Esittelijä:

Arnaud SCHWARTZ

1.1

1.2

1.3

1.4

1.5

1.6

1.7

1.8

1.9

1.10

1.11

1.12

2.1

2.2

2.3

2.4

2.5

2.6

2.7

1)

terveysvaikutuksia, koska sisä- ja ulkoilman pilaantuminen on iso riskitekijä Euroopan unionissa (17) ja muualla. Kyseessä on itse asiassa maailman suurin terveys- ja ympäristöriski (18), joka aiheuttaa vuosittain 6,5 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa ja suuret kustannukset yhteiskunnalle, terveydenhuoltojärjestelmille, taloudelle ja kaikille, joiden terveys on uhattuna. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen laatiman ilmansaasteiden vaikutuksia selvittävän tuoreen raportin mukaan ennenaikaisia kuolemia arvioidaan Euroopassa olevan vuosittain noin 400 000, ja raportissa todetaan lisäksi, että Euroopan kansalaisten terveyttä ei ole vielä riittävästi suojattu ja että EU:n toimilla ei ole ollut toivottuja vaikutuksia.

2)

vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen (vaikutukset satokertymään, metsiin jne.)

3)

vaikutusta nykyaikaisiin ja luonnollisesti myös historiallisiin rakennuksiin, joilla puolestaan on kytköksensä matkailuun.

a)

Sisäilman laadun parantamiseksi olisi tarkoituksenmukaista ilmoittaa kuluttajalle merkintöjen avulla näiden ostamien tuotteiden päästöistä, esimerkiksi rakennusmateriaalien, sisustustuotteiden, huonekalujen tai kotitalouskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden osalta. Tätä varten, ja jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä vertailtuaan, unionin olisi pystyttävä omaksumaan johdonmukainen kehys, joka perustuu nykyisiin parhaisiin käytäntöihin.

b)

Rakennuksen valmistumisvaiheen ja luovutuksen jälkeen olisi velvoitettava ilmanvaihdon laadun ylläpitoon ja säännölliseen valvontaan. Tällä rakennusten pitkän aikavälin valvonnalla olisi selvästikin vaikutus terveyteen mutta myös energiatalouteen.

c)

Muita heikommassa asemassa olevien, esim. niiden ihmisten, joiden hengityselinten toiminta on heikentynyt tai kehitysvaiheessa ja jotka sen vuoksi tarvitsevat parempilaatuista ilmaa, suojelemiseksi myös yleisön, erityisesti pienten lasten, käyttöön tarkoitetuissa laitoksissa olisi pantava täytäntöön toimintasuunnitelmia tätä tarkoitusta varten.

d)

Lisäksi ilmanpuhdistuskäytännöt olisi hyödyllistä yhdenmukaistaa. Unionin olisi määriteltävä kriteerit niiden tehokkuuden ja turvallisuuden mittaamiseksi, jotta vältetään muun muassa kaupalliset tai terveyteen liittyvät poikkeamat, jotka johtuvat siitä, että tällä hetkellä sääntöjä ei ole suhteellisesti ottaen riittävästi.

a)

Jotta ilmanlaatu paranisi ja luottamus lisääntyisi kansalaisten ja EU:n toimielinten välillä, voimassa olevan säännöstön syvällisemmän täytäntöönpanon ja sen noudattamatta jättämisestä langetettavien ankarampien seuraamusten määräämisen lisäksi olisi välttämätöntä, että EU:n direktiiveissä vahvistetuissa standardeissa otettaisiin viimeinkin huomioon myös niistä puuttuvat Maailman terveysjärjestön (WHO) suositukset, koska ne suojaavat paremmin väestön terveyttä.

b)

Tällä hetkellä seurataan vain hiukkasia kokoluokissa PM10 ja PM2,5 (mikrometrin asteikko). Eräillä ultrapienillä hiukkasilla on kuitenkin paljon enemmän vaikutuksia terveyteen (nanometrin asteikko), sillä ne kulkeutuvat paljon syvemmälle ihmisen elimistöön ja niitä voi kertyä elimiin. EU:n lainsäädännössä olisi siksi otettava tämä huomioon ja ryhdyttävä toimiin näiden hiukkasten seuraamiseksi, jotta myös niiden pitoisuudet ilmassa vähenevät asteittain.

c)

Sama olisi tehtävä myös polysyklisille aromaattisille hiilivedyille (PAH) ja monille muille epäpuhtauksille, joita ei vielä seurata, erityisesti polttolaitoksista, laivakuljetuksista, maalla liikkuvista ajoneuvoista, rakennuskoneistoista ynnä muista peräisin oleville, etenkin, kun tieteellisen tietämyksen ja teknisten valmiuksien jatkuva edistyminen mahdollistaisi nyt terveyden ja ekosysteemien paremman suojelun.

d)

Kansallisia päästörajoja koskeva direktiivi (19) on ensiarvoisen tärkeä väline ilman epäpuhtauspäästöjen vähentämiseksi jäsenvaltioissa. Siinä ehdotetaan kuitenkin toissijaisuusperiaatteen mukaisesti ainoastaan ohjeellisia toimenpiteitä, joiden myötä jäsenvaltiot noudattaisivat sitoumuksiaan päästöjen vähentämiseen. Täytäntöönpanon joustavuus tekee lisäksi tästä direktiivistä liian heikon sääntelyllisiltä vaikutuksiltaan.

e)

Siitä löytyy lisäksi parantamisen varaa, sillä direktiivissä ei ole ehdotettu tavoitetta metaanipäästöjen supistamiseksi. Kyseessä on hyvin merkittävä ilmansaasteen lähde, koska se on paitsi otsonia muodostava yhdiste myös erittäin voimakas kasvihuonekaasu.

f)

EU:n eri direktiivien yhdenmukaistamisen varmistamiseksi yhteisessä maatalouspolitiikassa (YMP) olisi otettava käyttöön tavoitteet maataloudesta johtuvalle ilman pilaantumiselle. Maatalous on esimerkiksi yli 95-prosenttisesti vastuussa kansallisia päästörajoja koskevan direktiivin soveltamisalaan kuuluvan saastuttajan, ammoniakin, päästöistä. Jotta jäsenvaltiot pystyisivät saavuttamaan vähennystavoitteensa tällä alalla, YMP:ssä olisi tarjottava siihen riittävät välineet.

g)

Lisäksi on muistettava, että epäpuhtauksien kvantifiointi perustuu tällä hetkellä niiden painoon (μg/m3), vaikka toksikologit ovat jo monen vuoden ajan tieteellisissä kokouksissa painottaneet, että ne olisi parempi mitata hiukkasten määrässä ilmaistuna. Tällainen lähestymistapa tuntuu sitäkin perustellummalta, kun kysymys on hengitysteihin kulkeutuvista erittäin ohuista elementeistä (20).

a)

Pintavesien tilan parantamiseksi sekä myös ympäristölainsäädännön ja ympäristöalan hallinnon heikkenemisen välttämiseksi olisi suotavaa määritellä tiettyjä käsitteitä, kuten ”ekologinen jatkuvuus”, ”vesistö” ja ”kosteikko”. Esimerkiksi kosteikkojen luonnetta koskevat säännöt on määritettävä Euroopan tasolla, koska pelkästään suojelutarkoitukseen perustuva lähestymistapa on liian monimutkainen, jotta se voidaan pätevästi saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä, ainakin eräissä jäsenvaltioissa.

b)

Samoin olisi hyödyllistä, että arviointia varten käytössä olisi yhtenäinen kehys, joka on selkeä ja kaikkien asiaan liittyvän lainsäädännön täytäntöönpanoon osallistuvien toimijoiden kelpuuttama.

c)

Nanohiukkasten, esimerkiksi tekstiili- ja elintarviketeollisuudesta peräisin olevien, tai hormonaalisten haitta-aineiden, esimerkiksi lääke- ja maatalousteollisuudesta peräisin olevien, ympäristöön päästämistä olisi vähennettävä jo niiden lähteellä ja asetettava pinta- ja pohjavesiä koskevat raja-arvot, joita ei saa ylittää, kun tiedetään niiden vaikutus ekosysteemeihin, etenkin ravintoketjuihin, mukaan lukien ihmisiin. Tätä varten olisi myös lopultakin pystyttävä omaksumaan myös pitkällä aikavälillä sovellettavat keinot cocktail-vaikutuksen kynnysarvojen määrittämiseen näiden aineiden sekä erilaisten, jo valvottujen aineiden ja niiden hajoamissivutuotteiden välille.

a)

Vesilainsäädännön säännökset, jotka koskevat eri käyttäjäryhmien aiheuttamien kustannusten kattamista, ulkoisvaikutusten hintoihin sisällyttämistä ja kustannusten mukaista hinnoittelua – sellaisena kuin ne on määritelty yhteisön vesipolitiikan puitteista annetussa direktiivissä (21) – eivät ole kyllin velvoittavia eivätkä tarkkoja riittävän vaikutuksen aikaansaamiseksi.

b)

Ilmastonmuutoksen vuoksi saattaa pohjavesivarantojen täyttyminen uudelleen käydä alati ongelmallisemmaksi. Tämä johtuu siitä, että tietyissä paikoissa kaupunki- tai maatalouskäytännöt johtavat veden kiertokulun epätoivottuun häiriöön vettä läpäisemättömän maaperän tai liian heikon biologisen aktiivisuuden vuoksi, mitkä edistävät valumia, eroosiota ja mutavyöryjä luonnollisen imeytymisen, puhdistumisen ja varastoitumisen sijaan. Jotta nämä ilmiöt eivät entisestään pahenisi, EU:n olisi annettava elävää maaperää koskevia säädöksiä. Etuna olisi, että samalla kyettäisiin vastaamaan ongelmiin, jotka liittyvät sekä ekosysteemejä varten käytettävissä olevan veden että ihmisten ja maatalous- ja teollisuustoiminnan käyttöön tarkoitetun veden laatuun ja määrään.

c)

Kun otetaan huomioon metsien ja pensastojen sekä pienemmässä määrin myös pysyvien nurmien ja pitkään ilman maanmuokkausta jätetyn viljelymaan merkitys sateen aiheuttamisessa kokonaishaihdunnallaan sekä maaperässä ja pohjavedessä olevan veden suodattamisessa, puhdistamisessa ja varastoinnissa, niihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja niitä tulisi olla mahdollisimman paljon ja levinneenä kaikkialle Eurooppaan; tämä sitäkin suuremmalla syyllä siksi, että ne myös auttavat huomattavasti muita eläviä olentoja, mukaan luettuina monet viljelmien hyötyeläimet, jotka joutuvat kohtaamaan lämpöpiikkejä ja muita koko ajan yleistyviä äärimmäisiä sääolosuhteita.

a)

Veden asema johdanto-osan ilmaisussa ”vesi ei ole tavallinen kaupallinen tuote” olisi korvattava ilmaisulla ”vesi ei ole kaupallinen tuote”.

b)

Euroopan vesien tila huomioon ottaen ennaltaehkäisyn ja ennalta varautumisen periaatteiden soveltaminen edellyttää kaikkien poikkeusten poistamista, esimerkiksi niiden, jotka sisältyvät 4 artiklan 5 kohtaan tai 7 artiklan 4 kohtaan.

c)

Vesien tilasta johtuen ympäristövaikutuksia on arvioitava kaikissa hankkeissa, jotka voivat vaikuttaa veteen ja vesiympäristöihin. ”Yksinkertaistettu arviointi” (16 artikla) olisi näin ollen poistettava.

d)

Pilaaja maksaa -periaatetta on tarkistettava, erityisesti sen soveltamissääntöjen osalta seuraavasti:

e)

Myös kaikki tyyppiä ”on huolehdittava, että” olevat muotoilut on korvattava todellisella velvoitteella (esimerkiksi 11 artiklan 5 kohta tai 14 artiklan 1 kohta).

f)

On myös tarpeen alentaa epäpuhtauksien kynnysarvoja, mukaan lukien muihin direktiiveihin (kuten nitraateista, kemikaaleista ynnä muista annettuihin) yhdistäminen, ja saattaa prioriteettiaineet ajan tasalle (esimerkiksi liittämällä mukaan perfluoratut yhdisteet, nanoteknologia ynnä muut).

g)

Kansalaisten osallistumista on tarpeen parantaa (14 artikla), erityisesti suunnittelun osalta. Tätä on laajennettava perus- ja täydentäviin toimenpideohjelmiin, samoin kuin kaikkiin aiempiin hallinnollisiin tarkastuksiin.

h)

Riita-asioiden osalta (23 artikla) on lisättävä, että Århusin yleissopimuksen mukaisesti valtioiden on otettava käyttöön säännöt ja menettelyt, joilla edistetään suuren yleisön mahdollisuuksia tutustua vettä koskeviin riita-asioihin.

a)

Jätepolitiikan äskettäinen tarkistus (22) tarjoaa mahdollisuuden tukea voimakkaasti toimenpiteitä, joilla tarpeitamme pystytään vähentämään niiden lähteellä (mukaan lukien raaka-aineiden ja sekundaaristen raaka-aineiden tarve), samoin kuin tulevien jätteiden syntymistä, etenkin ekosysteemeille ja ihmisten terveydelle vaarallisten jätteiden, mikä tarkoittaa, että meidän on kyseenalaistettava tarpeemme ja tuotantomme sekä se, miten ne suunnitellaan ja miten ne kestävät pidempään, ja jalostaa ne sitten mahdollisimman vähäiseen materiaalihäviöön pyrkien, sillä tämä vaikuttaa yleisesti ympäristöön, energiaomavaraisuuteen ja talouden pohjan kestävyyteen.

b)

Jotta voidaan puhua ”kestävistä materiaaleista” eikä ”jätteistä” ja kiertotaloudesta, tuotannosta on jo suunnitteluvaiheessa välttämätöntä poistaa tulevaa kierrätystä vaikeuttavat myrkylliset ainesosat tai vaaralliset komponentit.

c)

Pakkauksissa olisi ensisijaisesti noudatettava kohtuullisuutta, ja alaa olisi hyödyllistä kehittää mahdollisimman paljon, asteittain ja pakollisesti, jotta vältettäisiin kilpailun vääristyminen erilaisten olemassa tai tulossa olevien palautus- ja uudelleenkäyttöjärjestelmien osalta.

d)

Jätteiden syntymisen ehkäiseminen riippuu myös yhteiskunnan kyvystä käyttää uudelleen ja korjata tuotettuja hyödykkeitä. Tähän tarvitaan kunnianhimoinen EU:n lainsäädäntö, jonka päämäärät ovat pikemminkin velvoittavia tavoitteita kuin vapaaehtoisia toimenpiteitä.

e)

Taloudellisen kehityksen erottamiseksi luonnonvarojen kulutuksesta ja siitä seuraavista ympäristövaikutuksista EU:n on asetettava itselleen kunnianhimoisia tavoitteita lisätäkseen resurssien käytön tehokkuutta tuotantojärjestelmissä.

a)

Väestön, niin tuottajien kuin kuluttajien, luottamuksen voittamiseksi ja säilyttämiseksi kiertotaloudessa on otettava säännönmukaisesti huomioon ajantasaisin tieteellinen tieto ja siten suojauduttava mahdollisilta tulevilta skandaaleilta, myös kansanterveyteen liittyviltä, jotka saattavat liittyä epäpuhtauksien pitoisuuksiin tai leviämiseen kierrätysmateriaaleissa (esimerkiksi bromi tai hormonaaliset haitta-aineet) tai ympäristössä (nanomateriaalit tai mikromuovit).

b)

Tällainen lähestymistapa on entistä uskottavampi ja tehokkaampi, kun jo tuotantovaiheessa on otettu käyttöön osien jäljitettävyys kaikentyyppisten materiaalien kierrätysasteen parantamiseksi ja on taattu mahdollisimman suuri läpinäkyvyys aina siihen asti, kun tuotteet päätyvät kuluttajille.

c)

Euroopan unionissa onkin ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemiseksi sovellettava kierrätettyjen materiaalien tai ensiömateriaalien osalta samaa suojan tasoa. Kierrätettävissä materiaaleissa ei pidä vastedes sallia vaarallisten kemikaalien käyttöä pitoisuuksille asetettuja rajoja enempää. Kun kemikaaleille asetetaan pitoisuusrajat REACH-asetuksen (23) nojalla, Euroopan kemikaaliviraston olisi asetettava samat rajat kierrätetyille materiaaleille. Materiaaleja, jotka eivät täytä näitä raja-arvoja, on käsiteltävä siten, että aine poistetaan tai sen valitseminen uudelleenkäyttöön tai kierrätykseen tehdään mahdottomaksi.

d)

Sen ekologisen suunnittelun ohella, jonka alaisia älypuhelinten ja muiden sähköisten ja elektronisten tuotteiden pitäisi olla, Euroopan unionin olisi kehitettävä ja pantava myös omalla alueellaan täytäntöön uskottava jätehuoltopolitiikka eikä lähettää jätettä omien rajojensa ulkopuolelle.

e)

Elinkaariarviointi (life-cycle analysis, LCA) osoittaa, että kaikki kierrätysvaihtoehdot ovat parempia kuin polttaminen (varsinkin sitoutuneen energian vuoksi, esimerkiksi muoveissa). Tämä ei tietyissä tapauksissa koske puuta eikä myöskään eräitä vaarallisia jätetuotteita tai -materiaaleja. Jätteiden polttaminen, kuten kaatopaikatkin, on vähitellen eliminoitava, ja asetettava kunnianhimoiset tavoitteet tässä tarkoituksessa.