Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rajoitukset – Verolainsäädäntö

(SEUT 56 artikla)

Tiivistelmä

SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle jäsenvaltion säännökselle, jonka mukaan investointeihin perustuvaa veronhuojennusta ei myönnetä yritykselle, joka on sijoittautunut ainoastaan kyseiseen jäsenvaltioon, jo pelkästään sillä perusteella, että investointeja, joiden perusteella veronhuojennusta haetaan, hyödynnetään fyysisesti toisen jäsenvaltion alueella.

Vaikka tällainen kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan investointeihin, joita hyödynnetään muissa jäsenvaltioissa, joihin kyseinen yritys ei ole sijoittautunut, sovelletaan epäedullisempaa verosääntelyä kuin investointeihin, joita hyödynnetään kotimaassa, ei olekaan omiaan estämään kansallisia yrityksiä tarjoamasta toisessa jäsenvaltiossa palveluja, jotka edellyttävät kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevien investointihyödykkeiden käyttämistä, se on ainakin omiaan tekemään palvelujen tarjoamisen yli valtioiden rajojen vähemmän houkuttelevaksi tai vaikeammaksi kuin palvelujen tarjoamisen oman jäsenvaltion alueella tällä alueella sijaitsevia investointihyödykkeitä käyttämällä.

Tällaista lainsäädäntöä ei myöskään voida oikeuttaa kansallisen verojärjestelmän johdonmukaisuuden takaamisen tarpeella, koska asianomaisen verojärjestelmän kannalta ei ole olemassa suoraa yhteyttä yhtäältä maassa asuvalle, muissa jäsenvaltioissa palveluja tarjoavalle yritykselle tässä tarkoituksessa käytettyjen investointihyödykkeiden yhteydessä myönnetyn veronhuojennuksen ja toisaalta sen, että kyseinen veroetu rahoitetaan näiden hyödykkeiden avulla tarjottujen palvelujen vastaanottajien tuloista kannettavalla verolla, välillä.

Tällaista lainsäädäntöä ei myöskään voida perustella tarpeella estää väärinkäyttö, koska se vaikuttaa jokaiseen sellaiseen yritykseen, joka käyttää investointihyödykkeitä jonkin muun jäsenvaltion alueella, ja näin on siitä huolimatta, ettei ole olemassa objektiivisia seikkoja, jotka osoittaisivat sellaisen täysin keinotekoisen järjestelyn toteuttamisen, jolla ei ole taloudellista todellisuuspohjaa ja joka on toteutettu ainoastaan veroedun saamiseksi.

Tällaista kansallista oikeussääntöä, joka estää järjestelmällisesti veroedun saamisen, kun investointia ei hyödynnetä kyseisen jäsenvaltion alueella, vaikka kyseisillä investoinneilla ei ole mitään liittymäkohtaa yhteiskunnallisiin tavoitteisiin, ei myöskään voida oikeuttaa jäsenvaltioiden toimivallalla päättää niistä yhdyskunnan intresseistä, joita ne haluavat edistää myöntämällä veroetuja.

(ks. 17, 23, 25, 28–30, 32 ja 34 kohta sekä tuomiolauselma)