31991L0441

NEUVOSTON DIREKTIIVI,

annettu 26 päivänä kesäkuuta 1991,

moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen estämiseksi toteutettavia toimenpiteitä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 70/220/ETY muuttamisesta (91/441/ETY)

EUROOPAN YHTEISÖJEN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 100 a artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen(1),

toimii yhdessä Euroopan parlamentin kanssa(2),

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon(3),

sekä katsoo, että

on tärkeää toteuttaa toimenpiteitä sisämarkkinoiden luomiseksi asteittain 31 päivään joulukuuta 1992 mennessä; sisämarkkinat koostuvat alueesta, jossa ei ole sisäisiä rajoja ja jossa tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääoman vapaa liikkuvuus taataan,

neuvoston 22 päivänä marraskuuta 1973 hyväksymässä Euroopan yhteisöjen ensimmäisessä toimintaohjelmassa ympäristöalan toimenpiteiksi kehotetaan viimeisimmän tieteellisen kehityksen huomioon ottamista vähennettäessä moottoriajoneuvojen kaasujen aiheuttamaa ilmakehän pilaantumista ja jo annettujen direktiivien muuttamista vastaavasti,

kolmannessa toimintaohjelmassa edellytetään lisätoimenpiteitä moottoriajoneuvojen epäpuhtauspäästöjen vähentämiseksi huomattavasti nykyiseltä tasolta,

direktiivissä 70/220/ETY(4), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 89/491/ETY(5), vahvistetaan raja-arvot kyseisten ajoneuvojen moottoreiden hiilimonoksidin ja palamattomien hiilivetyjen päästöjen osalta; ensiksi näitä raja-arvoja alennettiin direktiivillä 74/290/ETY(6) ja sitten täydennettiin typen oksidien päästöjen osalta direktiivin 77/102/ETY(7) mukaisesti; näiden kolmen päästön raja-arvoja tiukennettiin entisestään direktiiveillä 78/665/ETY(8), 83/351/ETY(9) ja 88/76/ETY(10), ja raja-arvot dieselmoottoreiden hiukkaspäästöille otettiin käyttöön direktiivillä 88/436/ETY(11) sekä tiukemmat eurooppalaiset standardit alle 1 400 cm³ autojen osalta direktiivillä 89/458/ETY(12),

komission tällä alueella tekemä työ on osoittanut, että yhteisöllä on käytettävissä tai parhaillaan viimeisteltävänä tekniikoita, joiden perusteella näitä raja-arvoja voidaan entisestään tuntuvasti alentaa kaikkien moottorikokojen osalta,

koska direktiivissä 89/458/ETY säädetään tiukemmista standardeista alle 1 400 cm³ autojen osalta, on nyt tarpeen mukauttaa tämän direktiivin 5 artiklan mukaisesti sellaisten ajoneuvojen raja-arvot, joiden moottorin tilavuus on 1 400 cm³ tai suurempi, näihin standardeihin samasta voimaantulopäivästä alkaen ja sellaisen parannetun eurooppalaisen testausmenettelyn perusteella, joka sisältää taajama-alueen ulkopuolisen ajojakson,

samalla on tarkoituksenmukaista säätää polttoainejärjestelmän haihtumispäästöjä ja päästöihin liittyvien ajoneuvon osien kestävyyttä koskevista vaatimuksista ja ottaa käyttöön direktiivin 88/436/ETY 4 artiklan mukaisesti dieselmoottorilla varustettujen autojen hiukkaspäästöstandardien toinen vaihe ja näin ajantasaistaa henkilöautojen päästöjä koskevat Euroopan yhteisön vaatimukset; kestävyystestin olisi perustuttava 80 000 ajokilometriin ja se olisi suoritettava ajamalla ajoneuvoja testiradalla tai alustadynamometrillä,

mahdollisimman suuren hyödyn aikaansaamiseksi Euroopan maiden ympäristölle näistä säännöksistä ja samalla markkinoiden yhtenäisyyden varmistamiseksi on tarpeellista saattaa voimaan tiukemmat ja täysin yhdenmukaiset eurooppalaiset standardit,

uusista standardeista ja testausmenettelystä olisi säädettävä ottaen huomioon liikenteen kehittyminen tulevaisuudessa Euroopan yhteisössä; sisämarkkinoiden toteutuminen johtaa todennäköisesti ajoneuvojen rekisteröintien lisääntymiseen, jonka seurauksena on päästöjen lisääntyminen,

ottaen huomioon moottoriajoneuvojen päästöjen huomattava osuus kasvihuoneilmiötä aiheuttavista kaasuista, erityisesti niiden CO2-päästöt on vakiinnutettava ja myöhemmin pienennettävä Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) hallintoneuvoston 24 päivänä toukokuuta 1989 tekemän päätöksen ja erityisesti sen 11 d kohdan mukaisesti,

komissio antaa ehdotuksen direktiiviksi toimenpiteistä haihtumispäästöjen vähentämiseksi moottoripolttoaineiden kaikissa varastointi- ja jakeluvaiheissa,

polttoaineen laadun merkittävä parantaminen jakeluasemilla on myös kiireellistä,

tiukempien standardien liikkeelle laskeminen nopeutuisi, jos jäsenvaltiot ottaisivat käyttöön järjestelmän rohkaistakseen uusien ajoneuvojen ostajia romuttamaan vanhat ajoneuvonsa, tai jos mahdollista, kierrättämään ne,

on suotavaa, että jäsenvaltiot toteuttavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vanhemmat ajoneuvot varustetaan, jos mahdollista, pakokaasujen puhdistuslaitteilla,

tiukempien standardien vaikutus ympäristöön lisääntyisi ja nopeutuisi huomattavasti, jos jäsenvaltiot myöntäisivät 31 päivän joulukuuta 1992 jälkeen verohelpotuksia, jotka kannustavat ostamaan ja asentamaan jo käyttöön otettuihin ajoneuvoihin laitteiston, jolla varmistetaan tässä direktiivissä säädettyjen standardien noudattaminen,

jatkuvasti lisääntyvä ympäristön pilaantuminen, mikä johtuu nopeasta liikenteen lisääntymisestä Euroopan yhteisössä, tekee välttämättömäksi sekä raja-arvojen ja tiukempien standardien vahvistamisen että vaihtoehtoisten voimanlähteiden ja kuljetusmuotojen kehittämisen; yhteisön olisi toteutettava toimenpiteitä tukeakseen taloudellisesti vaihtoehtoisten kuljetusmuotojen, voimanlähteiden ja polttoaineiden tutkimus- ja kehitystyötä, jossa otetaan huomioon ympäristön ja luonnon asettamat vaatimukset, ja

tässä direktiivissä säädettyjen standardien vaikutuksen saattamiseksi mahdollisimman suureksi neuvosto päättää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta ennen 31 päivää joulukuuta 1992 toimenpiteistä, joiden tarkoitus on:

- rajoittaa CO2-päästöjä;

- antaa päästöstandardit (ja niihin liittyvät testit) muille kuin tässä direktiivissä tarkoitetuille ajoneuvoille, mukaan luettuna kaikki hyötyajoneuvot;

- järjestää säännölliset tarkastukset ja menettelyt vahvistettujen raja-arvojen noudattamiseksi ajoneuvoissa tarvittavien laitteiden vaihdolle, korjaukselle ja huollolle;

- käynnistää tutkimus- ja kehitysohjelma vähäpäästöajo-neuvojen ja -polttoaineiden markkinoille saattamisen edistämiseksi,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Korvataan direktiivin 70/220/ETY liitteet tämän direktiivin liitteillä.

2 artikla

1 Jäsenvaltio ei saa 1 päivästä tammikuuta 1992 alkaen päästöjen aiheuttamaan ilman pilaantumiseen liittyvistä syistä:

- evätä moottoriajoneuvotyypiltä ETY-tyyppihyväksyntää tai kansallista tyyppihyväksyntää tai kieltäytyä antamasta direktiivin 70/156/ETY(13), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 87/403/ETY(14), 10 artiklan 1 kohdan viimeisessä luetelmakohdassa tarkoitettua asiakirjaa; taikka

- kieltää moottoriajoneuvojen ensimmäistä kertaa laskemista liikkeelle,

jos tämäntyyppisen moottoriajoneuvon tai tällaisten ajoneuvojen päästöt täyttävät direktiivin 70/220/ETY, sellaisina kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, vaatimukset.

2 Alkaen 1 päivästä heinäkuuta 1992 jäsenvaltio:

- ei saa enää antaa ETY-tyyppihyväksyntää tai direktiivin 70/156/ETY 10 artiklan 1 kohdan viimeisessä luetelmakohdassa tarkoitettua asiakirjaa moottoriajoneuvotyypille,

- on evättävä kansallinen tyyppihyväksyntä moottoriajoneuvotyypiltä,

jonka päästöt eivät vastaa direktiivin 70/220/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, liitteiden vaatimuksia.

3 Jäsenvaltioiden on kiellettävä 31 päivästä joulukuuta 1992 alkaen sellaisten moottoriajoneuvojen ensimmäistä kertaa liikkeelle laskeminen, joiden päästöt eivät vastaa direktiivin 70/220/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, liitteiden vaatimuksia.

3 artikla

Jäsenvaltiot voivat säätää verohelpotuksista tässä direktiivissä tarkoitetuille ajoneuvoille. Tällaisten helpotusten on oltava perustamissopimuksen määräysten mukaisia ja lisäksi vastattava seuraavia edellytyksiä:

- niitä on sovellettava kaikkeen kotimaiseen autotuotantoon ja niihin jäsenvaltioiden markkinoille saatettaviin tuontiajoneuvoihin, jotka on varustettu siten, että ne täyttävät jo ennakolta vuonna 1992 vaadittavat eurooppalaiset standardit;

- ne on lakkautettava 2 artiklan 3 kohdassa vahvistetusta päivämäärästä alkaen, jolloin uusia ajoneuvoja koskevat päästöarvot tulevat pakollisina voimaan;

- niiden on oltava kullekin ajoneuvotyypille arvoltaan merkittävästi alhaisemmat kuin todelliset kustannukset, jotka aiheutuvat vahvistettujen raja-arvojen täyttämiseen tarvittavista laitteista ja niiden asennuksesta ajoneuvoon.

Komissiolle on ilmoitettava kaikista suunnitelmista ottaa käyttöön tai muuttaa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja verohelpotuksia riittävän ajoissa, jotta se voi esittää huomautuksensa.

4 artikla

Neuvosto voi perustamissopimuksessa määrättyjen ehtojen mukaisesti päättää 31 päivään joulukuuta 1993 mennessä raja-arvojen edelleen alentamisesta komission ehdotuksesta, jossa otetaan huomioon tekninen kehitys ja jonka se antaa 31 päivään joulukuuta 1992 mennessä.

Alennettuja raja-arvoja ei sovelleta uusiin tyyppihyväksyntöihin ennen 1 päivää tammikuuta 1996; niitä voidaan käyttää verohelpotusten perusteena uuden direktiivin antamisesta alkaen.

5 artikla

Neuvosto päättää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta, jossa otetaan huomioon parhaillaan tehtävän kasvihuoneilmiötä koskevan tutkimustyön tulokset, toimenpiteistä moottoriajoneuvojen CO2-päästöjen rajoittamiseksi.

6 artikla

Komissio täydentävässä teknisessä kertomuksessa vuoden 1991 alussa vahvistaa vaihtoehtoisen eurooppalaisen kestävyystestin(15) pätevyyden, jonka on oltava vähintään yhtä tiukka kuin liitteessä VII määritelty kestävyystesti ja vastattava paremmin Euroopassa vallitsevia liikenneolosuhteita. Tarvittaessa voidaan nopeutettua vanhentamistestiä(16) muuttaa komission ehdotuksesta vuoden 1991 loppuun mennessä tekniikan kehitykseen mukauttavan komitean menettelyn mukaisesti.

7 artikla

1 Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan 1 päivään tammikuuta 1992 mennessä. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

2 Kun jäsenvaltiot toteuttavat 1 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet, niissä on viitattava tähän direktiiviin tai niitä julkaistaessa niihin on liitettävä viittaus tähän direktiiviin, kun ne annetaan virallisesti tiedoksi. Jäsenvaltioiden on säädettävä menetelmistä tällaisten viittausten tekemiseksi.

8 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Luxemburgissa 26 päivänä kesäkuuta 1991.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

R. STEICHEN

(1) EYVL N:o C 81, 30.3.1990, s. 1 ja

EYVL N:o C 281, 9.11.1990, s. 9

(2) EYVL N:o C 260, 15.10.1990, s. 93 ja

EYVL N:o C 183, 15.7.1991

(3) EYVL N:o C 225, 19.9.1990, s. 7

(4) EYVL N:o L 76, 6.4.1970, s. 1

(5) EYVL N:o L 238, 15.8.1989, s. 43

(6) EYVL N:o L 159, 15.6.1974, s. 61

(7) EYVL N:o L 32, 3.2.1977, s. 32

(8) EYVL N:o L 223, 14.8.1978, s. 48

(9) EYVL N:o L 197, 20.7.1983, s. 1

(10) EYVL N:o L 36, 9.2.1988, s. 1

(11) EYVL N:o L 214, 6.8.1988, s. 1

(12) EYVL N:o L 226, 3.8.1989, s. 1

(13) EYVL N:o L 42, 23.2.1970, s. 1

(14) EYVL N:o L 220, 8.8.1987, s. 44

(15) EYVL N:o C 81, 30.3.1990 (Liite VII s. 98 101)

LIITE I

SOVELTAMISALA, MÄÄRITELMÄT, ETY-TYYPPIHYVÄKSYNNÄN HAKEMINEN, ETY-TYYPPIHYVÄKSYNTÄ, TESTIEN VAATIMUKSET, ETY-TYYPPIHYVÄKSYNNÄN LAAJENTAMINEN, TUOTANNON VAATIMUSTENMUKAISUUS, SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSET

1 SOVELTAMISALA

Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkien ottomoottorilla varustettujen moottoriajoneuvojen pakokaasupäästöihin, haihtumispäästöihin, kampikammiokaasujen päästöihin ja pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyyteen ja M1- ja N1-luokan(1) dieselmoottorilla varustettujen ajoneuvojen pakokaasupäästöihin ja pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyyteen, joita tarkoitetaan direktiivin 70/220/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 83/351/ETY(2), 1 artiklassa, ei kuitenkaan N1-luokan ajoneuvoihin, joiden tyyppihyväksyntä on annettu direktiivin 88/77/ETY(3) mukaisesti.

Valmistajan pyynnöstä tämän direktiivin mukainen tyyppihyväksyntä voidaan laajentaa jo tyyppihyväksytyistä dieselmoottorilla varustetuista M1- tai N1-luokan ajoneuvoista koskemaan myös M2- ja N2-luokan ajoneuvoja, joiden vertailumassa ei ole suurempi kuin 2 840 kilogrammaa ja jotka vastaavat tämän liitteen 6 kohdan vaatimuksia (ETY-tyyppihyväksynnän laajentaminen).

2 MÄÄRITELMÄT

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

2.1 `Ajoneuvotyypillä`, sen moottorin pakokaasupäästöistä säädettäessä, moottorikäyttöisiä ajoneuvoja, jotka eivät eroa toisistaan olennaisilta osiltaan, kuten:

2.1.1 ekvivalentti-inertialtaan, joka määritellään suhteessa vertailumassaan liitteessä III olevan 5.1 kohdan mukaisesti; ja

2.1.2 moottorin ja ajoneuvon ominaisuuksiltaan, sellaisina kuin ne määritellään liitteessä II.

2.2 `Vertailumassalla` ajoneuvon massaa käyttökunnossa vähennettynä 75 kg kuljettajan vakiomassalla ja lisättynä 100 kg vakiomassalla.

2.2.1 `Ajoneuvon massalla käyttökunnossa` massaa, joka määritellään direktiivin 70/156/ETY liitteessä I olevan 2.6 kohdan mukaisesti.

2.3 `Enimmäismassalla` massaa, joka määritellään direktiivin 70/156/ETY liitteessä I olevan 2.7 kohdan mukaisesti.

2.4 `Kaasumaisilla epäpuhtauksilla` pakokaasujen hiilimonoksidipäästöjä, hiilivetypäästöjä (olettaen hiilivetysuhteeksi C1H1,85) ja typen oksidipäästöjä ilmaistuna typpidioksidiekvivalenttina (NO2).

2.5 `Hiukkasepäpuhtauksilla` pakokaasun osia, jotka poistetaan laimennetusta pakokaasusta enintään 325 K:n (52 °C) lämpötilassa liitteessä III esitettyjen suodattimien avulla.

2.6 `Pakokaasupäästöillä`:

- ottomoottoreiden osalta kaasumaisia päästöjä,

- dieselmoottoreiden osalta kaasumaisia päästöjä ja hiukkaspäästöjä.

2.7 `Haihtumispäästöillä` muita kuin pakoputken kautta moottoriajoneuvon polttoainejärjestelmästä pääseviä hiilivetyhöyryjä.

2.7.1 `Säiliön tuuletushäviöt` ovat hiilivetypäästöjä, jotka aiheutuvat lämpötilan muutoksista polttonestesäiliössä (olettaen hiilivetysuhteeksi C1H2,33).

2.7.2 `Polttoaineen haihtumat` ovat hiilivetypäästöjä ajojakson jälkeen pysäytetyn ajoneuvon polttoainejärjestelmästä (olettaen hiilivetysuhteeksi C1H2,20).

2.8 `Moottorin kampikammiolla` moottorin sisä- tai ulkopuolella olevia tiloja, jotka ovat yhteydessä öljypohjaan sisäisillä tai ulkoisilla kanavilla, joiden kautta kaasut ja höyryt voivat poistua.

2.9 `Kylmäkäynnistyslaitteella` laitetta, joka rikastaa moottorin polttoaineen ja ilman suhdetta väliaikaisesti auttaen siten moottorin käynnistymistä.

2.10 `Käynnistysapulaitteella` laitetta, joka auttaa moottoria käynnistymään ilman polttoaine-ilmaseoksen rikastusta, esimerkiksi hehkutulpat, ruiskutuksen ajoituksen muutokset.

2.11 `Moottorin iskutilavuudella`:

2.11.1 iskumäntämoottoreiden osalta moottorin nimellistä iskutilavuutta;

2.11.2 kiertomäntämoottoreiden osalta (Wankel) moottorin kaksinkertaista nimellistä iskutilavuutta.

2.12 `Pakokaasunpuhdistuslaitteilla` niitä ajoneuvon osia, jotka säätelevät tai rajoittavat pakokaasupäästöjä ja haihtumispäästöjä.

3 ETY-TYYPPIHYVÄKSYNNÄN HAKEMINEN

3.1 Ajoneuvon valmistaja tai tämän edustaja hakee pakokaasupäästöjä, haihtumispäästöjä ja pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyyttä koskevaa ajoneuvon tyyppihyväksyntää.

3.2 Hakemukseen on liitettävä liitteessä II vaaditut tiedot, sekä:

3.2.1 kuvaus ajoneuvoon asennetusta haihtumispäästöjen valvontajärjestelmästä;

3.2.2 ottomoottorilla varustetuista ajoneuvoista tieto, kumpaa 5.1.2.1 (kuristettu täyttöaukko) tai 5.1.2.2 kohdasta (merkintä) sovelletaan, ja viime mainitussa tapauksessa kuvaus merkinnästä;

3.2.3 tarvittaessa jäljennökset muista tyyppihyväksynnöistä, joissa on tarpeelliset tiedot hyväksynnän laajentamista varten ja selvitys huononemiskertoimista.

3.3 Tämän liitteen 5 kohdassa kuvattuja testejä varten on tyyppihyväksyntätesteistä vastaavalle tutkimuslaitokselle toimitettava ajoneuvo, joka vastaa hyväksynnän kohteena olevaa tyyppiä.

4 ETY-TYYPPIHYVÄKSYNTÄ

4.1 ETY-tyyppihyväksyntätodistukseksi on annettava liitteessä IX annetun mallin mukainen todistus.

5 VAATIMUKSET JA TESTIT

Huomaa:

Vaihtoehtona tämän jakson vaatimuksille voi valmistaja, jonka maailmanlaajuinen vuosituotanto on vähemmän kuin 10 000 yksikköä, saada tyyppihyväksynnän seuraavissa asiakirjoissa esitettyjen vastaavien teknisten vaatimusten perusteella:

- "US Government Printing Office'n" julkaisema "Code of Federal Regulations, Title 40, Part 86, Subparts A and B" 1 päivänä heinäkuuta 1989 tarkastettu painos, jota sovelletaan mallivuoden 1987 henkilöautoihin, tai

- moottoriajoneuvojen aiheuttamaa ilmanpilaantumista käsittelevän Tukholmassa pidetyn kansainvälisen kokouksen 25 päivänä syyskuuta 1987 julkaisema asiakirja "Control of Air Pollution from Motor Vehicles - General Provisions for Emission Regulations for Light Motor Vehicles" (Moottoriajoneuvojen aiheuttaman ilman pilaantumisen vastaiset toimet - yleiset määräykset henkilöautojen päästömääräyksille).

Tyyppihyväksynnästä vastaavan viranomaisen on ilmoitettava komissiolle olosuhteista, joissa kaikki tämän määräyksen mukaisesti tehdyt hyväksynnät on annettu.

5.1 Yleistä

5.1.1 Osat, jotka voivat vaikuttaa pakokaasu- ja haihtumispäästöihin, on suunniteltava, valmistettava ja koottava siten, että ajoneuvo tavanomaisessa käytössä täyttää tämän direktiivin vaatimukset kyseisiin osiin kohdistuvasta tärinästä huolimatta.

Valmistajan suorittamien teknisten toimenpiteiden on oltava sellaisia, että pakokaasu- ja haihtumispäästöjä rajoitetaan tehokkaasti tätä direktiiviä noudattaen ajoneuvon tavanomaisen käytön ajan tavanomaisissa käyttöolosuhteissa. Pakokaasupäästöjä koskevien määräysten katsotaan täyttyvän, jos 5.3.1.4 ja 7.1.1.1 kohdan määräykset täyttyvät.

Jos katalysaattorissa käytetään hapetusanturia, on varmistuttava, että stökiometrinen ilma-polttoainesuhde (lambda) säilyy muuttumattomana moottorin saavuttaessa tietyn kierrosnopeuden tai kiihdytettäessä.

Tilapäiset vaihtelut tässä suhteessa kuitenkin sallitaan, jos ne esiintyvät myös 5.3.1 ja 7.1.1 kohdassa määriteltyjen testien aikana, tai turvallinen ajaminen ja moottorin oikea toiminta ja päästöihin vaikuttavat osat tai kylmäkäynnistys vaativat näitä vaihteluita.

5.1.2 Ottomoottorilla varustettu ajoneuvo on suunniteltava toimimaan myös lyijyttömällä polttoaineella, joka määritellään direktiivissä 85/210/ETY(4).

5.1.2.1 Noudattaen, mitä 5.1.2.2 kohdassa vahvistetaan, polttonestesäiliön täyttöaukko on suunniteltava siten, ettei säiliötä voida täyttää täyttöpistoolilla, jonka suuttimen halkaisija on 23,6 mm tai suurempi.

5.1.2.2 Edellä 5.1.2.1 kohtaa ei sovelleta ajoneuvoon, joka täyttää molemmat seuraavista edellytyksistä:

5.1.2.2.1 ajoneuvo on suunniteltu ja rakennettu siten, ettei lyijyä sisältävän polttoaineen käytöstä ole haittaa millekään kaasumaisia päästöjä rajoittavalle laitteelle, ja

5.1.2.2.2 ajoneuvoon on näkyvästi ja pysyvästi merkitty helposti luettava tunnus, joka määritellään standardissa ISO 2575-1982, paikkaan, joka on polttonestesäiliötä täyttävän henkilön välittömästi nähtävissä. Lisämerkinnät sallitaan.

5.2 Testien suoritus

Taulukko I/5.2. esittää ajoneuvon tyyppihyväksynnän eri vaihtoehdot.

5.2.1 Lukuun ottamatta 8.1 kohdassa tarkoitettuja ajoneuvoja, ottomoottorilla varustetuille ajoneuvoille on tehtävä seuraavat testit:

- tyyppi I (simuloi keskimääräisiä pakokaasupäästöjä kylmäkäynnistyksen jälkeen),

- tyyppi III (kampikammiokaasujen päästöt),

- tyyppi IV (haihtumispäästöt),

- tyyppi V (pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyys).

5.2.2 Ottomoottorilla varustetuille 8.1 kohdassa tarkoitetuille ajoneuvoille on tehtävä seuraavat testit:

- tyyppi I (simuloi keskimääräisiä pakokaasupäästöjä kylmäkäynnistyksen jälkeen),

- tyyppi II (hiilimonoksidipäästö joutokäyntinopeudella),

- tyyppi III (kampikammiokaasujen päästöt).

5.2.3 Lukuun ottamatta 8.1 kohdassa tarkoitettuja ajoneuvoja on dieselmoottoreilla varustetuille ajoneuvoille tehtävä seuraavat testit:

- tyyppi I (simuloi keskimääräisiä pakokaasupäästöjä kylmäkäynnistyksen jälkeen),

- tyyppi V (pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyys).

5.2.4 Dieselmoottorilla varustetuille 8.1 kohdassa tarkoitetuille ajoneuvoille on tehtävä seuraava testi:

- tyyppi I (simuloi keskimääräisiä pakokaasupäästöjä kylmäkäynnistyksen jälkeen - vain kaasumaiset epäpuhtaudet).

5.3 Testien määrittäminen

5.3.1 Tyyppi I -testi (simuloi keskimääräisiä pakokaasupäästöjä kylmäkäynnistyksen jälkeen).

5.3.1.1 Kuvassa I/5.3 esitetään tyyppi I -testin eri vaihtoehdot. Tämä testi on suoritettava kaikille 1 jaksossa tarkoitetuille ajoneuvoille, joiden enimmäismassa ei ole suurempi kuin 3,5 tonnia.

5.3.1.2 Ajoneuvo asetetaan alustadynamometrille, joka on varustettu kuorma- ja inertiasimuloinnilla.

5.3.1.2.1 Osista I ja II koostuva testi, jonka kokonaiskestoaika on 19 minuuttia ja 40 sekuntia, on suoritettava keskeytyksettä, lukuun ottamatta 8.1 kohdassa tarkoitettuja ajoneuvoja. Valmistajan suostumuksella osan I lopun ja osan II alun välissä voi mittauslaitteiden säädön helpottamiseksi olla enintään 20 sekunnin jakso, jolloin näytteenottoa ei suoriteta.

5.3.1.2.2 Testin osa I koostuu neljästä kaupunkiajosyklin perusosasta. Jokainen kaupunkiajosyklin perusosa koostuu viidestätoista vaiheesta (joutokäynti, kiihdytys, vakionopeus, hidastus jne.).

5.3.1.2.3 Testin osa II käsittää yhden taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin. Taajama-alueen ulkopuolinen ajosykli käsittää 13 vaihetta (joutokäynti, kiihdytys, vakionopeus, hidastus jne.).

Taulukko I/5.2.

>TAULUKON PAIKKA>

5.3.1.2.4 Kohdassa 8.1 tarkoitetuille ajoneuvoille suoritetaan keskeytyksettä testi, joka koostuu vain neljästä kaupunkiajosyklin perusosasta (osa 1) ja jonka kokonaiskestoaika on 13 minuuttia.

5.3.1.2.5 Testin aikana pakokaasut laimennetaan ja edustava näyte kerätään yhteen tai useampaan pussiin. Testattavan ajoneuvon pakokaasut laimennetaan, näyte otetaan ja analysoidaan jäljempänä esitetyn menettelyn avulla ja laimennetun pakokaasun kokonaistilavuus mitataan. Hiilimonoksidi-, hiilivety- ja typen oksidipäästöjen lisäksi on tallennettava hiukkaspäästöt dieselmoottorilla varustetuista ajoneuvoista.

5.3.1.3 Testi suoritetaan käyttäen liitteessä III esitettyä menettelyä. Kaasujen keräämiseen ja analysointiin ja hiukkasten irrotukseen ja punnitukseen käytettävien menetelmien on oltava vaatimusten mukaisia.

5.3.1.4 Noudattaen, mitä 5.3.1.4.2 ja 5.3.1.5 kohdassa vahvistetaan, testi toistetaan kolme kertaa. Lukuun ottamatta 8.1 kohdassa tarkoitettuja ajoneuvoja, jokaisen testin tulokset on kerrottava oikeilla huononemiskertoimilla, jotka saadaan 5.3.5 kohdasta. Tuloksena saatavien kaasumaisten päästöjen massojen, sekä dieselmoottoreilla varustettujen ajoneuvojen hiukkaspäästöjen massan, on kussakin testissä oltava pienempiä kuin seuraavassa taulukossa esitetyt raja-arvot:

>TAULUKON PAIKKA>

5.3.1.4.1 Jokaisen epäpuhtauden osalta, joita tarkoitetaan 5.3.1.4 kohdassa, sallitaan yhden tuloksen kolmesta ylittää raja-arvo enintään 10 % edellyttäen, että kolmen tuloksen aritmeettinen keskiarvo on epäpuhtauksien rajan alapuolella. Jos vahvistetut rajat ylittyvät useamman kuin yhden epäpuhtauden osalta, on yhdentekevää, tapahtuuko ylitys samassa testissä vai eri testeissä(5).

5.3.1.4.2 Edellä 5.3.1.4 kohdassa vahvistettu testien lukumäärä saadaan valmistajan pyynnöstä nostaa kymmeneen, jos ensimmäisten kolmen tuloksen aritmeettinen keskiarvo (i) jokaisesta raja-arvoissa tarkoitetusta epäpuhtaudesta tai kahden epäpuhtauden summasta on välillä 100 % ja 110 % raja-arvosta. Tässä tapauksessa ainoa vaatimus on, että kaikkien kymmenen tuloksen aritmeettinen keskiarvo jokaisesta raja-arvoissa tarkoitetusta epäpuhtaudesta tai kahden epäpuhtauden summasta on pienempi kuin raja-arvo (>KAAVION ALKU>

X>KAAVION LOOPU>

KAAVION ALKU>

Lohkokaavio tyypin I tyyppihyväksynnästä

(ks. 5.3.1 kohta)

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>TAULUKON PAIKKA>

Valmistajan pyynnöstä tutkimuslaitos voi suorittaa tyyppi I -testin, ennen kuin tyyppi V -testi on suoritettu, käyttäen edellä esitetyn taulukon huononemiskertoimia. Kun tyyppi V -testi on suoritettu, tutkimuslaitos saa muuttaa liitteeseen IX merkittyjä tyyppihyväksyntätuloksia vaihtamalla edellä esitetyn taulukon huononemiskertoimet tyyppi V -testissä mitattuihin kertoimiin.

5.3.5.3 Huononemiskertoimet määritellään joko 5.3.5.1 kohdassa esitetyllä menettelyllä tai käyttämällä 5.3.5.2 kohdan taulukkoarvoja. Kertoimia on käytettävä, jotta 5.3.1.4 ja 7.1.1.1 kohdan vaatimukset täyttyvät.

6 ETY-TYYPPIHYVÄKSYNNÄN LAAJENNUS

6.1 Pakokaasupäästöjä koskevat laajennukset(tyyppi I ja II -testit)

6.1.1 Ajoneuvotyypit, joiden vertailumassat ovat erilaiset

Ajoneuvotyypille annettu hyväksyntä voidaan seuraavin edellytyksin laajentaa koskemaan ajoneuvotyyppejä, jotka eroavat hyväksytystä tyypistä vain vertailumassaltaan:

6.1.1.1 Muut kuin 8.1 kohdassa tarkoitetut ajoneuvot.

6.1.1.1.1 Hyväksyntä voidaan laajentaa vain sellaisiin ajoneuvotyyppeihin, joiden vertailumassa edellyttää seuraavaksi korkeampaa ekvivalentti-inertialuokkaa tai mitä tahansa alempaa ekvivalentti-inertialuokkaa.

6.1.1.2 Jäljempänä 8.1 kohdassa tarkoitetut ajoneuvot.

6.1.1.2.1 Hyväksyntä voidaan laajentaa vain sellaisiin ajoneuvotyyppeihin, joiden vertailumassa edellyttää seuraavaksi korkeampaa tai seuraavaksi alempaa ekvivalentti-inertialuokkaa.

6.1.1.2.2 Jos laajennushakemuksen kohteena olevan ajoneuvotyypin vertailumassa edellyttää sellaisen vauhtipyörän käyttöä, jonka ekvivalentti-inertialuokka on korkeampi kuin jo hyväksytyllä tyypillä käytettävän, hyväksynnän laajennus on annettava.

6.1.1.2.3 Jos laajennushakemuksen kohteena olevan ajoneuvotyypin vertailumassa edellyttää sellaisen vauhtipyörän käyttöä, jonka ekvivalentti-inertialuokka on alempi kuin jo hyväksytyllä ajoneuvotyypillä käytettävän, hyväksynnän laajennus annetaan, jos jo hyväksytystä ajoneuvosta mitattujen epäpuhtauksien massat ovat laajennushakemuksen kohteena olevalle ajoneuvolle vahvistettujen rajojen sisällä.

6.1.2 Ajoneuvotyypit, joilla on eri kokonaisvälityssuhteet

Ajoneuvotyypille annettu hyväksyntä voidaan seuraavin edellytyksin laajentaa koskemaan ajoneuvotyyppejä, jotka eroavat hyväksytystä tyypistä vain välityssuhteiltaan.

6.1.2.1 Jokaiselle tyyppi I -testissä käytetylle välityssuhteelle määritetään suhde:

E = >NUM>V2 - V1/>DEN>V1

jossa V1 on hyväksytyn ajoneuvotyypin nopeus ja V2 laajennushakemuksen kohteena olevan ajoneuvotyypin nopeus moottorin kierrosnopeudella 1 000 r/min.

6.1.2.2 Jos jokaisella välityssuhteella E ≤ 8 %, on laajennus annettava uusimatta tyyppi I -testejä.

6.1.2.3 Jos vähintään yhdellä välityssuhteella E 8 % ja jokaisella välityssuhteella E ≤ 13 %, on tyyppi I -testi uusittava, mutta se voidaan suorittaa valmistajan valitsemassa tyyppihyväksynnän antavan viranomaisen hyväksymässä laboratoriossa. Testien selosteet on lähetettävä tyyppihyväksyntätesteistä vastuussa olevalle tutkimuslaitokselle.

6.1.3 Ajoneuvotyypit, joilla on eri vertailumassat ja eri kokonaisvälityssuhteet

Ajoneuvotyypille annettu hyväksyntä voidaan laajentaa ajoneuvotyypeille, jotka eroavat hyväksytystä tyypistä vain vertailumassaltaan ja kokonaisvälityssuhteiltaan, jos kaikki 6.1.1 ja 6.1.2 kohdassa määritellyt edellytykset täyttyvät.

6.1.4 Huomaa:

Kun ajoneuvotyyppi on hyväksytty 6.1.1 6.1.3 kohdan määräysten mukaisesti, tätä hyväksyntää ei voida laajentaa koskemaan muita ajoneuvotyyppejä.

6.2 Haihtumispäästöt (tyyppi IV -testi)

6.2.1 Hyväksyntä, joka on annettu haihtumispäästöjen valvontajärjestelmällä varustetulle ajoneuvotyypille, voidaan laajentaa seuraavin edellytyksin:

6.2.1.1 Polttoaineen ja ilman annostelujärjestelmän perusperiaatteen (esimerkiksi yksipisteruiskutus, kaasutin) on oltava sama.

6.2.1.2 Polttonestesäiliön muodon ja polttonestesäiliön ja polttoaineletkujen materiaalien on oltava samat. Testi tehdään tuoteperheen huonoimmalle tapaukselle letkunpituuden ja poikkipinnan osalta. Tyyppihyväksyntätesteistä vastaava tutkimuslaitos päättää, ovatko erilaiset haihtuneen ja nestemäisen polttoaineen erottimet hyväksyttävissä. Polttonestesäiliön tilavuuden toleranssi on ± 10 %. Säiliön paineventtiilin säädön on oltava sama.

6.2.1.3 Polttoainekaasun varastointimenetelmän on oltava sama, esimerkiksi loukun muoto ja tilavuus, väliaine, ilmanpuhdistin (jos sitä käytetään haihtumispäästöjen valvontaan) ym.

6.2.1.4 Kaasuttimen kohokammion tilavuuden toleranssi on 10 millilitraa.

6.2.1.5 Varastoidun polttoainekaasun poistumismenetelmän on oltava sama (esimerkiksi ilmavirta, poistumisaika tai poistumistilavuus ajosyklin aikana).

6.2.1.6 Polttoaineen syöttöjärjestelmän tiivistys- ja tuuletusmenetelmien on oltava samat.

6.2.2 Täydentäviä huomautuksia:

i) eri moottorikoot sallitaan;

ii) eri moottoritehot sallitaan;

iii) automaattiset ja käsivalintaiset vaihteistot sekä kaksi- ja nelipyörävedot sallitaan;

iv) eri korimallit sallitaan;

v) eri pyörä- ja rengaskoot sallitaan.

6.3 Pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyys (tyyppi V -testi)

6.3.1 Ajoneuvotyypille annettu hyväksyntä voidaan laajentaa koskemaan eri ajoneuvotyyppejä edellyttäen, että moottorin ja pakokaasunvalvontajärjestelmän yhdistelmä on samanlainen kuin jo hyväksytyssä ajoneuvossa. Tätä tarkoitusta varten ne ajoneuvotyypit, joiden jäljempänä esitetyt parametrit ovat samat tai vahvistettujen rajojen sisällä, katsotaan kuuluviksi samaan moottori-pakokaasunvalvontajärjestelmäyhdistelmään.

6.3.1.1 Moottori:

- sylinterien lukumäärä,

- iskutilavuus (± 15 %),

- sylinteriryhmän rakenne,

- venttiilien lukumäärä,

- polttoainejärjestelmä,

- jäähdytysjärjestelmän tyyppi,

- palamisprosessi.

6.3.1.2 Pakokaasunvalvontajärjestelmä:

- Katalysaattorit:

- katalyyttielementtien ja katalysaattorien lukumäärä,

- katalysaattorien koko ja muoto (tilavuus ± 10 %),

- katalyyttitoiminnan tyyppi (hapettava, kolmitie jne.),

- jalometallimäärä (sama tai suurempi),

- jalometallisuhde (± 15 %),

- korvaava aine (rakenne ja materiaali),

- hilatiheys,

- katalysaattori(e)n kotelon tyyppi,

- katalysaattorien sijainti (paikka ja etäisyys pakojärjestelmässä, joka ei aiheuta yli ± 50 K:n lämpötilavaihtelua katalysaattorien ilmansyöttöaukossa).

- Ilmansyöttö:

- käytössä vai ei

- tyyppi (sykähdysilma, ilmapumput jne.)

- Pakokaasujen takaisinkierrätys:

- käytössä vai ei.

6.3.1.3 Inertialuokka: Inertialuokka välittömästi yläpuolella ja mikä tahansa vastaava inertialuokka alapuolella.

6.3.1.4 Kestävyystesti voidaan suorittaa ajoneuvolla, jonka korimalli, vaihteisto (automaattinen tai käsivalintainen) ja pyörä- tai rengaskoko ovat erilaiset kuin tyyppihyväksyntäanomuksen kohteena olevassa ajoneuvotyypissä.

7 TUOTANNON VAATIMUSTENMUKAISUUS

7.1 Yleissääntönä tuotannon vaatimustenmukaisuus ajoneuvon pakokaasu- ja haihtumispäästörajojen osalta tarkastetaan liitteen IX mukaisen tyyppihyväksyntätodistuksen tietojen perusteella ja tarvittaessa tekemällä kaikki tai osa 5.2 kohdassa tarkoitetuista tyyppi I, II, III ja IV -testeistä.

7.1.1 Tyyppi I -testin vaatimusten täyttyminen tarkastetaan seuraavasti:

7.1.1.1 Ajoneuvo otetaan sarjatuotannosta ja sille suoritetaan 5.3.1 kohdassa määritelty testi. Huononemiskertoimia sovelletaan samalla tavalla. Kuitenkin 5.3.1.4 kohdassa esitetyt raja-arvot on korvattava seuraavasti:

>TAULUKON PAIKKA>

7.1.1.2 Jos tuotannosta otettu ajoneuvo ei täytä 7.1.1.1 kohdan vaatimuksia, valmistaja voi pyytää mittaukset suoritettaviksi tuotannosta otetulle ajoneuvoerälle, joka sisältää alunperin valitun ajoneuvon. Valmistaja määrittelee erän suuruuden n. Muille kuin alunperin valitulle ajoneuvolle suoritetaan yksi tyyppi I -testi. Alunperin testatusta ajoneuvosta otetaan huomioon kyseisellä ajoneuvolla tehdyn kolmen tyyppi I -testin tuloksen aritmeettinen keskiarvo. Satunnaiserästä saatujen tulosten aritmeettinen keskiarvo (x) ja vakiopoikkeama S(6) määritetään hiilimonoksidi-, yhdistettyjen hiilivety- ja typen oksidi- sekä hiukkaspäästöjen osalta. Tuotantomallien katsotaan täyttävän vaatimukset, jos seuraava ehto pätee:

x + k 7 S ≤ L

jossa:

L on 7.1.1.1 kohdassa vahvistettu raja-arvo,

k on n:n arvosta riippuvainen tilastollinen kerroin, joka saadaan seuraavasta taulukosta:

>TAULUKON PAIKKA>

jos n 20, k = >NUM>0,860/>DEN>√n

7.1.2 Tuotannosta otetulle ajoneuvolle tehtävässä tyyppi II tai III -testissä 5.3.2.2 ja 5.3.3.2 kohdassa esitettyjen edellytysten on täytyttävä.

7.1.3 Poiketen liitteessä III olevan 3.1.1 kohdan vaatimuksista, tuotannon vaatimustenmukaisuuden toteamisesta vastaava tutkimuslaitos saa valmistajan suostumuksella suorittaa tyyppi I, II, III ja IV -testit ajoneuvoilla, joilla on ajettu vähemmän kuin 3 000 km.

7.1.4 Kaikkien tuotettujen hyväksyttyä tyyppiä olevien ajoneuvojen keskimääräisten haihtumispäästöjen on oltava pienempiä kuin 5.3.4.2 kohdassa eritelty raja-arvo liitteen VI mukaisesti suoritetussa testissä.

7.1.5 Tuotantolinjan päässä tehtäviä rutiinitestejä varten hyväksynnän haltija voi osoittaa vaatimustenmukaisuuden ottamalla tarkastettavaksi ajoneuvoja, jotka täyttävät liitteessä VI olevan 7 kohdan vaatimukset.

8 SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSET

8.1 Tyyppihyväksyntää ja tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastamista varten käytetään testin I-osaa, kun kyseessä ovat:

- muut kuin M1-luokan ajoneuvot;

- M1-luokan ajoneuvot, jotka on tarkoitettu kuljettamaan enemmän kuin kuusi matkustajaa kuljettaja mukaan lukien, tai joiden suurin massa on suurempi kuin 2 500 kg;

- maastoautot, jotka määritellään direktiivin 70/156/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 87/403/ETY(7), liitteessä I.

Raja-arvot, jotka esitetään 5.3.1.4 (tyyppihyväksyntä) ja 7.1.1.1 (vaatimustenmukaisuuden tarkastaminen) kohdan taulukoissa, korvataan seuraavasti:

Ajoneuvon tyyppihyväksynnän osalta:

>TAULUKON PAIKKA>

Tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastamisen osalta:

>TAULUKON PAIKKA>

8.2 Seuraavia määräyksiä sovelletaan 31 päivään joulukuuta 1994 saakka ajoneuvoihin, jotka on ensimmäisen kerran laskettu liikkeelle ja tyyppihyväksytty ennen 1 päivää heinäkuuta 1993:

- direktiivin 70/220/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 88/436/ETY, liitteessä I olevassa 8.3 kohdassa esitetyt siirtymämääräykset (lukuun ottamatta 8.3.1.3 kohtaa);

- direktiivin 70/220/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 88/76/ETY, liitteen I määräykset, jotka koskevat muita kuin tämän liitteen 8.1 kohdassa tarkoitettuja M1-luokan ajoneuvoja, jotka on varustettu tilavuudeltaan yli 2 litran ottomoottoreilla;

- direktiivissä 70/220/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 89/458/ETY, moottorin tilavuudeltaan alle 1,4 litran ajoneuvoille vahvistetut määräykset.

Valmistajan pyynnöstä ajoneuvot voidaan tyyppihyväksyä näiden testausvaatimusten mukaisesti sen sijaan, että käytettäisiin direktiivin 70/220/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 91/441/ETY, liitteessä I olevassa 5.3.1, 5.3.5 ja 7.1.1 kohdassa tarkoitettuja testejä.

8.3 Päivämääriin 1 päivään heinäkuuta 1994 saakka tyyppihyväksyntää varten ja 31 päivään joulukuuta 1994 saakka ensimmäisen kerran liikkeelle laskemista varten, suoraruiskutteisilla dieselmoottoreilla varustettujen ajoneuvojen, lukuun ottamatta 8.1 kohdassa tarkoitettuja ajoneuvoja, yhdistetyn hiilivety- ja typen oksidipäästön massan ja hiukkaspäästön massan raja-arvot saadaan kertomalla 5.3.1.4 (tyyppihyväksyntä) ja 7.1.1.1 (vaatimustenmukaisuuden tarkastaminen) kohdan taulukkoarvot L2 ja L3 kertoimella 1,4.

(1) Direktiivin 70/156/ETY liitteessä I olevan 0.4 kohdan mukaisesti määriteltynä. (EYVL N:o L 42, 23.2.1970, s. 1)

(2) EYVL N:o L 197, 20.7.1983, s. 1

(3) EYVL N:o L 36, 9.2.1988, s. 33

(4) EYVL N:o L 96, 3.4.1985, s. 25

(5) Jos yksi kutakin epäpuhtautta tai yhdistelmää vastaavasta kolmesta tuloksesta ylittää 5.3.1.4 kohdassa vahvistetun raja-arvon enemmän kuin 10 %, koetta voidaan jatkaa kyseisellä ajoneuvolla 5.3.1.4.2 kohdan mukaisesti

(6) Vakiopoikkeama on S² = Ó>NUM>(x - x)²/>DEN>n - 1

jossa x on yksi saaduista n:stä erillisestä tuloksesta.

(7) EYVL N:o L 220, 8.8.1987, s. 44

LIITE II

TIETOJENANTOASIAKIRJA N:o...

>KAAVION ALKU>

Noudattaen ETY-tyyppihyväksyntää koskevan neuvoston direktiivin 70/156/ETY liitettä I sekä viitaten moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen estämiseksi toteutettaviin toimenpiteisiin

(Direktiivi 70/220/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 91/441/ETY)

Seuraavat tiedot on toimitettava tarvittaessa kolmena kappaleena ja sisällysluettelolla varustettuna. Piirustukset, jos niitä on, on toimitettava sopivassa mittakaavassa ja riittävän yksityiskohtaisina A4-kokoisina tai taitettuna A4-kokoon. Mikroprosessoriohjatuista toiminnoista on annettava keskeiset suoritusarvoja koskevat tiedot.

0 YLEISTÄ

0.1 Merkki (toiminimi):

0.2 Tyyppi ja kaupallinen kuvaus (mainitse kaikki vaihtoehdot):

0.3 Tyypin tunnistustapa, jos merkitty ajoneuvoon:

0.3.1 Edellä mainitun merkinnän sijainti:

0.4 Ajoneuvoluokka:

0.5 Valmistajan nimi ja osoite:

0.6 Valmistajan edustajan (jos sellainen on) nimi ja osoite:

1 AJONEUVON YLEISET RAKENTEELLISET OMINAISUUDET

1.1 Valokuvat tai piirustukset ajoneuvosta:

1.2 Vetävät akselit (lukumäärä, sijainti, kytkentä):

2 MASSA (kg) (viitatkaa piirustukseen tarvittaessa)

2.1 Ajoneuvon massa ajokunnossa korirakenne mukaan luettuna tai alustan paino ohjaamoineen, jos valmistaja ei asenna koria (sisältää jäähdytysnesteen, öljyt, polttoaineen, työkalut, varapyörän ja kuljettajan):

2.2 Valmistajan ilmoittama teknisesti sallittava enimmäismassa kuormattuna:

3 MOOTTORI

3.1 Valmistaja:

3.1.1 Valmistajan moottoritunnus (merkittynä moottoriin tai muuten tunnistettavissa):

3.2 Polttomoottori

3.2.1 Erityistietoja moottorista

3.2.1.1 Työtapa: kipinäsytytteinen/puristussytytteinen nelitahtinen/kaksitahtinen

3.2.1.2 Sylinterien lukumäärä, sijoitus ja sytytysjärjestys:

3.2.1.2.1 Sylinterin halkaisija: mm(3)

3.2.1.2.2 Iskun pituus: mm(3)

3.2.1.3 Moottorin tilavuus: cm3(4)

3.2.1.4 Volumetrinen puristussuhde (2)

3.2.1.5 Piirustukset palotilasta, männän päästä ja männänrenkaista

3.2.1.6 Joutokäyntinopeus (2)min-1

3.2.1.7 Hiilimonoksidin osuus pakokaasun tilavuudesta joutokäynnillä (2): %

valmistajan ilmoituksen mukaan.

3.2.1.8 Suurin nettoteho: kW kierrosnopeudella min-1 (direktiivin 80/1269/ETY liitteessä I ja sen myöhemmissä muutoksissa esitetyn menetelmän mukaan)

3.2.2 Polttoaine: dieselöljy/bensiini

3.2.3 Research-menetelmällä laskettu tutkimusoktaaniluku, lyijytön:

3.2.4 Polttoaineen syöttö

3.2.4.1 Kaasuttimella (kaasuttimilla): kyllä/ei (1)

3.2.4.1.1 Merkki (merkit):

3.2.4.1.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.4.1.3 Lukumäärä:

3.2.4.1.4 Säädöt(2):

3.2.4.1.4.1 Suuttimet:

3.2.4.1.4.2 Kuristukset:

3.2.4.1.4.3 Polttoainepinnan korkeus:

3.2.4.1.4.4 Uimurin massa:

(1) Tarpeeton viivataan yli.

(2) Luku on pyöristettävä lähimpään millimetrin kymmenesosaan.

(3) Ilmoittakaa toleranssi.

(4) Tämä arvo on laskettava käyttämällä ð= 3,1416 ja pyöristettävä lähimpään cm3:iin.

3.2.4.1.4.5 Neulaventtiili:

3.2.4.1.5 Kylmäkäynnistysjärjestelmä: käsikäyttöinen/automaattinen (1)

3.2.4.1.5.1 Toimintaperiaate (-periaatteet):

3.2.4.1.5.2 Toimintarajat/säädöt(1)(2):

3.2.4.2 Polttoaineen ruiskutuksella (vain puristussytytteiset):

3.2.4.2.1 Järjestelmän kuvaus: kyllä/ei(1)

3.2.4.2.2 Toimintaperiaate: (suoraruiskutus/esikammio/pyörrekammio) (1)

3.2.4.2.3 Ruiskutuspumppu

3.2.4.2.3.1 Merkki:

3.2.4.2.3.2 Tyyppi:

3.2.4.2.3.3 Suurin polttoainemäärä(1)(2): mm3/isku tai työkierto pumpun kierrosnopeudella min-1, tai vaihtoehtoisesti kaavio

3.2.4.2.3.4 Ruiskutuksen ajoitus(2):

3.2.4.2.3.5 Ruiskutusennakkokäyrä(2):

3.2.4.2.3.6 Kalibrointimenettely: testauspenkki/moottori(1)

3.2.4.2.4 Rajoitin

3.2.4.2.4.1 Tyyppi:

3.2.4.2.4.2 Syötön loppumispiste

3.2.4.2.4.2.1 Ryntäysnopeus kuormitettuna: min-1

3.2.4.2.4.2.2 Ryntäysnopeus ilman kuormaa: min-1

3.2.4.2.4.3 Joutokäyntinopeus: min-1

3.2.4.2.6 Suuttimet

3.2.4.2.6.1 Merkki (merkit):

3.2.4.2.6.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.4.2.6.3 Avautumispaine(2): kPa tai rajoitin(2)

3.2.4.2.7 Kylmäkäynnistysjärjestelmä

3.2.4.2.7.1 Merkki (merkit):

3.2.4.2.7.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.4.2.7.3 Kuvaus:

3.2.4.2.8 Käynnistysapulaite

3.2.4.2.8.1 Merkki (merkit):

(1) Tarpeeton viivataan yli

(2) Ilmoittakaa toleranssi

3.2.4.2.8.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.4.2.8.3 Järjestelmän kuvaus:

3.2.4.3 Polttoaineen ruiskutuksella (vain ottomoottorit): kyllä/ei(1)

3.2.4.3.1 Järjestelmän kuvaus:

3.2.4.3.2 Toimintaperiaate: imusarja [yksipiste/monipiste/suoraruiskutus/muu (selvitys)(1)]

ohjausyksikkö - tyyppi (tai N:o):

polttoaineensäädin - tyyppi:

ilmanvirtausanturi - tyyppi:

polttoaineenjakaja - tyyppi:

paineensäädin - tyyppi:

mikrokytkin - tyyppi:

joutokäynnin säätöruuvi - tyyppi:

kaasuttimen kotelo - tyyppi:

veden lämpötilan anturi - tyyppi:

ilman lämpötilan anturi - tyyppi:

Sähkömagneettisten häiriöiden vaimennin.

Kuvaus tai piirustus.

Tiedot annettava, jos kyseessä on jatkuvaruiskutteinen järjestelmä; muista järjestelmistä vastaavat tiedot.

3.2.4.3.3 Merkki (merkit):

3.2.4.3.4 Tyyppi (tyypit):

3.2.4.3.5 Suutin (suuttimet): avautumispaine(2): kPa tai kaavio(2):

3.2.4.3.6 Ruiskutuksen ajoitus:

3.2.4.3.7 Kylmäkäynnistysjärjestelmä

3.2.4.3.7.1 Toimintaperiaate (toimintaperiaatteet)(1)(2):

3.2.4.3.7.2 Toimintarajat/säädöt:

3.2.4.4 Siirtopumppu

3.2.4.4.1 Paine(2):....... kPa tai kaavio(2):

3.2.5 Sytytys

3.2.5.1 Merkki (merkit):

3.2.5.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.5.3 Toimintaperiaate:

3.2.5.4 Sytytysennakkokäyrä(2):

3.2.5.5 Staattinen sytytyksen ajoitus(2):...... ennen yläkuolokohtaa

3.2.5.6 Katkojan kärkiväli(2):...... mm

3.2.5.7 Kosketuskulma(2):......

3.2.5.8 Sytytystulpat

3.2.5.8.1 Merkki:

(1) Tarpeeton viivataan yli

(2) Ilmoittakaa toleranssi

3.2.5.8.2 Tyyppi:

3.2.5.8.3 Sytytystulpan kärkiväli:...... mm

3.2.5.9 Sytytyspuola

3.2.5.9.1 Merkki:

3.2.5.9.2 Tyyppi:

3.2.5.10 Sytytyskondensaattori

3.2.5.10.1 Merkki:

3.2.5.10.2 Tyyppi:

3.2.6 Jäähdytysjärjestelmä (neste/ilma)(1)

3.2.7 Imujärjestelmä

3.2.7.1 Ahdin: kyllä/ei(1)

3.2.7.1.1 Merkki (merkit):

3.2.7.1.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.7.1.3 Järjestelmän kuvaus (enimmäisahtopaine: kPa, ohivirtausläppä, jos sellainen on)

3.2.7.2 Ahtoilman jäähdytin: kyllä/ei(1)

3.2.7.3 Imuputkien ja niiden varusteiden kuvaus ja piirustukset (tasaussäiliö, lämmitin, lisäilmanotot jne.)

3.2.7.3.1 Imusarjan kuvaus (mukaan luettuna piirustukset tai valokuvat):

3.2.7.3.2 Ilmansuodatin, piirustukset:........., tai

3.2.7.3.2.1 Merkki (merkit):

3.2.7.3.2.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.7.3.3 Imuäänen vaimennin, piirustukset:........., tai

3.2.7.3.3.1 Merkki (merkit):

3.2.7.3.3.2 Tyyppi (tyypit):

3.2.8 Pakojärjestelmä

3.2.8.1 Pakojärjestelmän kuvaus tai piirustukset:

3.2.9 Venttiilien ajoitus tai vastaavat tiedot

3.2.9.1 Venttiilien suurin nousu, avautumis- ja sulkeutumiskulmat tai muun kaasunvaihtojärjestelmän ajoituksen yksityiskohdat yläkuolokohtiin nähden:

3.2.9.2 Vertailu- tai säätöarvot(1):

3.2.10 Käytetty voiteluaine

(1) Tarpeeton viivataan yli

3.2.10.1 Merkki:

3.2.10.2 Tyyppi:

3.2.11 Ilman pilaantumista estävät toimenpiteet

3.2.11.1 Kampikammiokaasujen kierrätyslaite (kuvaus ja piirustukset):

3.2.11.2 Muut pakokaasunpuhdistuslaitteet (jos on, eikä käsitelty toisen otsikon alla):

3.2.11.2.1 Katalysaattori: kyllä/ei (1):

3.2.11.2.1.1 Katalysaattoreiden ja katalyyttielementtien lukumäärä:

3.2.11.2.1.2 Katalysaattorin mitat ja muoto (tilavuus jne.):

3.2.11.2.1.3 Katalyyttitoiminnan tyyppi:

3.2.11.2.1.4 Jalometallien kokonaismäärä:

3.2.11.2.1.5 Suhteellinen pitoisuus:

3.2.11.2.1.6 Korvaava aine (rakenne ja materiaali):

3.2.11.2.1.7 Hilatiheys:

3.2.11.2.1.8 Katalysaattorin (katalysaattorien) kotelon tyyppi:

3.2.11.2.1.9 Katalysaattorin (katalysaattorien) sijainti (paikat ja vertailuetäisyydet pakojärjestelmässä):

3.2.11.2.1.10 Hapetusanturi: tyyppi

3.2.11.2.1.10.1 Hapetusanturin sijainti:

3.2.11.2.1.10.2 Hapetusanturin valvontaväli:

3.2.11.2.2 Ilmansyöttö: kyllä/ei (1)

3.2.11.2.2.1 Tyyppi (sykähdysilma, ilmapumppu jne.):

3.2.11.2.3 Pakokaasun takaisinkierrätys: kyllä/ei (1)

3.2.11.2.3.1 Ominaisuudet (virtaus jne.):

3.2.11.2.4 Haihtumispäästöjen valvontajärjestelmät:

Täydellinen ja yksityiskohtainen kuvaus laitteista ja niiden toimintatila:

Piirustus haihtumispäästöjen valvontajärjestelmästä

Piirustus hiilidioksidikanisterista

Piirustus polttonestesäiliöstä ja maininta tilavuudesta ja materiaalista

3.2.11.2.5 Hiukkasloukku: kyllä/ei (1)

3.2.11.2.5.1 Hiukkasloukun mitat ja muoto (tilavuus)

3.2.11.2.5.2 Hiukkasloukun tyyppi ja rakenne

(1) Tarpeeton viivataan yli

3.2.11.2.5.3 Hiukkasloukun sijainti (vertailuetäisyydet pakojärjestelmässä)

3.2.11.2.5.4 Talteenottojärjestelmä/menetelmä, kuvaus ja piirustus

3.2.11.2.6 Muut järjestelmät (kuvaus ja toimintaperiaate):

4 VOIMANSIIRTO

4.1 Kytkin (tyyppi):

4.1.1 Suurin vääntömomentin muuntosuhde:

4.2 Vaihteisto:

4.2.1 Tyyppi:

4.2.2 Sijainti moottoriin nähden:

4.2.3 Ohjausmenetelmä:

4.3 Välityssuhteet

Vaihde Vaihteen välityssuhde Vetopyörästön

välityssuhde Kokonaisvälityssuhde

Suurin välitys (*)

1

2

3

Muut

Pienin välitys (*)

Peruutus

(*) Portaaton vaihteisto

5 JOUSITUS

5.1 Renkaat ja pyörät vakioasennuksena

5.1.1 Renkaiden jako akseleille ja sallitut rengasyhdistelmät:

5.1.2 Rengaskoot:

5.1.3 Vierintämatkan ylä- ja alarajat:

5.1.4 Valmistajan suosittelema(t) rengaspaine(et):..... kPa

6 KORI

6.1 Istuinten lukumäärä:>KAAVION LOOPU>

LIITE III

TYYPPI I -TESTI (Keskimääräisten pakokaasupäästöjen tarkastus kylmäkäynnistyksen jälkeen)

1 JOHDANTO

Tässä liitteessä kuvataan menettely liitteessä I olevassa 5.3.1 kohdassa määritellylle tyyppi I -testille.

2 TOIMINTASYKLI ALUSTADYNAMOMETRILLÄ

2.1 Syklin kuvaus

Toimintasykli alustadynamometrillä kuvataan tämän liitteen lisäyksessä 1.

2.2 Syklin ajamisen yleiset ehdot

Syklin ajoa on tarvittaessa kokeiltava ennakolta, jotta voidaan selvittää kaasu- ja jarrupolkimien käyttö siten, että saavutetaan sykli, joka pysyy teoreettisen syklin toleranssialueen sisällä.

2.3 Vaihteiston käyttö

2.3.1 Jos ykkösvaihteella saavutettava suurin nopeus on pienempi kuin 15 km/h, käytetään kaupunkiajosyklin perusosissa (osa 1) kakkos-, kolmos- ja nelosvaihteita ja taajama-alueen ulkopuolisessa ajosyklissä (osa 2) kakkos-, kolmos-, nelos- ja viitosvaihteita. Vastaavia vaihteita voidaan käyttää myös silloin, kun ajo-ohjeet suosittelevat liikkeellelähtöä tasamaalta kakkosvaihteella tai kun ykkösvaihde on tarkoitettu käytettäväksi vain maastoajoon, ryömintään tai hinaukseen.

Ajoneuvoille, joiden moottorin teho on enintään 30 kW ja joiden suurin nopeus ei ylitä 130 km/h, taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin (osa 2) suurin nopeus rajoitetaan 90 km/h 1 päivään heinäkuuta 1994 saakka. Tämän päivämäärän jälkeen ajoneuvoja, jotka eivät saavuta toimintasyklissä vaadittua kiihtyvyyttä ja suurimpia nopeusarvoja, on ajettava kaasupoljin täysin alaspainettuna, jotta vaadittu ajosykli saavutetaan uudelleen. Poikkeukset toimintasyklistä on merkittävä testausselosteeseen.

2.3.2 Puoliautomaattisella vaihteistolla varustetut ajoneuvot testataan käyttämällä tavanomaisesti ajossa käytettäviä vaihteita ja käyttämällä vaihteita valmistajan ohjeiden mukaisesti.

2.3.3 Automaattivaihteistolla varustetut ajoneuvot testataan suurin ajovaihde (drive) kytkettynä. Kaasupoljinta on käytettävä siten, että saavutetaan mahdollisimman tasainen kiihtyvyys, jolloin vaihteet kytkeytyvät tavanomaisessa järjestyksessä. Tämän liitteen lisäyksessä 1 esitettyjä vaihtamiskohtia ei sovelleta; kiihdytyksen on jatkuttava koko sen suoraviivaisen ajanjakson ajan, jota kuvaa suora viiva, joka yhdistää jokaisen joutokäyntijakson lopun seuraavaan tasaisen nopeusjakson alkuun. Jäljempänä 2.4 kohdassa esitettyjä toleransseja sovelletaan.

2.3.4 Ajoneuvot, jotka on varustettu kuljettajan kytkemällä ylivaihteella, testataan kaupunkiajosyklissä (osa 1) ylivaihde irtikytkettynä ja taajama-alueen ulkopuolisessa ajosyklissä (osa 2) ylivaihde kytkettynä.

2.4 Toleranssit

2.4.1 Mitatun ja teoreettisen nopeuden eroksi sallitaan ± 2 km/h kiihdytyksen ja tasaisen nopeuden aikana sekä hidastuksen aikana ajoneuvon jarruja käytettäessä. Jos ajoneuvo hidastuu nopeammin ilman jarrujen käyttöä, sovelletaan vain 6.5.3 kohdan vaatimuksia. Tätä suuremmat nopeustoleranssit sallitaan vaiheen vaihtojen aikana edellyttäen, että toleransseja ei ylitetä yli 0,5 sekunniksi missään tilanteessa.

2.4.2 Aikatoleranssit ovat ± 1 sekunti. Toleransseja sovelletaan kaupunkiajosyklissä (osa 1) kunkin vaihtamishetken(1) alussa ja lopussa ja taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin (osa 2) toiminnoissa N:o 3, 5 ja 7.

2.4.3 Nopeus- ja aikatoleranssit yhdistetään tämän liitteen lisäyksessä 1 esitetyllä tavalla.

3 AJONEUVO JA POLTTOAINE

3.1 Testiajoneuvo

3.1.1 Ajoneuvon on oltava hyvässä mekaanisessa kunnossa. Sen on oltava sisäänajettu ja sillä on oltava ajettu vähintään 3 000 km ennen testiä.

3.1.2 Pakojärjestelmässä ei saa olla vuotoja, jotka vähentäisivät kerättävää kaasumäärää, jonka on oltava sama kuin moottorista lähtevä kaasumäärä.

3.1.3 Imujärjestelmän tiiviys voidaan tarkastaa, jotta varmistetaan, ettei polttoaine-ilmaseokseen pääse vahingossa lisäilmaa.

3.1.4 Moottorin ja ajoneuvon hallintalaitteiden säätöjen on oltava valmistajan määräysten mukaiset. Tätä vaatimusta sovelletaan erityisesti joutokäynnin säätöihin (kierrosnopeus ja pakokaasujen hiilimonoksidipitoisuus), kylmäkäynnistyslaitteen säätöihin ja pakokaasupäästöjen valvontajärjestelmään.

3.1.5 Testattava ajoneuvo tai vastaava ajoneuvo on tarvittaessa varustettava laitteella, jolla voidaan mitata alustadynamometrin säätämisessä tarvittavat ominaisparametrit 4.1.1 kohdan määräysten mukaisesti.

3.1.6 Tutkimuslaitos voi varmistaa, että ajoneuvon teho vastaa valmistajan ilmoittamaa, että sitä voi käyttää tavanomaiseen ajoon ja erityisesti, että se käynnistyy sekä kylmänä että kuumana.

3.2 Polttoaine

Testissä on käytettävä liitteessä VIII määriteltyä sopivaa vertailupolttoainetta.

4 TESTIVARUSTUS

4.1 Alustadynamometri

4.1.1 Dynamometrin on kyettävä simuloimaan ajovastuksia yhdellä seuraavista luokituksista:

- dynamometri kiinteällä kuormituskäyrällä; dynamometri, jonka fyysiset ominaisuudet antavat kiinteän kuormituskäyrän muodon;

- dynamometri säädettävällä kuormituskäyrällä; dynamometri, jossa vähintään kahta ajovastusparametriä voidaan säätää kuormituskäyrän muodon muuttamiseksi.

4.1.2 Dynamometrin säätö ei saa muuttua ajan kuluessa. Se ei saa aiheuttaa tärinää, joka voitaisiin havaita ajoneuvossa ja joka voisi heikentää ajoneuvon tavanomaisia toimintoja.

4.1.3 Sen on oltava varustettu inertian ja kuorman simuloinnilla. Kaksirullaisen dynamometrin osalta nämä simuloinnit kytketään eturullaan.

4.1.4 Tarkkuus

4.1.4.1 Kuorma on kyettävä mittaamaan ja lukemaan ± 5 % tarkkuudella.

4.1.4.2 Jos dynamometrissä on kiinteä kuormituskäyrä, on kuorman säädön tarkkuuden oltava 80 km/h nopeudella ± 5 %. Jos dynamometrissä on säädettävä kuormituskäyrä, on dynamometrin sovittamistarkkuuden ajovastuksiin oltava 5 % nopeuksilla 100, 80, 60 ja 40 km/h ja 10 % nopeudella 20 km/h. Sen alapuolella dynamometrin absorption on oltava positiivinen.

4.1.4.3 Pyörivien osien kokonaisinertian (tarvittaessa mukaan lukien simuloitu inertia) on oltava tunnettu ja ± 20 kg:n sisällä testin inertialuokasta.

4.1.4.4 Ajoneuvon nopeus on mitattava rullan pyörimisnopeutena (kaksirullaisella dynamometrillä eturullasta). Nopeuden mittaustarkkuuden on oltava ± 1 km/h yli 10 km/h:n nopeuksilla.

4.1.5 Kuorman ja inertian asetus

4.1.5.1 Dynamometri kiinteällä kuormituskäyrällä: kuorman simulointi on säädettävä absorboimaan vetopyöräteho 80 km/h tasaisella nopeudella ja absorboitu teho nopeudella 50 km/h on merkittävä muistiin. Keinot, joilla tämä kuorma määritetään ja säädetään, esitetään lisäyksessä 3.

4.1.5.2 Dynamometri säädettävällä kuormituskäyrällä: kuorman simulointi on säädettävä absorboimaan vetopyöräteho 100, 80, 60, 40 ja 20 km/h tasaisilla nopeuksilla. Keinot, joilla nämä kuormat määritetään ja säädetään, esitetään lisäyksessä 3.

4.1.5.3 Inertia

Dynamometrit, joissa on sähköinen inertian simulointi, on osoitettava yhtäpitäviksi mekaanisten hitauden inertiajärjestelmien kanssa. Tapa, jolla yhtäpitävyys todetaan, esitetään lisäyksessä 4.

4.2 Pakokaasun näytteenottojärjestelmä

4.2.1 Pakokaasun näytteenottojärjestelmän on kyettävä mittaamaan epäpuhtauksien todelliset määrät mitattavista pakokaasuista. Mittaukseen käytetään vakiotilavuuskerääjäjärjestelmää (CVS). Se edellyttää, että ajoneuvon pakokaasua jatkuvasti laimennetaan ulkoilmalla valvotuissa olosuhteissa. Vakiotilavuuskerääjämenetelmällä mitattaessa on täytettävä kaksi edellytystä: pakokaasujen ja laimennusilmaseoksen kokonaistilavuus on mitattava, ja analysointia varten kerätään jatkuvasti suhteellinen näyte tilavuudesta.

Epäpuhtauksien päästömäärät määritetään näytteiden pitoisuuksista, jotka korjataan ulkoilman epäpuhtauspitoisuudella ja testijakson kokonaisvirtauksella.

Hiukkaspäästöjen taso määritetään käyttämällä sopivia suodattimia, joilla kerätään hiukkaset virtauksen suhteellisesta osuudesta testin ajan ja saatu hiukkasmäärä punnitaan 4.3.2 kohdan mukaisesti.

4.2.2 Virtauksen järjestelmän läpi on oltava riittävä, jotta veden kondensoituminen estetään kaikissa testin aikana mahdollisissa olosuhteissa, kuten lisäyksessä 5 määritellään.

4.2.3 Kuvassa III/4.2.3 esitetään yleisjärjestelmän kaavio. Lisäyksessä 5 esitetään kolme esimerkkiä vakiotilavuuskerääjäjärjestelmistä, jotka täyttävät tässä liitteessä vahvistetut vaatimukset.

4.2.4 Kaasun ja ilman seoksen on oltava homogeenista keräysputken pisteessä S2.

4.2.5 Putken on otettava edustava näyte laimennetusta pakokaasuista.

4.2.6 Järjestelmässä ei saa olla kaasuvuotoja. Rakenteen ja materiaalien on oltava sellaiset, ettei järjestelmä vaikuta laimennetun pakokaasun epäpuhtauspitoisuuksiin. Jos yksikin osa (lämmönvaihdin, puhallin jne.) voi muuttaa jonkin kaasumaisen epäpuhtauden pitoisuutta laimennetussa kaasussa, on kyseisen epäpuhtauden näytteenotto suoritettava ennen tätä osaa, jos ongelmaa ei voida korjata.

4.2.7 Jos testattava ajoneuvo on varustettu useampihaaraisella pakoputkella, liitäntäputket on liitettävä mahdollisimman lähellä ajoneuvoa.

4.2.8 Staattisen paineen vaihtelut ajoneuvon pakoputkessa (pakoputkissa) eivät saa poiketa enempää kuin ± 1,25 kPa niistä staattisen paineen vaihteluista, jotka on mitattu dynamometrin ajosyklin aikana ilman liitäntää pakoputkeen (pakoputkiin). Näytteenottojärjestelmiä, joilla voidaan ylläpitää staattisen paineen toleranssi ± 0,25 kPa, on käytettävä, jos valmistajan kirjallinen pyyntö hyväksynnän antavalle viranomaiselle selvittää kapeamman toleranssin tarpeen. Vastapaine on mitattava pakoputkesta mahdollisimman läheltä sen päätä tai jatkeesta, jonka halkaisija on sama.

4.2.9 Pakokaasujen ohjaamiseen käytettävien venttiilien on oltava nopeasäätöistä ja nopeatoimista tyyppiä.

4.2.10 Kaasunäytteet kerätään riittävän suuriin näytepusseihin. Pussien on oltava materiaalia, joka ei muuta kaasumaista epäpuhtautta yli ± 2 % 20 minuutin varastoinnin jälkeen.

4.3 Analysointilaitteisto

4.3.1 Vaatimukset

4.3.1.1 Kaasumaiset epäpuhtaudet on analysoitava seuraavilla laitteilla:

- hiilimonoksidin (CO) ja hiilidioksidin (CO2) analysointi: hiilimonoksidi- ja hiilidioksidianalysaattorin on oltava ei-dispersoivaa infrapuna-absorptiotyyppiä (NDIR),

- hiilivetyjen (HC) analysointi - ottomoottorit: hiilivetyanalysaattorin on oltava liekki-ionisaatiotyyppiä (FID) kalibroituna propaanikaasulla, joka ilmaistaan hiiliatomiekvivalenttina (C1),

- hiilivetyjen (HC) analysointi - dieselmoottorit: hiilivetyanalysaattorin on oltava liekki-ionisaatiotyyppiä (FID), joka on varustettu ilmaisimella, venttiileillä, putkistolla jne., jotka lämmitetään 463 K (190 °C) ± 10 K lämpötilaan (HFID). Se kalibroidaan propaanikaasulla, joka ilmaistaan hiiliatomiekvivalenttina (C1).

Kuva III/4.2.3

>KAAVION ALKU>

Pakokaasun näytteenottojärjestelmän kaavio

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

- typen oksidien (NOx) analysointi: typen oksidien analysaattorin on oltava joko kemiluminesenssityyppiä (CLA) tai ei-dispersoivaa ultraviolettiresonanssiabsorptiotyyppiä (NDUVR), molemmat varustettuna NOx NO-muuntimella.

Hiukkaset:

Kerättyjen hiukkasten massan määritys. Hiukkaset kerätään molemmilla kerroilla kahdella sarjaan asennetulla suodattimella näytekaasuvirrasta. Kullakin suodatinparilla kerätty hiukkasmäärä on oltava seuraavan kaavan mukainen:

M = >NUM>Vmix 7 m/>DEN>Vep 7 d tai m = M 7 d 7 >NUM>Vep/>DEN>Vmix

>TAULUKON PAIKKA>

Hiukkasten näytemäärä (>NUM>Vep/>DEN>Vmix) säädetään siten, että kun M = Mlimit, 1 ≤ m ≤ 5 mg (käytettäessä halkaisijaltaan 47 mm:n suodattimia).

Suodatinpinnan on koostuttava materiaalista, joka on vettä hylkivää ja reagoimatonta pakokaasun osien suhteen (fluoridihiilipäällysteiset lasikuitusuodattimet tai vastaavat).

4.3.1.2 Tarkkuus

Analysaattorien on oltava mittausalueeltaan sellaisia, että saavutetaan vaadittu tarkkuus pakokaasunäytteen epäpuhtauksien pitoisuuksien mittaamisessa.

Mittausvirhe ei saa olla suurempi kuin ± 3 %, kun kalibrointikaasujen todellista arvoa ei oteta huomioon. Alle 100 ppm:n pitoisuuksilla mittausvirhe ei saa olla suurempi kuin ± 3 ppm. Ulkoilmanäyte on mitattava samalla analysaattorilla ja mittausalueella kuin vastaava laimennettu pakokaasunäyte.

Kerättyjen hiukkasten mittaustarkkuuden on oltava taattu yksi mikrogramma.

Kaikkien suodattimien painon määritykseen käytettävän mikrogrammavaa'an on oltava tarkkuudeltaan (normaalipoikkeama) ja luettavuudeltaan yksi mikrogramma.

4.3.1.3 Kylmäloukku

Mitään kaasunkuivauslaitetta ei saa käyttää ennen analysaattoreita, ellei ole osoitettu, ettei sillä ole vaikutusta kaasuvirran epäpuhtauspitoisuuteen.

4.3.2 Erityiset vaatimukset dieselmoottoreille

Jatkuvaan HC-analysointiin liekki-ionisaatiotunnistimella (HFID) on käytettävä lämmitettyä näytteenottolinjaa sekä tallenninta (R). Mitattujen hiilivetyjen keskimääräinen pitoisuus määritellään integroimalla. Testin ajan lämmitetyn näytteenottolinjan lämpötila on pidettävä 463 K (190 °C) ± 10 K suuruisena. Lämmitetty näytteenottolinja on varustettava lämmitetyllä suodattimella (Fh), joka poistaa ≥ 0,3 mikrometrin hiukkaset 99-prosenttisesti, poistamaan kaikki kiinteät hiukkaset analysointiin tarvittavasta jatkuvasta kaasuvirrasta. Näytteenottojärjestelmän vasteaika (putkesta analysaattorin sisäänmenoon) ei saa olla yli neljä sekuntia.

HFID-laitetta on käytettävä vakiovirtausjärjestelmällä (lämmönvaihdin), jotta saadaan edustava näyte, jollei tehdä kompensointia muuttuville CFV- tai CFO-virtauksille.

Hiukkasten keräysyksikön on käsitettävä laimennustunneli, keräysputki, suodatinyksikkö, osavirtauspumpu, virtausmäärän säädin ja mittausyksikkö. Hiukkasnäytteenoton osavirtaus imetään kahden sarjaan asennetun suodattimen läpi. Testikaasuvirtauksen hiukkasten keräysputki on asennettava laimennuskanavaan siten, että edustava näytekaasuvirtaus voidaan ottaa homogeenisesta ilman ja pakokaasun seoksesta ja että ilman ja pakokaasun seoksen lämpötila ei ylitä 325 K (52 °C) näytteenottopisteessä. Kaasuvirran lämpötila virtausmittarissa ei saa vaihdella yli ± 3 K eikä virtausmäärän massa yli ± 5 %. Jos tilavuusvirta muuttuu liiaksi suodattimien ylikuormittumisen takia, testi on pysäytettävä. Kun testi uusitaan, on virtausmäärää vähennettävä tai käytettävä suurempaa suodatinta. Suodattimet on poistettava kammiosta aikaisintaan tuntia ennen testin alkua.

Tarvittavat hiukkassuodattimet on vakautettava (lämpötilan ja kosteuden suhteen) avoimessa astiassa, pölyltä suojattuna, vähintään 8 ja enintään 56 tuntia ennen testiä ilmastoidussa kammiossa. Vakauttamisen jälkeen puhtaat suodattimet punnitaan ja varastoidaan, kunnes ne käytetään.

Jos suodattimia ei käytetä tunnin kuluessa niiden poistamisesta punnitusastiasta, ne on punnittava uudelleen.

Yhden tunnin raja voidaan korvata kahdeksan tunnin rajalla, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

- stabiloitunut suodatin asetetaan ja pidetään tiivistetyssä suodattimen pitimessä, jonka päädyt ovat tulpatut, tai

- stabiloitunut suodatin asetetaan tiivistettyyn suodattimen pitimeen, joka sitten välittömästi asennetaan näytelinjaan, jonka läpi ei ole virtausta.

4.3.3 Kalibrointi

Kukin analysaattori on kalibroitava niin usein kuin on tarpeellista ja joka tapauksessa tyyppihyväksyntätestiä edeltävänä kuukautena, ja vähintään kuuden kuukauden välein tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastamiseksi. Käytettävä kalibrointimenetelmä esitetään lisäyksessä 6 olevassa 4.3.1 kohdassa tarkoitettujen analysaattorien osalta.

4.4 Tilavuusmittaus

4.4.1 Vakiotilavuuskerääjään otetun laimennetun pakokaasun kokonaistilavuuden mittausmenetelmän on oltava sellainen, että mittaustarkkuus on ± 2 %.

4.4.2 Vakiotilavuuskerääjän kalibrointi

Vakiotilavuuskerääjäjärjestelmän tilavuuden mittauslaite on kalibroitava menetelmällä, jolla saavutetaan vaadittu tarkkuus, ja riittävän usein tämän tarkkuuden ylläpitämiseksi.

Lisäyksessä 6 annetaan esimerkki kalibrointimenettelystä, joka antaa vaaditun tarkkuuden. Menetelmässä hyödynnetään dynaamista virtausmittauslaitetta, joka on dynaaminen ja soveltuu vakiotilavuuskerääjätestissä esiintyvälle suurelle virtausmäärälle. Laitteen tarkkuuden on oltava taattu hyväksytyn kansallisen tai kansainvälisen standardin mukaisesti.

4.5 Kaasut

4.5.1 Puhtaat kaasut

Seuraavat puhtaat kaasut on tarvittaessa oltava käytettävissä kalibrointia ja käyttöä varten:

- puhdistettu typpi (puhtaus ≤ 1 ppm C, ≤ 1 ppm CO, ≤ 400 ppm CO2 ja ≤ 0,1 ppm NO),

- puhdistettu synteettinen ilma (puhtaus ≤ 1 ppm C, ≤ 1 ppm CO, ≤ 400 ppm CO2 ja ≤ 0,1 ppm NO), happipitoisuus 18 - 21 tilavuusprosenttia,

- puhdistettu happi (puhtaus ≤ 99,5 tilavuusprosenttia O2),

- puhdistettu vety (ja vetyä sisältävä seos) (puhtaus ≤ 1 ppm C, ≤ 400 ppm CO2).

4.5.2 Kalibrointikaasut

Käytettävissä on oltava kaasuja, joilla on seuraavat kemialliset koostumukset: seokset:

- C3H8 ja puhdistettu synteettinen ilma (ks. 4.5.1 kohta),

- CO ja puhdistettu typpi,

- CO2 ja puhdistettu typpi,

- NO ja puhdistettu typpi.

(Tämän kalibrointikaasun NO2-määrä ei saa ylittää 5 % NO-pitoisuudesta.)

Kalibrointikaasun todellisen pitoisuuden on oltava ± 2 prosentin sisällä ilmoitetusta arvosta.

Lisäyksessä 6 eritellyt pitoisuudet voidaan myös saada aikaan kaasunjakajalla, laimentaen puhdistetulla N2:lla tai puhdistetulla synteettisellä ilmalla. Sekoituslaitteen tarkkuuden on oltava sellainen, että laimennettujen kalibrointikaasujen pitoisuudet voidaan määrittää ± 2 %:n tarkkuudella.

4.6 Lisälaitteet

4.6.1 Lämpötilat

Lisäyksessä 8 esitetyt lämpötilat on mitattava ± 1,5 K:n tarkkuudella.

4.6.2 Paine

Ulkoilman paine on pystyttävä mittaamaan ± 0,1 kPa:n tarkkuudella.

4.6.3 Absoluuttinen kosteus

Absoluuttinen kosteus (H) on pystyttävä mittaamaan ± 5 %:n tarkkuudella.

4.7 Pakokaasun näytteenottojärjestelmä on tarkastettava lisäyksessä 7 olevassa 3 jaksossa esitetyllä menetelmällä. Tuodun ja mitatun kaasumäärän suurin sallittu poikkeama on 5 %.

5 TESTIN VALMISTELU

5.1 Inertiasimulaattorien säätö ajoneuvon hitautta vastaavaksi

Inertiasimulaattoria käytetään, jotta pyörivien massojen kokonaisinertia saadaan suhteessa vertailumassaan seuraavissa rajoissa:

>TAULUKON PAIKKA>

5.2 Dynamometrin säätö

Kuorma säädetään 4.1.4 kohdassa esitettyjen menetelmien mukaisesti. Käytetty menetelmä ja saadut arvot (ekvivalentti-inertialle ominainen säätöparametri) on tallennettava testausselosteeseen.

5.3 Auton esivakauttaminen

5.3.1 Dieselmoottorilla varustetulla ajoneuvolla on hiukkaspäästöjen mittausta varten ajettava tämän liitteen lisäyksessä 1 esitettyä osan II sykliä vähintään 6 ja enintään 36 tuntia ennen testausta. On ajettava kolme peräkkäistä sykliä. Dynamometrin asetus osoitetaan 5.1 ja 5.2 kohdassa.

Tämän dieselmoottorin esivakauttamisen jälkeen ja ennen testausta on diesel- ja ottomoottorilla varustettuja ajoneuvoja säilytettävä huoneessa, jonka lämpötila pysyy suhteellisen vakiona välillä 293 303 K (20 - 30 °C). Tätä vakauttamista on suoritettava ainakin kuusi tuntia ja jatkettava, kunnes mahdolliset moottoriöljyn ja jäähdytysnesteen lämpötilat ovat ± 2 K huoneen lämpötilasta.

Jos valmistaja niin pyytää, testi on suoritettava 30 tunnin kuluessa siitä, kun ajoneuvoa on ajettu sen tavanomaisessa lämpötilassa.

5.3.2 Rengaspaineiden on oltava valmistajan ilmoittamat ja niitä on käytettävä tiellä suoritettavassa esitestissä jarrun säätämiseksi. Rengaspaineita voidaan nostaa enintään 50 % valmistajan suositelmasta käytettäessä kaksirullaista dynamometriä. Käytetty rengaspaine on kirjattava testausselosteeseen.

6 MENETTELY DYNAMOMETRILLÄ

6.1 Erityiset vaatimukset syklin aikana

6.1.1 Testin aikana testihuoneen lämpötilan on oltava 293 303 K (20 30 °C). Testihuoneen ilman tai moottorin imuilman absoluuttisen kosteuden (H) on oltava seuraavanlainen:

5,5 ≤ H ≤ 12,2 g H2O/kg kuivaa ilmaa

6.1.2 Ajoneuvon on testin aikana oltava suunnilleen vaakatasossa, jotta polttoaineen jakelussa ei ilmenisi mitään tavanomaisesta poikkeavaa.

6.1.3 Testi on suoritettava konepelti ylhäällä, jollei se ole teknisesti mahdotonta. Jäähdyttimeen vaikuttavaa (vesijäähdytys) tai ilmanottoon vaikuttavaa (ilmajäähdytys) lisätuuletinta voidaan käyttää tarvittaessa moottorin lämpötilan pitämiseksi tavanomaisena.

6.1.4 Testin aikana ajonopeus tallennetaan, jotta ajettujen syklien oikeellisuus voidaan todeta.

6.2 Moottorin käynnistäminen

6.2.1 Moottori on käynnistettävä tarkoitukseen varatuilla laitteilla valmistajan ohjeiden mukaisesti siten kuin ne esiintyvät ajoneuvon käyttäjän käsikirjassa.

6.2.2 Moottori on pidettävä joutokäynnillä 40 sekunnin ajan. Ensimmäisen syklin on alettava edellä mainitun 40 sekunnin joutokäyntijakson loputtua.

6.3 Joutokäynti

6.3.1 Käsivalintainen tai puoliautomaattinen vaihteisto

6.3.1.1 Joutokäyntijaksojen ajan kytkimen on oltava päällä ja vaihteen vapaalla.

6.3.1.2 Jotta kiihdytykset voidaan suorittaa tavanomaisen syklin mukaisesti, vaihde on siirrettävä ykköselle, kytkimen ollessa irti, viisi sekuntia ennen joutokäyntijaksoa seuraavaa kiihdytystä kaupunkiajosyklin perusosassa (osa 1).

6.3.1.3 Kaupunkiajosyklin (osa 1) perusosan alussa oleva ensimmäinen joutokäyntijakso koostuu kuudesta sekunnista joutokäyntiä vaihde vapaalla kytkin kiinni ja viidestä sekunnista ykkösvaihteella kytkin irti.

Edellä tarkoitetut kaksi joutokäyntijaksoa on suoritettava perätysten.

Taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin (osa 2) alussa oleva joutokäyntijakso koostuu 20 sekunnista joutokäyntiä ykkösvaihteella kytkin irti.

6.3.1.4 Kunkin kaupunkiajosyklin (osa 1) joutokäyntijaksoissa vastaavat ajat ovat 16 sekuntia vaihde vapaalla ja viisi sekuntia ykkösvaihteella kytkin irti.

6.3.1.5 Kahden peräkkäisen kaupunkiajosyklin (osa 1) perusosan välissä oleva joutokäyntijakso käsittää 13 sekuntia vaihde vapaalla kytkin päällä.

6.3.1.6 Taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin (osa 2) hidastusjakson jälkeen (ajoneuvon pysäytys rullilla) joutokäyntijakso on 20 sekuntia vaihde vapaalla kytkin päällä.

6.3.2 Automaattivaihteisto

Ensimmäisen kytkennän jälkeen valitsinta ei saa käyttää missään vaiheessa testin aikana, paitsi 6.4.3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa tai jos valitsinta käytetään mahdollisen ylivaihteen kytkemiseen.

6.4 Kiihdytykset

6.4.1 Kiihdytykset on tehtävä siten, että kiihtyvyys olisi mahdollisimman tasainen vaiheen ajan.

6.4.2 Jos kiihdytystä ei voida tehdä vahvistetussa ajassa, tarvittava lisäaika vähennetään, jos mahdollista, vaihtamiseen varatusta ajasta, mutta muuten seuraavasta tasaisen nopeuden jaksosta.

6.4.3 Automaattivaihteistot

Jos kiihdytystä ei voida tehdä vahvistetussa ajassa, vaihteenvalitsinta käytetään noudattaen käsivalintaisia vaihteistoja koskevia vaatimuksia.

6.5 Hidastukset

6.5.1 Kaikki kaupunkiajosyklin (osa 1) perusosan hidastukset tehdään nostamalla jalka täysin kaasulta kytkimen pysyessä päällä. Kytkin irroitetaan vaihdevipuun koskematta 10 km/h:n nopeudessa.

Kaikki taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin (osa 2) hidastukset tehdään nostamalla jalka täysin kaasulta kytkimen pysyessä päällä. Kytkin irrotetaan vaihdevipuun koskematta 50 km/h:n nopeudessa viimeisessä hidastuksessa.

6.5.2 Jos hidastusjakso on pitempi kuin vastaavalle vaiheelle vahvistettu aika, ajoneuvon jarruja käytetään, jotta syklin ajoitus saavutetaan.

6.5.3 Jos hidastusjakso on lyhyempi kuin vastaavalle vaiheelle vahvistettu aika, teoreettisen syklin ajoitus saavutetaan yhdistämällä tasaisen nopeuden jakso tai joutokäyntijakso seuraavaan toimintaan.

6.5.4 Kaupunkiajosyklin (osa 1) perusosan hidastusjakson lopussa (ajoneuvon pysäytys rullilla) vaihde siirretään vapaalle ja kytkin nostetaan.

6.6 Tasaiset nopeudet

6.6.1 Kaasun pumppaamista tai sulkemista on vältettävä siirryttäessä kiihdytyksestä seuraavaan tasaiseen nopeuteen.

6.6.2 Vakionopeusjaksot saavutetaan kiinteällä kaasupolkimen asennolla.

7 KAASUJEN JA HIUKKASTEN NÄYTTEENOTTO JA ANALYSOINTI

7.1 Näytteenotto

Näytteenotto aloitetaan ensimmäisen kaupunkiajosyklin perusosan alussa, kuten 6.2.2 kohdassa määritellään, ja lopetetaan taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin (osa 2) viimeisen joutokäyntijakson loputtua tai viimeisen kaupunkiajosyklin (osa 1) perusosan viimeisen joutokäyntijakson loputtua testin tyypistä riippuen.

7.2 Analysointi

7.2.1 Pussin sisältämät pakokaasut on analysoitava mahdollisimman pian eikä missään tapauksessa myöhemmin kuin 20 minuuttia testisyklin loppumisesta. Käytetyt hiukkassuodattimet on vietävä kammioon viimeistään tunnin kuluttua pakokaasutestin päättymisestä ja niitä on vakautettava siellä 2 36 tuntia ja sitten punnittava.

7.2.2 Ennen kunkin näytteen analysointia on kunkin epäpuhtauden osalta analysaattorin asetus nollattava sopivalla nollakaasulla.

7.2.3 Analysaattorit asetetaan vastaamaan kalibrointikäyriä käyttämällä vertailukaasuja, joiden nimellispitoisuudet ovat 70 100 % mittausalueesta.

7.2.4 Tämän jälkeen analysaattorien nollakohdat tarkastetaan. Jos lukema poikkeaa 7.2.2 kohdassa tarkoitetusta asteikosta yli 2 %, menettely uusitaan.

7.2.5 Tämän jälkeen näytteet analysoidaan.

7.2.6 Analysoinnin jälkeen nolla- ja asteikkokohdat tarkastetaan samoilla kaasuilla. Jos uusintatarkastukset ovat 2 %:n sisällä 7.2.3 kohdassa saaduista, analyysi voidaan hyväksyä.

7.2.7 Tämän jakson kaikissa kohdissa on eri kaasujen virtausmäärien ja paineiden oltava samat kuin on käytetty analysaattoreita kalibroitaessa.

7.2.8 Kunkin kaasuista mitatun epäpuhtauden pitoisuuslukema on se, joka on luettu mittauslaitteesta sen tasaantumisen jälkeen. Dieselmoottoreiden hiilivetypäästöjen massat lasketaan integroidusta HFID:in lukemasta, tarvittaessa korjattuna vaihtelevalle virtaukselle lisäyksessä 5 esitetyllä tavalla.

8 KAASUMAISTEN JA HIUKKASEPÄPUHTAUSPÄÄSTÖJEN MÄÄRÄN MÄÄRITYS

8.1 Huomioitava tilavuus

Huomioitava tilavuus on korjattava vastaamaan olosuhteita 101,33 kPa ja 273,2 K.

8.2 Kaasumaisten ja hiukkasepäpuhtauspäästöjen kokonaismassa

Ajoneuvosta testin aikana tulleen kunkin kaasumaisen epäpuhtauden massa m määritetään volumetrisen pitoisuuden ja kyseisen kaasun tilavuuden tulona huomioiden seuraavat tiheydet edellä mainituissa vertailuolosuhteissa.

- hiilimonoksidin osalta (CO): d = 1,25 g/l,

- hiilivedyn osalta (CH1,85): d = 0,619 g/l,

- typen oksidien osalta (NO2): d = 2,05 g/l.

Testin aikana ajoneuvosta saadun hiukkaspäästön massa m määritetään punnitsemalla kahdella suodattimella kerättyjen hiukkasten massa, m1 ensimmäisestä suodattimesta, m2 toisesta suodattimesta:

- jos 0,95 (m1 + m2) ≤ m1, m = m1,

- jos 0,95 (m1 + m2) > m1, m = m1 + m2,

- jos m2 > m1, testi on hylätty.

Lisäyksessä 8 esitetään laskelmat esimerkkeineen, joita käytetään kaasumaisten ja hiukkasepäpuhtauspäästöjen massojen määrittämiseen.

Lisäys 1

TYYPPI I -TESTIN TOIMINTASYKLIN OSAT

1 TOIMINTASYKLI

1.1 Toimintasykli, joka koostuu osasta 1 (kaupunkiajosykli) ja osasta 2 (taajama-alueen ulkopuolinen ajosykli), esitetään kuvassa III/1.1.

2 KAUPUNKIAJOSYKLIN (OSA I) PERUSOSA

Ks. kuva III/1.2 ja taulukko III/1.2.

2.1 Jako vaiheittain

>TAULUKON PAIKKA>

2.2 Jako vaihteiden käytön mukaan

>TAULUKON PAIKKA>

2.3 Yleistä

Keskinopeus testin aikana: 19 km/h.

Tehollinen ajoaika: 195 s.

Teoreettinen ajomatka yhdessä syklissä: 1,013 km.

Vastaava ajomatka neljässä syklissä: 4,052 km.

Kuva III/1/1

>KAAVION ALKU>

Tyyppi I -testin toimintasykli

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

>TAULUKON PAIKKA>

Kuva III/1/2

>KAAVION ALKU>

Tyyppi I -testin kaupunkiajosyklin perusosa

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

3 TAAJAMA-ALUEEN ULKOPUOLINEN AJOSYKLI (OSA KAKSI)

Ks. kuva III/1/3 ja taulukko III/1/3

3.1 Jako vaiheittain

>TAULUKON PAIKKA>

3.2 Jako vaihteiden käytön mukaan

>TAULUKON PAIKKA>

3.3 Yleistä

Keskinopeus testin aikana: 62,6 km/h.

Tehollinen ajoaika: 400 s.

Teoreettinen ajomatka sykliä kohti: 6,955 km.

Suurin nopeus: 120 km/h.

Suurin kiihtyvyys: 0,833 m/s².

Suurin hidastuvuus: - 1,389 m/s².

>TAULUKON PAIKKA>

Kuva III.1.3

>KAAVION ALKU>

Tyyppi I -testin taajama-alueen ulkopuolinen ajosykli (osa kaksi)

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

4 TAAJAMA-ALUEEN ULKOPUOLINEN AJOSYKLI (MATALATEHOISET AJONEUVOT)

Ks. kuva III/1/4 ja taulukko III/1/4.

4.1 Jako vaiheittain

>TAULUKON PAIKKA>

4.2 Jako vaihteiden käytön mukaan

>TAULUKON PAIKKA>

4.3 Yleistä

Keskinopeus testin aikana: 59,3 km/h.

Tehollinen ajoaika: 400 s.

Teoreettinen ajomatka sykliä kohti: 6,594 km.

Suurin nopeus: 90 km/h.

Suurin kiihtyvyys: 0,833 m/s².

Suurin hidastuvuus: -1,389 m/s².

>TAULUKON PAIKKA>

Kuva III.1.4

>KAAVION ALKU>

Tyyppi I -testin taajama-alueen ulkopuolinen ajosykli (osa kaksi) (Alitehoiset ajoneuvot)

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

Lisäys 2 ALUSTADYNAMOMETRI

1 MÄÄRITELMÄ ALUSTADYNAMOMETRISTÄ KIINTEÄLLÄ KUORMITUSKÄYRÄLLÄ1.1 Johdanto

Jos alustadynamometrillä ei voi jäljitellä kokonaisajovastuksia nopeuksilla 10 100 km/h, on suositeltavaa käyttää alustadynamometriä, jolla on jäljempänä määritellyt ominaisuudet.

1.2 Määritelmä

1.2.1 Alustadynamometri voi olla yksi- tai kaksirullainen.

Eturulla käyttää suoraan tai epäsuorasti inertiamassoja ja tehon absorptiolaitetta.

1.2.2 Kun kuorma 80 km/h nopeudella on asetettu jollakin 3 kappaleessa esitetyistä menetelmistä, K:n arvo voidaan määrittää yhtälöstä P = KV³.

Jarrun absorboima teho (Pa) ja alustan sisäiset kitkavaikutukset vertailuasetuksesta 80 km/h nopeuteen ovat seuraavat:

Jos V > 12 km/h:

Pa = KV³ ± 5 % KV³ ± 5 % PV80 (olematta negatiivinen)

Jos V > 12 km/h:

Pa on välillä O ja

Pa = KV³12± 5 % KV³12 ± 5 % PV80,

missä K on alustadynamometrin ominaisuus

ja PV80 on nopeudessa 80 km/h absorboitu teho.

2 DYNAMOMETRIN KALIBROINTIMENETELMÄ

2.1 Johdanto

Tässä lisäyksessä esitetään menetelmä, jota käytetään dynamometrisen jarrun absorboiman tehon määritykseen.

Absorboitu teho sisältää sekä kitkavaikutusten absorboiman tehon että tehon absorptiolaitteen absorboiman tehon. Dynamometri otetaan käyttöön testissä käytettävien testinopeuksien ulkopuolella. Dynamometrin käynnistämiseen käytettävä laite kytketään irti: vetorullan pyörimisnopeus laskee.

Tehon absorptioyksikkö ja kitkavaikutukset vaimentavat rullien liike-energiaa. Tämä menetelmä ei huomioi vaihtelua rullien sisäisissä kitkavaikutuksissa sen mukaan, onko rullien päällä ajoneuvo vai ei. Takarullan kitkavaikutusta ei huomioida, kun se on vapaa.

2.2 Tehonäytön kalibrointi 80 km/h nopeuteen absorboidun tehon funktiona

On käytettävä seuraavaa menettelyä (ks. myös kuvaa III/2/2.2).

2.2.1 Mitataan rullan pyörimisnopeus, jollei sitä vielä ole tehty. Voidaan käyttää viidettä pyörää, kierroslaskuria tai muuta menetelmää.

2.2.2 Asetetaan ajoneuvo dynamometrille tai käytetään muuta tapaa dynamometrin käynnistykseen.

2.2.3 Käytetään vauhtipyörää tai muuta inertian simulointijärjestelmää kyseiselle inertialuokalle.

Kuva III.2.2.2

>KAAVION ALKU>

Alustadynamometrin tehoa esittävä kaavio

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

2.2.4 Kiihdytetään dynamometri nopeuteen 80 km/h.

2.2.5 Luetaan teholukema (P1).

2.2.6 Kiihdytetään dynamometri nopeuteen 90 km/h.

2.2.7 Kytketään dynamometrin käynnistykseen käytetty laite irti.

2.2.8 Merkitään muistiin aika, jossa dynamometrin nopeus laskee 85 km/h:stä 75 km/h:iin.

2.2.9 Säädetään tehon absorptiolaite eri tasolle.

2.2.10 Edellä 2.2.4 - 2.2.9 kohdan vaatimukset on toistettava riittävän usein, jotta katetaan käytetyt tehon vaihtelut.

2.2.11 Lasketaan absorboitu teho kaavasta:

Pa = >NUM>Mi(V1² - V2²)/>DEN>2 000 t

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

2.2.12 Kuva III/2.2.2.12 osoittaa tehonäytön 80 km/h nopeudella suhteessa samalla nopeudella absorboituun tehoon.

Kuva III/2/2.2.12

>KAAVION ALKU>

Tehonäyttö 80 km/h nopeudella suhteessa absorboituun tehoon samalla nopeudella

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

2.2.13 Edellä 2.2.3 2.2.12 kohdassa tarkoitettu toiminta on toistettava kaikille käytetyille inertialuokille.

2.3 Tehonäytön kalibrointi absorboidun tehon funktiona muille nopeuksille

Edellä 2.2 kohdassa esitetyt menettelyt on toistettava riittävän usein valituille nopeuksille.

2.4 Dynamometrin tehonabsorptiokäyrän tarkastaminen vertailuarvosta 80 km/h nopeudella

2.4.1 Asetetaan ajoneuvo dynamometrille tai käytetään muuta menetelmää dynamometrin käynnistykseen.

2.4.2 Säädetään dynamometri absorboituun tehoon (Pa) 80 km/h:ssä.

2.4.3 Merkitään muistiin absorboitu teho nopeuksilla 100, 80, 60, 40 ja 20 km/h.

2.4.4 Piirretään käyrä Pa(V) ja tarkastetaan, että se vastaa 1.2.2 kohdan vaatimuksia.

2.4.5 Toistetaan 2.4.1 2.4.4 kohdassa annettu menettely muilla Pa:n arvoilla 80 km/h:ssa ja muilla inertia-arvoilla.

2.5 Samaa menettelyä on käytettävä voiman tai vääntömomentin kalibrointiin.

3 DYNAMOMETRIN SÄÄTÖ

3.1 Alipainemenetelmä

3.1.1 Johdanto

Tämä menetelmä ei ole suositeltava ja sitä saa käyttää vain kiinteän kuormituskäyrän dynamometreille kuorman säädön mittaamiseksi 80 km/h nopeudessa eikä sitä voi käyttää sellaisten ajoneuvojen osalta, joissa on dieselmoottori.

3.1.2 Testikojeisto

Alipaine (tai absoluuttipaine) ajoneuvon imusarjassa on mitattava ± 0,25 kPa:n tarkkuudella. Paineen arvoa on voitava tallentaa jatkuvasti tai enintään yhden sekunnin välein. Nopeuden arvoa on tallennettava jatkuvasti ± 0,4 km/h:n tarkkuudella.

3.1.3 Testi tiellä

3.1.3.1 Varmistetaan, että lisäyksessä 3 olevan 4 jakson vaatimukset täyttyvät.

3.1.3.2 Ajetaan ajoneuvolla tasaista 80 km/h nopeutta ja tallennetaan nopeus ja alipaine (tai absoluuttipaine) 3.1.2 kohdan vaatimusten mukaisesti.

3.1.3.3 Toistetaan 3.1.3.2 kohdassa vahvistettu menettely kolme kertaa molempiin suuntiin. Kaikki kuusi ajoa on tehtävä neljän tunnin kuluessa.

3.1.4 Tulosten käsittely ja hyväksyntäkriteerit

3.1.4.1 Tarkastellaan 3.1.3.2 ja 3.1.3.3 kohdan mukaisesti saatuja tuloksia (nopeus ei saa olla pienempi kuin 79,5 km/h tai suurempi kuin 80,5 km/h kauemmin kuin yhden sekunnin ajan). Luetaan kustakin ajosta alipaine sekunnin välein ja lasketaan alipaineen keskiarvo (>KAAVION ALKU>

v>

KAAVION LOOPU>) ja keskihajonta (keskihajonnat). Laskentaan on sisällyttävä vähintään 10 alipainelukemaa.

3.1.4.2 Keskihajonta ei saa ylittää 10 % keskiarvosta (>KAAVION ALKU>

v>KAAVION LOOPU>) kussakin ajossa.

3.1.4.3 Lasketaan keskiarvo (>KAAVION ALKU>

v>KAAVION LOOPU>) kuudelle ajolle (kolme ajoa kumpaankin suuntaan).

3.1.5 Dynamometrin säätö

3.1.5.1 Valmistelu

Suoritetaan lisäyksessä 3 olevassa 5.1.2.2.1 5.1.2.2.4 kohdassa eritellyt toiminnat.

3.1.5.2 Säätö

Lämmityksen jälkeen ajetaan ajoneuvoa tasaisella 80 km/h nopeudella ja säädetään dynamometrin kuorma siten, että alipainelukema (v) on 3.1.4.3 kohdan mukainen. Poikkeama siitä ei saa olla suurempi kuin 0,25 kPa. Tähän on käytettävä samoja mittauslaitteita kuin testissä tiellä.

3.2 Muita säätömenetelmiä

Dynamometrin säätö voidaan tehdä vakionopeudella 80 km/h lisäyksen 3 vaatimusten mukaisesti.

3.3 Vaihtoehtoinen menetelmä

Valmistajan suostumuksella voidaan käyttää seuraavaa menetelmää:

3.3.1 Jarru säädetään absorboimaan vetopyöristä tuleva teho vakionopeudella 80 km/h seuraavan taulukon mukaisesti:

>TAULUKON PAIKKA>

3.3.2 Vertailumassaltaan yli 1 700 kg:n ajoneuvojen, jotka eivät ole henkilöautoja, tai jatkuvalla jokapyörävedolla varustettujen ajoneuvojen osalta 3.3.1 kohdan taulukon tehoarvot kerrotaan kertoimella 1,3.

Lisäys 3 AJONEUVON AJOVASTUKSET - MITTAUSMENETELMÄ TIELLÄ - SIMULOINTI ALUSTADYNAMOMETRILLÄ

1 MENETELMIEN TAVOITE

Jäljempänä määriteltyjen menetelmien tavoite on mitata ajoneuvon ajovastus vakionopeuksilla tiellä ja simuloida tätä vastusta dynamometrillä liitteessä III olevan 4.1.5 kohdan mukaisesti.

2 TIEN MÄÄRITELMÄ

Tien on oltava vaakasuora ja riittävän pitkä, jotta jäljempänä tarkoitetut mittaukset voidaan tehdä. Nousun tai laskun on oltava vakio ± 0,1 %:n tarkkuudella eikä se saa olla suurempi kuin 1,5 %.

3 ULKOILMAN OLOSUHTEET

3.1 Tuuli

Testaus voidaan tehdä vain tuulilla, joiden nopeuksien keskiarvo on pienempi kuin 3 m/s ja suurimmat nopeudet pienempiä kuin 5 m/s. Lisäksi tuulen vaakasuoran vektoriosan testaustiehen nähden on oltava pienempi kuin 2 m/s. Tuulen nopeus on mitattava 0,7 m tien pinnan yläpuolelta.

3.2 Kosteus

Tien on oltava kuiva.

3.3 Paine - Lämpötila

Testin aikana ilman tiheys ei saa poiketa enempää kuin ± 7,5 % vertailuolosuhteista p = 100 kPa ja T = 293,2 K.

4 AJONEUVON KUNTO JA VALMISTELU

4.1 Sisäänajo

Ajoneuvon on oltava tavanomaisessa ajokunnossa ja säädöissään, kun sitä on sisäänajettu vähintään 3 000 km. Renkaat on sisäänajettava samaan aikaan kuin ajoneuvo tai urasyvyyden on oltava 90 50 % alkuperäisestä urasyvyydestä.

4.2 Tarkastukset

Seuraavat tarkastukset on tehtävä ajoneuvon valmistajan asianomaiselle käytölle antamien ohjeiden mukaisesti:

- pyörät, pölykapselit, renkaat (merkki, tyyppi, paine),

- etuakseligeometria,

- jarrujen säätö (hankautumisen estäminen),

- etu- ja taka-akseleiden voitelu,

- jousituksen ja ajoneuvon maavaran säätö jne.

4.3 Testin valmistelu

4.3.1 Ajoneuvo kuormataan vertailumassaansa. Ajoneuvon maavaran on oltava sellainen, että kuorman painopiste sijaitsee ulompien etuistuinten "R"-pisteiden puolivälissä ja näiden pisteiden kautta kulkevalla suoralla.

4.3.2 Tiellä suoritettavissa testeissä ajoneuvon ikkunoiden on oltava kiinni. Ilmastointilaitteiden, valaisimien ym. suojusten on oltava pois käytöstä -asennossa.

4.3.3 Ajoneuvon on oltava puhdas.

4.3.4 Ajoneuvo saatetaan sopivalla tavalla tavanomaiseen käyntilämpötilaan välittömästi ennen testiä.

5 MENETELMÄT

5.1 Energian muutosmenetelmä rullauksen aikana

5.1.1 Tiellä

5.1.1.1 Testilaitteisto ja virhe:

- ajan mittausvirheen on oltava pienempi kuin 0,1 s,

- nopeuden mittausvirheen on oltava pienempi kuin 2 %.

5.1.1.2 Testausmenettely

5.1.1.2.1 Kiihdytetään ajoneuvo 10 km/h suurempaan nopeuteen kuin valittu testinopeus V.

5.1.1.2.2 Siirretään vaihde "vapaa" asentoon.

5.1.1.2.3 Mitataan aika (t1), joka kuluu hidastumiseen nopeudesta V2 = V + ÄV km/h nopeuteen V1 = V - ÄV km/h, joissa ÄV ≤ 5 km/h.

5.1.1.2.4 Suoritetaan sama testi vastakkaiseen suuntaan: t2

5.1.1.2.5 Lasketaan aikojen t1 ja t2 keskiarvo T.

5.1.1.2.6 Toistetaan nämä testit useita kertoja, jotta tilastollinen tarkkuus (p) keskiarvosta

T = >NUM>1/>DEN>n Ói = 1n Ti ei ole suurempi kuin 2 % (p ≤ 2 %)

Tilastollinen tarkkuus (p) määritellään:

p = >NUM>ts/>DEN>√n 7 >NUM>100/>DEN>T

jossa:

t = alla olevassa taulukossa annettu kerroin,

s = keskihajonta, s = √Ói = 1n >NUM>(Ti - >KAAVION ALKU>T>KAAVION LOOPU>)²/>DEN>n - 1

n = testien lukumäärä,

>TAULUKON PAIKKA>

5.1.1.2.7 Lasketaan teho kaavasta:

P = >NUM>M V Ä V/>DEN>500 T

jossa:

P ilmaistaan kilowatteina,

>TAULUKON PAIKKA>

5.1.2 Dynamometrillä

5.1.2.1 Mittauslaitteisto ja tarkkuus

Laitteiston on oltava samanlainen kuin tiellä käytetty.

5.1.2.2 Testausmenettely

5.1.2.2.1 Asennetaan ajoneuvo testidynamometrille.

5.1.2.2.2 Säädetään vetopyörien rengaspaine (kylmänä) dynamometrin vaatimaan arvoon.

5.1.2.2.3 Säädetään dynamometrin ekvivalentti-inertia.

5.1.2.2.4 Saatetaan ajoneuvo ja dynamometri käyttölämpötilaan sopivalla tavalla.

5.1.2.2.5 Suoritetaan 5.1.1.2 kohdassa, lukuun ottamatta 5.1.1.2.4 ja 5.1.1.2.5 kohtaa, esitetyt toiminnat ja korvataan 5.1.1.2.7 kohdan kaavassa tekijä M tekijällä I.

5.1.2.2.6 Säädetään jarru siten, että liitteessä III olevan 4.1.4.1 kohdan vaatimukset täyttyvät.

5.2 Vääntömomentin mittausmenetelmä vakionopeudella

5.2.1 Tiellä

5.2.1.1 Mittauslaitteisto ja virhe

Vääntömomentin mittaus on suoritettava sopivalla mittauslaitteella, joka antaa 2 %:n tarkkuuden.

Nopeusmittauksen tarkkuuden on oltava 2 %.

5.2.1.2 Testausmenettely

5.2.1.2.1 Kiihdytetään ajoneuvo valittuun vakiintuneeseen nopeuteen V.

5.2.1.2.2 Tallennetaan vääntömomentti C(t) ja nopeus vähintään 10 sekunnin jakson ajan standardin ISO 970 mukaisella luokan 1 000 mittauslaitteilla.

5.2.1.2.3 Vääntömomentin C(t) ja nopeuden poikkeamat suhteessa aikaan saavat olla enintään 5 % mittausjakson kunkin sekunnin aikana.

5.2.1.2.4 Vääntömomentti C on keskimääräinen vääntömomentti, joka saadaan seuraavasta kaavasta:

Ct1 = >NUM>1/>DEN>Ät ∫tt + Ät C(t)dt

5.2.1.2.5 Suoritetaan testi vastakkaiseen suuntaan, ja määritetään Ct2.

5.2.1.2.6 Määritetään näiden kahden vääntömomentin Ct1 ja Ct2 keskiarvo ts. Ct.

5.2.2 Dynamometrillä

5.2.2.1 Mittauslaitteisto ja virhe

Laitteiston on oltava samanlainen kuin tiellä on käytetty.

5.2.2.2 Testausmenettely

5.2.2.2.1 Toteutetaan 5.1.2.2.1 5.1.2.2.4 kohdassa esitetyt toimenpiteet.

5.2.2.2.2 Toteutetaan 5.2.1.2.1 5.2.1.2.4 kohdassa esitetyt toimenpiteet.

5.2.2.2.3 Säädetään jarrun säätö siten, että liitteessä III olevan 4.1.4.1 kohdan vaatimukset täyttyvät.

5.3 Vaihtelevan ajo-ohjelman yli integroitu vääntömomentti

5.3.1 Tämä menetelmä on vapaaehtoinen täydennys 5.2 kohdassa esitettyyn vakionopeusmenetelmään.

5.3.2 Tässä dynaamisessa menettelyssä määritetään keskimääräinen vääntömomenttiarvo M. Se saadaan integroimalla hetkelliset vääntömomenttiarvot suhteessa aikaan, kun testiajoneuvolla ajetaan määriteltyä ajosykliä. Integroitu vääntömomentti jaetaan aikaerolla.

Tulos on:

>KAAVION ALKU>

M>KAAVION LOOPU> = >NUM>1/>DEN>t2 - t1 ∫t1t2 M(t) 7 dt [jossa M(t) > 0]

M lasketaan kuudesta tulossarjasta.

M:n näytteenottomääräksi suositellaan vähintään kaksi näytettä sekunnissa.

5.3.3 Dynamometrin säätö

Dynamometrin kuorma asetetaan 5.2 kohdassa esitetyllä menetelmällä. Jos arvo Mdynamometri ei vastaa arvoa Mtie, jarrun säätöä muutetaan, kunnes arvot ovat ± 5 %:n sisällä.

Huom.:

Tätä menetelmää voidaan käyttää vain dynamometreille, joissa on sähköinen inertiasimulointi tai hienosäätö.

5.3.4 Hyväksyntäkriteerit

Kuuden mittauksen keskihajonta ei saa olla enempää kuin 2 % keskiarvosta.

5.4 Hidastuvuuden mittaamismenetelmä gyroskooppisen tason avulla

5.4.1 Tiellä

5.4.1.1 Mittauslaitteisto ja virhe

- nopeuden mittausvirheen on oltava pienempi kuin 2 %,

- hidastuvuuden mittausvirheen on oltava pienempi kuin 1 %,

- tien pituuskaltevuuden mittausvirheen on oltava pienempi kuin 1 %,

- ajan mittausvirheen on oltava pienempi kuin 0,1 sekuntia.

Ajoneuvon maavara mitataan vaakasuoralla vertailupinnalla; vaihtoehtoisesti voidaan tehdä tien pituuskallistuskorjaus (á1).

5.4.1.2 Testausmenettely

5.4.1.2.1 Kiihdytetään ajoneuvo 5 km/h suurempaan nopeuteen kuin valittu testinopeus V.

5.4.1.2.2 Tallennetaan hidastuvuus välillä V + 0,5 km/h ja V - 0,5 km/h.

5.4.1.2.3 Lasketaan keskimääräinen hidastuvuus nopeudessa V kaavasta:

>KAAVION ALKU>

ã1>KAAVION LOOPU> = >NUM>1/>DEN>t ∫0t ã1(t)dt - (g 7 sin á1)

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

5.4.1.2.4 Suoritetaan sama testi toiseen ajosuuntaan ja määritetään >KAAVION ALKU>

ã2>KAAVION LOOPU>

5.4.1.2.5 Lasketaan keskiarvo

Ã1 = >NUM>ã1 + ã2/>DEN>2 testille I.

5.4.1.2.6 Suoritetaan riittävä määrä 5.1.1.2.6 kohdassa määriteltyjä testejä korvaten T Ã:lla, jossa

à = >NUM>1/>DEN>n = ∫i=1n Ãi

5.4.1.2.7 Lasketaan keskimääräinen absorboitu voima F = M 7 Ã,

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

5.4.2 Dynamometrimenetelmä

5.4.2.1 Mittauslaitteisto ja virhe

Itse dynamometrin mittauskojeistoa on käytettävä tämän liitteen lisäyksessä 2 olevassa 2 kohdassa määritellyllä tavalla.

5.4.2.2 Testausmenettely

5.4.2.2.1 Vanteeseen kohdistuvan voiman säätö tasaisella nopeudella. Alustadynamometrillä kokonaisvastus on tyyppiä:

>TAULUKON PAIKKA>

jossa:

(Fnäyttö) on voima alustadynamometrin voimanäytössä,

(Ftie) on tunnettu,

(Fvetävä akseli rullaa) voi olla:

- mitattu alustadynamometrillä, joka voi toimia moottorina.

Testiajoneuvolla ajetaan vaihde vapaalla dynamometrin käyttämänä testinopeudella; vetävän akselin vierintävastus mitataan alustadynamometrin voimannäyttölaitteella.

- määritetty alustadynamometrillä, joka ei voi toimia moottorina.

Kaksirullaisella alustadynamometrillä vierintävastuksen Rr arvo on se, joka määritetään ennakolta tiellä.

Yksirullaisella alustadynamometrillä vierintävastuksen Rr arvo on tiellä määritetty arvo kerrottuna kertoimella (R), joka vastaa vetävän akselin massan ja ajoneuvon kokonaismassan suhdetta.

Huom.:

Rr saadaan käyrästä F = f(V).

Lisäys 4 MUIDEN KUIN MEKAANISTEN INERTIOIDEN TARKASTUS

1 TAVOITE

Tässä lisäyksessä esitetty menetelmä tekee mahdolliseksi tarkastaa, että dynamometrin simuloitu kokonaisinertia toteutuu tyydyttävästi toimintasyklin ajovaiheissa.

2 PERIAATE

2.1 Toimintayhtälöiden laatiminen

Koska dynamometrin rullan/rullien pyörimisnopeus vaihtelee, rullan/rullien pinnassa vaikuttava voima voidaan esittää kaavalla:

F =I 7 ã =IM 7 ã + F1

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

Huomautus:

Selitys tästä kaavasta mekaanisella inertiasimuloinnilla varustettujen dynamometrien osalta on liitteenä.

Siten kokonaisinertia voidaan esittää seuraavasti:

I = IM + >NUM>Fi/>DEN>ã

jossa:

IM voidaan laskea tai mitata perinteisin menetelmin.

Fi voidaan mitata dynamometrissä, mutta se voidaan myös laskea rullien kehänopeuksista. ã voidaan laskea rullien kehänopeuksista.

Kokonaisinertia (I) määritetään kiihdytys- tai hidastustestissä, joissa arvot ovat yhtäsuuria tai suurempia kuin toimintasyklissä saadut.

2.2 Eritelmät kokonaisinertian laskennasta

Testaus- ja laskentamenetelmien on mahdollistettava kokonaisinertian I määritys pienemmällä kuin kahden prosentin suhteellisella virheellä (ÄI/I).

3 ERITELMÄT

3.1 Simuloidun kokonaishitauden I massan on oltava sama kuin vastaavan ekvivalentti-inertian teoreettinen arvo (ks. liitteessä III oleva 5.1 kohta) seuraavin toleranssein:

3.1.1 ± 5 % kunkin hetkellisen arvon teoreettisesta arvosta;

3.1.2 ± 2 % kullekin syklin sarjalle lasketun keskiarvon teoreettisesta arvosta.

3.2 Edellä 3.1.1 kohdassa esitetty raja nostetaan ± 50 prosenttiin yhden sekunnin ajaksi käynnistettäessä ja kahden sekunnin ajaksi vaihtamiskohdissa, kun ajoneuvossa on käsivalintainen vaihteisto.

4 TARKASTUSMENETTELY

4.1 Tarkastus suoritetaan kunkin testin aikana koko liitteessä III olevassa 2.1 kohdassa määritellyn syklin ajan.

4.2 Kuitenkin, jos 3 kohdan vaatimukset täyttyvät hetkellisillä kiihtyvyyksillä, jotka ovat vähintään kolme kertaa suurempia tai pienempiä kuin teoreettisen syklin sarjoissa saadut arvot, edellä esitetty tarkastus ei ole tarpeen.

5 TEKNINEN HUOMAUTUS

Toimintayhtälöiden laatimisen selvitys.

5.1 Tiellä vaikuttavien voimien tasapaino:

CR = k1Jr1 >NUM>dÈ1/>DEN>dt + k2Jr2 >NUM>dÈ2/>DEN>dt + k3M ãr1 + k3Fsr1

5.2 Mekaanisella inertiasimuloinnilla varustetun dynamometrin voimien tasapaino:

CM = k1Jr1 >NUM>dÈ1/>DEN>dt + k3>NUM>JRm >NUM>dWm/>DEN>dt / >DEN>Rm

r1 + k3Fsr1 = k1Jr1 >NUM>dÈ1/>DEN>dt + k3Iãr1 + k3Fsr1

5.3 Muulla kuin mekaanisella inertiasimuloinnilla varustetun dynamometrin voimien tasapaino:

Ce = k1Jr1 >NUM>dÈ1/>DEN>dt + k3 (>NUM>JRe >NUM>dWe/>DEN>dt / >DEN>Re r1 + >NUM>C1/>DEN>Re r1) + k3Fsr1 = k1Jr1 >NUM>dÈ1/>DEN>dt + k3 (IMã + F1) r1 + k3Fsr1

Näissä kaavoissa:

>TAULUKON PAIKKA>

Olettaen, että kaksi dynamometrityyppiä (5.2 ja 5.3 kohta) ovat tasaveroiset ja yksinkertaistetut, saadaan:

k3 (IM 7 ã + F1) r1 = k3I 7 ã 7 r1

mistä seuraa, että

I = IM + >NUM>F1/>DEN>ã

Lisäys 5 PAKOKAASUPÄÄSTÖJEN NÄYTTEENOTTOJÄRJESTELMIEN KUVAUS

1 JOHDANTO

1.1 Liitteessä III olevassa 4.2 kohdassa esitetyt vaatimukset täyttäviä näytteenottolaitteita on useita tyyppejä. Jäljempänä 3.1, 3.2 ja 3.3 kohdassa esitetyt laitteet voidaan hyväksyä, jos ne täyttävät muuttuvan laimennuksen periaatteeseen liittyvät pääkriteerit.

1.2 Laboratorion on tiedotteissaan mainittava testin suorituksessa käytetty näytteenottojärjestelmä.

2 MUUTTUVAN LAIMENNUKSEN JÄRJESTELMÄÄN LIITTYVÄT KRITEERIT PAKOKAASUPÄÄSTÖJEN MITTAUKSELLE

2.1 Soveltamisala

Tässä jaksossa määritellään sellaisen pakokaasun näytteenottojärjestelmän toiminnalliset ominaisuudet, jota käytetään mittaamaan ajoneuvon pakokaasun todelliset päästöjen massat noudattaen tämän direktiivin säännöksiä. Muuttuvan laimennuksen näytteenoton periaate päästöjen massojen mittauksessa edellyttää, että kolme ehtoa täyttyy:

2.1.1 ajoneuvon pakokaasuja on jatkuvasti laimennettava ulkoilmalla eritellyissä olosuhteissa;

2.1.2 pakokaasujen ja laimennusilman seoksen kokonaistilavuus on mitattava tarkasti;

2.1.3 jatkuva suhteellinen näyte laimennetuista pakokaasuista ja laimennusilmasta on kerättävä analysointia varten.

Kaasumaisten epäpuhtauspäästöjen määrä määritetään suhteellisen näytteen pitoisuuksista ja testin aikana mitatusta kokonaistilavuudesta. Näytteen pitoisuudet korjataan ottamaan huomioon ulkoilman epäpuhtauspitoisuus.

Lisäksi dieselmoottorilla varustetuista ajoneuvoista piirretään hiukkaspäästöt.

2.2 Tekninen yhteenveto

Kuvassa III/5/2.2 esitetään näytteenottojärjestelmän kaavio.

2.2.1 Ajoneuvon pakokaasut on laimennettava riittävällä määrällä ulkoilmaa, jotta vettä ei kondensoidu näytteenotto- ja mittausjärjestelmään.

2.2.2 Pakokaasun näytteenottojärjestelmä on suunniteltava siten, että on mahdollista mitata CO2-, CO-, HC- ja NOx-päästöjen keskimääräiset tilavuuspitoisuudet ja lisäksi dieselmoottorilla varustetuista ajoneuvoista hiukkaspäästöt, joita ajoneuvon testisyklin aikaiset pakokaasut sisältävät.

2.2.3 Ilman ja pakokaasujen seoksen on oltava homogeenista kohdassa, jossa keräysputki sijaitsee (ks. 2.3.1.2 kohta).

2.2.4 Putken on otettava laimennetuista kaasuista edustava näyte.

2.2.5 Järjestelmän on mahdollistettava laimennettujen pakokaasujen kokonaistilavuuden mittaaminen testattavasta ajoneuvosta.

2.2.6 Näytteenottojärjestelmän on oltava kaasutiivis. Muuttuvan laimennuksen näytteenottojärjestelmän suunnittelun ja siihen tarvittujen materiaalien on oltava sellaisia, etteivät ne vaikuta laimennettujen pakokaasujen epäpuhtauspitoisuuksiin. Jos jokin järjestelmän osa (lämmönvaihdin, sykloniseparaattori, puhallin jne.) muuttaisi jonkin epäpuhtauden pitoisuutta laimennetuissa pakokaasuissa eikä vikaa voida korjata, on sen epäpuhtauden näytteenotto suoritettava ennen kyseistä osaa.

Kuva III/5/2.2

>KAAVION ALKU>

Pakokaasupäästöjen mittaamiseen käytettävän muuttuvan laimennuksen järjestelmän kaavio

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

2.2.7 Jos testattava ajoneuvo on varustettu pakojärjestelmällä, jossa on enemmän kuin yksi pakoputki, liitäntäputket on kytkettävä yhteen putkistolla, joka on asennettu mahdollisimman lähelle ajoneuvoa.

2.2.8 Kaasunäytteet on kerättävä riittävän suuriin näytepusseihin, jotta kaasuvirtausta ei rajoiteta näytteenottojakson aikana. Pussien on oltava materiaaleista, jotka eivät vaikuta kaasumaisten päästöjen pitoisuuksiin (ks. 2.3.4.4 kohta).

2.2.9 Muuttuvan laimennuksen järjestelmän on oltava siten suunniteltu, että näyte voidaan ottaa muuttamatta vastapainetta pakoputken päässä merkittävästi (ks. 2.3.1.1 kohta).

2.3 Erityiset vaatimukset

2.3.1 Pakokaasun keräys- ja laimennuslaite

2.3.1.1 Ajoneuvon pakoputken (pakoputkien) ja sekoituskammion välisen yhdysputken on oltava mahdollisimman lyhyt; se ei saa missään tapauksessa:

- aiheuttaa staattisen paineen muuttumista yli ± 0,75 kPa testattavan ajoneuvon pakoputkessa (pakoputkissa) 50 km/h nopeudessa tai yli ± 1,25 kPa koko testin aikana verrattuna niihin staattisiin paineisiin, jotka on tallennettu, kun ajoneuvon pakoputkiin ei ole liitetty mitään. Paine on mitattava pakoputkesta tai samanhalkaisijaisesta jatkeesta mahdollisimman läheltä putken päätä,

- muuttaa pakokaasun luonnetta.

2.3.1.2 Sekoituskammio, jossa ajoneuvon pakokaasut ja laimennusilma sekoitetaan, on välttämätön, jotta saadaan homogeeninen seos kammion ulostulossa.

Seoksen homogeenisuus missään keräysputken leikkauskohdassa ei saa poiketa yli ± 2 % niiden arvojen keskiarvosta, jotka on saatu vähintään viidestä pisteestä, jotka sijaitsevat tasaisin välein kaasuvirran poikkipinnassa. Jotta voitaisiin saattaa olosuhteiden vaikutus pakoputkessa mahdollisimman pieneksi ja rajoittaa paineen lasku laimennusilman säätölaitteessa, jos sellainen on, paine sekoituskammion sisällä ei saa poiketa yli ± 0,25 kPa ilmakehän paineesta.

2.3.2 Imulaite/tilavuuden mittauslaite

Tässä laitteessa voi olla erilaisia kiinteitä nopeuksia, jotta varmistetaan riittävä virtaus veden kondensoitumisen estämiseksi. Yleensä tämä saavutetaan pitämällä CO2-pitoisuus laimennetun pakokaasun näytepussissa alle kolmen tilavuusprosentin.

2.3.3 Tilavuuden mittaus

2.3.3.1 Tilavuuden mittauslaitteen on säilytettävä kalibrointitarkkuutensa ± 2 %:ssa kaikissa käyttötilanteissa. Jos laite ei voi kompensoida pakokaasujen ja laimennusilman seoksen lämpötilan muutoksia mittauspisteessä, on käytettävä lämmönvaihdinta pitämään lämpötila ± 6 K:n sisällä annetusta käyttölämpötilasta.

Tarvittaessa voidaan käyttää sykloniseparaattoria suojaamaan tilavuusmittauslaitetta.

2.3.3.2 Lämpötila-anturi on asennettava välittömästi ennen tilavuuden mittauslaitetta. Lämpötila-anturin tarkkuuden on oltava ± 1 K ja vasteajan 0,1 sekuntia 62 prosentissa annetusta lämpötilan vaihtelusta (arvo mitattu silikoniöljyssä).

2.3.3.3 Painemittausten tarkkuuden on oltava ± 0,4 kPa testin aikana.

2.3.3.4 Paineen poikkeama ilmakehän paineesta mitataan ennen tilavuuden mittauslaitetta ja tarvittaessa sen jälkeen.

2.3.4 Kaasunäytteen otto

2.3.4.1 Laimennetut pakokaasut

2.3.4.1.1 Laimennettujen pakokaasujen näyte otetaan ennen imulaitetta, mutta mahdollisten vakauttamislaitteiden jälkeen (jos sellaisia on).

2.3.4.1.2 Virtausmäärä ei saa poiketa yli ± 2 % keskiarvosta.

2.3.4.1.3 Näytteenottomäärä ei saa laskea 5 l/min alapuolelle, eikä se saa olla enempää kuin 0,2 % laimennettujen pakokaasujen virtausmäärästä.

2.3.4.1.4 Vastaavaa rajaa sovelletaan vakiomassaisiin näytteenottojärjestelmiin.

2.3.4.2 Laimennusilma

2.3.4.2.1 Näyte laimennusilmasta otetaan vakiovirtausmäärällä läheltä ulkoilman sisääntuloa (suodattimen jälkeen, jos sellainen on asennettu).

2.3.4.2.2 Sekoitusalueen pakokaasut eivät saa liata ilmaa.

2.3.4.2.3 Laimennusilman näytteenottomäärän on oltava verrattavissa laimennettujen pakokaasujen näytteenottomäärään.

2.3.4.3 Näytteenottotoimenpiteet

2.3.4.3.1 Näytteenottotoimenpiteisiin käytettävien materiaalien on oltava sellaisia, etteivät ne muuta epäpuhtauspitoisuutta.

2.3.4.3.2 Suodattimia voidaan käyttää kiinteiden hiukkasten erottamiseen näytteestä.

2.3.4.3.3 Pumppuja tarvitaan siirtämään näyte näytepussiin (näytepusseihin).

2.3.4.3.4 Virtauksen säätöventtiileitä ja virtausmittareita tarvitaan näytteenotossa tarvittavien virtausmäärien aikaansaamiseksi.

2.3.4.3.5 Kaasutiiviitä pikakiinnitteisiä liittimiä voidaan käyttää kolmitoimiventtiilien ja näytepussien välissä, jolloin liittimet tiivistyvät automaattisesti pussin puolelta. Muita järjestelmiä voidaan käyttää siirtämään näytteet analysaattorille (esim. kolmitoimisulkuventtiilejä).

2.3.4.3.6 Näytekaasujen ohjaukseen käytettävien erilaisten venttiilien on oltava pikasäätöistä ja pikatoimista tyyppiä.

2.3.4.4 Näytteen varastointi

Kaasunäytteet kerätään riittävän suuriin pusseihin, jotta näytteenottomäärä ei vähene. Pussien on oltava materiaalista, joka ei muuta synteettisten kaasumaisten päästöjen pitoisuutta yli 2 % 20 minuutin jälkeen.

2.4 Lisänäytteenottoyksikkö dieselmoottorilla varustettujen ajoneuvojen testaukseen

2.4.1 Erotuksena ottomoottorilla varustettujen ajoneuvojen kaasunäytteiden otosta, hiilivetyjen ja hiukkasten näytteenottopisteet sijaitsevat laimennustunnelissa.

2.4.2 Pakokaasujen lämpöhäviöiden vähentämiseksi pakoputken pään ja laimennustunnelin sisäänmenon välillä putki ei saa olla yli 3,6 m pitkä, tai 6,1 m lämpöeristettynä. Sen sisähalkaisija ei saa olla suurempi kuin 105 mm.

2.4.3 Laimennustunnelissa, joka koostuu sähköä johtavasta materiaalista valmistetusta suorasta putkesta sovelletaan pääasiassa pyörrevirtausta (Reynoldsin luku ≥ 4 000), jotta varmistetaan, että laimennettu pakokaasu on näytteenottopisteissä homogeenistä ja että näyte koostuu edustavista kaasuista ja hiukkasista. Laimennustunnelin halkaisijan on oltava vähintään 200 mm ja järjestelmä on maadoitettava.

2.4.4 Hiukkasten näytteenottojärjestelmä koostuu keräysputkesta laimennustunnelissa ja kahdesta sarjaan asennetusta suodattimesta. Virtauksen suunnassa ennen ja jälkeen kahden suodattimen on pikatoimiset venttiilit.

Keräysputken on oltava muodoltaan kuvan III/5/2.4.4 mukainen.

2.4.5 Hiukkasten keräysputki on järjestettävä seuraavasti:

Se on asennettava tunnelin keskilinjan läheisyyteen, karkeasti 10 tunnelinhalkaisijan päähän myötävirtaan kaasun sisääntulosta, ja sen sisähalkaisijan on oltava vähintään 12 mm.

Etäisyyden näytteenottokärjestä suodattimen kiinnikkeeseen on oltava vähintään viisi kertaa keräysputken halkaisija, mutta ei suurempi kuin 1 020 mm.

2.4.6 Näytekaasun virtausmittausyksikkö koostuu pumpuista, kaasuvirtauksen säätimistä ja virtausmittareista.

2.4.7 Hiilivetyjen näytteenottojärjestelmä koostuu lämmitetystä keräysputkesta, linjasta, suodattimesta ja pumpusta. Keräysputki on asennettava samalle etäisyydelle pakokaasun sisääntulosta kuin hiukkasten keräysputki siten, ettei kumpikaan häiritse toisen näytteenottoa. Putken pienin sisähalkaisija on 4 mm.

Kuva III/5/2.4.4

>KAAVION ALKU>

Hiukkasten keräysputken muoto

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

2.4.8 Kaikki lämmitetyt osat on pidettävä 463 k (190 °c) ± 10 K:n lämpötilassa lämmitysjärjestelmän avulla.

2.4.9 Jos virtausmäärän muutoksia ei voida kompensoida, on käytettävä lämmönvaihdinta ja lämpötilan säädintä 2.3.3.1 kohdassa esitetyllä tavalla, jotta varmistetaan, että virtausmäärä järjestelmässä on vakio ja näytteenottomäärä on vastaavassa suhteessa.

3 LAITTEIDEN KUVAUS

3.1 Muuttuva laimennuslaite kiertomäntäpumpulla (PDP-CVS) (Kuva III/5/3.1.)

3.1.1 Kiertomäntäpumppu-vakiotilavuuskerääjä (PDP-CVS) täyttää tämän liitteen vaatimukset annostelemalla vakiolämpötilassa ja -paineessa pumpun läpi. Kokonaistilavuus mitataan laskemalla kalibroidun kiertomäntäpumpun kierrokset. Suhteellinen näyte saadaan ottamalla näyte pumpulla, virtausmittarilla ja virtauksen säätöventtiilillä vakiovirtausmäärällä.

3.1.2 Kuvassa III/5/3.1 on piirustus tällaisesta näytteenottojärjestelmästä. Koska erilaisilla järjestelyillä voidaan saada tarkkoja tuloksia, ei kaavion täsmällinen noudattaminen ole välttämätöntä. Lisälaitteita, kuten mittareita, venttiilejä, solenoideja ja kytkimiä, voidaan käyttää lisätietojen saamiseksi ja laitejärjestelmän toimintojen yhteensovittamiseen.

3.1.3 Keräyslaitteisto koostuu:

3.1.3.1 laimennusilman suodattimesta (D), joka voi tarvittaessa olla esilämmitetty. Suodattimessa on oltava aktiivihiili kahden paperikerroksen välissä ja sitä käytetään vähentämään ja stabiloimaan laimennusilmassa olevaa hiilivetypitoisuutta;

3.1.3.2 sekoituskammiosta (M), jossa pakokaasu ja ilma sekoitetaan homogeeniseksi seokseksi;

3.1.3.3 lämmönvaihtimesta (H), jonka teho on riittävä, jotta ilman ja pakokaasun seoksen lämpötila mitattuna välittömästi ennen kiertomäntäpumppua on koko testin ajan ± 6 K:n sisällä suunnitellusta käyttölämpötilasta. Tämä laite ei saa vaikuttaa laimennettujen kaasujen epäpuhtauspitoisuuksiin, jotka erotetaan analysointia varten;

3.1.3.4 lämpötilan säätöjärjestelmästä (TC), jota käytetään lämmönvaihtimen esilämmitykseen ennen testiä ja säätämään sen lämpötilaa testin aikana siten, että poikkeama suunnitellusta käyttölämpötilasta on alle ± 6 K;

3.1.3.5 kiertomäntäpumpusta (PDP), jota käytetään siirtämään ilman ja pakokaasun seos vakiovirtausmäärällä; pumpun tuoton on oltava riittävän suuri, jotta vettä ei kondensoidu järjestelmään testin aikana missään toimintaolosuhteissa; tämä voidaan yleensä varmistaa käyttämällä kiertomäntäpumppua, jonka virtauskapasiteetti on:

3.1.3.5.1 kaksinkertainen verrattuna suurimpaan pakokaasuvirtaan, joka saadaan toimintasyklin kiihdytyksissä, tai

3.1.3.5.2 riittävä varmistamaan, että CO2-pitoisuus laimennetun pakokaasun näytepussissa on pienempi kuin kolme tilavuusprosenttia;

3.1.3.6 lämpötila-anturista (T1) (tarkkuus ± 1 K), joka on asennettu välittömästi ennen kiertomäntäpumppua; sen on oltava suunniteltu valvomaan jatkuvasti laimennetun pakokaasuseoksen lämpötilaa testin aikana;

3.1.3.7 painemittarista (G1) (tarkkuus ± 0,4 kPa), joka on asennettu välittömästi ennen tilavuusmittaria ja jota käytetään mittaamaan kaasuseoksen ja ulkoilman välinen paine-ero;

3.1.3.8 toisesta painemittarista (G2) (tarkkuus ± 0,4 kPa), joka on asennettu niin, että pumpun imupuolen ja painepuolen paine-ero voidaan rekisteröidä;

3.1.3.9 kahdesta näytteenottoaukosta (S1 ja S2), joista otetaan vakionäytteitä laimennusilmasta ja laimennetusta pakokaasun ja ilman seoksesta;

3.1.3.10 suodattimesta (F), jolla poistetaan kiinteät hiukkaset analysoitaviksi kerättävistä kaasuvirroista;

3.1.3.11 pumpuista (P), joilla saadaan laimennusilman ja laimennetun pakokaasun ja ilman seoksen vakiovirtaus testin aikana;

Kuva III/5/3.1

>KAAVION ALKU>

Vakiotilavuuskerääjä kiertomäntäpumpulla (PDP-CVS-järjestelmä)

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

3.1.3.12 virtauksen säätimistä (N), joilla taataan tasainen kaasunäytteiden vakiovirtaus testin aikana keräysputkista S1 ja S2; kaasunäytteiden virtauksen on oltava sellainen, että kunkin testin lopussa näytteiden määrä on riittävä analysointia varten (± 10 litraa minuutissa);

3.1.3.13 virtausmittareista (FL) kaasunäytteiden vakiovirtauksen säätämiseen ja valvontaan testin aikana;

3.1.3.14 pikatoimisista venttiileistä (V), joilla ohjataan kaasunäytteiden vakiovirtaus näytepusseihin tai ulos;

3.1.3.15 kaasutiiviistä pikalukitusliittimistä (Q) pikatoimiventtiilien ja näytepussien välissä; liittimen on sulkeuduttava automaattisesti näytepussin puolelle; vaihtoehtoisesti voidaan käyttää muita keinoja näytteiden siirtämiseen analysaattorille (esimerkiksi kolmitoimisulkuhanoja);

3.1.3.16 pusseista (B) laimennetun pakokaasun ja laimennusilman näytteiden keräämiseen testin aikana; niiden on oltava riittävän suuria, jotta näytevirtausta ei estetä; pussin materiaalin on oltava sellaista, ettei se vaikuta itse mittauksiin eikä kaasunäytteiden kemialliseen koostumukseen (esim. laminoitua polyetyleeni/polyamidikalvoa tai fluorattuja monihiilivetyjä);

3.1.3.17 digitaalisesta laskimesta (C), jolla kirjataan kiertomäntäpumpun kierrokset testin aikana.

3.1.4 Dieselmoottorilla varustettujen ajoneuvojen testauksessa tarvittavat lisälaitteet

Jotta liitteessä III olevan 4.3.1.1 ja 4.3.2 kohdan vaatimukset täyttyisivät, on kuvassa III/5/3.1 katkoviivan sisään jääviä lisälaitteita käytettävä dieselmoottorilla varustettujen ajoneuvojen testauksessa:

>TAULUKON PAIKKA>

Kaikki lämmitetyt osat on pidettävä 463 (190 °C) ± 10 K:n lämpötilassa.

Hiukkasten näytteenottojärjestelmä

>TAULUKON PAIKKA>

näytteenottolinja,

pumput, virtauksen säätimet, virtausmittausyksiköt.

3.2 Laimennuslaite kriittisen virtauksen venturiputkella (CFV-CVS-järjestelmä) (Kuva III/5/3.2.)

3.2.1 Kriittisen virtauksen venturiputken käyttö CVS-näytteenottomenettelyn yhteydessä perustuu kriittisen virtauksen mekaniikan periaatteisiin. Laimennuksen ja pakokaasun muuttuvan seoksen virtausmäärä ylläpidetään äänennopeutena, joka on suoraan verrannollinen kaasun lämpötilan neliöjuureen. Virtausta valvotaan, lasketaan ja integroidaan jatkuvasti testin ajan.

Jos käytetään lisäksi toista kriittisen virtauksen näytteenottoventuriputkea, otettujen kaasunäytteiden suhteellisuus varmistetaan. Kun sekä paine että lämpötila ovat yhtäsuuret kahdessa venturiputken sisäänmenoaukossa, näytteenottoon ohjatun kaasuvirtauksen tilavuus on suhteessa tuotettuun laimennetun pakokaasuseoksen kokonaistilavuuteen, ja siten tämän liitteen vaatimukset täyttyvät.

3.2.2 Kuvassa III/5/3.2 on piirustus tällaisesta näytteenottojärjestelmästä. Koska eri rakennevaihtoehdoilla voidaan saada tarkkoja tuloksia, piirustuksen ehdoton noudattaminen ei ole tarpeen. Lisälaitteita, kuten mittareita, venttiilejä, solenoideja ja kytkimiä, voidaan käyttää antamaan lisätietoja ja ohjaamaan laitejärjestelmän toimintoja.

3.2.3 Keräyslaitteisto käsittää:

Kuva III/5/3.2

>KAAVION ALKU>

Vakiotilavuuskerääjä kriittisen virtauksen venturiputkella (PDP-CVS - järjestelmä)

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

3.2.3.1 laimennusilman suodattimen (D), joka voi tarvittaessa olla esilämmitetty: suodattimessa on oltava aktiivihiili paperikerrosten välissä, ja sitä on käytettävä vähentämään ja stabiloimaan laimennusilmassa olevia hiilivetyjen taustapäästöjä;

3.2.3.2 sekoituskammion (M), jossa pakokaasu ja ilma sekoitetaan homogeeniseksi seokseksi;

3.2.3.3 syklonierotimen (CS), jolla poistetaan kiinteät hiukkaset;

3.2.3.4 kaksi keräysputkea (S1 ja S2), joilla otetaan näytteet laimennetusta pakokaasun ja ilman seoksesta;

3.2.3.5 kriittisen virtauksen näytteenottoventuriputken (SV), jolla otetaan suhteellisia näytteitä laimennetusta pakokaasusta keräysputkessa S2;

3.2.3.6 suodattimen (F), jolla poistetaan kiinteät hiukkaset analysointiin ohjatuista kaasuvirroista;

3.2.3.7 pumput (P), joilla kerätään osa ilmavirrasta ja laimennetusta pakokaasusta pusseihin testin aikana;

3.2.3.8 virtauksen säätimen (N), jolla taataan testin aikana keräysputkesta S1 otettujen kaasunäytteiden jatkuva virtaus; kaasunäytteiden virtauksen on oltava sellainen, että testin lopussa näytteiden määrä on riittävä analysointia varten (± 10 litraa minuutissa);

3.2.3.9 virtauksen tasaajan (PS) näytteenottolinjassa;

3.2.3.10 virtausmittarit (FL) kaasunäytteiden virtauksen säätöä ja valvontaa varten testien aikana;

3.2.3.11 pikatoimiset magneettiventtiilit (V), joilla ohjataan kaasunäytteiden vakiovirtaus näytepusseihin tai ulos;

3.2.3.12 kaasutiiviit pikalukitusliittimet (Q) pikatoimiventtiilien ja näytepussien välissä; liittimen on sulkeuduttava automaattisesti näytepussin puolelle; vaihtoehtoisesti voidaan käyttää muita keinoja näytteiden siirtämiseen analysaattorille (esim. kolmitoimisulkuhanoja);

3.2.3.13 pussit (B) laimennetun pakokaasun ja laimennusilman näytteiden keräämiseen testien aikana; niiden on oltava riittävän suuria, jotta näytevirtausta ei estetä; pussin materiaalin on oltava sellaista, ettei se vaikuta itse mittauksiin eikä kaasunäytteiden kemialliseen koostumukseen (esim. laminoitua polyetyleeni/polyamidikalvoa tai fluorattuja monihiilivetyjä);

3.2.3.14 painemittarin (G), jonka tarkkuus on ± 0,4 kPa;

3.2.3.15 lämpötila-anturin (T), jonka tarkkuus on ± 1 K ja toimintaviive 0,1 sekuntia 62 %:iin lämpötilan muutoksesta (mitattuna silikoniöljyssä);

3.2.3.16 mittaavan kriittisen virtauksen venturiletkun (MV), jolla mitataan laimennetun pakokaasun virtaustilavuus;

3.2.3.17 puhaltimen (BL), jonka teho riittää käsittelemään laimennetun pakokaasun kokonaistilavuuden.

3.2.3.18 CFV-CVS-järjestelmän kapasiteetin on oltava sellainen, että missään testin aikana mahdollisesti esiintyvissä olosuhteissa vettä ei kondensoidu. Tämä voidaan yleensä varmistaa käyttämällä puhallinta, jonka teho on:

3.2.3.18.1 kaksinkertainen verrattuna toimintasyklin kiihdytysten tuottamaan suurimpaan pakokaasuvirtaan; tai

3.2.3.18.2 riittävä varmistamaan, että CO2-pitoisuus laimennetun pakokaasun näytepussissa on pienempi kuin 3 tilavuusprosenttia.

3.2.4 Dieselmoottorilla varustettujen ajoneuvojen testauksessa tarvittavat lisälaitteet

Jotta liitteessä III olevan 4.3.1.1 ja 4.3.2 kohdan vaatimukset täyttyisivät, on kuvassa III/5/3.2 katkoviivan sisään jääviä lisälaitteita käytettävä dieselmoottorilla varustettujen ajoneuvojen testauksessa:

>TAULUKON PAIKKA>

Kaikki lämmitetyt osat on pidettävä 463 (190 °C) ± 10 K:n lämpötilassa.

Jos muuttuvan virtauksen kompensointi ei ole mahdollista, tarvitaan 2.2.3 kohdassa esitetty lämmönvaihdin (H) ja lämpötilan säätöjärjestelmä (TC) takaamaan vakiovirtaus venturiletkun (MV) läpi ja siten suhteellinen virtaus S3:n läpi.

Hiukkasten näytteenottojärjestelmä

- S4 keräysputki laimennustunnelissa,

- Fp suodatinyksikkö, joka koostuu kahdesta sarjaan asennetusta suodattimesta; kytkentäjärjestely muille rinnankytketyille suodatinpareille,

- näytteenottolinja,

- pumput, virtauksen säätimet, virtauksen mittausyksiköt.

3.3 Muuttuvan laimennuksen laite, jossa vakiovirtaus saadaan kuristimen avulla (CFO-CVS-järjestelmä) (Kuva III/5/3.3) (vain ottomoottorilla varustetuille ajoneuvoille)

3.3.1 Keräyslaitteisto käsittää:

3.3.1.1 näytteenottoputken, jolla ajoneuvon pakoputki kytketään itse laitteeseen;

3.3.1.2 näytteenottolaitteen, joka koostuu pumppulaitteesta, jolla imetään laimennettua pakokaasun ja ilman seosta;

3.3.1.3 sekoituskammion (M), jossa pakokaasu ja ilma sekoitetaan homogeeniseksi seokseksi;

3.3.1.4 lämmönvaihtimen (H), jonka teho on riittävä, jotta ilman ja pakokaasun seoksen lämpötila mitattuna niin lähellä virtausmäärän mittauslaitetta kuin mahdollista on koko testin ajan ± 6 K:n sisällä suunnitellusta toimintalämpötilasta. Tämä laite ei saa vaikuttaa analysointia varten otettujen laimennettujen kaasujen epäpuhtauspitoisuuksiin.

Jos tämä ehto ei täyty tiettyjen päästöjen osalta, yhden tai useamman päästön näytteenotto on tehtävä ennen syklonia.

Tarvittaessa käytetään lämpötilan säädinlaitetta (TC) lämmönvaihtimen esilämmitykseen ennen testausta ja pitämään sen lämpötila testin aikana ± 6 K:n sisällä;

3.3.1.5 kaksi putkea (S1 ja S2), joilla näyte otetaan käyttäen pumppuja (P), virtausmittareita (FL) ja tarvittaessa suodattimia (F), joilla kiinteät hiukkaset voidaan poistaa analysoitavista kaasuista;

3.3.1.6 yhden pumpun laimennusilmaa varten ja toisen laimennettua seosta varten;

3.3.1.7 tilavuusmittarin kuristimella;

3.3.1.8 lämpötila-anturin (T1) (tarkkuus ± 1 K), joka on asennettu välittömästi ennen tilavuudenmittauslaitetta; sen on oltava suunniteltu valvomaan jatkuvasti laimennetun pakokaasuseoksen lämpötilaa testin aikana;

3.3.1.9 painemittarin (G1) (tarkkuus ± 0,4 kPa), joka on asennettu välittömästi ennen tilavuusmittaria ja jota käytetään kaasuseoksen ja ulkoilman välisen paine-eron rekisteröintiin;

3.3.1.10 toisen painemittarin (G2) (tarkkuus ± 0,4 kPa) asennettuna siten, että pumpun imupuolen ja painepuolen paine-ero voidaan rekisteröidä;

3.3.1.11 virtauksen säätimet (N), joilla taataan näytteenottoaukoista S1 ja S2 testin aikana otettujen kaasunäytteiden tasainen vakiovirtaus. Kaasunäytteiden virtauksen on oltava sellainen, että kunkin testin lopussa näytteiden määrä riittää analysointiin (± 10 litraa minuutissa);

3.3.1.12 virtausmittarit (FL), joilla säädetään ja valvotaan kaasunäytteiden vakiovirtausta testin aikana;

3.3.1.13 kolmitoimiventtiilit (V), joilla ohjataan kaasunäytteiden vakiovirtaus näytepusseihin tai ulos;

3.3.1.14 kaasutiiviit pikalukitusliittimet (Q) kolmitoimiventtiilien ja näytepussien väliin; liittimen on sulkeuduttava automaattisesti näytepussin puolelle. Muita keinoja näytteiden siirtämiseen analysaattorille voidaan käyttää (esimerkiksi kolmitoimisulkuhanoja).

Kuva III/5/3.3

>KAAVION ALKU>

Kaavio muuttuvan laimennuksen laitteesta, jossa vakiovirtaus saadaan kuristimen avulla (CFO-CVS-järjestelmä)

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

3.3.1.15 pussit (B) näytteiden keräämiseen laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta testin aikana. Niiden on oltava riittävän suuret, jotta näytevirtaus ei häiriinny. Pussimateriaalin on oltava sellaista, ettei se vaikuta itse mittauksiin eikä kaasunäytteiden kemialliseen koostumukseen (esimerkiksi laminoitua polyetyleeni-polyamidikalvoa tai fluorattuja monihiilivetyjä).

Lisäys 6 LAITTEIDEN KALIBROINTIMENETELMÄ

1 KALIBROINTIKÄYRÄN MÄÄRITYS

1.1 Kukin tavanomaisesti käytetty toiminta-alue kalibroidaan liitteessä III olevan 4.3.3 kohdan vaatimusten ja seuraavan menettelyn mukaisesti:

1.2 Analysaattorin kalibrointikäyrä määritetään vähintään viiden kalibrointipisteen avulla, jotka ovat mahdollisimman tasaväliset. Suurimman pitoisuuden omaavan kalibrointikaasun nimellispitoisuuden on oltava vähintään 80 % täydestä asteikkoarvosta.

1.3 Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä. Jos saadun polynomin asteluku on suurempi kuin kolme, kalibrointipisteiden lukumäärän on oltava vähintään polynomin asteluku plus kaksi.

1.4 Kalibrointikäyrä ei saa poiketa yli 2 % kunkin kalibrointikaasun nimellisarvosta.

1.5 Kalibrointikäyrän muoto

Kalibrointikäyrän muodosta ja kalibrointipisteistä on mahdollista tarkastaa, että kalibrointi on oikein suoritettu. Analysaattorin eri ominaisparametrit on ilmoitettava, erityisesti:

- asteikko,

- herkkyys,

- nollapiste,

- päivä, jona kalibrointi on suoritettu.

1.6 Jos tutkimuslaitosta tyydyttävällä tavalla voidaan osoittaa, että vaihtoehtoinen teknologia (esimerkiksi tietokone, sähköisesti ohjattu aluekytkin ym.) antaa vastaavan tarkkuuden, näitä vaihtoehtoja voidaan käyttää.

1.7 Kalibroinnin todentaminen

1.7.1 Kukin tavanomaisesti käytetty toiminta-alue on tarkastettava ennen kutakin analyysiä seuraavasti:

1.7.2 Kalibrointi tarkastetaan käyttämällä nollakaasua ja vertailukaasua, jonka nimellisarvo on 80 95 % analysoitavasta oletusarvosta.

1.7.3 Jos tarkastelluissa kahdessa pisteessä arvo ei poikkea teoreettisesta arvosta enempää kuin ± 5 % täydestä asteikkoarvosta, säätöparametreja voidaan muuttaa. Jos näin ei ole, on uusi kalibrointikäyrä määritettävä 1 kohdan mukaisesti.

1.7.4 Testauksen jälkeen käytetään nollakaasua ja samaa vertailukaasua jälkitarkastukseen. Analyysi katsotaan hyväksyttäväksi, jos näiden kahden mittaustuloksen ero on vähemmän kuin 2 %.

2 LIEKKI-IONISAATTORIN JA HIILIVETYJEN VASTEEN TARKASTUS

2.1 Liekki-ionisaattorin vasteen optimointi

FID-laite on säädettävä laitevalmistajan ohjeiden mukaan. Vasteen optimointiin on käytettävä propaania ilmassa yleisimmällä mittausalueella.

2.2 HC-analysaattorin kalibrointi

Analysaattori on kalibroitava käyttämällä propaania ilmassa ja puhdistettua synteettistä ilmaa. Ks. liitteessä III oleva 4.5.2 kohta (kalibrointi ja vertailukaasut).

Määritetään kalibrointikäyrä tämän lisäyksen 1.1 1.5 kohdassa esitetyllä tavalla.

2.3 Eri hiilivetyjen vastetekijät ja suositellut raja-arvot

Tietyn hiilivetylajin vastetekijä (Rf) on FID-laitteen C1-lukeman suhde kaasusylinterin pitoisuuteen, joka on ilmaistu ppm C1:nä.

Testikaasun pitoisuuden on oltava tasolla, jolla saadaan vasteeksi noin 80 % täydestä asteikkoarvosta toiminta-alueella. Pitoisuuden on oltava tunnettu 2 %:n tarkkuudella verrattuna tilavuutena ilmaistuun gravimetriseen vakioon. Lisäksi kaasusylinteriä on vakautettava 24 tuntia lämpötilassa 293 303 K (20 ja 30 °C).

Vastetekijät määritellään, kun analysaattori otetaan käyttöön ja sen jälkeen isompien huoltojen yhteydessä. Käytettävät testikaasut ja suositellut vastetekijät ovat:

>TAULUKON PAIKKA>

Suhteessa vastetekijään (Rf) = 1,00 propaanille ja puhtaalle ilmalle.

2.4 Hapen vaikutuksen tarkastus ja suositellut rajat

Vastetekijä on määritettävä 2.3 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Käytettävä testikaasu ja suositeltava vastetekijäalue on:

>TAULUKON PAIKKA>

3 NOx-MUUNTIMEN HYÖTYSUHDETESTI

Muuntimen, jolla NO2 muutetaan NO:ksi, hyötysuhde testataan seuraavasti:

Muuntimien hyötysuhde voidaan tarkastaa otsonaattorin avulla käyttäen kuvassa III/6/3 olevaa testijärjestelyä ja jäljempänä esitettyä menettelyä.

3.1 Kalibroidaan kemiluminesenssianalysaattori yleisimmällä toiminta-alueella valmistajan eritelmien mukaisesti käyttäen nolla- ja vertailukaasua (jonka NO-pitoisuus on noin 80 % toiminta-alueesta ja kaasuseoksen NO2-pitoisuus alle 5 % NO-pitoisuudesta). NOx-analysaattorin on oltava NO-moodissa, niin että vertailukaasu ei kulje muuntimen läpi. Merkitään osoitettu pitoisuus muistiin.

3.2 T-liitoksen kautta happea tai synteettistä ilmaa lisätään jatkuvasti kaasuvirtaan, kunnes osoitettu pitoisuus on noin 10 % vähemmän kuin 3.1 kohdassa saatu kalibrointipitoisuus. Merkitään osoitettu pitoisuus (C) muistiin. Otsonaattori on pois toiminnasta tämän prosessin aikana.

3.3 Nyt otsonaattori kytketään tuottamaan riittävästi otsonia, jotta NO-pitoisuus laskee 20 prosenttiin (alimmillaan 10 prosenttiin) 3.1 kohdan kalibrointipitoisuudesta. Merkitään osoitettu pitoisuus (d) muistiin.

3.4 Sitten NOx-analysaattori kytketään NOx-moodiin, mikä tarkoittaa, että kaasuseos (joka sisältää NO, NO2, O2 ja N2) kulkee nyt muuntimen läpi. Merkitään osoitettu pitoisuus (a) muistiin.

3.5 Otsonaattori kytketään nyt pois toiminnasta. Edellä 3.2 kohdassa esitetty kaasuseos kulkee muuntimen läpi ilmaisimeen. Merkitään osoitettu pitoisuus (b) muistiin.

3.6 Kun otsonaattori on pois toiminnasta, on myös hapen tai synteettisen ilman virtaus katkaistu. Tällöin analysaattorin NOx-lukema ei saa olla enemmän kuin 5 % edellä 3.1 kohdassa annetun arvon yläpuolella.

3.7 NOx-muuntimen hyötysuhde lasketaan seuraavasti:

Hyötysuhde (%) = (1 + >NUM>a - b/>DEN>c - d) 7 100

Kuva III/6/3

>KAAVION ALKU>

NOx - muuntimen hyötysuhdelaitteen kaavio

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

3.8 Muuntimen hyötysuhde ei saa olla pienempi kuin 95 %.

3.9 Muuntimen hyötysuhde on tarkastettava vähintään kerran viikossa.

4 CVS-JÄRJESTELMÄN KALIBROINTI

4.1 CVS-järjestelmä on kalibroitava käyttäen tarkkaa virtausmittaria ja kuristinlaitetta. Virtaus järjestelmän läpi on mitattava eri painelukemilla ja järjestelmän säätöparametrit mitattava ja suhteutettava virtauksiin.

4.1.1 Useita eri virtausmittarityyppejä voidaan käyttää, esim. kalibroitua venturiputkea, laminaarivirtausmittaria, kalibroitua turbiinimittaria, jos ne ovat dynaamisia mittausjärjestelmiä ja täyttävät liitteessä III olevan 4.2.2 ja 4.2.3 kohdan vaatimukset.

4.1.2 Seuraavissa kohdissa esitetään yksityiskohtaisesti PDP- ja CFV-yksiköiden kalibrointimenetelmät käyttäen laminaarista virtausmittaria, joka antaa vaaditun tarkkuuden, sekä kalibroinnin pätevyyden tilastollinen tarkastus.

4.2 Kiertomäntäpumpun (PDP) kalibrointi

4.2.1 Seuraava kalibrointimenettely selvittää laitteet, testivarustelun ja eri parametrit, jotka mitataan CVS-pumpun virtausmäärän määritystä varten. Kaikki pumppuun liittyvät parametrit mitataan

yhtaikaa niiden parametrien kanssa, jotka liittyvät pumpun kanssa sarjaan kytkettyyn virtausmittariin. Laskettu virtausmäärä (ilmaistuna m³/min pumpun imupuolella, absoluuttipaine ja lämpötila) voidaan sitten piirtää verrattuna korrelaatiofunktioon, joka on tietyn pumpun parametrien yhdistelmän arvo. Siten määritetään lineaarinen yhtälö, joka ilmaisee pumpun virtauksen ja korrelaatiofunktion suhteen toisiinsa. Jos CVS:n käyttö on moninopeuksinen, on kalibrointi suoritettava jokaiselle käytettävälle alueelle.

4.2.2 Tämä kalibrointimenettely perustuu virtausmäärän kussakin pisteessä ilmaisevien pumpun ja tilavuusmittarin parametrien absoluuttisten arvojen mittaamiseen. Kolme ehtoa on täytettävä, jotta varmistetaan kalibrointikäyrän tarkkuus ja oikeellisuus.

4.2.2.1 Pumpun paineet on mitattava pumppuun tehdyistä mittausrei'istä eikä pumpun imu- ja painepuolen ulkoisista putkista. Paineenmittausreiät, jotka on tehty pumpun käyttöpäädyn ylä- ja alakeskiöihin, antavat todelliset pumpun sisäiset paineet ja siten ilmaisevat absoluuttiset paine-erot.

4.2.2.2 Lämpötilastabiilisuus on ylläpidettävä kalibroinnin aikana. Laminaarinen virtausmittari on herkkä tulopuolen lämpötilan vaihteluille, jotka aiheuttavat mittauspisteiden hajontaa. Asteittaiset ± 1 K:n lämpötilanvaihtelut ovat hyväksyttäviä, jos ne tapahtuvat useita minuutteja kestävän jakson aikana.

4.2.2.3 Kaikkien virtausmittarin ja CVS-pumpun välisten liitosten on oltava vuotamattomia.

4.2.3 Pakokaasupäästötestin aikana näiden samojen pumppuparametrien mittaus antaa käyttäjälle mahdollisuuden laskea virtausmäärä kalibrointiyhtälöstä.

4.2.3.1 Tämän lisäyksen kuvassa III.6.4.2.3.1 esitetään eräs mahdollinen testijärjestely. Muutokset ovat sallittuja, jos hyväksynnän antava viranomainen on hyväksynyt ne tarkkuudeltaan vastaaviksi. Jos käytetään lisäyksessä 5 olevan kuvan III.5.3.2 mukaista järjestelyä, seuraavat tiedot on selvitettävä annetuissa tarkkuusrajoissa:

>TAULUKON PAIKKA>

4.2.3.2 Kun järjestelmä on kytketty kuvan III/6/4.2.3.1 mukaisesti, asetetaan säädettävä kuristin täysin auki ja käytetään CVS-pumppua 20 minuuttia ennen kalibroinnin aloitusta.

4.2.3.3 Säädetään kuristusventtiili kiinnipäin sellaisin alipainevälein (noin 1 kPa), jolla saadaan vähintään kuusi mittauspistettä kokonaiskalibrointiin. Annetaan järjestelmän tasaantua kolme minuuttia ja toistetaan mittaus.

4.2.4 Tietojen analysointi

4.2.4.1 Ilman virtausmäärä (Qs) kussakin testipisteessä lasketaan vakiokuutiometreiksi minuutissa virtausmittarin tiedoista käyttäen valmistajan ilmoittamaa menetelmää.

Kuva III/6/4.2.3.1

>KAAVION ALKU>

PDP-CVS-laitteiston kalibrointi

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

4.2.4.2 Ilman virtausmäärä muutetaan sitten pumpun virtaukseksi (V°) (m³/kierros) pumpun imupuolen absoluuttisessa lämpötilassa ja paineessa.

V° = >NUM>Qs/>DEN>n 7 >NUM>Tp/>DEN>273,2 7 >NUM>101,33/>DEN>Pp

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

Jotta kompensoitaisiin pumpun nopeuden ja paineen vaihteluiden ja pumpun luiston vaikutus, korrelaatiofunktio (X°) pumpun nopeudesta (n), paine-erosta pumpun imupuolen ja painepuolen välillä ja pumpun painepuolen absoluuttipaineesta lasketaan seuraavalla kaavalla:

X° = >NUM>1/>DEN>n √>NUM>ÄPp/>DEN>Pe

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

Seuraavien kaavojen mukaiset kalibrointiyhtälöt saadaan tekemällä pienimmän neliösumman sovitus:

V° = D° - M (X°)

n = A - B (ÄPp)

D°, M, A ja B ovat käyriä kuvaavat muotovakiot.

4.2.4.3 Moninopeuksinen CVS-järjestelmä on kalibroitava jokaiselle käytettävälle nopeudelle. Alueille tehtävien kalibrointikäyrien on oltava lähes yhdensuuntaisia ja muotovakioiden (D°) arvon on kasvettava, kun pumpun virtausalue laskee.

Jos kalibrointi on huolella suoritettu, yhtälöstä lasketut arvot ovat ± 0,5 prosentin sisällä V°:n mitatusta arvosta. M:n arvot vaihtelevat pumppukohtaisesti. Kalibrointi suoritetaan pumpun liikkeelle laskemisen yhteydessä ja suuremman huollon jälkeen.

4.3 Kriittisen virtauksen venturiputken (CFV) kalibrointi

4.3.1 Kriittisen virtauksen venturiputken kalibrointi perustuu kriittisen venturiputken virtausyhtälöön:

Qs = >NUM>Kv 7 P/>DEN>√T;

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

Kaasun virtaus on imupuolen paineen ja lämpötilan funktio.

Jäljempänä kuvattu kalibrointimenettely määrittää kalibrointikertoimen arvon mitatuilla paineen, lämpötilan ja virtausmäärän arvoilla.

4.3.2 CFV:n elektroniikkaosien kalibroinnissa on noudatettava valmistajan suosittamaa menettelyä.

4.3.3 Kriittisen virtauksen venturiputken virtauksen kalibrointimittaukset on suoritettava ja seuraavat arvot on mitattava annetuissa tarkkuusrajoissa:

>TAULUKON PAIKKA>

4.3.4 Laitteet on asennettava kuvassa III/6/4.3.4 esitetyllä tavalla ja vuodot tarkastettava. Virtausmittauslaitteen ja kriittisen virtauksen venturiputken väliset vuodot heikentävät kalibroinnin tarkkuutta huomattavasti.

Kuva III/6/4.3.4

>KAAVION ALKU>

CFV-CVS-laitteiston kalibrointi

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

4.3.5 Säädettävä kuristinläppä on asetettava aukiasentoon, puhallin käynnistetään ja järjestelmän annetaan tasaantua. Kaikkien laitteiden antamat tiedot tallennetaan.

4.3.6 Kuristinläpän asentoa muutetaan ja venturiputken kriittisen virtauksen alueelta otetaan vähintään kahdeksan lukemaa.

4.3.7 Kalibroinnissa tallennettuja tietoja on käytettävä seuraavissa laskelmissa. Ilman virtausmäärä (Qs) kussakin testipisteessä lasketaan virtausmittarin tiedoista käyttämällä valmistajan vahvistamaa menetelmää.

Kalibrointikertoimien arvot kussakin mittauspisteessä lasketaan kaavasta:

Kv=>NUM>Qs 7 √Tv/>DEN>Pv

missä:

>TAULUKON PAIKKA>

Piirretään Kv venturiputken imupuolen paineen funktiona. Soonisella virtauksella Kv:n arvo on lähes vakio. Kun paine laskee (alipaine kasvaa), venturiputki ei kurista ja Kv laskee. Seurauksena saatavat Kv:n muutokset eivät ole sallittuja.

Lasketaan Kv:n keskiarvo ja normaalipoikkeama vähintään kahdeksalle pisteelle ja kriittiselle alueelle.

Jos normaalipoikkeama on enemmän kuin 0,3 % Kv:n keskiarvosta, on tehtävä korjauksia.

Lisäys 7 KOKO JÄRJESTELMÄN TARKASTUS

1 Liitteessä III olevan 4.7 kohdan vaatimusten täyttämiseksi on CVS-näytteenottojärjestelmän ja analysointijärjestelmän kokonaistarkkuus määritettävä syöttämällä järjestelmään tunnettu massa kaasumaista päästöä ja käyttämällä samalla laitteistoa samoin kuin tavanomaisessa testissä ja sitten epäpuhtauksien massa analysoidaan ja lasketaan tämän liitteen lisäyksen 8 kaavojen mukaisesti, paitsi että propaanin tiheydeksi oletetaan 1,967 grammaa litralta vakio-olosuhteissa. Seuraavan kahden tekniikan tiedetään antavan riittävän tarkkuuden.

2 MITATAAN VAKIOVIRTAUS PUHDASTA KAASUA (CO TAI C3H8) KÄYTTÄEN KRIITTISEN VIRTAUKSEN KURISTINLAITETTA

2.1 Tunnettu määrä puhdasta kaasua (CO tai C3H8) syötetään CVS-järjestelmään kalibroidun kriittisen kuristinlaitteen läpi. Jos paine sisäänmenossa on riittävän korkea, kriittisen virtauksen kuristinlaitteen avulla säädetty virtausmäärä (q) on riippumaton mittalaipan ulostulopaineesta (kriittinen virtaus). Jos yli 5 prosentin poikkeamia esiintyy, virheen syy on paikallistettava ja määritettävä. CVS-järjestelmää käytetään kuin pakokaasutestissä noin 5 10 minuuttia. Näytepussiin kerätty kaasu analysoidaan tavallisilla laitteilla ja tuloksia verrataan kaasunäytteiden ennalta tunnettuun pitoisuuteen.

3 MITATAAN RAJOITETTU MÄÄRÄ PUHDASTA KAASUA (CO TAI C3H8) GRAVIMETRISELLÄ TEKNIIKALLA

3.1 Seuraavaa gravimetristä menettelyä voidaan käyttää CVS-järjestelmän tarkastamiseen. Joko hiilimonoksidia tai propaania sisältävän pienen sylinterin paino määritetään ± 0,01 gramman tarkkuudella. Noin 5 - 10 minuutin ajan CVS-järjestelmää käytetään kuten tavanomaisessa pakokaasutestissä, samalla kun CO:ta tai propaania syötetään järjestelmään. Puhtaan kaasun määrä määritetään punnitsemalla painoero. Näytepussiin kerätty kaasu analysoidaan pakokaasuanalyysiin tavanomaisesti käytetyillä laitteilla. Tuloksia verrataan aiemmin laskettuihin lukuihin.

Lisäys 8 EPÄPUHTAUSPÄÄSTÖJEN LASKEMINEN

1 YLEISET MÄÄRÄYKSET

1.1 Kaasumaiset päästöt lasketaan seuraavasta yhtälöstä:

Mi = >NUM>Vmix 7 Qi 7 kH 7 Ci 7 10 -6/>DEN>d (1)

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

1.2 Tilavuuden määritys

1.2.1 Tilavuuden laskeminen käytettäessä muuttuvan laimennuksen laitetta, jossa vakiovirtaus säädetään kuristinlaitteen tai venturiputken avulla. Tallentakaa jatkuvasti tilavuusvirran arvot ja laskekaa kokonaistilavuus testin kestoajalta.

1.2.2 Tilavuuden laskenta kiertomäntäpumppua käytettäessä. Laimennetun pakokaasun tilavuus kiertomäntäpumpun omaavissa järjestelmissä lasketaan seuraavasta kaavasta:

V = V° 7 N

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

1.2.3 Laimennetun pakokaasun tilavuuden korjaus vakio-olosuhteisiin. Laimennetun pakokaasun tilavuus korjataan seuraavalla kaavalla:

Vmix = V 7 KI 7 >NUM>PB - PI/>DEN>TP (2)

jossa:

KI = >NUM>273,2 K/>DEN>101,33 kPa = 2,6961 (K 7 kPa -1) (3)

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

1.3 Näytepussissa olevien epäpuhtauksien korjattujen pitoisuuksien laskeminen

Ci = Ce - Cd (1 - >NUM>1/>DEN>DF) (4)

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

Laimennuskerroin lasketaan seuraavasti:

DF = >NUM>13,4/>DEN>CCO2 + (CHC + CCO) 10 -4 (5)

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

1.4 NO:n kosteuskorjauskertoimenmääritys

Kosteuden vaikutuksen korjaamiseksi typen oksideista saatuihin tuloksiin sovelletaan seuraavaa yhtälöä:

kH = >NUM>1/>DEN>1 - 0,0329 (H - 10,71) (6)

jossa:

H = >NUM>6,211 7 Ra 7 Pd/>DEN>PB - Pd 7 Ra 7 10 -2

Näissä yhtälöissä:

>TAULUKON PAIKKA>

1.5 Esimerkki

1.5.1 Tiedot

1.5.1.1 Ulkoilman olosuhteet:

lämpötila: 23 °C = 296,2 K,

paine: PB = 101,33 kPa,

suhteellinen kosteus: Ra = 60 %,

kyllästetyn höyryn paine: Pd = 3,20 kPa H2O:a 23 °C:n lämpötilassa.

1.5.1.2 Mitattu ja vakio-olosuhteisiin alennettu tilavuus (ks. 1 kohta)

V = 51,961 m³1.5.1.3 Analysaattorin lukemat:>TAULUKON PAIKKA>

1.5.2 Laskeminen

1.5.2.1 Kosteuskorjauskerroin (KH) [ks. kaava (6)]

H = >NUM>6,211 7 Ra 7 Pd/>DEN>PB - Pd 7 Ra 7 10 -2

H = >NUM>6,211 7 60 7 3,2/>DEN>101,33 - (3,2 7 0,6)

H = 11,9959

kH = >NUM>1/>DEN>1 - 0,0329 7 (H - 10,71)

kH = >NUM>1/>DEN>1 - 0,0329 7 (11,9959 - 10,71)

kH = 1,0442

1.5.2.2 Laimennuskerroin (DF) [ks. kaava (5)]

DF = >NUM>13,4/>DEN>CCO2 + (CHC + CCO) 10 -4

DF = >NUM>13,4/>DEN>1,6 + (92 + 4,70) 10 -4

DF = 8,091

1.5.2.3 Näytepussissa olevien korjattujen epäpuhtauspitoisuuksien laskeminen:

HC, päästöjen massat [ks. kaavat (4) ja (1)]

Ci = Ce - Cd (1 - >NUM>1/>DEN>DF)

Ci = 92 - 3 (1 - >NUM>1/>DEN>8,091)

C = 89,371

MHC = CHC 7 Vmix 7 QHC 7 >NUM>1/>DEN>d

QHC = 0,619

MHc = 89,371 7 51,961 7 0,619 7 10 -6 7 >NUM>1/>DEN>d

MHC = >NUM>2,88/>DEN>d g/km

CO, päästöjen massat [ks. kaava (1)]

MCO = CCO 7 Vmix 7 QCO 7 >NUM>1/>DEN>d

QCO = 1,25

MCO = 470 7 51,961 7 1,25 7 10 -6 7 >NUM>1/>DEN>d

MCO = >NUM>30,5/>DEN>d g/km

NOX, päästöjen massat [ks. kaava (1)]

MNO X = CNO X 7 Vmix 7 QNO X 7 kH 7 >NUM>1/>DEN>d

QNO X = 2,05

MNO X = 70 7 51,961 7 2,05 7 1,0442 7 10 -6 7 >NUM>1/>DEN>d

MNO X = >NUM>7,79/>DEN>d g/km

2 DIESELMOOTTORILLA VARUSTETTUJA AJONEUVOJA KOSKEVAT ERITYISET MÄÄRÄYKSET

2.1 HC-mittaus dieselmoottoreille

Keskimääräinen HC-pitoisuus, jota käytetään HC-päästöjen massan määritykseen dieselmoottoreille, lasketaan seuraavan kaavan avulla:

Ce = >NUM>∫t1t2 CHC 7 dt/>DEN>t2 - t1 (7)

missä:

>TAULUKON PAIKKA>

Ci korvataan suoraan CHC:llä kaikissa tarvittavissa yhtälöissä.

2.2 Hiukkasten määritys

Hiukkaspäästö Mp (g/km) lasketaan seuraavasta yhtälöstä:

Mp = >NUM>(Vmix + Vep) 7 Pe/>DEN>Vep 7 d

kun pakokaasut poistetaan tunnelista,

Mp = >NUM>Vmix 7 Pe/>DEN>Vep 7 d

kun pakokaasut palautetaan tunneliin,

joissa:

>TAULUKON PAIKKA>

(1) On huomattava, että sallittu kahden sekunnin aika sisältää vaihteen vaihtamiseen kuluvan ajan ja tarvittaessa tietyn varan ottaa jaksotus kiinni

LIITE IV

TYYPPI II -TESTI (Hiilimonoksidipäästön testi joutokäyntinopeudella)

1 JOHDANTO

Tässä liitteessä esitetään tyyppi II -testausmenettely, joka määritetään liitteessä I olevassa 5.3.2 kohdassa.

2 MITTAUSOLOSUHTEET

2.1 Polttoaineen on oltava vertailupolttoainetta, jota koskevat vaatimukset annetaan liitteessä VIII.

2.2 Tyyppi II -testi on suoritettava välittömästi tyyppi I -testin kaupunkiajosyklin neljännen perusosan (osa I) jälkeen moottorin ollessa joutokäynnillä ja käyttämättä kylmäkäynnistyslaitetta. Välittömästi ennen kutakin hiilimonoksidipitoisuuden mittausta on ajettava liitteessä III olevassa 2.1 kohdassa esitetty kaupunkiajosyklin perusosa (osa I).

2.3 Käsivalintaisella tai puoliautomaattisella vaihteistolla varustettujen ajoneuvojen osalta testi on suoritettava vaihde "vapaalla"- asennossa ja kytkin kytkettynä.

2.4 Automaattivaihteistolla varustetuilla ajoneuvoilla testi on suoritettava vaihteenvalitsin joko "vapaa"- tai "pysäköinti"- asennossa.

2.5 Joutokäyntinopeuden säätölaitteet

2.5.1 Määritelmä

Tässä direktiivissä 'joutokäyntinopeuden säätölaitteilla` tarkoitetaan käyttölaitteita, joilla mekaanikko voi helposti muuttaa moottorin joutokäyntiä käyttäen vain 2.5.1.1 kohdassa tarkoitettuja työkaluja. Erityisesti polttoaineen ja ilman virtauksen kalibrointilaitteita ei katsota säätölaitteiksi, jos säätö edellyttää sinettien irrottamista, jonka toimenpiteen tavallisesti voi suorittaa vain ammattimainen mekaanikko.

2.5.1.1 Työkalut, joita voi käyttää joutokäynnin säätöön: ruuvitaltat (tavalliset tai ristipäiset), ruuviavaimet (lenkkiavaimet, kiintoavaimet ja jakoavaimet), pihdit, kuusiokoloavaimet.

2.5.2 Mittauspisteiden määritys

2.5.2.1 Ensin suoritetaan mittaus tyyppi I -testissä käytetyillä säädöillä.

2.5.2.2 Portaattomasti säätyville säätölaitteille määritetään riittävä määrä tyypillisiä asentoja.

2.5.2.3 Pakokaasujen hiilimonoksidipitoisuuden mittaus on tehtävä kaikilla mahdollisilla säätölaitteiden asennoilla, mutta portaattomasti säädettäviin laitteisiin sovelletaan vain 2.5.2.2 kohdassa määriteltyjä asentoja.

2.5.2.4 Tyyppi II -testi katsotaan hyväksyttäväksi, jos vähintään toinen seuraavista kahdesta edellytyksestä täyttyy:

2.5.2.4.1 yksikään 2.5.2.3 kohdan mukaisesti mitatuista arvoista ei ylitä raja-arvoja;

2.5.2.4.2 suurin pitoisuus, joka saadaan muuttamalla yhtä säätölaitetta portaattomasti samalla kun muut laitteet pidetään samassa asennossa, ei ylitä raja-arvoa, ja tämä ehto on täytettävä muiden säätölaitteiden kuin portaattomasti säädetyn laitteen eri yhdistelmillä.

2.5.2.5 Säätölaitteiden mahdollisia asentoja rajoittavat:

2.5.2.5.1 ensiksi, suurempi seuraavista kahdesta arvosta: joko alhaisin joutokäyntinopeus, jonka moottori voi saavuttaa, tai valmistajan suosittelema nopeus miinus 100 kierrosta minuutissa;

2.5.2.5.2 toiseksi, pienin seuraavista kolmesta arvosta: joko suurin nopeus, jonka moottori voi saavuttaa käyttämällä joutokäyntinopeuden säätölaitteita, tai valmistajan suosittelema nopeus lisättynä 250 kierroksella minuutissa, tai automaattikytkimen kytkentänopeus.

2.5.2.6 Lisäksi mittaussäädöiksi ei saa valita säätöjä, joilla moottori ei käy kunnolla. Erityisesti, kun moottori on varustettu useilla kaasuttimilla, on kaikissa kaasuttimissa oltava sama säätö.

3 KAASUNÄYTTEIDEN OTTO

3.1 Keräysputki asennetaan mahdollisimman lähelle pakoputkea putkeen, jolla pakojärjestelmä on yhdistetty näytepussiin.

3.2 CO-pitoisuus (CCO) ja CO2-pitoisuus (CCO2) määritetään mittauslaitteen lukemista tai tallennuksista kalibrointikäyrien avulla.

3.3 Nelitahtimoottoreille korjattu hiilimonoksidipitoisuus on:

CCO korr = CCO >NUM>15/>DEN>CCO + CCO2 (tilavuus-%)

3.4 Edellä 3.3 kohdassa tarkoitetun kaavan avulla laskettua pitoisuutta CCO (ks. 3.2 kohta) ei tarvitse korjata, jos mitattu kokonaispitoisuus (CCO + CCO2) on vähintään 15 nelitahtimoottoreilla.

LIITE V

TYYPPI III -TESTI (Kampikammiokaasupäästöjen tarkastaminen)

1 JOHDANTO

Tässä liitteessä vahvistetaan liitteessä I olevassa 5.3.3 kohdassa tarkoitetun tyyppi III -testin testausmenettely.

2 YLEISET MÄÄRÄYKSET

2.1 Tyyppi III -testi suoritetaan ajoneuvolle, jossa on bensiinillä käyvä moottori ja jolle suoritetaan myös tyyppi I ja II -testit.

2.2 Testissä on oltava mukana myös täysin tiiviiksi tehtyjä moottoreita lukuun ottamatta niitä, jotka on suunniteltu siten, että pienikin vuoto voi aiheuttaa pahoja toimintahäiriöitä (kuten vastaiskumoottorit).

3 TESTAUSOLOSUHTEET

3.1 Joutokäynti on säädettävä valmistajan suositusten mukaisesti.

3.2 Mittaukset tehdään kolmessa eri moottorin toiminnan olosuhteessa:

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

4 TESTAUSMENETELMÄ

4.1 Kampikammion tuuletusjärjestelmän luotettava toiminta on tarkastettava 3.2 kohdassa luetelluissa olosuhteissa.

5 MENETELMÄ KAMPIKAMMION TULETUSJÄRJESTELMÄN TOIMINNAN TARKASTAMISEKSI

(Ks. myös kuva V/5.)

5.1 Moottorissa olevia aukkoja ei saa muuttaa.

5.2 Kampikammion paine mitataan sopivasta kohdasta. Se mitataan öljyn mittatikun reiästä viistoputkisella painemittarilla.

5.3 Ajoneuvo katsotaan hyväksyttäväksi, jos kaikissa 3.2 kohdassa esitetyissä olosuhteissa kampikammiosta mitattu paine ei ylitä mittaushetkellä vallitsevaa ulkoilman painetta.

5.4 Edellä esitetyllä menetelmällä tehtävässä testissä paine imusarjassa mitataan ± 1 kPa:n tarkkuudella.

5.5 Ajoneuvon nopeus dynamometrillä mitataan ± 2 km/h:n tarkkuudella.

5.6 Kampikammion paine on mitattava ± 0,01 kPa:n tarkkuudella.

5.7 Jos jossakin 3.2 kohdassa määritellyssä olosuhteessa kampikammiosta mitattu paine ylittää ulkoilman paineen, suoritetaan 6 kohdassa määritelty lisätesti, jos valmistaja niin pyytää.

6 LISÄTESTAUSMENETELMÄ

6.1 Moottorissa olevia aukkoja ei saa muuttaa.

6.2 Öljyn mittatikun reikään asennetaan noin viiden litran joustava pussi, joka sietää kampikammiokaasuja. Pussin on oltava tyhjä ennen kutakin mittausta.

6.3 Pussin on oltava suljettuna ennen kutakin mittausta. Se avataan kampikammiolle viideksi minuutiksi kussakin 3.2 kohdassa esitetyssä olosuhteessa.

6.4 Ajoneuvo katsotaan hyväksyttäväksi, jos pussi ei näkyvästi täyty missään 3.2 kohdassa esitetyssä mittausolosuhteessa.

6.5 Huomautus

6.5.1 Jos moottorin rakenne on sellainen, ettei testiä voida suorittaa edellä 6 kohdassa esitetyillä menetelmillä, mittaukset on tehtävä samalla menetelmällä muutettuna seuraavasti:

6.5.2 ennen testiä kaikki moottorin aukot suljetaan paitsi se, jota tarvitaan kaasujen talteenottoon;

6.5.3 Pussi liitetään sopivaan haaraan, joka ei aiheuta ylimääräistä painehäviötä ja joka on asennettu kaasunkierrätyspiiriin suoraan moottorista tulevaan aukkoon.

Kuva V/5

>KAAVION ALKU>

Tyyppi III-testi

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

LIITE VI

TYYPPI IV -TESTI Ottomoottorilla varustettujen ajoneuvojen haihtumispäästöjen määrittäminen

1 JOHDANTO

Tässä liitteessä vahvistetaan liitteessä I olevan 5.3.4 kohdan mukaisen tyyppi IV -testin menettely.

Tässä menettelyssä vahvistetaan menetelmä, jolla määritetään ottomoottorilla varustetun ajoneuvon polttoainejärjestelmästä haihtuvat hiilivedyt.

2 TESTIN KUVAUS

Haihtumispäästötesti (kuva VI/2) käsittää neljä vaihetta:

- testin valmistelun,

- säiliön tuuletushäviön määrittämisen,

- kaupunkiajosyklin (osa 1) ja taajama-alueen ulkopuolisen ajosyklin (osa 2)

- polttoaineen haihtuman määrittämisen.

Säiliön tuuletushäviöstä ja polttoaineen haihtumasta saadut hiilivetypäästöjen massat lasketaan yhteen ja testistä annetaan yhteenlaskettu tulos.

3 AJONEUVO JA POLTTOAINE

3.1 Ajoneuvo

3.1.1 Ajoneuvon on oltava hyvässä mekaanisessa kunnossa ja sen on oltava sisäänajettu ja sillä on oltava ajettu vähintään 3 000 km ennen testiä. Haihtumispäästöjen valvontajärjestelmän on oltava kytkettynä ja toimittava oikein tämän ajan ja aktiivihiilisäiliön on oltava tavanomaisessa käytössä ilman tavallisuudesta poikkeavaa purkamista tai kuormittamista.

3.2 Polttoaine

3.2.1 Testissä on käytettävä sopivaa vertailupolttoainetta, joka määritellään tämän direktiivin liitteessä VIII.

4 TESTAUSLAITTEISTO

4.1 Alustadynamometri

Alustadynamometrin on oltava liitteessä III esitettyjen vaatimusten mukainen.

4.2 Haihtumispäästöjen mittaustila

4.2.1 Haihtumispäästöjen mittaustilan on oltava kaasutiivis suorakulmainen mittauskammio, johon testattava ajoneuvo mahtuu. Ajoneuvoon on päästävä käsiksi joka puolelta, ja tiivistettynä huoneen on oltava kaasutiivis lisäyksen 1 mukaisesti. Huoneen sisäpinnan on oltava hiilivetyjä läpäisemätöntä materiaalia. Ainakin yhden pinnoista on oltava joustavaa läpäisemätöntä materiaalia, joka sallii pienten lämpötilavaihteluiden aiheuttamien paineenvaihteluiden tasauksen. Seinärakenteen on johdettava lämpöä hyvin. Seinän lämpötila ei saa laskea pienemmäksi kuin 293 K (20 °C) missään vaiheessa testauksen aikana.

Kuva VI/2

>KAAVION ALKU>

Haihtumispäästön määrittäminen

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

4.3 Analysointijärjestelmät

4.3.1 Hiilivetyanalysaattori

4.3.1.1 Mittaustilan ilmaa valvotaan liekki-ionisaatiotyyppisellä hiilivetyilmaisimella (FID). Näytekaasu on imettävä yhden sivuseinän keskipisteestä tai huoneen katosta. Ohivirtaus on johdettava takaisin mittaustilaan, mieluiten heti sekoitustuulettimen taakse.

4.3.1.2 Hiilivetyanalysaattorin vasteajan on oltava enintään 90 % alle 1,5 sekuntia olevasta lopullisesta lukemasta. Stabiilisuuden on oltava parempi kuin 2 % täydestä asteikosta nollakohdassa ja 80 ± 20 prosentissa täydestä asteikosta 15 minuuttia pitkän jakson ajan kaikilla käyttöalueilla.

4.3.1.3 Analysaattorin toistettavuuden ilmaistuna normaalipoikkeamana on oltava parempi kuin 1 % täydestä asteikosta nollakohdassa ja 80 ± 20 prosentissa täydestä asteikosta kaikilla käytettävillä alueilla.

4.3.1.4 Analysaattorin käyttöalueet on valittava siten, että saadaan paras lukematarkkuus mittauksessa, kalibroinnissa ja vuototarkastusmenettelyssä.

4.3.2 Hiilivetyanalysaattorin tietojen tallennusjärjestelmä

4.3.2.1 Hiilivetyanalysaattori on varustettava laitteella, joka tallentaa sähköistä signaalia joko kynäpiirturilla tai muulla tietojenkäsittelyjärjestelmällä, jonka tallennustaajuus on vähintään kerran minuutissa. Tallennusjärjestelmän on oltava käyttöominaisuuksiltaan vähintään tallennettavaa signaalia vastaava ja tulosten on tallennuttava pysyvästi. Tallenteessa on näyttävä selvä merkki polttonestesäiliön lämmitysjakson ja kuumaseisontajakson alkamisesta ja päättymisestä sekä kunkin testin alkamisen ja päättymisen välinen aika.

4.4 Polttonestesäiliön lämmitys

4.4.1 Ajoneuvon polttonestesäiliössä (säiliöissä) olevaa polttoainetta on lämmitettävä säädettävällä lämmönlähteellä, esim. 2 000 watin tehoinen lämmitystyyny on suositeltava. Lämmitysjärjestelmän on tuotava lämpöä tasaisesti säiliön seinämiin polttoainepinnan alapuolelle siten, ettei se aiheuta polttoaineen paikallista ylikuumenemista. Lämpöä ei saa tuoda säiliössä polttoaineen yläpuolella olevaan höyryyn.

4.4.2 Säiliön lämmityslaitteen on kyettävä lämmittämään säiliössä oleva polttoaine tasaisesti 14 K:lla 289 K:n (16 °C) alkulämpötilasta 60 minuutissa, lämpötila-anturin sijainnin ollessa 5.1.1 kohdan mukainen. Lämmitysjärjestelmän on kyettävä säätelemään polttoaineen lämpötilaa ± 1,5 K:n sisällä vaaditusta lämpötilasta säiliön lämmityksen aikana.

4.5 Lämpötilan tallennus

4.5.1 Kammiossa vallitseva lämpötila tallennetaan kahdessa pisteessä lämpötila-antureilla, jotka on kytketty näyttämään keskimääräistä arvoa. Mittauspisteet laajennetaan n. 0,1 m sisäänpäin kummankin sivuseinän pystysuorasta keskiviivasta 0,9 ± 0,2 metrin korkeudella.

4.5.2 Polttonestesäiliön (-säiliöiden) lämpötila tallennetaan anturilla, joka on asennettu polttonestesäiliöön 5.1.1. kohdan mukaisesti.

4.5.3 Haihtumispäästöjen mittausten ajan lämpötiloja on tallennettava tai syötettävä tietojenkäsittelyjärjestelmään vähintään kerran minuutissa.

4.5.4 Lämpötilan tallennusjärjestelmän tarkkuuden on oltava ± 1,0 K ja lämpötila on kyettävä lukemaan 0,4 K:n tarkkuudella.

4.5.5 Tallennus- tai tietojenkäsittelyjärjestelmän on kyettävä selvittämään aika ± 15 sekunnin tarkkuudella.

4.6 Tuulettimet

4.6.1 Kammion hiilivetypitoisuus on kyettävä alentamaan ulkoilman tasolle käyttämällä yhtä tai useampaa tuuletinta tai puhallinta mittaustilan (SHED) oven/ovien ollessa auki.

4.6.2 Kammiossa on oltava yksi tai useampi tuuletin tai puhallin, teholtaan 0,1 0,5 m³/s-1, joilla mittaustilan ilma saadaan kunnolla sekoitetuksi. Mittausten aikana on kyettävä saavuttamaan tasainen lämpötila ja hiilivetypitoisuus kammiossa. Tuulettimien tai puhaltimien ilmavirtausta ei saa kohdistaa suoraan mittaustilassa olevaan ajoneuvoon.

4.7 Kaasut

4.7.1 Kalibrointia ja käyttöä varten on oltava saatavilla seuraavia puhtaita kaasuja:

- puhdistettua synteettistä ilmaa (puhtaus: TAULUKON PAIKKA>

Lämmitykseen ja lämpötilan nousuun kulunut aika merkitään muistiin.

5.1.9 Alle tunnin pituisen ajan kuluttua aloitetaan polttoaineen tyhjennys ja täyttö 5.1.4, 5.1.5, 5.1.6 ja 5.1.7 kohdan mukaisesti.

5.1.10 Kahden tunnin kuluessa ensimmäisen säiliönlämmitysjakson loppumisesta on aloitettava toinen säiliön lämmitys 5.1.8 kohdan mukaisesti, ja se on suoritettava tallentaen lämpötilan nousu ja lämmitysaika.

5.1.11 Yhden tunnin kuluessa toisen säiliönlämmitysjakson loppumisesta ajoneuvo asetetaan alustadynamometrille ja ajetaan yksi osan 1 ajosykli ja kaksi osan 2 ajosykliä. Tämän toimenpiteen aikana ei oteta pakokaasunäytteitä.

5.1.12 Viiden minuutin kuluessa 5.1.11 kohdassa määritellyn esivakauttamistoimenpiteen suorituksesta konepelti on suljettava täysin, auto ajettava pois alustadynamometriltä ja pysäköitävä seisonta-alueelle. Auto on pysäköitynä vähintään 10 tuntia ja enintään 36 tuntia. Jakson lopussa moottoriöljyn ja jäähdytysveden lämpötilan on täytynyt saavuttaa ympäristön lämpötila ± 2 K:n tarkkuudella.

5.2 Säiliön tuuletuksen haihtumispäästötesti

5.2.1 Jäljempänä 5.2.4 kohdassa tarkoitettu toiminta voidaan aloittaa vähintään yhdeksän tuntia ja enintään 35 tuntia esivakauttavan ajosyklin jälkeen.

5.2.2 Mittauskammiota on tyhjennettävä useita minuutteja välittömästi ennen testiä, kunnes vakaa taustatilanne on saavutettavissa. Myös kammion sekoitustuulettimien on tällöin oltava kytkettyinä.

5.2.3 Välittömästi ennen testiä hiilivetyanalysaattori on nollattava ja mittausalue on tarkastettava.

5.2.4 Polttonestesäiliö (polttonestesäiliöt) tyhjennetään 5.1.4 kohdan mukaisesti ja täytetään uudelleen testipolttoaineella 283 287 K (10 °C 14 °C) lämpötilassa, 40 ± 2 prosenttiin säiliön tavanomaisesta tilavuudesta. Ajoneuvon täyttöaukkoa (täyttöaukkoja) ei saa sulkea tässä vaiheessa.

5.2.5 Useammalla kuin yhdellä polttonestesäiliöllä varustetuissa ajoneuvoissa on kaikkia säiliöitä lämmitettävä samoin jäljempänä esitetyllä tavalla. Säiliöiden lämpötilojen on oltava samat ± 1,5 K:n tarkkuudella.

5.2.6 Testiajoneuvo tuodaan mittaustilaan moottori pysäytettynä ja ikkunat ja tavaratila auki. Polttonestesäiliön anturit ja polttonestesäiliön lämmityslaite, jos sellainen on tarpeen, on kytkettävä. Polttoaineen lämpötilan ja mittaustilan ilman lämpötilan tallennus on aloitettava välittömästi. Jos tyhjennystuuletin on vielä käynnissä, se pysäytetään.

5.2.7 Polttoaineen voi keinotekoisesti lämmittää aloituslämpötilaan 289 K (16 °C) ± 1 K.

5.2.8 Heti kun polttoaineen lämpötila saavuttaa arvon 287 K (14 °C), polttonestesäiliö (polttonestesäiliöt) on sinetöitävä ja kammio suljettava kaasutiiviiksi.

5.2.9 Heti kun polttoaine saavuttaa lämpötilan 289 K (16 °C) ± 1 K:

- mitataan hiilivetypitoisuus, ilmanpaine ja ilman lämpötila, joista saadaan säiliönlämmitystestin alkuarvot CHC, i, Pi ja Ti,

- aloitetaan lineaarinen 14 ± 0,5 K lämmitys 60 ± 2 minuutin jakson ajan. Lämmityksen aikana polttoaineen lämpötilan on noudatettava allaolevaa funktiota ± 1,5 K:n tarkkuudella:

Tr = T° + 0,2333 7 t

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

5.2.10 Hiilivetyanalysaattori nollataan ja mittausalue tarkastetaan välittömästi ennen testin loppua.

5.2.11 Jos lämpötila on kohonnut 14 K ± 0,5 K:lla testin 60 ± 2 minuutin jakson aikana, mitataan mittaustilassa oleva lopullinen hiilivetypitoisuus (CHC. f). Kuumaseisontaan kulunut aika tai tämä aika sekä lopullinen lämpötila ja ilmanpaine Tf ja Pf tallennetaan.

5.2.12 Lämmönlähde kytketään pois ja mittaustilan sinetti ja ovi avataan. Lämmityslaite ja lämpötila-anturi kytketään irti mittaustilan laitteista. Ajoneuvon ovet ja tavaratila voidaan nyt sulkea ja auto poistaa mittaustilasta moottori pysäytettynä.

5.2.13 Ajoneuvo valmistellaan seuraavia ajosyklejä ja polttoaineen haihtumispäästötestiä varten. Kylmäkäynnistystestin on seurattava säiliöntuuletustestiä tunnin kuluessa.

5.2.14 Tarkastuslaitos voi katsoa, että ajoneuvon polttoainejärjestelmän rakenne saattaa mahdollistaa päästöjä ulkoilmaan jossakin tilanteessa. Tässä tapauksessa on suoritettava tarkastuslaitosta tyydyttävä tekninen selvitys, jossa todetaan, että höyryt ohjataan aktiivihiilisäiliöön ja että nämä höyryt poistetaan riittävän hyvin ajoneuvon käytön aikana.

5.3 Ajosykli

5.3.1 Haihtumispäästöjen määritys päätetään hiilivetypäästöjen mittaamiseen kaupunkiajosykliä ja taajama-alueen ulkopuolista ajosykliä seuraavan 60 minuuttia kestävän polttoaineen haihtumisjakson ajan. Säiliön tuuletushäviötestin jälkeen ajoneuvo työnnetään tai muuten siirretään alustadynamometrille moottorin ollessa pysäytettynä. Sillä ajetaan sitten kylmäkäynnisteinen kaupunkiajosykli ja taajama-alueen ajosykli liitteessä III esitetyllä tavalla. Pakokaasunäytteitä voidaan ottaa tämän toimenpiteen yhteydessä, mutta tuloksia ei käytetä pakokaasupäästöjen tyyppihyväksynnässä.

5.4 Polttoaineen haihtumispäästötesti

5.4.1 Ennen ajotestin päättymistä mittauskammiota on tyhjennettävä useiden minuuttien ajan, kunnes hiilivetypitoisuuden tausta-arvo on vakaa. Myös mittaustilan sekoitustuulettimien on tällöin oltava kytkettynä.

5.4.2 Hiilivetyanalysaattori on nollattava ja mittausalue tarkastettava välittömästi ennen testiä.

5.4.3 Ajosyklin lopussa konepelti on suljettava täysin ja kaikki ajoneuvon ja testipenkin väliset kytkennät irrotettava. Ajoneuvo ajetaan sitten mittauskammioon käyttämällä kaasupoljinta mahdollisimman vähän. Moottori on pysäytettävä, ennen kuin mikään ajoneuvon osa saapuu mittauskammioon. Aika, jolloin moottori pysäytetään, on tallennettava haihtumispäästöjen mittauksen tietojentallennusjärjestelmään ja lämpötilan tallennus aloitetaan. Ajoneuvon ikkunat ja tavaratila on avattava tässä vaiheessa, jolleivät ne ole jo auki.

5.4.4 Ajoneuvo on työnnettävä tai muuten siirrettävä mittauskammioon moottorin ollessa pysäytettynä.

5.4.5 Mittaustilan ovet suljetaan ja sinetöidään kaasutiiviiksi kahden minuutin kuluessa moottorin pysäyttämisestä ja seitsemän minuutin kuluessa ajosyklin päättymisestä.

5.4.6 Kun kammio on sinetöity, 60 ± 0,5 minuutin polttoaineen haihtumisjakso alkaa. Hiilivetypitoisuus, lämpötila ja ilmanpaine mitataan, jotta saadaan alkulukemat CHC,i, Pi ja Ti polttoaineen haihtumistestiä varten. Näitä arvoja käytetään haihtumispäästön laskentaan (6 kohta). Mittaushuoneen (SHED) ilman lämpötilan T on oltava vähintään 296 K ja enintään 304 K 60-minuuttisen polttoaineen haihtumisjakson aikana.

5.4.7 Hiilivetyanalysaattori on nollattava ja mittausalue tarkastettava välittömästi ennen 60 ± 0,5 minuutin testijakson päättymistä.

5.4.8 Kammion hiilivetypitoisuus on mitattava 60 ± 0,5 minuutin testijakson lopussa. Myös lämpötila ja ilmanpaine mitataan. Nämä ovat lopulliset lukemat CHC,f, Pf ja Tf 6 kohdassa esitettyä laskemista varten. Haihtumispäästötestimenettely on täten suoritettu.

6 LASKEMINEN

Edellä 5 kohdassa esitetyt haihtumispäästötestit mahdollistavat säiliön tuuletustestistä ja polttoaineen haihtumisvaiheista saatavien hiilivetypäästöjen laskennan. Haihtumishäviöt kummassakin vaiheessa lasketaan käyttäen mittaustilassa vallinneita alkuvaiheen ja loppuvaiheen hiilivetypitoisuuksia, lämpötiloja ja paineita sekä mittaustilan nettotilavuutta.

Laskemiseen käytetään seuraavaa kaavaa:

MHC = k 7 V 7 10 -4 7 (>NUM>CHCf 7 Pf/>DEN>Tf - >NUM>CHC, i 7 Pi/>DEN>Ti)

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

6.2 Testin kokonaistulos

Ajoneuvon yhteenlaskettu hiilivetypäästöjen massa on

Mtotal = MTH + MHS

missä:

>TAULUKON PAIKKA>

7 TUOTANNON VAATIMUSTENMUKAISUUS

7.1 Rutiininomaisia tuotantolinjan päässä tehtäviä testejä varten hyväksynnän haltija voi osoittaa tuotannon vaatimustenmukaisuuden ottamalla näytteitä ajoneuvoista, jotka täyttävät seuraavat vaatimukset.

7.2 Vuototesti

7.2.1 Päästöjen valvontajärjestelmästä ulkoilmaan johtavat aukot on eristettävä.

7.2.2 Polttoainejärjestelmään syötetään paine, jonka suuruus on 370 ± 10 mm H2O:a.

7.2.3 Paineen on annettava tasaantua ennen polttoainejärjestelmän erottamista painelähteestä.

7.2.4 Polttoainejärjestelmän erotuksen jälkeen paine ei saa laskea enempää kuin 50 mm H2O:a viidessä minuutissa.

7.3 Tuuletustesti

7.3.1 Päästöjen valvontajärjestelmästä ulkoilmaan tulevat aukot on eristettävä.

7.3.2 Polttoainejärjestelmään syötetään paine, jonka suuruus on 370 ± 10 mm H2O:a.

7.3.3 Paineen on annettava tasaantua ennen polttoainejärjestelmän erottamista painelähteestä.

7.3.4 Päästöjen valvontajärjestelmän tuuletusaukot ulkoilmaan palautetaan tuotantokuntoon.

7.3.5 Polttoainejärjestelmän paineen on laskettava alle 100 mm:iin H2O:a vähintään 30 sekunnin, mutta enintään kahden minuutin kuluttua.

7.4 Tyhjennystesti

7.4.1 Laite, joka kykenee ilmaisemaan ilman virtausmäärän 1 l/min, kytketään tyhjennysaukkoon ja paineastia, joka on riittävän suuri, jottei sillä ole merkittävää vaikutusta tyhjennysjärjestelmään, yhdistetään kytkentäventtiilin kautta tyhjennysaukkoon, tai vaihtoehtoisesti,

7.4.2 valmistaja voi käyttää itse valitsemaansa virtausmittaria, jos toimivaltainen viranomainen sen hyväksyy.

7.4.3 Ajoneuvoa on käytettävä siten, että mikä tahansa tyhjennysjärjestelmän rakenneominaisuus, joka voi rajoittaa tyhjennystä, havaitaan ja olosuhteet merkitään muistiin.

7.4.4 Kun moottori toimii 7.4.3 kohdassa tarkoitetuissa, rajoissa ilman virtaus määritetään joko:

7.4.4.1 kytkemällä 7.4.1 kohdassa tarkoitettu laite toimintaan. On havaittava paineen lasku ulkoilman paineesta tasolle, joka osoittaa, että 1 litra ilmaa on virrannut haihtumispäästöjen valvontajärjestelmään minuutissa; tai

7.4.4.2 jos käytetään vaihtoehtoista virtausmittauslaitetta, on lukemaksi todettava vähintään 1 l/min.

7.5 Tyyppihyväksynnän antanut toimivaltainen viranomainen voi milloin tahansa tarkastaa vaatimustenmukaisuuden valvontamenetelmät, joita sovelletaan jokaiseen tuotantoyksikköön.

7.5.1 Tarkastajan on otettava riittävän laaja otos sarjasta.

7.5.2 Tarkastaja voi testata nämä ajoneuvot soveltamalla joko liitteessä I olevaa 7.1.4 tai 7.1.5 kohtaa.

7.5.3 Jos sovellettaessa liitteessä I olevaa 7.1.5 kohtaa ajoneuvon testitulos jää liitteessä I olevassa 5.3.4.2 kohdassa vahvistettujen rajojen ulkopuolelle, valmistaja voi pyytää sovellettavaksi liitteessä I olevassa 7.1.4 kohdassa tarkoitettua hyväksyntämenettelyä.

7.5.3.1 Valmistajan ei sallita säätää, korjata tai muuttaa ajoneuvoja, elleivät ne täytä liitteessä I olevan 7.1.4 kohdan vaatimuksia ja ellei sellaista työtä ole kirjattu valmistajan ajoneuvojen kokoamis- ja tarkastusmenettelyihin.

7.5.3.2 Valmistaja voi pyytää yksittäistä uudelleentestausta ajoneuvolle, jonka haihtumispäästöominaisuudet ovat todennäköisesti muuttuneet 7.5.3.1 kohdan mukaisten valmistajan toimenpiteiden takia.

7.6 Jos tämän liitteen 7.5 kohdan vaatimukset eivät täyty, toimivaltaisen viranomaisen on varmistettava, että kaikkiin tarpeellisiin toimiin ryhdytään tuotannon vaatimustenmukaisuuden saavuttamiseksi uudelleen mahdollisimman nopeasti.

Lisäys 1 LAITTEISTON KALIBROINTI HAIHTUMISPÄÄSTÖTESTIÄ VARTEN

1 KALIBROINTITIHEYS JA MENETELMÄT

1.1 Kaikki laitteet on kalibroitava ennen ensimmäistä käyttöä ja sen jälkeen niin usein kuin on tarpeellista ja joka tapauksessa tyyppihyväksyntätestiä edeltävänä kuukautena. Käytettävät kalibrointimenetelmät määritetään tässä lisäyksessä.

2 MITTAUSTILAN KALIBROINTI

2.1 Mittaustilan sisäisen tilavuuden alkumääritys

2.1.1 Kammion sisäinen tilavuus määritellään ennen ensimmäistä käyttöä seuraavasti. Tilan sisämitat mitataan huolellisesti ottaen huomioon epäsäännöllisyydet, kuten tukipalkit. Tilan sisäinen tilavuus määritetään näistä mittauksista.

2.1.2 Sisäinen nettotilavuus määritetään vähentämällä kammion sisäisestä tilavuudesta 1,42 m³. Vaihtoehtoisesti 1,42 m³:n sijasta saadaan käyttää testiajoneuvon tilavuutta ikkunoiden ja tavaratilan ollessa avattuina.

2.1.3 Kammio on tarkastettava 2.3 kohdan mukaisesti. Jos propaanimassa ei vastaa syötettyä massaa ± 2 prosentin tarkkuudella, vaaditaan korjaustoimenpiteitä.

2.2 Kammion taustapäästöjen määritys

Tällä toimenpiteellä varmistetaan, ettei kammio sisällä materiaaleja, joista irtoaisi merkittäviä määriä hiilivetyjä. Tarkastus suoritetaan kammion liikkeelle laskemisen yhteydessä, kaikkien sellaisten mittaustilassa tehtyjen töiden jälkeen, jotka voivat vaikuttaa taustapäästöihin, ja vähintään kerran vuodessa.

2.2.1 Kalibroidaan analysaattori (tarvittaessa) ja tarkastetaan nollaus ja mittausalue.

2.2.2 Tyhjennetään mittaustila, kunnes vakaa hiilivetylukema saavutetaan. Sekoitustuuletin (sekoitustuulettimet) käynnistetään, jollei se ole jo käynnissä.

2.2.3 Sinetöidään kammio ja mitataan hiilivetyjen taustapitoisuus, lämpötila ja ilmanpaine. Nämä ovat alkuarvot CHC,i, Pi ja Ti, joita käytetään mittaustilan taustan laskennassa.

2.2.4 Mittaustilan annetaan olla avaamatta neljän tunnin ajan sekoitustuuletin kytkettynä.

2.2.5 Tämän ajan lopussa käytetään samaa analysaattoria mittaamaan kammion hiilivetypitoisuus. Myös lämpötila ja ilmanpaine mitataan. Nämä ovat loppuarvot CHC,f, Pf ja Tf.

2.2.6 Lasketaan mittaustilan hiilivetymassan muutos testijakson aikana tämän lisäyksen 2.4 kohdan mukaisesti. Mittaustilan taustapäästö ei saa olla suurempi kuin 0,4 g.

2.3 Kammion kalibrointi ja hiilivetypitoisuuden pysyvyys

Kalibrointi ja kammion hiilivetyjen pysyvyystesti mahdollistaa 2.1 kohdassa lasketun tilavuuden tarkastamisen ja myös mahdollisten vuotomäärien mittaamisen.

2.3.1 Tyhjennetään mittaustila, kunnes hiilivetypitoisuus on vakaa. Käynnistetään sekoitustuuletin, jollei se ole jo päällä. Hiilivetyanalysaattori nollataan, tarvittaessa kalibroidaan ja mittausalue tarkastetaan.

2.3.2 Sinetöidään mittaustila ja mitataan taustapitoisuus, lämpötila ja ilmanpaine. Nämä ovat alkuarvot CHC,i, Pii ja Ti, joita käytetään mittaustilan kalibroinnissa.

2.3.3 Päästetään noin neljä grammaa propaania mittaustilaan. Propaanin massa on mitattava ± 0,5 prosentin tarkkuudella mitatusta arvosta.

2.3.4 Annetaan mittaustilan sisällön sekoittua viisi minuuttia ja mitataan sitten hiilivetypitoisuus, lämpötila ja ilmanpaine. Nämä ovat loppuarvot CHC,f, Pf ja Tf mittaustilan kalibrointia varten.2.3.5 Lasketaan mittaustilassa olevan propaanin massa käyttäen 2.3.2 ja 2.3.4 kohdassa saatuja lukemia ja 2.4 kohdan kaavaa. Propaanin massan on oltava ± 2 prosentin sisällä 2.3.3 kohdassa mitatusta arvosta.

2.3.6 Annetaan mittaustilan sisällön sekoittua vähintään neljä tuntia. Mitataan ja tallennetaan lopullinen hiilivetypitoisuus, lämpötila ja ilmanpaine jakson lopussa.

2.3.7 Lasketaan 2.4 kohdan kaavan avulla hiilivetymassa 2.3.6 ja 2.3.2 kohdan mukaisesti saaduista lukemista. Massa ei saa poiketa enemmän kuin 4 % edellä 2.3.5 kohdan mukaisesti saadusta hiilivetymassasta.

2.4 Laskeminen

Mittaustilassa tapahtuvan hiilivetymassan nettomuutoksen laskentaa käytetään määrittämään kammion hiilivetytausta ja vuodon määrä. Seuraavassa kaavassa olevia alkuvaiheen ja loppuvaiheen hiilivetypitoisuus-, lämpötila- ja ilmanpainelukemia käytetään massamuutoksen laskentaan.

MHC = k 7 V 7 10 -4 7 (>NUM>CHCf 7 Pi/>DEN>Tf - >NUM>CHC, i 7 Pi/>DEN>Ti)

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

kun:

>TAULUKON PAIKKA>

3 FID-TYYPPISEN HIILIVETYANALYSAATTORIN TARKASTUS

3.1 Ilmaisimen vasteen optimointi

FID-laite on säädettävä mittauslaitteen valmistajan ohjeiden mukaan. Vasteen optimointiin olisi käytettävä propaania ilmassa yleisimmällä käyttöalueella.

3.2 HC-analysaattorin kalibrointi

Analysaattori olisi kalibroitava käyttäen propaania ilmassa ja puhdistettua synteettistä ilmaa. Ks. liitteessä III oleva 4.5.2 kohta (kalibrointi ja vertailukaasut).

Kalibrointikäyrä määritetään tämän lisäyksen 4.1 4.5 kohdassa esitetyllä tavalla.

3.3 Hapen vaikutuksen tarkastus ja suositellut rajat

Vastetekijä (Rf) tietylle hiilivetylajille on FID:n C1-lukeman suhde kaasusäiliön pitoisuuteen ilmaistuna ppm C1:nä.

Testikaasun pitoisuuden on oltava tasolla, jolla vasteeksi saadaan noin 80 % täydestä näytöstä käyttöalueella. Pitoisuuden on oltava tunnettu ± 2 %:n tarkkuudella verrattuna tilavuutena ilmaistuun gravimetriseen vakioon. Lisäksi kaasusäiliötä on esivakutettava 24 tuntia 293 303 K:n lämpötilassa (20 30 °C).

Vastetekijät olisi määritettävä, kun analysaattori otetaan käyttöön ja sen jälkeen suurempien määräaikaishuoltojen yhteydessä. Käytettävä vertailukaasu on propaania ja puhdasta ilmaa, joka antaa vastetekijän 1,00.

Hapen vaikutuksen ja suositellun vastetekijäalueen määritykseen tarvittavat testikaasut ovat seuraavanlaista:

Propaania ja typpeä 0,95 ≤ Rf ≤ 1,05.

4 HIILIVETYANALYSAATTORIN KALIBROINTI

Kukin tavanomaisesti käytetyistä käyttöalueista kalibroidaan seuraavalla menettelyllä:

4.1 Määritetään kalibrointikäyrä vähintään viidessä kalibrointipisteessä, jotka ovat mahdollisimman tasavälisesti käyttöalueella. Suurimman pitoisuuden omaavan kalibrointikaasun nimellispitoisuuden on oltava vähintään 80 % täydestä asteikkoarvosta.

4.2 Lasketaan kalibrointikäyrä pienimmän neliösumman menetelmällä. Jos saatu polynomin asteluku on suurempi kuin 3, on kalibrointipisteiden lukumäärän oltava vähintään polynomin asteluku plus 2.

4.3 Kalibrointikäyrä ei saa poiketa yli 2 % kunkin kalibrointikaasun nimellisarvosta.

4.4 Edellä 4.2 kohdassa saadun polynomin kertoimia käyttäen tehdään taulukko osoitetuista lukemista ja todellisista pitoisuuksista siten, että porrastus on korkeintaan 1 % täydestä asteikosta. Tämä suoritetaan kullekin kalibroidulle analysaattorin alueelle.

Taulukon on sisällettävä myös muuta tärkeää tietoa, kuten:

kalibrointipäivämäärä;

alue- ja nollauspotentiometrien lukemat (jos mahdollista);

nimellisasteiko;

kunkin käytetyn kalibrointikaasun vertailutiedot;

kunkin käytetyn kalibrointikaasun todellinen ja osoitettu arvo sekä prosentuaaliset erot;

FID:n polttoaine ja tyyppi;

FID:n ilmanpaine.

4.5 Jos valvontaviranomaista tyydyttävästi voidaan osoittaa, että vaihtoehtoinen teknologia (esimerkiksi tietokone, elektronisesti ohjattu aluekytkin) antaa vastaavan tarkkuuden, voidaan näitä vaihtoehtoja käyttää.

LIITE VII

Pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyyden todentamiseen käytettävän vanhentamiskokeen kuvaus

1 JOHDANTO

Tässä liitteessä esitetään pakokaasunpuhdistuslaitteiden kestävyyden todentamiseen käytettävä testi, joka tehdään otto- tai dieselmoottorilla varustetuille ajoneuvoille 80 000 km pituisena vanhentamistestinä.

2 TESTIAJONEUVO

2.1 Ajoneuvon on oltava hyvässä mekaanisessa kunnossa; moottorin ja pakokaasunpuhdistuslaitteiden on oltava uusia.

Ajoneuvo saa olla sama kuin tyyppi I -testiin varattu; tyyppi I -testi on tehtävä sen jälkeen, kun ajoneuvolla on ajettu vähintään 3 000 km 5.1 kohdassa esitettyä vanhentamissykliä.

3 POLTTOAINE

Kestävyystesti suoritetaan yleisesti myynnissä olevalla lyijyttömällä bensiinillä tai dieselpolttoaineella.

4 AJONEUVON HUOLTO JA SÄÄDÖT

Huoltojen, säätöjen ja ajoneuvon hallintalaitteiden käytön on oltava valmistajan suositusten mukaisia.

5 AJONEUVON KÄYTTÖ RADALLA, TIELLÄ TAI DYNAMOMETRILLÄ

5.1 Toimintasykli

Ajomatka saavutetaan radalla, tiellä tai rulladynamometrillä jäljempänä esitetyn ajosuunnitelman (kuva VII/5.1) mukaisesti:

- kestotestisuunnitelma koostuu 11 syklistä, joista kukin on 6 km,

- ensimmäisten yhdeksän syklin aikana ajoneuvo pysäytetään neljä kertaa keskellä sykliä, jolloin moottori käy kullakin kerralla joutokäyntiä 15 sekuntia,

- tavanomainen kiihdytys ja hidastus,

- viisi hidastusta kunkin syklin keskellä syklin nopeudesta 32 km/h:iin, ja ajoneuvo kiihdytetään taas asteittain syklinopeuteen,

- kymmenes sykli ajetaan tasaisella 89 km/h nopeudella,

- yhdestoista sykli alkaa suurimmalla kiihdytyksellä pysähdyspisteestä nopeuteen 113 km/h. Puolimatkassa jarrutetaan normaalisti, kunnes ajoneuvo pysähtyy. Tätä seuraa 15 sekunnin joutokäyntijakso ja toinen suurin kiihdytys.

Ajosuunnitelma aloitetaan sen jälkeen uudelleen alusta. Kunkin syklin suurin nopeus esitetään seuraavassa taulukossa.

Taulukko VII/5.1

>TAULUKON PAIKKA>

Kuva VII/5.1

>KAAVION ALKU>

Ajosuunnitelma

>KAAVION LOOPU>

>VIITTAUS KAAVIOON>

5.1.1 Valmistajan pyynnöstä saadaan käyttää vaihtoehtoista maantietestisuunnitelmaa. Vaihtoehtoisten testisuunnitelmien on oltava tutkimuslaitoksen hyväksymiä ennen testiä, ja sen keskinopeuden, nopeusjakautuman, pysähdysten lukumäärän kilometriä kohden ja kiihdytysten lukumäärän kilometriä kohden on oltava olennaisilta osin samoja kuin radalla tai rulladynamometrillä käytettävässä ajosuunnitelmassa, kuten 5.1 kohdassa ja kuvassa VII/5.1 osoitetaan.

5.1.2 Kestotestiä, tai valmistajan niin valitessa, muutettua kestotestiä jatketaan, kunnes ajoneuvolla on ajettu vähintään 80 000 km.

5.2 Testivarustus

5.2.1 Alustadynamometri

5.2.1.1 Kun kestävyystesti suoritetaan dynamometrillä, dynamometrin on oltava sellainen, että 5.1 kohdassa esitetty sykli kyetään ajamaan sillä. Erityisesti dynamometrin on oltava varustettu hitauden simulointijärjestelmillä ja ajovastuksilla.

5.2.1.2 Jarru on säädettävä siten, että vetäviin pyöriin tuleva teho absorboidaan tasaisella 80 km/h nopeudella. Tämän tehon määritykseen ja jarrun säätämiseen käytettävät menetelmät ovat samat kuin tämän direktiivin liitteen III lisäyksessä 3 esitetyt.

5.2.1.3 Ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän on toimittava siten, että auto toimii vastaavilla lämpötiloilla kuin maantiellä (öljy, vesi, pakojärjestelmä ym.).

5.2.1.4 Muut testipenkin säädöt ja ominaisuudet katsotaan tarvittaessa samoiksi kuin tämän direktiivin liitteessä III esitetyt (esimerkiksi inertia, joka voi olla mekaanista tai elektronista).

5.2.1.5 Ajoneuvo voidaan tarvittaessa siirtää toiseen penkkiin päästömittausten suorittamista varten.

5.2.2 Ajo radalla tai tiellä

Kun kestotesti suoritetaan radalla tai tiellä, ajoneuvon vertailumassan on oltava vähintään sama kuin alustadynamometrillä suoritettavassa testissä.

6 EPÄPUHTAUSPÄÄSTÖJEN MITTAAMINEN

Pakokaasupäästöt mitataan tyyppi I -testillä, joka määritellään liitteessä I olevassa 5.3.1 kohdassa, testin alussa (0 km) ja 10 000 km:n välein (± 400 km) tai useammin säännöllisin välein, kunnes on ajettu 80 000 km. Noudatettavat raja-arvot ovat liitteessä I olevassa 5.3.1.4 kohdassa vahvistetut. Pakokaasupäästöt voidaan kuitenkin mitata myös liitteessä I olevan 8.2 kohdan vaatimusten mukaisesti.

Kaikki pakokaasupäästötulokset on piirrettävä ajomatkan funktiona pyöristettynä lähimpään kilometriin, ja kaikkien mittauspisteiden kautta piirretään pienimmän neliösumman menetelmällä saatu paras suorasovitus. Tässä laskelmassa ei oteta huomioon testin alussa (0 km) saatuja tuloksia.

Tulokset hyväksytään huononemiskertoimen laskentaan vain, jos suoralla olevat interpoloidut 6 400 km:n ja 80 000 km:n pisteet ovat edellä tarkoitettujen rajojen sisällä. Tulokset ovat silti hyväksyttäviä, jos parhaiten sovitettu suora leikkaa hyväksyntärajan negatiivisella kulmakertoimella (6 400 km:n interpoloitu piste on ylempänä kuin 80 000 km:n interpoloitu piste), mutta 80 000 km:n todellinen mittauspiste on raja-arvon alapuolella.

Pakokaasupäästöjen huononemiskerroin lasketaan kullekin epäpuhtaudelle seuraavasti:

DEF = >NUM>Mi2/>DEN>Mi1

jossa:

>TAULUKON PAIKKA>

Nämä interpoloidut arvot otetaan neljällä desimaalilla ennen jakolaskua huononemiskertoimen määrittämiseksi. Tulos pyöristetään kolmeen desimaaliin.

Jos huononemiskerroin on pienempi kuin yksi, sen arvoksi otetaan yksi.

LIITE VIII VAATIMUKSET JA VERTAILUPOLTTOAINEET

VAATIMUKSET JA VERTAILUPOLTTOAINEET

1 OTTOMOOTTORILLA VARUSTETTUJEN AJONEUVOJEN TESTAAMISEEN KÄYTETTÄVÄN VERTAILUPOLTTOAINEEN TEKNISET TIEDOT

Vertailupolttoaine: CEC RF-08-A-85

Tyyppi: korkeaoktaaninen lyijytön bensiini (1)>TAULUKON PAIKKA>

2 DIESELMOOTTORILLA VARUSTETTUJEN AJONEUVOJEN TESTAAMISEEN KÄYTETTÄVÄN POLTTOAINEEN TEKNISET TIEDOT

Vertailupolttoaine: CEC RF-03-A-84 (2)Tyyppi: dieselpolttoaine

>TAULUKON PAIKKA>

(1) Tämän polttoaineen sekoituksessa saa käyttää vain tavanomaisia eurooppalaisia jalostamo-osia

(2) Jos on tarpeen laskea moottorin tai ajoneuvon terminen hyötysuhde, voidaan polttoaineen lämpöarvo laskea kaavasta:

Ominaisenergia (lämpöarvo) (netto) MJ/kg =

(46,423 - 8,792d² + 3,170d) [1 - (x + y + s)] + 9,420s - 2,499x

jossa:

Discarding a TABLE

>TAULUKON PAIKKA>

LIITE IX

Malli

>KAAVION ALKU>

(Suurin koko: A4 [210 × 297 mm])

ETY-TYYPPIHYVÄKSYNTÄTODISTUS

(ajoneuvo)

Viranomaisen nimi

Ilmoitus:

- tyyppihyväksynnästä(1)

- tyyppihyväksynnän laajentamisesta(1)

- tyyppihyväksynnän epäämisestä(1)

ajoneuvotyypin osalta moottoriajoneuvojen päästöjen aiheuttaman ilman pilaantumisen estämiseksi toteutettavista toimenpiteistä annetun direktiivin 70/220/ETY, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 91/441/ETY, mukaisesti.

ETY-tyyppihyväksyntänumero: Laajennusnumero:

OSA I

0.1 Merkki (tavaramerkki):

0.2 Tyyppi ja kaupallinen kuvaus (mainitkaa kaikki toisinnot):

0.3 Tyypin tunnistustavat, jos se on merkitty ajoneuvoon (a):

0.3.1 Merkintöjen sijainti:

0.4 Ajoneuvoluokka (b):

0.5 Valmistajan nimi ja osoite:

0.6 Valmistajan edustajan (jos sellainen on) nimi ja osoite:

OSA II

1 Lisätietoja

1.1 Ajoneuvon massa ajokunnossa:

1.2 Suurin massa:

1.3 Vertailumassa:

1.4 Istumapaikkojen lukumäärä:

(1) Tarpeeton viivataan yli.

1.5 Liitteessä I olevan 8.1 kohdan vaatimuksia sovelletaan: kyllä/ei(1)

1.6 Moottorin valmistenumero:

1.7 Vaihteisto:

1.7.1 Käsivalintainen, vaihteiden määrä(1):

1.7.2 Automaattinen, välityssuhteiden määrä(1):

1.7.3 Portaaton: kyllä/ei(1)

1.7.4 Yksittäisten vaihteiden suhde:

1.7.5 Vetopyörästön välityssuhde:

1.8 Rengaskoot:

1.8.1 Tyyppi I -testissä käytettyjen renkaiden vierintämatka:

1.9 Testaustulokset:

Tyyppi I CO (g/km) HC + NOx (g/km) Hiukkaset (2) (g/km)

mitattu

huononemiskertoimella

Tyyppi II:............ %

Tyyppi III:............

Tyyppi IV:............ g/testi.

Tyyppi V: Kestävyys

- kestotestin tyyppi: 80 000 km, ei sovelleta(1)

- huononemiskertoimet DF: lasketut, kiinteät(1)

Eritellään arvot

2 Testien suorituksesta vastaava tutkimuslaitos:

3 Testausselosteen päiväys:

4 Testausselosteen numero:

5 Peruste (perusteet) tyyppihyväksynnän laajentamiselle (tarvittaessa):

6 Huomautuksia (tarvittaessa):

7 Paikka:

8 Päiväys:

9 Allekirjoitus:

(1) Tarpeeton viivataan yli.

(2) Dieselmoottorilla varustetut ajoneuvot.>KAAVION LOOPU>