Yhdistetyt asiat C-317/08–C-320/08

Rosalba Alassini ym.

vastaan

Telecom Italia SpA ym.

(Giudice di pace di Ischian esittämät ennakkoratkaisupyynnöt)

Ennakkoratkaisupyyntö – Tehokkaan oikeussuojan periaate – Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut – Direktiivi 2002/22/EY – Yleispalvelu – Kuluttajien ja operaattoreiden väliset riidat – Velvollisuus etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse

Tuomion tiivistelmä

1.        Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut – Yleispalvelu ja käyttäjien oikeudet – Direktiivi 2002/22 – Tuomioistuimen ulkopuoliset riitojenratkaisumenettelyt

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22 34 artikla)

2.        Yhteisön oikeus – Periaatteet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan

1.        Yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22 (yleispalveludirektiivi) 34 artiklaa on tulkittava niin, että sen kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion sellainen säännöstö, jossa on säädetty sähköisten viestintäpalvelujen alalla loppukäyttäjien ja kyseisten palvelujen tarjoajien välillä syntyneiden ja tällä direktiivillä myönnettyjä oikeuksia koskevien riitojen osalta velvollisuudesta etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse, mikä on edellytyksenä sille, että tällaisia riitoja koskevat kanteet otetaan tutkittaviksi tuomioistuimessa.

Tämän direktiivin 34 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille tavoitteeksi ottaa käyttöön tuomioistuimen ulkopuoliset menettelyt sellaisten ratkaisemattomien riitojen käsittelemiseksi, joiden osapuolina on kuluttajia ja jotka koskevat mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluvia kysymyksiä. Näin ollen se seikka, että kansallisessa säännöstössä on sen lisäksi, että siinä on otettu käyttöön tuomioistuimen ulkopuolinen sovittelumenettely, tehty pakolliseksi siihen turvautuminen ennen kuin asia voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei ole seikka, joka vaarantaisi edellä mainitun tavoitteen saavuttamisen. Tällainen säännöstö on päinvastoin omiaan vahvistamaan yleispalveludirektiivin tehokasta vaikutusta, kun siinä taataan tuomioistuimen ulkopuolisen riitojenratkaisumenettelyn järjestelmällinen luonne.

(ks. 45 ja 67 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.        Vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen sekä tehokkaan oikeussuojan periaatteen kanssa ei ole ristiriidassa sellainen kansallinen säännöstö, jossa velvoitetaan sähköisten viestintäpalvelujen alalla loppukäyttäjien ja kyseisten palvelujen tarjoajien välillä syntyneiden ja yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetulla direktiivillä 2002/22 (yleispalveludirektiivi) myönnettyjä oikeuksia koskevien riitojen osalta ensin turvautumaan tuomioistuimen ulkopuoliseen sovittelumenettelyyn, jos tämä menettely ei johda osapuolia sitovaan päätökseen, se ei viivästytä merkittävästi kanteen nostamista tuomioistuimessa, se keskeyttää kyseisten oikeuksien vanhentumisen menettelyn aikana eikä aiheuta kustannuksia osapuolille tai se aiheuttaa vain vähäisiä kustannuksia näille, edellyttäen, että sähköinen viestintätapa ei kuitenkaan ole ainoa keino päästä kyseisen sovittelumenettelyn piiriin ja että välitoimet ovat mahdollisia niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa ne ovat välttämättömiä tilanteen kiireellisyyden vuoksi.

Tällaisessa kansallisessa säännöstössä on tosin käytössä lisäetappi asian saattamiselle tuomioistuimen käsiteltäväksi, kun siinä asetetaan tuomioistuimessa nostettujen, sähköisen viestinnän alaa koskevien kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytykseksi sovintoratkaisun etsiminen. Tämä edellytys saattaa vaikuttaa tehokkaan oikeussuojan periaatteeseen, joka on vahvistettu uudelleen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa.

Perusoikeudet eivät kuitenkaan ole ehdottomia, vaan niitä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia kyseisellä toimenpiteellä tavoiteltuja tavoitteita eikä niillä puututa perusoikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojattujen oikeuksien keskeistä sisältöä. Koska kansallisilla säännöksillä pyritään sähköisen viestinnän alaa koskevien riitojen nopeampaan ja kustannuksiltaan edullisempaan ratkaisemiseen sekä tuomioistuinten työtaakan vähentämiseen, niillä tavoitellaan siten yleisen edun mukaisia legitiimejä päämääriä. Tällaisen tuomioistuimen ulkopuolisen riitojenratkaisumenettelyn käyttöön ottaminen ei ole edellä mainitut kyseisen menettelyn toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt huomioon ottaen myöskään suhteetonta tavoiteltuihin päämääriin nähden yhtäältä, koska ei ole olemassa vähemmän sitovaa vaihtoehtoa pakolliselle menettelylle, sillä puhtaasti vapaaehtoinen tuomioistuimen ulkopuolinen riitojenratkaisumenettely ei ole yhtä tehokas keino mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ja toisaalta, koska näiden tavoitteiden ja sovintoratkaisun etsimistä muuten kuin tuomioistuinteitse koskevan velvollisuuden aiheuttamien mahdollisten epämukavuuksien välillä ei ole ilmeistä epäsuhtaa.

(ks. 54–59, 61–65 ja 67 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

18 päivänä maaliskuuta 2010 (*)

Ennakkoratkaisupyyntö – Tehokkaan oikeussuojan periaate – Sähköiset viestintäverkot ja -palvelut – Direktiivi 2002/22/EY – Yleispalvelu – Kuluttajien ja operaattoreiden väliset riidat – Velvollisuus etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse

Yhdistetyissä asioissa C‑317/08, C‑318/08, C‑319/08 ja C‑320/08,

jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvista ennakkoratkaisupyynnöistä, jotka Giudice di pace di Ischia (Italia) on esittänyt 4.4.2008 tekemillään päätöksillä, jotka ovat saapuneet unionin tuomioistuimeen 15.7.2008, saadakseen ennakkoratkaisun asioissa

Rosalba Alassini

vastaan

Telecom Italia SpA (C-317/08)

ja

Filomena Califano

vastaan

Wind SpA (C-318/08)

ja

Lucia Anna Giorgia Iacono

vastaan

Telecom Italia SpA (C-319/08)

ja

Multiservice Srl

vastaan

Telecom Italia SpA (C-320/08),

UNIONIN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: kolmannen jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts, joka hoitaa neljännen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit R. Silva de Lapuerta (esittelevä tuomari), G. Arestis, J. Malenovský ja T. von Danwitz,

julkisasiamies: J. Kokott,

kirjaaja: hallintovirkamies R. Şereş,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 10.9.2009 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Wind SpA, edustajanaan avvocato D. Cutolo,

–        Italian hallitus, asiamiehenään avvocato dello Stato P. Gentili,

–        Saksan hallitus, asiamiehinään M. Lumma ja J. Kemper,

–        Puolan hallitus, asiamiehenään M. Dowgielewicz,

–        Euroopan komissio, asiamiehinään N. Bambara, A. Nijenhuis ja I. V. Rogalski sekä S. La Pergola,

kuultuaan julkisasiamiehen 19.11.2009 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat tehokkaan oikeussuojan periaatteen tulkintaa suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön, jossa säädetään velvollisuudesta etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse, mikä on edellytyksenä asian saattamiseksi tuomioistuimen käsiteltäväksi tietyissä palveluntarjoajien ja kuluttajien välisissä riidoissa, jotka kuuluvat yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) (EYVL L 108, s. 51) soveltamisalaan.

2        Nämä pyynnöt on esitetty neljässä asiassa, joissa yhtäältä kantajina ovat Alassini ja Iacono sekä Multiservice Srl ja vastaajana Telecom Italia SpA ja joissa toisaalta kantajana on Califano ja vastaajana Wind SpA ja jotka koskevat pääasioiden asiaosaisten välillä tehtyjen sopimusten väitettyä rikkomista; näiden sopimusten kohteena ovat pääasioiden jommankumman vastaajan pääasioiden kantajille suorittamat puhelinpalvelut.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus

3        Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan, jonka otsikko on ”Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin”, 1 kappaleessa määrätään seuraavaa:

”Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen yksityisluonteisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. – –”

 Unionin oikeus

4        Euroopan unionin perusoikeuskirjan, joka julistettiin juhlallisesti Nizzassa 7.12.2000 (EYVL C 364, s. 1), sellaisena kuin se on 12.12.2007 Strasbourgissa tehdyn mukautuksen mukaisessa versiossaan (EUVL C 303, s. 1), 47 artiklassa, jonka otsikkona on ”Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen”, määrätään seuraavaa:

”Jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa.

Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, joka on etukäteen laillisesti perustettu. Jokaisella on oltava mahdollisuus saada neuvoja ja antaa toisen henkilön puolustaa ja edustaa itseään.

Maksutonta oikeusapua annetaan vähävaraisille, jos tällainen apu on tarpeen, jotta asianomainen voisi tehokkaasti käyttää oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi.”

5        Yleispalveludirektiivin 47 perustelukappale kuuluu seuraavasti:

”Kansallisten sääntelyviranomaisten olisi kilpailuympäristö huomioiden otettava huomioon asiaan liittyvien tahojen, käyttäjät ja kuluttajat mukaan luettuina, näkemykset, kun ne käsittelevät loppukäyttäjien oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Toimivien menettelyjen olisi oltava käytettävissä kuluttajien ja yleisesti saatavilla olevia viestintäpalveluja tarjoavien yritysten välisten riitojen käsittelyä varten. Jäsenvaltioiden olisi otettava kaikilta osin huomioon tuomioistuinten ulkopuolisiin kuluttajariitoja ratkaiseviin elimiin sovellettavista periaatteista 30 päivänä maaliskuuta 1998 annettu komission suositus 98/257/EY [(EYVL L 115, s. 31)] – –”

6        Yleispalveludirektiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Osana direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) soveltamista tässä direktiivissä säädetään sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen tarjonnasta loppukäyttäjille. Tavoitteena on varmistaa hyvälaatuisten ja yleisesti saatavilla olevien sähköisten viestintäpalvelujen saatavuus kaikkialla yhteisössä todellisen kilpailun ja valinnanvapauden avulla sekä käsitellä tilanteita, joissa markkinat eivät tyydyttävästi täytä loppukäyttäjien tarpeita.

2.      Tässä direktiivissä vahvistetaan loppukäyttäjien oikeudet sekä yleisesti saatavilla olevia sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja tarjoavien yritysten vastaavat velvollisuudet. Jotta yleispalvelujen tarjoaminen avoimilla ja kilpailuun perustuvilla markkinoilla voidaan taata, direktiivissä määritellään tiettyä laatutasoa edustavat vähimmäispalvelut, jotka ovat kansalliset erityisolosuhteet huomioon ottaen kohtuuhintaan kaikkien loppukäyttäjien saatavilla siten, että kilpailu ei vääristy. Tässä direktiivissä säädetään myös velvollisuuksista, jotka koskevat tiettyjen pakollisten palvelujen tarjoamista, kuten kiinteiden yhteyksien tarjoamista vähittäismyynnissä.”

7        Yleispalveludirektiivin 34 artiklassa, jonka otsikkona on ”Tuomioistuimen ulkopuoliset riitojenratkaisumenettelyt”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytettävissä on avoimia, yksinkertaisia ja kustannuksiltaan edullisia tuomioistuimen ulkopuolisia menettelyjä tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia asioita koskevien ratkaisemattomien, kuluttajia koskevien riitojen käsittelyä varten. Jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tällaisten menettelyjen avulla on mahdollista ratkaista riidat oikeudenmukaisesti ja nopeasti, ja ne voivat ottaa tarvittaessa käyttöön korvaus- ja/tai hyvitysjärjestelmän. Jäsenvaltiot voivat ulottaa nämä velvoitteet koskemaan myös riitoja, joiden osapuolina on muita loppukäyttäjiä.

2.      Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden lainsäädäntö ei vaikeuta asianmukaisella alueellisella tasolla sellaisten valituselinten ja on-line-palvelujen käyttöönottoa, joilla helpotetaan kuluttajien ja loppukäyttäjien pääsyä riitojenratkaisumenettelyjen piiriin.

3.      Jos tällaisten riitojen osapuolet ovat eri jäsenvaltioista, jäsenvaltioiden on sovitettava toimintaansa yhteen riidan ratkaisemiseksi.

4.      Tämä artikla ei rajoita kansallisten tuomioistuinmenettelyjen noudattamista.”

8        Kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY (EYVL L 171, s. 12) 1 artiklan, jonka otsikkona on ”Soveltamisala ja määritelmät”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.      Tämän direktiivin tavoitteena on kuluttajien yhdenmukaisen vähimmäissuojan takaamiseksi sisämarkkinoilla lähentää jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka koskevat kulutustavaroiden kauppaa ja takuita koskevia tiettyjä seikkoja.

2.      Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

b)       ’kulutustavaralla’ irtainta esinettä, lukuun ottamatta:

–        tavaraa, joka myydään pakkohuutokaupalla tai muuten lain nojalla,

–        vettä ja kaasua, jos niitä ei pidetä kaupan tiettynä tilavuutena tai määrättynä määränä,

–        sähköä;

– –”

 Suositukset 98/257/EY ja 2001/310/EY

9        Suosituksen 98/257 viides, kuudes ja yhdeksäs perustelukappale kuuluvat seuraavasti:

”Useiden jäsenvaltioiden kokemukset ovat osoittaneet, että mikäli varmistetaan tiettyjen keskeisten periaatteiden noudattaminen, vaihtoehtoisilla menetelmillä voidaan saavuttaa kuluttajariita-asioiden ratkaisemisessa tuomioistuinten ulkopuolella hyviä tuloksia sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien kannalta, koska kuluttajariitojen selvittelystä aiheutuvat kustannukset vähenevät ja asioiden käsittelyaika lyhenee,

mainittujen periaatteiden vakiinnuttaminen Euroopan tasolla helpottaisi tuomioistuinten ulkopuolisten menettelyjen täytäntöönpanoa kuluttajariitojen ratkaisemisessa; maiden rajat ylittävien riitojen osalta tämä lisäisi eri jäsenvaltioissa toimivien tuomioistuinten ulkopuolisten elinten keskinäistä luottamusta sekä kuluttajien luottamusta nykyisiin kansallisiin menettelyihin; näiden kriteerien ansiosta tuomioistuinten ulkopuolisissa menettelyissä tarvittavien palvelujen tarjoajilla on paremmat mahdollisuudet tarjota palvelujaan toisessa jäsenvaltiossa,

– –

tässä suosituksessa on rajoituttava menettelyihin, jotka käytetystä nimityksestä riippumatta johtavat riita-asian ratkaisemiseen kolmannen osapuolen aktiivisen toiminnan kautta niin, että tämä ehdottaa tai määrää ratkaisun; tässä yhteydessä ei näin ollen tarkoiteta menettelyjä, joissa rajoitutaan pelkästään yritykseen lähentää osapuolia ja saada heidät sopimaan ratkaisusta.”

10      Suosituksen 98/257 VI kohdassa, jonka otsikkona on ”Vapausperiaate”, todetaan seuraavaa:

”Elimen päätös voi sitoa osapuolia ainoastaan silloin, kun näille on ilmoitettu sitovuudesta ennakolta ja kun osapuolet ovat sen nimenomaisesti hyväksyneet.

Kuluttajan turvautuminen tuomioistuinten ulkopuoliseen menettelyyn ei voi olla seurausta ennen riidan syntymistä tehdystä sitoumuksesta, jos tällä sitoumuksella evätään kuluttajalta hänen oikeutensa saattaa riita-asia toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.”

11      Kuluttajariitojen sovitteluun osallistuvia tuomioistuinten ulkopuolisia elimiä koskevista periaatteista 4.4.2001 annetun komission suosituksen 2001/310/EY (EYVL L 109, s. 56) I kohdassa, jonka otsikkona on ”Soveltamisala”, todetaan seuraavaa:

”1.      Tätä suositusta sovelletaan kolmansiin osapuoliin, jotka vastaavat tuomioistuinten ulkopuolisista kuluttajariitojen ratkaisumenettelyistä ja jotka – niiden nimityksestä riippumatta – pyrkivät ratkaisemaan kuluttajariidan saattamalla osapuolet yhteen ja saamalla heidät etsimään sovintoratkaisua.

2.      Suositusta ei sovelleta kuluttajavalitusjärjestelmiin, joissa riidat ratkaistaan suoraan kuluttajan kanssa, eikä järjestelmiin, joissa riidat ratkaistaan elinkeinonharjoittajan toimesta tai tämän puolesta.”

 Kansallinen säännöstö

12      Italian tasavalta pani yleispalveludirektiivin täytäntöön sähköisen viestinnän säännöstöstä 1.8.2003 annetulla asetuksella nro 259 (GURI nro 214, 15.9.2003, s. 3).

13      Tämän säännöstön 84 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.      [Viestintäalan sääntelyviranomaisen perustamisesta ja televiestintä- sekä radio- ja televisiojärjestelmiä koskevista säännöistä] 31.7.1997 annetun lain nro 249 [(GURI nro 177, Supplemento ordinario, 31.7.1977)] 1 §:n 11, 12 ja 13 momentissa tarkoitettu viranomainen ottaa käyttöön avoimet, yksinkertaiset ja kustannuksiltaan edulliset tuomioistuimen ulkopuoliset menettelyt tämän luvun säännösten soveltamisalaan kuuluvien kuluttajia ja loppukäyttäjiä koskevien riitojen tutkimiseksi, jotta riitojen oikeudenmukainen ja nopea ratkaiseminen on mahdollista, ja se voi säätää tarvittaessa korvaus- tai hyvitysjärjestelmästä.

2.      Viranomainen kannustaa valtion, alueiden ja Trenten ja Bolzanon autonomisten maakuntien välisistä suhteista vastaavan pysyvän neuvottelukunnan suostumuksella sekä 31.7.1997 annetun lain nro 249 1 §:n 13 momentin nojalla asianmukaisella alueellisella tasolla tämänhetkisten henkilöstömäärärahojen avulla ja talousarvioon sisältyvillä tavanomaisilla määrärahoilla ilman menomuutoksia hankittavien laitteistojen avulla sellaisten valituselinten ja on‑line-palvelujen käyttöönottoa, joilla helpotetaan kuluttajien ja loppukäyttäjien pääsyä riitojenratkaisumenettelyjen piiriin.

3.      Jos riitojen osapuolet ovat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, viranomaisen on sovitettava toimintansa yhteen muiden kyseessä olevien sääntelyviranomaisten kanssa riidan ratkaisemiseksi.

4.      Tämä pykälä ei rajoita riitojen ratkaisemista koskevien voimassa olevien tuomioistuinmenettelyjä koskevien säännösten noudattamista eikä 1 ja 2 momentissa mainittujen säännösten täytäntöönpanoon asti sellaisten tuomioistuimen ulkopuolisia riitojenratkaisumenettelyjä koskevien säännösten noudattamista, jotka ovat voimassa säännöstön julkaisemispäivänä Gazzetta Ufficiale della Repubblica italianassa [Italian tasavallan virallinen lehti].”

14      31.7.1997 annetun lain nro 249 mukaan viestintäalan sääntelyviranomaisen toimivaltaan kuuluvat sähköisen viestinnän alaa koskevat loppukäyttäjien ja palveluntarjoajien väliset riidat, jotka johtuvat yleispalveluja ja loppukäyttäjien oikeuksia koskevien säännösten noudattamatta jättämisestä.

15      Viestintäalan sääntelyviranomainen vahvisti päätöksellä nro 173/07/CONS (GURI nro 120, 25.5.2007, s. 19) televiestintäpalvelujen tarjoajien ja loppukäyttäjien välisten riitojen ratkaisumenettelystä annetun asetuksen (jäljempänä riitojenratkaisuasetus).

16      Riitojenratkaisuasetuksen 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.      Tämän päätöksen 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa riidoissa tuomioistuimessa nostettua kannetta ei voida tutkia ennen kuin asiassa on etsitty sovintoratkaisua sellaisessa alueella toimivaltaisessa viestintäkomiteassa, jolla on valtuudet etsiä sovintoratkaisua, tai 13 §:ssä tarkoitetussa tuomioistuinten ulkopuolisessa riitojenratkaisuelimessä.

2.      Jos alueellisesti toimivaltaisella viestintäkomitealla ei ole 1 momentissa tarkoitettuja valtuuksia, sovintoratkaisua on etsittävä 13 §:ssä tarkoitetuissa elimissä.

3.      Sovintoratkaisun etsimisen määräaika on 30 päivää sovintoratkaisua koskevan hakemuksen tekemispäivästä; tämän määräajan päätyttyä osapuolet voivat nostaa kanteen tuomioistuimessa, vaikka menettelyä ei olisi vielä viety päätökseen.”

17      Riitojenratkaisuasetuksen 13 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.      Asianomaisilla osapuolilla on viestintäkomiteassa käytävän sovintoratkaisumenettelyn vaihtoehtona mahdollisuus etsiä sovintoratkaisua myös sähköisen viestinnän avulla tämän päätöksen 1 §:n o momentissa tarkoitetuissa kuluttajariitoja käsittelevissä tuomioistuimen ulkopuolisissa elimissä.

2.      Tätä tarkoitusta varten käyttäjillä on myös mahdollisuus kääntyä sellaisten elinten puoleen, jotka on perustettu operaattoreiden ja kansallisella tasolla edustavien kuluttajajärjestöjen välisillä sopimuksilla, sillä edellytyksellä, että näiden elinten palvelut ovat käyttäjille maksuttomia ja ne noudattavat suosituksessa 2001/310/EY tarkoitettuja avoimuuden, oikeudenmukaisuuden ja tehokkuuden periaatteita.

3.      Ajantasaistettu luettelo edellä olevissa momenteissa tarkoitetuista elimistä on saatavilla viranomaisen internetsivuilla.

4.      Edellä 2 momentin mukaisesti perustetut elimet kirjataan edellä olevassa momentissa tarkoitettuun luetteloon osapuolten allekirjoittamasta erityisestä hakemuksesta, johon on liitetty sopimus, jonka ovat allekirjoittaneet operaattori ja ainakin kaksi kolmasosaa kansallisella tasolla edustavista kuluttajajärjestöistä, sekä jäljennös työjärjestyksestä, kun edellä 2 momentissa tarkoitettujen periaatteiden noudattaminen on varmistettu.

5.      Hakemus on uusittava joka toinen vuosi samojen menettelyjen mukaisesti. Jos hakemusta ei uusita, viranomainen poistaa viran puolesta elimen edellä 3 momentissa tarkoitetusta luettelosta.

6.      Kaikkien niiden, joita asia koskee, ilmoituksesta viranomainen voi päättää poistaa luettelosta ne elimet, joiden se toteaa jättäneen noudattamatta edellä 2 momentissa mainittuja periaatteita.”

 Pääasiat ja ennakkoratkaisukysymys

18      Ennakkoratkaisupyyntöjen esittämistä koskevista päätöksistä ilmenee, että kaikkien pääasioiden kantajien nostamien kanteiden osalta pääasioiden vastaajat ovat riitojenratkaisuasetuksen 3 ja 13 §:n nojalla vedonneet siihen, ettei kanteita voida ottaa tutkittavaksi siitä syystä, että pääasioiden kantajat eivät ole tätä ennen etsineet näiden säännösten mukaisesti sovintoratkaisua viestintäkomiteassa.

19      Ennakkoratkaisupyynnöt esittäneen tuomioistuimen mukaan kansallisessa säännöstössä säädettyä viestintäkomiteaa ei kuitenkaan ole vielä perustettu Campanian alueelle, minkä vuoksi sovintoratkaisua on etsittävä muissa elimissä, toisin sanoen riitojenratkaisuasetuksen 13 §:ssä tarkoitetuissa elimissä. Näiden elinten yhdenmukaisuutta suhteessa suosituksessa 2001/310 esitettyihin periaatteisiin ei kuitenkaan ole tarkistettu erityisesti sekä niissä tapahtuvan sovittelun maksuttomuuden tai niistä aiheutuvien kulujen mukauttamisen osalta että sovittelumenettelyjen tunnettavuuden tai helppouden osalta.

20      Vaikka viestintäkomitea olisikin perustettu Campanian alueelle, ennakkoratkaisupyynnöt esittänyt tuomioistuin katsoo, että sovittelun pakollinen luonne, sellaisena kuin siitä säädetään pääasiassa kyseessä olevassa säännöstössä, voi olla este loppukäyttäjien oikeuksien käyttämiselle erityisesti siitä syystä, että tällainen sovittelu on suoritettava sähköisesti. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnöt esittänyt tuomioistuin katsoo, että sovintoratkaisua on jo etsitty tavanomaisen oikeudenkäynnin yhteydessä pidetyssä ensimmäisessä istunnossa.

21      Tässä yhteydessä Giudice di pace di Ischia on päättänyt kunkin vireillä olevan asian osalta lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko edellä mainituilla yhteisön oikeussäännöillä (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla, [yleispalvelu]direktiivi, direktiivi [1999/44], suositus [2001/310] ja [suositus 98/257]) välittömästi sitova vaikutus ja onko niitä tulkittava siten, että riitoihin, ’jotka koskevat käyttäjien ja operaattoreiden välistä sähköistä viestintää ja jotka johtuvat yleispalveluun ja laeissa, viranomaisten päätöksissä, sopimusehdoissa ja palvelusopimuksissa vahvistettuihin loppukäyttäjien oikeuksiin liittyvien säännösten rikkomisesta’ (viestintäalan sääntelyviranomaisen päätöksen nro 173/07/CONS [liitteessä A] olevassa 2 §:ssä tarkoitetut riidat), ei täydy soveltaa velvollisuutta etsiä sovintoratkaisua, josta määrätään tuomioistuimessa nostettavan kanteen tutkimatta jättämisen uhalla, koska näitä oikeussääntöjä sovelletaan ensisijaisesti edellä mainitun päätöksen nro 173/07/CONS [liitteessä A olevan] 3 §:n 1 momenttiin perustuvaan oikeussääntöön nähden?”

22      Yhteisöjen tuomioistuimen presidentin 18.4.2007 antamalla määräyksellä asiat C-317/08–C-320/08 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

 Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu

 Tutkittavaksi ottaminen

23      Italian hallitus vaati istunnossa ennakkoratkaisukysymyksen tutkimatta jättämistä. Tämän hallituksen mukaan esitetty kysymys on luonteeltaan puhtaasti hypoteettinen, koska ennakkoratkaisupyynnöt esittänyt tuomioistuin ei ole täsmentänyt, mitkä ovat ne unionin oikeudessa tunnustetut oikeudet, jotka ovat pääasioiden riitojen kohteena.

24      Vaikka komissio ei vaadikaan kysymyksen jättämistä tutkimatta, se vetoaa myös siihen, että pääasioiden riitojen ja unionin oikeuden välillä on oltava liityntä, jota ei sen mukaan voida automaattisesti päätellä ennakkoratkaisupyynnöistä.

25      Tähän on huomautettava, että EY 234 artiklan mukaisessa menettelyssä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi lähtökohtaisesti ratkaistava ne (ks. mm. asia C-119/05, Lucchini, tuomio 18.7.2007, Kok., s. I-6199, 43 kohta; asia C-414/07, Magoora, tuomio 22.12.2008, Kok., s. I-10921, 22 kohta ja asia C-12/08, Mono Car Styling, tuomio 16.7.2009, 27 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

26      Unionin tuomioistuin voi siis jättää tutkimatta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisupyynnön ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä yhteisön oikeuden tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. mm. asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001, Kok., s. I-2099, 39 kohta; yhdistetyt asiat C-94/04 ja C-202/04, Cipolla ym., tuomio 5.12.2006, Kok., s. I-11421, 25 kohta; em. asia Magoora, tuomion 23 kohta ja em. asia Mono Car Styling, tuomion 28 kohta).

27      Nyt esillä olevan ennakkoratkaisumenettelyn osalta on todettava, että ennakkoratkaisupyyntöjen esittämistä koskevissa päätöksissä on yksityiskohtainen selvitys pääasioita koskevista oikeussäännöistä ja tosiseikoista sekä niistä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on katsonut vastauksen sen esittämiin kysymyksiin olevan tarpeen, jotta se voi ratkaista asian.

28      Vaikka pitääkin paikkansa, että ennakkoratkaisupyyntöjen esittämistä koskevissa päätöksissä ei kuvaillakaan yksityiskohtaisesti pääasioiden riitoja eikä erityisesti näiden riitojen kohteena olevia oikeuksia ja erityisiä velvoitteita, ne koskevat kuitenkin sähköisiä viestintäpalveluja loppukäyttäjien ja palveluntarjoajien välillä sekä mainittuja riitoja koskevia tuomioistuimen ulkopuolisia ratkaisumenettelyjä, ja ennakkoratkaisupyynnöt esittänyt tuomioistuin viittaa nimenomaisesti yleispalveludirektiivin 47 perustelukappaleeseen ja sen 34 artiklaan.

29      On siis pääteltävä, että esitetty kysymys koskee unionin oikeuden tulkintaa ja että tällainen tulkinta on tarpeen pääasioiden riitojen ratkaisemiseksi.

30      Näin ollen ennakkoratkaisukysymys on otettava tutkittavaksi.

 Asiakysymys

31      Aluksi on todettava, että kansallisen tuomioistuimen esittämä kysymys liittyy yleispalveludirektiivin, suosituksen 98/257 ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistetun tehokkaan oikeussuojan periaatteen lisäksi direktiiviin 1999/44 ja suositukseen 2001/310.

32      Direktiivin 1999/44 1 artiklan mukaan viestintäpalvelut eivät kuulu sen soveltamisalaan, joten on todettava, että sitä ei sovelleta pääasioihin.

33      Suosituksesta 2001/310 on palautettava mieliin, että yleispalveludirektiivin 47 perustelukappaleen mukaan jäsenvaltioiden on otettava kaikilta osin huomioon suositus 98/257, kun ne ottavat käyttöön direktiivissä tarkoitetut riitojenratkaisumenettelyt.

34      Tämän suosituksen yhdeksännen perustelukappaleen mukaan tässä suosituksessa on rajoituttava menettelyihin, jotka käytetystä nimityksestä riippumatta johtavat riita-asian ratkaisemiseen kolmannen osapuolen aktiivisen toiminnan kautta niin, että tämä ehdottaa tai määrää ratkaisun; tässä yhteydessä ei näin ollen tarkoiteta menettelyjä, joissa suosituksessa 2001/310 tarkoitetuin tavoin rajoitutaan pelkästään yritykseen lähentää osapuolia ja saada heidät sopimaan ratkaisusta.

35      On siis todettava, että yleispalveludirektiivissä tarkoitettuja riitojenratkaisumenettelyjä ei saada rajoittaa pelkästään yritykseen lähentää osapuolia ja saada heidät sopimaan ratkaisusta vaan niiden on johdettava riita-asian ratkaisemiseen kolmannen osapuolen aktiivisen toiminnan kautta niin, että tämä ehdottaa tai määrää ratkaisun.

36      Pääasioissa kyseessä olevassa kansallisessa säännöstössä säädetty tuomioistuimen ulkopuolinen pakollinen menettely ei rajoitu yritykseen lähentää osapuolia, vaan siinä ehdotetaan näille sovitteluelimen aktiiviseen toimintaan perustuvaa ratkaisua. Näin ollen on todettava, että suositusta 2001/310 ei myöskään ole sovellettava pääasian asianosaisiin.

37      Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys on ymmärrettävä niin, että se haluaa lähtökohtaisesti tietää, onko yleispalveludirektiivin 34 artiklaa ja tehokkaan oikeussuojan periaatetta tulkittava niin, että niiden kanssa on ristiriidassa sellainen jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa on säädetty sähköisten viestintäpalvelujen alalla loppukäyttäjien ja kyseisten palvelujen tarjoajien välillä syntyneiden ja tällä direktiivillä myönnettyjä oikeuksia koskevien riitojen osalta velvollisuudesta etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse, mikä on edellytyksenä sille, että tällaisia riitoja koskevat kanteet otetaan tutkittaviksi tuomioistuimessa.

 Yleispalveludirektiivin 34 artikla

38      Yleispalveludirektiivin 34 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että käytettävissä on avoimia, yksinkertaisia ja kustannuksiltaan edullisia tuomioistuimen ulkopuolisia menettelyjä tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia asioita koskevien riitojen, joissa osapuolena on kuluttaja, oikeudenmukaista ja nopeaa ratkaisemista varten. Nämä menettelyt eivät koskaan rajoita kansallisten tuomioistuinmenettelyjen noudattamista.

39      Kuten tämän tuomion 33 kohdassa todetaan, jäsenvaltioiden on otettava kaikilta osin huomioon suositus 98/257, kun ne ottavat käyttöön mainitut tuomioistuinten ulkopuoliset menettelyt.

40      Tältä osin on palautettava mieliin, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka suositusten tarkoituksena ei olekaan synnyttää sitovia oikeusvaikutuksia ja vaikka niillä ei voidakaan luoda oikeuksia, joihin yksityiset voivat vedota kansallisissa tuomioistuimissa, niin ne eivät kuitenkaan ole tyystin vailla oikeusvaikutuksia. Kansallisten tuomioistuinten on otettava suositukset huomioon, kun ne ratkaisevat niiden käsiteltäviksi saatettuja asioita, ja erityisesti silloin, kun niissä selvennetään suositusten toteuttamiseksi annettujen kansallisten säädösten tulkintaa tai kun niiden tarkoituksena on täydentää Euroopan unionin sitovia säädöksiä (ks. asia C-322/88, Grimaldi, tuomio 13.12.1989, Kok., s. 4407, Kok. Ep. X, s. 303, 7, 16 ja 18 kohta ja asia C-207/01, Altair Chimica, tuomio 11.9.2003, Kok., s. I-8875, 41 kohta).

41      On kuitenkin todettava, ettei yleispalveludirektiivissä eikä suosituksessa 98/257 vahvisteta käyttöön otettavia tuomioistuinten ulkopuolisia menettelyjä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä taikka niiden erityisiä ominaisuuksia, lukuun ottamatta mainitun direktiivin 34 artiklassa todettuja ja tämän tuomion 38 kohdassa mieliin palautettuja seikkoja sekä suosituksessa 98/257 mainittuja riippumattomuus-, avoimuus-, kontradiktorisuus-, tehokkuus-, laillisuus-, vapaus- ja edustuksellisuusperiaatteita.

42      Edellä mainituista seikoista ja periaatteista on huomautettava, että minkään niiden perusteella ei voida päätellä, että näillä rajoitettaisiin jäsenvaltioiden toimivaltaa vahvistaa tuomioistuinten ulkopuolisten riitojenratkaisumenettelyjen pakollinen luonne.

43      Vastaavasti on todettava, että yleispalveludirektiivin 34 artiklan 4 kohdan ja suosituksen 98/257 VI kohdassa vahvistetun vapausperiaatteen mukaan ainoa tältä osin asetettu edellytys on se, että oikeus saattaa riita-asia toimivaltaisten tuomioistuinten käsiteltäväksi säilyy.

44      Koska yleispalveludirektiivissä ei näin ollen säädetä tarkemmin sen 34 artiklassa säädettyjä menettelyjä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä tai ominaisuuksista, jäsenvaltioiden tehtävänä on säätää mainittuja menettelyjä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, mukaan lukien niiden pakollisesta luonteesta, tämän direktiivin tehokasta vaikutusta kunnioittaen.

45      Tältä osin on todettava, että yleispalveludirektiivin 34 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille tavoitteeksi ottaa käyttöön tuomioistuimen ulkopuoliset menettelyt sellaisten ratkaisemattomien riitojen käsittelemiseksi, joiden osapuolina on kuluttajia ja jotka koskevat mainitun direktiivin soveltamisalaan kuuluvia kysymyksiä. Näin ollen se seikka, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kansallisessa säännöstössä on sen lisäksi, että siinä on otettu käyttöön tuomioistuimen ulkopuolinen sovittelumenettely, tehty pakolliseksi siihen turvautuminen ennen kuin asia voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei ole seikka, joka vaarantaisi edellä mainitun tavoitteen saavuttamisen. Tällainen säännöstö on päinvastoin omiaan vahvistamaan yleispalveludirektiivin tehokasta vaikutusta, kun siinä taataan tuomioistuimen ulkopuolisen riitojenratkaisumenettelyn järjestelmällinen luonne.

46      Siltä osin kuin velvollisuus etsiä sovintoratkaisua on edellytyksenä sille, että asia otetaan tuomioistuimessa tutkittavaksi, on kuitenkin tutkittava, onko se tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukainen.

 Vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteet sekä tehokkaan oikeussuojan periaate

47      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ensinnäkin silloin, kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion asiana on sisäisessä oikeusjärjestyksessään määrittää toimivaltaiset tuomioistuimet ja antaa menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä oikeussubjekteilla unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, mutta jäsenvaltioiden velvollisuutena on taata jokaisessa tapauksessa näiden oikeuksien tehokas suoja (ks. asia C-268/06, Impact, tuomio 15.4.2008, Kok., s. I-2483, 44 ja 45 kohta ja em. asia Mono Car Styling, tuomion 48 kohta).

48      Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, tältä osin menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla pyritään turvaamaan yksityisillä oikeussubjekteilla unionin oikeuden perusteella olevat oikeudet, eivät saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että yhteisön oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate) (ks. em. asia Impact, tuomion 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49      Nämä vastaavuus- ja tehokkuusvaatimukset ilmentävät jäsenvaltioiden yleistä velvollisuutta varmistaa yksityisillä oikeussubjekteilla unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien suoja tuomioistuimissa. Nämä vaatimukset koskevat sekä niiden tuomioistuinten nimeämistä, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan yhteisön oikeuteen perustuvat asiat, että menettelysääntöjen määrittämistä (ks. em. asia Impact, tuomion 47 ja 48 kohta ja asia C-63/08, Pontin, tuomio 29.10.2009, 44 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

50      Pääasioissa on noudatettu vastaavuusperiaatetta.

51      Ennakkoratkaisupyynnöt esittänyt tuomioistuin ei ole yhtäältä esittänyt mitään seikkaa, joka koskee vastaavuusperiaatteen mahdollista noudattamatta jättämistä. Toisaalta Italian hallitus on istunnossa vahvistanut, että pääasioissa kyseessä olevaa kansallista sääntöä sovelletaan samalla tavoin sekä unionin oikeuden että kansallisen oikeuden rikkomiseen perustuviin kanteisiin sähköisen viestinnän alalla.

52      Tehokkuusperiaatteen osalta pitää tosin paikkansa, että velvollisuus etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse, mikä on edellytyksenä asian saattamiselle tuomioistuimen käsiteltäväksi, vaikuttaa yleispalveludirektiivillä oikeussubjekteille annettujen oikeuksien käyttämiseen.

53      Eri seikoista ilmenee kuitenkin, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen pakollinen sovittelumenettely ei tee oikeussubjektien kyseisen direktiivin perusteella saamien oikeuksien käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi.

54      Sovittelumenettelyn tulos ei ensinnäkään ole osapuolia sitova eikä se siis vaikuta näiden oikeuteen saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi.

55      Toiseksi sovittelumenettely ei normaaleissa olosuhteissa viivästytä merkittävästi kanteen nostamista tuomioistuimessa. Sovittelumenettely on saatettava päätökseen 30 päivässä sitä koskevan hakemuksen jättämisestä, ja kun tämä määräaika on kulunut, osapuolet voivat nostaa kanteen, vaikkei menettelyä olisikaan saatettu päätökseen.

56      Kolmanneksi oikeuksien vanhentumisaika ei kulu sovittelumenettelyn aikana.

57      Neljänneksi viestintäkomiteassa käytävään sovittelumenettelyyn liittyvät kustannukset ovat olemattomat. Muissa elimissä käytävien sovittelumenettelyjen suhteen unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta ei ilmene mitään tietoja, joiden mukaan nämä kustannukset olisivat merkittäviä.

58      Yleispalveludirektiivissä myönnettyjen oikeuksien käyttäminen voitaisiin kuitenkin tehdä käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi tietyille henkilöille ja erityisesti niille, joilla ei ole pääsyä internetiin, jos sovittelumenettelyn piiriin voitaisiin päästä vain sähköisesti. Ennakkoratkaisupyynnöt esittäneen tuomioistuimen tehtävänä on varmistaa, onko asia näin, erityisesti riitojenratkaisuasetuksen 13 §:n 1 momentin suhteen.

59      Kyseisen tuomioistuimen on myös varmistettava, että sovittelumenettely sallii välitoimista määräämisen tai ettei se estä sitä niissä poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa nämä toimet ovat tarpeen.

60      Näin ollen on katsottava, että pääasioissa kyseessä oleva kansallinen säännöstö on tehokkuusperiaatteen mukainen edellyttäen, että sähköinen viestintätapa ei ole ainoa keino päästä sovittelumenettelyn piiriin ja että välitoimet ovat mahdollisia niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa tilanteen kiireellisyys niitä edellyttää.

61      Toiseksi on huomautettava, että tehokasta oikeussuojaa koskeva periaate on jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuva unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklassa ja uudelleen myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa (ks. em. asia Mono Car Styling, tuomion 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

62      Tältä osin pääasioiden suhteen on selvää, että kansallisessa säännöstössä on käytössä lisäetappi asian saattamiselle tuomioistuimen käsiteltäväksi, kun siinä asetetaan tuomioistuimessa nostettujen, sähköisen viestinnän alaa koskevien kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytykseksi sovintoratkaisun etsiminen. Tämä edellytys saattaa vaikuttaa tehokkaan oikeussuojan periaatteeseen.

63      Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että perusoikeudet eivät kuitenkaan ole ehdottomia, vaan niitä voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia kyseisellä toimenpiteellä tavoiteltuja tavoitteita eikä niillä puututa perusoikeuksiin tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojattujen oikeuksien keskeistä sisältöä (ks. vastaavasti asia C-28/05, Dokter ym., tuomio 15.6.2006, Kok., s. I-5431, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia Fogerty v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 21.11.2001, Recueil des arrêts et décisions 2001-XI, 33 kohta).

64      Kuten Italian hallitus on todennut istunnossa, on kuitenkin aluksi todettava, että kyseessä olevilla kansallisilla säännöksillä pyritään sähköisen viestinnän alaa koskevien riitojen nopeampaan ja kustannuksiltaan edullisempaan ratkaisemiseen sekä tuomioistuinten työtaakan vähentämiseen ja siten niillä tavoitellaan yleisen edun mukaisia legitiimejä päämääriä.

65      Pääasioissa kyseessä olevan kaltaisella kansallisella lainsäädännöllä säädetyn tuomioistuimen ulkopuolisen riitojenratkaisumenettelyn käyttöön ottaminen ei ole tämän tuomion 54–57 kohdassa mainitut kyseisen menettelyn toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt huomioon ottaen myöskään suhteetonta tavoiteltuihin päämääriin nähden. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 47 kohdassa, ei ole olemassa vähemmän sitovaa vaihtoehtoa pakolliselle menettelylle, koska puhtaasti vapaaehtoinen tuomioistuimen ulkopuolinen riitojenratkaisumenettely ei ole yhtä tehokas keino mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisaalta näiden tavoitteiden ja sovintoratkaisun etsimistä muuten kuin tuomioistuinteitse koskevan velvollisuuden aiheuttamien mahdollisten epämukavuuksien välillä ei ole ilmeistä epäsuhtaa.

66      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että pääasioissa kyseessä oleva kansallinen menettely on myös tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän tuomion 58 ja 59 kohdassa mainittuja edellytyksiä.

67      Esitettyyn kysymykseen on näin ollen vastattava seuraavasti:

–        Yleispalveludirektiivin 34 artiklaa on tulkittava niin, että sen kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion sellainen säännöstö, jossa on säädetty sähköisten viestintäpalvelujen alalla loppukäyttäjien ja kyseisten palvelujen tarjoajien välillä syntyneiden ja tällä direktiivillä myönnettyjä oikeuksia koskevien riitojen osalta velvollisuudesta etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse, mikä on edellytyksenä sille, että tällaisia riitoja koskevat kanteet otetaan tutkittaviksi tuomioistuimessa.

–        Myöskään vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen sekä tehokkaan oikeussuojan periaatteen kanssa ei ole ristiriidassa sellainen kansallinen säännöstö, jossa velvoitetaan tällaisten riitojen osalta ensin turvautumaan tuomioistuimen ulkopuoliseen sovittelumenettelyyn, jos tämä menettely ei johda osapuolia sitovaan päätökseen, se ei viivästytä merkittävästi kanteen nostamista tuomioistuimessa, se keskeyttää kyseisten oikeuksien vanhentumisen menettelyn aikana eikä se aiheuta kustannuksia osapuolille tai se aiheuttaa vain vähäisiä kustannuksia näille, edellyttäen, että sähköinen viestintätapa ei kuitenkaan ole ainoa keino päästä kyseisen sovittelumenettelyn piiriin ja että välitoimet ovat mahdollisia niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa tilanteen kiireellisyys niitä edellyttää.

 Oikeudenkäyntikulut

68      Pääasian asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

Yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/22/EY (yleispalveludirektiivi) 34 artiklaa on tulkittava niin, että sen kanssa ei ole ristiriidassa jäsenvaltion sellainen säännöstö, jossa on säädetty sähköisten viestintäpalvelujen alalla loppukäyttäjien ja kyseisten palvelujen tarjoajien välillä syntyneiden ja tällä direktiivillä myönnettyjä oikeuksia koskevien riitojen osalta velvollisuudesta etsiä sovintoratkaisua muuten kuin tuomioistuinteitse, mikä on edellytyksenä sille, että tällaisia riitoja koskevat kanteet otetaan tutkittaviksi tuomioistuimessa

Myöskään vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen sekä tehokkaan oikeussuojan periaatteen kanssa ei ole ristiriidassa sellainen kansallinen säännöstö, jossa velvoitetaan tällaisten riitojen osalta ensin turvautumaan tuomioistuimen ulkopuoliseen sovittelumenettelyyn, jos tämä menettely ei johda osapuolia sitovaan päätökseen, se ei viivästytä merkittävästi kanteen nostamista tuomioistuimessa, se keskeyttää kyseisten oikeuksien vanhentumisen menettelyn aikana eikä aiheuta kustannuksia osapuolille tai se aiheuttaa vain vähäisiä kustannuksia näille, edellyttäen, että sähköinen viestintätapa ei kuitenkaan ole ainoa keino päästä kyseisen sovittelumenettelyn piiriin ja että välitoimet ovat mahdollisia niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa ne ovat välttämättömiä tilanteen kiireellisyyden vuoksi.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: italia.