–

Europa Way Srl, edustajinaan A. Terranova, A. Marcantonio, F. Ferraro ja R. Mastroianni, avvocati,

–

Persidera SpA, edustajinaan F. Pace, L. Sabelli ja B. Caravita di Toritto, avvocati,

–

Elettronica Industriale SpA, edustajinaan L. Medugno, G. Rossi ja A. Lauteri, avvocati,

–

Cairo Network Srl, edustajinaan F. Elefante ja D. Ielo, avvocati,

–

Radiotelevisione italiana SpA (RAI), edustajinaan G. de Vergottini ja P. Cotone, avvocati,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan S. Fiorentino, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Nicolae, L. Malferrari ja G. Braun,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 56 ja SEUT 258 artiklan, sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja koskevista valtuutuksista 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi) (EYVL 2002, L 108, s. 21), sellaisena kuin se on muutettuna 25.11.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/140/EY (EUVL 2009, L 337, s. 37) (jäljempänä valtuutusdirektiivi), 3, 5 ja 7 artiklan, sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) (EYVL 2002, L 108, s. 33), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140 (jäljempänä puitedirektiivi), 3, 6, 8 ja 9 artiklan, kilpailusta sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen markkinoilla 16.9.2002 annetun komission direktiivin 2002/77/EY (EYVL 2002, L 249, s. 21; jäljempänä kilpailudirektiivi) 2 ja 4 artiklan sekä syrjintäkiellon, avoimuuden, vapaan kilpailun, suhteellisuuden, tehokkuuden, tiedonvälityksen moniarvoisuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat yhtäältä Europa Way Srl ja Persidera SpA, aikaisemmin Telecom Italia Media Broadcasting Srl, ja toisaalta Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni (viestintäsääntelyviranomainen, Italia; jäljempänä AGCOM), Ministero dello Sviluppo economico (talouskehitysministeriö, Italia), Presidenza del Consiglio dei Ministri (ministerineuvoston puheenjohtajisto, Italia) ja Ministero dell’Economia e delle Finanze (talous- ja varainhoitoministeriö, Italia) ja jossa on kyse sellaisen menettelyn laillisuudesta, jolla valitaan toimijoita maanpäällisiin digitaalisiin radio- ja televisiolähetyksiin tarkoitettujen radiotaajuuksien käyttöoikeuksien myöntämiseksi.

3

Sähköisiä viestintäpalveluja, sähköisiä viestintäverkkoja sekä niiden liitännäistoimintoja ja ‑palveluja koskeva uusi yhteinen lainsäädäntökehys (jäljempänä UYL) koostuu puitedirektiivistä ja neljästä erityisdirektiivistä – joista yksi on valtuutusdirektiivi –, joita on täydennetty kilpailudirektiivillä.

4

Puitedirektiivin johdanto-osan 11 ja 21 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

5

Kyseisen direktiivin 2 artiklan g alakohdan mukaan ”kansallisilla sääntelyviranomaisilla” tarkoitetaan ”elintä tai elimiä, joiden hoidettavaksi jäsenvaltio on antanut tässä direktiivissä tai erityisdirektiiveissä tarkoitetut sääntelytehtävät”. Kyseisen 2 artiklan l alakohdasta ilmenee, että valtuutusdirektiivi kuuluu erityisdirektiiveihin.

6

Puitedirektiivin 3 artiklan 3 ja 3 a alakohtaa on muutettu direktiivillä 2009/140. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 13 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta olisi lujitettava sääntelyjärjestelmän tehokkaamman soveltamisen varmistamiseksi, viranomaisten määräysvallan lisäämiseksi ja viranomaisten tekemien päätösten ennakoitavuuden parantamiseksi. Tätä varten kansallisessa lainsäädännössä olisi nimenomaisesti varmistettava, että markkinoiden ennakkosääntelystä tai yritysten välisten riitojen ratkaisemisesta vastaava kansallinen sääntelyviranomainen on tehtäviään suorittaessaan suojattu ulkopuoliselta väliintulolta tai poliittiselta painostukselta, joka voisi vaarantaa sen käsiteltäväksi tulevien asioiden riippumattoman arvioinnin. Tällainen ulkopuolinen vaikuttaminen tekee kansallisesta lainsäädäntöelimestä soveltumattoman toimimaan kansallisena sääntelyviranomaisena sääntelyjärjestelmän mukaisesti. – –”

7

Puitedirektiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kustakin tässä direktiivissä ja erityisdirektiiveissä kansallisille sääntelyviranomaisille osoitetusta tehtävästä huolehtii toimivaltainen elin.

2.   Jäsenvaltioiden on taattava kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuus varmistamalla, että nämä viranomaiset ovat oikeudellisesti erillisiä ja toiminnallisesti riippumattomia kaikista sähköisiä viestintäverkkoja, ‑laitteita tai ‑palveluja tarjoavista organisaatioista. Niiden jäsenvaltioiden, joilla on omistusosuuksia tai päätäntävaltaa sähköisiä viestintäverkkoja ja/tai ‑palveluja tarjoavissa yrityksissä, on varmistettava, että sääntelytoiminta ja omistajuuteen tai päätäntävaltaan liittyvä toiminta erotetaan rakenteellisesti tehokkaasti toisistaan.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansalliset sääntelyviranomaiset käyttävät toimivaltuuksiaan puolueettomasti, avoimesti ja viivytyksittä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisilla sääntelyviranomaisilla on riittävät taloudelliset resurssit ja henkilöstöresurssit niille annetun tehtävän hoitamiseen.

3 a.   Markkinoiden ennakkosääntelystä tai tämän direktiivin 20 tai 21 artiklassa tarkoitetusta yritysten välisten riitojen ratkaisemisesta vastaavien kansallisten sääntelyviranomaisten on oltava toiminnassaan riippumattomia eivätkä ne saa pyytää tai ottaa vastaan miltään muulta elimeltä ohjeita sellaisten tehtävien hoitamisessa, jotka niille on annettu [Euroopan unionin] lainsäädännön täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen lainsäädännön nojalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 ja 5 kohdan säännösten soveltamista. Tämä ei estä kansallisen valtiosääntöoikeuden mukaista valvontaa. Ainoastaan 4 artiklan mukaisesti perustetuilla muutoksenhakuelimillä on toimivalta keskeyttää kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten soveltaminen tai kumota ne.

– –”

8

Puitedirektiivin 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisella tasolla on käytössä tehokkaat järjestelmät, joiden avulla jokainen käyttäjä tai sähköisiä viestintäverkkoja ja/tai ‑palveluja tarjoava yritys, johon kansallisen sääntelyviranomaisen tekemä päätös vaikuttaa, voi hakea muutosta päätökseen muutoksenhakuelimeltä, joka on riippumaton asianomaisista osapuolista. Tällä elimellä, joka voi olla tuomioistuin, on oltava tehtäviensä tehokkaan hoitamisen edellyttämä asiantuntemus. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tapaukseen liittyvät tosiseikat otetaan asianmukaisesti huomioon ja että käytettävissä on toimiva muutoksenhakujärjestelmä.”

9

Puitedirektiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Lukuun ottamatta 7 artiklan 9 kohdan, 20 artiklan tai 21 artiklan soveltamisalaan kuuluvia tapauksia, jäsenvaltioiden on varmistettava, että jos kansalliset sääntelyviranomaiset aikovat tämän direktiivin tai erityisdirektiivien mukaisesti toteuttaa sellaisia toimenpiteitä tai jos ne aikovat 9 artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti säätää sellaisista rajoituksista, jotka vaikuttavat merkittävästi keskeisiin markkinoihin, ne antavat asianomaisille osapuolille mahdollisuuden esittää kohtuullisessa määräajassa lausuntonsa toimenpide-ehdotuksesta.

– –”

10

Puitedirektiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansalliset sääntelyviranomaiset toteuttavat tässä direktiivissä ja erityisdirektiiveissä määriteltyjä sääntelytehtäviään hoitaessaan kaikki aiheelliset toimenpiteet, joilla pyritään 2, 3 ja 4 kohdassa säädettyihin tavoitteisiin. Toimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia näihin tavoitteisiin nähden.

– –

2.   Kansallisten sääntelyviranomaisten on edistettävä kilpailua sähköisten viestintäverkkojen, sähköisten viestintäpalvelujen ja niiden liitännäistoimintojen ja ‑palvelujen tarjoamisessa – –

3.   Kansallisten sääntelyviranomaisten on osaltaan vaikutettava sisämarkkinoiden kehittymiseen – –

4.   Kansallisten sääntelyviranomaisten on edistettävä Euroopan unionin kansalaisten etuja – –”

11

Puitedirektiivin 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Ottaen asianmukaisesti huomioon, että radiotaajuudet ovat julkinen voimavara, jolla on tärkeä yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja taloudellinen arvo, jäsenvaltioiden on varmistettava, että sähköisissä viestintäpalveluissa niiden alueella käytettäviä radiotaajuuksia hallinnoidaan tehokkaasti 8 ja 8 a artiklan mukaisesti. Niiden on varmistettava, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset sähköisiin viestintäpalveluihin käytettäviä taajuuksia varatessaan ja yleisvaltuuksia tai yksittäisiä käyttöoikeuksia myöntäessään soveltavat puolueettomia, avoimia, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia perusteita.

– –

3.   Jollei toisessa alakohdassa toisin säädetä, jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisissa radiotaajuussuunnitelmissa [unionin] oikeuden mukaisesti sähköisille viestintäpalveluille avoimiksi julistetuilla taajuusalueilla voidaan käyttää kaiken tyyppistä sähköisissä viestintäpalveluissa käytettävää teknologiaa.

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin määrätä sähköisiin viestintäpalveluihin käytettäviä radioverkko- tai langattoman liityntäteknologian tyyppejä koskevia oikeasuhteisia ja syrjimättömiä rajoituksia, silloin kun se on tarpeen

4.   Jollei toisessa alakohdassa toisin säädetä, jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisissa radiotaajuussuunnitelmissa [unionin] oikeuden mukaisesti sähköisille viestintäpalveluille avoimiksi julistetuilla taajuusalueilla voidaan tarjota kaiken tyyppisiä sähköisiä viestintäpalveluja. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin määrätä tarjottavien sähköisten viestintäpalvelujen tyyppejä koskevia oikeasuhteisia ja syrjimättömiä rajoituksia, tarvittaessa myös [kansainvälisen televiestintäliiton] radio-ohjesääntöjen mukaisen vaatimuksen täyttämiseksi.

– –

5.   Jäsenvaltioiden on tarkasteltava säännöllisesti uudelleen 3 ja 4 kohdassa tarkoitettujen rajoitusten tarpeellisuutta ja julkistettava näiden tarkastelujen tulokset.

– –”

12

Valtuutusdirektiivin johdanto-osan 11 ja 23 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

13

Kyseisen direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on taattava vapaus tarjota sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja tässä direktiivissä vahvistettujen edellytysten mukaisesti. Tämän vuoksi jäsenvaltiot eivät saa estää yritystä tarjoamasta sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja, ellei tämä ole tarpeen [SEUT 52 artiklan 1 kohdassa] määrätyistä syistä.

2.   Sähköisten viestintäverkkojen tai ‑palvelujen [tarjoamiseen] voidaan [myöntää] ainoastaan yleisvaltuus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 6 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja erityisvelvollisuuksia tai 5 artiklassa tarkoitettuja käyttöoikeuksia. Asianomaiselta yritykseltä voidaan edellyttää ilmoituksen tekemistä, mutta ei kansallisten sääntelyviranomaisten nimenomaisen päätöksen tai muun hallinnollisen toimenpiteen saamista ennen kuin valtuutukseen perustuvia oikeuksia voidaan käyttää. Yritys voi aloittaa toiminnan tehtyään mahdollisesti edellytettävän ilmoituksen, noudattaen tarvittaessa kuitenkin 5, 6 ja 7 artiklassa olevien, käyttöä koskevista oikeuksista annettujen säännösten soveltamista.

– –”

14

Mainitun direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on edistettävä yleisvaltuutuksen alaisten radiotaajuuksien käyttöä. Jäsenvaltiot voivat tarvittaessa myöntää yksittäisiä käyttöoikeuksia

2.   Jos on välttämätöntä myöntää yksittäisiä radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöä koskevia oikeuksia, jäsenvaltioiden on myönnettävä tällainen oikeus pyynnöstä kaikille yrityksille, jotka tarjoavat 3 artiklassa tarkoitettuja yleisvaltuutuksen mukaisia palveluja tai verkkoja, jollei tämän direktiivin 6 ja 7 artiklan sekä 11 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännöksistä ja muista tällaisten voimavarojen tehokkaan käytön [puitedirektiivin] mukaisesti varmistavista säännöistä muuta johdu.

Radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöoikeuksien myöntämismenettelyjen on oltava avoimia, puolueettomia, läpinäkyviä, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia ja, radiotaajuuksien osalta, [puitedirektiivin] 9 artiklan säännösten mukaisia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niiden erityisperusteiden ja ‑menettelyjen soveltamista, joita jäsenvaltiot ovat määritelleet radiotaajuuksien käyttöoikeuksien myöntämiseksi radio- tai televisio-ohjelmien sisältöpalvelujen tarjoajille yleistä etua koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi [unionin] oikeuden mukaisesti. Poikkeusta avoimia myöntämismenettelyjä koskevasta vaatimuksesta voidaan soveltaa tapauksissa, joissa radiotaajuuksien yksittäisten käyttöoikeuksien myöntäminen radio- tai televisio-ohjelmien sisältöpalvelujen tarjoajille on tarpeen jäsenvaltioiden [unionin] oikeuden mukaisesti määrittelemän yleisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseksi.

– –

4.   – –

Radiotaajuuksien jakamista koskevaan kilpailuun perustuvaan tai vertailevaan valintamenettelyyn sovelletaan 7 artiklaa.

5.   Jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa myönnettävien käyttöoikeuksien määrää, paitsi jos tämä on välttämätöntä radiotaajuuksien tehokkaan käytön varmistamiseksi 7 artiklan mukaisesti.

– –”

15

Tuon saman direktiivin 7 artiklassa, jossa on kyse myönnettävien radiotaajuuksien käyttöoikeuksien määrän rajoittamista koskevasta menettelystä, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio harkitsee, onko myönnettävien radiotaajuuksien käyttöoikeuksien määrää rajoitettava tai onko olemassa olevien oikeuksien kestoa jatkettava muuten kuin näissä oikeuksissa määritettyjen ehtojen mukaisesti, sen on muun muassa:

2.   Jos jäsenvaltio toteaa, että radiotaajuuksien käyttöä koskevia oikeuksia voidaan myöntää lisää, sen on julkaistava tämä tieto ja kehotettava tekemään niitä koskevia hakemuksia.

3.   Jos radiotaajuuksien käyttöä koskevien oikeuksien myöntämistä on rajoitettava, jäsenvaltioiden on myönnettävä tällaiset oikeudet puolueettomin, avoimin, syrjimättömin ja oikeasuhteisin valintaperustein. Valintaperusteissa on otettava asianmukaisesti huomioon [puitedirektiivin] 8 artiklan tavoitteiden ja 9 artiklan vaatimusten saavuttaminen.

4.   Jos käytetään kilpailuun perustuvia tai vertailevia valintamenettelyjä, jäsenvaltiot voivat pidentää 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua kuuden viikon enimmäisaikaa tarpeen mukaan enintään kahdeksalla kuukaudella varmistaakseen, että tällaiset menettelyt ovat tasapuolisia, kohtuullisia, selkeitä ja avoimia kaikille asianomaisille osapuolille.

– –”

16

Kilpailudirektiivin 2 artiklassa, joka koskee sähköisten viestintäverkkojen ja sähköisten viestintäpalvelujen yksinoikeuksia ja erityisoikeuksia, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot eivät saa myöntää tai pitää voimassa yksin- tai erityisoikeuksia sähköisten viestintäverkkojen perustamiselle ja/tai tarjoamiselle tai yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamiselle.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokaisella yrityksellä on oikeus tarjota sähköisiä viestintäpalveluja tai perustaa, laajentaa taikka tarjota sähköisiä viestintäverkkoja.

– –

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yritykselle sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamiseksi tai sähköisten viestintäverkkojen perustamiseksi ja/tai tarjoamiseksi myönnetty yleinen valtuutus sekä tähän liittyvät edellytykset perustuvat puolueettomiin, syrjimättömiin, oikeasuhteisiin ja selkeisiin perusteisiin.

– –”

17

Kyseisen direktiivin 4 artiklassa, joka koskee radiotaajuuksien käyttöoikeuksia, säädetään seuraavaa:

”Rajoittamatta kuitenkaan sellaisten erityisten periaatteiden ja menettelyiden soveltamista, joita jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön myöntääkseen radio- tai televisiolähetysten sisältöpalvelujen tarjoajille radiotaajuuksien käyttöoikeuksia tarkoituksenaan saavuttaa [unionin] oikeuden mukaiset yleishyödylliset tavoitteet:

18

Pääasiassa on kyse sellaisten uusien digitaalisten lähetystaajuuksien jakamisesta, jotka ovat vapautuneet siirryttäessä analogisista digitaalisiin televisiolähetyksiin (jäljempänä digitaalisiin lähetyksiin siirtyminen). Digitaaliselle teknologialle on ominaista analogista teknologiaa parempi lähetystehokkuus, koska se mahdollistaa analogisesta teknologiasta poiketen useiden ohjelmien samanaikaisen lähettämisen samalla radiotaajuudella. Näin vapautetut radiotaajuudet merkitsevät taajuusylijäämää.

19

Digitaalisiin lähetyksiin siirtyminen aloitettiin Italiassa, vaikka kyseistä jäsenvaltiota vastaan oli ollut vireillä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskeva menettely vuodesta 2006 alkaen televisiolähetystoiminnan radiotaajuuksien hallinnointia, digitaalisiin lähetyksiin siirtymistä ja digitaalisten radiotaajuuksien jakamista koskevan Italian säännöstön yhteensoveltuvuudesta puite-, valtuutus- ja kilpailudirektiivien säännösten kanssa. Euroopan komissio huomautti 19.7.2007 päivätyssä perustellussa lausunnossaan lähinnä, että koska kyseisen säännöstön mukaan pelkästään toimijat, jotka ovat jo harjoittaneet lähetystoimintaa analogisella tekniikalla, voivat päästä radion ja television digitaalimarkkinoille, kyseisiä toimijoita suojellaan näillä markkinoilla kilpailulta. Italian hallitus toteutti useita toimenpiteitä, jotta mainittu säännöstö olisi yhteensoveltuva unionin oikeuden kanssa.

20

AGCOM teki juuri tässä asiayhteydessä 7.4.2009 päätöksen 181/09/CONS, joka muunnettiin myöhemmin laiksi 7.7.2009 annetulla vuoden 2008 yhteisölailla nro 88 (legge comunitaria 2008 n. 88). Kyseisellä päätöksellä AGCOM vahvisti perusteet maanpäällisten verkkojen täydelliselle digitalisoinnille.

21

Mainitussa päätöksessä määrättiin muun muassa 21 sellaisen kansallisen kanavanipun (multiplex) – jolla voidaan yhdistää useita eri signaaleja yhdeksi datavirraksi ja välittää useita maanpäällisen verkon digitaalitelevisiopalveluja samanaikaisesti –, jakamisesta. Kyseisten kanavanippujen jakamiseksi uusille toimijoille, sellaisille toimijoille, jotka olivat perustaneet digitaalisia verkkoja, ja sellaisille toimijoille, jotka hallinnoivat jo analogisia verkkoja, kanavaniput luokiteltiin kolmeen ryhmään, jotka oli tarkoitus jakaa erilaisin perustein. Kyseisen päätöksen mukaan valintamenettelyn päätteeksi yksikään toimija ei myöskään voisi saada yli viittä kansallista kanavanippua.

22

Erityisesti taajuusylijäämään perustuvat käytettävissä olevat radiotaajuudet, joista yksin pääasiassa on kyse, oli tarkoitus jakaa vastikkeetta toimijoille, jotka täyttävät niin kutsutun kauneuskilpailu-mallin (beauty contest) mukaan järjestetyn valintamenettelyn päätteeksi määritellyt edellytykset.

23

Kyseinen kauneuskilpailu koski alun perin viittä kanavanippua eli signaaleja, joilla kullakin voidaan välittää useita maanpäällisen verkon digitaalitelevisiopalveluja samanaikaisesti. Kyseiset kanavaniput oli jaettu kahteen ryhmään. A osan kolme kanavanippua oli varattu uusille markkinoille tulijoille ja pienille toimijoille. Niitä ei voitu jakaa Radiotelevisione Italiana SpA:lle (RAI), Mediasetille eikä Telecom Italia Media Broadcastingille, josta on tullut Persidera. B osassa oli kaksi kanavanippua, jotka oli mahdollista jakaa kaikille tarjoajille kuitenkin niin, että RAI:lle ja Mediasetille voitiin jakaa vain yksi kanavanippu.

24

Kauneuskilpailun säännöt hyväksyttiin lopullisesti 22.9.2010 tehdyllä AGCOM:n päätöksellä 497/10/CONS julkisen kuulemisen ja digitaalisten radiotaajuuksien jakamissuunnitelman hyväksymisen jälkeen. Tuossa vaiheessa viiteen edellä mainittuun, kauneuskilpailun kohteena olevaan kanavanippuun lisättiin kanavanippu C1.

25

Talouskehitysministeri julkaisi 8.7.2011 kehotuksen hakemusten tekemiseksi. Europa Waylle ja Persideralle annettiin lupa osallistua menettelyyn. Kumpikin näistä yhtiöistä oli yhden kanavanipun osalta ainoa tarjoaja, ja Persidera oli osallistunut tarjouskilpailuun kolmen kanavanipun saamiseksi.

26

Talouskehitysministeriö keskeytti kauneuskilpailun 20.1.2012 tekemällään päätöksellä. Kyseinen menettely kumottiin lopulta kiireellisistä toimenpiteistä verotuksen yksinkertaistamisen sekä valvontamenettelyjen tehostamisen ja vahvistamisen alalla 2.3.2012 annetun asetuksen nro 16 (decreto legge n. 16, Disposizioni urgenti in materia di semplificazioni tributarie, di efficientamento e potenziamento delle procedure di accertamento), joka on muunnettu 26.4.2012 annetuksi laiksi nro 44 (jäljempänä asetus nro 16/2012), 3 quinquies §:llä. Samalla myös päätettiin, että kauneuskilpailu korvattaisiin julkisella ja vastikkeellisella valintamenettelyllä, joka perustuu AGCOM:n määrittelemien prioriteettien ja perusteiden mukaiseen huutokauppajärjestelmään, ja että kauneuskilpailuun osallistuneille toimijoille maksettaisiin korvausta.

27

Järjestettyään julkisen kuulemisen AGCOM teki 11.4.2013 päätöksen 277/13/CONS, joka sisältää uuden valintamenettelyn säännöt. Kyseisessä päätöksessä AGCOM uudisti rakenteeltaan radiotaajuuksien jakamissuunnitelman muun muassa alentamalla maanpäällisiin digitaalisiin televisiolähetyksiin tarkoitettujen radiotaajuuksien lukumäärän 25:stä 22:een ja vahvisti jaettavien kanavanippujen lukumääräksi kolme. Ainoastaan uudet markkinoille tulijat ja pienet toimijat saattoivat niitä toimijoita lukuun ottamatta, joilla oli jo käytössään vähintään kolme kanavanippua, hakea kyseisiä kanavanippuja.

28

Kehotus tehdä hakemuksia julkaistiin 12.2.2014. Europa Way ja Persidera eivät osallistuneet menettelyyn. Unionin tuomioistuimelle toimitetussa asiakirja-aineistossa olevien tietojen mukaan Persidera ei voinut osallistua kyseiseen menettelyyn sen käytössä jo olevien kanavanippujen lukumäärän vuoksi. Ainoana hakijana ollut Cairo Network Srl sai yhden kanavanipun.

29

Europa Way ja Persidera nostivat kanteet Tribunale amministrativo regionale per il Laziossa (Lazion alueen hallintotuomioistuin, Italia) riitauttaakseen kauneuskilpailun kumoamisen ja sen korvaamisen vastikkeellisella menettelyllä.

30

Europa Wayn ja Persideran kanteet hylättiin 25.9.2014 annetuilla tuomioilla, minkä jälkeen ne valittivat kyseisistä tuomioista ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.

31

Europa Way väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että kauneuskilpailun tavoitteena oli vastata komission esittämiin huolenaiheisiin jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä ja suorittaa korjaavat toimenpiteet niiden toimijoiden hyväksi, joita oli estetty toimimasta markkinoilla komission esiin tuomien sääntöjenvastaisuuksien vuoksi. Kyseistä tavoitetta ei ole kuitenkaan saavutettu eikä asianomaista sektoria ole näin ollen avattu kilpailulle. Europa Way riitauttaa myös radiotaajuuksien vastikkeettoman jakamisen markkinoilla jo toimiville operaattoreille.

32

Persidera vetoaa lähinnä samankaltaisiin argumentteihin. Se toteaa vielä, että vaikka kauneuskilpailun järjestämisestä oli sovittu komission kanssa, komissio ei ole kuitenkaan hyväksynyt sen kumoamista ja korvaamista huutokauppamenettelyllä.

33

Näissä olosuhteissa Consiglio di Stato (ylin hallintotuomioistuin, Italia) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

34

Ensimmäiseksi on todettava – kuten Italian hallitus ja Elettronica Industriale perustellusti korostavat –, että ensimmäisen, toisen, viidennen ja kuudennen kysymyksen sanamuodosta itsestään ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kehottaa unionin tuomioistuinta ottamaan kantaa siihen, ovatko kansalliset toimenpiteet yhteensopivia tai yhteensoveltuvia unionin oikeuden kanssa.

35

Unionin tuomioistuimen asiana ei ole kuitenkaan SEUT 267 artiklaan perustuvassa menettelyssä lausua kansallisten oikeussääntöjen yhteensopivuudesta tai yhteensoveltuvuudesta unionin oikeuden kanssa. Unionin tuomioistuin on silti toimivaltainen esittämään ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikki sellaiset unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat auttaa ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta sen arvioidessa tällaista yhteensopivuutta tai yhteensoveltuvuutta sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa (ks. vastaavasti tuomio 31.1.2008, Centro Europa 7, C‑380/05, EU:C:2008:59, 49 ja 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen sekä määräys 3.7.2014, Talasca, C‑19/14, EU:C:2014:2049, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

Unionin tuomioistuimen on siis tässä asiassa tarkasteltava vain unionin oikeuden säännöksiä ja esitettävä kyseisistä säännöksistä tulkinta, josta on hyötyä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, jonka asiana on arvioida kansallisten säännösten ja toimien yhteensopivuutta ja yhteensoveltuvuutta unionin oikeuden kanssa, kun se ratkaisee siinä vireillä olevan riita-asian (ks. vastaavasti tuomio 31.1.2008, Centro Europa 7, C‑380/05, EU:C:2008:59, 51 kohta).

37

Koska ensimmäisessä, toisessa, viidennessä ja kuudennessa kysymyksessä viitataan unionin oikeuden oikeussääntöihin, joiden tulkinnasta saattaa olla hyötyä ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle, nämä kysymykset on otettava tutkittavaksi.

38

Toiseksi Italian hallituksen mielestä kolmatta, neljättä ja kuudetta kysymystä ja Elettronican mielestä toista, kolmatta ja neljättä kysymystä ei voida ottaa tutkittavaksi sen vuoksi, että pääasian tosiseikat ja oikeudellinen tausta on esitetty puutteellisesti. Italian hallitus toteaa vielä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt syitä, joiden vuoksi ne säännökset, joita se pyytää tulkitsemaan, ovat merkityksellisiä pääasian kannalta.

39

Tältä osin on huomautettava, että SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuimien välisessä yhteistyössä kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisen unionin oikeuden tulkinnan tarve edellyttää, että kansallinen tuomioistuin noudattaa tunnollisesti ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevia vaatimuksia, jotka on mainittu nimenomaisesti unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklassa, josta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen oletetaan olevan tietoinen (ks. vastaavasti tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C‑614/14, EU:C:2016:514, 18 ja 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen sekä tuomio 27.10.2016, Audace ym., C‑114/15, EU:C:2016:813, 35 kohta).

40

Ensimmäiseksi on siis välttämätöntä, että – kuten työjärjestyksen 94 artiklan c alakohdassa todetaan – ennakkoratkaisupyyntöön itsessään sisältyy selostus niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytävä tuomioistuin on ryhtynyt tarkastelemaan kysymystä unionin oikeuden tiettyjen säännösten tulkinnasta tai pätevyydestä, sekä ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen toteama yhteys kyseisten säännösten ja pääasian oikeudenkäynnissä sovellettavien kansallisen oikeuden säännösten välillä.

41

Nyt käsiteltävässä tapauksessa on todettava, että ennakkoratkaisupyynnössä ei ole mitään selitystä SEUT 56 ja SEUT 258 artiklan merkityksellisyydestä pääasian ratkaisemisen kannalta.

42

Yhtäältä SEUT 56 artiklan osalta unionin tuomioistuimelle esitetyistä seikoista ilmenee, että pääasialle ovat ominaisia seikat, jotka kaikki rajoittuvat Italian valtion sisälle. SEUT 56 artiklaa ei kuitenkaan sovelleta tällaiseen tilanteeseen (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2016, Ullens de Schooten, C‑268/15, EU:C:2016:874, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Toisaalta SEUT 258 artiklan osalta on riittävää täsmentää julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 36 kohdassa huomauttamalla tavoin, että kyseessä on komission toimittamaan ja unionin tuomioistuimessa vireille pantuun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn sovellettava pelkkä menettelymääräys.

44

Kolmas ja neljäs kysymys on näin ollen jätettävä tutkimatta siltä osin kuin niillä pyritään saamaan SEUT 56 ja SEUT 258 artiklaa koskeva tulkinta.

45

Toiseksi on myös välttämätöntä, että – kuten työjärjestyksen 94 artiklan a alakohdassa määrätään – ennakkoratkaisupyyntö sisältää itsessään ainakin selostuksen niistä tosiseikoista, joihin kysymykset perustuvat.

46

Nyt käsiteltävässä tapauksessa ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta on pääasiassa pyydetty ottamaan kantaa digitaalisten radiotaajuuksien jakamiseksi järjestetyn valintamenettelyn sääntöjenmukaisuuteen UYL:n säännösten kannalta. Siltä osin kuin ennakkoratkaisupyyntö sisältää seikat, jotka ovat tarpeen kyseiseen menettelyyn liittyvien olosuhteiden ja sille ominaisten menettelyllisten ja aineellisten edellytysten ymmärtämiseksi, pääasian taustalla olevia tosiseikkoja on selitetty riittävän täsmällisesti, jotta unionin tuomioistuin voi ottaa kantaa näiden kysymysten tärkeimpään osaan.

47

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 42 kohdassa huomauttanut, eräissä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämissä kysymyksissä viitataan kuitenkin tosiseikkoja koskeviin oletuksiin, joita ei ole tuettu eikä selostettu millään tavalla ennakkoratkaisupyynnössä ja joihin unionin tuomioistuin ei näin ollen voi ottaa kantaa. Tästä on siten kyse, kun kolmannessa kysymyksessä viitataan ”vaatimuksi[in] ja velvoittei[siin], joita ei ole aiemmin vaadittu alalla jo vakiintuneilta toimijoilta”, kun neljännessä kysymyksessä mainitaan ”[VHF-III‑taajuuksien jakaminen], vaikka niihin liittyy vakavien haitallisten häiriöiden uhka”, ja kun kuudennen kysymyksen kohteena on oletus, jonka mukaan asetuksen nro 16/2012 3 quinquies § on ”radio- ja televisioalan markkinoiden ominaispiirteiden kanssa ristiriitai[nen]”.

48

Tästä seuraa, ettei kolmatta ja neljättä kysymystä voida ottaa tutkittavaksi tämän tuomion 44 ja 47 kohdassa määritellyin osin. Kuudes kysymys on jätettävä tutkimatta kokonaisuudessaan.

49

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, onko puitedirektiivin säännöksiä tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että kansallisessa lainsäädännössä kumotaan meneillään oleva toimivaltaisen kansallisen sääntelyviranomaisen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa radiotaajuuksien jakamiseksi järjestämä valintamenettely, joka on keskeytetty ministerin päätöksellä.

50

Tältä osin on ensimmäiseksi huomautettava, että puitedirektiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kustakin kyseisessä direktiivissä ja erityisdirektiiveissä kansallisille sääntelyviranomaisille osoitetusta tehtävästä huolehtii toimivaltainen elin. Puitedirektiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen direktiivin johdanto-osan 11 perustelukappaleen kanssa, mukaan on lisäksi niin, että jäsenvaltioiden on taattava kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuus, jotta ne voivat käyttää toimivaltaansa puolueettomasti, avoimesti ja viivytyksittä (ks. vastaavasti tuomio 3.12.2009, komissio v. Saksa, C‑424/07, EU:C:2009:749, 54 kohta; tuomio 17.9.2015, KPN, C‑85/14, EU:C:2015:610, 54 kohta ja tuomio 19.10.2016, Ormaetxea Garai ja Lorenzo Almendros, C‑424/15, EU:C:2016:780, 33 kohta).

51

Vaikka puitedirektiivin 3 artiklan alkuperäisessä sanamuodossa pyrittiin mainitun 11 perustelukappaleen mukaisesti pääasiallisesti takaamaan kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuus ja puolueettomuus varmistamalla sääntelytehtävien ja toiminnan harjoittamista koskevien tehtävien erottaminen toisistaan, unionin lainsäätäjä on pyrkinyt direktiivillä 2009/140, kuten sen johdanto-osan 13 perustelukappaleesta ilmenee, lujittamaan kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta sääntelyjärjestelmän tehokkaamman soveltamisen varmistamiseksi, viranomaisten määräysvallan lisäämiseksi ja viranomaisten tekemien päätösten ennakoitavuuden parantamiseksi (tuomio 28.7.2016, Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni, C‑240/15, EU:C:2016:608, 32 ja 34 kohta ja tuomio 19.10.2016, Ormaetxea Garai ja Lorenzo Almendros, C‑424/15, EU:C:2016:780, 45 kohta).

52

Direktiivin 2009/140 johdanto-osan 13 perustelukappaleessa todetaan siis, että tätä varten kansallisessa lainsäädännössä olisi nimenomaisesti varmistettava, että markkinoiden ennakkosääntelystä tai yritysten välisten riitojen ratkaisemisesta vastaava kansallinen sääntelyviranomainen on tehtäviään suorittaessaan suojattu ulkopuoliselta väliintulolta tai poliittiselta painostukselta, joka voisi vaarantaa sen käsiteltäväksi tulevien asioiden riippumattoman arvioinnin.

53

Tämä kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuuden ja puolueettomuuden lujittamisen tavoite on ilmaistu puitedirektiivin 3 artiklan 3 a kohdassa (tuomio 19.10.2016, Ormaetxea Garai ja Lorenzo Almendros, C‑424/15, EU:C:2016:780, 47 kohta). Kyseisen säännöksen 1 kohdassa säädetään, että markkinoiden ennakkosääntelystä tai yritysten välisten riitojen ratkaisemisesta vastaavien kansallisten sääntelyviranomaisten on oltava toiminnassaan riippumattomia eivätkä ne saa pyytää tai ottaa vastaan miltään muulta elimeltä ohjeita sellaisten tehtävien hoitamisessa, jotka niille on annettu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kyseisen 3 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettua kansallisten sääntelyviranomaisten ja muiden kansallisten viranomaisten keskinäistä kuulemista ja yhteistyötä. Kyseisessä säännöksessä säädetään silti mahdollisuudesta harjoittaa kansallisen valtiosääntöoikeuden mukaista valvontaa ja täsmennetään, että ainoastaan puitedirektiivin 4 artiklan mukaisesti perustetuilla muutoksenhakuelimillä on toimivalta keskeyttää kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten soveltaminen tai kumota ne.

54

Toiseksi on täsmennettävä, että puitedirektiivissä annetaan kansalliselle sääntelyviranomaiselle erityisiä sääntelytehtäviä, jotka on määritelty kyseisen direktiivin 8–13 artiklassa. Mainitun direktiivin 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan perusteella kanavanipun sähköisiin viestintäpalveluihin käytettävien taajuuksien varaaminen ja yleisvaltuuksien tai radiotaajuuksien yksittäisten käyttöoikeuksien myöntäminen kuuluu näille viranomaisille.

55

Pääasiassa kyseessä olevan kauneuskilpailun kaltaisen valintamenettelyn järjestäminen digitaalisten radiotaajuuksien jakamiseksi kuuluu näin ollen puitedirektiivissä tarkoitetun, kansalliselle sääntelyviranomaiselle kuuluvan sääntelytehtävän käyttämisen piiriin.

56

Tällaisen viranomaisen riippumattomuus vaarantuisi, jos pääasiassa Italian talouskehitysministerin ja Italian lainsäätäjän kaltaisten ulkopuolisten yksiköiden olisi muissa kuin puitedirektiivin 3 artiklan 3 a kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuissa valvonta- ja muutoksenhakutilanteissa sallittua keskeyttää tai jopa kumota meneillään oleva mainitun viranomaisen vastuulla järjestetty valintamenettely radiotaajuuksien jakamiseksi.

57

Unionin tuomioistuimelle toimitettuun asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ilmenee, että pääasian olosuhteissa Italian lainsäätäjä on talouskehitysministerin jälkeen puuttunut meneillään olevaan AGCOM:n järjestämään valintamenettelyyn ja päättänyt sen. On kuitenkin selvää, etteivät kansallinen lainsäätäjä ja talouskehitysministeri ole pääasiassa toimineet puitedirektiivin 4 artiklassa tarkoitettuina muutoksenhakueliminä, joilla mainitun direktiivin 3 artiklan 3 a kohdan mukaan on yksin toimivalta keskeyttää kansallisten sääntelyviranomaisten tekemien päätösten soveltaminen tai kumota ne. Kansallisten sääntelyviranomaisten riippumattomuutta koskevat vaatimukset ovat näin ollen esteenä tällaiselle väliintulolle.

58

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että puitedirektiivin 3 artiklan 3 a kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansallisessa lainsäädännössä kumotaan meneillään oleva toimivaltaisen kansallisen sääntelyviranomaisen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa radiotaajuuksien jakamiseksi järjestämä valintamenettely, joka on keskeytetty ministerin päätöksellä.

59

Koska toinen kysymys koskee samoja toimia kuin ensimmäinen kysymys ja kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen kysymykseen ei ole tarvetta vastata.

60

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella ja neljännellä kysymyksellään, jotka on tutkittava yhdessä, lähinnä, onko puitedirektiivin 9 artiklaa, valtuutusdirektiivin 3, 5 ja 7 artiklaa sekä kilpailudirektiivin 2 ja 4 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että eräiden markkinatoimijoiden lainvastaisen markkinoilta sulkemisen korjaamiseksi käynnistetty vastikkeeton valintamenettely radiotaajuuksien jakamiseksi korvataan vastikkeellisella menettelyllä, joka perustuu radiotaajuuksien jakamista koskevaan uudelleenmääritettyyn suunnitelmaan radiotaajuuksien lukumäärän rajoittamisen jälkeen.

61

Alustavasti on muistutettava, että puitedirektiivin 8 artiklassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa, että kansalliset sääntelyviranomaiset toteuttavat kaikki aiheelliset toimenpiteet edistääkseen kilpailua sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamisessa ja huolehtivat siitä, ettei kilpailua sähköisen viestinnän alalla vääristetä tai rajoiteta, sekä poistavat jäljellä olevat esteet kyseisten palvelujen unionin laajuiselta tarjonnalta (tuomio 31.1.2008, Centro Europa 7, C‑380/05, EU:C:2008:59, 81 kohta; tuomio 3.12.2009, komissio v. Saksa, C‑424/07, EU:C:2009:749, 92 kohta ja tuomio 7.11.2013, UPC Nederland, C‑518/11, EU:C:2013:709, 50 kohta).

62

Kyseisen artiklan 1 kohdan mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten on toteutettava puitedirektiivissä ja etenkin valtuutusdirektiivissä määriteltyjä sääntelytehtäviään hoitaessaan kaikki aiheelliset toimenpiteet niiden kyseisen artiklan 2–4 kohdassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseksi, joita ovat kilpailun edistäminen sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjonnassa, myötävaikuttaminen sisämarkkinoiden kehittymiseen ja unionin kansalaisten etujen edistäminen (ks. vastaavasti tuomio 19.6.2014, TDC, C‑556/12, EU:C:2014:2009, 39 kohta ja tuomio 15.9.2016, Koninklijke KPN ym., C‑28/15, EU:C:2016:692, 46 kohta).

63

Kilpailudirektiivin 4 artiklan 2 kohdan, valtuutusdirektiivin 5 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan ja 7 artiklan 3 kohdan sekä puitedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan nojalla radiotaajuuksien käyttöoikeudet on myönnettävä puolueettomin, avoimin, syrjimättömin ja oikeasuhteisin valintaperustein. Oikeasuhteisuutta koskeva vaatimus edellyttää, että kyseiset perusteet ovat omiaan takaamaan niillä tavoitellun päämäärän toteutumisen eikä niillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2015, komissio v. Bulgaria, C‑376/13, ei julkaistu, EU:C:2015:266, 65 ja 84 kohta).

64

Ensimmäiseksi on todettava, että kyseisistä säännöksistä seuraa siis, että radiotaajuuksien jakamisen vastikkeettomuus ei kuulu niiden UYL:ssä säädettyjen periaatteiden joukkoon, joiden perusteella valintamenettelyt on järjestettävä.

65

Yhtäältä on sitä vastoin huomattava, että puitedirektiivin johdanto-osan 21 perustelukappaleesta, valtuutusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdasta ja valtuutusdirektiivin johdanto-osan 23 perustelukappaleesta ilmenee, että valintamenettelyt radiotaajuuksien jakamiseksi voivat olla tarjouskilpailuun perustuvia tai vertailevia. Jäsenvaltioilla on siis puitedirektiivissä ja erityisdirektiiveissä vahvistettuja tavoitteita ja velvollisuuksia noudattaen vapaus päättää, ottavatko ne käyttöön tarjouskilpailuun perustuvia vai vertailevia menettelyjä riippumatta siitä, ovatko ne vastikkeettomia tai vastikkeellisia. Toisaalta on katsottava, että kun otetaan huomioon tarve varmistaa radiotaajuuksien tehokas hallinnointi ja radiotaajuuksien yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja taloudellinen arvo, jotka jäsenvaltioiden on otettava huomioon puitedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan nojalla, sekä mainittujen radiotaajuuksien spektrin niukkuus, vastikkeellinen jakaminen voi osoittautua perustelluksi.

66

Tästä seuraa, että UYL:n säännökset eivät ole esteenä vastikkeellisen valintamenettelyn järjestämiselle radiotaajuuksien jakamiseksi, kunhan mainittu menettely perustuu puolueettomiin, avoimiin, syrjimättömiin ja oikeasuhteisiin valintaperusteisiin ja se on puitedirektiivin 8 artiklan 2–4 kohdassa määriteltyjen tavoitteiden mukainen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava, onko pääasiassa kyseessä oleva valintamenettely näiden vaatimusten mukainen. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin esittää ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle kaikki unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat olla sille hyödyllisiä tässä tarkoituksessa.

67

Yhtäältä on todettava, että kun otetaan huomioon kilpailun edistämistä koskeva tavoite, joka on vahvistettu puitedirektiivin 8 artiklan 2 kohdassa, sekä suhteellisuusperiaatteen vaatimukset, sen maksun määrä, joka oikeuttaa radiotaajuuksien jakamiseen, on vahvistettava asianmukaiselle tasolle, joka ilmentää muun muassa radiotaajuuksien käytön arvoa, mikä edellyttää kyseessä olevien markkinoiden taloudellisen ja teknologisen tilanteen sekä kilpailutilanteen huomioon ottamista (ks. analogisesti tuomio 10.3.2011, Telefónica Móviles España, C‑85/10, EU:C:2011:141, 27 ja 28 kohta sekä tuomio 21.3.2013, Belgacom ym., C‑375/11, EU:C:2013:185, 50 ja 51 kohta).

68

Tältä osin on niin, että vaikka huutokauppamenettelyn järjestäminen voi olla asianmukainen tapa radiotaajuuksien arvon määrittämiseksi (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, Belgacom ym., C‑375/11, EU:C:2013:185, 52 kohta), on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei huutokauppaan osallistumisen hintaa vahvisteta sellaiselle tasolle, että uusien toimijoiden markkinoillepääsy vaikeutuu (ks. vastaavasti tuomio 10.3.2011, Telefónica Móviles España, C‑85/10, EU:C:2011:141, 30 kohta). Tällä viimeksi mainitulla seikalla on sitäkin enemmän merkitystä siinä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsemassa tilanteessa, jossa uusien radiotaajuuksien jakamisella pyritään korjaamaan toimijoiden lainvastainen poissulkeminen markkinoilta.

69

Toisaalta on huomautettava vaatimuksesta, jonka mukaan valintamenettelyn on perustuttava syrjimättömiin valintaperusteisiin, että yhdenvertaisen kohtelun yleinen periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym., C‑127/07, EU:C:2008:728, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tilanteiden rinnastettavuus on muun muassa määritettävä ja sitä on arvioitava sen toimen tavoitteen ja tarkoituksen valossa, jolla kyseessä oleva erottelu otetaan käyttöön. Lisäksi on otettava huomioon sen alan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu (ks. vastaavasti tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym., C‑127/07, EU:C:2008:728, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Nyt käsiteltävässä tapauksessa on yhtäältä korostettava, että unionin tuomioistuimessa on huomautettu, että digitaaliset radiotaajuudet on jaettu vastikkeettomasti markkinoilla jo oleville toimijoille tapauksen mukaan joko televisiotarjonnan jatkuvuuden varmistamiseksi tai kyseisten toimijoiden digitaaliseen teknologiaan tekemien investointien kattamiseksi, kun taas erityisesti uusille markkinoille tulijoille ja pienille toimijoille tarkoitettuihin taajuusylijäämään perustuviin radiotaajuuksiin on sovellettu vastikkeellista valintamenettelyä. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 87 kohdassa kuitenkin huomauttanut, näin esitettyjen tavoitteiden kannalta nämä kaksi toimijoiden ryhmää eivät lähtökohtaisesti ole toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa, joten mahdollinen erilainen kohtelu ei olisi ristiriidassa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa.

71

Toisaalta on todettava, että yhdenvertaisen kohtelun periaate ei estä myöskään sitä, että jäsenvaltio, joka on aikaisemmin jakanut analogisia radiotaajuuksia vastikkeetta, soveltaa uusien digitaalisten radiotaajuuksien jakamiseen vastikkeellista valintamenettelyä. Analogisille radiotaajuuksille ja digitaalisille radiotaajuuksille ominaisten teknologisten erojen johdosta näet yhdenvertaisen kohtelun periaate ei edellytä samanlaista kohtelua kyseisiä taajuuksia jaettaessa.

72

Toiseksi on korostettava, että jos radiotaajuuksien käyttöä koskevien oikeuksien myöntämistä on rajoitettava, valtuutusdirektiivin 7 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on myönnettävä tällaiset oikeudet puolueettomin, avoimin, syrjimättömin ja oikeasuhteisin valintaperustein. Näissä valintaperusteissa on otettava lisäksi asianmukaisesti huomioon puitedirektiivin 8 artiklan tavoitteiden saavuttaminen ja viimeksi mainitun direktiivin 9 artiklan vaatimusten noudattaminen. Valtuutusdirektiivin johdanto-osan 11 perustelukappaleesta ilmenee tältä osin, että käyttöoikeuksia olisi voitava rajoittaa ainoastaan silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä radiotaajuuksien niukkuuden vuoksi tai niiden tehokkaan käytön varmistamiseksi.

73

Tästä seuraa, että UYL:n säännökset sallivat lähtökohtaisesti sen, että myönnettävien radiotaajuuksien käyttöoikeuksien lukumäärää rajoitetaan radiotaajuuksien niukkuuden vuoksi ja radiotaajuuksien tehokkaan hallinnoinnin varmistamiseksi. Kyseisten säännösten mukaan tällainen rajoittaminen edellyttää kuitenkin sitä, että se on tarpeellista ja oikeasuhteista, ettei se ole ristiriidassa niiden puitedirektiivin 8 artiklassa vahvistettujen tavoitteiden kanssa, joihin kuuluu kilpailun edistäminen verkkojen tarjoamisessa, ja että käyttöoikeuksien myöntäminen perustuu puolueettomiin, avoimiin, syrjimättömiin ja oikeasuhteisiin valintaperusteisiin.

74

Nyt käsiteltävässä tapauksessa on korostettava, että – jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkastuksesta muuta johdu – unionin tuomioistuimen käytössä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista ilmenee, että taajuusylijäämään perustuvien käytettävissä olevien radiotaajuuksien lukumäärän rajoittamisesta päätettiin Kansainvälisessä televiestintäliitossa käytyjen neuvottelujen johdosta haitallisten häiriöiden riskien vuoksi.

75

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 95 kohdassa huomauttanut, tällaisilla seikoilla voidaan lähtökohtaisesti oikeuttaa käytettävissä olevien radiotaajuuksien lukumäärän rajoittaminen tämän tuomion 73 kohdassa mainittuja edellytyksiä noudattaen.

76

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kuitenkin arvioitava, onko – kuten eräät osapuolet, joita asia koskee, ovat unionin tuomioistuimessa väittäneet – analogisen television markkinoilla jo olevia toimijoita suosittu digitaalisiin lähetyksiin siirtymisen yhteydessä siitä syystä, että niille on jaettu radiotaajuuksia enemmän kuin niiden ohjelmien jatkuminen edellyttää, kun taas radiotaajuuksien lukumäärän rajoittaminen on koskenut uusien toimijoiden käyttöön annettuja radiotaajuuksia.

77

Edellä esitettyjen seikkojen valossa kolmanteen ja neljänteen kysymykseen on vastattava, että puitedirektiivin 9 artiklaa, valtuutusdirektiivin 3, 5 ja 7 artiklaa sekä kilpailudirektiivin 2 ja 4 artiklaa on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä sille, että eräiden markkinatoimijoiden lainvastaisen markkinoilta sulkemisen korjaamiseksi käynnistetty vastikkeeton valintamenettely radiotaajuuksien jakamiseksi korvataan vastikkeellisella menettelyllä, joka perustuu radiotaajuuksien jakamista koskevaan uudelleenmääritettyyn suunnitelmaan radiotaajuuksien lukumäärän rajoittamisen jälkeen, kunhan uusi valintamenettely perustuu puolueettomiin, avoimiin, syrjimättömiin ja oikeasuhteisiin valintaperusteisiin ja se on puitedirektiivin 8 artiklan 2–4 kohdassa määriteltyjen tavoitteiden mukainen. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava kaikkien merkityksellisten seikkojen nojalla, ovatko vastikkeellisessa valintamenettelyssä vahvistetut edellytykset omiaan mahdollistamaan uusien tulijoiden tehokkaan pääsemisen digitaalisen television markkinoille suosimatta perusteettomasti toimijoita, jotka ovat jo analogisen tai digitaalisen television markkinoilla.

78

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa viidennellä kysymyksellään selvittää lähinnä, onko luottamuksensuojan periaatetta tulkittava siten, että se on esteenä radiotaajuuksien jakamiseksi järjestetyn valintamenettelyn kumoamiselle pelkästään sillä perusteella, että pääasian kantajien kaltaiset toimijat on hyväksytty kyseiseen menettelyyn ja ne olisivat ainoina tarjoajina saaneet maanpäällisiin digitaalisiin radio- ja televisiolähetyksiin tarkoitettujen radiotaajuuksien käyttöoikeuksia, jos menettelyä ei olisi kumottu.

79

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojan periaate kuuluu unionin perusperiaatteisiin (tuomio 14.3.2013, Agrargenossenschaft Neuzelle, C‑545/11, EU:C:2013:169, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja paitsi unionin toimielinten myös jäsenvaltioiden on noudatettava sitä, kun ne käyttävät niille unionin direktiiveissä annettua toimivaltaa (tuomio 9.7.2015, Salomie ja Oltean, C‑183/14, EU:C:2015:454, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80

Oikeus vedota kyseiseen periaatteeseen on kaikilla henkilöillä, joille hallintoviranomaisen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia, jotka perustuvat hallintoviranomaisen antamiin täsmällisiin vakuutteluihin (tuomio 9.7.2015, Salomie ja Oltean, C‑183/14, EU:C:2015:454, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vakuutteluja, jotka voivat synnyttää tällaisia odotuksia riippumatta siitä muodosta, jossa ne on annettu tiedoksi, ovat täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä (tuomio 17.3.2011, AJD Tuna, C‑221/09, EU:C:2011:153, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81

Nyt käsiteltävässä tapauksessa unionin tuomioistuimelle toimitettuun asiakirja-aineistoon sisältyvistä tiedoista ilmenee, että pääasian kantajat ovat osallistuneet niin sanottuun kauneuskilpailuun. Pääasian kantajat vetoavat siihen, että niille olisi ainoina tarjoajina tiettyjen kanavanippujen osalta pitänyt jakaa kullekin ainakin yksi kanavanippu. On kuitenkin selvää, ettei niille ole jaettu kyseisen menettelyn yhteydessä yhtään radiotaajuutta. Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkastuksesta muuta johdu, on korostettava, ettei asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista myöskään ilmene, että niille on annettu täsmällisiä ja ehdottomia vakuutteluja kyseessä olevien kanavanippujen tulevasta jaosta.

82

Toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä saatujen täsmällisten vakuuttelujen puuttuessa pelkästään se, että toimija on hyväksytty pääasiassa kyseessä olevan kauneuskilpailun kaltaiseen valintamenettelyyn digitaalisten radiotaajuuksien jakamiseksi, ei voi synnyttää toimijalle perusteltua luottamusta. Näin on jopa siinä tilanteessa, jossa mainittu toimija osallistuu menettelyyn ainoana tarjoajana kanavanipun saadakseen.

83

Edellä esitettyjen seikkojen valossa viidenteen kysymykseen on vastattava, että luottamuksensuojan periaatetta on tulkittava siten, ettei se ole esteenä radiotaajuuksien jakamiseksi järjestetyn valintamenettelyn kumoamiselle pelkästään sillä perusteella, että pääasian kantajien kaltaiset toimijat on hyväksytty kyseiseen menettelyyn ja ne olisivat ainoina tarjoajina saaneet maanpäällisiin digitaalisiin radio- ja televisiolähetyksiin tarkoitettujen radiotaajuuksien käyttöoikeuksia, jos menettelyä ei olisi kumottu.

84

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: