Asia T-210/02 RENV

British Aggregates Association

vastaan

Euroopan komissio

”Valtiontuki — Kiviaineksiin kohdistuva ympäristövero Yhdistyneessä kuningaskunnassa — Vastustamatta jättämistä koskeva komission päätös — Etu — Valikoivuus”

Tuomion tiivistelmä

1. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Poikkeus yleisestä verojärjestelmästä – Perustelu, joka koskee järjestelmän luonnetta ja rakennetta – Arviointiperusteet

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

2. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Sillä, että toimenpide on rajoitettua talouden alaa koskeva poikkeuksellinen vero, ei ole merkitystä sen valtiontueksi luokittelemista varten

   (EY 87 artikla)

3. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Kiviainesten kaupallista hyödyntämistä koskeva ympäristövero – Verovelvollisuuden edellytysten erot, joita ei voida perustella ympäristötavoitteilla – Kuuluminen soveltamisalaan

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

4. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Kiviainesten kaupallista hyödyntämistä koskeva ympäristövero – Viennin verovapautus – Ei kuulu soveltamisalaan

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

1.  Valtiontukien alalla valtion toimenpiteen valikoivuuden arvioimista varten on tutkittava, suositaanko tällä toimenpiteellä tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta tosiasiallisesti tai oikeudellisesti siihen rinnastettavassa tilanteessa.

   Tämä valikoivuutta koskeva edellytys ei kuitenkaan täyty, jos toimenpide on – siitä huolimatta, että yritys saa siitä etua – perusteltu sen verojärjestelmän luonteen tai yleisen rakenteen vuoksi, jonka osa toimenpide on. Tätä arviointia varten on erotettava yhtäältä tietylle verojärjestelmälle asetetut tavoitteet, jotka ovat järjestelmään nähden ulkoisia, ja toisaalta itse verojärjestelmään olennaisena osana kuuluvat mekanismit, jotka ovat tarpeen mainitunlaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä nämä tavoitteet ja mekanismit, jotka ovat kyseisen verojärjestelmän perus- tai pääperiaatteita, voivat tukea tällaista perustelua, mikä jäsenvaltion on näytettävä toteen.

   Lisäksi sen arvioimiseksi, onko kyseisellä toimenpiteellä myönnetty etu valikoiva, viitekehyksen määrittämisellä on erityistä merkitystä tilanteissa, joissa on kyse verotuksellisista toimenpiteistä, koska itse edun olemassaolo voidaan osoittaa ainoastaan suhteessa niin sanottuun ”normaaliin” verotukseen. Kansallisen verotoimenpiteen luokitteleminen valikoivaksi edellyttää aluksi sitä, että ennalta määritetään ja tutkitaan asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettava yleinen tai ”normaali” verojärjestelmä. Juuri tähän yleiseen eli normaaliin verojärjestelmään verraten on tämän jälkeen arvioitava ja selvitettävä, onko kyseisellä verotoimenpiteellä myönnetty etu mahdollisesti valikoiva, osoittamalla, että toimenpide poikkeaa mainitusta yleisestä järjestelmästä siltä osin kuin sillä otetaan käyttöön erilainen kohtelu sellaisten toimijoiden välillä, jotka ovat kyseisen jäsenvaltion verojärjestelmälle asetetun päämäärän kannalta tosiasiallisesti ja oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa.

   (ks. 47-49 ja 84 kohta)

2.  Valtiontukien alalla on niin, että vaikka oletetaan, että erityinen verojärjestelmä voidaan kuvata ”rajattuun talouden alaan sovellettavaksi poikkeukselliseksi veroksi”, vero ei yksinomaan tästä syystä jää EY 87 artiklan 1 kohdassa olevan kiellon soveltamisalan ulkopuolelle, koska tässä järjestelmässä voi tällä alalla olla eroavaisuuksia, jotka saattavat täyttää edun ja valikoivuuden edellytykset. Lisäksi valtiontuen käsitteen, jota on tutkittava objektiivisten seikkojen perusteella, oikeudellisen luonteen mukaisesti valtion toimenpidettä ei voida jättää katsomatta tässä määräyksessä tarkoitetuksi tueksi yksinomaan toimenpiteen päämäärän, kuten ympäristötavoitteen tai erityisen verojärjestelmän tai tiettyä alaa koskevan verojärjestelmän ympäristöveroluonteen perusteella, koska tällaista toimenpidettä on arvioitava sen vaikutusten perusteella eikä syiden tai tavoitteiden perusteella. Näin ollen EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tuen käsite edellyttää sen tutkimista, sisältääkö erityinen tai tiettyä alaa koskeva verojärjestelmä eroavaisuuksia, joiden seurauksena suositaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” tietyllä tässä järjestelmässä tarkoitetulla alalla, mitä ennen on määriteltävä ”normaali” verotus, johon järjestelmä perustuu.

   (ks. 52 kohta)

3.  Valtiontukien alalla verojärjestelmän suomien etujen valikoivuutta arvioitaessa on tutkittava, suositaanko tähän järjestelmään perustuvilla toimenpiteillä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta tosiasiallisesti ja oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa.

   Sellainen verojärjestelmä on valikoiva, jolla otetaan käyttöön kiviaineksien alaan sovellettava erityinen vero, jolla pyritään ensisijaisesti edistämään rakennusalalla sellaisten kiviainesten käyttöä, jotka koostuvat tietyillä menetelmillä saaduista sivutuotteista tai jätteistä (niin sanotut ”sivutuotteina saatavat” kiviainekset), tai kierrätyskiviainesten käyttöä, jotta voidaan vähentää louhoksista saatujen sellaisten kiviainesten (niin sanotut ”peruskiviainekset”) käyttöä, jotka ovat uusiutumattomia luonnonvaroja, ja näin ollen rajoittamaan tällaiseen louhintaan liittyviä ympäristöhaittoja, koska yhtäältä näiden erilaisten kiviainesten välillä on olemassa kilpailusuhteen tai korvaavuuden mahdollisuus niiden käytön tai kaupallisen hyödyntämisen osalta ja toisaalta tietyistä materiaaleista kuten liuskekivestä, kaoliinisavesta, kaoliinista ja vuolukivestä saadut kiviainekset on vapautettu verosta ja veroa kannetaan muista materiaaleista saaduista kiviaineksista, vaikka sen ympäristötavoitteen valossa nämä kiviainekset ovat toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa niiden ”kiviaineksina” käyttämisen osalta.

   Tältä osin tutkiessaan, annetaanko kansallisella lainsäädännöllä edullisempi verokohtelu tietylle yritykselle tai tuotannonalalle sellaiseen toiseen yritykseen tai tuotannonalaan verrattuna, joka on tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavassa tilanteessa, komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät voi jättää huomiotta tämän lainsäädännön ympäristötavoitetta, koska eri tilanteille ominaiset seikat ja siis tapauksien rinnastettavuus on määritettävä ja niitä on arvioitava erityisesti sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön, sekä sen alan periaatteiden ja tavoitteiden valossa, johon kyseinen toimi kuuluu.

   Tällaista erottelua ei voida perustella kyseessä olevan verojärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella, koska yhtäältä se poikkeaa selvästi riidanalaisen veron taustalla olevasta normaalin verotuksen logiikasta ja toisaalta sillä vahingoitetaan tämän veron ympäristötavoitetta.

   (ks. 62, 64, 67, 68, 72, 75, 87 ja 88 kohta)

4.  Valtiontukien alalla kiviainesten kaupallisesta hyödyntämisestä kannettava ympäristövero, jonka alueellinen soveltamisala rajoittuu jäsenvaltion alueelle, minkä seurauksena kaikki tämän alueen ulkopuolella tapahtuva kiviainesten kaupallinen hyödyntäminen eli kaikki niiden vientiin liittyvät taloudelliset toimet on vapautettu verosta, ei aiheuta valikoivaa etua tietylle yritykselle tai tuotannonalalle, koska kyseisellä alueella kaupallisesti hyödynnettävät ja maasta vietävät materiaalit ovat keskenään erilaisessa tilanteessa, koska viennin jälkeen vientivaltion kansalliset viranomaiset eivät lähtökohtaisesti enää voi valvoa verotuksen pääedellytyksen – joka on kaupallinen hyödyntäminen kiviaineksena – soveltamista.

   Viranomaiset eivät nimittäin voi tai niiden on vaikea määrittää sitä, voidaanko maasta vietyä materiaalia mahdollisesti käyttää ja hyödyntää kiviaineksena, tapahtuuko näin todella vai käytetäänkö sitä muihin tarkoituksiin, ja tämä riippuu myös kohdemaassa säädetyistä edellytyksistä. Vaikka kyseisten viranomaisten olisi erityisen helppo tunnistaa vientiin tarkoitettujen materiaalien fysikaalis-kemialliset ominaisuudet sen määrittelemiseksi, soveltuvatko ne vai eivätkö ne sovellu käytettäviksi menetelmissä, jotka on vapautettu riidanalaisesta verosta, luokittelu ”kiviainekseksi” tai verosta vapautetuksi materiaaliksi ei riipu juuri näistä ominaisuuksista vaan muun muassa siitä, että tietyt yksilöidyt materiaalit taikka tietyillä menetelmillä saadut materiaalit suljetaan yksittäistapauksittain pois tämän veron soveltamisalasta. Lisäksi se, että maasta viedyt materiaalit ja kyseessä olevan jäsenvaltion kansallisella alueella kaupallisesti hyödynnettävät materiaalit eivät ole toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa, on vahvistettu riidanalaisen veron ympäristötavoitteeseen nähden, koska silloin, kun kyseessä on vienti, tämän valtion lainsäätäjä ja viranomaiset eivät voi verotuksellisen erottelun avulla kohdentaa kiviainesten kysyntää uudelleen tämän tavoitteen mukaisesti.

   (ks. 94 ja 97 kohta)

Asia T-210/02 RENV

British Aggregates Association

vastaan

Euroopan komissio

”Valtiontuki — Kiviaineksiin kohdistuva ympäristövero Yhdistyneessä kuningaskunnassa — Vastustamatta jättämistä koskeva komission päätös — Etu — Valikoivuus”

Tuomion tiivistelmä

1. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Poikkeus yleisestä verojärjestelmästä – Perustelu, joka koskee järjestelmän luonnetta ja rakennetta – Arviointiperusteet

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

2. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Sillä, että toimenpide on rajoitettua talouden alaa koskeva poikkeuksellinen vero, ei ole merkitystä sen valtiontueksi luokittelemista varten

   (EY 87 artikla)

3. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Kiviainesten kaupallista hyödyntämistä koskeva ympäristövero – Verovelvollisuuden edellytysten erot, joita ei voida perustella ympäristötavoitteilla – Kuuluminen soveltamisalaan

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

4. Valtiontuki – Käsite – Toimenpiteen valikoivuus – Kiviainesten kaupallista hyödyntämistä koskeva ympäristövero – Viennin verovapautus – Ei kuulu soveltamisalaan

   (EY 87 artiklan 1 kohta)

1.  Valtiontukien alalla valtion toimenpiteen valikoivuuden arvioimista varten on tutkittava, suositaanko tällä toimenpiteellä tietyssä oikeudellisessa järjestelmässä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta tosiasiallisesti tai oikeudellisesti siihen rinnastettavassa tilanteessa.

   Tämä valikoivuutta koskeva edellytys ei kuitenkaan täyty, jos toimenpide on – siitä huolimatta, että yritys saa siitä etua – perusteltu sen verojärjestelmän luonteen tai yleisen rakenteen vuoksi, jonka osa toimenpide on. Tätä arviointia varten on erotettava yhtäältä tietylle verojärjestelmälle asetetut tavoitteet, jotka ovat järjestelmään nähden ulkoisia, ja toisaalta itse verojärjestelmään olennaisena osana kuuluvat mekanismit, jotka ovat tarpeen mainitunlaisten tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä nämä tavoitteet ja mekanismit, jotka ovat kyseisen verojärjestelmän perus- tai pääperiaatteita, voivat tukea tällaista perustelua, mikä jäsenvaltion on näytettävä toteen.

   Lisäksi sen arvioimiseksi, onko kyseisellä toimenpiteellä myönnetty etu valikoiva, viitekehyksen määrittämisellä on erityistä merkitystä tilanteissa, joissa on kyse verotuksellisista toimenpiteistä, koska itse edun olemassaolo voidaan osoittaa ainoastaan suhteessa niin sanottuun ”normaaliin” verotukseen. Kansallisen verotoimenpiteen luokitteleminen valikoivaksi edellyttää aluksi sitä, että ennalta määritetään ja tutkitaan asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettava yleinen tai ”normaali” verojärjestelmä. Juuri tähän yleiseen eli normaaliin verojärjestelmään verraten on tämän jälkeen arvioitava ja selvitettävä, onko kyseisellä verotoimenpiteellä myönnetty etu mahdollisesti valikoiva, osoittamalla, että toimenpide poikkeaa mainitusta yleisestä järjestelmästä siltä osin kuin sillä otetaan käyttöön erilainen kohtelu sellaisten toimijoiden välillä, jotka ovat kyseisen jäsenvaltion verojärjestelmälle asetetun päämäärän kannalta tosiasiallisesti ja oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa.

   (ks. 47-49 ja 84 kohta)

2.  Valtiontukien alalla on niin, että vaikka oletetaan, että erityinen verojärjestelmä voidaan kuvata ”rajattuun talouden alaan sovellettavaksi poikkeukselliseksi veroksi”, vero ei yksinomaan tästä syystä jää EY 87 artiklan 1 kohdassa olevan kiellon soveltamisalan ulkopuolelle, koska tässä järjestelmässä voi tällä alalla olla eroavaisuuksia, jotka saattavat täyttää edun ja valikoivuuden edellytykset. Lisäksi valtiontuen käsitteen, jota on tutkittava objektiivisten seikkojen perusteella, oikeudellisen luonteen mukaisesti valtion toimenpidettä ei voida jättää katsomatta tässä määräyksessä tarkoitetuksi tueksi yksinomaan toimenpiteen päämäärän, kuten ympäristötavoitteen tai erityisen verojärjestelmän tai tiettyä alaa koskevan verojärjestelmän ympäristöveroluonteen perusteella, koska tällaista toimenpidettä on arvioitava sen vaikutusten perusteella eikä syiden tai tavoitteiden perusteella. Näin ollen EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tuen käsite edellyttää sen tutkimista, sisältääkö erityinen tai tiettyä alaa koskeva verojärjestelmä eroavaisuuksia, joiden seurauksena suositaan ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” tietyllä tässä järjestelmässä tarkoitetulla alalla, mitä ennen on määriteltävä ”normaali” verotus, johon järjestelmä perustuu.

   (ks. 52 kohta)

3.  Valtiontukien alalla verojärjestelmän suomien etujen valikoivuutta arvioitaessa on tutkittava, suositaanko tähän järjestelmään perustuvilla toimenpiteillä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”jotakin yritystä tai tuotannonalaa” verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat toimenpiteellä tavoitellun päämäärän kannalta tosiasiallisesti ja oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa.

   Sellainen verojärjestelmä on valikoiva, jolla otetaan käyttöön kiviaineksien alaan sovellettava erityinen vero, jolla pyritään ensisijaisesti edistämään rakennusalalla sellaisten kiviainesten käyttöä, jotka koostuvat tietyillä menetelmillä saaduista sivutuotteista tai jätteistä (niin sanotut ”sivutuotteina saatavat” kiviainekset), tai kierrätyskiviainesten käyttöä, jotta voidaan vähentää louhoksista saatujen sellaisten kiviainesten (niin sanotut ”peruskiviainekset”) käyttöä, jotka ovat uusiutumattomia luonnonvaroja, ja näin ollen rajoittamaan tällaiseen louhintaan liittyviä ympäristöhaittoja, koska yhtäältä näiden erilaisten kiviainesten välillä on olemassa kilpailusuhteen tai korvaavuuden mahdollisuus niiden käytön tai kaupallisen hyödyntämisen osalta ja toisaalta tietyistä materiaaleista kuten liuskekivestä, kaoliinisavesta, kaoliinista ja vuolukivestä saadut kiviainekset on vapautettu verosta ja veroa kannetaan muista materiaaleista saaduista kiviaineksista, vaikka sen ympäristötavoitteen valossa nämä kiviainekset ovat toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa niiden ”kiviaineksina” käyttämisen osalta.

   Tältä osin tutkiessaan, annetaanko kansallisella lainsäädännöllä edullisempi verokohtelu tietylle yritykselle tai tuotannonalalle sellaiseen toiseen yritykseen tai tuotannonalaan verrattuna, joka on tosiasiallisesti ja oikeudellisesti rinnastettavassa tilanteessa, komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät voi jättää huomiotta tämän lainsäädännön ympäristötavoitetta, koska eri tilanteille ominaiset seikat ja siis tapauksien rinnastettavuus on määritettävä ja niitä on arvioitava erityisesti sen toimen kohteen ja päämäärän valossa, jolla kyseinen erottelu otetaan käyttöön, sekä sen alan periaatteiden ja tavoitteiden valossa, johon kyseinen toimi kuuluu.

   Tällaista erottelua ei voida perustella kyseessä olevan verojärjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella, koska yhtäältä se poikkeaa selvästi riidanalaisen veron taustalla olevasta normaalin verotuksen logiikasta ja toisaalta sillä vahingoitetaan tämän veron ympäristötavoitetta.

   (ks. 62, 64, 67, 68, 72, 75, 87 ja 88 kohta)

4.  Valtiontukien alalla kiviainesten kaupallisesta hyödyntämisestä kannettava ympäristövero, jonka alueellinen soveltamisala rajoittuu jäsenvaltion alueelle, minkä seurauksena kaikki tämän alueen ulkopuolella tapahtuva kiviainesten kaupallinen hyödyntäminen eli kaikki niiden vientiin liittyvät taloudelliset toimet on vapautettu verosta, ei aiheuta valikoivaa etua tietylle yritykselle tai tuotannonalalle, koska kyseisellä alueella kaupallisesti hyödynnettävät ja maasta vietävät materiaalit ovat keskenään erilaisessa tilanteessa, koska viennin jälkeen vientivaltion kansalliset viranomaiset eivät lähtökohtaisesti enää voi valvoa verotuksen pääedellytyksen – joka on kaupallinen hyödyntäminen kiviaineksena – soveltamista.

   Viranomaiset eivät nimittäin voi tai niiden on vaikea määrittää sitä, voidaanko maasta vietyä materiaalia mahdollisesti käyttää ja hyödyntää kiviaineksena, tapahtuuko näin todella vai käytetäänkö sitä muihin tarkoituksiin, ja tämä riippuu myös kohdemaassa säädetyistä edellytyksistä. Vaikka kyseisten viranomaisten olisi erityisen helppo tunnistaa vientiin tarkoitettujen materiaalien fysikaalis-kemialliset ominaisuudet sen määrittelemiseksi, soveltuvatko ne vai eivätkö ne sovellu käytettäviksi menetelmissä, jotka on vapautettu riidanalaisesta verosta, luokittelu ”kiviainekseksi” tai verosta vapautetuksi materiaaliksi ei riipu juuri näistä ominaisuuksista vaan muun muassa siitä, että tietyt yksilöidyt materiaalit taikka tietyillä menetelmillä saadut materiaalit suljetaan yksittäistapauksittain pois tämän veron soveltamisalasta. Lisäksi se, että maasta viedyt materiaalit ja kyseessä olevan jäsenvaltion kansallisella alueella kaupallisesti hyödynnettävät materiaalit eivät ole toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa, on vahvistettu riidanalaisen veron ympäristötavoitteeseen nähden, koska silloin, kun kyseessä on vienti, tämän valtion lainsäätäjä ja viranomaiset eivät voi verotuksellisen erottelun avulla kohdentaa kiviainesten kysyntää uudelleen tämän tavoitteen mukaisesti.

   (ks. 94 ja 97 kohta)