7.12.2004   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 302/86

1.1

Eurooppa-neuvosto kokoontui tänä keväänä keskustelemaan siitä, millä tavalla sosiaalisen suojelun järjestelmiä voidaan parantaa ja nykyaikaistaa, jotta niistä saataisiin työllisyyttä edistäviä. Kyseiseen tavoitteiseen voidaan päästä painottamalla nykyistä enemmän kannustimien vaikuttavuutta (esim. jäsenvaltioiden etuusjärjestelmät, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, eläkejärjestelyt sekä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen tähtäävät tuet). Samalla neuvosto kehotti komissiota laatimaan nyt käsillä olevan tiedonannon. Työllisyystyöryhmä antoi komissiolle loppuraporttinsa (1) kyseisen kokouksen jälkeen marraskuussa 2003. Edellä mainittujen kahden käänteentekevän tapahtuman seurauksena annetuissa tiedonannoissa korostetaan Euroopan edessä olevia keskeisimpiä työllisyyshaasteita ja yksilöidään uudistukset, jotka EU:n on toteutettava, jos se aikoo saavuttaa Lissabonin strategiassa itselleen asettamat tavoitteet.

Lissabonissa vuonna 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto asetti kunnianhimoiseksi tavoitteeksi, että Euroopan unionista on vuoteen 2010 mennessä tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että unioni on myöhässä kyseisen tavoitteen saavuttamisessa. Molempien edellä mainittujen tapausten yhteydessä todetaan, että vaikka Lissabonin tavoitteet ovat kunnianhimoiset, Euroopalla ei ole varaa jättää niitä toteuttamatta. Lisäksi Lissabonin tavoitteiden toteuttamisen perusedellytyksenä on, että jäsenvaltiot ovat halukkaat tehostamaan pyrkimyksiään niiden saavuttamiseksi.

Tässä vaiheessa kaikki viralliset indikaattorit viittaavat siihen, että onnistuminen uusien ja parempien työpaikkojen luomisessa riippuu seuraavista neljästä perusvaatimuksesta:

Kyseiset ennakkoedellytykset kohdistuvat pääosin työvoiman tarjontapuoleen ja kuuluvat selvästi jäsenvaltioiden toimivaltaan. Tässä lausunnossa esitetään kuitenkin joitakin lisävaatimuksia julkisen ja yksityisen sektorin todellisen kumppanuuden edistämiseksi, jotta työnteko voidaan tehdä kannattavaksi ottamalla myös työnantajat mukaan kyseisen tärkeän tavoitteen toteuttamiseen.

1.2

Viimeaikaisten arvioiden taustalla on lisäksi halu varmistaa, että kannusteet työvoiman tarjonnan lisäämiseksi ja toimenpiteet riittävän sosiaalisen suojelun tarjoamiseksi kaikille ovat tehokkaassa tasapainossa siten, että samalla varmistetaan julkisten varojen tehokas käyttö. Kyseisen tasapainon säilyttäminen on ratkaisevan tärkeää, jos valtiot aikovat välttää Euroopan väestön ikääntymisestä pitkällä aikavälillä mahdollisti aiheutuvat vaarat. Väestön ikääntymisellä on vakavia vaikutuksia sekä työvoiman määrän säilymiseen optimaalisella tasolla että eurooppalaisten sosiaaliturvajärjestelmien elinkelpoisuuteen. Jotta sosiaalinen suojelu ja työvoiman tarjonnan lisääminen voidaan yhdistää tehokkaasti, on tärkeää edistää heikoimmassa asemassa olevien ryhmien osallistumista työmarkkinoille. Tällaisia ryhmiä ovat varsinkin äidit, etniset vähemmistöt, vammaiset sekä nuoret, joilla on epätyypillinen työsuhde. Tässä lausunnossa kiinnitetään huomiota nimenomaan kyseisiin ryhmiin, sillä politiikanteon näkökulmasta ei olisi kovin tarkoituksenmukaista esittää tyhjentävää listaa kaikista ajateltavissa olevista haittatekijöistä. Lisäksi edellä mainittujen ryhmien on vaikea päästä epäedullisesta asemastaan juuri epätäsmällisten päätöksentekoperinteiden vuoksi, joissa kaikki työmarkkinoiden haittatekijöitä pidetään edelleen samanarvoisina.

1.3

Jäsenvaltiot pyrkivät tarkistamaan sosiaalisen suojelun järjestelmiään EU:n tasolla, jotta niistä voitaisiin tehdä työllisyyttä paremmin tukevia, ja tätä työtä ajaa eteenpäin talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikan entistä vahvempi koordinointi. EU:n tasolla on asetettu kunnianhimoisiksi tavoitteiksi kohottaa yleinen työllisyysaste 70 prosenttiin, naisten työllisyysaste 60 prosenttiin ja 55—64-vuotiaiden työllisyysaste 50 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteita tukevat erinäiset ohjeet ja suositukset, jotka sisältyvät talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin ja työllisyyden suuntaviivoihin sekä avoimen koordinaatiomenetelmän yhteisiin tavoitteisiin eläkkeiden ja sosiaalisen osallisuuden aloilla.

2.1

Edellä mainittu tarkistus on tärkeää tehdä keskipitkän tai pitkän aikavälin näkökulmasta, kun otetaan huomioon, että uusien ihmisten saamisesta työmarkkinoille aiheutuu myös kustannuksia sekä työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville että hallituksille. Sen vuoksi uudistukset saattavat johtaa kustannusten lisääntymiseen, ennen kuin työttömyydestä tai vajaatyöllisyydestä valtioille aiheutuva taloudellinen taakka lopulta kevenee. Julkiset ja yksityiset investoinnit työntekijöiden valmistamiseksi tietoon perustuvan talouden tarpeisiin ja työikäisen väestön ammattitaidon jatkuvaksi kehittämiseksi ovat pitkäaikaisia prosesseja, joiden lopullisia tuloksia voidaan joutua odottamaan jopa 20 vuoden ajan. Työmarkkinoiden muuttamiseen tähtäävistä investoinneista juuri edellä mainitun kaltaiset investoinnit johtavat kuitenkin kaikkein parhaimpiin tuloksiin. Heikosti koulutettuja varten tarvitaan erityisesti ammattitaidon parantamiseen suunnattuja julkisia ja yksityisiä investointeja. Lisäksi he tarvitsevat julkisten laitosten että työnantajapuolen tarjoamia mahdollisuuksia ammatilliseen jatkokoulutukseen pystyäkseen vastaamaan tietoon perustuvan talouden muuttuviin vaatimuksiin. Tarjontapuolen tuottavuutta edistävät pitkäaikaiset toimenpiteet vähentävät vähän koulutetun työvoiman tarjontaa, pienentävät työttömyyttä (etenkin pitkäaikaistyöttömyyttä), lisäävät (varsinkin naisten) osallistumista työelämään ja parantavat yleistä tuottavuutta. Kyseiset vaikutukset ovat pysyviä. Ainoastaan tarjontaan keskittyvä strategia ei kuitenkaan riitä. Lisäksi on lisättävä työvoiman kysyntää, toisin sanoen lisättävä työpaikkatarjontaa aktiivisen työllisyyttä edistävän finanssipolitiikan avulla. Eräät jäsenvaltiot ovat kuitenkin keskittyneet henkilöresurssien kehittämisen sijaan vähän koulutettujen työntekijöiden työllistämiseen, koska sillä tavalla saadaan nopeasti aikaan myönteisiä tuloksia. Kyseiset valtiot eivät kuitenkaan todennäköisesti löydä kestävää ratkaisua siihen ongelmaan, että vähän koulutetut työntekijät joutuvat kärsimään työuransa eri vaiheissa matalapalkkaisuudesta tai työttömyydestä. Tällaisten toimenpiteiden tulokset voivat näkyä nopeasti, mutta ne myös häviävät yhtä nopeasti, sillä matalaan koulutustasoon perustuva toimeentulo ei ole kestävällä pohjalla nykyisessä globaalissa taloudessa. Sen vuoksi kustannustehokkuus on tässä yhteydessä yhtä hyvä periaate kuin kustannusten leikkaaminen.

2.2

Vaikka etuus- ja verojärjestelmiin sisältyvät perinteiset taloudelliset kannustimet muodostavat edelleen työnteon kannattavaksi tekemiseen tähtäävän politiikan ytimen, yhä yleisemmin hyväksytään myös muiden palveluiden täydentävä rooli. Tällaisia palveluita ovat mm. lastenhoitopalvelut, vammaisten liikkuvuutta koskevat ja muut vammaisten erityispalvelut sekä koulutus ja julkinen terveydenhuolto. Sen vuoksi on suositeltavaa, että jäsenvaltiot soveltavat kattavia lähestymistapoja, jotka sisältävät laajan joukon taloudellisia ja muita kannustimia työpaikan löytämisen ja sen säilyttämisen tukemiseksi, sen sijaan että ne painottaisivat vain jotain tiettyä menetelmää. Jos tarkastellaan jälleen pitkän aikavälin kestävyyttä, hoitopalveluihin ja henkilöresurssien kehittämiseen liittyviä kysymyksiä tulisi pohtia niistä hyötyvien henkilöiden (esim. työntekijöiden lasten eikä työtä tekevien vanhempien) näkökulmasta, sillä asiaa koskevat oikeudet ja määräykset muodostavat muuttumattoman perustan työmarkkinoiden käytössä olevien henkilöresurssien tehostetulle kehittämiselle tulevina vuosina. Unionin rakennerahastovaroja tulisi käyttää vähän koulutettujen työntekijöiden parempaan tukemiseen sekä henkilöresursseihin ja sosiaalisiin perusrakenteisiin kohdistuviin keskeisiin pitkän aikavälin investointeihin.

2.3

Useat jäsenvaltiot ovat yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa lisänneet investointeja aktiivisiin toimenpiteisiin, joilla autetaan työelämään palaavia tai työmarkkinoilla eteenpäin pyrkiviä parantamalla heidän ammattitaitoaan ja työllistyvyyttään. On kuitenkin kiinnitettävä paljon nykyistä enemmän huomiota kysyntään vaikuttaviin tekijöihin verokannustimien käyttö ja työelämän parhaiden käytäntöjen edistäminen mukaan luettuina, jotta voidaan tukea ikääntyneiden tai vammaisten työntekijöiden kaltaisten vaikeassa asemassa olevien ryhmien osallistumista talouselämään. ETSK kehottaa asianomaisia EU:n viranomaisia edistämään ja parantamaan työllisyystasoon ja työvoiman laatuun myönteisesti vaikuttavia, kysyntää kannustavia toimenpiteitä. Lisäksi komitea kehottaa kiinnittämään huomiota niihin esimerkkeihin ja tulevaisuudennäkymiin, jotka koskevat yritysten sosiaalisen vastuun roolia Lissabonissa asetettujen työllisyystavoitteiden saavuttamisessa. Sekä työnantajien että työntekijöiden on voitava hyötyä työnteon kannattavuuden parantamisesta. Näin ollen kysyntää kannustavat toimenpiteet edellyttävät tasapainoista, kaikkia hyödyttävää lähestymistapaa, joka antaa yhtäältä työnantajille mahdollisuuden keskittyä ydinliiketoimintaansa ja luoda työpaikkoja ja toisaalta työntekijöille mahdollisuuden löytää työpaikkoja, jotka tarjoavat työttömyyskorvauksia tai sosiaaliapua paremman tulotason ja varmistavat toimeentulon. Komitea on jo aikaisemmin todennut seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden vero- ja sosiaalietuusjärjestelmät tulisi laatia siten, että työntekijän kannattaa mennä työmarkkinoille sekä pysyä ja edetä niillä — — tällainen politiikka voi onnistua vain, mikäli siihen liitetään toimia, jotka lisäävät tarjolla olevien työpaikkojen määrää” (2).

2.4

Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiselle annettavan julkisen tuen tavoitteena on tukea perheitä niiden toteuttaessa tehtäviä, jotka ovat yhteiskunnan organisaation ja jatkumisen perustana. Erityisesti tähän sisältyy perheiden tukeminen niiden synnyttäessä, hoitaessa ja kasvattaessa lapsia sekä hoitaessa pääasiassa sairaita, vammaisia ja iäkkäitä huollettavia perheenjäseniä. Väestön ikääntyessä tähän liittyvällä politiikalla on yhä suurempi merkitys keinona kääntää syntyvyys nousuun.

2.5

On kuitenkin tärkeää, etteivät perhe-etuusjärjestelyt heikennä työnteon kannustimia. Joissakin maissa huollettavien perusteella maksettavat perhelisät on erotettu työttömyyskorvauksista, mikä auttaa vahvistamaan taloudellisia kannustimia työn vastaanottamiseksi. Erityisesti tämä koskee äitejä ja naisia, jotka hoitavat iäkkäitä sukulaisiaan. Kohtuuhintaisen lastenhoidon puuttumista kustannussyistä tai hankalien kulkuyhteyksien vuoksi pidetään keskeisenä esteenä vanhempien, varsinkin naisten töihin menolle. Sen vuoksi tuettuun, riittävään ja kohtuuhintaiseen lastenhoitoon on syytä suhtautua erittäin myönteisesti, sillä sen avulla voidaan edistää etenkin naisten osallistumista työelämään. Joissakin jäsenvaltioissa synnytysikäiset naiset ovat menettämässä kiinnostuksensa lasten hankkimiseen, sillä vanhemmuudesta naisille aiheutuvat henkilökohtaiset taloudelliset kustannukset ovat yksinkertaisesti liian suuret, millä on samanlaiset vaikutukset kuin jos työssäkäyviä äitejä verotettaisiin. Tällainen suhtautuminen saattaa olla kansallisen edun kannalta lyhytnäköistä, mutta sitäkin enemmän kyse on päätöksentekijöiden virheellisestä talouspolitiikasta. Päättäjät voisivat tehdä nykyistä enemmän syntyvyyden jatkuvan alenemisen pysäyttämiseksi Euroopassa varmistamalla, että naisten työllistymistä parannetaan taloudellisten ja ei-taloudellisten kannustimien avulla.

2.6

Ammatillinen ja alueellinen liikkuvuus on välttämätöntä talouden tehokkuuden kannalta. Onkin ryhdyttävä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että oikeudet lakisääteiseen eläketurvajärjestelmään ja ammatillisiin työeläkejärjestelmiin säilyvät työnantajan tai asuinpaikan vaihtuessa EU:n sisällä. On myös tärkeää varmistaa, että ensi kertaa työmarkkinoille tulevat sekä työntekijästä yrittäjäksi siirtyvät työntekijät saavat riittävästi tukea sosiaalisen suojelun järjestelmistä. Myös pakottavista syistä tapahtuvaa työvoiman liikkuvuutta voidaan rajoittaa elvyttämällä lamaantuneita paikallistalouksia sellaisten kumppanuuksien ja yksityisten ja julkisten investointien avulla, jotka maksimoivat paikallisten työmarkkinoiden toiminnan. Lisääntyvä ammatillinen liikkuvuus saattaa johtaa tietyn osaamisen häviämiseen joltakin maantieteelliseltä alueelta ja siirtymiseen toiselle alueelle, mutta toisaalta liikkuvuus antaa yksilöille mahdollisuuden muuttaa sinne, missä heidän osaamiselleen on todellista kysyntää ja missä heillä on mahdollisuus hyötyä sellaisesta teknologian siirrosta, joka tuo lisäarvoa heidän senhetkiseen osaamiseensa. Näin ollen liikkuvuuden ei voida katsoa merkitsevän ahtaassa mielessä pelkkiä menetyksiä, vaan kyseessä on tarvittavan osaamisen ja taitojen entistä tehokkaampi sijoittuminen sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

2.7

Fyysisistä ja henkisistä syistä johtuva työkyvyttömyys rajoittaa merkittävästi työvoiman tarjontaa erityisesti 50—60-vuotiaiden ryhmässä. Kyseinen ikäryhmä onkin työnteon kannattavuuden parantamista koskevan unionin strategian pääkohderyhmä. Joissain jäsenvaltioissa viidennes tai jopa neljännes 55—59-vuotiaista ja 60—64-vuotiaista saa työkyvyttömyysetuuksia. Tämä tosiasia on merkki nykypäivän työelämän huomattavasta rasittavuudesta sekä fyysisestä ja psyykkisestä kuluttavuudesta. Tätä työterveyteen liittyvää ongelmaa on pyrittävä torjumaan ennaltaehkäisevän työterveyshuollon ja terveydenhoidon avulla ja parantamalla työolosuhteita. Mikäli kyseessä ei ole täydellinen työkyvyttömyys vaan ainoastaan työkyvyn heikentyminen, ei kyseisen henkilön ole helppoa löytää itselleen työkykyään vastaavaa työtehtävää. Siksi on lisättävä tällaisten työpaikkojen tarjontaa, jotta myös työkykyrajoitteisille ihmisille voidaan antaa mahdollisuus. Useat henkilöt, jotka kärsivät tällaisesta piilotyöttömyydestä, harjoittaisivat kuitenkin mieluummin jotakin ansiotoimintaa, jos heillä vain on riittävästi työkykyä tallella. Jäsenvaltioiden tulee toteuttaa tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, etteivät työkyvyttömät joudu työttömyys- ja työkyvyttömyysetuuksien takia työttömyysloukkuun ja että sosiaalipoliittisten toimien eri osatekijät täydentävät toisiaan yhä paremmin työkyvyttömien eduksi. On kuitenkin otettava huomioon, että työkyvyttömyys sijoittuu työkykyä mittaavalle asteikolle, ja nykyisen ajattelun mukaan yhteiskunta määrittää, milloin yksilö on työkyvytön, sen sijaan että jokin fyysinen tai muu tekijä ratkaisisi asian omista lähtökohdistaan. Tässä yhteydessä komitea varoittaa sellaisista poliittisista toimista, jotka tahattomasti johtavat todellisen työttömyystason hämärtymiseen. Työkyvyttömiä on suojeltava ja heidän tarpeitaan on tuettava vastaisuudessakin, mutta samalla on erittäin tärkeää tiivistää yhteistyötä työkyvyttömyyden seuraamiseksi ja työkyvyttömyyspolitiikan hyvien käytänteiden vaihdon kehittämiseksi kaikissa jäsenvaltioissa. Lisäksi on tärkeää luoda avoimet puitteet sellaisten hyvien käytäntöjen ja myönteisten toimenpiteiden koordinoimiseksi, joilla voidaan edistää fyysisistä tai henkisistä syistä työkyvyttömien henkilöiden työllistymistä tai ryhtymistä itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi.

2.8

Ikääntyneiden työntekijöiden osalta voidaan todeta, että Tukholmassa kokoontunut Eurooppa-neuvosto asetti kunnianhimoisen tavoitteen, jonka mukaan 55—64-vuotiaiden työllisyysaste kohotetaan 50 prosenttiin (se oli 40,1 prosenttia vuonna 2002 ja 60—64-vuotiailla vain neljännes). Barcelonassa kokoontunut Eurooppa-neuvosto asetti jäsenvaltioille kunnianhimoiseksi lisätavoitteeksi nostaa eri toimenpitein työmarkkinoilta poistuvien työntekijöiden keskimääräistä ikää viidellä vuodella vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteiden saavuttaminen on välttämätöntä, joitta voidaan varmistaa sosiaalisen suojelun järjestelmien rahoituksen kestävyys ja taata tulevaisuudessa riittävät tulot eläkeläisille. Komitea pitää tavoitteenasettelua täysin asianmukaisena, mikäli työmarkkinat mahdollistavat myös ikääntyneiden työntekijöiden palkkaamisen ja mikäli ryhdytään erityistoimiin, joilla ikääntyneiden mahdollisuuksia työmarkkinoilla parannetaan kestävästi. Jos ikääntyneille sopivia työpaikkoja ei ole riittävästi, esitetty vaatimus johtaa työttömyyden kasvuun ja eläkkeiden leikkauksiin.

3.1

Sen lisäksi, että työnteon kannattavuuden parantaminen edellyttää kohdennettuja talouspoliittisia erityistoimia, myös asiaa koskeviin menettelyihin on syytä kiinnittää huomiota. Yksi uudistamista kaipaava kysymys on palkkatyön ennen eläkeiän saavuttamista jättävien työntekijöiden asema. Useissa jäsenvaltioissa esimerkiksi pitkään eläkemaksuja maksaneilla työntekijöillä voi olla oikeus siirtyä eläkkeelle ennen yleistä eläkeikää, mihin kuitenkin liittyy usein huomattavia taloudellisia haittoja. Kyseiset työntekijät voisivat mahdollisesti vielä antaa panoksensa talouselämään, ja heidän valintojaan tulisi helpottaa, erityisesti luomalla työmarkkinoilla ikääntyvien tarpeet huomioivat olosuhteet. Naisten varhainen poistuminen työmarkkinoilta ei aina ole vapaaehtoinen valinta, vaan liittyy usein naisten syrjintään työpaikoilla. Tämä vaikuttaa myös naisten eläkeoikeuksiin, sillä useimpien naisten työura on rikkonainen: he ovat usein äitiysvapaalla, hoitavat lapsia tai vanhuksia, työskentelevät ammattialojen eriytymisen vuoksi epävarmoilla ja huonosti palkatuilla naisvaltaisilla aloilla ja kärsivät sukupuolten välisistä palkkaeroista. Kaikki edellä mainitut tekijät lyhentävät työssäoloaikaa ja pienentävät eläkejärjestelmiin suoritettujen maksujen suuruutta, mikä heikentää naisten taloudellista asemaa heidän ollessaan eläkkeellä, jos he jättävät palkkatyön tavanomaista aikaisemmin. Köyhyyden naisvaltaistuminen on ollut jo pitkään huolen aiheena, ja Euroopan väestön ikääntyminen edellyttää kiireellisiä poliittisia toimia naisten taloudellisten mahdollisuuksien parantamiseksi heidän kaikissa elämänvaiheissaan. Merkittävä toimenpide eläkeoikeuksia laskettaessa olisi lasten hoitoajan huomioiminen nykyistä paremmin, sillä näin voitaisiin vähentää työelämässä mukana oleviin naisiin kohdistuvien haittatekijöiden vaikutuksia eläkeiässä.

3.2

Toinen asia, jossa tarvittaisiin asianmukaisia hallinnollisia uudistuksia julkisen tahon toimettomuuden sijaan, on sen varmistaminen, että pyrittäessä parantamaan työnteon kannattavuutta noudatetaan sukupuolten välisen tasa-arvon periaatetta. Joissakin uusissa jäsenvaltioissa harjoitetaan edelleen naisten pääsyä työmarkkinoille rajoittavaa talous- ja työllisyyspolitiikkaa, kun taas toisissa maissa on käytössä täydentäviä vero- ja sosiaalipoliittisia toimia, jotka edistävät naisten korkeaa työvoima-astetta. Aikaisemmin poikkeuksellisen korkeat naisten työllisyysasteet kyseisissä maissa ovat pienentyneet niiden siirtyessä markkinatalouteen. On tärkeää, että naispuolisten työntekijöiden korkeaa työvoima-astetta ei uhrata siksi, että unioniin liittyvien maiden taloudellisia rakenteita pyritään muuttamaan kiinnittämättä huomiota sukupuolikysymyksiin. Jäsenvaltioiden päätöksentekijöitä on kannustettava asettamaan etusijalle ne työntekijät, joille työnteon kannattavuuden parantaminen merkitsee suurinta haastetta, sen sijaan että jatkuvasti toimitaan ikään kuin kaikki työttömyydestä tai vajaatyöllisyydestä kärsivät ryhmät olisivat yhtä vaikeassa asemassa.

4.1

ETSK katsoo, ettei sosiaalisen suojelun keinojen hyödyntämisen tehostamisesta huolimatta ajatusta uusien vastaavien keinojen käyttöönotosta (ensimmäinen opetus) tule hylätä vaan pikemminkin syventää. Keinojen tulisi lisäksi täydentää toisiaan. Esimerkiksi nuorille suunnatut erittäin hajanaiset ja epäyhtenäiset järjestelmät eivät enää näytä vastaavan uutta tilannetta, eli kyseisen elämänvaiheen pidentymistä. Erityisesti nuorille suunnattujen sosiaalisen suojelun välineiden puuttuminen johtaa mm. siihen, että ikäryhmästä osa joutuu tekemään liian hätäisiä koulutusvalintoja ja aloittamaan työelämän tehtävissä, joihin ei vaadita ammattitaitoa. Tällä on raskaat rakenteelliset seuraukset, jotka vaikuttavat läpi koko elämän, minkä lisäksi asialla on positiivinen vaikutus sosiaalimenoihin. Lisäksi sellaisten elinikäiseen sosiaalisen suojeluun työelämässä soveltuvien uusien keinojen, joiden ansiosta henkilö voi siirtyä syrjäytymättä ja taloudellisesti turvatusti koulutus-, työ- ja omais- tai lastenhoitojaksojen välillä, puuttuminen haittaa huomattavasti liikkuvuutta ja joustavuutta työmarkkinoilla (kuudes opetus).

4.2

ETSK pitää erittäin tärkeänä, että huomiota kiinnitetään erityisesti sosiaalietuuksien ”aktivointiin” tähtäävien lukuisien jäsenvaltioiden aloitteiden keskipitkän aikavälin vaikutuksiin.

4.3

ETSK katsoo, että nyt on oikea aika laatia vahvoja Euroopan tason aloitteita (erityisesti työmarkkinaosapuolia varten laadittavia ja yhdessä niiden kanssa toteutettavia aloitteita), joiden tarkoituksena on edistää täydentävien sosiaalisen suojelun järjestelmien koordinointia. Kuten komissio huomauttaa, tällaisista järjestelmistä on tulossa tärkeä osa sosiaalista suojelua (seitsemäs opetus).

5.1

Komitea kehottaa Euroopan unionin jäsenvaltioita lähentämään niiden pyrkimyksiä parantaa työnteon kannattavuutta tekemällä palkkatyö taloudellisesti aidosti houkuttelevaksi vaihtoehdoksi työttömyyskorvauksiin tai sosiaaliapuun verrattuna puuttumalla kaikkiin palkkatyön tekemistä haittaaviin esteisiin. Jäsenvaltioiden on toimillaan mahdollistettava matalapalkkaisten ja vähän koulutettujen työntekijöiden työllisyys ja vältettävä köyhyys- ja työttömyysloukkuja. Tärkein jäsenvaltioiden edessä oleva kysymys niiden pyrkiessä parantamaan työn kannattavuutta onkin sellaisen yhteisen ja järkevän tason määrittäminen työmarkkinoille tuleville ja sieltä poistuville työntekijöille maksettaville tuille, että se vastaisuudessakin kannustaa ihmisiä pysymään työmarkkinoilla. Komitea erottaa toisistaan yhtäältä sellaiset poliittiset toimet, joiden tulokset hyödyttävät vähän koulutettuja henkilöitä nopeasti mutta vain tilapäisesti, ja toisaalta pidempiaikaisen investoimisen henkilöresursseihin, mikä on keskeisen tärkeää, jotta työnteko olisi pitkällä aikavälillä kestävästi kannattavaa etenkin kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville ryhmille.

5.2

Komitea korostaa yksityisten yritysten ja työnantajien erittäin laajoja mahdollisuuksia osallistua EU:n työllisyystavoitteiden saavuttamiseen. Olisi pyrittävä yksilöimään sellaisia työvoiman kysyntää koskevia toteuttamiskelpoisia poliittisia toimia, joiden tarkoituksena on muuttaa työnantajien käyttäytymistä tavalla, joka edistää uusien korkealaatuisten ja kannattavien työpaikkojen luomista kaikkialle Eurooppaan koskevien Lissabonin tavoitteiden saavuttamista. Komission tulisi tarjota todisteita ja levittää tietoa niistä tapauksista, joissa yritysten hyvät käytännöt ovat parantaneet työpaikkojen määrää ja laatua. Lisäksi onnistuneet tapaukset tulisi pyrkiä toistamaan.

5.3

Hyvien käytäntöjen tukemisen lisäksi innovaatioita, työvoiman tarjonnan lisäämistä ja mahdollisuutta pidempään työuraan Euroopan talouksissa on tuettava ottamalla käyttöön sanktiot työnantajien rankaisemiseksi asiattomasta käyttäytymisestä sukupuolesta, rodusta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai iästä johtuva syrjintä mukaan luettuna. Työelämässä tapahtuva syrjintä johtaa siihen, että lahjakkaita ihmisiä siirtyy ”maan alle” tai epävirallisen talouden piiriin, jossa tuottavuus on huono, koulutus- ja investointikannustimet heikot ja sosiaalinen suojelu olematonta. Tällainen epärationaalinen taloudellinen käyttäytyminen heikentää Euroopan taloudellista kilpailukykyä, minkä lisäksi se vie kansantalouksilta niiden kipeästi tarvitsemia verotuloja.

5.4

Näin ollen jäsenvaltioissa on sovellettava erinäisiä välineitä ja etuusjärjestelmiä, joita on tuettava vahvalla kansallisella koordinaatiolla työvoiman tarjontaa ja kysyntää koskevien välineiden tasapainottamiseksi. Etuuksien ja verojen yhteisvaikutukset kotitalouksien tuloihin on tasapainotettava ja arvioitava huolellisesti. Tällöin on kiinnitettävä erityishuomiota siihen, minkälaiset kannustusrakenteet ne luovat köyhiä kotitalouksia varten. Komitea on korostanut myös muiden toimenpiteiden, jotka koskevat mm. lastenhoitoa, joustavia työaikoja, irtisanomisturvaa, työvoiman liikkuvuutta ja koulutusmahdollisuuksia, keskeistä merkitystä kattavien poliittisten kehysten luomiseksi työnteon kannattavuuden parantamiselle.