51996AC1091

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Kertomus direktiivin 90/88/ETY täytäntöönpanosta: Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kulutusluottoja koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun direktiivin 87/102/ETY (sellaisena kun se on muutettuna direktiivillä 90/88/ETY) muuttamisesta" () (97/C 30/23)

Neuvosto päätti 31. toukokuuta 1996 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 100 a artiklan mukaisesti pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellä mainitusta kertomuksesta ja ehdotuksesta.

Asian valmistelusta vastannut ympäristönsuojelu-, kansanterveys- ja kuluttajajaosto antoi lausuntonsa 16. heinäkuuta 1996. Esittelijänä oli Umberto Burani, apulaisesittelijöinä Francisco Ceballo Herrero ja Roy Sanderson.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 26. syyskuuta pitämässään 338. täysistunnossa seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 94 ääntä puolesta, 10 vastaan, ja 5 pidättyi äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. Ensimmäisessä kulutusluottodirektiivissä 87/102/ETY () lykättiin "todellisen vuosikoron" yhtenäisen laskentamenettelyn määrittely direktiivin seuraavaan tarkistukseen. Yhtenäisen menettelyn ansiosta kuluttajat voisivat vertailla EU:n jäsenvaltioiden kulutusluottokorkoja. Tällainen tarkistus tehtiin neuvoston 22. helmikuuta 1990 hyväksymässä uudessa direktiivissä (), jossa määriteltiin todellisen vuosikoron laskentamenettely sekä laskennassa huomioon otettavat kustannustekijät.

Talous- ja sosiaalikomitea antoi neuvoston pyynnöstä lausunnon (), jossa oleellisin osin kannatettiin aloitetta. Siinä esitettiin kuitenkin joitakin suosituksia, jotka otettiin vain osittain huomioon.

1.2. Muutetun direktiivin mukaan (1 a artikla, 5 kohta, b alakohta) komission on esitettävä neuvostolle 31. joulukuuta 1995 mennessä "kertomus siihen liittyvine ehdotuksineen", joka mahdollistaa sellaisen todellisen vuosikoron yhtenäisen laskentakaavan soveltamisen, joka olisi voimassa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa sekä Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa maissa (Islanti, Liechtenstein ja Norja). Direktiivi 90/88/ETY on nimittäin liitetty ETA-sopimukseen (ks. komission asiakirja, johdanto ja yhteenveto, 5 ja 8 kohta, s. 2).

1.3. Nyt tehty direktiiviehdotus vapauttaa komission tästä tehtävästä, joskin olosuhteiden vuoksi myöhästyneenä. Ehdotuksessa jätetään jo sovelletun laskentamenetelmän yleislinjat oleellisin osin ennalleen. Siinä esitetään periaate, jonka mukaan kaikki jäsenvaltiot soveltavat laskentamenetelmää, josta on säädetty vuoden 1990 direktiivissä. Direktiiviehdotuksessa määrätään myös velvollisuus käyttää todellisen vuosikoron Eurooppa-tyyppistä merkkiä ja mainitaan joitakin kielellisiä muutoksia englannin- ja kreikankieliseen toisintoon (todellisen vuosikoron nimike).

2. Yleistä

2.1. Käsiteltävä direktiiviehdotus on looginen ja ennakoitu jatkotoimi, minkä vuoksi komitea tukee komissiota ja tekee sen kanssa yhteistyötä tutkien yhä parempaa kuluttajansuojaa.

2.2. Lisäksi on väärinkäsitysten välttämiseksi tarkennettava tällaisten valintojen laajuus ja rajat. Jos olisi ollut kyse todellisen vuosikoron vertailun mahdollistamisesta vain yhdessä maassa, olisi riittänyt, että maat olisi määrätty noudattamaan omaa yhtenäistä korkoa. Direktiivin tarkoitus on sen sijaan määrätä vertailuperusteet kaikille ETA-maille.

2.3. Tämä tavoite on saavutettu vain osittain. "Täydellinen" eri maiden välinen vertailu olisi mahdollista, jos laskentamenetelmän yhdenmukaistamisen lisäksi olisi ollut mahdollista määritellä yhdenmukaisesti myös todellisen vuosikoron laskennassa huomioon otettavat kustannustekijät. Nämä kustannukset ja niiden nimikkeet vaihtelevat kuitenkin maittain (), mikä johtuu tapojen ja kaupallisten käytäntöjen sekä kauppa- ja verotuslainsäädäntöjen eroista. Komissio on myöntänyt (), ettei suhteellisuus- ja läheisyysperiaatteiden mukaan ole mahdollista yhdenmukaistaa tällaisia nimikkeitä (ja vielä vähemmän niiden kustannuksia). On kuitenkin tunnustettava, että yhdenmukaisuuden puuttuessa eri tarjousten "rajat ylittävä" vertailu on vaikeaa.

2.4. Toisaalta rahoituslaitokset antavat kulutusluottoja vielä suureksi osaksi sen maan asukkaille, jossa rahoituslaitoksen toimipaikka sijaitsee. Näin tunnetuista syistä: tarve tuntea asiakas, lainsäädäntöjen erilaisuus ja vaikeus periä luottoja ulkomailta. Vain joillakin raja-alueilla käsite "rajat ylittävä luotto" on jossain määrin levinnyt.

2.5. Tilanne muuttuu, kun yhtenäisvaluutta otetaan käyttöön, mutta muuttunut tilanne rajoittuu vain rahaliittoon kuuluviin maihin. Näiden maiden kuluttajille eurorahaa käyttävä alue on todellinen kulutusluottojen yhtenäismarkkina-alue. Muiden maiden osalta tilanne ei muutu.

2.6. Juuri kulutusluottojen todellisten yhtenäismarkkinoiden luomista silmällä pitäen direktiivi voisi olla askel kohti sisämarkkinoiden täydentämistä.

2.7. Komissio toteaa, että todellisen vuosikoron yhtenäinen laskentamenetelmä edistää sisämarkkinoiden luomista ja toimintaa sekä takaa hyvän kuluttajansuojan. () Komission olisi siis lisättävä "katsoo, että" -kohtiin tästä seuraava looginen, mutta nyt puutteellisesti ilmaistu seuraus, eli että todellisen vuosikoron ansiota kuluttajille on tarjolla kulutusluotto, joka kuuluu palvelujen vapaaseen tarjontaan.

2.8. Komitea ottaa huomioon edellä olevissa kohdissa 2.3, 2.4 ja 2.5 sanotun, mutta hyväksyy myös kohdan 2.7 ratkaisun ja katsoo, että komission, kansallisten viranomaisten ja luottolaitosten velvollisuus on varoittaa kuluttajia valintojen yksinkertaisuuden näennäisyydestä. Jonkin maan muita edullisemmalta vaikuttava tarjous ei välttämättä tarkoita, että se on oman maan tarjousta soveltuvampi. Todellisen vuosikoron koostumuksesta riippumatta jokaisella valuutalla on oma korkonsa, jossa heijastuu yleisesti maan talous ja rahapolitiikka. Tämä korko voi vaihdella usein tai harvoin eikä aina kuluttajalle edulliseen suuntaan. Myös vaihtokurssit voivat vaihdella seurauksin, joita kuluttaja ei kykene ennakoimaan eikä ehkäisemään sopimusta tehtäessä. Kuluttajalle on ilmoitettava riskeistä, jotka hän ottaa muuna kuin kansallisena valuuttana ottamansa luoton yhteydessä.

2.9. Toinen huomionarvoinen näkökohta on merkin käyttöönotto (ei "tunnuskuvion", kuten komission kertomuksessa paikoin mainitaan, sillä merkki ja tunnuskuvio eivät ole toisiaan vastaavia käsitteitä). Merkkiä olisi käytettävä aina kun käytetään nimitystä todellinen vuosikorko. Puhumattakaan tiedotusmateriaalin ja sopimusten toimituksen graafisista vaikeuksista on kysyttävä, ymmärtääkö keskivertokuluttaja todellakin tämän merkin tarkoitteen. Jos näin onkin, viranomaisia miellyttävät ratkaisut eivät välttämättä ole yleisön suosikkeja, etenkin jos niitä ei ole helppo ymmärtää. Tunnuskuvion käyttöönotto tulisi huomattavan kalliiksi (eräs suurehko eurooppalainen pankki on arvioinut tunnusmerkin käyttökuluiksi 6 7 miljoonaa ecua). Pienennettäessä tunnuskuviota sopimuksissa käytettävään kokoon prosenttimerkkejä ympäröivät tähdet sulautuisivat sitäpaitsi yhtenäiseksi ympyräksi. Tavoitteena ollut yhden ainoan helposti tunnistettavan merkin käyttöönotto jää siten saavuttamatta.

2.10. Komitealla on kuitenkin tärkeämpikin peruste vastustaa merkkiä: väärinkäytön ja asiattoman käytön mahdollisuus. Eurooppa-tyyppinen merkki antaa asiakirjalle aina tietyn virallisen leiman. Kun ajatellaan markkinoilla olevien valtuutettujen tai valtuuttamattomien, valvottujen tai valvomattomien rahoitusalan toimijoiden monilukuisuutta, on helppo kuvitella, miten merkkiä voi käyttää väärin. Olisi aivan liian helppoa johtaa kuluttaja harhaan antamalla tämän ymmärtää, että asiakirjoissa mainittu todellinen vuosikorko on virallisesti hyväksytty. TSK () neuvoo luopumaan Eurooppa-tyyppisen merkin käytöstä, joka selvennyksen ja kuluttajalle tiedottamisen sijaan aiheuttaa otaksuttavasti sekaannusta ja väärinkäsityksiä.

2.11. Direktiivissä ei kaiken kaikkiaan ehdoteta suuria muutoksia nykyiseen tilanteeseen. Kolme säännöstä ansaitsee kuitenkin erityistä huomiota niiden käytännön seurausten vuoksi:

todellisen vuosikoron erilaisen laskentamenetelmän valinnaisuuden poistaminen. Valintamahdollisuutta ovat käyttäneet Suomi, Ranska ja Saksa;

velvollisuus perustaa laskelmat kalenterivuoteen (365 tai 366 päivää) 360 päivän vuoden sijaan;

koron laskeminen kahden desimaaliyksikön tarkkuudella. Kaikki eivät vielä ole soveltaneet tätä menetelmää, josta ei aikaisemmin ole säädetty.

2.12. Kuten yksittäisiä artikloita koskevissa huomautuksissa mainitaan, tällaiset säännökset saattavat aiheuttaa kustannusten nousua useimmissa jäsenvaltioissa. Tämä johtuu tarpeesta muuttaa atk-ohjelmia direktiivin voimaanastumispäivään, 1. tammikuuta 1997, mennessä. Nämä ohjelmat olisi muutettava toisen kerran, kun yhtenäisvaluutta tästä kahden vuoden kuluttua otetaan käyttöön. Komitea kysyy, eikö olisi aiheellista pohtia direktiivin voimaanastumisen siirtämistä tammikuun 1. päivään 1999 ainakin laskentaa koskevien näkökohtien osalta. Tällä tavoin ohjelmia muutettaisiin vain kerran, jolloin kustannusten pieneneminen olisi huomattavaa ja koituisi kuluttajien eduksi.

3. Direktiiviehdotuksen artiklojen tarkastelu

3.1. 1 artikla

3.1.1. Kuten kohdassa "Yleistä" (kohdat 2.9 ja 2.10) sanotaan, komitea suosittaa ponnekkaasti luopumaan virallisen tai näennäisesti virallisen merkin käytöstä aina kun on kyse yksityisten välisistä liiketoimista, sillä kuluttajaa voitaisiin johtaa harhaan. Lisäksi tällaisesta uudistuksesta voisi muodostua ennakkotapaus Eurooppa-merkin laajalle käytölle aina kun sopimuksessa viitataan eurooppalaiseen lainsäädäntöön. Tilanne olisi kuluttajalle epäselvä, ja viranomaisten olisi mahdotonta valvoa sitä.

3.1.2. Lisäksi syntyy arkaluontoinen ongelma, sillä on tiedettävä, onko Eurooppa-merkin (kaksitoista tähteä) käyttö sallittua kolmansille maille, eli siis ETA-maille (ks. kohta 1.2), joiden on joka tapauksessa noudatettava direktiiviä.

3.2. 4 artikla

3.2.1. Tässä artiklassa poistetaan rahoituslaitoksille myönnetty valinnanvapaus käyttää direktiivissä määritellystä todellisen vuosikoron laskentakaavasta poikkeavaa laskentamenettelyä, jos tällainen menettely on ollut maassa voimassa jo ennen maaliskuun 1. päivää 1990. Poikkeussäännöstä ovat noudattaneet Suomi, Ranska ja Saksa. Vaikka poikkeussäännöksen kesto oli säädetty päättymään 31. joulukuuta 1995, se pysyy voimassa, kunnes muutetussa direktiivissä 87/102/ETY olevan 1 b artiklan 5 c alakohdassa tarkoitettu direktiivi annetaan.

3.2.2. Ohjelmien muuttamisesta aiheutuvien kustannusten osalta komissio on korostanut (ks. Perustelut, kohta 15), että "ohjelmistoyritysten ja rahoituslaitosten tuotantokustannukset laskevat kaikkialla yhtenäismarkkinoilla käytettävästä yhtenäisestä kaavasta aiheutuvien suurtuotannon etujen vuoksi." Tästä ei pitäisi syntyä ongelmaa, koska poikkeavaa laskentamenettelyä noudattaneiden maiden rahoituslaitokset maksaisivat lopulta samat kustannukset kuin muiden maiden rahoituslaitokset ovat jo maksaneet. Tämä toteamus on tärkeä myös jäljempänä tehtyjen direktiivin muutosehdotusten (ks. kohta 3.3) ja direktiivin voimaanastumisajankohdan (ks. kohta 3.4) suhteen.

3.3. 7 artikla

3.3.1. Artiklan mukaan direktiivin 87/102/ETY edellinen liite I yksinkertaisesti korvaa liitteen II, ja siinä on edelliseen tekstiin verrattuna näennäisesti vähäisempiä muutoksia, jotka koskevat:

vuoden päivien laskemismenettelyä, jonka olisi perustuttava kalenterivuoteen (365 tai 366 päivää) eikä 360 päivään, kuten joissakin maissa tehdään (),

laskelman tulosta, joka on ilmaistava kahden desimaalin tarkkuudella (aikaisemmin oli mahdollista pyöristää ensimmäinen desimaaliluku).

3.3.2. Direktiiviehdotuksen 4 artiklassa mainittu poikkeussäännön poistaminen koskee ainoastaan jo mainittuja valtioita (Suomi, Ranska ja Saksa), joiden tulee siirtyä käyttämään AIBD-menetelmää nykyisen laskentatavan sijasta. Ehdotus siirtyä käyttämään laskelmaperusteena joissain valtioissa käytettävän 360 päivän vuoden sijasta kalenterivuotta (365 tai 366 päivää), koskee sen sijaan valtioita, joissa jo sovelletaan tulevaisuudessa Euroopan laajuisesti sitovaa AIBD-menetelmää. Suurimmassa osassa jäsenvaltiota jouduttaisiin siis muuttamaan joko laskentamenetelmää tai -perustetta, tai molempia joko osittain tai kokonaan. Näin tulee käymään etenkin, mikäli määräys tulee ymmärtää siten, että laskennan tulee tapahtua päivän tarkkuudella. Tässä tapauksessa joudutaan koko Euroopassa ottamaan käyttöön laskentaperuste, joka aiemmin on ollut käytössä vain kolmessa jäsenvaltiossa, joiden asukkaat muodostavat noin kolmanneksen EU:n asukkaista.

3.3.3. Laskelmien laatiminen päivän tarkkuudella aiheuttaisi huomattavia ongelmia. Tällöin ei enää laskentaperusteena käytettäisi kuten suurimmassa osassa direktiivin piiriin kuuluvia valtioita nykyään käytetään nimellisarvoja (esim.

>NUM>365 päivää

>DEN>12

= 30,41666 päivää/kuukausi), vaan käyttöön otettaisiin todelliset arvot, eli kuukausilaskelmissa perusteeksi otettaisiin tammikuussa 31 päivää ja helmikuussa 28 tai 29 päivää. Tämän seurauksena todellinen korko riippuisi luoton eräpäivästä ja vaihtelisi eri pituisten kuukausien mukaan nimellisesti kiinteästä korkokannasta huolimatta. Tämä olisi eurooppalaisen kuluttajan kannalta haitallista, koska eri luottotarjousten välinen korkovertailu ei olisikaan enää mahdollista. TSK toivookin direktiiviin selvennystä, jotta luottolaitokset voisivat soveltaa yhtäläistä, nimellisarvoihin perustuvaa laskentatapaa. Ajatus karkausvuoden huomioon ottamisesta, joka komissionkaan tietojen mukaan ei kahden desimaalin tarkkuudella ilmaistavissa laskelmissa ole mahdollista, pitäisi poistaa.

3.3.4. Mikäli APR:ä laskettaessa aletaan käyttää kahden desimaalin tarkkuutta, tästä on kielteisiä seurauksia kuluttajille. Mikäli tällaista vaaditaan, rahoituslaitokset eivät pysty enää laatimaan esivalmisteltuja taulukoita, jollaisia tällä hetkellä käytetään mainostarkoituksiin. Kuluttajat käyttävät taulukoiden tarjoamia tietoja lainojen kulujen vertailuun ennen kuin pyytävät tarpeidensa mukaista lainaa valitsemastaan rahoituslaitoksesta.

3.3.5. Ottaen huomioon, että pieni osa maista laskee vielä luottojen korkoja 360 päivän perusteella ja että toisen desimaaliluvun ilmoittaminen kuuluu nykyisin miltei poikkeuksetta laskentakaavaan, kustannusten korkeus ei näytä yksistään oikeuttavan niiden järjestelmien muuttamiseen, jotka eivät vielä vastaa liitteen II määräyksiä. Komitea kysyykin, vastaavatko tällaisen yhdenmukaistamisen vaatimattomat käytännön seuraukset ja kuluttajien sen myötä saavuttamat edut siitä aiheutuvia kustannuksia.

3.4. 9 artikla

3.4.1. Tässä artiklassa määrätään direktiivin voimaanastumisen ajankohdaksi tammikuun 1. päivä 1997. Komissio pitää näin pikaista ajankohtaa mahdollisena ilmeisesti siksi, ettei ehdotusten hyväksyminen ole sen mielestä erityisen vaikeaa. Ehdotukset ovatkin osittain vähäisiä (pieni muutos laskentamenettelyssä), osittain niiden aiheuttamat velvoitteet on jo ennakoitu (erilaisen laskentamenettelyn valinnaisuuden poistaminen).

3.4.2. Ottaen huomioon kahdesti tehtävästä (ks. kohta 2.12) ohjelmien muuttamisesta (ks. kohdat 3.2.1 ja 3.2.2) aiheutuvat kustannukset komitea kysyy, eikö direktiivin voimaanastumisen ajankohtaa kannattaisi siirtää tammikuun 1. päivään 1999.

Sinä päivänä on vuoden 1990 direktiivissä 88/90/ETY säädettyä todellisen vuosikoron laskentatapaa soveltavien jäsenvaltioiden muutettava laskentatapaansa. Samoista syistä ehdotetaan, että ne jäsenvaltiot, jotka ovat nauttineet muutetun 87/102/ETY direktiivin 1 b artiklan 5 c alakohdassa säädetystä poikkeussäännöksestä, ryhtyvät soveltamaan direktiivissä säädettyä todellisen vuosikoron laskentatapaa viimeistään sinä päivänä, jona siirrytään yhteiseen valuuttaan.

Bryssel, 26 syyskuuta 1996.

Talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtaja

Carlos FERRER

() EYVL N:o C 235, 13. 8. 1996, s. 8.

() EYVL N:o L 42, 12. 2. 1987.

() EYVL N:o L 61, 10. 3. 1990.

() EYVL N:o C 337, 31. 12. 1988.

() Ks. komission teettämä tutkimus, johon kertomuksessa viitattiin useaan otteeseen, sekä itse kertomus, taulukko kohdissa 97 ja 111.

() Ks. kertomuksen kohta 10.

() Direktiiviehdotus, ensimmäinen "katsovat että" -kohta.

() Varauksella, että lausunto hyväksytään täysistunnossa.

() Saksa, Suomi, Ruotsi, Liechtenstein ja Norja. Ks. komission kertomus, kohdat 124 128 sekä kohdan 124 taulukko.

LIITE talous- ja sosiaalikomitean lausuntoon

Hylätyt muutosehdotukset

Seuraavat muutosehdotukset hylättiin, mutta ne saivat äänestyksessä vähintään 25 % annetuista äänistä:

Kohta 2.9

Muutetaan kohta kuulumaan seuraavasti:

"Toinen huomionarvoinen näkökohta on merkin käyttöönotto (ei `tunnuskuvion`, kuten komission kertomuksessa paikoin mainitaan, sillä merkki ja tunnuskuvio eivät ole toisiaan vastaavia käsitteitä). Merkkiä olisi käytettävä aina kun käytetään nimitystä todellinen vuosikorko. Puhumattakaan tiedotusmateriaalin ja sopimusten toimituksen graafisista vaikeuksista on kysyttävä, ymmärtääkö keskivertokuluttaja todellakin tämän merkin tarkoituksen. Onkin välttämätöntä, että kuluttaja tuntee hyvin merkin tarkoituksen. Kuluttajille on selvitettävä tiedotuskampanjoissa, ettei merkki tarkoita EU-viranomaisten antamaa suositusta nimenomaiselle luotonantajalle, vaan että se on eurooppalainen vastine vuosikoron yhtenäisen laskentamenetelmän käsitteelle."

Perustelut

Vaikka ei voida sivuuttaa esittelijän mainitsemaa mahdollisuutta, että kuluttaja erehtyy, merkin kertakaikkinen hylkääminen on liiallista. Väärinymmärryksiä voidaan vähentää tiedotuskampanjoilla. Koska mahdollisuudet luotonsaantiin toisesta jäsenvaltiosta lisääntyvät eritoten euron tultua käyttöön, kuluttajille on kerrottava selkeästi vuosikoron yhtenäisen laskentamenetelmän soveltamisesta. Koska sopimusta "yhtenäisestä kielenkäytöstä" ei saavuteta, merkin käyttöönottoa voidaan pitää toiseksi parhaana vaihtoehtona.

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 34, ei-ääniä: 47, tyhjiä: 21.

Kohta 2.10

Poistetaan.

Perustelut

Katso muutosehdotus numero 4.

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 34, ei-ääniä: 47, tyhjiä: 21.

Kohta 2.12

Poistetaan.

Perustelut

Todellisen vuosikoron yhtenäisen laskentamenettelyn voimaantulon 1. tammikuuta 1997 merkitys on huomattavan paljon suurempi kuin verrattain pienet ylimääräiset kulut, joita syntyy ohjelmistojen päivittämisestä kahta vuotta myöhemmin euron tullessa käyttöön. Ei ole totta, että ehdotettu lykkäys toisi merkittäviä säästöjä. Lisäkustannuksia tulisi tarkastella suhteessa vuosittain myönnetyn luoton määrään. Ei myöskään ole viisasta asettaa eurolle ja kulutusluottodirektiiville yhteistä voimaantulopäivää. Euron käyttöönotto venyttää pankkien sietokyvyn äärimmilleen, kuten komitean tästä aiheesta valmistelemassa erinomaisessa lausunnossa kuvataan. Lisäksi ei ole lainkaan selvää, mitkä jäsenvaltiot ryhtyvät käyttämään yhtenäisvaluuttaa. Jäsenvaltiot, jotka eivät liity rahaliittoon 1. tammikuuta 1999, säästyvät lisäkustannuksilta. Ehdotettu lykkääminen synnyttää myös vaarallisen ennakkotapauksen direktiivien voimaantulopäivien sopimisesta, sillä lähes kaikkiin toimenpiteisiin liittyy joitain kustannuksia.

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 37, ei-ääniä: 62, tyhjiä: 12.