Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Makrotaloudellinen rahoitusapu laajentumis- ja naapuruuskumppaneille covid-19-pandemian yhteydessä

Makrotaloudellinen rahoitusapu laajentumis- ja naapuruuskumppaneille covid-19-pandemian yhteydessä

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Päätös (EU) 2020/701 makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä laajentumis- ja naapuruuskumppaneille covid-19-pandemian yhteydessä

PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

Covid-19-pandemialla on erittäin haitallisia vaikutuksia talous- ja rahoitusvakauteen laajentumis- ja naapuruusalueilla, joiden taloudet siirtyvät taantumaan. Tätä taustaa vasten Euroopan unioni asettaa saataville makrotaloudellista rahoitusapua* 10:lle kumppanina toimivalle naapurimaalle.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

  • EU antaa 10 naapurimaalle (kumppaneita) makrotaloudellista rahoitusapua, jonka määrä on enintään 3 miljardia euroa, talouden vakauttamisen ja sovitun talousuudistusohjelman tukemiseksi. Tuki on tarkoitettu kattamaan kumppaneiden kiireelliset maksutasetarpeet, kuten ohjelmassa on tunnistettu, ja luottojärjestely osapuolten ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) välillä.
  • Tuki perustuu kunkin kumppanin rahoituksen tarpeisiin, ja siinä otetaan huomioon kumppanin kyky rahoittaa itse omia tarpeitaan omilla varoillaan ja erityisesti sen käytössä olevat kansainväliset valuuttavarannot. Tukea myönnetään seuraavasti:
    • Albania: 180 miljoonaa euroa
    • Bosnia ja Hertsegovina: 250 miljoonaa euroa
    • Georgia: 150 miljoonaa euroa
    • Jordania: 200 miljoonaa euroa
    • Kosovo*: 100 miljoonaa euroa
    • Moldova: 100 miljoonaa euroa
    • Montenegro. 60 miljoonaa euroa
    • Pohjois-Makedonia: 160 miljoonaa euroa
    • Tunisia: 600 miljoonaa euroa
    • Ukraina: 1,2 miljardia euroa.
  • Tukea myönnetään lainoina, joiden keskimääräinen takaisinmaksuaika saa olla enintään 15 vuotta. Euroopan komissio lainaa tarvittavat varat unionin puolesta pääomamarkkinoilta tai rahoituslaitoksilta ja antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle tietoa rahoitusavun kehityksestä.

Ehdot

  • Rahoitusavun ennakkoedellytyksenä on, että kumppanit noudattavat tehokkaita demokratian mekanismeja, mukaan lukien parlamentaarinen monipuoluejärjestelmä, ja oikeusvaltioperiaatetta sekä takaavat ihmisoikeuksien kunnioittamisen.
  • EU:n ja kunkin kumppanin on sovittava talouspolitiikkaa ja rahoitusta koskevista ehdoista, joissa keskitytään rakenneuudistuksiin ja vakaaseen julkiseen talouteen yhteisymmärryspöytäkirjassa.
  • Ehtojen tavoitteena on kumppanien julkisten varainhoitojärjestelmien tehokkuuden, läpinäkyvyyden ja vastuuvelvollisuuden lisääminen Myös sääntöihin perustuva ja oikeudenmukainen kauppa otetaan huomioon. Komissio seuraa säännöllisesti, miten kyseisten tavoitteiden saavuttamisessa edistytään.
  • Ennen unionin makrotaloudellisen rahoitusavun täytäntöönpanoa komissio selvittää, ovatko kumppanin rahoitusjärjestelyt, hallintomenettelyt sekä sisäiset ja ulkoiset valvontamekanismit moitteettomia.

Maksut

  • Maksut suoritetaan kahdessa lainaerässä, jotka taataan EU:n talousarviosta takuurahaston kautta.
  • Komissio asettaa saataville eriä seuraavin ehdoin:
    • ennakkoedellytysten täyttyminen
    • jatkuva tyydyttävä edistyminen IMF:n luottojärjestelyn täytäntöönpanossa
    • yhteisymmärryspöytäkirjassa sovittujen talouspolitiikkaa ja rahoitusta koskevien ehtojen noudattaminen tyydyttävällä tavalla.
  • makrotaloudellinen rahoitusapu on saatavilla 12 kuukauden ajan yhteisymmärryspöytäkirjan voimaantulon jälkeisestä päivästä alkaen.

Lainasopimus

Yksityiskohtaiset rahoitusehdot vahvistetaan lainasopimuksessa seuraavin ehdoin:

  • kumppani tarkistaa säännöllisesti, että rahoitusta on käytetty oikein
  • tarkoituksenmukaiset toimenpiteet väärinkäytösten ja petosten estämiseksi ja oikeudelliset toimenpiteet väärinkäytettyjen varojen takaisin perimiseksi
  • suojataan unionin taloudellisia etuja, etenkin petosten, korruption ja muiden sääntöjenvastaisuuksien estämiseksi ja torjumiseksi
  • annetaan komissiolle tai sen edustajille valtuudet suorittaa tutkimuksia, mukaan lukien paikan päällä suoritettavat tarkastukset ja todentamiset
  • annetaan komissiolle ja tilintarkastustuomioistuimelle valtuudet toimittaa tarkastuksia, mukaan lukien asiakirjoihin ja tarkastuskäynteihin perustuvat tarkastukset, kuten operatiiviset arvioinnit
  • varmistetaan, että unionilla on oikeus lainan aikaistettuun takaisinmaksuun, jos kumppani on sekaantunut petokseen tai lahjontaan tai mihin tahansa muuhun unionin taloudellisia etuja vahingoittavaan laittomaan toimintaan
  • varmistetaan, että kumppani maksaa kaikki lainanotto- ja lainanantotoimista unionille aiheutuvat kustannukset.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ SOVELLETAAN?

Päätöstä on sovellettu 28. toukokuuta 2020 alkaen.

TAUSTAA

Lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

Makrotaloudellinen rahoitusapu: Rahoitustuki, jota EU on laajentanut maksutasekriisistä kärsiviin kumppanimaihin. Se toteutetaan keskipitkän tai pitkän aikavälin lainoina tai avustuksina tai yhdistelminä, jotka ovat vain niiden maiden käytettävissä, jotka hyötyvät Kansainvälisen valuuttarahaston ohjelmasta.

Makrotaloudellinen rahoitusapu on suunniteltu maantieteellisesti, taloudellisesti ja poliittisesti lähellä EU:ta oleville maille, kuten ehdokasmaille ja mahdollisille ehdokasmaille, Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluville maille, joilla on EU:n kanssa yhteinen raja, ja poikkeuksellisesti muille EU:n ulkopuolisille maille.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös (EU) 2020/701, annettu 25 päivänä toukokuuta 2020, makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä laajentumis- ja naapuruuskumppaneille covid-19-pandemian yhteydessä (EUVL L 165, 27.5.2020, s. 31–37)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 480/2009, annettu 25 päivänä toukokuuta 2009 takuurahaston perustamisesta ulkosuhteisiin liittyville hankkeille (Kodifioitu toisinto) (EUVL L 145, 10.6.2009, s. 10–14)

Asetukseen (EC, Euratom) N:o 480/2009 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Viimeisin päivitys: 27.07.2020

Top