Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

LAILA MEDINA

10 päivänä heinäkuuta 2025 (1)

Asia C‑258/24

Katholische Schwangerschaftsberatung

vastaan

JB

(Ennakkoratkaisupyyntö – Bundesarbeitsgericht (liittovaltion ylin työoikeudellisten asioiden tuomioistuin, Saksa))

Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Direktiivi 2000/78/EY – Yhdenvertainen kohtelu – Uskontoon perustuva erilainen kohtelu – 4 artiklan 2 kohta – Kirkoissa ja muissa organisaatioissa, joiden eetos perustuu uskontoon tai vakaumukseen, tapahtuva ammatillinen toiminta – Uskonto työtä koskevana todellisena, perusteltuna ja oikeutettuna vaatimuksena, kun otetaan huomioon organisaation eetos – Työntekijän irtisanominen sillä perusteella, että hän erosi katolisesta kirkosta – SEUT 17 artikla – Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 ja 21 artikla

I       Johdanto

1.        Tämä ennakkoratkaisupyyntö koskee yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetun direktiivin 2000/78/EY 4 artiklan tulkintaa.(2) Sen on esittänyt Bundesarbeitsgericht (liittovaltion ylin työtuomioistuin, Saksa) asiassa, jossa asianosaisina ovat Katholische Schwangerschaftsberatung, joka on Saksan katoliseen kirkkoon kuuluva järjestö, ja JB, joka on kyseisen järjestön entinen työntekijä. JB irtisanottiin, koska hän oli päättänyt erota katolisesta kirkosta, mikä hänen mukaansa johtui siitä, ettei hän halunnut maksaa erityisveroa, jota kirkko peri henkilöiltä, jotka asuvat eri uskontokuntaan kuuluvan hyvätuloisen aviopuolison kanssa.

2.        Käsiteltävä asia perustuu suoraan tuomioon Egenberger(3) ja tuomioon IR,(4) joissa unionin tuomioistuin antoi merkityksellisiä ohjeita sen määrittämiseksi, milloin henkilön uskontoa voidaan pitää työhön liittyvänä vaatimuksena, kun ammatillista toimintaa harjoitetaan kirkoissa ja julkisissa tai yksityisissä organisaatioissa, joiden eetos perustuu uskontoon.(5) Nyt käsiteltävä asia tarjoaa siis unionin tuomioistuimelle tilaisuuden selventää niitä edellytyksiä, jotka näiden kirkkojen ja uskonnollisten organisaatioiden on täytettävä, jotta ne voivat tehokkaasti vedota direktiivin 2000/78 4 artiklassa lueteltuihin yhdenvertaisen kohtelun periaatetta koskeviin poikkeuksiin, erityisesti kyseisen säännöksen 2 kohdassa mainittuihin poikkeuksiin. Tässä yhteydessä on otettava huomioon myös kaksi asiaa koskevaa unionin primaarioikeuden määräystä, nimittäin i) SEUT 17 artikla, jossa määrätään, että unioni kunnioittaa kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten tai yhdyskuntien asemaa, joka niillä on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa, eikä puutu siihen, ja ii) Euroopan unionin perusoikeuskirjan(6) 10 artikla, jossa nimenomaisesti vahvistetaan yksilön vapaus vaihtaa uskontoa.

II     Tosiseikat, asian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset

3.        Pääasian valittaja Katholische Schwangerschaftsberatung(7) on Saksan katolisen kirkon piirissä toimiva nais- ja ammattialajärjestö. Sen tavoitteena on auttaa erityisissä elämäntilanteissa olevia lapsia, nuoria, naisia ja heidän perheitään. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa raskaana olevien naisten neuvonta raskaudenkeskeytyksen osalta.

4.        Valittajan työntekijöidensä kanssa tekemissä työsopimuksissa viitataan erityisesti 22.9.1993 annettuun kirkon kirkollisiin työsuhteisiin sovellettavaan perussääntöön (Grundordnung des kirchlichen Dienstes im Rahmen kirchlicher Arbeitsverhältnisse).(8) GrO:ssa vahvistetaan säännöt, joita katolisen kirkon on sovellettava työsuhteisiinsa Saksassa, ja asetetaan muun muassa työntekijöiden uskollisuutta ja käyttäytymistä koskevat velvoitteet.

5.        GrO:n mukaan uskollisuusvelvoitteen vakava laiminlyönti voi johtaa työntekijän irtisanomiseen.(9) Kaikkien katolisten tai ei-katolisten työntekijöiden osalta uskollisuusvelvoitteen laiminlyöntiä pidetään vakavana, jos työntekijä julkisesti vastustaa katolisen kirkon perusperiaatteita esimerkiksi edistämällä raskaudenkeskeytystä tai muukalaisvihaa.(10) Katolisten työntekijöiden osalta katolisesta kirkosta eroaminen merkitsee lisäksi tämän velvoitteen vakavaa laiminlyöntiä.(11)

6.        JB on viiden lapsen äiti, ja hän on ollut valittajan palveluksessa vuodesta 2006 muun muassa projektikohtaisena neuvojana raskausneuvonnassa. JB ilmoitti lokakuussa 2013 ollessaan vanhempainvapaalla toimivaltaiselle kunnan viranomaiselle aikomuksestaan erota katolisesta kirkosta. Kun otetaan huomioon hänen perheeseensä kohdistuva taloudellinen rasite, hänen ensisijaisena tavoitteenaan oli saada vapautus ylimääräisestä kirkollisverosta, jonka hän oli velvollinen maksamaan katolisena henkilönä, joka oli avioliitossa uskontokuntaan kuulumattoman tai eri uskontokuntaan kuuluvan hyvätuloisen puolison kanssa.

7.        Saatuaan tiedon tästä päätöksestä valittaja yritti ensin taivutella JB:tä tämän palattua vanhempainvapaalta liittymään uudelleen katoliseen kirkkoon GrO:ssa säädettyjen vaiheiden mukaisesti.(12) JB:n kieltäytymisen jälkeen valittaja irtisanoi hänet kesäkuussa 2019, koska valittaja katsoi, että hänen päätöksensä merkitsi GrO:ssa säädetyn uskollisuusvelvoitteen vakavaa laiminlyöntiä. Irtisanomisajankohtana valittajan raskaudenkeskeytystä koskevassa neuvontaryhmässä oli kuusi henkilöä, joista kaksi oli evankelisen kirkon jäseniä.

8.        JB riitautti valittajan päätöksen menestyksellisesti Saksan alemmissa työtuomioistuimissa. Hänen kanteensa perusteettomasta irtisanomisesta hyväksyttiin ja hänelle määrättiin maksettavaksi vahingonkorvausta. Valittaja saattoi näin ollen asian Bundesarbeitsgerichtin, joka on nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, käsiteltäväksi saadakseen molempien alempien työtuomioistuinten antamat tuomiot kumotuiksi.

9.        Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan JB:n irtisanominen merkitsee erilaista kohtelua, joka on lähtökohtaisesti direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, luettuna yhdessä sen 1 artiklan kanssa, tarkoitettua uskontoon perustuvaa välitöntä syrjintää. Kyseinen tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, voidaanko kyseisen direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tai vaihtoehtoisesti sen 4 artiklan 1 kohdassa säädettyjä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta koskevia poikkeuksia soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen asiaan.

10.      Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisestä alakohdasta, joka koskee lähinnä henkilön uskontoon perustuvia työtä koskevia todellisia, perusteltuja ja oikeutettuja vaatimuksia, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei pohdi sitä, onko valittaja kyseisessä alakohdassa tarkoitettu uskonnollinen organisaatio. Kyseinen tuomioistuin pohtii kuitenkin, voiko tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan jääminen tai siihen uudelleen liittyminen eroamisen jälkeen olla kyseisessä säännöksessä tarkoitettu työtä koskeva vaatimus. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa pääasiassa kyseessä olevasta asiasta, ettei valittaja asettanut kyseessä olevan ammatillisen toiminnan harjoittamisen edellytykseksi kuulumista katoliseen kirkkoon. Se ei edes edellyttänyt, että sen työntekijät kuuluvat uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kanonisen oikeuden mukaan katolisesta kirkosta eroaminen kuuluu kuitenkin kaikkein vakavimpiin uskon ja kirkon ykseyden rikkomuksiin. Kun otetaan huomioon SEUT 17 artiklassa tunnustettu kirkkojen autonomia, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei näin ollen voi sulkea pois sitä, että erottuaan katolisesta kirkosta työntekijä ei enää sovellu kirkon palvelukseen.

11.      Toiseksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan osalta, jossa viitataan kirkkojen oikeuteen vaatia niiden työntekijöiltä vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa organisaation eetokseen, että kyseisen alakohdan sanamuodossa edellytetään nimenomaisesti, että direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyt kriteerit täyttyvät. Tämä tarkoittaa, että kyseisen 4 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaiset poikkeukset välittömän syrjinnän kiellosta riippuvat sen ensimmäisessä alakohdassa vahvistettujen kriteerien tutkimisesta erityisesti tuomion Egenberger ja tuomion IR valossa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on kuitenkin epävarma siitä, merkitseekö kyseisen toisen alakohdan sanamuoto sitä, että vilpittömyyden ja uskollisuuden velvoitteet liittyvät sen kirkon eetokseen, johon uskonnollinen organisaatio kuuluu, vai itse organisaatioon työnantajana. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan työntekijä on esimerkiksi voinut toimia vilpillisesti suhteessa katoliseen kirkkoon erotessaan kyseisestä kirkosta, mutta hän ei välttämättä toiminut vilpillisesti suhteessa työnantajaansa, jonka eetosta kyseisen työntekijän on noudatettava tehtäviään hoitaessaan.

12.      Kolmanneksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdasta, jota sovelletaan todellisiin ja ratkaiseviin työhön liittyviin vaatimuksiin, kunhan niiden tavoite on oikeutettu ja vaatimukset ovat oikeasuhteisia, ettei kyseisessä säännöksessä velvoiteta tutkimaan näitä kriteerejä työnantajan eetokseen nähden vaan kyseisten työtehtävien objektiivisen luonteen ja niiden yhteyksien valossa, jossa tehtävät suoritetaan. Tästä näkökulmasta katsottuna vaikuttaa siltä, ettei objektiivisesti ole välttämätöntä pysyä katolisen kirkon jäsenenä, jotta työntekijä voisi työskennellä raskausneuvonnassa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ei kuitenkaan voida sulkea pois sitä, että uskonnollisiin periaatteisiin perustuvan organisaation eetosta voidaan pitää kyseisessä artiklassa tarkoitettuna objektiivisena vaatimuksena. Tässä yhteydessä on jälleen kerran ehkä otettava huomioon kirkkojen autonomia, sellaisena kuin se tunnustetaan SEUT 17 artiklassa.

13.      Tässä tilanteessa Bundesarbeitsgericht on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Sallitaanko unionin oikeudessa ja erityisesti [direktiivissä 2000/78/EY], kun otetaan huomioon [perusoikeuskirjan] 10 artiklan 1 kohta ja 21 artiklan 1 kohta, jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa säädetään, että yksityinen organisaatio, jonka eetos perustuu uskontoon, voi vaatia sen palveluksessa olevilta henkilöiltä, että he eivät työsuhteen aikana eroa tietystä kirkosta, tai voi asettaa työsuhteen jatkumisen edellytykseksi sen, että sen palveluksessa työskentelevä henkilö, joka on työsuhteen aikana eronnut tietystä kirkosta, liittyy siihen uudelleen, kun se ei muutoin edellytä, että sen palveluksessa työskentelevät henkilöt kuuluvat kyseiseen kirkkoon, ja kun sen palveluksessa työskentelevä henkilö ei osallistu julkisesti tunnistettavaan kirkonvastaiseen toimintaan?

2.      Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, mitä lisävaatimuksia on [direktiivin 2000/78] mukaan, kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohta ja 21 artiklan 1 kohta, mahdollisesti vielä asetettava tällaisen uskontoon perustuvan erilaisen kohtelun oikeuttamiseksi?”

14.      Ennakkoratkaisupyyntö jätettiin unionin tuomioistuimen kirjaamoon 12.4.2024. Kirjallisia huomautuksia esittivät Helleenien tasavalta, Euroopan komissio ja pääasian asianosaiset. Unionin tuomioistuimen suuressa jaostossa pidettiin 17.3.2025 istunto, johon osallistuivat kaikki kirjallisia huomautuksia esittäneet osapuolet.

III  Arviointi

15.      Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kahdella kysymyksellään selvennystä direktiivin 2000/78 tulkintaan perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohdan ja 21 artiklan 1 kohdan valossa.

16.      Vaikka kummassakaan näistä kysymyksistä ei viitata kyseisen direktiivin konkreettiseen säännökseen, ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä seikoista ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensimmäisellä kysymyksellään selvittämään, onko direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohtaa tai toissijaisesti sen 4 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että uskonnollisen organisaation suorittama työntekijän irtisanominen sillä perusteella, että kyseinen työntekijä on päättänyt erota kirkosta, johon kyseinen organisaatio kuuluu, merkitsee syrjintää. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää tämän kysymyksen erityisesti sellaisen ammatillisen toiminnan osalta, jonka harjoittamisen edellytyksenä ei ole kuuluminen kyseiseen kirkkoon ja se, ettei työntekijä osallistu julkisesti tunnistettavaan tämän kirkon eetoksen vastaiseen toimintaan. Jos katsotaan, ettei tällaisessa tapauksessa ole kyse syrjinnästä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää toisella kysymyksellään unionin tuomioistuinta täsmentämään mahdollisia vaatimuksia, jotka on otettava huomioon tällaisen uskontoon perustuvan erilaisen kohtelun oikeuttamiseksi.

17.      Tässä ratkaisuehdotuksessa tutkin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien epäilyjen järjestyksen perusteella ensimmäisen kysymyksen osalta, voiko ennakkoratkaisupyynnössä kuvatun kaltainen tilanne kuulua direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan kahdessa alakohdassa säädettyjen poikkeusten piiriin. Jos näitä poikkeuksia ei voida soveltaa, tutkin seuraavaksi, voidaanko kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädettyä poikkeusta soveltaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen. Tutkin toista ennakkoratkaisukysymystä vain, jos katsotaan, että jotakin näistä säännöksistä voidaan soveltaa, mikä on tämän kysymyksen taustalla oleva olennainen lähtökohta.

A       Direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohta

18.      Direktiivin 2000/78 tarkoituksena on, kuten sen 1 artiklassa todetaan, luoda yleiset puitteet muun muassa uskontoon tai vakaumukseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa.(13) Kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, direktiivillä 2000/78 konkretisoidaan siten sen kattamalla alalla yleinen syrjintäkiellon periaate, joka sittemmin on vahvistettu perusoikeuskirjan 21 artiklassa.(14)

19.      Lisäksi direktiivillä 2000/78 vahvistettuihin syrjinnän torjuntaa koskeviin yleisiin puitteisiin sisältyy sen 4 artiklan 2 kohtaan erityinen säännös, joka koskee uskontoon perustuvaa erilaista kohtelua, kun kyseessä on kirkoissa ja uskonnollisissa organisaatiossa tapahtuva ammatillinen toiminta.

20.      Erityisesti direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai antaa kansallista lainsäädäntöä, jonka mukaan henkilön uskontoon perustuva erilainen kohtelu ei ole syrjintää, kun kyseessä on kirkossa ja uskonnollisessa organisaatiossa tapahtuva ammatillinen toiminta. Jotta näin olisi, kyseisessä alakohdassa edellytetään, että henkilön uskonto on työtä koskeva, organisaation eetokseen perustuva todellinen, perusteltu ja oikeutettu vaatimus. Lisäksi tällaisen erilaisen kohtelun toteuttamisessa on otettava huomioon jäsenvaltioiden valtiosäännön säännökset ja periaatteet sekä unionin oikeuden yleiset periaatteet, eikä se saa oikeuttaa syrjintään muun seikan perusteella.

21.      Direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa puolestaan todetaan lähinnä, että tämä direktiivi ei, edellyttäen, että sen säännöksiä muutoin noudatetaan, vaikuta kirkkojen ja muiden uskonnollisten organisaatioiden oikeuteen vaatia työntekijöiltään vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa järjestön eetokseen, kunhan ne toimivat kansallisen valtiosäännön ja lainsäädännön mukaisesti.

22.      Unionin tuomioistuin on todennut direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisestä alakohdasta, että kyseisen säännöksen perusteella uskontoon perustuvan erilaisen kohtelun lainmukaisuus riippuu objektiivisesti varmistettavissa olevasta työnantajan asettaman työtä koskevan vaatimuksen ja kyseessä olevan toiminnan välittömästä yhteydestä.(15) Kirkko tai muu uskonnollinen organisaatio voi siis kohdella työntekijöitään eri tavalla uskonnon perusteella vain, mikäli kyseessä olevan ammatillisen toiminnan luonteen tai työn suorittamiseen liittyvien yhteyksien vuoksi kyseessä oleva uskonto on työtä koskeva, kyseisen kirkon tai organisaation eetokseen perustuva todellinen, perusteltu ja oikeutettu vaatimus.(16)

23.      Tarkemmin sanottuna unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on ensinnäkin todettu, että direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa oleva adjektiivi ”todellinen” merkitsee sitä, että sen uskonnon tunnustaminen, johon kyseessä olevan kirkon tai organisaation eetos perustuu, on oltava tarpeen kyseessä olevan ammatillisen toiminnan sen merkityksen vuoksi, joka sillä on kyseisen eetoksen ilmaisemiseksi taikka kyseisen kirkon tai organisaation autonomiaa koskevan oikeuden käyttämiseksi, sellaisena kuin se on vahvistettu SEUT 17 artiklassa.(17)

24.      Tuomioistuin on myös todennut, että se, että unionin lainsäätäjä on käyttänyt ilmaisua ”perusteltu” osoittaa, että se on halunnut varmistaa, että vaatimuksella, joka koskee sitä uskontoa, johon kyseessä olevan kirkon tai organisaation eetos perustuu, ei tavoitella päämäärää, joka ei liity tähän eetokseen taikka kyseisen kirkon tai organisaation autonomiaa koskevan oikeuden käyttämiseen.(18)

25.      Lopuksi on todettava, että ilmaisu ”oikeutettu” merkitsee paitsi sitä, että kansallinen tuomioistuin voi valvoa direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa säädettyjen kriteerien noudattamista, myös sitä, että tämän työhön liittyvän vaatimuksen asettaneella kirkolla tai organisaatiolla on velvollisuus osoittaa kunkin asian tosiseikkojen valossa, että sen eetokseen taikka autonomiaa koskevaan oikeuteen kohdistuvan vahingon väitetty riski on todennäköinen ja vakava, joten tällaisen vaatimuksen asettaminen on todella tarpeen.(19)

26.      Nyt käsiteltävässä asiassa on aluksi todettava, että pääasiassa kyseessä oleva irtisanominen merkitsee ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä uskontoon perustuvaa erilaista kohtelua. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo lisäksi, että tämä erilainen kohtelu merkitsee direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua välitöntä syrjintää, koska JB:n irtisanomisesta ei päätetty näennäisesti puolueettoman säännöksen, perusteen tai käytännön perusteella vaan sellaisen säännön perusteella, jota sovelletaan ainoastaan työntekijöihin, jotka kuuluvat katoliseen kirkkoon, eikä työntekijöihin, jotka tunnustavat muuta uskontoa tai eivät tunnusta mitään uskontoa.

27.      Tältä osin on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön(20) mukaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on kaikkien käsiteltävän asian kannalta merkityksellisten seikkojen perusteella selvitettävä, merkitseekö erilainen kohtelu direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua syrjintää. Kyseisen tuomioistuimen on myös ratkaistava, onko kyseessä olevaa syrjintää pidettävä kyseisen säännöksen a alakohdassa tarkoitettuna välittömänä syrjintänä vai b alakohdassa tarkoitettuna välillisenä syrjintänä.

28.      Tästä seuraa, että vaikka valittaja riitauttaa kirjallisissa huomautuksissaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pääasiassa kyseessä olevasta erilaisesta kohtelusta esittämät toteamukset, unionin tuomioistuin ole velvollinen tutkimaan tätä kysymystä, koska kumpikaan esitetyistä kysymyksistä ei koske direktiivin 2000/78 2 artiklan 2 kohdan tulkintaa. Sama koskee ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusta, jota yksikään unionin tuomioistuimessa vireillä olevan asian asianosaisista ei ole kyseenalaistanut ja jonka mukaan valittaja kuuluu direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun uskonnollisen organisaation luokkaan.

29.      Direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyistä kolmesta kriteeristä, joita sovelletaan tässä säännöksessä tarkoitettuihin työtä koskeviin vaatimuksiin, on todettava, että ne ovat kumulatiivisia. Näin ollen yhdenkin näistä kriteereistä täyttämättä jättäminen riittää sen päätelmän tekemiseen, ettei kyseisestä säännöksestä johtuvaan poikkeukseen voida vedota uskontoon perustuvan erilaisen kohtelun oikeuttamiseksi.

30.      Näin on käsiteltävässä asiassa, jossa mielestäni työhön liittyvä vaatimus, joka velvoittaa kirkkoon kuuluvat työntekijät olemaan eroamatta kirkosta, jotta heitä ei irtisanota, ei täytä direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä kriteeriä, jonka mukaan vaatimuksen on oltava ”todellinen”, kun otetaan huomioon ennakkoratkaisupyynnössä kuvatun kaltainen ammatillinen toiminta.

31.      Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 23 kohdassa mainitusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, jotta kriteeri, jonka mukaan vaatimuksen on oltava ”todellinen”, täyttyisi, työtä koskevan vaatimuksen on ennen kaikkea oltava tarpeen kyseessä olevan ammatillisen toiminnan sen merkityksen vuoksi, joka sillä on kirkon tai uskonnollisen organisaation eetoksen ilmaisemiseksi taikka kyseisen kirkon tai organisaation autonomiaa koskevan oikeuden käyttämiseksi. Direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan tämän kriteerin täyttymistä arvioitaessa on otettava huomioon ammatillisen toiminnan luonne ja työn suorittamiseen liittyvä yhteydet. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että työhön liittyvää vaatimusta pidetään kyseisessä säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä todellisena, jos – ammatillisen toiminnan luonteen ja työn suorittamisen liittyvien yhteyksien vuoksi – se, ettei asianomainen työntekijä tunnusta uskontoa, tekee hänet organisaation eetoksen huomioon ottaen soveltumattomaksi kyseisen toiminnan harjoittamiseen.

32.      Työhön liittyvää vaatimusta, joka koskee kirkon jatkuvaa jäsenyyttä, ei kuitenkaan voida pitää todellisena silloin, kun työnantajana toimiva uskonnollinen organisaatio ei aseta ammatillisen toiminnan harjoittamisen edellytykseksi kyseistä kirkon jäsenyyttä, eikä myöskään silloin, kun kyseinen organisaatio palkkaa eri uskontoa tunnustavia henkilöitä kyseisen toiminnan suorittamiseen.

33.      Tältä osin on todettava, että tällaisessa tapauksessa ei ole tarpeen tutkia alustavasti, onko kyseessä olevalla ammatillisella toiminnalla merkitystä uskonnollisen organisaation eetoksen ilmaisemisen tai sen autonomiaa koskevan oikeuden käyttämisen kannalta. Uskonnollinen organisaatio on nimittäin itse ymmärtänyt ja määritellyt ammatillisen toiminnan luonteen siten, ettei kyseisen toiminnan suorittaminen edellytä kirkkoon kuulumista. Lisäksi on ilmeistä, että kun kyseiseen ammatilliseen toimintaan osallistuva henkilöstö koostuu eri uskonnollisten yhdyskuntien jäsenistä, kuten pääasiassa, niiden yhteyksien perusteella, jossa kyseistä toimintaa harjoitetaan, ei myöskään voida katsoa, että kirkkoon jääminen olisi todellinen velvoite, jonka noudattamatta jättäminen tekee työntekijästä soveltumattoman suorittamaan työtehtäviään.

34.      Pääasian valittaja väittää kuitenkin, että se, että ammatilliseen toimintaan osallistuvien työntekijöiden ei tarvitse kuulua tiettyyn kirkkoon, ei vastaa vaatimusta olla eroamatta tästä kirkosta työsuhteen alussa ja sen aikana. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössä esittämien selitysten mukaisesti pääasian valittaja toteaa lähinnä, että katolisesta kirkosta eroaminen on kanonisen oikeuden mukaan yksi vakavimmista kyseiseen kirkkoon kohdistuvista rikkomuksista, mikä on tunnustettu Saksan oikeudessa muun muassa Bundesverfassungsgerichtin (liittovaltion perustuslakituomioistuin, Saksa) oikeuskäytännössä. Bundesverfassungsgericht on myös todennut, että katolisesta kirkosta eroaminen on pätevä irtosanomisperuste, kun otetaan huomioon kyseisen kirkon itsemääräämisoikeus. Tästä syystä valittajan mukaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaista työhön liittyvää vaatimusta ei pitäisi pitää direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuna syrjintänä, kun otetaan huomioon SEUT 17 artiklan nojalla kirkolle kuuluva autonomia, kun se perustaa työsuhteita jäsenvaltiossa.

35.      Tältä osin haluan aluksi muistuttaa lyhyesti, että SEUT 17 artiklassa ilmaistaan unionin neutraliteetti suhteessa siihen, miten jäsenvaltiot järjestävät suhteensa kirkkoihin ja uskonnollisiin yhdistyksiin ja yhdyskuntiin.(21) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön(22) mukaan tämä neutraliteetti on jo sisällytetty direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohtaan,(23) jonka tavoitteena on varmistaa oikeudenmukainen tasapaino yhtäältä kirkkojen ja muiden uskonnollisten organisaatioiden autonomiaa koskevan oikeuden, sellaisena kuin se tunnustetaan muun muassa SEUT 17 artiklassa, ja toisaalta työntekijöiden oikeuden olla joutumatta uskontoon perustuvan syrjinnän kohteeksi, sellaisena kuin se tunnustetaan perusoikeuskirjan 21 artiklassa, välillä tilanteissa, joissa nämä oikeudet voivat kilpailla keskenään.(24)

36.      Kuten unionin tuomioistuin on aiemmin todennut,(25) juuri tätä varten direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan kriteerit, jotka on otettava huomioon siinä punninnassa, joka on tehtävä mahdollisesti keskenään kilpailevien oikeuksien oikeudenmukaisen tasapainon varmistamiseksi. Tämä merkitsee viime kädessä sitä, että yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevissa asioissa SEUT 17 artiklassa määrätty kirkkojen oikeus autonomiaan on ehdollinen ja että tämä oikeus ei saa tehdä tyhjäksi perusoikeuskirjan 21 artiklassa vahvistettua yleistä syrjintäkieltoa ja erityisesti direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa vahvistettuja kriteerejä.

37.      Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että kun on kyse ammatillisen toiminnan harjoittamisesta eikä ole muita huomioon otettavia merkityksellisiä seikkoja, työntekijä, joka on eronnut tietystä kirkosta, asetetaan samaan asemaan kuin muut työntekijät, jotka eivät kuulu tähän kirkkoon. Kun uskonnollinen organisaatio on itsenäisesti päättänyt, että henkilöt, jotka eivät kuulu tiettyyn kirkkoon, voivat harjoittaa asianomaista ammatillista toimintaa, se seikka, että työntekijä on eronnut tästä kirkosta, ei siis riitä sen päätelmän tekemiseen, ettei kyseinen työntekijä enää sovellu harjoittamaan kyseistä toimintaa.

38.      Tältä osin on todettava ensinnäkin, että SEUT 17 artiklassa vahvistetun autonomiaa koskevan oikeuden tulkitseminen siten, että uskonnollinen organisaatio voi irtisanoa työntekijän sillä perusteella, että hän on eronnut tietystä kirkosta, siinä erityisessä tilanteessa, jossa kuuluminen kyseiseen kirkkoon ei ole välttämätöntä ammatillisen toiminnan harjoittamiseksi, jättäisi, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa vahvistettujen kriteerien noudattamisen tehokkaan tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle. Tämä on täysin ristiriidassa unionin tuomioistuimen tuomiossa Egenberger(26) ja tuomiossa IR esittämien päätelmien kanssa  (27)

39.      Toiseksi on todettava, että tällainen tulkinta olisi myös vastoin henkilökohtaista vapautta vaihtaa uskontoa, joka on nimenomaisesti vahvistettu perusoikeuskirjan 10 artiklan 1 kohdassa ja joka vastaa Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 9 artiklassa taattua oikeutta.(28) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut tätä vapautta siten, että se on yksi yleissopimuksessa tarkoitetun demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista ja osoitus kyseiseen yhteiskuntaan erottamattomasti kuuluvasta moniarvoisuudesta, joka kattaa paitsi oikeuden omaksua tai vaihtaa uskontoa myös oikeuden luopua kyseisestä uskonnosta omasta vapaasta tahdosta.(29)

40.      Näin ollen SEUT 17 artiklassa tarkoitetun kirkon autonomiaa koskevan oikeuden kunnioittaminen ei mielestäni voi johtaa direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa vahvistetun tasapainon muuttumiseen. Näin olisi, jos kirkosta eroamista pidettäisiin pätevänä perusteena työntekijän irtisanomiselle tilanteessa, jossa työnantajana toimiva uskonnollinen järjestö ei ole asettanut kyseessä olevan ammatillisen toiminnan edellytykseksi kuulumista kyseiseen kirkkoon.

41.      Lisäksi, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, voi todellakin olla niin, että työntekijän eroaminen tietystä kirkosta ja siihen liittyvä tämän kirkon perusperiaatteiden ja arvojen noudattamatta jättäminen voi johtaa siihen, että työntekijä ei sovellu kyseessä olevaan ammatilliseen toimintaan. Pääasiassa näiden perusperiaatteiden ja arvojen noudattaminen kuuluu nimittäin velvoitteisiin, joita GrO:n mukaan kaikkien työntekijöiden sekä katolilaisten että muiden kuin katolilaisten on noudatettava hoitaessaan tehtäviään.(30)

42.      Kyseisestä kirkosta eroaminen ei itsessään ole riittävä peruste olettamukselle, jonka mukaan kyseinen työntekijä ei jatkossa aio noudattaa näitä perusperiaatteita ja arvoja ja että hän automaattisesti lakkaa täyttämästä hänelle työsuhteen perusteella kuuluvia velvoitteita.(31) Sama koskee argumenttia, jonka mukaan tietystä kirkosta eroaminen johtaisi siihen, että menetetään luottamus työntekijän tehtävien hoitamiseen, erityisesti siltä osin kuin kyse on siitä, että kyseinen työntekijä täyttää kirkon eettiset vaatimukset. Jotta tämä argumentti voitaisiin hyväksyä, työnantajan olisi edelleen osoitettava todennettavissa olevien tosiseikkojen perusteella, että on epäilyksiä siitä, onko työntekijä edelleen halukas tai kykenevä täyttämään työnantajansa asettamat ammatilliset vaatimukset työntekijän kirkosta eroamisen koskevan päätöksen vuoksi.

43.      Tästä seuraa, että työntekijälle asetettua velvollisuutta olla eroamatta tietystä kirkosta tai liittyä siihen uudelleen eroamisen jälkeen, ei voida pitää direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa merkityksessä todellisena silloin, kun työnantajana toimiva uskonnollinen organisaatio ei aseta ammatillisen toiminnan harjoittamisen edellytykseksi kuulumista tähän kirkkoon ja kun työntekijä ei osallistu julkisesti tunnistettavaan tämän kirkon eetoksen vastaiseen toimintaan. Objektiivisesti varmistettavissa olevaa välitöntä yhteyttä ei siis voida osoittaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen työtä koskevan vaatimuksen ja ammatillisen toiminnan välillä, kuten tämän ratkaisuehdotuksen 22 kohdassa mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään.

44.      Edellä esitetyn perusteella direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa ei voida käyttää asianmukaisena perustana päätelmälle, jonka mukaan senkaltainen erilainen kohtelu, joka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan johtuu pääasiassa kyseessä olevasta irtisanomisesta, ei ole syrjintää. Kun otetaan huomioon direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa säädettyjen kriteerien kumulatiivinen luonne, ei ole enää tarpeen tutkia, täyttääkö tämä työhön liittyvä vaatimus muut kyseisessä kohdassa mainitut lisäedellytykset eli sen, onko se perusteltu ja oikeutettu.

45.      Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen työhön liittyvän vaatimuksen oikeutettavuudesta totean joka tapauksessa lyhyesti, että tilanteessa, jossa yhtäältä uskonnollinen organisaatio ei aseta ammatillisen toiminnan harjoittamisen edellytykseksi kuulumista kirkkoon ja jossa toisaalta asianomainen työntekijä ei osallistu julkisesti tunnistettavaan tämän kirkon eetoksen vastaiseen toimintaan, on vaikea kuvitella, että tästä kirkosta eroaminen osoittaisi, että on olemassa sen eetokseen taikka autonomiaan kohdistuvan vahingon todennäköinen ja vakava riski, kuten tämän ratkaisuehdotuksen 25 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee. Näin ollen katson, että vaikka pääasiassa kyseessä olevaa työhön liittyvää vaatimusta voitaisiin pitää perusteltuna, sitä ei mitenkään voida pitää oikeutettuna direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

46.      Siitä, voiko direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan toinen alakohta olla asianmukainen perusta, jolla oikeutetaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kuvailema erilainen kohtelu, on muistutettava, että – kuten tämän ratkaisuehdotuksen 20 kohdasta ilmenee – kyseisessä säännöksessä säädetään, että direktiivi 2000/78 ei vaikuta kirkkojen ja muiden uskonnollisten organisaatioiden oikeuteen vaatia niiden työntekijöiltä vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa järjestön eetokseen. Kyseisen alakohdan sanamuoto alkaa kuitenkin ilmaisulla ”edellyttäen, että sen säännöksiä muutoin noudatetaan”, mikä merkitsee sitä, että direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan soveltamisessa on noudatettava erityisesti kyseisen artiklan ensimmäisessä alakohdassa vahvistettuja kriteereitä.(32)

47.      Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin niin, että – ilman, että olisi vielä tarpeen tutkia, voiko tietystä kirkosta eroaminen johtaa direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuun vilpillisyyteen tai epälojaaliin käyttäytymiseen suhteessa kirkon eetokseen – pääasiassa kyseessä olevan kaltainen työhön liittyvä vaatimus ei täytä tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa mainittuja kriteereitä. Näin ollen kyseisen kohdan toista alakohtaa ei myöskään voida pitää asianmukaisena perustana sille, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen erilainen kohtelu ei ole syrjintää.

B       Direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohta

48.      Direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat säätää, että erilainen kohtelu, joka perustuu johonkin kyseisen direktiivin 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan liittyvään ominaisuuteen, ei ole syrjintää, jos tiettyjen työtehtävien luonteen tai niiden yhteyksien vuoksi, joissa tehtävät suoritetaan, kyseinen ominaisuus on todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus, edellyttäen, että tavoite on oikeutettu ja että vaatimus on oikeasuhteinen.

49.      Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä todetaan, että jotta erilaisen kohtelun voitaisiin katsoa olevan direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus”, tällaisen vaatimuksen on oltava työtehtävien luonteen tai niiden yhteyksien, joissa tehtävät suoritetaan, objektiivisesti edellyttämä vaatimus.(33) Erilaista kohtelua edellyttää siis työtehtävien luonne eikä työnantajan subjektiiviset olosuhteet. Unionin tuomioistuin on vakiintuneesti katsonut, että siltä osin kuin direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdan perusteella on mahdollista poiketa syrjintäkiellon periaatteesta, sitä on tulkittava suppeasti.(34)

50.      Nyt käsiteltävässä asiassa, kuten komissio ja ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin perustellusti totesivat, se, että katoliset työntekijät eivät saa työsuhteen aikana erota katolisesta kirkosta, jotta heitä ei irtisanota, ei vaikuta olevan objektiivisesti välttämätöntä raskausneuvontaan liittyvissä projekteissa työskentelevän neuvojan erityisen toiminnan kannalta. Ensinnäkin tämä kielto ei liity niihin erityistehtäviin, joita kyseinen neuvoja yleensä hoitaa, vaan suhteeseen työnantajaan eli katoliseen kirkkoon. Toiseksi objektiivisen välttämättömyyden puuttuminen ennakkoratkaisupyynnössä kuvatun kaltaisessa asiassa voidaan osoittaa yksinkertaisesti sillä, että pääasiassa kyseessä olevan työntekijän irtisanomisajankohtana valittajan palveluksessa oli kuusi henkilöä, joista kaksi kuului evankeliseen kirkkoon.

51.      Tästä seuraa, että argumentti, jonka mukaan katoliseen kirkon jatkuva jäsenyys oli edellä kuvatussa objektiivisessa merkityksessä todellinen ja ratkaiseva työhön liittyvä vaatimus, ei voi menestyä ja siksi direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 kohdan poikkeussäännöstä ei voida pitää pätevänä perustana pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle syrjinnälle.

52.      Edellä esitetyn ja erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen 44, 47 ja 51 kohdassa tehtyjen päätelmien perusteella katson, että direktiivin 2000/78 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että kyseiseen artiklaan sisältyviä poikkeuksia ei voida soveltaa erilaiseen kohteluun, joka johtuu siitä, että uskonnollinen organisaatio irtisanoo työntekijän sillä perusteella, että kyseinen työntekijä on päättänyt erota kirkosta, johon kyseinen organisaatio kuuluu, kun ammatillisen toiminnan harjoittaminen ei edellytä kyseisen kirkon jäsenyyttä ja kun asianomainen työntekijä ei osallistu julkisesti tunnistettavaan kyseisen kirkon eetoksen vastaiseen toimintaan.

53.      Koska ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toinen kysymys on esitetty siltä varalta, että direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohtaa tai toissijaisesti kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohtaa tulkittaisiin siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen työhön liittyvä vaatimus ei merkitse syrjintää, mikä ei analyysini perusteella ole tässä ratkaisuehdotuksessa ehdottamani tulkinta, unionin tuomioistuin ei ole velvollinen vastaamaan tähän toiseen kysymykseen.

IV     Ratkaisuehdotus

54.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Bundesarbeitsgerichtin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa

on tulkittava siten, että kyseiseen artiklaan sisältyvä poikkeuksia ei voida soveltaa erilaiseen kohteluun, joka johtuu siitä, että uskonnollinen organisaatio irtisanoo työntekijän sillä perusteella, että kyseinen työntekijä on päättänyt erota kirkosta, johon kyseinen organisaatio kuuluu, kun ammatillisen toiminnan harjoittaminen ei edellytä kyseisen kirkon jäsenyyttä ja kun asianomainen työntekijä ei osallistu julkisesti tunnistettavaan kirkon eetoksen vastaiseen toimintaan.

1      Alkuperäinen kieli: englanti.

2      27.11.2000 annettu neuvoston direktiivi (EYVL 2000, L 303, s. 16).

3      Tuomio 17.4.2018 (C‑414/16, EU:C:2018:257; jäljempänä tuomio Egenberger).

4      Tuomio 11.9.2018 (C‑68/17, EU:C:2018:696; jäljempänä tuomio IR).

5      Lyhyyden vuoksi viittaan tässä ratkaisuehdotuksessa ilmaisuun ”julkisten tai yksityisten organisaatioiden, joiden eetos perustuu uskontoon”, sellaisena kuin se esiintyy direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohdassa, ilmaisulla ”uskonnolliset organisaatiot”.

6      Jäljempänä perusoikeuskirja.

7      Jäljempänä valittaja.

8      Amtsblatt des Erzbistums Köln, s. 222, sellaisena kuin se on Saksan hiippakuntien yleiskokouksen 27.4.2015 antamassa päätöksessä, joka ennakkoratkaisupyynnön mukaan on nyt käsiteltävässä asiassa sovellettava versio (jäljempänä GrO).

9      Ks. GrO:n 5 §:n 1 momentti.

10      Ks. GrO:n 5 §:n 2 momentin 1 kohdan a alakohta.

11      Ks. GrO:n 5 §:n 2 momentin 2 kohdan a alakohta.

12      Ks. GrO:n 5 §:n 3 momentti.

13      Ks. mm. tuomio 14.3.2017, Bougnaoui ja ADDH (C‑188/15, EU:C:2017:204, 26 kohta).

14      Tuomio Egenberger, 47 kohta.

15      Tuomio Egenberger, 63 kohta ja tuomio IR, 50 kohta.

16      Tuomio Egenberger, 64 kohta ja tuomio IR, 55 kohta.

17      Tuomio Egenberger, 65 kohta ja tuomio IR, 51 kohta.

18      Tuomio Egenberger, 66 kohta ja tuomio IR, 52 kohta.

19      Tuomio Egenberger, 67 kohta ja tuomio IR, 53 kohta.

20      Ks. tältä osin tuomio 26.1.2021, Szpital Kliniczny im. dra J. Babińskiego Samodzielny Publiczny Zakład Opieki Zdrowotnej Krakowie (C‑16/19, EU:C:2021:64, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja tuomio 15.7.2021, WABE ja MH Müller Handel (C‑804/18 ja C‑341/19, EU:C:2021:594, 59 kohta).

21      Tuomio Egenberger, 58 kohta.

22      Tuomio Egenberger, 57 kohta.

23      Ks. julkisasiamies Tanchevin ratkaisuehdotus Egenberger (C‑414/16, EU:C:2017:851, 56 kohta), jossa direktiivin 2000/78 4 artiklan 2 kohtaa pidettiin SEUT 17 artiklan ”lainsäädännöllisenä ilmentymänä”.

24      Tuomio Egenberger, 51 kohta.

25      Tuomio Egenberger, 52 kohta.

26      Tuomion 58 kohta.

27      Tuomion 48 kohta.

28      Ks. myös Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 10.12.1948 hyväksymän ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 18 artikla ja Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 16.12.1966 hyväksymän kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 18 artikla.

29      Ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 1.7.2014, S.A.S. v. Ranska (CE:ECHR:2014:0701JUD004383511, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ks. tältä osin myös Euroopan unionin neuvoston päätelmät ”Freedom of religion or belief – Council conclusions”, lehdistötiedote – 2973. neuvoston kokous – Yleiset asiat ja ulkosuhteet – Yleiset asiat, 16.11.2009, s. 10–11.

30      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 5 kohta.

31      Tältä osin muistutan, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisupyynnössä esittämän kuvauksen mukaan pääasiassa kyseessä oleva työntekijä väitti, että hän oli eronnut katolisesta kirkosta sen vuoksi, että kirkko peri erityistä kirkollisveroa henkilöiltä, jotka hänen tavoin elävät uskontokuntaan kuulumattoman tai eri uskontokuntaan kuuluvan hyvätuloisen aviopuolison kanssa, eikä sen vuoksi, että hän olisi eri mieltä kyseisen kirkon perusperiaatteista.

32      Tuomio IR, 49 kohta.

33      Tuomio 14.3.2017, Bougnaoui ja ADDH (C‑188/15, EU:C:2017:204, 40 kohta).

34      Ks. mm. tuomio 13.9.2011, Prigge ym. (C‑447/09, EU:C:2011:573, 72 kohta).