1

BTB Holding Investments SA (jäljempänä BTB) ja Duferco Participations Holding SA (jäljempänä DPH) vaativat valituksellaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 11.12.2018 antaman tuomion BTB Holding Investments ja Duferco Participations Holding v. komissio (T-100/17, ei julkaistu, EU:T:2018:900; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt niiden kanteen, jossa vaadittiin valtiontuista SA.33926 2013/C (ex 2013/NN, 2011/CP), jotka Belgia on myöntänyt Dufercolle, 20.1.2016 annetun komission päätöksen (EU) 2016/2041 (EUVL 2016, L 314, s. 22; jäljempänä riidanalainen päätös) osittaista kumoamista.

2

Unionin yleinen tuomioistuin selostaa asian taustaa valituksenalaisen tuomion 1– 21 kohdassa, ja kyseisestä tuomiosta voidaan tehdä nyt käsiteltävää asiaa varten seuraava yhteenveto.

3

Duferco-konserni tuottaa ja myy terästä. Se toimii noin 50 maassa eri puolilla maailmaa. Vuonna 2009 konsernin toiminta Euroopassa keskittyi pääasiassa Belgiaan ja Italiaan. Kyseinen konserni toimi myös muun muassa Sveitsissä, Luxemburgissa ja Ranskassa.

4

Duferco-konserni sijoittautui Belgiaan vuonna 1997 ja hankki vuoteen 2002 saakka useita terästehtaita. Näiden hankintojen jälkeen kyseisellä konsernilla oli Belgiassa kolme pääasiallista tytäryhtiötä eli Duferco Clabecq, Duferco La Louvière ja Carsid.

5

Duferco-konsernin trading-toiminta keskitettiin Duferco Industrial Investmentiin (jäljempänä DII), jonka seuraaja DPH oli. Duferco-konsernia johtaa sen emoyhtiö BTB, joka on Bolmat Holding Ltd:n (jäljempänä Bolmat) sekä DPH:n entisten emoyhtiöiden Ultima Holding Ltd:n ja Ultima Partners Ltd:n (jäljempänä yhdessä Ultima) seuraaja.

6

Duferco-konserni ryhtyi vuonna 2006 strategiseen yhteistyöhön venäläisen Novolipetsk-konsernin (jäljempänä NLMK-konserni) kanssa. Tämän yhteistyön tarkoituksena oli hyötyä NLMK-konsernin osallistumisesta teräsketjun alkuvaiheeseen (raaka-aineiden toimittaminen ja puolivalmiiden tuotteiden valmistus). Yhteistyö muodostui NLMK-konsernin emoyhtiön osakkuudesta yhdessä Duferco-konsernin holdingyhtiöistä eli Steel Invest & Finance (Luxemburg) SA:ssa (jäljempänä SIF). SIF kattoi useita Duferco-konsernin omaisuuseriä, joihin kuuluivat Duferco Clabecq, Duferco La Louvière ja Carsid. Duferco-konsernin amerikkalainen yksikkö eli Duferco US Investment Corp. (jäljempänä Duferco US) ja tämän tytäryhtiö Duferco Farrell Corp. (jäljempänä Farrell) liitettiin myös SIF:ään vuoden 2006 lopussa. Duferco- ja NLMK-konsernien välinen sopimus vahvistettiin 18.12.2006, ja NLMK-konsernin emoyhtiö hankki 50 prosenttia SIF:n osakkeista.

7

Duferco-konsernin ja NLMK-konsernin strateginen yhteistyö päättyi kesällä 2011. Molemmat konsernit jakoivat SIF:n varat.

8

Marraskuussa 2011 belgialainen sanomalehti julkaisi useita artikkeleita, joiden mukaan Vallonian alue (Belgia) oli myöntänyt taloudellista tukea Duferco-konsernille vuodesta 2003 lähtien ilmoittamatta siitä Euroopan komissiolle. Mainitun sanomalehden mukaan Vallonian alue perusti maaliskuussa 2003 uuden rahoitusholdingyhtiön Foreign Strategic Investments Holding SA:n (FSIH), joka on Société wallonne de gestion et de participationsin (Sogepa) tytäryhtiö, investoidakseen mainitun konsernin yhtiöihin, joiden kotipaikka on Belgian tai jopa Euroopan unionin ulkopuolella.

9

Komissio pyysi näiden artikkelien perusteella 29.11.2011 päivätyllä kirjeellä Belgian kuningaskuntaa toimittamaan lisätietoja sen rahoitustuen luonteesta, jonka Vallonian alueen väitettiin myöntäneen Duferco-konsernille vuosina 2003–2011.

10

Komissio ilmoitti Belgian kuningaskunnalle 16.10.2013 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely rahoitustukitoimenpiteiden osalta. Komissio kehotti asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksensa kyseisistä toimenpiteistä.

11

Kaikista Belgian kuningaskunnan komissiolle toimittamista tiedoista ilmenee, että vuosina 2003–2011 FSIH toteutti toimenpiteitä Duferco-konsernin hyväksi useaan otteeseen, yhteensä 517 miljoonalla eurolla.

12

Yksi näistä toimenpiteistä, jota kutsuttiin ensimmäiseksi toimenpiteeksi tai toimenpiteeksi 1, koostui siitä, että vuonna 2006 FSIH luovutti Duferco US:stä vuodesta 2003 asti omistamansa 49,9 prosentin osuuden DII:lle. Tämä omistusosuuden luovutus tapahtui sellaisten neuvottelujen yhteydessä, jotka edelsivät sitä, että NLMK-konserni hankki SIF:n kautta omistusosuuden Duferco-konsernista, koska NLMK-konserni oli toivonut, että Duferco US:n koko osakekanta olisi SIF:n määräysvallassa. Näin ollen irtautuakseen Duferco US:stä FSIH antoi 14.6.2006 DII:lle osto-option omistamiinsa Duferco US:n osakkeisiin, ja kyseinen optio luovutettiin tämän jälkeen Ultimalle, joka käytti sitä ja osti 125,85 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla (USD) (noin 95 miljoonaa euroa) FSIH:n koko osuuden Duferco US:stä.

13

Näin tehdessään Duferco-konserni sai 12.12.2006 Duferco US:n kokonaan omistukseensa vain muutama päivä ennen kuin se vahvisti strategisen kumppanuutensa NLMK-konsernin kanssa.

14

Toinen FSIH:n Duferco-konsernin hyväksi toteuttamista toimenpiteistä eli toinen toimenpide tai toimenpide 2 koostui siitä, että FSIH luovutti vuonna 2006 noin 25 prosentin omistusosuuden, joka sillä oli vuodesta 2003 lähtien DPH:ssa, Bolmatille, joka oli Duferco-konsernin entinen emoyhtiö, jonka seuraajaksi BTB tuli. Tämä omistusosuuden luovutus johtui FSIH:n halusta irtautua DPH:sta. FSIH luovutti 14.6.2006 Bomatille koko omistusosuutensa DPH:sta 105,42 miljoonalla USD:lla (noin 84 miljoonalla eurolla).

15

Kolmas näistä toimenpiteistä jota kutsuttiin neljänneksi toimenpiteeksi tai toimenpiteeksi 4, muodostui syys- ja joulukuussa 2009 allekirjoitettujen kahden sopimuksen mukaan 100 miljoonan euron suuruisen bullet-lainan myöntämisestä Duferco-konsernin entiselle emoyhtiölle Ultimalle, jonka seuraajaksi BTB tuli. Tämä laina nostettiin kahdessa erässä, joista ensimmäinen 30 miljoonan euron suuruinen erä syyskuussa 2009 ja toinen 70 miljoonan euron suuruinen erä joulukuussa 2009. Näiden sopimusten tekohetkellä koroksi vahvistettiin 12 kuukauden euribor korotettuna 75 peruspisteellä, eli 2,052 prosenttia. Belgian kuningaskunnan esittämien tietojen mukaan tosiasiallisesti käytetty korko oli 2,04 prosenttia ensimmäisen erän nostohetkellä ja 1,99 prosenttia toisen erän nostohetkellä.

16

Duferco-konsernin ja NLMK-konsernin vuonna 2011 tapahtuneen strategisen kumppanuuden päättymisen vuoksi ja kuten viimeksi mainitut olivat sopineet, koko laina maksettiin ennenaikaisesti takaisin 30.6.2011.

17

Komissio teki 20.1.2016 riidanalaisen päätöksen.

18

Ensinnäkin toimenpiteestä 1 komissio katsoi, että FSIH:n Duferco US:stä omistaman osuuden myyntiehdoista seurasi, että DII asetettiin edullisempaan asemaan kuin sen kilpailijat, koska yksikään yksityinen sijoittaja ei olisi suostunut myymään osuuttaan Duferco US:ssä samoin ehdoin, ja tämä etu oli sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea.

19

Komissio katsoi, että FSIH:n osakkuus Duferco US:ssä olisi pitänyt arvostaa 141,09 miljoonaan USD:iin, niin että kun myyntihinta oli 125,85 miljoonaa USD, DII:lle myönnetyn tuen määrä oli 15,24 miljoonaa USD (noin 11,58 miljoonaa euroa).

20

Komissio katsoi tämän jälkeen toimenpiteestä 2, että FSIH:n DPH:sta omistaman osuuden myyntiehdoista seurasi Bolmatin asettaminen tämän kilpailijoita edullisempaan asemaan, koska yksikään yksityinen sijoittaja ei olisi suostunut myymään osakkuuttaan DPH:ssa samoin ehdoin, ja tämä etu oli sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea.

21

Komissio katsoi, että FSIH:n omistusosuus DPH:sta olisi pitänyt arvostaa vähintään 131 miljoonaan USD:iin, joten 105,42 miljoonan USD:n suuruisen luovutuksen vuoksi Bolmatille myönnetyn tuen määrä oli 25,58 miljoonaa USD (noin 20,36 miljoonaa euroa).

22

Komissio katsoi lopuksi toimenpiteestä 4, että FSIH:n Ultimalle myöntämän 100 miljoonan euron lainan ehdot johtivat siihen, että Ultima asetettiin edullisempaan asemaan kuin sen kilpailijat, koska yksikään yksityinen lainanantaja ei olisi suostunut myöntämään sille lainaa samoin ehdoin, ja että tämä etu oli sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea. Komission mukaan sovellettavaksi koroksi olisi pitänyt vahvistaa 12 kuukauden euribor ja 220 peruspistettä eli 3,502 prosenttia.

23

Koska lainan ennenaikaisesta takaisinmaksusta sovittiin kesäkuussa 2011, komissio arvioi yksinkertaistetun päivitetyn laskentamallin perusteella, että Ultimalle myönnetyn tuen määrä oli tämän lainan osalta noin 2,08 miljoonaa euroa.

24

Riidanalaisen päätöksen päätösosassa määrätään seuraavaa:

”1 artikla

Seuraavat toimenpiteet, jotka Belgia[n kuningaskunta] on toteuttanut [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti, ovat sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea:

– –

2 artikla

1.   Belgian [kuningaskunnan] on perittävä tuensaajilta tai näiden oikeusseuraajilta takaisin 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut, sisämarkkinoille soveltumattomat tuet.

– –”

25

BTB ja DPH nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 14.2.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista.

26

FSIH toimitti unionin yleiseen tuomioistuimeen 12.6.2017 väliintulohakemuksen, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen BTB:n ja DPH:n vaatimuksia.

27

BTB ja DPH vetosivat kanteensa tueksi kahdeksaan kanneperusteeseen. Kolme näistä kanneperusteista koski toimenpidettä 1, kolme kanneperustetta koski toimenpidettä 2 ja kaksi viimeistä koskivat toimenpidettä 4.

28

Kaksi ensimmäistä kanneperustetta, joihin vedottiin toimenpiteen 1 osalta, koskivat sitä, ettei ollut olemassa niihin ehtoihin liittyvää etua, joilla FSIH luovutti DII:lle osuutensa Duferco US:stä. Kolmas kanneperuste koski eri virheitä, jotka liittyivät kyseessä olevan tuen määrän määrittämiseen.

29

Kaksi ensimmäistä kanneperustetta, joihin vedottiin toimenpiteen 2 osalta, koskivat niin ikään sitä, ettei ollut olemassa niihin ehtoihin liittyvää etua, joilla FSIH luovutti Bolmatille osuutensa DPH:sta. Kolmas kanneperuste koski eri virheitä, jotka liittyivät kyseessä olevan tuen määrän määrittämiseen.

30

Toimenpiteen 4 osalta molemmat kanneperusteet koskivat FSIH:n Ultimalle myöntämän lainan ehtoihin liittyvän edun puuttumista.

31

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi BTB:n ja DPH:n nostaman kanteen valituksenalaisella tuomiolla.

32

BTB ja DPH vaativat, että unionin tuomioistuin

33

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

34

Komissio katsoo, että valitus on jätettävä kokonaisuudessaan tutkimatta, koska se on liian abstrakti.

35

Tältä osin on huomautettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta sekä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ja 169 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (tuomio 11.4.2013, Mindo v. komissio, C‑652/11 P, EU:C:2013:229, 21 kohta).

36

Nyt käsiteltävässä asiassa BTB ja DPH ovat selvästi esittäneet syyt, joiden vuoksi ne katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä. Nämä kaksi yritystä ovat riittävän täsmällisesti yksilöineet valituksenalaisen tuomion kohdat, joihin niiden mukaan sisältyy oikeudellisia virheitä ja joiden perusteella unionin yleinen tuomioistuin on nyt käsiteltävässä asiassa katsonut, että komissio on päätellyt asianmukaisesti, että kyse on valtiontuesta.

37

Tässä tilanteessa komission esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

38

Näin ollen BTB:n ja DPH:n valitus voidaan ottaa tutkittavaksi.

39

Valittajat esittävät valituksensa tueksi yhden ainoan valitusperusteen, jossa on kaksi osaa, joista ensimmäinen koskee todistustaakkaa koskevien sääntöjen rikkomista ja toinen prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

40

BTB ja DPH väittävät ainoan valitusperusteen ensimmäisessä osassa ensinnäkin, että valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohtaan sisältyvällä ilmaisulla ”sen osoittamiseksi, että komissio on tosiseikkoja arvioidessaan tehnyt ilmeisen virheen, joka oikeuttaa riidanalaisen päätöksen kumoamisen, kantajan esittämän näytön on oltava riittävää viemään kyseessä olevassa päätöksessä esitetyltä tosiseikkojen arvioinnilta uskottavuuden”, unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut valtiontukea koskevaan todistustaakkaan sovellettavia sääntöjä. Valittajien mukaan unionin yleinen tuomioistuin on kääntänyt todistustaakan katsoessaan, että niiden oli esitettävä näyttöä, joka on riittävän todistusvoimaista viemään riidanalaisessa päätöksessä esitetyltä tosiseikkojen monitahoiselta taloudelliselta arvioinnilta uskottavuuden.

41

Näiden yritysten mukaan unionin yleinen tuomioistuin on yhtäältä vahvistanut komission oikeuden siihen, ettei sen tarvitse osoittaa, miltä osin kyseessä olevat toimenpiteet ovat valtiontukea, ja että se voi perustaa tosiseikkoja koskevan arviointinsa pelkkiin uskottaviin väitteisiin tai todisteisiin, joiden todenperäisyyttä sillä ei ole velvollisuutta näyttää toteen. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin on vaatinut valittajia osoittamaan, etteivät kyseiset toimenpiteet olleet valtiontukea.

42

Toiseksi BTB ja DPH katsovat, että valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut implisiittisesti, että jos komission tutkittua asianomaisia toimenpiteitä on epäilyjä, tällaiset epäilyt hyödyttävät komissiota, koska komissio voi perustaa arviointinsa pelkkiin uskottaviin seikkoihin, joiden todenperäisyyttä sen ei tarvitse näyttää toteen.

43

Komissio kiistää BTB:n ja DPH:n väitteet.

44

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen luokitteleminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide. Toiseksi toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sen edunsaajalle. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (tuomio 19.12.2019, Arriva Italia ym., C-385/18, EU:C:2019:1121, 31 kohta).

45

On myös huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontukina pidetään sellaisia toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan (tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 44 kohta).

46

Näin ollen on todettava, että kun otetaan huomioon SEUT 107 artiklan 1 kohdan tavoitteena oleva vääristymättömän kilpailun turvaaminen myös julkisten yritysten ja yksityisten yritysten välillä, kyseisessä määräyksessä tarkoitetun ”tuen” käsitteen piiriin ei voi sisältyä yrityksen hyväksi valtion varoilla toteutettu toimenpide, jos yritys olisi voinut saada saman edun tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan. Tällaisen edun myöntämisen ehtoja on siten arvioitava lähtökohtaisesti soveltamalla yksityinen toimija ‑periaatetta (tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 45 kohta).

47

Yksityinen toimija ‑arviointiperuste kuuluu lisäksi niihin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon vahvistaessaan valtiontuen olemassaolon, eikä se siten ole poikkeus, jota sovelletaan vain jäsenvaltion pyynnöstä, kun SEUT 107 artiklan 1 kohdassa esitetyn valtiontuen käsitteen tunnusmerkistö täyttyy (tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 46 kohta).

48

Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että komissio ei voi olettaa, että yritys on saanut valtiontukea merkitsevän edun, ainoastaan sellaisen kielteisen olettaman perusteella, joka perustuu siihen, että ei ole tietoja, joiden perusteella voitaisiin tehdä päinvastainen päätelmä, kun tällaisen edun olemassaoloa osoittavia muita seikkoja ei ole ollut (tuomio 17.9.2009, komissio v. MTU Friedrichshafen, C‑520/07 P, EU:C:2009:557, 58 kohta).

49

Näin ollen silloin, kun komissio soveltaa yksityinen toimija ‑periaatetta, sen on ainakin varmistettava, että vaikka sen käytettävissä olevat tiedot voisivat olla epätäydellisiä ja epäyhtenäisiä, ne muodostavat riittävän perustan sille, että komissio voi katsoa yrityksen saaneen valtiontukea merkitsevän edun (ks. vastaavasti tuomio 17.9.2009, komissio v. MTU Friedrichshafen, C‑520/07 P, EU:C:2009:557, 56 kohta).

50

Komission on nimittäin perustettava päätöksensä tietyssä määrin luotettaviin ja yhdenmukaisiin seikkoihin, jotka tukevat sen tekemiä johtopäätöksiä (tuomio 17.9.2009, komissio v. MTU Friedrichshafen, C‑520/07 P, EU:C:2009:557, 55 kohta).

51

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, komission on toteutettava kyseessä olevien toimenpiteiden tutkintamenettely huolellisesti ja puolueettomasti, jotta sillä on tuen olemassaolon ja mahdollisesti sen yhteismarkkinoille soveltumattomuuden tai sääntöjenvastaisuuden toteavaa lopullista päätöstä tehdessään käytettävissään mahdollisimman kattavat ja luotettavat tiedot (ks. vastaavasti tuomio 2.9.2010, komissio v. Scott, C‑290/07 P, EU:C:2010:480, 90 kohta ja tuomio 3.4.2014, Ranska v. komissio, C‑559/12 P, EU:C:2014:217, 63 kohta).

52

Nyt käsiteltävässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin on korostanut valituksenalaisen tuomion 81 kohdassa, että todistustaakka yksityinen toimija ‑arviointiperusteen soveltamisedellytysten täyttymisestä on komissiolla, ja näin on varsinkin silloin, kun riidanalainen päätös ei perustu siihen, ettei komission asianomaiselta jäsenvaltiolta pyytämiä tietoja ole toimitettu, vaan toteamukseen, jonka mukaan yksityinen toimija ei olisi menetellyt samalla tavalla kuin mainitun jäsenvaltion viranomaiset ja joka edellyttää, että komissiolla oli käytössään kaikki päätöksensä laatimisen edellyttämät merkitykselliset seikat.

53

Toisin kuin BTB ja DPH väittävät, valituksenalaisesta tuomiosta ei näin ollen ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin olisi katsonut riittäväksi, että komissio perustaa taloudellisen arviointinsa pelkkiin uskottaviin väitteisiin, joiden todenperäisyyttä sillä ei ole velvollisuutta näyttää toteen.

54

BTB:n ja DPH:n väitteistä, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohdassa, että niiden oli esitettävä näyttö sen osoittamiseksi, että kyseessä olevat toimenpiteet eivät olleet valtiontukea, on todettava, että nämä väitteet perustuvat valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

55

Valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohdasta nimittäin ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että jos komissio on soveltanut yksityinen toimija ‑arviointiperustetta, suorittanut arviointinsa ja päätynyt päätöksessään toteamukseen, jonka mukaan asianomaiset toimenpiteet ovat valtiontukea, kantajan tehtävänä on osoittaa, että komissio on arvioinut tosiseikkoja ilmeisen virheellisesti.

56

Tämä toteamus on kuitenkin vain seuraus unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistetusta periaatteesta, jonka mukaan unionin tuomioistuinten harjoittama valvonta komission suorittamien monitahoisten taloudellisten arviointien osalta rajoittuu väistämättä siitä varmistumiseen, että menettelyä ja perusteluvelvollisuutta koskevia sääntöjä on noudatettu, että tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti eikä harkintavaltaa ole käytetty väärin (tuomio 2.9.2010, komissio v. Scott, C‑290/07 P, EU:C:2010:480, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Kun otetaan huomioon komission laaja harkintavalta yksityinen toimija ‑periaatteen soveltamisessa, unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti rajoittanut valvontansa sen tutkimiseen, ettei komissio ole tehnyt päättelyssään ilmeisiä arviointivirheitä soveltaessaan yksityinen toimija ‑arviointiperustetta osoittaakseen, että asianomaiset toimenpiteet olivat valtiontukea.

58

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin perustellusti huomauttanut valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, tuomioistuinvalvonta on rajoitettua siltä osin kuin on kyse siitä, kuuluuko toimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, jos komission tekemät arviot ovat luonteeltaan teknisiä tai monitahoisia (tuomio 30.11.2016, komissio v. Ranska ja Orange, C‑486/15 P, EU:C:2016:912, 88 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin on myös perustellusti muistuttanut valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa, että kun komission on sen selvittämiseksi, kuuluuko toimenpide SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, sovellettava asiantunteva yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta, tämän arviointiperusteen soveltaminen edellyttää yleensä komissiolta monitahoista taloudellista arviointia (tuomio 30.11.2016, komissio v. Ranska ja Orange, C‑486/15 P, EU:C:2016:912, 89 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60

Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, komission tutkinta siitä, voidaanko tietyt toimenpiteet luokitella valtiontueksi siitä syystä, että viranomaiset eivät olleet toimineet samoin kuin yksityinen toimija olisi toiminut, edellyttää monitahoisen taloudellisen arvioinnin tekemistä (tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C‑300/16 P, EU:C:2017:706, 62 kohta).

61

Unionin yleinen tuomioistuin on lisännyt perustellusti valituksenalaisen tuomion 89 ja 141 kohdassa, että sen tehtävänä ei ole korvata omalla taloudellisella arvioinnillaan komission arviointia (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C‑300/16 P, EU:C:2017:706, 63 kohta).

62

Unionin yleinen tuomioistuin on siten suorittanut riidanalaista päätöstä koskevan valvontansa täysin tämän tuomion 56 ja 58–61 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä selostettujen periaatteiden ja arviointiperusteiden mukaisesti.

63

Näin ollen on todettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohdassa, että BTB:n ja DPH:n oli osoitettava, että komissio oli tehnyt tosiseikkoja arvioidessaan ilmeisen virheen, joka oikeuttaa riidanalaisen päätöksen kumoamisen.

64

Tästä seuraa, että ainoan valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä perusteettomana.

65

Ainoan valitusperusteen toisessa osassa BTB ja DPH väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohdassa käytetyillä ilmaisuilla, jotka on palautettu mieleen tämän tuomion 40 kohdassa, loukannut asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

66

Nämä yritykset katsovat, että tämä periaate merkitsee velvollisuutta tarjota kullekin asianosaiselle kohtuullinen mahdollisuus esittää asiansa, todisteensa mukaan lukien, sellaisten edellytysten vallitessa, jotka eivät saata asianosaista selvästi vastapuoltaan epäedullisempaan asemaan.

67

Kun unionin yleinen tuomioistuin on katsonut nyt käsiteltävässä tapauksessa, että BTB:n ja DPH:n oli esitettävä todisteita, jotka ovat riittäviä viemään komission kyseessä olevista toimenpiteistä tekemältä arvioinnilta uskottavuuden, se on valittajien mukaan loukannut kyseistä periaatetta asettamalla komission kyseisiin yrityksiin nähden etuoikeutettuun asemaan. On nimittäin niin, että siinä tapauksessa, että komissio ja valittajat esittävät tosiseikkoja koskevia arvioita, jotka ovat ristiriitaisia mutta kuitenkin yhtä uskottavia, komission selitykset asetetaan automaattisesti etusijalle valittajien esittämiin selityksiin nähden.

68

BTB:n ja DPH:n mukaan unionin yleinen tuomioistuin on vaatinut niitä toimittamaan todisteita, joiden todistusvoima on ollut suurempi kuin niiden todisteiden todistusvoima, joihin komissio oli perustanut tosiseikkoja koskevan arviointinsa.

69

Tällainen todistustaakan jako on ristiriidassa sen oikeuskäytännön kanssa, joka perustuu 28.3.1984 annettuun tuomioon Compagnie royale asturienne des mines ja Rheinzink v. komissio (29/83 ja 30/83, EU:C:1984:130, 16 kohta) ja 31.3.1993 annettuun tuomioon Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (C‑89/85, C‑104/85, C‑114/85, C‑116/85, C‑117/85 et C‑125/85–C‑129/85, EU:C:1993:120, 126 ja 127 kohta), joiden mukaan silloin, kun komissio toteaa, että kilpailusääntöjä on rikottu, tukeutuen olettamaan siitä, ettei todettuja tosiseikkoja voida selittää muuten kuin kilpailunvastaisella käyttäytymisellä, unionin tuomioistuinten on kumottava kyseessä oleva päätös, jos kyseessä olevat yritykset esittävät perustelut, jotka valaisevat komission toteamia tosiseikkoja eri tavalla ja joiden perusteella komission esittämä tosiseikkojen selitys, jonka perusteella se totesi unionin kilpailusääntöjä rikotun, voidaan korvata toisella uskottavalla selityksellä.

70

Komissio kiistää BTB:n ja DPH:n väitteet.

71

Sen näytön määrästä, jota vaaditaan osoittamaan ilmeinen virhe yksityinen toimija ‑periaatetta sovellettaessa, on heti alkuun todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohdassa käyttämästä sanamuodosta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on vaatinut valittajia osoittamaan riittävän vakavan virheen olemassaolon komission suorittaman monitahoisen taloudellisen arvioinnin horjuttamiseksi. Siitä ei sitä vastoin ilmene, että valittajien olisi osoitettava, ettei kyseessä ole valtiontuki, eikä sitä, että komissio voisi tukeutua pelkkiin uskottaviin väitteisiin osoittaakseen valtiontuen olemassaolon tai että valittajien pitäisi osoittaa kokonaan vääräksi komission taloudellinen analyysi.

72

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, ilmeinen virhe voidaan näyttää toteen sellaisilla seikoilla, jotka vievät komission päätöksessään esittämältä tosiseikkojen arvioinnilta uskottavuuden. Ilmeisiä virheitä koskeva kanneperuste on sitä vastoin hylättävä, jos riitautettua arviointia ei valittajien esittämistä seikoista huolimatta rasita tällainen virhe.

73

Näin ollen valittajilla on ollut mahdollisuus riitauttaa komission päätöksessään esittämän tosiseikkojen arvioinnin uskottavuus, ja toisin kuin BTB ja DPH väittävät, unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa käyttämä sanamuoto ei millään tavoin merkitse sitä, että nyt käsiteltävässä tapauksessa valittajien olisi pitänyt esittää todisteita, joiden todistusvoima oli suurempi kuin niiden todisteiden todistusvoima, joihin komissio oli perustanut tosiseikkoja koskevan arviointinsa.

74

Unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut näiden seikkojen valossa valituksenalaisen tuomion 121, 124, 127, 180, 221, 248, 253, 276 ja 285 kohdassa, olivatko BTB:n ja DPH:n väitteet riittäviä viemään uskottavuuden komission riidanalaisessa päätöksessä esittämiltä tosiseikkoja koskevilta arvioinneilta, ja on katsonut, ettei näin ollut.

75

BTB:n ja DPH:n väitteistä, jotka perustuvat 28.3.1984 annettuun tuomioon Compagnie royale asturienne des mines ja Rheinzink v. komissio (29/83 ja 30/83, EU:C:1984:130, 16 kohta) ja 31.3.1993 annettuun tuomioon Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (C‑89/85, C‑104/85, C‑114/85, C‑116/85, C‑117/85 et C‑125/85–C‑129/85, EU:C:1993:120, 126 ja 127 kohta), on riittävää todeta, että kun komissio soveltaa yksityinen toimija ‑periaatetta, se ei tukeudu olettamaan siitä, ettei todettuja tosiseikkoja voida selittää muuten kuin kilpailunvastaisella käyttäytymisellä, vaan lähtökohtaisesti suorittaa monitahoisen taloudellisen arvioinnin määrittääkseen, onko kyseessä oleva yritys saanut valtiontukea merkitsevän edun.

76

Tässä tilanteessa on todettava, että kun unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 90 ja 142 kohdassa, että ”sen osoittamiseksi, että komissio on tosiseikkoja arvioidessaan tehnyt ilmeisen virheen, joka oikeuttaa riidanalaisen päätöksen kumoamisen, kantajan esittämän näytön on oltava riittävää viemään kyseessä olevassa päätöksessä esitetyltä tosiseikkojen arvioinnilta uskottavuuden”, se ei ole loukannut asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatetta eikä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

77

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että ainoan valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

78

Tästä seuraa, että valitus on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.

79

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklassa, jota kyseisen työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan muutoksenhakumenettelyyn, määrätään, että oikeudenkäyntikuluja koskeva ratkaisu annetaan tuomiossa, jolla asia lopullisesti ratkaistaan.

80

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla muutoksenhakumenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut BTB:n ja DPH:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja nämä ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: