neuvoston puitepäätöksessä 2002/584/YOS tarkoitetun menettelyn kohteena olevalla henkilöllä on välittömästi sen jälkeen, kun hänet on pidätetty eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla, pyynnöstä oikeus käyttää asianajajaa myös määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa, jotta tämä voi avustaa täytäntöönpanojäsenvaltiossa olevaa asianajajaa 4 artiklan mukaisesti. Kyseiselle henkilölle on ilmoitettava tästä oikeudesta.

4.           Määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa olevalla asianajajalla on oikeus toteuttaa toimenpiteitä, jotka rajoittuvat siihen, mikä on tarpeen täytäntöönpanojäsenvaltion asianajajan avustamiseksi, jotta kyseinen henkilö voi käyttää kyseisen neuvoston puitepäätöksen ja erityisesti sen 3 ja 4 artiklan mukaisia oikeuksiaan täytäntöönpanojäsenvaltiossa tehokkaasti.

5.           Täytäntöönpanosta vastaavan oikeusviranomaisen on välittömästi eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla tekemänsä pidätyksen jälkeen ilmoitettava pidätysmääräyksen antaneelle oikeusviranomaiselle pidätyksestä ja pidätetyn pyynnöstä käyttää asianajajaa myös määräyksen antaneessa jäsenvaltiossa.

12 artikla Oikeusapu

1.           Tämä direktiivi ei vaikuta oikeusapua koskeviin kansallisiin säännöksiin, joita on sovellettava Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti.

2.           Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa sellaisia oikeusapua koskevia säännöksiä, jotka ovat vähemmän suotuisia kuin tämän direktiivin nojalla annetut voimassa olevat säännökset oikeudesta asianajajaan.

13 artikla Oikeussuojakeinot

1.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että 2 artiklassa tarkoitetulla henkilöllä on käytössään tehokkaat oikeussuojakeinot silloin, kun hänen oikeuttaan käyttää asianajajaa on loukattu.

2.           Oikeussuojakeinolla on oltava sellainen vaikutus, että se palauttaa epäillyn tai syytetyn samaan tilanteeseen, joka olisi vallinnut, jos oikeudenloukkausta ei olisi tapahtunut.

3.           Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että epäillyn tai syytetyn lausumia tai todisteita, joiden saamiseksi on loukattu hänen oikeuttaan käyttää asianajajaa tai poikettu tästä oikeudesta 8 artiklan mukaisesti saadulla luvalla, ei saa käyttää missään menettelyvaiheessa todisteina häntä vastaan, paitsi silloin kun tällaisten todisteiden käyttäminen ei vaikuta puolustautumisoikeuksiin.

14 artikla Taannehtivuuskielto

Tämän direktiivin säännösten ei ole katsottava rajoittavan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa, muissa asiaa koskevissa kansainvälisen oikeuden säännöksissä tai tätä direktiiviä korkeatasoisemman suojan tarjoavassa jäsenvaltion lainsäädännössä turvattuja oikeuksia tai menettelyllisiä takeita eikä poikkeavan niistä.

15 artikla Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

1.           Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [24 kuukautta sen jälkeen, kun direktiivi on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä].

2.           Niiden on toimitettava komissiolle kirjallisina nämä säännökset sekä kyseisiä säännöksiä ja tätä direktiiviä koskeva vastaavuustaulukko.

3.           Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.      

16 artikla Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

17 artikla Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu jäsenvaltioille perussopimusten mukaisesti.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta                    Neuvoston puolesta

Puhemies                                                       Puheenjohtaja                                                                       

[1]               EUVL L 280, 26.10.2010, s. 1.

[2]               KOM(2010) 392, 20.7.2010.

[3]               EUVL C 303, 14.12.2007, s. 30. Euroopan unionin perusoikeuskirjan selitykset.

[4]               999 U.N.T.S. 171. KP-sopimus on kansainvälinen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous avasi allekirjoittamista varten 16. joulukuuta 1966 antamallaan päätöslauselmalla. Kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat ratifioineet yleissopimuksen, ja se on siten niitä kaikkia sitova kansainvälinen säädös.

[5]               Yhdistyneet Kansakunnat, Sopimussarja, osa 596, s. 261.

[6]               EUVL C 303, 14.12.2007, s. 1.

[7]               KOM(2004) 328, 28.4.2004.

[8]               EUVL C 295, 4.12.2009, s. 1.

[9]               EUVL C 115, 4.5.2010.

[10]             Salduz v. Turkki, tuomio 27.11.2008, hakemus nro 36391/02, 50 kohta.

[11]             Sama, 52 kohta.

[12]             Dayanan v. Turkki, tuomio 13.10.2009, hakemus nro 7377/03, 32 kohta.

[13]             Brusco v. Ranska, tuomio 14.10.2010, hakemus nro 1466/07, 47 kohta.

[14]             Panovits v. Kypros, tuomio 11.12.2008, hakemus nro 4268/04, 73–76 kohta.

[15]             Sama, 66 kohta.

[16]             Vrt. tämän ehdotuksen liitteenä oleva vaikutustenarviointi, 7 kohta, s. 12.

[17]             Neuvoston puitepäätös 2002/584/YOS, tehty 13 päivänä kesäkuuta 2002, eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä, EYVL L 190, 18.7.2002, s. 1.

[18]             Dayanan v. Turkki, tuomio 13.10.2009, hakemus nro 7377/03, 32 kohta.

[19]             Komission tiedonanto – Lapsen oikeuksia koskeva EU:n toimintasuunnitelma, KOM(2011) 60, 15.2.2011.

[20]             Guidelines on child-friendly justice, Euroopan neuvosto hyväksynyt 17.10.2010.

[21]             Castravet v. Moldova, tuomio 13.3.2007, hakemus nro 23393/05, 49 kohta; Istratii and others v. Moldova, tuomio 27.3.2007, hakemukset nro 8721/05, 8705/05 ja 8742/05, 89 kohta.

[22]             Salduz v. Turkki, tuomio 27.11.2008, hakemus nro 36391/02, 55 kohta.

[23]             Sama, 52 kohta.

[24]             Salduz v. Turkki, tuomio 27.11.2008, hakemus nro 36391/02, 59 kohta, Panovits v. Kypros, tuomio 11.12.2008, hakemus nro 4268/04, 68 kohta, Yoldaş v. Turkki, tuomio 23.2.2010, hakemus nro 27503/04, 52 kohta.

[25]             Brusco v. Ranska, tuomio 14.10.2010, hakemus nro 1466/07, 47 kohta.

[26]             Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13 päivänä kesäkuuta 2002 tehdyn neuvoston puitepäätöksen täytäntöönpanosta vuodesta 2007 lähtien, KOM(2011) 175, 11.4.2011.

[27]             EYVL L 190, 18.7.2002, s. 1.

[28]             Salduz v. Turkki, tuomio 27.11.2008, hakemus nro 36391/02, 72 kohta.

[29]             Salduz v. Turkki, tuomio 27.11.2008, hakemus nro 36391/02, 55 kohta.

[30]             EUVL C , s...

[31]             EUVL C , s...

[32]             EUVL C 295, 4.12.2009, s. 1.

[33]             EUVL C 115, 4.5.2010.

[34]             Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/64/EU, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010, oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä, EUVL L 280, 26.10.2010, s. 1.

[35]             Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/XXX/EU tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä.

[36]             EYVL L 190, 18.7.2002, s. 1.

[37]             Direktiivin tämän johdanto-osan kappaleen lopullinen sanamuoto riippuu siitä, minkä kannan Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti omaksuvat pöytäkirjan (N:o 21) määräysten mukaisesti.