31997Y0917(01)

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan 1 kohdan mukainen komission tiedonanto jäsenvaltioille perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan soveltamisesta lyhytaikaisiin vientiluottovakuutuksiin (97/C 281/03)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

1. Johdanto

1.1. Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti vientiteollisuuttaan. Vuosina 1992-1994 jäsenvaltioiden teollisuudelleen myöntämästä kokonaistuesta noin seitsemän prosenttia myönnettiin viennin tukemiseen suureksi osaksi vientiluottojen ja vientiluottovakuutusten edullisten ehtojen muodossa (1).

1.2. Vientituki vaikuttaa markkinoilla suoraan tavaroiden ja palvelujen mahdollisten tarjoajien väliseen kilpailuun. Komissio ymmärtää tuen vahingollisen vaikutuksen ja on sille perustamissopimuksessa annetussa kilpailun valvojan ominaisuudessa tuominnut tiukasti vientituet yhteisön sisäisessä kaupassa (2). Vaikka jäsenvaltioiden tuki yhteisön ulkopuolelle suuntautuvalle viennille voi vaikuttaa myös yhteisön sisäiseen kilpailuun (3), komissio ei ole järjestelmällisesti puuttunut tähän toimintaan perustamissopimuksen 92, 93 ja 94 artiklassa määrättyjen valtion tukea koskevien sääntöjen nojalla. Tähän on monia syitä. Ensinnäkin perustamissopimuksen yhteisön ulkopuoliseen kauppaan liittyvät määräykset 112 ja 113 artiklassa sääntelevät tätä alaa jossain määrin, ja 112 artiklassa itse asiassa määrätään vientitukien yhdenmukaistamisesta. Ulkopuolelle suuntautuvaan vientiin myönnettävä tuki ei vaikuta ainoastaan kilpailuun yhteisössä, vaan myös yhteisön vientiyritysten kilpailukykyyn samanlaisia tukia myöntäviin yhteisön kauppakumppaneihin verrattuna. Kauppaa koskevat perustamissopimuksen määräykset sekä OECD:n ja Maailman kauppajärjestö WTO:n toiminta ovat edistäneet tuen valvontaa.

1.3. Vaikka komissio ei ole tähän mennessä käyttänyt valtion tuen valvontaa koskevaa toimivaltaansa vientiluottojen ja vientiluottovakuutusten osalta, neuvoston vientiluottotyöryhmän työ (4) ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa käsitellyt asiat (5) ovat osoittaneet, että ainakin lyhytaikaisista vientiluottovakuutuksista tosiasiallisesti tai mahdollisesti aiheutuvan kilpailun vääristymisen vuoksi komission valtiontukisääntöjen mukainen toiminta saattaa olla perusteltua odottamatta edistystä muilla rintamilla. Kilpailu voi vääristyä paitsi eri jäsenvaltioista lähtöisin olevien viejien välillä sisäisessä ja ulkopuolisessa kaupassa, myös yhteisössä vientiluottovakuutuksia tarjoavien yritysten välillä.

1.4. Tämä tiedonannon tarkoitus on poistaa valtion tuesta johtuvat kilpailun vääristymät siltä vientiluottovakuutustoiminnan alalta, jolla julkiset tai julkisesti tuetut vientiluottovakuutuksenantajat ja yksityiset vientiluottovakuutuksenantajat kilpailevat. Tämä kaupallinen vientiluottovakuutustoiminta liittyy lyhytaikaisten vientiluottoriskien vakuuttamiseen yhteisön sisäisessä kaupassa ja monien yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa käytävässä kaupassa. Tällaisia riskejä kutsutaan "markkinariskeiksi" ja ne määritellään jäljempänä 2 luvussa. Määritelmään sisältyvät tällä hetkellä ainoastaan sisäisessä kaupassa ja liitteessä lueteltujen useimpien OECD:n jäsenten kanssa käytävässä kaupassa esiintyvät niin sanotut "kaupalliset" riskit erotuksena "poliittisista" riskeistä. Vaikka jäsenvaltiot ovat toimia odottaessaan pyrkineet määrätietoisesti poistamaan tuet kaupallisesta vientiluottovakuutustoiminnasta, yhtenäismarkkinoilla tarvitaan suojatoimenpiteitä yhtenäisten markkinaolosuhteiden takaamiseksi kaikissa tilanteissa.

Tässä tiedonannossa ei käsitellä pitkäaikaisiin ja keskipitkän aikavälin vientiluottoihin liittyviä riskejä, jotka ovat tällä hetkellä suurelta osin muita kuin markkinariskejä. Tekijät, joiden takia komissio ei ole käyttänyt laajasti valtion tuen valvontaan liittyvää toimivaltaansa, vaikuttavat edelleen. Sen sijaan vientiluottovakuutusten ehtoja, vakuutusmaksuja ja maariskeistä riippuvaa vakuutusturvapolitiikkaa pyritään yhdenmukaistamaan ottaen asianmukaisesti huomioon kolmansien maiden ohjelmat, jotta yhteisön viejien kilpailukykyä ei heikennettäisi.

1.5. Tiedonannon 2 luvussa kuvaillaan vientiluottovakuutusmarkkinoiden rakennetta ja erotetaan kaupallinen ala, jolla yksityiset vakuutuksenantajat toimivat ja jota tämä tiedonanto koskee, ja ei-kaupallinen ala toisistaan. Tiedonannon 3 luvussa luetellaan tärkeimmät tekijät, jotka voivat vääristää yksityisten ja julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien välistä kilpailua, ja selostetaan, miksi ja missä määrin perustamissopimuksen valtiontukiartikloita sovelletaan. Lopuksi 4 luvussa kerrotaan, mitä toimia komissio katsoo tarvittavan sen takaamiseksi, että jäljellä olevat 3 luvussa luetellut valtion tuet poistetaan kaupalliselta alalta, ja pyytää perustamissopimuksen 93 artiklan 1 kohdan nojalla jäsenvaltioita tarvittaessa toteuttamaan toimenpiteitä niiden poistamiseksi.

2. Lyhytaikaisten vientiluottovakuutusten kaupallinen ja ei-kaupallinen osa-alue

2.1. Neuvoston vientiluottotyöryhmän kertomus (jäljempänä "kertomus"), yksityisten vientiluottovakuutuksenantajien valitukset ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa käsitellyt asiat ovat osoittaneet, että joissakin jäsenvaltioissa samat "viralliset" vientiluottovakuutuslaitokset, jotka vakuuttavat valtion lukuun tai sen takaamana (6) viejien pitkäaikaisia ja keskipitkän aikavälin riskejä, toimivat valtion lukuun tai sen takaamana myös osassa lyhytaikaisten vientiluottovakuutusten markkinoita, joilla ne kilpailevat yksityisten vientiluottovakuutuksenantajien kanssa, joilla ei ole samanlaisia yhteyksiä valtioon. Kyseiset "viralliset" vientiluottovakuutuslaitokset voivat olla viranomaisia, valtion omistamia tai valtiojohtoisia yrityksiä taikka kokonaan yksityisten omistamia tai hallitsemia yrityksiä. Tässä tiedonannossa näitä vakuutuslaitoksia kutsutaan "julkisiksi tai julkisesti tuetuiksi vientiluottovakuutuksenantajiksi". Sekä pitkäaikaisten/keskipitkän aikavälin vakuutusten että lyhytaikaisten vakuutusten markkinoilla toimivien "virallisten" vakuutuslaitosten lisäksi hallitukset voivat tukea takuin tai vastaavin jälleenvakuutusjärjestelyin joitakin yksityisten omistamien ja hallitsemien, ainoastaan lyhytaikaisia vakuutuksia antavien, vientiluottovakuutuksenantajien toiminnan lohkoja. Myös tällaiset vakuutuksenantajat on luokiteltava "julkisiksi tai julkisesti tuetuiksi". Sen sijan sellaisia vientiluottovakuutuksenantajia, jotka toimivat pääasiassa tai yksinomaan lyhytaikaisten vakuutusten alalla eivätkä toimi valtion lukuun tai sen takaamana (7) millään toiminnan lohkollaan, kutsutaan "yksityisiksi vientiluottovakuutuksenantajiksi".

Kertomuksesta käy ilmi, että julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien toimiessa valtion lukuun tai sen takaamana lyhytaikaisten vakuutusten markkinoilla, joilla ne kilpailevat yksityisten vakuutuksenantajien kanssa, ne saavat tietyn taloudellisen edun, joka voi vääristää kilpailua yksityisten vakuutuksenantajien vahingoksi. Julkisilla tai julkisesti tuetuilla vientiluottovakuutuksenantajilla ei ole missään maassa lyhytaikaisten vakuutusten monopolia.

Vaikeimpia kertomuksessa käsiteltyjä asioita on valtion myöntämä suora tai välillinen jälleenvakuutus. Kertomuksessa todetaan, että on olemassa jälleenvakuutusjärjestelyjä, joilla taataan 100 prosentin turva, mitä voidaan pitää takauksen kaltaisena tukena. Tätä nykyä myös jälleenvakuutusjärjestelyjen, joissa valtio ainoastaan osallistuu yksityisen sektorin jälleenvakuutussopimukseen tai täydentää sitä, katsotaan voivan antaa niistä hyötyville vakuutuksenantajille etua sellaisiin yksityisiin vakuutuksenantajiin nähden, joita järjestely ei hyödytä, vääristäen näin kilpailua.

2.2. Viimeaikaisista parannuksista huolimatta (julkiset ja julkisesti tuetut vientiluottovakuutuksenantajat ovat yhä useammin erottaneet lyhytaikaisen vakuutustoimintansa erillisiksi yhtiöiksi tai erottaneet sen kirjanpidossa muusta toiminnasta) edellä on todettu, että tarvitaan edelleen toimia haluttujen yhdenmukaisten olosuhteiden luomiseksi. Ensimmäiseksi on määriteltävä ala, jolla kilpailua käydään. Kertomuksessa pidetään ratkaisevana arviointiperusteena kaupallisen alan määrittelyssä sitä, onko yksityistä jälleenvakuutusturvaa saatavissa yleisesti eikä ainoastaan yksittäistapauksissa. Vastauksen todetaan olevan yleensä myönteinen yksityisiin ostajiin liittyvien kaupallisten riskien osalta, mutta poliittisten riskien osalta (mukaan lukien julkisiin ostajiin liittyvät riskit, valuuttakurssiriskit ja ei-kaupalliset suurvahinkoriskit) käytettävissä oleva kapasiteetti on toistaiseksi riittämätön, jotta tällaisten riskien kattamista voitaisiin selvästi pitää markkinaehtoisena toimintana. Vakuutettujen riskien kestoon, sijaintiin ja ominaisuuksiin perustuvan yksityisten jälleenvakuutusmarkkinoiden arvioinnin perusteella kertomuksessa määritellään "markkinariskit" kaupallisiksi riskeiksi, joissa riskikausi maailmanlaajuisen viennin osalta on tavallisesti korkeintaan kolme vuotta.

2.3. Kertomusta koskevista jäsenvaltioiden, talouselämän järjestöjen ja vakuutuksenantajien huomautuksista käy ilmi, että määritelmä on yleisesti ottaen liian laaja. Useimmat huomautuksia esittäneet yhtyvät kertomuksessa esitettyyn näkemykseen, että poliittiset riskit olisi jätettävä ulkopuolelle, koska yksityiset jälleenvakuutusmarkkinat eivät ole tarpeeksi suuret, ja pitävät parempana kahden vuoden enimmäisriskikautta kaupallisten riskien osalta. Lisäksi vaikuttaa olevan erittäin vaikeaa jälleenvakuuttaa yksityisillä markkinoilla pitkittyneitä saatavien laiminlyöntejä OECD:n ulkopuolisissa maissa.

2.4. Koska pitkittynyt saatavien laiminlyönti ja maksukyvyttömyys liittyvät läheisesti toisiinsa (pitkittynyt saatavien laiminlyönti muuttuu maksukyvyttömyydeksi) ja sen takia molemmat riskit on tarpeen luokitella samaan ryhmään (markkinariskit tai muut kuin markkinariskit), on järkevää jättää toistaiseksi kaikki kaupalliset riskit OECD:n ulkopuolisissa maissa markkinariskien määritelmän ja tämän tiedonannon ulkopuolelle. Lisäksi näyttää siltä, että tietyissä OECD-maissa on edelleen vaikeaa saada yksityistä jälleenvakuutusta kaupallisille riskeille.

2.5. Näin ollen tässä tiedonannossa "markkinariskeillä" tarkoitetaan liittessä lueteltuihin maihin sijoittautuneisiin yksityisiin velallisiin (8) liittyviä kaupallisia riskejä. Näiden riskien osalta enimmäisriskikausi (valmistusaika sekä Bernin unionissa tavanomainen luottokauden alkamisajankohta ja tavallinen luottoaika) on alle kaksi vuotta.

Kaikkia muita riskejä (poliittisia, suurvahinkoriskejä (9) sekä julkisiin ostajiin ja liitteestä pois jätettyihin maihin liittyviä kaupallisia riskejä) pidetään vielä muina kuin markkinariskeinä.

Tässä tiedonannossa "kaupallisilla riskeillä" tarkoitetaan

- velallisen omavaltaista kieltäytymistä sopimuksen noudattamisesta eli mitä tahansa yksityisen velallisen omavaltaista päätöstä keskeyttää sopimuksen noudattaminen tai irtisanoa se ilman laillista syytä

- yksityisen velallisen mielivaltaista kieltäytymistä sopimuksen kohteena olevan tavaran hyväksymisestä ilman pätevää syytä

- yksityisen velallisen tai tämän takaajan maksukyvyttömyyttä

- sitä, että yksityinen velallinen tai tämän takaaja ei maksa sopimuksen mukaista saamista, eli kyseessä on pitkittynyt saamisen laiminlyönti.

2.6. Yksityisten jälleenvakuutusmarkkinoiden kapasiteetti vaihtelee. Tämä merkitsee sitä, että markkinariskien määritelmä ei ole pysyvä ja sei voi muuttua ajan myötä; se voidaan esimerkiksi ulottaa koskemaan poliittisia riskejä. Komissio tarkastelee näin ollen määritelmän sopivuutta säännöllisesti (vähintään kerran vuodessa). Tarkastelun yhteydessä komissio kuulee jäsenvaltioita ja muita, joita asia koskee (10). Määritelmää muutettaessa on siinä määrin kuin on tarpeellista otettava huomioon vientiluottovakuutuksia sääntelevän yhteisön lainsäädännön soveltamisala ristiriitojen ja oikeudellisen epävarmuuden välttämiseksi.

3. Yksityisten ja julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien välistä kilpailua vääristävät tekijät

3.1. Tekijöihin, jotka voivat vääristää kilpailua markkinariskejä vakuuttavien julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien hyväksi, kuuluvat (11):

- Lainmukaiset tai tosiasialliset valtion takaukset lainoille ja tappioille. Tällaiset takaukset antavat vakuutuksenantajille mahdollisuuden saada lainaa tavanomaisia markkinakorkoja alemmilla koroilla tai ne mahdollistavat ylipäätään lainansaannin. Lisäksi ne poistavat vakuutuksenantajien tarpeen jälleenvakuuttaa yksityisillä markkinoilla.

- Yksittäisistä vakuutuksenantajista poikkeavat velvoitteet asianmukaisten varausten ylläpitoon. On huomattava, että muutettaessa direktiiviä 73/239/ETY (12) direktiivillä 87/343/ETY (13) valtion lukuun tai valtion takaamana tapahtuvan vientiluottovakuutustoiminnan jättäminen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle (alkuperäisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdan d alakohta) ei koskenut julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien toimintaa lyhytaikaisten kaupallisten riskien alalla omaan lukuun ilman valtion takausta (14). Tämä merkitsee, että lyhytaikaisia kaupallisia riskejä vakuuttaakseen julkisilla tai julkisesti tuetuilla vientiluottovakuutuksenantajilla on oltava tietty määrä omia varoja (maksukykyvara sekä takuurahasto) ja teknisiä varauksia (erityisesti tasoitusvastuu) ja niiden on pitänyt saada direktiivin 73/239/ETY 6 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen mukainen lupa.

- Helpotukset tai vapautukset tavanomaisista veroista (esim, yritysverot ja vakuutuskirjoista perityt verot).

- Valtion myöntämät tuet tai pääoma. Pääoman osalta on huomattava, että pääomasijoitukset ovat valtion tukea, jos valtio ei toimi markkinatalouden ehdoin toimivan yksityisen sijoittajan tavoin (15); valtion alihintaan tarjoamat palvelut, kuten infrastruktuurin, välineiden tai luottamuksellisten tietojen (esim. suurlähetystöjen keräämät tiedot velallisista) saanti ja käyttö; valtion jälleenvakuutus joko suoraan tai välillisesti toisen julkisen tai julkisesti tuetun vientiluottovakuutuksenantajan kautta yksityisiin jälleenvakuutusmarkkinoihin verrattuna edullisemmin ehdoin, jotka ovat mahdollisia, koska jälleenvakuuttajalle on myönnetty valtion tukea jossakin edellä olevissa luetelmakohdissa mainituissa muodoissa, mikä johtaa joko jälleenvakuutusturvan alihinnoitteluun tai siihen, että luodaan keinotekoisesti kapasiteettia, jota yksityiset markkinat eivät saisi aikaan.

3.2. Edellä 3.1 kohdassa luetelluissa tapauksissa vientiluottovakuutuksenantajat saavat tai voivat saada taloudellista etua muihin vientiluottovakuutuksenantajiin nähden. Tällaiset joillekin yrityksille myönnetyt taloudelliset edut vääristävät kilpailua ja ne ovat perustamisopimuksen 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtion tukea.

Perustamisopimuksen 92 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kaikkiin toimenpiteisiin, joissa joillekin yrityksille tai tuotteille myönnetään taloudellista etua ja joissa on joko tosiasiallisesti tai mahdollisesti kyse julkisten varojen käytöstä ja joissa kyseisiltä edunsaajilta ei vaadita lainkaan vastiketta tai vaadittu vastike on vähäinen, jos tällaiset toimenpiteet vaikuttavat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tai uhkaavat vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa (16).

Edellä 3.1 kohdassa luetellut, 2.5 kohdassa määriteltyjä markkinariskejä koskevat taloudelliset edut vaikuttavat yhteisön sisäiseen palvelujen kauppaan. Lisäksi ne johtavat siihen, että markkinariskeille saatavilla oleva vakuutusturva on erilainen jäsenvaltiosta riippuen, mikä vääristää jäsenvaltioiden yritysten välistä kilpailua ja vaikuttaa toissijaisesti myös yhteisön sisäiseen kauppaan riippumatta siitä, onko kyseessä vienti yhteisön jäsenvaltioon vai yhteisön ulkopuolelle (17). Perustamissopimuksen 92 artiklassa määrättyjä poikkeuksia ei sovelleta markkinariskien vakuuttamiseen myönnettävään tukeen. Tällaisen tuen vääristävät vaikutukset yhteisössä merkitsevät enemmän kuin se, että viennin tukeminen on kansallisen tai yhteisön edun mukaista. Edellä esitetty näkemys on vahvistettu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-63/89 (18) antamassa tuomiossa, joka koski nimenomaan tässä tiedonannossa käsiteltyä aihetta. Tuomioistuin katsoi, että vaikka vakuutusyhtiöiden tasoitusvastuiden osittaisesta yhdenmukaistamisesta annettu direktiivi, jonka soveltamisalaan ei kuulu valtion lukuun tai valtion takaamana toteutettava vientiluottovakuutustoiminta, ei olekaan lainvastainen, yksityisten ja julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien välistä kilpailua vääristävien tekijöiden vuoksi voi olla perusteltua turvautua oikeudellisiin toimiin, joilla 92 artiklan määräysten rikkomisesta voidaan rangaista. Asiassa C-44/93 (19) antamassaan tuomiossa tuomioistuin katsoi, että kyseiset edut ovat valtion tukea, ja vahvisti, että komissio voi toteuttaa toimenpiteitä niiden poistamisen varmistamiseksi.

4. Kilpailun vääristymien poistamiseksi tarvittavat toimet markkinariskien turvaamiseksi otettavien lyhytaikaisten vientiluottovakuutusten alalla

4.1. Edellä 3.1 kohdassa luetellut valtion tuet markkinariskejä vakuuttaville julkisille tai julkisesti tuetuille vientiluottovakuutuksenantajille voivat vääristää kilpailua eivätkä tämän vuoksi olisi oikeutettuja poikkeuksiin perustamissopimuksen valtiontukisäännöistä.

4.2. Jäsenvaltioita pyydetään näin ollen perustamisopimuksen 93 artiklan 1 kohdan nojalla muuttamaan tarvittaessa markkinariskejä koskevia vientiluottovakuutusjärjestelmiään siten, että seuraavien valtion tukien myöntäminen markkinariskejä vakuuttaville julkisille tai julkisesti tuetuille vientiluottovakuutuksenantajille lopetetaan vuoden kuluessa tämän tiedonannon julkaisemisesta:

a) valtion takaukset lainoille ja tappioille

b) poikkeukset riittävien varausten vaatimuksesta ja muista 3.1 kohdan toisessa luetelmakohdassa luetelluista vaatimuksista

c) helpotukset tai vapautukset veroista tai muista tavanomaisista maksuista

d) tuen myöntäminen tai pääoman tai muun rahoituksen järjestäminen olosuhteissa, joissa tavanomaisin markkinaehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ei sijoittaisi yritykseen, tai ehdoin, joita yksityinen sijoittaja ei hyväksyisi

e) valtion alihintaan tarjoamat palvelut, kuten valtion infrastruktuurin, välineiden tai luottamuksellisten tietojen (esim. suurlähetystöjen keräämät tiedot velallisista) saanti ja käyttö

f) valtion jälleenvakuutus joko suoraan tai välillisesti toisen julkisen tai julkisesti tuetun vientiluottovakuutuksenantajan kautta yksityisiin jälleenvakuutusmarkkinoihin verrattuna edullisemmin ehdoin, mikä johtaa joko jälleenvakuutusturvan alihinnoitteluun tai siihen, että luodaan keinotekoisesti kapasiteettia, jota yksityiset markkinat eivät saisi aikaan.

Nykyiset täydentävät valtion jälleenvakuutusjärjestelyt sallitaan kuitenkin edelleen siirtymäkauden ajan 4.3 kohdassa mainitun uudelleentarkastelun tuloksia odotettaessa seuraavissa tapauksissa:

- Valtion jälleenvakuutus on vain pieni osa vakuutuksenantajan kaikista jälleenvakuutusjärjestelyistä.

- Jos vakuutuksenantajan jälleenvakuutussopimuksissa yhdistetään markkinariskejä ja muita kuin markkinariskejä ja valtion jälleenvakuutus näin ollen ulottuu väistämättä markkinariskeihin, valtion jälleenvakuutuksen taso ei saa markkinariskien osalta ylittää tasoa, joka olisi ollut saatavissa yksityisiltä jälleenvakuutusmarkkinoilta, jos kyseisille riskeille olisi haettu jälleenvakuutusta erikseen.

- Valtion jälleenvakuutus ei tee vakuutuksenantajalle mahdolliseksi vakuutusten antamista yksittäisille asiakkaille ylittäen rajat, jotka markkinoilla toimivat yksityiset jälleenvakuuttajat ovat asettaneet.

- Valtion jälleenvakuutuksesta perimä maksu vastaa todistettavasti riskiä, se lasketaan markkinoilla noudatettavien kaupallisten periaatteiden mukaan ja se on vähintään vastaavan markkinoilla noudatettavan vakuutusmaksun suuruinen, jos sellainen on käytettävissä.

- Valtion jälleenvakuutus markkinariskeille on kaikkien sellaisten luottovakuutuksenantajien saatavilla, jotka täyttävät yleiset hyväksymisperusteet.

4.3. Edellä 4.2 kohdan edellytysten täyttämiseksi julkisten tai julkisesti tuettujen vientiluottovakuutuksenantajien on vähintäänkin pidettävä valtion lukuun ja valtion takaamana tapahtuvan markkinariskejä ja muita kuin markkinariskejä koskevan vakuutustoiminnan hallinto ja kirjanpito erillisinä osoittaakseen, että ne eivät saa valtion tukea markkinariskien vakuuttamiseen. Vakuutuksenantajan omaan lukuun tapahtuvan vakuutustoiminnan kirjanpidon on oltava neuvoston direktiivin 91/674/EY (20) mukainen.

Lisäksi sellaisten jäsenvaltioiden, jotka myöntävät vientiluottovakuutuksenantajille jälleenvakuutusturvan osallistumalla tai myötävaikuttamalla yksityisen alan sekä markkinariskejä että muita kuin markkinariskejä koskeviin jälleenvakuutussopimuksiin, on osoitettava, että järjestelyissä ei ole kyse 4.2 kohdan f alakohdassa tarkoitetusta valtion tuesta.

Tätä tarkoitusta varten komissio seuraa jatkuvasti tiedonannon julkaisemisesta alkaen läheisessä yhteydessä jäsenvaltioiden kanssa tällaisia järjestelyjä kyseisten jäsenvaltioiden puolivuosittain välittämien kertomusten perusteella ja toteuttaa vuoden 1998 loppuun mennessä tällaisten järjestelyjen perinpohjaisen uudelleentarkastelun. Uudelleentarkastelussa otetaan huomioon kaikki lyhytaikaisten vientiluottovakuutusmarkkinoiden toiminnasta siihen mennessä kertynyt tieto ja kokemus sekä jäsenvaltioiden toimenpiteet markkinoilla 4.5 kohdan nojalla annettavien täytäntöönpanoa koskevien kertomusten, 4.6 kohdan nojalla tehtävistä vuosittaisista arvioinneista ensimmäisen sekä 4.4 kohdassa tarkoitetun poikkeuslausekkeen soveltamista koskevien ilmoitusten perusteella. Jos tarkastelussa käy ilmi, että jäsenvaltioiden järjestelyihin sisältyy valtion tukea, jäsenvaltioita kehotetaan lopettamaan ne viimeistään vuoden 1999 loppuun mennessä.

4.4. Periaatteesta, jonka mukaan julkiset tai julkisesti tuetut vientiluottovakuutuksenantajat voivat tarjota markkinariskien kattamiseksi tarkoitettuja vientiluottovakuutuksia ainoastaan, jos niiltä poistetaan 4.2 kohdassa luetellut taloudelliset edut, voidaan poiketa seuraavissa olosuhteissa.

Joissakin maissa voi tilapäisesti vallita sellainen tilanne, että markkinoista johtuville vientiluottoriskeille ei saada vakuutusturvaa yksityisiltä vientiluottovakuutuksenantajilta tai omaan lukuun toimivilta julkisilta tai julkisesti tuetuilta vientiluottovakuutuksenantajilta, koska vakuutus- tai jälleenvakuutuskapasiteettia ei ole riittävästi. Tämän vuoksi näitä riskejä pidetään väliaikaisesti muina kuin markkinariskeinä.

Tällaisissa olosuhteissa julkinen tai julkisesti tuettu vientiluottovakuutuksenantaja, joka vakuuttaa muita kuin markkinariskejä valtion lukuun tai valtion takaamana, voi vakuuttaa nämä tilapäisesti muihin kuin markkinariskeihin kuuluvat riskit. Vakuutuksenantajan on sopeutettava perimänsä vakuutusmaksut mahdollisimman lähelle yksityisten vientiluottovakuutuksenantajien vastaavasta riskistä perimiä maksuja.

Jäsenvaltion, joka aikoo soveltaa tätä poikkeuslauseketta, on välittömästi ilmoitettava komissiolle päätösluonnoksestaan. Tähän ilmoitukseen on liitettävä markkinakatsaus, joka osoittaa, että yksityisiltä vakuutusmarkkinoilta ei saa vakuutussuojaa. Tämän todistamiseksi ja oikeutuksen saamiseksi poikkeuslausekkeen soveltamiseen markkinakatsauksen on sisällettävä lausunnot kahdelta suurelta ja hyvämaineiselta kansainvälisillä markkinoilla toimivalta yksityiseltä vientiluottovakuutuksenantajalta sekä yhdeltä kansalliselta luottovakuutuksenantajalta. Ilmoituksessa on lisäksi oltava kuvaus ehdoista, joita julkinen tai julkisesti tuettu vientiluottovakuutuksenantaja aikoo soveltaa näihin riskeihin.

Vastaanotettuaan tällaisen ilmoituksen komissio tutkii kahden kuukauden kuluessa, sovelletaanko poikkeuslauseketta edellä esitettyjen ehtojen ja EY:n perustamissopimuksen mukaisesti.

Jos edellytykset poikkeuslausekkeen soveltamiselle komission mielestä täyttyvät, hyväksyvä päätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen päivämäärästä edellyttäen, että poikkeuslausekkeen soveltamiseen oikeuttavat markkinaolosuhteet eivät muutu tuona aikana.

Tämän lisäksi komissio voi jäsenvaltioiden kanssa neuvotellen tarkistaa poikkeuslausekkeen soveltamisen edellytyksiä. Komissio voi myös poistaa poikkeuslausekkeen tai korvata sen muulla asianmukaisella järjestelmällä.

4.5. Tätä tiedonantoa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1998 viiden vuoden ajan. Jäsenvaltioita kehotetaan ilmoittamaan komissiolle kahden kuukauden kuluessa tästä tiedonannosta tiedon saatuaan, hyväksyvätkö ne siinä esitetyt suositukset. Jäsenvaltioiden on viimeistään 1 päivänä tammikuuta 1999 ilmoitettava komissiolle, mitä toimenpiteitä ne ovat toteuttaneet suositusten noudattamiseksi. Jos näistä kertomuksista tai muulla tavoin käy ilmi, että jäsenvaltioissa noudatettaviin järjestelmiin sisältyy edelleen valtion tukea, komissio arvioi tällaisen tuen perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan perusteella edellä esitettyjen menettelytapojen mukaisesti.

4.6. Komissio tarkastelee yhteistyössä jäsenvaltioiden ja muiden kanssa, joita asia koskee, markkinariskien määritelmää ja tämän tiedonannon toimivuutta ottaen huomioon markkinoiden kehityksen ja mahdollisen yhteisön lainsäädännön. Tiedot, joita komissio saa tällaisen tarkastelun yhteydessä jäsenvaltioilta ja muilta, joita asia koskee, annetaan tietojen antajan luvalla muiden tarkasteluun osallistuneiden käyttöön.

(1) Lähde: Viides selvitys valtion tuesta Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisön komissio, 1997, s. 20. Vuodesta 1992 alkaen Helsinki-paketissa sovittu tuettujen vientiluottojen vähentäminen todennäköisesti pienentää lukua.

(2) Seitsemännen kilpailupolitiikkaa koskevan kertomuksen (1977) 242 kohdassa komissio on todennut, että "poikkeukset eivät EY:n sisäisessä kaupassa koske vientitukea riippumatta sen intensiteetistä, muodosta, myöntämissyistä tai tarkoituksesta".

(3) Katso Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 21.3.1990 antama tuomio asiassa C-142/87, Belgia v. komissio (Kok. 1990, s. I-959). Katso myös asia C-44/93, Assurances de Crédit v. OND ja Belgia (Kok. 1994, s. I-3829, 30 kohta).

(4) "L'assurance crédit et le marché unique 1992 (court terme)", kertomus yhteensovittamisryhmälle, esittelijä: Ph. Callut.

(5) Katso Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 18.4.1991 asiassa C-63/89, Assurances du Crédit ja Cobacv. neuvosto ja komissio (Kok. 1991, s. I-1799) ja asiassa C-44/93, ks. alaviite 3.

(6) Joissakin tapauksissa, kuten Alankomaissa, hallitus ei takaa pitäaikaisia ja keskipitkän aikavälin vakuutuksia, vaan sen kanssa tehdään kattava jälleenvakuutussopimus.

(7) Tai vastaavin jälleenvakuutusjärjestelyin.

(8) Tai muihin kuin julkisiin takaajiin. Julkinen velallinen tai takaaja on sellainen velallinen tai takaaja, joka jollakin tavoin edustaa itse julkista viranomaista, eikä sitä voida oikeudellisesti tai hallinnollisesti todeta maksukyvyttömäksi. Tämän tiedonannon liitteessä markkinariskimaina lueteltuihin maihin sijoittautuneita julkisesti omistettuja tai julkisessa valvonnassa olevia yrityksiä, joihin sovelletaan yrityslainsäädännön tavanomaisia säännöksiä, pidetään muina kuin julkisina velallisina/takaajina.

(9) Kuten sota, vallankumous, luonnonmullistus, ydinonnettomuus jne., ei kuitenkaan niin kutsutut "kaupalliset suurvahinkoriskit" (vahingollinen tappioiden kasautuminen yksittäisille asiakkaille tai maille), joihin voidaan varautua yksittäisylivahinkojälleenvakuutuksella ja jotka ovat kaupallisia riskejä.

(10) Komissiota avustaa muun muassa neuvoston vientiluottotyöryhmä.

(11) Se, että julkinen tai julkisesti tuettu vientiluottovakuutuksenantaja asettaa muiden kuin markkinariskien vakuuttamisen ehdoksi markkinariskien kattamisen hyväksymisen, voi olla ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan kanssa. Komissio voi nostaa syytteen tällaisessa tapauksessa ja asia voidaan viedä tuomioistuimiin ja kansallisten kilpailuviranomaisten käsiteltäväksi.

(12) Muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 24 päivänä heinäkuuta 1973 annettu ensimmäinen neuvoston direktiivi 73/239/ETY (EYVL L 228, 16.8.1973, S. 3).

(13) Muun ensivakuutusliikkeen määräysten yhteensovittamisesta annetun ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun ensimmäisen direktiivin 73/239/ETY muuttamisesta luotto- ja takausvakuutuksen osalta 21 päivänä kesäkuuta 1987 annettu neuvoston direktiivi 87/343/ETY (EYVL L 185, 4.7.1987, s. 72).

(14) Katso Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa C-63/89, ks. alaviite 5, s. 1848, 22 kohta.

(15) Katso komission tiedonanto jäsenvaltioille julkisten viranomaisten osallistumisesta yrityksen pääomaan (tiedonanto jäsenvaltioille perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan soveltamisesta tuotantoteollisuuden alalla toimiviin julkisiin yrityksiin (EYVL C 307, 13.11.1993, s. 3).

(16) Katso Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 30/59; Steenkolenmijnen v. korkea-arvoinen viranomainen antama tuomio (Kok. 1961, s. I-19); asia 173/73, Italia v. komissio, tuomio 2.7.1974 (Kok. 1974, s. 709 ja seur.); asia 730/79, Philip Morris v. komissio, tuomio 17.9.1980 (Kok. 1980, s. 2671 ja seur.).

(17) Asiassa C-142/87, Belgia v. komissio, antamassaan tuomiossa (ks. edellä alaviite 3) tuomioistuin katsoi, että ei ainoastaan yhteisön sisällä tapahtuvaan vientiin myönnettävä tuki, vaan myös yhteisön ulkopuolelle suuntautuvaan vientiin myönnettävä tuki voi vaikuttaa yhteisön sisäiseen kilpailuun ja kauppaan. Kumpaakin toimintaa vakuutetaan vientiluottovakuutuksilla, ja näin ollen kumpaakin toimintaa koskeva tuki voi vaikuttaa yhteisön sisäiseen kilpailuun ja kauppaan.

(18) Asia C-63/89, ks. alaviite 5, s. 1849, 24 kohta. Julkisasiamies Tesauro esitti asiaa koskevassa lausunnossaan, että silloin, kun yksityiset ja julkiset tai julkisesti tuetut vientiluottovakuutuksenantajat kilpailevat keskenään, voidaan suuresti epäillä, voivatko jäsenvaltiot laillisesti antaa taloudellista tukea julkisille toimijoille. Tällainen väliintulo voisi olla ristiriidassa julkista tukea koskevien sääntöjen kanssa (Kok. 1991, s. I-1835, 15 kohta).

(19) Asia C-44/93, ks. alaviite 3, erityisesti 34 kohta.

(20) Vakuutusyhtiöiden tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä 19 päivänä joulukuuta 1991 annettu neuvoston direktiivi 91/674/ETY (EYVL L 374, 31.12.1991, s. 7).

LIITE

Luettelo markkinariskimaista

Euroopan unioni

Belgia

Tanska

Saksa

Kreikka

Espanja

Ranska

Irlanti

Italia

Luxemburg

Alankomaat

Itävalta

Portugali

Suomi

Ruotsi

Yhdistynyt kuningaskunta

OECD:n jäsenvaltiot, joita pidetään markkinariskimaina

Australia

Kanada

Islanti

Japani

Uusi-Seelanti

Norja

Sveitsi

Yhdysvallat