92003E1727

KIRJALLINEN KYSYMYS E-1727/03

esittäjä(t): Antonio Di Pietro (ELDR) komissiolle

(23. toukokuuta 2003)

Aihe: Merlonin laki julkisista hankinnoista

Merlonin laiksi kutsutulla, 1. elokuuta 2002 annetulla Italian lailla nro 166 kumottiin periaate, joka oli ollut alan lainsäädännössä voimassa ja jonka mukaan myös alle 40 000 euron

kynnyksen (nyt kynnys on nostettu 100 000 euroon) alle jäävien hankintojen osalta hankintaviranomaisen on kaikissa tapauksissa julkistettava tarjouskilpailut riittävällä tavalla (tämä lause on nyt poistettu laista).

Eikö komissio katso, että tämä tilanne aiheuttaa, että Italian tämänhetkinen lainsäädäntö on ristiriidassa 18. kesäkuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/50/ETY(1) kanssa?

Onko totta, että tämän asian ja muiden Merlonin laissa olevien, kilpailua ja palvelujen vapaata tarjoamista koskevien perustamissopimuksen periaatteiden vastaisten elementtien vuoksi komissio on pannut Italiassa alulle rikkomismenettelyn?

Jos näin on, voisiko komissio kertoa laajemmin menettelyn perusteista, aikataulusta ja vaiheista?

(1) EYVL L 209, 24.7.1992, s. 1.

Frits Bolkesteinin komission puolesta antama vastaus

(4. heinäkuuta 2003)

Julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 18 päivänä kesäkuuta 1992 annettua neuvoston direktiiviä 92/50/ETY(1) sovelletaan pääsääntöisesti hankintoihin, joiden arvioitu arvo (ilman arvonlisäveroa) on vähintään 200 000 erityisnosto-oikeutta vastaava euromääräinen summa, eli 249 681 euroa vuosina 2002 ja 2003. Keskushallinnon virastojen tapauksessa direktiiviä sovelletaan yleensä hankintoihin, joiden arvioitu arvo (ilman arvonlisäveroa) on vähintään 130 000 erityisnosto-oikeutta vastaava euromääräinen summa, eli 162 293 euroa vuosina 2002 ja 2003. Näin ollen arvoisan parlamentin jäsenen mainitsema Italian lainsäädäntöön tehty julkisia hankintoja koskeva muutos, jolla julkistamisvelvollisuuden piiriin kuuluva kynnysarvo nostetaan 40 000 eurosta 100 000 euroon, ei ole direktiivin 92/50/ETY vastainen menettely. Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin täsmentänyt viimeaikaisessa oikeuskäytännössään, että hankintaviranomaisten on noudatettava myös niiden julkisten hankintojen osalta, jotka eivät ylitä yhteisön direktiivien mukaisia kynnysarvoja, EY:n perustamissopimuksen asiaa koskevia määräyksiä ja erityisesti sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia määräyksiä sekä syrjimättömyyden, tasavertaisen kohtelun ja avoimuuden yleisiä periaatteita(2). Viimeksi mainitun periaatteen noudattamisesta tuomioistuin on todennut, että hankintaviranomaisia koskevan avoimuusvelvollisuuden sisältönä on taata kaikkien potentiaalisten tarjoajien eduksi se, että hankinnasta ilmoitetaan asianmukaisessa laajuudessa, minkä ansiosta palvelumarkkinat avautuvat kilpailulle ja hankintasopimuksia koskevien tekomenettelyiden puolueettomuutta voidaan valvoa(3).

Komissio käynnisti 19. joulukuuta 2002 rikkomisesta johtuvan menettelyn Italiaa vastaan vuonna 1994 annetun lain N:o 109 (julkisia rakennushankkeita koskeva puitesäädös) useista säännöksistä, sellaisina kuin ne ovat viimeksi muutettuina vuonna 2002 annetulla lailla N:o 166. Yleisen avoimuusperiaatteen noudattamatta jättämisen osalta edellä tarkoitetun menettelyn aiheina ovat muun muassa säännökset, jotka koskevat 100 000 euron kynnysarvon alittavia insinööri- ja arkkitehtipalveluja.

Edellä mainittujen säännösten lisäksi komission käynnistämän rikkomisesta johtuvan menettelyn aiheina ovat säännökset, jotka koskevat rakennushankkeista annettujen sääntöjen soveltamisalan rajoittamista suhteessa palvelu- ja tavarahankinnoista annettuihin sääntöihin, rakennushankkeiden toteutuksen vähentämistä kaupunkisuunnittelun kuluista, rakennushankkeiden johtamis- ja validointipalveluja, rakennustöiden teknisiä varmennuspalveluja (collaudo) sekä hankevastaavan asemaa hankkeen rahoitusmenettelyssä edellä mainitun lain 37 a ja sitä seuraavien artiklojen mukaisesti. Komissio päättää tämän menettelyn johdosta toteutettavista jatkotoimista Italian hallitukselta piakkoin odotettavissa olevan vastineen perustella.

(1) EYVL L 209, 24.7.1992.

(2) Ks. etenkin asia C-59/00, määräys 3. joulukuuta 2001, 19 ja 20 kohta.

(3) Ks. etenkin asia C-324/98, tuomio 7. joulukuuta 2000, 61 ja 62 kohta.