52005PC0650

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 15.12.2005

KOM(2005) 650 lopullinen

2005/0261 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I)

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. EHDOTUKSEN TAUSTA

1.1. Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla vuonna 1968 tehtyyn Brysselin yleissopimukseen sisältyy vaihtoehtoja, joiden perusteella kantaja voi valita eri tuomioistuinten välillä. Tällöin on vaarana, että asianosainen valitsee tietyn jäsenvaltion tuomioistuimet mieluummin kuin jonkin toisen jäsenvaltion ainoastaan siitä syystä, että tässä jäsenvaltiossa sovellettava laki on hänelle sisällöltään edullisempi. Vähentääkseen tätä riskiä jäsenvaltiot allekirjoittivat vuonna 1980 saman oikeusperustan nojalla Rooman yleissopimuksen sopimussuhteisiin sovellettavasta laista.

Amsterdamin sopimus on antanut uutta vauhtia yhteisön tasolla laaditulle kansainväliselle yksityisoikeudelle. Yhteisö on antanut tämän oikeusperustan nojalla Bryssel I –asetuksen[1], jolla korvataan vuoden 1968 Brysselin yleissopimus jäsenvaltioiden välisissä suhteissa. Komissio antoi 22. heinäkuuta 2003 asetusehdotuksen sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista (’Rooma II’)[2]. Rooman yleissopimus on siis yhteisön tasolla ainoa kansainvälisen yksityisoikeuden säännöstö, joka on edelleen yleissopimuksen muodossa. Tästä johtuvia haittoja on yhä vaikeampi hyväksyä, sillä Bryssel I -asetus, Rooma II -asetus ja vuonna 1980 tehty Rooman yleissopimus muodostavat erottamattoman kokonaisuuden yhteisössä sovellettavia kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä yksityis- ja kauppaoikeudellisten sopimusvelvoitteiden ja sopimuksenulkoisten velvoitteiden osalta.

1.2. Edeltävät vaiheet

Jäsenvaltioiden lainvalintasääntöjen yhteensopivuuden merkitys tuomioistuinten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen tavoitteelle on tunnustettu Wienin toimintasuunnitelmassa[3]. Vuonna 2000 hyväksytyssä vastavuoroista tunnustamista koskevassa ohjelmassa[4] otetaan käyttöön toimenpiteitä, joilla yhdenmukaistetaan lainvalintasääntöjen liitännäistoimenpiteitä, ja helpotetaan näin vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen täytäntöönpanoa. Eurooppa-neuvosto[5] muistutti hiljattain Haagin ohjelmassa, että sopimusvelvoitteisiin liittyvien lainvalintasääntöjen alalla tehtyä työtä olisi ” jatkettava aktiivisesti ”. Neuvoston ja komission toimintasuunnitelmaan Haagin ohjelman täytäntöönpanemiseksi sisältyy Rooma I –ehdotuksen antaminen vuonna 2005[6].

2. SIDOSRYHMIEN KUULEMINEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Tämä ehdotus on laadittu laajan kuulemismenettelyn jälkeen, johon on osallistunut jäsenvaltioiden, muiden toimielinten ja kansalaisyhteiskunnan edustajia. Kuuleminen toteutettiin pääasiassa 14. tammikuuta 2003 annetun vihreän kirjan[7] yhteydessä. Brysselissä pidettiin 7. tammikuuta 2004 myös julkinen kuulemistilaisuus. Vihreään kirjaan saatiin noin 80 vastausta[8] hallituksilta, yliopistoilta, oikeusalan ammattilaisilta ja talouden eri toimijoilta. Nämä vastaukset vahvistivat, että Rooman yleissopimus on paitsi erittäin tunnettu myös varsin arvostettu säädös. Eri sidosryhmien enemmistö kannatti yleissopimuksen muuttamista yhteisön asetukseksi. Lisäksi korostettiin, että sen tiettyjä sääntöjä on syytä uudistaa. Komissio oli järjestänyt jo tätä ennen (4. ja 5. marraskuuta 1999) julkisen kuulemistilaisuuden, jonka aiheena oli sähköiseen kauppaan liittyvä tuomioistuinten toimivalta ja sovellettava laki. Komissio sai kuulemistilaisuuden perusteella 75 kirjallista kannanottoa.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnossa, joka annettiin 29. tammikuuta 2004[9], ja Euroopan parlamentin lausunnossa, joka annettiin 12. helmikuuta 2004[10], kannatettiin yleissopimuksen muuttamista yhteisön asetukseksi ja sen uudistamista.

Jäsenvaltioiden asiantuntijat kokoontuivat 17. helmikuuta 2005 tarkastelemaan komission yksiköiden valmistelemaa alustavaa Rooma I –asetusluonnosta.

Koska tällä ehdotuksella on vain rajattu vaikutus voimassa olevaan sääntelyyn ja sidosryhmiin, komissio päätti, ettei se toteuta muodollista vaikutustenarviointia. Ehdotuksen tarkoituksena ei ole luoda uutta säännöstöä, vaan muuttaa voimassa oleva yleissopimus yhteisön säädökseksi. Tehdyt muutokset mahdollistavat tiettyjen Rooman yleissopimuksen määräysten uudistamisen ja sen määräysten selventämisen ja täsmentämisen. Näin lisätään oikeusvarmuutta lisäämättä uutta sisältöä, joka muuttaisi olennaisesti voimassa olevaa sääntelyä. Kaikissa muutoksissa on otettu huomioon monien yleisölle avointen kuulemisten tulokset, jotka komissio on tästä asiasta järjestänyt. Yksityiskohtaiset tiedot tehtyjen muutosten luonteesta ja vaikutuksesta esitetään artiklakohtaisissa perusteluissa (jäljempänä 4.2 kohta).

3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT

3.1. Oikeusperusta

Lainvalintasäännöt kuuluvat Amsterdamin sopimuksen voimaantulon myötä EY:n perustamissopimuksen 61 artiklan c alakohdan soveltamisalaan. EY:n perustamissopimuksen 67 artiklan mukaan, sellaisena kuin se on muutettuna Nizzan sopimuksella, asetus annetaan EY:n perustamissopimuksen 251 artiklassa määrätyllä yhteispäätösmenettelyllä. Perustamissopimuksen 65 artiklan b kohdassa määrätään, että ”toimenpiteitä, jotka koskevat oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa […] ja joita toteutetaan […] siinä määrin kuin ne ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi, ovat: […] lainvalintaa ja tuomioistuimen toimivallan määräytymistä koskevien jäsenvaltioiden sääntöjen yhteensopivuuden edistäminen […]”. Yhteisön lainsäätäjä voi siis käyttää harkintavaltaa määrittääkseen, onko toimenpide tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi. Sopimusvelvoitteita koskevien jäsenvaltioiden lainvalintasääntöjen yhdenmukaistaminen on tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi.

EY:n perustamissopimuksen IV:ttä osastoa, jonka soveltamisalaan tämän asetusehdotuksen aihe kuuluu, ei Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan nojalla sovelleta Tanskaan. Sitä ei sovelleta myöskään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan eikä Irlantiin, paitsi jos nämä valtiot käyttävät niille annettua mahdollisuutta liittyä tähän aloitteeseen perustamissopimukseen liitetyssä pöytäkirjassa vahvistetuin edellytyksin.

3.2. Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate

Ehdotuksen tavoitetta (joka on sopimusvelvoitteita koskevien yhdenmukaisten lainvalintasääntöjen antaminen tuomioistuinten päätösten ennakoitavuuden parantamiseksi) ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, vaan se voidaan suunnitellun toiminnan vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla. Tämän vuoksi yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Lainvalintasääntöjen yhdenmukaistamisessa sovellettava menetelmä noudattaa täysimääräisesti kyseisessä artiklassa vahvistettua suhteellisuusperiaatetta, sillä se parantaa oikeusvarmuutta edellyttämättä sopimusoikeuden aineellisten kysymysten yhdenmukaistamista.

Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta tehdyn pöytäkirjan 6 kohdassa määrätään, että " direktiivejä suositaan asetusten sijasta (...) edellyttäen, että tilanne muutoin on samanlainen ". Tämän ehdotuksen antamiseksi asetus on kuitenkin sopivin säädöslaji, sillä sen säännökset sovellettavasta laista ovat yhdenmukaisia, yksityiskohtaisia, täsmällisiä ja ehdottomia eivätkä ne edellytä jäsenvaltioilta toimenpiteitä niiden saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Jos jäsenvaltioille sitä vastoin annettaisiin liikkumavaraa sääntöjen saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä, se toisi mukaan samat epävarmuustekijät, jotka ehdotuksella on nimenomaan tarkoitus poistaa.

4. EHDOTUKSEN SÄÄNNÖSTEN TARKASTELU

4.1. Säädöslajin luonteeseen liittyvät mukautukset

Asiasisältöön tehtyjen muutosten lisäksi (4.2 kohta) Rooman yleissopimuksen (jäljempänä ’yleissopimus’) ja asetuksen oikeudelliseen luonteeseen liittyvien ilmeisten erojen vuoksi on perusteltua tehdä joitakin mukautuksia: puhtaasti muodollisten muutosten lisäksi kyse on esim. sopimusvaltioille annettavasta mahdollisuudesta esittää varaumia (22 artikla) ja antaa uusia lainvalintasääntöjä ilmoitusmenettelyä noudattaen (23 artikla) tai yleissopimuksen voimassaolon rajoittamisesta (30 artikla). Yleissopimukseen liitetyt kaksi pöytäkirjaa, jotka koskevat yhteisöjen tuomioistuimen tulkintoja yleissopimuksesta, menettävät niin ikään merkityksensä.

4.2. Mukautukset Rooman yleissopimuksen sääntöjen uudistamiseksi

Koska yleissopimus ja ehdotus asetukseksi muistuttavat toisiaan, artiklakohtaisissa perusteluissa keskitytään vain yleissopimukseen tehtyihin sisältömuutoksiin.

1 artikla – Soveltamisala

Ehdotetuilla muutoksilla pyritään sovittamaan tulevan Rooma I –säädöksen soveltamisala yhteen Bryssel I –asetuksen soveltamisalan kanssa ja ottamaan huomioon Rooma II –hanketta koskevat Euroopan parlamentin ja neuvoston valmistelutyöt. Artiklan 2 kohdan e alakohdassa vahvistetaan välityssopimusten ja oikeuspaikkaa koskevien sopimusten rajaaminen soveltamisalan ulkopuolelle, sillä pääosassa vihreään kirjaan annetuista vastauksista katsottiin, että välityssopimuksia koskeva kansainvälinen sääntely on jo tyydyttävää, ja oikeuspaikkaa koskeva kysymys on puolestaan tarkoitus ratkaista Bryssel I –asetuksessa. Artiklan 2 kohdan f alakohdassa yhdistetään yhteen säännökseen yleissopimuksen e alakohta ja yhtiöoikeuteen liittyvä f alakohta. Yleissopimuksen f alakohdan ensimmäinen virke on poistettu, koska säädökseen on lisätty edustamista koskeva erillinen sääntö (7 artikla). Artiklan 2 kohdan i alakohdassa ehdotetaan sopimusta edeltävien velvoitteiden luokittelua. Saadut lausunnot vahvistavat useimpien unionin oikeusjärjestelmien analyysin tulokset ja yhteisöjen tuomioistuimen Bryssel I -asetuksen 5 artiklan 1 kohtaa koskevan oikeuskäytännön yhteydessä esittämän suppean tulkinnan sopimuksesta: kansainvälistä yksityisoikeutta sovellettaessa sopimusta edeltävät velvoitteet luokiteltaisiin sopimukseen perustumattomaksi vastuuksi eli deliktivastuuksi ja ne kuuluisivat tulevan Rooma II -säädöksen soveltamisalaan.

2 artikla – Yhteisön ulkopuolisen valtion lain soveltaminen

Rooma II –hankkeen yhteydessä käydyissä keskusteluissa on ilmennyt, että yleissopimuksen 2 artiklan otsake (” Muun kuin sopimusvaltion lain soveltaminen ”) on joissakin kieliversioissa ollut epäselvä: otsake on siis syytä muuttaa selkeyden vuoksi.

3 artikla – Valinnanvapaus

Artiklan 1 kohdan toiseen ja kolmanteen virkkeeseen ehdotetuissa muutoksissa tuomioistuimia kehotetaan erottamaan implisiittinen tahto ja oletuksiin perustuva tahto: muutoksissa ehdotetaan, että huomioon otetaan osapuolten käyttäytyminen, ja pyritään selventämään oikeuspaikan valinnan asemaa oikeudellisen ennakoitavuuden parantamiseksi.

Jotta yleissopimuksen pääperiaatetta, tahdonautonomiaa, vahvistettaisiin edelleen, 2 kohdassa annetaan osapuolille lupa valita sovellettavaksi laiksi muu kuin valtion säätämä laki. Valitulla sanamuodolla pyritään sallimaan erityisesti Unidroit ’n, Principles of European Contract Law n tai mahdollisen vaihtoehtoisen tulevan yhteisön säädöksen periaatteiden valinta. Samalla kielletään lex mercatoria n valinta, joka ei ole riittävän yksityiskohtainen, tai yksityisten kodifiointien valinta, joita kansainvälinen yhteisö ei tunne tarpeeksi hyvin. Kansainvälisestä tavarakaupasta tehdyn Wienin yleissopimuksen 7 artiklan 2 kohdan tavoin ehdotuksessa säädetään, miten toimitaan, kun tiettyjä sopimusoikeuden näkökohtia ei ole käsitelty valitussa muun kuin valtion säätämässä laissa.

Artiklan 4 kohdassa käsitellään lain kiertämistä, ja siinä viitataan sekä 8 artiklan mukaisiin kansainvälisesti pakottaviin säännöksiin että jonkin oikeusjärjestelmän kansallisen lainsäädännön pakottaviin säännöksiin. Artiklan 5 kohdan tarkoituksena on estää yhteisön oikeuden kiertäminen.

4 artikla – Sovellettava laki lakiviittauksen puuttuessa

Yleissopimuksen sääntö, jonka mukaan sovelletaan luonteenomaisen suorituksen toimittamisesta vastaavan osapuolen asuinpaikan lainsäädäntöä, on säilytetty. Siihen ehdotetuilla muutoksilla pyritään kuitenkin parantamaan oikeusvarmuutta muuntamalla pelkät olettamat vahvistetuiksi säännöiksi ja poistamalla poikkeuslauseke. Koska säännöksen keskeisin sisältö on valinnanvapaus, on aiheellista, että lakiviittauksen puuttuessa sovellettavat säännöt ovat mahdollisimman täsmällisiä ja hyvin ennakoitavissa, jotta osapuolet voivat päättää, haluavatko ne hyödyntää tätä vapautta.

Kun tarkastellaan eri sopimusryhmiä koskevia ratkaisuja, ainoastaan g ja h alakohdassa ehdotetuista ratkaisuista on käyty keskusteluja ja luonteenomaisen suorituksen määrittämistä koskevassa oikeuskäytännössä on eroja eri jäsenvaltioissa. Ehdotetut ratkaisut perustuvat ajatukseen siitä, että yhteisön aineellisella oikeudella pyritään suojaamaan luvakkeensaajaa ja jakelijaa heikompina osapuolina.

Artiklan 2 kohdassa ’luonteenomaisen suorituksen’ määritysperusteet pysyvät voimassa sellaisten sopimusten osalta, joista 1 kohdassa ei säädetä erityissääntöjä (esim. vaikeasti luokiteltavat monimutkaiset sopimukset tai sopimukset, joiden osapuolet tarjoavat toisilleen vastavuoroisesti suorituksia, joita kaikkia voidaan pitää luonteenomaisina).

5 artikla – Kuluttajasopimukset

Artiklan 1 kohdassa ehdotetaan uutta yksinkertaista ja ennakoitavaa lainvalintasääntöä, jonka mukaan sovelletaan pelkästään kuluttajan asuinpaikan lakia. Tällä ei kuitenkaan rajoiteta olennaisesti elinkeinonharjoittajien vapautta sopimusten tekemisessä. Yleissopimuksen ratkaisua kritisoitiin paljon vihreän kirjan yhteydessä, koska se johti usein sopimuksen pilkkomiseen eli elinkeinonharjoittajaa koskevan lain ja kuluttajaa koskevan lain pakottavien säännösten samanaikaiseen soveltamiseen (ns. dépeçage-tilanteet). Riita-asiassa tämä monimutkainen ratkaisu merkitsee ylimääräisiä menettelykustannuksia, jotka eivät ole perusteltuja varsinkaan siksi, että kuluttajan riita-asian kohteena oleva summa on usein pieni. Tämäntyyppiselle tilanteelle on kaksi mahdollista ratkaisua eli pelkästään elinkeinonharjoittajaa koskevan lain soveltaminen tai pelkästään kuluttajaa koskevan lain soveltaminen. Ainoastaan jälkimmäinen vaihtoehto on perustamissopimuksen edellyttämän korkean kuluttajansuojatason vaatimusten mukainen. Tämä ratkaisu vaikutti tasapuoliselta myös taloudellisten realiteettien perusteella: kuluttaja suorittaa rajatylittäviä ostoksia vain satunnaisesti, mutta pääosa rajatylittävää kauppaa harjoittavista elinkeinonharjoittajista voi jakaa toiseen lakiin perehtymisestä aiheutuvat kustannukset monien liiketoimien kesken. Käytännössä tämä ratkaisu ei myöskään muuta olennaisesti elinkeinonharjoittajan tilannetta, sillä vakiomuotoisia sopimuksia tehdessään elinkeinonharjoittajan ongelmana on nimenomaan kuluttajalainsäädännön pakottavien säännösten noudattaminen. Jo yleissopimuksen mukaan tällaisia pakottavia säännöksiä ovat olleet kuluttajan asuinpaikan pakottavat säännökset. Osapuolten vapaasti valittavissa oleviin muihin sopimuslausekkeisiin sovelletaan edelleen sääntöä, jonka mukaan osapuolet voivat muotoilla ne vapaasti. Kumman osapuolen lakia näihin lausekkeisiin sovelletaan, on siis vähemmän merkityksellistä.

Artiklan 2 kohdassa täsmennetään edellytykset erityissäännön soveltamiseksi. Ensimmäisessä virkkeessä muistutetaan nyt, että kuluttajan sopimuskumppani (yhteisöjen tuomioistuimen määrittelemässä tarkoituksessa) on elinkeinonharjoittaja. Toisella virkkeellä korvataan yleissopimuksen 5 artiklan 2 kohdassa ja 4 kohdan b alakohdassa asetetut edellytykset ’suunnattua toimintaa ’ koskevalla perusteella, joka sisältyy jo Bryssel I -asetuksen 15 artiklaan. Tätä muutosta toivottiin pääosassa vihreään kirjaan esitetyistä kommenteista. Tarkoitus on ottaa huomioon etämyyntitekniikan kehitys muuttamatta kuitenkaan olennaisesti erityissäännön soveltamisalaa. Bryssel I –asetuksen yhteydessä annetussa neuvoston ja komission yhteisessä lausumassa[11] täsmennetään, että kuluttajansuojasäännösten sovellettavuuteen ei riitä vain se, että yritys suuntaa tällaista toimintaa siihen jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on, vaan edellytetään myös, että sopimus on tehty tällaisen toiminnan puitteissa. "Pelkkä WWW-sivuston saatavilla olo ei riitä siihen, että 15 artiklaa voitaisiin soveltaa, vaan edellytyksenä on, että siinä kehotetaan etäsopimusten tekemiseen ja että sopimus todellakin on tehty etäsopimuksena millä keinoin tahansa . Tässä suhteessa ei WWW-sivustossa käytetyllä kielellä tai valuutalla ole olennaista merkitystä" . Lausumassa tarkoitettujen sivustojen ei välttämättä tarvitse olla interaktiivisia. Myös silloin kun sivustolla kannustetaan lähettämään tilaus faksilla, tarkoituksena on etämyyntisopimuksen tekeminen. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole etäsopimuksen tekeminen, jos eri maiden kuluttajille annetaan tietoja tuotteesta, mutta sopimuksen tekemiseksi heitä pyydetään kääntymään paikallisen jakelijan tai edustajan puoleen. Toisin kuin yleissopimuksen 5 artiklan 2 kohdassa asetusehdotuksessa ei enää edellytetä, että kuluttaja olisi toteuttanut sopimuksentekoa varten tarvittavat toimenpiteet siinä valtiossa, jossa hänen kotipaikkansa on. Tällä edellytyksellä ei ole enää merkitystä Internetin kautta tehdyille sopimuksille. Sen sijaan tämän kohdan viimeisessä virkkeessä säädetään suojalauseke elinkeinonharjoittajan turvaksi esim. sellaisen tilanteen varalta, että tämä on hyväksynyt sopimuksen tekemisen kuluttajan kanssa, joka on valehdellut asuinpaikkansa. Internetissä tehtävässä sopimuksessa elinkeinonharjoittajan on varmistettava, että kuluttajan asuinpaikka käy ilmi sopimuksissa käytetystä vakiolomakkeesta.

Asetusehdotus ei enää sisällä luetteloa sopimuksista, joihin erityissääntöä sovelletaan. Tämän vuoksi sen soveltamisalaa on laajennettu kaikkiin kuluttajasopimuksiin, lukuun ottamatta 3 kohdassa sen ulkopuolelle nimenomaisesti jätettyjä sopimuksia.

6 artikla – Työsopimukset

Artiklan 2 kohdan a alakohdan perusperiaatetta on täydennetty käsitteellä ” valtio, josta käsin ”, jotta voidaan ottaa huomioon Bryssel I –asetuksen 18 artiklaa koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja tavallisen työskentelypaikan käsitteelle annettu laaja-alaisempi tulkinta. Tämän muutoksen avulla on mm. mahdollista soveltaa sääntöä lentokoneissa työskenteleviin henkilöihin, jos työ on organisoitu kiinteästä lähtöpaikasta käsin tai jos kyseiset henkilöt suorittavat muita velvollisuuksia työnantajansa puolesta (matkustajien kirjaaminen, turvatarkastukset). Artiklan 2 kohdan b alakohtaa sovelletaan siis harvemmin. Artiklassa annetaan lisäksi täydentäviä kriteerejä sen määrittämiseksi, onko ulkomaille lähetetty työntekijä ’lähetetty työhön väliaikaisesti’. Täsmällistä määritelmää ei kuitenkaan esitetä. Muutoksen tarkoituksena on kannustaa tuomioistuimia ottamaan huomioon osapuolten aikomukset.

7 artikla – Edustajan tekemät sopimukset

Edustajan tehdessä sopimuksen osapuolten välille syntyy kolme oikeussuhdetta: päämiehen ja edustajan välinen suhde, edustajan ja kolmannen välinen suhde sekä päämiehen ja kolmannen välinen suhde. Ainoastaan kaksi ensimmäistä kuuluvat yleissopimuksen soveltamisalaan. Edustajan valtuuksia koskeva kysymys jätettiin 1 artiklan 2 kohdan f alakohdan nojalla yleissopimuksen ulkopuolelle. Näin meneteltiin, sillä kansalliset lainvalintasäännöt poikkesivat toisistaan yleissopimusneuvotteluiden aikaan ja voimassa oli edustussopimuksiin ja edustukseen sovellettavasta laista 14. maaliskuuta 1978 tehty Haagin yleissopimus. Vain kolme jäsenvaltiota on allekirjoittanut ja/tai ratifioinut tämän yleissopimuksen. Kansalliset ratkaisut ovat kuitenkin lähentyneet toisiaan, joten soveltamisalan rajaus ei ole enää tarpeen. Asetusehdotuksessa yhdistetään yhdeksi artiklaksi kaikki säännöt, jotka koskevat edustussopimuksen yhteydessä syntyviä oikeussuhteita.

8 artikla – Kansainvälisesti pakottavat säännökset

Artiklan 1 kohdassa ehdotetaan kansainvälisesti pakottavien säännösten määritelmää, jonka lähtökohtana on yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö asiassa Arblade [12]. Tuomion perustelujen 31 kohdassa muistutetaan, että vaikka kansalliset säännöt kuuluisivatkin yleistä järjestystä ja turvallisuutta koskevaan lainsäädäntöön, niillä ei kuitenkaan voida poiketa perustamissopimuksen määräyksistä: Yhteisön oikeudessa voidaan ottaa huomioon tällaisten kansallisten lainsäädäntöjen perustana olevat syyt ainoastaan, kun on kyse yhteisön oikeuden mukaisiin vapauksiin nimenomaisesti perustamissopimuksessa määrätyistä poikkeuksista. Artiklan 3 kohdassa täsmennetään perusteet, jotka tuomioistuin voi ottaa huomioon päättäessään, sovelletaanko toisen jäsenvaltion kansainvälisesti pakottavia säännöksiä. Vihreään kirjaan annettujen vastausten perusteella on voitu osoittaa päätökset, joissa on vedottu toisen valtion kansainvälisesti pakottavien säännösten käsitteeseen. Vastauksia antoivat myös jäsenvaltiot, jotka ovat esittäneet varauman yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdasta. Vastaukset näyttävät vahvistavan, että sääntö on hyödyllinen, etenkin kun Bryssel I -asetuksessa säädetään toisinaan vaihtoehtoisesta toimivallasta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi näin ottaa huomioon sellaisen toisen jäsenvaltion kansainvälisesti pakottavat säännökset, joka liittyy läheisesti riita-asiaan ja jonka tuomioistuimiin kantaja olisi niin ikään voinut viedä asian käsiteltäväksi. Tämä mahdollisuus on merkittävä Euroopan oikeusalueen kehittämiseksi.

10 artikla – Muodoltaan pätevä sopimus

Koska etäsopimusten määrä on kasvussa, yleissopimuksessa asetetut sopimusten pätevää muotoa koskevat määräykset vaikuttavat liian rajoittavilta. Jotta voidaan helpottaa sopimusten tai yksipuolisten toimien pätevää muotoa koskevia vaatimuksia, asetuksessa lisätään täydentäviä vaihtoehtoisia edellytyksiä. Edustajan tekemiä sopimuksia koskevat erityissäännöt on sisällytetty 1 ja 2 kohtaan.

13 artikla – Saatavan siirto sopimuksen perusteella

Koska saatavan siirtyminen ja saatavan siirto sopimuksen perusteella täyttävät samankaltaisen taloudellisen tehtävän, niitä käsitellään vastedes samassa artiklassa. Artiklan 3 kohtaan on lisätty uusi lainvalintasääntö, joka koskee saatavan siirtymiseen vetoamista kolmansia vastaan. Tällaista ratkaisua suositeltiin pääosassa vastauksista. Samaan ratkaisuun päädyttiin myös YK:n kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunnan (UNICITRAL) vuonna 2001 saatavien siirrosta kansainvälisessä kaupassa tekemässä yleissopimuksessa.

14 artikla – Saatavan siirtyminen lain nojalla

Koska saatavan siirto sopimuksen perusteella kuuluu jatkossa 13 artiklan soveltamisalaan, 14 artikla on varattu lain nojalla tapahtuvalle saatavan siirtymiselle sellaisena kuin sitä sovelletaan esim. tilanteessa, jossa vakuutuksenantaja korvaa uhrille aiheutuneen vahingon ja oikeus saatavan perimiseen vahingon aiheuttajalta siirtyy vakuutuksenantajalle. Muutoksessa otetaan huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston Rooma II –ehdotukseen liittyvät valmistelutyöt, joissa pyritään selittämään tätä eräissä oikeusjärjestelmissä tuntematonta mekanismia ymmärrettävämmin.

15 artikla – Useampi kuin yksi velallinen

Muutoksessa otetaan huomioon samat valmistelutyöt, jotta saatavan siirtymistä ja useamman velallisen tilannetta voitaisiin käsitellä kaksin eri säännöin ja jotta lainvalintasääntö silloin, kun velallisia on useampi kuin yksi, voitaisiin esittää yksinkertaisemmin. Viimeisen virkkeen tarkoituksena on täsmentää sellaisen velallisen tilannetta, johon sovelletaan erityistä suojelua.

16 artikla – Lakiperusteinen kuittaus

Esitetyissä kommenteissa vahvistettiin vihreän kirjan päätelmä, jonka mukaan säädökseen olisi hyödyllistä sisällyttää lakiperusteista kuittausta koskeva sääntö. Sopimusperusteinen kuittaus kuuluu jo määritelmänsä perusteella 3 ja 4 artiklan yleisten sääntöjen soveltamisalaan. Valitun ratkaisun tarkoituksena on helpottaa kuittaamista ja ottaa samalla huomioon sellaisen henkilön oikeutetut odotukset, joka ei ole tehnyt aloitetta kuittaamisen suorittamiseksi.

18 artikla – Rinnastaminen asuinpaikkaan

Rooma II –ehdotuksen tavoin 18 artiklassa määritellään ’asuinpaikan’ käsite etenkin oikeushenkilöjen yhteydessä.

21 artikla – Valtion eri alueiden oikeussäännöt

Jos valtioon kuuluu useita alueita, joilla on omat sopimusvelvoitteita koskevat oikeussääntönsä, tätä asetusta on sovellettava myös alueiden oikeussääntöjen välillä tehtävään lainvalintaan, jotta voidaan varmistaa ennakoitavuus ja oikeusvarmuus sekä EU:n sääntöjen yhdenmukainen soveltaminen kaikissa lainvalintatilanteissa.

22 artikla – Suhde muihin yhteisön säännöksiin

Yleissopimuksen 20 artiklaa vastaavalla tavalla ehdotuksen 22 artiklassa täsmennetään asetuksen suhde muihin yhteisön säännöksiin. Artiklan a kohdassa tarkoitetaan lainvalintasääntöjä, jotka sisältyvät erityisiä oikeudenaloja koskevaan yhteisön johdettuun oikeuteen. Nämä säännökset mainitaan liitteessä I. Artiklan b kohdan tarkoituksena on varmistaa johdonmukaisuus mahdollisen vaihtoehtoisen säädöksen kanssa, joka saatetaan laatia "Euroopan sopimusoikeus" -hankkeen yhteydessä. Asetusehdotuksen yhteyttä sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseen suunnattuihin sääntöihin on käsitelty c kohdassa.

23 artikla – Suhde voimassa oleviin kansainvälisiin yleissopimuksiin

Ehdotetuilla muutoksilla pyritään luomaan asianmukainen tasapaino jäsenvaltioiden kansainvälisten sitoumusten noudattamisen ja todellisen Euroopan oikeusalueen luomisen välillä. Samalla on tarkoitus lisätä voimassa olevan oikeusjärjestelmän läpinäkyvyyttä julkaisemalla yleissopimukset, jonka osapuolia jäsenvaltiot ovat. Artiklan 2 kohdassa esitetään perusperiaate, jonka mukaan voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia sovelletaan ensisijaisina ehdotettuun asetukseen nähden. Kohdassa säädetään kuitenkin poikkeuksesta, jota sovelletaan silloin kun kaikki tilanteeseen sopimuksen tekohetkellä vaikuttavat tekijät liittyvät yhteen tai useampaan jäsenvaltioon. Kahden järjestelmän rinnakkainen olemassaolo – yleissopimusten soveltaminen ne ratifioineissa jäsenvaltioissa ja asetuksen sääntöjen soveltaminen muissa jäsenvaltioissa – olisi vastoin sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan tavoitetta. Artiklan 3 kohdassa säädetään erityisesti uusien jäsenvaltioiden välillä tehdyistä kahdenvälisistä sopimuksista.

2005/0261 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 61 artiklan c alakohdan ja 67 artiklan 5 kohdan toisen luetelmakohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen[13],

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[14],

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä[15],

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen ylläpitämisen ja kehittämisen. Tätä varten yhteisön on toteutettava muun muassa toimenpiteitä, jotka koskevat oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joiden vaikutukset ulottuvat rajojen yli, siinä määrin kuin ne ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi, ja joiden tarkoituksena on lainvalintaa koskevien jäsenvaltioiden sääntöjen yhteensopivuuden edistäminen.

(2) Amsterdamin sopimuksen asiaa koskevien määräysten tehokasta täytäntöönpanoa silmällä pitäen neuvosto (oikeus- ja sisäasiat) hyväksyi 3 päivänä joulukuuta 1998 toimintasuunnitelman parhaista tavoista panna täytäntöön Amsterdamin sopimuksen määräykset vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen toteuttamisesta[16]; toimintasuunnitelmassa tunnustetaan lainvalintaa koskevien jäsenvaltioiden sääntöjen yhteensopivuuden merkitys tuomioistuinten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen tavoitteelle ja kehotetaan aloittamaan tarvittaessa sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten tarkistaminen ottaen huomioon lainvalintasääntöjä koskevat erityissäännökset muissa yhteisön säädöksissä.

(3) Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti, että oikeuden päätösten vastavuoroinen tunnustaminen on yksi ensisijaisista toimista Euroopan oikeusalueen luomiseksi. Toimenpideohjelmassa tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttamisesta siviili- ja kauppaoikeuden alalla[17] täsmennetään, että lainvalintasääntöjen yhdenmukaistamistoimet ovat liitännäistoimenpiteitä, jotka helpottavat tämän periaatteen toteuttamista. Eurooppa-neuvosto muistutti Haagin ohjelmassa[18], että sopimusvelvoitteisiin liittyvien lainvalintasääntöjen alalla tehtyä työtä olisi jatkettava aktiivisesti.

(4) Jotta voidaan välttää kilpailun vääristyminen yhteisön oikeussubjektien välillä, sisämarkkinoiden moitteeton toiminta edellyttää riita-asioiden ratkaisujen ennustettavuuden, oikeusvarmuuden ja päätösten vastavuoroisen tunnustamisen parantamista siten, että jäsenvaltioiden voimassa olevissa lainvalintasäännöissä määrätään sovellettavaksi samaa kansallista lakia riippumatta siitä, minkä maan tuomioistuimessa asiaa koskeva kanne on nostettu. Saman tavoitteen saavuttamiseksi olisi lisättävä keskinäistä johdonmukaisuutta tämän asetuksen, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22 päivänä joulukuuta 2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (Bryssel I)[19] ja sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista […] annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o […] (Rooma II) välillä.

(5) Yhteisön lainsäädännön läpinäkyvyyden parantaminen edellyttää, että useimmat lainvalintasäännöt kootaan yhteen säädökseen tai että tähän asetukseen sisältyy tarvittaessa luettelo alakohtaisiin säädöksiin sisältyvistä erityissäännöistä.

(6) Asetuksen soveltamisala olisi rajattava siten, että se on johdonmukainen asetuksen (EY) N:o 44/2001 ja sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta laista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o […] (Rooma II) kanssa.

(7) Sopimusvelvoitteita koskevien lainvalintasääntöjen peruslähtökohtana olisi oltava osapuolten vapaus valita sovellettava laki.

(8) Jotta saavutetaan säädöksen yleistavoite eli oikeusvarmuuden turvaaminen Euroopan oikeusalueella, lainvalintasääntöjen olisi mahdollistettava hyvä ennakoitavuus. Tuomioistuinten olisi kuitenkin rajatuissa tapauksissa voitava määrittää laki, joka liittyy tilanteeseen läheisimmin.

(9) Kun kyse on heikommiksi katsottujen osapuolten kanssa tehdyistä sopimuksista, heikompia osapuolia on syytä suojella niiden etujensa kannalta suotuisammilla lainvalintasäännöillä kuin mitä yleiset säännöt edellyttävät.

(10) Kuluttajasopimuksissa lainvalintasääntöjen avulla olisi voitava supistaa sopimuksiin liittyvien riita-asioiden ratkaisemisesta aiheutuvia kustannuksia, sillä näissä asioissa on usein kyse pienistä summista, ja säännöissä olisi otettava huomioon etämyyntitekniikoiden kehitys. Johdonmukaisuus asetuksen (EY) N:o 44/2001 kanssa edellyttää, että ’suunnatun toiminnan’ käsitteeseen viitataan edellytyksenä kuluttajansuojasäännön soveltamiselle ja että kyseistä käsitettä tulkitaan johdonmukaisesti molemmissa säädöksissä; komission ja neuvoston yhteisessä lausumassa[20] asetuksen 15 artiklasta täsmennetään, että 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sovellettavuuteen ”ei riitä vain se, että yritys suuntaa toimintaansa siihen jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on, vaan edellytetään myös, että sopimus on tehty tällaisen toiminnan puitteissa” . Lausumassa muistutetaan myös, että "pelkkä WWW-sivuston saatavilla olo ei riitä siihen, että 15 artiklaa voitaisiin soveltaa, vaan edellytyksenä on, että siinä kehotetaan etäsopimusten tekemiseen ja että sopimus todellakin on tehty etäsopimuksena millä keinoin tahansa . Tässä suhteessa ei WWW-sivustossa käytetyllä kielellä tai valuutalla ole olennaista merkitystä ”.

(11) Työsopimuksissa lainvalintasääntöjen avulla olisi voitava valita työsuhteeseen läheisimmin liittyvän valtion laki myös silloin, kun asia ei ole yksiselitteinen. Tämä sääntö ei vaikuta komennusmaan kansainvälisesti pakottavien säännösten soveltamiseen, josta on säädetty palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon 16 päivänä joulukuuta 1996 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 96/71/EY[21].

(12) Edustajien tekemissä sopimuksissa olisi otettava käyttöön lainvalintasäännöt, jotka kattavat tässä yhteydessä syntyvät päämiehen, edustajan ja kolmannen väliset kolme oikeussuhdetta. Päämiehen ja kolmannen välillä tehty sopimus jää edelleen tämän asetuksen yleisten sääntöjen soveltamisalaan.

(13) Jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksen noudattaminen edellyttää erityisten sääntöjen laatimista, jotka koskevat kansainvälisesti pakottavia säännöksiä ja oikeusjärjestykseen sovellettavaa poikkeusjärjestelyä. Näitä sääntöjä on sovellettava perustamissopimuksen määräyksiä noudattaen.

(14) Oikeusvarmuus edellyttää, että asuinpaikka määritellään selvästi erityisesti oikeushenkilöjen osalta. Vastoin asetuksen (EY) N:o 44/2001 60 artiklan 1 kohdan c alakohtaa, jossa asetetaan kolme määritysperustetta, lainvalintasäännön on rajoituttava vain yhteen määritysperusteeseen; muussa tapauksessa osapuolet eivät pysty ennakoimaan tilanteeseensa sovellettavaa lakia.

(15) Olisi täsmennettävä tämän asetuksen suhde eräisiin muihin yhteisön säännöksiin.

(16) Koska jäsenvaltioiden on noudatettava kansainvälisiä sitoumuksiaan, asetus ei vaikuta erityisiä oikeudenaloja koskeviin yleissopimuksiin, joissa jäsenvaltiot ovat osapuolina. Jos kaikki tilanteeseen vaikuttavat tekijät kuitenkin liittyvät unionin alueeseen, sellaisten kansainvälisten yleissopimusten soveltaminen, joissa vain eräät jäsenvaltiot ovat osapuolina, olisi vastoin todellisen Euroopan oikeusalueen tavoitetta. On siis syytä soveltaa tähän asetukseen sisältyviä sääntöjä. Voimassa olevien kansainvälisten yleissopimusten läpinäkyvyyden parantamiseksi komission olisi julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella luettelo näistä yleissopimuksista.

(17) Suunnitellun toiminnan tavoitetta, eli sopimusvelvoitteita koskevien yhdenmukaisten lainvalintasääntöjen antamista tuomioistuinten päätösten ennakoitavuuden parantamiseksi, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, vaan se voidaan toiminnan laajuuden vuoksi toteuttaa paremmin yhteisön tasolla perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Samassa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa, joka vahvistaa oikeusvarmuutta mutta ei kuitenkaan edellytä jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön aineellisten sääntöjen yhdenmukaistamista, ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(18) [Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan 3 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän asetuksen antamiseen ja soveltamiseen. / Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät osallistu tämän asetuksen antamiseen, asetus ei sido niitä eikä asetusta sovelleta niihin.]

(19) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen antamiseen, asetus ei sido sitä eikä asetusta sovelleta siihen,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I luku - Soveltamisala

1 artikla – Soveltamisala

1. Tätä asetusta sovelletaan sopimusvelvoitteisiin lainvalintaan johtavissa tilanteissa siviili- ja kauppaoikeuden alalla.

Asetusta ei sovelleta vero- tai tulliasioihin eikä hallinto-oikeudellisiin asioihin.

2. Tätä asetusta ei sovelleta

a) luonnollisten henkilöiden oikeudelliseen asemaan, oikeuskelpoisuuteen tai oikeustoimikelpoisuuteen, ellei 12 artiklasta muuta johdu;

b) perhesuhteista tai suhteista, joilla niihin sovellettavan lain mukaan on perhesuhteita vastaava vaikutus, johtuviin velvoitteisiin, mukaan lukien elatusvelvoitteet;

c) aviovarallisuussuhteista tai omistusoikeussuhteista, joilla niihin sovellettavan lain mukaan on avioliittoa vastaava vaikutus, testamentista ja perintöoikeudesta johtuviin velvoitteisiin;

d) vekseleistä, sekeistä, juoksevista velkakirjoista ja muista siirtokelpoisista arvopapereista johtuviin velvoitteisiin, siltä osin kuin kyseisiin muihin siirtokelpoisiin arvopapereihin liittyvät velvoitteet johtuvat niiden siirtokelpoisuudesta;

e) välityssopimuksia ja oikeuspaikkaa koskeviin sopimuksiin;

f) yhtiöitä, yhdistyksiä ja oikeushenkilöitä koskevaan lainsäädäntöön liittyviin kysymyksiin, kuten niiden perustaminen, oikeuskelpoisuus ja oikeustoimikelpoisuus, sisäinen toiminta ja purkautuminen sekä osakkaiden ja toimihenkilöiden henkilökohtainen vastuu yhtiön, yhdistyksen tai oikeushenkilön veloista, sekä kysymyksiin siitä, voiko yhtiön, yhdistyksen tai oikeushenkilön toimielin tehdä yhtiötä, yhdistystä tai oikeushenkilöä sitovia oikeustoimia kolmansien kanssa;

g) trustien perustamiseen sekä niistä johtuviin trustien perustajien, trustee’iden ja trustin edunsaajien välisiin suhteisiin;

h) todisteluun ja menettelyyn, ellei 17 artiklasta muuta johdu;

i) sopimusta edeltävästä suhteesta johtuviin velvoitteisiin.

3. Tässä asetuksessa tarkoitetaan 'jäsenvaltiolla' kaikkia jäsenvaltioita Tanskaa [, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia] lukuun ottamatta.

2 artikla – Yhteisön ulkopuolisen valtion lain soveltaminen

Tämän asetuksen mukaisesti määräytyvää lakia sovelletaan myös silloin, kun se on muun kuin jäsenvaltion laki.

II luku - Yhdenmukaiset säännöt

3 artikla – Valinnanvapaus

1. Ellei 5, 6 ja 7 artiklasta muuta johdu, sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, josta osapuolet ovat sopineet (lakiviittaus).

Lakiviittaus voi olla nimenomainen tai sen on käytävä riittävän selvästi ilmi sopimusehdoista, osapuolten käyttäytymisestä tai tapaukseen liittyvistä olosuhteista. Jos osapuolet ovat sopineet, että jäsenvaltion tuomioistuimen tai tuomioistuinten on ratkaistava sopimuksesta syntynyt riita tai siitä syntyvät vastaiset riidat, oletetaan, että osapuolet ovat niin ikään sopineet valitsevansa kyseisen jäsenvaltion lain.

Osapuolet voivat määrätä valitsemansa lain sovellettavaksi koko sopimukseen tai vain osaan siitä.

2. Osapuolet voivat myös valita sovellettavaksi laiksi kansainvälisellä tai yhteisön tasolla tunnustetut sopimusoikeuden aineelliset säännöt ja periaatteet.

Kysymykset, jotka liittyvät näiden periaatteiden tai sääntöjen sääntelemiin oikeudenaloihin mutta joita ei nimenomaisesti mainita niissä, ratkaistaan kuitenkin periaatteiden ja sääntöjen lähtökohtana olevien yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti tai jos tällaisia yleisiä periaatteita ei ole, sen lain mukaisesti, jota tämän asetuksen nojalla sovellettaisiin lakiviittauksen puuttuessa.

3. Osapuolet voivat milloin tahansa sopia, että sopimukseen sovelletaan muuta kuin sitä lakia, jota siihen on aikaisemmin sovellettu joko tämän artiklan mukaisen lakiviittauksen perusteella tai tämän asetuksen muiden säännösten nojalla. Jos osapuolet sopimuksen tekemisen jälkeen muuttavat lakiviittausta, muutos ei vaikuta siihen, onko sopimus 10 artiklan mukaan muodoltaan pätevä eikä heikennä kolmansien oikeuksia.

4. Se, että osapuolet valitsevat lain 1 tai 2 kohdan mukaisesti, riippumatta siitä, sopivatko ne samalla vieraan valtion tuomioistuimen toimivallasta, ei siinä tapauksessa, että kaikki valinnan ajankohtana tilanteeseen vaikuttavat tekijät liittyvät yhteen ainoaan valtioon, syrjäytä säännöksiä, joista kyseisen valtion lain mukaan ei saa sopimuksella poiketa, jäljempänä ’pakottavat säännökset’.

5. Se, että osapuolet valitsevat muun kuin jäsenvaltion lain, ei saa rajoittaa yhteisön oikeuden pakottavien säännösten soveltamista, jos niitä voidaan soveltaa kyseessä olevassa tapauksessa.

6. Sovellettavan lain valintaa koskevasta osapuolten hyväksymisestä ja hyväksymisen pätevyydestä säädetään 9, 10 ja 12 artiklassa.

4 artikla – Sovellettava laki lakiviittauksen puuttuessa

1. Edellä 3 artiklassa tarkoitetun lakiviittauksen puuttuessa seuraaviin sopimuksiin sovellettava laki määritetään seuraavasti:

a) myyntisopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa myyjän asuinpaikka on;

b) palvelun suorittamista koskevaan sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa palvelunsuorittajan asuinpaikka on;

c) kuljetussopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa liikenteenharjoittajan asuinpaikka on;

d) sopimukseen, jonka kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden käyttöoikeus, sovelletaan sen valtion lakia, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee;

e) sen estämättä, mitä d alakohdassa säädetään, kiinteän omaisuuden vuokraukseen tilapäiseen yksityiskäyttöön enintään kuudeksi peräkkäiseksi kuukaudeksi sovelletaan kuitenkin sen valtion lakia, jossa omistajalla on asuinpaikka, jos vuokralainen on luonnollinen henkilö ja hänellä on asuinpaikka samassa valtiossa;

f) teollis- ja tekijänoikeuksia koskevaan sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa oikeuksien siirtäjällä tai käyttöoikeuden myöntäjällä on asuinpaikka;

g) luvakesopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa luvakkeensaajan asuinpaikka on;

h) jakelusopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa jakelijan asuinpaikka on.

2. Muihin kuin 1 kohdassa tarkoitettuihin sopimuksiin sovelletaan sen valtion lakia, jossa sopimuksen luonteenomaisen suorituksen toimittamisesta vastaavan osapuolen asuinpaikka on sopimuksen tekohetkellä. Jos sopimuksen luonteenomaista suoritusta ei voida määrittää, sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, johon sopimus liittyy läheisimmin.

5 artikla – Kuluttajasopimukset

1. Jäljempänä 2 kohdassa tarkoitettuihin kuluttajasopimuksiin sovelletaan samassa kohdassa säädetyin edellytyksin sen jäsenvaltion lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on.

2. Edellä 1 kohtaa sovelletaan sopimuksiin, jotka luonnollinen henkilö, kuluttaja, jonka asuinpaikka on jossakin jäsenvaltiossa, on tehnyt toisen henkilön, elinkeinonharjoittajan, kanssa tämän harjoittaman elinkeinotoiminnan yhteydessä sellaista tarkoitusta varten, jonka ei voida katsoa liittyvän kuluttajan elinkeinotoimintaan.

Säännöstä sovelletaan edellyttäen, että sopimus on tehty sellaisen elinkeinonharjoittajan kanssa, joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa siinä jäsenvaltiossa, jossa kuluttajan asuinpaikka on, tai joka suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien millä keinoin tahansa, ja että sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin, lukuun ottamatta tilanteita, joissa elinkeinonharjoittaja ei ole tietoinen kuluttajan asuinpaikasta ja joissa tämän tiedon puute ei johdu elinkeinonharjoittajan huolimattomuudesta.

3. Edellä 1 kohtaa ei sovelleta seuraaviin sopimuksiin:

1. palvelujen suorittamista koskeviin sopimuksiin, jos palvelut on suoritettava kuluttajalle yksinomaan muussa kuin siinä valtiossa, jossa hänen asuinpaikkansa on;

2. kuljetussopimuksiin, lukuun ottamatta 13 päivänä kesäkuuta 1990 annetussa direktiivissä 90/314/ETY tarkoitettuja matkapaketteja koskevia sopimuksia;

3. sopimuksiin, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden käyttöoikeus, lukuun ottamatta 26 päivänä lokakuuta 1994 annetussa direktiivissä 94/47/EY tarkoitettuja osa-aikaisen käyttöoikeuden sopimuksia.

6 artikla – Työsopimukset

1. Sen estämättä, mitä 3 artiklassa säädetään, työsopimukseen otettu lakiviittaus ei saa johtaa siihen, että työntekijä menettäisi sen lain pakottavin säännöksin hänelle annetun suojan, jota lakiviittauksen puuttuessa sovellettaisiin tämän artiklan nojalla.

2. Edellä 3 artiklassa tarkoitetun lakiviittauksen puuttuessa työsopimukseen sovelletaan

4. sen valtion lakia, jossa tai josta käsin työntekijä tavallisesti työskentelee sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi. Tavallisen työskentelypaikan ei katsota muuttuvan, vaikka työntekijä olisi väliaikaisesti lähetetty työhön toiseen valtioon. Työskentelyä toisessa valtiossa pidetään väliaikaisena, kun työntekijän edellytetään palaavan työhönsä lähtövaltiossa sen jälkeen kun työ vieraassa valtiossa on saatu päätökseen. Uuden työsopimuksen tekeminen alkuperäisen työnantajan tai samaan konserniin kuuluvan työnantajan kanssa ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että työntekijä olisi väliaikaisesti lähetetty työhön toiseen valtioon;

5. jos työntekijä ei tavallisesti työskentele ainoastaan yhdessä valtiossa tai ainoastaan yhdestä valtiosta käsin tai jos työntekijä työskentelee tavallisesti paikassa, joka ei ole minkään valtion alueellisen suvereenisuuden alainen, sen valtion lakia, jossa työntekijän työhön ottanut toimipaikka sijaitsee.

3. Edellä 2 kohdan mukaan määräytyvästä laista voidaan poiketa, jos kaikista olosuhteista ilmenee, että työsopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen valtioon; tällöin sovelletaan kyseessä olevan toisen valtion lakia.

7 artikla – Edustajan tekemät sopimukset

1. Edellä 3 artiklassa tarkoitetun lakiviittauksen puuttuessa päämiehen ja edustajan väliseen sopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, jossa edustajan asuinpaikka on, ellei edustaja harjoita tai ole velvoitettu harjoittamaan toimintaansa pääasiallisesti valtiossa, jossa päämiehen asuinpaikka on, jolloin sovelletaan tämän valtion lakia.

2. Päämiehen ja kolmannen väliseen suhteeseen, joka johtuu edustajan valtuuksien mukaisesta, valtuudet ylittävästä tai ilman valtuuksia tapahtuvasta toiminnasta, sovelletaan sen valtion lakia, jossa edustajan asuinpaikka on toimintahetkellä. Sovellettava laki on kuitenkin sen valtion laki, jossa edustaja on toiminut, jos joko päämiehellä, jonka nimissä edustaja on toiminut, tai kolmannella on asuinpaikka kyseisessä valtiossa tai jos edustaja on toiminut arvopaperipörssissä tai osallistunut huutokauppaan kyseisessä valtiossa.

3. Sen estämättä, mitä 2 kohdassa säädetään, kun päämies tai kolmas on toisen osapuolen erikseen kirjallisesti hyväksymällä tavalla määrännyt mainitun kohdan soveltamisalaan kuuluvaan suhteeseen sovellettavan lain, näin määrättyä lakia sovelletaan näihin kysymyksiin.

4. Edellä 2 kohdan mukaisesti määrättyä lakia sovelletaan myös edustajan ja kolmannen suhteeseen, joka johtuu edustajan valtuuksiensa mukaisesta, ne ylittävästä tai ilman valtuuksia tapahtuvasta toiminnasta.

8 artikla – Kansainvälisesti pakottavat säännökset

1. Kansainvälisesti pakottava säännös on pakottava säännös, jonka noudattamista valtio pitää olennaisen tärkeänä kyseisen valtion poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän turvaamiseksi; tämän vuoksi sen noudattamista voidaan edellyttää kaikissa sen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen sovellettaisiin muutoin tämän asetuksen nojalla.

2. Tämän asetuksen säännökset eivät estä soveltamasta asiaa käsittelevän tuomioistuimen kansainvälisesti pakottavia säännöksiä.

3. Myös muun sopimukseen läheisesti liittyvän valtion kuin tuomioistuinvaltion lain kansainvälisesti pakottaville säännöksille voidaan antaa vaikutusta. Päättäessään, annetaanko näille kansainvälisesti pakottaville säännöksille vaikutusta, tuomioistuimen on otettava huomioon näiden säännösten luonne ja tavoite 1 kohdan määritelmässä tarkoitetulla tavalla sekä seuraukset, joita niiden soveltamisesta tai soveltamatta jättämisestä aiheutuisi kyseessä olevien kansainvälisesti pakottavien säännösten tavoitteelle ja osapuolille.

9 artikla – Aineellinen pätevyys

1. Sopimuksen ja sopimusehdon pätevyyteen sovelletaan lakia, jota olisi tämän asetuksen nojalla sovellettava, jos sopimus tai ehto olisi pätevä.

2. Jos olosuhteista ilmenee, että osapuolen toiminnan vaikutusten arvioiminen 1 kohdassa tarkoitetun lain mukaan ei olisi kohtuullista, osapuoli voi vedota sen valtion lakiin, jossa sillä on asuinpaikkansa, osoittaakseen, ettei se ole hyväksynyt sopimusta tai ehtoa.

10 artikla – Muodoltaan pätevä sopimus

1. Sopimus on muodoltaan pätevä, jos se täyttää joko sen lain mukaiset muotomääräykset, jota sopimukseen tämän asetuksen mukaan sovelletaan, tai sen valtion lain mukaiset muotomääräykset, jossa toinen osapuolista tai tämän edustaja on sopimuksen tekohetkellä, tai sen valtion lain mukaiset muotomääräykset, jossa toisen osapuolen asuinpaikka on kyseisenä ajankohtana.

2. Tehtävää tai tehtyä sopimusta koskeva yksipuolinen tahdonilmaisu on muodoltaan pätevä, jos se täyttää sen lain mukaiset muotomääräykset, jota sopimukseen tämän asetuksen mukaan sovelletaan tai sovellettaisiin, tai sen valtion lain mukaiset muotomääräykset, jossa tahdonilmaisu on annettu, tai sen valtion lain mukaiset muotomääräykset, jossa tahdonilmaisun laatijan asuinpaikka oli kyseisenä ajankohtana.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kohdan säännöksiä ei sovelleta 5 artiklan soveltamisalaan kuuluviin sopimuksiin. Kyseisten sopimusten muotoon sovelletaan sen valtion lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on.

4. Sen estämättä, mitä tämän artiklan 1–3 kohdassa säädetään, sopimuksiin, joiden kohteena on oikeus kiinteään omaisuuteen tai kiinteän omaisuuden käyttöoikeus, sovelletaan sen valtion laissa säädettyjä pakottavia muotomääräyksiä, jossa kiinteä omaisuus sijaitsee, jos ne ovat kyseisen lain mukaan tämän asetuksen 8 artiklassa tarkoitettuja kansainvälisesti pakottavia säännöksiä.

11 artikla – Sopimukseen sovellettavan lain soveltamisala

1. Tämän asetuksen nojalla sopimukseen sovellettavan lain mukaan säännellään erityisesti:

6. sopimuksen tulkintaa;

7. sopimukseen perustuvien velvoitteiden täyttämistä;

8. tuomioistuimelle sen lainkäytössä annetun toimivallan rajoissa näiden velvoitteiden täydellisen tai osittaisen laiminlyönnin seurauksia, mukaan lukien vahingon arviointi siltä osin kuin siitä on säännöksiä;

9. erilaisia velvoitteiden raukeamisen muotoja, kuten vanhentumista ja määräajan päättymiseen perustuvia oikeudenmenetyksiä;

10. sopimuksen pätemättömyyden seurauksia.

2. Suoritustavassa ja niissä toimenpiteissä, jotka velkojan on toteutettava, jos suoritus on puutteellinen, otetaan huomioon sen valtion laki, jossa suoritus tapahtuu.

12 artikla – Kelpoisuuden puuttuminen

Jos samassa valtiossa olevat henkilöt ovat tehneet sopimuksen, luonnollinen henkilö, joka kyseisen valtion lain mukaan on oikeuskelpoinen ja oikeustoimikelpoinen, voi vedota toisen valtion lakiin perustuvaan oikeuskelpoisuuden tai oikeustoimikelpoisuuden puuttumiseen ainoastaan, jos toinen osapuoli sopimusta tehtäessä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää tästä kelpoisuuden puuttumisesta.

13 artikla – Saatavan siirto sopimuksen perusteella

1. Kun kyseessä on sopimuksen perusteella tapahtuva saatavan siirto, saatavan siirtäjän ja siirronsaajan keskinäisiin velvoitteisiin sovelletaan lakia, jota tämän asetuksen nojalla sovelletaan heidän väliseensä sopimukseen.

2. Saatavan siirtokelpoisuus, siirronsaajan ja velallisen välinen suhde, se, millä edellytyksillä siirtoon voidaan vedota velallista vastaan, sekä velallisen suorituksen vapauttava vaikutus määräytyvät siirtyvään saatavaan sovellettavan lain mukaan.

3. Sen valtion lain, jossa siirtäjän asuinpaikka on siirtohetkellä, mukaan määräytyy, voidaanko saatavan siirtoon vedota kolmansia vastaan.

14 artikla – Saatavan siirt yminen lain nojalla

Jos kolmas on velvollinen suorittamaan velkojalle sopimusvelvoitteesta johtuvan saatavan, tämän kolmannen takautumisoikeutta sopimusvelvoitteen velallista kohtaan säätelee laki, jota sovelletaan velvoitteeseen suorittaa saatava kolmannen puolesta.

15 artikla – Useampi kuin yksi velallinen

Kun velkojalla on saatavia useilta velallisilta, jotka vastaavat velasta yhteisvastuullisesti, ja kun yksi velallisista on suorittanut saatavan velkojalle, tämän velallisen takautumisoikeutta sääntelee laki, jota sovelletaan tämän velallisen velvoitteeseen velkojaa kohtaan. Jos laissa, jota sovelletaan velallisen velvoitteeseen velkojaa kohtaan, säädetään erityiset säännöt, joilla suojellaan velallista vastuuta koskevilta kanteilta, velallinen voi vedota niihin myös muita velallisia kohtaan.

16 artikla – Lakiperusteinen kuittaus

Lakiperusteiseen kuittaukseen sovelletaan sitä lakia, jota sovelletaan kuitattavaan velvoitteeseen.

17 artikla – Todistelu

1. Tämän asetuksen nojalla sopimukseen sovellettavaa lakia sovelletaan siltä osin kuin siihen sisältyy sopimusvelvoitteita koskevia oikeudellisia oletuksia tai säännöksiä todistustaakan jakautumisesta.

2. Oikeustoimen toteennäyttämiseksi voidaan käyttää kaikkia tuomioistuinvaltion lain mukaan sallittuja todistuskeinoja tai sellaisen 10 artiklassa tarkoitetun lain mukaan sallittuja todistuskeinoja, jonka mukaan sopimus on muodoltaan pätevä, edellyttäen, että todistuskeinon käyttäminen on mahdollista asiaa käsittelevässä tuomioistuimessa.

III luku - Muut säännökset

18 artikla – Rinnastaminen asuinpaikkaan

1. Tätä asetusta sovellettaessa yhtiön, yhdistyksen tai oikeushenkilön asuinpaikka määräytyy sen keskushallinnon sijainnin mukaan.

Jos sopimus on tehty jonkin sivuliikkeen, asioimiston tai muun toimipaikan toiminnan yhteydessä tai jos sopimuksen mukaan muu toimipaikka vastaa suorituksen toimittamisesta, asuinpaikka määräytyy tämän toimipaikan sijainnin mukaan.

2. Jos sopimus tehdään luonnollisen henkilön harjoittaman elinkeinotoiminnan yhteydessä, tätä asetusta sovellettaessa asuinpaikka määräytyy elinkeinotoiminnan harjoittamispaikan sijainnin mukaan.

19 artikla – Takaisin- ja edelleenviittauksen poissulkeminen

Kun tämän asetuksen nojalla on sovellettava tietyn valtion lakia, sovelletaan kyseisessä valtiossa voimassa olevia aineellisen oikeuden sääntöjä kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä lukuun ottamatta.

20 artikla – Oikeusjärjestyksen perusteet

Tämän asetuksen mukaan määrätyn lain säännöstä voidaan olla soveltamatta ainoastaan, jos sen soveltaminen on selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita ( ordre public ).

21 artikla – Valtion eri alueiden oikeussäännöt

Jos valtioon kuuluu useita alueita, joilla on omat sopimusvelvoitteita koskevat oikeussääntönsä, tämän asetuksen nojalla sovellettavaa lakia määritettäessä kukin alue rinnastetaan valtioon.

22 artikla – Suhde muihin yhteisön säännöksiin

Tämä asetus ei vaikuta sellaisten Euroopan yhteisöjen toimielinten antamien säädösten soveltamiseen tai säädösten antamiseen,

11. joilla säännellään lainvalintaa sopimusvelvoitteita erityisillä oikeudenaloilla koskevissa asioissa; luettelo tällaisista nykyisin voimassa olevista säädöksistä on liitteessä 1;

12. joilla säännellään sopimusvelvoitteita ja joita osapuolten tahdon mukaisesti sovelletaan lainvalintaan johtavissa tilanteissa;

13. joissa annetaan sääntöjä, joiden tarkoituksena on edistää sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, siltä osin kuin niitä ei voida soveltaa kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen mukaisesti määräytyvän lain kanssa.

23 artikla – Suhde voimassa oleviin kansainvälisiin yleissopimuksiin

1. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle viimeistään kuuden kuukauden kuluttua tämän asetuksen voimaantulosta luettelo monenvälisistä yleissopimuksista, jotka sääntelevät sopimusvelvoitteisiin liittyvää lainvalintaa erityisillä oikeudenaloilla ja joiden osapuolia jäsenvaltiot ovat. Komissio julkaisee tämän luettelon Euroopan unionin virallisessa lehdessä kuuden kuukauden kuluessa luettelon vastaanottamisesta.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle näiden yleissopimusten irtisanomisesta, ja komissio julkaisee ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä kuuden kuukauden kuluessa sen vastaanottamisesta.

2. Tämä asetus ei vaikuta 1 kohdassa tarkoitettujen yleissopimusten soveltamiseen. Jos kaikki tilanteeseen vaikuttavat tekijät kuitenkin liittyvät sopimuksen tekohetkellä yhteen tai useampaan jäsenvaltioon, tämän asetuksen säännökset syrjäyttävät seuraavat yleissopimukset:

- kansainvälisluontoiseen irtainten esineiden kauppaan sovellettavasta laista 15 päivänä kesäkuuta 1955 tehty Haagin yleissopimus;

- edustussopimuksiin ja edustukseen sovellettavasta laista 14 päivänä maaliskuuta 1978 tehty Haagin yleissopimus.

3. Tätä asetusta sovelletaan ensisijaisena liitteessä II lueteltuihin jäsenvaltioiden tekemiin kahdenvälisiin kansainvälisiin yleissopimuksiin nähden siltä osin kuin ne koskevat tällä asetuksella säänneltyjä oikeudenaloja.

IV luku – Loppusäännökset

24 artikla – Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä .

Tätä asetusta sovelletaan [vuoden kuluttua sen voimaantulosta].

Tätä asetusta sovelletaan sopimusvelvoitteisiin, jotka syntyvät asetuksen soveltamisen alkamisen jälkeen. Tätä asetusta sovelletaan kuitenkin ennen sen soveltamisen alkamista syntyneisiin sopimusvelvoitteisiin, jos asetuksen säännösten nojalla sovelletaan samaa lakia kuin vuonna 1980 tehdyn Rooman yleissopimuksen nojalla.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä […]

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja Puheenjohtaja

Liite 1: Luettelo 22 artiklan a alakohdassa mainituista säädöksistä

- Direktiivi jäsenvaltion alueelta laittomasti vietyjen kulttuuriesineiden palauttamisesta (93/7/ETY, 15.3.1993)

- Direktiivi palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon (96/71/EY, 16.12.1996)

- Toinen vahinkovakuutusdirektiivi (88/357/ETY, 22.6.1988), sellaisena kuin se on täydennettynä ja muutettuna direktiiveillä 92/49/ETY ja 2002/13/EY

- Toinen vahinkovakuutusdirektiivi (90/619/ETY, 8.11.1990), sellaisena kuin se on täydennettynä ja muutettuna direktiiveillä 92/96/ETY ja 2002/12/EY

Liite II: Luettelo 23 artiklan 3 kohdassa mainituista kahdenvälisistä yleissopimuksista

- […]

[1] Neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001, annettu 22 päivänä joulukuuta 2000, EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1.

[2] KOM(2003) 427 lopullinen.

[3] EYVL C 19, 23.1.1999, s. 1, 40 kohdan c alakohta.

[4] EYVL C 12, 15.1.2001, s. 8.

[5] Haagin ohjelma, puheenjohtajan päätelmät, 5.11.2004, 3.4.2 kohta.

[6] 4.3.c) kohta.

[7] KOM(2002) 654 lopullinen.

[8] Saatavana Internet-osoitteesta: http://europa.eu.int/comm/justice_home/news/consulting_public/rome_ii/news_summary_rome2_en.htm.

[9] Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Vihreä kirja sopimussuhteisiin sovellettavasta laista tehdyn vuoden 1980 Rooman yleissopimuksen muuntamisesta yhteisön säädökseksi ja uudistamisesta. INT/176, 29.1.2004.

[10] Euroopan parlamentin päätöslauselma siviiliprosessioikeuden lähentämisnäkymistä Euroopan unionissa (KOM(2002) 654 + KOM(2002) 746 - C5-0201/2003 - 2003/2087(INI)), A5-0041/2004.

[11] Saatavana Internet-osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/justice_home/unit/civil/justciv_conseil/justciv_fi.pdf.

[12] Asiat C-369/96 ja C-374/96, yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 23.11.1999.

[13] EUVL C […], […], s. […].

[14] EUVL C […], […], s. […].

[15] EUVL C […], […], s. […].

[16] EYVL C 19, 23.1.1999, s. 1.

[17] EYVL C 12, 15.1.2001, s. 1.

[18] Puheenjohtajan päätelmät, 5.11.2004, liite 1.

[19] EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2245/2004 (EUVL L 381, 28.12.2004, s. 1).

[20] Saatavana Internet-osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/justice_home/unit/civil/justciv_conseil/justciv_fi.pdf.

[21] EYVL L 18, 21.1.1997, s. 1.