Asia C‑342/23

Banco Santander SA

vastaan

Asociación de Consumidores y Usuarios de Servicios Generales-Auge

(Tribunal Supremon esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Unionin tuomioistuimen (neljäs jaosto) tuomio 16.1.2025

Ennakkoratkaisupyyntö – Rahoitusvälineiden markkinat – Direktiivi 2004/39/EY – 52 artiklan 2 kohta – Kuluttajien etujen ajamiseksi nostettu kanne – Kuluttajajärjestöt, joilla on oikeutettu intressi suojella kuluttajia – Asiavaltuus jäsentensä yksilöllisten etujen puolustamiseksi – Asiavaltuuden menettäminen taloudellisesti arvokkaisiin rahoitustuotteisiin sijoittamisen tapauksessa – Vapautus oikeudenkäyntikuluista ja velvollisuudesta vastata vastapuolen oikeudenkäyntikuluista – Menettelyllinen itsemääräämisoikeus – Tehokkuusperiaate

1. Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rahoitusvälineiden markkinat – Direktiivi 2004/39 – Kuluttajien etujen ajamiseksi nostettu kanne – Kuluttajien etu – Käsite – Useiden kuluttajien yksilölliset edut kuuluvat soveltamisalaan

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39 52 artiklan 2 kohta)

   (ks. 46–48 kohta)

2. Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Rahoitusvälineiden markkinat – Direktiivi 2004/39 – Kuluttajien etujen ajamiseksi nostettu kanne – Useiden jäsentensä yksilöllisiä etuja ajava kuluttajajärjestö – Asiavaltuus – Rajoittaminen puolustettujen sijoittajien taloudellisen kapasiteetin ja merkittyjen rahoitusvälineiden perusteella ei ole sallittua – Oikeusavun epäämisen kyseiseltä järjestöltä sallittavuus puolustettujen sijoittajien taloudellisen kapasiteetin ja merkittyjen rahoitusvälineiden perusteella – Edellytykset

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39 52 artiklan 2 kohta)

   (ks. 49, 50, 55–57, 61 ja 63 kohta sekä tuomiolauselma)

Tiivistelmä

Riita-asiassa, joka koskee sijoittaja-kuluttajien, joiden etuja puolustaa kuluttajayhdistys, tekemien rahoitusvälineiden ostosopimusten pätevyyttä, unionin tuomioistuin vahvistaa, että tällaisen yhdistyksen, joka ajaa useiden jäsentensä yksilöllisiä etuja, asiavaltuudelle ei voida asettaa rajoituksia kyseisten jäsenten taloudellisen kapasiteetin ja niiden rahoitusvälineiden, joihin nämä jäsenet ovat investoineet, ominaisuuksien perusteella. Tällaiset perusteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon päätettäessä, voiko kyseinen yhdistys saada oikeusapua.

Kaksi luonnollista henkilöä oli merkinnyt rahoitustuotteita Banco Banifissa, josta on tullut Banco Santander. Jotta nämä ostosopimukset todettaisiin pätemättömiksi suostumuksessa olleen virheen vuoksi, Asociación de Consumidores y Usuarios de Servicios Generales – Auge (yleisten palvelujen kuluttajia ja käyttäjiä edustava yhdistys, jäljempänä Auge) nosti kyseistä pankkia vastaan kanteen Espanjan tuomioistuimissa toimien kyseisen kahden luonnollisen henkilön edustajana.

Koska kanne hyväksyttiin alioikeudessa ja muutoksenhakutuomioistuimessa, edellä mainittu pankki teki menettelyvirheen vuoksi ylimääräisen muutoksenhaun, ja se teki tästä tuomiosta kassaatiovalituksen Tribunal Supremoon (ylin tuomioistuin, Espanja), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin. Pankki väittää kyseisessä tuomioistuimessa, että Augella ei ole asiavaltuutta esiintyä tuomioistuimessa jäsentensä nimissä, koska jäsenten merkitsemät tuotteet ovat taloudellisesti arvokkaita spekulatiivisia rahoitustuotteita eivätkä tuotteita, joita käytetään tavallisesti ja yleisesti, mikä merkitsee sitä, että nostettu kanne ei kuulu kansallisen lainsäädännön nojalla kuluttajansuojan piiriin.

Kansallisen oikeuskäytännön mukaan kuluttajajärjestöillä ei nimittäin ole asiavaltuutta silloin, kun kanteessa on kyse spekulatiivisiin tai taloudelliselta arvoltaan suuriin rahoitustuotteisiin tehdyistä sijoituksista, koska näitä tuotteita ei käytetä tavallisesti, tavanomaisesti ja yleisesti. Tällaisella asiavaltuuden tunnustamatta jättämisellä tässä tapauksessa voitaisiin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan estää se, että taloudellisesti vahvat sijoittajat käyttäisivät vilpillisesti tai väärin kuluttajayhdistysten erityistä asiavaltuutta hyötyäkseen oikeudesta oikeusapuun, joka näille yhdistyksille myönnetään kansallisessa lainsäädännössä.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä, onko kansallinen oikeuskäytäntö, jolla rajoitetaan kuluttajayhdistyksen asiavaltuutta toimia jonkin tällaisen sijoittaja-kuluttajan lukuun hänen taloudellisen kapasiteettinsa sekä sijoitusten taloudellisen arvon, lajin ja monimutkaisuuden vuoksi, direktiivin 2004/39 ( 1 ) 52 artiklan 2 kohdan kanssa yhteensoveltuva.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Unionin tuomioistuin muistuttaa aluksi, että direktiivin 2004/39 4 artiklan 1 kohdan 12 alakohdassa tarkoitettua yksityisasiakasta voidaan pitää kuluttajana, jos kyseessä on luonnollinen henkilö, joka toimii kaiken kaupallisen toiminnan ulkopuolella ( 2 ). Myös direktiivin 2020/1828 ( 3 )14 perustelukappaleesta ilmenee, että yksityisasiakas on kuluttaja, ja saman direktiivin 13 perustelukappaleesta ilmenee, että yleisen kuluttajalainsäädännön lisäksi tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvat esimerkiksi rahoituspalvelut.

Tämän jälkeen unionin tuomioistuin täsmentää, että jäsenvaltioilla on oikeus antaa kuluttajajärjestöille asiavaltuus puolustaa useiden jäsentensä yksilöllisiä etuja.

Tähän johtopäätökseen päätyäkseen unionin tuomioistuin toteaa, että direktiivin 2004/39 52 artiklan 2 kohdassa viitataan ”kuluttajiin” monikossa. Vaikka monikon käyttö osoittaa, että kuluttajajärjestön nostaman kanteen on kohdistuttava monien kuluttajien etuihin, tässä säännöksessä ei täsmennetä, koskeeko tämä kuluttajajärjestön nostaman kanteen kollektiivinen ulottuvuus kuluttajien yleisiä etuja vai voiko se päinvastoin koskea myös useiden kuluttajien yksilöllisiä etuja. Siltä osin kuin kyseisessä säännöksessä viitataan jäsenvaltioiden oikeuteen sekä niiden elinten määrittämisen osalta, jotka voivat edustaa kuluttajien etuja, että niiden menettelysääntöjen osalta, joiden mukaan tätä edustamista on tosiasiallisesti harjoitettava, jäsenvaltiot voivat vapaasti määrittää sen, ovatko ne edut, joita kuluttajansuojaelimet voivat puolustaa, yksilöllisiä vai yhteisiä etuja.

Lisäksi on niin, että kun jäsenvaltio on antanut kuluttajajärjestöille asiavaltuuden puolustaa useiden jäsentensä yksilöllisiä etuja, se ei kuitenkaan voi rajoittaa tällaisen kuluttajansuojaelimen asiavaltuutta sellaisen tiettyjen kuluttajien ryhmän puolustamiseen, joka on yksilöity heidän rahoituskapasiteettinsa ja niiden rahoitusvälineiden perusteella, joihin he ovat sijoittaneet. Direktiivin 2004/39 52 artiklan 2 kohdassa säädetään muutoksenhakuoikeudesta kaikkien kuluttaja-sijoittajien etujen ajamiseksi tekemättä tätä koskevaa eroa.

Sitä vastoin tässä säännöksessä tai missään muussakaan Euroopan unionin lainsäädännössä ei velvoiteta oikeusavun tarjoamista kuluttajajärjestöille niiden nostaessa kanteita kuluttajien etuja ajaakseen. Siten kunkin jäsenvaltion on annettava omat oikeusapujärjestelmää koskevat sääntönsä menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen nojalla, edellyttäen, että kyseiset säännöt eivät ole epäedullisempia kuin samankaltaisia kansallisen oikeuden piiriin kuuluvia tilanteita koskevat säännöt (vastaavuusperiaate) eikä niillä tehdä unionin oikeudessa annettujen oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi (tehokkuusperiaate). Tältä osin oikeudenkäyntikulut, jotka yhdistyksen on maksettava, jos se ei saa oikeusapua, eivät ole sellaisia ylitsepääsemättömiä kustannuksia, jotka tekevät direktiivin 2004/39 52 artiklan 2 kohdassa säädetyn muutoksenhakuoikeuden käyttämisen käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi.

( 1 ) Rahoitusvälineiden markkinoista sekä neuvoston direktiivien 85/611/ETY ja 93/6/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/12/EY muuttamisesta ja neuvoston direktiivin 93/22/ETY kumoamisesta 21.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/39/EY (EUVL 2004, L 145, s. 1).

( 2 ) Ks. vastaavasti tuomio 3.10.2019, Petruchová, C‑208/18, EU:C:2019:825, 76 kohta).

( 3 ) Kuluttajien yhteisten etujen suojaamiseksi nostettavista edustajakanteista ja direktiivin 2009/22/EY kumoamisesta 25.11.2020 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2020/1828 (EUVL 2020, L 409, s. 1). Kyseisen direktiivin liitteessä I viitataan rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta 15.5.2014 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2014/65/EU (EUVL 2014, L 173, s. 349), jolla kumottiin ja korvattiin direktiivi 2004/39 ja jonka 74 artiklan 2 kohta, joka koskee muutoksenhakuoikeutta kuluttajien etujen ajamiseksi, vastaa direktiivin 2004/39 52 artiklan 2 kohtaa näiden kahden artiklan sanamuodon ollessa lähes sama.