KOMISSION TIEDONANTO

asetuksen (EU) N:o 1169/2011 26 artiklan 3 kohdan säännösten soveltamisesta

(2020/C 32/01)

1.   JOHDANTO

Elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1169/2011 (1), jäljempänä ’asetus’, 26 artiklan 3 kohdassa säädetään, että kun elintarvikkeen alkuperämaa tai lähtöpaikka ilmoitetaan eikä se ole sama kuin pääainesosan, myös kyseisen pääainesosan alkuperämaa tai lähtöpaikka on ilmoitettava tai ainakin on mainittava, että se on eri kuin elintarvikkeen alkuperämaa tai lähtöpaikka.

Komissio antoi 28. toukokuuta 2018 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/775 (2), jäljempänä ’täytäntöönpanoasetus’, jossa vahvistetaan asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamista koskevat säännöt. Täytäntöönpanoasetuksessa selvennetään ja yhdenmukaistetaan erityisesti tapaa, jolla pääainesosan alkuperä on merkittävä.

Tämän komission tiedonannon tarkoituksena on antaa ohjeita elintarvikealan toimijoille ja kansallisille viranomaisille asetuksen 26 artiklan 3 kohdan säännösten soveltamisesta. Tätä tiedonantoa olisi luettava yhdessä asetuksen ja täytäntöönpanoasetuksen muiden asiaa koskevien säännösten kanssa. Nämä ohjeet eivät etenkään vaikuta asetuksen 7 artiklassa säädettyyn kieltoon antaa tietoja, jotka johtavat kuluttajia harhaan. Tässä tiedonannossa selvennetään säännöksiä, jotka jo sisältyvät sovellettavaan lainsäädäntöön. Sillä ei laajenneta lainsäädännöstä johtuvia velvoitteita eikä oteta käyttöön mitään lisävaatimuksia, jotka kohdistuvat toimijoihin ja toimivaltaisiin viranomaisiin.

Tiedonannon tarkoituksena on vain avustaa kansalaisia, elintarvikealan toimijoita ja kansallisia toimivaltaisia viranomaisia asetuksen 26 artiklan 3 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen soveltamisessa. Ainoastaan Euroopan unionin tuomioistuimella on lopullinen toimivalta tulkita unionin lainsäädäntöä. Tässä tiedonannossa esitettyjä näkemyksiä ei pidä ymmärtää siten, että ne määräävät ennalta Euroopan komission kannan unionin ja kansallisissa tuomioistuimissa mahdollisesti käsiteltävissä asioissa.

2.   ASETUKSEN 26 ARTIKLAN 3 KOHDAN SOVELTAMISALAAN LIITTYVÄT KYSYMYKSET

Asetuksen 26 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa asetetaan kaksi edellytystä pääainesosan erityisten merkintävaatimusten soveltamiselle: 1) elintarvikkeen alkuperämaa tai lähtöpaikka on ilmoitettu ja 2) ilmoitettu elintarvikkeen alkuperämaa ja lähtöpaikka ei ole sama kuin sen pääainesosan alkuperämaa tai lähtöpaikka.

Asetuksen 26 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan 26 artiklan 3 kohdan ensimmäiseen alakohtaan sisältyviä erityisiä merkintävaatimuksia sovelletaan vain tapauksiin, jotka kuuluvat täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaan, sellaisena kuin se on määriteltynä täytäntöönpanoasetuksen 1 artiklassa.

Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalassa on kaksi rajoitusta:

Täytäntöönpanoasetuksen 1 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että elintarvikkeen alkuperämaa tai lähtöpaikka voidaan ilmoittaa ”millä tahansa keinoin kuten paikkoihin tai maantieteellisiin alueisiin viittaavan maininnan, kuvan, symbolin tai sanan avulla, lukuun ottamatta tavanomaisiin ja yleisnimiin sisältyviä maantieteellisiä nimityksiä, jotka kirjaimellisesti ilmoittavat alkuperän mutta joiden ei yleisesti ymmärretä ilmaisevan alkuperämaata tai lähtöpaikkaa”.

Toiseksi täytäntöönpanoasetuksen 1 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että täytäntöönpanoasetusta ei sovelleta ”asetuksen (EU) N:o 1151/2012 (3), asetuksen (EU) N:o 1308/2013 (4), asetuksen (EY) N:o 110/2008 (5) tai asetuksen (EU) N:o 251/2014 (6) tai kansainvälisten sopimusten nojalla suojattuihin maantieteellisiin merkintöihin” eikä rekisteröityihin tavaramerkkeihin, jos niitä pidetään alkuperämerkintänä. Täytäntöönpanoasetuksen johdanto-osan 6 kappaleessa selvennetään toisesta poikkeuksesta, että vaikka asetuksen 26 artiklan 3 kohtaa on periaatteessa sovellettava myös toisen poikkeuksen mukaisiin tapauksiin, asiaa koskevia täytäntöönpanosääntöjä on vielä tarkasteltava ja ne annetaan myöhemmin.

2.1.   Viittaus elintarvikealan toimijoihin

2.1.1.   Voiko etiketissä ilmoitettu elintarvikealan toimijan nimi / toiminimi johtaa asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen?

Asetuksen johdanto-osan 29 kappaleen ja 2 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaan elintarvikealan toimijan nimeä, toiminimeä tai osoitetta etiketissä ei ole pidettävä asetuksessa tarkoitettuna elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan ilmoittamisena. Sen vuoksi viittaukset elintarvikealan toimijan oikeushenkilöön eivät periaatteessa johda asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen.

Tällaista ilmaisua voidaan kuitenkin pitää asetuksen 7 artiklan nojalla harhaanjohtavana elintarvikkeen todellisen alkuperämaan tai lähtöpaikan osalta, jos sitä korostetaan selvästi pakkauksessa ja jos tietty alkuperä tai lähtöpaikka on tuotu esiin näkyvästi eikä kyseinen alkuperä ole sama kuin elintarvikkeen pääainesosan alkuperä. Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten olisi arvioitava tällaiset tapaukset ottaen huomioon kaikki etiketissä annetut tiedot ja tuotteen koko ulkoasu.

2.2.   Tuotenimet

2.2.1.   Voivatko tuotenimet, joita ei ole suojattu täytäntöönpanoasetuksen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilla rekisteröidyillä tavaramerkeillä, johtaa asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen?

Täytäntöönpanoasetuksen 1 artiklan 2 kohdassa selvennetään, että vaikka alkuperämerkinnät, jotka ovat osa rekisteröityjä tavaramerkkejä, kuuluvat asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan, täytäntöönpanoasetusta ei sovelleta tällaisiin merkintöihin odotettaessa sellaisten erityisten sääntöjen hyväksymistä, jotka koskevat 26 artiklan 3 kohdan soveltamista tällaisiin merkintöihin. EU:n lainsäätäjä tunnustaa unionin erityisellä lainsäädännöllä säänneltyjen rekisteröityjen tavaramerkkien erityisluonteen ja tavoitteet, ja tämän vuoksi komissio tarkastelee vielä, miten pääainesosan alkuperä on asetuksen 26 artiklan 3 kohdan nojalla ilmoitettava, jos sitä vaaditaan tällaisten merkintöjen osalta. Sitä vastoin tuotenimet, jotka sisältävät maantieteellisiä mainintoja ja jotka eivät ole rekisteröityjä tavaramerkkejä, eivät kuulu tämän tilapäisen poikkeuksen piiriin, minkä vuoksi niihin sovelletaan täytäntöönpanoasetusta asetuksen 26 artiklan 3 kohdasta johtuvien velvoitteiden lisäksi.

2.3.   Elintarvikkeen nimi

2.3.1.   Voidaanko katsoa, että tavanomaiset nimet, jotka sisältävät maantieteellisiä mainintoja, osoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan?

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan o alakohdassa määritellään ”tavanomainen nimi” nimeksi, jonka sen jäsenvaltion kuluttajat, jossa elintarviketta myydään, mieltävät kyseisen elintarvikkeen nimeksi ilman, että nimeä tarvitsee selittää.

Täytäntöönpanoasetuksen johdanto-osan 8 kappaleen ja 1 artiklan 1 kohdan nojalla täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaan eivät kuulu tavanomaiset ja yleisnimet, joihin sisältyy maantieteellisiä nimityksiä, jotka kirjaimellisesti ilmoittavat alkuperän mutta joiden ei yleisesti ymmärretä ilmaisevan elintarvikkeen alkuperämaata tai lähtöpaikkaa. Tällaiset nimet viittaavat usein maantieteelliseen paikkaan, alueeseen tai maahan, jossa kyseistä elintarviketta alun perin tuotettiin tai pidettiin kaupan, ja niistä on ajan mittaan tullut tietyn elintarvikeryhmän tavanomaisia tai yleisnimiä. Edellyttäen, että tällaiset yleiset nimitykset tai tavanomaiset nimet eivät herätä kuluttajassa käsitystä elintarvikkeen tietystä maantieteellisestä alkuperästä, niiden käyttö ei johda asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen.

Esimerkki: Frankfurter (nakki).

Koska kysymys liittyy kuluttajien käsitykseen asiasta kussakin jäsenvaltiossa ja kuluttajien näkemyksissä on merkittäviä eroja EU:n sisällä, on harkittava tapauskohtaisesti, ymmärtääkö kuluttaja jonkin nimen tavanomaiseksi tai yleisnimeksi.

2.3.2.   Voidaanko katsoa, että viralliset nimet, jotka sisältävät maantieteellisiä mainintoja, osoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan?

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan n alakohdan mukaisesti ”virallisella nimellä” tarkoitetaan elintarvikkeen nimeä, josta säädetään elintarvikkeeseen sovellettavissa unionin säännöksissä, tai jos tällaisia unionin säännöksiä ei ole, sitä nimeä, josta säädetään siinä jäsenvaltiossa sovellettavissa laeissa, asetuksissa ja hallinnollisissa määräyksissä, jossa elintarviketta myydään loppukuluttajalle tai suurtalouksille.

Toisin sanoen tällaiset nimet ovat kodifioituja tavanomaisia nimiä, jos lainsäätäjä on pitänyt tärkeänä niiden käytön sekä niiden määrittämien tuotteiden koostumuksen yhdenmukaistamista, jotta voidaan varmistaa, että kuluttajien odotukset tietyllä nimellä myydyn elintarvikkeen ominaisuuksista täyttyvät.

Edellä esitetty huomioon ottaen ei pidä katsoa, että viralliset nimet, joihin sisältyy maantieteellinen maininta, muodostavat asetuksen 26 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun alkuperän ilmoittamisen, kun lainsäätäjä on jo ottanut huomioon 26 artiklan 3 kohdan.

2.4.   Erilaiset maininnat etiketissä

2.4.1.   Voidaanko katsoa, että maininnat, kuten ”tehty xx:ssä”, ”tuotettu xx:ssä” tai ”xx:n tuote”, joiden jälkeen esitetään maantieteellinen maininta, osoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan?

Kuluttajat liittävät maininnat, kuten ”tehty (maassa)”, ”valmistettu (maassa)” tai ”tuotettu (maassa)”, 26 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun alkuperän ilmoittamiseen, minkä vuoksi periaatteessa pitäisi katsoa, että ne ilmoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan. Lisäksi kyseiset maininnat viittaavat tuotanto- tai valmistusmenetelmään, joka jalostettujen elintarvikkeiden tapauksessa voi vastata asetusta sovellettaessa alkuperämaan merkitystä, sellaisena kuin se on määriteltynä unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (7) 60 artiklan 2 kohdassa, eli kyseessä on maa, jossa elintarvikkeelle on suoritettu viimeinen merkittävä ja taloudellisesti perusteltu jalostus tai käsittely, joka on johtanut uuden tuotteen valmistukseen tai edustaa merkittävää valmistusastetta.

Samoin maininta ”(maan) tuote” tarkoittaa yleisesti kuluttajan kannalta asetuksen 26 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua alkuperän ilmoittamista. Lisäksi maininta ”(maan) tuote” todennäköisesti tarkoittaa kuluttajalle sitä, että koko elintarvike, mukaan luettuna sen ainesosat, tulevat etiketissä mainitusta maasta.

2.4.2.   Voidaanko katsoa, että maininnat, kuten ”pakattu x:ssä” tai ”X tuottanut/tehnyt Y:lle”, jonka jälkeen esitetään elintarvikealan toimijan nimi ja osoite, osoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan?

Maininta ”pakattu x:ssä” ilmoittaa selvästi paikan, jossa elintarvike on pakattu, eikä se sellaisenaan yleensä todennäköisesti tarkoita kuluttajalle asetuksen 26 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua alkuperän ilmoittamista. Näin ollen, vaikka kyseinen mainita viittaa maantieteelliseen paikkaan, sen ei katsota osoittavan elintarvikkeen alkuperämaata tai lähtöpaikkaa.

Maininnat ”tuottanut/valmistanut/pakannut” (ja elintarvikealan toimijan nimi ja osoite) tai ”X tuottanut/tehnyt Y:lle” viittaavat kirjaimellisesti asianomaiseen elintarvikealan toimijaan eivätkä ne yleensä todennäköisesti tarkoita kuluttajalle elintarvikkeen alkuperän ilmoittamista. Kuten tämän tiedonannon 2.1.1 kohdassa todetaan, etiketissä annettua elintarvikealan toimijan nimeä, toiminimeä tai osoitetta ei ole pidettävä asetuksessa tarkoitettuna elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan ilmoittamisena.

Kuluttajien näkemykseen vaikuttavat kuitenkin etiketin kaikki osatekijät, myös tuotteen koko ulkoasu. Sen vuoksi huomioon on otettava koko pakkaus, kun arvioidaan mahdollista harhaanjohtavuutta elintarvikkeen alkuperän osalta.

2.4.3.   Voidaanko katsoa, että lyhenteet, kuvat tai muut maininnat, jotka on lisätty etikettiin vapaaehtoisesti sitä varten, että kuluttajat löytäisivät helpommin oman kielensä monikielisistä etiketeistä, osoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan?

Tällaisia merkintöjä ei pitäisi pitää alkuperämerkintöinä, jos ne viittaavat selvästi etiketissä annettujen elintarviketietojen eri kieliversioihin.

2.4.4.   Voidaanko katsoa, että maininnat, kuten ”tyyppinen”, ”tyyliin”, ”reseptillä”, ”x:n innoittamana” tai ”à la”, joihin sisältyy maantieteellinen maininta, osoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan?

Maininnat, kuten ”tyyppinen”, ”tyyliin”, ”reseptillä”, ”x:n innoittamana” tai ”à la”, viittaavat yleensä elintarvikkeen tai sen tuotantomenetelmän reseptiin tai erityisominaisuuksiin, eikä niitä siten olisi pidettävä alkuperän ilmoittamisena.

Huomioon on kuitenkin otettava koko pakkaus, kun arvioidaan mahdollista harhaanjohtavuutta elintarvikkeen alkuperän osalta. On myös syytä mainita, että asetuksen 7 artiklan tarkoituksen mukaisesti edellä esitetyt maininnat ovat perusteltuja vain, jos kyseisellä elintarvikkeella on erityisominaisuuksia tai erityinen luonne tai se on käynyt läpi tietynlaisen tuotantomenetelmän, joka määrittää väitetyn yhteyden etiketissä mainittuun maantieteelliseen paikkaan.

2.4.5.   Voidaanko katsoa, että kansalliset symbolit tai lipun värit osoittavat elintarvikkeen alkuperämaan tai lähtöpaikan?

Kuluttajan näkökulmasta lippuja ja/tai karttoja pidetään merkityksellisimpinä viittauksina alkuperämerkintään. Sen vuoksi selviä ja näkyviä lippuja ja/tai karttoja, jotka viittaavat tiettyyn maantieteelliseen alueeseen, olisi pidettävä alkuperän ilmoittamisena, ja niiden käytön pitäisi johtaa asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen. Kuluttajat voivat pitää myös muita kansallisia symboleja, kuten tunnistettavaa kansallista monumenttia, maisemaa tai henkilöä, elintarvikkeen alkuperän ilmoittamisena. Koska tällaisten graafisten kuvien ymmärtäminen kuitenkin riippuu tuotteesta ja maasta, niitä on arvioitava tapauskohtaisesti. Tähän liittyen jäsenvaltioiden olisi erityisesti otettava huomioon symbolien/graafisten kuvien sijainti, koko, väri, kirjasinkoko sekä elintarvikkeen kaikki merkinnät eli se, että merkinnät kokonaisuudessaan eivät aiheuta epäselvyyttä kuluttajille elintarvikkeen alkuperän suhteen.

Tuotenimien osalta asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamista käsitellään tämän tiedonannon 2.2.1 kohdassa.

Erityishuomiota olisi kiinnitettävä sellaisten kuvien ja muiden mainintojen käyttöön, joissa viitataan kansalliseen/paikalliseen tapahtumaan tai kansalliseen/paikalliseen urheilujoukkueeseen tapahtuman juhlistamiseksi. Tällaisten mainintojen tilapäinen luonne huomioon ottaen niitä olisi arvioitava tapauskohtaisesti, jotta voidaan määrittää, johtavatko ne 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen.

2.4.6.   Voivatko elintarvikkeen etiketissä esitetyt lisämaininnat, jotka koskevat EU:n lainsäädännössä suojattuja maantieteellisiä merkintöjä tai tavaramerkkejä, johtaa asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen?

Odotettaessa erityisten sääntöjen hyväksymistä täytäntöönpanoasetusta ei sovelleta sen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin EU:n lainsäädännössä suojattuihin maantieteellisiin merkintöihin eikä rekisteröityihin tavaramerkkeihin. Jos elintarvikkeessa on kuitenkin myös muita visuaalisia merkintöjä, joissa esimerkiksi viitataan samoihin tai eri maantieteellisiin paikkoihin, tällaiset merkinnät kuuluvat täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaan, jos asetuksen 26 artiklan 3 kohdan edellytykset täyttyvät.

2.5.   Mikä on täytäntöönpanoasetuksen ja luonnonmukaisia elintarvikkeita koskevan EU:n lainsäädännön vuorovaikutus?

Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 834/2007 (8), jäljempänä ’luonnonmukaisia elintarvikkeita koskeva asetus’, säädetään luonnonmukaista tuotantoa koskevien sääntöjen yleisistä puitteista, mukaan luettuna säännökset luonnonmukaiseen tuotantoon viittaavien termien käytöstä. Kyseisessä asetuksessa vahvistetaan myös luonnonmukaisten tuotteiden merkintöjä ja EU:n luomumerkin käyttöä koskevat edellytykset ja vaaditaan, että kun tällaista merkkiä käytetään, esitetään lähtöpaikka, jossa maatalousperäiset raaka-aineet, joista tuote koostuu, on tuotettu. Näillä säännöillä taataan kuluttajalle vastaavat tiedot kuin 26 artiklan 3 kohdalla.

Asetuksen 1 artiklan 4 kohdan mukaisesti jälkimmäisiä sääntöjä sovelletaan rajoittamatta kuitenkaan tiettyihin elintarvikkeisiin sovellettavissa unionin erityissäännöksissä säädettyjen merkintävaatimusten soveltamista. Luonnonmukaisia elintarvikkeita koskevan asetuksen säännöksiä on pidettävä erityissäännöksinä, jotka ovat ensisijaisia asetuksen 26 artiklan 3 kohtaan nähden. Näin ollen kun käytetään EU:n luomumerkkiä, asetuksen 26 artiklan 3 kohtaa ei sovelleta.

3.   PÄÄAINESOSAN TUNNISTAMINEN

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan q alakohdan mukaan ”pääainesosalla” tarkoitetaan elintarvikkeen ainesosaa tai ainesosien yhdistelmää, jonka osuus kyseisestä elintarvikkeesta on yli 50 prosenttia tai jonka kuluttaja yleensä liittää elintarvikkeen nimeen ja josta vaaditaan useimmissa tapauksissa määrän ilmoittamista.

3.1.   Miten pääainesosa olisi yksilöitävä?

Asetuksen 26 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa elintarvikealan toimijoiden on annettava tiedot kyseisen elintarvikkeen pääaineosista asetuksen 2 artiklan 2 kohdan q alakohdan määritelmän perusteella.

Pääainesosan oikeudellisessa määritelmässä yksilöidään kahdentyyppisiä kriteereitä elintarvikkeen pääainesosan määrittämiseksi: a) määrällinen kriteeri, jonka mukaan ainesosan osuus elintarvikkeesta on yli 50 prosenttia, ja b) laadullinen kriteeri, jonka mukaan kuluttaja yleensä liittää ainesosan elintarvikkeen nimeen.

Kun elintarvikealan toimijat antavat tietoja elintarvikkeen pääainesosasta/pääainesosista, niiden olisi otettava huomioon eri tekijöitä. Elintarvikkeen määrällisen koostumuksen lisäksi on tarkasteltava huolellisesti sen erityisominaisuuksia, luonnetta ja etiketin koko ulkoasua. On myös otettava huomioon kuluttajien näkemykset ja odotukset kyseisestä elintarvikkeesta annettujen tietojen osalta. Elintarvikealan toimijoiden olisi otettava huomioon, vaikuttaako tietyn ainesosan alkuperän ilmoittaminen todennäköisesti merkittävästi kuluttajan ostopäätökseen ja johtaako alkuperän ilmoittamisen puuttuminen kuluttajaa harhaan.

On myös syytä mainita, että asetuksen 7 artiklan tarkoituksen mukaisesti pääainesosan alkuperästä annettavat tiedot eivät saa olla harhaanjohtavia eikä niillä saa missään tapauksessa kiertää asetuksen 26 artiklan 3 kohdassa vahvistettuja säännöksiä ja tavoitteita.

Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset valvovat asetuksen edellä mainittujen säännösten täytäntöönpanoa.

3.2.   Voiko elintarvikkeessa olla enemmän kuin yksi pääainesosa? Jos voi, olisiko elintarvikkeesta, joka sisältää enemmän kuin yhden pääainesosan, annettava kaikkien pääainesosien alkuperä?

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan q alakohdassa todetaan ”pääainesosan” määritelmässä, että kyseessä voi olla ainesosa (yksikkö) tai ainesosien yhdistelmä (monikko). Tämän sanamuodon mukaan olisi pääteltävä, että ”pääainesosan” määritelmän mukaan elintarvikkeella voi olla useampia kuin yksi pääainesosa.

Lisäksi asetuksen 26 artiklan 3 kohdan säännösten perusteella on ilmeistä, että jos elintarvikealan toimija tunnistaa määritelmän perusteella useamman kuin yhden pääainesosan, kaikkien näiden pääainesosien alkuperämaa tai lähtöpaikka on ilmoitettava.

3.3.   Onko mahdollista, että pääainesosan määritelmän soveltamisen perusteella elintarvikkeessa ei ole yhtään pääainesosaa?

Asetuksen 26 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa ensin on arvioitava, voidaanko mitään elintarvikkeen ainesosaa pitää sen pääainesosana asetuksen 2 artiklan 2 kohdan q alakohdan määritelmän perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että elintarvikkeella ei ole asetuksessa tarkoitettua pääainesosaa, jos yhdenkään sen ainesosan osuus ei ole yli 50 prosenttia, kuluttaja ei yleensä liitä mitään sen ainesosista elintarvikkeen nimeen eikä useimmissa tapauksissa vaadita ainesosan määrän ilmoittamista.

3.4.   Kattavatko asetuksen 26 artiklan 3 kohta ja täytäntöönpanoasetus yhden ainesosan tuotteet?

Asetuksen 26 artiklan 3 kohta voi kattaa jalostetun yhden ainesosan tuotteen, jos sen viimeinen merkittävä jalostus tapahtui paikassa, joka ei ole sama kuin raaka-aineena olevan ainesosan alkuperäpaikka, tai jos ainesosa hankittiin eri paikoista. Tällainen tilanne johtaisi asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamiseen, jos elintarvikkeen alkuperämaa tai lähtöpaikka ilmoitetaan ja pääainesosan (ainoan ainesosan) alkuperämaa tai lähtöpaikka ei ole sama kuin elintarvikkeen alkuperämaa tai lähtöpaikka.

3.5.   Jos kuluttajat tietävät hyvin, että elintarvikkeen pääainesosa voidaan hankkia vain EU:n ulkopuolelta, onko sen alkuperä ilmoitettava?

Asetuksessa ei säädetä mistään poikkeuksesta, jonka mukaan pääainesosien alkuperämaata tai lähtöpaikkaa ei tarvitsisi ilmoittaa, jos se ei ole sama kuin elintarvikkeen alkuperämaa tai lähtöpaikka. Näin ollen vaikka elintarvikkeen pääainesosa voitaisiin hankkia vain EU:n ulkopuolelta ja lopullisen elintarvikkeen alkuperätiedoissa viitataan EU:hun (tai jäsenvaltioihin) asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaisesti, kyseisen pääainesosan alkuperä on ilmoitettava.

3.6.   Voiko pääainesosa olla koostettu ainesosa?

Asetuksen 2 artiklan 2 kohdan h alakohdan mukaan ”koostetulla ainesosalla” tarkoitetaan ainesosaa, joka koostuu useammasta kuin yhdestä ainesosasta.

Koostettu ainesosa kuuluu asetuksen 26 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan, jos se täyttää asetuksen 2 artiklan 2 kohdan q alakohdassa säädetyt pääainesosan määritelmän edellytykset.

Jos pääainesosan alkuperästä on ilmoitettava tiedot asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja pääainesosa on koostettu ainesosa, elintarvikealan toimijoiden on toimitettava asianmukaisen tasoiset tiedot, jotka soveltuvat parhaiten kyseisen elintarvikkeen osalta. Niiden olisi otettava huomioon kyseisen elintarvikkeen erityisluonne, sen koostumus ja valmistusprosessi, kuluttajien näkemykset, odotukset ja kiinnostus koostetun ainesosan pääainesosan alkuperän ilmoittamisen suhteen (paikka, josta koostetun ainesosan pääainesosa on peräisin, kuten korjuu- tai viljelypaikka) sekä se, miten koostetun ainesosan ainesosat ilmoitetaan ainesosaluettelossa.

On myös syytä mainita, että asetuksen 7 artiklan tarkoituksen mukaisesti koostetun ainesosan alkuperästä ilmoitettavat tiedot eivät saa olla harhaanjohtavia eikä niillä saa missään tapauksessa kiertää asetuksen 26 artiklan 3 kohdassa vahvistettuja säännöksiä ja tavoitteita.

Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset valvovat asetuksen edellä mainittujen säännösten täytäntöönpanoa.

4.   MAANTIETEELLISET TASOT

Jotta kuluttajat voivat tehdä tietoon perustuvia valintoja, täytäntöönpanoasetuksessa vahvistetaan erityisiä sääntöjä, joita sovelletaan, jos pääainesosan alkuperämaa tai lähtöpaikka annetaan asetuksen 26 artiklan 3 kohdan perusteella. Näillä säännöillä on tarkoitus varmistaa, että tällaiset tiedot ovat riittävän täsmällisiä ja merkityksellisiä.

Tätä varten täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan a alakohdassa yhdenmukaistetaan maantieteelliset alueet, joihin pääainesosan alkuperämerkinnässä on viitattava.

4.1.   Voidaanko saman pääainesosan alkuperämaa tai lähtöpaikka ilmoittaa viittaamalla eri maantieteellisiin tasoihin (esim. ”EU ja Sveitsi”)?

Täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklassa on luettelo maantieteellisistä alueista, joihin pääainesosan merkinnässä on viitattava. Asetuksen 26 artiklan 3 kohdan vaatimusten täyttämiseksi elintarvikealan toimijoiden on valittava yksi täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan a alakohdassa luetelluista maantieteellisistä alueista. Säännöksen sanamuodon perusteella on ilmeistä, että täytäntöönpanoasetuksessa ei säädetä mahdollisuudesta yhdistää siinä lueteltuja eri maantieteellisiä tasoja yhden pääainesosan osalta.

Esimerkkejä:

—	”Sveitsi” vastaa 2 artiklan a alakohdan iv alakohdassa säädettyä maantieteellistä aluetta. ”EU” sitä vastoin vastaa 2 artiklan a alakohdan i alakohdassa säädettyä maantieteellistä aluetta. Täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan a alakohdassa ei säädetä mahdollisuudesta yhdistää nämä kaksi.

Elintarvikealan toimijat voivat kuitenkin täydentää merkintöjä ”EU” ja ”muu kuin EU” lisätiedoilla, kunhan ne täyttävät asetuksessa vahvistetut vapaaehtoisesti annettuja elintarviketietoja koskevat yleiset vaatimukset (asetuksen 36 artikla). Tällaiset tiedot eivät saa olla harhaanjohtavia tai epäselviä. Elintarvikealan toimijat voivat siis ilmoittaa ”Sveitsin” vapaaehtoisena tietona, jolla täydennetään mainintaa ”muu kuin EU”.

Esimerkki:

—	”EU ja muu kuin EU (Sveitsi)”

—	”EU (Espanja) ja muu kuin EU (Sveitsi)”.

4.2.   Voidaanko pääainesosan alkuperämaan tai lähtöpaikan ilmoittamiseksi yhdistää sekä jäsenvaltioita että kolmansia maita?

Täytäntöönpanoasetuksen 2 artiklan a alakohdan iv alakohdassa annetaan mahdollisuus ilmoittaa pääainesosan alkuperämaaksi jäsenvaltio/jäsenvaltioita tai kolmas maa/kolmansia maita. Tämä tarkoittaa sitä, että toimijat voivat valita yhden näistä merkinnöistä tai käyttää niitä molempia.

5.   TIETOJEN ESITTÄMINEN

Asetuksen mukaisesti pääainesosasta annettavien tietojen olisi täydennettävä kuluttajille elintarvikkeen alkuperämaasta tai lähtöpaikasta annettavia tietoja. Niiden olisi oltava helposti havaittavia, luettavia ja tarvittaessa pysyviä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi täytäntöönpanoasetuksen 3 artiklassa vahvistetaan sääntöjä näiden tietojen asettelusta ja esittämisestä.

5.1.   Voidaanko pääainesosan alkuperämaa ilmoittaa käyttämällä maakoodeja?

Asetuksen 9 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaan alkuperämaan tai lähtöpaikan ilmoittaminen on pakollista asetuksen 26 artiklassa säädetyissä tapauksissa. Asetuksen 9 artiklan 2 kohdassa edellytetään lisäksi, että 9 artiklan 1 kohdan mukaisesti pakollisesti ilmoitettavat tiedot on ilmoitettava sanoin ja numeroin ja ne voidaan lisäksi ilmaista kuvin tai tunnuksin.

Asetuksen säännöksistä seuraa, että pääainesosan alkuperämaa on aina ilmoitettava sanoin. Tältä osin jäsenvaltioiden on arvioitava, voidaanko tiettyjä maakoodeja pitää sanoina. Maakoodia voidaan pitää hyväksyttävänä erityisesti, jos on kohtuullista odottaa, että kaupanpitämismaan kuluttajat ymmärtävät sen oikein eikä heitä johdeta harhaan. Näin voisi olla esimerkiksi lyhenteiden ”UK”, ”USA” ja ”EU” tapauksessa.

5.2.   Jos tuotenimi sisältää alkuperämerkinnän ja tuotenimi on pakkauksessa useassa kohdassa, pitäisikö pääainesosan alkuperä ilmoittaa joka kerta, kun tuotenimi esitetään elintarvikkeessa? Sama kysymys koskee graafisia merkintöjä, kuten lippuja

Täytäntöönpanoasetuksen 3 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että jos elintarvikkeen alkuperä ilmoitetaan sanallisesti, pääainesosan alkuperää koskevien tietojen on oltava samassa nähtävissä olevassa kentässä kuin elintarvikkeen alkuperämaata tai lähtöpaikkaa koskeva merkintä. Täytäntöönpanoasetuksessa ei säädetä joustosta, joka mahdollistaisi pääainesosan alkuperän ilmoittamisen vain kerran, jos lopullisen elintarvikkeen alkuperä ilmoitetaan useaan kertaan etiketissä.

Asetuksen perusteella on ilmeistä, että pääainesosan alkuperä on esitettävä selvästi ja näkyvästi kuluttajalle ja aina samassa nähtävissä olevassa kentässä kuin tuotteen alkuperä, mukaan luettuna liput. Sen vuoksi, jos myyntinimitys, joka sisältää alkuperän ilmoittamisen tai lippuja, toistetaan pakkauksessa, myös pääainesosien alkuperää koskevat tiedot on toistettava vastaavasti.

5.3.   Sovelletaanko asetuksen 13 artiklan 3 kohtaa myös täytäntöönpanoasetuksen säännösten mukaiseen pääainesosien alkuperän ilmoittamiseen?

Asetuksen 13 artiklassa vahvistetaan yleiset periaatteet, jotka koskevat asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa lueteltujen pakollisten elintarviketietojen esittämistä ja näin ollen myös alkuperämaata tai lähtöpaikkaa koskevien tietojen esittämistä, siten kuin niistä säädetään 26 artiklassa (asetuksen 9 artiklan 1 kohdan i alakohta). Asetuksen 13 artiklan säännöksiä olisi sovellettava rajoittamatta kuitenkaan tiettyihin elintarvikeryhmiin sovellettavien unionin erityissäännösten soveltamista.

Täytäntöönpanoasetuksessa säädetään erityisistä tietojen esittämistä koskevista vaatimuksista pääainesosan alkuperän ilmoittamisen osalta. Sen 3 artiklassa säädetään erityisesti, että tietojen on oltava samassa nähtävissä olevassa kentässä kuin elintarvikkeen alkuperämaata tai lähtöpaikkaa koskeva merkintä ja on käytettävä kirjasinkokoa, jonka x-korkeus on vähintään 75 prosenttia elintarvikkeen alkuperämerkinnän x-korkeudesta. Lisäksi todetaan, että pääainesosan alkuperää koskevat tiedot on esitettävä kirjasinkoolla, joka ei ole pienempi kuin 1,2 mm.

Edellä mainittuja täytäntöönpanoasetuksen erityisvaatimuksia täydennetään asetuksen 13 artiklan horisontaalisilla säännöksillä, joita olisi sovellettava kumulatiivisesti.

Asetuksen 13 artiklan 3 kohdassa säädetään poikkeuksesta pakollisten tietojen esittämistä varten vaadittuun kirjasinkokoon, kun on kyse pienistä pakkauksista (pinta-ala pienempi kuin 80 cm2). Koska asetuksen 13 artiklan säännöksiä sovelletaan asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa lueteltuihin pakollisiin tietoihin, niitä sovelletaan myös asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaiseen pääainesosan alkuperän ilmoittamiseen. Näin ollen, kun on kyse pakkauksista ja astioista, joissa suurimman pinnan pinta-ala on pienempi kuin 80 cm2, täytäntöönpanoasetuksen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kirjasinkoon x-korkeuden on oltava vähintään 0,9 mm.

---

(1)  EUVL L 304, 22.11.2011, s. 18.

(2)  EUVL L 131, 29.5.2018, s. 8.

(3)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1151/2012, annettu 21 päivänä marraskuuta 2012, maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laatujärjestelmistä (EUVL L 343, 14.12.2012, s. 1).

(4)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1308/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 922/72, (ETY) N:o 234/79, (EY) N:o 1037/2001 ja (EY) N:o 1234/2007 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 671).

(5)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 110/2008, annettu 15 päivänä tammikuuta 2008, tislattujen alkoholijuomien määritelmistä, kuvauksesta, esittelystä, merkinnöistä ja maantieteellisten merkintöjen suojaamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1576/89 kumoamisesta (EUVL L 39, 13.2.2008, s. 16).

(6)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 251/2014, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, maustettujen viinituotteiden määritelmästä, kuvauksesta, esittelystä, merkinnöistä ja maantieteellisten merkintöjen suojasta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1601/91 kumoamisesta (EUVL L 84, 20.3.2014, s. 14).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 952/2013, annettu 9 päivänä lokakuuta 2013, unionin tullikoodeksista (uudelleenlaadittu) (EUVL L 269, 10.10.2013, s. 1).

(8)  Neuvoston asetus (EY) N:o 834/2007, annettu 28 päivänä kesäkuuta 2007, luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 2092/91 kumoamisesta (EUVL L 189, 20.7.2007, s. 1).