52008PC0846

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 9.12.2008

KOM(2008)846 lopullinen

2005/0242 (COD)

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla neuvoston vahvistamasta yhteisestä kannasta

direktiivin antamiseksi alusten omistajien siviilioikeudellisesta vastuusta ja rahavakuuksista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

2005/0242 (COD)

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla neuvoston vahvistamasta yhteisestä kannasta

direktiivin antamiseksi alusten omistajien siviilioikeudellisesta vastuusta ja rahavakuuksista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

1. ASIAKIRJAN TAUSTA

Ehdotus toimitettiin Euroopan parlamentille ja neuvostolle (asiakirja KOM(2005) 593 lopullinen – 2005/0242 COD): | 30. tammikuuta 2006 |

Alueiden komitea antoi lausuntonsa: | 15. kesäkuuta 2006 |

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea antoi lausuntonsa: | 13. syyskuuta 2006 |

Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa ensimmäisessä käsittelyssä: | 29. maaliskuuta 2007 |

Muutettu ehdotus toimitettiin: | 24. lokakuuta 2007 |

Yhteinen kanta vahvistettiin: | 9.12.2008 |

2. KOMISSION EHDOTUKSEN TAVOITE

Ehdotus esitettiin osana merenkulun turvallisuutta koskevaa kolmatta toimenpidepakettia. Sen tavoitteena on ottaa kaikissa jäsenvaltioissa käyttöön yhteiset vähimmäissäännöt alusten omistajien siviilioikeudellisesta vastuusta ja vakuutuksista sekä määritellä niiden sääntöjen perusta, joilla voidaan lisätä toiminnanharjoittajien vastuullistamista ja taata vahinkojen korvaaminen.

Ehdotus sisältää seuraavat toimenpiteet:

- Varmistetaan, että kaikki jäsenvaltiot ratifioivat Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) yleissopimuksen merioikeudellisia vaateita koskevan vastuun rajoittamisesta, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden pöytäkirjalla 1996, jäljempänä ’vuoden 1996 yleissopimus’. Vuoden 1996 yleissopimuksessa määrätään erityisesti

- sellaisesta vastuun rajoittamisen periaatteesta, että kynnys, jonka ylityttyä aluksen omistaja menettää oikeutensa rajoittaa vastuutaan, on erityisen korkea (”anteeksiantamaton virhe”),

- riittävän korkeista vastuun rajoista, jotta uhreille voidaan useimmissa tapauksissa taata asianmukainen korvaus (nämä rajat ovat kolme kertaa korkeammat kuin aiemmassa eli vuoden 1976 yleissopimuksessa vahvistetut rajat).

- Sisällytetään vuoden 1996 yleissopimus yhteisön oikeuteen, ja tehdään tässä yhteydessä yksi yleissopimuksen kanssa linjassa oleva mukautus eli alennetaan kynnystä, josta alkaen muun kuin sopimusvaltion lipun alla purjehtivan aluksen omistaja menettää oikeutensa rajoittaa vastuutaan (”vakava laiminlyönti”).

- Otetaan käyttöön pakollinen alusten omistajien vastuuvakuutusjärjestelmä,

- joka kattaa vuoden 1996 yleissopimuksessa vahvistetut enimmäismäärät kaksinkertaisesti,

- jossa jäsenvaltiot todentavat, onko vakuutus tosiasiassa otettu, ja antavat vakuutustodistuksia, jotka tunnustetaan vastavuoroisesti kaikkialla Euroopassa,

- jossa aluksen päälliköllä on velvollisuus ilmoittaa, että aluksella on mukanaan tällainen todistus, kun se saapuu jäsenvaltion aluevesille (aluevesien kautta kulkevien alusten ilmoitusvelvollisuus),

- jossa uhri voi esittää korvausvaatimuksen suoraan vakuutuksenantajalle.

- Sitoudutaan noudattamaan merenkulkijoiden kotiuttamista koskevista rahavakuuksista annettua IMOn ja ILOn päätöslauselmaa.

Tällä koko järjestelmällä pyritään muun muassa löytämään nopea ratkaisu niihin jatkuviin ongelmiin, jotka liittyvät tiettyjen IMOn yleissopimusten täytäntöönpanoon. Näillä yleissopimuksilla on erityisesti tarkoitus tehdä pakolliseksi vakuutuksen ottaminen tietyntyyppisiä vahinkoja vastaan, joita alukset voivat aiheuttaa.

3. YHTEISTÄ KANTAA KOSKEVAT HUOMIOT

Neuvosto ei antanut tukeaan kaikille niille komission alkuperäisille tavoitteille, joita Euroopan parlamentti kannatti ensimmäisessä käsittelyssä antamassaan lausunnossa. Yhteiseen kantaan on sisällytetty vain osa alkuperäisestä ehdotuksesta.

- Ehdotusta on muutettu seuraavasti:

- otsikko ”direktiivi alusten omistajien siviilioikeudellisesta vastuusta ja rahavakuuksista” on korvattu uudella otsikolla ”direktiivi alusten omistajien vakuutuksesta merioikeudellisia vaateita varten”,

- vaatimus vuoden 1996 yleissopimuksen ratifioimisesta on poistettu, mutta jäsenvaltiot sitoutuvat rinnakkaisessa lausumassa ratifioimaan sen (ja muut asiaankuuluvat yleissopimukset) viimeistään 1. tammikuuta 2012; myös säännös vuoden 1996 yleissopimuksen sisällyttämisestä yhteisön oikeuteen on poistettu,

- säännökset merenkulkijoiden kotiuttamisesta on poistettu,

- säännökset vakuutussuojan olemassaolon tarkastamisesta Euroopan tasolla on poistettu,

- velvollisuus ilmoittaa vakuutustodistuksesta saavuttaessa jäsenvaltion aluevesille on poistettu,

- säännös korvausvaatimuksen esittämisestä suoraan vakuutuksenantajalle on poistettu.

- Ehdotuksesta on säilytetty seuraavat osat:

- kaikkien jäsenvaltion lipun alla purjehtivien alusten (kaikkialla maailmassa) ja kaikkien jäsenvaltion aluevesille saapuvien alusten velvollisuus hankkia vakuutussuoja,

- vakuutussuojan on vastattava vuoden 1996 yleissopimuksessa vahvistettuja enimmäismääriä,

- vakuutuksen olemassaolo osoitetaan kaupallisella vakuutustodistuksella,

- se, onko aluksella mukanaan vakuutustodistus, voidaan todentaa tarkastuskäynnin yhteydessä satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan direktiivin mukaisesti,

- jos aluksella ei ole mukanaan vakuutustodistusta, se voidaan pysäyttää tai siltä voidaan jopa kieltää pääsy satamaan, tämän kuitenkaan rajoittamatta mahdollisia taloudellisia seuraamuksia, jotka kukin jäsenvaltio vahvistaa itse,

- direktiivin täytäntöönpanon uusi määräaika on 1. tammikuuta 2012, johon mennessä kaikki jäsenvaltiot sitoutuvat (edellä mainitulla lausumalla) ratifioimaan vuoden 1996 yleissopimuksen.

Neuvoston tekemistä poistoista huolimatta yhteinen kanta sisältää edelleen joitakin alkuperäisen ehdotuksen ydinkohtia. Aluksilla ei nykyään ole pakko olla vakuutusta, mutta direktiivissä säädetty vaatimus siitä, että kaikkien alusten – riippumatta siitä, minkä lipun alla ne purjehtivat – on otettava vakuutus, joka vastaa vuoden 1996 yleissopimuksessa vahvistettuja enimmäismääriä (jotka ovat kolme kertaa korkeammat kuin aiemmassa yleissopimuksessa vahvistetut enimmäismäärät), antaa vahvan signaalin sekä kansalaisille että toiminnanharjoittajille. Nykyään vain pieni osa (20 prosenttia) koko maailman aluskannan tonnistosta kuljetetaan aluksilla, joita tämäntasoiset rajoitukset koskevat. Lisäksi kaikilla aluksilla ei välttämättä ole vakuutusta.

4. PÄÄTELMÄT

Komissio toteaa, että neuvosto, joka oli huhtikuussa 2008 pitämässään istunnossa vastustanut ehdotusta periaatteessa, on nyt voinut hyväksyä yksimielisesti yhteisen kannan tekstistä, joka tuo lisäarvoa.