Asia C‑266/14

Federación de Servicios Privados del sindicato Comisiones obreras (CC.OO.)

vastaan

Tyco Integrated Security SL

ja

Tyco Integrated Fire & Security Corporation Servicios SA

(Audiencia Nacionalin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

”Ennakkoratkaisupyyntö — Sosiaalipolitiikka — Direktiivi 2003/88/EY — Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu — Työajan järjestäminen — 2 artiklan 1 kohta — Työajan käsite — Työntekijät, joilla ei ole kiinteää tai tavanomaista työn suorittamispaikkaa — Matka-aika työntekijöiden kodin ja ensimmäisen ja viimeisen asiakkaan toimipaikkojen välillä”

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 10.9.2015

1. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 2003/88 – Työaika – käsite – Työntekijät, joilla ei ole tai joilla ei enää ole kiinteää tai tavanomaista työn suorittamispaikkaa – Aika, jonka työntekijät käyttävät kodin ja ensimmäisen ja viimeisen asiakkaan väliseen matkaan – Kuuluminen työajan käsitteen piiriin

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 kohta)

2. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 2003/88 – Soveltamisala – Palkkaus ei kuulu direktiivin 2003/88 soveltamisalaan

   (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohta)

1.  Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi ”työajaksi” on sen kaltaisissa olosuhteissa, joissa työntekijöillä ei ole tai ei enää ole kiinteää tai tavanomaista työn suorittamispaikkaa, katsottava aika, jonka työntekijät käyttävät päivittäin kodin ja työnantajansa osoittaman ensimmäisen ja viimeisen asiakkaan väliseen matkaan.

   Direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta käsitteestä ”työaika” on nimittäin toistuvasti todettu, että kyseisessä direktiivissä määritellään kyseinen käsite ajanjaksoksi, jonka työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti, ja että kyseinen käsite on ymmärrettävä lepoajan vastakohdaksi, koska nämä kaksi käsitettä ovat toinen toisensa poissulkevia. Tässä yhteydessä on todettava, ettei kyseisessä direktiivissä säädetä työajan ja lepoajan välimuodosta.

   Direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun työajan käsitteen ensimmäisestä osatekijästä, jonka mukaan työntekijän on suoritettava toimintaansa tai tehtäviään, on todettava, että kyseisten työntekijöiden, joilla ei enää ole kiinteää tai tavanomaista työn suorittamispaikkaa sen jälkeen, kun heidän työnantajansa päätti lakkauttaa alueelliset toimistot, matkat työnantajan osoittamien asiakkaiden luokse ovat välttämättömiä, jotta he voisivat toteuttaa heiltä vaadittuja teknisiä työsuorituksia näiden asiakkaiden luona. Ennen kyseisten toimistojen lakkauttamista tämä työnantaja piti työaikana sitä aikaa, joka sen työntekijöiltä kului alueellisten toimistojen ja päivän ensimmäisen ja viimeisen asiakkaan väliseen matkaan. Se, ettei näitä matkoja otettaisi huomioon, johtaisi siihen, että työnantaja voisi vaatia, että ainoastaan asiakkaiden luona tehtyjen työsuoritusten toteuttamiseen käytetty aika kuuluu direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ”työajan” käsitteen alaan, millä vääristeltäisiin kyseistä käsitettä ja haitattaisiin työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevaa tavoitetta.

   Kyseisen käsitteen toisesta osatekijästä, jonka mukaan työntekijän on oltava työnantajan käytettävissä tuona aikana, on todettava, että ratkaiseva seikka on se, että työntekijä on velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja siellä työnantajan käytettävissä voidakseen välittömästi suorittaa ne työtehtävät, joita kulloinkin tarvitaan. Jotta työntekijän voitaisiin katsoa olevan työnantajansa käytettävissä, hänet on siis pitänyt asettaa sellaiseen asemaan, jossa hänellä on oikeudellisesti velvollisuus noudattaa työnantajansa ohjeita ja toimia tämän lukuun. Työntekijöillä oleva mahdollisuus järjestää ajankäyttönsä ilman suurempia velvoitteita ja keskittyä omiin asioihinsa on sitä vastoin seikka, joka on omiaan osoittamaan, ettei tällainen ajanjakso ole direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa. Tässä tapauksessa asianomaisten työntekijöiden täytyy päivän ensimmäisen ja viimeisen asiakkaan välisen matkan aikana noudattaa työnantajansa ohjeita, ja tämä voi muuttaa asiakkaiden järjestystä tai peruuttaa taikka lisätä asiakastapaamisen.

   Työajan käsitteen kolmannesta osatekijästä, jonka mukaan työntekijän on tehtävä töitä kyseisen ajanjakson aikana, on lopuksi todettava, että jos työntekijä, jolla ei ole enää kiinteää työn suorittamispaikkaa, suorittaa tehtäviään asiakkaan luokse tai sen luota tekemänsä matkan aikana, hänen on myös katsottava tekevän työtä tämän matkan aikana. Koska liikkuminen on erottamaton osa sellaisen työntekijän asemaa, jolla ei ole kiinteää tai tavanomaista työn suorittamispaikkaa, tällaisten työntekijöiden työpaikkaa ei näet voida rajata näiden työntekijöiden konkreettisten toimenpiteiden suorituspaikkaan heidän työnantajansa asiakkaiden luona.

   (ks. 25, 26, 30, 32, 33, 35–39, 43 ja 50 kohta sekä tuomiolauselma)

2.  Ks. tuomion teksti.

   (ks. 48 kohta)