6.5.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 117/46

A.

ottaa huomioon, että OECD on määritellyt maaseutualueen käsitteen, joka sisältää sellaiset piirteet, kuten alhainen väestöntiheys ja palvelujen saatavuuden puute, ja että komissio käyttää tätä määritelmää valitessaan ja hahmotellessaan kehitystavoitteita näille alueille,

B.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin maaseutualueet ovat hyvin erilaisia jäsenvaltiosta riippuen ja että vaikka joillakin alueilla ja joissakin jäsenvaltioissa maaseutualueilla on ollut talouskasvua ja väestö on lisääntynyt, monien maaseutualueiden asukkaat muuttavat kaupunkeihin tai pyrkivät löytämään uusia elinkeinoja, mikä synnyttää valtavia haasteita näille alueille,

C.

ottaa huomioon, että maaseutualueet kattavat jopa 80 prosenttia Euroopan unionin pinta-alasta,

D.

ottaa huomioon, että maaseudun välialueilla, joille on tyypillistä niihin rajoittuvien kaupunkialueiden kaltainen taloudellinen rakenne, on erilaiset tarpeet kuin alueilla, jotka ovat puhtaasti maaseutua, syrjäisiä tai eristyneitä,

E.

ottaa huomioon, että yksi unionin tavoitteista on tukea taloudellista ja sosiaalista edistystä, edistää työllisyyden korkeaa tasoa ja saavuttaa tasapainoinen ja kestävä kehitys,

F.

katsoo, että Euroopan unionin taloudellista, sosiaalista ja alueellista koheesiota on mahdollista vahvistaa taloudellisen kehityksen avulla, tukemalla työllistymismahdollisuuksia maaseutu- ja kaupunkialueilla sekä varmistamalla julkisten palvelujen yhtäläinen saatavuus,

G.

toteaa, että rakennepolitiikan uudistus kaudella 2007–2013 toi mukanaan muutoksia rahastojen rakenteisiin ja niiden kautta jaettavien tukien jakoperusteisiin sekä sen myötä perustettiin myös yhteiseen maatalouspolitiikkaan (YMP) liittyvä ja koheesiopolitiikasta erotettu uusi Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto),

H.

katsoo, että LEADER-ohjelmat ovat osoittaneet jo aikaisemmin, miten maaseudun kehittämistä voidaan menestyksekkäästi tukea aluepolitiikan välineillä,

I.

katsoo, että maaseuturahaston onnistumisen kannalta on olennaisen tärkeää, että maaseuturahastosta ja rakennerahastoista yhteisrahoitetut toimet täydentävät toisiaan, eli on otettava käyttöön eri rahastoista, erityisesti Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR), koheesiorahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR), myönnettävien tukien koordinointi ja valvottava, että nämä rahastot täydentävät toisiaan,

J.

katsoo, että maaseuturahaston perustaminen ja maaseudun kehittämisen rahoituksen erottaminen koheesiopolitiikasta ja laajemmin aluekehityspolitiikasta eivät saa johtaa siihen, että tietyt tavoitteet (esimerkiksi ympäristönsuojelu, liikenne tai koulutus) ovat päällekkäisiä tai että ne jätetään kokonaan huomiotta,

K.

katsoo, että jatkuva varojen siirtäminen Euroopan maatalouden tukirahaston ja maaseuturahaston välillä johtaa suunnittelun epävarmuuteen sekä maanviljelijöiden että maaseudun kehittämishankkeiden toteuttajien osalta,

L.

katsoo, että talousarvion rajoitteista johtuen on olemassa riski, että EAKR:sta saatavat varat käytetään suuressa määrin taloudellisen kilpailukyvyn parantamiseen suurimmissa kaupunkikeskuksissa tai erittäin dynaamisilla alueilla, kun taas maaseuturahaston varoja käytetään lähinnä maatalouden kilpailukyvyn parantamiseen, joka edelleen on maaseutualueiden kehityksen moottori, ja että ne suunnataan myös muun kuin maataloustoiminnan tukemiseen ja maaseutualueilla sijaitsevien pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritykset) kehittämiseen; tästä syystä koordinointia on tiukennettava sen varmistamiseksi, etteivät mitkään alueet jää ilman tukea,

M.

katsoo, että pk-yritykset, erityisesti mikroyritykset ja käsityöläisyritykset, ovat tärkeässä asemassa taloudellisen ja sosiaalisen elämän säilyttämisessä ja vakaan tilanteen takaamisessa maaseudulla,

N.

katsoo, että maaseudun kehittämispolitiikan tavoitteiden ei tarvitse olla ristiriidassa Lissabonin tavoitteiden kanssa, kun kehittäminen perustuu suhteellisen kilpailukyvyn mekanismin käyttöön (parempi kustannustehokkuus), erityisesti paikallisessa elintarvikejalostuksessa ja pk-yritysten sekä infrastruktuurin ja palvelujen, kuten matkailun, koulutuksen ja ympäristösuojelun, kehittämiseen liittyen,

O.

katsoo, että olisi tunnustettava maatalouspolitiikan ja maaseudun kehittämispolitiikan välinen luonnollinen yhteys ja niiden täydentävyys,

1.

katsoo, että perinteiset kriteerit maaseutualueiden erottamiseksi kaupunkialueista (matalampi väestöntiheys ja kaupungistumisen taso) eivät ehkä aina riitä antamaan kattavaa kuvaa tilanteesta; katsoo tämän vuoksi, että olisi tutkittava mahdollisuutta lisätä muita kriteerejä, ja kehottaa komissiota analysoimaan asiaa ja laatimaan siitä konkreettisia ehdotuksia;

2.

on vakuuttunut, että koska Euroopan unionin maaseutualueet, jotka muodostavat jopa 80 prosenttia sen pinta-alasta, ovat hyvin erilaisia jäsenvaltiosta riippuen, olisi tarpeen hyväksyä ja panna täytäntöön mukautettu ja yhdennetty lähestymistapa niiden kehittämiseksi kestävällä tavalla sekä pyrittävä tasoittamaan kaupunki- ja maaseutualueiden eriarvoisuutta ja edistettävä niiden taloudellista dynamiikkaa; tähdentää, että tähän liittyvään toimintaan on myönnettävä riittävät varat;

3.

muistuttaa tässä yhteydessä, että kaikkien alueiden koko Euroopan unionissa, mukaan lukien maaseutualueet ja syrjäiset alueet, olisi voitava hyötyä periaatteessa samoista kehitysmahdollisuuksista, jotta vältetään heikoimmassa asemassa olevien alueiden alueellinen syrjäytyminen entisestään;

4.

korostaa, että hyvin monilla maaseutualueilla etenkin nuorten ja naisten kehitysmahdollisuuksia heikentävät vaikeudet hyödyntää julkisia palveluja, työpaikkojen puute ja ikäpyramidi;

5.

huomauttaa, että tietyillä alueilla tarjolla ei ole vaihtoehtoja tietyntyyppiselle maataloustuotannolle, joka on monissa tapauksissa ympäristö- ja aluepoliittisista syistä säilytettävä hinnalla millä hyvänsä, etenkin kun on kyse syrjäisistä alueista ja ylänköjen viljelyalueista, joita uhkaa aavikoituminen;

6.

muistuttaa, että 15. ja 16. kesäkuuta 2001 järjestetty Göteborgin Eurooppa-neuvosto laajensi Lissabonin tavoitteita, niin että ne käsittävät kestävyyden ja koheesion, ja että maaseudun kehittämispolitiikan tavoitteena on nimenomaan kestävä maatalous, maaseudulla harjoitettavan muun kuin maataloustoiminnan säilyttäminen, paikallisten kehitysmahdollisuuksien maksimointi, ympäristönsuojelu, tasapainoinen aluesuunnittelu ja pk-yritysten kehittäminen;

7.

katsoo, että maaseudun kehittämispolitiikan moitteeton täytäntöönpano maaseutualueiden pitkän aikavälin kestävän kehityksen kannalta edellyttää, että otetaan huomioon kunkin alueen luonnonvarat ja erityispiirteet, mukaan lukien maaseudun perintöarvojen suojelu, kohentaminen ja hallinnointi, sekä yhteyksien ja yhteistoiminnan kehittäminen kaupunkialueiden kanssa;

8.

korostaa myös vaihtoehtoisen taloudellisen toiminnan alojen arvioinnin merkitystä ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia väestön ammatillisen toiminnan monipuolistamiseksi;

9.

katsoo, että maaseudun kohtaamat tulevaisuuden haasteet edellyttävät tasapainoista kehittämispolitiikkaa, johon osallistuvat kaikki sosiaaliset ja taloudelliset toimijat, mukaan lukien tuotanto- ja palvelualojen pienyritykset ja mikroyritykset, kun otetaan huomioon niiden merkitys alueiden integroidun kehityksen kannalta;

10.

katsoo, että uusissa jäsenvaltioissa maaseudun kehittämispolitiikan on tähdättävä maatalouden tehokkuuden parantamiseen ja maaseudun ja kaupunkien välisten taloudellisten kehityserojen kaventamiseen, esimerkiksi tukemalla muuta kuin maanviljelystoimintaa, ja että tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä myös rakennerahastojen avulla;

11.

on tyytyväinen Salzburgissa vuonna 2003 pidetyn maaseudun kehittämistä käsitelleen toisen konferenssin kunnianhimoisiin tavoitteisiin, mutta pitää valitettavana sitä, että YMP:n toisen pilarin rahoitusta on merkittävästi heikennetty, mikä uhkaa aiheuttaa tehottomuutta ja tehdä eron viljelijöiden ja maaseudun muiden asukkaiden välille;

12.

huomauttaa, että on kehitettävä johdonmukainen, pitkän aikavälin maaseudun kehittämisstrategia, jotta helpotetaan kaiken käytettävissä olevan rahoituksen mahdollisimman tehokasta käyttöä;

13.

pyytää jäsenvaltioita ja alueviranomaisia laatimaan komission kanssa tekemänsä yhteistyön ja kaikkien toimivaltaisten viranomaisten ja kansalaisyhteiskuntaa edustavien elinten kanssa harjoittamansa kumppanuuden puitteissa avoimen, pitkäkestoisen ja kestävän maaseudun kehittämisstrategian sekä kansallisella että alueellisella tasolla, jotta voidaan määritellä selkeästi maaseudun kehittämisen painopistealueet ja tavoitteet ja varmistaa eri lähteistä peräisin olevien tukien mukauttaminen, koordinointi ja täydentävyys;

14.

pyytää komissiota, jäsenvaltioita ja alueviranomaisia ottamaan näiden painopistealueiden arviointiin mukaan pk-yrityksiä, mikroyrityksiä ja käsityöläisyrityksiä edustavat järjestöt, jotta voidaan paremmin vastata näiden yritysten tarpeisiin ja odotuksiin;

15.

myöntää, että maaseudun kehittämispolitiikalla on erityisen tärkeä tehtävä maaseutualueille tyypillisten ongelmien tunnistamisessa ja niihin puuttumisessa, ja uskoo, että maaseuturahaston perustaminen YMP:n toista pilaria varten edustaa pyrkimystä lähestyä joustavasti, strategisesti, temaattisesti ja yhtenäisesti EU:n maaseutualueita kohtaavia erilaisia tilanteita ja lukuisia haasteita sekä yksinkertaistaa rahoitusmenettelyjä ja varmistaa, että varat suunnataan näille alueille;

16.

palauttaa mieliin, että jäsenvaltioita on pyydetty valmistelemaan nykyistä ohjelmakautta varten kaksi strategista asiakirjaa: maaseudun kehittämisen kansallinen strategiasuunnitelma (maaseuturahasto) ja aluepolitiikan kansallinen strateginen viitekehys (rakennerahastot); muistuttaa, että jäsenvaltioita on pyydetty lisäämään synergiaetuja ja perustamaan toiminnallisia koordinointimekanismeja eri rahastojen välillä; pahoittelee kuitenkin, että tässä prosessissa korostetaan etupäässä eri rahastojen ja ohjelmien erottamista toisistaan sen sijaan, että niistä saataisiin synergiaetuja;

17.

katsoo, että tehokas maaseudun kehittämispolitiikka voidaan saada aikaiseksi vain, jos maaseuturahaston ja aluekehityspolitiikan mukaisia toimia koordinoidaan ja ne täydentävät toisiaan, niin että vältetään päällekkäistä rahoitusta ja aukkoja; toteaa huolestuneena riittämättömän koordinoinnin yksittäisissä jäsenvaltioissa kuluvalla ohjelmakaudella toteutettujen kyseisten toimenpiteiden välillä; kehottaa näin ollen komissiota esittämään uudistusehdotuksia koheesiopolitiikan ja YMP:n puitteissa rahoitettujen toimenpiteiden suunnittelun ja toteuttamisen paremman koordinoinnin takaamiseksi; toteaa, että vuoden 2013 jälkeinen YMP:n ja rakennerahastojen uudistus antaa mahdollisuuden arvioida uudelleen maaseudun kehittämisen sekä maatalouspolitiikan ja koheesiopolitiikan välistä suhdetta;

18.

myöntää, että maaseudun kehittämispolitiikan tärkein tehtävä on saada väestö pysymään edelleenkin maaseudulla ja varmistaa heille kohtuullinen elintaso;

19.

katsoo, että tätä lähestymistapaa, jossa maaseudun kehittäminen erotettiin koheesiopolitiikasta perustamalla maaseuturahasto, on seurattava hyvin tarkasti, jotta voidaan arvioida sen todellisia vaikutuksia maaseutualueiden kehitykseen; toteaa, että uusi järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2007 ja että tämän vuoksi on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä tämän yhteisön politiikan suhteen;

20.

korostaa, että yksi maaseudun kehittämispolitiikan painopistealuista on ehdottaa toimia, jotka eivät johda siihen, että maaseutuväestön on jätettävä maanviljely, ja jotka auttavat myös tukemaan muun muassa kilpailukykyisiä tiloja sekä esimerkiksi luonnonmukaisten tuotteiden ja perinteisten korkealaatuisten elintarvikkeiden ja juomien tuotantoa;

21.

panee mielenkiinnolla merkille, että YMP:n toisen pilarin (maaseudun kehittämispolitiikka) toimintalinjat 3 ja 4 (LEADER), jotka ovat 15 prosenttia maaseuturahaston kaikista menoista, koskevat muuta kuin maataloustoimintaa ja keskittyvät etupäässä maaseudun talouden monipuolistamiseen; katsoo, että kun otetaan huomioon näistä välineistä rahoitettujen toimien luonne, jotka muistuttavat joitakin rakennerahastoista rahoitettuja toimia, on olemassa riski politiikkojen päällekkäisyydestä;

22.

korostaa kuitenkin tarvetta ottaa huomioon ennen kaikkea maatalouden alalla työskentelevien tulevaisuudennäkymät, joiden olisi pysyttävä maaseudun kehittämispolitiikan tukitoimien keskipisteenä;

23.

korostaa, kuinka tärkeää on tukea nuoria viljelijöitä, jotta he eivät jätä maitaan, vaikka he eivät harjoitakaan pelkästään maataloustuotantoa, ja tarjota heille kannustimia kehittämiseen ja muuhun toimintaan, kuten maaseutumatkailu, ja korostaa myös pk-yritysten vahvistamisen merkitystä maaseudulla;

24.

toteaa, että maaseudun kehittämispolitiikan tärkeimmät tavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos sille myönnetään tarvittavat varat, joita käytetään maaseutualueille määritettyjen painopistealueiden mukaisesti, ja että tuen mukauttamisen kautta kerätyt varat olisi aina jaettava takaisin toimiville viljelijäyhteisöille;

25.

katsoo, että rakennepolitiikan ja maaseudun kehittämisen koordinointi mahdollistaa hankkeet, joilla on enemmän eurooppalaista lisäarvoa; näkee tässä mahdollisuuden maaseudun arvon pysyvään nostamiseen muun muassa infrastruktuuritoimenpiteillä tai ympäristönsuojelutoimenpiteillä;

26.

pyytää komissiota esittämään tarkat tiedot ja ennusteita maaseuturahaston ja rakennerahastojen varojen käytöstä maaseutualueilla ja tarkastelemaan yhteisvaikutuksia, joita voidaan luoda maaseuturahaston ja rakennerahastojen avulla maaseutualueilla käytettävissä olevien varojen puitteissa;

27.

kehottaa komissiota tarkastelemaan, voivatko aluepoliittiset ohjelmat auttaa tarjoamaan maanviljelijöille varman toimeentulon, esimerkiksi ympäristön- ja luonnonsuojeluun sekä maisemanhoitoon liittyvien toimien toteuttamisen avulla;

28.

korostaa, että koheesiopolitiikan alalla suurimmat haasteet ovat edelleenkin kestävä kehitys, tulotaso asukasta kohden, saavutettavuus, julkisten hyödykkeiden ja palvelujen saatavuus ja maaseudun väestökato ja että niitä voidaan tehokkaimmin parantaa muun muassa tukemalla taloudellista toimintaa maaseutualueilla;

29.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan maaseudun järjestelmällisesti huomioon yhteisön politiikoissa ja tukemaan asianmukaisella tavalla inhimillisen pääoman kehittämiseen tarkoitettuja hankkeita, erityisesti tarjoamalla koulutusmahdollisuuksia maatalousyrittäjille ja muiden alojen yrittäjien maaseutualueilla kiinnittäen erityistä huomiota maaseudulla asuviin nuoriin naisiin ja tavoitteena työllisyyden ja työpaikkojen luomisen tukeminen;

30.

korostaa, että maaseutualueiden kehittämisessä on kiinnitettävä enemmän huomiota luonnon- ja maaseutumaiseman säilyttämiseen, ekomatkailuun, uusiutuvan energian tuotantoon ja käyttöön ja paikallisiin aloitteisiin, kuten paikalliset elintarvikkeiden laadunparannusjärjestelmät ja paikallisten maataloustuottajien harjoittama suoramyynti;

31.

korostaa pk-yritysten merkitystä maaseudun kehittämisessä ja niiden osuutta alueellisessa ja paikallisessa lähentymisessä; pyytää komissiota, jäsenvaltioita ja alue- ja paikallisviranomaisia painottamaan kilpailukyvyn vahvistamista tukemalla myös muita tuotannonaloja ja kannustamaan yrittäjyyteen maaseutualueilla, muun muassa poistamalla hallinnolliset, oikeudelliset ja suunnitteluun liittyvät esteet, tarjoamalla riittävän tietotekniikkainfrastruktuurin ja lisäämällä kannustimia uuden yritystoiminnan käynnistämiseksi, sekä tarjoamaan myös enemmän tukea muuhun kuin maataloustoimintaan ja samalla edistämään näiden alueiden talouden monipuolistamista;

32.

toistaa vetoomuksensa neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioille ja paikallisviranomaisille liittyen siihen merkittävään haasteeseen, jonka aiheuttaa useiden miljoonien pienyritysten katoaminen maaseudulta, millä on huomattava vaikutus maaseudun työllisyydelle ja siten vakaalle tilanteelle; pyytää, että ryhdyttäisiin kaikkiin toimenpiteisiin kaikilla tasoilla läheisessä yhteistyössä taloudellisten toimijoiden ja työmarkkinaosapuolten kanssa;

33.

myöntää, että maaseudun kehittämispolitiikan täytäntöönpanoon liittyvät vaikeudet johtuvat alakohtaisten politiikkojen ja alueellisen koheesiopolitiikan sekä niiden taloudellisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien yhteensopimattomuudesta, erilaisista toimivallan jaon organisaatiomalleista ja erilaisesta toimien koordinoinnista jäsenvaltioiden tasolla; korostaa tähän liittyen jälleen kerran tarvetta luoda yhteisvaikutusta maaseuturahaston ja rakenne- ja koheesiorahastojen välillä sekä kehottaa komissiota lisäämään näiden rahoitusvälineiden tarjoamien mahdollisuuksien tiedostamista kansallisten, alue- ja paikallisviranomaisten keskuudessa; pyytää jäsenvaltioita varmistamaan vuoropuhelun hallintoviranomaisten välillä yhteisvaikutusten luomiseksi eri rahastojen toimien välillä ja niiden tehokkuuden lisäämiseksi;

34.

katsoo, että maaseudun kehittämisen rahoitusuudistus edellyttää, että komissio tekee ensin perusteellisia tutkimuksia kaikista alakohtaisista politiikoista, joilla on vaikutusta maaseutualueilla, ja eritoten YMP:sta ja aluepolitiikasta koheesiopolitiikan puitteissa ja että määritetään maaseudun kehittämispolitiikkaa kokonaisuudessaan koskevia hyviä käytäntöjä;

35.

pyytää neuvostoa kutsumaan kokoon yhteiseen epäviralliseen neuvoston kokoukseen maataloudesta ja aluepolitiikasta vastaavat ministerit ja keskustelemaan parhaista keinoista koordinoida koheesiopolitiikkaa ja maaseudun kehittämisen toimia sekä kutsumaan tähän kokoukseen Euroopan unionin neuvoa-antavat elimet (alueiden komitea ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitea) sekä alue- ja paikallisviranomaisten edustajia;

36.

pyytää, että komissio perustaa osana YMP:n terveystarkastusta vuoteen 2011 mennessä korkean tason työryhmän, joka laatii ehdotuksia maaseudun talouden ja kaikkien maaseutualueilla asuvien tulevaisuuden turvaamiseksi vuoden 2013 jälkeen;

37.

kehottaa komissiota perustamaan todellisen hallinnon ja kumppanuuden kaikilla tasoilla tai vahvistamaan sitä ja ottamaan suoraan tähän mukaan kaikki toimijat, mukaan lukien pk-yritykset ja mikroyritykset sekä taloudelliset toimijat ja työmarkkinaosapuolet, jotta voidaan määritellä maaseutualueiden kehitystarpeisiin parhaiten soveltuvat toiminnan painopistealueet;

38.

toteaa, että maaseudun kehittämisen prosessi on sovitettava yhteen kaupunkien reuna-alueiden etujen kanssa ja koordinoitava tiukasti kaupunkialueiden kehittämisen kanssa, ja korostaa, että kaupunki- ja maaseutualueiden kehityspolitiikkojen synergia ei ole riittävää eikä toimivaa;

39.

tunnustaa maaseutuyhteisöjen mahdollisuudet edistää ympäristönsuojelua sitoutumalla ympäristöystävälliseen toimintaan ja kehittämällä vaihtoehtoisia energialähteitä, kuten biopolttoaineita, ottaen huomioon erityisesti neljä uutta haastetta, jotka on esitetty terveystarkastuksen maaseudun kehittämispolitiikassa, muun muassa luonnon monimuotoisuus ja uusiutuvat energialähteet;

40.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.