30.4.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 110/77

1.1.1

Vuonna 2002 maailmassa oli 441 toiminnassa olevaa suurtehoreaktoria, joiden asennettu teho oli 359 GW, ja rakenteilla oli 32 uutta reaktoria. Toiminnassa olevilla reaktoreilla tuotettiin sähköä 2 574 TWh, toisin sanoen noin 17 prosenttia maailmassa tuotetusta sähköstä. Euroopan unionissa ydinvoiman osuus sähköntuotannosta oli 35 prosenttia.

1.1.2

Primäärienergian kokonaistarpeesta, joka vuonna 2000 oli 9 963 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (Mtoe), ydinvoiman osuus oli 6,7 prosenttia, uusiutuvien energiavarojen osuus 13,8 prosenttia (biomassa ja yhdyskuntajätteet 11 prosenttia, vesivoima 2,3 prosenttia, maalämpö, aurinkoenergia ja tuulivoima 0,5 prosenttia) ja fossiilisten polttoaineiden osuus 79,5 prosenttia (öljy 34,9 prosenttia, hiili 23,5 prosenttia ja maakaasu 21,1 prosenttia).

1.1.3

Ydinsähköä tuotetaan 32 maassa. Vuonna 2002 ydinvoiman osuus sähkön kokonaistuotannossa vaihteli Liettuan 80:stä ja Ranskan 77 prosentista Kiinan 1,4 prosenttiin. Parhaillaan rakenteilla on 32 suurtehoreaktoria, mikä osoittaa, että maailmanlaajuisesti ydinvoima on kehittyvä teollisuudenala. Tätä tosiseikkaa ei EU:ssa voida jättää huomiotta sen enempää energiaa kuin teollisuuttakaan koskevissa pohdinnoissa. EU:ssa suomalaisyritys TVO sai tammikuussa 2002 Suomen hallitukselta periaateluvan viidennen ydinvoimalan rakentamiseksi, ja eduskunta vahvisti päätöksen toukokuussa 2002.

1.1.4

Ruotsissa sitä vastoin hyväksyttiin vuoden 1980 kansanäänestyksessä Ruotsin 12 ydinreaktorin sulkeminen vuoteen 2010 mennessä. Ruotsin parlamentti ja hallitus joutuivat kuitenkin vuonna 1997 toteamaan, että tavoite korvata reaktorit muilla energialähteillä ei ollut toteutettavissa. Vuonna 2003 voitiin sulkea vain yksi (600 MW:n) reaktori, Barsebäck 1. Barsebäck 2 -reaktorin kohtalosta keskustellaan parhaillaan, sillä sitä ei voida sulkea vuonna 2003. Ydinvoimalat omistavien yhtiöiden kanssa neuvotellaan – kuten Saksassakin tehtiin — ydinvoiman käytön asteittaisesta lopettamisesta. Hiljattain tehdyssä mielipidekyselyssä kävi ilmi, että kansalaisten mielipiteet ovat muuttuneet ja että kansa tuntuu tällä hetkellä suhtautuvan myönteisesti ydinenergian käytön jatkamiseen.

1.1.5

Belgiassa hallitus päätti maaliskuussa 2002 lopettaa ydinvoiman käytön vuodesta 2015 alkaen, ja maan parlamentti vahvisti päätöksen vuoden 2003 alussa. Laissa säädetään voimaloiden enimmäiskäyttöiäksi 40 vuotta, mikä johtanee niiden sulkemiseen vuosien 2015 ja 2025 välisenä aikana. Laissa kielletään uusien ydinvoimaloiden perustaminen ja/tai käyttöönotto, mutta laki antaa kuitenkin mahdollisuuden jatkaa ydinvoiman käyttöä, jos energiahuolto on uhattuna.

1.1.6

Saksassa sosiaalidemokraattien (SPD) ja vihreiden muodostama koalitiohallitus on tehnyt päätöksen luopua asteittain ydinvoiman käytöstä ja solminut asiasta vapaehtoisuuteen perustuvan sopimuksen ydinteollisuuden kanssa: Vaikeiden neuvottelujen jälkeen tehtiin Saksan 19 ydinvoimalan omistajien kanssa sopimus, jonka mukaan voimaloiden käyttöikä rajoitetaan keskimäärin 32 vuoteen niiden käyttöönotosta lukien. Ensimmäinen ydinvoimala on jo suljettu, ja useimmat voimalat suljetaan vuosina 2012—2022.

1.1.7

EU:n ulkopuolella mutta maantieteellisesti Euroopan keskellä sijaitsevassa Sveitsissä kansalaiset hylkäsivät toukokuussa 2003 kaksi ydinvoiman vastaista aloitetta, moratoriota koskevan aloitteen sekä ”sähköä ilman ydinvoimaa” -aloitteen. Ensimmäisessä aloitteessa oli kyse nykyisen, uusia voimaloita koskevan lykkäyksen jatkamisesta kymmenellä vuodella, ja se hylättiin 58,4 prosentilla äänistä. Toisessa aloitteessa vaadittiin asteittaista ydinvoiman käytön lopettamista — fossiilisiin polttoaineisiin turvautumatta — sekä käytetyn polttoaineen käsittelyn lopettamista. Aloite hylättiin 66,3 prosentilla äänistä.

1.1.8

Käytössä olevat tekniikat

Seuraavassa taulukossa esitetään käytössä olevat tekniikat (reaktorityypit).

1.1.9

Tärkeimmät ydinsähkön tuottajamaat ovat seuraavat: Yhdysvallat 780 TWh (20,3 prosenttia maan sähkön kokonaistuotannosta), Ranska 416 TWh (78 prosenttia), Japani 313 TWh (34,5 prosenttia), Saksa 162 TWh (30 prosenttia), Venäjä 129 TWh (16 prosenttia), Etelä-Korea 113 TWh (38,6 prosenttia) ja Yhdistynyt kuningaskunta 81,1 TWh (22 prosenttia). (Tekijän huomautus: luvut ovat vuodelta 2002.)

1.1.10

Muita maita, joissa ydinvoiman osuus sähkön kokonaistuotannosta on merkittävä, ovat Armenia 40,5 prosenttia, Belgia 57 prosenttia, Liettua 80 prosenttia, Ruotsi 46 prosenttia, Slovakia 73 prosenttia, Suomi 30 prosenttia, Sveitsi 40 prosenttia, Ukraina 46 prosenttia ja Unkari 36 prosenttia. (Tekijän huomautus: luvut ovat vuodelta 2000.)

1.1.11

Vuonna 2002 ydinsähköä tuotettiin 15 jäsenvaltion unionissa 855,6 TWh, toisin sanoen 35 prosenttia tuotetusta sähköstä. Prosentuaalinen määrä ei tule merkittävästi muuttumaan laajentumisen myötä, kun kymmenen uutta valtiota liittyy Euroopan unioniin vuonna 2004. Ydinvoima on siis tärkein sähköntuotannon lähde ja merkittävä tekijä unionin energiahuollossa, kun otetaan huomioon sen osuus EU:ssa kulutetusta primäärienergiasta (15 prosenttia).

1.2.1

Vuonna 1990 kasvihuonekaasujen kokonaismäärä oli 4 208 miljoonaa tonnia (Mt tai Tg) hiilidioksidiekvivalenttia.

1.2.2

Euroopan ympäristöviraston vuotta 2002 koskevan kertomuksen mukaan vuoden 2000 kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärä oli 4 059 Mt. Päästöjen kokonaismäärä kasvoi 0,3 prosenttia vuodesta 1999, mutta väheni 3,5 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna.

1.2.3

Tavoitteena on kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen vähentäminen 8 prosentilla vuosina 2008—2012. Vuoden 2000 tulos (4 059 Mt) ylittää kyseisen vuoden osatavoitteen, joka on laskettu vuosina 1990—2010 tapahtuvan lineaarisen vähenemisen mukaan (4 208 vähenee 4 prosenttia, jolloin tuloksena on 4 039 Mt).

1.2.4

Merkittävän osan näistä päästöistä aiheuttaa energiakäyttö (teollisuus, öljynjalostamot, sähköntuotanto, lämmitys ja liikenteen polttoaineet). Vuonna 2000 määrä oli 3 210 Mt, josta energiantuotannon osuus oli 1 098 Mt ja verkkoon syötettäväksi tuotetun sähkön osuus ainoastaan 836 Mt.

1.2.5

Hiilidioksidin osuus kasvihuonekaasujen kokonaismäärästä on 82 prosenttia. Pelkän hiilidioksidin osuus päästöistä oli 3 325 Mt vuonna 2000; mikä on vain 0,5 prosenttia vähemmän kuin päästöjen määrä vuonna 1990 (3 342 Mt).

1.2.6

Edellä mainitut luvut osoittavat, että Kioton sitoumusten noudattaminen tulee olemaan vaikeaa, varsinkin kun luvut ovat peräisin heikon kasvun kaudelta. Tulos olisi vielä huonompi, jos EU olisi saavuttanut asettamansa 3 prosentin kasvutavoitteen.

1.2.7

Edellä mainittujen lukujen perusteella voidaan todeta, että EU:ssa on pystytty ydinvoiman ansiosta välttämään vertailukohdasta riippuen 300—500 Mt:n hiilidioksidipäästöt (1) vuosittain. Luvut vastaavat suunnilleen kaikkien matkustajaliikenteen ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen määrää (430 Mt) EU:ssa vuonna 1995 (2).

1.2.8

Energia-alan asiantuntijoiden komissiota varten vuonna 2001 toteuttamassa ruohonjuuritason tutkimuksessa (3) määritettiin energia-alan (liikennettä lukuun ottamatta) aiheuttamiksi hiilidioksidipäästöiksi 1 327 Mt vuonna 1990. Olettaen, että tekniikka säilyy samanlaisena, päästöt kasvavat tutkimuksen mukaan 1 943 Mt:iin vuonna 2010. Lisääntyneitä hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää neljällä eri tavalla turvautumalla uusiin höyryn- ja sähköntuotantotapoihin. Tutkimuksen mukaan hiilidioksidipäästöjä voitiin vähentää

Kun hyödynnetään edellä mainittuja mahdollisuuksia ja toteutetaan samalla voimaperäistä kysynnän hallintaan tähtäävää politiikkaa, energiatehokkuutta voidaan parantaa 1,4 prosenttia vuodessa, kuten tämän lausunnon kohdassa 2.4.2.2 todetaan.

1.2.9

Jos kaikki mahdolliset vähennykset todella toteutettaisiin, näyttää siltä, että Kiotossa asetetut tavoitteet voitaisiin saavuttaa, mutta

Luopuminen ydinvoiman käytöstä sähköntuotannossa aiheuttaisi energia-alan hiilidioksidipäästöjen lisääntymisen 300 Mt:lla vuosittain.

1.3.1

Eniten radioaktiivisia jätteitä syntyy nykyisin ydinvoimaloissa — enemmän kuin lääketieteellisissä laitoksissa, teollisuuslaitoksissa ja tutkimuslaboratorioissa, joissa käytetään radioaktiivisia aineita tutkimuksissa ja mittauksissa.

1.3.2

Jätteiden luokittelu perustuu yleensä kahteen tekijään: säteilyn intensiteettiin, jota usein kutsutaan aktiivisuudeksi, sekä säteilyn kestoon. Puhutaan matala-, keski- ja korkea-aktiivisuudesta sekä lyhyt- ja pitkäikäisistä jätteistä. On syytä huomata, että pitkäikäinen jäte ei tarkoita, että kyseinen jäte kuuluisi radioaktiivisimpien jätteiden joukkoon. Pitkäikäisyys merkitsee päinvastoin hitaampaa hajoamista, ja näin ollen myös jätteen radioaktiivisuus on heikohkoa.

1.3.3

Kyseisten jätteiden huoltoa varten on jo löydetty teknisiä ratkaisuja. Matala-aktiivisten ja lyhytikäisten jätteiden osalta yksi ratkaisu voisi olla varastointi maan pinnalla sijaitseviin varastoihin, ja eräät jäsenvaltiot ovat jo tehneet ja panneet täytäntöön viralliset päätökset asiasta. Korkea-aktiivisten tai pitkäikäisten jätteiden osalta kansainväliset asiantuntijat pitävät parhaana ratkaisuna varastointia syvälle maaperäkerrostumiin, mutta varastointi maan pinnalla on välivaiheen ratkaisu odotettaessa, että asianomaiset valtiot päättävät demokraattisesti siitä, mikä vaihtoehdon ne valitsevat. On syytä täsmentää, että viimeksi mainittujen jätteiden pakkaamisessa ja maan pinnalla varastoinnissa noudatetaan legitiimejä turvallisuusvaatimuksia ja että tämä väliaikainen toimenpide toteutetaan odotettaessa lopullisia päätöksiä. Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen nojalla esitetyllä komission ydinvoimapaketilla pyritään nopeuttamaan geologista varastointia koskevaa päätöksentekoprosessia.

1.3.4

Koska käytetyn polttoaineen määrä on suoraan verrannollinen tuotetun sähkön määrään, asia on ajankohtaisin niissä jäsenvaltioissa, joissa ydinvoiman osuus sähköntuotannossa on suurin. Korkea-aktiivisten tai pitkäikäisten jätteiden suhteen tilanne vaihtelee eri jäsenvaltioissa.

Muut, matala-aktiiviset ja lyhytikäiset jätteet sijoitetaan useimmissa jäsenvaltioissa maan pinnalle, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä ratkaisuna.

1.3.5

Tilanne ehdokasmaissa (5)

”Niissä ehdokasmaissa, joissa on neuvostovalmisteisia ydinvoimaloita ja tutkimusreaktoreja, käytetyn polttoaineen huollosta on tullut viime vuosikymmenen aikana kriittinen kysymys, koska polttoainetta ei voida enää lähettää takaisin Venäjälle jälleenkäsiteltäväksi tai varastoitavaksi. Näissä maissa on täytynyt rakentaa kiireisesti käytetyn polttoaineen väliaikaisia varastointilaitoksia. Käytetyn polttoaineen pitkän aikavälin huoltoa ja loppusijoitusta koskevien ohjelmien täytäntöönpanossa on sen sijaan edistytty hyvin vähän.

Ainoastaan Tšekin tasavallalla ja Slovakialla on käytössä paikkoja ydinvoimaloiden toiminnassa syntyvien vähemmän vaarallisten jätteiden loppusijoitukseen. Useissa maissa on neuvostotyyppisiä varastointilaitoksia tietyn tyyppisissä laitoksissa syntyville, ts. muualta kuin ydinpolttoainekierrosta peräisin oleville radioaktiivisille jätteille. Nämä laitokset eivät useinkaan ole nykyisten turvallisuusnormien mukaisia. Joissakin tapauksissa jätteet täytyy mahdollisesti palauttaa varastoista ja loppusijoittaa muualle.”

1.3.6

Euroopan unionissa on jo loppusijoitettu huomattavia määriä (lähes 2 miljoonaa kuutiometriä) matala-aktiivisia tai lyhytikäisiä radioaktiivisia jätteitä. Tämäntyyppisten jätteiden, joiden volyymi on paljon suurempi kuin vaarallisempien jätteiden volyymi, loppusijoitus ei aiheuta teknisiä vaikeuksia, mutta jätteitä on kuitenkin valvottava tarkasti välivarastoinnin aikana (KOM(2003) 32 lopullinen).

2.1

Energiankulutuksen näkymiä pitkällä aikavälillä on vaikea hahmotella, koska epävarmuustekijöitä on runsaasti. Tiedetään, että energiankulutuksen lisääntyminen on ollut kaiken viimeaikaisen edistyksen edellytys, olipa sitten kyseessä tekniikka, elinolosuhteet ja mukavuus, hygienia ja terveys, talous tai kulttuuri. Myös päinvastaista kehitystä tapahtuu: toimintamme energiaintensiteetti (energiamäärä, jonka tuotantoyksikkö kuluttaa) pienenee talouden rakenteiden muutoksen (palvelusektorin laajenemisen) myötä ja energiaa hyödyntävien prosessien kehittyessä. Kehitysmaiden miljardien asukkaiden energiatarpeita ei voida aliarvioida. Myös energiankulutuksen vaikutuksia ympäristöön ja ilmastoon on alettu tiedostaa.

2.2

Näihin haasteisiin liittyen tämän tekstin laatimisessa on käytetty kahta komission teettämää tutkimusta: P. Capros ja L. Mantzos, European energy outlook, Ateenan yliopisto (6), ja World energy, technology and climate policy outlook (WETO), tutkimuksen pääosasto (7). Kyseiset tutkimukset valittiin, koska molemmissa pyritään valottamaan näkymiä vuoteen 2030 saakka, mutta toisessa niistä käsitellään näkymiä Euroopassa ja pidetään ydinvoimasta luopumista kiistämättömänä tosiasiana, kun taas toisessa esitetään maailmanlaajuisia näkymiä ja pidetään lähtökohtana nykyisin saatavilla olevien tekniikoiden käytön jatkamista.

2.3

Kummassakin tutkimuksessa käytetään ekstrapolaatiomalleja, jotka perustuvat aikaisempien suuntausten jatkumiseen, rakenteiden kehitys ja tekniikan edistys mukaan luettuina. Malleissa ei kuitenkaan pystytä ottamaan huomioon uusia menettelytapoja, jotka eroavat aikaisemmista. Kyseessä on kuitenkin vain vähäinen haitta, koska suuntausten muutoksia ei voida ennustaa tarkasti. Näin ollen tutkimukset otetaan tässä tekstissä huomioon energia-alan haasteiden luonnetta arvioivina tutkimuksina eikä ennustavina tutkimuksina.

2.4

Tutkimusten pääpiirteet esitetään seuraavassa.

—

Maakaasuun perustuva vaihtoehto edellyttää maakaasuvarojen runsautta ja kaasuturbiinien kombiprosessien sekä polttokennotekniikan merkittävää kehitystä. Perusskenaarioon verrattuna maakaasun kulutus kasvaa 21,6 prosenttia ja hiilidioksidipäästöt vähenevät 1,6 prosenttia.

—

Hiileen perustuva vaihtoehto edellyttää merkittävää kehitystä ylikriittisten reaktoreiden tekniikassa ja kombivoimalaitoksissa, joissa käytetään kaasutettua hiiltä tai poltetaan suoraan kiinteää hiiltä. Perusskenaarioon verrattuna hiilen kulutus kasvaa 15 prosenttia mutta hiilidioksidipäästöt eivät lisäänny.

—

Ydinvoimaan perustuva vaihtoehto edellyttää merkittävää edistymistä kustannusten ja turvallisuuden suhteen, mikä vaikuttaa kevytvesireaktoreiden ja etenkin uuden sukupolven reaktoreiden käyttöön. Perusskenaarioon verrattuna ydinsähkön tuotanto lisääntyy 77,5 prosenttia ja hiilidioksidipäästöt vähenevät 2,8 prosenttia.

—

Uusiutuviin energiavaroihin perustuva vaihtoehto edellyttää etenkin tuulivoiman, aurinkolämpölaitosten, pienten vesivoimalaitosten sekä aurinkosähkökennojen merkittävää kehitystä. Perusskenaarioon verrattuna uusiutuvien energiavarojen osuus kasvaa 132 prosenttia ja hiilidioksidipäästöt vähenevät 3 prosenttia.

2.5

Edellä mainitusta seuraa, että jos vuonna 2000 käytetty (molemmat tutkimukset on tehty vuonna 2000) tekniikka ja silloin voimassa olleet säännöt ja määräykset eivät muutu, on kasvihuonekaasujen päästöjen vakauttaminen erittäin vaikeaa sekä maailmanlaajuisesti että laajentuneessa unionissa.

Nämä kaksi tutkimusta osoittavat, että nykyään tunnettujen tekniikkojen joukossa ydinvoimalla on ilmaston hallinnassa yhtä suuri merkitys kuin uudistuvilla energiavaroilla.

3.1.1

Ydinenergia on epäilemättä eniten tutkittu ja kehitetty energialähde. Euroopan unioni kehotti vuonna 1957 tehdyssä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimuksessa kehittämään ydinenergia-alan tutkimusta ja varmistamaan alaa koskevan tiedon levittämisen. Tämä tapahtui siis jo kauan ennen kuin EY:n perustamissopimukseen sisällytettiin tutkimusta koskeva yleispolitiikka. Tutkimuksen aiheena ovat olleet eri tekniikat, turvallisuuskysymykset sekä työntekijöiden, väestön ja ympäristön suojelu.

3.1.2

Ydinenergia-alan siviilitutkimuksen täytäntöönpanon konkreettiset vaikutukset tarvitsemansa sähkön osittain ydinvoimalla tuottaville maille ovat seuraavat: kansalaisten ja yritysten energialaskun pienentyminen, energian toimitusvarmuuden parantuminen ja selkeä panos kasvihuonekaasujen vähentämiseksi.

3.2.1

Euroopan komission vihreässä kirjassa ”Energiahuoltostrategia Euroopalle” (2001) pohditaan merkittävää haastetta: miten Euroopan unioni, jonka energiavarat ovat niukat ja joka on riippuvainen 50 prosenttia energiantarpeesta kattavasta — lähinnä fossiilisten energiavarojen — tuonnista, joka on usein peräisin epävakaisissa oloissa olevista maista, kykenee säilyttämään kilpailukykynsä, täyttämään Kioton sitoumukset ja varmistamaan EU:n väestön hyvinvoinnin? Yhtälöä monimutkaistaa entisestään ilmastonmuutoksen torjuntatoiminnan kiireellisyys sekä se, että vuosina 2020—2030 tuontiriippuvuus kasvaa.

3.2.2

Yhdessä vihreän kirjan ehdotuksista esitetään, että ”Euroopan unionin velvollisuus on säilyttää siviiliydintekniikan hallinta, jotta tarvittava asiantuntemus voidaan säilyttää ja jotta pystytään kehittämään aiempaa tehokkaampia fissioreaktoreita” sekä pyrkiä johdonmukaisesti kestävään kehitykseen ja talouskasvun, yhteiskunnallisen tasapainon ja ympäristönsuojelun yhdistämiseen. Euroopan parlamentti vahvistaa näiden haasteiden olemassaolon vihreään kirjaan antamassaan vastauksessa. On oltava tietoisia siitä, että kyseisen asiantuntemuksen ylläpitäminen edellyttää nykyisin käytössä olevien reaktoreiden säilyttämistä.

3.3.1

Ydinenergia-alalla tutkimuksen tavoite on sama kuin muillakin teknisillä aloilla: asiaan kuuluvien eri osa-alueiden tehokkuuden parantaminen. Euratomin kuudennen tutkimuksen ja teknologian kehittämisen puiteohjelman mukaisesti tutkimukset kohdistuvat jätteisiin ja pienten annosten vaikutuksiin.

3.3.2

Radioaktiivisten jätteiden huoltoa koskevalla tutkimuksella pyritään varmistamaan mahdollisimman täydellinen radioaktiivisten jätteiden hallinta. Nykyään on olemassa turvallisia teollisuusratkaisuja matala-aktiivisten jätteiden lopulliseksi sijoittamiseksi sekä korkea-aktiivisten tai pitkäikäisten jätteiden pakkaamiseksi (vitrifikaatio eli lasitus) ja varastoimiseksi.

3.3.2.1

Korkea-aktiivisia tai pitkäikäisiä jätteitä koskevan tutkimuksen aiheina ovat muun muassa sellaiset varastointiolosuhteet maan pinnalla ja välittömästi sen alla (muutaman kymmenen metrin syvyydessä), joissa jätteiden pakkaukset säilyvät vahingoittumattomina useita vuosisatoja. Tutkimusta tehdään myös varastoinnista maaperän muodostumiin ja käytettyjen polttoaineiden suorasta sijoittamisesta.

3.3.2.2

Tutkimuksia tehdään lisäksi mahdollisuuksista parantaa käytettyjen polttoaineiden käsittelyprosesseja, jotta nykyisissä käsitellyissä jätteissä vielä esiintyvät radiotoksisimmat pitkäikäiset jätteet voitaisiin erottaa ja muuntaa lyhytikäisiksi radioaktiivisiksi osasiksi. Transmutaatio voisi tapahtua nykyisellä tekniikalla toteutetuissa ydinreaktoreissa tai vielä tutkimuksen kohteena olevissa reaktoreissa (ks. innovoivat ideat).

3.3.3

Innovoivien ideoiden tutkimus on kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Maailmanlaajuinen haaste taata energiaa tulevillekin sukupolville edellyttää kaikkien sellaisten tekniikoiden käyttöä, joissa hyödynnettävät polttoainevarat riittävät pitkäksi aikaa.

3.3.4

Ydinenergia, termin teollisessa merkityksessä, valmistautuu vastaamaan tähän haasteeseen tekniikan kehityksen ansiosta. Vuoden 2010 tienoilla voidaan nykyään toimivissa kevytvesireaktoreissa ottaa käyttöön ”3+-sukupolven” tekniikka, ja vuosina 2035—2040 voidaan hyödyntää uusia neljännen sukupolven reaktoreita, joissa sovelletaan erilaisia tekniikoita (esimerkiksi tekniikkaa, jossa jäähdytteenä käytetään kaasua tai nestemäistä metallia).

3.3.5

Uusien reaktoreiden tutkimuksella tähdätään moniin tavoitteisiin: ydinvoiman kilpailukyvyn vahvistamiseen (etenkin lyhentämällä investoinnin kuoletusaikaa) ja reaktoreiden turvallisuuden tehostamiseen, syntyvien jätteiden minimointiin ja uusiokäyttöön soveltuvien aineiden kierrätykseen sekä monimuotoisuuteen, jolloin yhteistuotannon avulla voitaisiin tuottaa myös muuta kuin sähköä, esimerkiksi vetyä. Myös meriveden suolanpoistossa odotetaan edistystä.

3.3.6

Korkealämpöreaktorit (HTR, High Temperature Reactor) ovat modulaarisia reaktoreita, joissa jäähdytys tapahtuu heliumilla erittäin korkeassa lämpötilassa ja jotka voidaan muuntaa suoraan kaasuturbiinilla toimiviksi. Korkealämpöreaktorit asettuvat 3+-sukupolven ja neljännen sukupolven tekniikkojen väliin. Korkealämpöreaktoreiden idea on tunnettu, ja perinteisen korkealämpöön perustuvan tuotannon tekninen edistys helpottanee niiden käyttöönottoa, mutta niiden teollisen käytön tiellä on vielä teknisiä esteitä.

3.3.7

Tulevaisuuden järjestelmiä koskeva tutkimus tapahtuu kansainvälisesti, etenkin Yhdysvaltojen käynnistämässä kansainvälisessä Generation IV -ohjelmassa, johon osallistuu kymmenen maata. Noin sadasta ehdotuksesta on arvioitu 19:ää idearyhmää, joista on valittu kuusi ideaa. Monet niistä käsittävät useita reaktorihankkeita. Valitut suunnitelmat ovat erilaisissa kehitysvaiheissa, ja niiden soveltaminen teollisuudessa voidaan aloittaa eri laajuudessa vuosina 2035—2040. Jotkin suunnitelmat käsittävät energiamarkkinoiden lisäksi lämmön tai vedyn tuotannon.

3.3.8

Mahdollisesti käyttöön tulevissa neljännen sukupolven reaktoreissa uraanin energiasisältö hyödynnetään aiempaa paremmin ja niissä käytetään muita polttoaineita (kuten plutoniumia ja toriumia). Ne polttavat synnyttämänsä jätteet, mutta pysyvät silti erittäin taloudellisina ja erittäin turvallisina täyttäen näin täysipainoisesti kestävän kehityksen vaatimukset. Kaikkien valittujen suunnitelmien näkymät ovat erittäin mielenkiintoiset Generation IV -ohjelman tavoitteiden kannalta. Ohjelman tavoitteita ovat kestävä kehitys (polttoainevarojen käyttö ja jätteiden minimointi), turvallisuus ja taloudellisuus. Suunnitelmiin liitetään nykyisten reaktoreiden tapaan kaikki takuut siitä, ettei ydinenergiamateriaali leviä sotilaalliseen käyttöön. Kaikissa sähköä tuottavissa reaktoreissa on suljettu polttojärjestelmä.

3.3.9

Säteilysuojelu on yksi Euratomin tutkimus- ja kehitysohjelmien painopisteistä, ja aiheesta on tehty laajamittaista tutkimusta. Tutkimusaiheita ovat vähäiset annokset (lähestymistapana käytetty solu- ja molekyylibiologiaa ja epidemiologiaa), lääketieteellinen altistus (etenkin kunkin potilaan säteilyherkkyyteen soveltuvan sädehoidon kehittäminen), luonnolliset säteilyn lähteet, ympäristönsuojelu, radioekologia, riskien ja hätätilanteiden hallinta ja työpaikkasuojelu. Kaikissa tutkimuksissa käytetään nykyaikaisimpia tekniikkoja, esimerkiksi genomitutkimusta ja biotekniikkaa. Tutkimuksista saatuja tuloksia käytetään ihmisen ja ympäristön suojelumenetelmien ja asiaa koskevien standardien kehittämiseen.

3.3.10

Ydinvoimaloiden turvallisuus on luonnollisesti yksi ydinenergia-alan tärkeimmistä tutkimuskohteista. Tälläkin alalla Euratomin tutkimus- ja kehitysohjelmissa (9) on selkeästi yksilöity ensisijaiset tavoitteet. Ohjelmissa on painotettu, että etenkin Euroopan tasolla kyseessä on ennen kaikkea jäsenvaltioissa, unioniin liittyvissä valtioissa ja ehdokasmaissa käytössä olevien ydinvoimaloiden turvallisuuden parantaminen. Tutkimuksessa keskitytään voimalaitosten hallintaan — vanhentumisesta johtuvat vaikutukset mukaan luettuina — ja polttoaineen tehokkuuteen. Tutkimusalaan kuuluvat myös vakavien onnettomuuksien hallinta ja kehittyneiden numeeristen simulointikoodien parantaminen. Ydinvoimaloiden purkamisesta saadun tiedon ja osaamisen jakaminen eurooppalaisten toimijoiden kesken on niin ikään hyödyllistä. Myös yhteisestä työn organisoinnista hyödytään kun pyritään luomaan tieteellinen perusta turvallisuutta koskeville toimille ja mahdollistamaan parhaiden käytäntöjen vaihto Euroopan tasolla.

3.3.11

Kaukaisemman tulevaisuuden näkymät ovat lupaavia. Erityisesti on syytä mainita hallittua lämpöydinfuusiota koskeva tutkimus, josta ETSK valmistelee oma-aloitteista lausuntoa.

4.1.1

Ionisoiva säteily irrottaa elektroneja (ionisaatio) atomeista, joista elävä aines koostuu. Säteily voi koostua hiukkasista (alfa- tai beetahiukkasista) tai se voi olla sähkömagneettista (röntgen- ja gammasäteily).

4.1.2

Ionisoivaa säteilyä määritetään aktiivisuuden suureella, joka ilmoittaa ydinmuutosten määrän sekunnissa. Aktiivisuuden yksikkö on becquerel (Bq), joka vastaa yhtä ydinmuutosta sekunnissa. Mittayksikkö curie (Ci) ilmaisee yhden radiumgramman aktiivisuuden, joka on 37 miljardia becquereliä.

4.1.3

Evoluution alusta alkaen eläviin organismeihin on kohdistunut ionisoivaa säteilyä, josta niiden kehittyminen on osittain ollut riippuvaista. Me olemme jatkuvasti alttiina ionisoivalle säteilylle, joka on peräisin omasta kehostamme (6 000–8 000 Bq), ympäristöstä, uraania sisältävästä maasta (650 000 Bq kuutiometrissä multaa), radonpitoisesta ilmasta, avaruudesta (kosminen säteily) tai sellaisista tutuista aineista kuin merivesi (10 Bq/l) tai maito (50 Bq/l).

4.1.4

Ionisoivan säteilyn vaikutuksia kuvataan kahdella mittayksiköllä. Absorboituneen annoksen yksikkö on gray (yhden joulen absorptio kilogrammaan kudosta) ja efektiivisen annoksen yksikkö on sievert (annoksen laskennan perustekijät ovat absorboitunut annos kullekin kudokselle tai elimelle, eri säteilylajeille vaarallisuuden mukaan määritellyt haittakertoimet sekä kunkin kudoksen ja elimen säteilyherkkyyttä kuvaavat painokertoimet).

4.1.5

Luonnollisesta ja lääketieteellisestä säteilystä johtuva efektiivinen annos on Pariisissa tai Brysselissä asuvalla noin 2,5 mSv (millisievertiä) vuodessa lääketieteellisen säteilyn osuuden ollessa noin 30 prosenttia. Annos on 5 mSv vuodessa graniittipohjaisilla alueilla kuten Ranskan keskiylängöllä, ja yli 20 mSv vuodessa tietyillä maailman alueilla kuten Iranissa ja Keralassa. Ydinteollisuuden aiheuttamasta säteilystä saatu annos sen sijaan on eurooppalaisella noin 0,015 mSv vuodessa.

4.1.6

Ihmisen elimistöllä on omat järjestelmänsä ionisoivan säteilyn kromosomeille aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Tämä selittää, miksi pienellä annosnopeudella lähtevä säteily ei aiheuta syöpää (tällaista vaikutusta ei ole koskaan pystytty osoittamaan) ja miksi myöskään sellaisilla alueilla, joilla luonnon säteily on 20 mSv vuodessa, ei syöpä ole yleisempää kuin muualla maailmassa.

4.1.7

Ionisoivalla säteilyllä voi olla kahdenlaisia haittavaikutuksia:

4.1.7.1

Yli 700 mSv:n säteilyn johdosta esiintyvät haitat ovat deterministisiä eli väistämättömiä. Koska haitat esiintyvät ainoastaan mainittujen rajojen ylityttyä, haitoilta suojautuminen on melko helppoa, kunhan pysytellään rajojen alapuolella ja otetaan huomioon turvamarginaalit.

4.1.7.2

Toisenlaisia haittavaikutuksia kutsutaan stokastisiksi eli satunnaisiksi, ja niitä on kahta lajia. Ensimmäinen haittatyyppi on syövän aiheutuminen, jonka todennäköisyys kasvaa annoksen määrän myötä. Syövän aiheutuminen on todettu aikuisilla vasta yli 100—200 mSv:n annosten yhteydessä ja lapsilla 50—100 mSv:n yhteydessä. Toinen satunnainen haittatyyppi ovat perinnölliset synnynnäiset epämuodostumat. Haitta on todettu hiirellä, mutta sitä ei ole koskaan todistettu tieteellisesti ihmisellä, ei Hiroshimassa tai Nagasakissa eikä Tšernobylissä säteilylle altistuneella väestöllä.

4.2.1

Suojelupolitiikka ionisoivan säteilyn torjumiseksi on monivaiheista ja koostuu useista eri kansainvälisten ja kansallisten elinten toimista.

4.2.2

Ensimmäisellä tasolla toimivat atomisäteilyn vaikutuksia tutkiva Yhdistyneiden kansakuntien tieteellinen komitea UNSCEAR (10) (YK:n elin, johon valtiot nimeävät omat edustajansa) ja etenkin Kansainvälinen säteilysuojelutoimikunta ICRP (International Commission on Radiological Protection, riippumaton kansainvälinen organisaatio, joka valitsee itse jäsenensä), jotka analysoivat tieteellistä kirjallisuutta ja laativat suosituksia raporttien muodossa. Esimerkiksi ICRP:n raportissa 73 käsitellään lääketieteellisistä käytännöistä aiheutuvaa säteilyä.

Seuraava toimija (Euroopassa) on Euroopan yhteisö, joka muokkaa ICRP:n teksteistä suosituksia tai direktiivejä. Esimerkiksi ICRP:n raportti 73 johti siihen, että annettiin direktiivi 97/43/Euratom henkilöiden terveyden suojelemisesta ionisoivan säteilyn aiheuttamilta vaaroilta lääketieteellisen säteilyaltistuksen yhteydessä.

Tämän jälkeen jäsenvaltiot saattavat EU:n suositukset ja direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöään.

4.2.3

Perusnormit, jotka koskevat kansalaisten suojelua ionisoivalta säteilyltä (11), ovat erittäin tiukkoja, ja niissä säädetään ydinteollisuuden toiminnasta johtuvalle lisäaltistukselle raja-arvo, joka on 1 mSv vuodessa henkilöä kohti. Säädetty annosraja, joka ei liity biologisia haittoja käsittelevässä kohdassa mainittuihin lukuihin, on vahvistettu pääasiassa ydinteollisuuden teknisten mahdollisuuksien perusteella.

4.2.4

Ydinteollisuuden työntekijöiden suojelua koskevissa perusnormeissa vahvistetaan saatujen annosten rajoiksi 100 mSv viiden peräkkäisen vuoden aikana tai 20 mSv vuodessa, kunhan yhden vuoden aikana saatu annos ei ylitä 50 mSv:ä.

4.2.5

Ydinenergia-alan yrityksissä on edistytty jatkuvasti. Tärkeimpänä saavutuksena voidaan mainita se, että lukuisissa ydinvoimaloissa EU:n alueella säteilylle altistuvien työntekijöiden keskimääräinen vuosiannos on laskenut vuonna 1992 mitatusta 4,6 mSv:stä 2,03 mSv:iin vuonna 2002.

4.2.6

Tulokset on pystytty saavuttamaan järjestämällä säteilyvyöhykkeellä tehtävät toimenpiteet siten, että niissä otetaan aina ennakolta huomioon toimenpiteiden tarpeellisuutta, optimointia ja rajoituksia koskevat periaatteelliset seikat. Jotta alalla voitaisiin toteuttaa näitä periaatteita käytännössä, toiminnanharjoittajat ovat yhdessä kehittäneet niin kutsutun ALARA-menettelyn (as low as reasonably achievable).

4.3.1

Ydinturvallisuus perustuu kokoelmaan säännöksiä, jotka koskevat ydinvoimaloiden suunnittelua, rakentamista, toimintaa, sulkemista ja käytöstä poistamista sekä radioaktiivisten aineiden kuljetusta.

4.3.2

Säännökset, joiden tarkoituksena on estää onnettomuudet ja rajoittaa niiden vaikutuksia, pohjautuvat ”perusteellisen suojelun” käsitteeseen, joka tarkoittaa useiden suojelutoimien järjestelmällistä käyttöä. Suojelutoimia ovat

Voidaan erottaa toisistaan säännökset, jotka koskevat

4.4.1

Ydinturvallisuudesta vastaa ydinvoimalan käyttäjä, joka toimii kansallisten turvallisuusviranomaisten valvonnassa ja heidän asettamiensa sääntöjen mukaisesti.

Kansallisten turvallisuusviranomaisten ja ydinvoimalaitosten käyttäjien välillä toteutetun kansainvälisen vaihdon seurauksena julkaistaan säännöllisesti toiminnan laatua osoittavia indikaattoreita. Säännöllistä vaihtoa organisoidaan kansainvälisten tarkastusten kautta. Tarkastuksia suorittaa esimerkiksi käyttöturvallisuuden arviointiryhmä OSART (Operational Safety Review Team) Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tuella, ja vertaisarviointeja (peer review) tekee ydinvoimayhtiöiden kansainvälinen yhteistyöjärjestö WANO (World Association of Nuclear Operators). Tarkastuksia ja vertaisarviointeja tehtäessä kansainvälinen asiantuntijaryhmä vierailee voimalaitoksessa.

4.4.2

Kyseiset indikaattorit ovat osoittaneet, että Euroopan unionin ydinvoimaloiden käyttötehokkuus on jatkuvasti parantunut, poikkeukselliset turvallisuuteen vaikuttavat ydinlaitostapahtumat (vakavuustaso 1 tasot 1—7 kattavalla INES-asteikolla, joka on kansainvälinen ydinlaitostapahtumien vakavuusasteikko International Nuclear Event Scale) ovat vähentyneet ja ympäristöön joutuvien radioaktiivisten jätteiden määrä on pienentynyt.

4.4.3

Hiljattain komissio määritteli (asiakirjassa KOM(2003) 32 lopullinen) yhteisön tehtävät ydinturvallisuuden kansallisten valvontajärjestelmien tarkastuksessa. Tällöin komitea muistutti, että ydinvoimaloiden turvallisuutta koskevia EU:n direktiivejä ja vastaavia valvontamenettelyitä olisi sovellettava jäsenvaltioiden turvallisuusviranomaisten tehtäviä ja vastuualueita rajoittamatta ja että vastuun voimalaitosten turvallisuudesta on säilyttävä yksinomaan ydinlaitosten käyttäjillä. Viimeinen vaatimus perustuu saastuttaja maksaa -periaatteeseen, jota komitea pitää erittäin tärkeänä.

5.1

Ydinsähkön tuotannolle ominaista ovat erittäin korkeat pääomakustannukset ja suhteessa niihin erittäin alhaiset ja vakaat käyttökustannukset. OECD-maissa on 362 sähköä tuottavaa ydinvoimalaa, jotka ovat nykyään yleensä kilpailukykyisiä omilla markkinoillaan siitä riippumatta, säännelläänkö markkinoita vai ei.

5.2

Ydinvoiman kilpailukyky pitkällä aikavälillä riippuu läheisesti sen kanssa kilpailevien energialähteiden osalta valittavista vaihtoehdoista, etenkin maakaasua koskevista päätöksistä, sillä maakaasua tuntuu nykyään käytettävän yhtenä vertauskohtana hiilidioksidipäästöjen vähentämisvaatimuksia silmällä pitäen. Kilpailukyvyn lisäksi ydinsähkön merkittävänä etuna on sen hinnan vakaus, nyt kun sähkön sisämarkkinoilla hinnat alkavat kohota kysynnän ja tarjonnan tasapainon horjuessa (tästä on esimerkkinä Nordel-verkko talvikaudella 2002/2003).

5.3

Ydinvoiman kilpailukyky riippuu investointikustannuksista. Mikäli sijoituksen tuotto on 5 prosenttia, on ydinvoima selkeästi kilpailukykyinen yli neljäsosassa OECD-maista, jotka toimittivat vuonna 1998 tietoja sähköntuotantoon vuonna 2005 suunnattavia investointeja koskevista tutkimuksista. Kun tuotto on 10 prosenttia, ei ydinvoima enää ole kilpailukykyinen.

5.4

Vuonna 1998 julkaistun tutkimuksen tulokset perustuvat kuitenkin Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n (International Energy Agency) olettamuksiin siitä, että maakaasun reaalihinta seuraavien 25 vuoden kuluessa on alhaisempi kuin vuonna 2000 ja alle puolet vuoden 1980 reaalihinnasta. On erittäin epätodennäköistä, etteikö kaasun hinta nousisi voimakkaasti ydinvoimalaitoksen koko käyttöiän (40—60 vuotta) aikana.

5.5

Tärkein kysymys onkin, ottaako käyttäjä taloudellisen riskin investoimalla sähköntuotantoon markkinoilla, joilla kilpailu on erittäin kovaa. Tämä johtaa ydinvoimateollisuudessa tuotantoyksikköjen koon uudelleen arviointiin. Tähän asti suuntauksena on ollut koon kasvattaminen, jotta hyödyttäisiin suurtuotannon eduista. Ottaen huomioon sähkömarkkinoiden uudet piirteet nykyään on testattava hankkeita, jotka vastaavat pienemmän yksikkökohtaisen kapasiteetin tarpeisiin. Sellaisissa maissa kuin Suomi, Ranska ja Japani ydinvoima on edelleen halvin sähköntuotantomuoto.

5.6

Ydinvoimaloiden rakentajien (AREVA-Framatome ja BNFL/Westinghouse) mukaan kustannukset ovat laskeneet nyt rakennettavien kevytvesireaktoreiden osalta noin 25 prosenttia nykyisin käytössä oleviin reaktoreihin verrattuna. Todellisen testin muodostavat Suomen TVO:n konsultoinnit, sillä TVO on saanut kaikki tarvittavat luvat investoida uuteen ydinsähköä tuottavaan yksikköön.

5.7

Neljännen sukupolven ratkaisuja koskevissa tutkimuksissa (Generation IV International Forum) tavoitteena on pääomakustannusten alentaminen 50 prosentilla sekä rakennusajan lyhentäminen, jotta rahoitusriski vastaisi paremmin muiden kilpailevien tuotantolinjojen rahoitusriskiä.

5.8

Pitemmällä aikavälillä ydinvoiman kilpailukyky riippuu myös uusiutuvien energiavarojen hinnasta. Uusiutuvia energiavaroja on enimmäkseen saatavilla epäsäännöllisesti, joten niitä varten tarvitaan täydentäviä laitoksia tai sähkön varastointiratkaisuja. Tämän johdosta niiden kustannukset pysyvät korkeina vielä niin kauan kuin asiassa ei tapahdu merkittävää kehitystä.

5.9

On syytä panna merkille, että ydinsähkön hintaan sisältyvät jätteiden käsittelystä ja ydinvoimaloiden käytöstäpoistosta aiheutuvat kustannukset. Käytöstäpoiston kustannukset arvioidaan yleensä 15 prosentiksi laitosten perustamiskustannuksista.

5.10

Valintoihin ja päätöksiin vaikuttaviin seikkoihin kuuluu myös se, että ydinvoimaa siviilitarkoituksiin tuottava teollisuus työllistää EU:ssa nykyisin 400 000 työntekijää yleensä korkeaa ammattitaitoa vaativissa tehtävissä.

5.11

Vaikka ei olekaan kysymys pelkästään taloudellisista seikoista, voidaan pohtia vapautetuilla, kilpailevilla markkinoilla vallitsevia paineita kustannusten alentamiseen ja niiden vaikutusta toimenpiteisiin ydinvoimaloiden turvallisuuden sekä työntekijöiden ja väestön suojelun parantamiseksi. Komitea katsoo, että komission on turvallisuutta koskevia säädösehdotuksia esittäessään otettava erityisesti huomioon edellä mainitut näkökohdat.

6.1

Ottaen huomioon Euroopan unionin ja erityisjärjestöjen julkaisuissa esitetyt ja asiantuntijoilta kuulemistilaisuuksissa saadut tiedot sekä teollisuudenharjoittajien antamat tiedot, joita on referoitu tässä lausunnossa, komitea katsoo, että on aiheellista painottaa erityisesti seuraavia näkökohtia, jotta voidaan vastata kysymykseen ydinvoiman merkityksestä sähköntuotannossa.

6.2

Ydinenergialla tuotetaan merkittävä osuus sähköstä EU:ssa (35 prosenttia), ja sen osuus kulutetusta primäärienergiasta on 15 prosenttia. Ydinenergian käyttö edistää merkittävästi sähkön toimitusvarmuutta ja vähentää unionin riippuvuutta energiahuollon alalla.

6.3

Ydinenergialla vältetään vuosittain 300—500 Mt hiilidioksidipäästöjä. Näin ollen ydinenergia täydentää osaltaan keinoja Kioton sopimuksessa mainittujen sitoumusten noudattamiseksi.

6.4

Ydinvoiman tuotantokustannukset ovat vakaat, joten ydinvoima edistää hintavakautta unionissa ja poistaa yhden epävarmuustekijän taloudellisten toimijoiden kehitysnäkymistä.

6.5

Unioni kannustaa uusiutuvien energiavarojen käyttöä (vrt. direktiivi 2001/77/EY) ja pitää niiden kehittämistä toivottavana. Niillä ei kuitenkaan pystytä korvaamaan ydinvoimaloita nykyisten voimaloiden käyttöiän päättyessä eikä myöskään vastaamaan sähkön kysynnän kasvuun. Esimerkiksi tuulivoiman saatavuus, joka on keskimäärin 2 000 —2 500 tuntia vuodessa, on suhteellisen heikko ja harvoin ennakoitavissa.

6.6

Energiankysynnän hallinnalla on myötävaikutettava ihmisten toiminnan energiaintensiteetin vähentämiseen (taloudellisessa toiminnassa ja yksityiselämässä), mutta se ei ole ratkaiseva peruste ydinenergian tuotannosta luopumiselle, sillä kun otetaan huomioon kyseessä olevat määrät, sillä on pyrittävä vaikuttamaan muuhun kuin sähkön käyttöön, esimerkiksi liikenteeseen.

6.7

Ydinvoiman ongelmia ovat turvallisuus, ionisoivan säteilyn fysiologisten vaikutusten torjuminen sekä jätteet ja käytetyt polttoaineet. Kahteen ensimmäiseen kysymykseen on jo löydetty teknisiä ja lainsäädännöllisiä ratkaisuja, jotka kehittyvät ajan mittaan. Ulkopuolisen väkivallan uhka, joka yhteiskunnan ja elinkeinotoiminnan on kokonaisuudessaan kohdattava, on seikka, joka viranomaisten ja elinkeinoelämän on otettava huomioon turvallisuus- ja suojelupolitiikassaan.

6.8

Eräät unionin jäsenvaltiot ovat edistyneet etsiessään ratkaisua ydinjätteiden aiheuttamaan ongelmaan. Kaksi maata (Suomi ja Ruotsi) on tehnyt ratkaisunsa ja valinnut jo sijoituspaikankin, kun taas eräissä muissa maissa (Ranskassa ja Espanjassa) on ratkaistu matala-aktiivisia jätteitä koskevat kysymykset ja korkea-aktiivisten jätteiden huoltoa tutkitaan edelleen. Euroopan komissio on Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen nojalla esittänyt toimenpiteitä prosessin nopeuttamiseksi. Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa on käynnistetty korkea-aktiivisten jätteiden pakkausteollisuutta. Varastointi on tosiasia, eikä muiden mahdollisuuksien tutkimista voida pitää osoituksena ratkaisun puuttumisesta.

6.9

Lausunnossa esitetyt seikat sekä edellä olevat päätelmät huomioon ottaen komitea katsoo, kuten jo vihreässä kirjassa todetaan, että ydinenergian tulisi olla yksi Euroopan unionin monipuolisen, tasapainoisen, taloudellisen ja kestävän energiapolitiikan perustekijöistä. Kun otetaan huomioon ydinvoiman herättämät kysymykset, ei voida suunnitella jättäytymistä yksinomaan ydinenergian varaan. Komitean arvion mukaan luopuminen ydinvoimasta osittain tai kokonaan vaarantaisi unionin mahdollisuudet noudattaa ilmastokysymyksiin liittyviä sitoumuksiaan. Läheisyysperiaatteen nojalla on itsestään selvää, että tulevia energiaratkaisuja koskeva päätös tehdään yhteisymmärryksessä jäsenvaltioissa, jotka voivat ottaa huomioon kansalliset erityispiirteensä.

6.10

Komitea ehdottaa, että tämän lausunnon seurantaan liittyen suunnitellaan ja toteutetaan tiedotustoimia, jotka koskevat ydinvoiman todellisia haasteita: toimitusvarmuutta, hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, kilpailukykyisiä hintoja, turvallisuutta sekä käytettyjen polttoaineiden huoltoa, jotta järjestäytyneellä kansalaisyhteiskunnalla on mahdollisuus analysoida kriittisesti näihin kysymyksiin liittyvien keskustelujen sisältöä.