52002PC0521

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS lentoliikenteen harjoittajia ja ilma-alusten käyttäjiä koskevista vakuutusvaatimuksista

(komission esittämä)

PERUSTELUT

Asiakirjan tausta

1. Komissio antoi 10. lokakuuta 2001 tiedonannon Yhdysvalloissa suoritettujen terrori-iskujen seurauksista ilmailualalla [1]. Vakuutuksia koskevan erityisongelman osalta tässä tiedonannossa todettiin, että terrori-iskut ovat paljastaneet ilmailualan haavoittuvuuden aiheuttamalla vahinkoja, joiden laajuus on ylittänyt kaikki kohtuulliset arviot. Kun vakuutusyhtiöt ilmoittivat muutamia päiviä iskujen jälkeen peruuttavansa sodan tai terrorismin riskien varalta otetut vastuuvakuutukset, tuli vakavasti harkittavaksi kysymys Euroopan yhteisössä toimivien lentoliikenteen harjoittajien vakuutusturvan riittävyydestä.

[1] KOM(2001) 574 lopullinen, 10.10.2001.

2. Komissio ilmoitti mainitussa tiedonannossa tutkivansa liikennelupien myöntämisen yhteydessä vaadittavien vakuutusmäärien ja -ehtojen tarkistuksia yhdenmukaisen lähestymistavan varmistamiseksi. Lisäksi se katsoi, että yhteisön sääntöjen puuttuessa jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajat osoittavat niillä olevan Euroopan siviili-ilmailukonferenssin ECAC:n suositusten mukainen vähimmäissuoja riskien varalta. Komissio ryhtyi myös tutkimaan yhteisöön ja yhteisössä liikennöivien kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajien vakuutusturvaa koskevaa kysymystä. Sen tarkoituksena on varmistaa tasa-arvoisen kilpailun edellytykset kolmansien maiden lentoyhtiöiden kanssa ja välttää jäsenvaltioiden toisistaan poikkeava suhtautuminen tähän kysymykseen. Jos riittävää vakuutusturvaa ei ole, jäsenvaltio olisi velvollinen toteuttamaan asianmukaisia yhteensovitettuja toimia eli peruuttamaan liikennöintioikeudet ja kieltämään ylilennot yhteisön kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti.

3. Toisessa tiedonannossa, joka annettiin 2. heinäkuuta 2002 ilmailualan vakuutuksista Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen [2], komissio ilmoitti jatkavansa ilmailualan vakuutusmarkkinoiden kehittymisen seurantaa liikennelupien myöntämisen yhteydessä vaadittavien vakuutusmäärien ja -ehtojen tarkistusten osalta. Tässä yhteydessä todettiin: "Jos komissio katsoo, että [...] ratkaisuja on aiheellista käsitellä tarkemmin [...], se tutkii, ovatko uudet säädösehdotukset tarpeellisia."

[2] KOM(2002) 320 lopullinen, 2.7.2002.

4. Komission mielestä on tarpeen vahvistaa oikeudelliset puitteet vakuutusehdoille ja vähimmäismäärille, joita sekä yhteisön että kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajien ja ilma-alusten käyttäjien on aina noudatettava matkustajia, matkatavaroita, rahtia, postia ja kolmansia osapuolia koskevan korvausvastuun osalta. Näillä puitteilla olisi taattava oikeusvarmuus sekä yhteisön että muille kuin yhteisön lentoliikenteen harjoittajille ja ilma-alusten käyttäjille, jotka liikennöivät yhteisöön tai yhteisössä, sekä varmistettava vakuutuksia koskevien vähimmäisvaatimusten avoin, syrjimätön ja yhdenmukaistettu soveltaminen.

5. Lentoliikenteen harjoittajien toimilupia koskevissa yhteisön nykyisissä säännöissä [3] vaaditaan ainoastaan, että "lentoliikenteen harjoittajien on otettava onnettomuuksien varalta vastuuvakuutus, joka kattaa varsinkin matkustajat, matkatavarat, rahdin, postin ja kolmannet osapuolet". Näissä säännöissä ei kuitenkaan määritellä vaatimuksia, ehtoja tai määriä, joita jäsenvaltioiden lupaviranomaisten olisi noudatettava. Koska yhteisö on myös sitä mieltä, että on tärkeää varmistaa asianmukaiset korvaukset onnettomuuksiin joutuneille matkustajille, se päätti 5. huhtikuuta 2001 tiettyjen kansainvälistä ilmakuljetusta koskevien sääntöjen yhtenäistämistä koskevan Montrealin yleissopimuksen tekemisestä ja ratifioinnista [4] sekä lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuuta koskevien yhteisön sääntöjen [5] muuttamisesta. Edellä mainittu Montrealin yleissopimus korvaa samaa asiaa koskevan, vuonna 1929 tehdyn Varsovan yleissopimuksen.

[3] Neuvoston asetus (ETY) N:o 2407/92, annettu 23 päivänä heinäkuuta 1992, EYVL L 240, 24.8.1992, s. 1.

[4] Neuvoston päätös, tehty 5 päivänä huhtikuuta 2001, Montrealin yleissopimuksen tekemisestä, EYVL L 194, 18.7.2001.

[5] Neuvoston asetus (ETY) N:o 2027/97 lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuusta, EYVL L 285, 17.10.1997, s. 1.

6. Yhteisössä ei ole nykyisin lentovastuuvakuutusten korvausvastuun rajoittamista koskevia sääntöjä. Korvausvelvollisuus perustuu ainoastaan kansainväliseen oikeuteen eli ulkomaisen ilma-aluksen kolmansille osapuolille maassa aiheuttamia vahinkoja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamisesta vuonna 1933 tehtyyn Rooman yleissopimukseen, sellaisena kuin se on muutettuna ensin vuonna 1952 ja myöhemmin 23. syyskuuta 1978 Montrealissa allekirjoitetulla pöytäkirjalla. Euroopan siviili-ilmailukonferenssi ECAC on jatkanut tämän yleissopimuksen aiheen käsittelyä mukauttaakseen ECAC-maihin ja näissä maissa [6] liikennöiviltä lentoliikenteen harjoittajilta edellytettävien vakuutusten vähimmäisvaatimuksia. ECAC:n työskentely johti joulukuussa 2000 annettuun päätöslauselmaan (ECAC/25-1), jossa vahvistetaan lentovastuu- ja ilmakuljetusvastuuvakuutusten vähimmäistasot.

[6] Seuraavat 38 valtiota ovat ECAC:n jäseniä: Alankomaat, Albania, Armenia, Belgia, Bulgaria, Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Moldova, Monaco, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tsekki, Turkki, Ukraina, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta.

7. Edellä mainittujen oikeudellisten välineiden tarkastelu on osoittanut, että niiden muodostamaa järjestelmää on järkevää käyttää perustana ehdotetuille yhteisön säännöille. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä lentovastuuvakuutusten tasoon. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumia seurannut kriisi huomioon ottaen ehdotetuissa säännöissä olisi säädettävä myös vakuutusmarkkinoiden kehittymisen säännöllisestä seurannasta, jotta vähimmäisvaatimuksia voidaan tarvittaessa tarkistaa ja mukauttaa.

Ehdotuksen osat

a) Soveltamisala

8. Sääntöjä on tarkoitus soveltaa kaikkiin sekä yhteisön että kolmansien lentoliikenteen harjoittajiin ja myös sellaisiin ilma-alusten käyttäjiin, joilla ei ole liikennelupaa. Niitä olisi sovellettava myös valtion ilma-aluksiin. Komissio katsoo, että vakuutusvaatimusten olisi katettava kaikki vahingot, mukaan luettuina tahattomasti aiheutetut sekä sodasta tai terroriteosta aiheutuneet vahingot.

9. Lisäksi sääntöjä on tarpeen soveltaa kaikkiin lentoihin eli sekä säännölliseen että epäsäännölliseen samoin kuin kaupalliseen ja muuhun kuin kaupalliseen lentoliikenteeseen, jotta voidaan varmistaa yhdenmukaistettu lähestymistapa lentovastuuvakuutuskysymykseen.

10. Koska vahinkoja voi aiheutua paitsi yhteisön lentoasemalle laskeutumisen tai lentoasemalta nousun yhteydessä myös lennettäessä jäsenvaltion alueen yli, asetusta sovelletaan yhteisön lentoasemille saapuviin ja niiltä lähteviin lentoihin sekä lentoihin yhteisön alueen yli.

11. Jotta voidaan varmistaa paras mahdollinen yhteensopivuus nykyisten lentoliikennesääntöjen ja erityisesti markkinoille pääsyä ja lentoliikenteen harjoittajien toimilupia koskevan kolmannen lainsäädäntöpaketin, Montrealin yleissopimuksesta johtuvien yhteisön oikeuksien ja velvollisuuksien sekä lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuuta koskevien sääntöjen muuttamisesta annetun asetuksen ja myös ECAC:n työskentelyn kanssa, ehdotetussa asetuksessa noudatetaan näissä edellä mainituissa välineissä käytettyä terminologiaa.

b) Vakuutusperiaatteet

12. Ehdotetun asetuksen tavoitteena on esittää selvästi, mitä matkustajia, matkatavaroita, rahtia ja postia koskevat vastuuvakuutukset kattavat. Näihin vakuutuksiin olisi sisällyttävä seuraavissa teksteissä määritelty korvausvastuu:

(1) vuonna 1999 tehty Montrealin yleissopimus, jota sovelletaan yhteisön ja niiden kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajiin, jotka ovat ratifioineet kyseisen yleissopimuksen ja soveltavat sitä, sekä vuonna 1929 tehty Varsovan yleissopimus, joka on toistaiseksi voimassa Montrealin yleissopimuksen rinnalla ja jota sovelletaan niiden kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajiin, joita kyseinen yleissopimus sitoo; on syytä panna merkille, että kummassakaan yleissopimuksessa ei rajoiteta lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuuta;

(2) lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuusta annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2027/97, sellaisena kuin se on äskettäin muutettuna 13. toukokuuta 2002 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 889/2002 [7], jota sovelletaan yhteisön lentoliikenteen harjoittajiin;

[7] EYVL L 140, 30.5.2002, s. 2.

Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumat ja niitä seurannut vakuutusmarkkinoiden kehitys huomioon ottaen pidetään tarpeellisena ilmoittaa selvästi, että matkustajia, matkatavaroita, rahtia ja postia koskevien vastuuvakuutusten on katettava myös sota ja/tai terrorismi.

13. Yhteisön nykyisissä säännöissä ei määritellä, mihin lentovastuuvakuutuksen olisi perustuttava. Kansainvälisellä tasolla sovelletaan ulkomaisen ilma-aluksen kolmansille osapuolille maassa aiheuttamia vahinkoja koskevaa vuoden 1933 Rooman yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna vuosina 1952 ja 1978. Kyseisessä sopimuksessa määrätään lentovastuuvakuutusten vähimmäismääristä ankaran vastuun periaatteen mukaisesti maassa sattuneiden vahinkojen osalta. Yleissopimuksen mukaan sen soveltamisalaan eivät kuulu ydinvahingot eivätkä sodasta (aseellisesta konfliktista) ja terrorismista aiheutuvat vahingot.

14. Kyseistä yleissopimusta ei sovelleta kaikissa jäsenvaltioissa, koska ne eivät kaikki ole allekirjoittaneet tai ratifioineet sopimusta [8]. Tähän mennessä jäsenvaltioissa on yleensä katsottu lentoliikenteen harjoittajien kolmansien osapuolten korvausvastuun perustuvan ankaran vastuun sijasta osoitettuun tuottamukseen, joka johtuu huolimattomuudesta tai muusta oikeudettomasta teosta (tahallisesta vahingon aiheuttamisesta). Jotkin jäsenvaltiot kuitenkin noudattavat Rooman yleissopimuksessa käyttöönotettua ankaran vastuun periaatetta. Ranskassa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa on käytössä rajoittamaton lentovastuuvakuutus, mutta Saksa on asettanut korvausvastuulle rajat.

[8] Heinäkuuhun 2002 mennessä yleissopimuksen olivat allekirjoittaneet seuraavat jäsenvaltiot: Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Kreikka, Luxemburg, Ranska, Tanska, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta. Ainoastaan Belgia, Espanja, Italia ja Luxemburg ovat ratifioineet sen.

15. Komission mielestä ei ole riittävästi osoitettu, että olisi tarpeen soveltaa lentoyhtiöiden ankaraa korvausvastuuta sodan ja terroriteon aiheuttamista riskeistä kolmansille osapuolille. Komissio katsoo, että lentoliikenteen harjoittajien ja ilma-alusten käyttäjien lentovastuuvakuutukset vahinkotapauksissa on jo riittävästi määritelty jäsenvaltioissa.

Edellä esitetyn perusteella katsotaan, että tässä vaiheessa on tarpeen vahvistaa lentovastuuvakuutusten vähimmäisvaatimukset maassa ja ilmassa joko tahattomasti tai sodan ja/tai terrorismin vuoksi tapahtuneiden vahinkojen osalta asettamalla yksi yhteinen raja. Tämän tarkoituksena on varmistaa, että lentoliikenteen harjoittajat olisivat tästä lähtien vastuussa tällaisen vakuutusturvan hankkimisesta markkinoilta tai muualta toisin kuin usein oli tapana ennen syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumia.

16. Koska kaikkien yhteisöön ja yhteisössä liikennöivien lentoliikenteen harjoittajien ja ilma-alusten käyttäjien ei välttämättä ole mahdollista täyttää toimilupien myöntämistä koskevissa yhteisön säännöissä [9] vahvistettuja vakavaraisuusvaatimuksia, on tärkeää sallia tietty joustavuus, jotta vakuutusten sijasta voidaan hyväksyä myös esimerkiksi valtion tai pankin takaus.

[9] Ks. alaviite 2.

c) Valvonta ja seuraamukset

17. Tällainen jousto edellyttää kuitenkin jäsenvaltioiden valvontavelvollisuuksien lisäämistä, jotta voidaan varmistaa, että yhteisössä tai muualla liikenneluvan saaneet lentoliikenteen harjoittajat pystyvät tarjoamaan riittävän vakuutusturvan matkustajille, matkatavaroille, rahdille, postille ja kolmansille osapuolille aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseksi. Sen vuoksi esitetään, että jäsenvaltioilla on velvollisuus varmistaa vakuutusvaatimusten täyttyminen kaikkina aikoina säännöllisillä tarkastuksilla ja että jäsenvaltioiden on vaadittava lentoliikenteen harjoittajilta ja ilma-alusten käyttäjiltä lisätodisteita, jos niillä on perusteita epäillä vakuutuksen puuttuvan. Jos vakuutusturvaa ei ole, ilma-alusta ei saa päästää ilmatilaan tai maahan taikka jos ilma-alus on jo laskeutunut yhteisön lentoasemalle, sitä ei saa päästää nousemaan.

18. Tämä asettaa komissiolle erityisen velvollisuuden: sen on varmistettava, että vähimmäisvaatimukset vastaavat markkinatilannetta ja että niiden mukainen korvausvastuu on riittävä tilanteissa, joissa onnettomuuksien sekä sodasta ja terroriteoista johtuvien tapahtumien määrä on lisääntynyt. Sen vuoksi komissiolla olisi oltava velvollisuus raportoida vakuutusmarkkinoiden kehityksestä ottaen huomioon kaikki tapahtumat, jotka voivat merkittävästi vaikuttaa vakuutusehtoihin. Ehdotettuihin sääntöihin olisi sisällytettävä tarkistuslauseke, joka mahdollistaa vaadittujen tasojen tarvittavat mukautukset. Olisi myös otettava huomioon, että kansainväliseen lainsäädäntöön voi tulla huomattavia muutoksia (Rooman sopimuksen mahdollinen muuttaminen tulevaisuudessa), jotka vaikuttavat lentovastuuvakuutuksiin.

19. Jotta voidaan ottaa huomioon ehdotettujen sääntöjen mahdolliset muutokset ja kehityssuunnat, säädetään, että tällaiset päätökset olisi tehtävä noudattaen komiteoiden sääntelymenettelyä, josta säädetään menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28. kesäkuuta 1999 tehdyn päätöksen 1999/468/EY [10] 5 artiklassa. Lentoliikennemarkkinoiden vapauttamisen yhteydessä on jo annettu säännöksiä komiteasta [yhteisön lentoliikenteen harjoittajien pääsystä yhteisön sisäisen lentoliikenteen reiteille 23. heinäkuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2408/92 (EYVL L 240, 24.8.1992) 11 artikla]. Sen vuoksi ehdotetaan, että vähimmäisvakuutusvaatimusten tarkistukset käsitellään tässä komiteassa.

[10] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

d) Vakuutuksia koskevat vähimmäisvaatimukset

20. Jokaiseen tapaukseen (matkustajat, matkatavarat, rahti, posti ja kolmannet osapuolet) liittyvästä korvausvastuusta annetaan selvät säännökset.

(1) Lentovastuuvakuutus: vähimmäisvaatimus on 250 000 erityisnosto-oikeutta.

Vähimmäisvaatimukset vastaavat ECAC:n nykyisin soveltamia määriä.

Vuonna 1999 tehdyn Montrealin yleissopimuksen määräysten sekä lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuusta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2027/97, sellaisena kuin se on muutettuna 13. toukokuuta 2002 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 889/2002 [11], säännösten mukaisesti ilmakuljetusvastuuvakuutus perustuu enintään 100 000:n kansainvälisen valuuttarahaston määrittelemän erityisnosto-oikeuden suuruisten korvausvaatimusten osalta ankaran vastuun käsitteeseen riippumatta lentoliikenteen harjoittajan tuottamuksesta.

[11] Ks. alaviite 6.

Jos määrä on tätä suurempi (250 000 erityisnosto-oikeuden vähimmäisvaatimukseen asti ja sen yli), ilmakuljetusvastuuvakuutus kattaa tuottamukseen perustuvan oikeudellisen korvausvastuun.

Niiden lentoliikenteen harjoittajien osalta, joita vuoden 1929 Varsovan yleissopimus sitoo, ilmakuljetusvastuuvakuutus on rajoittamaton ja perustuu lentoliikenteen harjoittajan korvausvastuuseen loukkaantumis- tai kuolemantapauksissa tietyin poikkeuksin sekä samanaikaiseen korvausvastuun rajoittamiseen tietyin poikkeuksin (tahallinen vahingon aiheuttaminen).

(2) Matkatavaroihin sovelletaan ilmakuljetusvastuuvakuutuksen rajoja sillä edellytyksellä, että matkatavara on kirjattu ja lentoyhtiön vastuulla ja että siinä ei ole ollut omaa vikaa tai puutteellisuutta.

(3) Rahdin osalta vakuutuksen vähimmäismäärä on 17000 erityisnosto-oikeutta tonnia kohden (17 erityisnosto-oikeutta kilogrammaa kohden).

Tällainen korvausvastuu kuuluu Montrealin yleissopimuksen piiriin: kyseisessä sopimuksessa rajoitetaan lentoliikenteen harjoittajan korvausvastuuta muun muassa sodan ja aseellisen konfliktin tapauksissa. Vähimmäisvaatimukset vastaavat kyseiseen yleissopimukseen nykyisin sisältyviä määriä.

Niiden lentoliikenteen harjoittajien osalta, joita sitoo Varsovan yleissopimus, rahtiin sovelletaan rajoittamatonta korvausvastuuta tietyin edellytyksin (rahdista huolehtimisen vaatimus, huolimattomuus ja tahallinen vahingon aiheuttaminen).

Jotta voitaisiin ottaa huomioon ne kansainväliset olosuhteet, joissa yhteisön sekä muut kuin yhteisön lentoliikenteen harjoittajat nykyisin toimivat, liitteenä olevassa asetusehdotuksessa esitetään oikeudellisen korvausvastuun soveltamista rahtiin.

(4) Postin osalta vakuutuksen vähimmäismäärän asettavat kansalliset hallintoviranomaiset postin kuljetusta koskevien kansallisten lakien mukaisesti.

(5) Lentovastuuvakuutuksen vähimmäismäärä vahvistetaan ilma-alustyypin mukaan.

Kuten edellä on selitetty, jäsenvaltioiden kesken yhdenmukaistettuja vaatimuksia ei toistaiseksi ole olemassa. Vuokrattujen ilma-alusten vakuutusvaatimusten on havaittu nousseen selvästi Rooman yleissopimuksen [12] ja ECAC:n päätöslauselman [13] tasoista. Ehdotetuissa vähimmäisvaatimuksissa on otettu tämä huomioon.

[12] Rooman yleissopimuksen 11 artiklassa, sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 1978 tehdyllä Montrealin pöytäkirjalla, määrätään seuraavasti:

[13] Päätöslauselman ECAC 25/1 vähimmäisvakuutusvaatimukset ovat seuraavat:

Lentovastuuvakuutuksen erityispiirre on se, että vakuutusvaatimukset riippuvat lentokelpoisuustodistuksessa määritellystä suurimmasta sallitusta lentoonlähtömassasta (MTOW), joka vastaa kunkin ilma-alustyypin aiheuttamaa mahdollista vaaraa. Johdonmukaisuus nykyisen vakuutuskäytännön kanssa edellyttää sen vuoksi ilma-alusten selkeää luokittelua niiden suurimman sallitun lentoonlähtömassan mukaan. Tämän helpottamiseksi liitteenä on taulukko siviili-ilmailussa käytettävien ilma-alusten päätyypeistä.

LIITE

Siviili-ilmailussa käytettävien ilma-alusten päätyypit

>TAULUKON PAIKKA>

Lähde: AIRCLAIMS-tietokanta (toukokuu 2002)

2002/0234(COD)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS lentoliikenteen harjoittajia ja ilma-alusten käyttäjiä koskevista vakuutusvaatimuksista

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 80 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen [14],

[14] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [15],

[15] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon [16],

[16] EYVL C [...], [...], s. [...].

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä [17],

[17] EYVL C [...], [...], s. [...].

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Yhteisessä liikennepolitiikassa on tarpeen varmistaa riittävä vakuutusten vähimmäistaso, joka kattaa onnettomuuksiin joutuneiden lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuun matkustajien, matkatavaroiden, rahdin, postin ja kolmansien osapuolten suhteen.

(2) Yhteisön ilmailumarkkinoilla ei enää erotella kansallista ja kansainvälistä liikennettä, minkä vuoksi Euroopan yhteisön sisällä on aiheellista soveltaa yhteisön lentoliikenteen harjoittajiin vähimmäistasoltaan ja luonteeltaan samanlaisia vakuutusvaatimuksia.

(3) Tarvitaan yhteisiä toimia sen varmistamiseksi, että vakuutusten vähimmäistasoja sovelletaan myös kolmansien maiden lentoliikenteen harjoittajiin yhteisön lentoliikenteen harjoittajien tasapuolisten toimintaedellytysten takaamiseksi ja kuluttajansuojan parantamiseksi.

(4) Komissio antoi 10 päivänä lokakuuta 2001 tiedonannon Yhdysvalloissa suoritettujen terrori-iskujen seurauksista ilmailualalla. Tässä tiedonannossa se ilmoitti aikovansa tutkia liikennelupien myöntämisen yhteydessä vaadittavia vakuutusmääriä ja -ehtoja yhdenmukaisen lähestymistavan takaamiseksi. Lisäksi komissio ilmoitti 2 päivänä heinäkuuta 2002 antamassaan tiedonannossa, joka koski ilmailualan vakuutuksia Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen, että se aikoo jatkaa ilmailualan vakuutusmarkkinoiden kehittymisen seurantaa liikennelupien myöntämisen yhteydessä vaadittavien vakuutusmäärien ja -ehtojen tarkistusten osalta.

(5) Yhteisö on liittynyt 29 päivänä toukokuuta 1999 tehtyyn tiettyjen kansainvälistä ilmakuljetusta koskevien sääntöjen yhtenäistämistä koskevaan Montrealin yleissopimukseen [18], jossa vahvistetaan uudet maailmanlaajuiset säännöt korvausvastuusta henkilöiden, matkatavaroiden ja rahdin kansainvälisissä ilmakuljetuksissa tapahtuvien onnettomuuksien yhteydessä. Näillä säännöillä korvataan vuonna 1929 tehdyn Varsovan yleissopimuksen ja sen myöhempien muutosten säännöt.

[18] EYVL L 194, 18.7.2001, s. 38.

(6) Montrealin sopimuksen 50 artiklan mukaan sopimusvaltioiden on varmistettava, että niiden lentoliikenteen harjoittajilla on riittävä vakuutus, joka kattaa niille yleissopimuksen mukaisesti kuuluvan korvausvastuun. Varsovan yleissopimus on edelleen toistaiseksi voimassa Montrealin yleissopimuksen rinnalla. Kumpaankin yleissopimukseen sisältyy rajoittamattoman korvausvastuun mahdollisuus.

(7) Yhteisön lentoliikenteen harjoittajien toimiluvista 23 päivänä heinäkuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2407/92 7 artiklan mukaan lentoliikenteen harjoittajien on otettava onnettomuuksien varalta vastuuvakuutus, joka kattaa varsinkin matkustajat, matkatavarat, rahdin, postin ja kolmannet osapuolet. Siinä ei kuitenkaan täsmennetä vakuutuksen vähimmäismääriä ja ehtoja.

(8) On aiheellista ottaa huomioon, että Euroopan siviili-ilmailukonferenssi antoi 13 päivänä joulukuuta 2000 päätöslauselman (ECAC/25-1) ilmakuljetus- ja lentovastuuvakuutusten vähimmäistasoista.

(9) On tarpeen määritellä syrjimättömät vähimmäisvaatimukset matkustajia, matkatavaroita, rahtia, postia ja kolmansia osapuolia koskeville vakuutuksille sekä yhteisön lentoliikenteen harjoittajien että yhteisössä sijaitseville lentoasemille saapuville ja niiltä lähteville ja jäsenvaltion alueen yli lentäville muille kuin yhteisön lentoliikenteen harjoittajille.

(10) On syytä vaatia, että lentoliikenteen harjoittajien on pyynnöstä todistettava noudattaneensa aina korvausvastuuta koskevia vähimmäisvaatimuksia, joista säädetään tässä asetuksessa.

(11) Vakuutusten vähimmäisvaatimuksia olisi tarkasteltava uudelleen tietyn ajan kuluttua.

(12) Vakuutusten vähimmäisvaatimusten soveltamista olisi valvottava avoimilla ja syrjimättömillä menetelmillä, jotka eivät saa millään tavoin haitata tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääoman vapaata liikkumista.

(13) Koska tämän asetuksen täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet vähimmäisvakuutusvaatimusten tarkistamiseksi ovat menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY [19] 2 artiklassa tarkoitettuja laajakantoisia toimenpiteitä ja koskevat asetuksen tiettyjen vähemmän keskeisten säännösten mukauttamista, niistä olisi päätettävä kyseisen päätöksen 5 artiklassa säädettyä sääntelymenettelyä noudattaen.

[19] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(14) Tämä asetus noudattaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita, joista määrätään perustamissopimuksen 5 artiklassa. Vähimmäisvakuutusvaatimusten käyttöönotto voi edistää ilmailun sisämarkkinoiden tavoitteiden saavuttamista estämällä kilpailun vääristymistä. Sen vuoksi tavoitteet voidaan tehokkaimmin saavuttaa yhteisön toimin ja yhdenmukaistettujen sääntöjen avulla. Tässä asetuksessa säädetään ainoastaan vähimmäistoimista näiden tavoitteiden saavuttamiseksi eikä ylitetä sitä, mikä on tässä tarkoituksessa tarpeen,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Tavoite

Tämän asetuksen tavoitteena on määritellä matkustajia, matkatavaroita, postia, rahtia ja kolmansia osapuolia koskevat vähimmäisvakuutusvaatimukset, joita lentoliikenteen harjoittajien ja ilma-alusten käyttäjien on noudatettava, jotta ne voivat liikennöidä yhteisöön ja yhteisöstä tai lentää perustamissopimuksessa tarkoitettujen yhteisön jäsenvaltioiden alueen yli.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan

a) kaikkiin lentoliikenteen harjoittajiin, jotka harjoittavat säännöllistä tai epäsäännöllistä lentoliikennettä yhteisössä sijaitsevalle lentoasemalle tai yhteisössä sijaitsevalta lentoasemalta taikka lentävät jäsenvaltion alueen yli;

b) kaikkiin ilma-alusten käyttäjiin, jotka liikennöivät yhteisössä sijaitsevalle lentoasemalle tai yhteisössä sijaitsevalta lentoasemalta taikka lentävät jäsenvaltion alueen yli kuljettaen matkustajia ja näiden matkatavaroita, postia ja/tai rahtia ilman maksua tai vuokraa;

c) matkustajien ja näiden matkatavaroiden, postin tai rahdin ilmakuljetukseen jäsenvaltion tai jonkin muun valtion omistamalla valtion ilma-aluksella.

Tätä asetusta ei sovelleta matkustajien, postin ja/tai rahdin ilmakuljetukseen moottorittomalla ilma-aluksella ja/tai moottorillisella ultrakevyellä ilma-aluksella eikä paikallislentoihin, joihin ei liity kuljetusta eri lentoasemien välillä. Näihin toimiin sovelletaan kansallisen lainsäädännön onnettomuusvakuutusvaatimuksia.

3 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa:

a) 'lentoliikenteen harjoittajalla' tarkoitetaan lentoliikenneyritystä, jolla on voimassa oleva liikennelupa;

b) 'yhteisön lentoliikenteen harjoittajalla' tarkoitetaan lentoliikenteen harjoittajaa, jolla on yhteisön lentoliikenteen harjoittajien toimiluvista 23 päivänä heinäkuuta 1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2407/92 säännösten mukainen jäsenvaltion myöntämä voimassa oleva liikennelupa;

c) 'ilma-aluksen käyttäjällä' tarkoitetaan jäsenvaltioissa asuvaa luonnollista henkilöä tai jäsenvaltioon sijoittautunutta oikeushenkilöä, joka käyttää yhtä tai useampaa ilma-alusta kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavien säännösten mukaisesti siten kuin neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 3922/91 [20] säädetään, taikka yhteisön ulkopuolella asuvaa luonnollista henkilöä tai yhteisön ulkopuolelle sijoittautunutta oikeushenkilöä, joka käyttää yhtä tai useampaa ilma-alusta asuin- tai sijoittautumismaansa säännösten mukaisesti;

[20] Neuvoston asetus (ETY) N:o 3922/91, annettu 16 päivänä joulukuuta 1991, teknisten sääntöjen ja hallinnollisten menettelyjen yhdenmukaistamisesta siviili-ilmailun alalla, EYVL L 373, 31.12.1991, s. 4-8.

c) 'vakuuttajalla' tarkoitetaan yritystä, jolla on neuvoston direktiivin 73/239/ETY [21] 6 artiklan mukainen virallinen toimilupa tai muun kuin jäsenvaltion yritystä, jolta vaadittaisiin direktiivin 73/239/ETY 6 artiklan tai direktiivin 79/267/ETY 6 artiklan mukainen toimilupa, jos sen kotipaikka olisi yhteisössä;

[21] EYVL L 228, 16.8.1973, s. 3.

d) 'vakuutuksella' tarkoitetaan ne ehdot sisältävää sopimusta, joiden mukaan vakuuttaja suostuu korvaamaan vakuutetulle kaikki menetykset vakuutettujen vaarojen korvausvastuun rajaan asti vakuutusaikana ilmenevien tapahtumien osalta; vakuutuksella tarkoitetaan myös sopimusta, joka kattaa sodasta, terrorismista, kaappauksesta, sabotaasista, ilma-aluksen laittomasta haltuunotosta, levottomuuksista tai työmarkkinahäiriöistä aiheutuvat vahingot;

e) 'vakuuttajan pääasiallisella toimipaikalla' tarkoitetaan joko vakuuttajan pääkonttorin sijaintipaikkaa tai paikkaa, josta suurin osa yrityksen päivittäisestä toiminnasta hoidetaan;

f) 'tapahtumalla' tarkoitetaan tapausta tai samaa alkuperää olevien tapausten sarjaa, jossa ilma-alus aiheuttaa vahinkoa matkustajille, matkatavaroille, rahdille, postille ja/tai kolmansille osapuolille maassa ja/tai ilmassa; jos tapahtuma muodostuu tapausten sarjasta, sen tapahtumispäiväksi katsotaan ensimmäisen tapauksen tapahtumispäivä; tapahtumista katsotaan aiheutuvan vahinkoa matkustajille, matkatavaroille, rahdille, postille ja/tai kolmansille osapuolille maassa ja/tai ilmassa joko tahattomasti tai sodan, terrorismin, kaappauksen, sabotaasin, ilma-aluksen laittoman haltuunoton, levottomuuden tai työmarkkinahäiriöiden seurauksena;

g) 'lennolla' tarkoitetaan kaikkea toimintaa lähtötoimintojen aloittamisesta saapumistoimintojen päättymiseen ja ilma-aluksen täydelliseen pysähtymiseen asti;

h) 'lentoliikennepalvelulla' tarkoitetaan lentoa tai lentojen sarjaa, jolla kuljetetaan matkustajia, rahtia ja/tai postia riippumatta siitä, peritäänkö kuljetuksesta maksua tai vuokraa;

i) 'aikataulukaudella' tarkoitetaan joko kesä- tai talvikautta, siten kuin se on vahvistettu lentoliikenteen harjoittajien aikatauluissa;

j) 'erityisnosto-oikeudella' tarkoitetaan erityisnosto-oikeuksia, jotka kansainvälinen valuuttarahasto määritteli vuonna 1969 kansainvälisiksi varantovälineiksi, joilla täydennetään jäsenten varantoja (kultavaranto, ulkomaanvaluutta ja IMF:ssä olevat varanto-osuudet) [22];

[22] Kansainvälinen valuuttarahasto määrittää erityisnosto-oikeudet päivittäin. Erityisnosto-oikeuden kurssi vahvistettiin 5 päivänä syyskuuta 2002 seuraavasti: SDR/Euro 0,747385 -- Euro/SDR 1,338000.

k) 'suurimmalla sallitulla lentoonlähtömassalla (MTOW)' tarkoitetaan lentoonlähtömassaa, joka vastaa kullekin ilma-alustyypille sen lentokelpoisuustodistuksessa ilmoitettua määrää.

4 artikla

Vakuutusperiaatteet

1. Yhteisössä rekisteröidyillä yhteisön lentoliikenteen harjoittajilla ja yhteisössä rekisteröityjen ilma-alusten käyttäjillä sekä muilla lentoliikenteen harjoittajilla ja ilma-alusten käyttäjillä, jotka harjoittavat lentoliikennepalveluja yhteisöön ja/tai lentävät yhteisön alueen yli, on oltava vakuutus, joka kattaa niiden korvausvastuun jäsenvaltion alueella tapahtuneista sellaisista vahingoista, joista on oikeus saada korvausta.

5 artikla

Säännöstenmukaisuus

1. Vakuutuksen voi antaa ainoastaan vakuuttaja, jolla on toimilupa tällaisten vakuutusten myöntämiseen yhteisön lainsäädännön tai sen maan lainsäädännön mukaisesti, jossa:

- kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle on annettu liikennelupa tai

- ilma-alus on rekisteröity tai

- vakuuttajalla on asuinpaikka tai pääasiallinen toimipaikka.

Tämä kohta ei rajoita jäsenvaltioiden oikeuksia määritellä harkitut edellytykset, joilla vakuuttaja, jolla ei ole neuvoston direktiivin 73/239/ETY 6 artiklan mukaista toimilupaa, saa harjoittaa liiketoimintaa niiden alueella.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen vakuutusvaatimusten täyttämisen sijasta kolmannessa maassa rekisteröidyt lentoliikenteen harjoittajat ja ilma-alusten käyttäjät voivat toimittaa jonkin seuraavista takuista:

- käteistalletus siinä maassa olevaan talletuspaikkaan, joka on antanut kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle voimassa olevan liikenneluvan tai ilma-aluksen käyttäjälle ansiolentoluvan;

- sellaisen pankin takaus, jonka ilma-aluksen rekisteröintimaa on hyväksynyt tällaisten takausten antajaksi ja jonka toiminnan taloudellisen vakauden kyseinen maa on varmistanut;

- sellaisen pankin takaus, jonka ilma-aluksen rekisteröintimaa on hyväksynyt tällaisten takausten antajaksi, jos kyseinen maa sitoutuu olemaan vetoamatta kannesuojaan kyseisen takauksen osalta.

3. Lentoliikenteen harjoittajien ja ilma-alusten käyttäjien on toimitettava jokaisen aikataulukauden alussa asianomais(t)en jäsenvaltio(ide)n toimivaltaisille viranomaisille 1 kohdan mukainen vakuutustodistus tai jokin 2 kohdassa säädetyistä vakuuksista.

Tämän kohdan soveltamiseksi asianomaisella jäsenvaltiolla tarkoitetaan jäsenvaltiota, joka on antanut lentoliikenteen harjoittajalle liikenneluvan, tai jäsenvaltiota, jossa ilma-alus on rekisteröity, sekä siitä lentoasemasta vastaavaa jäsenvaltiota, jonne ja josta lentoliikennepalvelua harjoitetaan.

Lisäksi jäsenvaltiot, joiden alueen yli lennetään, voivat vaatia, että lentoliikenteen harjoittajat ja ilma-alusten käyttäjät todistavat ottaneensa tämän asetuksen mukaisen vakuutuksen.

4. Jos lentoliikennepalvelu koostuu lentojen sarjasta, kaikkien siihen osallistuvien lentoliikenteen harjoittajien ja ilma-alusten käyttäjien on täytettävä tässä asetuksessa säädetyt vaatimukset.

5. Jos vakuutuksen, takuun tai vakuuden on määrä päättyä lennon aikana, lentoliikenteen harjoittajien on varmistettava sen olevan voimassa ilma-aluksen lentosuunnitelman mukaiseen seuraavaan turvallisesti päättyneeseen laskuun asti.

6 artikla

Matkustajia, matkatavaroita, postia ja rahtia koskeva korvausvastuu

1. Matkustajien ilmakuljetuksissa kaikilla lentoliikenteen harjoittajilla on oltava vakuutus, joka kattaa niiden korvausvastuun matkustajan kuoleman, loukkaantumisen tai muun ruumiinvamman tapauksessa ja jonka määrä on vähintään 250 000 erityisnosto-oikeutta matkustajaa kohden. Tällaisen vakuutuksen on katsottava kattavan myös matkustajan kirjatun matkatavaran tuhoutumisesta, katoamisesta tai vahingoittumisesta aiheutuvat vahingot ainoastaan sillä edellytyksellä, että vahingon aiheuttanut tapahtuma tapahtui aikana, jona kirjattu matkatavara oli lentoliikenteen harjoittajan taikka sen palveluksessa olevien henkilöiden tai asiamiesten vastuulla.

Tätä säännöstä sovelletaan soveltuvin osin ilma-alusten käyttäjiin.

2. Lyhytaikaisella sopimuksella joko miehistöineen tai ilman miehistöä vuokrattujen ilma-alusten osalta vähimmäisvakuutusvaatimusten noudattamisesta vastaa lennon tosiasiallisesti suorittava lentoliikenteen harjoittaja.

3. Rahdin ilmakuljetuksissa lentoliikenteen harjoittajilla ja ilma-alusten käyttäjillä on oltava vakuutus, joka kattaa niiden korvausvastuun kuljetettavan rahdin tuhoutumisesta, katoamisesta tai vahingoittumisesta aiheutuvista vahingoista ja jonka määrä on vähintään 17 erityisnosto-oikeutta kilogrammaa kohden edellyttäen, että vahingon aiheuttava tapahtuma tapahtui lennon aikana.

4. Postin ilmakuljetusten osalta jäsenvaltioiden on vahvistettava arvoon perustuvat vähimmäisvakuutusvaatimukset lentoliikenteen harjoittajien ja/tai ilma-alusten käyttäjien suorittamalle postin kuljetukselle ilman lentoliikenteen harjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän kansallisuuteen tai henkilöllisyyteen perustuvaa syrjintää.

5. Tässä artiklassa tarkoitettuja arvoja voidaan muuttaa tarvittaessa 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen, myös silloin, jos kansainvälisen lainsäädännön muutokset edellyttävät tällaista päätöstä.

7 artikla

Lentovastuuvakuutus

1. Lentovastuuvakuutuksen on katsottava kattavan kunkin ilma-aluksen ja tapahtuman osalta kaikki vahingot, joita voi aiheutua kolmannelle osapuolelle ilma-aluksesta joko lennon aikana tai maassa taikka ilma-aluksesta putoavista ihmisistä tai esineistä ainoastaan, jos vahinko on välitöntä seurausta sen aiheuttaneesta tapahtumasta ja

a) asianomainen lentoliikenteen harjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on kyseisen tapahtuman osalta korvausvelvollinen sen jäsenvaltion kansallisten lakien mukaan, jossa tapahtuma tapahtui, tai

b) tapahtuma on seurausta sodasta, kaappauksesta, sabotaasista, terrorismista, levottomuudesta tai työmarkkinahäiriöstä, jonka tarkoituksena on vaikuttaa ilma-aluksen toimintaan, ja johtuu lentoliikenteen harjoittajan tai sen palveluksessa olevien henkilöiden tai asiamiesten taikka ilma-aluksen käyttäjän huolimattomuudesta tai muusta oikeudettomasta teosta tai laiminlyönnistä.

Tätä säännöstä sovelletaan soveltuvin osin kolmannessa maassa rekisteröityjen ilma-alusten käyttäjiin.

2. Kaikilla lentoliikenteen harjoittajilla on oltava onnettomuuksista sekä sodasta ja terroriteoista kolmansille osapuolille aiheutuneet vahingot kattava vakuutus. Vakuutuksilla on ilma-aluksen luokan mukaan seuraavat vähimmäisvaatimukset:

Luokka 1: suurin sallittu lentoonlähtömassa < 25 000 kilogrammaa 80 miljoonaa erityisnosto-oikeutta

Luokka 2: suurin sallittu lentoonlähtömassa < 50 000 kilogrammaa 270 miljoonaa erityisnosto-oikeutta

Luokka 3: suurin sallittu lentoonlähtömassa < 200 000 kilogrammaa 400 miljoonaa erityisnosto-oikeutta

Luokka 4: suurin sallittu lentoonlähtömassa > 200 000 kilogrammaa 600 miljoonaa erityisnosto-oikeutta

Tätä säännöstä sovelletaan soveltuvin osin yhteisössä rekisteröityjen ilma-alusten käyttäjiin.

3. Lentoliikenteen harjoittajien, jotka harjoittavat liikennettä jäsenvaltion alueella sijaitsevalle lentoasemalle tai tällaiselta lentoasemalta taikka lentävät jäsenvaltion alueen yli, on todistettava noudattavansa kaikkina aikoina 2 kohdassa tarkoitettuja vähimmäisvakuutusvaatimuksia.

Tätä säännöstä sovelletaan soveltuvin osin kaikkiin ilma-alusten käyttäjiin.

4. Lyhytaikaisella sopimuksella joko miehistöineen tai ilman miehistöä vuokrattujen ilma-alusten osalta vähimmäisvakuutusvaatimusten noudattamisesta vastaa lentoliikenteen harjoittaja, jolle kuuluu vastuu lennon riskeistä.

5. Tässä artiklassa tarkoitettuja arvoja voidaan muuttaa tarvittaessa 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen, myös silloin, jos kansainvälisen lainsäädännön muutokset edellyttävät tällaista päätöstä.

8 artikla

Säännösten noudattamisen valvonta

1. Jäsenvaltioiden on tehtävä säännöllisesti tarkastuksia varmistaakseen, että niiden alueella sijaitsevia lentoasemia käyttävät lentoliikenteen harjoittajat tai yhteisön lentoliikenteen harjoittajat, joille ne ovat antaneet liikenneluvan, taikka ilma-alusten käyttäjät, joille ne ovat antaneet ansiolentoluvan neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2407/92 mukaisesti, noudattavat tämän asetuksen säännöksiä.

Tätä säännöstä sovelletaan soveltuvin osin ilma-alusten käyttäjiin ilma-aluksen rekisteröintipaikasta riippumatta.

2. Jäsenvaltiot, joita asia koskee, voivat tarvittaessa pyytää lentoliikenteen harjoittajalta, ilma-aluksen käyttäjältä tai asianomaiselta vakuuttajalta lisätodisteita.

3. Jos jäsenvaltiot katsovat, että tämän asetuksen edellytyksiä ei ole täytetty, niiden on evättävä lentoliikenteen harjoittajalta tai ilma-aluksen käyttäjältä pääsy yhteisöön johtaville tai yhteisössä oleville reiteille taikka oikeus lentää niiden alueen yli.

4. Jos asianomaiset jäsenvaltiot katsovat, että tämän asetuksen edellytykset eivät täyty, ja ilma-alus on jo laskeutunut niiden alueella sijaitsevalle lentoasemalle, ne eivät saa päästää ilma-alusta lähtemään ennen kuin asianomainen lentoliikenteen harjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on esittänyt tämän asetuksen mukaisen voimassa olevan vakuutustodistuksen.

9 artikla

Komitea

1. Komissiota avustaa asetuksen (ETY) N:o 2408/92 11 artiklalla perustettu komitea.

2. Viitattaessa 1 kohdan mukaisesti tehtyihin päätöksiin sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 artiklassa vahvistettua sääntelymenettelyä kyseisen päätöksen 7 artiklan ja 8 artiklan mukaisesti.

3. Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.

4. Komissio voi lisäksi kuulla tässä artiklassa tarkoitettua komiteaa mistä tahansa tämän asetuksen soveltamiseen liittyvästä asiasta.

10 artikla

Kertomus ja yhteistyö

1. Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle tämän asetuksen soveltamista koskevan kertomuksen viimeistään kolmen vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta. Kertomuksessa tarkastellaan erityisesti 5, 6, 7 ja 8 artiklan toimivuutta.

2. Jäsenvaltioiden on pyynnöstä annettava komissiolle tietoja tämän asetuksen soveltamisesta.

11 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja