23.7.2011

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 218/61

---

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Valkoinen kirja vakuutustakuujärjestelmistä”

KOM(2010) 370 lopullinen

2011/C 218/10

Esittelijä: Joachim WUERMELING

Euroopan komissio päätti 12. heinäkuuta 2010 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 304 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Valkoinen kirja vakuutustakuujärjestelmistä

KOM(2010) 370 lopullinen.

Asian valmistelusta vastannut ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 5. huhtikuuta 2011.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 4.–5. toukokuuta 2011 pitämässään 471. täysistunnossa (toukokuun 5. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 148 ääntä puolesta ja 7 vastaan 10:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1   ETSK on tyytyväinen Euroopan komission valkoiseen kirjaan vakuutustakuujärjestelmistä. Komitea kannattaa komission pyrkimyksiä ehdottaa EU:ssa toimia vakuutuksenottajien suojaamiseksi.

1.2   ETSK kannattaa komission toimia takuujärjestelmiin sovellettavien yhdenmukaistettujen sääntöjen käyttöön ottamiseksi. Se tukee komission aikomusta laatia EU:n direktiivi, jossa säädetään korkeasta suojasta yhdenmukaistamisen vähimmäistason muodossa, jotta kansallisissa järjestelmissä voidaan määrätä myös laajemmasta suojasta. Takuujärjestelmää on tarkoitus käyttää viimeisenä keinona (last resort), kun muut, esimerkiksi valvontasäännöksiin sisältyvät keinot, on käytetty.

1.3   Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon, että viime vuosina vakuutusyhtiöiden vakavaraisuutta on parannettu huomattavasti valvonnan ja pääomavaatimusten avulla. Vakuutusyhtiöiden konkurssit ovat kokemuksen perusteella harvinaisia ja vähenevät luultavasti edelleen kyseisten toimenpiteiden ansiosta. Tämä tulisi ottaa huomioon suunniteltaessa takuujärjestelmiä, jotta kustannukset ja hyöty ovat tasapainoisessa suhteessa. ETSK suosittelee näin ollen EU:n säännöksiä, joiden avulla yhtäältä saavutetaan kuluttajien ja työntekijöiden suojaamisen tavoite ja toisaalta pidetään yritysten ja vakuutettujen kustannukset pieninä.

1.4   ETSK:n mielestä on oikein, että komissio tuo valkoisessa kirjassa esiin kysymyksen takuujärjestelmien rajoittamattomasta takuusta. On vältettävä sitä, että vakaat vakuutusyhtiöt joutuvat vaikeuksiin rajoittamattomien korvausvelvoitteiden vuoksi. Tämän vuoksi ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio harkitsee valkoisessa kirjassa rajoituksia korvausvaatimuksiin.

1.5   Komission olisi kiinnitettävä lainsäädäntöaloitteen yhteydessä erityistä huomiota siihen, mistä lähtien takuujärjestelmää voidaan soveltaa. Ennen takuujärjestelmän käyttöä olisi kuitenkin hyödynnettävä kaikki muut valvontasäännöksiin sisältyvät toimintamahdollisuudet. Jo pelkästään vähimmäispääomavaatimusten alittaminen Solvenssi II -direktiivin mukaisesti olisi katsottava riittäväksi perusteeksi takuujärjestelmän käyttöönotolle.

1.6   ETSK suosittaa tutkimaan järjestelmien rahoituskysymyksessä vielä kerran erilaisia vaihtoehtoja Solvenssi II -direktiivin ”viidennen laadullisen vaikutustutkimuksen (QIS 5)” tulosten perusteella. Olisi suositeltavaa asettaa EU:n tasolla tietty suojataso mutta määritellä todellinen rahoitus kulloisenkin kansallisen ja alakohtaisen riskin mukaisesti.

1.7   Jäsenvaltioiden nykyiset takuujärjestelmät huomioon ottaen unionin säädöksessä tulisi säätää korkeasta ja asianmukaisesta suojastandardista. Järjestelykysymykset voidaan näin jättää jäsenvaltioille, kuten eriteltyjen maksujen suuruus, rahoituksen ajankohta, päätös vakuutuskannan siirrosta toiselle toimijalle tai korvauksesta sekä erityisten suojajärjestelmien käyttöönotto alakohtaisesti.

2.   Johdanto

2.1   Vakuutukset kattavat kuluttajan kannalta olennaisia riskejä, kuten sairaus, tapaturma tai vastuuvelvollisuus, ja auttavat varautumaan vanhuudenpäiviin (1). Vakuutusyhtiön maksukyvyttömyys voi johtaa kuluttajan koko omaisuuden tai sen olennaisten osien korvaamattomaan menetykseen ja jopa köyhtymiseen.

2.1.1   Kysymys takuujärjestelmän välttämättömyydestä saa eri vakuutusalojen kohdalla erilaisen vastauksen. Henkivakuutusten kohdalla on säännönmukaisesti olemassa vaara säästetyn pääoman menettämisestä, mutta vahinkovakuutusten kohdalla tätä riskiä ei ole.

2.1.2   Jatkuva henkivakuutus on tarkoitettu turvaamaan eläke tai omaisten toimeentulo pitkällä aikavälillä. Maksukyvyttömyystapauksessa ilman konkurssisuojaa huomattava osa yksityistä eläketurvaa mitätöityisi. Tosipaikan tullen valtion sosiaaliturvajärjestelmien olisi tultava apuun. ETSK katsoo näin ollen, että takuujärjestelmät on tällä alalla otettava käyttöön mahdollisimman pian.

2.1.3   Vahinko- ja vastuuvakuutusten kohdalla on suojattava vakuutuksenottajia, joilla konkurssiajankohtana oli oikeus vielä maksamattomaan vahingonkorvaukseen. Muiden vakuutettujen kohdalla ei kuitenkaan synny sitä ongelmaa, että toinen vakuutusyhtiö tarjoaa uutta sopimusta epäedullisemmin ehdoin siksi, että vakuutuksenottaja on tällä välin vanhentunut tai että hänen terveydentilansa on heikentynyt. Vastaavan vakuutuksen voi yleensä ottaa markkinoilta vastaavin ehdoin.

2.2   Komission tietojen mukaan 5 200 vakuutusyhtiöstä (2008) on vuodesta 1994 lähtien 130 joutunut maksukyvyttömyystilaan. Tässä yhteydessä on kuitenkin otettava huomioon, että yrityksillä on lain mukaan oltava pääomaa, jolla vakuutuksenottajien saatavat voidaan maksaa tällaisessa tapauksessa kokonaan tai ainakin osittain.

2.3   Tähän saakka ei olekaan pidetty tarpeellisena Euroopan laajuista järjestelmää sen harvinaisen tapauksen varalta, että vakuutusyhtiö tekee konkurssin. Komissio tosin aloitti vuonna 2001 asianomaisen direktiivin valmistelun, mutta hanketta lykättiin. Kollektiiviset takuujärjestelmät eivät ole tavallisia markkinatalouksissa, mutta niitä on usein otettu käyttöön rahoitusalalla kuluttajille koituvien erityisriskien vuoksi.

2.4   Pankkialalla on jo vuodesta 1994 ollut käytössä Euroopan laajuinen talletusten vakuusjärjestelmä rahoitusmarkkinoita perustavanlaatuisesti horjuttavan talletuspaon vaaran vuoksi (2). Sitä päivitetään parhaillaan (3). Vakuutusalan ja pankkialan riskit ovat kuitenkin erilaiset. Vakuutusalalla ei ole talletuspakoa eikä jälleenrahoitustarpeita. Tämän vuoksi vakuutusalan tehokas takuujärjestelmä on suunniteltava rakenteellisesti toisin kuin pankkialan järjestelmät.

2.5   Asiakkaan suojelemiseksi saataviensa menettämiseltä lainsäätäjä on vakuutusten kohdalla ryhtynyt laajoihin varotoimiin: laaja, ennakoiva valvonta, korkeat pääomavaatimukset, tiukat sijoitussäännöt ja odotusoikeuden suoja konkurssioikeudessa. Solvenssi II -direktiivin täytäntöönpanon myötä vakuutusyhtiöiden taloudellisten ongelmien riski pienenee edelleen (4).

2.6   Ensivakuutuksen riskit taataan lisäksi jälleenvakuutuksilla, mikä edelleen vähentää konkurssiriskiä. Kokoamalla ja eriyttämällä moninaiset riskit jälleenvakuutusten avulla luodaan vahva vakuutusyhtiöiden yhteenliittymä, mikä antaa lisäsuojaa kuluttajalle.

2.7   Rahoitusmarkkinakriisin johdosta EU on myös asettanut talouden valvonnan täysin uudelle, eurooppalaiselle perustalle. Tähän kuuluu vakuutusten kohdalla myös ”Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen” (EVLEV) perustaminen.

2.8   Vakuutusala on pysynyt pitkälti vakaana talouskriisissä. Se ei aiheuttanut kriisiä (5), mutta kriisin seuraukset ovat vaikuttaneet siihen. Eurooppalaiset vakuutusyhtiöt ovat joutuneet tekemään poistoja, ja pelastustoimilla ja rahapolitiikalla alhaisina pidetyt korot vaikeuttavat vakuutusyhtiöiden mahdollisuuksia saada tarvittavia tuottoja pääomasijoituksistaan. Alan dramaattiset ongelmatapaukset, esimerkiksi yhdysvaltalaisen AIG:n tai viimeksi Ambacin vaikeudet, eivät johtuneet perinteisestä vakuutustoiminnasta vaan pankkien toiminnalle ominaisista luottojohdannaisista. Tämä on mahdollista myös tulevaisuudessa etenkin yrityksissä ja finanssiryhmittymissä, jotka harjoittavat sekä pankki- että vakuutustoimintaa.

2.9   Vain 12:ssa 27 jäsenvaltiosta on jo vakuutusten takuujärjestelmiä (6). Ne ovat erittäin monimutkaisia: monissa jäsenvaltioissa takuujärjestelmä koskee vain tiettyjä aloja. Myös järjestelmien kattavuudessa on eroja. Osittain ne ovat myös valtion takaamia.

2.10   Euroopan laajuiset vakuutusyhtiöt toimivat kansallisilla markkinoilla yleensä itsenäisten tytäryritysten kanssa, jotka suorittavat maksut kulloisiinkin kansallisiin takuujärjestelmiin. Jos suuri eurooppalainen yritys joutuisi vaikeuksiin, kansalliset takuujärjestelmät tarjoaisivat yleensä riittävän suojan asiakkaille. ETSK kehottaa kuitenkin huolehtimaan eurooppalaisen takuujärjestelmän avulla rajatylittävästi toimivista vakuutusyhtiöistä tapauksissa, joissa kansalliset takuujärjestelmät eivät ole riittäviä.

2.11   Takuujärjestelmästä aiheutuvat kustannukset siirretään loppujen lopuksi vakuutuksenottajille korkeammissa vakuutusmaksuissa. Yksittäistä kuluttajaa suojellaan konkurssitapauksessa, mutta kustannuksista vastaavat kaikki kuluttajat.

3.   Huomioita komission valkoisen kirjan luvussa 3 esittämistä ajatuksista

3.1   Mahdollisen EU-toiminnan luonne (valkoinen kirja 3.1)

Kansalliset vakuutusmarkkinat eroavat toisistaan huomattavasti tuote- ja riskirakenteensa osalta. Välineeksi on näin ollen valittava yhdenmukaistamisen vähimmäistasoa koskeva direktiivi, jotta jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus ottaa asianmukaisesti huomioon konkurssi-, sopimus-, vero- ja sosiaalilainsäädännön kansalliset erityispiirteet sekä säilyttää olemassa olevat ja hyviksi todetut vakuutusjärjestelmät, mikäli ne vastaavat direktiivin säännöksiä.

3.2   Vakuutustakuujärjestelmien keskittymisaste ja rooli (valkoinen kirja 3.2)

3.2.1   Ensi sijassa on tärkeä varmistaa, ettei vakuutusyhtiö joudu konkurssiin. Tätä varten on laadittava tehokas valvontajärjestelmä. Jos tässä ei onnistuta, voidaan hyödyntää takuujärjestelmiä.

3.3   Maantieteellinen kattavuus (valkoinen kirja 3.3)

Komissio suosii aivan oikein kotivaltioperiaatetta. Tämä on yhdenmukaista eurooppalaisen vakuutusvalvonnan periaatteiden kanssa; vakuutusyhtiöiden, joilla on toimilupa EU:ssa, kaiken toiminnan valvonta tapahtuu Solvenssi II -direktiivin mukaan niiden kotivaltiossa. Tämä pätee myös liiketoimintaan, jota harjoitetaan sijoittautumisvapauden nojalla haarakonttoreiden kautta tai palvelujen tarjoamisen vapauden nojalla rajatylittävien palvelujen muodossa.

3.4   Vakuutustakuun piiriin kuuluvat vakuutussopimukset (valkoinen kirja 3.4)

3.4.1   Henki- ja vahinkovakuutusten erojen takia on mielekästä luoda näille aloille erilliset takuujärjestelmät. Toimialan sisällä riski on kutakuinkin samanlainen. Keskinäinen vastuu on tässä kohdin vielä perusteltavissa. Sen sijaan on vaikeaa perustella, miksi esimerkiksi kotivakuutuksen ottajien pitäisi suorittaa maksuja takuujärjestelmään, josta käytetään varoja henkivakuutusyhtiön pelastamiseen. Koska tämä voi riippua kansallisista erityispiirteistä, kuten siitä, onko kyseisillä markkinoilla velvoitetta eri vakuutusalojen oikeudellisesti erillisiin yrityksiin (erikoistumisperiaate), EU:n lainsäätäjän pitäisi antaa jäsenvaltioille tältä osin vapaat kädet.

3.4.2   ETSK katsoo Euroopan vakuutus- ja työeläkevalvontaviranomaisten komitean CEIOPSin tavoin, että liikennevakuutukset on sisällytettävä kansallisista takuujärjestelmistä annettavaan direktiiviin selkeyden ja kilpailutasapainon vuoksi sekä siksi, että asia olisi helpommin kuluttajien ymmärrettävissä.

3.4.3   Komission ehdotukset eivät koske työeläkkeiden suojaa. Vain yritysten perinteiset eläkevakuutukset kuuluvat takuujärjestelmän piiriin. ETSK näkee kyllä muidenkin työeläkkeiden kohdalla tarvetta toimenpiteisiin ja suosittelee tämän kysymyksen ottamista esiin eläkkeitä koskevan vihreän kirjan jatkotoimenpiteiden yhteydessä.

3.4.4   Vakuutuksenottajan asianmukainen ja kohtuullinen osallistuminen kuluihin on myös tehokas kannustin ottaa selvää vakuutusyhtiön vakaudesta sikäli kuin se on kuluttajalle mahdollista.

3.4.5   Olisi järkevää asettaa vakuutusvalvontaviranomaistenkin (CEIOPS) lausunnossaan ehdottamia ylärajoja tai muita rajoituksia, kuten vähimmäismääriä tai omavastuuosuuksia, takuujärjestelmistä maksettavien korvausten rajoittamiseksi. Vakuutuksenottajia ei saa tällöin rasittaa liikaa kumuloituvilla rajoituksilla. Näin kevennettäisiin huomattavasti takuujärjestelmien taakkaa, mikä heijastuisi kustannuksiin. Tästä hyötyisivät myös vakuutuksenottajat, jotka viime kädessä vastaavat kustannuksista.

3.5   Vakuutustakuun piiriin kuuluvat korvauksen hakijat (valkoinen kirja 3.5)

3.5.1   Komissio katsoo perustellusti, että kaikki markkinatoimijat kattavan takuun kustannukset olisivat kohtuuttomia. Valkoisen kirjan ensimmäisessä virkkeessä takuujärjestelmät esitetään kuluttajansuojaan kuuluvana toimenpiteenä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suojeltavien henkilöiden joukko pitää rajata kuluttajiin. Takuun olisi katettava myös muut tahot, jotka useissa kansallisissa lainsäädännöissä nauttivat samaa suojaa kuin kuluttajat, olivatpa he sitten vakuutuksenottajia, vakuutettuja tai edunsaajia.

3.5.2   Jäsenvaltioiden tulisi voida vapaasti sulkea takuujärjestelmien soveltamisalan ulkopuolelle puhtaasti kaupalliset vakuutukset, esimerkkeinä toiminnan keskeytymiseen tai kuljetuksiin liittyvät riskit. Jäsenvaltioiden tulisi myös voida päättää siitä, onko pienyritysten kuuluminen direktiivin soveltamisalaan järkevää.

3.6   Komission on kiinnitettävä lainsäädäntöaloitetta tehdessään erityistä huomiota kysymykseen takuujärjestelmän soveltamisajankohdasta sekä siihen, kuka tästä päättää. Komissio haluaa hyödyntää takuujärjestelmää jo konkurssin estämiseen, ei vasta konkurssitapauksessa. ETSK katsoo, että jotta järjestelmä on tehokas ja vastaa luonnettaan ja tarkoitusperiään vähimmäispääomavaatimusten alittaminen Solvenssi II -direktiivin mukaisesti on katsottava riittäväksi perusteeksi takuujärjestelmän hyödyntämiselle.

3.7   Rahoitus (valkoinen kirja 3.6)

3.7.1   Rahoituksen aikataulu (valkoinen kirja 3.6.1)

3.7.1.1   Kysymykseen siitä, pitäisikö valita jälkikäteismaksuihin perustuva, etukäteismaksuihin perustuva vai sekarahoitus, suhtaudutaan ristiriitaisesti. Kaikissa järjestelmissä on etunsa ja haittansa.

3.7.1.2   Jälkikäteismaksuihin perustuva rahoitus vie markkinoilta vähemmän likviditeettiä, mikä pienempien kustannusten takia myös laskee vakuutuksenottajien vakuutusmaksuja. Sen avulla vältetään kerättyjen varojen välisijoittamisen ongelma. Jälkikäteismaksuihin perustuvassa rahoituksessa ei osaa varoista tarvita hallinnointiin jo ennen konkurssitapausta.

3.7.1.3   Sitä vastoin jälkikäteismaksuihin perustuva rahoitus vaikeuttaa moraalikadon ongelmaan puuttumista. Koska juuri epävakaat markkinatoimijat ovat rahoitusajankohtana poistuneet markkinoilta konkurssinsa takia, niitä ei voida enää ottaa mukaan kattamaan kustannuksia.

3.7.1.4   Etukäteismaksuihin perustuvan rahoituksen etu on ennen kaikkea se, että maksut voidaan määrittää konkurssiriskin mukaan. Markkinatoimijat, joiden liiketapa on riskialtis, joutuvat maksamaan enemmän. Lisäksi etukäteismaksuihin perustuvalla rahoituksella voidaan myötäsykliset vaikutukset välttää jälkikäteismaksuihin perustuvaa rahoitusta paremmin.

3.7.1.5   Takuujärjestelmän tehokkuuden kannalta rahoituksen ajankohdalla voi olla ratkaiseva merkitys. Tulevaisuuteen nähden sovellettavan rahoitusjärjestelmän edut ovat paljon suuremmat kuin haitat, eikä näköpiirissä ole syitä siihen, että perinteiden ja kansallisten erityispiirteiden vuoksi on paikallaan jättää päätös asiasta jäsenvaltioille. Järjestelmän tehokkuus edellyttää, että se toimii tulevaisuuteen nähden sovellettavasti yhdellä direktiivissä säädettävällä tavalla.

3.7.2   Kohdetaso (valkoinen kirja 3.6.2)

3.7.2.1   Rahoitusosuuksia takuujärjestelmiin tulisi rajoittaa, kuten vakuutusvalvontaviranomaisetkin (CEIOPS) vaativat lausunnossaan. Rajatonta suojavelvoitetta sovellettaessa ei voitaisi arvioida yksittäisen yrityksen taloudellisia riskejä. Se johtaisi siihen, että jokainen vakuutusyhtiö olisi vastuussa koko markkinoista (7). Yksittäisen yrityksen riskinhallinta ei enää riippuisi omista päätöksistä vaan ennen kaikkea sen kilpailijoiden riskikäyttäytymisestä.

3.7.2.2   Komissio on asettanut lähtökohdaksi takuujärjestelmien kohdetason, joka on noin 1,2 prosenttia bruttovakuutusmaksutulosta. ETSK olisi tyytyväinen, jos Solvenssi II -direktiivin tarjoamien ajankohtaisten lukujen perusteella voitaisiin vielä kerran tutkia erilaisia vaihtoehtoja. Tässä yhteydessä olisi myös otettava huomioon, että Solvenssi II -direktiivi ja muut toimintamekanismit on otettu käyttöön entistä paremman suojan tarjoamiseksi vakuutuksenottajalle. Myös vakuutusvalvontaviranomaiset (CEIOPS) ovat korostaneet tätä lausunnossaan.

3.7.2.3   Komission laskelmat perustuvat toimien 0,1 prosentin keskimääräiseen todennäköisyyteen takuujärjestelmässä. Lähtökohtana on kuitenkin oletus, että vakavaraisuuspääomavaatimus (Solvency Capital Requirements, SCR) on 100 prosenttia. Mikäli jäsenvaltioissa ja toimialoilla pääoma ylittää vakavaraisuuspääomavaatimukset, konkurssiriski alenee vastaavasti. Direktiivissä tulisi tämän vuoksi mahdollistaa se, että kansallisissa takuujärjestelmissä arvioidaan pääomavaatimukset kansallisten markkinoiden ja toimialojen todellisen vahinkoriskin mukaisesti.

3.7.2.4   Komissio ei tarkastele valkoisessa kirjassa sitä, onko takuujärjestelmään maksettava uusia rahoitusosuuksia korvaustapauksessa. Tätä varten tarvitaan selkeitä sääntöjä ja rajoja, jotta rajaton vastuu suljetaan pois ja jotta yritykset tietävät etukäteen velvoitteensa ja voivat huolehtia niistä.

3.7.3   Rahoitusosuudet (valkoinen kirja 3.6.3)

3.7.3.1   Rahoitusosuuksien tulisi perustua käytettävissä oleviin tietoihin hallintotaakan vähentämiseksi. Henkivakuutusten kohdalla perustana voitaisiin käyttää olemassa olevaa pääomaa ja vahinkovakuutuksessa vakuutusteknisen vastuuvelan määrää. Pääoman määrä suhteessa vakavaraisuuspääomavaatimukseen voisi myös olla kriteeri. EU:n lainsäätäjän pitäisi määritellä menettelytavat ja jättää rahoitusosuuksia koskevat yksityiskohdat jäsenvaltioiden päätettäviksi, jotta voidaan ottaa huomioon kansalliset erityispiirteet.

3.7.3.2   Ennen takuujärjestelmien käyttöönottoa maksukykyisille vakuutusyhtiöille olisi annettava mahdollisuus ottaa haltuunsa uhanalaisia yrityksiä ilman rahoitustukea, jos ne haluavat itselleen kyseisten yritysten asiakaskannan.

3.8   Kannansiirto ja/tai korvausvaatimusten täyttäminen (valkoinen kirja 3.7)

3.8.1   Takuujärjestelmässä voidaan käyttää kahta erilaista menettelyä: joko vakuutuksenottajalle maksetaan kertaluontoinen korvaus tai sopimusta jatketaan konkurssitakuujärjestelmää soveltaen, kun kanta on siirretty toisen yhtiön nimiin. ETSK katsoo, että tällainen ”kannansiirto” on henkivakuutusten kohdalla edullinen vakuutuksenottajalle. Sitä vastoin vahinko- ja tapaturmavakuutuksissa korvausmaksut lienevät riittäviä kuluttajansuojan kannalta. Unionin direktiivissä ei kuitenkaan tulisi estää kuluttajille edullisemman järjestelmän hyödyntämistä.

---

(1)  EYVL C 48, 15.2.2011, s. 38, kohta 1.4.

(2)  EYVL L 135, 31.5.1994, s. 5; EYVL L 84, 26.3.1997, s. 22.

(3)  KOM(2010) 368 lopullinen 2010/0207 COD, 12.7.2010.

(4)  EUVL C 224/11, 30.8.2008, kohta 3.1.

(5)  EYVL C 48, 15.2.2011, s. 38, kohta 1.3.

(6)  Laaja-alainen katsaus vakuutustakuujärjestelmiin OECD-maissa on esitetty OECD:n 10. marraskuuta 2010 julkaisemassa kertomuksessa N:o DAF/AS/WD (2010) 20.

(7)  EYVL C 48, 15.2.2011, s. 38, kohta 2.7.3.1.

---

---