52003DC0573

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE - Yhteisön toimintasuunnitelman kehittäminen ankeriaskannan hoitamiseksi

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto

2. Biologinen tausta

3. Ankeriaan kalastus

4. Kannan arviointi ja toiminnan tarve

5. Hoitotoimien oikeusperusta

5.1 Yhteisön toimintakehys

5.2Ankerias ja kansainvälinen laki

5.3 Ankeriaskannan hoito yhteisön vesipolitiikan puitteista annetun direktiivin näkökulmasta katsottuna

6. Hoitotoimenpiteet

6.1 Ankeriaan elvytysohjelma

6.2 Paikallisten suojelu- ja hoitotavoitteiden vahvistaminen

6.2.1. Poikastiheystavoitteet

6.2.2. Kannan vahvuutta koskevat tavoitteet

6.2.3. Kutuvaellukselle pääsyä koskevat tavoitteet

6.3 Tietojen kerääminen

6.4 Yhteisön lainsäädännön paikallisille toimille tarjoama tuki

6.5 Tekninen ja tieteellinen tuki paikallisille toimille

6.6 Kansainvälinen ulottuvuus

7. Kiireelliset toimet

8. Päätelmät

8.1 Komission toimet

8.1.1. Tavoitteiden asettaminen

8.1.2. Tilastotietojen parantaminen

8.1.3. Välittömästi toteutettavat kiireelliset toimet

8.1.4. Yhteisön ankeriaanhoitotoimien parempi koordinointi

8.1.5. Ankeriaskannan monenvälinen hoito

9. Varojen tarve

10. Toiminta-aikataulu

1. Johdanto

Ankerias (Anguilla anguilla) on kala, jota esiintyy makeassa ja murtovedessä lähes kaikkialla Euroopassa (myös Itämeressä ja Välimeressä) ja Pohjois-Afrikassa sekä Pohjois-Atlantin merivedessä. Ankerias vaeltaa halki Atlantin ja siihen liittyvien merien mannervesiin, missä sen levinneisyysalueen laajuudeksi arvioidaan noin 90 000 km2.

Ankeriasta hyödynnetään useimmissa Euroopan maissa ja sitä myös istutetaan ja viljellään. Ankerias ei siis ole tärkeä pelkästään luonnonrikkautena vaan myös taloudellisena luonnonvarana, jota Euroopan kalastajat ja kalankasvattajat hyödyntävät.

Lajin säilymistä koskeva huoli on viime vuosina kasvanut, ja tutkijat, hallintoviranomaiset ja jopa suuri yleisö ovat havainneet, että suojelu- ja hoitotoimenpiteet ovat selvästi tarpeen. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) suositteli lokakuussa 2002 julkaisemassaan raportissa ankeriaan elvytyssuunnitelman pikaista laatimista. ICES myös suositteli, että elvytyssuunnitelmaan otettaisiin sekä ankeriaan kaikkien kehitysvaiheiden hyödyntämistä vähentäviä että ankeriaan elinympäristöjä ennallistavia toimenpiteitä. Lisäksi ICES suositteli, että mikäli tällaisesta suunnitelmasta ei päästä sopimukseen, ankeriaan hyödyntämistä olisi vähennettävä niin paljon kuin mahdollista.

Nykyisellään suojelutoimenpiteitä toteutetaan niin yhteisön jäsenvaltioissa kuin yhteisöön kuulumattomissakin maissa kansallisella tasolla. Ankeriaan rajoja kunnioittamattomasta vaelluskäyttäytymisestä johtuen kansalliset toimenpiteet ovat kuitenkin riittämättömiä lajin suojelemiseksi asianmukaisella tavalla Euroopassa. Sen vuoksi on toimittava yhteisön tasolla.

Ankeriaan suojelu- ja hoitotoimenpiteet muodostavat hyvin laaja-alaisen kysymyksen. Biologiselta kannalta ankeriaan säilyminen riippuu sekä sen kaupallisesta hyödyntämisestä että sen luontaisten elinympäristöjen säilyttämisestä, joten on otettava huomioon niin ympäristönäkökohdat kuin kalastuksenhoidolliset kysymyksetkin. Oman lisäulottuvuutensa ongelmaan tuo kaupan mahdollinen vaikutus lajin säilymiseen. Myös eläinten terveyttä ja kansanterveyttä koskeva ulottuvuus on otettava huomioon.

Lähestymistapa noudattaa pääpiirteissään ICESin lausuntoa. Se sisältää joukon toimia, joiden avulla pyritään ankeriaskantojen laajamittaiseen elvyttämiseen tarkoituksenmukaisia paikallisia toimia ja tavoitteita käyttäen. Elvytys- ja hoitosuunnitelman pohjaksi tarvitaan vielä huomattavasti lisää tutkimustietoa ennen kuin se voidaan panna kokonaisuudessaan täytäntöön. Sen vuoksi komissio pyrkii tekemään pikaisesti päätöksen ennalta varautuvista toimenpiteistä, jotka pannaan nopeasti täytäntöön suunnitteilla olevan elvytyssuunnitelman valmistumista odotettaessa.

2. Biologinen tausta

Ankerias on katadrominen laji, mikä tarkoittaa sitä, että se elää makeassa vedessä mutta palaa mereen lisääntymään. Lajin elinkaarta ei ole vielä pystytty täysin selvittämään, mutta tähänastisten tutkimustulosten nojalla se näyttää seuraavanlaiselta: Ankeriaan toukat kehittyvät munista Sargassomeren kutualueilla ja muuttuvat (epämääräisen ja huonosti tunnetun ajelehtimisvaiheen jälkeen) pieniksi "lasiankeriaiksi", jotka saapuvat Euroopan jokiin ja jokisuistoihin. Lasiankeriaat nousevat vastavirtaan ja asettuvat laajoille alueille jokiin, järviin ja muihin vesistöihin samalla kun ne päättävät pelagisen vaellusvaiheensa ja muuttuvat "kelta-ankeriaiksi". Nämä voivat vaeltaa edelleen ja asuttaa vesistöalueet latvavesiä myöten. Ankerias elää suurimman ajan elämästään kelta-ankeriaana, ja tämä kasvuvaihe voi kestää 10-20 vuotta. Sen jälkeen kalan väri muuttuu kelta-ankeriaan ruskeankeltaisesta "hopea-ankeriaan" mustaksi ja hopeiseksi väritykseksi. Hopea-ankerias lakkaa syömästä ja aloittaa pitkän vaelluksensa alavirtaan kohti jokisuistoa ja merta, minkä jälkeen sen oletetaan vaeltavan kutualueille.

Viimeaikaisten geneettisten tutkimustulosten mukaan pitkään vallinnut käsitys, että yksi ainoa kuteva kanta lisääntyisi keskellä Atlanttia ja tuottaisi poikaset kaikkiin Euroopan jokiin, saattaa olla virheellinen. Tutkimuksissa on löydetty seuraavat kolme geneettisesti erillisiltä vaikuttavaa alaryhmää, vaikka kantojen identiteettiä koskeva tutkimus onkin vielä kesken:

- pohjoiseurooppalainen, joka vastaa islantilaisia kantoja,

- länsieurooppalainen, johon kuuluvat Välimeren, Länsi-Euroopan ja Itämeren kannat,

- eteläeurooppalainen, joka vastaa marokkolaisia ankeriaskantoja.

Näyttää joka tapauksessa siltä, että yhteisön alueita ja rannikkoja asuttaa yksi ainoa ankeriaskanta: länsieurooppalainen kanta.

3. Ankeriaan kalastus

Euroopassa harjoitetaan monenlaista ankeriaankalastusta ja muita ankeriaaseen kohdistuvia toimintoja, kuten istutusta ja vesiviljelyä. Monia näistä toiminnoista on harjoitettu jo kauan. Saalistiedot eivät ole kovin luotettavia, mutta eräiden epävirallisten arvioiden mukaan vuosittaiset saaliit olisivat 1990-luvulla olleet 30 000 tonnia vuodessa ja saaliiden ensimyynnin arvo noin 200 miljoonaa euroa. Ankeriaankalastukseen arvioidaan osallistuvan ainakin osa-aikaisesti 20 000-25 000 ihmistä. Monet näistä ovat muita kuin ammattikalastajia.

Kalastusta harjoitetaan eri puolilla Eurooppaa, ja se kohdistuu ankeriaan eri kehitysvaiheisiin: lasiankeriasta kalastetaan kausiluonteisesti, kelta-ankeriasta ympärivuotisesti ja hopea-ankeriasta kausiluonteisesti. Valtamerellä ei kohdennettua ankeriaankalastusta harjoiteta, mutta jokisuilla, rannikkoalueiden murtovesissä ja makeissa sisävesissä kalastusta harjoitetaan monin eri tavoin. Käytetyt pyydykset ovat moninaiset. Myös ankeriaan kaupan pitämisellä on monia muotoja, mutta se on yleensä varsin hajanaista; pieniä määriä myydään monissa eri paikoissa, mistä johtuen kalastusta on vaikea seurata ja valvoa. Kaikissa unionin jäsenvaltioissa on olemassa ankeriaan kuluttajamarkkinat, jotka tosin eroavat toisistaan suuresti ankeriaan halutun koon osalta. Pääasialliset markkinat ovat Alankomaissa ja Saksassa.

Tehokasta vesiviljelyä on harjoitettu jo puoli vuosisataa, ja kasvu on viime vuosikymmeninä ollut vakaata. Tällä hetkellä vuosituotanto ylittää 10 000 tonnia. Ankeriaan viljely perustuu vielä luonnonvaraisten lasiankeriaiden saantiin, koska keinotekoinen lisääntyminen epäonnistuu varhaisessa toukkavaiheessa. Sen vuoksi vesiviljely muodostaa nykyisellään yhden tavan hyödyntää luonnonvaraista ankeriaskantaa. Myös lasiankeriaiden vienti Euroopan ulkopuolisiin maihin on tärkeä taloudellisen toiminnan muoto.

Istutus on sekin perinteinen menettely, jota harjoitetaan useimmissa yhteisön jäsenvaltioissa; joissakin tapauksissa sitä on harjoitettu jo 1800-luvulta lähtien. Istutukset perustuvat luonnonvaraisten ankeriaiden pyyntiin yhtäällä ja vapauttamiseen toisaalla. Useimmiten istutustoimintaa harjoitetaan lasiankeriailla, mutta tarkoitukseen voidaan käyttää myös kelta-ankeriaita. Istutusmäärät ovat viime aikoina pudonneet, koska lasiankeriaat ovat vähentyneet. Koko lasiankeriassaaliista arvioidaan istutuksiin käytettävän nykyisin noin viisi prosenttia.

4. Kannan arviointi ja toiminnan tarve

Ankeriaskannan tuoreimman arvion on tehnyt ICESin ja EIFACin ankeriastyöryhmä lokakuussa 2002 [1]. ICES katsoo, että kanta on turvallisten biologisten rajojen ulkopuolella ja ettei kalastus ole viime vuosina ollut kestävää [2]. Rekryyttien määrä on vähentynyt vuodesta 1980 lähtien ja saavuttanut kaikkien aikojen alhaisimman tasonsa vuonna 2001. Tuoreet tiedot osoittavat, ettei vuoden 2002 osalta ole parannusta odotettavissa. Sekä poikasten että vanhempien ankeriaiden kalastuskuolevuus on korkea monissa vesistöissä. Myös muilla ihmisen aiheuttamilla tekijöillä (elinympäristöjen tuhoutuminen, saasteet ja tautitartunnat) on ollut kantaan haitallisia vaikutuksia, jotka voivat olla suuruudeltaan verrattavissa kannan hyödyntämiseen.

[1] Report of the ICES/EIFAC Working Group on Eels (ICESin ja EIFACin ankeriastyöryhmän raportti). ICES C.M. 2003/ACFM:06.

[2] Report of the ICES Advisory Committee on Fishery Management, 1998 (ICESin neuvoa-antavan kalatalouskomitean kalastuksenhoitoraportti vuodelta 1998). ICES Coop. Res. Rep. No. 229.

ICES ei voi määritellä koko kantaa koskevia hoitotavoitteita. Sellaiset tavoitteet olisi määriteltävä kansainvälisellä tasolla, ja niiden tulisi koskea kannan koko mantereen laajuista esiintymisaluetta.

ICESin neuvoa-antavan kalatalouskomitean (lokakuu 2002) lausunnossa todetaan seuraavasti: "ICES suosittelee kansainvälisen elvytyssuunnitelman laatimista koko kannalle. Elvytyssuunnitelmaan olisi otettava sekä ankeriaan kaikkien kehitysvaiheiden hyödyntämistä vähentäviä että ankeriaan elinympäristöjä ennallistavia toimenpiteitä. ICES suosittelee, että ankeriaan hyödyntämistä vähennettäisiin niin paljon kuin mahdollista, kunnes tällaisesta suunnitelmasta päästään sopimukseen ja suunnitelmaa aletaan toteuttaa." Lisäksi ICES totesi seuraavaa: "Kannan elvyttämiseksi tarvitaan kiireellisiä toimia. Ankeriaankalastuksessa tarvitaan koordinoituja kalastuksenhoitotoimia pyyntialueilla ja korkeampaa, laajalle ulottuvaa moninaista toimivaltaa. Koordinoimattomat hoitotoimet erillisillä alueilla tuskin johtavat kannan elpymiseen. Ankeriaan elinkaaren pituudesta johtuen kuluu 5-20 vuotta ennen kuin myönteisiä tuloksia on odotettavissa."

Elvytyssuunnitelmassa voidaan käyttää erilaisia keinoja. Kattava esitys tällaisista ankeriasta koskevista kalastuksenhoitokeinoista sisältyy ICESin ja EIFACin ankeriastyöryhmän lokakuussa 2001 hyväksyttyyn raporttiin [3].

[3] Report of the ICES/EIFAC Working Group on Eels (ICESin ja EIFACin ankeriastyöryhmän raportti). ICES C.M. 2002/ACFM:03.

Ankeriaskanta on vakavasti uhattuna, kuten viime aikojen erittäin alhainen rekryyttien määrä osoittaa. Lisäksi ankeriaan (erityisesti lasiankeriaan) korkeasta hinnasta johtuen taloudelliset syyt kannustavat jatkamaan kalastusta niin kauan kuin rekryyttejä on jäljellä. Rekrytoinnin ja kudun väliin jäävä pitkä aikaväli vaikuttaa myös siihen, että kannattavaa kalastusta voidaan harjoittaa vielä silloinkin kun kanta on jo erittäin uhanalaisella tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että ankeriaskanta on erittäin suuressa vaarassa.

Kaikki tämä osoittaa kiireellisten hoitotoimien olevan välttämättömiä. Se on myös varovaisuusperiaatteen mukaista, eli kun riski on suuri, tarvitaan kiireellisiä suojelutoimenpiteitä. Monilla alueilla nopein ja tehokkain toimenpide ankeriaan eloonjäämisen lisäämiseksi on vähentää kalastusta, kun taas ympäristöä koskevien parannusten tulokset ovat nähtävissä vasta useamman vuoden kuluttua.

5. Hoitotoimien oikeusperusta

5.1 Yhteisön toimintakehys

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 2371/2002 1 artiklassa vahvistetaan yhteisön toimenpiteille hyvin laaja soveltamisala kalastuksenhoidon alalla myös jäsenvaltioiden alueella. Asetuksen 3 artiklan b kohdan elollisten vesiluonnonvarojen määritelmä rajoittaa sen katadromisten lajien osalta siihen aikaan, jonka nämä lajit elävät meressä. Tällainen määrittely näyttäisi sulkevan ankeriasta sen makean veden elämän aikana koskevat hoitotoimenpiteet asetuksen (EY) N:o 2371/2002 soveltamisalan ulkopuolelle.

On täysin riittämätöntä, jos yhteisön hoitotoimenpiteet koskevat ankeriasta ainoastaan sen merielämän aikana, koska useimmat ihmisen ankeriasta koskevista toimista toteutetaan makeassa vedessä. Tässä yhteydessä on todettava, että asetuksen (EY) N:o 2371/2002 henki on saattaa kaikki elolliset vesiluonnonvarat, katadromiset lajit mukaan luettuina, yhteisön toiminnan piiriin silloin kun ja siellä missä se on tarpeen. Tältä kannalta katsottuna neuvoston asetus (EY) N:o 2371/2002 ei komission mielestä muodosta estettä ankeriaskannan hoidolle yhteisön tasolla myöskään ankeriaan makean veden elämän aikana.

Yhteisön ankeriaskannan hoitoa koskeva toimivalta voidaan johtaa suoraan EY:n perustamissopimuksesta (erityisesti sen 37 artiklasta). Selkiinnyttääkseen asiaa koskevia säädöksiä komissio aikoo kuitenkin ehdottaa asetuksen (EY) N:o 2371/2002 3 artiklan b kohdan elollisia vesiluonnonvaroja koskevaan määritelmään muutosta, jolla poistetaan katadromisten lajien osalta sanat "sinä aikana, jonka ne elävät meressä".

5.2Ankerias ja kansainvälinen laki

Katadromisiin lajeihin sovelletaan kansainvälisessä lainsäädännössä erityismenettelyä: Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksessa on erityinen artikla (67 artikla), jossa säädetään näiden lajien hoitoon sovellettavista yleisperiaatteista. Nämä periaatteet (jotka ovat erilaiset kuin paikallisiin lajeihin, laajasti vaeltaviin lajeihin anadromisiin lajeihin jne. sovellettavat periaatteet) ovat lyhyesti sanottuna seuraavat:

* rannikkovaltio on vastuussa hoitotoimista, mutta valtioilla, joiden yksinomaisen talousvyöhykkeen kautta kanta vaeltaa, on velvollisuus päästä sopimukseen hoitotoimenpiteistä;

* kalastus aavalla merellä on kielletty;

* vaeltavien kalojen saapumis- ja poistumismahdollisuudet on turvattava.

Nämä tekijät osoittavat, että kalastuksenhoidossa tarvitaan valtioiden välistä yhteistyötä. Ne myös tuovat mukaan tärkeän kansallisista rajoista riippumattoman ympäristötekijän: on huolehdittava siitä, ettei joista tule esteitä (saastumisen tai rakentamisen myötä) lajin vaelluksille sen luontaisessa elinympäristössä.

Toukokuussa 2004 tapahtuvan yhteisön laajentumisen jälkeen suurin osa ankeriaan Euroopassa asuttamista vesistöalueista kuuluu yhteisöön. Näiden vesistöjen rantavaltioiden joukossa on kuitenkin vielä joitakin yhteisöön kuulumattomiakin maita. Sen vuoksi ankeriaskannan hoito on annettava monenvälisten elinten tehtäväksi. Luvussa 6.6 kuvataan joitakin mahdollisia lähestymistapoja monikansallisten hoitotoimenpiteiden käyttöön ottamiseksi.

5.3 Ankeriaskannan hoito yhteisön vesipolitiikan puitteista annetun direktiivin näkökulmasta katsottuna

Yhteisön vesipolitiikan puitteista annettu direktiivi 2000/60/EY [4] on lainsäädäntökehys kaikkien vesivarojen, kuten jokien, järvien, pohjavesien, jokisuiden vaihettumisalueiden ja rannikkovesien, laadun suojelemiseksi ja parantamiseksi Euroopan unionin alueella. Direktiivi julkaistiin ja se tuli voimaan joulukuussa 2000. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä vuoden 2003 loppuun mennessä. Sen jälkeen on vielä tehtävä paljon ennen kuin päästään siihen, että kaikkien Euroopan vesien tila on hyvä vuoteen 2015 mennessä.

[4] EYVL L 237, 22.12.2000, s. 1-72.

Yksi direktiivin avaintekijöitä on vesipiirien hoitosuunnitelmien käyttöön ottaminen Euroopan laajuisesti ja useiden valtioiden alueella olevien vesistöalueiden hoidon kansainvälinen yhteensovittaminen.

Yhteisön vesipolitiikan puitteista annettu direktiivi edistää ankeriasta koskevan toimintasuunnitelman tavoitteiden saavuttamista monilta osin ja erityisesti seuraavista syistä:

- se tarjoaa mahdollisuuden ottaa ankerias mukaan lajina, joka on hyvän ekologisen tilan indikaattori suhteessa joen esteettömyyteen, toisin sanoen biologisen laadun osatekijänä,

- se parantaa toimenpideohjelmansa kautta joen esteettömyyttä,

- se lisää vesistöalueen mittakaavassa tietoa ankeriaan vaelluksellaan kohtaamista esteistä,

- ankeriasta koskevien toimintaohjelmien tavoitteiden asettelussa ja täytäntöönpanossa voidaan käyttää hoitojärjestelmää ja vesistöalueen viranomaisia.

6. Hoitotoimenpiteet

6.1 Ankeriaan elvytysohjelma

Kuten edellä todettiin, ankeriasta kalastetaan monilla erillisillä alueilla eri puolilla Eurooppaa sen elinkaaren eri vaiheissa. Kyseessä on biologisesti uhanalainen kanta, joka vaatii kiireellisiä hoitotoimia, jotta kannan elpyminen voitaisiin turvata. Se merkitsee sitä, että on toteutettava suuri joukko paikallisia toimenpiteitä, joilla parannetaan ankeriaan kasvuedellytyksiä ja aikuisten ankeriaiden pääsyä vaeltamaan takaisin kutualueille. Paikallisilla toimenpiteillä on aina hintansa, johtuupa se sitten kalastuksen vähentämisestä tai ympäristön parantamiseen suunnatuista investoinneista. Kustannukset aiheutuvat näin ollen hyvin monista erilaisista paikallisista toimista.

Vaikka kustannukset ovatkin paikallisia ja vaihtelevia, ankeriaan vaellukselle pääsyn parantamisesta johtuva hyöty ilmenee kutevan biomassan lisääntymisenä ja lopulta lasiankeriaan rekrytoitumisen lisääntymisenä. Tästä hyötyvät kaikki ympäri Eurooppaa ja sen lähialueita.

Yhteisön on kyettävä laatimaan nopeasti hoitosuunnitelma, joka takaa, että paikallisilla toimenpiteillä saavutetaan pysyviä tuloksia eri vesistöalueilla niin jäsenvaltioissa kuin niiden naapurimaissakin. Tässä ankeriaskannan hoitojärjestelmässä kaikkien alan toimijoiden olisi annettava panoksensa kannan elvyttämiseen; nämä panokset olisi ilmaistava määrällisinä ja ne olisi jaettava tasapuolisesti.

Nykyiset tiedot ankeriaskannoista ja niiden hoidosta ovat kuitenkin riittämättömät tällaisen järjestelmän kehittämisen perustaksi. Yhteisön on sen vuoksi luotava perusta tällaiselle hoitojärjestelmälle ja toteutettava samanaikaisesti eräitä kiireellisiä kannan elpymistä edistäviä toimenpiteitä.

Ankeriasta koskevien hoitotoimenpiteiden ensisijaisesti paikallisesta luonteesta johtuen yhteisön ei ole aiheellista osallistua yksityiskohtaisten toimien täytäntöönpanoon. Komission käsityksen mukaan vastuu ankeriaskannan paikallisten hoitotavoitteiden saavuttamisesta ja tavoitteiden saavuttamiseen käytettävien välineiden valinnasta kuuluu jäsenvaltioille.

Yhteisö on kuitenkin vastuussa seuraavista asioista:

* ankeriaskannan hoitoa koskevien tavoitteiden asettaminen ankeriaan elinkaaren eri vaiheiden osalta;

* toteutettavia toimenpiteitä koskevien tietojen keruu ja niiden vaikutuksista raportoiminen;

* yhteisön tason toimenpiteiden ehdottaminen silloin kun niillä voidaan tukea paikallisia toimenpiteitä;

* tieteellisen ja teknisen avun tarjoaminen paikallisten toimenpiteiden tueksi;

* ankeriaansuojelun kansainvälinen ulottuvuus.

Näitä näkökohtia tarkastellaan seuraavassa yksityiskohtaisemmin. Joitakin kiireellisiä toimenpiteitä, jotka voitaisiin ottaa käyttöön varotoimenpiteinä, käsitellään luvussa 7.

6.2 Paikallisten suojelu- ja hoitotavoitteiden vahvistaminen

Ankeriaan elinkierrossa on kolme enemmän tai vähemmän erillistä vaihetta, joista jokaisessa esiintyy erilaista kuolevuutta ja erilaisia painetekijöitä. Lasiankeriaat saapuvat jokisuihin tietyn lyhyen kauden aikana, niitä saatetaan pyytää paikallisesti ja ne kohtaavat esteitä vaelluksellaan ylävirtaan. Kelta-ankeriaiden uhkana ovat pitkän aikaa paikalliset kalastustoimet ja elinympäristön huonontuminen, mutta tässä vaiheessa ne pysyvät pääsääntöisesti paikallaan, eivätkä vaellusesteet ole niiden kiusana. Hopea-ankeriaat joutuvat kohtaamaan jokivaelluksellaan esteitä, ja uhkana on myös niihin kohdistettu kalastus.

Komissio katsoo, että tarvitaan kolmenlaisia tavoitteita, jotka liittyvät kuhunkin elinkaaren kolmesta vaiheesta. Yhteisön lainsäädännössä olisi vahvistettava näille tavoitteille vähimmäisvaatimukset, joita voidaan mukauttaa tuottoisimpien vesistöalueiden osalta ja joihin voidaan myöntää poikkeuksia vesistöalueilla, joilla kuolevuus on hyvin alhainen. Tavoiteparametrien arvot vahvistetaan sen jälkeen kun on saatu ICESin ja EIFACin asiaa koskevat tieteelliset lausunnot.

Näiden tavoitteiden lisäksi olisi katsottava, että joen esteettömyyden ylläpitäminen on hyvään ekologiseen tilaan vaikuttava tekijä yhteisön vesipolitiikan puitteista annetun direktiivin yhteydessä. Tämä voitaisiin toteuttaa ankeriaan kaikkien kehitysvaiheiden vapaana vaellusmahdollisuutena joen eri alueilla.

6.2.1. Poikastiheystavoitteet

Jotta vesistöalueiden ankeriaantuotantomahdollisuudet saadaan käyttöön, on olennaista varmistaa, että riittävä määrä lasiankeriaita pääsee vesistön yläjuoksulle. Yhteisön olisi vahvistettava vuotuinen poikastiheystavoite, joka ilmaistaan lasiankeriaiden lukumääränä ankeriaalle soveltuvan elinympäristön hehtaaria kohti. Tätä käytettäisiin kaikkien vesistöalueiden tarvittavien lasiankeriasmäärien vahvistamisessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi toteutettaviin paikallisiin hoitotoimiin kuuluisivat seuraavat:

* paikallisen lasiankeriaankalastuksen säätely, jotta riittävä määrä lasiankeriaita pääsee eteenpäin;

* kalateiden rakentaminen patoihin, jotta kasvuankeriaat pääsevät vaeltamaan ylävirtaan.

* läheisistä jokisuistoista peräisin olevia lasiankeriaita käyttäen tehdyt istutukset.

6.2.2. Kannan vahvuutta koskevat tavoitteet

Kun vesistöön on saatu riittävä määrä lasiankeriaita, on huolehdittava, että kelta-ankeriaiden kannan kuolevuus pysyy tarpeeksi alhaisena, jotta kanta pystyy tuottamaan riittävän määrän hopea-ankeriaita. Kelta-ankeriaiden korkean biomassan ylläpitäminen ei vielä riitä takaamaan hopea-ankeriaiden tuotantoa, jos korkea biomassa johtuu kannan vahvuudesta mutta laskee sitten korkean kalastuskuolevuuden vuoksi. Jos korkea biomassa on peräisin nuorista kaloista, joihin kohdistuu voimakas kalastuspaine, tuloksena ei välttämättä ole lisää hopea-ankeriaita. Paikallisiin toimiin kannan vahvuutta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi voisivat kuulua seuraavat:

* paikallisen kalastuksen rajoittaminen rauhoitusaikoja, rauhoitusalueita, pyydystyyppirajoituksia ja paikallisia kalastuslupajärjestelyjä käyttäen;

* alamittojen vahvistaminen;

* elinympäristöjen muokkaaminen, laajentaminen ja parantaminen;

* istutukset vesiviljelystä peräisin olevia ankeriaita käyttäen.

Kelta-ankeriasta esiintyy myös joillakin rannikkoalueilla. Myös näitä populaatioita varten olisi mahdollisuuksien mukaan laadittavat tavoitteet.

6.2.3. Kutuvaellukselle pääsyä koskevat tavoitteet

Lajin säilymisen kannalta ankeriasta koskevien hoitotoimien päätavoitteena on oltava, että riittävä määrä hopea-ankeriaita pääsee kutuvaellukselle. Vahva kelta-ankeriaskanta ei edistä ankeriaan säilyttämistä, jos sukukypsät kalat eivät pääse vaeltamaan kutualueilleen. Eräs Alankomaissa tehty tutkimus [5] esimerkiksi osoittaa, että naarasankeriaista vain yksi seitsemästäsadasta selviytyy hengissä jokivaelluksestaan mereen ja että hopea-ankeriaiden kalastuskuolevuus on korkea. Tutkimuksen mukaan kalastuksen osuus hopea-ankeriaiden kuolevuudesta on 97 %. Komission mielestä on välttämätöntä vahvistaa tavoitteet, jotka koskevat hopea-ankeriaiden selviytymistä "hopeoitumisvaiheesta" merivaellukselle.

[5] Aal, de stand van zaken (Ankeriaskantojen nykytila). Dekker et al., (2002) Ministerie van Landbouw, Natuurbeheer en Visserij, Directie Visserij, Den Haag, Netherlands.

Paikallisiin toimiin näiden tavoitteiden saavuttamiseksi voisivat kuulua seuraavat:

* hopea-ankeriaiden sisävesistä mereen pääsystä huolehtiminen;

* joidenkin hopea-ankeriaiden pyyntiin erityisen hyvin soveltuvien pyydysten (esim. rysien) kieltäminen;

* ankeriasteiden rakentaminen patojen ja voimalaitosten yhteyteen.

6.3 Tietojen kerääminen

Edellä mainitut tavoitteet ovat hyödyllisiä välineitä vain, jos kulloisetkin olosuhteet voidaan mitata suhteessa näihin tavoitteisiin. Jotta seurantaa voitaisiin harjoittaa, komissio aikoo asiaa koskevan lausunnon saatuaan ehdottaa kattavaa ankeriasta koskevien tietojen keruujärjestelmää yhteisön tasolla. Se sisältäisi mm. seuraavat tiedot:

* saaliit kunkin kalastuksen ja vesistöalueen osalta;

* pääsy kustakin kehitysvaiheesta seuraavaan;

* rekrytointien määrä;

* joen esteettömyyden määrittäminen ankeriaan vaellusten suhteen;

* ankeriasjokien kartoitus sekä elinympäristöjen kuvaus ja arviointi;

* saalistuksen ja ekosysteemin vaikutukset.

Tiedonkeruujärjestelmästä laaditaan erittäin kustannustehokas paikallisviranomaisten taloudellisten kustannusten minimoimiseksi. Tiedonkeruujärjestelmään voi sisältyä sopimuspohjaisia tutkimusprojekteja, joissa esim. käytetään hopea-ankeriaan vaelluksen satelliittiseurantaan ankeriaaseen kiinnitettyä määräajan kuluttua pintaan ponnahtavaa tallentavaa lähetintä.

6.4 Yhteisön lainsäädännön paikallisille toimille tarjoama tuki

Kuten edellä todettiin, suurin osa ankeriasta koskevista hoitotoimenpiteistä on pantava täytäntöön paikallisella tasolla (vesistöalueen tasolla), ja tavoitteiden saavuttamiseksi käytettävien keinojen valinnan olisi myös oltava mahdollisimman usein paikallista. Joidenkin toimenpiteiden täytäntöönpano voidaan kuitenkin toteuttaa tarkoituksenmukaisella tavalla vain yhteisön tasolla (esimerkiksi kaupan pitämiselle vahvistettava alamitta). Joitakin toimenpiteitä, joiden toteuttaminen voisi olla suotavaa useimmilla alueilla, voitaisiin soveltaa osana yhteisön lainsäädäntöä (esim. ankeriasteiden rakentaminen uusiin patoihin, ankeriaskaupan luvanvaraistaminen tai hopea-ankeriaaseen kohdennetun kalastuksen kieltäminen).

Myös yhteisön ympäristöpolitiikka voi lisätä kutuvaellukselle pääsevien ankeriaiden määriä vähentämällä vesien saastumista sekä suojelemalla ja parantamalla tiettyjä luonnonalueita. Jotta kalastustoimenpiteiden mahdollisia vaikutuksia ankeriaskantaan voitaisiin arvioida paremmin, on arvioitava myös ympäristön tilan paranemisen aikaansaama vaikutus. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole syytä tehdä päätöksiä etukäteen tämänkaltaisista lisätoimenpiteistä muutoin kuin toteamalla, että yhteisön toimien soveltamisala on vielä avoin.

Joillakin alueilla laajamittainen lasiankeriaiden laiton pyynti on suuri ongelma, koska toiminta on laajempaa kuin laillinen kalastus. Komissio harkitsee lupamenettelyn ja kauppaa koskevien toimenpiteiden käyttämistä lasiankeriaankalastuksen rajoittamiseksi ja säätelemiseksi tehokkaammalla tavalla.

Siellä missä ankeriaskantojen suojelemiseksi otetaan käyttöön rajoituksia, komissio harkitsee ehdotusta taloudellisen tuen maksamiseksi asianomaisille kalastajille joko alalta poissiirtymiseen tähtäävää uudelleenkoulutusta varten tai toiminnan uudelleensuuntaamiseen (esim. lasiankeriaiden istutustoimintaan).

6.5 Tekninen ja tieteellinen tuki paikallisille toimille

Viimeaikaisissa alan toimijoiden, hallintoviranomaisten ja tutkijoiden kuulemisissa on osoittautunut, että useissa jäsenvaltioissa on toteutettu erilaisia ankeriaansuojelutoimenpiteitä. Niitä koskevat tiedot eivät kuitenkaan ole helposti saatavissa, vaikka tällaisten kokeilujen tulokset olisivat kaikille tarpeellisia ja arvokkaita. Tällaisten toimenpiteiden tulosten kokoaminen ja julkaiseminen yhteisön tasolla olisi avuksi paikallisviranomaisille, jotka suunnittelevat ja toteuttavat uusia hoitotoimenpiteitä.

Parhaat puitteet vesistöalueiden hallintoviranomaisten toimien koordinoimiseksi yhteisön tasolla tarjoavat yhteisön vesipolitiikan puitteista annetussa direktiivissä säädetyt hoitosuunnitelmat ja vesipiiriviranomaiset. Lisäksi voidaan kuitenkin tarvita myös muita yhteisön tason toimia, joilla voidaan huolehtia ankeriasta useilla eri vesistöalueilla koskevista kysymyksistä. Tällaisia toimia ovat muun muassa:

* hoitotoimenpiteitä koskevien tieteellisten lausuntojen hankkiminen koordinoidusti;

* hoitotoimenpiteiden ja valtioiden välisen valvonnan koordinoiminen;

* hoitotoimenpiteistä saatujen kokemusten jakaminen.

6.6 Kansainvälinen ulottuvuus

Vuonna 1957 FAO:n alaisuuteen perustettu Euroopan sisävesikalastuskomissio (EIFAC) saattaisi yhdessä ICESin ja Välimeren yleisen kalastusneuvoston (GFCM) kanssa olla sopiva elin antamaan tieteellisiä lausuntoja. Koska EIFAC on nykyisellään tieteellinen ja neuvoa-antava järjestö, olisi harkittava mahdollisuutta perustaa hallinnoinnista vastaava elin FAO:n alaisuuteen.

Koska monet vesistöalueet ulottuvat useiden jäsenvaltioiden alueelle, edellä kuvattujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää joissakin tapauksissa koordinoitua toimintaa kahden tai useamman jäsenvaltion välillä. Tavoitteiden saavuttamista koskevat velvoitteet koskevat kaikkia jäsenvaltioita, jotka harjoittavat ankeriaankalastusta useamman valtion alueelle ulottuvilla vesistöalueilla, mutta tavasta, jolla velvoitteet täytetään, on keskusteltava ja neuvoteltava jäsenvaltioiden muodostamissa pienryhmissä. Tällaiset keskustelut voitaisiin käydä neuvoa-antavan kalatalous- ja vesiviljelykomitean alaryhmissä. Myös kolmannet maat harjoittavat ankeriaankalastusta, ja Pohjois-Afrikan maat ovat osoittaneet huomattavaa kiinnostusta, Venäjä ja Norja vähäisemmässä määrin nekin. Myös Islannissa ja Färsaarilla harjoitetaan kalastusta, joka olisi otettava huomioon. Näissä tapauksissa jaettuja kantoja koskevia voimassa olevia alueellisia kalastuksenhoitojärjestelyitä olisi laajennettava koskemaan myös ankeriasta. Sopivia foorumeita tällaisille keskusteluille olisivat Välimeren yleinen kalastusneuvosto (GFCM) sekä kahdenvälisistä sopimuksista Venäjän ja Norjan kanssa käytävät neuvottelut. Komissio käynnistää ankeriasta koskevien kalastuksenhoitoaloitteiden kehitystyön näillä foorumeilla vuoden 2004 kuluessa.

Ottaen huomioon ankeriaan esiintymisalueen valtamerellä ja sen oletetun kutualueen Sargassomerellä komissio tarkkailee kaikkia näiden alueiden ympäristömuutoksia, jotka saattaisivat vaikuttaa ankeriaan kudun ja rekrytoitumisen onnistumiseen. Seurannan alueella olisi tapahduttava yhteistyössä Yhdysvaltojen ja muiden asianomaisten maiden kanssa, minkä vuoksi yhteistyömahdollisuuksia alueella pyritään kehittämään.

7. Kiireelliset toimet

ICESin tieteellinen lausunto osoittaa selvästi, että nykyinen tilanne on siinä määrin huolestuttava, että ankeriaan hyödyntäminen olisi vähennettävä mahdollisimman alhaiselle tasolle siihen saakka kun elvytyssuunnitelma saadaan laadittua. Komissio hyväksyy näkemyksen ja kehottaa jäsenvaltioita osallistumaan työhön, jossa tarkastellaan, mitä kiireellisiä toimia olisi syytä soveltaa yhteisön tasolla. Tarkasteltavia toimia ovat mm. ICESin mainitsemat toimet, eli:

* tietyillä alueilla tai tiettyjen kehitysvaiheiden kalastamisen kieltäminen;

* suurimmat sallitut saaliit;

* teknisiä toimenpiteitä koskevat asetukset;

* alamitat;

* rauhoitusajat;

* rauhoitusalueet;

* kalastajakohtaiset kalastusluvat;

* kannan alueellinen vahvistaminen istutuksin;

* elinympäristöjen ennallistaminen.

Komission näkemyksen mukaan näistä toimenpiteistä tärkein on hopea-ankeriaan kutuvaellukselle pääsymahdollisuuksien maksimointi. Tällä toimenpiteellä voidaan suurimmalla todennäköisyydellä lisätä ankeriaan rekrytoitumista kutukantaan. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi komissio ottaa pikaisesti käsittelyyn seuraavat kysymykset:

* sellaisen kalastustoiminnan kieltäminen, jossa hopea-ankeriaan saaliiksi joutuminen on todennäköistä;

* hopea-ankeriaan alavirtaan vaeltamisen helpottaminen.

Sen jälkeen toteutetaan toimia, joilla pyritään varmistamaan, että riittävä määrä kelta-ankeriaita selviää hengissä niihin kohdistuvasta kalastuksesta ja että niillä on riittävästi asianmukaisia elinympäristöjä asuttavinaan. Seuraavaksi on tarkasteltava kysymystä, miten varmistetaan kelta-ankeriaan elinympäristöjen riittävä lasiankeriastiheys. Tämä toimintajärjestys on valittu siksi, että on erittäin epävarmaa, mitä hyötyä lasiankeriaankalastuksen vähentämisestä olisi, jos kelta-ankeriastiheyden sietokyky on jo saavutettu tai jos hopea-ankeriaan kutuvaellukselle pääsyn mahdollisuudet ovat mitättömät.

8. Päätelmät

Komission menettelytapana ankeriaskannan hoidossa on vahvistaa ankeriasta koskevat yleiset hoitotavoitteet ja tehdä ehdotuksia säädöksiksi, joilla vastuu näiden tavoitteiden saavuttamisesta sälytetään jäsenvaltioille. Sen lisäksi komissio auttaa kehittämään vakiomuotoisia tiedonkeruujärjestelmiä, joiden avulla voidaan seurata kantojen tilaa suhteessa tavoitteisiin. Komissio jatkaa myös ankeriasta koskevan koordinoinnin, tiedotuksen ja tutkimuksen parantamiseen liittyviä toimenpiteitä. Neuvoa-antava kalatalous- ja vesiviljelykomitea voi auttaa komissiota näissä tehtävissä. Komissio pyrkii myös saamaan aikaan ankeriaanhoitoa koskevia kansainvälisiä sopimuksia kolmansien maiden kanssa. Koordinointia ympäristöpolitiikan kanssa jatketaan.

Samalla kun näitä toimia kehitellään ankeriaanhoitosuunnitelman laatimiseksi, komissio tarkastelee erilaisia kiireellisiä toimenpiteitä, jotka voitaisiin ottaa käyttöön välittömästi. Tärkeimmäksi asiaksi on alkuvaiheessa asetettu hopea-ankeriaan hengissä selviytyminen ja pääsy jokivaellukselta mereen.

Erityistoimet esitetään seuraavassa tiivistetyssä muodossa.

8.1 Komission toimet

8.1.1. Tavoitteiden asettaminen

Komissio pyytää tieteellisiä lausuntoja tavoitteiden määrittelemiseen soveltuvista parametreistä ja niiden arvoista, joita käytetään poikastiheyttä, kannan vahvuutta ja kutuvaellukselle pääsyä koskevina tavoitteina ottaen huomioon eri vesistöalueiden tuotantokyky. Sen jälkeen komissio tekee lainsäädäntöehdotukset.

8.1.2. Tilastotietojen parantaminen

Komissio pyytää tieteellisiä lausuntoja tiedonkeruujärjestelmien kehittämiseksi siten, että ne ovat yhdenmukaisia tavoitteiden määrittelyn kanssa, ja tekee niitä vastaavat lainsäädäntöehdotukset. Komissio harkitsee yhteisön nykyisen kalastustietojen keruujärjestelmän muuttamista ankeriaan sisällyttämiseksi siihen.

8.1.3. Välittömästi toteutettavat kiireelliset toimet

Asiaa koskevan tieteellisen lausunnon saatuaan komissio ehdottaa hopea-ankeriaiden pyyntiin erityisen hyvin soveltuvien pyydysten kieltämistä tietyillä alueilla ja tiettyinä aikoina. Myös hopea-ankeriaan jokivaellusta helpottavia toimenpiteitä ehdotetaan. Sen jälkeen komissio tekee ehdotuksia myös ankeriaan muiden kehitysvaiheiden hengissä säilymisen parantamiseksi.

8.1.4. Yhteisön ankeriaanhoitotoimien parempi koordinointi

Komissio hankkii yhteenvedot ja arviot jäsenvaltioissa säädetyistä oikeudellisista ja teknisistä toimenpiteistä, joiden ensisijaisena tavoitteena on ankeriaan suojelu. Se ehdottaa myös, että ankeriasta koskevaa kuulemismenettelyä kehitettäisiin neuvoa-antavan kalatalous- ja vesiviljelykomitean välityksellä.

8.1.5. Ankeriaskannan monenvälinen hoito

Komissio täydentää yhteisöaloitetta samankaltaisella monenvälisen tason aloitteella, jotta myös asianomaiset yhteisön ulkopuoliset maat saataisiin osallistumaan ankeriaskannan hoitoa koskeviin pyrkimyksiin. Siihen pääsemiseksi hoitotoimia on pyrittävä edistämään Välimeren yleisessä kalastusneuvostossa ja kahdenvälisissä keskusteluissa.

9. Varojen tarve

Tiedonkeruumenetelmien uudelleentarkastelun jälkeen komissio harkitsee ehdotuksen antamista ankeriaan sisällyttämisestä yhteisön kalastustietojen keruuohjelmaan ja sitä vastaavasta rahoitusta koskevasta muutoksesta.

Ehdotukset laaditaan ottaen huomioon erityistutkimukset, jotka rahoitetaan tiedonkeruuohjelman hallinnointia vastaavasta yhteisön talousarvion kohdasta. Määrä on enintään 500 000 euroa vuosien 2004-2006 aikana.

10. Toiminta-aikataulu

Komission toimi // Arvioitu ajankohta

Lausunnon pyytäminen ICESiltä ja STECFiltä, tiedonkeruu ja tekniset toimenpiteet

// Lausuntopyyntö vuoden 2003 lopulla. Lausunto saadaan vuoden 2004 puolivälissä.

Yhteenvetojen pyytäminen tarjouskilpailun avulla jäsenvaltioissa käytettävistä ankeriasta koskevista oikeudellisista ja teknisistä toimenpiteistä // Tarjouskilpailu julkaistaan vuoden 2004 alussa. Yhteenvedot saadaan vuoden 2004 kolmannella vuosineljänneksellä.

Keskustelu kiireellisistä toimenpiteistä jäsenvaltioiden kanssa // Vuoden 2003 kolmas vuosineljännes

Ehdotus toimenpiteistä hopea-ankeriaan suojelemiseksi // Vuoden 2004 ensimmäinen vuosineljännes

Ehdotus ankeriaan kaikkia kehitysvaiheita koskevista paikallisista hoitotavoitteista yhteisön keskeisillä vesistöalueilla ja vastaavista tiedonkeruuvastuista // Vuoden 2004 neljäs vuosineljännes

Alueellisten kalastusjärjestöjen pyytäminen ankeriasta koskeviin rinnakkaiskeskusteluihin // Vuoden 2003 neljännestä vuosineljänneksestä lähtien