Asia C‑143/13

Bogdan Matei

ja

Ioana Ofelia Matei

vastaan

SC Volksbank România SA

(Tribunalul Specializat Clujin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Direktiivi 93/13/ETY — Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisten sopimusten kohtuuttomat ehdot — 4 artiklan 2 kohta — Sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointi — Kyseinen arviointi ei koske sopimuksen pääkohdetta tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta koskevia sopimusehtoja, jos ne on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi — Ehdot, joihin sisältyy luotonantajan perimä ”riskipalkkio” ja joissa sallitaan tietyin edellytyksin se, että luotonantaja muuttaa yksipuolisesti korkokantaa”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (yhdeksäs jaosto) 26.2.2015

1. Ennakkoratkaisukysymykset – Unionin tuomioistuimen toimivalta – Se, että pääasian asianosaisten välillä on tehty sovintosopimus – Väitetty ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian jääminen tarkoituksettomaksi – Ennakkoratkaisukysymys, joka koskee oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvaa kysymystä – Unionin tuomioistuimen vastaus, joka on yhä hyödyllinen ja ratkaiseva pääasian ratkaisun kannalta – Oikeudenkäyntiväitteen hylkääminen

   (SEUT 267 artikla)

2. Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Soveltamisala – Ehdot, joissa määritellään sopimuksen pääkohde tai jotka koskevat hintaa tai korvausta ja vastineena toimitettavia palveluita ja tavaroita – Käsite – Ehdot, joihin sisältyy luotonantajan perimä ”riskipalkkio” ja joissa sallitaan tietyin edellytyksin se, että luotonantaja muuttaa yksipuolisesti korkokantaa, eivät kuulu kyseisen käsitteen piiriin

   (Neuvoston direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta)

3. Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Soveltamisala – Ehdot, joissa määritellään sopimuksen pääkohde tai jotka koskevat hintaa tai korvausta ja vastineena toimitettavia palveluita ja tavaroita, eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan – Edellytykset – Velvollisuus täyttää helppotajuisuutta ja avoimuutta koskevat vaatimukset – Ulottuvuus

   (Neuvoston direktiivin 93/13 3 artikla, 4 artiklan 2 kohta ja 5 artikla sekä liitteen 1 kohdan j ja l alakohta ja 2 kohdan b ja d alakohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 38 ja 40–42 kohta)

2.  Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että ilmaisut sopimuksen pääkohde ja hinnan tai korvauksen asianmukaisuus suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin eivät lähtökohtaisesti kata elinkeinonharjoittajan ja kuluttajien välisissä luottosopimuksissa olevia sentyyppisiä ehtoja, joissa yhtäältä sallitaan tietyin edellytyksin se, että luotonantaja muuttaa yksipuolisesti korkokantaa, ja toisaalta määrätään luotonantajan perimästä ”riskipalkkiosta”. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin tarkistaa tämä kyseisten sopimusehtojen luokittelu kyseisten sopimusten luonteen, systematiikan ja ehtojen sekä sopimusehtojen oikeudellisen ja tosiasiallisen asiayhteyden perusteella.

   Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”sopimuksen pääkohde” piiriin kuuluvien sopimusehtojen on nimittäin ymmärrettävä olevan niitä, joilla vahvistetaan sopimuksen olennaiset suoritukset ja jotka sellaisenaan määrittävät sopimusta. Sitä vastoin sellaiset ehdot, jotka ovat luonteeltaan liitännäisiä sopimussuhteen keskeisen sisällön määrittäviin ehtoihin nähden, eivät voi kuulua kyseisen käsitteen ”sopimuksen pääkohde” piiriin. Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan sanamuodosta käy myös ilmi, että sellaisten ehtojen, joiden mahdollista kohtuuttomuutta ei voida arvioida, toisen ryhmän soveltamisala on rajoitettu, koska se koskee vain sovitun hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, ja tämä pois sulkeminen selittyy sillä, ettei ole olemassa mitään asteikkoa tai oikeudellista arviointiperustetta, jonka puitteissa ja perusteella tämän asianmukaisuuden valvonta olisi mahdollista.

   Näin ollen ehdot, jotka koskevat kuluttajan luotonantajalle tekemää vastasuoritusta tai jotka vaikuttavat todelliseen hintaan, joka kuluttajan on maksettava luotonantajalle, eivät kuulu lähtökohtaisesti tähän ehtojen toiseen ryhmään lukuun ottamatta kysymystä siitä, onko sopimuksessa määrätty vastasuorituksen määrä tai hinta asianmukainen suhteessa luotonantajan vastineena toimittamaan palveluun.

   (ks. 54–56 ja 78 kohta sekä tuomiolauselma)

3.  Jos ehto kuuluu sopimuksen pääkohteen piiriin tai jos se on riitautettu hinnan tai korvauksen asianmukaisuuden osalta, on kuitenkin niin, että tämän ehdon mahdollista kohtuuttomuutta on arvioitava, jos on todettava – mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on myös tarkistaa –, että sitä ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

   Tässä yhteydessä kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa ja 5 artiklassa asetettu sopimusehtojen avoimuuden vaatimus ei voi rajoittua ainoastaan sopimusehtojen muodolliseen ja kieliopilliseen ymmärrettävyyteen.

   Erityisesti direktiivin 93/13 3 ja 5 artiklasta ja kyseisen direktiivin liitteen 1 kohdan j ja l alakohdasta ja 2 kohdan b ja d alakohdasta ilmenee, että avoimuuden vaatimuksen noudattamiseksi olennaisen tärkeää on se, ilmoitetaanko luottosopimuksessa avoimesti korkokannan muuttamista koskevan menettelyn perusteet ja erityispiirteet sekä kyseisen ehdon suhde muihin luotonantajalle maksettavaa korvausta koskeviin ehtoihin siten, että valistuneella kuluttajalla on mahdollisuus täsmällisten ja helppotajuisten perusteiden nojalla ennakoida, minkälaisia taloudellisia seurauksia siitä hänelle aiheutuu.

   Kansallisen tuomioistuimen on tutkittava tätä kysymystä kaikkien olennaisten tosiseikkojen, joihin kuuluvat luotonantajan luottosopimusta koskevien neuvottelujen yhteydessä antamat ilmoitukset ja tiedot, perusteella ja siten, että se ottaa huomioon tarkkaavaisuuden tason, jota voidaan odottaa tavanomaisesti valistuneelta ja kohtuullisen tarkkaavaiselta ja huolelliselta keskivertokuluttajalta.

   (ks. 72–75 kohta)

Asia C‑143/13

Bogdan Matei

ja

Ioana Ofelia Matei

vastaan

SC Volksbank România SA

(Tribunalul Specializat Clujin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Direktiivi 93/13/ETY — Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisten sopimusten kohtuuttomat ehdot — 4 artiklan 2 kohta — Sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointi — Kyseinen arviointi ei koske sopimuksen pääkohdetta tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta koskevia sopimusehtoja, jos ne on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi — Ehdot, joihin sisältyy luotonantajan perimä ”riskipalkkio” ja joissa sallitaan tietyin edellytyksin se, että luotonantaja muuttaa yksipuolisesti korkokantaa”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (yhdeksäs jaosto) 26.2.2015

1. Ennakkoratkaisukysymykset — Unionin tuomioistuimen toimivalta — Se, että pääasian asianosaisten välillä on tehty sovintosopimus — Väitetty ennakkoratkaisupyynnön esittäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan asian jääminen tarkoituksettomaksi — Ennakkoratkaisukysymys, joka koskee oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvaa kysymystä — Unionin tuomioistuimen vastaus, joka on yhä hyödyllinen ja ratkaiseva pääasian ratkaisun kannalta — Oikeudenkäyntiväitteen hylkääminen

   (SEUT 267 artikla)

2. Kuluttajansuoja — Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot — Direktiivi 93/13 — Soveltamisala — Ehdot, joissa määritellään sopimuksen pääkohde tai jotka koskevat hintaa tai korvausta ja vastineena toimitettavia palveluita ja tavaroita — Käsite — Ehdot, joihin sisältyy luotonantajan perimä ”riskipalkkio” ja joissa sallitaan tietyin edellytyksin se, että luotonantaja muuttaa yksipuolisesti korkokantaa, eivät kuulu kyseisen käsitteen piiriin

   (Neuvoston direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta)

3. Kuluttajansuoja — Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot — Direktiivi 93/13 — Soveltamisala — Ehdot, joissa määritellään sopimuksen pääkohde tai jotka koskevat hintaa tai korvausta ja vastineena toimitettavia palveluita ja tavaroita, eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan — Edellytykset — Velvollisuus täyttää helppotajuisuutta ja avoimuutta koskevat vaatimukset — Ulottuvuus

   (Neuvoston direktiivin 93/13 3 artikla, 4 artiklan 2 kohta ja 5 artikla sekä liitteen 1 kohdan j ja l alakohta ja 2 kohdan b ja d alakohta)

1.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 38 ja 40–42 kohta)

2.  Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että ilmaisut sopimuksen pääkohde ja hinnan tai korvauksen asianmukaisuus suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin eivät lähtökohtaisesti kata elinkeinonharjoittajan ja kuluttajien välisissä luottosopimuksissa olevia sentyyppisiä ehtoja, joissa yhtäältä sallitaan tietyin edellytyksin se, että luotonantaja muuttaa yksipuolisesti korkokantaa, ja toisaalta määrätään luotonantajan perimästä ”riskipalkkiosta”. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin tarkistaa tämä kyseisten sopimusehtojen luokittelu kyseisten sopimusten luonteen, systematiikan ja ehtojen sekä sopimusehtojen oikeudellisen ja tosiasiallisen asiayhteyden perusteella.

   Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”sopimuksen pääkohde” piiriin kuuluvien sopimusehtojen on nimittäin ymmärrettävä olevan niitä, joilla vahvistetaan sopimuksen olennaiset suoritukset ja jotka sellaisenaan määrittävät sopimusta. Sitä vastoin sellaiset ehdot, jotka ovat luonteeltaan liitännäisiä sopimussuhteen keskeisen sisällön määrittäviin ehtoihin nähden, eivät voi kuulua kyseisen käsitteen ”sopimuksen pääkohde” piiriin. Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan sanamuodosta käy myös ilmi, että sellaisten ehtojen, joiden mahdollista kohtuuttomuutta ei voida arvioida, toisen ryhmän soveltamisala on rajoitettu, koska se koskee vain sovitun hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, ja tämä pois sulkeminen selittyy sillä, ettei ole olemassa mitään asteikkoa tai oikeudellista arviointiperustetta, jonka puitteissa ja perusteella tämän asianmukaisuuden valvonta olisi mahdollista.

   Näin ollen ehdot, jotka koskevat kuluttajan luotonantajalle tekemää vastasuoritusta tai jotka vaikuttavat todelliseen hintaan, joka kuluttajan on maksettava luotonantajalle, eivät kuulu lähtökohtaisesti tähän ehtojen toiseen ryhmään lukuun ottamatta kysymystä siitä, onko sopimuksessa määrätty vastasuorituksen määrä tai hinta asianmukainen suhteessa luotonantajan vastineena toimittamaan palveluun.

   (ks. 54–56 ja 78 kohta sekä tuomiolauselma)

3.  Jos ehto kuuluu sopimuksen pääkohteen piiriin tai jos se on riitautettu hinnan tai korvauksen asianmukaisuuden osalta, on kuitenkin niin, että tämän ehdon mahdollista kohtuuttomuutta on arvioitava, jos on todettava – mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on myös tarkistaa –, että sitä ei ole laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

   Tässä yhteydessä kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa ja 5 artiklassa asetettu sopimusehtojen avoimuuden vaatimus ei voi rajoittua ainoastaan sopimusehtojen muodolliseen ja kieliopilliseen ymmärrettävyyteen.

   Erityisesti direktiivin 93/13 3 ja 5 artiklasta ja kyseisen direktiivin liitteen 1 kohdan j ja l alakohdasta ja 2 kohdan b ja d alakohdasta ilmenee, että avoimuuden vaatimuksen noudattamiseksi olennaisen tärkeää on se, ilmoitetaanko luottosopimuksessa avoimesti korkokannan muuttamista koskevan menettelyn perusteet ja erityispiirteet sekä kyseisen ehdon suhde muihin luotonantajalle maksettavaa korvausta koskeviin ehtoihin siten, että valistuneella kuluttajalla on mahdollisuus täsmällisten ja helppotajuisten perusteiden nojalla ennakoida, minkälaisia taloudellisia seurauksia siitä hänelle aiheutuu.

   Kansallisen tuomioistuimen on tutkittava tätä kysymystä kaikkien olennaisten tosiseikkojen, joihin kuuluvat luotonantajan luottosopimusta koskevien neuvottelujen yhteydessä antamat ilmoitukset ja tiedot, perusteella ja siten, että se ottaa huomioon tarkkaavaisuuden tason, jota voidaan odottaa tavanomaisesti valistuneelta ja kohtuullisen tarkkaavaiselta ja huolelliselta keskivertokuluttajalta.

   (ks. 72–75 kohta)