This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 32014D0230
Kokonaisvaltaista kumppanuutta ja yhteistyötä koskeva EU:n ja Indonesian puitesopimus
Päätös 2014/229/EU Indonesian kanssa tehdyn puitesopimuksen allekirjoittamisesta
Puitesopimuksen tavoitteena on
Lokakuun 27 päivänä 2009 tehdyllä päätöksellä 2014/229/EU hyväksyttiin puitesopimuksen allekirjoittaminen Euroopan unionin (EU) puolesta.
Päätöksillä 2014/230/EU ja 2014/231/EU tehtiin sopimus EU:n puolesta.
Sopimus kattaa erilaisia yhteistyöaloja, joita ovat seuraavat:
Molempien osapuolten edustajista koostuva sekakomitea valvoo sopimuksen täytäntöönpanoa ja sen tavoitteiden saavuttamista.
Sopimus tulee voimaan, kun EU:n jäsenvaltiot ovat ratifioineet sen, EU on saattanut sen päätökseen ja Indonesia on ratifioinut sen.
Lisätietoja:
Puitesopimus Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Indonesian tasavallan kokonaisvaltaisesta kumppanuudesta ja yhteistyöstä (EUVL L 125, 26.4.2014, s. 17–43).
Neuvoston päätös 2014/229/EU, tehty 27 päivänä lokakuuta 2009, Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Indonesian tasavallan kokonaisvaltaista kumppanuutta ja yhteistyötä koskevan puitesopimuksen allekirjoittamisesta (EUVL L 125, 26.4.2014, s. 16).
Neuvoston päätös 2014/230/EU, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Indonesian tasavallan kokonaisvaltaista kumppanuutta ja yhteistyötä koskevan puitesopimuksen tekemisestä takaisinottoa koskevia kysymyksiä lukuun ottamatta (EUVL L 125, 26.4.2014, s. 44–45).
Neuvoston päätös 2014/231/EU, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Indonesian tasavallan kokonaisvaltaista kumppanuutta ja yhteistyötä koskevan puitesopimuksen tekemisestä takaisinottoa koskevien kysymysten osalta (EUVL L 125, 26.4.2014, s. 46–47).
Viimeisin päivitys: 28.09.2023