52002DC0116

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE KOULUTUS JA KÖYHYYDEN VÄHENTÄMINEN KEHITYSMAISSA

TIIVISTELMÄ

Tiedonannossa halutaan korostaa koulutuksen keskeistä merkitystä köyhyyden torjumisen ja kehityksen kannalta sekä esitellä kokonaisvaltainen toimintakehys kehitysmaiden yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen liittyviä yhteisön tavoitteita, painopisteitä ja menetelmiä varten.

Siinä komissio kohdentaa alakohtaiset tukensa uudelleen niin, että ne edistävät köyhyyden vähentämistä ottaen huomioon komission viimeaikaiset kansainväliset sitoumukset, tukien kehitysmaiden omaa politiikkaa ja noudattaen keskinäistä täydentävyyttä muiden avunantajien kanssa. Siinä pyritään kohdentamaan kaikki komission menetelmät koulutuksen tukemiseen ja esittelemään yhteisölle suuntaviivat.

Tiedonannossa tunnustetaan maiden oman osuuden ensiarvoisen tärkeä merkitys ja esitetään yhteisön tuelle kolme painopistealuetta: peruskoulutus, erityisesti perusasteen koulutus ja opettajien koulutus; ammatillinen koulutus ja korkea-asteen koulutus erityisesti aluetasolla.

Strategiana on ensisijaisesti tukea peruskoulutusta (määrällisesti ja laadullisesti) ja varmistaa, että sekä tytöt että pojat saavuttavat kouluopinnoissa hyväksyttävän tason, ennen kuin tukea kohdennetaan ammatilliseen koulutukseen. Korkea-asteen koulutusta tuetaan erityisesti aluetasolla.

Koulutusstrategioista käytävässä poliittisessa vuoropuhelussa olisi otettava huomioon seuraavat periaatteet:

* Koulutukseen kohdennettavien voimavarojen kokonaismäärää on kasvatettava erityisesti köyhimpien maiden ja väestönosien osalta.

* Yhteisö voi tietyin edellytyksin vastata koulutusbudjettien toistuvista menoista.

* Kehitysmaiden on parannettava koulutusjärjestelmiensä tuloksellisuutta ja laadukkuutta.

* Kehitysmaiden on parannettava mahdollisuuksia perusasteen koulutukseen pyrkimällä tekemään se pakolliseksi ja maksuttomaksi.

* Sukupuolten välinen tasa-arvo on ehdottoman tärkeä.

* Yhteydet aidsin ja koulutusalan välillä on otettava koulutusohjelmissa huomioon.

* Koulutus on otettava huomioon konfliktien ehkäisyssä, niiden aikana ja niiden jälkeen tavoitteena lasten, erityisesti tyttöjen, suojelu.

Poliittisessa ja strategisessa vuoropuhelussa komissio aikoo käyttää ohjelmasuunnittelunsa pohjakehystä (maakohtaiset strategia-asiakirjat) ja voimakkaasti velkaantuneita köyhiä maita (HIPC) koskevaan aloitteeseen kuuluvien maiden osalta kumppanimaiden laatimia köyhyyden vähentämistä koskevia strategia-asiakirjoja.

Yhteisön kehitysmaissa soveltaman strategisen toimintamallin olisi perustuttava seuraaviin suuntaviivoihin:

* alakohtainen lähestymistapa,

* makrotaloudellisen toimintaympäristön ja talousarviokehyksen ottaminen huomioon,

* köyhän väestön tarpeiden ja osallistumisen ottaminen huomioon,

* koulutusalan toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan (laajasti ymmärrettynä) osallistuminen,

* institutionaalisen kehittämisen ja valmiuksien kehittämisen tukeminen,

* toimien ja tulosten seuranta (indikaattorit),

* nykyistä parempi koordinointi ja keskinäinen täydentävyys kaikkien osapuolten välillä.

Koulutusta koskeva alakohtainen tuki toteutetaan mahdollisimman suuressa määrin makrotaloudellisena tukena kaikkien osapuolten kesken käytävään vuoropuheluun perustuvien alan ohjelmien muodossa.

SISÄLLYSLUETTELO

TIIVISTELMÄ 2

I. JOHDANTO 6

II. YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS: VÄLTTÄMÄTÖN TEKIJÄ KÖYHYYDEN VASTAISESSA TAISTELUSSA 6

1. Koulutuksen anti köyhyyden vastaiseen taisteluun 6

2. Tilanne kehitysmaissa 7

3. Kansainväliset sitoumukset 7

4. Avunantajien ja yhteisön toiminta 8

III. KOULUTUKSEN PAINOPISTEET KEHITYSMAIDEN KÖYHYYDEN VÄHENTÄMISESSÄ 9

1. Peruskoulutus ja erityisesti perusasteen koulutus ja opettajien koulutus 9

2. Ammatillinen koulutus ja ammattipätevyydet: koulutuksen kysynnän ottaminen huomioon 14

3. Korkea-asteen koulutus 15

IV. KOULUTUKSEEN LIITTYVIEN YHTEISÖN ENSISIJAISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUS 16

1. Poliittinen vuoropuhelu: yhteisön maakohtaiset strategia-asiakirjat ja köyhyyden vähentämistä koskevat kumppanimaiden strategia-asiakirjat 16

2. Alakohtainen lähestymistapa (sector wide approach) 17

3. Makrotaloudellisen tuen ja budjettituen ottaminen huomioon 17

4. Köyhän väestön tarpeiden ja osallistumisen ottaminen huomioon 18

5. Koulutusalan toimijoiden (myös yksityissektori) ja kansalaisyhteiskunnan (laajasti ymmärrettynä) osallistuminen 19

6. Institutionaalisen kehittämisen ja valmiuksien kehittämisen tukeminen 19

7. Toimien ja tulosten seuranta (indikaattorit) 20

8. Rahoitusvälineet 20

V. YHTENÄISYYS, KOORDINOINTI JA KESKINÄINEN TÄYDENTÄVYYS AVUNANTAJIEN VÄLILLÄ 21

VI. PÄÄTELMÄT 22

Liite 1: Määritelmät 23

Liite 2 Tilanne koulutusalalla 24

Liite 3 Koulutuksen ja erikseen peruskoulutuksen osuus kaikesta julkisesta kehitysavusta (OECD:n kehitysapukomiteaan kuuluvat maat) 26

Liite 4 : Jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikka koulutusalalla 27

Liite 5 Yhteisön yhteistyö yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen alalla 33

Liite 6 AKT-maiden koulutusta varten annetun yhteisön avun arviointia 34

Liite 7 Korkea-asteen koulutuksen yhteinen yhteistyökehys 36

Liite 8 Käytännesäännöt koulutussektorin rahoitusorganismeja varten 37

Liite 9 Indikaattorit 39

I. JOHDANTO

1. Koulutuksella on köyhyyden vastaisessa taistelussa ja kehityksessä keskeinen merkitys. Tämän vahvistavat kansainvälisen yhteisön tekemät sitoumukset.

Huhtikuussa 2000 järjestetty Dakarin "Koulutus kaikille" -foorumi ilmaisi uudelleen kansainvälisen yhteisön sitoumuksen järjestää yleinen ja pakollinen perusasteen koulutus vuoteen 2015 mennessä ja laajensi tätä sitoumusta.

Uuden vuosituhannen kehitystavoitteissa (Millennium Development Goals) mainitaan erityisesti, että vuoteen 2015 mennessä kaikkien lasten (poikien ja tyttöjen) on saatava ainakin perusasteen koulutus.

Komissio ja neuvosto vahvistivat marraskuussa 2000 antamassaan yhteisessä julistuksessa, että yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikan päätavoitteena on köyhyyden vähentäminen ja lopulta sen hävittäminen kokonaan. Tässä yhteydessä komissio ja neuvosto tarkensivat, että tasa-arvoiset mahdollisuudet sosiaalipalvelujen eli terveydenhuolto- ja koulutuspalvelujen saantiin ovat olennainen ulottuvuus köyhyyden vähentämisessä.

2. Edellisen perusteella tässä tiedonannossa pyritään esittämään yhteisölle uudistetut suuntaviivat, joissa selvennetään, kuinka tukemalla koulutusta [1] kehitysmaissa voidaan osallistua köyhyyden vastaiseen taisteluun.

[1] Yleissivistävää ja ammatillista koulutusta koskevat määritelmät esitetään liitteessä 1.

II. YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS: VÄLTTÄMÄTÖN TEKIJÄ KÖYHYYDEN VASTAISESSA TAISTELUSSA

1. Koulutuksen anti köyhyyden vastaiseen taisteluun

Koulutus vaikuttaa myönteisesti terveyteen, sosiaaliseen ja poliittiseen osallistumiseen, miesten ja naisten yhtäläisiin mahdollisuuksiin, taloudelliseen kasvuun sekä tuloihin ja tuottavuuteen etenkin kasvun hedelmien tasapuolisen jakautumisen valossa. Tässä yhteydessä koulutus antaa työnsaantia helpottavia valmiuksia erityisesti niille, jotka eivät jatka toisen asteen koulutukseen.

Samalla koulutus myös edistää hyvää hallintoa; koulutus voi nimittäin parantaa olennaisesti edellytyksiä vaatia viranomaisilta suurempaa avoimuutta ja vastuullisuutta, ja tämä taas lisää mahdollisuuksia paikallisten voimavarojen käyttöön ja parantaa julkisten palvelujen saatavuutta.

On lisäksi kiistatonta näyttöä siitä, ettei perusasteen koulutus voi kehittyä eivätkä kansantaloudet kasvaa ilman koulutusjärjestelmää, jossa koulutetaan opettajia ja jossa suuri määrä opiskelijoita saa perusvaiheen jälkeistä koulutusta, mikä tarkoittaa myös korkeakouluopintoja. Koulutusta on siis kehitettävä tasapainoisesti eli järjestelmien on tarjottava opiskelijoille eriasteista koulutusta, jolla saavutetaan pätevyyksiä työmarkkinoiden tarpeita vastaavasti.

Liitteessä 2 annetaan tietoja erityisesti kehitysmaiden koulutustilanteesta.

2. Tilanne kehitysmaissa

Kokemus on osoittanut, että kehitysmailla on keskeinen asema suunniteltaessa niiden koulutusjärjestelmien politiikkaa ja tukitoimia. Tietyt maat ovat onnistuneet kasvattamaan koulutusta saavien osuutta merkittävästi, vaikka koulutuksen laatuun liittyykin vielä huomattavia ongelmia.

Tärkeitä toimenpiteitä tässä ovat koulutusjärjestelmille kohdennettavien varojen kasvattaminen, hyvä hallinnon ohjausjärjestelmä, uskottava ja vakaa makrotaloudellinen toimintakehys sekä hallituksen suorittama uudistusten arviointi.

Toiset maat eivät ole kyenneet muuttamaan kansainvälisiä sitoumuksiaan talousarviomäärärahoiksi ja edistämään aloitteita, jotka koituisivat köyhimpien hyväksi.

Kouluopetusta saavien määrä kasvaa kokonaisuudessaan jatkuvasti, mutta ei tarpeeksi nopeasti. Maailmanlaajuisesti myös väestönkasvulla on kielteinen vaikutus koulunkäyntilukuihin. Näin on huolimatta syntyvyyden laskusta; sinänsä syntyvyys vaihtelee suuresti eri alueiden välillä.

3. Kansainväliset sitoumukset

* Kehitysmaat ovat myös sitoutuneet Kööpenhaminassa vuonna 1995 järjestetyssä YK:n maailman sosiaalisen kehityksen huippukokouksessa kasvattamaan sosiaalialoille kohdennettavia voimavaroja. Tässä yhteydessä on tarkoitus soveltaa vapaehtoisuuden pohjalta 20/20-periaatetta: sekä kehitysavusta että kehitysmaiden omasta talousarviosta kohdennetaan kummastakin 20 prosenttia kehitysmaiden sosiaalialoille.

* "Koulutus kaikille" -toimintakehyksessä (huhtikuu 2000) ilmaistaan uudelleen maailmanlaajuinen sitoumus tukea peruskoulutusta uuden vuosituhannen kehitystavoitteiden yhteydessä sekä vahvistetaan tätä sitoumusta toiminnan lisäämisen kautta ja laajennetaan sen soveltamisalaa koskemaan myös muita koulutusalan tavoitteita. Sovitut tavoitteet voidaan ryhmitellä seuraavasti:

>TAULUKON PAIKKA>

4. Avunantajien ja yhteisön toiminta

* Julkisen kehitysavun määrä on pysynyt jatkuvasti samansuuruisena, eivätkä avunantajat ole tässä tilanteessa yleensä lisänneet tukeaan kehitysmaiden koulutusalalle. Sen osuus on kaikkien kehitysapukomitean jäsenten osalta ollut keskimäärin 10 prosenttia julkisen kehitysavun kokonaismäärästä. Tämä osuus vaihtelee Yhdysvaltain 3 prosentista yhteisön ja sen jäsenvaltioiden yhteenlasketun tuen 12 prosenttiin (liite 3). Perusopetuksen osuus koulutukseen kohdennetun tuen koko määrästä on pysynyt samana eli 15 prosenttina, mikä on 1,5 prosenttia kehitysapukomiteaan kuuluvien maiden koko tuesta!

* Köyhyyden vähentämisen strategia-asiakirjoja koskeva tuore ulkopuolinen arvionti osoittaa, että niissä 24 maassa, jotka nykyisin ovat HIPC-aloitteen edunsaajia, sosiaalialojen tilanne ei välttämättä ole parantunut. Myös velkahuojennuksen jälkeen nämä maat kohdentavat sosiaalialoille ainoastaan 3-5 prosenttia BKT:stä, kun taas maista kolme neljäsosaa käytti velan hoitoon vuonna 2001 yli 10 prosenttia tuloistaan.

* Liitteessä 3 annetuista luvuista käy esille, etteivät jäsenvaltiot aseta koulutusalaa etusijalle muihin aloihin nähden. Maailmanpankin käyttämistä varoista koulutukseen kohdennetaan nykyisin 7 prosenttia lainojen muodossa (miljardi Yhdysvaltain dollaria vuodessa). Jäsenvaltioiden harjoittama politiikka ja niiden toimet esitellään lyhyesti liitteessä 4.

* Liitteessä 5 esitetään koko alan nykyisin yhteisöltä saama tuki, ja siitä suurin osa kohdentuu Aasiaan ja Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Koulutukseen kohdennettava tuki on noin 6 prosenttia kaikesta yhteisön myöntämästä tuesta. Siitä huomattava osuus on suunnattu peruskoulutusta varten. Vuoden 2001 lopussa yhteisön tavanomaisten investointien määrä oli lähes kaksi miljardia euroa.

* Seitsemättä ja kahdeksatta EKR:a (1990-2000) varten suoritettu yhteisön AKT-maille koulutusalalla myöntämän tuen tuore arviointi toteaa koulutukseen kohdennetun tuen kasvaneen nimellisesti mutta ei olennaisesti. Peruskoulutuksen ottaminen ensisijaiseksi toiminnanalaksi on lisännyt varojen siirtoa kyseiselle koulutustasolle, mutta koulutuksen ja köyhyyden vähentämisen välinen yhteys on tunnustettu vasta sen jälkeen, kun useimmat koulutusohjelmat oli jo laadittu. Kohdennettu makrotaloudellinen tuki nähdään toimintatavaksi, joka kasvattaa koulutusjärjestelmien rahoitusta. Toisaalta arviointi osoittaa, että koulutukseen kohdennetun tuen vaikutusten ja laadun parantamiseksi tarvitaan vielä hyvin huomattavia ponnisteluja. Parannuskeinoiksi ehdotetaan hankkeiden lukumäärän rajoittamista, alakohtaista lähestymistapaa, instituutioiden vahvistamista ja avunantajien välisen koordinoinnin tehostamista (liite 6). Komissio ottaa arvioinnin tulokset huomioon yhdeksännen EKR:n (AKT-maat) ohjelmasuunnittelussa sekä muita alueita koskevassa ohjelmasuunnittelussa.

III. KOULUTUKSEN PAINOPISTEET KEHITYSMAIDEN KÖYHYYDEN VÄHENTÄMISESSÄ

Yhteisön painopisteet koulutusalalla ovat:

* peruskoulutus ja erityisesti perusasteen koulutus ja opettajien koulutus,

* ammatillinen koulutus,

* korkea-asteen koulutus erityisesti aluetasolla.

Toimintansa painopisteitä vahvistaessaan komissio

* selkeyttää tarpeen mukaan painotuksiaan ottaen huomioon maiden omistajuuden toimissa sekä koordinoinnin ja keskinäisen täydentävyyden muiden avunantajien toimien kanssa;

* on tietoinen siitä, ettei käytännössä ole mahdollista käsitellä yhtä koulutustasoa erillään toisesta eikä erottaa koulutusjärjestelmää ulkopuolisesta todellisuudesta, joka liittää sen osaksi ammatillista ja yhteiskunnallista elämää;

* omaksuu Dakarin foorumissa yleisesti hyväksytyn strategisen tavoitteen, joka on lasten maksuton peruskoulutus mukaan luettuna pienten lasten koulutus ja perusasteen koulutus (virallinen koulutusjärjestelmä ja virallisen järjestelmän ulkopuolinen opetus).

1. Peruskoulutus ja erityisesti perusasteen koulutus ja opettajien koulutus

a) Koulutukseen, erityisesti perusasteen koulutukseen käytettäviä voimavaroja on kokonaisuudessaan lisättävä huomattavasti

* Kehitysmaiden hallituksilla on ensisijainen vastuu "Koulutus kaikille" -strategian täytäntöönpanosta. Selvä osoitus sitoutumisesta tähän strategiaan on kyky kohdentaa taloudelliset voimavarat koulutukseen, erityisesti perusasteen koulutukseen, joka on peruskoulutuksen tärkein osa, ja tässä yhteisö voi toimia katalysaattorina myöntämällä taloudellista tukea pyrkien varmistamaan, että varat kohdennetaan muita heikommassa asemassa oleville alueille ja väestönosille ja sellaisiin maihin, joissa muut avunantajat eivät myönnä riittävästi varoja koulutukseen.

* Kansainvälisen yhteisö tulee asettamaan etusijalle maat, jotka ovat päättäväisimmin sitoutuneet edistämään "koulutus kaikille" -tavoitteen toteutumista, ja eritoten ne, jotka ottavat huomioon kaikkein köyhimpien väestönosien tarpeet, tukevat tyttöjen kouluttautumista ja poistavat esteitä koulutukseen pääsyn tieltä (muun muassa koulutuskustannukset).

b) Koulutusjärjestelmien tehokkuutta on parannettava

Koulutusmenojen lisääminen ei yksin riitä parantamaan edistymistä koulutuksen alalla, sillä samoilla varoilla saadaan hyvin erilaisia tuloksia eri maissa.

Maiden on siis parannettava koulutusjärjestelmiensä tuloksellisuutta. Siinä onnistuminen merkitsisi, että samanaikaisesti perusasteen koulutukseen käytetään paljon varoja, yksikkökustannukset ovat kohtuulliset ja luokalle jäävien oppilaiden määrä on pieni.

Tämän vuoksi avunantajien on keskusteltava edunsaajamaiden kanssa näiden koulutusstrategioista, jotta niihin kohdennetulla rahallisella tuella saavutettaisiin mahdollisimman hyviä tuloksia. Tässä yhteydessä ei koulutukseen tarvittavien varojen määrästä voida tietenkään keskustella kokonaisvaltaisesti vaan kunkin maan kanssa erikseen.

c) Maiden on parannettava mahdollisuuksia koulunkäyntiin ja pyrittävä tarjoamaan maksuton perusasteen koulutus

Vanhemmat ovat haluttomampia lähettämään lapsiaan kouluun, jos he joutuvat maksamaan itse vaikka vain osankin koulunkäynnin aiheuttamista kuluista. Maailmanlaajuisesti on nyt saavutettu yksimielinen tuki yleiselle ja maksuttomalle perusasteen koulutukselle (koulutus kaikille).

Maksuttoman ja pakollisen perusasteen koulutuksen toteuttaminen merkitsee maalle lisäkustannuksia. Yhteisön olisi siis tuettava maita, jotka ovat ilmaisseet siihen päättäväisen halunsa.

Koulunkäyntimahdollisuuden tarjoaminen useammille lapsille merkitsee myös keinoa torjua lapsityövoiman käyttöä ja noudattaa ILOn keskeisiin sopimuksiin kuuluvaa yleissopimusta nro 182, joka kieltää lapsityövoiman käytön äärimuodoissaan. Euroopan yhteisö on sitoutunut sopimuksen noudattamiseen.

d) Koulutusmäärärahat olisi siis kohdennettava kaikkein pakottavimpiin tarpeisiin ja köyhille ja herkimmin haavoittuville väestöryhmille, joiden koulunkäyntimahdollisuudet ovat vähäiset

Painopistealoja ovat erityisesti maaseutualueet suhteessa kaupunkialueisiin, joilla on paremmat mahdollisuudet koulunkäyntiin ja joilla koulutusta saavien suhteellinen osuus on selvästi suurempi, joskin kaupungeissa ankara köyhyys voi estää lapsia käymästä koulua. Tytöt ja naiset erityisiä koulutustarpeita omaavat lapset ja aikuiset (vammaiset, orpolapset) sekä alkuperäisväestö, jonka erityistarpeet on otettava huomioon varsinkin kulttuurienvälisessä vuoropuhelussa.

Tässä valossa on kiinnitettävä perusteellista huomiota tasapainoon maaseudun ja kaupunkien välillä. Tämä tarkoittaa, että maaseutualueilla koulua käyviä lapsia on voitava rohkaista jatkamaan opiskelua samalla seudulla. Tämä tarkoittaa, että ammatilliset oppilaitokset sekä toisen asteen yleissivistävää koulutusta ja korkea-asteen koulutusta antavat oppilaitokset olisi sijoitettava aluepiireittäin. Tämän vuoksi yhteisön olisi hajauttamiskehityksen mukaisesti painotettava alakohtaisissa ohjelmissa edunsaajamaiden tukemista aluetasolla.

Nämä keskeiset tarpeet olisi otettava huomioon rakentamalla lisää kouluja lähemmäs alueita, joilla köyhä väestö elää, ja kouluttamalla lisää opettajia näillä alueilla.

e) Sukupuolten (gender) välinen tasa-arvo on yksi koulunkäynti mahdollisuuksien paranemisen, koulutuksen tasavertaisuuden ja sen laadukkuuden perustekijöistä

"Koulutus kaikille" -periaate vahvistaa uudelleen voimakkaan sitoutumisen sukupuolten väliseen tasa-arvoon koulutusalalla, sillä vaikka kouluopetuksen saannissa ero poikien ja tyttöjen välillä kapenee, tytöt ovat edelleen jäljessä. Tämä merkitsee sitä, että koulutusstrategioiden tueksi olisi laadittava sosiaaliseen sukupuoleen liittyviä arvioita (gender-analyysit). Niiden pohjalta voidaan myös opettajien koulutuksessa soveltaa erityistoimia ja pyrkiä ohjelmissa lisäämään tyttöjen koulutuksen kysyntää ja avaamaan mahdollisuuksia naisopettajille.

Koulutusjärjestelmissä ilmenevän sukupuolten välisen eriarvoisuuden vähentämiseksi komissio suosittelee, että maakohtaisia strategioita ja alakohtaisia ohjelmia koskevissa keskusteluissa otettaisiin huomioon seuraavat näkökohdat:

>TAULUKON PAIKKA>

f) Koulutusalalla laatu on yhtä tärkeää kuin määrä

Panostaminen laatuun liittyy suoranaisesti alakohtaisten ohjelmien sisältöön, joka on mukautettava paikalliseen tilanteeseen. Sen taas tuntevat parhaiten kunkin maan viranomaiset ja koulutusalalla aktiiviset kansalaisyhteiskunnan toimijat. Tämä korostaa sitä, että maiden olisi asetettava etusijalle yhtä lailla oppilaiden oppimistulokset kuin kouluopetuksen kattavuuden laajentaminen.

Kysymykseen koulutuksen laadusta sisältyy myös koulutuksen kysynnän edistäminen. Tällaisten koulutuksen merkitystä korostavien ohjelmien aiheena ovat muun muassa pienten lasten hoito (koulutus kaikille), tyttöjen koulutusta painottavat toimet ja tarvittavat edellytykset toisen asteen koulutuksen järjestämiseen; luku- ja kirjoitustaidon opettamista aikuisille koskevat ohjelmat; koulujen, vanhempien ja yhteisöjen väliset kumppanuudet; kouluihin liittyvät lasten terveyttä edistävät toimet (ravitsemus, kouluruokalat jne.).

Koulutuksen laatua voidaan parantaa erityisesti seuraaviin asioihin liittyvillä toimilla: yhteisöjen osallistuminen paikallistasolla koulutusasioiden hallinnointiin, opettajien ja koulunjohtajien lukumäärän lisääminen sekä heidän tilanteensa ja koulutuksensa parantaminen, mikä on tässä yhteydessä ehdottoman ensisijainen tavoite. Opetusohjelmien on oltava käytännöllisiä ja mukautettavissa. Oppimistuloksia on voitava seurata ja arvioida, jotta edistymistä voitaisiin mitata muutenkin kuin vain määrällisesti. On myös tärkeää, että käytettävissä on riittävästi asianmukaista opetusaineistoa (oppikirjat).

Opetuskielen (erityisesti äidinkielen ja käyttökielen) merkitys on keskeinen tarkasteltaessa mahdollisuuksia kouluopetukseen ja opetuksen laatua.

Monissa Saharan eteläpuolisen Afrikan ja Etelä-Aasian maissa oppimisympäristö on heikosti kehittynyt. Kouluopetukseen liittyvien infrastruktuurien kehittäminen, ylläpito ja tarkoituksenmukainen sijoittaminen ovat olennaisen tärkeitä tulosten laadun paranemisen kannalta. Tässä yhteydessä on paikallaan korostaa, että koulujen olisi sijaittava mahdollisimman lähellä oppilaiden asuinpaikkaa.

Komission mielestä olisi myös tärkeää sisällyttää rauhankasvatuksen ja kulttuurierojen kunnioittamisen yhteydessä opetusohjelmiin mahdollisuuksien mukaan tärkeitä ihmisoikeuksien puolustamiseen ja demokratiaan liittyviä aiheita.

g) Aidsista koulutusjärjestelmille aiheutuvat vaikutukset edellyttävät kehitysmailta ja avunantajilta paljon nykyistä enemmän huomiota

Aidsilla on vaikutuksia koulumaailmaan, ja koulutuksella puolestaan voi olla erittäin suuri merkitys tautiepidemian ennaltaehkäisyn ja tartunnan saaneiden henkilöiden kannalta.

* Aids vaikuttaa koulutusjärjestelmiin kahdella tavalla. Ensinnä niihin kohdistuu yhä kasvava paine jakaa aids-tietoutta. Toisalta aids voi vaikuttaa kielteisellä tavalla koulujärjestelmien kokoon (vähemmän oppilaita ja opettajia ja siis vähemmän luokkia), opetus- ja oppimistapaan sekä koulutuksen laatuun (oppilaiden ja opettajien poissaolot lisääntyvät).

* Koulutuksen puute ja köyhyys ovat aidsin torjunnan pahimmat esteet. Koulutuksella voi olla ratkaiseva merkitys yhtäältä aidsin leviämisen ja toisaalta taudin vaikutusten lieventämisen kannalta. Thaimaassa ja Ugandassa saadut kokemukset osoittavat, että taudin esiintymistä voidaan rajoittaa, jos hallituksilla on poliittista tahtoa käyttää koulutusta aidsin torjuntakeinona ja liittää koulutusohjelmiin erityisesti tätä aihetta käsitteleviä kursseja.

* Muita keinoja tähän tulokseen pääsemiseksi ovat soveltuvien opetusaineistojen toimittaminen, opettajien palkkaaminen tarjoten näille samalla erityistukea, huolehtiminen erityisesti oppilaista ja orpolapsista, yhteisön sosiaalialan rahastojen vahvistaminen, kouluissa toteutettavat tiedotuskampanjat sekä erityisopetusohjelmien sisällyttäminen terveysalan ohjelmiin.

h) Koulutusjärjestelmää on suojeltava konfliktien aikana ja palautettava se ennalleen niiden jälkeen

Puolet kouluopetuksen ulkopuolelle jäävistä lapsista elää kriisin koettelemissa tai konfliktin jälkitilannetta elävissä maissa (maailmassa 73 maata), joissa myös elää 82 prosenttia vaille perusasteen koulutusta jäävistä 113 miljoonasta kouluikäisestä lapsesta.

Konfliktien ehkäisemiseksi toteutettavissa toimissa koulutuksen olisi oltava keskeisessä tehtävässä voimistamassa sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja rauhaa edistävää kulttuuria. Tältä kannalta opetuksen sisältö, oppikirjat ja opetuskieli ovat ratkaisevan tärkeitä tekijöitä.

Konfliktien aikana, jolloin koulutusjärjestelmät tuhotaan, on otettava käyttöön erityistoimenpiteitä lasten, erityisesti tyttöjen, suojelemiseksi ja koulutuksen jatkumiseksi vähimmäistasolla.

Siirtymävaihetta eläviltä mailta, joita koettelee konflikti tai jotka ovat toipumassa kriisistä, puuttuvat riittävän selkeästi määritellyt strategiat. Näitä maita ei saa jättää huomiotta, vaan niitä on, samoin kuin vakaat järjestelmät jo kehittäneitä maita, avustettava riittävästi, jotta ne voisivat jonakin päivänä saavuttaa kaikille tarjottavaa koulutusta koskevat tavoitteet.

Konfliktien jälkeen hallitusten ja avunantajien on huolehdittava koulutusalan infrastruktuurien jälleenrakennuksesta sekä siitä, että käytettävissä on taas tarpeen mukaisesti henkilöstövaroja, jotta koulunkäynti voisi alkaa uudelleen.

Hätäavun, kunnostamisen ja kehittämisen välisistä yhteyksistä antamissaan tiedonannoissa (KOM(96) 153, huhtikuu 1996 ja KOM(2001) 153 lopullinen, huhtikuu 2001) komissio korosti, että kiireellisissä toimissa olisi otettava huomioon pitkän aikavälin kehitystavoitteet, mikä pätee erityisesti koulutusalaan.

Käytännössä yhteisö aikoo toteuttaa seuraavia periaatteita:

* Koulutuksen olisi oltava olennainen osa kriisinjälkeiseen tilanteeseen sovellettavaa politiikkaa.

* Koulutus on jälleenrakennusohjelmien yksi perusosa.

i) Tarvitaan lisää tietoa kehitystä tukevista koulutusohjelmista

Ohjelmia koskevan tietouden lisääminen edellyttää ensinnäkin yleissivistävää ja ammatillista koulutusta koskevien tilastojen parantamista. Monilla kehitysmailla ei näet ole käytettävissään kaikkia tilastotietoja, joita tehokkaan koulutuspolitiikan laadinnassa tarvitaan. Hyvien tilastojen avulla on kuitenkin helpompi määritellä ryhmät, joita vakavat koulunkäyntiin ja opintojen loppuunsaattamiseen liittyvät ongelmat koskevat, sekä rahoitusvarojen tarve. Avunantajien kannalta hyvät tilastot ovat tarpeen ohjelmasuunnittelussa, avun hallinnoinnissa ja sen arvioinnissa.

Lisäksi on syvennettävä ja vaihdettava tietoja siitä, kuinka maan koulutuspolitiikka on laadittu ja pantu täytäntöön, sekä siitä saaduista kokemuksista, jotta samaa politiikkaa voitaisiin soveltaa menestyksellisesti muissa maissa, joskin yhdessä maassa toteutettuja uudistuksia on toisessa maassa sovellettava varovaisuutta noudattaen. Tämä koskee esimerkiksi koulutuksen laadukkuutta, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja etäopiskelua.

2. Ammatillinen koulutus ja ammattipätevyydet: koulutuksen kysynnän ottaminen huomioon

a) Koulutus voi tapahtua erikoisalan laitoksissa, oppisopimuskoulutuksena, etäopiskeluna nykyaikaisten tekniikkojen avulla tai suoraan työpaikalla. Teknistä koulutusta ja ammatillista koulutusta pidetään välttämättöminä rakennettaessa sellaista koulutusjärjestelmää, joka pystyisi tarjoamaan vaihtoehdon kouluttamilleen opiskelijoille, kun nämä lähtevät järjestelmästä julkisen ja yksityisen sektorin eri alojen ammattitaitoiseksi työvoimaksi. Yritykset muuttaa koulu sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta antavaksi laitokseksi ovat kuitenkin jokseenkin kaikkialla johtaneet yleissivistävän koulutuksen tason laskuun eikä oppilaiden saama ammatillinen koulutus ei ole saavuttanut julkisen sektorin työnantajien hyväksymää tasoa.

b) Näin ollen on syytä tukea sellaisia koulutukseen liittyviä strategioita, järjestelmiä ja menettelyjä, jotka lisäävät koulutuksen kysyntää ja ammattipätevyyksien hankintaa maan taloudellisen kasvun edistämiseksi, tuottavuuden parantamiseksi ja työssäkäyvien tehokkuuden lisäämiseksi. Välitön seuraus tästä on, että kaikissa kehitysstrategioissa olisi syvennettävä koulutuksen, pätevöitymisen ja työllisyyden välisiä monimutkaisia suhteita köyhyyden vähentämistä koskevan strategian yhdennetyssä kehyksessä.

c) Tämä merkitsee, että kehitysmaat kehittävät innovatiivisia toimintamalleja, jotka ulottuvat virallista koulutusjärjestelmää laajemmalle, turvaavat tytöille mahdollisuuden perusasteen opetuksen saamiseen, edistävät erityisesti naisten itsenäistä ammatinharjoittamista ja samalla mahdollisuuksia muiden pääomamuotojen (maa, luotot) käyttöön, luovat yksityissektorin laajentumista edistävän toimintakehyksen ja turvaavat elinikäisen oppimisen. Tässä yhteydessä olennaisen tärkeää on kehittää erityisesti naisten pätevöitymistä ohjelmilla, joissa nostetaan aikuisten luku- ja kirjoitustaidon tasoa. Koulunkäyntilukujen kasvattamiseksi olisi samalla tavoin myös toisen asteen oppilaitoksilla oltava yhteyksiä työmarkkinoihin. Yritysten olisi solmittava kumppanuussuhteita koulujen kanssa keskinäisen synergian vahvistamiseksi.

d) On otettava käyttöön tehokas työmarkkinapolitiikka, jossa yhdistyvät ammattipätevyyden kehittäminen ja työ ja johon voi kuulua työnhaussa avustaminen, työnvälityspalvelujen parantaminen, kohdennetut ammattikoulutusohjelmat ja niihin liittyvät korvaukset, työpaikkojen perustamista varten myönnettävä suora tuki ja muut täydentäviin rakennepolitiikkoihin liittyvät toimenpiteet mukaan luettuna yksityissektorin kehittäminen. Yritysten välinen tiivis yhteistyö kysynnän ja tarjonnan yhdenmukaistamiseksi ja talouden erityisalojen tuntemus ovat myös tärkeitä kyseisessä lähestymistavassa, jonka tulisi olla yhteisön painopiste poliittisessa vuoropuhelussa. Myös ammatilliseen koulutukseen pätee edellä mainittu tarve parantaa opetuksen laatua, lisätä opettajien määrää, parantaa tilastojen laatua ja tehostaa tietojen vaihtoa.

3. Korkea-asteen koulutus

a) Korkea-asteen koulutukselle kohdennettava tuki on keskeinen osa "Koulutus kaikille" -strategiaa. Opettajat ja koulutuksen suunnittelijat saavat koulutuksensa korkea-asteen oppilaitoksissa, jotka myös ovat koulutusalan tutkimustyön keskuksia. Yliopistollisen sekä teknisen ja ammatillisen korkea-asteen koulutuksen tukeminen on aivan yhtä tärkeää kuin perusasteen koulutuksen tukeminen. Korkea-asteen koulutuksen tukeminen on tarpeen myös maan institutionaalisen kehittämisen kannalta. Institutionaalisesta kehittämisestä on tulossa ohjelmien olennainen osa kehitysyhteistyön kaikilla osa-alueilla. Tässä yhteydessä tieto- ja viestintätekniikat voivat tehostaa koulutuspalvelujen hallinnointia ja täytäntöönpanoa ja parantaa niiden sisältöä ja laatua kaikkialla maailmassa. Näillä tekniikoilla, jotka tarjoavat välineen eivätkä ole toiminnan painopisteala sinänsä, voidaan parantaa suuresti koulutusjärjestelmien organisointia, pääsyä kyseisiin järjestelmiin (opettajien koulutuksen tukeminen, mahdollisuudet vieraiden kielten opiskeluun, koulutus merentakaisilla alueilla jne.) ja niiden laadukkuutta (laaja valikoima tietoja käytettävissä, laitosten välisten verkostojen tukeminen). Tämä koskee esimerkiksi etäopiskelua opettajien koulutuksessa.

b) Korkea-asteen koulutuksen alalla yhteistyö eurooppalaisten ja kehitysmaiden laitosten välillä näyttäisi olevan hyvä tapa tukea korkea-asteen koulutusta kyseisissä maissa. Tällaista yhteistyötä olisi edistettävä erityisesti aluetasolla.

c) Yhteisön olisi nykyistä valppaammin seurattava, miten kehitysmaihin vaikuttaa niistä kehittyneisiin maihin suuntautuva aivovienti, ja huolehdittava siitä, että yhteisön muut politiikat otetaan entistä paremmin huomioon. Sen on myös varmistettava, ettei kehitysyhteistyöpolitiikka rajoita epäoikeudenmukaisella tavalla kyseisten maiden kykyä turvata oma kehityksensä aikana, jolloin etelästä pohjoiseen suuntautuva aivovienti on laajempaa kuin koskaan. Komission on lisäksi tarkoitus huolehtia yhdenmukaisuudesta kehitysyhteistyön ja yhteisön muiden politiikkojen välillä.

d) Komissio näkee tähän alaan liittyvät toimensa tarpeellisena panoksena edunsaajamaiden institutionaalisten ja hallinnollisten valmiuksien lujittamiseen. Komission lähestymistapa konkretisoituu sen korkea-asteen koulutusta koskevassa yhteisessä yhteistyökehyksessä (liite 7).

IV. KOULUTUKSEEN LIITTYVIEN YHTEISÖN ENSISIJAISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUS

Koulutusalalla yhteisön ensisijaisiin tavoitteisiin pyritään seuraavilla strategisilla keinoilla:

1. Maakohtaisissa strategia-asiakirjoissa ja köyhyyden vähentämistä koskevissa strategioissa maiden kanssa käytävä poliittinen ja strateginen vuoropuhelu

2. Alakohtainen lähestymistapa

3. Makrotaloudellisen tuen ja budjettituen ottaminen huomioon

4. Köyhän väestön tarpeiden ja osallistumisen ottaminen huomioon

5. Koulutusalan toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan (laajasti ymmärrettynä) osallistuminen

6. Institutionaalisen kehittämisen ja valmiuksien kehittämisen tukeminen

7. Toimien ja tulosten seuranta (indikaattorit)

8. Rahoitusvälineet (toistuvat menot)

1. Poliittinen vuoropuhelu: yhteisön maakohtaiset strategia-asiakirjat ja köyhyyden vähentämistä koskevat kumppanimaiden strategia-asiakirjat

a) Hiljattain hyväksytyissä maakohtaisten strategia-asiakirjojen ohjeissa on selvä kohta edunsaajamaan poliittisen ohjelman analyysin suorittamisesta. Strategia-asiakirjoilla on pyritty luomaan toimintakehys yhteisön kehitysyhteistyölle, jotta se kohtaisi maan omat kansallisten kehitysstrategioiden mukaiset kehitystoimet ja tukisi niitä. Koulutus on yksi ohjelmasuunnittelua koskevan vuoropuhelun painopistealoista.

b) Köyhyyden vähentämistä koskevien strategia-asiakirjojen käyttöönotto vuoden 1999 lopussa merkitsi tuen kannalta merkittävää muutosta, kun aloitteenteko pyrittiin palauttamaan edunsaajamaille asettamalla köyhyyden vähentäminen kehitysstrategioiden perusteemaksi. Ne ovat hallitusten poliittisia asiakirjoja, joita varten on kuultu kansalaisyhteiskuntaa ja yksityissektoria, ja niissä esitetään asianomaisen maan köyhyysanalyysi ja köyhyyden vähentämiseen tähtäävä ohjelma. Koulutus on yksi köyhyyden vähentämistä koskevien strategia-asiakirjojen ensisijaisista aloista, sillä koulutuksella on köyhyyden vähentämisessä suuri merkitys. Avunantajien, erityisesti komission, on valvottava, että nämä strategia-asiakirjat vastaavat Dakarin "Koulutus kaikille" -foorumissa tehtyjä sitoumuksia etenkin peruskoulutukseen kohdennettavan tuen osalta.

2. Alakohtainen lähestymistapa (sector wide approach)

a) Alakohtainen lähestymistapa on komission mielestä paras tapa tukea yhtä alaa; tässä komissio on pyrkinyt soveltamaan kansainvälisen yhteisön alalla keräämää kokemusta. Edunsaajamaan omistajuus (ownership) on keskeinen piirre tämän lähestymistavan soveltamisessa. Tavoitteena on tarkastella koulutusalaa kokonaisuutena, jatkuvana ja dynaamisena prosessina. Osa-alueiden tukeminen on kuitenkin silti aina mahdollista, kunhan samalla otetaan huomioon ala kokonaisuudessaan. Olennaisen tärkeää on maan omistajuus politiikassa ja sen täytäntöönpanossa. Koulutusalalla tähän lähestymistapaan on yhdistettävä tehokkaat seuranta- ja arviointijärjestelmät, ja sen on oltava tuloshakuinen.

b) Avunantajien tuen olisi oltava pitkäaikaista, sillä tuloksia ei saada välittömästi etenkään sosiaalialalla. Maiden saaman ulkoisen avun on siis oltava kohtuullisessa määrin ennakoitavissa erityisesti koulutusalalla, joka on muita aloja enemmän valtion ohjaamaa palvelutoimintaa.

c) Alakohtaisen lähestymistavan etuna on, että se rajoittaa kehitysyhteistyötoimien lukumäärää koulutusalalla. Monissa maissa ei kuitenkaan ole vielä mahdollista soveltaa alakohtaista lähestymistapaa esitetyssä muodossa, ja tällöin lähestymistapa voidaan kohdentaa osa-alueille, joilla vähimmäisedellytykset jo täyttyvät, vahvistaen samalla institutionaalisia valmiuksia. Kolutusalan ohjelmien rahoituksessa otetaan huomioon olosuhteet koko alalla.

3. Makrotaloudellisen tuen ja budjettituen ottaminen huomioon

a) Alakohtainen lähestymistapa edellyttää elinkykyistä makrotaloudellista toimintaympäristöä sekä avointa ja tehokasta talousarviokehystä, jossa on luonnollisesti otettava huomioon koulutusalan rahoituksen erityispiirteet. Tavoitteena on nykyistä parempi johdonmukaisuus taloudellisten uudistusohjelmien ja alakohtaisten ohjelmien välillä, jotta ensiksi mainituilla voitaisiin aiempaa paremmin edistää sosiaalialan, etenkin koulutuksen, tavoitteiden toteutumista.

b) Yhteisön on vahvistettava tulosindikaattorit, joiden avulla se voi valvoa, että voimavarat kohdentuvat koulutukseen kansainvälisten sitoumusten mukaisesti (uuden vuosituhannen kehitystavoitteet) ja korjata osittain koulutusmäärärahojen vajetta edellyttäen, että kehitysmaat itse sitoutuvat vakavasti näihin tavoitteisiin.

c) Tältä osin yhteisö suosii makrotaloudellista tukea ja käy tässä yhteydessä hallitusten kanssa vuoropuhelua niiden koulutuspolitiikasta ja sen täytäntöönpanosta. Seuranta- ja tulosindikaattorien avulla on siis seurattava hallitusten menoja keskipitkällä aikavälillä, koulutusmäärärahojen kehitystä sekä saavutettuja tuloksia. Tarkoitus on soveltaa alakohtaista lähestymistapaa. Tämä merkitsee merkittävää institutionaalista tukea maille ja lähetystöille budjettituen vaikutusten seurannan tehostamiseksi, makrotaloudellisen tuen liittämiseksi kiinteämmin koulutusalalla saavutettuihin tuloksiin ja koulutuksen seurantajärjestelmien perustamiseksi ja vahvistamiseksi.

d) Makrotaloudellinen tuki ei kuitenkaan voi yksin muodostaa riittävää tukea koulutusalalla, vaikka sillä onkin yhteys koulutuksessa saavutettuja tuloksia mittaaviin indikaattoreihin. Se ei tarjoa todellista mahdollisuutta ottaa huomioon osa-alueiden strategioita tai auttaa kumppanimaita määrittelemään mukautettuja koulutusstrategioita. Toisaalta on välttämätöntä muistaa, että yhteisön ja sen jäsenvaltioiden käytännöt eroavat toisistaan myös maantieteellisesti ja alueellisesti. Yhteisö aikoo tukea koulutusalaa makrotaloudellisen tuen lisäksi sen kanssa johdonmukaisilla alakohtaisilla ohjelmilla, joiden perustana on kaikkien osapuolten kanssa käytävä vuoropuhelu.

4. Köyhän väestön tarpeiden ja osallistumisen ottaminen huomioon

Sovellettaessa alakohtaista lähestymistapaa koulutukseen yksi merkittävistä riskeistä on köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten jääminen edelleen järjestelmän ulkopuolelle, jolloin he eivät pääse osallisiksi koulutukseen pääsyn ja opetuksen laadun suhteen saavutettavasta edistyksestä.

Hallitusten olisi painotettava köyhyyden merkitystä koulutustoimissa talousarviota koskevassa suunnittelussa ja talousarvion täytäntöönpanossa keskipitkällä aikavälillä. Samalla köyhien suojelemiseen varatut menot on suojattava mahdollisilta määrärahojen supistuksilta. Avunantajien kannalta erittäin tärkeitä ovat yhteiset tarkistukset, sillä niiden pohjalta voidaan toteuttaa köyhyyden vähentämisen tavoitteita edistäviä käytännön toimia.

Makrotaloudelliseen tai suoraan alakohtaiseen tukeen liittyvien ohjelmien yhteydessä tehtävillä valinnoilla olisi oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi pyrittävä ensisijaisesti auttamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia väestöryhmiä, joilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia kyseisten palvelujen käyttöön.

Olisi kysyttävä julkisten koulutuspalvelujen käyttäjien mielipidettä avunantajien tukemien alakohtaisten politiikkojen tavoitteista, ennen kuin hallitukset ne hyväksyvät. Käyttäjien olisi myös oltava mukana tämän politiikan täytäntöönpanossa.

Alakohtaisten ohjelmien täytäntöönpanossa on otettava huomioon koulutoiminnan kattavuuteen liittyvät epäsuotuisten alueiden ja heikossa asemassa olevien väestöryhmien erityistarpeet (koulualuekartta, maaseutualueiden koulut, kouluunpääsyn helpottaminen).

Jos koulutuspalvelut hajautetaan, tarvitaan järjestelyjä, joiden avulla palvelujen käyttäjät voivat seurata tuloksia.

Julkisin varoin rahoitettavissa ohjelmissa panostaminen peruskoulutukseen ja tyttöjen koulunkäyntimahdollisuuksiin on keskeinen tekijä köyhyyden vähentämisessä.

5. Koulutusalan toimijoiden (myös yksityissektori) ja kansalaisyhteiskunnan (laajasti ymmärrettynä) osallistuminen

Toimijoiden ja kansalaisyhteiskunnan osallistumista on pidettävä yhtenä ensisijaisena tavoitteena, ja erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia olisi selvitettävä erityisesti vanheimpainyhdistysten ja opettajien kanssa. Tämän onnistuminen käytännössä edellyttää todellisia rahoitusvalmiuksia paikallistasolla.

Toimijoiden osallistumista voidaan lisäksi edistää hajautuspolitiikalla. Tällöin sekä mailla että avunantajilla on oltava edellytykset todentaa, että varat kanavoituvat käyttäjille. Tässä yhteydessä olisi, erityisesti alakohtaisen lähestymistavan yhteydessä, sovellettava nykyistä suunnitelmallisemmin osallistavaa arviointia (participatory social assessments). Hajauttaminen voi myös edistää toimijoiden osallistumista, etenkin jos nämä voivat itse seurata koulutusalan toimia.

Toimijoiden merkityksen korostaminen koulutusalalla merkitsee myös, että huomioon on otettava koulutusalan "yksityissektori", joka tietyissä maissa saattaa tuoda koulutukseen merkittävän määrällisen ja laadullisen lisäpanoksen erityisesti virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella.

6. Institutionaalisen kehittämisen ja valmiuksien kehittämisen tukeminen

Avunantajat eivät yleensä ole kiinnittäneet riittävästi eivätkä järjestelmällisesti huomiota institutionaaliseen kehittämiseen, jolla kuitenkin on suuri merkitys alakohtaisten ohjelmien kestävyydelle. Institutionaaliseen kehittämiseen kohdennettava tuki näyttäisi olevan alakohtaisen lähestymistavan luonnollinen seuraus. Se on olennaisen tärkeä elinkelpoisten koulutusstrategioiden toteutumiselle. Tämä tulee esiin komission ja jäsenvaltioiden käyttämissä koulutusalan käytännesäännöissä (liite 8).

Institutionaalinen kehittäminen koulutusalalla saattaa olla politiikan laadinnan ja täytäntöönpanon tukemista, hallituksen sitoumusten seurantaa sisällön ja talousarvion käytön osalta, rahoitukseen liittyviä rajoituksia ja valintoja, valmiuksien kehittämistä vuoropuhelun käymiseen avunantajien kanssa, huolehtimista johdonmukaisuudesta julkisen sektorin uudistusten kanssa, toimintavalmiuksien ja opettajien koulutuksen kehittämistä, infrastruktuurin suunnittelua (koulualuekartat) sekä sukupuolinäkökulmaan liittyvien kysymysten selvittämiseen ja edellytyksiin tuottaa käyttökelpoisia tilastoja paikallisella tasolla kohdennettavaa tukea.

Komissio katsoo, että koulutukseen kohdennettava institutionaalinen tuki olisi nähtävä ensisijaisena toimintamuotona vahvistettaessa yleisesti maan institutionaalista ja hallinnollista toimintakykyä. Tuki sopii yhteen komission sitoumuksen kanssa rahoittaa budjettituella toistuvia menoja.

7. Toimien ja tulosten seuranta (indikaattorit)

* Budjettituen ja alakohtaisen lähestymistavan käyttö edellyttää, että esimerkiksi köyhyyden vähentämistä koskevien strategioiden yhteydessä toimia (panos) seurataan ja tuloksia (tuotos) ja vaikutuksia kuvataan asianomaisen maan käyttämillä indikaattoreilla.

* Toisaalta niiden on oltava yhteiset kaikille avunantajille, sillä enää ei ole mahdollista arvioida yhden avunantajan toimien vaikutuksia erillään asianomaisen maan ja muiden avunantajien toimista. Näin on etenkin silloin, jos avunantajat ovat valmiita uuden vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi paikkaamaan puutteita "Koulutus kaikille" -strategian rahoituksessa.

* Jotta käyttöön saataisiin luotettavia ja kuvaavia indikaattoreita, tarvitaan paljon työtä, jotta niiden pohjana olevat tilastotiedot saataisiin aukottomiksi pitkältä ajalta. Tässä suhteessa tilastotietojen erittely sukupuolen mukaan on tärkeää. Maiden ja avunantajien on myös parannettava seuranta- ja takaisinkytkentäjärjestelmiään.

* Indikaattoreita on oltava vähän ja niiden on oltava yksinkertaisia, kuvaavia, helposti mitattavia ja saatavilla. Avunantajien ja kumppanimaiden on taattava maakohtaisissa strategioissa ja köyhyyden vähentämistä koskevissa strategioissa käytettyjen indikaattorien johdonmukaisuus.

Liitteessä 9 esitetään edellytykset indikaattorien käytölle. Riittävän monta opiskeluvuotta (perusasteen oppimäärä) menestyksellisesti suorittaneiden osuus yhdestä ikäryhmästä on järjestelmän tehokkuutta hyvin kuvaava indikaattori.

8. Rahoitusvälineet

* Yhteisö tukee koulutusjärjestelmiä makrotaloudellisen tuen ja budjettituen muodossa seuranta- ja tulosindikaattorien perusteella ja koordinoidusti muiden avunantajien kanssa ottaen huomioon edunsaajamaan kyseisen alan politiikan elinkelpoisuuden.

* Yhteisön aikoo ottaa vastuun tiettyihin toimiin liittyvistä toistuvista juoksevista menoista (esimerkiksi opettajien palkat) etenkin köyhimpien maiden sekä kriisissä olevien tai kriisistä toipuvien maiden osalta. Tämä on uusi sitoumus, joka yhdessä suoran budjettituen kanssa voi tarjota monille maille mahdollisuuden parantaa niiden suunnittelemien koulutusjärjestelmän hallintoa koskevien uudistusten kestävyyttä. Sitoumus esimerkiksi mainitaan selvästi Cotonoun sopimuksen 61 artiklassa, ja se on tarkoitus toteuttaa asianmukaisessa makrotaloudellisessa kehyksessä tavoitteena koulutusjärjestelmien elinkelpoisuus pitkällä aikavälillä. Tällaisen vastuun ottamisen edellytykset liittyvät makrotaloudellisen tuen ehtoihin: tarpeeksi avoin, luotettava ja tehokas julkisten menojen hallinto, hyvin määritelty ja maassa vakiintunut alan politiikka ja makrotalouspolitiikka ja julkisia hankintoja koskevat tunnetut ja avoimet säännöt.

* Yhteisö jatkaa komission ja neuvoston yhteisen julkilausuman mukaisesti koulutusalan tukemista turvatakseen alakohtaisen ohjelmien avulla tasavertaiset mahdollisuudet koulutuksen saantiin.

* Tämä tuki voidaan toteuttaa yhteisrahoituksena, jonka perustana ovat kumppanimaan rahoitustarve ja avunantajien mahdollisuudet. Tällainen yhteisrahoitus toteutetaan mieluiten pääasiallisen avunantajan johdolla; tämä asettaa omat ja muilta avunantajilta tulevat varat yhteiseen käyttöön sekä makrotaloudellisen että alakohtaisen lähestymistavan osalta. Käytännössä tämä voi ilmetä toiminnan tehokkaampana koordinointina, menettelyjen yhdenmukaistumisena, seurannan ja arvioinnin toteuttamisena yhteisesti ja mahdollisesti yhdistettynä rahoitustukena.

>TAULUKON PAIKKA>

V. YHTENÄISYYS, KOORDINOINTI JA KESKINÄINEN TÄYDENTÄVYYS AVUNANTAJIEN VÄLILLÄ

1. Komissio katsoo, että koordinointi ja keskinäinen täydentävyys jäsenvaltioiden ja muiden avunantajien kanssa olisi toteutettava lisäämällä yhteistyötä, joka tukee edunsaajamaiden tarkoituksenmukaista alakohtaista politiikkaa.

2. Komission on vahvistettava huomattavasti yhteistyötään kansainvälisten toimijoiden (UNESCO, ADEA), muiden monenvälisen avun antajien (Maailmanpankki) sekä jäsenvaltioiden kanssa sekä politiikan eri osa-alueita koskevan analyysin ja yhteisten ohjelmien laadinnan osalta että käytännön toiminnassa syventämällä yhteistyötä kentällä. Yhteisö sitoutuu tehostamaan yhteistyötä eurooppalaisten avunantajien kanssa järjestämällä koulutusalan strategioita käsitteleviä asiantuntijatapaamisia Brysselissä ja kentällä.

3. Toisaalta koulutukseen kohdennettavan tuen määrää olisi komission mukaan lisättävä keskinäisen täydentävyyden periaatteen mukaisesti ottaen huomioon jäsenvaltioiden toimet. Myös niiden olisi kannettava vastuunsa tällä alalla huolehtimalla nykyistä huomattavasti paremmasta koordinoinnista komission kanssa.

Neuvosto mainitsee päätelmissään jäsenvaltioiden ja yhteisön toimien yhteensovittamisesta (toukokuu 2000) seuraavat alat: tietojenvaihto, strategioita koskeva vuoropuhelu, yhteisrahoitus, täytäntöönpanoa koskevat erot alueiden välillä, yhteiset arvioinnit ja selvitykset jne. Näitä päätelmiä sovelletaan kokonaisuudessaan yleissivistävää ja ammatillista koulutusta koskeviin strategioihin.

4. On selvää, että tämä keskinäinen täydentävyys saavutetaan paremmin, jos kumppanimaiden hallitukset soveltavat selkeästi määriteltyä alakohtaista koulutuspolitiikkaa ja jos rahoitusmekanismit ovat yhteiset sekä avunantajille että kumppanimaille. Tässä on ratkaisevaa koulutusbudjettien rahoitukseen käytettävissä olevien varojen määrä ja avunantajien sitoumus rahoittaa tämän ulkopuolelle jäävä osa. Komissio pitää koordinoinnin ja keskinäisen täydentävyyden vahvistamista ehdottoman tärkeänä tuen kokonaistehokkuuden lisäämisen kannalta.

VI. PÄÄTELMÄT

Tässä tiedonannossa komissio kohdentaa alakohtaiset tukensa uudelleen niin, että ne edistävät köyhyyden vähentämistä ottaen huomioon komission viimeaikaiset kansainväliset sitoumukset. Se vahvistaa poliittisen sitoutumisensa kasvattaa kehitysyhteistyössään yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen kohdennettavaa tukea.

Komissio pyytää neuvostoa antamaan tiedonnannossa esitettyjä suuntaviivoja noudattavan päätöslauselman.

Liite 1: Määritelmät

Jomtienin ja Dakarin konferenssien suositusten mukaisessa raportissa annetaan peruskoulutukselle erityismääritelmä, jonka tavoitteena on liian rajoittavien ja tarpeettoman teknisten määritelmien (OECD/DAC) sijasta antaa laajempi kaikkiin alueisiin ja kaikkiin koulutusjärjestelmiin sovellettavissa oleva määritelmä. On siten asiaankuuluvaa käyttää kyseisten konferenssien määritelmiä peruskoulutuksen osalta ja OECD:n/DAC:n määritelmiä muiden koulutusluokkien tai osa-alueiden osalta.

Peruskoulutus: Peruskoulutus on määriteltävä uudestaan viitaten käsitteisiin "tekninen", "erikoistunut", "korkea-asteen", "kolmannen asteen", "koko eliniän kestävä". "Peruskoulutus" sisältää virallisen perusasteen koulutuksen ja lisäksi kaikki ne kelpoisuudet, tiedot, asenteet, arvot ja motivaatiot, jotka katsotaan edellytykseksi täydellisen luku- ja kirjoitustaidon oppimiselle ja välttämättömän perustan saavuttamiselle koko eliniän kestävää oppimista varten. Peruskoulutusta voidaan antaa sekä virallisen järjestelmän puitteissa että sen ulkopuolella.

Peruskoulutuksen pituus ja luonne vaihtelevat maasta toiseen. Sen pituus vaihtelee vähimmillään perusasteen koulutuksen 3-4 vuodesta 9 vuoteen tai toisen asteen koulutuksen loppuun saakka.

Pienten lasten koulutus käsittää virallisesti valvotuissa laitoksissa tai osana virallisen järjestelmän ulkopuolista ohjelmaa järjestetyn lapsille suunnatun toiminnan. Toiminnan kohteena ovat yleensä 3-vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset ja siihen sisältyy organisoitua opetusta, joka on kuitenkin vain osa koko lastenhoito-ohjelmasta.

Perusasteen koulutus tarkoittaa koulutusohjelmia, jotka on yleensä suunniteltu antamaan lapsille vakaa perusta lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa sekä muiden aineiden hallinnassa. Useimmissa maissa tämä koulutusvaihe on noin 6 vuotta kokopäiväistä virallisen järjestelmän mukaista koulunkäyntiä.

Toisen asteen koulutus käsittää toisen asteen opetuksen.

Ammatillinen koulutus: tavoitteena valmistaa nuoria ja aikuisia työelämään ja antaa siellä selviytymisen perustaidot; toisen asteen ammatillinen ja tekninen peruskoulutus; jatkokoulutus; oppisopimuskoulutus mukaan luettuna virallisen järjestelmän ulkopuolinen ammatillinen koulutus.

Korkea-asteen yleissivistävä ja ammatillinen koulutus sisältää yliopistotason koulutusohjelmat ja tutkinnot; lukioissa ja teknisissä oppilaitoksissa: opintoapurahat.

Liite 2 Tilanne koulutusalalla

1) Dakarin "Koulutus kaikille" -foorumissa (huhtikuu 2000) esitettyjen tietojen mukaan lähes 113 miljoonaa lasta (joista 60 % tyttöjä) ei käy koulua. Lähes 40 maassa perusasteen koulutuksen aloittavien osuus lapsista on alle 80 %. Vaikka koulunkäynnistä, luokallejäännistä tai oppimistuloksista onkin erittäin vaikea saada tarkkoja tietoja, arvioidaan, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kolmannes koulunkäynnin aloittaneista lapsista keskeyttää koulun neljän vuoden jälkeen.

Yleisen peruskoulutuksen haaste on vaativin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa koulunkäynnin aloittaneiden osuus on pienin (61 %) ja jossa elää 42 miljoonaa maailman 140 miljoonasta kouluikäisestä lapsesta, sekä Etelä- ja Länsi-Aasiassa, jossa näitä lapsia on 47 miljoonaa. Näillä kahdella alueella koulunkäynnin vähäisyys on voimakkaasti sidoksissa köyhyyden yleisyyteen.

Etelä- ja Länsi-Aasiassa tilanne on vähemmän dramaattinen. Arabimaissa ja Pohjois-Afrikassa on tehtävä paljon työtä, jotta vuoteen 2010 mennessä koulunkäynnin piiriin saataisiin 29 miljoonaa lasta lisää.

Toisen asteen koulutus yleistyy vähitellen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibian alueella, mikä on parannus, mutta monet lapset jättävät koulun muutaman vuoden jälkeen ja luokallejääminen on hyvin yleistä. Koulutuksen laatuun liittyy vakavia ongelmia.

Yleisesti ottaen maailman väestökehitys antaa perustellusti aihetta pelätä, että koulunkäynti harvinaistuu tulevaisuudessa.

2) Kaikkien kehitysmaiden koulutusjärjestelmissä oppimistulosten laadun arvioiminen on ongelmallista. Tuore 58 maata koskeva tutkimus osoitti, että 23 maassa yli 20 prosenttia peruskoulun alkaneista lapsista keskeyttää ennen neljännen kouluvuoden päättymistä. Perusasteen koulutuksen päättäneiden osuus lapsista on useimmissa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa 60-70 prosenttia. Maiden sisällä esiintyy suuria eroja. Toisen asteen koulutuksen aloittavien määrä on Afrikassa yksi alhaisimpia (alle 10 prosenttia).

Tyttöjen syrjintä on näkyvintä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä- ja Länsi-Aasiassa. Kouluikäisistä tytöistä peruskoulua kävi vuonna 1998 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 54 prosenttia ja pojista vastaavasti 66 prosenttia. Etelä- ja Länsi-Aasiaa koskevat luvut ovat 67 prosenttia (tytöt) ja 79 prosenttia (pojat). Vaikka tyttöjen ja poikien väliset erot ovat yleisesti pienenemässä, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja arabimaissa on vielä valtavasti tehtävää, jotta tyttöjen ja poikien kesken saavutettaisiin tasapuolisuus vuonna 2005.

3) Maailman aikuisista luku- ja kirjoitustaidottomia oli vuonna 2000 yksi neljästä (eli lähes 900 miljoonaa henkilöä) ja luku on kasvamassa. Valtaosa on naisia. Maailman luku- ja kirjoitustaidottomista Itä- ja Etelä-Aasian osuus on 71 prosenttia. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on huomattava kestävän kehityksen este.

Köyhyys lisää koulutuksellista epätasa-arvoa. Vaikka köyhimmissä maissa kouluun pääsy onkin vaikeinta maaseudun lapsille, kouluunpääsyvaikeudet ovat yleisiä monissa maissa myös sellaisilla kaupunkialueilla, joille maaltapako suuntautuu. Näillä kaupunkialueilla kurjuus estää lapsia parantamasta tulevaisuudennäkymiään koulutuksella, erityisesti Aasiassa.

4) Aidsista aiheutuu suurta vahinkoa köyhille ja koulutukselle erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Sambiassa kuoli vuoden 1998 kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana 1 300 opettajaa ja alle 15-vuotiaiden aids-orpojen määräksi arvioidaan 650 000. Kadulla elävien lasten määrä kasvaa koko ajan. On selviä merkkejä siitä, että tyttöjen koulunkäynti vähenee huomattavasti maissa, joiden aids-luvut ovat korkeat, ja näissä maissa lasten työssäkäynnin on havaittu lisääntyvän.

Aidsin vaikutus koulujärjestelmän toimintaan on myös suuri; se vaikuttaa koulujärjestelmien kokoon (vähemmän oppilaita ja opettajia), opetus- ja oppimistapaan (kun oppilaat ja opettajat sairastuvat) sekä koulutuksen laatuun (oppilaiden ja opettajien poissaolot lisääntyvät).

5) Konfliktit ovat aiheuttaneet vakavaa haittaa koulutusjärjestelmille erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa mutta myös muilla konfliktialueilla (Kolumbia, Afganistan jne.). Konfliktit vaikuttavat opetusaineiston saatavuuteen ja järjestelmien organisointiin. Lapset ovat usein konfliktien merkittävimpiä uhreja. UNICEFin mukaan kymmenen viime vuoden aikana aseellisten selkkausten uhreina on kuollut yli kaksi miljoonaa lasta. Kuuden miljoonan lapsen arvioidaan saaneen vakavia vammoja ja eloonjääneet kärsivät erittäin vakavista psyykkisistä traumoista.

Liite 3 Koulutuksen ja erikseen peruskoulutuksen osuus kaikesta julkisesta kehitysavusta (OECD:n kehitysapukomiteaan kuuluvat maat)

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: OECD:n kehitysapukomitean (DAC) raportti vuodelta 2000 "Coopération pour le Développement", s. 246 ja 247.

Liite 4 : Jäsenvaltioiden kehitysyhteistyöpolitiikka koulutusalalla

Itävalta

Itävallan kehitysyhteistyössä pääpaino on peruskoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa ja toisen asteen koulutuksen jälkeisessä koulutuksessa. Keskeisesti pyritään erityisesti parantamaan mahdollisuuksia päästä osallistumaan kaikille tarkoitettuun koulutukseen, parantamaan koulutusohjelmia, tukemaan kumppanimaittain uudistuskehitystä, tiede- ja tutkimustoimintaa, demokraattisia instituutioita ja instituutioiden kehittämistä.

Kahdenvälisen avun kohteena on joukko lähinnä Euroopan, Aasian ja Saharan eteläpuolisen Afrikan maita.

Vuonna 1999 Itävallan kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 19,8 prosenttia.

Belgia

Koulutusalalle kohdennettavalla tuella rahoitetaan lähinnä yliopistojen välistä yhteistyötä. Erittäin tärkeinä asioina kuitenkin pidetään myös peruskoulutusta, virallisen järjestelmän mukaista ja sen ulkopuolella annettavaa koulutusta sekä mahdollisuutta koulutuksen saantiin.

Belgian kahdenvälinen apu kohdentuu 25 maahan, mutta kaikissa näissä ei välttämättä ole koulutusalan hankkeita tai ohjelmia. Kaikki kyseiset maat neuvottelevat Belgian kanssa säännöllisin väliajoin, ja tällöin päätetään yhteisesti, mille aloille rahoitustukea kohdennetaan.

Belgia rahoittaa erityisesti belgialaisten yliopistojen Belgian antamalla teknisellä avulla toteuttamia hankkeita. Tukiohjelmat yleensä ja budjettituki erityisesti ovat Belgialle kuitenkin suhteellisen uusi tukimuoto.

Vuonna 1999 Belgian kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 13,0 prosenttia.

Tanska

Koulutusalalla painopiste on peruskoulutuksessa yleensä ja yhtenä sen osana erityistarpeita varten annettavassa koulutuksessa tietyissä Afrikan, Aasian ja Keski-Amerikan maissa.

Tämän alan kahdenvälinen apu toteutetaan mahdollisimman suuressa määrin alakohtaisille ohjelmille kohdennettavana tukena. Alan poliittista vuoropuhelua pidetään tärkeänä. Lisäksi Danida pyrkii hajauttamaan hankehallintoa.

Vuonna 1999 Tanskan kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 1,2 prosenttia.

Suomi

Suomen hallitus pitää ensisijaisena kohteena peruskoulutusta. Maantieteellisenä painopisteenä on Afrikka (merkittäviä koulutusalan ohjelmia on muun muassa Mosambikin, Tansanian ja Sambian kanssa). Viime vuosina on kuitenkin käynnistetty uusia hankkeita myös Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa ja Balkanilla.

Osa kehitysyhteistyövaroista kanavoidaan valtiosta riippumattomien järjestöjen kautta. Viime vuosina on käynnistetty monien kumppanimaiden kanssa alakohtaisia ohjelmia.

Vuonna 1999 koulutusalan osuus Suomen kehitysyhteistyövaroista oli noin 7,4 prosenttia.

Ranska

Ranskan koulutusalalla harjoittamassa kehitysyhteistyössä suurimman menoerän muodostaa on tekninen apu. Ensisijaisia aloja ovat myös tekninen koulutus, korkea-asteen koulutus ja opetusvälineet. Viime aikoina on lisätty peruskoulutukseen kohdennettua tukea (kattaa myös toisen asteen koulutuksen). Lähes puolet koulutusalan tuesta kohdentuu seuraaviin seitsemään maahan: Burkina Faso, Kamerun, Madagaskar, Mauritania, Norsunluurannikko, Senegal ja Tsad.

Ranska käyttää sekä suoraa budjettitukea että hanketukea.

Vuonna 1999 Ranskan kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 27,4 prosenttia.

Saksa

Saksan politiikka koulutusalalla keskittyy peruskoulutuksen sekä korkea-asteen koulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen liittyvän yhteistyön edistämiseen. Saksassa ammatillisen koulutuksen osa-alue sai 1990-luvulla lähes 50 prosenttia koulutusalalle kohdennetuista kehitysyhteistyövaroista Peruskoulutukseen suunnataan kuitenkin jatkuvasti enemmän varoja ja se on yhä tärkeämmällä sijalla. Peruskoulutuksen alueelliset painopisteet Saksan kehitysyhteistyössä ovat Saharan eteläpuolinen Afrikka ja Etelä-Aasian runsasväestöiset maat. Tarkasteltaessa kaikkia kolmea koulutuksen osa-aluetta yhdessä painopiste on Afrikan kanssa tehtävässä yhteistyössä; hyvin tärkeällä sijalla on myös Aasia.

Tarkoitus on painottaa alakohtaista tukea, joka toteutetaan yhteistyössä muiden avunantajien kanssa. Kaikkien toimenpiteiden olisi oltava alue- tai maakohtaisia. Saksa käyttää hanketukea.

Vuonna 1999 Saksan kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 16,8 prosenttia.

Kreikka

Kreikan virallinen kehitysapu keskittyy sen omalle alueelle ja kohdentuu terveydenhuolto- ja koulutusinfrastruktuureihin. Virallisesta kehitysavusta noin 10 prosenttia kohdentuu koulutusalalle hanketukena.

Irlanti

Irlannin koulutusalalle myöntämä tuki on muuttunut 1990-luvulla siten, että kun aikaisemmin painopiste oli korkea-asteen koulutuksessa, on tärkeimmällä sijalla nyt peruskoulutus. Koulutusalalle myönnetyistä varoista kohdentui 1990-luvun lopussa peruskoulutukseen yli 90 prosenttia. Irlannin virallinen kehitysapu kohdentui 1990-luvulla pääasiassa kolmeen maahan eli Lesothoon, Tansaniaan ja Sambiaan.

Koulutusalalle kohdennettu tuki on toimitettu kahdenvälisenä ja monenvälisenä apuna valtiosta riippumattomien järjestöjen kautta. Irlannin kehitysavulla tuetaan kansallisia toimia ja alakohtaisen lähestymistavan mukaisia ohjelmia. Muita tukimuotoja ovat alueelliset tai hallintopiirikohtaiset kehittämisohjelmat ja hanketuki.

Vuonna 1999 Irlannin kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 15,9 prosenttia.

Italia

Koulutusalalla suurin osa Italian kehitysyhteistyöstä liittyy yliopistojen yhteistyöhön, ja seuraavaksi tärkeimmällä sijalla on infrasruktuurien kehittäminen. Myös poliittisia uudistuksia ja valmiuksien kehittämistä tuetaan yhä enemmän. Alueellisesti merkittävimmät kohteet ovat Somalia ja Latinalainen Amerikka, ja tärkeitä ovat myös Pohjois-Afrikka, Lähi-itä ja muutamat Aasian maat.

Vuonna 1999 Italian kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 5,8 prosenttia.

Luxemburg

Vuonna 1999 Luxemburgin kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 18,7 prosenttia, josta peruskoulutuksen osuus oli 8,2 prosenttia.

Alankomaat

Hallituksen painopisteenä köyhyyden vähentämisen ja sitä koskevien strategia-asiakirjojen yhteydessä on yhä selvemmin edistää mahdollisuuksia koulutuksen (lähinnä peruskoulutuksen) saantiin samalla, kun tärkeänä pidetään myös korkea-asteen koulutusta. Tämä panostuksen vahvistaminen tapahtuu lisäämällä poliittista vuoropuhelua ja rahoitusvaroja, jotka toimitetaan sekä kahdenvälisten että monenvälisten kanavien kautta. Yli puolet Alankomaiden kohdemaista on valinnut koulutusalan yhteistyöalaksi.

Tärkeimmät tuen välineet ovat hanke- ja ohjelmatuki ja tekninen apu.

Vuonna 1999 Alankomaiden kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 8,3 prosenttia.

Portugali

Koulutusala määritelty tuleviksi kolmeksi vuodeksi yhdeksi Portugalin kehitysyhteistyöpolitiikan ensisijaisesti tukea saavaksi kohdealaksi. Koulutusalan yhteistyöohjelmassa tuki on tarkoitus keskittää seuraaville viidelle osa-alueelle: perusasteen ja toisen asteen koulutus, korkea-asteen koulutus, infrastruktuurit ja opetustilat ja välineet, instituutioiden kehittäminen sekä Portugalin opettajien valmistuslaitokset. Erityisen tärkeällä sijalla on peruskoulutus (perusasteen koulutus, luku- ja kirjoitustaidon taso ja virallisen järjestelmän ulkopuolinen opetus). Portugali keskittää yhteistyönsä Afrikkaan (Angola, Mosambik, Kap Verde, Guinea Bissau, São Tomé ja Príncipe; Itä-Timor).

Portugali käyttää hanketukea.

Vuonna 1999 Portugalin kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 7,3 prosenttia.

Espanja

Espanjan kehitysavun painopisteitä koulutusalalla ovat koulutuspolitiikka ja alan hallinto, koulutuspalvelut ja opetustilat ja -välineet sekä ammatillinen koulutus ja yliopistotason koulutus. Keskeisellä sijalla on ollut yliopistojen välinen yhteistyö. Koulutusalalla ollaan parhaillaan laatimassa uutta kehitysyhteistyöstrategiaa. Maantieteellinen painopiste on Latinalainen Amerikka, mutta tärkeitä ovat myös eräät arabimaat ja AKT-maat.

Koulutusalan kehitysapu toimitetaan pääasiassa hanketukena.

Vuonna 1999 Espanjan kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 12,1 prosenttia.

Ruotsi

Tuen pääasiallisin kohdealue koulutusalalla on perusasteen koulutus. Koulutusalan ohjelmilla pyritään myös edistämään sukupuolten tasa-arvoa sekä rauhaa, demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Yli puolet avusta on toimitettu Afrikkaan.

Ruotsin kehitysyhteistyössä on koulutusalalla siirrytty hanketuesta ohjematukeen (alakohtaisen lähestymistavan mukaiset ohjelmat). Aluksi tukea toimitettiin pääasiassa koulujen rakentamista, opettajien koulutusta ja oppikirjoja varten, mutta nykyisin se kanavoidaan yleensä suoraan kumppanimaan hallituksen talousarvioon.

Vuonna 1999 Ruotsin kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 5,8 prosenttia.

Yhdistynyt kuningaskunta

Maatasolla DFID:n (UK Government Department for International Development) selvänä painopisteenä on parantaa mahdollisuuksia perusasteen koulutukseen sekä parantaa koulutuksen laatua. Suuri osa Yhdistyneen kuningaskunnan tuesta kohdentuu vähiten kehittyneisiin maihin ja muihin matalan tulotason maihin.

DFID:n toimintapolitiikassa tuetaan yhä voimakkaammin johdonmukaisia alakohtaisia suunnitelmia, jotka liittyvät asianomaisen maan johdolla laadittuihin ja maan köyhyyden vähentämistä koskevaan strategiaan kuuluviin analyyseihin. Ensisijaisesti käytetään suoraa budjettitukea hyvin määriteltyjä kansallisia tavoitteita varten.

Vuonna 1999 Yhdistyneen kuningaskunnan kahdenvälisestä avusta kohdennettiin koulutusalalle 9,6 prosenttia.

Lähteet

* DAC Report 2000, on Development Co-operation, OECD 2001.

* Dakarin "Koulutus kaikille" -foorumi ja koulutusalaa käsittelevän G8-ryhmän työryhmän kokous (joulukuu 2001).

* BMZ, Development co-operation in the field of basic education, Dakar Forum, huhtikuu 2000.

* BMZ, Rapport pour le G8, 2001.

* DFID, Sector wide approaches to education, a strategic analysis, nro 32, 1999.

* DFID, Learning opportunities for all, A policy framework for education, 2000.

* DANIDA, Annual Reports on Denmark's Development Assistance.

* DANIDA, Sector policy : education, 2000.

* DANIDA, Vocational education and training, 1996.

* SIDA, Policy for Sida Co-operation in Basic Education and education reform, 1996.

* SIDA, Education for All, huhtikuu 2001.

* SIDA, Facts & Figures, 2000. Dept. for Democracy and Social Development.

* Ministry of Foreign Affairs, The Netherlands, the sectoral approach, 2000.

* Ministry of Foreign Affairs, The Netherlands, Education : a basic human right, basic education, practice and implementation, 2000.

* Ireland's Official Development Assistance, 2000.

* Ireland Aid, Education policy and practice, Guidelines, heinäkuu 2001.

* European Commission, An analysis of EU aid expenditure in education and training in developing countries, 1994.

* European Commission, Coordinating the development aid policies of European Countries, CeSPI, 1994.

* Itävalta: Austria's DAC data (OFSE).

* Belgia: Rapport annuel de la Direction Générale de la Coopération Internationale (DGCI - 2000); Rapport annuel Coopération Techique Belge.

* Espanja: Ministerio de Asuntos Exteriores. Area de planificacón (marraskuu 2001).

* Portugali: Instituto da Cooperacao Portuguesa. Direccao de Servicios dos Asuntos comunitarias e Multilaterais (marraskuu 2001).

* Suomi: Ulkoasiainministeriö, kehitysyhteistyöosasto.

* Ranska: Coopération au Développement (kertomus "Koulutus kaikille" -strategiaa käsittelevälle G8-työryhmälle).

Liite 5 Yhteisön yhteistyö yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen alalla

Nykyiset sitoumukset maantieteellisesti jaoteltuina (tilanne marraskuussa 2001)

>TAULUKON PAIKKA>

Liite 6 AKT-maiden koulutusta varten annetun yhteisön avun arviointia

Tiivistelmä päätelmistä - väliaikaiseen kertomukseen perustuvat tärkeimmät suositukset

Seitsemännen ja kahdeksannen EKR:n tuki AKT-maiden koulutusalalle on kasvanut nimellisesti, mutta ei merkittävästi. Peruskoulutuksen ottaminen ensisijaiseksi painopistealueeksi on lisännyt varojen siirtoa kyseiselle koulutustasolle. Kokonaisuutena tulokset eivät näytä vastaavan komission tavoitteita, jotta koulutusalaa voitaisiin tukea köyhyyden vähentämisessä.

Koulutuksen ja köyhyyden vähentämisen välinen yhteys on tiedostettu vasta useimpien AKT-maiden koulutusohjelmien ja -hankkeiden laatimisen jälkeen, mikä osaksi selittää sellaisen käsitekehyksen puuttumisen, joka mahdollistaisi kyseisen kahden alueen ohjelmien välisen synergian, sekä sen, ettei köyhyysnäkökulmaa ole järjestelmällisesti otettu huomioon koulutusalan ohjelmien täytäntöönpanossa.

Jos yleiset edellytykset ovat asianmukaiset, budjettituki (yhdistettynä hanketukeen instituutioiden kehittämisen tukemiseksi) näyttää vastaavan parhaiten tarpeisiin, joita on vahvasti ulkopuolisesta avusta riippuvaisilla matalan tulotason mailla. Näissä maissa peruskoulutusmahdollisuuksien parantaminen on suuremmalla etusijalla kuin keskimääräisen tulotason maissa, joilla on käytössään varoja hankeinvestointien tukemiseen.

Alakohtaista lähestymistapaa (sector wide approach) voitaisiin ajatella ainoastaan, jos edellytykset ovat asianmukaiset. Näitä edellytyksiä olisivat ainakin yhteisesti sovittu strateginen toimintakehys ja kansallinen alakohtainen politiikka, puolivuosittainen talousarvio yhdistettynä vuosittaiseen talousarvioon, hallituksen koordinoimat avunantajat, aktiiviset ja pätevät lähetystöt ja toimintakykyä kuvaavat indikaattorit, joissa tulosten laadun mittaaminen on yhä keskeisemmällä sijalla.

Hankekohtaista lähestymistapaa ei kuitenkaan pidä hylätä varsinkaan silloin, kun olosuhteet eivät salli laajoja alakohtaisia ohjelmia. Koulutushankkeiden onnistumiselle olennaisia tekijöitä ovat poliittinen ympäristö, hyvä hallinto, valmistelu ja täytäntöönpano paikallistasolla, joustavat ohjelmat, tekninen tuki instituutioiden muutosta varten, selvät tavoitteet ja se, että hanke liittyy ainoastaan yhteen instituutioon.

Maakohtaisiin strategia-asiakirjoihin suositellaan lisättäväksi arvio, jossa analysoidaan poliittista ympäristöä sekä kykyä hallinnoida makrotaloudellisia kysymyksiä, talousarviota ja alakohtaista toimintaa. Tällainen arvio helpottaisi päätöksentekoa siitä, minkä tyyppistä ja minkä tasoista tukea koulutusalalle annetaan, sekä täytäntöönpanomekanismien valintaa.

Huomiota ja voimavaroja olisi kohdistettava enemmän instituutioiden toimintakyvyn tukemiseen. Niiden toimintakykyä voidaan parantaa kumppanuuksilla, pohjoisen ja etelän välisellä kokemusten vaihdolla, apurahoilla, teknisellä avulla ja alueellisella tuella. Keskeisiä aloja ovat tietojen keruu, analysointi, levittäminen ja hallinnointi; budjetti- ja varainhallinto; julkisten palvelujen hallinnointi sekä seuranta ja arviointi.

Suositellaan, että komissio lisää koulutuksen ja sosiaalialojen asiantuntijoiden määrää päätoimipaikassa ja lähetystöissä. Tämä parantaisi komission uskottavuutta suhteissa vastaanottajamaihin ja muihin avunantajiin, mikä on entistä tärkeämpää toiminnan hajauttamisen myötä.

Komission olisi kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota koulutuksen ja julkaisutoiminnan kehittämiseen sekä parannettava tietojen keruu-, varastointi- ja käyttöjärjestelmäänsä.

Liite 7 Korkea-asteen koulutuksen yhteinen yhteistyökehys

Yhteisessä yhteistyökehyksessä määritellään suuntaviivat korkea-asteen koulutuksen viitekehyksen täytäntöönpanemiseksi Euroopan yhteisön, kehitysmaiden sekä voimakkaasti kasvavien ja siirtymätalouden maiden välillä. Sen tavoitteena on yhdenmukaistaa menetelmät, joilla komission suunnittelemat ohjelmat ja hankkeet pannaan täytäntöön, tavoitteena alalla nykyisin tehtävän yhteistyön tehostaminen ja sen vaikutusten voimistaminen toimia keskittämällä.

Yhteinen yhteistyökehys määritellään seuraavasti:

* Instituutioverkostoille annettava tuki, joka perustuu maiden tai alueiden väliseen organisoituun ja kestävään yhteistyöhön ja joka edistää paikallisten valmiuksien kehittämistä taitotietoa siirtämällä. Yhteisessä kehyksessä tuodaan esille opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuutta koskevien hankkeiden tukemisen merkitys.

* Joustava lähestymistapa suhteessa kullekin maalle tai alueelle vahvistettuihin painopistealueisiin ja yhteistyöpolitiikan eroihin. Yhteisen kehyksen perusteella määritellyillä hankkeilla ja ohjelmilla on maa- tai aluekohtaisia erityispiirteitä esimerkiksi yhteistyön ensisijaisten aihealueiden valinnassa, instituutioiden tukikelpoisuudessa, verkostojen koostumuksessa, rahoitusvalmiuksissa jne. Yhteistyön tavoitteiden joustavuus mahdollistaa johdonmukaisuuden tämän tiedonannon ja yhteistyön vahvistamisesta kolmansien maiden kanssa korkea-asteen koulutuksen alalla annetun tiedonannon välillä.

* Voimassa olevien kutakin maantieteellistä aluetta koskevien oikeusperustojen käyttö (Cotonoun sopimus, budjettikohdat, jne.). Rahoitusvarojen myöntämisestä päättävät ohjelmasuunnittelusta vastuussa olevat pääosastot ensisijaisten tavoitteiden mukaisesti ja tavanomaisia ohjelmamenettelyjä noudattaen.

Yhteisen kehyksen mukaisiin toimiin voi sisältyä esimerkiksi

* hallinnon ja opetushallinnon ajantasaistaminen (opetus- ja hallintohenkilöstön hallinnointi, opintosuunnitelmien hallinnointi ja kehittäminen, opettajien työuran hallinnointi ja kehittäminen jne.);

* henkisen pääoman arvostaminen (korkeakouluopiskelijoiden ja alan johtohenkilöiden koulutus ja liikkuvuus, korkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten opettajien koulutus ja liikkuvuus, korkean tason asiantuntijoiden verkottaminen),

* rahoitusapu ja tekninen apu instituutioiden vahvistamista varten (instituutioiden kehittäminen).

Yhteisessä kehyksessä esitetään perustettavaksi aluekohtaisesti ja määräajoin tehtävien ehdotuspyyntöjen järjestelmä. Ehdotuspyynnöt suunnataan suoraan edunsaajille eli korkea-asteen koulutuksen, tutkimuksen ja ammatillisen koulutuksen instituutioille, jotka ovat asianomaisten viranomaisten hyväksymiä ja jotka ovat verkottuneet yhteisen hankkeen ympärille. Muut kumppani-instituutiot (julkiset tai yksityiset organisaatiot, yritykset ja kansalaisyhteiskuntaa edustavat yhdistykset tai järjestöt) voivat olla mukana verkostoissa osallistumalla hankkeiden valmisteluun ja täytäntöönpanoon. Korkean tason opettajat ja kouluttajat, opiskelijat ja edunsaajainstituutioiden hallintovirkamiehet ovat yhteiseen kehykseen perustuvien hankkeiden lopullisia edunsaajia.

Liite 8 Käytännesäännöt koulutussektorin rahoitusorganismeja varten

1. Koulutuksen tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin erikoistuneiden komission ja jäsenvaltioiden asiantuntijoiden kokouksen osallistujat ovat sitä mieltä, että seuraavien periaatteiden noudattamiseksi olisi toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet:

2. Valvotaan, että viranomaiset ja muut avunantajat saavat hyödyllistä tietoa kaikista alaan liittyvistä toimista (erityisesti tutkimuksista, uusista hankealoitteista, viranomaisten avunpyynnöistä, hankeselvityksistä, täytäntöönpanoa ja hankkeen edistymistä koskevista kertomuksista, asiantuntija-avusta ja arvioinnista). Luottamukselliset asiat (esimerkiksi sisäiset ongelmat, jotka koskevat ulkomaisen henkilöstön epäasianmukaista menettelyä) voidaan jättää tämän ulkopuolelle.

3. Noudatetaan ehdottomasti hallituksen määräämiä ja avunantajien kanssa sopimia kansallisia tai alueellisia enimmäismääriä virkamiehille maksettavissa palkoissa ja korvauksissa, paikallisten konsulttien palkkioissa, kokouskuluissa jne. eikä palkata virkamiehiä antamaan avunantajille yksityisiä neuvontapalveluja.

4. Valvotaan, että avunantajien rahoittama asiantuntija-apu hallitukselle:

- keskittyy hallituksen ensisijaisina pitämiin asioihin ja vastaa avunsaajan vastaanottokykyä, tavallisesti hallituksen antamien yksityiskohtaisten ohjeiden pohjalta;

- siitä raportoidaan ensisijaisesti hallituksen edustajille;

- parantaa viranomaisten institutionaalisia toimintavalmiuksia keskittymällä siirtämään asiantuntemusta ensisijaisia hallintotehtäviä hoitaville virkamiehille;

- ei tue pelkästään yksittäisten avunantajien hankkeita tai ohjelmia;

- kehittää paikallista neuvonta-asiantuntemusta aina kun mahdollista.

5. Taataan sukupuolinäkökohtien integroiminen koko tehtävään, tutkimukseen tai liitännäistoimintaan ja tarvittaessa tämän alan asiantuntijoiden hyödyntäminen. Taataan tarvittaessa ympäristönäkökohtien huomioiminen koulutukseen liittyvissä toiminnoissa.

6. Tuetaan aktiivisesti kansallisen yksimielisyyden lujittamista ja paikallisia koordinointimekanismeja (jotta viranomaiset kokisivat ohjelman omakseen ja käyttäisivät sitä välineenä tutkia muita vaihtoehtoja ja muita tuen muotoja).

7. Pyritään:

- käyttämään rahoitusta, julkisia hankintoja, seurantaa ja kertomusten laadintaa koskevia vastaanottajamaan menettelyjä ja toimintaohjeita;

- noudattamaan vastaanottajamaan varainhoitovuosisykliä ja sen menettelyjä ohjelman edistymistä ja varainhoitoa koskevien kertomusten laadinnassa sekä kirjanpidon valvonnassa;

- vakiinnuttamaan kertomusten laatimista koskevat menettelyt.

8. Käytetään olemassa olevia rakenteita, jotta toiminta voidaan integroida mahdollisimman hyvin asianomaisen ministeriön politiikkaan.

9. Varmistetaan toimivat viestintäyhteydet avunantajan paikallisen edustuksen ja päätoimipaikan välillä.

10. Järjestetään yhteisiä arviointi-, seuranta- ja tarkastuskäyntejä noudattaen samalla hallituksen varainhoitovuosisykliä ja budjettisuunnittelua.

11. Suunnitellaan toimenpiteet hallitusta kuullen sen aikatauluun soveltuviksi ja siten, että niiden laajuus on sen hallittavissa.

Liite 9 Indikaattorit

Indikaattorit on mainittava maakohtaisissa strategia-asiakirjoissa, köyhyyden vähentämistä koskevissa strategia-asiakirjoissa ja yksittäisissä ohjelmissa.

Tärkeimpiä indikaattoreita seurantaindikaattoreiden lisäksi ovat tulosindikaattorit. Näiden indikaattorien tarkastelun ohella on niiden todenmukaisuuden arvioimiseksi analysoitava myös aikaisempia suuntauksia. Indikaattoreilla on voitava mitata saavutettua edistystä ja tarvittaessa suunnata politiikkaa uudelleen. Niiden on oltava sellaisia, että asianomaiset tiedot ovat kohtuudella saatavilla, ja samalla niiden on ilmennettävä tavoitteiden saavuttamiseksi tosiasiallisesti tehtyä työtä.

Tavallisia koulutukseen liittyviä indikaattoreita ovat koulutukseen yleensä ja perusasteen koulutukseen varattujen määrärahojen osuus maan talousarviosta, vuotuinen tilintarkastus sekä luokkahuoneiden, opettajien ja kirjojen lukumäärän suhde oppilasmäärään. Muita indikaattoreita voivat olla tietyn tason saavuttaneiden osuus ikäryhmästä, palkattujen opettajien määrä, tietojärjestelmien käyttöönotto koulutuksen hallinnointia varten, perusasteen koulutusta saavien suhteellinen osuus sekä luku- ja kirjoitustaidon aste.

On korostettava, ettei indikaattorien valinnasta ja seurannasta ole hyötyä, elleivät kehitysmaat ja avunantajat paranna omia seuranta- ja arviointijärjestelmiään, jotta ne tietäisivät paremmin, mitä ovat tekemässä ja voisivat tehdä johtopäätöksiä noudatettavan politiikan suhteen.

Koulutuksen kuten muidenkin ohjelmien osalta julkisten menojen hallinnoinnin parantaminen on olennainen tekijä ja edellytys budjettituen antamiselle. Se toteutetaan seuraavilla vaiheittaisilla toimenpiteillä:

- sopivien tulosindikaattorien kehittäminen budjettihallintoa ja yleisemmin julkisten varojen moitteetonta hallinnointia varten;

- sisäisten ja ulkoisten valvontavalmiuksien parantamisen tukeminen kyseisissä maissa (budjettivallan käytöstä ja varainhoidon valvonnasta vastaavien elinten vahvistaminen instituutioita tukemalla);

- kansalaisyhteiskunnan suorittaman välillisen valvonnan kehittämisen tukeminen (määrärahojen kohdentamiseen ja talousarvion täytäntöönpanoon liittyvällä tiedottamisella ja avoimuudella);

- Sellaisten välineiden kehittäminen, joilla voidaan arvioida budjettihallinnon laatua ja laajentaa julkisten menojen tarkastusten alaa tai täydentää sitä.