61995J0185

1 Muutoksenhaku - Valitusperusteet - Virheellinen menettely - Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevan periaatteen loukkaaminen

(EY:n perustamissopimuksen 168 a artikla; EY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklan ensimmäinen kohta)

2 Muutoksenhaku - Valitusperusteet - Yhteisöjen tuomioistuin ei valvo selvitysaineiston arvioimista selvitysaineiston vääristämistä lukuun ottamatta

3 Oikeudenkäyntimenettely - Oikeudenkäynnin kesto ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa - Oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto - Arviointiperusteet

4 Oikeudenkäyntimenettely - Oikeudenkäynnin kesto ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa - Oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto - Kilpailusääntöjen rikkomista koskeva oikeusriita - Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevan periaatteen loukkaamisen seuraukset

5 Oikeudenkäyntimenettely - Tuomiota ei ole annettava tietyssä ajassa suullisen käsittelyn päättämisen jälkeen

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 55 artiklan 1 kohta)

6 Oikeudenkäyntimenettely - Määräaika näytön esittämiseen - Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohta - Soveltamisala

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohta ja 66 artiklan 2 kohta)

7 Oikeudenkäyntimenettely - Kilpailusääntöjen rikkomista koskeva oikeusriita - Oikeus tutustua komission asiakirjavihkoon - Prosessinjohtotoimet - Asiakirjojen esittämispyyntö - Pyynnön esittävän asianosaisen velvollisuudet

(Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan d alakohta ja 4 kohta)

8 Muutoksenhaku - Valitusperusteet - Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitettyjen perusteiden ja väitteiden pelkkä toistaminen - Tutkimatta jättäminen

(EY:n perustamissopimuksen 168 a artikla; EY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artikla; yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohta)

9 Muutoksenhaku - Yhteisöjen tuomioistuimen toimivalta - Kohtuullisuussyihin perustuva uudelleenarviointi, jonka kohteena ovat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätelmät siitä, miten suuria sakkoja yrityksille on määrättävä - Uudelleenarviointi ei ole mahdollinen

10. Kilpailu - Sakkojen suuruuden määrääminen - Perusteet - Huomioon otettu liikevaihto - Kyseisen yrityksen kokonaisliikevaihto - Niistä tuotteista, joiden osalta kilpailusääntöjä on rikottu, saatu liikevaihto

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

1 EY:n perustamissopimuksen 168 a artiklan ja EY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että muutoksenhaun yhteydessä yhteisöjen tuomioistuimella on toimivalta tutkia, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, jotka ovat valittajan edun vastaisia, ja yhteisöjen tuomioistuimen on varmistettava, että yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita on noudatettu.

Näihin periaatteisiin kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksessa vahvistettu jokaisen oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja erityisesti oikeus kohtuullisen ajan kuluessa käytävään oikeudenkäyntiin.

2 Yhteisöjen tuomioistuimella ei ole muutoksenhaun yhteydessä toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja asian selvittämistä sekä todistustaakkaa koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen arvoa todisteina. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että oikeudelle toimitettu aineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi yhteisöjen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin.

3 Yhteisön tuomioistuinjärjestelmän rakenne huomioon ottaen on tietyiltä osin perusteltua, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella, jonka asiana on määrittää asian tosiseikasto ja tutkia oikeusriita aineellisesti, on käytettävissään riittävästi aikaa sellaisen asian selvittämiseen, joka edellyttää monimutkaisten tosiseikkojen perusteellista tarkastelua. Tämä tehtävä ei kuitenkaan vapauta nimenomaisesti tätä tehtävää varten perustettua yhteisön lainkäyttöelintä velvollisuudesta käsitellä vireille saatetut asiat kohtuullisessa ajassa.

Oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta on arvioitava jokaisen asian olosuhteiden perusteella niin, että huomioon otetaan erityisesti oikeusriidan merkitys asianosaiselle, asian monimutkaisuus sekä se, miten asian vireille saattanut asianosainen ja toimivaltainen viranomainen ovat toimineet.

4 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin, joka koski kilpailusääntöjen rikkomista ja joka on kestänyt noin viisi ja puoli vuotta, on katsottava kestäneen kohtuuttoman kauan, vaikka huomion otetaan se, että kyseinen asia oli suhteellisen monimutkainen, jos on selvitetty, että

- oikeudenkäynti oli huomattavan merkityksellinen paitsi valittajalle itselleen - vaikkei oikeusriita suoraan uhannut sen taloudellista selviytymistä - ja sen kilpailijoille, myös kolmansille, kun otetaan huomioon niiden oikeussubjektien suuri määrä, joihin asia vaikuttaa, ja kyseessä olevat taloudelliset intressit,

- valittaja ei merkittävästi myötävaikuttanut siihen, että oikeudenkäynti kesti niin kauan,

- oikeudenkäynnin kestoa ei voida perustella niillä erityispiirteillä, jotka liittyvät erottamattomasti menettelyyn yhteisön lainkäyttöelimissä ja jotka johtuvat muun muassa oikeudenkäyntikieliä koskevista järjestelyistä, tai poikkeuksellisilla olosuhteilla eli esimerkiksi sillä, että asian käsittelyä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ei lykätty ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 77 ja 78 artiklan nojalla.

Jotta tällainen oikeudenkäyntivirhe korjattaisiin välittömästi ja tehokkaasti, on ensinnäkin perusteltua, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio kumotaan niiltä osin kuin siinä on vahvistettu yritykselle tietyn suuruinen sakko kilpailusääntöjen rikkomisesta, ja toiseksi on perusteltua, että yhteisöjen tuomioistuin vahvistaa sakon määrän sellaiseksi, että sakon määrässä otetaan huomioon valittajan oikeus saada rikkomisesta kohtuullinen hyvitys.

Kun mikään ei viittaa siihen, että oikeudenkäynnin kestolla olisi ollut vaikutuksia asian ratkaisun sisältöön, oikeudenkäyntivirhe ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että valituksenalainen tuomio kumottaisiin kokonaisuudessaan.

5 Mitä tulee oikeudenkäynnin välittömyyttä koskevan periaatteen loukkaamiseen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 55 artiklan 1 kohdassa tai missään muussakaan työjärjestyksen tai EY:n tuomioistuimen perussäännön määräyksessä ei määrätä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi annettava tuomionsa tietyn ajan kuluessa suullisen käsittelyn jälkeen.

6 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen voi tehdä vielä vastauskirjelmässään pyynnön lisänäytön hankkimiseksi kantansa tueksi. Asianosaisen on kuitenkin perusteltava se, miksi kyseiseen näyttöön ei ole vedottu aikaisemmin.

Tässä määräyksessä määrättyä preklusiivista määräaikaa ei sovelleta vastanäytön hankkimiseen ja näytön täydentämiseen vastapuolen vastineessaan esittämän vastanäytön vuoksi. Tämä määräys koskee nimittäin uuden näytön hankkimista, ja sitä on tulkittava yhdessä 66 artiklan 2 kohdan kanssa, jossa määrätään nimenomaisesti, että vastanäytön esittäminen ja aiemmin esitetyn näytön täydentäminen on sallittua.

7 Niitä yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita, joita sovelletaan oikeuteen tutustua komission asiakirjavihkoon kilpailuasioissa, ei sellaisenaan sovelleta menettelyyn ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, vaan siihen sovelletaan EY:n tuomioistuimen perussääntöä ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestystä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan d alakohdan ja 4 kohdan mukaan kukin asianosainen voi asian käsittelyn missä vaiheessa tahansa ehdottaa prosessinjohtotoimiin ryhtymistä ja muun muassa pyytää asiaan liittyvien asiakirjojen ja asiakirjojen otteiden esittämistä.

Jotta kuitenkin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voisi ratkaista, onko tiettyjen asiakirjojen esittäminen vastapuolelle tarpeen asian käsittelyn moitteettoman kulun kannalta, pyynnön esittävän asianosaisen on yksilöitävä pyydetyt asiakirjat ja esitettävä ainakin vähimmäismäärä selvitystä siitä, että asiakirjat ovat asian käsittelyn kannalta tarpeellisia.

8 Perustamissopimuksen 168 a artiklasta, EY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklasta ja työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Tätä edellytystä ei täytä valitus, jossa vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, sellaisetkin, joiden pohjana olevien tosiseikkojen osalta tämä tuomioistuin on tosiseikastoa määrittäessään nimenomaisesti omaksunut eri näkemyksen. Tällaisella valituksella pyritään nimittäin tosiasiassa ainoastaan siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu yhteisöjen tuomioistuimen toimivaltaan.

9 Sen jälkeen kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ratkaissut täyden tuomiovaltansa perusteella yhteisön oikeuden rikkomisesta yrityksille määrättyjen sakkojen suuruuden, yhteisöjen tuomioistuimen asiana ei ole korvata kohtuullisuussyistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen harkintaa omallaan, kun se käsittelee oikeuskysymyksiä valituksen yhteydessä.

10 Huomioon otettaviin seikkoihin kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa voivat kuulua niiden tuotteiden määrä ja arvo, joiden osalta kilpailusääntöjä on rikottu, yrityksen koko ja taloudellinen valta ja siten se vaikutusvalta, jota yritys on voinut käyttää markkinoilla.

Näin ollen sakon suuruutta määrättäessä saadaan ottaa huomioon sekä yrityksen kokonaisliikevaihto, joka osoittaa yrityksen kokoa ja taloudellista valtaa, vaikka se olisikin likimääräinen ja epätäydellinen mittari, että liikevaihdon se osa, joka tulee niistä tuotteista, joiden osalta kilpailusääntöjä on rikottu, ja joka on näin ollen omiaan osoittamaan kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta. Vaikka yrityksen markkinaosuudet eivät voi olla ratkaiseva peruste sille päätelmälle, että yritys kuuluu vahvaan taloudelliseen kokonaisuuteen, ne ovat sitä vastoin merkityksellisiä sen määrittämisessä, millaista vaikutusvaltaa yritys on voinut käyttää markkinoilla.

Asiassa C-185/95 P,

Baustahlgewebe GmbH, Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Gelsenkirchen (Saksa), edustajinaan asianajajat Jochim Sedemund ja Frank Montag, Köln, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Aloyse May, 31 Grand-rue,

valittajana,

jossa valittaja vaatii muutoksenhaussaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (ensimmäinen jaosto) asiassa T-145/89, Baustahlgewebe vastaan komissio, 6.4.1995 antaman tuomion (Kok. 1995, s. II-987) kumoamista, vastapuolena: Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään aluksi oikeudellisen yksikön virkamies Bernd Langeheine ja sitten oikeudellisen yksikön virkamies Paul Nemitz, avustajanaan asianajaja Alexander Böhlke, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti G. C. Rodríguez Iglesias, jaostojen puheenjohtajat J.-P. Puissochet ja G. Hirsch sekä tuomarit G. F. Mancini, J. C. Moitinho de Almeida, D. A. O. Edward, H. Ragnemalm (esittelevä tuomari), L. Sevón, M. Wathelet, R. Schintgen ja K. M. Ioannou,

julkisasiamies: P. Léger,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies H. A. Rühl,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan asianosaisten 4.11.1997 pidetyssä istunnossa esittämät lausumat,

kuultuaan julkisasiamiehen 3.2.1998 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Baustahlgewebe GmbH (jäljempänä valittaja) on hakenut yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 14.6.1995 jättämällään valituskirjelmällä EY:n tuomioistuimen perussäännön 49 artiklan nojalla muutosta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-145/89, Baustahlgewebe vastaan komissio, 6.4.1995 antamaan tuomioon (Kok. 1995, s. II-987; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut osittain ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 2 päivänä elokuuta 1989 tehdyn komission päätöksen 89/515/ETY (IV/31.553 - Betoniteräsverkot) (EYVL L 260, s. 1; jäljempänä komission päätös) 1 artiklan, vahvistanut komission Baustahlgewebelle määräämän sakon suuruudeksi 3 miljoonaa ecua, hylännyt kanteen muilta osin, määrännyt valittajan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoittanut sen korvaamaan yhden kolmasosan komission oikeudenkäyntikuluista.

Kanteen ja yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion perustana olevat tosiseikat

2 Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että vuodesta 1980 lähtien betoniteräsverkkoalalla oli tehty Saksan, Ranskan ja Benelux-maiden markkinoilla yritysten välisiä järjestelyjä ja yhdenmukaistettu menettelytapoja. Kyseessä oleva tuote on raudoituksessa käytettävä esivalmistettu tuote, joka on tehty kylmävedetystä sileäpintaisesta tai harjateräslangasta, joista kootaan verkko hitsaamalla kaikki ristikkokohdat kiinni toisiinsa, ja sitä käytetään lähes kaikilla teräsbetonirakentamisen aloilla.

3 Betoniteräsverkkoja on useita eri tyyppejä, joita ovat muun muassa standarditavarana myytävät verkot, Lettermatten-tyyppiset tai puolistandardisoidut verkot, Listenmatten-tyyppiset, luettelotavarana myytävät verkot ja mittatilaustavarana myytävät verkot.

4 Bundeskartellamt antoi 31.5.1983 luvan saksalaisten betoniteräsverkkojen valmistajien rakennemuutoskartellin muodostamiseen Saksan markkinoita varten; luvan voimassaoloaikaa pidennettiin kerran, minkä jälkeen kartelli päättyi vuonna 1988. Kartellin tarkoituksena oli tuotantokapasiteettien vähentäminen, ja siinä oli myös määrätty toimituskiintiöitä ja säännelty hintoja, jotka sallittiin kuitenkin vain kahden ensimmäisen kartellin voimassaolovuoden osalta. Bundeskartellamt ilmoitti vuonna 1983 tämän rakennemuutoskartellin muodostamisesta komissiolle.

5 Komission virkamiehet tekivät 6. ja 7.11.1985 yhtä aikaa ja ennalta ilmoittamatta 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus; EYVL 1962, 13, s. 204) 14 artiklan 3 kohdan nojalla tarkastukset seuraavien seitsemän yrityksen ja kahden yhdistyksen toimitiloissa: Tréfilunion SA, Sotralentz SA, Tréfilarbed Luxembourg-Saarbrücken SARL, Ferriere Nord SpA (Pittini), Baustahlgewebe GmbH, Thibo Draad- en Bouwstaalprodukten BV (Thibodraad), NV Bekaert, Syndicat national du tréfilage d'acier (STA) ja Fachverband Betonstahlmatten eV; 4. ja 5.12.1985 he tekivät tarkastuksia seuraavien yritysten toimitiloissa: ILRO SpA, G. B. Martinelli, NV Usines Gustave Boël (afdeling Trébos), Tréfileries de Fontaine-l'Évêque (TFE), Frère-Bourgeois Commerciale SA (FBC), Van Merksteijn Staalbouw BV ja ZND Bouwstaal BV.

6 Näissä tutkimuksissa löydettyjen asiakirjojen sekä asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla saatujen tietojen perusteella komissio katsoi, että kyseiset valmistajat olivat vuosina 1980-1985 rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklaa tekemällä sarjan sopimuksia betoniteräsverkkojen toimituskiintiöistä ja hinnoista tai noudattamalla yhdenmukaistettuja menettelytapoja niiden suhteen. Komissio aloitti asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdan mukaisen menettelyn ja lähetti 12.3.1987 väitetiedoksiannon tutkimuksen kohteena oleville yrityksille, jotka vastasivat siihen. Yritysten edustajia kuultiin 23. ja 24.11.1987 pidetyissä tilaisuuksissa.

7 Tämän menettelyn päätteeksi komissio teki päätöksensä, jossa 14:lle betoniteräsverkkojen valmistajalle määrättiin sakkoa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta. Päätöksen 22 kohdasta ilmenee, että kilpailunrajoitukset koostuivat sarjasta sopimuksia ja/tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joiden tarkoituksena on ollut hintojen ja/tai toimituskiintiöiden vahvistaminen sekä betoniteräsverkkojen markkinoiden jakaminen. Nämä järjestelyt koskivat komission päätöksen mukaan eri osamarkkinoita (Ranskan, Saksan ja Benelux-maiden markkinoita), mutta ne vaikuttivat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, koska niihin osallistui useissa jäsenvaltioissa toimivia yrityksiä.

8 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostetun kanteen taustana olevien tosiseikkojen osalta valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että komission päätöksessä katsottiin valittajan rikkoneen kilpailusääntöjä seuraavasti:

Saksan markkinoilla valittajan katsottiin

- tehneen ranskalaisen yrityksen Tréfilunionin kanssa järjestelyjä, jotka koskivat vastavuoroista Saksan ja Ranskan markkinoille pääsyä. Baustahlgeweben pääjohtaja Müller, joka oli rakennemuutoskartellin laillinen edustaja ja Fachverband Betonstahlmattenin puheenjohtaja, ja Tréfilunionin johtaja Marie, joka oli Association française technique pour le développement de l'emploi des treillis soudés (ADETS) -nimisen yhdistyksen puheenjohtaja, sopivat näistä järjestelyistä 7.6.1985 käymissään keskusteluissa. Valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komission päätöksessä (140 kohta) valittajan on katsottu sopineen Tréfilunionin kanssa yleisistä järjestelyistä, joiden tarkoituksena oli rajoittaa keskinäisesti näiden yritysten tuotteiden pääsyä Saksan ja Ranskan markkinoille (ks. komission päätöksen 135-143 ja 176 kohta ja valituksenalaisen tuomion 59-68 kohta);

- osallistuneen Saksan markkinoita koskeviin järjestelyihin, joiden tarkoituksena oli säännellä Benelux-maissa toimivien valmistajien tuotteiden vientiä Saksaan ja vahvistaa Saksan markkinoilla noudatettavat hinnat (ks. päätöksen 147, 178 ja 182 kohta ja valituksenalaisen tuomion 83-94 kohta);

- vähentääkseen tai säännelläkseen ulkomaisten tuotteiden tuontia Saksaan tehneen kaksi toimitussopimusta, toisen 24.11.1976 ja toisen 22.3.1982, Bouwstaal Roermond BV:n (sittemmin Tréfilarbed Bouwstaal Roermond) ja Arbed SA afdeling Nederlandin kanssa. Näissä sopimuksissa oli sovittu Baustahlgeweben myyvän yksinoikeudella Saksassa Roermondin tehtaalla valmistettavan tietyn vuosittaisen määrän betoniteräsverkkoja hintaan, joka oli määrättävä sovittujen kriteerien mukaisesti. Bouwstaal Roermond ja Arbed SA afdeling Nederland sitoutuivat olemaan toimittamatta suoraan tai välillisesti tuotteitaan Saksaan sopimuksen soveltamisaikana. Komission päätöksessä todetaan, että nämä yksinmyyntisopimukset eivät täyttäneet edellytyksiä, jotka on asetettu perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta yksinoikeussopimusten ryhmiin 22 päivänä maaliskuuta 1967 annetussa komission asetuksessa N:o 67/67/ETY (EYVL 1967, 57, s. 849), ainakaan siitä lähtien kun vastavuoroisesta pääsystä Saksan ja Benelux-maiden markkinoille oli tehty järjestelyjä. Tästä ajankohdasta lähtien näitä sopimuksia oli pidettävä osana markkinoiden jakamista koskevaa kattavaa järjestelyä (ks. komission päätöksen 148 ja 189 kohta ja valituksenalaisen tuomion 95-109 kohta);

- olleen yhteistoiminnassa Tréfilarbedin kanssa estääkseen St. Ingbertin tehtaalla valmistettujen betoniteräsverkkojen jälleenviennin Luxemburgin kautta Saksaan (ks. komission päätöksen 152 ja 180 kohta ja valituksenalaisen tuomion 110-122 kohta).

Benelux-maiden markkinoiden osalta valittajan katsottiin

- osallistuneen Benelux-maihin tuotteitaan vievien saksalaisten valmistajien ja muiden Benelux-maissa tuotteitaan myyvien valmistajien välisiin järjestelyihin määrähintojen noudattamiseksi Benelux-maiden markkinoilla. Komission päätöksen mukaan järjestelyistä oli sovittu Bredassa ja Bunnikissa vuoden 1982 elokuun ja vuoden 1985 marraskuun välisenä aikana pidetyissä kokouksissa. Lisäksi komission päätöksessä todetaan valittajan osallistuneen saksalaisten valmistajien ja Benelux-maissa toimivien valmistajien (ns. Bredan kerhon) välisiin järjestelyihin, joissa saksalaisten tuotteiden viennin määrää Belgiaan ja Alankomaihin rajoitettiin ja tietyt saksalaiset valmistajat ilmoittivat viemiensä tuotteiden määrän belgialaisille ja alankomaalaisille valmistajille (komission päätöksen 78 kohdan b alakohta sekä 163, 168 ja 171 kohta ja valituksenalaisen tuomion 123-138 kohta).

9 Komission päätöksen päätösosassa todetaan seuraavaa:

"1 artikla

Yritykset Tréfilunion SA, Société métallurgique de Normandie (= SMN), CCG (TECNOR), Société de treillis et panneaux soudés (= STPS), Sotralentz SA, Tréfilarbed SA ja Tréfilarbed Luxembourg-Saarbrücken SARL, Tréfileries de Fontaine-l'Évêque, Frère-Bourgeois Commerciale SA (nykyisin Steelinter SA), NV Usines Gustave Boël, afdeling Trébos, Thibo Draad- en Bouwstaalprodukten BV (nykyisin Thibo Bouwstaal BV), Van Merksteijn Staalbouw BV, ZND Bouwstaal BV, Baustahlgewebe GmbH, ILRO SpA, Ferriere Nord SpA (Pittini) ja G. B. Martinelli fu G. B. Metallurgica SpA ovat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa 27.5.1980-5.11.1985 yhden tai useamman kerran osallistumalla yhteen tai useampaan sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan (= yritysten väliset järjestelyt), joissa on määrätty myyntihintoja, rajoitettu myyntejä, jaettu markkinoita ja sovittu toimista, joiden tarkoituksena on ollut näiden järjestelyjen täytäntöönpano ja niiden noudattamisen valvonta.

2 artikla

Mikäli 1 artiklassa luetellut yritykset aikovat jatkaa toiminnan harjoittamista betoniteräsverkkoalalla yhteisön alueella, niiden on välittömästi lopetettava todetut rikkomukset (jos ne eivät jo ole sitä tehneet) ja oltava vastaisuudessa tekemättä mitään toimintaansa koskevia sopimuksia ja/tai oltava noudattamatta yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joiden tarkoitus tai vaikutus on samanlainen tai samankaltainen.

3 artikla

Seuraaville yrityksille määrätään 1 artiklassa todetuista rikkomuksista sakkoa seuraavasti:

1) Tréfilunion SA (= TU): sakkoa 1 375 000 ecua;

2) Société métallurgique de Normandie (= SMN): sakkoa 50 000 ecua;

3) Société des treillis et panneaux soudés (= STPS): sakkoa 150 000 ecua;

4) Sotralentz SA: sakkoa 228 000 ecua;

5) Tréfilarbed Luxembourg-Saarbrücken SARL: sakkoa 1 143 000 ecua;

6) Steelinter SA: sakkoa 315 000 ecua;

7) NV Usines Gustave Boël, afdeling Trébos: sakkoa 550 000 ecua;

8) Thibo Bouwstaal BV: sakkoa 420 000 ecua;

9) Van Merksteijn Staalbouw BV: sakkoa 375 000 ecua;

10) ZND Bouwstaal BV: sakkoa 42 000 ecua;

11) Baustahlgewebe GmbH (= BStG): sakkoa 4 500 000 ecua:

12) ILRO SpA: sakkoa 13 000 ecua;

13) Ferriere Nord SpA (Pittini): sakkoa 320 000 ecua;

14) G. B. Martinelli fu G. B. Metallurgica SpA: sakkoa 20 000 ecua.

- - "

10 Tässä tilanteessa Baustahlgewebe nosti 20.10.1989 yhteisöjen tuomioistuimessa kanteen, jossa se vaati komission päätöksen kumoamista ja toissijaisesti sakon kohtuullistamista sekä komission velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Yhteisöjen tuomioistuin siirsi tämän asian ja kymmenen muuta samasta päätöksestä nostettua kannetta 15.11.1989 antamallaan määräyksellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäviksi Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisesta 24 päivänä lokakuuta 1988 tehdyn neuvoston päätöksen 88/591/EHTY, ETY, Euratom (EYVL L 319, s. 1) 14 artiklan mukaisesti.

11 Nämä kanteet rekisteröitiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa asioiksi T-141/89-T-145/89 sekä T-147/89-T-152/89. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin yhdisti nämä asiat 13.10.1992 antamallaan määräyksellä työjärjestyksensä 50 artiklan mukaisesti suullista käsittelyä varten, koska asiat liittyivät toisiinsa. Kirjallinen käsittely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa päättyi valituksenalaisessa asiassa 5.7.1990. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäinen jaosto päätti 16.2.1993 pidetyssä kokouksessa esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja esittää asianosaisille kysymyksiä, joihin oli vastattava kirjallisesti ennen suullista käsittelyä. Kertomus suullista käsittelyä varten toimitettiin asianosaisille 18.5.1993, ja asianosaisten suulliset lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 14.-18.6.1993 pidetyssä suullisessa käsittelyssä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio annettiin 6.4.1995.

12 Valituksenalaisessa tuomiossa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, että kun otetaan huomioon se, että valittaja ei ole tehnyt Tréfilunionin kanssa vientikiintiöiden määräämistä koskevaa sopimusta, että valittaja ei ole tehnyt Sotralentzin kanssa sopimusta Sotralentziin sovellettavista vientikiintiöistä, jotka koskisivat vientiä Saksan markkinoille, ja se, että valittajan ja Tréfilarbedin sopimusta, jossa on sovittu, että St. Ingbertissä valmistettuja tuotteita ei jälleenviedä Saksaan, koskivat tietyt lieventävät asianhaarat, komission päätöksen 1 artikla on kumottava tietyltä osin ja valittajalle määrättyä 4,5 miljoonan ecun suuruista sakkoa on alennettava ja se on vahvistettava 3 miljoonaksi ecuksi. Se on hylännyt kanteen muilta osin ja määrännyt, että valittaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja velvoittanut sen korvaamaan komission oikeudenkäyntikuluista yhden kolmasosan.

Valitus

13 Valituksessaan valittaja vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

- kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä on määrätty valittajalle 3 miljoonan ecun sakko, hylätty sen kanne, määrätty se vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitettu se korvaamaan komission oikeudenkäyntikuluista yksi kolmasosa,

- toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion ja palauttaa asian ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen asian käsittelemiseksi uudelleen,

- kumoaa komission päätöksen 1, 2 ja 3 artiklan niiltä osin kuin ne koskevat valittajaa ja niitä ei ole kumottu valituksenalaisessa tuomiossa,

- toissijaisesti alentaa sakon määrän kohtuulliseksi,

- velvoittaa komission korvaamaan asian käsittelystä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja yhteisöjen tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

14 Komissio vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

15 Valituksensa tueksi valittaja esittää, että asian käsittely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on kestänyt niin kauan, että tällä on loukattu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 4.11.1950 tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kappaleessa turvattua valittajan oikeutta siihen, että hänen asiansa käsitellään kohtuullisessa ajassa; lisäksi valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on rikkonut välittömyysperiaatetta sillä, että se on antanut tuomionsa 22 kuukautta suullisen käsittelyn päättymisen jälkeen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on myös suorittanut todistusharkinnan virheellisesti, koska se on jättänyt selvittämättä, voitiinko komission esiin tuomat tosiseikat selittää muuten kuin siten, että kyseessä olisi yritysten välinen järjestely, ja kieltäytynyt tutkimasta valittajan tarjoamaa näyttöä. Näin se on jättänyt noudattamatta asian selvittämistä koskevia periaatteita. Lisäksi se on loukannut valittajan oikeutta tulla kuulluksi, kun se on hylännyt valittajan vaatimuksen siitä, että komissio velvoitettaisiin antamaan sille tilaisuus tutustua kaikkiin hallintomenettelyyn liittyviin asiakirjoihin ja tiettyihin saksalaista rakennemuutoskartellia koskeviin asiakirjoihin.

16 Valittaja väittää myös, että relevanttien markkinoiden määrittämisen osalta ja

- vastavuoroista Saksan ja Ranskan markkinoille pääsyä koskeneen, valittajan ja Tréfilunionin välillä tehdyksi väitetyn järjestelyn osalta

- Saksan markkinoita koskeneen, valittajan ja Benelux-maiden valmistajien välillä tehdyksi väitetyn järjestelyn osalta ja

- Benelux-maiden markkinoilla sovellettavia hintoja ja kiintiöitä koskeneen järjestelyn osalta

ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut väärin perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, kun se on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ja/tai luonnehtinut virheellisesti tosiseikkoja. Lisäksi se on soveltanut virheellisesti asetuksessa N:o 67/67/ETY säädettyjä edellytyksiä niiden yksinmyyntisopimusten osalta, jotka valittaja oli tehnyt Bouwstaal Roermond BV:n ja Arbed SA afdeling Nederlandin kanssa.

17 Lopuksi valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sakkoa määrätessään rikkonut asetuksen N:o 17 15 artiklaa.

18 Aluksi on syytä todeta mahdollisten oikeudenkäyntivirheiden osalta, että EY:n perustamissopimuksen 168 a artiklan ja EY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymyksiä koskevilta osin. Lisäksi viimeksi mainitun kohdan mukaan muutoksenhaun perusteena saadaan käyttää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta puuttuvaa toimivaltaa, asian käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunutta oikeudenkäyntivirhettä, joka on hakijan edun vastainen, tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunutta yhteisön oikeuden rikkomista.

19 Näin ollen yhteisöjen tuomioistuimella on toimivalta tutkia, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, jotka ovat valittajan edun vastaisia, ja yhteisöjen tuomioistuimen on varmistettava, että todistustaakkaa ja asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita on noudatettu (ks. erityisesti asia C-19/95 P, San Marco v. komissio, määräys 17.9.1996, Kok. 1996, s. I-4435, 40 kohta).

20 Tältä osin on syytä muistuttaa, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

21 Yhteisön oikeuden yleistä periaatetta, jonka mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja joka pohjautuu näihin perusoikeuksiin (ks. erityisesti lausunto 2/94, 28.3.1996, Kok. 1996, s. I-1759, 33 kohta ja asia C-299/95, Kremzow, tuomio 29.5.1997, Kok. 1997, s. I-2629, 14 kohta), ja oikeutta kohtuullisen ajan kuluessa käytävään oikeudenkäyntiin sovelletaan myös niihin oikeudenkäynteihin, joiden kohteena on komission päätös siitä, että yritykselle määrätään sakkoa kilpailusääntöjen rikkomisesta.

22 Näin ollen yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia muutoksenhakuvaiheessa esitetyt tällaiset perusteet, jotka koskevat oikeudenkäyntiä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

23 Tosiseikkojen virheellisen tutkimisen osalta perustamissopimuksen 168 a artiklasta ja EY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on toimivaltainen toisaalta määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, yhteisöjen tuomioistuin on perustamissopimuksen 168 a artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (ks. erityisesti em. asia San Marco v. komissio, määräyksen 39 kohta).

24 Yhteisöjen tuomioistuimella ei siten ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja asian selvittämistä sekä todistustaakkaa koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen arvoa todisteina (ks. esim. em. asia San Marco v. komissio, määräyksen 40 kohta). Lukuun ottamatta sitä tapausta, että oikeudelle toimitettu aineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi yhteisöjen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (asia C-53/92 P, Hilti v. komissio, tuomio 2.3.1994, Kok. 1994, s. I-667, 42 kohta).

25 Kysymys ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion perustelujen ristiriitaisuudesta tai puutteellisuudesta on kuitenkin oikeuskysymys, minkä vuoksi se voi olla muutoksenhaun kohteena (ks. erityisesti asia C-283/90 P, Vidrányi v. komissio, tuomio 1.10.1991, Kok. 1991, s. I-4339, 29 kohta; asia C-188/96 P, komissio v. V, tuomio 20.11.1997, Kok. 1997, s. I-6561, 24 kohta ja asia C-401/96 P, Somaco v. komissio, tuomio 7.5.1998, Kok. 1998, s. I-2587, 53 kohta).

Oikeudenkäyntivirheitä koskevat perusteet

Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevan periaatteen loukkaaminen

26 Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on käsitellyt asiaa liian kauan ja että näin on rikottu ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta. Oikeudenkäynnin kestäminen näin kauan ei valittajan mukaan johdu kyseiseen asiaan liittyvistä olosuhteista, vaan se johtuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimesta itsestään. Ratkaisun viipymistä on pidettävä "prosessinesteenä" (Prozeßhindernis), jonka perusteella valituksenalainen tuomio ja komission päätös on kumottava ja asian käsittely on lopetettava. Toissijaisesti valittaja esittää, että hallintomenettelyn ja oikeudenkäynnin kestäminen liian kauan on lieventävä asianhaara ja peruste sakon määrän alentamiselle sen vuoksi, että tämä on sekä jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännössä hyväksytty rangaistuksen lieventämisperuste.

27 Komissio kiistää sen, että menettely olisi kestänyt liian kauan, ja se katsoo, että vaikka oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on kestänyt kauan, sitä ei ole pidettävä prosessinesteenä.

28 Aluksi on todettava, että oikeudenkäynti, joka on yhteisöjen tuomioistuimen tarkastelun kohteena sen määrittämiseksi, onko asiassa tehty oikeudenkäyntivirhe, joka on valittajan edun vastainen, on alkanut 20.10.1989, jolloin kumoamiskanne nostettiin, ja päättynyt 6.4.1995, jolloin valituksenalainen tuomio julistettiin. Näin ollen tarkastelun kohteena oleva oikeudenkäynti on kestänyt noin viisi ja puoli vuotta.

29 On syytä todeta heti, että oikeudenkäynti on näin ollen kestänyt huomattavan kauan. Oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta on kuitenkin arvioitava jokaisen asian olosuhteiden perusteella niin, että huomioon otetaan erityisesti oikeusriidan merkitys asianosaiselle, asian monimutkaisuus sekä se, miten asian vireille saattanut asianosainen ja toimivaltainen viranomainen ovat toimineet (ks. vastaavasti asia Erkner ja Hofauer, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.4.1987, A-sarja, nro 117, 66 kohta; asia Kemmache, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.11.1991, A-sarja, nro 218, 60 kohta; asia Phocas v. Ranska, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.4.1996, Recueil des arrêts et décisions 1996-II, s. 546, 71 kohta ja asia Garyfallou AEBE v. Kreikka, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.9.1997, Recueil des arrêts et décisions 1997-V, s. 1821, 39 kohta).

30 Siltä osin, mikä merkitys oikeusriidalla oli valittajalle, on syytä korostaa, että oikeusriita ei suoraan uhannut sen taloudellista selviytymistä. Silti on katsottava, että kun oikeusriita koskee sitä, onko kilpailusääntöjä rikottu, oikeusvarmuuden perusperiaate, jota on sovellettava talouden toimijoihin, ja pyrkimys varmistaa, ettei kilpailu vääristy sisämarkkinoilla, ovat huomattavan merkityksellisiä paitsi valittajalle itselleen ja sen kilpailijoille, myös kolmansille, kun otetaan huomioon niiden oikeussubjektien suuri määrä, joihin asia vaikuttaa, ja kyseessä olevat taloudelliset intressit.

31 Mahdollista oli nimittäin, että valittajalle olisi määrätty asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan nojalla enimmäissakko, joka on 10 prosenttia yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta. Komissio määräsi tässä asiassa päätöksensä 3 ja 4 artiklassa valittajalle 4,5 miljoonan ecun suuruisen sakon, joka oli maksettava kolmessa kuukaudessa päätöksen tiedoksiantamisesta, ja asetti viivästyskoron, joka alkaisi juosta tämän määräajan päättymisestä ja jonka vuotuiseksi korkokannaksi määrättiin 12,5 prosenttia.

32 EY:n perustamissopimuksen 192 artiklassa määrätään tältä osin, että komission päätös, jolla määrätään maksuvelvollisuus muulle kuin valtiolle, on täytäntöönpanokelpoinen ja että pakkotäytäntöönpanoon sovelletaan sen valtion säännöksiä lainkäytöstä riita-asioissa, jonka alueella pakkotäytäntöönpano tapahtuu. EY:n perustamissopimuksen 185, 186 ja 192 artiklan ja päätöksen 88/591/ETY 4 artiklan perusteella kanteella, joka on nostettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, ei ole lykkäävää vaikutusta; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi kuitenkin määrätä kanteen kohteena olevan toimenpiteen täytäntöönpanon lykättäväksi, jos se katsoo, että olosuhteet tätä edellyttävät, sekä päättää tarpeellisista välitoimista ja määrätä tarvittaessa päätöksellään pakkotäytäntöönpanon keskeytettäväksi.

33 Nyt esillä olevan asian oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee, että sakon perimistoimiin ei ollut ryhdytty oikeudenkäynnin aikana, koska valittaja antoi komission vaatiman pankkitakauksen. Tämä seikka ei kuitenkaan ole peruste sille, että valittaja menettäisi oikeutensa saada asiansa käsiteltyä oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä kohtuullisessa ajassa ja erityisesti oikeutensa siihen, että tuomioistuin tutkii, ovatko komission päätelmät valittajan syyllistymisestä kilpailusääntöjen rikkomiseen ja valittajalle tämän vuoksi määrätyt sakot perusteltuja.

34 Kaikkien näiden seikkojen perusteella on katsottava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetulla asialla oli todellista merkitystä valittajalle.

35 Asian monimutkaisuuden osalta on syytä muistuttaa komission todenneen päätöksessään, että 14 betoniteräsverkkojen valmistajaa oli rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklaa tietyillä sopimuksilla tai yhdenmukaistetuilla menettelytavoilla, jotka koskivat kyseisen tuotteen toimituskiintiöitä ja hintoja. Valittajan kanne oli yksi yhdestätoista asiasta, jotka oli saatettu vireille kolmella oikeudenkäyntikielellä ja jotka yhdistettiin suullista käsittelyä varten.

36 Oikeudenkäyntiaineistosta ja valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee tältä osin, että valittajaa koskevan asian ratkaisemiseksi oli perehdyttävä suhteellisen laajoihin asiakirjoihin ja verraten monitahoisiin oikeudellisiin kysymyksiin ja tosiasiakysymyksiin.

37 Siitä, miten valittaja on toiminut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, on todettava, että oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee, että määräaikaa vastauskirjelmän toimittamiseksi oli pidennetty valittajan pyynnöstä noin kuukaudella.

38 Tältä osin ei voida hyväksyä sitä komission väitettä, jonka mukaan oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on kestänyt kauemmin sen vuoksi, että valittajan asiamies ei aluksi osallistunut hallintomenettelyyn komissiossa ja että asiamies oli sitten kohdistanut argumentaatiossaan tahallaan päähuomion siihen sakkoon, jonka komissio oli määrännyt valittajalle rakennemuutoskartelliin osallistumisesta.

39 Näin on siksi, että sellaisen yrityksen, jonka komissio on päätöksessään katsonut rikkoneen kilpailusääntöjä ja jolle komissio on määrännyt sakkoa, on saatava riitauttaa kaikilla asianmukaisiksi katsomillaan perusteilla tällaiset komission päätelmät.

40 Näin ollen ei ole osoitettu, että valittaja olisi merkittävästi myötävaikuttanut oikeudenkäynnin pitkittymiseen.

41 Toimivaltaisten viranomaisten toiminnan osalta on todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisella yhteisöjen tuomioistuimen yhteyteen ja kaksiasteisen tuomioistuinjärjestelmän käyttöön ottamisella pyrittiin ensinnäkin parantamaan tuomioistuimen tuomiovaltaan kuuluvien oikeussuojaa erityisesti sellaisten asioiden osalta, jotka edellyttävät monimutkaisten tosiseikkojen perusteellista tarkastelua, ja toiseksi säilyttämään tuomioistuimen harjoittaman valvonnan laatu ja tehokkuus yhteisön oikeusjärjestyksessä sitä kautta, että yhteisöjen tuomioistuimella on mahdollisuus keskittyä perustehtäväänsä, joka on sen varmistaminen, että yhteisön oikeutta tulkittaessa ja sovellettaessa noudatetaan lakia.

42 Tämä on se syy, jonka vuoksi yhteisön tuomioistuinjärjestelmän rakenne huomioon ottaen on tietyiltä osin perusteltua, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella, jonka asiana on määrittää asian tosiseikasto ja tutkia oikeusriita aineellisesti, on käytettävissään suhteellisesti enemmän aikaa sellaisen asian selvittämiseen, joka edellyttää monimutkaisten tosiseikkojen perusteellista tarkastelua. Tämä tehtävä ei kuitenkaan vapauta nimenomaisesti tätä tehtävää varten perustettua yhteisön lainkäyttöelintä velvollisuudesta käsitellä vireille saatetut asiat kohtuullisessa ajassa.

43 On myös otettava huomioon ne erityispiirteet, jotka liittyvät erottamattomasti menettelyyn yhteisön lainkäyttöelimissä ja jotka johtuvat muun muassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 35 artiklassa määrätyistä oikeudenkäyntikieliä koskevista järjestelyistä ja työjärjestyksen 36 artiklan 2 kohdassa määrätystä velvollisuudesta julkaista tuomiot Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15 päivänä huhtikuuta 1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 1 (EYVL 1958, 17, s. 385) 1 artiklassa tarkoitetuilla kielillä.

44 On kuitenkin katsottava, että nyt esillä olevan asian olosuhteista ei ilmene, että tämäntyyppiset erityispiirteet voisivat oikeuttaa sen, että oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on kestänyt niin kauan.

45 On nimittäin korostettava, että kaksi ajanjaksoa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä ovat merkityksellisiä arvioitaessa sitä, onko oikeudenkäynnin kesto ollut kohtuullinen. Kirjallisen käsittelyn päättymisestä on kulunut noin 32 kuukautta siihen, että suullinen käsittely on päätetty aloittaa. Tosin 13.10.1992 tehdyllä päätöksellä on päätetty yhdistää kyseiset 11 asiaa suullista käsittelyä varten, mutta on syytä huomata, että tänä aikana ei ryhdytty mihinkään muuhun prosessinjohtotoimeen tai asian selvittämistoimeen. Tämän lisäksi suullisen käsittelyn päättämisestä on kulunut 22 kuukautta siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi kyseisen tuomion.

46 Vaikka huomioon otettaisiin ne erityispiirteet, jotka liittyvät erottamattomasti menettelyyn yhteisön lainkäyttöelimissä, ainoastaan poikkeukselliset olosuhteet voivat olla hyväksyttävä peruste sille, että asian selvittäminen ja päätösharkinta ovat kestäneet näin kauan. Koska asian käsittelyä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ei ole lykätty esimerkiksi tämän tuomioistuimen työjärjestyksen 77 ja 78 artiklan nojalla, on katsottava, ettei tällaisia olosuhteita ollut kyseisessä asiassa.

47 Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että vaikka huomion otetaan se, että kyseinen asia oli suhteellisen vaikea, oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on kestänyt kohtuuttoman kauan.

48 Prosessiekonomisista syistä ja tämän oikeudenkäyntivirheen korjaamiseksi välittömästi ja tehokkaasti on katsottava, että oikeudenkäynnin liian pitkää kestoa koskeva peruste, joka on esitetty valituksenalaisen tuomion kumoamista koskevan vaatimuksen tueksi, on perusteltu niiltä osin kuin kyseisessä tuomiossa on vahvistettu valittajalle määrätyn sakon suuruudeksi 3 miljoonaa ecua.

49 Koska mikään ei viittaa siihen, että oikeudenkäynnin kestolla olisi ollut vaikutuksia asian ratkaisun sisältöön, tämä peruste ei kuitenkaan voi johtaa siihen, että valituksenalainen tuomio kumottaisiin kokonaisuudessaan.

Välittömyysperiaatteen loukkaaminen

50 Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on loukannut oikeudenkäynnin välittömyyttä koskevaa yhteisön yleistä oikeusperiaatetta, kun se on julistanut tuomion vasta 22 kuukauden kuluttua suullisen käsittelyn päättämisestä niin, että suullinen käsittely oli menettänyt merkityksensä sen vuoksi, että tuomarit eivät enää ole voineet muistaa suullisessa käsittelyssä esitettyä. Valittaja väittää lähinnä, että oikeudenkäynnin suullisuuden periaate edellyttää oikeudenkäynnin välittömyyttä, johon liittyy - kuten rikos- ja siviiliasiain oikeudenkäyntiä koskevissa laeissa säädetään useimmissa jäsenvaltioissa - se velvollisuus, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on suoritettava välittömästi suullisen käsittelyn jälkeen päätösharkinta ja annettava tuomio lyhyen ajan kuluessa suullisesta käsittelystä.

51 Komissio katsoo, että yhteisön oikeudessa ei ole oikeudenkäynnin välittömyyden periaatetta, sellaisena kuin valittaja on sen ymmärtänyt, minkä vuoksi tämä peruste on hylättävä.

52 Tältä osin on ensinnäkin syytä todeta, että - toisin kuin valittaja on esittänyt suullisessa käsittelyssä - ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 55 artiklan 1 kohdassa tai missään muussakaan työjärjestyksen tai EY:n tuomioistuimen perussäännön määräyksessä ei määrätä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi annettava tuomionsa tietyn ajan kuluessa suullisen käsittelyn jälkeen.

53 Toiseksi on korostettava, että valittaja ei ole osoittanut, että päätösharkinnan kestolla olisi ollut jotakin vaikutusta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltävänä olleen oikeusriidan ratkaisun sisältöön erityisesti sitä kautta, että esitetty selvitys olisi alkanut unohtua.

54 Näin ollen tämä peruste on hylättävä perusteettomana.

Asian selvittämiseen sovellettavien periaatteiden loukkaaminen

55 Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ensinnäkin suorittanut todistusharkinnan virheellisesti, koska se on tarkastanut pelkästään sen, oliko komissio näyttänyt toteen valittajan osallistumisen kyseisiin yritysten välisiin järjestelyihin, ja jättänyt ottamatta huomioon valittajan esittämän selvityksen; toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on rikkonut prekluusiosääntöjä, kun se on hylännyt pyynnöt todistajien kuulemisesta liian myöhään esitettyinä. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tutkinut ainoastaan komission esittämän selvityksen ja kieltäytynyt tutkimasta valittajan esittämää selvitystä, se on jättänyt täyttämättä selvittämisvelvollisuutensa ja loukannut oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä vapaan todistusharkinnan periaatetta ja in dubio pro reo -periaatetta.

56 Tämän perusteen ensimmäinen osa koskee lähinnä sitä, että valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tutkinut, voitiinko ne tosiseikat, joihin komissio oli vedonnut, selittää myös muulla tavalla kuin olettamalla kyseessä olleen yritysten välisen järjestelyn, vaikka valittaja oli esittänyt näille tosiseikoille toisen selityksen, joka on uskottava ja johdonmukainen.

57 Komission mukaan tällä väitteellä pyritään itse asiassa siihen, että tosiseikasto tutkittaisiin uudelleen.

58 Niiltä osin kuin tämä väite ei kohdistu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamaan tosiseikaston arviointiin, on syytä todeta, että kun kysymys on kilpailusääntöjen rikkomista koskevasta oikeudenkäynnistä, komission on esitettävä selvitys niistä kilpailusääntöjen rikkomisista, jotka se on katsonut tapahtuneeksi, ja oikeudellisesti riittävä näyttö kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavista seikoista.

59 Ei kuitenkaan voida katsoa, että tutkiessaan komission esittämän selvityksen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi jättänyt tutkimatta valittajan esittämän selvityksen. Ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 64-67 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valittajan ja Tréfilunionin välisen järjestelyn osalta, että komission esittämien muistioiden perusteella on katsottava komission hankkineen oikeudellisesti riittävän selvityksen vain kahdesta valittajan ja Tréfilunionin välisen yhteistyön muodosta, joita komissio väitti olleen kolme. Lisäksi valituksenalaisen tuomion 90-92 kohta, jotka liittyvät kiintiöitä ja hintoja koskeviin järjestelyihin Benelux-maiden valmistajien kanssa, 115-118 kohta, jotka liittyvät valittajan ja Tréfilarbedin väliseen järjestelyyn, ja 131-136 kohta, jotka liittyvät hintoja ja kiintiöitä koskeviin järjestelyihin Benelux-maiden markkinoilla, osoittavat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut huomioon valittajan väitteet tutkiessaan komission esiin tuomat tosiseikat ja päätellessään tämän perusteella, että komissio oli esittänyt oikeudellisesti riittävän selvityksen siitä, että valittaja oli osallistunut kyseisiin järjestelyihin.

60 Tämän perusteen toinen osa koskee sitä, että valittaja katsoo ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tulkinneen väärin työjärjestystään, kun se on hylännyt valittajan pyynnöt näytön hankkimisesta liian myöhään esitettynä. Valittaja ei kiistä sitä, että se on tehnyt pyynnöt näytön hankkimisesta ensimmäistä kertaa vasta vastauskirjelmässä. Se väittää sitä vastoin, että vastausvaiheessa esiin tuotu näyttö ei ollut uutta eikä sitä voida pitää myöhässä esitettynä, eli kysymys ei ollut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, koska valittaja oli ehdottanut todistajien kuulemista ja valittajan henkilökohtaista kuulemista vastauskirjelmässään saadakseen vastanäyttöä sille selvitykselle, johon komissio oli vedonnut vastineessaan.

61 Valittaja väittää myös, että selvittämisvelvollisuutensa sekä kontradiktorisen periaatteen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteen vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on hyväksyttävä pyynnöt näytön hankkimiseksi tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta, eikä nyt esillä olevassa asiassa ole osoitettu, että kyse olisi tällaisesta poikkeustapauksesta. Valittajan mukaan sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kieltänyt todistajien kuulemisesta ja valittajan henkilökohtaisesta kuulemisesta, on pidettävä ennenaikaisena näytön arvioimisena, ja valittajan mukaan silloinkin, kun asianosainen ei ole tehnyt pyyntöä näytön hankkimiseksi, tutkintaperiaatteen vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on varsinkin oikeudenkäynneissä, joissa voidaan määrätä sakkoa, käytettävä omasta aloitteestaan asian selvittämisessä kaikkia sen käytettävissä olevia selvittämiskeinoja ja pyrittävä mahdollisimman täydellisen selvityksen hankkimiseen.

62 Komissio katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on noudattanut vakiintunutta oikeuskäytäntöään, kun se on katsonut, että koska näyttöä oli pyydetty hankittavaksi vasta vastauskirjelmässä, tämä pyyntö oli tehty myöhässä, minkä vuoksi valittajan oli perusteltava se, miksi näyttöön ei ollut vedottu aikaisemmin.

63 Aluksi on syytä muistuttaa, että näyttääkseen väitteensä toteen valittaja oli pyytänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kannekirjelmässään, että valittajan asiamiestä asianajaja Pillmannia kuultaisiin todistajana, ja vastauskirjelmässään, että valittajaa kuultaisiin henkilökohtaisesti niin, että valittajaa edustaisi sen laillinen edustaja Müller, ja että Benelux-maiden valmistajien entistä puheenjohtajaa Broekmania kuultaisiin todistajana.

64 Asiakirjoista ilmenee, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti 18. ja 24.3.1993 pidetyssä kokouksessaan esittää kysymyksiä asianosaisille. Sen vuoksi, että valittaja oli esittänyt kyseiset kuulemispyyntönsä ja lähettänyt neljä teleksiä 15.12.1983, 11.1.1984, 4.3.1984 ja 4.4.1984, valittajaa pyydettiin "selventämään, mitkä ovat ne täsmälliset ja tosiasialliset syyt, joiden vuoksi se on kiistänyt edellä mainittujen asiakirjojen ilmeisen sisällön, sen lisäksi, että se on kirjelmissään riitauttanut niiden sisällön yleisluonteisesti".

65 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti 13. ja 17.5.1993 pidetyssä kokouksessaan kysyä asianosaisten mielipidettä mahdollisesta Müllerin ja Broekmanin kuulemisesta ja siitä, että kantajia Boël, Steelinter ja Tréfilunion kuultaisiin suullisessa käsittelyssä henkilökohtaisesti niin, että niitä edustaisivat ne henkilöt, jotka olivat perillä niistä yhteyksistä, joita kyseisillä yrityksillä oli ollut tosiseikkojen tapahtuma-aikana.

66 Komissio ilmoitti 19.5.1993 päivätyllä kirjeellään vastustavansa mainittujen todistajien kuulemista sen vuoksi, että he joka tapauksessa olivat komission päätöksen kohteena olleiden yritysten edustajia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti 26.5.1993 lykätä päätöstään mahdollisesta todistajien kuulemisesta.

67 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, että todistajien kuuleminen tai valittajan henkilökohtainen kuuleminen ei ole tarpeen. Lisäksi se on tuomion 94, 120 ja 138 kohdassa hylännyt työjärjestyksensä 48 artiklan 1 kohdan nojalla pyynnöt todistajien kuulemisesta ja kantajan henkilökohtaisesta kuulemisesta sen vuoksi, että nämä pyynnöt oli vastauskirjelmässä esitettyinä tehty myöhässä eikä valittaja ollut vedonnut mihinkään sellaiseen seikkaan, jonka vuoksi se ei olisi voinut tehdä näitä pyyntöjä jo kannekirjelmässään.

68 Kun otetaan huomioon nämä olosuhteet, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointia siitä, oliko asianajaja Pillmannia ja Mülleriä tarpeen kuulla Baustahlgeweben ja Tréfilunionin välisestä järjestelystä, ei voida kyseenalaistaa.

69 Siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kieltäytyi kuulemasta Mülleriä ja Broekmania sen vuoksi, että kuulemispyynnöt oli tehty liian myöhään, on syytä todeta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 68 artiklan 1 kohdan mukaan tämä tuomioistuin voi asianosaisia kuultuaan omasta aloitteestaan tai asianosaisten pyynnöstä määrätä, että tiettyjen seikkojen toteen näyttämiseksi kuullaan todistajia. Asianosaisen pyynnössä todistajan kuulemiseksi on ilmoitettava täsmällisesti, mistä seikoista ja minkä vuoksi todistajaa on tarpeen kuulla. Lisäksi saman työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava esitettävä näyttö.

70 Kun kannekirjelmässä tehdyssä pyynnössä todistajan kuulemiseksi on ilmoitettu täsmällisesti, mistä seikoista ja minkä vuoksi todistajaa tai todistajia on tarpeen kuulla, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiana on siis arvioida, onko pyyntö hyväksyttävä, kun huomioon otetaan riidan kohde ja tarve kuulla nimettyjä todistajia.

71 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen voi tehdä vielä vastauskirjelmässään pyynnön lisänäytön hankkimiseksi kantansa tueksi. Asianosaisen on kuitenkin perusteltava se, miksi kyseiseen näyttöön ei ole vedottu aikaisemmin.

72 Työjärjestyksen 48 artiklan 1 kohdassa määrättyä preklusiivista määräaikaa ei näin ollen sovelleta vastanäytön hankkimiseen ja näytön täydentämiseen vastapuolen vastineessaan esittämän vastanäytön vuoksi. Tämä määräys koskee nimittäin uuden näytön hankkimista, ja sitä on tulkittava yhdessä 66 artiklan 2 kohdan kanssa, jossa määrätään nimenomaisesti, että vastanäytön esittäminen ja aiemmin esitetyn näytön täydentäminen on sallittua.

73 Siltä osin kuin kysymys on Broekmanin kuulemisesta todistajana ja valittajan henkilökohtaisesta kuulemisesta, on kuitenkin todettava, että asiakirjoista ilmenee, että se selvitys, johon komissio oli vedonnut vastineessaan, oli jo mainittu komission päätöksessä ja väitetiedoksiannossa tai sen liitteissä, ja valittaja oli itse sisällyttänyt kyseisen selvitysaineiston kannekirjelmänsä liitteeseen 3. Lisäksi ne lausumat, jotka Müller oli esittänyt komissiossa 24.11.1987 pidetyssä kuulemistilaisuudessa, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitannut valituksenalaisen tuomion 92 ja 135 kohdassa, sisältyvät tästä kokouksesta tehtyyn pöytäkirjaan, jonka valittaja on itse sisällyttänyt kannekirjelmäänsä liitteenä 9.

74 Näin ollen on katsottava, että pyyntöä kuulla Broekmania ja pyyntöä kuulla valittajaa henkilökohtaisesti sen laillisen edustajan Müllerin välityksellä ei voida pitää pyyntönä vastanäytön hankkimiseksi ja että valittaja olisi voinut esittää tätä näyttöä hankittavaksi kannekirjelmässään.

75 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten perustellusti katsonut, että vastauskirjelmässä tehdyt pyynnöt oli esitetty myöhässä, ja hylännyt nämä pyynnöt sen vuoksi, että valittaja ei ollut perustellut sitä, miksi näitä pyyntöjä ei ollut tehty aikaisemmin.

76 Lisäksi se väite, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi lyönyt laimin selvittämisvelvollisuutensa, on hylättävä, koska kyseinen tuomioistuin on ryhtynyt työjärjestyksensä 64 artiklan 2 kohdan nojalla prosessinjohtotoimiin näytön esittämisen helpottamiseksi ja asianosaisten argumentaation täsmentämiseksi.

77 Lopuksi on korostettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole velvollisuutta kuulla omasta aloitteestaan todistajia, koska sen työjärjestyksen 66 artiklan 1 kohdassa todetaan, että tämä tuomioistuin vahvistaa määräyksellä asianmukaisina pitämänsä selvittämistoimet ja sen, mistä tosiseikoista selvitystä on hankittava.

78 Näin ollen peruste, joka koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on loukannut asian selvittämiseen sovellettavia periaatteita, on hylättävä.

Asianosaisella olevan, tiettyihin asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden loukkaaminen

79 Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on loukannut sen oikeutta tulla kuulluksi, kun se on hylännyt valittajan pyynnön saada tutustua kaikkiin hallintomenettelyn asiakirjoihin, vaikka oikeus saada tutustua asiakirja-aineistoon on yhteisön oikeuden perusperiaate, jota on noudatettava kaikissa olosuhteissa. Komissiolla oli siten velvollisuus antaa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltamista koskevan menettelyn kohteena oleville yrityksille tilaisuus tutustua kaikkiin asian tutkinnan aikana haltuunsa saamiin, sekä yrityksiä vastaan että niiden puolesta puhuviin asiakirjoihin. Näitä periaatteita sovelletaan myös oikeudenkäyntiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, kun kantajan puolustautumisen kannalta mahdollisesti merkityksellisiä asiakirjoja ei ole toimitettu kantajalle hallintomenettelyn aikana. Joka tapauksessa valittaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei olisi saanut hylätä sen pyyntöä saada tutustua asiakirjoihin sillä perusteella, että valittaja ei ollut esittänyt mitään selvitystä siitä, että nämä asiakirjat olisivat merkityksellisiä valittajan puolustuksen järjestämiseksi. Asianosainen ja sen asiamiehet eivät nimittäin kykene arvioimaan asiakirjan merkitystä puolustautumisen kannalta, jos ne eivät tiedä asiakirjan olemassaolosta ja sisällöstä.

80 Lisäksi valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on loukannut sen oikeutta tulla kuulluksi, kun se on kieltäytynyt velvoittamasta komissiota esittämään tiettyjä asiakirjoja, jotka koskivat saksalaista rakennemuutoskartellia.

81 Siltä osin kuin kyse on pyynnöstä saada tutustua kaikkiin hallintomenettelyn asiakirjoihin komissio korostaa sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti todennut, että valittaja ei ollut esittänyt mitään selvitystä siitä, että nämä asiakirjat olisivat merkityksellisiä valittajan puolustuksen järjestämiseksi. Rakennemuutoskartellia koskevien asiakirjojen osalta komissio toteaa, että tämäntyyppinen oikeudenkäyntivirhe ei voi olla muutoksenhaun kohteena, koska se ei ole valittajan edun vastainen ja koska sillä laajennettaisiin oikeudenkäynnin kohdetta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan verrattuna, minkä vuoksi tätä virhettä koskevan perusteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat.

82 Aluksi on todettava, että komission esittämän oikeudenkäyntiväitteen osalta riittää, kun todetaan, että ensinnäkin se, onko saksalainen rakennemuutoskartelli ollut komission päätökseen vaikuttanut tekijä, on ollut käsittelyn kohteena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, ja toiseksi valittaja on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimessa, että tämä kartelli on vaikuttanut ainakin sakon suuruuteen. Näin ollen kysymys ei ole oikeudenkäynnin kohteen laajentamisesta siitä, mikä se oli ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Peruste, joka koskee oikeutta tutustua tätä kartellia koskeviin asiakirjoihin, voidaan siten ottaa tutkittavaksi.

83 Lisäksi oikeudesta tutustua asiakirjoihin on todettava, että valituksenalaisen tuomion 23 kohdasta ilmenee, että komissio oli hallintomenettelyn aikana toimittanut valittajalle tiettyjä asiakirjoja, jotka koskivat valittajaa suoraan tai välillisesti, mutta ei luottamuksellisia asiakirjoja, ja että komissio oli samalla muistuttanut, että valittajalla oli mahdollisuus tutustua komission luvalla myös muihin komission hallussa oleviin asiakirjoihin huomautustensa valmistelemiseksi.

84 Valituksenalaisen tuomion 28 kohdasta ja asiakirja-aineistosta ilmenee, että valittajan asiamies oli vastikään valittajalta toimeksiannon saatuaan esittänyt komissiolle, että hänellä oli vielä komission päätöksen tekemisen jälkeen oikeus tutustua kyseisen asian asiakirjoihin. Asianosaisten kirjeenvaihdosta ilmenee, että komissio oli ilmoittanut valittajalle lähettäneensä väitetiedoksiannon liitteenä ne asiakirjat, joihin väitetiedoksianto perustui. Komissio toimitti 11.10.1989 lähettämällään telekopiolla luettelon kaikista valittajaa koskevista hallintomenettelyn asiakirjoista ja tarjoutui toimittamaan valittajalle näistä asiakirjoista jäljennöksen. Tämän tarjouksen johdosta valittaja pyysi 16.10.1989 lähetetyssä telekopiossa kertomusta ja asiakirjavihkoa, jotka koskivat 6. ja 7.11.1985 sen toimitiloissa suoritettua tarkastusta ja samana päivänä Fachverband Betonstahlmattenin toimitiloissa suoritettua tarkastusta, sekä lupaa saada tutustua niihin pöytäkirjoihin ja muihin asiakirjoihin, joilla Bundeskartellamt oli ilmoittanut komissiolle saksalaisesta rakennemuutoskartellista. Komissio ei kuitenkaan vastannut tähän pyyntöön kanteen nostamiseen mennessä.

85 Kannekirjelmässään valittaja vaati, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on velvoitettava komissio antamaan valittajalle tilaisuus tutustua seuraaviin asiakirjoihin: a) kaikki valittajaa koskevat menettelyyn liittyvät asiakirjat, b) kaikki asiakirjat, kirjeet, pöytäkirjat ja muistiot, joilla Bundeskartellamt on ilmoittanut komissiolle rakennemuutoskartellista, ja c) kaikki asiakirjat, liitteet, pöytäkirjat ja muistiot, jotka koskevat komission, Bundeskartellamtin ja saksalaisen rakennemuutoskartellin edustajien kolmisin käymiä neuvotteluja kartellin voimassaoloajan pidentämisestä.

86 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa, että tätä kantajan vaatimusta on pidettävä työjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettuna prosessinjohtotoimea koskevana pyyntönä.

87 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hylännyt valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa pyynnön saada tutustua komission asiakirjavihkoon sen vuoksi, että valittaja ei ollut kiistänyt saaneensa asian hallinnollisen käsittelyn aikana kaikkia asiakirjoja, jotka koskivat suoraan tai välillisesti valittajaa ja joihin väitetiedoksianto perustui, ja että se ei ollut myöskään esittänyt selvitystä siitä, että muilla asiakirjoilla olisi merkitystä sen puolustuksen järjestämiseksi. Siksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että valittajalle oli annettu tilaisuus esittää näkemyksensä haluamallaan tavalla kaikista komission sitä vastaan esittämistä väitteistä, jotka sisältyvät valittajalle lähetettyyn väitetiedoksiantoon, sekä väitteiden tueksi esitetystä selvityksestä, jonka komissio oli maininnut väitetiedoksiannossaan tai liittänyt tähän tiedoksiantoon, ja siksi puolustautumisoikeuksia ei ollut loukattu. Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että valittajan asiamiehet olivat voineet tutkia komission päätöksen laillisuuden ja puolustaa asianmukaisesti valittajaa sekä kannetta valmisteltaessa että käsiteltäessä asiaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

88 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hylännyt valituksenalaisen tuomion 35 kohdassa myös pyynnön saada tutustua saksalaista rakennemuutoskartellia koskeviin asiakirjoihin, koska valittaja ei ollut vedonnut siihen, että se ei ollut voinut vastata sitä vastaan esitettyihin väitteisiin sen vuoksi, että sillä ei ollut ollut käytettävissään näitä asiakirjoja, ja koska se ei ollut esittänyt selvitystä siitä, miksi näillä asiakirjoilla voisi olla merkitystä käsiteltävänä olevassa asiassa. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että kysymys oli selvitysaineistosta, joka ei liittynyt millään tavalla kyseisen oikeudenkäynnin kohteeseen.

89 Tältä osin on syytä todeta, että kilpailuasioissa oikeudella tutustua asiakirjoihin on tarkoitus muun muassa mahdollistaa se, että väitetiedoksiannon saaneet oikeussubjektit saavat tietoonsa komission asiakirjavihkoon sisältyvän selvitysaineiston, jotta ne voisivat asianmukaisella tavalla ilmaista tämän selvityksen perusteella näkemyksensä päätelmistä, jotka komissio on tehnyt väitetiedoksiannossaan (asia 322/81, Michelin v. komissio, tuomio 9.11.1983, Kok. 1983, s. 3461, 7 kohta; asia 85/76, Hoffmann-La Roche v. komissio tuomio 13.2.1979, Kok. 1979, s. 461, 9 ja 11 kohta ja asia C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok. 1995, s. I-865, 21 kohta).

90 Niitä yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita, joita sovelletaan oikeuteen tutustua komission asiakirjavihkoon, ei kuitenkaan sellaisenaan sovelleta - toisin kuin valittaja väittää - menettelyyn ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, vaan siihen sovelletaan EY:n tuomioistuimen perussääntöä ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestystä.

91 EY:n tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan mukaan yhteisöjen tuomioistuin voi nimittäin vaatia asianosaisia toimittamaan kaikki sen haluamat asiakirjat ja antamaan kaikki sen haluamat tiedot. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan 1 kohdassa puolestaan määrätään seuraavaa: "Prosessinjohtotoimilla pyritään varmistamaan, että asiat valmistellaan ja käsitellään ja riidat ratkaistaan parhaissa mahdollisissa olosuhteissa."

92 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdan mukaan prosessinjohtotoimien tavoitteena on erityisesti varmistaa kirjallisen ja suullisen käsittelyn moitteeton kulku ja helpottaa asian selvittämistoimia sekä määrittää ne seikat, joiden osalta asianosaisten on täydennettävä todisteluaan tai joiden osalta asian selvittämistoimet ovat tarpeen. Työjärjestyksen 64 artiklan 3 kohdan d alakohdan ja 4 kohdan mukaan kukin asianosainen voi asian käsittelyn missä vaiheessa tahansa ehdottaa prosessinjohtotoimiin ryhtymistä ja muun muassa pyytää asiaan liittyvien asiakirjojen ja asiakirjojen otteiden esittämistä.

93 Näin ollen valittajalla oli oikeus vaatia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelta sitä, että se määräisi vastapuolen esittämään valittajalle hallussaan olevia asiakirjoja. Jotta kuitenkin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voisi ratkaista, onko tiettyjen asiakirjojen esittäminen vastapuolelle tarpeen asian käsittelyn moitteettoman kulun kannalta, pyynnön esittävän asianosaisen on yksilöitävä pyydetyt asiakirjat ja esitettävä ainakin vähimmäismäärä selvitystä siitä, että asiakirjat ovat asian käsittelyn kannalta tarpeellisia.

94 Valituksenalaisesta tuomiosta ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esitetyistä asiakirjoista on katsottava ilmenevän, että vaikka komissio oli toimittanut valittajalle luettelon kaikista valittajaa koskevista asiakirjoista, valittaja ei yksilöinyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle tekemässään pyynnössä riittävästi tämän asiakirja-aineiston joukosta niitä asiakirjoja, joita se pyysi esitettäviksi. Saksalaista rakennemuutoskartellia koskevien asiakirjojen osalta on todettava, että vaikka valittaja esitti, että komissio oli virheellisesti pitänyt raskauttavana asianhaarana valittajan osallistumista kartelliin, se ei silti täsmentänyt, miltä osin pyydetyt asiakirjat saattoivat olla valittajan kannalta tarpeellisia.

95 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten perustellusti hylännyt valituksenalaisen tuomion 34 ja 35 kohdassa pyynnön asiakirjojen esittämisestä. Tämä valitusperuste on siksi hylättävä perusteettomana.

Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomista koskevat perusteet

Markkinoiden määrittäminen

96 Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole riittävästi perustellut sitä valituksenalaisen tuomion osaa, joka koskee relevanttien markkinoiden määrittämistä. Se esittää erityisesti, että se ei ole - toisin kuin valituksenalaisen tuomion 38 ja 40 kohdassa on todettu - myöntänyt suullisessa käsittelyssä missään vaiheessa, että se olisi pystynyt valmistamaan koneillaan myös standarditavarana myytäviä betoniteräsverkkoja tai että luettelotavarana myytävä verkko ja standarditavarana myytävä verkko olisivat toisensa korvaavia tuotteita. Tämän vuoksi markkinoita ei voitu määrittää niin, että ne koostuivat molemmantyyppisistä verkoista.

97 Komissio katsoo valittajan pyrkivän tällä perusteellaan siihen, että yhteisöjen tuomioistuin tutkisi sen, miten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston.

98 On syytä muistuttaa, että valituksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset täyttyvät siltä osin kuin tämä peruste koskee sitä, onko valituksenalainen tuomio puutteellisesti perusteltu.

99 Tältä osin riittää, kun todetaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on määrittäessään relevantteja markkinoita todennut valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa, että standarditavarana myytävien ja Listenmatten-tyyppisten verkkojen hinnat eivät poikenneet paljon toisistaan. Lisäksi se on todennut valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa, että asian suullisessa käsittelyssä oli käynyt ilmi, että standarditavaran käyttäminen on todellakin mahdollista myös sellaisilla työmailla, joissa olisi tavallisesti käytettävä mittatilaustavarana myytävää verkkoa, jos standarditavaran hinta on niin alhainen, että rakennustyössä saadaan tämän vuoksi merkittäviä säästöjä, jotka kattavat lisäkustannukset ja kompensoivat käytetyn materiaalin vaihtamisesta aiheutuvat tekniset ongelmat, ja että tällainen tosiasiallinen tilanne oli vallinnut osittain sinä aikana, kun järjestelyt olivat voimassa.

100 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten esittänyt oikeudellisesti riittävät perustelut sille, miksi talouden toimijat saattoivat tiettyjen hintatasoon liittyvien tekijöiden vuoksi korvata luettelotavarana myytävät verkot standarditavaralla ja miksi se on katsonut molempien verkkotyyppien kuuluvan samoihin markkinoihin.

101 Näin ollen peruste, joka koskee perustelujen puutteellisuutta markkinoiden määrittämisen osalta, on hylättävä.

Valittajan ja Tréfilunionin väliset järjestelyt

102 Valittaja väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole esitetty perusteluja sille, miksi Tréfilunionin ja valittajan väliset sopimukset oli katsottava perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastaisiksi, ja valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole luonnehtinut oikeudellisesti asian tosiseikastoa siltä kannalta, täyttyvätkö kyseisen määräyksen soveltamisedellytykset.

103 Tämän perusteensa tueksi valittaja esittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ensinnäkään ole tutkinut väitettä, jonka mukaan Tréfilunionin antamaa sitoumusta siitä, ettei se kantele komissiolle saksalaisesta rakennemuutoskartellista, ei ollut pidettävä kilpailunrajoituksena, ja toiseksi, ettei se ole tutkinut kysymystä siitä, saattoiko valittajan antama sitoumus, jonka mukaan se ei veisi luettelotavarana myytäviä verkkoja kahden tai kolmen kuukauden ajan Ranskaan, rajoittaa kilpailua tai saattoiko tämä sitoumus vaikuttaa tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

104 Komissio katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on täysin lainmukaisesti katsonut asian tosiseikaston täyttävän kyseisen määräyksen soveltamisedellytykset.

105 Tältä osin on todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa, että komission päätöksessä valittajan on katsottu sopineen Tréfilunionin kanssa "yleisistä järjestelyistä, joiden tarkoituksena on rajoittaa keskinäisesti näiden yritysten tuotteiden pääsyä Saksan ja Ranskan markkinoille". Järjestelyjen sisältö oli ollut seuraava: 1) Tréfilunion ei kantele komissiolle saksalaisesta rakennemuutoskartellista, 2) valittajan Gelsenkirchenin tehtaalta ei viedä luettelotavarana myytäviä betoniteräsverkkoja Ranskaan ajanjaksona, jonka kesto on kahdesta kolmeen kuukautta, ja 3) nämä kaksi järjestelyjen osapuolta sopivat vientikiintiöiden vahvistamisesta.

106 Marien 16.7.1985 laatiman sisäisen muistion ja Müllerin 27.8.1985 laatiman sisäisen muistion huomioon ottaen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, että komissio oli hankkinut oikeudellisesti riittävän selvityksen siitä, että Tréfilunion oli sitoutunut olemaan kantelematta saksalaisesta rakennemuutoskartellista ja että valittaja oli sitoutunut olemaan viemättä Ranskaan luettelotavarana myytäviä betoniteräsverkkoja sovitun ajanjakson ajan, jonka kesto oli kahdesta kolmeen kuukautta. Sitä vastoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, ettei komissio ollut hankkinut oikeudellisesti riittää selvitystä siitä, että osapuolet olisivat tehneet sopimuksen vientikiintiöiden vahvistamisesta.

107 On syytä korostaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa, että Marien sitoumusta olla kantelematta saksalaisesta rakennemuutoskartellista on pidettävä sellaisena menettelytapana, joka on omaksuttu kilpailijaa kohtaan vastineena tämän kilpailijan tekemistä myönnytyksistä perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastaisen järjestelyn puitteissa.

108 Päätyessään siihen, että tämä sitoumus samoin kuin valittajan sitoumus olla viemättä Ranskaan luettelotavarana myytäviä betoniteräsverkkoja kahdesta kolmeen kuukauden ajan oli osa yleisempää järjestelyä, joka koski näiden yritysten tuotteiden vastavuoroista Saksan ja Ranskan markkinoille pääsyä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti katsonut, ettei komissio ollut tehnyt virhettä päätellessään, että valittaja oli osallistunut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastaiseen järjestelyyn.

109 Koska asiassa ei ole saatu riittävää selvitystä siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen, tämä valitusperuste on perusteettomana hylättävä.

Benelux-maiden markkinoita koskeneet kiintiö- ja hintajärjestelyt ja Benelux-maiden valmistajien kanssa tehdyt, Saksan markkinoita koskeneet järjestelyt

110 Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, kun se ei ollut ottanut huomioon tiettyjä valittajan esille tuomia seikkoja, ja että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon sitä seikkaa, että valittajan palveluksessa olevat henkilöt olivat osallistuneet valmistajien kokouksiin ainoastaan saksalaisen rakennemuutoskartellin tai Fachverband Betonstahlmattenin edustajina eivätkä siis valittajan edustajina. Valittaja lisää, että tuomion perustelut ovat Benelux-markkinoiden osalta ristiriitaisia, koska pelkkää osallistumista kokoukseen, jossa muut yritykset ovat tehneet sopimuksen hinnoista, ei voida pitää 85 artiklan rikkomisena, kun kyseinen yritys ei itse myy sopimuksen kohteena olleita tuotteita.

111 Komissio katsoo, että valittaja pyrkii näillä väitteillään kyseenalaistamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvioinnin sille esitetystä näytöstä, eikä tätä ole - lukuun ottamatta niitä tapauksia, että selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla - pidettävä yhteisöjen tuomioistuimen valvontavaltaan kuuluvana oikeuskysymyksenä. Lisäksi komission mukaan ei ole osoitettu, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi tällä tavalla vääristänyt selvitysaineistoa. Komission mielestä valituksenalaisen tuomion perustelut eivät myöskään ole ristiriitaisia.

112 Tältä osin on korostettava, että - kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 200 ja 246 kohdassa - valittaja on lähinnä pelkästään toistanut laajoja osia niistä vastauksistaan, joita se oli antanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, ja päätynyt - samoin kuin kyseisessä tuomioistuimessa - tämän perusteella siihen, että ne asiakirjat, joihin komissio oli tukeutunut, osoittivat Müllerin toimineen Fachverband Betonstahlmattenin ja saksalaisen rakennemuutoskartellin valvontaelimen edustajana eikä siis valittajan pääjohtajana.

113 Perustamissopimuksen 168 a artiklasta, EY:n tuomioistuimen perussäännön 51 artiklasta ja työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Tätä edellytystä ei täytä valitus, jossa vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut, sellaisetkin, joiden pohjana olevien tosiseikkojen osalta tämä tuomioistuin on tosiseikastoa määrittäessään nimenomaisesti omaksunut eri näkemyksen. Tällaisella valituksella pyritään nimittäin tosiasiassa ainoastaan siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitetty kanne tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu yhteisöjen tuomioistuimen toimivaltaan (ks. em. asia San Marco v. komissio, määräyksen 36-38 kohta).

114 Myös niiltä osin kuin nyt käsiteltävänä olevassa valituksessa ei pelkästään kerrata tai toisteta aiemmin esitettyä, sillä pyritään siihen, että asian tosiseikaston arviointi, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on suorittanut, tehtäisiin uudelleen.

115 Näin ollen nämä perusteet on jätettävä tutkimatta.

Asetuksen N:o 67/67/ETY jättäminen soveltamatta yksinmyyntisopimuksiin

116 Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole perustellut sitä päätelmää, että niillä yksinmyyntisopimuksilla, jotka valittaja oli tehnyt Bouwstaal Roermond BV:n ja Arbed SA afdeling Nederlandin kanssa, kiellettiin rinnakkaistuonti, eikä lausunut myöskään siitä, miksi komissio ei ollut puuttunut näihin sopimuksiin, jotka sille oli ilmoitettu Luxemburgin ja Saarlandin terästeollisuuden uudelleenorganisoinnin yhteydessä.

117 Komissio väittää, että väite siitä, ettei rinnakkaistuontia ollut kielletty, koskee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittamaa tosiseikaston arviointia ja että väitteitä siitä, ettei komissio ollut puuttunut sopimuksiin, on pidettävä uutena perusteena.

118 Tältä osin on katsottava, että se valittajan väite, jonka mukaan ei olisi osoitettu, että valittajan Bouwstaal Roermond BV:n ja Arbed SA afdeling Nederlandin kanssa tekemiin sopimuksiin sisältyisi rinnakkaistuonnin kielto, on jätettävä tutkimatta, koska sillä pyritään - kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 210-223 kohdassa - kyseenalaistamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen suorittama tosiseikaston arviointi.

119 Sen valittajan väitteen osalta, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei olisi lausunut siitä, miksi komissio ei ollut puuttunut kyseisiin sopimuksiin, on todettava, että - kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 228-232 kohdassa - ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitetyt tätä koskevat argumentit olivat pelkkiä epätäsmällisiä väittämiä, joilla ei ole mitään perustaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei siis ole menetellyt virheellisesti, kun se ei ole lausunut näistä väitteistä.

120 Tämä peruste on näin ollen hylättävä.

Asetuksen N:o 17 15 artiklan rikkomista koskevat perusteet

121 Aluksi on syytä muistuttaa, että mahdollisuudesta määrätä sakkoa niissä tilanteissa, että perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa on rikottu, määrätään nimenomaisesti asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa seuraavasti:

"Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, joka on vähintään 1 000 laskentayksikköä ja enintään 1 000 000 taikka tätä suurempi mutta enintään 10 prosenttia kunkin rikkomukseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

a) rikkovat perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa - -

b) - -

Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomuksen vakavuuden lisäksi sen kesto."

122 Valittaja esittää ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä arvioidessaan kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyviä lieventäviä ja raskauttavia asianhaaroja. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että komissio oli arvioinut erikseen niiden kriteerien täyttymisen, joita sovelletaan määritettäessä kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta. Valittaja väittää erityisesti, että sekä komissio että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin pitivät valittajan osallistumista rakennemuutoskartelliin raskauttavana asianhaarana sakon suuruutta määritettäessä. Lisäksi määrätty sakko on valittajan mukaan suhteettoman suuri, koska useita lieventäviä asianhaaroja ei otettu huomioon.

PERUSTELUT JATKUVAT ASIAKIRJASSA: 695J0185.1

123 Komissio väittää, että tämä väite on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin siinä toistetaan valittajan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämät argumentit. Saksalaisen rakennemuutoskartellin osalta komissio katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli perustellut sen, miksi se ei ollut pitänyt kartellin olemassaoloa valittajan osalta lieventävänä asianhaarana.

124 Toiseksi valittaja väittää, ettei huomioon ole otettu sitä, ettei se tiennyt saksalaisen rakennemuutoskartellin ja sen suojaamiseksi toteutettujen toimenpiteiden lainvastaisuudesta.

125 Komissio katsoo, että tämä väite on jätettävä tutkimatta, koska siihen on vedottu ensimmäistä kertaa vasta valitusvaiheessa.

126 Toissijaisesti valittaja vaatii sitä, että sille määrättyä sakkoa alennettaisiin kohtuulliseksi.

127 Komission mukaan yhteisöjen tuomioistuimen asiana ei ole korvata kohtuullisuussyistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointia omalla arvioinnillaan.

128 Aluksi on todettava, että pelkästään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on toimivalta valvoa sitä, miten komissio on yksittäistapauksessa arvioinut lainvastaisen toiminnan vakavuuden. Muutoksenhaun yhteydessä yhteisöjen tuomioistuin valvoo ensinnäkin sitä, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ottanut oikeudellisesti asianmukaisella tavalla huomioon kaikki ne tekijät, jotka ovat olennaisia arvioitaessa sitä, miten vakavana tiettyä menettelytapaa on pidettävä perustamissopimuksen 85 artiklan ja asetuksen N:o 17 15 artiklan valossa, ja toiseksi yhteisöjen tuomioistuin tutkii, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käsitellyt oikeudellisesti riittävällä tavalla kaikkia kantajan esittämiä argumenttejä, joilla pyritään sakon poistamiseen tai pienentämiseen (ks. tämän viimeisen seikan osalta asia C-219/95 P, Ferriere Nord v. komissio, tuomio 17.7.1997, Kok. 1997, s. I-4411, 31 kohta).

129 Sakon suhteettomuudesta on todettava, että sen jälkeen kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ratkaissut täyden tuomiovaltansa perusteella yhteisön oikeuden rikkomisesta yrityksille määrättyjen sakkojen suuruuden, yhteisöjen tuomioistuimen asiana ei ole korvata kohtuullisuussyistä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen harkintaa omallaan, kun se käsittelee oikeuskysymyksiä valituksen yhteydessä (em. asia BPB Industries ja British Gypsum v. komissio, tuomion 34 kohta ja em. asia Ferriere Nord v. komissio, tuomion 31 kohta). Tämä väite on siksi jätettävä tutkimatta niiltä osin kuin sillä pyritään siihen, että sakon määrääminen tutkittaisiin kokonaisuudessaan uudelleen, tai toissijaisesti siihen, että sakko alennettaisiin kohtuulliseksi. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 286 kohdassa, tutkimatta on jätettävä myös se väite, jota valittaja ei ole esittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja joka koskee sitä, ettei valittaja tiennyt saksalaisen rakennemuutoskartellin suojaamiseksi toteutettujen toimenpiteiden olevan lainvastaisia.

130 Siitä väitteestä, ettei lieventäviä ja raskauttavia asianhaaroja ole otettu huomioon, on pelkästään todettava ensinnäkin, että valituksenalaisessa tuomiossa esitetään tiivistetysti se, millä tavalla valittaja oli rikkonut kilpailusääntöjä, sekä yksilöidään valittajan menettelytavat ja se, mikä osuus valittajalla oli jokaisen yritysten välisen järjestelyn luomisessa tai toteuttamisessa.

131 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 146 kohdassa, että komission päätöksessä oli kokonaisuutena katsoen esitetty valittajalle ne tiedot, jotka olivat tarpeen, jotta valittaja tietäisi, millä eri tavoilla sen oli katsottu rikkoneen kilpailusääntöjä, mitkä erityiset olosuhteet liittyivät sen menettelytapoihin ja erityisesti kuinka kauan sen osallistuminen kilpailusääntöjen rikkomiseen oli kestänyt. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on myös todennut, että komissio oli esittänyt oikeudellisen arvioinnin sisältävässä päätöksensä osassa ne kriteerit, joita oli sovellettu arvioitaessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta valittajan osalta, ja ne olosuhteet, joita on pidettävä lieventävinä asianhaaroina määrättäessä kilpailusääntöjen rikkomisesta taloudellisia seuraamuksia.

132 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valittajaa koskevista raskauttavista asianhaaroista valituksenalaisen tuomion 149 kohdassa, että valittaja ei ollut esittänyt mitään sellaista, mikä voisi kyseenalaistaa komission hankkiman selvityksen valittajan aktiivisesta osallistumisesta kyseisiin järjestelyihin. Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 268 kohdassa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitannut tiettyihin komission päätöksen kohtiin, joissa luonnehditaan valittajan käyttäytymistä sen perustelemiseksi, miksi kilpailusääntöjen rikkomista on pidetty niin vakavana sakkoa määritettäessä. Näissä nimenomaisissa perusteluissaan komissio painotti sitä keskeistä osuutta, joka valittajalla oli kilpailusääntöjen rikkomisessa, ja sitä, että Müller oli toiminut kolmessa ominaisuudessa eli valittajan pääjohtajana, saksalaisen rakennemuutoskartellin laillisena edustajana ja Fachverband Betonstahlmattenin puheenjohtajana. Päätöksensä 207 kohdassa komissio totesi, että yrityksille, joiden johtajat toimivat tärkeissä tehtävissä Fachverband Betonstahlmattenin kaltaisissa yritysten yhteenliittymissä, on määrättävä suurempia sakkoja kuin muille.

133 Siitä, että valittajan on katsottu rikkoneen kilpailusääntöjä myös osallistumalla rakennemuutoskartelliin, on ainoastaan todettava, että koska valittajalle oli määrätty seuraamuksia sellaisista järjestelyistä, jotka eivät kuuluneet erottamattomasti yhteen kyseisen kartellin kanssa ja joiden tarkoituksena oli suojella Saksan markkinoita muista jäsenvaltioista tulevalta valvomattomalta tuonnilta, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi perustellusti, että tätä luvallista kartellia ei voitu pitää yleisenä lieventävänä asianhaarana näiden valittajan menettelytapojen osalta, kun otettiin huomioon se, että pääjohtajansa tehtävien vuoksi valittajan oli katsottava olleen erityisessä vastuussa tältä osin.

134 Lopuksi valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon erilaisia lieventäviä asianhaaroja. Valittajan mukaan komissio ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat laskeneet sille määrätyn sakon sen koko liikevaihdon perusteella, eivätkä ne ole määrittäneet sakkoa vain kyseisiin järjestelyihin liittyvän liikevaihdon perusteella. Valittajan mukaan myös yhdenvertaisuusperiaatetta on loukattu, koska sille määrätty sakko on muille yrityksille määrätyt sakot huomioon ottaen epätavallisen suuri. Lisäksi valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti ottanut huomioon sakon suuruutta määrätessään valittajan markkinaosuuden Saksan markkinoilla, koska yrityksen taloudelliset voimavarat eivät välttämättä ole suorassa suhteessa sen markkina-asemaan.

135 Tältä osin on syytä muistuttaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 158 kohdassa, että komissio ei käyttänyt perustana valittajan liikevaihtoa kokonaisuudessaan vaan ainoastaan betoniteräsverkkojen myynnistä ETY:n kuuden perustajajäsenvaltion alueella saadun liikevaihdon määrää eikä ylittänyt tältä osin kymmenen prosentin enimmäismäärää; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan komissio ei siksi ollut kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto huomioon ottaen rikkonut asetuksen N:o 17 15 artiklaa.

136 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 160 kohdassa, että kun sakon suuruudeksi oli määritetty 3,15 prosenttia liikevaihdosta, valittajaa ei koskenut mikään yleinen lieventävä asianhaara vaan sitä vastoin - samoin kuin Tréfilunionia - tietty raskauttava asianhaara, jona oli sen osalta kilpailusääntöjen rikkomusten lukumäärä ja vakavuus.

137 Seuraavaksi on tutkittava, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ottanut oikeudellisesti virheettömällä tavalla huomioon valittajan markkinaosuudet Saksan markkinoilla, kun se on todennut valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa, että komissio oli perustellusti jättänyt ottamatta huomioon lieventävänä asianhaarana valittajan osalta sen, että valittaja ei ollut osa mitään vahvaa taloudellista kokonaisuutta, koska valittaja oli markkinaosuudeltaan selvästi suurin yritys Saksan markkinoilla.

138 Tältä osin on todettava, että huomioon otettaviin seikkoihin kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa voivat kuulua niiden tuotteiden määrä ja arvo, joiden osalta kilpailusääntöjä on rikottu, yrityksen koko ja taloudellinen valta ja siten se vaikutusvalta, jota yritys on voinut käyttää markkinoilla (ks. asia 100/80-103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, 120 kohta).

139 Näin ollen sakon suuruutta määrättäessä saadaan ottaa huomioon sekä yrityksen kokonaisliikevaihto, joka osoittaa yrityksen kokoa ja taloudellista valtaa, vaikka se olisikin likimääräinen ja epätäydellinen mittari, että liikevaihdon se osa, joka tulee niistä tuotteista, joiden osalta kilpailusääntöjä on rikottu, ja joka on näin ollen omiaan osoittamaan kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta (ks. em. asia Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 121 kohta). Vaikka yrityksen markkinaosuudet eivät voi olla ratkaiseva peruste sille päätelmälle, että yritys kuuluu vahvaan taloudelliseen kokonaisuuteen, ne ovat sitä vastoin merkityksellisiä sen määrittämisessä, millaista vaikutusvaltaa yritys on voinut käyttää markkinoilla.

140 Tämä väite on näin ollen hylättävä.

Vaatimukset valituksenalaisen tuomion kumoamisesta siltä osin kuin siinä on vahvistettu sakon suuruus

141 Kaiken edellä esitetyn huomioon ottaen yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että koska oikeudenkäynnin on katsottava kestäneen liian kauan, sakon määrää on kohtuullista alentaa 50 000 eculla.

142 Koska valituksenalainen tuomio on kumottu niiltä osin kuin siinä vahvistettiin sakon suuruus (ks. tämän tuomion 48 kohta), yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee asian lopullisesti itse perussääntönsä 54 artiklan nojalla ja vahvistaa sakon suuruudeksi 2 950 000 ecua.

143 Valitus hylätään muilta osin.

Oikeudenkäyntikulut

144 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 122 artiklassa määrätään, että jos valitus on perusteltu ja yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se päättää oikeudenkäyntikuluista. Työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan valitusmenettelyssä työjärjestyksen 118 artiklan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 69 artiklan 3 kohdassa määrätään kuitenkin, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, yhteisöjen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken. Koska yksi komission vaatimuksista on hylätty, kun taas valittaja on hävinnyt asian muilta osin, on määrättävä, että valittaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja että valittajan on korvattava komission oikeudenkäyntikuluista kolme neljäsosaa.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-145/89, Baustahlgewebe vastaan komissio, 6.4.1995 antaman tuomion tuomiolauselman 2 kohta, jossa valittajalle määrätyn sakon suuruudeksi on vahvistettu 3 miljoonaa ecua, kumotaan.

2) Valittajan sakon suuruudeksi vahvistetaan 2 950 000 ecua.

3) Valitus hylätään muilta osin.

4) Valittaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikuluista kolme neljäsosaa.