52006DC0129

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 20.3.2006

KOM(2006) 129 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Laajakaistan levinneisyyserojen umpeen kurominen{SEK(2006) 354}{SEK(2006) 355}

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. Mikä tekee laajakaistasta niin tärkeän? 4

3. Laajakaistan levinneisyyserot: maantieteellinen jakautuminen 5

3.1. Miten suuria erot ovat? 5

3.2. Uudet jäsenvaltiot 6

3.3. Teknologiset ratkaisut 6

4. Meneillään olevat toimet 7

4.1. Poliittinen prosessi 7

4.2. Miksi julkisen sektorin on puututtava tilanteeseen? 8

4.3. Käytettävissä olevat keinot 8

5. Päätelmät 11

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Laajakaistan levinneisyyserojen umpeen kurominen

1. JOHDANTO

Euroopan talouden muuntumiskyky on tiiviisti sidoksissa kykyymme kehittää ja ottaa käyttöön uutta teknologiaa. Tieto- ja viestintätekniikan tarjonnan ja kysynnän lisääminen on tärkeää, jotta pääsisimme kasvua ja työllisyyttä koskeviin uudistetun Lissabonin strategian tavoitteisiin[1].

Laajakaistaliittymien mahdollistamat nopeat Internet-yhteydet tarjoavat valtavia mahdollisuuksia ja toimivat konkreettisena osoituksena tietoyhteiskunnan lupaavista eduista. Laajakaistan tarjoamat edut ovat niin huomattavia, että puutteisiin laajakaistan saatavuudessa on kiinnitettävä kiireellisesti huomiota. Huonot mahdollisuudet saada laajakaistaliittymä ovat osa laajempaa ongelmaa, jota yleensä kutsutaan ”digitaaliseksi kahtiajaoksi”. Tällä tarkoitetaan kansalaisten, yritysten ja alueiden epätasa-arvoisia mahdollisuuksia saada käyttöönsä ja hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa.

Tässä tiedonannossa keskitytään laajakaistaliittymien levinneisyyden alueellisiin eroihin. Tiedonannolla pyritään tuomaan entistä paremmin hallitusten ja eri tasoilla toimivien viranomaisten tietoon tämän kahtiajaon merkittävyys ja ne ongelmat, joita liittyy riittävien laajakaistapalvelujen puutteeseen EU:n vähemmän kehittyneillä alueilla. Tiedonanto koskee yhtä aloitteen i2010 – kasvua ja työllisyyttä edistävä eurooppalainen tietoyhteiskunta [2] painopisteistä.

Tilanneanalyysi perustuu Digital Divide -foorumin puitteissa laaditussa raportissa[3] esitettyihin havaintoihin. Raportista pyydettiin kommentteja 16. syyskuuta 2005 saakka. Tässä tiedonannossa tarkastellaan laajakaistaliittymien saatavuuden kehitystä EU15-alueella sekä Norjassa ja Islannissa vuosina 2003–2004. Uusista jäsenvaltioista tietoja ei vielä ole saatavilla.

Edellä mainittua raporttia koskeneen julkisen kuulemisen pohjalta tässä tiedonannossa yksilöidään joukko keinoja, joiden avulla voitaisiin paikallistasolla parantaa laajakaistan saatavuutta. Tiedonannossa kehotetaan julkisen ja yksityisen sektorin toimijoita kiinnittämään mahdollisimman paljon huomiota tämän tärkeän viestintäinfrastruktuurin kehittämiseen sekä ehdotetaan, että jäsenvaltiot jatkavat ja tarvittaessa tehostavat kansallisten laajakaistastrategioidensa toteuttamista. Komissio puolestaan toteuttaa joukon toimenpiteitä, joilla pyritään tuomaan tarvittava tieto helpommin saataville ja lisäämään tiedonvaihtoa parhaista toimintatavoista.

Maantieteelliset erot laajakaistan levinneisyydessä ovat vain yksi tekijä laajemmassa yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen problematiikassa. Erojen umpeen kurominen edellyttää kysyntäpuolen toimenpiteitä, joilla tuetaan tarvittavien taitojen kehittämistä, laajakaistapalvelujen saavutettavuutta, verkkopalvelujen käyttöä jne. Komissio työskentelee näiden asioiden parissa i2010-aloitteen puitteissa sekä hyödyntämällä rakennerahastoista ja maaseudun kehittämisrahastoista saatavaa tukea.

2. Mikä tekee laajakaistasta niin tärkeän?

Internet on yksi aikamme tärkeimmistä innovaatioista. Se tuottaa mittavia hyötyjä talouksille ja yhteiskunnille[4]. Laajakaistan vaikutukset alkavat vasta näkyä, ja sen kokonaismerkitystä on ollut vaikea ennustaa tarkasti. On kuitenkin selvää, että kyky välittää ja saada tietoa nopeasti ja eri kanavien kautta on keskeisessä asemassa uusien tuotteiden ja palvelujen kehittämisen kannalta.

Laajakaista mahdollistaa uusia sovelluksia ja parantaa nykyisten kapasiteettia. Se stimuloi talouskasvua edesauttamalla uusien palvelujen luomista ja uusien investointi- ja työllistymismahdollisuuksien avautumista. Laajakaista tehostaa kuitenkin myös monien nykyisten prosessien tuottavuutta, mikä nostaa palkkoja ja lisää pääomalle saatavaa tuottoa. Viranomaiset kaikilla tasoilla ovat huomanneet, miten suuri merkitys laajakaistalla on arjen kannalta ja sitoutuneet varmistamaan, että sen hyödyt saadaan kaikkien ulottuville[5].

Pitkän aikavälin kehityksen turvaaminen syrjäseuduilla ja maaseudulla edellyttää strategista lähestymistapaa tietoyhteiskunnan kehittämiseen. Laajakaistapalvelujen saatavuus on yksi kriittinen osatekijä autettaessa paikallisyhteisöjä houkuttelemaan alueelleen yrityksiä, luomaan etätyömahdollisuuksia, tarjoamaan terveydenhuoltopalveluja sekä parantamaan koulutus- ja viranomaispalveluja. Laajakaista tarjoaa olennaisen tärkeän yhteyskanavan tietoon. Esimerkkejä tästä ovat:

Etälääketiede ja sähköiset terveydenhuoltopalvelut : Etälääketieteen ja terveydenhuollon sähköisten sovellusten avulla voidaan lievittää ajan ja paikan asettamia rajoituksia ja tarjota ihmisille palveluja heidän omassa paikallisyhteisössään. Maaseutusairaalat voivat laajakaistan avulla hyödyntää samaa lääketieteellistä erityisosaamista kuin kaupunkienkin sairaalat. Verkon välityksellä voi ostaa lääkkeitä, toimittaa reseptejä ja ylläpitää potilastietoja. Myös verkkovälitteinen etäseuranta tulee mahdolliseksi tuoden tärkeitä hyötyjä kotihoitoon.

Sähköinen hallinto: Laajakaista parantaa viranomaisten verkkopalvelujen toimivuutta ja mahdollistaa paremman vuorovaikutuksen eri hallinnonalojen välillä, jolloin palvelut ovat helpommin kansalaisten ja yritysten käytettävissä. Se helpottaa korkealaatuisten palvelujen luomista ja saattaa parantaa organisaation suorituskykyä, mikä taas tuo hyötyjä julkishallinnon tehostumisena.

Koulutus: Laajakaista tukee elinikäistä oppimisprosessia ja antaa opiskelijoille mahdollisuuden saada ammattitaitoista opetusta alueilla, joilla sitä ei ehkä muutoin olisi saatavilla. Oppilaat voivat tutustua myös vaihtoehtoisiin opetusmateriaaleihin ja uudenmuotoisiin opetussisältöihin. Laajakaista mahdollistaa videoneuvottelut ja helpottaa toimijoiden välistä yhteistyötä.

Maaseudun kehittäminen : Maaseudulla laajakaista on tärkeässä asemassa yhdistäessään maatiloja ja yrityksiä kansallisiin ja kansainvälisiin markkinoihin. Se tukee maaseututalouden kehittämistä helpottamalla sähköistä kaupankäyntiä varsinkin maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden alalla. Se voi auttaa maaseudun kehityksen monimuotoistamisessa lisäämällä maaseutualueiden houkuttelevuutta ja parantamalla maaseudun matkailu- ja virkistyspalvelujen kaltaisten tuotteiden ja palvelujen markkinointimahdollisuuksia. Esimerkiksi laajakaistapalvelupisteiden ympärille rakennetut kyläverkkoratkaisut voivat tarjota kustannustehokkaan tavan tarjota palveluita yrityksille ja paikallisyhteisöille.

3. Laajakaistan levinneisyyserot: maantieteellinen jakautuminen

3.1. Miten suuria erot ovat?

Kotitalouksien laajakaistaliittymien kysyntä EU:ssa on ollut nopeassa kasvussa. Laajakaistaliittymien määrä on kahden viime vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut. Lokakuussa 2005 EU25-alueella oli noin 53 miljoonaa laajakaistaliittymää, eli levinneisyys oli 11,5 prosenttia väestöstä ja noin 20 prosenttia kotitalouksista. Kehitys on ollut pääasiassa markkinavetoista ja sitä on edistänyt kilpailun lisääntyminen.

Laajakaistayhteys voidaan toteuttaa monella tavalla: puhelinjohdon ja -puhelinkaapelien kautta, langattoman yhteyden kautta, valokuituverkon kautta, satelliittiverkon kautta tai sähkönjakeluverkon kautta. DSL-tekniikka ( Digital Subscriber Line ) on EU:ssa yleisin toteutustekniikka. Sen osuus laajakaistaliittymistä kasvaa edelleen ollen tällä hetkellä noin 80 prosenttia. Toiseksi yleisimmän tekniikan muodostavat kaapelimodeemit, joiden osuus on 18 prosenttia. Loput 2 prosenttia on toteutettu jollain muulla tekniikalla.

Vaikka laajakaista onkin yleisesti ottaen yleistynyt, syrjäseuduilla ja maaseudulla liityntämahdollisuudet ovat vähäisemmät, koska kustannukset ovat alhaisen asukastiheyden ja pitkien välimatkojen vuoksi korkeat. Harva asutus rajoittaa mittakaavaetuja sekä merkitsee pienempää kysyntää ja pienempiä tuotto-odotuksia investoinneille. Syrjäseudulla välimatkat lähimmän puhelinkeskuksen, asiakkaan tilojen ja runkoverkon liityntäpisteen välillä ovat usein pitkiä. Kaupalliset kannustimet laajakaistainvestoinneille näillä alueilla ovat usein riittämättömiä. Toisaalta teknologian innovaatiot ovat alentaneet rakentamiskustannuksia.

Tästä tilanteesta johtuu, että laajakaistan kattavuus lisääntyi vuonna 2004 merkittävästi, mutta tammikuussa 2005 EU15-alueen (sekä Norjan ja Islannin) kaupunki- ja maaseutualueiden välillä oli edelleen huomattava ero[6]. Vuoden alussa DSL-tekniikan osuus oli noin 85 prosenttia kotitalouksista, kun se vuotta aiemmin oli ollut 80 prosenttia[7]. Koska DSL-tekniikan osuus liittymistä on niin suuri, sen saatavuuden voidaan katsoa kuvaavan hyvin myös laajakaistan kokonaissaatavuutta[8].

Laajakaistalla varustetut kotitaloudet keskittyvät kaupunki- ja esikaupunkialueille. Tammikuussa 2005 DSL-liittymä oli maaseutualueilla saatavilla vain 62 prosenttiin kotitalouksista. Lisäksi näillä alueilla vain 8 prosentilla mahdollisuuden omaavista itse asiassa oli laajakaistaliittymä, kun vastaava osuus kaupunkialueilla oli 18 prosenttia.

Maaseutualueet tulevat jälkijunassa myös yhteyksien nopeuksissa. Viimeisen kahden vuoden ajan yleisin siirtonopeus verkosta tilaajalle on maaseutualueilla ollut 144 kbit/s – 512 kbit/s. Kaupungistuneemmilla alueilla keskinopeudet ovat 512 kbit/s – 1 Mbit/s luokkaa. Kaupungeissa suuntaus on kohti nopeampia yhteyksiä, kun taas maaseudulla nopeuksien on taipumus pysyä ennallaan. Nämä erot johtuvat maaseudun heikommasta teknologiasta, joka taas on seurausta suurista etäisyyksistä ja kilpailun puutteesta. Alhaisemmat siirtonopeudet saattavat rajoittaa laajakaistan yleistymistä maaseudun yrityksissä. Samoin ne voivat hidastaa yleistymistä kotitalouksissa, koska alhainen siirtonopeus haittaa erilaisten multimediapalvelujen käyttöä.

Vaikka liityntämahdollisuudet paranevatkin nopeasti, laajakaistan kattavuudessa ja käytössä on edelleen suuria eroja kaikilla alueilla. Vähemmän kehittyneillä alueilla rakenteelliset tekijät, kuten alhaisempi tulo- ja koulutustaso, saattavat heikentää kysyntää, vaikka liittymiä olisikin tarjolla. Komissio selvittelee kysymystä i2010 -aloitteen vuotuisissa tilannekatsauksissa.

3.2. Uudet jäsenvaltiot

Uusista jäsenvaltioista ei vielä ole saatavilla vertailukelpoista tietoa laajakaistan levinneisyydestä. Laajakaistamarkkinat ovat aivan kehityksen alkuvaiheessa. Kehitystä tosin rajoittavat tietokoneiden ja puhelinliittymien alhaisempi levinneisyysaste. Joissain maissa on kuitenkin laajasti käytössä kaapelitelevisioverkkoja, jotka tarjoavat tärkeän vaihtoehdon, jos puhelinkeskuksia ei voida päivittää.

Vaikka laajakaistan mahdollistaminen EU15-alueella pääosin perustuukin nykyisten verkkojen päivittämiseen, uusien jäsenvaltioiden kohdalla voidaan kohtuudella odottaa toisenlaista kehityskuviota. Näissä maissa on usein kyse pikemminkin markkinoiden sopeutumisen hitaudesta kuin varsinaisesta markkinoiden toimimattomuudesta. Lisäksi selvänä suuntauksena on, että matkapuhelimet yleistyvät lankapuhelinten kustannuksella. Silloin kun kiinteä puhelinlinja on jo olemassa, ihmiset tyypillisesti pitävät sen Internet-yhteyttä varten, mutta laajakaistan jatkokehityksessä langattomat ratkaisut tulevat todennäköisesti olemaan tärkeämmässä asemassa.

3.3. Teknologiset ratkaisut

Laajakaistapalveluja voidaan tarjota erilaisilla verkkotekniikoiden yhdistelmillä (ns. alustoilla). Toteutuksessa voidaan käyttää joko kiinteän verkon tekniikkaa tai langatonta tekniikkaa, jotka voivat tilanteen mukaan korvata tai täydentää toisiaan. Kullakin teknologialla on ominaispiirteensä ja erilainen vaikutus verkon kokonaiskapasiteettiin ja ominaisuuksiin[9].

Teknisillä innovaatioilla on onnistuttu parantamaan nykyisten teknologioiden ulottuvuutta ja suorituskykyä. Markkinoille on tullut uusia alustoja, joilla voidaan päästä mittakaavaetuihin aiempaa pienemmillä tilaajamäärillä.

Passiivisen infrastruktuurin rakentamiskustannuksissa voidaan päästä lisäsäästöihin hyödyntämällä synergiaa viestintä-, energia-, vedenjakelu- ja liikenneverkkojen rakentamisen välillä.

Erityisen hyvin maaseutualueille soveltuvien uusien langattomien alustojen esiintulo tarjoaa mielenkiintoisia kehitysnäkymiä. Nämä alustat tarvitsevat kuitenkin käyttöönsä riittävästi taajuuksia. Tämä edellyttää, että taajuushallinnossa on päästävä nykyistä parempaan tehokkuuteen ja joustavuuteen[10].

Kunkin kohteen erityispiirteistä riippuu, mikä on kulloinkin paras eri teknologioiden yhdistelmä. Teknologioiden kustannukset vaihtelevat sen mukaan, miten paljon on potentiaalisia asiakkaita, miten pitkä on välimatka asiakkaiden tiloista verkon liityntäpisteeseen ja miten helposti runkoverkkoyhteydet ovat toteutettavissa. Harvaan asutulle syrjäseudulle saattaa sopia paremmin langaton ratkaisu, kun taas pikkukaupungissa johdinverkko voi olla järkevämpi valinta. Jotkut radiotaajuutta käyttävät ratkaisut edellyttävät siirtotiellä näköyhteyttä, jota ei mäkisessä maastossa aina ole.

Millään yksittäisellä teknologialla ei päästä parhaaseen kytkettävyyteen jokaisessa tilanteessa. Optimaaliseen lopputulokseen päästään usein yhdistelemällä eri tekniikoita ja ratkaisuja. Johtopäätöksenä onkin, että parhaat ratkaisut voidaan määritellä vain paikallisella tasolla. Investointipäätökset ja teknologiavalinnat olisi tehtävä nykytilanteen ja todellisen kysynnän perusteella.

4. Meneillään olevat toimet

4.1. Poliittinen prosessi

Komissio on useaan otteeseen[11] nostanut esiin maantieteellisen digitaalisen kahtiajaon. Julkisen sektorin toimien mahdollisuuksia ”alipalvelluilla” alueilla korostettiin e Europe 2005 -toimintasuunnitelmassa[12], jossa tuotiin esiin rakennerahastojen mahdollisuudet auttaa tuomaan laajakaistaa alikehittyneille alueille. Heinäkuussa 2003 komissio antoi tarkempia ohjeita julkisen rahoituksen saatavuudesta ja yhteensopivuudesta valtiontukisääntöjen kanssa asiakirjassa Guidelines on criteria and modalities of use of Structural Funds for electronic communications [13].

e Europe 2005:n puitteissa ja televiestintäneuvostoissa käytyjen keskustelujen pohjalta EU:n 15 jäsenvaltiota laativat vuonna 2003 kansalliset laajakaistastrategiat. Sittemmin viisi uutta jäsenvaltiota on päättänyt laatia vastaavan strategian. Kaikissa strategioissa tunnustetaan kilpailun merkitys yksityisten investointien veturina. Jos markkinat kuitenkin toimivat puutteellisesti, strategioissa käytetään erilaisia tukiohjelmia ja annetaan valtion tehtäväksi varmistaa kattavuus. Nykyisissä toimissa puututaan markkinoilla sekä tarjontaan että kysyntään pyrkien käynnistämään suotuisa kasvukierre, jossa parempien sisältöjen ja palvelujen kehitys on sidoksissa infrastruktuurin hyödyntämiseen ja päin vastoin. Joitain näistä strategioista on hiljattain tarkistettu yksityiskohtaisemmilla tavoitteilla.

Toimia koordinoidaan yleensä valtakunnallisella tasolla, joskin toteutus tapahtuu alue- ja paikallistasolla. Avaruusasioita käsittelevästä valkoisesta kirjasta[14] juurensa juontava Digital Divide -foorumin raportti avasi yleisen keskustelun julkisen sektorin toimien tarpeellisuudesta. Siinä tarkasteltiin yksityiskohtaisesti vaihtoehtoisten teknologioiden kustannuksia ja suorituskykyä ja annettiin esimerkkejä meneillään olevista hankkeista. Asiasta käydyssä keskustelussa on vahvistunut, että paikallis- ja alueviranomaiset, kansalliset viranomaiset sekä alan teollisuus ja eri järjestöt pitävät kysymystä erittäin tärkeänä. Tämän tiedonannon liitteenä on kattava tiivistelmä julkisen keskustelun tuloksista.

4.2. Miksi julkisen sektorin on puututtava tilanteeseen?

Hallinnon eri tasojen toimilla voidaan auttaa lisäämään laajakaistan kattavuutta alipalvelluilla alueilla. On kuitenkin vaikea arvioida sitä, toimivatko markkinat tosiaan puutteellisesti, varsinkin jos laajakaistan yleistymisnopeudesta ei ole varmaa tietoa. Valtiovallan toimista onkin saatava selvää ja huomattavaa hyötyä, joka kompensoi ei-toivottujen vaikutusten riskiä. Yhtenä riskinä on, että valtiolliset kehitysohjelmat, joissa valitaan suosikiksi tietty teknologia tai tietyt palvelut, saattavat haitata teknologian kehitystä. Toisena riskinä on, että valtion tuki voi vääristää kilpailua ja heikentää halukkuutta kaupallisiin investointeihin. Lisäksi voi käydä niin, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan ole halukkaita käyttämään tarjottua teknologiaa. Tähän viittaavat nykyiset erot saatavuuden ja todellisten tilaajamäärien välillä.

Kaikki nämä riskit olisi arvioitava, kun kaavaillaan laajakaistan edistämistoimia, joissa on kyse kysynnän stimuloinnista ja kasvattamisesta, avustus- ja tukilainaohjelmista, kuntatason aloitteista ja kilpailuttamisesta jne. Analyysi edellyttää, että poliittisilla päättäjillä on jatkuvasti käytettävissään ajankohtaista tietoa laajakaistatilanteesta. Erityisen tärkeitä ovat tiedot infrastruktuurin kattavuudesta ja jakautumisesta.

Paikallishallinnoilla on hyvät mahdollisuudet kerätä paikallistietoa ja koota yhteen tietoa laajakaistapalvelujen paikallisesta kysynnästä. Ne tuntevat paikalliset olosuhteet parhaiten ja pystyvät määrittelemään parhaan teknologioiden yhdistelmän. Ne voivat helpottaa paikallisten palvelujen kehittämistä tai käynnistää pilottihankkeita uusien teknologioiden testaamiseksi. Ne voivat tukea tulevien ratkaisujen kanssa yhteensopivan suurikapasiteettisen infrastruktuurin rakentamista niin, että infrastruktuuri säilyy avoimena kilpaileville palveluntarjoajille ilman syrjintää.

Lopuksi voidaan todeta, että paikallis- ja alueviranomaisilla on parhaat valmiudet suunnitella laajakaistahankkeita, joissa otetaan huomioon paikalliset tarpeet ja tekniset vaatimukset. Kansallisissa laajakaistastrategioissa on nykyistä paremmin otettava huomioon paikalliset tarpeet. Koska hankkeet ovat yksittäisiä ja hajallaan, paikallis- ja alueviranomaisille on myös paljon hyötyä parhaita toimintatapoja koskevasta entistä laajemmasta tiedonvaihdosta.

4.3. Käytettävissä olevat keinot

Tehokkaiden poliittisten välineiden suunnittelu ja toteuttaminen markkinahäiriöiden korjaamiseksi tai markkinavoimien täydentämiseksi on monimutkainen tehtävä. EU:n tasolla on kuitenkin jo käytettävissä useita toimintamuotoja:

i) Sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmän täytäntöönpano . Laajakaista kehittyy nopeimmin vapautetuilla markkinoilla. Kilpailun lisääminen on siten paras tapa edistää markkinoiden kehitystä. Koska langattomat ratkaisut ovat maaseutualueilla tärkeässä asemassa, myös EU:n radiotaajuuspolitiikan paremmalla koordinoinnilla voitaisiin lisätä taajuuksien käytön yhdenmukaisuutta ja edistää laajakaistakehitystä.

Toimenpide 1 : Jäsenvaltioiden on pantava sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmä kaikilta osiltaan täytäntöön, jotta markkinoille pääsy vapautuu ja kilpailun lisääminen maaseutualueilla helpottuu. Taajuuksien alalla komissio pyrkii jäsenvaltioiden kanssa yhdenmukaistamaan teknisiä ehtoja langattomien laajakaistaliityntätekniikoiden tarvitsemien taajuuksien käytölle lujittaakseen yhtenäismarkkinoita ja edistääkseen innovatiivisten teknologioiden tuloa markkinoille.

ii) Julkinen rahoitus. Laajakaistahankkeille suunnatun julkisen tuen lisääntyessä on käynyt yhä selvemmäksi, että valtiovallan toimilla voidaan nopeuttaa laajakaistan käyttöönottoa taloudellisesti vähemmän kannattavilla alueilla varmistaen kuitenkin, että kilpailua tulevaisuudessa ei rajoiteta. Tähän päästään asettamalla tuen ehdoksi, että kilpailijoiden on jatkossakin päästävä avoimesti samoille markkinoille.

Toimenpide 2: Alipalvelluilla alueilla olisi edelleen kehitettävä julkisen sektorin tukea lainojen ja avustusten muodossa. Tällainen tuki toteutetaan usein julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien puitteissa. Jäsenvaltioiden olisi harkittava verokannustimia laajakaistaliittymien tilaajille pitäen kuitenkin mielessä kilpailusäännöt ja teknologianeutraalisuuden periaate.

iii) Valtiontuet ja kilpailupolitiikka. Julkisen sektorin puuttumisella markkinoiden toimintaan saatetaan vääristää kilpailua. Kilpailu pyritään kuitenkin turvaamaan valtiontukilainsäädännöllä. Valtiontukea kaavailtaessa hankkeesta on ilmoitettava Euroopan komissiolle, joka arvioi tuen yhteensopivuuden perustamissopimuksen määräysten kanssa. Komissio on jo tehnyt joukon myönteisiä päätöksiä julkisrahoitteisista laajakaistahankkeista maaseutualueilla ja syrjäseuduilla. Päätöksistä esitetään tiivistelmä Digital Divide -foorumin raportin luvussa 3 ja liitteessä 3. Parhaiten kilpailua tukeva ratkaisu näyttäisi olevan käyttää avoimen pääsyn infrastruktuuria, joka on käytettävän teknologian suhteen neutraali ja jota hallinnoi riippumaton taho.

Toimenpide 3: Komissio tiedottaa ja antaa tarkempia ohjeita siitä, miten se soveltaa valtiontukisääntöjä laajakaistahankkeisiin.

iv) EU-rahoitus: Rakennerahastot ja maaseudun kehittämisrahasto . Kehityksessä jälkeen jääneitä aluekokonaisuuksia ja maaseutualueita tuetaan EU:n tasolla rakennerahastoista ja maaseudun kehittämisrahastosta. Komissio on uudistetun Lissabonin prosessin puitteissa ehdottanut, että rakennerahastoista tuettavissa ohjelmissa painotettaisiin nykyistä enemmän osaamiseen kohdistuvia investointeja. Erityisesti syrjäisillä alueilla, maaseudulla ja uusissa jäsenvaltioissa rakennerahastojen avulla pyritään varmistamaan, että tieto- ja viestintäteknistä infrastruktuuria on saatavilla, vaikka markkinat eivät pystyisikään tuottamaan sitä kohtuuhintaan ja sen tasoisena, että halutut palvelut voitaisiin toteuttaa. Ennen kaikkea rakennerahastoilla olisi pyrittävä laajentamaan tietoyhteiskuntaa tukemalla tasapainoisesti tieto- ja viestintäteknisten tuotteiden ja palvelujen kysyntää ja tarjontaa sekä investoimalla henkiseen pääomaan. Investointien tasapainoisessa jakautumisessa olisi otettava huomioon nykyiset erot laajakaistan levinneisyydessä ja kattavuudessa.

Ohjeet rakennerahastojen käytöstä sähköisen viestinnän alalla julkaistiin vuonna 2003[15]. Myös uusi maaseudun kehittämisrahasto keskittyy tulevaisuuteen suuntautuneisiin, henkiseen pääomaan ja innovointiin tehtäviin investointeihin, mihin sisältyy myös tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotto maaseutualueilla[16]. Maaseudun kehittämisohjelmilla voi olla tärkeä rooli varmistettaessa, että käytettävissä on tarkoituksenmukaista pienen mittakaavan paikallista infrastruktuuria, jonka avulla voidaan yhdistää tärkeät investoinnit paikallisiin maatalouden ja elintarvikealan monimuotoistamis- ja kehittämisstrategioihin. Vain näin päästään kaikkiin haluttuihin kerrannaisvaikutuksiin, jotka näkyvät kasvuna ja työllisyyden paranemisena.

Toimenpide 4 : Komissio järjestää vuoden 2007 alkupuoliskolla konferenssin tieto- ja viestintätekniikan ja maaseudun kehittämisen alan toimijoille. Tarkoituksena on saada parempi kuva maaseudun käyttäjävaatimuksista ja lisätä tietoisuutta tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksista maaseudun kehittämisessä. Erityisesti keskitytään siihen, miten maaseutuyhteisöt ja yritykset voivat hyödyntää parempaa tieto- ja viestintäteknistä infrastruktuuria ja laajakaistayhteyksiä sekä synergioita rakennerahastojen ja maaseudun kehittämisrahaston välillä.

v) Kysynnän kasvattaminen ja julkiset hankinnat . Epävarmuus kysynnästä vaikuttaa sijoitusten tuotto-odotukseen ja estää kaupallisia investointeja. Paikallisviranomaiset voivat järjestää tilaajaksi rekisteröitymistä varten järjestelmän, jonka avulla voidaan arvioida markkinoilla syntyvää paikallista kysyntää. Jos kokonaiskysyntä yhdessä kunnassa on riittämätöntä, kunnat voivat verkostoitua ja koota kysyntäänsä yhteen.

Toimenpide 5 : Komissio luo verkkosivuston, jonka avulla edistetään tiedonvaihtoa parhaista toimintatavoista ja kannustetaan kuntia yhteistyöhön kysynnän kasvattamisessa. Sivusto toimii keskitettynä tietopisteenä, jolla julkaistaan tarjouspyyntöjä ja vaihdetaan kokemuksia hyvistä toimintamalleista. Sivustosta voisi tulla ratkaisujen tarjoajien ja paikallisviranomaisten virtuaalinen kohtaamispaikka. Sivuston avulla hyvin harvaan asutut seudut voivat koordinoida laajakaistakysyntäänsä riittävän suureksi kokonaisuudeksi, jotta ne voivat hyödyntää suuren peittoalueen teknologioita, kuten satelliittiratkaisuja.

vi) Nykyaikaisten julkisten palvelujen edistäminen. Kaikki jäsenvaltiot tukevat julkisten verkkopalvelujen kehittämistä. Innovatiivisten palvelujen kehittäminen luo käyttäjäkysyntää, mikä puolestaan helpottaa infrastruktuurin rakentamista. Nykyaikaisten julkisten verkkopalvelujen kehittäminen on tehokas tapa lisätä laajakaistan kysyntää.

Toimenpide 6: Pyrkimällä aktiivisesti valtakunnallisella ja aluetasolla edistämään hallintojen, koulujen ja terveyskeskusten liittymistä verkkoon voidaan saavuttaa kriittinen massa käyttäjiä ja edistää kysyntää osoittamalla laajakaistan mahdollistamien palvelujen edut. Komissio ottaa huomioon sähköisen hallinnon palvelujen stimuloivan vaikutuksen heikommassa asemassa olevilla alueilla valmistellessaan vuoden 2006 kuluessa sähköisen hallinnon toimintasuunnitelmaa.

5. Päätelmät

Laajalle levinneet laajakaistayhteydet ovat keskeinen edellytys nykyaikaisen talouden kehitykselle ja tärkeä osa Lissabonin toimintasuunnitelmaa. Euroopan unionin on entistä pontevammin pyrittävä lisäämään laajakaistapalvelujen käyttöönottoa ja lisäkehitystä erityisesti unionin heikommin kehittyneillä alueilla.

Tässä tiedonannossa kehotetaan kaikkia hallinnon tasoja Euroopan unionissa hyödyntämään aktiivisemmin saatavilla olevia keinoja ja teknologioita.

Jäsenvaltioita kehotetaan päivittämään kansalliset laajakaistastrategiansa lisäohjeistuksen antamiseksi kaikille sidosryhmille. Strategioissa voitaisiin hyvinkin määritellä tavoitteita kattavuudelle ja käytölle aktiivisessa yhteistyössä alueviranomaisten kanssa ja hyödyntäen eri rahoituslähteiden (kansalliset rahoituslähteet, rakennerahastot, maaseudun kehittämisrahasto) synergioita. Kansallisissa laajakaistastrategioissa olisi asetettava selkeät tavoitteet myös koulujen, julkishallinnon ja terveyskeskusten liittämiselle verkkoon.

Komissio seuraa tilannetta ja järjestää strategioista keskusteluja korkean tason i2010 -ryhmässä.

Komissio jatkaa laajakaistan levinneisyyserojen seuraamista sekä

a) analysoi kaikki asiaan liittyvät näkökohdat vuotuisessa i2010 -tilannekatsauksessa ja vuodeksi 2008 kaavaillun kaikille yhteistä tietoyhteiskuntaa koskevan ns. e Inclusion-aloitteen yhteydessä ja

b) seuraa laajakaistatilanteen kehittymistä uusissa jäsenvaltioissa ja laatii asiasta raportin vuoden 2006 kuluessa.

[1] Time to Move Up A Gear , talouskasvua ja työllisyyttä koskeva Euroopan komission vuotuinen seurantaraportti 2006. http://europa.eu.int/growthandjobs/annual-report_en.htm.

[2] KOM(2005) 229.

[3] Ks. http://europa.eu.int/information_society/eeurope/i2010/digital_divide/index_en.htm.

[4] M. O’Mahony ja B. Van Ark, EU productivity and competitiveness: An industry perspective , http://www.ggdc.net/pub/EU_productivity_and_competitiveness.pdf.

[5] Nopeiden yhteyksien Eurooppa : kansalliset laajakaistastrategiat , KOM(2004) 369.

[6] Uusista jäsenvaltioista ei vielä ole saatavilla vertailukelpoista tietoa.

[7] DSL:n kattavuudella tarkoitetaan sen väestön osuutta, jonka lähimmässä puhelinkeskuksessa on DSL:n kytkentämahdollisuus. Käsite kattaa myös sellaiset kotitaloudet ja yritykset, jotka ovat käytännössä liian kaukana keskuksesta voidakseen saada DSL-liittymän, joten DSL:n todellinen kattavuus on käytännössä pienempi.

[8] Yleisesti ottaen ainakin 4,7 miljoonan potentiaalisen käyttäjän arvioidaan jäävän kaupallisen laajakaistatarjonnan ulkopuolelle vuonna 2013. Ks. liite 1, alaviite 17.

[9] Ominaispiirteet kuvataan seikkaperäisesti Digital Divide -foorumin raportin luvussa 2.

[10] Komissio esitti uuden strategian radiotaajuuksien optimaalisesta käytöstä Euroopassa 29. syyskuuta 2005. Ks. KOM(2005) 400, KOM(2005) 411 ja KOM(2005) 461.

[11] KOM(2003) 65, KOM(2003) 673, KOM(2004) 61, KOM(2004) 369, KOM(2004) 380.

[12] KOM(2002) 263.

[13] Saatavilla osoitteessa http://europa.eu.int/comm/regional_policy/sources/docoffic/working/sf2000_en.htm.

[14] KOM(2003) 673.

[15] Ks. alaviite 13.

[16] Komissio on esittänyt vuosia 2007–2013 koskevia yhteisön strategisia suuntaviivoja (KOM(2005) 299 ja KOM(2005) 304), joilla pyritään kohdentamaan seuraavan sukupolven koheesiopoliittiset ohjelmat sekä maaseudun kehittämistä koskevat ohjelmat vahvemmin kasvuun ja työpaikkoihin.