This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Strengthening European territorial cooperation
Euroopan alueellisen yhteistyön lujittaminen
Euroopan alueellisen yhteistyön lujittaminen
Siinä määritellään Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoitteet, perusteet ja käytettävissä olevat varat kaudelle 2014–2020 painottaen erityisesti Euroopan alueellista yhteistyötä, joka on yksi Euroopan unionin (EU) aluepolitiikan tavoitteista.
Yleistavoitteet
Euroopan alueellinen yhteistyö on EU:n aluepolitiikan päätavoite, ja EAKR rahoittaa sen. Asetuksessa määritellään Euroopan alueellisen yhteistyön tausta ja yleiset periaatteet sekä määritetään EAKR:n soveltamisala alueellisen yhteistyön tavoitteiden saavuttamisen osalta kaudelle 2014–2020.
Euroopan alueellisen yhteistyön tavoitteena on rohkaista alueita ja kaupunkeja EU:n eri jäsenvaltioissa työskentelemään yhdessä ja oppimaan toisiltaan yhteisten ohjelmien, hankkeiden ja verkostojen kautta.
Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmia on kolmen tyyppisiä:
Ohjelmien hallinnointi
Koska Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat koostuvat ryhmästä jäsenvaltioita ja toisinaan myös EU:n ulkopuolisia maita, niitä hallitsee osallistujamaiden yhdessä nimittämä toimielin.
Raportointi
Täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/207 säädetään yksityiskohtaisista säännöistä, joita hallintoviranomaisten on noudatettava laatiessaan vuotuisia ja lopullisia täytäntöönpanokertomuksia.
Talousarvio
EAKR:n sisäinen talousarvio Euroopan alueelliselle yhteistyölle on 8,9 miljardia euroa kaudella 2014–2020 seuraavasti jaoteltuna:
Luettelo yhteistyöohjelmista
Täytäntöönpanopäätöksessä 2014/366/EU esitetään luettelo yhteistyöohjelmista ja EAKR:n tuesta jokaiselle ohjelmalle.
Venäjän Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen hyökkäyksen aiheuttama ohjelman täytäntöönpanon häiriintyminen
Asetuksessa (EU) 2022/2192 vahvistetaan erityissäännöt kauden 2014–2020 yhteistyöohjelmille, joita tuetaan Euroopan naapuruusvälineestä ja Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteesta sen jälkeen, kun Venäjän Ukrainaan kohdistamasta sotilaallisesta hyökkäyksestä ja Valko-Venäjän osallistumisesta tähän hyökkäykseen on aiheutunut häiriöitä ohjelmien täytäntöönpanossa. Asetuksen (EU) 2022/2192 avulla nämä ohjelmat voivat toimia tehokkaasti
Asetusta on sovellettu 1. tammikuuta 2014 alkaen.
EAKR on yksi viidestä Euroopan rakenne- ja investointirahastosta, jotka työskentelevät yhdessä taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen koheesion tukemiseksi.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1299/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen tukemista Euroopan aluekehitysrahastosta koskevista erityissäännöksistä (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 259–280)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/2192, annettu 9 päivänä marraskuuta 2022, Euroopan naapuruusvälineestä ja Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteesta tuettavia kauden 2014–2020 yhteistyöohjelmia koskevista ja ohjelman täytäntöönpanon häiriöiden vuoksi sovellettavista erityissäännöksistä (EUVL L 292, 11.11.2022, s. 1–11)
Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/207, annettu 20 päivänä tammikuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä saavutettua edistymistä koskevaa raporttia annettaessa käytettävän mallin, suurhankkeista tiedottamisen muodon, yhteisen toimintasuunnitelman mallin, Investoinnit kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitetta koskevien täytäntöönpanokertomusten, johdon vahvistuslausuman mallin, tarkastusstrategian, lausunnon ja vuotuisen tarkastuskertomuksen mallien sekä kustannus-hyötyanalyysissä käytettävien menettelyjen osalta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1299/2013 nojalla Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitetta koskevien täytäntöönpanokertomusten mallien osalta (EUVL L 38, 13.2.2015, s. 1–122)
Täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2015/207 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.
Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 821/2014, annettu 28 päivänä heinäkuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 soveltamissäännöistä ohjelman rahoitusosuuksien siirtämisen ja hallinnon yksityiskohtaisten järjestelyjen, rahoitusvälineistä toimitettavien tietojen, toimien tiedotus- ja viestintätoimenpiteiden teknisten ominaisuuksien sekä datan tallennus- ja säilyttämisjärjestelmän osalta (EUVL L 223, 29.7.2014, s. 7–18)
Komission täytäntöönpanopäätös 2014/388/EU, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2014, luettelon laatimisesta niistä alueista, jotka voivat saada tukea Euroopan aluekehitysrahastosta vuosina 2014–2020 Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen rajat ylittävien ja valtioiden välisten osa-alueiden perusteella (EUVL L 183, 24.6.2014, s. 75–134)
Komission täytäntöönpanopäätös 2014/366/EU, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2014, yhteistyöohjelmien luettelon vahvistamisesta ja Euroopan aluekehitysrahastosta kullekin ohjelmalle Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen nojalla kaudella 2014–2020 annettavan tuen kokonaismäärän ilmoittamisesta (EUVL L 178, 18.6.2014, s 18–25)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 232/2014, annettu 11 päivänä maaliskuuta 2014, Euroopan naapuruusvälineen perustamisesta (EUVL L 77, 15.3.2014, s. 27–43)
Komission delegoitu asetus (EU) N:o 480/2014, annettu 3 päivänä maaliskuuta 2014, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä (EUVL L 138, 13.5.2014, s. 5–44)
Komission delegoitu asetus (EU) N:o 481/2014, annettu 4 päivänä maaliskuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1299/2013 täydentämisestä yhteistyöohjelmiin liittyvien menojen tukikelpoisuutta koskevien erityissääntöjen osalta (EUVL L 138, 13.5.2014, s. 45–50)
Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 288/2014, annettu 25 päivänä helmikuuta 2014, Investoinnit kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitteen mukaisten toimenpideohjelmien mallia koskevien sääntöjen vahvistamisesta Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 nojalla sekä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen mukaisten yhteistyöohjelmien mallia koskevien sääntöjen vahvistamisesta Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen tukemista Euroopan aluekehitysrahastosta koskevista erityissäännöksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1299/2013 nojalla. (EUVL L 87, 22.3.2014, s. 1–48)
Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 184/2014, annettu 25 päivänä helmikuuta 2014, jäsenvaltioiden ja komission väliseen sähköiseen tiedonvaihtojärjestelmään sovellettavien ehtojen ja edellytysten vahvistamisesta Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 nojalla sekä Euroopan aluekehitysrahastosta tuettavien Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen mukaisten tukitoimien luokkia koskevan nimikkeistön hyväksymisestä Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen tukemista Euroopan aluekehitysrahastosta koskevista erityissäännöksistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1299/2013 nojalla (EUVL L 57, 27.2.2014, s. 7–20)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1303/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä sekä Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 320–469)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1301/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, Euroopan aluekehitysrahastosta ja Investoinnit kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitetta koskevista erityissäännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1080/2006 kumoamisesta (EUVL L 347, 20.12.2013, s. 289–302)
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1082/2006, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2006 eurooppalaisesta alueellisen yhteistyön yhtymästä (EAYY) (EUVL L 210, 31.7.2006, s. 19–24)
Viimeisin päivitys: 30.03.2023