Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

NICHOLAS EMILIOU

4 päivänä syyskuuta 2025 (1)

Asia C‑440/23

FB

vastaan

European Lotto and Betting Ltd ja

Deutsche Lotto Und Sportwetten Ltd

(Ennakkoratkaisupyyntö – Prim’Awla tal-Qorti Ċivili (siviiliasioita käsittelevä alioikeus, ensimmäinen jaosto, Malta))

Ennakkoratkaisupyyntö – Palvelujen tarjoamisen vapaus – SEUT 56 artikla – Onnenpelitoiminta – Onnenpelien järjestäjät, jotka ovat sijoittautuneet jäsenvaltioon A ja saaneet siellä toimiluvan ja jotka tarjoavat internetissä onnenpelejä jäsenvaltiossa B – Jäsenvaltion B lainsäädäntöön sisältyvä kielto tarjota onnenpelejä internetissä – Jäsenvaltiossa A nostettu yksityisoikeudellinen kanne, jossa vaaditaan rahapelisopimuksen purkamista ja pelipanosten palauttamista sillä perusteella, että kyseinen sopimus on lainvastainen jäsenvaltion B lainsäädännön nojalla – Kyseisen lainsäädännön yhteensopimattomuuteen SEUT 56 artiklan kanssa perustuva puolustautumisperuste – Jäsenvaltion A tuomioistuinten toimivalta tutkia jäsenvaltion B lainsäädännön yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa – Unionin oikeuden väärinkäyttöön perustuva puolustautumisperuste

I       Johdanto

1.        Nyt käsiteltävä Prim’Awla tal-Qorti Ċivilin (siviiliasioita käsittelevä alioikeus, ensimmäinen jaosto, Malta) esittämä ennakkoratkaisupyyntö koskee vaatimusta, jonka henkilö, jolle kuluttajan, jonka asuinpaikka on Saksassa, vaatimus on luovutettu, on esittänyt kyseisessä tuomioistuimessa kahta Maltalla asuvaa yhtiötä vastaan. Kantaja vaatii palauttamaan pelipanokset, jotka kyseinen kuluttaja oli sijoittanut (ja menettänyt) osallistuessaan näiden yhtiöiden tarjoamiin onnenpeleihin. Hän väittää, että koska näitä pelejä oli tarjottu Saksassa onnenpelaamista koskevien Saksan säännösten vastaisesti, perustana oleva onnenpelisopimus oli lainvastainen ja siten pätemätön. Näiden yhtiöiden olisi näin ollen palautettava asianomaiset pelipanokset.

2.        Vastaajina olevat yhtiöt esittävät kaksi puolustautumisperustetta kyseistä palauttamisvaatimusta vastaan. Ensinnäkin kyseessä oleva onnenpelisopimus on lainmukainen ja siten pätevä. Onnenpelaamista koskevia Saksan säännöksiä ei nimittäin pitäisi soveltaa pääasian oikeudenkäynnissä, koska ne ovat ristiriidassa SEUT 56 artiklassa vahvistetun palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa. Toiseksi tällainen vaatimus merkitsee joka tapauksessa unionin oikeuden väärinkäyttöä.

3.        Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämät kysymykset liittyvät näihin kahteen perusteeseen. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tyydyn kuitenkin tarkastelemaan tässä ratkaisuehdotuksessa vain i) ensimmäiseen puolustautumisperusteeseen liittyvien kysymysten tutkittavaksi ottamista ja tässä yhteydessä sitä arkaluonteista kysymystä, onko jäsenvaltion (tässä Maltan tasavallan) tuomioistuimilla toimivalta tutkia toisen jäsenvaltion (tässä Saksan liittotasavallan) säännösten yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa ja jos, niin missä määrin, ja ii) toista puolustautumisperustetta.

II     Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       Euroopan unionin oikeus

4.        Asetuksen (EY) N:o 593/2008(2) (jäljempänä Rooma I ‑asetus) 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Kuluttajasopimukset”, säädetään seuraavaa:

”1.      Sanotun rajoittamatta 5 ja 7 artiklan soveltamista, sopimukseen, jonka luonnollinen henkilö on sellaista tarkoitusta varten, jonka ei voida katsoa liittyvän hänen elinkeino- tai ammattitoimintaansa (’kuluttaja’), tehnyt toisen henkilön kanssa tämän harjoittaman elinkeino- tai ammattitoiminnan (’elinkeinonharjoittaja’) yhteydessä, sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on, edellyttäen että elinkeinonharjoittaja

– –

b)      suuntaa millä tahansa tavalla tällaista toimintaa kyseiseen maahan tai useisiin maihin kyseinen maa mukaan lukien,

ja että sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.

2.      Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, osapuolet voivat valita 1 kohdan vaatimukset täyttävään sopimukseen sovellettavan lain 3 artiklan mukaisesti. Tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi 1 kohdan nojalla sovellettu.”

B       Saksan oikeus

5.        Saksassa 15.12.2011 tehdyn onnenpelejä koskevan osavaltiosopimuksen (Staatsvertrag zum Glücksspielwesen in Deutschland, jäljempänä Saksan rahapelilaki) 4 §:ssä säädettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikaan seuraavaa:

”(1)      Julkisia onnenpelejä saadaan järjestää tai välittää ainoastaan kyseisen osavaltion toimivaltaisen viranomaisen luvalla. Julkisten onnenpelien järjestäminen ilman lupaa (luvaton onnenpelitoiminta) ja luvattomaan onnenpelitoimintaan liittyvien maksujen välittäminen on kielletty.

– –

(4)      Julkisten onnenpelien järjestäminen ja välittäminen internetissä on kiellettyä.

(5)      Edellä 4 momentista poiketen osavaltiot voivat, jotta edellä 1 §:ssä mainitut tavoitteet voitaisiin parhaiten saavuttaa, sallia arpajaisten itsejakelun ja välittämisen sekä urheiluvedonlyöntien järjestämisen ja välittämisen internetissä – –”

6.        Saksan siviililain (Bürgerliches Gesetzbuch) 134 §:ssä täsmennetään, että ”oikeustoimi, jolla rikotaan lakisääteistä kieltoa, on pätemätön, jollei laista muuta johdu”.

7.        Saksan siviililain 812 §:n mukaan ”se, joka saa toisen suorituksen johdosta tai muulla tavalla tämän kustannuksella etua ilman oikeudellista perustaa, on velvollinen palauttamaan kyseisen edun”.(3)

III  Tosiseikat, menettely kansallisessa tuomioistuimessa ja ennakkoratkaisukysymykset

8.        Ennakkoratkaisupyynnöstä ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen unionin tuomioistuimen lähettämään selvennyspyyntöön antamasta vastauksesta ilmenee, että European Lotto and Betting Ltd ja Deutsche Lotto Und Sportwetten Ltd (jäljempänä yhdessä vastaajina olevat yhtiöt) tarjoavat internetissä ”sekundaarisia arpajaisia” (arpajaisten järjestäjien järjestämillä arvonnoilla käytävän vedonlyönnin muoto) ja internetissä toimivia peliautomaatteja Maltassa sijaitsevasta kotipaikastaan käsin. Nämä yhtiöt suuntaavat toimintaansa muun muassa Saksaan Lottoland.com-verkkosivuston välityksellä. Tosiseikkojen tapahtuma-aikaan vastaajina olevilla yhtiöillä oli Maltan peliviranomaisen (Maltese Gaming Authority, MGA) Maltan lainsäädännön nojalla myöntämä lupa. Niillä ei kuitenkaan ollut Saksan onnenpelisäännöissä edellytettävää onnenpelejä koskevaa toimilupaa Saksassa.(4)

9.        Kuluttaja, jonka asuinpaikka on Erfurtissa (Saksa) (jäljempänä pelaaja), osallistui 5.6.2019–12.7.2021 ”sekundaarisiin arpajaisiin” ja pelasi internetissä tarjottavilla peliautomaateilla vastaajina olevien yhtiöiden verkkosivustolla. Tätä varten hän hyväksyi niiden yleiset sopimusehdot ja teki näin käytännössä onnenpelisopimuksen (toisen) näistä yhtiöistä kanssa.(5) Hän pelasi (ja menetti) huomattavan summan rahaa tällä tavalla.

10.      Myöhemmin pelaaja nosti vastaajina olevia yhtiöitä vastaan Landesgericht Erfurtissa (alueellinen alioikeus, Erfurt, Saksa) kanteen, jossa hän vaati palauttamaan näihin onnenpeleihin asettamansa pelipanokset.

11.      Kyseisen menettelyn ollessa vielä vireillä pelaaja luovutti kyseisen vaatimuksen FB:lle 21.11.2022 tehdyllä sopimuksella. Ensiksi mainittu peruutti myöhemmin vaatimuksensa.

12.      FB esitti 21.1.2023 sille luovutetun palauttamisvaatimuksen vastaajina olevia yhtiöitä vastaan Prim’Awla tal-Qorti Ċivilissä. FB väitti mainitussa tuomioistuimessa, että vastaajina olevat yhtiöt tarjosivat onnenpelejä Saksassa lainvastaisesti, koska niillä ei ollut Saksan viranomaisten tähän myöntämää toimilupaa, kuten Saksan onnenpelilaissa edellytetään. Pelaajan tekemä onnenpelisopimus oli siten lainvastainen ja näin ollen pätemätön Saksan siviililain 134 §:n nojalla. Näiden yhtiöiden oli näin ollen Saksan siviililain 812 §:n nojalla palautettava pelaajan asettamat pelipanokset.

13.      Vastaajina olevat yhtiöt väittivät, että FB:n vaatimus olisi hylättävä asiakysymyksen osalta. Ne esittivät tältä osin kaksi puolustautumisperustetta. Ensinnäkin Maltaan sijoittautuneina ja Maltassa myönnetyn pätevän onnenpelitoimiluvan mukaisesti toimivina yhtiöinä ne tarjosivat palvelujaan Saksassa lainmukaisesti SEUT 56 artiklassa vahvistetun palvelujen tarjoamisen vapauden perusteella. Saksan onnenpelilain säännöksillä rajoitettiin kyseistä vapautta perusteettomasti, eikä niitä siten pitäisi soveltaa pääasian oikeudenkäynnissä. Kyseessä olevaa onnenpelisopimusta olisi siten pidettävä lainmukaisena, pätevänä ja täytäntöönpanokelpoisena. Toiseksi tällainen palauttamisvaatimus merkitsee unionin oikeuden väärinkäyttöä, koska pelaaja tietoisesti etsi kyseisiä onnenpelejä ja osallistui niihin täysin tietoisena siitä, että niitä tarjosivat Maltaan sijoittautuneet pelinjärjestäjät, joilla ei ollut toimilupaa Saksassa.

14.      Tässä tilanteessa Prim’Awla tal-Qorti Ċivili päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta, joka johtuu alkuperävaltiossaan (Malta) luvan saaneille ja siellä säännellyille sähköisten kasinopelien järjestäjille kuluttajan jäsenvaltiossa (kohdevaltio) asetetusta sähköisten peliautomaattien yleisestä kiellosta, ei voida oikeuttaa yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä,

–        jos kohdevaltio samanaikaisesti sallii laajamittaisesti vastaavan fyysisen pelitoiminnan, jota yksityiset pelinjärjestäjät harjoittavat pelihalleissa ja ravintoloissa olevilla luvansaaneilla peliautomaateilla, intensiivisemmän pelitoiminnan, jota harjoitetaan fyysisissä kasinoissa, ja lupaan perustuvan kansallisen arpajaistoiminnan, jota valtiolliset toimijat harjoittavat yli 20 000 asiamiespisteessä, ja

–        jos kohdevaltio sallii lupaan perustuvan sähköisen pelitoiminnan yksityisille urheilu- ja hevosvedonlyönnin toimijoille ja yksityisille sähköisten arpajaispelien välittäjille, jotka myyvät valtion omistamiin arpajaisiin ja muihin lupaan perustuviin arpajaisiin liittyviä tuotteita,

kun kyseinen jäsenvaltio, toisin kuin unionin tuomioistuimen tuomiossa Deutsche Parkinson (C‑148/15, 35 kohta), tuomiossa Stoß (C‑316/07) ja tuomiossa Lindman (C‑42/02) edellytetään, ei ole esittänyt tarvittavaa tutkimustietoa, joka osoittaisi, että näihin peleihin liittyy erityisiä vaaroja, jotka merkittävästi vaikeuttavat kyseisen jäsenvaltion sääntelyllä tavoiteltujen päämäärien saavuttamista ja erityisesti ongelmapelaamisen ehkäisemistä, ja että näiden vaarojen takia kiellon rajoittamista pelkästään sähköisiin peliautomaatteihin – sen sijaan, että sitä sovellettaisiin myös kaikkiin niihin sähköisillä ja fyysisillä peliautomaateilla tarjottaviin pelimuotoihin, jotka ovat nykyisin sallittuja – voidaan pitää tavoitteisiinsa soveltuvana, välttämättömänä ja oikeasuhteisena sääntelyn tavoitteiden saavuttamiseksi[?]

2)      Onko SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että [Saksan onnenpelilain] 4 §:n 1 ja 4 momentissa määrättyä sähköisten kasinopelien täydellistä kieltoa ei voida soveltaa, koska [kyseisellä lailla] ei sen 1 §:n mukaan pyritä onnenpelien ehdottomaan kieltämiseen vaan ’ihmisille luontaisen pelihimon kanavoimiseen säänneltyihin ja valvottuihin toimintoihin ja luvattoman pelitoiminnan kehityksen ja leviämisen estämiseen pimeillä markkinoilla’ ja koska pelaajien keskuudessa on merkittävästi kysyntää sähköisille peliautomaateille?

3)      Onko SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että sähköisten kasinopelien tarjoamisen yleistä kieltoa ei voida soveltaa, jos

–        kyseisen jäsenvaltion kaikkien osavaltioiden hallitukset ovat jo sopineet, että tällaista sähköisten onnenpelien tarjontaa voidaan torjua tehokkaammin viralliseen ennakkohyväksyntään perustuvalla järjestelmällä kuin täydellisellä kiellolla ja

–        kun ne ovat laatineet ja sopineet vahvistavansa uuden sääntelykehyksen tekemällä vastaavan osavaltiosopimuksen, jossa täydellinen kielto korvataan ennakkohyväksyntään perustuvalla järjestelmällä,

–        ja jos ne ovat tätä tulevaa sääntelyä ennakoidakseen päättäneet tiettyjen vaatimusten täyttyessä sallia vastaavien onnenpelien tarjoamisen ilman Saksassa annettua lupaa siihen saakka, kunnes niihin aletaan myöntää lupia Saksassa,

vaikka tuomion Winner Wetten (C‑409/06) mukaan unionin oikeuden vaikutusta ei voida tilapäisesti lykätä[?]

4)      Onko SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että jäsenvaltio (kohdevaltio) ei voi oikeuttaa kansallista sääntelyä yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä, jos

–        kyseisellä sääntelyllä estetään kuluttajia pelaamasta rajojen yli toisessa jäsenvaltiossa (alkuperävaltio) luvallista vedonlyöntiä, jossa lyödään vetoa kohdejäsenvaltiossa järjestettävien ja siellä sallittujen ja säänneltyjen lupaan perustuvien arpajaisten tuloksesta ja

–        jos arpajaisille on myönnetty lupa kohdevaltiossa ja jos niitä koskevalla sääntelyllä pyritään suojelemaan pelaajia ja alaikäisiä

–         ja jos alkuperävaltion luvallista lottovedonlyöntiä koskevalla sääntelyllä pyritään niin ikään suojelemaan pelaajia ja alaikäisiä ja säädetään samanlaisesta suojelun tasosta kuin kohdevaltion arpajaissääntelyssä?

5)      Onko SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että tämä määräys estää (sekundaarisia) arpajaispelejä pelattaessa menetettyjen pelipanosten palauttamisen sillä perusteella, että liiketoimet ovat väitetysti lainvastaisia, koska niihin ei ole annettu lupaa kuluttajan jäsenvaltiossa, jos

–        luvan myöntäminen yksityisiin (sekundaarisiin) arpajaispeleihin on laissa poissuljettu,

–        ja jos kansalliset tuomioistuimet perustelevat tätä poissulkemista väitetyllä erolla yhtäältä valtion arpajaisten tuloksen arvaamiseksi valtiollisen pelinjärjestäjän kautta pelatun arpajaispelin ja toisaalta saman valtion arpajaisten tuloksesta yksityisen pelinjärjestäjän kautta järjestetyn vedonlyönnin välillä?

6)      Onko SEUT 56 artiklaa tulkittava siten, että tämä määräys estää (sekundaarisia) arpajaispelejä pelattaessa menetettyjen pelipanosten palauttamisen sillä perusteella, että liiketoimet ovat väitetysti lainvastaisia, koska peleihin ei ole annettu lupaa kuluttajan jäsenvaltiossa, jos

–        tällaisen luvan myöntäminen yksityisiin (sekundaarisiin) arpajaispeleihin on laissa poissuljettu

–        ja jos kansalliset tuomioistuimet perustelevat tätä valtiollisten pelinjärjestäjien kannalta edullista poissulkemista väitetyllä erolla yhtäältä valtion arpajaisten tuloksen arvaamiseksi valtiollisen pelinjärjestäjän kautta pelatun arpajaispelin ja toisaalta tämän saman valtion arpajaisten tuloksesta yksityisen pelinjärjestäjän kautta järjestetyn vedonlyönnin välillä?

7)      Onko SEUT 56 artiklaa ja väärinkäytösluonteisten menettelytapojen kieltoa (tuomio Kratzer, C‑423/15) tulkittava siten, että ne estävät vaatimasta menetettyjen pelipanosten palauttamista Saksassa annetun luvan puuttumisen ja perusteettoman edun saamisen perusteella, jos pelinjärjestäjälle ovat myöntäneet luvan ja sitä valvovat toisen jäsenvaltion viranomaiset ja jos pelaajan saatavat ja oikeudet on turvattu sen jäsenvaltion laissa, johon pelinjärjestäjä on sijoittautunut?”

15.      Nyt käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö, joka on päivätty 11.7.2023, jätettiin 14.7.2023. Kirjallisia huomautuksia esittivät FB, vastaajina olevat yhtiöt, Maltan, Tšekin, Saksan, Belgian ja Italian hallitukset sekä Euroopan komissio. Samat osapuolet, Tšekin ja Italian hallituksia lukuun ottamatta, olivat edustettuina 9.4.2025 pidetyssä istunnossa.

IV     Asian tarkastelu

16.      Käsiteltävä asia on yksi useista tapauksista, jotka koskevat Maltaan sijoittautuneiden yhtiöiden internetissä tarjoamia onnenpelejä. Sen lisäksi, että niiden ylläpitämät verkkosivustot ovat saatavilla muista jäsenvaltioista, ne on usein myös suunnattu (näiden verkkosivustojen nimien, niillä käytettyjen kielten, mainonnan jne. avulla) muihin jäsenvaltioihin (kuten käsiteltävässä asiassa Saksaan). Nämä yhtiöt tarjoavat tyypillisesti palvelujaan Maltan viranomaisten Maltan lainsäädännön mukaisesti myöntämien toimilupien nojalla (joiden on tarkoitus kattaa onnenpelipalvelujen tarjoaminen paitsi Maltan sisällä myös Maltalta käsin). Niillä ei kuitenkaan ole kohdejäsenvaltioiden viranomaisten myöntämiä, näiden onnenpelilainsäädännön edellyttämiä toimilupia tällaisten pelien tarjoamiseksi alueellaan (tai ne tarjoavat pelejä, jotka on kokonaan kielletty kyseisessä valtiossa, kuten pääasiassa kyseessä olevat internetissä tarjottavat peliautomaatit ja ”sekundaariset arpajaiset”(6)).

17.      Lukuisat kuluttajat osallistuvat näihin internetissä pelattaviin onnenpeleihin muissa jäsenvaltioissa. Monet heistä menettävät tämän vuoksi huomattavia rahasummia. Viime vuosina tällaiset pelaajat ovat pyrkineet saamaan tappionsa korvattua nostamalla (tai antamalla tähän erikoistuneille asianajajille toimeksiannon nostaa kanne heidän puolestaan) paikallisissa tuomioistuimissa vahingonkorvauskanteita onnenpelejä tarjoavia maltalaisia yhtiöitä vastaan. He vetoavat tyypillisesti siihen, että i) pelaaja asetti ja menetti pelipanoksia onnenpeleissä yhden näistä yhtiöistä kanssa tehdyn onnenpelisopimuksen perusteella, että ii) koska kyseisellä yhtiöllä ei ollut kohdejäsenvaltion viranomaisten myöntämää toimilupaa, kyseinen sopimus oli tosiasiassa ”paikallisen” sopimuslainsäädännön nojalla lainvastainen ja siten pätemätön ja että iii) kyseisen yhtiön on näin ollen palautettava nämä pelipanokset ”paikallisen” lainsäädännön nojalla perusteettomasti saatuna etuna. Itävallassa ja Saksassa on ilmeisesti käsitelty tai on parhaillaan vireillä tuhansia tällaisia vaatimuksia.(7) Vaikuttaa myös siltä, että Itävallan ja Saksan tuomioistuimet ovat tähän mennessä useimmissa tapauksissa suhtautuneet myönteisesti tällaisiin vaatimuksiin.(8)

18.      Ei ole yllättävää, että maltalaiset onnenpeliyhtiöt kiistävät nämä palauttamisvaatimukset. Vaikuttaa siltä, että usein ne kieltäytyvät noudattamasta niitä vastaan annettuja tuomioita ja pitävät näitä tuomioita ilmeisen virheellisinä. Ne saivat tältä osin tukea Maltan lainsäätäjältä. Maltan lainsäätäjä katsoi, että i) ulottamalla ”paikalliset” onnenpelisäännöksensä koskemaan maltalaisia onnenpeliyhtiöitä kohdejäsenvaltiot rajoittavat perusteettomasti näiden yhtiöiden SEUT 56 artiklan mukaista palvelujen tarjoamisen vapautta ja että ii) tällaisilla vaatimuksilla voisi olla vakava vaikutus Maltan onnenpelialaan, joten se hyväksyi 12.6.2023 lain, tarkemmin sanottuna lain 55 (Bill 55), jolla Maltan onnenpelilakiin lisättiin 56A §. Tässä uudessa pykälässä säädetään lähinnä, että pelaajien palautusvaatimuksia, joissa kyseenalaistetaan maltalaisten yhtiöiden tarjoamien pelien lainmukaisuus, ei voida ottaa tutkittavaksi Maltan tuomioistuimissa ja että ulkomaisia tuomioita, joissa tällainen vaatimus hyväksytään, ei tunnusteta eikä panna täytäntöön Maltalla, koska ne ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia.

19.      Tässä nimenomaisessa asiayhteydessä käsiteltävä asia on arkaluonteinen, koska se koskee palauttamisvaatimusta, jota pelaaja ei ole esittänyt ”paikallisessa” (tässä tapauksessa saksalaisessa) tuomioistuimessaan vaan jonka on esittänyt asianajaja, jolle kyseinen vaatimus siirrettiin maksua vastaan ja joka esitti sen maltalaisessa tuomioistuimessa. Kyseisen tuomioistuimen on vastaajina olevien yhtiöiden esittämien puolustautumisperusteiden avulla tutkittava i) Saksan onnenpelilainsäädännön yhteensopivuus SEUT 56 artiklassa taatun palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa ja ii) tällaisten palauttamisvaatimusten väärinkäytön luonteisuutta.(9)

20.      Ensimmäisissä kuudessa kysymyksessä keskitytään ensimmäiseen puolustautumisperusteeseen. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä tarkastelen jäljempänä A jaksossa näiden kysymysten asiasisällön sijasta ainoastaan niiden tutkittavaksi ottamista, jota useat huomautuksia esittäneistä hallituksista vastustavat. Seitsemäs kysymys koskee vastaajina olevien yhtiöiden esittämää toista puolustautumisperustetta, jonka mukaan nyt kyseessä olevan kaltainen palauttamisvaatimus merkitsee unionin oikeuden väärinkäyttöä. Käsittelen sitä jäljempänä B jaksossa.

A       Ensimmäisestä kuudenteen kysymyksen tutkittavaksi ottaminen

21.      Maltan (hieman yllättäen), Saksan ja Italian hallitukset katsovat, ettei ensimmäisestä kuudenteen kysymystä voida ottaa tutkittavaksi yhteisöjen tuomioistuimen uraauurtavien tuomioiden Foglia I(10) ja Foglia II(11) valossa.

22.      On paikallaan muistuttaa, että näihin tuomioihin johtanut asia koski kahden Italian kansalaisen välistä sopimusriitaa, jota käsiteltiin italialaisessa tuomioistuimessa, jossa tuli esille kysymys Ranskassa kannettavan veron yhteensopivuudesta ETY:n perustamissopimuksen 95 artiklan (nykyisin SEUT 110 artikla) kanssa. Kyseinen italialainen tuomioistuin esitti yhteisöjen tuomioistuimelle useita ennakkoratkaisukysymyksiä, joiden oli tarkoitus auttaa sitä tämän yhteensopivuuden arvioinnissa. Tässä yhteydessä yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että sen on osaltaan ”oltava erityisen tarkkaavainen”, kun kysymys on sellaisten ”kysymys[ten tutkittavaksi ottamisesta,(12) joiden] tarkoituksena on se, että kansallinen tuomioistuin voisi arvioida toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuutta [unionin] oikeuden kanssa”.(13) Lisäksi ottaen huomioon asian olosuhteet (nimittäin se seikka, että pääasian oikeudenkäynnin osapuolet vaikuttivat olevan yhtä mieltä siitä, että Ranskan vero oli unionin oikeuden vastainen, eivätkä riitauttaneet sitä Ranskan tuomioistuimissa) se kieltäytyi vastaamasta ennakkoratkaisukysymyksiin sillä perusteella, että ne on esitetty ”näennäisessä oikeudenkäynnissä”, jossa asianosaiset haluavat italialaisen tuomioistuimen arvioivan Ranskan lainsäädäntöä ja tässä yhteydessä ”saada yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisun sellaisiin [unionin] oikeutta koskeviin ongelmiin, jotka eivät ole objektiivisesti tarpeellisia tuomioistuinasian ratkaisemiseksi”.(14)

23.      Käsiteltävässä asiassa Maltan, Saksan ja Italian hallitusten esittämät väitteet koskevat tarkemmin ottaen sitä, että 1) ennakkoratkaisupyyntöön ei väitetysti sisälly riittävästi tietoja, jotta unionin tuomioistuin voi varmistua siitä, että sen vastaus Saksan onnenpelilaissa säädettyjen kaltaisten säännösten yhteensopivuudesta SEUT 56 artiklan kanssa olisi SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ”tarpeen”, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi antaa päätöksen, että 2) tällainen vastaus ei joka tapauksessa voisi koskaan olla ”tarpeen”, koska jäsenvaltion tuomioistuimilla ei väitetysti ole toimivaltaa tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa, ja että 3) vaikka niillä olisikin tällainen toimivalta, pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävä riita-asia ei väitetysti ole ”aito”, kuten se, jossa annettiin tuomiot Foglia I ja Foglia II. Käsittelen näitä väitteitä vuorotellen seuraavissa jaksoissa.

1.     Ovatko toimitetut tiedot riittäviä?

24.      Pelkästään Saksan hallituksen esittämä väite, jonka mukaan ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole toimittanut riittävästi tietoja, on kaksijakoinen.

25.      Yhtäältä kyseinen hallitus väittää, ettei ennakkoratkaisupyynnössä täsmennetä, onko FB:llä tosiasiallisesti kanneoikeus ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa. Ensinnäkään kyseisessä pyynnössä ei ole viitteitä siitä, että kyseessä oleva palauttamisvaatimus luovutettiin lainmukaisesti FB:lle. Vaikuttaa päinvastoin siltä, että asianomaiseen onnenpelisopimukseen sovellettavat yleiset sopimusehdot estivät pelaajia luovuttamasta sopimuksesta johtuvia oikeuksiaan. Toiseksi Maltan onnenpelilain 56A §:n mukaan tällaista palauttamisvaatimusta ei voida ottaa tutkittavaksi Maltan tuomioistuimissa.(15) Jos FB:n vaatimus olisi hylättävä suoralta kädeltä sillä perusteella, ettei hänellä ole tällaista kanneoikeutta, kyseisen vaatimuksen asiasisältöä ei olisi tarpeen tutkia, jolloin ennakkoratkaisukysymykset olisivat hypoteettisia.

26.      Huomautan tältä osin, että unionin tuomioistuimen lähettämän selvennyspyynnön johdosta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hälvensi nämä huolenaiheet, eikä mikään unionin tuomioistuimen käytettävissä olevissa tiedoissa viittaa siihen, että FB:n vaatimukselta puuttuvat selvästi tutkittavaksi ottamisen edellytykset. Ensinnäkin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei implisiittisesti pitänyt kyseisiä yleisiä sopimusehtoja ongelmallisina, eikä SEUT 267 artiklan mukaiseen unionin tuomioistuimen toimivaltaan kuulu tutkia tällaisten sopimusehtojen mahdollisia vaikutuksia.(16) Toiseksi Maltan onnenpelilain 56A §:stä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on selittänyt, että FB:n vaatimus esitettiin (21.1.2023) ennen kyseisen säännöksen voimaantuloa (12.6.2023), että 56A §:ää ei sovelleta taannehtivasti ja että siten sillä ei ole vaikutusta kyseisen vaatimuksen tutkittavaksi ottamiseen.(17)

27.      Toisaalta Saksan hallitus väittää, ettei ennakkoratkaisupyynnössä selitetä, miksi Saksan lainsäädäntöä voidaan soveltaa pääasiaan. On selvää, että jos ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ei tosiasiassa tarvitse ratkaista kyseistä riita-asiaa Saksan lainsäädännön perusteella, vastaus kuuteen ensimmäiseen kysymykseen olisi tältä osin ”tarpeeton”.(18)

28.      Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin olisikin voinut valaista asiaa enemmän pyynnössään, vaikuttaa siltä, että kun otetaan huomioon i) ennakkoratkaisupyynnössä esitetyt tosiseikat ja ii) asiaa koskeva unionin oikeussääntö, Saksan hallituksen väite ei kestä lähempää tarkastelua.

29.      Muistutan, että FB:n vaatimus koskee kyseisen onnenpelisopimuksen väitettyä pätemättömyyttä (sen väitetysti lainvastaisen kohteen perusteella), mikä hänen mukaansa merkitsee vastaajina olevien yhtiöiden velvollisuutta palauttaa pelaajan asettamat pelipanokset. Se koskee lähinnä siviili- ja kauppaoikeudellisia, tarkemmin ottaen sopimusoikeudellisia, asioita. Kyseiseen vaatimukseen sovellettava laki on määritettävä Rooma I ‑asetuksessa säädettyjen yhtenäistettyjen sääntöjen valossa. Kyseisen lainsäädäntövälineen perusteella ei ole epäilystä siitä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ratkaistava kyseisen vaatimuksen yhteydessä esille tulevat eri kysymykset Saksan lainsäädännön nojalla.

30.      Ensinnäkin se, onko tietty sopimus pätemätön, kun sen kohde on lainvastainen, ja se, antaako tämä pätemättömyys kullekin sopimuspuolelle oikeuden niiden etujen palauttamiseen, jotka kukin sopimuspuoli on saanut toiselta, ovat kysymyksiä, jotka on ratkaistava kyseiseen sopimukseen sovellettavan lain nojalla Rooma I ‑asetuksen 10 artiklan 1 kohdan ja 12 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti, ja kyseessä olevaan onnenpelisopimukseen sovelletaan Saksan lakia kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdan nojalla.(19) Tätä päätelmää ei muuta se seikka, että kyseiseen sopimukseen sovellettavissa yleisissä sopimusehdoissa viitattiin Maltan lakiin, kuten Saksan hallitus korosti unionin tuomioistuimessa.(20)

31.      Toiseksi on nähdäkseni selvää, että sen määrittämiseksi, oliko kyseisellä onnenpelisopimuksella todellakin lainvastainen kohde, huomioon on otettava sen maan, jossa kyseinen sopimus oli pantava täytäntöön, laissa säädetyt kiellot. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa se oli Saksa. Vaikka vastaajina olevat yhtiöt tarjosivatkin onnenpelipalvelujaan Maltasta käsin, pelaaja vastaanotti nämä palvelut Saksassa, josta käsin hän osallistui kyseisiin onnenpeleihin ja asetti asianomaiset pelipanokset.(21) Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on ilmiselvästi otettava huomioon Saksan onnenpelilaki riita-asian ratkaisemiseksi.

32.      Tämä päätelmä olisi sitä paitsi ollut mielestäni sama, jos kyseessä olevaan onnenpelisopimukseen olisi sovellettu Maltan lakia.(22) Rooma I ‑asetuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaan sopimusriitaa käsittelevä tuomioistuin voi nimittäin antaa vaikutusta ”sen maan lain kansainvälisesti pakottaville säännöksille,(23) jossa sopimuksesta johtuvat velvoitteet on täytettävä tai on täytetty, siltä osin kuin nämä kansainvälisesti pakottavat säännökset tekevät sopimuksen täyttämisen lainvastaiseksi” sopimukseen sovellettavasta laista riippumatta. Saksan onnenpelilaissa säädetyn kaltaiset säännökset, joilla pyritään yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin, joita kansallinen lainsäätäjä on pitänyt olennaisen tärkeinä (ks. jäljempänä 70 kohta), ja joilla säännellään näiden tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi kaikkia maan alueella toteutettavia (tai toteutettuja) onnenpeleihin liittyviä liiketoimia, voidaan helposti luokitella ”kansainvälisesti pakottaviksi säännöksiksi”. Lisäksi, vaikka kansallisilla tuomioistuimilla, joiden käsiteltäväksi riita-asia on saatettu, on lähtökohtaisesti jonkin verran harkintavaltaa ”vaikutuksen antamisessa” tällaisille ”kansainvälisesti pakottaville säännöksille”,(24) skenaariossa, jossa vedotaan tietyn sopimuksen pätemättömyyteen sillä perusteella, että sopimus on toisen jäsenvaltion tällaisten ”säännösten” vastainen (kuten käsiteltävässä asiassa), näiden tuomioistuinten olisi nähdäkseni pääsääntöisesti tehtävä näin. Vaikutuksen antaminen näille ”säännöksille” on konkreettinen todiste jäsenvaltioiden välisestä vilpittömästä yhteistyöstä, joka on oikeutettua niitä yhdistävän ”erityissuhteen” vuoksi.

2.     Onko jäsenvaltion tuomioistuimilla toimivaltaa tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa?

33.      Käsiteltävässä asiassa on selvää (ja kiistatonta), että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, maltalainen tuomioistuin, on toimivaltainen käsittelemään ja ratkaisemaan FB:n vaatimuksen jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivaltaa tällaisissa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa sääntelevän unionin välineen, nimittäin asetuksen (EU) N:o 1215/2012(25) (jäljempänä Bryssel I a ‑asetus) ja erityisesti sen 4 artiklan 1 kohdan, nojalla.(26) Kuten edellisessä jaksossa selitettiin, Rooma I ‑asetuksen mukaan kyseisen tuomioistuimen on kuitenkin käsiteltävä asia Saksan lainsäädännön nojalla. Tämä on itse asiassa melko tavallinen tilanne vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueella.

34.      Kun tarkastellaan FB:n vaatimuksen asiasisältöä, on yhtä selvää, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin soveltaa Saksan onnenpelilaissa säädettyä internetissä pelattavien pelien kieltoa käsiteltävään asiaan, sen olisi pidettävä kyseessä olevaa onnenpelisopimusta lainvastaisena ja siten pätemättömänä, kuten FB väittää (mikä voi johtaa oikeuteen pelaajan asettamien pelipanosten palauttamiseen).(27)

35.      Muistutan kuitenkin, että vastaajina olevat yhtiöt väittävät puolustautumisperusteessaan, että kyseinen kielto on (siltä osin kuin sitä sovelletaan niiden kaltaisiin onnenpelialan toimijoihin, jotka ovat sijoittautuneet toisiin jäsenvaltioihin ja joille on myönnetty toimilupa niissä) SEUT 56 artiklan vastainen. Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen i) ei pitäisi soveltaa Saksan onnenpelilain asiaa koskevia säännöksiä, vaan sen olisi ii) katsottava loogisesti, että kyseessä oleva sopimus on lainmukainen ja pätevä, ja iii) hylättävä FB:n vaatimus.

36.      Yhteensopivuuskysymys tulee siten esille ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa esikysymyksenä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä). Koska FB:n vaatimuksessa oletetaan, että Saksan onnenpelilakiin sisältyvä kielto on täytäntöönpanokelpoinen, kyseisen tuomioistuimen olisi loogisesti käsiteltävä tätä kysymystä ensin voidakseen sitten ratkaista vastaavasti pääasialliset kysymykset siitä, onko onnenpelisopimus pätevä vai ei ja voiko FB olla oikeutettu asetettujen pelipanosten palauttamiseen. Tämä on kuuden ensimmäisen kysymyksen taustalla oleva peruste.

37.      Italian hallitus kuitenkin katsoo, että jäsenvaltion tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa edes esikysymyksenä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä) yksityisten oikeussubjektien välisessä siviili- tai kauppaoikeudellisessa asiassa. Ainoastaan sen jäsenvaltion, jonka lainsäädännöstä on kyse, tuomioistuimet voivat tehdä näin. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, joka on maltalainen tuomioistuin, olisi siten pidettävä Saksan onnenpelilakia yhteensopivana unionin oikeuden kanssa (kunnes saksalaiset tuomioistuimet ovat antaneet toisenlaisen ratkaisun).

38.      Jos asia olisi näin, kuusi ensimmäistä kysymystä olisivat luonnollisesti täysin hypoteettisia. Unionin tuomioistuimen on siten käsiteltävä tätä toimivaltakysymystä käsiteltävässä asiassa. Unionin oikeuskäytäntö ei sitä paitsi ole täysin selkeä tämän seikan osalta. Tuomioissa Foglia I ja Foglia II yhteisöjen tuomioistuin vaikutti suhtautuvan skeptisesti siihen ajatukseen, että jäsenvaltion tuomioistuimet voisivat tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa. Vaikka se totesi, että se olisi ”erityisen tarkkaavainen” tätä tarkoitusta varten esitettyjen ennakkoratkaisupyyntöjen tutkittavaksi ottamisen suhteen, se ei nimenomaisesti todennut, ettei kansallisilla tuomioistuimilla ole tällaista toimivaltaa. Itse asiassa useissa näitä kahta tuomiota sekä edeltäneissä että seuranneissa tapauksissa sama tuomioistuin on myöntänyt epäsuorasti, että jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on tällainen toimivalta, koska se on ottanut nämä pyynnöt tutkittavaksi.(28) Tuomiossaan Eau de Cologne & Parfümerie-Fabrik 4711(29) se jopa totesi, että jäsenvaltion tuomioistuin voi esittää ennakkoratkaisukysymyksiä, ”joiden tarkoituksena on antaa [sille] mahdollisuus arvioida – – muun kuin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kotijäsenvaltion säännösten yhteensoveltuvuutta [unionin] oikeuden kanssa”. Unionin tuomioistuin ei ole kuitenkaan koskaan tarkastellut nimenomaisesti perustana olevaa toimivaltakysymystä.

39.      Käsiteltävä asia tarjoaa unionin tuomioistuimelle ihanteellisen tilaisuuden selventää, että jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on toimivaltaa tutkia, mutta niiden myös on tutkittava, toisten jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa silloin, kun tämä kysymys tulee esille esikysymyksenä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä) niissä vireillä olevassa siviili- tai kauppaoikeudellisessa asiassa (a alajakso). Näiden tuomioistuinten on kuitenkin osoitettava pidättyväisyyttä tämän toimivallan käyttämisessä (b alajakso).

a)     Jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on toimivalta tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa

40.      Tällaista jäsenvaltioiden tuomioistuinten toimivaltaa tukevat mielestäni unionin aineellisen oikeuden (1) ja unionin kansainvälisen yksityisoikeuden yleiset periaatteet (2), eivätkä sitä kyseenalaista kansainvälinen tapaoikeus (3), sen jäsenvaltion puolustautumisoikeuksiin, jonka lakia riitaan sovelletaan, liittyvät huolenaiheet (4) eikä tämän toimivallan käytettävyys (5).

1)     Unionin aineellisen oikeuden yleiset periaatteet

41.      Uraauurtavassa tuomiossaan van Gend & Loos(30) yhteisöjen tuomioistuin vahvisti yleisen periaatteen, jonka mukaan unionin oikeuden säännöksillä ja määräyksillä, jotka ovat riittävän selkeitä, täsmällisiä ja ehdottomia, on välitön oikeusvaikutus ja sellaisina niillä ”perustetaan – – oikeuksia”, joihin yksityiset oikeussubjektit voivat vedota jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, myös yksityisten välisissä oikeusriidoissa. Jäsenvaltion tuomioistuimilla, joiden käsiteltäväksi tällainen riita-asia on saatettu, on velvollisuus ratkaista se näiden säännösten tai määräysten mukaisesti. Lisäksi, jos asianosainen esittää väitteen, jonka mukaan jokin kansallinen säännös, jota lähtökohtaisesti voidaan soveltaa riita-asiaan, on tosiasiassa yhteensopimaton unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen kanssa, jolla on tällainen välitön oikeusvaikutus, tuomiosta Simmenthal(31) lähtien vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen mukaisesti näillä tuomioistuimilla on paitsi toimivalta mutta myös velvollisuus tutkia tätä yhteensopimattomuutta ja, jos tällainen ristiriita todetaan, jättää soveltamatta kyseistä kansallista säännöstä siinä vireillä olevassa asiassa. Molemmilla periaatteilla pyritään varmistamaan yksityisten unionin oikeudesta johtuvien oikeuksien turvaaminen ja unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen jäsenvaltioissa.

42.      Näiden periaatteiden ja niiden perusteiden näkökulmasta tarkasteltuna en näe mitään syytä erottaa käsiteltävässä asiassa tarkasteltavaa tilannetta, jossa jäsenvaltion tuomioistuimen on ratkaistava siviili- ja kauppaoikeudellinen riita-asia toisen jäsenvaltion lainsäädännön perusteella, muista tilanteista. Yksityisillä olisi oltava myös tällaisessa skenaariossa mahdollisuus vedota näissä tuomioistuimissa oikeuksiin, joita heillä on unionin oikeuden välittömän oikeusvaikutuksen perusteella.(32) Tästä seuraa, että jos toisen jäsenvaltion säännösten väitetään olevan ristiriidassa sellaisten unionin oikeuden säännösten tai määräysten kanssa, joilla on välitön oikeusvaikutus, asiaa käsittelevällä tuomioistuimella on toimivalta ja velvollisuus, jos se on tarpeen asian lopputuloksen kannalta, käsitellä tätä kysymystä ja, jos tällainen yhteensopimattomuus todetaan, jättää soveltamatta kyseisiä säännöksiä. Muussa tapauksessa nämä oikeudet voitaisiin evätä kyseessä olevassa menettelyssä.

43.      Esimerkiksi käsiteltävässä asiassa SEUT 56 artiklalla, johon vastaajina olevat yhtiöt vetoavat ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, on kiistatta välitön oikeusvaikutus myös yksityisten välisissä oikeusriidoissa.(33) Jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tutkii Saksan onnenpelilain yhteensopivuutta SEUT 56 artiklan kanssa ja toteaa ensiksi mainitun olevan ristiriidassa viimeksi mainitun kanssa, kyseinen tuomioistuin voisi suojella oikeuksia, joita vastaajina olevilla yhtiöillä on EUT-sopimuksen perusteella, i) jättämällä kyseistä lakia soveltamatta, ii) lausumalla vastaavasti, että kyseessä oleva onnenpelisopimus on pätevä, ja iii) hylkäämällä FB:n vaatimuksen perusteettomana.(34) Sitä vastoin, jos kyseisellä tuomioistuimella ei olisi tällaista toimivaltaa (ja velvollisuutta) tutkia asiaa, vastaajina olevilta yhtiöiltä riistettäisiin kokonaan niiden pääasiallinen puolustautumisperuste FB:n vaatimusta vastaan. Koska kyseinen tuomioistuin ei unionin oikeuden nykytilassa myöskään voisi esittää Saksan tuomioistuimille liitännäiskysymystä Saksan onnenpelilain pätevyydestä, sen olisi pakko pitää kyseistä lakia yhteensopivana unionin oikeuden kanssa ja ratkaista asia vastaavasti. Kyseinen vaatimus voisi siten menestyä unionin oikeuden mukaisista mahdollisista oikeuksista huolimatta.(35)

44.      Päinvastainen ratkaisu myös heikentäisi unionin oikeuden yhtenäistä soveltamista. Jos jäsenvaltion kansallisten säännösten yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa voisivat tutkia ainoastaan kyseisen valtion tuomioistuimet, tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että kyseisen lainsäädännön soveltaminen vaihtelisi täysin sen mukaan, saatetaanko sama siviili- ja kauppaoikeudellinen asia kyseisen jäsenvaltion tuomioistuinten vai toisen jäsenvaltion tuomioistuinten käsiteltäväksi.

2)     Unionin kansainvälisen yksityisoikeuden yleiset periaatteet

45.      Unionin kansainvälisestä yksityisoikeudesta muistutan, että toimivaltaristiriitoja siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevien Bryssel I a ‑asetuksen periaatteiden mukaan on niin, että jos jäsenvaltion tuomioistuimet ovat kyseisen asetuksen nojalla toimivaltaisia käsittelemään riita-asiaa ja ratkaisemaan sen (kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin käsiteltävässä asiassa), näillä tuomioistuimilla on myös toimivalta lausua mistä tahansa esikysymyksestä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä),(36) joka voi tulla esille kyseisen riita-asian yhteydessä.(37) Niillä on lisäksi velvollisuus käyttää tätä toimivaltaa. Ne eivät voi kieltäytyä ratkaisemasta riita-asiaa tai sen tiettyjä merkityksellisiä osatekijöitä.(38) Molemmilla periaatteilla pyritään varmistamaan hyvä oikeudenkäyttö ja oikeusvarmuus asianosaisille.

46.      Näiden periaatteiden valossa en näe mitään syytä kohdella toisen jäsenvaltion säännösten yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa koskevaa esikysymystä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä) eri tavalla. Jäsenvaltion tuomioistuimilla, joilla on Bryssel I a ‑asetuksen nojalla toimivalta käsitellä ja ratkaista riita-asia, jossa tällainen kysymys tulee esille, on myös kyseisen välineen perusteella toimivalta ratkaista tämä esikysymys, ja niiden on tehtävä näin silloin, kun se on tarpeen asian lopputuloksen kannalta.

47.      Lopputulos on sama lainvalinnan näkökulmasta. Kun jäsenvaltion tuomioistuimen on Rooma I ‑asetuksen säännösten nojalla ”sovellettava” toisen jäsenvaltion lainsäädäntöä riita-asiaan, useat kyseisessä asetuksessa vahvistetut mekanismit myös sallivat, ja jopa velvoittavat, kyseisen tuomioistuimen tutkivan tarvittaessa kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa ja, jos niiden todetaan olevan ristiriidassa, jättävän kansallista lainsäädäntöä soveltamatta.

48.      Ensinnäkin tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, tällaisen toimivallan (ja velvollisuuden) voitaisiin katsoa kuuluvan olennaisesti tehtävään ”soveltaa” nimettyä lakia riita-asiaan. Jos kyseisen asetuksen säännöksissä nimetään tietty ulkomainen laki sellaiseksi, jota voidaan soveltaa, niissä viitataan nimittäin ulkomaiseen oikeusjärjestykseen kokonaisuutena. Tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on annettava kyseisen oikeusjärjestyksen muodostavien eri sääntöjen ja niiden hierarkian valossa riita-asiassa ratkaisu, joka kuvastaa mahdollisimman pitkälle sellaista ratkaisua, jonka kyseisen valtion tuomioistuin olisi tehnyt.(39) Tämä on olennaista oikeusvarmuutta ja kansainvälistä ratkaisujen yhtenäisyyttä koskevien tavoitteiden, joihin Rooma I ‑asetuksella pyritään, etujen nimissä.(40)

49.      On selvää, että jos jäsenvaltion laki nimetään Rooma I ‑asetuksessa riita-asiaan sovellettavaksi laiksi, unionin oikeus on erottamaton osa kyseistä oikeusjärjestystä ja sen hierarkian huipulla. Kyseisen valtion tuomarin, jos hänen olisi annettava ratkaisu samasta riita-asiasta, olisi (kuten edellä 41 kohdassa selitettiin) velvollinen tutkimaan unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevaa kansallista säännöstä ja jättämään soveltamatta sitä. Tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, on siten tehtävä samoin.(41)

50.      Toiseksi tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, voi tutkia toisen jäsenvaltion säännösten yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa ja, jos ne ovat ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, jättää soveltamatta niitä Rooma I ‑asetuksen 21 artiklassa säädetyn oikeusjärjestyksen perusteita koskevan lausekkeen nojalla

51.      Kyseisen artiklan mukaan tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, voi nimittäin kieltäytyä soveltamasta nimettyä lakia, jos soveltaminen on ”selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita (’ordre public’)”. Aivan kuten unionin oikeus on osa sen jäsenvaltion oikeusjärjestystä, jonka laki nimetään asiaan sovellettavaksi laiksi (tässä Saksan liittotasavalta), se on selkeästi myös olennainen osa tuomioistuinvaltion oikeusjärjestystä (tässä Maltan oikeusjärjestystä). Se, että kansallisen lain soveltaminen on ”selvästi vastoin” unionin oikeutta (tai ainakin vastoin tiettyjä sen oikeussääntöjä, joita pidetään olennaisen tärkeinä unionin oikeusjärjestyksessä), oikeuttaa siten unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevien kansallisten säännösten soveltamatta jättämisen kyseisen lausekkeen perusteella.(42)

52.      Kun jäsenvaltion säännöksiin vedotaan toisen jäsenvaltion ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa Rooma I ‑asetuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaisina ”kansainvälisesti pakottavina säännöksinä”, kyseisellä tuomioistuimella on lisäksi kyseisen säännöksen nojalla täysi toimivalta tutkia näiden säännösten yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa ja, jos ne todetaan yhteensopimattomiksi unionin oikeuden kanssa, oikeus kieltäytyä soveltamasta niitä.

3)     Kansainvälinen tapaoikeus

53.      Toisin kuin oikeuskirjallisuudessa toisinaan väitetään, jäsenvaltion tuomioistuinten toimivalta (ja velvollisuus) tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa, kun tämä kysymys tulee esille esikysymyksenä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä) siviili- ja kauppaoikeudellisessa riita-asiassa, ei nähdäkseni ole ristiriidassa kansainvälisen tapaoikeuden kanssa. Sillä ei etenkään puututa lainvastaisesti toisen jäsenvaltion tuomioistuinten toimivaltaan.(43)

54.      Puuttumattomuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltion tuomioistuimet eivät voi tehdä päätöstä, jonka tavoitteena on toisen jäsenvaltion lainsäädännön kumoaminen sen perusteella, että se on yhteensopimaton unionin oikeuden kanssa, tai lausua erga omnes tältä osin. Syy tähän on ilmeinen: valtion tuomioistuimet eivät mitenkään voi todeta pätemättömiksi toisen valtion elimen (tässä lainsäätäjän) toteuttamia toimia. Valtion, johon kyseinen elin kuuluu, tuomioistuimilla on kansainvälisen julkisoikeuden nojalla yksinomainen aineellinen toimivalta tässä suhteessa.(44) Vastaavasti käsiteltävässä asiassa Maltan tuomioistuimet eivät voisi pätevästi antaa ratkaisua, jossa lausutaan erga omnes ‑vaikutuksin, että Saksan onnenpelilaki on yhteensopimaton unionin oikeuden kanssa. Ainoastaan Saksan tuomioistuimet voisivat tehdä näin.

55.      Kun jäsenvaltion tuomioistuimet tutkivat toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa esikysymyksenä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä) siviili- ja kauppaoikeudellisessa riita-asiassa, ne pelkästään suorittavat tällaisen tutkinnan ja, jos yhteensopimattomuus todetaan, jättävät soveltamatta unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevia säännöksiä kyseisessä riita-asiassa, minkä tarkoituksena on yksinomaan antaa ratkaisu kyseessä olevan vaatimuksen asiakysymyksestä. Tällaisessa päätöksessä vahvistetaan osapuolten yksityisoikeudelliset oikeudet, ja sillä on siten ainoastaan inter partes ‑vaikutuksia. Sen ei ole tarkoitus vaikuttaa toisen jäsenvaltion lainsäädännön pätevyyteen. Näin kunnioitetaan kyseisen valtion tuomioistuinten yksinomaista toimivaltaa.(45)

56.      Täydellisyyden vuoksi muistutan, että liittyessään Euroopan unioniin ja päättäessään osallistua vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueeseen, jäsenvaltiot suostuivat noudattamaan unionin oikeutta. Ne suostuivat myös siihen, että ”niiden” säännöksiä koskevia siviili- ja kauppaoikeudellisia riita-asioita (Rooma I ‑asetuksen mukaisesti) ratkaistaan toisten jäsenvaltioiden tuomioistuimissa (Bryssel I a ‑asetuksen nojalla). Edellisissä kahdessa jaksossa esitetyt selitykset huomioon ottaen tämä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltiot suostuivat myös epäsuorasti siihen, että nämä toiset tuomioistuimet tutkivat ”niiden” säännösten yhteensopivuuden esikysymyksenä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä) tällaisessa riita-asiassa.

4)     Kyseisen jäsenvaltion puolustautumisoikeudet

57.      Tuomiossaan Foglia II yhteisöjen tuomioistuin vaikutti olevan huolissaan siitä, että jos jäsenvaltion tuomioistuimet tutkivat toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa yksityisten oikeussubjektien välisen riita-asian yhteydessä, viimeksi mainitun jäsenvaltion puolustautumisoikeuksia ei voitaisi taata riittävästi, koska se ei olisi edustettuna ensiksi mainitun jäsenvaltion tuomioistuimissa.(46) Useat käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen menettelyssä huomautuksia esittäneistä hallituksista vetosivat tähän näkökohtaan. Ne etenkin huomauttivat, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos yksityinen oikeussubjekti väittää, että tietyllä kansallisella säännöksellä tai säädöksellä rajoitetaan SEUT 56 artiklan mukaista palvelujen tarjoamisen vapautta, kyseisen jäsenvaltion on osoitettava, että asianomainen kansallinen lainsäädäntö on objektiivisesti tarkasteltuna oikeutettu ja oikeasuhteinen.(47) Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa sillä ei kuitenkaan olisi mahdollisuutta tehdä näin.

58.      Aluksi haluan tähdentää, että kyseinen oikeuskäytäntö koskee todistustaakkaa menettelyssä, joka on aloitettu jäsenvaltiota vastaan vapaata liikkuvuutta koskevan unionin oikeuden rikkomisesta (olipa kyse sitten jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevasta menettelystä tai kansallisissa tuomioistuimissa nostettavista kanteista). Jos tällainen kysymys sitä vastoin tulee esille yksityisten oikeussubjektien välisessä menettelyssä, todistustaakka on menettelyllinen seikka, joka kuuluu lex forin(48) alaan.

59.      Tämän selvennyksen myötä kyseisen jäsenvaltion puolustautumisoikeudet eivät mielestäni ole todellinen ongelma.(49)

60.      Ensinnäkin on melko yleistä, ettei valtio ole edustettuna yksityisten oikeussubjektien välisessä oikeudenkäynneissä, jossa tulee esille kansallisen oikeuden pätevyyttä koskeva kysymys. Vaikuttaa siltä, että käsiteltävässä asiassa Saksan hallitus ei olisi myöskään ollut edustettuna, jos menettely olisi ollut vireillä jossakin sen kansallisista tuomioistuimista. Tämän oikeuttaa se seikka, että – kuten muistutan – annettavalla päätöksellä on ainoastaan inter partes ‑vaikutuksia eikä se siten sido kyseisen jäsenvaltion viranomaisia.

61.      Toiseksi sen lisäksi, että kyseisellä jäsenvaltiolla voi olla mahdollisuus esiintyä väliintulijana tuomioistuimissa, joiden käsiteltäväksi asia on saatettu, näiden tuomioistuinten soveltaman prosessioikeuden perusteella,(50) SEUT 267 artiklan mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä annetaan asianmukaiset ja riittävät takeet kyseisen valtion etujen suojaamisesta.

62.      Katson tältä osin, että jos jäsenvaltion tuomioistuimet käsittelevät siviili- tai kauppaoikeudellista riita-asiaa, joka on ratkaistava toisen jäsenvaltion lainsäädännön valossa, ja asianosainen riitauttaa sovellettavan kansallisen lainsäädännön yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa, näiden tuomioistuinten on asianmukaista esittää SEUT 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisupyyntö. Kun tällainen ennakkoratkaisupyyntö esitetään, kyseisellä jäsenvaltiolla on oikeus esittää kirjallisia ja suullisia huomautuksia, vaikka se ei ole pääasian oikeudenkäynnin asianosainen. Sillä seikalla, että kyseisellä jäsenvaltiolla ei ole ennakkoratkaisumenettelyssä käytettävissään laajempia puolustautumismahdollisuuksia, joita sillä on SEUT 258 artiklan mukaisessa kontradiktorisessa menettelyssä, ei mielestäni ole merkitystä. Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, nämä kaksi menettelyä ovat nimittäin olennaisen erilaisia.(51)

5)     Tällaisen toimivallan käytettävyys

63.      Istunnossa edustettuina olleet muut osapuolet tarkastelivat myös unionin tuomioistuimen pyynnöstä sitä, onko jäsenvaltion tuomioistuimilla käytännön näkökulmasta valmiudet tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa. Kieli- ja kulttuurierojen lisäksi näiden tuomioistuinten voi olla vaikea määrittää varmasti näiden säännösten sisältöä. Säännösten voitaisiin olettaa olevan yhteensopimattomia unionin oikeuden kanssa näiden säännösten puutteellisen tietämyksen perusteella.

64.      On helppo nähdä, mistä nämä epäilykset syntyvät. Ulkomaista lakia pidetään perinteisesti jäsenvaltioiden tuomioistuinten menettelysäännöissä erilaisena kuin niiden ”omaa” lakia. Iura novit curia ‑periaate (”tuomioistuin tuntee lain”) ei päde tältä osin. Näiden tuomioistuinten ei oleteta tuntevan toisten valtioiden lakeja. Siten perinteisesti tuomioistuimet edellyttäisivät, että ulkomaiseen lakiin vetoavat asianosaiset näyttävät toteen kyseisen lain sisällön tosiseikkana. Nämä asianosaiset eivät kuitenkaan usein pysty tekemään näin objektiivisesti tai myöskään vakuuttavasti. Sen sijaan ne yleensä esittävät ulkomaisen lain puolueellisella tavalla käyttämällä itse palkkaamiensa asiantuntijoiden laatimia lausuntoja.(52) Näitä hankaluuksia liittyy jossain määrin myös pääasian oikeudenkäyntiin.(53)

65.      Näitä huolenaiheita voidaan kuitenkin lievittää.

66.      Kysymys siitä, miten sovellettavan lainsäädännön sisältö on määritettävä, kuuluu luonnostaan kunkin jäsenvaltion menettelysääntöjen piiriin. Tällaisilla menettelysäännöillä ei kuitenkaan voida tehdä tyhjäksi Rooma I ‑asetuksessa säädettyjen lainvalintasääntöjen tehokasta vaikutusta (effet utile). Jotta ulkomaista lakia voidaan ”soveltaa” uskollisesti, kuten Rooma I ‑asetuksessa edellytetään, ja kyseisen asetuksen tavoitteena olevat oikeusvarmuus ja kansainvälinen ratkaisujen yhtenäisyys voidaan saavuttaa, ulkomainen laki olisi määritettävä asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa mielestäni asiaa käsittelevän tuomioistuimen tietynasteista huolellisuusvelvoitetta, etenkin jos kyseisen ulkomaisen lain yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa kyseenalaistetaan.

67.      Huomautan tältä osin, että jäsenvaltion tuomioistuinten mahdollisuus tutustua toisten jäsenvaltioiden lainsäädäntöihin on helpottumassa entisestään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen myötä. Yhä enemmän säädöksiä ja päätöksiä on helposti saatavilla verkossa (etenkin Euroopan oikeusportaalin ja eurooppalaisen oikeuskäytäntötunnuksen (ECLI) järjestelmän ansiosta). Lisäksi eri yhteistyömekanismien ansiosta näiden tuomioistuinten on mahdollista saada jäsenvaltion, jonka lakia riita-asiaan sovelletaan, viranomaisilta selvennystä kyseisen lain sisältöön; tällaisia mekanismeja ovat erityisesti i) ulkomaisesta lainsäädännöstä saatavia tietoja koskeva eurooppalainen yleissopimus, joka tehtiin Lontoossa 7.6.1968, ja ii) siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellinen verkosto.(54) Katson itse asiassa, että vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti näiden tuomioistuinten on käytettävä kyseisiä mekanismeja, jos kyseisen lain sisällöstä on epäselvyyttä (ja asianomaisen jäsenvaltion viranomaisten on autettava niitä tässä).

b)     Jäsenvaltioiden tuomioistuinten on osoitettava pidättyväisyyttä kyseistä toimivaltaa käyttäessään

68.      Vaikka jäsenvaltioiden tuomioistuimilla on toimivalta tutkia toisten jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa esikysymyksenä (kansainvälisessä yksityisoikeudessa tarkoitetussa merkityksessä), legitimiteettiä (1) ja keskinäistä luottamusta (2) koskevat näkökohdat edellyttävät, että nämä tuomioistuimet osoittavat jossain määrin pidättyväisyyttä tässä.

1)     Legitimiteetin puuttumiseen liittyvät huolenaiheet

69.      Kuten komissio huomauttaa, toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa tutkiminen ei ole aina samanlainen tehtävä. Toisinaan unionin oikeudessa on yhdenmukaistettu tai yhtenäistetty tiettyä alaa, jolloin jäsenvaltioille ei jää lainkaan harkintavaltaa. Tässä tapauksessa yhteensopimattomuus voidaan osoittaa jo sillä seikalla, että tietty kansallinen säännös kuuluu kyseisen unionin oikeuden välineen soveltamisalaan ja että tämä väline ei sisällä tai mahdollista tällaista säännöstä.(55) Toisinaan unionin oikeudessa jätetään kansallisille viranomaisille jonkin verran harkintavaltaa antaa lainsäädäntöä, mutta tämän harkintavallan rajat riippuvat täysin unionin oikeudessa asetetuista yhteisistä vaatimuksista (kuten siitä, jättääkö tietty menettelyllinen määräaika osapuolelle riittävästi aikaa puolustaa itseään tehokkaasti perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisesti).(56)

70.      Muilla aloilla unionin oikeudessa sitä vastoin annetaan kansallisille viranomaisille huomattavasti harkintavaltaa. Näin on tyypillisesti silloin, jos unionin oikeudessa säädetään pelkästään negatiivisesta yhdenmukaistamisesta. Esimerkiksi käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että Saksan onnenpelilailla rajoitetaan SEUT 56 artiklan mukaista palvelujen tarjoamisen vapautta. Tällainen kansallinen lainsäädäntö on kuitenkin sallittu, jos se on i) oikeutettu yleistä etua koskevasta pakottavasta syystä (kuten on myös selvästi käsiteltävässä asiassa, koska kyseisellä lailla pyritään estämään petoksia, peliriippuvuutta jne.) ja ii) oikeasuhteinen tavoiteltuun päämäärään nähden (mikä on yhteensopivuuskysymyksen todellinen ydin).

71.      Lisäksi, kuten Tšekin, Belgian ja Italian hallitukset ovat huomauttaneet, unionin tuomioistuin on aina myöntänyt, että ”onnenpelejä koskeva lainsäädäntö kuuluu alueisiin, joilla on huomattavia eroja jäsenvaltioiden välillä moraalisten, uskonnollisten ja kulttuuristen näkökohtien osalta”. Kullakin jäsenvaltiolla on siten pääsääntöisesti laaja harkintavalta säännellä kyseistä alaa muun muassa omien historiallisten, kulttuuristen, taloudellisten ja sosiopoliittisten erityispiirteidensä mukaisesti. Toteutettujen toimenpiteiden oikeasuhteisuutta olisi arvioitava näiden erityispiirteiden valossa.(57)

72.      Tältä osin Italian hallituksen esittämä argumentti, jonka mukaan kyseisen jäsenvaltion tuomioistuimilla on parhaat edellytykset tämän tutkimiseen, on perusteltu. Kansallisen oikeusjärjestyksen kiinteänä osana näillä tuomioistuimilla, joilla on lisäksi kattavin tietämys kyseisen jäsenvaltion tilanteesta, voi olla parhaat edellytykset ymmärtää lainsäätäjän tekemää kilpailevien intressien arviointia.(58) Toisen jäsenvaltion tuomioistuimilla ei sitä vastoin ole siihen parhaita edellytyksiä. Itse asiassa voitaisiin helposti todeta, että niiltä puuttuu legitimiteetti tutkia tällaisia toisen valtion suvereeneja valintoja.(59)

73.      Käsiteltävässä asiassa legitimiteettiä koskeva väite on vieläkin perustellumpi, kun tarkastellaan kyseisten kahden jäsenvaltion lähestymistapojen (ja intressien) räikeää eroa: yhtäältä Maltan tasavalta valtiona, johon internetissä tarjottavien onnenpelipalvelujen tarjoajat ovat sijoittautuneet ja joka on antanut tälle toimialalle suotuisaa lainsäädäntöä; toisaalta Saksan liittotasavalta, joka on näiden internetissä tarjottavien palvelujen vastahakoinen vastaanottaja. Ei myöskään voida sivuuttaa käsiteltävän asian omalaatuista asiayhteyttä, joka palautettiin mieleen edellä 16–18 kohdassa. Nämä tekijät huomioon ottaen ajatus siitä, että Maltan tuomioistuin tutkisi Saksan onnenpelilain oikeasuhteisuutta, kuulostaisi monesta omituiselta.

74.      Katson kuitenkin, että näitä huolenaiheita voidaan lievittää, jos ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kaltaisessa asemassa olevat jäsenvaltion tuomioistuimet osoittavat jonkin verran pidättyväisyyttä tällaista tutkintaa tehdessään. Niiden olisi annettava asianmukainen painoarvo ulkomaisen lainsäätäjän harkintavallalle ja – ottaen huomioon rajallinen ymmärtämyksensä asiayhteydestä ja rajallinen legitimiteettinsä – jätettävä soveltamatta toisen jäsenvaltion lainsäädäntöä vain, kun se on ilmiselvästi yhteensopimaton unionin oikeuden kanssa (esimerkiksi, jos unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö on vakiintunut, kattava ja selkeä sen suhteen, mitä jäsenvaltiot voivat ja eivät voi tehdä tietyillä aloilla). Mitä ilmeisempi kyseessä olevien säännösten suhteettomuus on, sitä vähemmän ulkomaista tuomioistuinta voidaan tietysti arvostella oikeudettomasta aktivismista.(60) Tätä tarkoitusta varten, ja kuten edellä selitettiin, näiden tuomioistuinten on asianmukaista esittää unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntö SEUT 267 artiklan nojalla, jotta ne eivät tee tällaista radikaalia päätelmää yksin ja jotta asianomaista jäsenvaltiota voidaan kuulla asianmukaisesti.

2)     Keskinäinen luottamus

75.      Keskinäistä luottamusta koskevat näkökohdat tukevat nähdäkseni tätä lähestymistapaa. Muistutan tältä osin, että keskinäisen luottamuksen periaate, jolla on unionin oikeudessa perustavanlaatuinen merkitys, edellyttää etenkin vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta sitä, että kukin jäsenvaltio katsoo – jollei kyse ole poikkeuksellisista olosuhteista –, että kaikki muut jäsenvaltiot noudattavat unionin oikeutta.(61)

76.      Kun jäsenvaltion tuomioistuinten on sovellettava toisen jäsenvaltion lainsäädäntöä siviili- ja kauppaoikeudellisessa riita-asiassa Rooma I ‑asetuksen nojalla, niiden on siten oletettava, että toisen jäsenvaltion lainsäädäntö on unionin oikeuden mukainen. Vaikka tämä olettama on mahdollista kumota,(62) sen olisi oltava vankka, sillä muussa tapauksessa keskinäinen luottamus asetettaisiin kyseenalaiseksi. Toisen jäsenvaltion lainsäädäntöä olisi siten tutkittava vain siinä tapauksessa, että on selvää näyttöä sen yhteensopimattomuudesta unionin oikeuden kanssa,(63) ja sitä olisi jätettävä soveltamatta vain, jos tämän tutkinnan perusteella se on ilmeisessä ristiriidassa unionin oikeuden kanssa.

77.      Haluan esittää tästä vielä yhden huomautuksen. Kuten Belgian hallitus huomauttaa, jos riidanalaiset kansalliset säännökset antaneen jäsenvaltion tuomioistuimet ovat jo antaneet ratkaisuja niiden yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa,(64) keskinäisen luottamuksen periaate edellyttää, että toisen jäsenvaltion tuomioistuimet, joiden käsiteltäväksi tämä kysymys on saatettu jonkin asian yhteydessä, ottavat asianmukaisesti huomioon tällaisten ratkaisujen perustelut tutkiessaan itse asiaa.(65) Käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei siten voi sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että Saksan tuomioistuimet ovat (ilmeisesti) jo katsoneet, että Saksan onnenpelilaki on yhteensopiva SEUT 56 artiklan kanssa. Se voisi päättää toisin vasta tarkasteltuaan huolellisesti Saksan tuomioistuinten esittämiä perusteluja.

3.     Riita-asian väitetty ”keinotekoisuus”

78.      Viimeinen väite, jota on tutkittava, koskee pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävän riita-asian väitettyä ”keinotekoisuutta”. Italian hallituksen näkemyksen mukaan kyseessä saattaa olla ”näennäinen oikeudenkäynti”, jonka tarkoituksena on kyseenalaistaa Saksan onnenpelilain yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa.

79.      Tältä osin on paikallaan sanoa unionin tuomioistuimelle pari varoituksen sanaa.

80.      Ymmärrän yhteisöjen tuomioistuimen vastahakoisuuden tuomioihin Foglia I ja Foglia II johtaneessa asiassa auttaa italialaista tuomioistuinta tutkimaan Ranskan verolain yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa. Edellisissä jaksoissa tarkasteltujen väitteiden lisäksi tässä yhteydessä on korostettava yhtä tärkeää näkökohtaa. Olen toistuvasti todennut, että yksityisten oikeussubjektien välisessä riita-asiassa jäsenvaltion tuomioistuinten ratkaisuilla on ainoastaan inter partes ‑vaikutuksia, mikä myötävaikuttaa siihen, että tällaista toisen jäsenvaltion lainsäädännön tutkintaa pidetään sallittuna. Unionin tuomioistuimen antamilla ennakkoratkaisuilla on sitä vastoin erga omnes ‑vaikutuksia, koska niissä tulkitaan sitovasti asiaa koskevia unionin oikeussääntöjä siten kuin ne oli aina tarkoitus ymmärtää. Vaikka tällaisessa ennakkoratkaisussa ei voida todeta tiettyä kansallista säännöstä tai säädöstä yhteensopimattomaksi unionin oikeuden kanssa, unionin tuomioistuimen esittämät unionin oikeuden tulkinnan osatekijät saattavat olla niin yksityiskohtaisia, että lopputulos voisi tosiasiassa olla sama. Tällaisella ennakkoratkaisulla saattaisi olla merkittävästi vakavampi vaikutus tutkittavana olevaan kansalliseen lainsäädäntöön.

81.      Kun otetaan yhtäältä huomioon tämä seikka, unionin tuomioistuimen olisi todellakin oltava erityisen ”tarkkaavainen” sen suhteen, että sille esitetty kysymys ”on ratkaistava”, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian SEUT 267 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä. Kun otetaan huomioon aiheen arkaluonteisuus, kansallisen tuomioistuimen ei pitäisi tutkia toisen jäsenvaltion lainsäädännön yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa pelkästään täydellisyyden vuoksi vaan ainoastaan silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä. Unionin tuomioistuimen ei pitäisi auttaa kyseistä tuomioistuinta ja esittää unionin oikeudesta erga omnes ‑tulkintaa, jos tällaista välttämättömyyttä ei selvästikään ole.(66)

82.      Jos vaikuttaa siltä, että kansallisen tuomioistuimen on väistämättä tutkittava tätä yhteensopivuutta ratkaistakseen käsiteltävänään olevan riita-asian (kuten vaikuttaa olevan käsiteltävässä asiassa) ja että kyseisen tuomioistuimen esittämät asiaa koskevat ennakkoratkaisukysymykset on siten ”ratkaistava” tältä osin, silloin unionin tuomioistuimen olisi vastattava niihin. Kuten edellisessä jaksossa todettiin, kansallisen tuomioistuimen on itse asiassa asianmukaista esittää ennakkoratkaisupyyntö tässä nimenomaisessa asiayhteydessä. Unionin tuomioistuimen on tehtävä oma osansa. Se ei voi jättää kyseistä tuomioistuinta yksin tulkitsemaan unionin oikeutta. Tämä on nähdäkseni oikea lähestymistapa käsiteltävässä asiassa.

83.      Unionin tuomioistuimen olisi kuitenkin otettava huomioon tavassa, jolla se vastaa ennakkoratkaisupyyntöön, tilanteen arkaluonteisuus ja ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimivallan rajat, kuten edellä 70–74 kohdassa selitettiin. Sen sijaan, että se tutkii kattavasti kaikkia kyseessä olevan kansallisen lainsäädännön yksityiskohtia, sen olisi mielestäni pikemminkin tyydyttävä esittämään ne tulkintaan liittyvät osatekijät, joiden avulla kansallinen tuomioistuin voi arvioida, onko tarkasteltavana oleva kansallinen lainsäädäntö ilmeisen yhteensopimaton unionin oikeuden kanssa. Pääasian oikeudenkäynnissä tämä tarkoittaisi tyypillisesti sen selittämistä, vaikuttavatko Saksan onnenpelilaissa säädettyjen kaltaiset säännökset asiaa koskevan oikeuskäytännön valossa yleisesti hyväksyttäviltä vai päinvastoin ilmeisen suhteettomilta.

84.      Toisaalta unionin tuomioistuimen ei mielestäni pitäisi osallistua pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävän riita-asian ”aitouden” tarkasteluun. Muistutan, että tuomioita Foglia I ja Foglia II on arvosteltu erityisen voimakkaasti tässä suhteessa.(67) Unionin tuomioistuin ei itse asiassa koskaan noudattanut niissä omaksuttua lähestymistapaa muissa asioissa, joissa oli kyse yksityisten oikeussubjektien välisistä riita-asioista ja joissa kyseenalaistettiin epäsuorasti kansallinen lainsäädäntö, vaikka riita-asian ”keinotekoisuus” oli jokseenkin ilmiselvää.(68)

85.      En toista kaikkia argumentteja, joita oikeuskirjallisuudessa on esitetty tällaista tutkintaa vastaan. Palautan vain mieleen, että sillä, onko pääasian oikeudenkäynnissä käsiteltävä riita-asia ”aito” vai Maltan pelitoimialan ”kokeeksi” tuomioistuimen käsiteltäväksi saattama asia, ei oletettavasti pitäisi olla merkitystä unionin tuomioistuimen toimivallan kannalta. Ratkaisevaa pitäisi olla se, onko kansallisen tuomioistuimen ratkaistava asia ja auttaisiko ennakkoratkaisukysymyksiin vastaaminen kyseistä tuomioistuinta siinä. Unionin tuomioistuimen tehtävä SEUT 267 artiklan nojalla ei sitä vastoin ole tutkia asianosaisten kanteen nostamisen tai valituksen tekemisen taustalla olevia aikeita. Vaikka se voisikin tehdä näin, ”epäaitoutta” olisi äärimmäisen vaikeaa (ellei mahdollista) osoittaa.

86.      Esimerkiksi käsiteltävässä asiassa on niin, että vaikka asiaan liittyvät olosuhteet saattavat herättää epäilyjä tässä suhteessa, asiakirja-aineistoon sisältyvien tietojen perusteella ei voida todeta varmasti riita-asian ”keinotekoisuutta”.

87.      Ensinnäkin voitaisiin pohdiskella pelaajan vaatimuksen luovuttamista. FB on saksalainen asianajaja, mutta vastaajina olevat yhtiöt esittivät istunnossa, että hän kuuluu Maltan asianajajaliittoon. FB väittää, että tällaisen kuluttajan esittämän vaatimuksen täytäntöönpano on osa hänen ”liiketoimintamalliaan” ja että hän osti vaatimuksia ”useilta pelaajilta”, mutta kun tuomioistuin pyysi häntä vahvistamaan näiden pelaajien määrän, hän vastasi ”alle 10” (joka otaksuttavasti voisi tarkoittaa jo käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa yhtä pelaajaa). FB:llä oli myös hankaluuksia selittää, miksi hän osti vaatimuksen, jonka kohteena olevan määrän takaisinsaamisen hän tiesi olevan vaikeaa, koska maltalaiset yhtiöt kieltäytyvät palauttamasta tällaisia vaatimuksia ja Maltan tasavalta antoi lain 55. On kuitenkin mahdotonta tietää varmasti hänen päätöksensä taustalla olevia vaikuttimia.

88.      Toiseksi voitaisiin myös pohtia, kuten Italian hallitus teki, miksi kanne on nostettu Maltassa, kun otetaan huomioon kyseisen jäsenvaltion ja Saksan liittotasavallan eriävät intressit nyt tarkasteltavana olevassa tilanteessa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään väärää sinänsä, kuten komissio huomauttaa. Kuten olen jo todennut, Maltan tuomioistuimilla on yleinen toimivalta käsitellä riita-asiaa Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan nojalla. Lisäksi, vaikka pelaajat voivat nostaa kanteen maltalaisia onnenpeliyhtiöitä vastaan asuinjäsenvaltiossaan (tässä Saksan liittotasavallassa) kyseisessä asetuksessa säädettyjen kuluttajansuojaa koskevien säännösten ja erityisesti 18 artiklan 1 kohdan(69) nojalla, FB ei olisi voinut vedota näihin säännöksiin, koska hän ei ole kuluttaja.(70)

89.      Lisäksi se seikka, että molemmat osapuolet kannattivat sitä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön, kuten Italian hallitus huomauttaa, on tuskin myöskään vakuuttava todiste salaisesta yhteistyöstä. Huomautan myös, että osapuolet ovat eri mieltä siitä, miten unionin tuomioistuimen olisi vastattava siihen – vaikka päinvastainen tilanne ei olisikaan mikään todiste sinänsä.

B       Merkitsevätkö pelaajien palauttamisvaatimukset unionin oikeuden väärinkäyttöä? (seitsemäs kysymys)

90.      Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen seitsemäs kysymys koskee vastaajina olevien yhtiöiden esittämää toista puolustautumisperustetta. Kyseisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko silloin, jos kuluttaja osallistui siitä jäsenvaltiosta käsin, jossa hänellä on kotipaikka, toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen onnenpelien tarjoajan kyseisessä valtiossa – ilman sen viranomaisten myöntämää toimilupaa – internetissä tarjoamiin onnenpeleihin, unionin oikeuden väärinkäyttöä koskevan kiellon periaate esteenä sille, että kyseinen kuluttaja esittää siviilioikeudellisen vaatimuksen kyseistä pelintarjoajaa vastaan asettamiensa pelipanosten palauttamiseksi sillä perusteella, että kuluttajan ja pelintarjoajan tekemä onnenpelisopimus on pätemätön sovellettavan sopimusoikeuden nojalla.(71)

91.      Vastaus tähän kysymykseen on nähdäkseni yksinkertainen.

92.      Yhtäältä, jos unionin tuomioistuimen kuuteen ensimmäiseen kysymykseen antamasta vastauksesta seuraisi, että Saksan onnenpelilaki on (ilmeisen) yhteensopimaton SEUT 56 artiklan kanssa, tällainen pelaajan palauttamisvaatimus olisi hylättävä perusteettomana. Kyseistä lakia ei nimittäin pitäisi soveltaa, ja pelaajan ja peliyhtiön välistä onnenpelisopimusta ei siten voitaisi pitää lainvastaisena ja näin ollen pätemättömänä sovellettavan sopimusoikeuden (tässä tapauksessa Saksan lain) nojalla.

93.      Toisaalta, jos Saksan onnenpelilakiin sisältyvät säännökset todettaisiin yhteensopiviksi SEUT 56 artiklan kanssa, unionin oikeus ei olisi esteenä mille tahansa seurauksille, joista kansallisessa lainsäädännössä säädetään näissä säännöksissä kiellettyjen onnenpelien tarjoamisesta (tai niihin osallistumisesta). Perustana olevaa onnenpelisopimusta voitaisiinkin pitää lainvastaisena ja siten pätemättömänä sovellettavan sopimuslainsäädännön nojalla. Korostan, että toisin kuin vastaajina olevat yhtiöt väittävät, kyseinen ”seuraamus” (niin sanoakseni) ei merkitsisi palvelujen tarjoamisen vapauden erillistä rajoitusta, joka edellyttää sen lainmukaisuuden arvioimista erikseen, vaan tarpeellista ja loogista seurausta sopimuksen lainvastaisuudesta. Se, liittyykö sopimuksen purkamiseen oikeus niiden etujen palauttamiseen, jotka kukin sopimuspuoli on saanut toiselta, ja jos, niin missä määrin, olisi myös kysymys, joka kuuluu yksinomaan kyseisiin onnenpelilakeihin sovellettavan lainsäädännön alaan.(72)

94.      Unionin oikeuden väärinkäytön kieltoa koskeva yleinen periaate on sitä vastoin merkityksetön tässä yhteydessä. Muistutan, että kyseisen periaatteen mukaan yksityiset eivät saa käyttää unionin oikeusnormeja väärin.(73) Pelaajien palauttamisvaatimukset eivät kuitenkaan perustu mihinkään unionin oikeusnormeihin vaan pelkästään kansalliseen lainsäädäntöön (nimittäin käsiteltävässä asiassa Saksan onnenpelilakiin ja siviililakiin).(74)

95.      Jokseenkin luova argumentointi, jota vastaajina olevat yhtiöt ja Maltan hallitus ovat käyttäneet vakuuttaakseen unionin tuomioistuimen päinvastaisesta, ei kestä lähempää tarkastelua. Kuten nämä muut osapuolet väittävät, tilanne kuuluu selvästi SEUT 56 artiklan soveltamisalaan sen rajat ylittävän luonteen vuoksi. Toisin kuin nämä muut osapuolet toteavat, tällaisia palauttamisvaatimuksia esittävät pelaajat eivät kuitenkaan käytä väärin oikeutta, joka heillä on kyseisen määräyksen nojalla vastaanottaa palveluja Maltasta, sillä perusteella, että heidän oli kyseisen vapauden ansiosta alun perinkin mahdollista tehdä kyseessä olevia onnenpelisopimuksia. Ensinnäkään he eivät olleet riippuvaisia mainitusta vapaudesta kyseisten sopimusten tekemiseksi. He saattoivat tehdä ne pelkästään sen ansiosta, että internet on olemassa. Toiseksi pyrkiessään purkamaan nämä sopimukset he eivät vetoa myöskään kyseiseen vapauteen vaan sitä rajoittaviin kansallisiin säännöksiin. Vastaajina olevien yhtiöiden ensimmäinen puolustautumisperuste sitä vastoin perustuu SEUT 56 artiklaan. Ne ovat itse asiassa ainoita, jotka vetoavat kyseisessä määräyksessä taattuun vapauteen.

96.      Näin ollen se, onko pelaaja oikeutettu asettamiensa pelipanosten palauttamiseen tai olisiko tällaista palauttamista rajoitettava tai olisiko se evättävä, kuten vastaajina olevat yhtiöt ja Maltan hallitus väittävät, sillä perusteella, että vaatimus on osoitus vilpillisestä mielestä tai että pelaaja syyllistyi rikkomukseen päättäessään osallistua kyseisiin onnenpeleihin (roomalaiseen oikeuteen sisältyvän nemo auditur propriam turpitudinem allegans ‑periaatteen tai common law ‑järjestelmän estoppel-periaatteen mukaisesti), on, kuten edellä todettiin, kysymys, joka on ratkaistava yksinomaan kyseiseen onnenpelisopimukseen sovellettavan kansallisen lainsäädännön (toisin sanoen Saksan lainsäädännön) perusteella.

97.      Itse asiassa, kuten Saksan hallitus on selventänyt istunnossa, vaikuttaa siltä, että Saksan lainsäädäntöön sisältyy säännös, joka käsittele tätä kysymystä, nimittäin Saksan siviililain 817 §. Kyseinen hallitus myös selitti, että Saksan tuomioistuimet tutkivat mainittua säännöstä ratkaistessaan pelaajien palauttamisvaatimuksia. Vaikuttaa siltä, että suurin osa tuomioistuimista kieltäytyi soveltamasta mainittua säännöstä sillä perusteella, että vaikka osallistuminen lainvastaisiin onnenpeleihin on myös kiellettyä Saksan laissa,(75) pelaajat eivät syyllistyneet rikokseen, koska he eivät tienneet osallistuessaan kyseisiin onnenpeleihin, että ne olivat lainvastaisia Saksassa (koska pelintarjoaja sai heidät uskomaan, että asia on päinvastoin).(76) Vastaajina olevat yhtiöt kiistivät unionin tuomioistuimessa syyllistyneensä pelaajien harhaanjohtamiseen ja kyseenalaistivat, olisiko tiedon lainvastaisuudesta joka tapauksessa todellakin oltava edellytys Saksan siviililain 817 §:n soveltamiselle. Tällaisten tosiseikkoja ja Saksan lainsäädännön tulkintaa koskevien kysymysten ratkaisemisen ei tietenkään ole unionin tuomioistuimen vaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä.

98.      Edellä esitetyn perusteella seitsemänteen kysymykseen olisi vastattava siten, että silloin, jos kuluttaja osallistui siitä jäsenvaltiosta käsin, jossa hänellä on asuinpaikka, toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen onnenpelien tarjoajan kyseisessä valtiossa – ilman sen viranomaisten myöntämää toimilupaa – internetissä tarjoamiin onnenpeleihin, unionin oikeuden väärinkäyttöä koskevan kiellon periaate ei ole esteenä sille, että kyseinen kuluttaja esittää siviilioikeudellisen vaatimuksen kyseistä pelintarjoajaa vastaan asettamiensa pelipanosten palauttamiseksi sillä perusteella, että kuluttajan ja pelintarjoajan tekemä onnenpelisopimus on pätemätön sovellettavan sopimuslainsäädännön nojalla.

V       Ratkaisuehdotus

99.      Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin

–        toteaa, että Prim’Awla tal-Qorti Ċivilin esittämät ennakkoratkaisukysymykset voidaan ottaa tutkittavaksi

–        vastaa seitsemänteen ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Jos kuluttaja osallistui siitä jäsenvaltiosta käsin, jossa hänellä on asuinpaikka, toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen onnenpelien tarjoajan kyseisessä valtiossa – ilman sen viranomaisten myöntämää toimilupaa – internetissä tarjoamiin onnenpeleihin, unionin oikeuden väärinkäyttöä koskevan kiellon periaate ei ole esteenä sille, että kyseinen kuluttaja esittää siviilioikeudellisen vaatimuksen kyseistä pelintarjoajaa vastaan asettamiensa pelipanosten palauttamiseksi sillä perusteella, että kuluttajan ja pelintarjoajan tekemä onnenpelisopimus on pätemätön sovellettavan sopimuslainsäädännön nojalla.

---

1      Alkuperäinen kieli: englanti.

---

2      Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (Rooma I) (EUVL 2008, L 177, s. 6).

---

3      Näiden Saksan oikeuden säännösten suomenkielinen käännös löytyy ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suomeksi käännetystä ennakkoratkaisupyynnöstä.

---

4      Vaikka tästä seikasta ei vallitsekaan yksimielisyys (ks. jäljempänä alaviite 53), vaikuttaa siltä, että tosiseikkojen tapahtuma-aikaan vastaajina olevat yhtiöt eivät olisi voineet saada tällaista toimilupaa, koska onnenpelien järjestäminen internetissä oli säännönmukaisesti kielletty (ks. Saksan onnenpelilain 4 §:n 4 momentti). Samassa pykälässä säädetty poikkeus mahdollisti toimilupien myöntämisen arpajaisiin (ks. kyseisen lain 4 §:n 5 momentti), mutta vaikuttaa siltä, että i) ”sekundaarisia arpajaisia” ei pidetty varsinaisina arpajaisina vaan kielletyn internetissä tarjottavan vedonlyönnin muotona ja että ii) toimilupia arpajaisten järjestämiseen myönnettiin joka tapauksessa ainoastaan Saksan osavaltioiden määräysvallassa oleville toimijoille (jollaisia vastaajina olevat yhtiöt eivät olleet).

---

5      Ennakkoratkaisupyynnöstä ei käy täysin selvästi ilmi, kumman vastaajana olevan yhtiön kanssa kyseinen sopimus oli tehty.

---

6      Ks. edellä alaviite 4.

---

7      Ks. Pena, P., Schumann, H. ja Peigné, M., ”EU citizens lose out as Malta regulatory ’sledgehammer’ protects gambling giants”, Investigate Europe, 6.3.2025.

---

8      Joskaan eivät aina; ks. jäljempänä B jakso.

---

9      Ks. edellä 13 kohta.

---

10      Tuomio 11.3.1980, Foglia (104/79, EU:C:1980:73; jäljempänä tuomio Foglia I).

---

11      Tuomio 16.12.1981, Foglia (244/80, EU:C:1981:302; jäljempänä tuomio Foglia II).

---

12      Tarkemmin ottaen yhteisöjen tuomioistuin katsoi näissä kahdessa tuomiossa, että kun (nykyisessä) SEUT 267 artiklassa asetetut edellytykset eivät täyty, sillä ei ole toimivaltaa lausua ennakkoratkaisukysymyksistä (ks. tuomio Foglia I, 13 kohta ja tuomiolauselma) ja tuomio Foglia II (19 ja 30 kohta). Muissa tuomioissa unionin tuomioistuin sitä vastoin katsoi, että tällaisessa tilanteessa kysymyksiä ei voida tutkittavaksi (ks. esim. tuomio 3.4.2025, Swiftair, C‑701/23, EU:C:2025:237, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Koska nämä kaksi lähestymistapaa johtavat käytännössä samaan lopputulokseen, tätä eroa ei ole tarpeen tarkastella käsiteltävässä asiassa. Yksinkertaisuuden vuoksi tarkastelen tätä kysymystä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin liittyvänä kysymyksenä.

---

13      Tuomio Foglia II, 30 kohta.

---

14      Tuomio Foglia II, 18 kohta.

---

15      Ks. edellä 18 kohta.

---

16      Joka tapauksessa on helppoa nähdä, miksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin jätti nämä yleiset sopimusehdot huomiotta. FB:n vaatimus ei perustu pelaajan kyseisen sopimuksen mukaisiin oikeuksiin vaan sopimuksen väitettyyn pätemättömyyteen ja perusteetonta etua koskevaan lainsäädäntöön.

---

17      Vaikka jotkin huomautuksia unionin tuomioistuimen menettelyssä esittäneistä muista osapuolista kiistivät itse asiassa painokkaasti kyseisen Malta lainsäädännön yhteensopivuuden unionin oikeuden kanssa, ei ole tarpeen eikä asianmukaista tarkastella tätä kysymystä käsiteltävässä asiassa.

---

18      Ks. analogisesti tuomio 21.1.2003, Bacardi-Martini ja Cellier des Dauphins  (C‑318/00, EU:C:2003:41, 45–54 kohta).

---

19      Tarkemmin ottaen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiin sopimuksiin sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on (tässä Saksassa), edellyttäen että elinkeinonharjoittaja suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen maahan ja että sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin. Nyt tarkasteltavassa tapauksessa i) kyseessä olevan onnenpelisopimuksen tekivät kuluttaja (pelaaja) ja elinkeinonharjoittaja (yksi vastaajina olevista yhtiöistä). Sillä seikalla, että pelaaja myöhemmin luovutti palauttamisvaatimuksensa FB:lle (joka ei ole kuluttaja), ei ole tältä osin merkitystä. Tällainen vaatimuksen luovuttaminen ei nimittäin muuta sen perustana olevan sopimuksen luonnetta. Sitä paitsi, jos tällainen luovuttaminen muuttaisi kyseiseen sopimukseen sovellettavaa lakia, oikeusvarmuus asetettaisiin kyseenalaiseksi. Lisäksi ii) vastaajina olevat yhtiöt suuntasivat onnenpelitoimintaansa Saksaan (ks. edellä 8 kohta) ja iii) kyseessä oleva sopimus kuului selvästi tämän toiminnan piiriin. Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 4 kohdassa säädettyä poikkeusta, joka koskee ”sopimu[ksia], jos palvelut on määrä suorittaa kuluttajalle yksinomaan muussa kuin siinä maassa, jossa hänen asuinpaikkansa on”, ei sovelleta käsiteltävässä asiassa, koska vastaajina olevat yhtiöt suorittivat sovitut palvelut Saksassa, joskin internetsivustonsa välityksellä (ks. jäljempänä 31 kohta ja analogisesti tuomio 3.10.2019, Verein für Konsumenteninformation, C‑272/18, EU:C:2019:827, 52 ja 53 kohta).

---

20      Vaikka Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa annetaan sopimuspuolille mahdollisuus valita toinen laki, tällainen valinta ”ei saa – – johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle [asuinpaikkansa valtion lainsäädännön pakottavin] säännöksin annetun suojan”. Lisäksi, koska kyseisiin yleisiin sopimusehtoihin sisältyvä lainvalintaehto ei ollut avoin tämän seikan osalta (mitä vastaajina olevat yhtiöt eivät kiistä), sitä pidetään ”kohtuuttomana” kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä ja siten pätemättömänä (ks. tuomio 28.7.2016, Verein für Konsumenteninformation,  C‑191/15, EU:C:2016:612, 71 kohta).

---

21      Ks. analogisesti ratkaisuehdotukseni NM ja OU (C‑77/24, EU:C:2025:432, 65 ja 66 kohta); tuomio 3.10.2019, Verein für Konsumenteninformation (C‑272/18, EU:C:2019:827, 53 kohta) ja tuomio 28.11.2024, VariusSystems digital solutions  (C‑526/23, EU:C:2024:985, 22 kohta).

---

22      Olettaen, että Maltan sopimuslainsäädäntöön sisältyy Saksan sopimuslainsäädännön tapaan säännös, jonka mukaan sopimuksella on oltava lainmukainen kohde, kuten varmasti sisältyykin.

---

23      Rooma I ‑asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan kansainvälisesti pakottava säännös on ”säännös, jonka noudattamista maa pitää niin olennaisen tärkeänä yleisten etujensa, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän turvaamiseksi, että sitä on sovellettava kaikissa sen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa – –”.

---

24      Ks. Rooma I ‑asetuksen 9 artiklan 3 kohdan toinen virke.

---

25      Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EUVL 2012, L 351, s. 1).

---

26      Muistutan tältä osin, että i) Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa annetaan yleinen toimivalta sen jäsenvaltion tuomioistuimille, jossa vastaajalla on kotipaikka, ja että ii) vastaajina olevien yhtiöiden kotipaikka on Maltassa ja siten niiden ”kotipaikkana” pidetään Maltaa (ks. kyseisen asetuksen 63 artiklan 1 kohta).

---

27      Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Ks. tästä jäljempänä B jakso.

---

28      Ks. mm. tuomio 4.2.1965, Albatros (20/64, EU:C:1965:8); tuomio 22.9.1976, Import Gadgets (22/76, EU:C:1976:126); tuomio 30.11.1977, Cayrol (52/77, EU:C:1977:196); tuomio 12.7.1979, Union laitière normande (244/78, EU:C:1979:198); tuomio 10.11.1982, Rau Lebensmittelwerke (261/81, EU:C:1982:382); tuomio 23.11.1989, Eau de Cologne & Parfümerie-Fabrik 4711 (C‑150/88, EU:C:1989:594); tuomio 9.6.1992, Delhaize ja Le Lion (C‑47/90, EU:C:1992:250); tuomio 5.6.1997, Celestini (C‑105/94, EU:C:1997:277) ja tuomio 7.7.2022, LKW WALTER (C‑7/21, EU:C:2022:527). 10.12.2002 antamassaan tuomiossa der Weduwe (C‑153/00, EU:C:2002:735) ja 21.1.2003 antamassaan tuomiossa Bacardi-Martini ja Cellier des Dauphins (C‑318/00, EU:C:2003:41) yhteisöjen tuomioistuin jätti tällaisen ennakkoratkaisupyynnön tutkimatta, mutta se johtui toimitettujen tietojen puutteellisuudesta ja/tai ennakkoratkaisukysymysten selkeästi hypoteettisesta luonteesta.

---

29      Tuomio 23.11.1989 (C‑150/88, EU:C:1989:594, 12 kohta).

---

30      Tuomio 5.2.1963 (26/62, EU:C:1963:1, s. 11–13).

---

31      Tuomio 15.12.1976 (35/76, EU:C:1976:180).

---

32      Ks. julkisasiamies Warnerin ratkaisuehdotus Foglia (104/79, EU:C:1980:22, s. 764); Hatzopoulos, V., ”De l’arrêt « Foglia-Novello » à l’arrêt « TWD Textilwerke » – La jurisprudence de la Cour relative à la recevabilité des renvois préjudiciels”, Revue trimestrielle de droit économique européen, osa 3, 1994, s. 206 ja 207 ja Bebr, G., ”The possible implications of Foglia v. Novello II”, Common Market Law Review, osa 19, nro 3, 1982, s. 437–439.

---

33      Ks. tuomio 18.12.2007, Laval un Partneri (C‑341/05, EU:C:2007:809, 97 ja 98 kohta). Ks. myös analogisesti tuomio 9.6.1992, Delhaize ja Le Lion (C‑47/90, EU:C:1992:250, 28 ja 29 kohta).

---

34      Toisin kuin yhteisöjen tuomioistuin antoi ymmärtää tuomiossaan Foglia II (28 kohta), jäsenvaltion tuomioistuimet, joiden käsiteltäväksi tällainen siviili- ja kauppaoikeudellinen riita-asia on saatettu, voivat tarjota asianosaisille tehokasta suojaa toisen jäsenvaltion lainsäädännön suhteen, jos tämä on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa (vaikka – ja tätä yhteisöjen tuomioistuin todennäköisesti juuri ajatteli – nämä tuomioistuimet eivät voikaan kumota kyseistä kansallista lainsäädäntöä (ks. jäljempänä 54 kohta)).

---

35      On selvää, että tietyissä tilanteissa jäsenvaltion tuomioistuimet voisivat lykätä asian käsittelyä, odottaa, että asianosaiset nostavat kanteen sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, jonka laki on kyseessä, ja että sen tuomioistuimet toteavat yhteensopivuuden tai yhteensopimattomuuden, ja sitten ratkaista asian vastaavasti. Asianosaisten ei kuitenkaan ole aina välttämättä mahdollista tehdä näin, eikä asian käsittelyä ole aina mahdollista lykätä tällä tavalla, ilman että asianosaisten mahdollisuutta saada asiansa ratkaistuksi tuomioistuimessa viivytetään siinä määrin, että niiltä evätään oikeussuoja.

---

36      Paitsi jos sovelletaan Bryssel I a ‑asetuksen 24 artiklan 4 kohtaa.

---

37      Näin on myös silloin, jos kyseinen kysymys ei itsessään koske ”siviili- ja kauppaoikeudellisia asioita” (esimerkiksi julkisoikeuden alaan kuuluva asia, kuten onnenpelien, joihin ei ole myönnetty toimilupaa, kieltäminen). Ks. ensimmäinen ratkaisuehdotukseni BSH Hausgeräte (C‑339/22, EU:C:2024:159, 42 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

38      Ks. tuomio 1.3.2005, Owusu (C‑281/02, EU:C:2005:120, 37 kohta).

---

39      Ks. Cerqueira, G., ”La hiérarchie étrangère des normes devant le juge français”, teoksessa Société de législation comparée (toim.), L’application du droit étranger, Collection « Colloques », nro 36, 2018, s. 95–129, erityisesti s. 101–105, 110, 112 ja 113 ja Bergé, J.-S., ”Lieux et formes d’application du droit étranger soumis à un contrôle de constitutionnalité et de conventionnalité”, teoksessa Société de législation comparée (toim.), Contrôle de constitutionnalité et de conventionnalité du droit étranger, Collection « Colloques », nro 34, 2017, s. 17–35, erityisesti s. 20 ja 32.

---

40      Ks. vastaavasti Rooma I ‑asetuksen johdanto-osan kuudes perustelukappale.

---

41      Ks. vastaavasti Neumayer, K.H., ”Fremdes Recht und Normenkontrolle”, RabelsZ, 1958, osa 23, s. 585 ja sitä seuraavat sivut; Kahn-Freund, O., General Problems of Private International Law, Sijthoff & Noordhoff, 2. painos, 1980, s. 306 ja Michaels, R. ja Jansen, N., ”Die Auslegung und Fortbildung ausländischen Rechts”, Zeitschrift für Zivilprozess, 2003, osa 116, nro 1, s. 3–55, erityisesti s. 33.

---

42      Ks. analogisesti tuomio 1.6.1999, Eco Swiss (C‑126/97, EU:C:1999:269, 35–39 kohta) ja tuomio 28.3.2000, Krombach (C‑7/98, EU:C:2000:164, 37 kohta).

---

43      Puuttumattomuusperiaatteen mukaan valtio ei voi puuttua asioihin, jotka kuuluvat olennaisilta osin toisen valtion kansallisen toimivallan piiriin.

---

44      Ks. analogisesti tuomio 25.2.2025, BSH Hausgeräte (C‑339/22, EU:C:2025:108, 73 kohta) ja jälkimmäinen ratkaisuehdotukseni BSH Hausgeräte (C‑339/22, EU:C:2024:687, 15 ja 16 kohta).

---

45      Ks. analogisesti tuomio 25.2.2025, BSH Hausgeräte (C‑339/22, EU:C:2025:108, 74 ja 75 kohta) ja jälkimmäinen ratkaisuehdotukseni BSH Hausgeräte (C‑339/22, EU:C:2024:687, 17 ja 18 kohta).

---

46      Tuomio Foglia II, 29 kohta.

---

47      Ks. mm. tuomio 10.7.2025, INTERZERO Trajnostne rešitve za svet brez odpadkov ym.  (C‑254/23, EU:C:2025:569, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

48      Tai sopimusvelvoitteita koskevissa asioissa Rooma I ‑asetuksen 18 artiklan nojalla lex causaen alaan.

---

49      Huomautan, että tuomion Foglia II jälkeen unionin tuomioistuin ei vaikuttanut myöskään olevan erityisen huolissaan tästä seikasta (ks. tältä osin edellä alaviitteessä 28 mainittu oikeuskäytäntö).

---

50      Ks. tuomio Foglia II, 24 kohta.

---

51      Ks. tuomio 3.4.1968, Molkerei-Zentrale Westfalen v. Lippe (28/67, EU:C:1968:17). Ks. myös julkisasiamies Slynnin ratkaisuehdotus Foglia  (244/80, EU:C:1981:175, s. 3074); Barav, A., ”Preliminary censorship? The judgment of the European Court in Foglia v. Novello”, European Law Review, osa 5, 1980, s. 443–468, erityisesti s. 465–467; edellä alaviitteessä 32 mainittu Hatzopoulos, V., s. 208 ja edellä alaviitteessä 32 mainittu Bebr, G., s. 433 ja 434.

---

52      Ks. Mélin, F., ”La cooperation internationale dans la recherche du droit étranger: les méthodes classiques”, edellä alaviitteessä 30 mainitussa teoksessa Société de législation comparée (toim.), L’application du droit étranger, s. 39–49, erityisesti s. 42.

---

53      Saksan onnenpelilakiin sisältyviin ”sekundaarisia arpajaisia” koskeviin säännöksiin liittyy epävarmuutta. Vastaajana olevien yhtiöiden mukaan näitä ”sekundaarisia arpajaisia” säännellään arpajaisina kyseisen lain 4 §:n 5 momentissa. Ne kyseenlaistavat siten kyseisessä säännöksessä asetetun toimilupavaatimuksen ja erityisesti sen, että ainoastaan osavaltion määräysvallassa olevat toimijat voivat saada tällaisen toimiluvan kyseisen lain 10 §:n nojalla (ks. ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen neljännestä kuudenteen kysymys). Saksan hallitus kuitenkin väittää, että ”sekundaariset arpajaiset” ovat tosiasiassa internetissä tarjottavan vedonlyönnin, joka kielletään kyseisen lain 4 §:n 4 momentissa, yksi muoto. Arpajaisiin Saksassa sovellettava sääntely on siten sen mukaan merkityksetön pääasian oikeudenkäynnin lopputuloksen kannalta.

---

54      Ks. siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston perustamisesta 28.5.2001 tehdyn neuvoston päätöksen 2001/470/EY (EYVL 2001, L 174, s. 25), sellaisena kuin se on muutettuna 18.6.2009 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 568/2009/EY (EUVL 2009, L 168, s. 35), 3 artiklan 2 kohdan b alakohta ja 5 artiklan 2 kohdan c alakohta.

---

55      Ks. tällaisesta tilanteesta tuomio 23.11.1989, Eau de Cologne & Parfümerie-Fabrik 4711 (C‑150/88, EU:C:1989:594).

---

56      Ks. tästä tilanteesta tuomio 7.7.2022, LKW WALTER (C‑7/21, EU:C:2022:527).

---

57      Ks. mm. tuomio 8.9.2009, Liga Portuguesa de Futebol Profissional ja Bwin International (C‑42/07, EU:C:2009:519, 57 kohta) ja tuomio 2.3.2023, Recreatieprojecten Zeeland ym. (C‑695/21, EU:C:2023:144, 15 kohta).

---

58      Ks. esim. tuomio 2.6.2016, Bogendorff von Wolffersdorff (C‑438/14, EU:C:2016:401, 78 kohta).

---

59      Ks. Batiffol, H. ja Lagarde, P., ”Droit international privé”, osa 1, Librairie générale de droit et de jurisprudence, 6. painos., nro 331, 1974. Tämä koettu legitimiteetin puute selittää, miksi esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa tuomioistuimet kieltäytyvät tutkimasta toisen valtion lainsäädännöstä ilmeneviä suvereeneja valintoja (”Act of State” ‑teorian nojalla) (ks. tältä osin Dickinson, A., ”Acts of State and the frontiers of private (international) law”, Journal of Private International Law, osa 14, nro 1, 2018, s. 1–37).

---

60      Ks. analogisesti de Vareilles-Sommières, P., ”Le conflit hiérarchique étranger de normes devant le juge judiciaire français – Applications à la constitutionalité et à la conventionnalité de la loi étrangère”, edellä alaviitteessä 39 mainitussa teoksessa Société de législation comparée (toim.), s. 49–62, erityisesti s. 59 ja 60.

---

61      Ks. lausunto 2/13, Euroopan unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen, 18.12.2014 (EU:C:2014:2454, 191 ja 192 kohta).

---

62      Ks. vastaavasti tuomio 21.12.2011,  N.S. ym. (C‑411/10 ja C‑493/10, EU:C:2011:865, 99, 100 ja 105 kohta).

---

63      Ks. analogisesti tuomio 29.7.2024, Breian (C‑318/24 PPU, EU:C:2024:658, 78 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

64      Huomautan, että nämä tuomioistuinratkaisut eivät välttämättä kuulu Bryssel I a ‑asetuksessa säädetyn tunnustamis- ja täytäntöönpanomekanismin piiriin. Ulkomaiset tuomiot, joiden kohteena on julkisoikeuden pätevyys, eivät nimittäin liity siviili- ja kauppaoikeudellisiin asioihin.

---

65      Ks. analogisesti tuomio 19.6.2025, KN (C‑219/25 PPU, EU:C:2025:456, 45–52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

66      Ks. tuomio 10.12.2002, der Weduwe (C‑153/00, EU:C:2002:735) ja tuomio 21.1.2003, Bacardi-Martini ja Cellier des Dauphins (C‑318/00, EU:C:2003:41).

---

67      Ks. mm. edellä alaviitteessä 51 mainittu Barav, A; edellä alaviitteessä 32 mainittu Bebr, G; edellä alaviitteessä 32 mainittu Hatzopoulos, V. ja Albers-Llorens, A., ”Judicial protection before the Court of Justice of the European Union”, teoksessa Peers, S. ja Barnard, C. (toim.), European Union Law, 2. painos, Oxford University Press, Oxford, 2017, s. 299.

---

68      Ks. esim. tuomio 9.2.1995, Leclerc-Siplec (C‑412/93, EU:C:1995:26); tuomio 13.3.2001, PreussenElektra (C‑379/98, EU:C:2001:160) ja tuomio 22.11.2005, Mangold (C‑144/04, EU:C:2005:709).

---

69      Bryssel I a ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kuluttaja voi nostaa kanteen elinkeinonharjoittajaa vastaan muun muassa ”sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa kuluttajalla on kotipaikka” (forum actoris).

---

70      Ks. tuomio 19.1.1993, Shearson Lehman Hutton (C‑89/91, EU:C:1993:15, 23–25 kohta).

---

71      Saksan hallitus väittää, että tämä kysymys on myös jätettävä tutkimatta sillä perusteella, ettei ennakkoratkaisupyynnössä selitetä riittävästi syitä siihen, mikä sai ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tiedustelemaan asiaa. Olen tästä eri mieltä. Ennakkoratkaisupyynnössä todetaan, että vastaajina olevat yhtiöt väittävät, että FB:n vaatimus olisi hylättävä (muun muassa) sillä perusteella, että se merkitsee unionin oikeuden väärinkäyttöä. Ennakkoratkaisupyynnössä myös kuvataan, mistä pelaajan väitetty väärinkäyttö koostuu (hän on pelannut innokkaasti internetissä tarjottavia onnenpelejä ja sitten jälkeenpäin vaatinut rahojaan takaisin näiden pelien lainvastaisuuden perusteella). Unionin tuomioistuimella on siten riittävästi tietoa, jotta se voi i) ymmärtää kyseisen kysymyksen merkityksellisyyden ja ii) antaa siihen hyödyllisen vastauksen.

---

72      Ks. Rooma I ‑asetuksen 12 artiklan 1 kohdan e alakohta.

---

73      Ks. mm. tuomio 13.3.2014, SICES ym. (C‑155/13, EU:C:2014:145, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

---

74      Se seikka, että, kuten vastaajina olevat yhtiöt väittävät, pelaajat vetoavat yleensä Bryssel I a ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohtaan nostaakseen kanteensa asuinjäsenvaltionsa tuomioistuimissa, on merkityksetön tämän kannalta. Tämä koskee toimivaltaa eikä aineellisia oikeuksia, joihin nämä pelaajat vetoavat perustellakseen vaatimuksensa.

---

75      Ks. rikoslain (Strafgesetzbuch) 285 §.

---

76      Vaikuttaa siltä, että joissain tapauksissa, joihin Saksan ja Belgian hallitukset viittasivat, Saksan tuomioistuimet epäsivät tällaisen palauttamisen siviililain 817 §:n nojalla.