(1)

Tanskan pysyvä edustusto Euroopan unionissa ilmoitti komissiolle ennakkoon sähköpostitse 17 päivänä maaliskuuta 2011 kyseisestä toimenpiteestä (juomaveden suojeluun liittyvän veron alennus ja siitä vapauttaminen).

(2)

Komission yksiköt pyysivät tätä ennakkoilmoitusta koskevan tutkinnan yhteydessä lisätietoja Tanskan viranomaisilta 27 päivänä huhtikuuta 2011.

(3)

Tanskan viranomaiset toimittivat komission yksiköiden 27 päivänä huhtikuuta 2011 pyytämät lisätiedot sähköpostitse 16 päivänä syyskuuta 2011.

(4)

Sen jälkeen kun komissio oli saanut edellä mainitut tiedot, Tanskan viranomaisten ja komission yksiköiden välillä pidettiin tekniset kokoukset 3 päivänä lokakuuta ja 10 päivänä marraskuuta 2011. Tanskan viranomaiset toimittivat 10 päivänä marraskuuta 2011 pidetyn kokouksen jälkeen uusia lisätietoja komissiolle.

(5)

Lisäksi Tanskan pysyvä edustusto Euroopan unionissa ilmoitti 10 päivänä marraskuuta 2011 pidetyn kokouksen jälkeen sähköpostitse 17 päivänä marraskuuta 2011 kyseisestä toimenpiteestä annetun ennakkoilmoituksen peruuttamisesta.

(6)

Komission yksiköt ilmoittivat faksitse 14 päivänä joulukuuta 2011 Tanskan viranomaisille aloittavansa ilmoittamatonta tukea koskevan menettelyn numerolla SA.32874 (2011/NN), koska vero oli otettu käyttöön jo ennen ennakkoilmoitusta ja ilman komission hyväksyntää.

(7)

Tanskan pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti sähköpostitse 27 päivänä joulukuuta 2011 komissiolle kirjeen, jossa Tanskan viranomaiset ilmoittivat, että kyseessä oleva verojärjestelmä lakkautetaan 31 päivänä joulukuuta 2011 ja se korvataan korottamalla vedestä perittävää yleistä veroa, jonka mekanismia komissio on jo tutkinut tukiasian nro NN 1/2005 (2) yhteydessä.

(8)

Komissio ilmoitti 22 päivänä maaliskuuta 2012 päivätyllä kirjeellä (3) Tanskalle 21 päivänä maaliskuuta 2012 tekemästään päätöksestä aloittaa kyseisen toimenpiteen osalta SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely, jäljempänä ’muodollinen tutkintamenettely’. Komissio kehotti Tanskan viranomaisia esittämään huomautuksensa kuukauden kuluessa.

(9)

Komission päätös menettelyn aloittamisesta, jäljempänä ’menettelyn aloittamista koskeva päätös’, on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (4). Komissio kehotti asianomaisia esittämään huomautuksensa kyseisestä toimenpiteestä.

(10)

Komissio sai huomautuksia yhdeltä asianomaiselta (Landbrug & Fødevarer -toimialajärjestöltä, josta käytetään jäljempänä nimitystä ’asianomainen osapuoli’). Komissio on toimittanut huomautukset Tanskalle lausuntoa varten.

(11)

Tanskan pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti sähköpostitse 16 päivänä toukokuuta 2012 komissiolle kirjeen, jossa Tanskan viranomaiset pyysivät huomautustensa esittämiseen lisäaikaa 11 päivään kesäkuuta 2012 saakka. Huomautusten esittämisajan pidennys myönnettiin faksitse 24 päivänä toukokuuta 2012.

(12)

Tanskan pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti sähköpostitse 12 päivänä kesäkuuta 2012 Tanskan viranomaisten huomautukset muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta.

(13)

Tanskan pysyvä edustusto Euroopan unionissa toimitti sähköpostitse 2 päivänä heinäkuuta 2012 Tanskan viranomaisten vastauksen asianomaisen osapuolen tekemiin huomautuksiin.

(14)

Komission yksiköt pyysivät 10 päivänä syyskuuta 2013 päivätyllä kirjeellä Tanskan viranomaisilta tarkennuksia niiden esittämiin huomautuksiin muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta.

(15)

Tanskan viranomaiset toimittivat pyydetyt tarkennukset sähköpostitse 7 päivänä marraskuuta 2013. Viranomaiset toimittivat uusia lisätietoja sähköpostitse 19 päivänä huhtikuuta 2016 vastauksena komission 10 päivänä marraskuuta 2015 päivättyyn kirjeeseen.

(16)

Tanskan parlamentti hyväksyi 27 päivänä joulukuuta 2008 säännöksen, jolla otettiin käyttöön pohjaveden ottolupaa koskeva vero. Verosta saatavat tulot oli tarkoitus käyttää juomaveden hankinnan kannalta erityisen merkittävien alueiden yksilöimisen ja tällaisten alueiden hallintasuunnitelmien rahoittamiseen. Tämä säännös saatettiin 24 päivänä syyskuuta 2009 annettuun kodifioituun lakiin nro 935 sisältyvän 4 a luvun osaksi (lain 24 §).

(17)

Vero, joka lasketaan sen perusteella, paljonko vettä luvan nojalla on mahdollista ottaa vuosittain, oli kuutiometriltä 0,305 Tanskan kruunua (noin 0,04 euroa) vuonna 2009, 0,315 Tanskan kruunua vuonna 2010 ja 0,310 Tanskan kruunua vuonna 2011.

(18)

Yleisten vesijohtoverkkojen (5) omistajien on maksettava vero, jota oli alun pitäen tarkoitus periä vuoden 2017 loppuun, kokonaisuudessaan (kodifioidun lain 24 a §). Käyttäjät, joilla on omia kaivojaan koskeva vedenottolupa, maksavat vain kolmasosan verosta, joka lasketaan vuosittain otettavissa olevan vesimäärän perusteella. Kun lupa koskee yli 25 000 kuutiometrin vesimäärää, luvan haltija maksaa kolmasosan verosta 25 000 kuutiometrin määrään asti (kodifioidun lain 24 b §). Luvan haltijat, joiden vedenottolupa koskee enintään 6 000 kuutiometrin vuotuista vesimäärää, on vapautettu verosta kokonaan (kodifioidun lain 24 c §).

(19)

Saatavilla olevien tietojen mukaan Tanskassa on myönnetty 85 000 yksityistä vedenottolupaa. Niistä valtaosa koskee maatalousalaa. Enintään 6 000 kuutiometrin määrää koskevia lupia arvioidaan olevan 75 000. Tanskan viranomaiset eivät voi taata sitä, että kaikilla tanskalaisilla maatalousalan yrityksillä on oma vedenottolupa eivätkä yritykset näin ollen ole riippuvaisia julkisesta vesihuollosta, mutta niiden mukaan maatiloilla, jotka voisivat olla liitettyjä julkiseen vesijohtoverkkoon, on tavallisesti vedenottolupa eivätkä yritykset käytä julkista verkkoa muuhun kuin kotitalouden tarpeisiin.

(20)

Tanskan viranomaisten toimittamista vuotta 2009 koskevista luvuista ilmenee, että 12 275 luvan haltijaa oli saanut keskimäärin 1 080 euron suuruisen vuotuisen veronalennuksen – luvat koskivat keskimäärin 35 500 kuutiometrin vesimäärää. Ajanjaksoa 2009–2011 koskevista tiedoista käy ilmi, että maatalousalalla 1 091 yritystä oli saanut veronalennuksia, jotka ylittivät vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän. Tanskan viranomaiset ovat täsmentäneet, että 106 luvan haltijaa on rekisteröity elintarviketehtaiksi.

(21)

Komissio aloitti muodollisen tutkintamenettelyn seuraavista syistä:

(22)

Tanskan viranomaiset esittivät sähköpostitse 12 päivänä kesäkuuta 2012 toimittamassaan kirjeessä uuden yksityiskohtaisen kuvauksen kyseisestä toimenpiteestä ja taustasta, johon se sijoittuu, sekä tekivät selkoa toimenpiteestä laatimastaan omasta analyysista. Kyseisessä analyysissa, jota kuvataan jäljempänä tarkemmin, oletetaan, että toimenpide ei sisällä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaista valtiontukiosaa siksi, että toimenpide ei ole valikoiva, sekä siksi, että sitä voidaan myös perustella Tanskan verojärjestelmän luonteella. Analyysissa oletetaan edelleen, että vaikka toimenpide sisältäisi valtiontukiosan, asianomainen tuki soveltuisi sisämarkkinoille. Analyysin päätelmissä väitetään niin ikään, että vaikka komissio katsoisi, että kyseinen toimenpide sisältää sisämarkkinoille soveltumattomia valtiontukia, eri tekijät puoltavat tukien takaisinperinnästä luopumista.

(23)

Tanskan viranomaiset eivät jaa komission näkemystä, jonka mukaan kyseinen toimenpide sisältää valtiontukiosan, joka täyttää kaikki SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa asetetut edellytykset. Eritoten viranomaiset katsovat, että kodifioidun lain 24 b §:n (ks. johdanto-osan 18 kappale) nojalla perittävä vero ei suosi tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja. Kodifioidun lain 24 c §:ssä säädetyn vapautuksen osalta viranomaiset toteavat, että vaikka tämä vapautus antaa valikoivaa etua, kyseinen etu on niin vähäinen, ettei se voi vääristää kilpailua ja ettei sillä voi olla vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(24)

Ensimmäistä väitettä, nimittäin väitettä, että vero ei suosi tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja, Tanskan viranomaiset perustelevat viittaamalla Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa ensinnäkin täsmennetään, että on selvitettävä, muodostaako toteutettu valtion toimenpide ”tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä edun eräille yrityksille verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat tosiasiallisesti ja oikeudellisesti niihin rinnastettavassa tilanteessa” (11), mutta jossa todetaan niin ikään, että valtiontuen määritelmä ei kata sellaisia veroja, jotka johtavat yritysten erilaiseen kohteluun ja jotka ovat siis ensi näkemältä valikoivia, mikäli kyseinen erottelu johtuu kyseisen verojärjestelmän luonteesta ja rakenteesta (12). Viranomaiset katsovat edelleen unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön vedoten, että on ennen kaikkea määritettävä, mitä viite- taikka normaalia järjestelmää on käytettävä toimenpiteen valikoivuuden selvittämiseen, ja tämän jälkeen on tarkistettava, saavatko tietyt tämän viitejärjestelmän piiriin kuuluvat yritykset etua verrattuna muihin samassa järjestelmässä oleviin yrityksiin.

(25)

Näiden oikeuskäytäntöviittausten perusteella Tanskan viranomaiset katsovat, että komissio tyytyi menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 15 kappaleessa toteamaan, että kyseinen toimenpide suosii tiettyjä yrityksiä (yksityisen vedenottoluvan saaneita maatalousyrittäjiä ja erityisesti maatalousyrittäjiä, joiden veroa ei ollut vain alennettu vaan jotka oli vapautettu verosta kokonaan; kaikissa tapauksissa toimenpiteellä on kevennetty taloudellista rasitusta, jonka muutoin olisi pitänyt aiheutua asianomaisille yrittäjille), perustelematta kantaansa tarkemmin – viranomaisten mukaan komissio näyttää näin ollen katsovan, että kodifioidun lain 24 a §:llä käyttöön otettua veroa eli veroa, joka yleisten vesijohtoverkkojen omistajien on suoritettava, olisi käytettävä viitekehyksenä myös kaikille muille vedenottolaitosten omistajille ja että viimeksi mainitut omistajat ovat tilanteessa, joka on tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa ensiksi mainittuihin omistajiin ja vettä yleisestä vesijohtoverkosta saaviin yrityksiin, mikä tarkoittaisi, että kodifioidun lain 24 b ja c §:ssä säädetyt alennukset ja vapautukset antavat valikoivaa etua.

(26)

Tanskan viranomaiset ovat komission kanssa eri mieltä. Niiden mukaan kodifioidun lain 24 a §:ssä säädettyä veroa ei voida käyttää viitekehyksenä jo yksistään sen vuoksi, että asianomainen vero on suurempi kuin 24 b ja c §:ssä. Lisäksi yleisten laitosten omistajia, jotka ovat velvollisia suorittamaan kodifioidun lain 24 a §:ssä säädettyä veroa, on selvästi vähemmän kuin laitosten omistajia, jotka ovat velvollisia suorittamaan 24 b §:ssä säädettyä veroa. Viranomaisten mukaan verojärjestelmän käyttöönotto vuonna 2009 on synnyttänyt kaksi viitejärjestelmää: yleisten vesilaitosten omistajilla (ja välillisesti yrityksillä, joilla on oikeus käyttää tällaisten laitosten toimittamaa vettä) on oma erillinen viitejärjestelmänsä, ja kaikki muut pohjaveden ottolaitosten omistajat muodostavat toisen viitejärjestelmän.

(27)

Tanskan viranomaisten mukaan kahden viitejärjestelmän rinnakkainen olemassaolo merkitsee sitä, että ne, jotka maksavat kodifioidun lain 24 a §:ssä säädettyä veroa, eivät ole tilanteessa, joka olisi oikeudellisesti rinnastettavissa niiden yritysten tilanteeseen, jotka maksavat samaisen lain 24 b §:ssä säädettyä veroa tai jotka on samaisen lain 24 c §:n nojalla vapautettu tästä verosta; viranomaiset perustelevat kantaansa seuraavasti:

(28)

Tanskan viranomaiset painottavat niin ikään, että ne, jotka maksavat kodifioidun lain 24 a §:ssä säädettyä veroa, eivät ole tilanteessa, joka olisi tosiasiallisesti rinnastettavissa niiden yritysten tilanteeseen, jotka maksavat samaisen lain 24 b §:ssä säädettyä veroa tai jotka on samaisen lain 24 c §:n nojalla vapautettu tästä verosta; viranomaiset perustelevat kantaansa seuraavasti:

(29)

Tanskan viranomaiset korostavat, että Tanskan verojärjestelmä ei tee eroa samassa tilanteessa olevien eri alojen yritysten välillä, vaan ero perustuu siihen, onko yrityksillä vedenottolaitos. Verojärjestelmä ei sen sijaan tee eroa prosessien tai sellaisten markkinoille saatettavien keskenään kilpailevien tuotteiden välillä, jotka voivat olla keskenään vaihdettavissa, koska otettua vettä ei toimiteta markkinoille. Se, että alkutuottajat eivät voi maantieteellisen sijaintinsa takia valita vapaasti, ottavatko ne vetensä itse vai hankkivatko ne veden yleisen vesilaitoksen vesihuollon kautta, tarkoittaa lisäksi sitä, että kasteluun otettavan pohjaveden ja yleisten vesilaitosten yrityksille ja kansalaisille toimittaman juomaveden välillä ei voi olla minkäänlaista kilpailusuhdetta eivätkä ne ole millään tavalla vaihdettavissa keskenään.

(30)

Tanskan viranomaisten mukaan kaikkien näiden näkökohtien perusteella on pääteltävissä, että yleisten vesilaitosten omistajiin sovellettava vero ei anna valikoivaa etua yrityksille, joilla on vedenotto-oikeus, sillä kun otetaan huomioon kyseisen verojärjestelmän tavoite (juomaveden suojelu), mitkään muut yritykset tai tuotannonalat eivät ole tosiasiallisesti ja oikeudellisesti asianomaisiin yrityksiin rinnastettavassa tilanteessa eikä niitä ole syrjitty.

(31)

Kodifioidun lain 24 b §:ssä säädettyä veroa maksavien yritysten ja tästä verosta saman lain 24 c §:n nojalla vapautettujen yritysten välisen suhteen osalta Tanskan viranomaiset tunnustavat, että yritykset, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa ja jotka ovat saaneet verovapautuksen, ovat saaneet kilpailuetua suhteessa niihin kilpailijoihin, joiden on täytynyt maksaa 24 b §:ssä säädettyä veroa. Viranomaiset kuitenkin katsovat, että tällä vapautuksen valikoivuudella on merkitystä vain suhteessa mainittuihin kilpailijoihin eikä suhteessa yrityksiin, joita verotetaan suoraan kodifioidun lain 24 a §:n nojalla taikka välillisesti yleisen vesilaitoksen tarjoamasta vesihuollosta aiheutuvalla vesilaskulla – näiden yritysten tilannetta ei näet voida rinnastaa vapautuksen saaneiden yritysten tilanteeseen.

(32)

Tanskan viranomaiset ovat sitä mieltä, että vaikka komissio pysyisi esiin tuoduista tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen eroista huolimatta kannassaan, jonka mukaan vero, sellaisena kuin sitä on Tanskassa sovellettu, suosii tiettyjä yrityksiä, verojärjestelmässä säädetyt poikkeukset voidaan perustella Tanskan verojärjestelmän luonteella ja hallinnolla, eikä verojärjestelmään näin ollen sisälly valtiontukiosaa, vaikka viranomaiset tunnustavatkin vielä toistamiseen, että yrityksiä, jotka maksavat kodifioidun lain 24 b §:llä käyttöön otettua veroa, ja yrityksiä, jotka on vapautettu verosta lain 24 c §:n nojalla, kohdellaan tosiasiallisesti eri tavoin. Jos komissio pitää kiinni näkemyksestä, että kodifioidun lain 24 a §:n säännökset muodostavat normaalin verojärjestelmän ja että saman lain 24 b ja 24 c §:ssä säädetyt toimenpiteet ovat valikoivia poikkeuksia, asianomaiset poikkeukset voidaan perustella Tanskan verojärjestelmän luonteella tai rakenteella.

(33)

Tältä osin Tanskan viranomaiset tähdentävät, että alempi vero, jota maksavat ne toimijat, jotka eivät ole yleisten vesilaitosten omistajia, on perusteltavissa muiden muassa sillä, että maanviljelijät ja muut vesilaitosten yksityiset omistajat joutuvat itse vastaamaan vedenotosta koituvista kustannuksista eikä niillä ole oikeutta liittyä yleisen vesilaitoksen vesijohtoverkkoon, jos ne sijaitsevat alueella, joka ei kuulu mainittujen laitosten vesihuollon piiriin. Viranomaiset perustelevat näkemystään myös sillä seikalla, että veron tarkoituksena on rahoittaa juomavesivarojen suojelua ja säilyttämistä eikä se, että maanviljelijät voivat kastella viljelmiään juomavedellä. Tanskan viranomaisten mukaan nämä näkökohdat antavat riittävät perusteet verojärjestelmän tekemälle erottelulle, joka perustuu useisiin tosiasiallisiin ja oikeudellisiin, järjestelmän tavoitteen huomioon ottaviin eroihin.

(34)

Kodifioidun lain 24 b §:ssä säädettyjen veronalennuksen ja 25 000 kuutiometrin enimmäismäärän osalta Tanskan viranomaiset korostavat useita eri näkökohtia:

(35)

Kodifioidun lain 24 c §:ssä säädetyn vapautuksen ja muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä esiin tuodun saman alan yritysten keskinäisen syrjinnän osalta Tanskan viranomaiset korostavat, että verojärjestelmän rakenne on sellainen, että suuri joukko pieniä vesimääriä koskevia vedenottolupia on järkevää vapauttaa verosta, sillä kyseisellä verolla kerättävissä oleva tulo olisi varsin pieni ja näiden lupien mahdollistama vedenotto rasittaa vesivaroja vain vähän. Viranomaiset toteavat, että koska vero lasketaan luvalla teoreettisesti otettavissa olevan vesimäärän perusteella, yritykset olisivat joutuneet maksamaan vuonna 2009 vain noin 81 euroa, vuonna 2010 vain noin 84 euroa ja vuonna 2011 vain noin 83 euroa. Lisäksi todetaan, että koska valtaosa myönnetyistä vedenottoluvista koski keskimäärin vain noin 1 000 kuutiometrin vuotuista vesimäärää, vapautuksen kohteena oleva veromäärä oli koko ajanjaksolta vain 40 euroa. Pienet luvat (jotka koskevat enintään 6 000 kuutiometrin vesimääriä) sitä paitsi eroavat muista luvista siinä, että niiden myöntämiseen ei liity ilmoitusvelvollisuutta, mikä tarkoittaa sitä, että luvista ei ole olemassa rekisteriä, jota Tanskan veroviranomaiset voisivat käyttää.

(36)

Tanskan viranomaiset päättävät valikoivuutta koskevan analyysinsa toteamalla, että kodifioidun lain 24 c §:ssä säädettyä vapautusta voitaisiin ehkä sinänsä pitää valikoivana, sillä se suosii tiettyjä yrityksiä, mutta että vapautus on kuitenkin perusteltavissa Tanskan verojärjestelmän luonteella ja rakenteella. Viranomaiset lisäävät, että vaikka komissio katsoisikin edelleen, että kodifioidun lain 24 a §:ssä säädettyä verojärjestelmää olisi pidettävä viitejärjestelmänä, tässä järjestelmässä ei kuitenkaan ole syrjintää, kun otetaan huomioon esille tuodut erot tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.

(37)

Tanskan viranomaiset tarkastelevat näitä kysymyksiä sähköpostitse 12 päivänä kesäkuuta 2012 ja 7 päivänä marraskuuta 2013 toimitetuissa kirjeissä kahdesta eri näkökulmasta: ensin viranomaiset vertaavat toisiinsa kodifioidun lain 24 a §:ssä säädettyä verojärjestelmää ja lain 24 b ja c §:ssä säädettyjä verojärjestelmiä; tämän jälkeen ne vertaavat toisiinsa kodifioidun lain 24 b §:ssä säädettyä verojärjestelmää ja lain 24 c §:llä perustettua verojärjestelmää.

(38)

Ensimmäisen vertailun osalta Tanskan viranomaiset korostavat, että mikäli kansallinen toimenpide ei täytä valikoivuuskriteeriä, se ei voi myöskään vääristää kilpailua eikä vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Koska viranomaiset katsovat osoittaneensa, että veron alennus tai verosta vapautus ei anna mitään etua niille yrityksille, joihin näitä toimenpiteitä sovelletaan, suhteessa muihin samassa oikeudellisessa taikka tosiasiallisessa tilanteessa oleviin yrityksiin, kyse ei voi olla SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta kilpailun vääristymisestä.

(39)

Toisen vertailun osalta Tanskan viranomaiset tunnustavat, että vapautuksen saaneet yritykset ovat saaneet etua muihin yrityksiin nähden, mutta ne painottavat, että vapautuksen arvo on niin vähäinen, ettei vapautuksella ole ollut minkäänlaista vaikutusta sisämarkkinoiden kilpailuolosuhteisiin, minkä osoittaa se, että yksikään yritys ei ole valittanut asiasta. Ne katsovat sitä paitsi, että komission kuuluu osoittaa, että tukitoimenpide voi vääristää kilpailua. Tältä osin ne viittaavat yhteisöjen tuomioistuimen 24 päivänä lokakuuta 1996 antamaan tuomioon asiassa C-329/93, Saksan liittotasavalta ja Hanseatische Industrie-Beteiligungen GmbH ja Bremer Vulkan Verbund AG vastaan Euroopan yhteisöjen komissio (16), ja erityisesti sen 52 kohtaan, jossa todetaan seuraavaa: ”… vaikka tietyissä tapauksissa jo tuen myöntämiseen liittyvien seikkojen vuoksi tuki voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää tai uhata vääristää kilpailua, komission on joka tapauksessa mainittava nämä seikat päätöksensä perusteluissa …”. Viranomaisten mukaan komissio on tyytynyt vain mainitsemaan menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään Tanskan maataloustuotteiden kaupan määrät eikä ole näin ollen riittävästi perustellut niitä syitä, joiden takia se katsoo, että Tanskan verojärjestelmä voi uhata kilpailua ja kauppaa sisämarkkinoilla. Vapautuksen kohteena olevan määrän pienuuden havainnollistamiseksi viranomaiset toteavat, että yritys, joka on saanut enimmäismäärän (6 000 kuutiometriä) mukaisen vapautuksen, on saanut tukea 610 Tanskan kruunua (noin 81 euroa) vuonna 2009, 630 Tanskan kruunua (noin 84 euroa) vuonna 2010 ja 620 Tanskan kruunua (noin 83 euroa) vuonna 2011 verrattuna niihin yrityksiin, jotka ovat saaneet veron alennuksen kodifioidun lain 24 b §:n nojalla. Valtaosalla vapautuksen saaneista maatiloista vedenottolupa koskee sitä paitsi 1 000 kuutiometrin vesimäärää, jolloin vapautuksen kohteena oleva veron määrä on vastaavasti pienempi. Koska veden otosta perittävä vero lakkautettiin 1 päivänä tammikuuta 2012, verosta vapautetut maatilat saattoivat saada enimmillään 250 euroa tukea niihin yrityksiin verrattuna, jotka saivat ainoastaan veron alennuksen. Kaikki esitetyt määrät ovat niissä rajoissa, jotka sekä maataloustuotteiden alkutuotantoa että elintarvikkeiden jalostamista koskevissa vähämerkityksisestä tuesta annetuissa asetuksissa määritellään, eivätkä ne näin ollen voi vääristää kilpailua.

(40)

Tanskan viranomaiset toteavat analyysissaan niin ikään, että mahdollinen kodifioidun lain 24 b ja c §:ssä säädettyihin verojärjestelmiin liittyvä tuki soveltuisi joka tapauksessa sisämarkkinoille.

(41)

Kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetyn veron alennuksen osalta Tanskan viranomaiset toteavat, että valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 151–159 kohtaan sisältyviä säännöksiä on noudatettu sikäli, että peritty vero on ympäristövero, jonka alennus on välttämätön ja oikeasuhteinen riippumatta siitä, mitä mallitapausta tarkastellaan (eli riippumatta siitä, onko analyysissa käytetty viiteskenaario kodifioidun lain 24 a §:ssä säädetty vero vai onko viiteskenaario kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetty vero mutta kuitenkin niin, että 25 000 kuutiometrin enimmäismäärän katsotaan voivan antaa etua niille, joilla on lupa ottaa vettä enemmän kuin 25 000 kuutiometriä).

(42)

Tanskan viranomaiset havainnollistavat veron ympäristönsuojeluun tähtäävää luonnetta viittaamalla verojärjestelmän yleiseen tavoitteeseen, nimittäin juomavesivarojen suojeluun, ja korostamalla, että Tanskan toimi tällä alalla ylittää eurooppalaisen vesipolitiikan puitedirektiivin velvoitteet ja että muut jäsenvaltiot eivät ole välttämättä toteuttaneet vastaavia toimia. Viranomaiset lisäävät, että järjestelmä suunniteltiin niin, että suurimman veromäärän maksajat (yleisten vesijohtoverkkojen omistajat) voivat siirtää veron kuluttajille näiden kulutuksen mukaan ja näin kannustaa kuluttajia kuluttamaan vähemmän. Viranomaisten mukaan se, että niille, jotka ottavat vetensä itse, oli säädetty veron alennuksia ja verovapautuksia, mahdollisti sen, että niiden ryhmää, jotka kuluttavat juomavettä eniten, voitiin verottaa enemmän.

(43)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdan a alakohdan kriteerin (jonka mukaan tuensaajat on valittava objektiivisten ja avointen kriteerien perusteella ja tukea on periaatteessa myönnettävä samalla tavoin kaikille samalla toimialalla/samoilla merkityksellisillä markkinoilla toimiville kilpailijoille, jos ne ovat samanlaisessa tilanteessa) osalta Tanskan viranomaiset kiistävät komission väitteen siitä, että ne olisivat toteuttaneet vertailunsa maatalousalan ulkopuolisten vedenottoluvan saaneiden toimijoiden ja maatalousalan toimijoiden välillä. Niiden mukaan verojärjestelmä ei tee eroa tietyillä aloilla tai niiden ulkopuolella toimivien yritysten välillä vaan päinvastoin kaikki, jotka omistavat muun kuin yleisen vesijohtoverkon ja joilla on oikeus ottaa pohjavettä yli 6 000 kuutiometriä vuodessa, kuuluvat kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetyn veron piiriin riippumatta siitä, millä toimialalla ne toimivat. Jos 25 000 kuutiometrin enimmäismäärän katsottaisiin antavan etua niille, joilla on lupa ottaa vettä yli 25 000 kuutiometriä, tuensaajien valinnassa on kuitenkin noudatettu objektiivisuuden ja avoimuuden vaatimuksia, sillä veron alennusta sovelletaan samalla tavoin kaikkiin samalla toimialalla toimiviin ja samassa tosiasiallisessa tilanteessa oleviin (yli 25 000 kuutiometrin vedenottoluvan saaneisiin) yrityksiin.

(44)

Tanskan viranomaiset ihmettelevät myös sitä, miksi tuensaajien valinnassa noudatettavien objektiivisten ja avointen kriteerien tarkastelun yhteydessä komission mielenkiinto kohdistuu muiden jäsenvaltioiden yrityksiin, jotka eivät saisi samaa etu kuin tanskalaiset pienempää veroa maksavat tai verosta vapautetut yritykset, sillä ulkomaiset yritykset eivät kuulu Tanskan verojärjestelmän piiriin. Tässä yhteydessä ne viittaavat komission päätökseen C30/2009 (17), jossa komissio on päätellyt edellä mainittujen valintakriteerien olevan objektiivisia ja avoimia.

(45)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdan b alakohdassa määritellyn kriteerin (jonka mukaan ympäristöveron on ilman alennusta johdettava tuotantokustannusten merkittävään nousuun kunkin toimialan tai yksittäisten tuensaajien luokan tapauksessa) osalta Tanskan viranomaiset selostavat, että Tanskan verohallinnon arvion mukaan alkutuotannossa toimivat yritykset maksoivat kodifioidun lain 24 b §:ssä säädettyä veroa vuosina 2009–2010 yhteensä 26 miljoonaa Tanskan kruunua mutta, jos niihin olisi sovellettu samaa veroa kuin yleisten vesijohtoverkkojen omistajiin, ne olisivat joutuneet maksamaan veroa 138 miljoonaa Tanskan kruunua vuodessa, mikä olisi tarkoittanut alalle 430 prosentin lisäkustannusta. Tanskan viranomaiset esittävät varsinaisia tuotantokustannuksia kuvaavan esimerkkilaskelman, joka osoittaa, että lisäkustannuksen hehtaaria kohti voidaan arvioida olevan 347 Tanskan kruunua, toisin sanoen tuotantokustannukset kasvaisivat 4,3–7,7 prosenttia sen mukaan, millaisesta viljelmästä on kyse (tässä laskelmassa oletetaan, että maatilan viljelyala on 100 hehtaaria, sillä on lupa ottaa vettä 1 200 kuutiometriä hehtaaria kohti ja se maksaa veroa 0,31 Tanskan kruunua hehtaarilta, jolloin tapauksessa, jossa vero olisi maksettu kokonaan, kokonaiskustannus olisi ollut 37 200 Tanskan kruunua – 100 × 1 200 × 0,31 – ja lisäkustannus olisi ollut 34 700 Tanskan kruunua taikka 347 Tanskan kruunua hehtaaria kohti, ja kodifioidun lain 24 b §:n nojalla maatila on velvollinen maksamaan veroa 2 500 Tanskan kruunua ja veden enimmäismäärä on 25 000 kuutiometriä). Viranomaisten mukaan tuotantokustannusten kasvua, joka voisi yltää lähes 8 prosenttiin, voidaan pitää huomattavana (tältä osin ne viittaavat komission päätökseen valtiontukiasiassa N 327/2008 (18), jossa tuotantokustannusten 3 prosentin kasvua pidettiin huomattavana) ja näin ollen valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdan b alakohdan kriteerin voidaan katsoa täyttyvän. Ne katsovat niin ikään, että 25 000 kuutiometrin enimmäismäärän soveltamista voidaan perustella samalla tavoin. Jos enimmäismäärää ei olisi, maksettava lisävero olisi kasvattanut tuotantokustannuksia 1,25–2,20 prosenttia. Tämä kasvuprosentti on tosin päätöksessä N 327/2008 mainittua matalampi, mutta sen arvioinnissa on otettava huomioon, että tällaista kasvua on mahdotonta siirtää kuluttajan maksettavaksi (ks. johdanto-osan seuraava kappale).

(46)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdan c alakohdassa määritellystä kriteeristä (jonka mukaan tuotantokustannusten merkittävää nousua ei ole mahdollista siirtää asiakkaille ilman myynnin merkittävää pienentymistä sen seurauksena) Tanskan viranomaiset toteavat, että riippumatta siitä, mitä viiteskenaariota (ks. johdanto-osan 41 kappale) tarkastellaan, alkutuottajat eivät voi siirtää tuotantokustannusten nousua kuluttajille vaan joutuvat itse kärsimään siitä aiheutuvan tappion – tämä johtuu siitä, että vedellä, jota tuottajat käyttävät viljelmillä, joiden maaperä on sellainen, että se vaatii kastelua, kastellaan tavallisia viljelmiä, jotka eivät ole parempilaatuisia kuin viljelmät, joita ei kastella siksi, että niiden maaperä ei vaadi kastelua, ja siitä, että asianomaisia tuotteita myös tuodaan suuria määriä, joten niiden hinnat määräytyvät kansainvälisillä markkinoilla, joihin lisäkustannusten rasittamilla tanskalaisilla viljelijöillä, joiden maatilat ovat pienikokoisia ja joiden markkinaosuus on siksi hyvin pieni, ei ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa. Mikäli viljelijät olisivat joutuneet maksamaan veron kokonaisuudessaan, heidän olisi viranomaisten mukaan täytynyt pienentää veden ottoa, mikä taas olisi johtanut sadon ja tulon menetyksiin; koska maatilat ovat talouskriisin vaikutusten takia altistuneet myös entistä enemmän tuotantokustannusten nousun vaikutuksille, tämä olisi johtanut niiden maatilojen, joilla on suuret kastelutarpeet, ja niiden maatilojen, joilla on pienet tai olemattomat kastelutarpeet, välisen kilpailun vääristymiseen.

(47)

Tanskan viranomaiset korostavat, että valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 159 kohdan mukaan oikeasuhteisuuden kriteerin täyttymiseksi yhden asianomaisessa kohdassa esitetyistä kolmesta edellytyksestä on täytyttävä, ja lisäävät keskittyvänsä tarkastelemaan 159 kohdan b alakohdan edellytystä, sillä a tai c alakohdan edellytysten täyttymistä ei voida tarkistaa jälkikäteen. Suuntaviivojen 159 kohdan b alakohdassa esitetyn edellytyksen mukaan tuensaajien on maksettava vähintään 20 prosenttia kansallisesta verosta, jollei alhaisempaa verokantaa voida perustella kilpailun vääristymisen vähyydellä.

(48)

Tanskan viranomaiset toteavat, että yritykset, joilla on lupa ottaa vettä vähintään 41 666 kuutiometriä, ovat maksaneet ainakin 20 prosenttia kodifioidun lain 24 a §:ssä säädetystä verosta, kun otetaan huomioon se, että kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetty vero on kolmasosa lain 24 a §:ssä säädetystä verosta, sekä se, että verotukseen sovelletaan 25 000 kuutiometrin enimmäismäärää, jonka perusteella asianomaiset yritykset on vapautettu maksamasta veroa veden enimmäismäärän ylittävältä osalta. Viranomaiset kuitenkin tähdentävät, että veden toimittajat eivät ole valtiontukisäännöissä tarkoitettuja yrityksiä eivätkä maatilat ja elintarviketehtaat voi kilpailla yleisten vesijohtoverkkojen omistajien kanssa. Vertailussa olisi verrattava toisiinsa yrityksiä, joilla on vedenottolupa, ja yrityksiä, joilla ei ole lupaa ja jotka joutuvat siksi hankkimaan vetensä yleisestä vesijohtoverkosta. Ensiksi mainittuja kuitenkin verotetaan otettavissa olevan vesimäärän perusteella ja viimeksi mainittuja todellisen kulutuksen perusteella, joten on vaikeaa tarkistaa, onko verosta maksettu 20 prosenttia. Kun tiedot lupien todellisesta käyttöasteesta maatiloilla (34 prosenttia) ja elintarviketehtaissa (48 prosenttia) sekä tiedot lupien keskimääräisestä vesimäärästä (maatiloilla 37 000 kuutiometriä ja elintarviketehtaissa 243 000 kuutiometriä) ja tiedot yleisten vesijohtoverkkojen mahdollistaman vedenoton käyttöasteesta (80 prosenttia) kootaan yhteen, käy kuitenkin ilmi, että todellisen kulutuksen valossa alkutuottaja on maksanut keskimäärin suunnilleen 45 prosenttia verosta, jonka ne yritykset ovat maksaneet, joilla ei ole vedenottolupaa; osuus laskee 6 prosenttiin elintarviketehtaiden osalta. Lisäksi todetaan, että mikäli viiteskenaariona käytetään kodifioidun lain 24 b §:ssä säädettyä veroa ja verrataan niitä tahoja, joilla on lupa ottaa vettä enintään 25 000 kuutiometriä, niihin, joilla lupa koskee yli 25 000 kuutiometrin määrää, ilmenee, että 97,5 prosenttia asianomaisista on maksanut vähintään 20 prosenttia normaalista verosta. Tanskan viranomaiset tunnustavat, että 20 prosentin kriteerin täyttyminen on varmistettava yksittäisen toimijan tasolla, mutta katsovat, että komission pitäisi ottaa huomioon keskimääräiset lukuarvot, kun se arvioi oikeasuhteisuuden kriteerin täyttymistä, ja huomioida, että vedenotosta ei peritty veroa ennen vuotta 2009. Jos veroon ei olisi sovellettu enimmäismäärää, verojärjestelmä olisi viranomaisten mukaan aiheuttanut maatalousalalle paljon pahempia kilpailun vääristymiä, sillä yritysten, jotka olivat saaneet luvan ottaa suuren määrän vettä ennen veron käyttöönottoa, olisi täytynyt maksaa vero kyseisestä vesimäärästä kokonaisuudessaan riippumatta niiden todellisesta veden kulutuksesta. Muiden jäsenvaltioiden maatalousyritykset eivät myöskään ole velvollisia maksamaan samoja veroja kuin tanskalaiset yritykset, joten on vaikeaa määrittää, miten tanskalaiset yritykset olisivat voineet saada tässä tilanteessa kilpailuetua.

(49)

Tanskan viranomaisten yleinen päätelmä on, että veron alennus on oikeasuhteinen, vaikka kaikki yritykset eivät olekaan maksaneet verosta vähintään 20:tä prosenttia.

(50)

Tanskan viranomaiset tunnustavat, että ne eivät pysty osoittamaan, että tuki, jonka maataloustuotteita jalostavat yritykset, joilla on oma vedenottolupa, ovat saaneet kodifioidun lain 24 b §:ssä tarkoitetun veron alentamisella, täyttää kaikissa tapauksissa valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdassa määritellyn välttämättömyyskriteerin. Ne esittivät kuitenkin tietoja, joista ilmeni, että niiden viiden yrityksen, joiden lupien vedenottomäärät olivat kaikista suurimmat, veron alentamisen seurauksena saama tuki oli keskimääräisenä vuotuisena avustusekvivalenttina 245 417–456 217 Tanskan kruunua (suunnilleen 32 700–60 000 euroa) niihin yrityksiin verrattuna, jotka saavat veden yleisestä vesijohtoverkosta – viranomaiset tosin painottavat, että nämä luvut eivät anna tarkkaa käsitystä tuensaajien tuen ansiosta saamasta todellisesta edusta ja että nämä luvut tulisi oikaista maataloustuotteita jalostavien yritysten todellisen kulutuksen perusteella (vedenottolupien käyttöasteeksi arvioitiin 48 prosenttia). Kun tämä painotus otetaan laskelmassa huomioon, avustusekvivalentiksi saadaan 143 337–267 369 Tanskan kruunua (noin 19 100–35 650 euroa) vuodessa, ja luku on vielä pienempi, jos viiteskenaariona käytetään kodifioidun lain 24 b §:n mukaista veroa.

(51)

Tanskan viranomaiset korostavat näiden lukujen osalta, että yksittäin tarkasteltuina tukimäärät jäävät maataloustuotteiden jalostusalalla myönnettävälle vähämerkityksiselle tuelle asetettua 200 000 euron enimmäismäärää pienemmiksi. Ne myöntävät, että ei ole mahdotonta, että tämä enimmäismäärä ylittyy tiettyjen yritysten osalta, jos otetaan huomioon kaikki muut vähämerkityksiset tuet, joita niille on myönnetty kolmen verovuoden kuluessa, mutta ne toteavat, että komission olisi tässä tapauksessa otettava huomioon ne tukimäärät, joiden voidaan katsoa soveltuvan sisämarkkinoille kriisitukien tilapäisten puitteiden säännösten nojalla. Näissä säännöksissä säädetään mahdollisuudesta myöntää maataloustuotteita jalostaville yrityksille tukia, jotka voivat yltää 500 000 euroon, mutta Tanskan hallitus ei ole käyttänyt tätä mahdollisuutta. Tanskan viranomaisten mukaan yritys, joka on jo saanut 200 000 euroa vähämerkityksisenä tukena, voi näin ollen saada vielä 300 000 euroa kriisitukien tilapäisten puitteiden perusteella.

(52)

Tanskan viranomaiset katsovat, että kodifioidun lain 24 c §:ssä säädetty vapautus on poikkeus säännöksistä, jotka on esitetty lain 24 b §:ssä, jota olisi pidettävä verotuksen viitejärjestelmänä, mutta toteavat myös, että mikäli komissio katsoisi edelleen, että 24 c §:ssä kyseessä on pikemminkin poikkeus kodifioidun lain 24 a §:stä, vapautukseen ei kuitenkaan sisältyisi SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukiosaa tai tällainen valtiontukiosa, mikäli sellaisen kaikesta huolimatta katsottaisiin sisältyvän vapautukseen, soveltuisi sisämarkkinoille.

(53)

Tanskan viranomaiset perustelevat kantaansa tähdentämällä, että yritykset, jotka ovat voineet ottaa vettä enintään 6 000 kuutiometriä, ovat saaneet tukea korkeintaan 250 euroa, mikäli katsotaan, että vapautus on poikkeus 24 b §:n säännöksistä, ja enintään 750 euroa, mikäli katsotaan, että vapautus on poikkeus 24 a §:n säännöksistä (kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetty vero on vain kolmasosa lain 24 a §:ssä säädetystä verosta). Ne muistuttavat, että toimenpidettä on arvioitava sovellettavan vähämerkityksistä tukea koskevan säännön perusteella ja että sääntöjenvastaisen tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille on arvioitava tuen myöntämishetkellä sovellettujen sääntöjen mukaan. Tässä yhteydessä viranomaiset viittaavat uudelleen kriisitukien tilapäisiin puitteisiin ja painottavat, että komissio ei voi olla pitämättä niitä soveltamiskelpoisina käsiteltävässä asiassa siksi, että tukea ei ole myönnetty hyväksytyn järjestelmän puitteissa eivätkä Tanskan viranomaiset ole vaatineet tuensaajilta ilmoitusta vähämerkityksisistä tuista, joita ne ovat voineet saada ennen kuin ne saivat tukea kyseessä olevasta toimenpiteestä. Mikäli komissio pitäisi kiinni muodollisten kriteerien tiukasta noudattamisesta, periaatteet, joihin sääntöjenvastaisten tukien arviointi perustuu, menettäisivät täysin olemassaolon oikeutuksensa, sillä ilmoittamaton tuki on nimenomaisesti tukea, joka ei täytä sääntöjenmukaisuuden muodollisia edellytyksiä. Viranomaiset lisäävät tältä osin, että ilmoittamatonta tukea ei koskaan voitaisi todeta sisämarkkinoille soveltuvaksi – etenkään silloin, kun on kyse tuista, jotka on vapautettu ilmoitusvelvollisuudesta ryhmäpoikkeusasetuksen nojalla.

(54)

Näillä perusteilla Tanskan viranomaiset päättelevät, että verovapautus on todettava sisämarkkinoille soveltuvaksi, jos voidaan osoittaa, että kriisitukia koskevissa tilapäisissä puitteissa vahvistetut tuen enimmäismäärät (500 000 euroa maataloustuotteita jalostavien yritysten osalta ja 15 000 euroa alkutuottajien osalta, vähämerkityksiset tuet mukaan lukien) eivät ole ylittyneet, ja että komission pitää tosiasiallisesti nostaa vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää tarkastellessaan vapautuksen soveltuvuutta sisämarkkinoille. Niiden mukaan kriisitukia koskevissa tilapäisissä puitteissa vahvistetut tuen enimmäismäärät eivät ole voineet ylittyä verovapautuksen voimassaoloaikana (vuosina 2009–2011), kun otetaan huomioon johdanto-osan edellisessä kappaleessa mainitut 250 euron ja 750 euron tukimäärät, vaikkakin tietyt maataloustuotteita jalostavat yritykset ja alkutuottajat olivat jo saaneet enimmäismäärän niille samalla ajanjaksolla myönnettävissä olleita vähämerkityksisiä tukia. Tanskan viranomaiset kylläkin tunnustavat sen, että vähämerkityksisen tuen tai kriisitukia koskevien tilapäisten puitteiden nojalla sisämarkkinoille soveltuvaksi katsottavan tuen myöntämisen muodollisia edellytyksiä ei ole noudatettu, mutta koska Tanska ei ollut hyödyntänyt kyseisten puitteiden antamia mahdollisuuksia silloin, kun puitteet oli laadittu, ja koska saadut tukimäärät eivät ole yli 750 euroa, ei ole olemassa riskiä siitä, että tilapäisissä puitteissa vahvistetut enimmäismäärät ylittyisivät, kun niiden säännöksiä sovelletaan jälkikäteen.

(55)

Tanskan viranomaiset painottavat, että vaikka komissio ei hyväksyisikään tietoja, jotka on esitetty sen perustelemiseksi, että verojärjestelmään ei sisälly sääntöjenvastaisia ja sisämarkkinoille soveltumattomia tukia, sen ei kuitenkaan pitäisi vaatia tukien perimistä takaisin tuensaajilta, koska tukien vaikutus kilpailuun on hyvin vähäinen, koska perinnällä ei palattaisi normaaliin tilanteeseen, koska tuensaajien odotukset olivat perusteltuja ja koska perintä on täysin mahdotonta toteuttaa niin, että se asettaisi kaikki yritykset yhdenvertaiseen asemaan.

(56)

Ensimmäisen väitteensä tueksi ne toteavat, että kaikkia samassa tosiasiallisessa tilanteessa olevia yrityksiä on kohdeltu samalla tavalla, joten kilpailun vääristymisen riski on hyvin vähäinen tai lähes teoreettinen. Vedenottolupien haltijoille annettuihin tukiin sovellettavalla enimmäismäärällä on sitä paitsi varmistettu, että kilpailuolosuhteet säilyivät yhtäläisinä esimerkiksi alkutuotannon alalla, sillä enimmäismäärällä on estetty tuotantokustannusten kohtuuton nousu niillä tuottajilla, jotka joutuvat kastelemaan viljelmiään eniten.

(57)

Toisen väitteensä osalta Tanskan viranomaiset korostavat, että perinnällä ei voitaisi palata takaisin ennen vuotta 2009 vallinneeseen kilpailutilanteeseen, koska alkutuottajat eivät ole saaneet mitään kilpailuetua verrattuna kansallisiin tai muiden jäsenvaltioiden kilpailijoihin, vaan ne ovat saaneet etua vain verrattuna muiden toimialojen yrityksiin, jotka hankkivat vetensä yleisestä vesijohtoverkosta. Perintä vaikuttaisi pahimmin niihin, joiden on kasteltava eniten ilmastotekijöiden ja maaperän laadun takia, toisin sanoen takaisinperittävä määrä ei niinkään määräytyisi tuen mahdollisen kilpailuvaikutuksen vaan ulkoisten tekijöiden perusteella. Perintä johtaisi sitä paitsi kilpailun vääristymiseen niiden toimijoiden eduksi, jotka voivat hyödyntää (verosta vapautettua) pintavettä pohjaveden sijaan samojen tuotteiden tuottamiseen, mikä olisi neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (19) 14 artiklan 2 kohdan vastaista. Perinnällä olisi myös peruuttamattomia ja suhteettomia seurauksia siihen nähden, että toimenpiteen vaikutus kilpailuun on varsin pieni.

(58)

Tuensaajien perustellun odotuksen osalta Tanskan viranomaiset korostavat, että valtaosa mahdollisista tuensaajista ei todellisuudessa voinut odottaa, että järjestelmä antaisi niille kilpailulainsäädännössä tarkoitettua etua – etenkään, kun muissa jäsenvaltioissa ei ole vastaavia veroja. Sitä paitsi yksikään tanskalainen tai ulkomainen yritys ei ole koskaan valittanut kyseessä olevasta verojärjestelmästä. Koska vedenottoluvat myönnetään tavallisesti 10–15 vuodeksi, suurimmalla osalla tuensaajista ei myöskään ole ollut mahdollisuutta ottaa huomioon verotukseen liittyviä seikkoja lupaa hakiessaan, eikä luvassa myönnettyyn vesimäärään perustuvassa takaisinperinnässä huomioitaisi näitä ennalta arvaamattomia olosuhteita.

(59)

Sen osalta, että takaisinperintää olisi mahdotonta toteuttaa tehokkaasti niin, että kaikki yritykset olisivat yhdenvertaisessa asemassa, Tanskan viranomaiset korostavat sitä, että tukien tehokas takaisinperintä on vaikea toteuttaa, koska tuen avustusekvivalenttia ei voida määrittää kunkin tuensaajan osalta, sillä myöskään tuensaajien kulutusta vuosina 2009–2011 ei voida selvittää jälkikäteen. Tanskassa ei sitä paitsi ole viitekehystä, jonka perusteella avustusekvivalentti voitaisiin laskea kaikille yrityksille, ja vero, jonka yleistä vesijohtoverkkoa hyödyntäneet yritykset ovat maksaneet välillisesti, vaihtelee verkon käyttöasteen mukaan, mikä tarkoittaa sitä, että samanmuotoista tukea saaneisiin yrityksiin on voitu soveltaa eri verokantaa. Määrien tehokas tasaaminen edellyttäisi sitä, että vedenotosta perittävä vero olisi laskettava kaikille yrityksille uudelleen sen perusteella, mikä kunkin yksittäisen yrityksen tosiasiallinen kulutus on ollut ajanjaksolla 2009–2011, yhtäläisen mutta sattumanvaraisen verokannan mukaan siten, että peritty liikavero maksetaan takaisin ja yritykset, jotka ovat maksaneet liian vähän, maksavat mahdollista jäännösveroa. Tämä malli olisi kuitenkin epäkäytännöllinen, sillä useimmissa tapauksissa niiden yritysten täsmällistä kulutusta on mahdoton määrittää, joilla on oma vedenottopiste.

(60)

Asianomainen osapuoli toteaa tekemissään huomautuksissa, että kyseinen verojärjestelmä ei sisällä yrityksille annettua valtiontukiosaa, koska myönnetyt veronalennukset tai verovapautukset eivät ole olleet valikoivia eikä niillä ole ollut vaikutusta kilpailuun. Vaikka pääteltäisiinkin, että verojärjestelmään sisältyy valtiontukiosa, se olisi asianomaisen osapuolen mukaan valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen säännösten mukainen. Sitä paitsi sääntöjenvastaisiksi ja sisämarkkinoille soveltumattomiksi todettavien tukien periminen takaisin olisi vastoin yleisiä oikeusperiaatteita. Maanviljelijät eivät voineet tietää ennalta saavansa sääntöjenvastaista valtiontukea, ja takaisinperintä olisi itsessään suhteeton toimenpide, sillä valtaosa tuottajista ei ota koko vesimäärää, joka heidän vedenottolupiinsa on merkitty. Yksikään tanskalainen tai ulkomainen yritys tai järjestö ei myöskään ole valittanut siitä, että kilpailu olisi vääristynyt verotuksen erisuuruisten tasojen takia.

(61)

Sähköpostitse 2 päivänä heinäkuuta 2012 toimittamassaan kirjeessä Tanskan viranomaiset totesivat, että asianomainen osapuoli oli viranomaisten kanssa yhtä mieltä käsiteltävästä asiasta, ja korostivat, että se, että mikään muu yritys tai järjestö ei ollut esittänyt huomautuksia, osoitti, että järjestelmä ei vaikuttanut millään tavalla sisämarkkinoiden kilpailuolosuhteisiin.

(62)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(63)

Muodollisen tutkintamenettelyn yhteydessä komissio oli sen käytettävissä olleiden tietojen perusteella korostanut, että kyseiseen toimenpiteeseen voi sisältyä valtiontukiosa, koska toimenpiteen myöntäjä oli valtio (joka evää itseltään varoja myöntämällä veronalennuksen tai verovapautuksen), koska toimenpide suosi tiettyjä yrityksiä (toimenpide suosi ennen kaikkea yksityisen vedenottoluvan saaneita maatalousyrityksiä ja erityisesti yrityksiä, joiden veroa ei ollut vain alennettu vaan jotka oli vapautettu verosta kokonaan; kaikissa tapauksissa toimenpiteellä on kevennetty taloudellista rasitusta, jonka muutoin olisi pitänyt aiheutua asianomaisille yrityksille), koska toimenpide voi vaikuttaa kauppaan (20) ja koska se oli omiaan vääristämään kilpailua (21). Lisäksi komissio oli todennut, ettei ollut varmaa, voidaanko toimenpiteen katsoa kuuluvan vähämerkityksistä tukea koskevaan ohjelmaan (ks. johdanto-osan 21 kappale). Tämän viimeksi mainitun seikan osalta komissio toteaa, ettei se voi edelleenkään päätellä Tanskan viranomaisten toimittamien tietojen perusteella, että kyseessä olevan toimenpiteen olisi voitu katsoa kuuluvan vähämerkityksistä tukea koskevaan ohjelmaan. Maataloustuotteiden jalostusalan osalta Tanskan viranomaiset ovat nimittäin itsekin todenneet, että voi olla, että vähämerkityksisen tuen myöntämistä koskevat edellytykset eivät ole täyttyneet (ks. johdanto-osan 51 kappale). Alkutuotannon alalta Tanskan viranomaiset eivät ole toimittaneet mitään tietoja, jotka todistaisivat, että myönnetyistä veronalennuksista/verovapautuksista aiheutuneet tukimäärät eivät ole voineet johtaa kolmen verovuoden aikana noudatettavien enimmäismäärien ylittymiseen. Näiden näkökohtien perusteella komissio ei voi päätyä sille kannalle, että kyseisen toimenpiteen voitaisiin katsoa kuuluvan vähämerkityksistä tukea koskevan ohjelman soveltamisalaan. Näin ollen on syytä lopullisesti määrittää, sisältyykö kyseiseen toimenpiteeseen valtiontukiosa muiden sovellettavien valtiontukisääntöjen valossa.

(64)

Jotta toimenpidettä voidaan pitää valtiontukena, sen on oltava valikoiva ja sen on myönnettävä etua siten, että se suosii tiettyjä yrityksiä tai tiettyjen tavaroiden tuotantoa.

(65)

Kun kyseessä on verotoimenpide, valikoivuus toteutuu verotuksen viitejärjestelmästä tehtävänä poikkeuksena. Käsiteltävässä asiassa Tanskan lainsäädäntö myöntää erityisen verokohtelun (veronalennuksen tai verovapautuksen) yrityksille, joiden vedenottolupa ylittää tietyn vedenottomäärän tai jää tiettyä vedenottomäärää pienemmäksi.

(66)

Kuten johdanto-osan 64 kappaleessa todetaan, toimenpiteen on oltava valikoiva ja sen on myönnettävä etua siten, että se suosii tiettyjä yrityksiä tai tiettyjen tavaroiden tuotantoa, jotta toimenpidettä voidaan pitää valtiontukena.

(67)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä annetun – valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen annetun komission tiedonannon korvaavan – komission tiedonannon (22) 128 kohdassa toistetaan oikeuskäytännössä vahvistetut periaatteet, joiden mukaan sen selvittämiseksi, onko toimenpiteessä kyse SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta, on syytä menetellä seuraavasti: ensin on määritettävä viitejärjestelmä, seuraavaksi on tarkistettava, muodostaako tarkasteltava toimenpide poikkeuksen tästä järjestelmästä, koska siinä erotellaan toisistaan talouden toimijat, jotka järjestelmään olennaisesti kuuluvien tavoitteiden mukaisesti ovat vertailukelpoisessa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa, ja lopuksi on arvioitava, voidaanko poikkeusta perustella viitejärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella.

(68)

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (23) todetaan niin ikään, että ”valikoivuutta, joka on valtiontuen käsitteen kannalta perustava tekijä, koskevan edellytyksen arvioinnin osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että EY 87 artiklan 1 kohdan mukaan on ratkaistava, onko tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä jokin kansallinen toimenpide omiaan suosimaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin, jotka ovat kyseisellä järjestelmällä tavoitellun päämäärän kannalta siihen rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa” (24). Käsiteltävässä asiassa tämä tarkoittaa sitä, että on määritettävä, ovatko (pääasiassa maatalousalalla) toimijat, joilla on vedenottolupa ja jotka ovat saaneet veronalennuksen kodifioidun lain 24 b §:n nojalla, olleet tilanteessa, joka on tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavissa niiden toimijoiden tilanteeseen, jotka ovat olleet liitettyjä yleisen vesilaitoksen vesihuoltoon ja jotka ovat maksaneet yleisten vesilaitosten siirtämän veron ja olleet velvollisia maksamaan kodifioidun lain 24 §:llä käyttöön otetun veron saman lain 24 a §:n nojalla kokonaisuudessaan. Muodollisen tutkintamenettelyn yhteydessä Tanskan viranomaiset ovat nimenomaisesti viitanneet tilanteiden tosiasialliseen ja oikeudelliseen samanlaisuuteen ja tuoneet esiin unionin tuomioistuimen tekemän päätöksen (ks. johdanto-osan 24 kappale ja alaviite 11), jota ei mainita alaviitteessä 23 mutta jossa esitetään sama periaate kuin mainitussa johdanto-osan kappaleessa. Toisaalta viranomaiset ovat korostaneet, että veron laskentaperusteiden ja perintämenetelmien erot (kodifioidun lain 24 a §:ssä tarkoitetussa tapauksessa todellisuudessa kulutettuun määrään perustuva vero, joka peritään toimijoilta välillisesti, ja kodifioidun lain 24 b §:ssä tarkoitetussa ja 24 c §:llä täydennetyssä tapauksessa välitön vero, joka peritään myönnettyyn vedenottolupaan perustuvasta määrästä riippumatta toimijan todellisesta kulutuksesta) johtavat siihen, että toimijat, jotka kuuluvat välillisesti kodifioidun lain 24 a §:ssä tarkoitetun veron soveltamisalaan, ja toimijat, jotka kuuluvat välittömästi kodifioidun lain 24 b §:ssä tarkoitetun veron soveltamisalaan, eivät ole keskenään tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavassa tilanteessa. Näin nämä erot synnyttäisivät rinnakkain kaksi erillistä verojärjestelmää (joista yksi liittyy kodifioidun lain 24 a §:ään ja toinen kodifioidun lain 24 b ja c §:ään), ja tuen olemassaolon määrityksen viitejärjestelmänä olisi käytettävä järjestelmää, joka perustuu kodifioidun lain 24 b §:ään.

(69)

Komissio toteaa, että veron tavoitteena oli kerätä riittävästi varoja Tanskan juomaveden hankinnan kannalta erityisen merkittävien alueiden yksilöimisen ja tällaisten alueiden hallintasuunnitelmien toteuttamiseen. Kaikkiin vettä kuluttaviin yrityksiin piti näin ollen lähtökohtaisesti soveltaa samoja maksuehtoja. Näin ollen juuri veron käyttöönotto kodifioidun lain 24 §:llä sekä kodifioidun lain 24 a §:ssä yleisen vesilaitoksen vesihuoltoon liitetyille toimijoille säädetty velvollisuus maksaa asianomainen vero kokonaisuudessaan on katsottava alkuperäiseksi viitekohdaksi silloin, kun määritetään, sisältyykö kodifioidun lain 24 b ja 24 c §:ssä vahvistettuihin skenaarioihin tukiosaa – tähän eivät millään tavalla vaikuta ne päätelmät, joita voidaan jälkikäteen tehdä muiden viitekohtien käytön välttämättömyydestä tietyn skenaarion mahdollisesti sisältämien tukiosien analysoimiseksi.

(70)

Kodifioidun lain 24 b §:n osalta valikoivuus on määritettävä kahdella tasolla: yhtäältä sillä tasolla, joka koskee kolmasosan maksamista 24 a §:ssä tarkoitetusta verosta, ja toisaalta sillä tasolla, joka koskee alennetun veron soveltamisalaan kuuluvan veden enimmäismäärän rajausta 25 000 kuutiometriin sekä niiden lupien verosta vapauttamista, joissa myönnetyt vesimäärät ovat enintään 6 000 kuutiometriä.

(71)

Kuten edellä on jo todettu, toimenpiteen on oltava valikoiva ja suosittava tiettyjä yrityksiä tai tiettyjä tuotannonaloja, jotta sen voidaan katsoa sisältävän valtiontukiosan (ks. johdanto-osan 64 kappale). Lisäksi on syytä pohtia, kuten Tanskan viranomaiset korostavat (ks. johdanto-osan 24 kappale), synnyttääkö kyseinen toimenpide eroja sellaisten yritysten välille, jotka ovat kyseisen toimenpiteen tavoitteeseen nähden unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (25) edellytetyllä tavalla tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavassa tilanteessa.

(72)

Tältä osin komissio panee erityisesti merkille sen, että Tanskan viranomaisten toimittamien tietojen perusteella kodifioidun lain 24 a §:ssä määritelty järjestelmä edellyttää todelliseen kulutukseen perustuvaa verotusta, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa 24 b §:ssä säädetty järjestelmä edellyttää verotusta, joka perustuu vedenottomahdollisuuteen (mutta lupaan merkittyä määrää ei käytetä läheskään kokonaan, kuten johdanto-osan 27 kappaleen seitsemännessä luetelmakohdassa esitetyistä tiedoista ilmenee). Lisäksi, kuten johdanto-osan 27 kappaleen viimeisessä luetelmakohdassa ja johdanto-osan 28 kappaleen toisessa ja kolmannessa luetelmakohdassa todetaan, sijaintierot (sijainti yleisten vesijohtoverkkojen vesihuollon piiriin kuuluvalla alueella tai sen ulkopuolella) voivat tehdä välttämättömiksi eri vedenhankintamenetelmien käytön, ja veden laatu vaihtelee tarkastellun skenaarion mukaan, sillä kodifioidun lain 24 a §:ssä säädetyssä skenaariossa verotettava vesi on juomavettä, kun taas jälkimmäisessä skenaariossa yritykset, jotka joutuvat maksamaan pohjavesistä juomaveden suojelun rahoittamiseksi perittävää veroa (24 b §), ovat maantieteellisen sijaintinsa näkökulmasta melko samankaltaisessa tilanteessa monien sellaisten maatilojen kanssa, joiden ei pidä maksaa veroa, koska ne ottavat vetensä pintavesistä, ja tässä skenaariossa yritykset joutuvat itse vastaamaan veden laaduntarkastusten ja vedenottopisteiden kuntotarkastusten kustannuksista, kun taas ensimmäiseen skenaarioon kuuluvilla yrityksillä nämä kustannukset on sisällytetty vesilaskuun.

(73)

Toimenpiteen valikoivuutta on kuitenkin arvioitava toimenpiteelle asetetun tavoitteen valossa (ks. johdanto-osan 68 kappale ja alaviite 24), toisin sanoen käsiteltävässä asiassa juomaveden hankinnan kannalta erityisen merkittävien alueiden yksilöimisen ja tällaisten alueiden hallintasuunnitelmien valossa. Tältä osin on pakko todeta, että kun otetaan huomioon verolle asetetun tavoitteen luonne, kaikkia toimijoita olisi pitänyt verottaa samalla tavoin, jotta toimenpidettä ei olisi aiheellista pitää valikoivana (ks. johdanto-osan 69 kappale). Komission on näin ollen pääteltävä, että kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetty veron alentaminen kahdella kolmasosalla on valikoiva toimenpide.

(74)

Muut Tanskan viranomaisten esittämät perusteet eivät sisällä sellaisia tietoja, jotka kumoaisivat tämän päätelmän: eritoten johdanto-osan 26 kappaleessa esitetty yleisten vesilaitosten omistajien ja laitosten yksityisten omistajien erilaista lukumäärää koskeva peruste ei sellaisenaan vielä riitä perustelemaan sitä, että tarkasteltaviin verojärjestelmiin liittyvässä oikeudellisessa taikka tosiasiallisessa tilanteessa olisi eroja, sillä kummassakin tapauksessa kuluttajat maksavat veron joko välillisesti vesilaskussa (ensimmäinen tapaus) tai suoraan itse (jälkimmäinen tapaus); myöskään peruste, jonka mukaan yleisten laitosten omistajat eivät ole yrityksiä, koska ne eivät harjoita taloudellista toimintaa (ks. johdanto-osan 27 kappaleen kolmas ja neljäs luetelmakohta), ei ole pätevä, sillä Tanskan viranomaiset itse korostavat, että taloudellinen toiminta määritellään tavaroiden tai palveluiden tarjoamiseksi, ja veden toimittamisessa on nimenomaan kyse palvelusta, toisin sanoen taloudellisesta toiminnasta, ja käsiteltävässä asiassa tosiasiallisten ja oikeudellisten tilanteiden erilaisuutta ei tule arvioida julkisten laitosten omistajien ja yksityisten laitosten omistajien välillä vaan julkisen laitoksen vesihuoltoon liitettyjen yritysten ja sellaisten samalla toimialalla toimivien yritysten välillä, joilla on oma vesilaitos.

(75)

Siitä huolimatta, että toimenpide on valikoiva eli että sitä sovelletaan vain tiettyihin yrityksiin, on kuitenkin erikseen selvitettävä, antaako toimenpide taloudellista etua kyseisille yrityksille. Tältä osin komissio toteaa, että niitä tahoja, jotka ovat saaneet kahden kolmasosan veronalennuksen, verotetaan vedenottolupaan merkityn teoreettisen kulutuksen perusteella, kun taas niitä tahoja, jotka maksavat veron kokonaisuudessaan, verotetaan todellisen vedenkulutuksen mukaan. Se panee lisäksi merkille, että Tanskan viranomaisten mukaan yksityisten laitosten omistajat ovat käyttäneet vain noin kolmasosan (34 prosenttia, ks. johdanto-osan 34 kappale) vedenottoluvissa sallituista vesimääristä. Näiden tietojen pohjalta komissio katsoo, että kahden kolmasosan veronalennus tasapainottaa niitä vaikutuksia, jotka johtuvat todelliseen kulutukseen perustuvan verotuksen ja vedenottolupaan merkittyyn vesimäärään perustuvan verotuksen välisistä eroista. Lisäksi todetaan, että ilman veronalennusta kerätyt veromäärät olisivat ylittäneet selvästi juomaveden hankinnan kannalta erityisen merkittävien alueiden yksilöimisen ja tällaisten alueiden hallintasuunnitelmien rahoitustarpeet. Näiden tietojen perusteella komissio päättelee, että kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetty kahden kolmasosan veronalennus ei anna kyseisille toimijoille minkäänlaista taloudellista etua eikä näin ollen sisällä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukiosaa.

(76)

Seuraavaksi on syytä selvittää, sisältyykö kodifioidun lain 24 b §:n skenaarioon tukiosaa siltä osin, että veronalainen vesimäärä on rajattu enintään 25 000 kuutiometriin, ja siltä osin, että luvat, jotka koskevat enintään 6 000 kuutiometrin vesimäärää, on vapautettu verosta.

(77)

Sen osalta, että tämä vero on rajattu koskemaan enintään 25 000 kuutiometrin vesimäärää, Tanskan viranomaiset eivät voineet vedota oikeudellisen ja tosiasiallisen tilanteen eroihin, sillä yritykset, joilla on lupa ottaa vettä yli 25 000 kuutiometriä ja joille enimmäismäärän soveltamisesta on hyötyä, ovat saman verotuksen perusjärjestelmän piirissä kuin yritykset, joiden vedenottolupa koskee enintään 25 000 kuutiometrin määrää (kodifioidun lain 24 §:ssä säädetystä verosta maksetaan tällöin kolmasosa), ja sijaitsevat niiden kanssa samoilla alueilla. Tanskan viranomaisten väitettä, jonka mukaan mahdollisen edun olemassaolo olisi tarkistettava niiden toimijoiden tasolla, jotka maksavat veroa enintään 25 000 kuutiometrin vesimäärästä, eikä niinkään niiden toimijoiden tasolla, joilla on lupa ottaa vettä yli 25 000 kuutiometriä mutta maksavat veroa ainoastaan 25 000 kuutiometrin mukaan, ei myöskään voida hyväksyä, sillä kuten johdanto-osan 18 kappaleesta selvästi ilmenee, kodifioidun lain 24 b §:ssä vahvistettuna yleissääntönä on se, että kaikki maksavat kolmasosan 24 §:ssä säädetystä verosta, kun taas 25 000 kuutiometrin enimmäismäärän asettamisessa on kyse erikoissäännöstä, jolla tosiasiallisesti poiketaan periaatteesta, jonka mukaan verosta maksetaan kolmasosa (sillä mitä suurempi vesimäärä lupaan on merkitty, sitä pienempi on siitä perittävä veroprosentti). Näin luotu poikkeus synnyttää järjestelmään osatekijän, joka ensi näkemältä johtaa valikoivuuteen, ja antaa etua yrityksille, joilla on lupa ottaa vettä yli 25 000 kuutiometriä, verrattuna yrityksiin, joilla on lupa ottaa vettä enintään 25 000 kuutiometriä, vaikka kaikki kodifioidun lain 24 b §:n soveltamisalaan kuuluvat yritykset ovat samassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa, sillä niillä on yksityistä laitosta koskeva vedenottolupa ja ne kuuluvat – ennen enimmäismäärän soveltamista – saman verotuksen piiriin.

(78)

On kuitenkin syytä kiinnittää huomiota väitteisiin, joita Tanskan viranomaiset ovat esittäneet siitä, että enimmäismäärän soveltaminen olisi perusteltavissa verojärjestelmän rakenteella. Nykyisestä oikeuskäytännöstä tehdään yhteenveto Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä annetussa komission tiedonannossa, mutta tuen myöntämishetkellä oikeuskäytäntöä selostettiin komission tiedonannossa valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen, jäljempänä ’aiempi tiedonanto’.

(79)

Aiemman tiedonannon 23 kohdassa todetaan, että joidenkin toimenpiteiden eriytyneisyys ei välttämättä aiheuta niiden katsomista valtiontuiksi. Tiedonannon 24 kohdassa tätä lähestymistapaa täsmennetään tähdentämällä, että tulojen tai voittojen verotuksessa käytettävä progressiivinen asteikko on oikeutettu verotulojen uudelleenjaon perusteella. Tanskan viranomaiset katsovat, että veron rajaaminen koskemaan enimmillään 25 000 kuutiometrin vesimäärää on soveltuvin osin johdettavissa tällaisesta uudelleenjakorakenteesta.

(80)

Komissio ei voi hyväksyä tätä näkökantaa. Käsiteltävässä asiassa enimmäismäärän soveltaminen veroon, joka peritään kaikista suurimpia otettavissa olevia vesimääriä koskevista luvista, ei nimittäin varmastikaan johda veroasteikkoon, jossa näiden lupien haltijoiden verokanta olisi korkeampi. Päinvastoin näiden lupien haltijat voivat enimmäismäärän soveltamisen ansiosta maksaa veroa (selvästi) vähemmän, kuin mitä he olisivat joutuneet maksamaan, jos enimmäismäärää ei olisi. Verotuksen uudelleenjako – myös soveltuvin osin tulkittuna – kääntyykin näin ollen enimmäismäärän soveltamisen myötä päälaelleen, sillä ne toimijat, joilla on lupa ottaa vettä yli 6 000 kuutiometriä mutta enintään 25 000 kuutiometriä, joutuvat ehdottomasti maksamaan veroa suhteessa muita enemmän. Käsiteltävässä asiassa ei näin ollen ole kysymys progressiivisen veroasteikon soveltamisesta.

(81)

Komissio ei liiemmin voi pitää käsiteltävässä asiassa hyväksyttävänä Tanskan viranomaisten tekemää viittausta valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen annetun komission tiedonannon 27 kohtaan (jonka mukaan erityismääräyksiä, jotka eivät ole luonteeltaan harkinnanvaraisia, voidaan perustella järjestelmän luonteella tai taloudellisella rakenteella, jos määräyksissä otetaan huomioon varsinkin määrätyt kirjanpitovelvoitteet tai kiinteistö- ja maaomaisuuden merkittävä osuus tiettyjen alojen toimijoiden omaisuudesta, eikä tällaisia määräyksiä näin ollen katsota valtiontueksi) eikä näin ollen myöskään tukiasiaan N 472/2002 tehtyä viittausta (ks. johdanto-osan 34 kappaleen viimeinen luetelmakohta). Ensinnäkin on huomattava, että se, että määräys ei ole luonteeltaan harkinnanvarainen, ei tarkoita automaattisesti sitä, että siihen ei liity valikoivaa kohtelua. Toisekseen komissio muistuttaa, että tukiasiassa N 472/2002 tarkastellulle maaverolle määritellyn enimmäismäärän tavoitteena oli rajata Tanskan maa-alueiden arvon nousun vaikutusta, joka näkyi kaikkien maatalousalan toimijoiden verotuksen tasossa, kun taas nyt käsiteltävänä olevassa asiassa toimenpiteestä on voinut hyötyä vain yksi osa maatalousalan toimijoista (toimijat, joilla on lupa ottaa vettä yli 25 000 kuutiometriä). Näiden seikkojen perusteella komissio ei voi katsoa, että aiemman tiedonannon 24 ja 27 kohdassa määritellyt edellytykset täyttyisivät riittävän hyvin. Näin ollen se päättelee, että kodifioidun lain 24 b §:ssä säädettyyn veroon sovellettava veden enimmäismäärä ei ole perusteltavissa verojärjestelmän luonteella ja taloudellisella rakenteella ja että toimenpide on näin ollen valikoiva.

(82)

Niille toimijoille myönnetyn täydellisen verosta vapauttamisen osalta, joilla on lupa ottaa vettä enintään 6 000 kuutiometriä vuodessa, Tanskan viranomaiset itse tunnustavat, että toimenpide on valikoiva sikäli, että se suosii tiettyjä yrityksiä. Ne kuitenkin painottavat, että perittävät veromäärät olisivat olleet vähäisiä (ks. johdanto-osan 35 kappale), joten poikkeus oli niistä perusteltavissa järjestelmän hallinnon näkökulmasta. Komissio todellakin toteaa, että tuensaajien maksamatta jääneet rahamäärät ovat pieniä, ja myöntää, että olemattomien määrien, joista käsiteltävässä asiassa on kyse, perintä olisi aiheuttanut hallinnollisen taakan, jonka kustannukset olisivat olleet suhteellisesti korkeita (hallinnollisia menettelyjä olisi pitänyt aloittaa noin 75 000 luvan osalta, jotta kustakin yksittäisestä tapauksesta olisi saatu perittyä noin 40 euroa vuodelta – ks. johdanto-osan 19 ja 35 kappale). Verojärjestelmän sisään rakennettuna tavoitteena on kuitenkin se, että valtio voi kerätä tuloja, eikä se, että varoja tuhlataan niin, että lopulta mitään ei voida periä tai valtio kirjaa jopa tappioita. Koska pieniin lupiin ei liittynyt ilmoitusvelvollisuutta, tämä olisi niin ikään tarkoittanut sitä, että olisi ollut välttämätöntä toteuttaa mutkikkaita hallinnollisia tutkimuksia, jotka olisivat myös aiheuttaneet merkittäviä kustannuksia. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että niiden lupien täydellinen verosta vapauttaminen, joilla voidaan ottaa vettä enintään 6 000 kuutiometriä vuodessa, on perusteltavissa Tanskan verojärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella eikä siihen näin ollen liity valikoivuutta eikä se sisällä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaista valtiontukea.

(83)

Muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen yhteydessä esiin tuotuja muita valtiontuen olemassaololle tyypillisiä piirteitä voidaan yhä havaita veron rajaamisessa 25 000 kuutiometrin enimmäismäärään: tuki on rahoitettu valtion varoista, koska valtio luopuu varoistaan rajaamalla veron koskemaan tiettyä vesimäärää; tuki suosii tiettyjä yrityksiä (niitä, joilla on lupa ottaa vettä yli 25 000 kuutiometriä); tuki on omiaan vaikuttamaan kauppaan, kun otetaan huomioon kaupan volyymi (ks. alaviite 20), ja se voi vääristää kilpailua (ks. alaviite 21) etenkin, kun määrät, joita ei ole maksettu verona, on voitu käyttää muihin tuensaajien taloudelliseen toimintaan liittyviin tarkoituksiin.

(84)

Nämä havainnot ja eritoten alaviitteessä 21 oleva viittaus oikeuskäytäntöön vievät myös pohjan Tanskan viranomaisten todistustaakkaa koskevalta huomautukselta (ks. johdanto-osan 39 kappale).

(85)

Komissio täydentää edellä tekemiään huomautuksia vielä lisäämällä, että se ei voi hyväksyä Tanskan viranomaisten väitettä, jonka mukaan muiden jäsenvaltioiden yrityksiin ei sovelleta samoja veroja kuin tanskalaisiin yrityksiin, joten on vaikeaa määrittää, miten tanskalaiset yritykset olisivat voineet saada tilanteesta kilpailuetua (ks. johdanto-osan 48 kappale). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä nimittäin todetaan, että ”sovellettaessa 92 artiklan 1 kohtaa (26) on lähtökohtana kuitenkin välttämättä pidettävä yhteismarkkinoilla (27) ennen riidanalaista toimenpidettä vallinnutta kilpailutilannetta” (28). Käsiteltävässä asiassa viitekohtana on näin ollen pidettävä tilannetta, joka on vallinnut ennen veron ja sen kanssa samaan aikaan voimaan tulleen enimmäismäärän käyttöönottoa. Tältä osin on todettava, että veron käyttöönotolla on enimmäismäärän voimaantulon myötä annettu etua (joka vastaa tosiasiallisesti veronalennusta ja jota ei ollut olemassa ennen veron käyttöönottoa) tuensaajille, jotka vapautettiin maksamasta tiettyä määrää, ja tuensaajat ovat tällä määrällä voineet rahoittaa toimintaa, joka kilpailee muiden markkinoilla olevien toimijoiden kanssa. Oikeuskäytännössä katsotaan edelleen, että perussopimuksessa määrätään yksityiskohtaiset säännöt eri jäsenvaltioiden verojärjestelmien välisistä eroista aiheutuvien vääristymien poistamiseksi. Tuotantokustannusten jonkin osatekijän muuttaminen jonkin jäsenvaltion jollakin talouden alalla on omiaan epävakauttamaan vallitsevaa tasapainoa (toisin sanoen käsiteltävässä asiassa antamaan etua tietyille toimijoille verrattuna muihin). Unionin tuomioistuin on todennut, että se, että jokin jäsenvaltio pyrkii yksipuolisin toimin lähentämään kilpailuolosuhteita tietyllä talouden alalla toisissa jäsenvaltioissa vallitseviin olosuhteisiin nähden, ei muuta sitä, että nämä toimenpiteet ovat tukea.

(86)

Koska on osoitettu, että veron rajaaminen koskemaan tiettyä enimmäismäärää sisältää valtiontukea, on tarkistettava, voidaanko tämä tuki todeta soveltuvaksi sisämarkkinoille.

(87)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyissä tapauksissa tiettyjen toimenpiteiden voidaan poikkeuksellisesti katsoa soveltuvan sisämarkkinoille.

(88)

Käsiteltävässä asiassa ainoa kyseeseen tuleva poikkeus on esitetty SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdassa, jonka mukaan sisämarkkinoille soveltuvana voidaan pitää tukea tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

(89)

Jotta tätä poikkeusta voitaisiin soveltaa, kyseistä ilmoittamatonta tukea, joka koskee ympäristöä maatalousalalla, on analysoitava sen myöntämishetkellä sovellettujen sääntöjen valossa (29), toisin sanoen käsiteltävässä asiassa tukea on analysoitava maa- ja metsätalousalan valtiontukea vuosina 2007–2013 koskevien yhteisön suuntaviivojen (30) säännösten valossa.

(90)

Suuntaviivojen 62 kohdassa todetaan pääasiallisesti, että komissio tutkii toimenpiteet, joita suuntaviivat eivät kata, valtiontukea ympäristönsuojelulle koskevien suuntaviivojen (31), jäljempänä ’valtiontuesta ympäristönsuojelulle annetut suuntaviivat’, perusteella.

(91)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annetuissa suuntaviivoissa tukia, jotka annetaan ympäristöverojen alennuksina tai ympäristöveroista vapauttamisina ja jollaisista nyt käsiteltävässä asiassa on kyse, säännellään 151, 154 ja 155–159 kohdan säännöksillä. Valtiontuesta ympäristönsuojelulle vuonna 2008 annettujen suuntaviivojen 70 kohdan 14 alakohdassa ympäristövero määritellään veroksi, jonka erityisellä määräytymisperusteella on selkeä kielteinen vaikutus ympäristöön tai jonka tarkoituksena on tiettyjen toimintojen, tavaroiden tai palvelujen verottaminen siten, että ympäristökustannukset voidaan sisällyttää niiden hintaan ja/tai tuottajat ja kuluttajat ohjata ympäristöystävällisempään toimintaan. Käsiteltävässä asiassa perittävä vero vastaa tätä määritelmää sikäli, että vesivarojen käytöstä saattaa syntyä ympäristöongelma, jos sitä ei hallita hyvin (tämän takia verolla kerätyt varat on myös tarkoitus käyttää vesivarojen kartoittamiseen). Lisäksi on katsottava, että enimmäismäärän soveltaminen veroon johtaa normaalisti maksettavaksi tulleen veromäärän alentumiseen.

(92)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 151 kohdassa todetaan, että tuki, jota myönnetään alennuksina tai vapautuksina ympäristöveroista, katsotaan sisämarkkinoille soveltuvaksi edellyttäen, että se vaikuttaa ainakin välillisesti ympäristönsuojelun tason parantumiseen ja jos veronalennukset ja verovapautukset eivät haittaa asetetun yleisen tavoitteen saavuttamista.

(93)

Vaikka komissio voikin hyväksyä johdanto-osan 42 kappaleessa tarkastellun Tanskan viranomaisten väitteen, nimittäin väitteen, jonka mukaan veron yleisellä perintämekanismilla oli tarkoitus vaikuttaa ympäristönsuojelun tason parantumiseen siten, että verotaakka kohdistuisi entistä enemmän niihin toimijoihin, jotka kuluttavat juomavettä kaikista eniten, ja että nämä toimijat saataisiin tällä tavoin vähentämään kulutustaan, se kuitenkin katsoo, että enimmäismäärän asettaminen kodifioidun lain 24 b §:llä (joka on käsiteltävässä asiassa merkityksellinen siksi, että koko verotusmekanismissa juuri tähän §:ään sisältyy ainoa tukiosa, jonka soveltuvuutta sisämarkkinoille on arvioitava) saattoi haitata verolle asetetun yleisen tavoitteen saavuttamista (tavoitteena oli kerätä riittävästi tuloja vesivarojen kartoittamisen rahoittamiseen, ks. johdanto-osan 69 kappale) – tämä johtuu siitä, että enimmäismäärän soveltamisella verotaakkaa ei enää kohdisteta veden suurimpiin kuluttajiin vaan päinvastoin kaikista suurimpia vesimääriä koskevien vedenottolupien haltijoille annetaan mahdollisuus välttyä maksamasta (merkittävää) osaa verosta. Koska kodifioidun lain 24 b §:n säännökset ovat vain yksi verotusmekanismiin kuuluva osatekijä ja Tanskan viranomaisten antamien tietojen (ks. johdanto-osan 34 kappaleen kolmas luetelmakohta) perusteella enimmäismäärän soveltamatta jättäminen olisi johtanut siihen, että kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetyllä verolla olisi kerätty vähintään kaksinkertainen määrä verotuloja suhteessa siihen määrään, joka tälle verolle oli määritelty hallintasuunnitelmien rahoittamiseksi, komissio voi kuitenkin todeta, että vaikka – kuten edellä on osoitettu – enimmäismäärän soveltamiseen sisältyy tukiosa, se ei kuitenkaan varsinaisesti haittaa verolle asetetun yleisen tavoitteen saavuttamista ja että valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 151 kohdan säännöksiä on noudatettu.

(94)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 154 kohdassa todetaan ensisijaisesti, että tuki, jota myönnetään muina ympäristöverojen alennuksina taikka niistä vapautuksina kuin direktiivin 2003/96/EY (32) soveltamisalaan kuuluvat veronalennukset ja verovapautukset, katsotaan sisämarkkinoille soveltuvaksi kymmenen vuoden ajan, jos 155 ja 159 kohdan edellytykset täyttyvät.

(95)

Kuten muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen yhteydessä todettiin, kymmenen vuoden kriteeri ei ole käsiteltävässä asiassa merkityksellinen. Vero oli nimittäin otettu käyttöön vuonna 2009, sitä ei ollut tarkoitus periä kuin vuoteen 2017 saakka ja se lakkautettiin 31 päivänä joulukuuta 2011.

(96)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 155 kohdassa todetaan pääasiassa, että arvioidessaan verojärjestelmiä, joihin sisältyy veronalennuksina tai verovapautuksina myönnettävää valtiontukea, komissio arvioi erityisesti tuen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta sekä sen vaikutuksia kyseessä olevilla talouden aloilla.

(97)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 156 kohdassa täsmennetään, että komissio tukeutuu tässä arvioinnissa jäsenvaltioiden toimittamiin tietoihin. Tiedoissa olisi ilmoitettava yhtäältä verovapautusten/veronalennusten piiriin kuuluvat toimialat tai tuensaajaluokat ja toisaalta suurimpien tuensaajien tilanne kullakin toimialalla sekä se, miten verotus voi osaltaan vaikuttaa ympäristönsuojeluun. Vapautuksen piiriin kuuluvat toimialat olisi kuvailtava asianmukaisesti ja kunkin toimialan suurimmista tuensaajista olisi toimitettava luettelo. Kunkin toimialan osalta olisi toimitettava tietoja parhaista tekniikoista Euroopan talousalueella niiden ympäristöhaittojen pienentämiseksi, joihin vero kohdistuu.

(98)

Komissio toteaa, että useimmat mainituista vaatimuksista eivät ole merkityksellisiä siihen taustaan nähden, johon kyseinen enimmäismäärän soveltaminen sijoittuu. Tanska on toimittanut tietoja toimijoista, joille on etua enimmäismäärän soveltamisesta lupiin merkittyihin vesimääriin. Tiedoista ilmenee, että alkutuotannon alalla vedenottoluvissa sallittu keskimääräinen vesimäärä oli noin 35 600 kuutiometriä vuonna 2009, 36 300 kuutiometriä vuonna 2010 ja 39 000 kuutiometriä vuonna 2011; maataloustuotteiden jalostusalalla keskimääräinen vesimäärä oli noin 262 000 kuutiometriä vuonna 2009, 250 000 kuutiometriä vuonna 2010 ja 217 000 kuutiometriä vuonna 2011. Tanska on myös toimittanut luettelon, jossa mainitaan muutamia jalostusalan yrityksiä, joiden luvissa sallitut vedenottomäärät ovat kaikista suurimpia, mutta näiden yritysten ei välttämättä voida katsoa saavan enimmäismäärän soveltamisesta kaikista suurinta etua, sillä enimmäismäärän soveltaminen ei perustu kulutettuun vesimäärään vaan teoriassa otettavissa olevaan vesimäärään, mikä tarkoittaa sitä, että yritys, joka on kuluttanut vettä tietyn vuoden aikana vähän, ei varmastikaan todellisuudessa saa enimmäismäärän soveltamisesta suurta etua, jos se maksaa veron otettavissa olevasta vesimäärästä. Myöskään sellaisten Euroopan talousalueen parhaiden tekniikoiden selvittäminen, joilla ympäristöhaittoja voidaan pienentää, ei ole tässä yhteydessä merkityksellistä, kun otetaan huomioon se, että Euroopan talousaluetta koskevia yleisiä sopimuksia ei sovelleta maatalousalaan, ja kun otetaan huomioon, että käsiteltävässä asiassa ei ole kyse tekniikoiden käyttöönotosta, sillä asiassa on kyseessä vesivarojen kartoittaminen, jotta vesivaroja voitaisiin hallinnoida entistä paremmin, ja että käsiteltävässä asiassa ei ole kyse ympäristön pilaantumisen vähentämisestä, sillä asiassa on kyse vedenotosta.

(99)

Ainoa valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 156 kohdan luettelon sisältämistä kriteereistä, jota voidaan varsinaisesti arvioida, on itse asiassa se, miten verotus voi vaikuttaa ympäristönsuojeluun.

(100)

Tältä osin komissio toteaa, että varsinainen vero voi osaltaan vaikuttaa ympäristönsuojeluun, sillä se mahdollistaa rahoituksen vesivarojen kartoittamiselle niin, että vesivaroja voidaan hallita aiempaa paremmin.

(101)

Kuten valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 157 kohdassa todetaan, ympäristöverojen alennuksina tai niistä vapautuksina myönnettävän tuen on myös oltava välttämätöntä ja oikeasuhteista.

(102)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdassa täsmennetään, että komissio katsoo tuen olevan välttämätöntä, jos seuraavat kumulatiiviset edellytykset täyttyvät:

(103)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 159 kohdassa täsmennetään, että komissio katsoo tuen olevan oikeasuhteista, jos yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

(104)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdan a alakohdan osalta komissio täsmentää vastauksena Tanskan viranomaisten huomautukseen siitä, että ne ihmettelevät, miksi komissio kiinnittää huomiota muiden jäsenvaltioiden yrityksiin, jotka eivät saisi samaa etua kuin alennettua veroa maksavat tai verosta vapautetut tanskalaiset yritykset, että kun tiettyyn maatalouden tuotannontekijään (veteen) sovellettava vero rajataan koskemaan tiettyä enimmäismäärää, tuensaajat eivät joudu maksamaan tiettyä veromäärää ja voivat käyttää sen sellaisten tuotteiden tuotantoon, joita tuotetaan myös muissa jäsenvaltioissa, mikä on puolestaan omiaan vääristämään kilpailua. Kun tällainen taloudellinen rakenne on otettu käyttöön, se antaa niin ikään tuensaajille mahdollisuuden pienentää tuotantokustannuksiaan, mikä voi lopulta johtaa Euroopassa ja kansainvälisesti merkittävän maataloustuotteiden kaupan häiriintymiseen. Tanskan viranomaisten mainitsemassa päätöksessä C–30/2009 (ks. johdanto-osan 44 kappale) noudatetaan samaa logiikkaa, sillä sen 35 kohdassa painotetaan, että kyseiselle tuotteelle (sementti) myönnetty verovapautus vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua markkinoilla, joilla kyseessä oleva tuote kilpailee muiden tuotteiden kanssa, ja on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sillä sementillä käydään kauppaa Euroopan alueella ja maailmanlaajuisesti. Nämä huomiot, jotka liittyvät pikemminkin tuen olemassaolon osoittamiseen kuin tuen soveltuvuuteen sisämarkkinoille, eivät kuitenkaan estä komissiota toteamasta, että tuensaajien valinta perustuu objektiiviseen ja avoimeen kriteeriin, nimittäin siihen, että tuensaajalla on lupa ottaa vettä yli 25 000 kuutiometriä, sillä sitä sovelletaan kaikkiin tällaisen luvan haltijoihin, toisin sanoen toimijoihin, jotka ovat tosiasiallisesti samanlaisessa tilanteessa.

(105)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdan b alakohdan osalta komissio voi hyväksyä Tanskan viranomaisten näkökannan, jonka mukaan tuotantokustannusten nousua, joka alkutuotannon alalle olisi aiheutunut siitä, että vero olisi maksettu kokonaisuudessaan (noin 4–7,7 prosentin nousu, ks. johdanto-osan 45 kappale), voidaan pitää merkittävänä sen perusteella, millaista nousua on jo aiemmin pidetty merkittävänä nousuna toisessa tukiasiassa. Näitä huomioita ei kuitenkaan voida soveltaa 25 000 kuutiometrin enimmäismäärään, sillä Tanskan viranomaiset ovat itsekin todenneet, että jos enimmäismäärää ei olisi sovellettu, tämä olisi nostanut tuotantokustannuksia vain 1,25–2,20 prosenttia, eli nousu olisi ollut selvästi pienempi kuin se nousu, jota Tanskan viranomaisten mainitsemassa tukiasiassa N 327/08 on pidetty merkittävänä. Lisäksi todetaan, että viranomaisten väitettä siitä, että tuotantokustannusten merkittävän nousun kriteeriä olisi tarkasteltava yhdessä sen kriteerin kanssa, joka koskee myynnin pienenemistä sen seurauksena, että tämä nousu siirretään asiakkaiden maksettavaksi, ei voida hyväksyä, sillä valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdassa todetaan selvästi, että kaikkien kohdassa mainittujen edellytysten (tuensaajien valinta objektiivisten kriteerien perusteella, tuotantokustannusten merkittävä nousu ilman veronalennusta ja myynnin pienentyminen, jos tämä nousu siirretään asiakkaille) on täytyttävä, eikä sitä Tanskan viranomaisten esittämää väitettä (ks. johdanto-osan 45 ja 102 kappale), että nousua ei ole mahdollista siirtää asiakkaille, voida missään tapauksessa pitää perusteena sen määrittelylle, onko tuotantokustannusten nousu merkittävä.

(106)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdan c alakohdan osalta komissio toteaa, että Tanskan viranomaiset eivät ole toimittaneet kyseisessä kohdassa mainittuja arvioita. Tällaisilla tiedoilla olisi kuitenkin voitu selvittää Tanskan viranomaisten perusteluita luotettavammin, olisiko tuotantokustannusten nousun siirtäminen asiakkaille todella johtanut myynnin pienenemiseen, vaikka tämä nousu ei olekaan merkittävä (ks. johdanto-osan edellinen kappale). Väitettä, jonka mukaan veden otto olisi vähentynyt, jos vero olisi jouduttu maksamaan kokonaan (ks. johdanto-osan 46 kappale), ei voida pitää pätevänä, sillä tätä veroa sovelletaan teoreettiseen kulutukseen (lupaan merkittyyn vesimäärään) eikä siihen, miten paljon maatilalla on todellisuudessa kulutettu vettä. Lisäksi todetaan, että koska Tanskan viranomaiset itse katsovat, että hinnat eivät määräydy maatilan tasolla, sitä, että alkutuottaja ei pysty siirtämään tuotantokustannusten nousua omalla tasollaan, ei voida tässä pitää merkityksellisenä osoituksena sen kriteerin täyttymisestä, jossa edellytetään, että tuotantokustannusten merkittävää nousua ei voida siirtää asiakkaille ilman myynnin merkittävää pienentymistä sen seurauksena.

(107)

Kaikki nämä seikat osoittavat, että Tanskan viranomaiset eivät voi alkutuotannon tasolla osoittaa, että kaikkia niitä valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdassa olevia kriteereitä olisi noudatettu, joiden on täytyttävä, jotta tukea voidaan pitää välttämättömänä. Maataloustuotteiden jalostusalan osalta komissio on jo todennut, että veron alentamiseen kahdella kolmasosalla ei sisälly valtiontukiosaa, mutta sen on niin ikään ratkaistava, täyttääkö veron rajaus tiettyyn veden enimmäismäärään ne valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen edellytykset, jotka ovat sen kannalta merkityksellisiä. Tältä osin komissio painottaa, että johdanto-osan 90–100 kappaleessa tehdyt huomiot pätevät yhtä lailla myös maataloustuotteita jalostaviin yrityksiin. Se huomauttaa niin ikään, että Tanskan viranomaiset ovat itse tunnustaneet, etteivät ne voi osoittaa, että valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 158 kohdassa määritelty tuen välttämättömyyttä koskeva kriteeri täyttyisi kaikissa tapauksissa (ks. johdanto-osan 50 kappale), eivätkä Tanskan viranomaisten toimittamat numerotiedot muuta tätä viranomaisten tekemää päätelmää millään tavoin, sillä kyseisten tietojen (eli saadun tuen avustusekvivalentin) perusteella ei voida määrittää, johtaisiko ympäristövero ilman alennusta (käsiteltävässä asiassa ilman enimmäismäärän soveltamista) merkittävään tuotantokustannusten nousuun maataloustuotteiden jalostusalalla.

(108)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 159 kohdan a alakohdan osalta komissio katsoo, että kriteeri, joka koskee vertaamista Euroopan talousalueen parhaaseen tekniikkaan, ei ole käsiteltävässä asiassa merkityksellinen, kun otetaan huomioon – kuten johdanto-osan 98 kappaleessa on jo todettu – se, että Euroopan talousaluetta koskevia yleisiä sopimuksia ei sovelleta maatalousalaan ja että käsiteltävässä asiassa ei ole kyse tekniikoiden käyttöönotosta vaan vesivarojen kartoittamisesta, jotta vesivaroja voitaisiin hallinnoida entistä paremmin, eikä käsiteltävässä asiassa ole kyse ympäristön pilaantumisen vähentämisestä vaan vedenotosta.

(109)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 159 kohdan b alakohdan osalta komissio toteaa, että Tanskan viranomaiset itse tunnustavat, että tietyt yritykset eivät välttämättä ole maksaneet vähintään 20:tä prosenttia verosta. Tanskan viranomaisten väitettä, jonka mukaan komission tulisi perustaa päätelmänsä keskiarvoihin, ei voida hyväksyä, sillä suuntaviivojen 159 kohdan b alakohdan sanamuoto on sellainen, että periaatteesta, jonka mukaan kansallisesta verosta on maksettava 20 prosenttia, voidaan poiketa ainoastaan silloin, jos kilpailun vääristyminen on vähäistä, eikä pelkästään keskiarvoja käyttämällä voida mitenkään osoittaa, että kilpailun vääristyminen olisi vähäistä.

(110)

Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen 159 kohdan c alakohdan osalta Tanskan viranomaiset eivät ole toimittaneet tietoja, jotka antaisivat näyttöä ympäristönsuojelua koskevien sitoumusten toteuttamiseen sidottujen sopimusten tekemisestä.

(111)

Johdanto-osan 89–109 kappaleessa esitettyjen seikkojen perusteella komissio ei voi päätellä, että valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen suuntaviivojen kaikki merkitykselliset edellytykset olisi täytetty, eikä se näin ollen pysty toteamaan niiden epäilysten hälvenneen, jotka se oli tuonut esiin muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen yhteydessä.

(112)

Tanskan viranomaisten kriisitukia koskeviin tilapäisiin puitteisiin tekemän viittauksen osalta komissio toteaa ensinnäkin, että se katsoi 17 päivästä joulukuuta 2008 alkaen sovelletuissa alkuperäisissä puitteissa tarpeelliseksi sallia tilapäisesti sellaisen rajoitetun tukimäärän myöntämisen, joka kuului SEUT-sopimuksen 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan (koska tuki ylittää vähämerkityksiselle tuelle asetetun enimmäismäärän), ja todeta tuen SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella soveltuvaksi sisämarkkinoille, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

(113)

Näihin edellytyksiin sisältyi lisäedellytys, jonka mukaan puitteiden mukaisia tilapäisiä tukitoimenpiteitä ei voitu yhdistää samojen tukikelpoisten kustannusten osalta vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen soveltamisalaan kuuluviin tukiin. Jos yritys oli saanut vähämerkityksistä tukea jo ennen puitteiden voimaantuloa, johdanto-osan edellisessä kappaleessa mainituissa rahoituspuitteissa saatujen tukien ja vähämerkityksisen tuen yhteenlaskettu määrä 1 päivän tammikuuta 2008 ja 31 päivän joulukuuta 2010 väliseltä ajalta ei saanut olla yli 500 000 euroa.

(114)

Kriisitukia koskevat tilapäiset puitteet ulotettiin koskemaan maataloustuotteiden alkutuotantoa niin, että sitä koskevat säännökset tulivat voimaan 28 päivänä lokakuuta 2009 (36). Jäsenvaltion oli saatava ennen tuen myöntämistä kyseiseltä yritykseltä kirjallisessa taikka sähköisessä muodossa ilmoitus muista vähämerkityksisistä tuista ja puitteiden mukaisista tuista, jotka se oli saanut kuluvan verovuoden aikana, ja jäsenvaltion oli tarkastettava, ettei yrityksen 1 päivän tammikuuta 2008 ja 31 päivän joulukuuta 2010 välisenä aikana saaman tuen kokonaismäärä ylittänyt annetun tuen vuoksi 15 000 euron enimmäismäärää. Maataloustuotteiden alkutuotannon alalla toimiville yrityksille myönnettävää tuen määrää ei voitu määrittää markkinoille saatettujen tuotteiden hinnan taikka määrän perusteella. Puitteiden mukaisia tilapäisiä tukitoimenpiteitä ei voitu yhdistää samojen tukikelpoisten kustannusten osalta vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen soveltamisalaan kuuluviin tukiin. Mikäli yritys oli saanut vähämerkityksistä tukea maataloustuotteiden alkutuotantoa varten jo ennen puitteiden voimaantuloa, maataloustuotteiden alkutuotantoa koskevissa rahoituspuitteissa saatujen tukien ja vähämerkityksisen tuen yhteenlaskettu määrä 1 päivän tammikuuta 2008 ja 31 päivän joulukuuta 2010 väliseltä ajalta ei saanut olla yli 15 000 euroa.

(115)

Tilapäisten puitteiden, jotka oli ulotettu koskemaan maataloustuotteiden alkutuotantoa, voimassaoloa pidennettiin 31 päivään joulukuuta 2011 saakka. Voidakseen hyödyntää asianomaisia säännöksiä tuensaajan piti täyttää edellytykset, jotka on esitetty johdanto-osan 112 (h alakohdassa esitettyä edellytystä lukuun ottamatta), 113 ja 114 kappaleessa, mutta tämän lisäksi tuensaajan oli esitettävä komission hyväksymään kansalliseen tukiohjelmaan perustuva hakemus ja kaikki siihen liittyvät asiakirjat viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2010 tilapäisten puitteiden mukaisesti (maataloustuotteiden alkutuotannon alalla toimivien yritysten tapauksessa viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 2011). Tämän lisäksi jäsenvaltion tuli tehdä ilmoitus kansallisesta tukiohjelmasta, josta myönnetään tukea 31 päivän joulukuuta 2010 jälkeen, ja sille oli saatava komission hyväksyntä SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(116)

Komissio ei Tanskan viranomaisten muodollisen tutkintamenettelyn yhteydessä toimittamien tietojen perusteella voi päätellä, että kaikkia kriisitukia koskevien tilapäisten puitteiden edellytyksiä olisi noudatettu – tämä johtuu seuraavista syistä:

(117)

Näin ollen voidaan todeta, että Tanskan viranomaisten mainitsema tuen ilmoittamatta jättäminen (ks. johdanto-osan 53 kappale) ei ole ainoa seikka, jonka osalta kriisitukia koskevien tilapäisten puitteiden edellytyksiä ei ole noudatettu.

(118)

Näiden huomioiden perusteella ei voida katsoa, että veron rajaamista koskemaan enintään 25 000 kuutiometrin vedenottomäärää voitaisiin pitää perussopimuksen mukaisena poikkeuksena (poikkeus olisi joka tapauksessa tilapäisten puitteiden säännösten nojalla perustunut 107 artiklan 3 kohdan b alakohtaan eikä 107 artiklan 3 kohdan c alakohtaan).

(119)

Kysymys tuensaajien perustellusta odotuksesta (ks. johdanto-osan 58 kappale) ei voi millään tavalla vaikuttaa arvioon enimmäismäärän soveltuvuudesta sisämarkkinoille. Tanskan viranomaisilla oli velvollisuus hankkia ohjelmalle komission hyväksyntä ennen sen toteuttamista. Se, että muissa jäsenvaltioissa ei ole vastaavaa veroa (ks. johdanto-osan 58 kappale), ei estä sitä, etteivätkö tuensaajat, joihin enimmäismäärää sovellettiin, voineet saada toimenpiteestä etua. Tämä etu antoi niille eittämättä mahdollisuuden käyttää lisäresursseja toimintaansa kilpailulle avoimilla markkinoilla. Se, että mikään taho ei ole valittanut verojärjestelmästä, ei millään tavoin osoita, etteikö sovellettuun enimmäismäärään voisi sisältyä sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukiosaa.

(120)

Komissio päättelee, että kodifioidun lain 24 b §:ssä säädettyyn maksettavan veron alentamiseen kahdella kolmasosalla ei sisälly SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukiosaa, koska tuensaajat eivät saa etua verrattuna niihin, jotka maksavat veron kodifioidun lain 24 a §:n säännösten nojalla kokonaisuudessaan, ja että kodifioidun lain 24 c §:ssä säädettyyn täydelliseen verovapautukseen ei sisälly SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukiosaa verojärjestelmän hyvään hallintoon liittyvistä syistä (määrät ovat liian pieniä perittäviksi).

(121)

Sen sijaan komissio toteaa, että kodifioidun lain 24 b §:ssä säädetty veron rajaaminen enintään 25 000 kuutiometrin vesimäärään sisältää SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea ja että Tanska on ottanut tämän enimmäismäärän käyttöön sääntöjenvastaisesti rikkoen SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa. Tehdyn analyysin perusteella todetaan, että tämän enimmäismäärän soveltamiseen sisältyvää tukea ei voida todeta soveltuvaksi sisämarkkinoille, sillä Tanskan viranomaiset eivät ole voineet osoittaa, että veron rajaaminen koskemaan enintään 25 000 kuutiometrin vesimäärää olisi ollut välttämätöntä tai oikeasuhteista, eivätkä viranomaiset ole osoittaneet, että kaikkia kriisitukia koskevien tilapäisten puitteiden edellytyksiä olisi noudatettu. Komissio ei näin ollen voi todeta niiden epäilyjen osoittautuneen aiheettomiksi, jotka se oli esittänyt muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen yhteydessä, eikä se voi muuta kuin päätellä, että tuki ei sovellu sisämarkkinoille.

(122)

Riidanalainen toimenpide on pantu täytäntöön antamatta siitä komissiolle SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaista ennakkoilmoitusta. Näin ollen toimenpiteessä on kyse sääntöjenvastaisesta tuesta.

(123)

Asetuksen (EU) N:o 2015/1589 16 artiklan 1 kohdan mukaisesti sääntöjenvastaista tukea koskevissa kielteisissä päätöksissä komissio päättää, että asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuen perimiseksi takaisin tuensaajilta (käsiteltävässä asiassa kyseeseen tulevat ne tuensaajat, jotka ovat hyötyneet veron rajaamisesta koskemaan enintään 25 000 kuutiometrin vesimäärää).

(124)

Tanskan viranomaiset ovat esittäneet erilaisia väitteitä (ks. johdanto-osan 55–59 kappale) riitauttaakseen tukien takaisinperintäperiaatteen. Komissio ei voi hyväksyä niitä.

(125)

Kysymys ei näet niinkään ole siitä, onko kilpailun vääristyminen vähäistä (ks. johdanto-osan 55 kappale), vaan siitä, onko kilpailu ylipäänsä vääristynyt. Kun kilpailun todetaan vääristyneen, vääristymä on poistettava, toisin sanoen ennen tuen myöntämistä vallinnut kilpailutilanne on palautettava. Unionin tuomioistuin on itse vahvistanut periaatteen, jonka mukaan takaisinperinnän tavoitteena on nimenomaan markkinoilla ennen tuen myöntämistä vallinneen tilanteen palauttaminen. Se on niin ikään todennut, että takaisinperintä on tuen sääntöjenvastaisuudesta aiheutuva looginen seuraus (37) eikä sitä tulisi näin ollen pitää suhteettomana perussopimuksen valtiontukia koskeviin säännöksiin nähden (38) toisin kuin Tanskan viranomaiset väittävät. Väite edun puuttumisesta kilpailijoihin nähden (ks. johdanto-osan 57 kappale) osoittautuu puolestaan pätemättömäksi, kun otetaan huomioon edun olemassaolosta tehdyt huomiot (ks. johdanto-osan 64 kappale) ja se, että tuensaajat voivat käyttää hyväkseen määrän, jota ne eivät ole maksaneet verona (ks. johdanto-osan 85 ja 119 kappale). Tanskan viranomaisten ei myöskään pidä väittää, että perintä vääristäisi markkinoita pintavettä ottaviin toimijoihin nähden. Veroa sovelletaan nimittäin vain pohjaveden ottoon, eikä se koske pintaveden ottoa.

(126)

Johdanto-osan 58 kappaleessa esiin tuodun perusteltua odotusta koskevan kysymyksen osalta komissio on jo kumonnut Tanskan viranomaisten väitteen, jonka mukaan valtaosa mahdollisista tuensaajista ei voinut todellisuudessa odottaa, että järjestelmä antaisi niille kilpailulainsäädännössä tarkoitettua etua, koska muissa jäsenvaltioissa ei ole vastaavia veroja (ks. johdanto-osan 119 kappale). Koska Tanskan viranomaiset tuovat esiin kysymyksen luottamuksensuojasta ja koska se liittyy tiiviisti tuen sääntöjenmukaisuuteen, komissio muistuttaa, että oikeuskäytännön mukaan tuensaajat voivat perustellusti luottaa asianomaisen tuen sääntöjenmukaisuuteen vain, jos se on myönnetty EY:n perustamissopimuksen 88 artiklassa (sittemmin SEUT-sopimuksen 108 artiklassa) säädetyn menettelyn mukaisesti, ja huolellisen talouden toimijan olisi yleensä kyettävä varmistamaan, että mainittua menettelyä on noudatettu. Eritoten silloin, kun tuki on pantu täytäntöön antamatta komissiolle ennakkoilmoitusta, ”… jolloin se on EY 88 artiklan 3 kohdan nojalla sääntöjenvastainen, tuensaajalla ei voi kyseisenä ajankohtana olla perusteltua luottamusta sen myöntämisen sääntöjenmukaisuuteen” (39).

(127)

Tanskan on näin ollen – esiin tuomistaan näkökohdista huolimatta – toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet tuensaajille myönnetyn sisämarkkinoille soveltumattoman tuen perimiseksi takaisin tuensaajilta. Käsiteltävässä asiassa takaisinperintä koskee erotusta, joka saadaan vähentämällä veromäärästä, joka olisi tullut maksettavaksi vedenottolupaan merkityn vesimäärän perusteella, määrä, joka on maksettu 25 000 kuutiometrin vedenottomäärän perusteella.

(128)

Komission tiedonannon ”Sääntöjenvastaisen ja yhteismarkkinoille soveltumattoman valtiontuen takaisinperintää edellyttävien komission päätösten tehokas täytäntöönpano jäsenvaltioissa” (40) 42 kohdan säännösten mukaisesti Tanskan on noudatettava tätä päätöstä neljän kuukauden kuluessa sen tiedoksi antamisesta. Takaisinperittävään tukeen lisätään sille kertyneet korot asetuksen (EY) N:o 794/2004 (41) mukaisesti.

(129)

Tämä päätös on pantava välittömästi täytäntöön kaikkien muiden paitsi niiden tukien osalta, jotka täyttivät myöntämishetkellä kaikki neuvoston asetuksen (EY) N:o 994/98 (42) 2 artiklan nojalla sovellettavassa vähämerkityksistä tukea koskevassa asetuksessa asetetut edellytykset,