1

Nexans France SAS ja Nexans SA vaativat valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 12.7.2018 antaman tuomion Nexans France ja Nexans v. komissio (T‑449/14, EU:T:2018:456; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteen, jossa vaadittiin yhtäältä [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia AT.39610 – Voimakaapelit) 2.4.2014 tehdyn komission päätöksen C(2014) 2139 final (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista niitä koskevilta osin ja toisaalta niille riidanalaisessa päätöksessä määrättyjen sakkojen määrän alentamista.

2

[SEUT 101 ja SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 20 artiklassa, jonka otsikko on ”Komission tarkastusvaltuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Hoitaakseen tällä asetuksella sille annetut tehtävät komissio voi toteuttaa kaikki tarvittavat tarkastukset yrityksissä ja yritysten yhteenliittymissä.

2.   Virkamiehillä ja muilla mukana olevilla henkilöillä, jotka komissio on valtuuttanut tekemään tarkastuksen, on oikeus

– –

4.   Yritysten ja yritysten yhteenliittymien on suostuttava komission päätöksellään määräämiin tarkastuksiin. Päätöksessä on mainittava tarkastuksen kohde ja tarkoitus, määrättävä tarkastuksen aloituspäivä, ilmoitettava 23 artiklassa ja 24 artiklassa säädetyt seuraamukset sekä mainittava oikeus hakea muutosta päätökseen [unionin] tuomioistuimelta. Komissio tekee kyseiset päätökset kuultuaan sen jäsenvaltion kilpailuviranomaista, jonka alueella tarkastus on määrä suorittaa.

– –”

3

Kyseisen asetuksen 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Muiden tilojen tarkastaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos voidaan perustellusti epäillä, että kirjanpitoa ja muita liiketoimintaan ja tarkastuksen kohteeseen liittyviä asiakirjoja, joilla voi olla merkitystä todistettaessa [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklan vakavaa rikkomista, säilytetään muissa tiloissa, alueilla ja kulkuneuvoissa, asianomaisten yritysten tai yritysten yhteenliittymien johtajien, hallituksen jäsenten ja muiden henkilöstön edustajien yksityisasunnot mukaan lukien, komissio voi päätöksen nojalla määrätä tarkastuksen tekemisestä kyseisissä tiloissa, alueilla ja kulkuneuvoissa.

– –

4.   Virkamiehillä ja muilla mukana olevilla henkilöillä, jotka komissio on valtuuttanut tekemään tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti määrätyn tarkastuksen, on 20 artiklan 2 kohdan a, b ja c alakohdassa esitetyt valtuudet. – –”

4

Kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

3.   Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.”

5

Kyseisen asetuksen 31 artiklassa säädetään seuraavaa:

”[Unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

6

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) 2 ja 4 kohdassa todetaan, että sakkoja määrittäessään ”komissio ottaa – – huomioon rikkomisen vakavuuden ja keston” ja että ”sakkojen on saatava aikaan riittävä pelote”.

7

Kyseisten suuntaviivojen 9–11 kohdasta ilmenee, että komission sakkoja vahvistaessaan käyttämä menetelmä käsittää kaksi vaihetta eli ensinnäkin perusmäärän määrittämisen ja toiseksi tämän määrän mahdollisen mukauttamisen korottamalla tai alentamalla sitä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta suuntaviivojen 37 kohdan soveltamista. Sakon perusmäärän määrittämisen yhteydessä komissio määrittää aluksi kyseisten suuntaviivojen 13–18 kohdan mukaisesti huomioon otettavan myynnin arvon. Kyseisten suuntaviivojen 19 kohdan mukaan sakon perusmäärä lasketaan osuutena myyntiarvosta, joka määritetään rikkomisen vakavuuden perusteella ja kerrotaan niiden vuosien lukumäärällä, joina rikkominen tapahtui.

8

Vuoden 2006 suuntaviivojen 21 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Sakon perusmäärässä huomioon otettava osuus myyntiarvosta on yleensä enintään 30 prosenttia.”

9

Kyseisten suuntaviivojen 22 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Päättäessään, olisiko tietyssä tapauksessa otettava huomioon asteikon ala- vai yläpäähän sijoittuva osuus myyntiarvosta, komissio ottaa huomioon tiettyjä tekijöitä, kuten rikkomisen luonne, kaikkien osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus, rikkomisen maantieteellinen ulottuvuus ja se, onko rikkominen toteutunut käytännössä.”

10

Valituksenalaisen tuomion 1–20 ja 42–47 kohdasta ilmenevä asian tausta voidaan tämän oikeudenkäynnin tarpeita varten tiivistää seuraavasti.

11

Valittajat, Nexans France SAS ja sen emoyhtiö, Nexans SA, ovat Ranskan oikeuden mukaan perustettuja yhtiöitä, jotka valmistavat ja toimittavat maanalaisia ja merenalaisia voimakaapeleita.

12

Ruotsin oikeuden mukaan perustettu yhtiö ABB AB toimitti 17.10.2008 päivätyllä kirjeellä komissiolle sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetussa komission tiedonannossa (EUVL 2006, C 298, s. 17) tarkoitetun sakoista vapauttamista koskevan hakemuksen yhteydessä useita ilmoituksia ja asiakirjoja, jotka liittyvät kilpailua rajoittaviin kaupallisiin käytäntöihin kyseisellä alalla.

13

Komissio aloitti tämän jälkeen tutkinnan.

14

Komission tarkastajat menivät keskiviikkona 28.1.2009 yhdessä Ranskan kilpailuviranomaisen edustajien kanssa Nexans Francen toimitiloihin Clichyssä (Ranska) suorittaakseen asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 4 kohdan mukaisen tarkastuksen (jäljempänä kyseinen tarkastus) 9.1.2009 tehdyn sellaisen päätöksen perusteella, jolla Nexans ja kaikki sen määräysvallassa olevat yritykset määrättiin suostumaan tällaiseen tarkastukseen (jäljempänä tarkastuspäätös). Kyseisen päätöksen 1 artiklan toisen kohdan mukaan ”[kyseinen] tarkastus voi[tiin] suorittaa kaikissa yrityksen hallussa olevissa tiloissa ja erityisesti seuraavassa osoitteessa sijaitsevissa toimistoissa: 4–10 Rue Mozart, 92110 Clichy, Ranska”.

15

Annettuaan tarkastuspäätöksen tiedoksi valittajille komission tarkastajat (jäljempänä tarkastajat) ilmaisivat halunsa tutkia tiettyjen Nexans Francen työntekijöiden eli B:n, J:n ja R:n asiakirjat ja tietokoneet. Saatuaan tiedon siitä, että J. oli vienyt tietokoneensa mukaan matkalle ja että hän palaisi vasta perjantaina 30.1.2009, tarkastajat tekivät alkuperäistä vastaavat jäljennökset B:n ja R:n ja toisen Nexans Francen työntekijän, D:n, tietokoneiden kiintolevyistä. Voidakseen tehdä hakusanoihin perustuvan haun näihin tietokoneisiin sisältyvistä tiedoista he käyttivät tietoteknistä tutkintaohjelmistoa, joka käsitteli näitä tietoja 28. ja 29.1.2009 välisenä yönä.

16

Kyseisen tarkastuksen toisena päivänä eli torstaina 29.1.2009 tarkastajat tutkivat B:n, D:n ja R:n tietokoneiden kiintolevyjen alkuperäistä vastaavia jäljennöksiä.

17

Tarkastuksen kolmantena päivänä eli perjantaina 30.1.2009 tarkastajat pystyivät tutkimaan toimistolle palanneen J:n kannettavan tietokoneen. Tutkintaohjelmistoa käyttämällä he saivat haltuunsa useita tiedostoja, asiakirjoja ja sähköpostiviestejä, jotka oli poistettu kyseisen tietokoneen kiintolevyltä, ja saattoivat todeta, että nämä asiakirjat olivat tutkinnan kannalta merkityksellisiä. Tarkastajat päättivät tehdä tästä kiintolevystä alkuperäistä vastaavan jäljennöksen. Todettuaan, ettei heillä ollut enää riittävästi aikaa tehdä tällaista jäljennöstä, tarkastajat päättivät kuitenkin kopioida valikoidut tiedot ja siirtää ne tietoteknisille tietojen tallennusalustoille (jäljempänä tallennusalustat), jotka laitettiin kirjekuoriin, jotka sinetöitiin, ja vietiin komission toimitiloihin Brysseliin (Belgia). Kyse oli kahdesta J:n kannettavalta tietokoneelta löydettyjen sähköpostiviestien muodostamasta kokonaisuudesta ja yhdestä R:n tietokoneelta löydettyjen sähköpostiviestien muodostamasta kokonaisuudesta. J:n tietokone sekä yksi hänen työhuoneestaan löytynyt tallennusalusta, joka sisälsi salasanalla suojattuja asiakirjoja, laitettiin kaappiin, jonka tarkastajat sinetöivät.

18

Tarkastajat palasivat Nexans Francen toimitiloihin tiistaina 3.2.2009. He avasivat sinetöidyn kaapin, joka sisälsi J:n työhuoneesta löytyneen tallennusalustan sekä tämän tietokoneen. He tutkivat paikan päällä tallennusalustan, tulostivat ja tallensivat kaksi asiakirjaa tältä tallennusalustalta ja palauttivat sen valittajien edustajille. Tämän jälkeen he tekivät J:n tietokoneen kiintolevyn sisällöstä kolme alkuperäistä vastaavaa jäljennöstä ja tallensivat ne kolmelle eri tallennusalustalle. Tarkastajat palauttivat yhden kolmesta tallennusalustasta valittajien edustajille ja panivat kaksi muuta sinetöityihin kirjekuoriin, jotka he toimittivat Brysseliin saatuaan tietää, että valittajat riitauttivat tämän menettelyn laillisuuden. Tarkastajat ilmoittivat, että sinetöidyt kirjekuoret voitaisiin avata vain komission tiloissa valittajien edustajien läsnä ollessa.

19

Tarkastajien viemät sinetöidyt kirjekuoret, jotka sisälsivät tallennusalustoja, avattiin komission tiloissa Brysselissä 2.3.2009 valittajien asianajajien läsnä ollessa. Näille tallennusalustoille tallennetut asiakirjat tutkittiin, ja tarkastajat tulostivat paperille ne asiakirjat, joita he pitivät tutkinnan kannalta merkityksellisinä. Toinen paperikopio näistä asiakirjoista sekä luettelo niistä toimitettiin valittajien asianajajille. Kaikkien kyseisille tallennusalustoille tallennettujen tietojen tutkinta kesti kahdeksan työpäivää ja saatiin päätökseen 11.3.2009. Työhuone, jossa asiakirjoja ja tallennusalustoja tutkittiin, sinetöitiin kunkin työpäivän päätteeksi valittajien asianajajien läsnä ollessa ja avattiin taas seuraavana päivänä edelleen heidän läsnä ollessaan. Näiden toimenpiteiden päätteeksi niiden tietokoneiden, joilla komission tarkastajat olivat työskennelleet, kiintolevyiltä poistettiin kaikki tiedot.

20

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.4.2009 toimittamallaan kannekirjelmällä, joka kirjattiin numerolla T‑135/09, kanteen, jossa ne vaativat unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan tarkastuspäätöksen ja toteamaan lainvastaiseksi komission päätöksen tallentaa kopioita tietyistä J:n tietokoneen tiedostoista ja kovalevystä tutkiakseen niitä myöhemmin toimitiloissaan Brysselissä.

21

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi tarkastuspäätöksen osittain 14.11.2012 antamallaan tuomiolla Nexans France ja Nexans v. komissio (T‑135/09, EU:T:2012:596) siltä osin kuin se koski muita voimakaapeleita kuin maanalaisia ja merenalaisia suurjännitekaapeleita ja näihin muihin kaapeleihin liittyviä tarvikkeita, ja hylkäsi kanteen muilta osin. Unionin tuomioistuin hylkäsi 25.6.2014 antamallaan tuomiolla Nexans ja Nexans France v. komissio (C‑37/13 P, EU:C:2014:2030) valittajien kyseisestä unionin yleisen tuomioistuimen tuomiosta tekemän valituksen.

22

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa, että valittajat ja 24 muuta yhtiötä olivat osallistuneet kartelliin (jäljempänä kartelli), joka merkitsi SEUT 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklan yhtenä kokonaisuutena pidettävää jatkettua rikkomista maanalaisten ja/tai merenalaisten suurjännitekaapeleiden (erittäin suurelle jännitteelle tarkoitetut kaapelit) alalla (jäljempänä kyseessä oleva rikkominen) alalla.

23

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että kartellilla oli kaksi pääasiallista kokoonpanoa, jotka muodostivat yhden kokonaisuuden, eli

24

Riidanalaisen päätöksen mukaan Nexans France osallistui kartelliin 13.11.2000–28.1.2009. Nexansin katsottiin olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta Nexans Francen emoyhtiönä 12.6.2001–28.1.2009.

25

Sakkojen määrän laskemiseksi komissio sovelsi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohtaa ja vuoden 2006 suuntaviivoissa esitettyä laskentamenetelmää.

26

Ensinnäkin kyseisten sakkojen perusmäärän osalta komissio määritti huomioon otettavan myynnin arvon. Tämän jälkeen komissio vahvisti kyseessä olevan rikkomisen vakavuutta heijastavan osuuden tästä myynnin arvosta. Komissio katsoi tältä osin, että rikkominen kuului luonteeltaan vakavimpiin kilpailunrajoituksiin, mikä oikeutti 15 prosentin suuruisen ”vakavuuskertoimen”. Lisäksi komissio korotti vakavuuskerrointa 2 prosenttiyksiköllä kaikkien riidanalaisen päätöksen adressaattien osalta yhteenlasketun markkinaosuuden ja kartellin lähes maailmanlaajuisen, muun muassa koko Euroopan talousalueen (ETA) kattavan ulottuvuuden vuoksi.

27

Komissio katsoi lisäksi, että eurooppalaisten yritysten käyttäytyminen vahingoitti kilpailua enemmän kuin muiden yritysten käyttäytyminen, koska sen lisäksi, että eurooppalaiset yritykset olivat mukana A/R-kokoonpanossa, ne olivat jakaneet keskenään kaapelihankkeet myös eurooppalaisen kokoonpanon yhteydessä. Tämän vuoksi komissio vahvisti rikkomisen vakavuuden perusteella huomioon otettavaksi osuudeksi myyntiarvosta 19 prosenttia eurooppalaisten yritysten osalta ja 17 prosenttia muiden yritysten osalta. Näin määritetty sakon perusmäärä oli Nexans Francen osalta 70670000 euroa.

28

Toiseksi siltä osin kuin kyse on sakkojen perusmäärän mukautuksista, komissio ei todennut valittajien osalta raskauttavia tai lieventäviä olosuhteita.

29

Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan c ja d alakohdassa komissio määräsi yhtäältä Nexans Francelle 4903000 euron suuruisen sakon ajanjaksolta 13.11.2000–11.6.2001 ja toisaalta Nexans Francelle 65767000 euron suuruisen sakon ”yhteisesti ja yhteisvastuullisesti” Nexansin kanssa ajanjaksolta 12.6.2001–28.1.2009.

30

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.6.2014 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat riidanalaisen päätöksen kumoamista niitä koskevilta osin tai toissijaisesti niille määrätyn sakon määrän alentamista.

31

Valittajat vetosivat riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevien vaatimustensa tueksi unionin yleisessä tuomioistuimessa kahteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koski asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2–4 kohdan ja tarkastuspäätöksen rikkomista, puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklan rikkomista ja toinen arviointivirhettä Nexans Francen kartelliin osallistumisen alkamisajankohdan määrittämisessä. Niille määrättyjen sakkojen määrän alentamista koskevien vaatimustensa tueksi valittajat vetosivat paitsi komission virheeseen, joka koskee toisen kanneperusteen yhteydessä riitautettua rikkomisen kestoa, myös erityiseen kanneperusteeseen, jonka mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen ja laiminlöi perusteluvelvollisuutta sekä loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta vahvistaessaan vakavuuskertoimen sakkojen laskentaa varten.

32

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan valituksenalaisella tuomiolla.

33

Ensinnäkin komission suorittamien tarkastustoimien oikeudellisen perustan väitetystä puuttumisesta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että toisin kuin valittajat olivat väittäneet, asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdasta ei ilmene, että komission toimivalta ottaa tai saada jäljennös tai otteita tarkastuksen kohteena olevan yrityksen kirjanpidosta ja asiakirjoista rajoittuisi kirjanpitoon ja asiakirjoihin, jotka se on jo tarkastanut. Tällainen tulkinta voisi lisäksi vahingoittaa kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan tehokasta vaikutusta, koska tietyissä tilanteissa tarkastettavan yrityksen kirjanpidon tai asiakirjojen tarkastaminen voi edellyttää sitä, että ensin tästä kirjanpidosta tai näistä asiakirjoista otetaan kopioita, tai se voi olla sen avulla yksinkertaisempaa, kuten nyt käsiteltävässä asiassa. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan on niin, että koska J:n tietokoneen kiintolevyn alkuperäistä vastaavan jäljennöksen sekä tältä tietokoneelta ja R:n tietokoneelta löytyneiden sähköpostikokonaisuuksien kopioiden tekeminen tapahtui sen yhteydessä, että tarkastajat käyttivät tietoteknistä tutkintaohjelmistoa, jonka tavoitteena oli tutkinnan kannalta merkityksellisten asiakirjojen etsiminen, tällaisten kopioiden tekeminen kuului komissiolle asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa myönnetyn toimivallan piiriin.

34

Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että toisin kuin valittajat väittivät, tarkastajat eivät sisällyttäneet tutkinnan asiakirja-aineistoon suoraan R:n tietokoneelta ja J:n tietokoneelta löytyneiden sähköpostikokonaisuuksien kopioiden sekä viimeksi mainitun tietokoneen kiintolevyn alkuperäistä vastaavan jäljennöksen sisältämiä asiakirjoja tarkastamatta etukäteen sitä, että ne olivat kyseisen tarkastuksen kohteen kannalta merkityksellisiä.

35

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetä, että tarkastettavien yritysten kirjanpidon tai asiakirjojen tarkastaminen tapahtuisi yksinomaan niiden tiloissa, jos – kuten käsiteltävässä asiassa – kyseistä tarkastusta ei voitu saattaa päätökseen alun perin suunnitellussa ajassa. Siinä komissio velvoitetaan yksinomaan noudattamaan asiakirjoja omissa tiloissaan tutkiessaan tarkastuksen kohteena oleviin yrityksiin nähden samoja takeita kuin ne, joita niiden on noudatettava yrityksen tiloissa suoritettavan tarkastuksen aikana, kuten nyt käsiteltävässä asiassa tapahtui.

36

Toiseksi komissio ei myöskään ylittänyt tarkastuspäätöksen ulottuvuutta, koska siinä ei suljettu pois komission mahdollisuutta jatkaa kyseessä olevaa tarkastusta toimitiloissaan Brysselissä ja koska valittajat eivät olleet väittäneet, että kyseisen tarkastuksen kesto olisi ylittänyt kohtuullisen ajan.

37

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei komissio ollut loukannut valittajien puolustautumisoikeuksia eikä rikkonut asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 3 ja 4 kohtaa eikä perusoikeuskirjan 7 artiklaa.

38

Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei komissio ollut tehnyt virhettä katsoessaan, että Nexans France osallistui kyseiseen rikkomiseen 13.11.2000 alkaen.

39

Viidenneksi valittajien vaatimuksista, jotka koskivat niille määrättyjen sakkojen määrän alentamista, unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei valittajien väitteillä voitu perustella tämän määrän alentamista. Erityisesti valittajien väitteestä, jonka mukaan komission tekemä ero yhtäältä eurooppalaisten yritysten ja toisaalta japanilaisten yritysten välillä rikkomisen vakavuuden huomioon ottamiseksi käytetyn myyntiarvon osuuden osalta on yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissiolla oli oikeus katsoa, että eurooppalaisten yritysten toteuttama hankkeiden jakaminen kartellin eurooppalaisen kokoonpanon puitteissa oli lisätekijä, josta oli syytä määrätä seuraamuksena lisäprosenttiosuus rikkomisen vakavuuden vuoksi.

40

Valittajat vaativat, että unionin tuomioistuin

41

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

42

Asian käsittelyn suullinen vaihe päätettiin 12.3.2020 sen jälkeen, kun julkisasiamiehen ratkaisuehdotus oli esitetty.

43

Valittajat pyysivät asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista unionin tuomioistuimen kirjaamoon 29.5.2020 toimittamallaan asiakirjalla. Vaatimuksensa tueksi ne vetoavat siihen, että unionin yleinen tuomioistuin oikaisi 4.5.2020 antamallaan määräyksellä valituksenalaisen tuomion 156 kohdan englanninkielistä versiota.

44

Valittajien mukaan tämä oikaisu on uusi seikka, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti niiden neljännen valitusperusteen osalta annettavaan unionin tuomioistuimen ratkaisuun.

45

On muistutettava, että unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 83 artiklan nojalla julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti silloin, kun asianosainen on suullisen vaiheen päättämisen jälkeen vedonnut uuteen seikkaan, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti unionin tuomioistuimen ratkaisuun.

46

Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, ettei valituksenalaisen tuomion 156 kohdan oikaisu ole ratkaiseva unionin tuomioistuimen valittajien neljännestä valitusperusteesta tekemän arvioinnin kannalta.

47

Unionin tuomioistuin katsoo edellä esitettyjen seikkojen perusteella julkisasiamiestä kuultuaan, ettei asian käsittelyn suullista vaihetta ole määrättävä aloitettavaksi uudelleen.

48

Valittajat vetoavat valituksensa tueksi viiteen valitusperusteeseen. Kolme ensimmäistä valitusperustetta koskevat sitä, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien väitteet, jotka koskivat kyseessä olevan tarkastuksen kulkua, ja kaksi jälkimmäistä valitusperustetta koskevat unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisua valittajille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon laskennan osalta. Neljäs valitusperuste perustuu tarkemmin sanoen oikeudelliseen virheeseen, joka koskee kyseessä olevan rikkomisen vaikutusten väitetyn puuttumisen seurauksia. Viides kanneperuste koskee ilmeistä arviointivirhettä ja perustelujen puuttumista siltä osin kuin on kyse vakavuuskertoimen korottamisesta 2 prosentilla kartellin eurooppalaisen kokoonpanon osalta.

49

Valittajat väittävät ensimmäisessä valitusperusteessaan, että valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan tulkinnan osalta siltä osin kuin siinä vahvistetaan, että komissiolla oli oikeus tehdä kiintolevystä alkuperäistä vastaava jäljennös ja kopioida sähköpostikokonaisuudet tutkimatta ensin näitä asiakirjoja perusteellisesti. Tämä valitusperuste kohdistuu valituksenalaisen tuomion 53–56 ja 97 kohtaan.

50

Valittajien mukaan ensinnäkin ainoastaan ne tilikirjat ja asiakirjat, jotka tarkastaja on aikaisemmin tarkastanut kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, voidaan kopioida. Mikään ei estä komissiota pelkästään kopioimasta asiakirjoja ja asiakirja-aineistoja, joilla sen mielestä on merkitystä tutkimuksen kannalta, sen sijaan, että se kopioi kiintolevyn kokonaisuudessaan.

51

Toiseksi asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdassa säädetään kyseisessä säännöksessä kuvattujen eri vaiheiden tietystä aikajärjestyksestä. Ensinnäkin komission tarkastajat saapuvat kyseessä olevan yrityksen toimitiloihin. Tämän jälkeen ne tutkivat kirjanpitoa ja muita asiakirjoja, jotka heidän mielestään ovat tutkinnan kannalta merkityksellisiä. Lopuksi he voivat ottaa kopioita näistä asiakirjoista. Tämän menettelyn yhteydessä suoritettu tutkinta on valittajien mukaan olennainen, koska sen avulla komission tarkastajat voivat tässä vaiheessa tarkistaa, voivatko asiakirjat olla tutkinnan kannalta merkityksellisiä. Jos komissio kopioi kaikki tiedot ilman, että joku sen tarkastajista tutkii niitä etukäteen, se saattaa lisäksi kopioida asianajajan ja tämän asiakkaan välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden suojan piiriin kuuluvia asiakirjoja.

52

Kolmanneksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee valittajien mukaan, että komission tarkastusvaltuuksia on tulkittava suppeasti, koska niillä loukataan tarkastuksen kohteena olevan yrityksen omistusoikeutta.

53

Komissio väittää, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska sen tarkoituksena on yhtä argumenttia lukuun ottamatta saada unionin tuomioistuin tutkimaan uudelleen valittajien unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämät väitteet. Valittajien lisäväite, jonka mukaan komission käsiteltävässä asiassa noudattama lähestymistapa voisi johtaa siihen, että komissio kopioi asianajajan ja tämän asiakkaan välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden suojan piiriin kuuluvia asiakirjoja, on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei ole esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa. Komissio väittää toissijaisesti, että tämä valitusperuste on tehoton, koska se perustuu valituksenalaisen tuomion osittaiseen lukemiseen, jossa ei oteta huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen tuomion 52, 58 ja 59 kohdassa esittämiä pääasiallisia päätelmiä, tai että se on perusteeton.

54

Ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisesta on todettava, että valittajat riitauttavat tällä valitusperusteella unionin yleisen tuomioistuimen asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdasta tekemän tulkinnan. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että jos asianosainen riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen toteuttaman unionin oikeuden tulkinnan tai soveltamisen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeudellisia kysymyksiä voidaan käsitellä uudelleen valitusmenettelyn yhteydessä. Muutoksenhakumenettelyn tarkoitus jäisi nimittäin osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomio 16.1.2019, komissio v. United Parcel Service,C‑265/17 P, EU:C:2019:23, 15 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on otettava tutkittavaksi.

55

Valittajien väitteestä, joka koskee asianajajan ja tämän asiakkaan välisen yhteydenpidon luottamuksellisuuden suojan periaatetta, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että väite voidaan ottaa tutkittavaksi, jos sillä laajennetaan aikaisemmin kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jos se liittyy läheisesti siihen. (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2017, Roca Sanitario v. komissio,C‑636/13 P, EU:C:2017:56, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin on nyt käsiteltävässä asiassa, koska kyseessä on seikka, jonka valittajat ovat esittäneet tukeakseen väitettään, jonka mukaan komissio voi ottaa kopion ainoastaan jo tutkimistaan kirjanpidosta ja asiakirjoista.

56

Asiakysymyksestä on todettava heti aluksi olevan totta, että valittajat eivät riitauta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 52, 58 ja 59 kohdassa esittämiä toteamuksia. Näiden toteamusten mukaan yhtäältä alkuperäistä vastaavan jäljennöksen tekeminen tietokoneen kiintolevyn sisällöstä ja tietotekniselle tallennusalustalle tallennettujen tietojen kopioiminen komission tietoteknisen tutkintaohjelmiston käytön yhteydessä on aineellisesti välivaihe, jonka tarkoituksena on antaa tarkastajille mahdollisuus etsiä tarkastuksen kannalta merkityksellisiä asiakirjoja. Toisaalta näistä toteamuksista ilmenee, että nyt käsiteltävässä asiassa komissio ei ole sisällyttänyt suoraan tutkinnan asiakirja-aineistoon R:n tietokoneelta ja J:n tietokoneelta löytyneiden sähköpostikokonaisuuksien kopioiden sekä viimeksi mainitun tietokoneen kiintolevyn alkuperäistä vastaavan jäljennöksen sisältämiä asiakirjoja ilman, että se olisi tarkastanut etukäteen sitä, että ne olivat kyseisen tarkastuksen kohteen kannalta merkityksellisiä. Se, että valittajat eivät ole kiistäneet näitä unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksia, ei kuitenkaan merkitse, toisin kuin komissio väittää, että ensimmäinen valitusperuste olisi tehoton. Mainitut toteamukset eivät nimittäin sellaisinaan riitä osoittamaan, että komissiolla oli toimivalta toteuttaa tällaisia kopioita.

57

On siis tutkittava, tekikö unionin yleinen tuomioistuin oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että tällainen toimivalta ilmenee asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdasta.

58

Tältä osin on todettava, että sekä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan c alakohdan sanamuodosta että sen asiayhteydestä ilmenee, että kun unionin lainsäätäjä antoi kyseisessä säännöksessä komissiolle luvan ”ottaa tai saada missä tahansa muodossa jäljennöksiä ja otteita” kirjanpidosta tai asiakirjoista ja kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainituista muista liikeasiakirjoista, se tarkoitti todisteita, jotka komissiolla on oikeus hankkia, jotta se voi liittää ne asiakirja-aineistoon ja käyttää niitä tarvittaessa menettelyssä, jossa on tarkoitus määrätä seuraamuksia unionin kilpailuoikeuden rikkomisista. Kyse on siis oltava tarkastuksen kohteen piiriin kuuluvista asiakirjoista, mikä edellyttää sitä, että komissio on etukäteen tarkastanut, että näin oli.

59

Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut tukeutua asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan c alakohtaan todetakseen, että komissiolla oli oikeus tehdä kopioita R:n ja J:n tietokoneelta löytyneistä sähköpostikokonaisuuksista sekä viimeksi mainitun tietokoneen kiintolevyn alkuperäistä vastaava jäljennös.

60

Asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohta, johon unionin yleinen tuomioistuin myös viittaa ja jossa komissiolle annetaan toimivalta tarkastaa kirjanpito ja kaikki muut tarkastuksen kohteena olevan yrityksen tai yritysten yhteenliittymän liikeasiakirjat riippumatta siitä, missä muodossa ne on tallennettu, muodostaa kuitenkin oikeudellisen perustan tällaisten kopioiden toteuttamiselle.

61

On nimittäin todettava ensinnäkin, että kun unionin lainsäätäjä on tältä osin ainoastaan antanut komissiolle luvan suorittaa tällaista tutkintaa täsmentämättä yksityiskohtaisemmin komissiolle näin annettua toimivaltaa, se on myöntänyt kyseiselle toimielimelle tiettyä harkintavaltaa sen mahdollisesti harjoittamaa tutkintaa koskevien konkreettisten yksityiskohtaisten sääntöjen osalta.

62

Komissio voi siis olosuhteiden mukaan päättää tutkia tarkastuksen kohteena olevan yrityksen tietoteknisen tallennusalustan sisältämiä tietoja näiden tietojen kopion perusteella niiden alkuperäiskappaleen sijasta. Sekä siinä tapauksessa, että komissio tutkii alkuperäisiä tietoja, että siinä tapauksessa, että se analysoi näiden tietojen jäljennöksiä, kyse on nimittäin samoista tiedoista, jotka ovat komission suorittaman tarkastuksen kohteena. Näin ollen valittajien väitteellä, jonka mukaan mahdollisuutta tällaisten kopioiden tekemiseen ei mainita nimenomaisesti asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdassa, ei ole merkitystä.

63

Toisin kuin valittajat väittävät, komission oikeus tehdä kopioita sähköpostikokonaisuuksista ja alkuperäistä vastaava jäljennös tietokoneen kiintolevyn sisällöstä välivaiheena näissä kokonaisuuksissa ja kyseisellä tallennusalustalla olevien tietojen tutkinnan yhteydessä ei siis ole komissiolle myönnetty ylimääräinen oikeus, vaan se kuuluu asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdassa kyseiselle toimielimelle myönnetyn tarkastustoimivallan piiriin, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa.

64

Toiseksi on todettava, että vaikka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolle kilpailun alalla myönnetyt tarkastusvaltuudet ovat hyvin rajattuja, (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2015, Deutsche Bahn ym. v. komissio, C‑583/13 P, EU:C:2015:404, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), tämä ei kuitenkaan merkitse – kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 61 ja 62 kohdassa – että säännöksiä, joilla kyseiselle toimielimelle annetaan tarkastusvaltuudet, olisi tulkittava suppeasti, vaikka tältä kannalta onkin syytä valvoa, ettei kyseisillä valtuuksilla loukata asianomaisten yritysten oikeuksia. Nämä oikeudet taataan, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – komissio kopioi tiedot, vaikka se ei ole niitä ensin tutkinut, mutta tarkastaa tämän jälkeen asianomaisen yrityksen puolustautumisoikeuksia tiukasti kunnioittaen, ovatko nämä tiedot merkityksellisiä tarkastuksen kohteen kannalta, ennen kuin se liittää asiakirja-aineistoon tältä osin merkityksellisiksi katsotut asiakirjat ja poistaa muut kopioidut tiedot.

65

Näin ollen komission oikeus tällaisten jäljennösten tekemiseen ei vaikuta asetuksessa N:o 1/2003 säädettyihin menettelyllisiin takeisiin eikä tarkastuksen kohteena olevan yrityksen muihin oikeuksiin edellyttäen, että komissio liittää tutkintansa jälkeen asiakirja-aineistoon ainoastaan asiakirjoja, joilla on merkitystä tarkastuksen kohteen kannalta. Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi, tilanne oli tällainen nyt käsiteltävässä asiassa.

66

Kolmanneksi on todettava, että – kuten unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa esittämistä tosiseikkoja koskevista toteamuksista ilmenee – komissio käyttää tietoteknistä tutkintaohjelmaa, joka edellyttää ”indeksoinniksi” kutsuttua edeltävää vaihetta, johon kuluu yleensä huomattavasti aikaa. Sama pätee kyseisen tietojenkäsittelyprosessin seuraavaan vaiheeseen, jonka aikana komissio tutkii näitä tietoja, kuten myös käsiteltävän asian tosiseikat osoittavat. On siis paitsi komission, myös kyseessä olevan yrityksen edun mukaista, että kyseinen toimielin tukeutuu valvontaansa toteuttaessaan näiden tietojen kopioon, minkä ansiosta kyseinen yritys voi jatkaa alkuperäisten tietojen ja niiden tallennusalustojen, joille tiedot on tallennettu, käyttöä heti, kun kyseinen kopio on tehty, ja näin komission suorittama tarkastus häiritsee kyseisen yrityksen toimintaa vähemmän.

67

Näin ollen valittajien väitteet, jotka perustuvat asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan c alakohdan sanamuotoon ja kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan yleiseen rakenteeseen, on hylättävä.

68

Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

69

Valittajat väittävät toisessa valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 60–64 kohtaa, että siinä on oikeudellinen virhe asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan tulkinnan osalta siltä osin kuin siinä vahvistetaan, että komissiolla oli oikeus jatkaa kyseistä tarkastusta toimitiloissaan Brysselissä. Valittajien mukaan tämän säännöksen sanamuodon mukaisesta ja asiayhteyden mukaisesta tulkinnasta seuraa, ettei siinä anneta komissiolle oikeutta toteuttaa tarkastuksia omissa toimitiloissaan ja että tarkastukset on suoritettava asianomaisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän tiloissa.

70

Ensinnäkin asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 1 kohdasta ilmenee valittajien mukaan selvästi, että kyse on tarkastuksista ”yrityksissä ja yritysten yhteenliittymissä”. Kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdassa täsmennetään valtuudet, jotka komission tarkastajilla on näiden tarkastusten suorittamiseen, mukaan lukien oikeus päästä saman asetuksen 20 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti ”yritysten ja yritysten yhteenliittymien” kaikkiin tiloihin, kaikille alueille ja kaikkiin kulkuneuvoihin. Muut valtuudet eli kirjanpidon ja muiden asiakirjojen tarkastaminen, kopioiden ottaminen asiakirjoista, tilojen, kirjanpidon tai asiakirjojen sinetöinti taikka yrityksen työntekijöiden kuulustelu ovat olennainen osa tätä tarkastusta, ja ne on näin ollen toteutettava tarkastuksen kohteena olevan yrityksen tiloissa.

71

Toiseksi valittajien mukaan on niin, että jos asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohtaa olisi tulkittava siten, ettei tämän säännöksen nojalla suoritetun ”tutkinnan” paikkaa ole rajattu tällä tavalla, komissiolla olisi myös kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan e alakohdan nojalla oikeus kuulustella kyseessä olevan yrityksen edustajia muualla kuin kyseisen yrityksen tiloissa tai jopa kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdan nojalla tutkia ja kopioida kolmansien, kuten tietojen etätallennuspalvelujen tarjoajien, hallussa olevia asiakirjoja jopa käymättä yrityksen toimitiloissa. Valittajien mukaan on kuitenkin selvää, että antaessaan asetuksen N:o 1/2003 unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ollut antaa komissiolle näin laajoja tarkastusvaltuuksia. Tällainen suppea tulkinta vahvistetaan niiden mukaan kyseisen asetuksen 21 artiklassa, jonka mukaan muiden tilojen tarkastaminen edellyttää erityistä päätöstä. Jos asetuksen N:o 1/2003 20 artiklassa sallittaisiin kirjanpidon ja muiden asiakirjojen tutkiminen yrityksen toimitilojen ulkopuolella, tämän asetuksen 21 artiklan 4 kohdalla ei olisi mitään merkitystä.

72

Kolmanneksi valittajien mukaan ei ole mahdollista katsoa, että asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdassa annetaan komissiolle implisiittisesti lupa tutkia asiakirjoja kyseisen yrityksen toimitilojen ulkopuolella, koska tällainen toimivalta ei ole välttämätön, jotta komissio voi hoitaa tehtäviään tehokkaasti asetuksen N:o 1/2003 nojalla, ja koska muussa tapauksessa tilojen tarkastus ei olisi mahdotonta eikä edes huomattavasti vaikeampaa. Käsiteltävässä asiassa tarkastajat olisivat nimittäin voineet pidentää kyseessä olevan tarkastuksen kestoa muutamalla päivällä tutkiakseen kaikki asiakirjat paikan päällä ja ottaakseen haltuunsa ainoastaan asian kannalta merkitykselliset asiakirjat. Unionin yleinen tuomioistuin on tukeutunut tältä osin korkeintaan syihin, jotka liittyvät hallinnon mukavuudenhaluun ja tarkoituksenmukaisuuteen.

73

Neljänneksi unionin yleisen tuomioistuimen huomioon ottamilla ilmeisillä takeilla, jotka koskevat menettelyn kulkua Brysselissä, ei ole valittajien mukaan yhteyttä kysymykseen siitä, oliko komissiolla toimivalta jatkaa kyseessä olevaa tarkastusta toimitiloissaan.

74

Valittajat arvostelevat kolmannessa valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 67 ja 72 kohtaa, unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt oikeudellisen virheen tarkastuspäätöksen maantieteellisen ulottuvuuden osalta. Sanamuodon mukaisen ja asiayhteyden mukaisen tulkinnan mukaan kyseisessä päätöksessä oleva viittaus valittajien hallussa oleviin tiloihin rajoittaa valittajien mukaan ilmiselvästi kyseisen päätöksen nojalla sallittuja tarkastuksia. Tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä asiassa komission päätös suorittaa tarkastus muissa kuin kyseessä olevan yrityksen tiloissa olisi pitänyt tehdä asetuksen N:o 1/2003 21 artiklan nojalla, ja se edellyttää tuomioistuimen lupaa.

75

Komissio kiistää nämä väitteet.

76

Toisessa ja kolmannessa valitusperusteessaan, joita on tutkittava yhdessä, valittajat väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että komissio saattoi laillisesti jatkaa kyseistä tarkastusta toimitiloissaan Brysselissä.

77

Tältä osin on todettava, että sekä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan sanamuodosta että sen rakenteesta ilmenee, että tarkastus on aloitettava ja sitä on lähtökohtaisesti jatkettava, kuten tämän asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa säädetään, ”yrityksissä ja yritysten yhteenliittymissä” ja että tämän vuoksi yhtäältä kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan a alakohdassa annetaan komissiolle oikeus ”päästä yritysten ja yritysten yhteenliittymien kaikkiin tiloihin, kaikille alueille ja kaikkiin kulkuneuvoihin” ja saman asetuksen 20 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan komissio ilmoittamaan tarkastuksesta hyvissä ajoin ennen sen suorittamista sen jäsenvaltion kilpailuviranomaiselle, ”jonka alueella tarkastus on määrä suorittaa”. Tämän vuoksi nyt käsiteltävässä asiassa tarkastuspäätöksessä valittajat velvoitettiin suostumaan tarkastukseen ”kaikissa [niiden] hallussa olevissa tiloissa”.

78

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa, asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdassa ei kuitenkaan säädetä, kuten valittajat väittävät, että tarkastuksen kohteena olevien yritysten kirjanpidon tai asiakirjojen tarkastaminen tapahtuisi yksinomaan niiden tiloissa kaikissa olosuhteissa.

79

Sama koskee tarkastuspäätöstä, jossa ainoastaan määrätään, että kyseinen tarkastus voitiin suorittaa kaikissa valittajien hallussa olevissa tiloissa.

80

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 76 kohdassa, tällaisen tarkastuksen jatkaminen komission tiloissa ei merkitse sellaisenaan ja verrattuna tarkastuksen kohteena olevien yritysten tiloissa suoritettavaan tarkastukseen sellaista ylimääräistä puuttumista asianomaisen yrityksen oikeuksiin, joka olisi niin vakavaa, että komission toimivallasta olisi siltä osin säädettävä nimenomaisesti eikä sitä voitaisi johtaa implisiittisesti asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä toimivaltuuksista. Se, että tietyissä tapauksissa mahdollisuus jatkaa tarkastusta komission tiloissa ei ole välttämätön, jotta komissio voisi suorittaa tarkastuksen, ei merkitse sitä, että tällainen mahdollisuus olisi kaikissa olosuhteissa poissuljettu.

81

Oikeutetut syyt voivat nimittäin johtaa siihen, että komissio päättää myös kyseessä olevien yritysten edun mukaisesti jatkaa toimitiloissaan Brysselissä niiden tietojen tarkastusta, jotka se on kerännyt asianomaisesta yrityksestä. Tältä osin on muistutettava, kuten tämän tuomion 66 kohdasta ilmenee, että sähköisten tietojen käsittelyyn tarvittava aika voi osoittautua huomattavaksi. Jos komissio velvoitettaisiin käsittelemään tällaisia tietoja yksinomaan tarkastuksen kohteena olevan yrityksen tiloissa silloin, kun kyse on erityisen laajoista tiedoista, siitä voisi seurata, että tarkastajien läsnäolo kyseisen yrityksen tiloissa pitkittyisi merkittävästi, mikä voisi haitata tarkastuksen tehokkuutta ja lisätä tarpeettomasti kyseisen yrityksen toiminnan häiritsemistä tarkastuksen vuoksi.

82

Lisäksi on muistutettava, että – kuten valituksenalaisen tuomion 61 kohdasta ilmenee – valittajat eivät arvostele komissiota siitä, että se olisi tarkastaessaan J:n tietokoneen kiintolevyn alkuperäistä vastaavaa jäljennöstä ja kyseiseltä tietokoneelta ja R:n tietokoneelta löytyneiden sähköpostikokonaisuuksien kopioita omissa toimitiloissaan Brysselissä toiminut eri tavalla kuin se olisi toiminut, jos tämä tarkastus olisi tapahtunut valittajien tiloissa. Valittajat eivät nimittäin kiistä sitä, että komission omissa tiloissaan Brysselissä suorittamassa tarkastuksessa kunnioitettiin tiukasti niiden puolustautumisoikeuksia, koska komissio takasi kyseessä olevan tarkastuksen koko keston ajan kyseisten tietojen suojan ja liitti asiakirja-aineistoon ainoastaan asiakirjat, joiden se oli aiemmin varmistanut olevan kyseisen tutkinnan kannalta merkityksellisiä.

83

Asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan tulkintaa, jonka mukaan komissio voi tarvittaessa jatkaa toimitiloissaan Brysselissä tarkastusta, jonka se aloitti pätevästi tarkastuksen kohteena olevan yrityksen tai yritysten yhteenliittymän tiloissa, ei voida kyseenalaistaa valittajien väitteellä, jonka mukaan tällainen tulkinta merkitsisi sitä, että komissio voisi käyttää tämän asetuksen 20 artiklan 2 kohdan e alakohdassa säädettyä toimivaltaa kuulustella asianomaisen yrityksen edustajia myös muualla kuin kyseisen yrityksen tiloissa. On muistutettava, että nyt käsiteltävä asia koskee sitä, onko komissio toiminut lainvastaisesti jatkaessaan yrityksen kirjanpidon ja muiden liikeasiakirjojen tutkintaa asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan perusteella toimitiloissaan Brysselissä, eikä kyseisen asetuksen 20 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tarkoitettujen komission toimivaltuuksien käyttämistä.

84

Valittajien väite, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan tällainen tulkinta antaisi komissiolle mahdollisuuden tarkastaa ja kopioida kolmansien hallussa olevia asiakirjoja, jotka sijaitsevat tarkastuksen kohteena olevan yrityksen toimitilojen ulkopuolella, on myös hylättävä. Komission mahdollisuudella jatkaa toimitiloissaan Brysselissä tarkastusta, jonka se aloitti tarkastuksen kohteena olevan yrityksen tiloissa, ei ole mitään vaikutusta siihen, onko tällä toimielimellä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla oikeus tarkastaa ja kopioida kolmansien hallussa olevia asiakirjoja. Tältä osin on korostettava, että se, että komissio jatkaa tarkastusta omissa toimitiloissaan, merkitsee sitä, että kyse on yhden ja saman sellaisen tarkastuksen jatkamisesta, joka on aloitettu tällaisen yrityksen tiloissa, eikä uudesta tarkastuksesta kolmannen osapuolen tiloissa.

85

Tämän tuomion 83 kohdassa esitettyä asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan tulkintaa ei voida kyseenalaistaa myöskään sillä valittajien väitteellä, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 21 artiklan 4 kohta, jossa muiden kuin tarkastuksen kohteena olevan yrityksen tilojen tarkastuksen osalta viitataan asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan a–c alakohdassa tarkoitettuihin komission oikeuksiin, jäisi merkityksettömäksi, jos kyseisestä 20 artiklasta olisi pääteltävä, että kyseisellä toimielimellä on oikeus tutkia asiakirjoja muualla kuin kyseisen yrityksen tiloissa. Asetuksen N:o 1/2003 21 artikla koskee nimittäin täysin eri tilannetta kuin kyseisen asetuksen 20 artikla eli komission mahdollisuutta tehdä tarkastuksia muissa tiloissa kuin asianomaisen yrityksen liiketiloissa, kuten yrityksen henkilökunnan kotona tai liikennevälineissä, kun on olemassa perusteltu epäily siitä, että siellä säilytetään tarkastuksen kohteena olevaan alaan liittyvää kirjanpitoa tai muita liikeasiakirjoja, joilla voi olla merkitystä SEUT 101 artiklan tai SEUT 102 artiklan vakavan rikkomisen toteennäyttämisen kannalta.

86

Valittajien väitteestä, jonka mukaan komissiolle kilpailuasioissa kuuluvat tarkastusvaltuudet ovat hyvin rajattuja, kuten tämän tuomion 64 kohdasta ilmenee, on todettava, ettei tämä kuitenkaan merkitse sitä, että näitä valtuuksia olisi tulkittava suppeasti, mikä voisi vaarantaa näiden valtuuksien tehokkaan käyttämisen tietyissä olosuhteissa ja estää siten asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan säännösten tehokkaan vaikutuksen.

87

On kuitenkin täsmennettävä, kuten julkisasiamies teki ratkaisuehdotuksensa 67 ja 78 kohdassa, että komissio voi käyttää asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaista mahdollisuutta jatkaa tarkastuksen kohteena olevan yrityksen kirjanpidon ja muiden liikeasiakirjojen tarkastusta toimitiloissaan Brysselissä vain, jos se voi perustellusti katsoa, että tämä on perusteltua tarkastuksen tehokkuuden turvaamiseksi tai kyseessä olevan yrityksen toiminnan liiallisen häiritsemisen välttämiseksi.

88

Kuten unionin yleisen tuomioistuimen toteamia tosiseikkoja koskevasta selvityksestä, joka toistetaan olennaisin osin tämän tuomion 14–19 kohdassa, ilmenee, komission tarkastajat viettivät nyt käsiteltävässä asiassa Nexans Francen tiloissa yhteensä neljä päivää eli 28–30.1.2009 ja 3.2.2009. He kopioivat tiettyjä tietoja ja tallensivat ne tallennusalustoille, jotka laitettiin sinetöityihin kirjekuoriin ja vietiin komission toimitiloihin Brysseliin. Tämän jälkeen kaikkien Brysseliin viedyille tallennusalustoille tallennettujen tietojen tutkiminen Nexansin edustajien läsnä ollessa kesti kahdeksan työpäivää 2–11.3.2009, mikä osoittaa, että silloin, kun komissio päätti jatkaa kyseistä tarkastusta toimitiloissaan Brysselissä, jäljellä olleiden tutkittavien digitaalisten tietojen määrä oli edelleen merkittävä.

89

Näin ollen on todettava, ettei komissio toiminut lainvastaisesti, kun se päätti jatkaa kyseistä tarkastusta toimitiloissaan Brysselissä. Kun nimittäin otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen toteamat tosiseikat, komissio saattoi perustellusti katsoa, että tämän tarkastuksen jatkaminen sen toimitiloissa Brysselissä oli perusteltua, jolloin vältettiin tarkastajien läsnäolon pitkittyminen Nexansin toimitiloissa tarkastuksen tehokkuuden turvaamiseksi ja sen välttämiseksi, että kyseisen yrityksen toimintaa häiritään liikaa.

90

Kuten tämän tuomion 80 kohdasta ilmenee, komission mahdollisuus jatkaa yrityksen kirjanpidon ja muiden liikeasiakirjojen tarkastamista asetuksen N:o 1/2003 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla toimitiloissaan Brysselissä edellyttää sen toteamista, ettei tällainen jatkaminen merkitse minkäänlaista puolustautumisoikeuksien loukkaamista eikä sillä vaaranneta asianomaisten yritysten oikeuksia enempää verrattuna siihen, mitä tapahtuu niiden tiloissa toteutettavassa tarkastuksessa. Tällainen vaarantaminen on todettava, jos tämän tarkastuksen jatkamisesta komission tiloissa Brysselissä aiheutuisi tarkastuksen kohteena olevalle yritykselle lisäkustannuksia, jotka ovat aiheutuneet pelkästään tämän jatkamisen vuoksi. Tästä seuraa, että kun tarkastuksen jatkaminen voi aiheuttaa tällaisia lisäkustannuksia, komissio voi toteuttaa sen vain sillä edellytyksellä, että se suostuu korvaamaan nämä kustannukset, kun asianomainen yritys esittää sille tätä koskevan asianmukaisesti perustellun vaatimuksen.

91

Edellä esitetyn perusteella toinen ja kolmas valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

92

Valittajat väittävät neljännessä valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 156 ja 157 kohtaa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen kyseessä olevan rikkomisen vaikutusten puuttumisesta tehtävien päätelmien osalta. Valittajat esittävät selittäneensä kannekirjelmässä yksityiskohtaisesti syyn, jonka vuoksi ne katsoivat, ettei kyseessä oleva rikkominen vaikuttanut suurimpaan osaan rikkomisen kohteena olleesta myynnistä. Vaikka unionin yleinen tuomioistuin ei kiistänyt näitä selityksiä, se kieltäytyi katsomasta, että vaikutusten puuttuminen oli ratkaiseva tekijä vahvistettaessa kyseessä olevan rikkomisen vakavuuskerrointa, pelkästään sillä perusteella, ettei vuoden 2006 suuntaviivojen 22 kohdassa edellytetä, että komissio ottaa huomioon rikkomisen todellisen vaikutuksen markkinoilla. Valittajat toteavat kuitenkin, etteivät suuntaviivat sido unionin yleistä tuomioistuinta, kun se ratkaisee asian käyttäen täyttä harkintavaltaansa, jonka puitteissa sen on suoritettava oma arviointinsa ottaen huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat. Unionin yleisen tuomioistuimen tältä osin antamaa ratkaisua rasittaa näin ollen niiden mukaan se, että unionin yleinen tuomioistuin on kieltäytynyt käyttämästä täyttä harkintavaltaansa arvioidessaan komission SEUT 261 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan nojalla vahvistaman sakon määrää.

93

Valittajat väittävät vastauskirjelmässään, että unionin tuomioistuimen 26.9.2018 antamassaan tuomiossa Infineon Technologies v. komissio (C‑99/17 P, EU:C:2018:773) esittämiä perusteluja, joiden perusteella se kumosi kyseisen valituksen kohteena olleen tuomion, voidaan soveltaa nyt käsiteltävään asiaan.

94

Komissio kiistää tämän väitteen.

95

Ensimmäiseksi on huomautettava, että pelkästään unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta valvoa sitä, miten komissio on yksittäistapauksessa arvioinut lainvastaisen toiminnan vakavuutta. Muutoksenhaun yhteydessä unionin tuomioistuin valvoo ensinnäkin sitä, onko unionin yleinen tuomioistuin ottanut oikeudellisesti asianmukaisella tavalla huomioon kaikki ne tekijät, jotka ovat olennaisia arvioitaessa sitä, miten vakavana tiettyä menettelytapaa on pidettävä SEUT 101 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan valossa, ja toiseksi unionin tuomioistuin tutkii, onko unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt oikeudellisesti riittävällä tavalla kaikkia väitteitä, joihin on vedottu sakon poistamista tai alentamista koskevan vaatimuksen tueksi (tuomio 17.12.1998, Baustahlgewebe v. komissio, C‑185/95 P, EU:C:1998:608, 128 kohta ja tuomio 26.9.2018, Infineon Technologies v. komissio, C‑99/17 P, EU:C:2018:773, 192 kohta).

96

Toiseksi oikeuskäytännössä todetaan sen täyden harkintavallan laajuudesta, joka on annettu unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla SEUT 261 artiklan mukaisesti, että kyseisen harkintavallan nojalla tuomioistuimilla on pelkän seuraamuksen laillisuutta koskevan valvonnan lisäksi oikeus korvata komission arviointi omalla arvioinnillaan ja siten poistaa määrätty sakko tai uhkasakko taikka alentaa tai korottaa sitä (tuomio 26.9.2018, Infineon Technologies v. komissio, C‑99/17 P, EU:C:2018:773, 193 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

97

Kolmanneksi on todettava, että vaikka tämän täyden tuomiovallan käyttäminen ei vastaa viran puolesta toteutettavaa valvontaa ja menettely on kontradiktorinen, unionin tuomioistuinten on SEUT 261 ja SEUT 263 artiklan mukaista toimivaltaa käyttäessään tutkittava kaikki oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevat väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että sakon määrä ei ole oikeassa suhteessa rikkomisen vakavuuteen ja kestoon (ks. vastaavasti tuomio 26.9.2018, Infineon Technologies v. komissio, C‑99/17 P, EU:C:2018:773, 194 ja 195 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

98

Toisin kuin valittajat väittävät, valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on täyttänyt tämän velvollisuuden.

99

On totta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole nimenomaisesti katsonut, etteivät valittajien väitteet, joiden mukaan kyseessä olevalla rikkomisella ei ollut vaikutuksia, voineet johtaa siihen, että se täyttä harkintavaltaansa käyttäen alentaisi niille riidanalaisessa päätöksessä määrättyjä sakkoja. Lainsäätäjän unionin tuomioistuimille nimenomaisesti myöntämän toimivallan käyttämisen osalta on kuitenkin tärkeää, että unionin tuomioistuin voi muutoksenhakumenettelyssä, jossa asianosainen kiistää tällaisen toimivallan käyttämisen, tarkistaa, että unionin yleinen tuomioistuin on todella käyttänyt tätä toimivaltaa tämän tuomion 96 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

100

Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee kuitenkin implisiittisesti mutta varmasti, että unionin yleinen tuomioistuin on käyttänyt täyttä harkintavaltaansa ja tehnyt edeltävässä kohdassa tarkoitetun päätelmän.

101

Tässä yhteydessä on muistutettava, että muutoksenhakuasioita koskevan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelut voivat olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville syyt, joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (ks. vastaavasti tuomio 14.9.2016, Trafilerie Meridionali v. komissio, C‑519/15 P, EU:C:2016:682, 41 kohta sekä tuomio 26.1.2017, Villeroy & Boch Austria v. komissio, C‑626/13 P, EU:C:2017:54, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

102

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen tuomion 138–188 kohdassa valittajien eri vaatimuksia, joilla pyrittiin niille riidanalaisessa päätöksessä määrättyjen sakkojen määrän alentamiseen. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti kuitenkin jo tämän tutkinnan aluksi kyseisen tuomion 138 kohdassa, että sille tältä osin kuuluvaa laillisuusvalvontaa täydentää täysi harkintavalta, joka on annettu unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla SEUT 261 artiklan mukaisesti.

103

Näissä olosuhteissa on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin on tässä tutkinnassa ottanut huomioon täyden harkintavaltansa riidanalaisen päätöksen laillisuusvalvonnan yhteydessä.

104

Valittajien väitteistä, jotka perustuvat kyseessä olevan rikkomisen vaikutusten väitettyyn puuttumiseen ja joita tutkitaan valituksenalaisen tuomion 156 ja 157 kohdassa, on totta, että unionin yleinen tuomioistuin muistutti kyseisen tuomion 156 kohdassa, että vuoden 2006 suuntaviivojen 22 kohdan sanamuodon mukaan komission ei tarvitse välttämättä ottaa huomioon rikkomisen todellista vaikutusta tai vaikutuksen puuttumista markkinoihin raskauttavana tai lieventävänä tekijänä arvioidessaan kyseessä olevan rikkomisen vakavuutta sakkojen laskemiseksi. Tämän seikan perusteella voitaisiin ajatella, että unionin yleinen tuomioistuin on tältä osin tyytynyt pelkästään valvomaan riidanalaisen päätöksen laillisuutta erityisesti suuntaviivojen kannalta. Vaikka vuoden 2006 suuntaviivat sitovat komissiota itseään siltä osin kuin se on rajoittanut oman harkintavaltansa käyttämistä (ks. vastaavasti tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 211 kohta), vuoden 2006 suuntaviivat eivät sen sijaan sido unionin tuomioistuimia erityisesti niiden käyttäessä tämän tuomion 96 kohdassa tarkoitettua täyttä harkintavaltaansa (ks. vastaavasti tuomio 8.12.2011, KME Germany ym. v. komissio, C‑389/10 P, EU:C:2011:810, 102 ja 103 kohta), vaikka ne voivat oikeutetusti päättää ottaa vaikutteita siitä (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2017, Aloys F. Dornbracht v. komissio, C‑604/13 P, EU:C:2017:45, 75 kohta).

105

On kuitenkin todettava, että valituksenalaisen tuomion samassa kohdassa unionin yleinen tuomioistuin jatkoi päättelyään toteamalla, että on riittävää, että komission vahvistamaa huomioon otettavaa osuutta myyntiarvosta voidaan perustella muilla tekijöillä, jotka voivat vaikuttaa vakavuuden määrittämiseen vuoden 2006 suuntaviivojen 22 kohdan nojalla, kuten rikkomisen luonteella, kaikkien osapuolten yhteenlasketulla markkinaosuudella ja rikkomisen maantieteellisellä ulottuvuudella. Kuten unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 145 kohdassa, komissio tukeutui käsiteltävässä asiassa juuri näihin seikkoihin määrittäessään kyseessä olevan rikkomisen vakavuutta.

106

Kun unionin yleinen tuomioistuin viittasi näihin seikkoihin tässä yhteydessä, se päätti siis implisiittisesti mutta väistämättä täyttä harkintavaltaansa käyttäen, ettei se, että kyseisellä rikkomisella ei väitetysti ollut vaikutuksia, voinut näiden muiden seikkojen vuoksi johtaa siihen, että se alentaisi valittajille riidanalaisessa päätöksessä määrättyjä sakkoja. Tästä seuraa lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän vuoksi valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa, että tätä väitettyä vaikutusten puuttumista koskevat väitteet oli hylättävä.

107

On lisättävä, että valituksenalaisen tuomion tällainen tulkinta edellyttää, että otetaan huomioon kyseisen tuomion 156 kohdan alkuperäinen versio tai 4.5.2020 annetun oikaisumääräyksen mukainen versio.

108

Nyt käsiteltävä asia eroaa tapauksesta, josta oli kyse 26.9.2018 annetussa tuomiossa Infineon Technologies v. komissio (C‑99/17 P, EU:C:2018:773), jossa unionin yleinen tuomioistuin oli jättänyt kokonaan vastaamatta valittajan väitteeseen, joka koski sen täyden harkintavallan käyttämistä.

109

Sen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole nyt käsiteltävässä asiassa jättänyt ottamatta huomioon täyttä harkintavaltaansa, vahvistaa lisäksi se, että se päätyi valituksenalaisen tuomion 188 kohdassa toteamaan, että valittajien vaatimus niille määrättyjen sakkojen määrän alentamisesta oli hylättävä yhtäältä sillä perusteella, että valittajien tämän vaatimuksensa tueksi esittämät perusteet ja perustelut oli hylätty, ja toisaalta siksi, ettei nyt käsiteltävässä asiassa ollut olemassa seikkoja, jotka olisivat olleet omiaan oikeuttamaan näiden sakkojen määrän alentamisen.

110

Neljäs kanneperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

111

Viidennessä valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 180–184 kohtaa, valittajat väittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta siitä, että koska valittajat olivat osallistuneet kartellin eurooppalaiseen kokoonpanoon, komissiolla oli oikeus korottaa niille määrättyjen sakkojen määrän laskennassa käytettyä vakavuuskerrointa 2 prosentilla, rasittaa ilmeinen arviointivirhe ja perustelujen puutteellisuus siltä osin kuin on kyse siitä, missä määrin eurooppalainen kokoonpano voisi aiheuttaa lisävahinkoa kilpailulle ETA:ssa. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei voi tyytyä toteamaan, ettei ole epäilystäkään siitä, että eurooppalainen kokoonpano vahvisti kilpailun vaarantumista varsinkin, kun kartellin A/R-kokoonpano oli kokonaisuudessaan pantu täysimääräisesti täytäntöön. Lisäksi komissio ja unionin yleinen tuomioistuin olivat valittajien mukaan myöntäneet, että valittajat olivat esittäneet todisteita, joista ilmeni, ettei vaikutus kohdistunut kaikkeen Euroopan laajuiseen myyntiin eurooppalaisille asiakkaille.

112

Komission mukaan tämä valitusperuste on perusteeton.

113

On todettava, että tämä valitusperuste perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Toisin kuin valittajat väittävät, unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin katsonut valittajien osoittaneen, ettei kyseisellä rikkomisella ollut vaikutusta kaikkeen Euroopan laajuiseen myyntiin. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 181 kohdassa päinvastoin, että kartellin eurooppalaiseen kokoonpanoon sisältyi hankkeiden jakamista koskeva lisäsitoumus, joka ulottui kartellin A/R-kokoonpanossa olemassa olevia jakamissääntöjä pidemmälle.

114

Näissä olosuhteissa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 182 kohdassa esittämää toteamusta, jonka mukaan ei ollut mitään epäilystä siitä, että merenalaisia ja maanalaisia suurjännitekaapeleita koskevien hankkeiden jakaminen ”kartellin eurooppalaisen kokoonpanon” puitteissa vahvisti kyseisen kartellin ”A/R-kokoonpanon” ETA:ssa aiheuttamaa kilpailunrajoitusta, ei ole perusteltu puutteellisesti.

115

On myös todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan, että hankkeiden jakaminen eurooppalaisten yritysten kesken rajoitti kilpailua lisää kartellin A/R-kokoonpanosta johtuvaan rajoittamiseen nähden. Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 126 kohdassa, näiden kahden kokoonpanon välinen läheinen yhteys ei muuta mitenkään sitä, että kartellin eurooppalainen kokoonpano muodosti jo luonteensa puolesta erillisen hankkeiden jakamista koskevan sitoumuksen, joka ei sisältynyt kartellin A/R-kokoonpanoon. Unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta, jonka mukaan tästä kilpailuun kohdistuvasta lisärajoituksesta voitiin perustellusti määrätä korkeampi sakko, ei näin ollen rasita arviointivirhe.

116

Tästä seuraa, että viides valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

117

Koska yksikään valittajien valituksensa tueksi esittämistä valitusperusteista ei voi menestyä, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

118

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

119

Koska komissio on vaatinut, että valittajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska valittajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: