Asia C-731/21

GV

vastaan

Caisse nationale d’assurance pension

(Ennakkoratkaisupyyntö – Cour de cassation du Grand-Duché de Luxembourg (ylin tuomioistuin, Luxemburg))

Unionin tuomioistuimen tuomio (kahdeksas jaosto) 8.12.2022

Ennakkoratkaisupyyntö – Henkilöiden vapaa liikkuvuus – SEUT 45 artikla – Työntekijät – Asetus (EU) N:o 492/2011 – 7 artiklan 1 ja 2 kohta – Yhdenvertainen kohtelu – Sosiaaliset edut – Leskeneläke – Rekisteröidyn parisuhteen osapuolet – Kansallinen säännöstö, jonka mukaan leskeneläkkeen myöntäminen edellyttää toisessa jäsenvaltiossa pätevästi solmitun ja kirjatun parisuhteen kirjaamista kansalliseen rekisteriin

Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Työntekijät – Yhdenvertainen kohtelu – Sosiaaliset edut – Leskeneläke – Rekisteröidyn parisuhteen osapuolet – Kansallinen säännöstö, jonka mukaan leskeneläkkeen myöntäminen edellyttää toisessa jäsenvaltiossa pätevästi solmitun ja kirjatun parisuhteen kirjaamista kansalliseen rekisteriin – Kansalaisuuteen perustuva välillinen syrjintä – Oikeutusperuste – Oikeasuhteisuus – Oikeutusperusteen puuttuminen – Kyseistä syrjintää ei voida hyväksyä

(SEUT 45 artikla; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 492/2011 7 artikla)

(ks. 31–34, 36, 37 ja 40–43 kohta sekä tuomiolauselma)

Tiivistelmä

Pääasian valittaja ja hänen puolisonsa, jotka olivat Ranskassa asuvia ja Luxemburgissa työskenteleviä Ranskan kansalaisia, rekisteröivät joulukuussa 2015 tribunal d’instance de Metzissä (vähäisten riita-asioiden tuomioistuin, Metz, Ranska) asianmukaisesti yhteisen ilmoituksen rekisteröityä parisuhdetta koskevasta sopimuksesta (pacte civil de solidarité; jäljempänä PACS-sopimus). Pääasian valittajan puolison menehdyttyä vuonna 2016 työtapaturmassa pääasian valittaja haki leskeneläkkeen myöntämistä kansalliselta eläkevakuutuskassalta (caisse nationale d’assurance pension, Luxemburg). Hakemus hylättiin sillä perusteella, että koska Ranskassa rekisteröityä PACS-sopimusta ei ollut kirjattu molempien sopimuspuolten eläessä Luxemburgin väestörekisteriin, siihen ei voitu vedota kolmansia osapuolia vastaan. Tämä hylkäys pysytettiin muutoksenhaussa, jonka pääasian valittaja oli pannut vireille toimivaltaisissa sosiaaliasioiden tuomioistuimissa.

Cour de cassation (ylin tuomioistuin, Luxemburg), johon pääasian valittaja on tehnyt valituksen, tiedustelee unionin tuomioistuimelta mahdollisen välillisen syrjinnän ( 1 ) olemassaoloa siltä osin kuin Luxemburgin oikeudessa ( 2 ) sellaisille puolisoille, jotka jo ovat rekisteröineet parisuhteensa toisessa jäsenvaltiossa, asetettu velvollisuus kirjauttaa se myös Luxemburgin väestörekisteriin leskeneläkkeen saamiseksi vaikuttaa erityisesti rajatyöntekijöihin.

Unionin tuomioistuin toteaa, että SEUT 45 artikla ja asetuksen N:o 492/2011 7 artikla, joilla pyritään takaamaan työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu, ovat esteenä vastaanottavan jäsenvaltion säännöstölle, jonka mukaan leskeneläkkeen myöntäminen toisessa jäsenvaltiossa pätevästi solmitun ja kirjatun parisuhteen jälkeenjääneelle osapuolelle sillä perusteella, että tämän kuollut puoliso oli työskennellyt vastaanottavassa jäsenvaltiossa, edellyttää parisuhteen etukäteistä kirjaamista tämän valtion pitämään rekisteriin.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Unionin tuomioistuin korostaa ensinnäkin, että Luxemburgin lainsäädännössä asetetaan toisessa jäsenvaltiossa tämän valtion merkityksellisten sääntöjen mukaisesti solmitulle ja rekisteröidylle parisuhteelle edellytys, joka ei koske Luxemburgissa solmittua parisuhdetta.

On nimittäin niin, että parisuhde, joka on solmittu ja josta on tehty ilmoitus Luxemburgissa, kirjataan Luxemburgin väestörekisteriin automaattisesti ja sen väestörekisteriviranomaisen aloitteesta, jolle kyseisestä parisuhteesta on tehty ilmoitus, kun taas toisessa jäsenvaltiossa jo rekisteröidyn parisuhteen osalta tämä sama kirjaaminen edellyttää sitä, että kyseessä olevat puolisot esittävät tätä koskevan hakemuksen Luxemburgin yleiselle syyttäjäviranomaiselle. Luxemburgin lainsäädännössä on siis otettu käyttöön kansalaisuuteen välillisesti perustuva epäyhdenvertainen kohtelu.

Tutkittuaan toiseksi, onko tällainen epäyhdenvertainen kohtelu objektiivisesti perusteltu ja oikeasuhteinen, unionin tuomioistuin toteaa, ettei näin ole. Se toteaa tältä osin, että toisissa jäsenvaltioissa solmittujen parisuhteiden kirjaaminen Luxemburgin väestörekisteriin ei ole pakollista vaan ainoastaan mahdollista. Koska tällainen kirjaaminen ei ole pakollista, sitä ei johdonmukaisesti tarkasteltuna voida pitää sellaisena muodollisuutena, joka olisi välttämätön sen tarkastamiseksi, että toisessa jäsenvaltiossa rekisteröity parisuhde täyttää 9.7.2004 annetussa laissa asetetut aineelliset edellytykset, ja sen varmistamiseksi, että tällaiseen parisuhteeseen voidaan vedota kolmansia osapuolia vastaan.

Joka tapauksessa leskeneläkkeen epääminen sillä perusteella, että parisuhdetta, johon eläkehakemus perustuu, ei ole rekisteröity Luxemburgissa, ylittää sen, mikä on tarpeen tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, jolloin sillä loukataan suhteellisuusperiaatetta.

On nimittäin niin yhtäältä, että sellaisen virallisen asiakirjan esittäminen, jonka parisuhteen solmimisjäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on antanut, riittää sen varmistamiseen, että kyseiseen parisuhteeseen voidaan vedota leskelle myönnettävän etuuden maksamisesta vastaavia toisen jäsenvaltion viranomaisia vastaan, ellei tiettyjen seikkojen perusteella voida pohtia kyseisen asiakirjan paikkansapitävyyttä. Tällaisessa tapauksessa kaikki epäilyt, joita viimeksi mainitun jäsenvaltion viranomaisilla mahdollisesti on, voitaisiin poistaa kyseisen parisuhteen rekisteröineille viranomaisille osoitettavalla tietojensaantipyynnöllä sen varmistamiseksi, että kyseinen parisuhde on aito.

Toisaalta on niin, että kun sovellettava kansallinen lainsäädäntö ei sisällä kyseessä olevan parisuhteen kirjaamisen määräaikaa koskevaa edellytystä, mikään ei ole esteenä sille, että tällainen kirjaaminen toteutetaan ajankohtana, jona leskeneläkkeen myöntämistä haetaan, minkä avulla olisi myös mahdollista saavuttaa kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä. Ennakkoratkaisupyynnöstä ei kuitenkaan ilmene, että tällaista mahdollisuutta olisi käytetty pääasiassa.

( 1 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tukeutuu SEUT 18, SEUT 45 ja SEUT 48 artiklaan sekä työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella 5.4.2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 492/2011 (EUVL 2011, L 141, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 13.4.2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/589 (EUVL 2016, L 107, s. 1; jäljempänä asetus N:o 492/2011), 7 artiklan 2 kohtaan.

( 2 ) Kyseessä on tiettyjen parisuhteiden oikeusvaikutuksista 9.7.2004 annetun lain (loi relative aux effets légaux de certains partenariats) (Mémorial A 2004, s. 2020), sellaisena kuin se on muutettuna 3.8.2010 annetulla lailla (Mémorial A 2010, s. 2190; jäljempänä 9.7.2004 annettu laki), 4-1 §.