–

NG ja OH, edustajinaan V. Lupu ja G. Perju, avocaţi,

–

SC Banca Transilvania SA, edustajinaan S. Tîrnoveanu, L. Retegan ja A. Iorgulescu, avocaţi,

–

Romanian hallitus, asiamiehinään aluksi E. Gane, L. Liţu, O.‑C. Ichim ja C.‑R. Canţăr, sittemmin E. Gane, L. Liţu ja O.‑C. Ichim,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, M. Hellmann ja E. Lankenau,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Gheorghiu ja N. Ruiz García,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä NG ja OH sekä toisaalta SC Banca Transilvania SA (jäljempänä Banca Transilvania) ja jossa on kyse näiden osapuolten välisen ulkomaanvaluutan määräisen jälleenrahoituslainasopimuksen ehdon väitetystä kohtuuttomuudesta.

3

Direktiivin 93/13 13. perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”jäsenvaltioiden lakien ja asetusten, joissa suoraan tai välillisesti vahvistetaan kuluttajasopimusten ehdot, osalta oletetaan, että ne eivät sisällä kohtuuttomia ehtoja; tämän vuoksi ei ole tarpeen saattaa tämän direktiivin säännöksiä koskemaan ehtoja, joissa heijastuvat pakolliset lait tai asetukset, tai niiden kansainvälisten sopimusten, joissa jäsenvaltiot ja yhteisö ovat osallisina, periaatteet tai määräykset; tässä suhteessa 1 artiklan 2 kohdan ilmaisu ’pakolliset lait ja asetukset’ kattaa myös ne säännöt, joita lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun muusta järjestelystä ei ole sovittu”.

4

Saman direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin säännökset eivät koske pakollisia lakeja tai asetuksia heijastavia sopimusehtoja eikä kansainvälisten sopimusten, joissa jäsenvaltiot ja yhteisö ovat osallisina, määräyksiä tai periaatteita, varsinkaan liikenteen alalla.”

5

Mainitun direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.

2.   Sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos se on ennakolta laadittu, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.

– –”

6

Siviililain (Cod civil, jäljempänä siviililaki) 1578 §:ssä, sellaisena kuin se oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä, säädetään seuraavaa:

”Rahamääräiseen lainaan perustuva velvoite sisältää ainoastaan saman rahamäärän, joka on ilmaistu sopimuksessa.

Jos valuuttojen hinta nousee tai laskee ennen maksun eräpäivää, velallisen on maksettava lainaamansa rahamäärä takaisin, ja takaisinmaksu on suoritettava vain maksuhetkellä voimassa olevan valuuttakurssin mukaisesti.”

7

NG ja OH tekivät 31.3.2006 SC Volksbank România SA:n, josta on sittemmin tullut Banca Transilvania, kanssa kulutusluottosopimuksen, jolla pankki lainasi heille 90000 Romanian leuta (RON) (noin 18930 euroa) (jäljempänä alkuperäinen sopimus).

8

Samat osapuolet tekivät 15.10.2008 Sveitsin frangin (CHF) määräisen luottosopimuksen alkuperäisen sopimuksen uudelleen rahoittamiseksi (jäljempänä jälleenrahoitussopimus). Viimeksi mainitussa sopimuksessa oli kyse 65000 CHF:n (noin 42139 euron) suuruisesta summasta eli sopimuksen allekirjoittamispäivänä voimassa olleen näiden valuuttojen keskinäisen vaihtokurssin perusteella noin 159126 RON:sta.

9

Banca Transilvanian sisäisten sääntöjen mukaan lainanottajien velkaantuneisuuden sallittu enimmäisaste oli 55 prosenttia heidän taloudellisesta kapasiteetistaan. NG:n ja OH:n osalta tämä aste laskettiin siten, että huomioon otettiin Sveitsin frangin vaihtokurssi suhteessa Romanian leuhun (jäljempänä CHF/RON-vaihtokurssi) sellaisena kuin se oli ennen jälleenrahoitussopimuksen allekirjoittamista, ja lainan myöntämisajankohtana tämä aste oli 35,04 prosenttia heidän tuloistaan.

10

Jälleenrahoitussopimuksen yleisten ehtojen 4 kohdan 1 alakohdassa määrättiin, että kaikki sopimuksen perusteella suoritettavat maksut oli suoritettava siinä valuutassa, jona lainan määrä oli ilmaistu. Lisäksi täsmennettiin, että lainanottaja saattoi tietyin edellytyksin pyytää pankilta, että lainan määrä ilmaistaan muussa valuutassa, mutta pankin ei kuitenkaan tarvinnut suostua tällaiseen vaatimukseen. Edelleen määrättiin, että pankki valtuutettiin erääntyneiden maksuvelvoitteiden suorittamiseksi vaihtamaan lainanottajan nimissä ja lukuun velvoitteiden määrä toiseen valuuttaan omaa vaihtokurssiaan käyttäen.

11

Lokakuun 2008 ja huhtikuun 2017 välisen CHF/RON-vaihtokurssin vaihtelun vuoksi NG:n ja OH:n lainaama summa kasvoi 117760 RON:lla (noin 24772 eurolla).

12

NG ja OH nostivat 23.3.2017 Tribunalul Specializat Clujissa (Clujin erityistuomioistuin, Romania) kanteen, jossa he vaativat muun muassa sen toteamista, että jälleenrahoitussopimuksen yleisten ehtojen 4 kohdan 1 alakohta oli kohtuuton. NG ja OH väittivät myös, ettei Banca Transilvania ollut noudattanut tietojenantovelvollisuuttaan, koska se ei ollut tämän sopimuksen neuvottelujen ja tekemisen yhteydessä varoittanut heitä riskistä, joka alkuperäisen sopimuksen muuntamisesta ulkomaan valuutan määräiseksi aiheutui. Koska lainanottajat saivat tulonsa vain Romanian leuissa, Banca Transilvanian olisi pitänyt kiinnittää heidän huomiotaan erityisesti vaikutuksiin, joita aiheutuu tämän valuutan arvon alenemisesta suhteessa siihen ulkomaan valuuttaan, jossa laina oli maksettava takaisin. Lisäksi ehto lainan maksamisesta takaisin ulkomaan valuutassa aiheuttaa lainanottajien vahingoksi epätasapainon, koska valuuttakurssiriski kuuluu kokonaan lainanottajille. NG ja OH vaativat Tribunalul Specializat Clujilta ratkaisua, jonka mukaan CHF/RON-vaihtokurssi jäädytetään jälleenrahoitussopimuksen tekohetkellä voimassa olleelle tasolle ja epäedullisemman vaihtokurssin perusteella maksetut summat palautetaan.

13

Tämä tuomioistuin hyväksyi NG:n ja OH:n nostaman kanteen osittain. Se kuitenkin hylkäsi vaatimuksen, joka koski CHF/RON-vaihtokurssin pysyttämistä jälleenrahoitussopimuksen allekirjoittamishetkellä voimassa olleelle tasolle. Kyseinen tuomioistuin katsoi näin tehdessään yhtäältä, että vaikka jälleenrahoitussopimuksen yleisten ehtojen 4 kohdan 1 alakohdan ehto tosin heijasti niin kutsuttua ”rahan nimellisarvon” periaatetta, sellaisena kuin se on vahvistettu siviililain 1578 §:ssä, ehto kuului direktiivin 93/13 soveltamisalaan, koska tämä säännös ei ollut pakottava vaan dispositiivinen. Tämä tuomioistuin katsoi siten, että sen oli mahdollista tutkia, oliko kyseinen ehto kohtuuton. Tämän tarkastelun päätteeksi se totesi toisaalta, että ehto oli laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi ja että Banca Transilvania oli noudattanut tietojenantovelvollisuuttaan, sillä se ei ollut kyennyt ennakoimaan CHF/RON-vaihtokurssin merkittäviä muutoksia.

14

Sekä NG ja OH että Banca Transilvania valittivat tästä tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen eli Curtea de Apel Clujiin (Clujin ylioikeus, Romania). Banca Transilvania väittää NG:n ja OH:n tekemän valituksen osalta, että jälleenrahoitussopimuksen yleisten ehtojen 4 kohdan 1 alakohta, jonka mukaan kaikki kyseisen sopimuksen perusteella suoritettavat maksut oli suoritettava siinä valuutassa, jona lainan määrä on ilmaistu, on osa sopimuksen pääkohdetta. Lisäksi tämä sopimuksen määräys heijastaa pakottavaa lain säännöstä direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, joten sen mahdollista kohtuuttomuutta ei voida tutkia.

15

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan 20.9.2017 annetusta tuomiosta Andriciuc ym. (C‑186/16, EU:C:2017:703) ilmenee, että kun sopimusehto heijastaa kansallisen oikeuden pakottavaa säännöstä, jota sovelletaan sopimuspuolten välillä niiden tahdosta riippumatta, tai dispositiivista säännöstä, jota sovelletaan suoraan lain nojalla silloin, kun sopimuspuolten välillä ei ole sovittu muusta järjestelystä, se ei kuulu direktiivin 93/13 soveltamisalaan.

16

Tämä tuomioistuin toteaa, että siviililain 1578 § on dispositiivinen säännös mutta että Romanian tuomioistuimet ovat soveltaneet eri tavoin 20.9.2017 annetussa tuomiossa Andriciuc ym. vahvistettua ratkaisua (C‑186/16, EU:C:2017:703).

17

Suurin osa näistä tuomioistuimista katsoi, että tätä lain säännöstä heijastavien sopimusehtojen mahdollista kohtuuttomuutta ei voida tutkia, koska ne ovat dispositiivisia säännöksiä, joita sovelletaan suoraan lain nojalla, jos sopimuspuolten välillä ei ole sovittu muusta järjestelystä. Jotkut romanialaiset tuomioistuimet kuitenkin katsoivat elinkeinonharjoittajan määränneen kuluttajalle tällaisen sopimusehdon. Koska kuluttaja ei voi sivuuttaa tällaista sopimusehtoa sisällyttämällä sopimukseen erilaisen ehdon, sopimusehdon mahdollisen kohtuuttomuuden valvontaa ei voida sulkea pois.

18

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kansallisten tuomioistuinten enemmistö lieventää pakottavien ja dispositiivisten säännösten välistä eroa tai jopa poistaa sen, mikä johtaa siihen, että kun kyse on ehtojen mahdollisen kohtuuttomuuden tutkimisesta, niihin sovelletaan samoja oikeussääntöjä.

19

Tällainen tulkinta perustuu direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan romaniankielisen version ja saman artiklan ranskankielisen version väliseen terminologiseen eroon. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tältä osin, että viimeksi mainitussa versiossa käytetään käsitettä ”impératif” (pakottava), kun romaniankielisessä versiossa taas viitataan sitoviin lakeihin tai asetuksiin. Tämä tuomioistuin korostaa, että toisin kuin käsite pakottava, jolla sen mukaan suljetaan dispositiiviset säännökset pois, käsite sitova sisältää tällaiset säännökset. Pakottavat säännökset ovat sitovia, mutta myös dispositiiviset säännökset tulevat sitoviksi sen jälkeen, kun sopimuspuolet ovat päättäneet olla poikkeamatta niistä.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lisäksi, kuinka laaja on pankille kuuluva tietojenantovelvollisuus, joka koskee valuutan vaihtokurssin tulevia vaihteluja, ja mitä toimenpiteitä sen on toteutettava varmistaakseen kuluttajalle direktiivissä 93/13 tunnustettujen oikeuksien tehokkuuden silloin, kun olemassa ei ole dispositiivista säännöstä, jolla kohtuuttomaksi todettu sopimusehto voitaisiin korvata.

21

Tässä tilanteessa Curtea de Apel Cluj on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluu sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu mutta joka heijastaa sääntöä, jota kansallisen lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun tältä osin ei ole sovittu muusta järjestelystä.

23

On muistettava, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdalla, jossa on kyse pakottavia lakeja ja asetuksia heijastavista sopimusehdoista, on otettu käyttöön direktiivin soveltamisalaan kohdistuva rajaus (tuomio 20.9.2018, OTP Bank ja OTP Faktoring, C‑51/17, EU:C:2018:750, 52 kohta).

24

Tällaista poissuljentaa on tulkittava suppeasti ja sen soveltaminen edellyttää kahden edellytyksen täyttämistä, eli yhtäältä sopimusehdon on heijastettava lain tai asetuksen säännöstä, ja toisaalta tämän säännöksen on oltava pakottava (ks. vastaavasti tuomio 3.3.2020, Gómez del Moral Guasch, C‑125/18, EU:C:2020:138, 30 ja 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Kuten direktiivin 93/13 13. perustelukappaleesta ilmenee, direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan ilmaisu ”pakolliset lait ja asetukset” kattaa myös ne säännöt, joita kansallisen lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun muusta järjestelystä ei ole sovittu (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, RWE Vertrieb, C‑92/11, EU:C:2013:180, 26 kohta ja tuomio 3.4.2019, Aqua Med, C‑266/18, EU:C:2019:282, 29 kohta).

26

Unionin tuomioistuin on todennut toistuvasti, että tämä direktiivin 93/13 säännösten soveltamisen poissulkeminen on oikeutettua sillä perusteella, että lähtökohtaisesti on oikeutettua olettaa, että kansallinen lainsäätäjä on saattanut tasapainoon tiettyjen sopimusten sopimuspuolten kaikki oikeudet ja velvollisuudet (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, RWE Vertrieb, C‑92/11, EU:C:2013:180, 28 kohta ja tuomio 20.9.2018, OTP Bank ja OTP Faktoring, C‑51/17, EU:C:2018:750, 53 kohta).

27

Näin ollen se, että kansallinen lainsäätäjä on vahvistanut tasapainon tiettyjen sopimusten sopimuspuolten kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien välille, ei ole edellytys direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun poissulkemisen soveltamiselle vaan oikeutus tällaiselle poissulkemiselle.

28

Näin ollen sen selvittämiseksi, täyttyvätkö edellytykset direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa säädetylle poissulkemiselle, unionin tuomioistuin on katsonut, että kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava, heijastaako asianomainen sopimusehto kansallisen oikeuden säännöksiä, joita sovelletaan sopimuspuolten välillä pakottavasti niiden tahdosta riippumatta, tai säännöksiä, jotka ovat dispositiivisia eli joita sovelletaan suoraan lain nojalla silloin, kun sopimuspuolten välillä ei ole sovittu muusta järjestelystä (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, RWE Vertrieb, C‑92/11, EU:C:2013:180, 26 kohta, tuomio 10.9.2014, KušionováC‑34/13, EU:C:2014:2189, 79 kohta; tuomio 20.9.2017, Andriciuc ym., C‑186/16, EU:C:2017:703, 29 ja 30 kohta ja tuomio 3.3.2020, Gómez del Moral Guasch, C‑125/18, EU:C:2020:138, 32 kohta).

29

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että jälleenrahoitussopimuksen yleisten ehtojen 4 kohdan 1 alakohdassa, jonka kohtuuttomuuteen pääasian kantajat vetoavat, määrätään, että ”kaikki sopimuksen perusteella suoritettavat maksut suoritetaan siinä valuutassa, jona lainan määrä oli ilmaistu – –”.

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on lisäksi korostanut, että tällainen ehto heijastaa rahan nimellisarvon periaatetta, sellaisena kuin se on vahvistettu siviililain 1578 §:ssä. Sen mukaan ”velallisen on maksettava lainaamansa rahamäärä takaisin, ja takaisinmaksu on suoritettava vain maksuhetkellä voimassa olevan valuuttakurssin mukaisesti”. Tämä tuomioistuin on lisäksi luonnehtinut siviililain 1578 §:ää dispositiiviseksi säännökseksi eli sitä on sovellettava lainasopimuksiin silloin, kun sopimuspuolten välillä ei ole sovittu muusta järjestelystä.

31

Näin ollen on niin, että koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan yleisten sopimusehtojen ehto, jonka kohtuuttomuuteen pääasian kantajat vetoavat, heijastaa kansallisen oikeuden dispositiivista säännöstä, se kuuluu direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa säädetyn poissuljennan soveltamisalaan.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että romaniankielisessä versiossa direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan sanamuodosta käytetään ilmaisua ”normă obligatorie” (sitova säännös), kun taas ranskankielisessä versiossa käytetään ilmaisua ”disposition impérative” (pakottava säännös). Toisin kuin käsite pakottava, jolla kansallisen tuomioistuimen mukaan suljetaan dispositiiviset säännökset pois, käsite sitova sisältää tällaiset säännökset. Tämän direktiivin tarkoituksen ja tavoitteiden perusteella on näin ollen määritettävä se, mikä kieliversio on oikea.

33

Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdessä kieliversiossa käytettyä unionin oikeuden säännöksen sanamuotoa ei voida käyttää tämän säännöksen ainoana tulkintaperusteena eikä sille voida antaa etusijaa muihin kieliversioihin nähden. Unionin oikeuden säännöksiä on tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti kaikilla unionin kielillä laadittujen kieliversioiden valossa. Unionin oikeuden tekstin erikielisten toisintojen poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen säännöstön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomio 15.11.2012, Kurcums Metal, C‑558/11, EU:C:2012:721, 48 kohta ja tuomio 15.10.2015, Grupo Itevelesa ym., C‑168/14, EU:C:2015:685, 42 kohta).

34

Kuten tämän tuomion 25 kohdassa todettiin, direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ilmaisu pakottavat lait ja asetukset kattaa, kun otetaan huomioon kyseisen direktiivin johdanto-osan 13. perustelukappale, myös dispositiiviset säännöt eli ne, joita lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun muusta järjestelystä ei ole sovittu. Tältä kannalta katsottuna kyseisessä säännöksessä ei tehdä eroa yhtäältä säännösten, joita sovelletaan sopimuspuolten valinnasta riippumatta, ja toisaalta dispositiivisten säännösten välillä.

35

Tässä yhteydessä on todettava yhtäältä, että sillä, että kansallisen oikeuden dispositiivisesta säännöksestä on mahdollista poiketa, ei ole merkitystä tutkittaessa sitä, jääkö tällaista säännöstä heijastava sopimusehto direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan nojalla kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

36

Toisaalta sillä, että sopimusehdosta, joka heijastaa jotakin direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista säännöksistä, ei ole erikseen neuvoteltu, ei ole vaikusta sopimusehdon sulkemiseen kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdan mukaan näet se, että sopimusehdosta ei ole erikseen neuvoteltu, on sopimusehdon mahdollista kohtuuttomuutta koskevan valvonnan aloittamisen edellytys, mutta valvonta ei ole mahdollista, jos sopimusehto ei kuulu direktiivin soveltamisalaan.

37

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu mutta joka heijastaa sääntöä, jota kansallisen lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun tältä osin ei ole sovittu muusta järjestelystä, ei kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

38

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että pääasiassa kyseessä oleva sopimusehto heijastaa sen dispositiiviseksi luonnehtimaa kansallista säännöstä, edellä esitetystä seuraa, ettei sopimusehto kuulu direktiivin 93/13 1 artiklan 2 kohdan nojalla sen soveltamisalaan. Näin ollen toiseen ja kolmanteen kysymykseen ei ole syytä vastata.

39

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 1 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu mutta joka heijastaa sääntöä, jota kansallisen lain mukaan sovelletaan sopimuspuolten välillä silloin, kun tältä osin ei ole sovittu muusta järjestelystä, ei kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.