—

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja F. Gloaguen,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Gheorghiu ja M. Owsiany-Hornung,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/98/EY täytäntöönpanosta veren ja sen komponenttien tiettyjen teknisten vaatimusten osalta 22.3.2004 annetun komission direktiivin 2004/33/EY (EUVL L 91, s. 25) liitteessä III olevan 2.1 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain yhtäältä Geoffrey Léger ja toisaalta ministre des Affaires sociales, de la Santé et des Droits des femmes (sosiaali- ja terveysasioista sekä naisten oikeuksia koskevista asioista vastaava ministeri) ja Établissement français du sang (Ranskan veripalvelulaitos) ja joka koskee Léger’n verenluovutuksen epäämistä sillä perusteella, että tällä oli ollut sukupuolisuhde miehen kanssa.

3

Laatu- ja turvallisuusvaatimusten asettamisesta ihmisveren ja veren komponenttien keräämistä, tutkimista, käsittelyä, säilytystä ja jakelua varten sekä direktiivin 2001/83/EY muuttamisesta 27.1.2003 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/98/EY (EUVL L 33, s. 30) perustuu EY 152 artiklan 4 kohdan a alakohtaan.

4

Direktiivin 2002/98 johdanto-osan 1, 2, 24 ja 29 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

5

Direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä säädetään ihmisverelle ja veren komponenteille laatu- ja turvallisuusvaatimuksia ihmisten terveyden korkeatasoisen suojelun varmistamiseksi.”

6

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan ihmisveren ja veren komponenttien keräämiseen ja tutkimiseen, oli niiden käyttötarkoitus mikä hyvänsä, sekä niiden käsittelyyn, säilytykseen ja jakeluun silloin, kun ne on tarkoitettu verensiirtoon.”

7

Direktiivin 2002/98 18 artiklassa, jonka otsikko on ”Luovuttajien kelpoisuus”, säädetään seuraavaa:

”1.   Veripalvelulaitosten on varmistettava, että käytössä on arviointimenettelyt kaikkia veren ja veren komponenttien luovuttajia varten ja että 29 artiklan d alakohdassa tarkoitetut luovutuksen edellytykset täyttyvät.

2.   Luovuttajan arviointi- ja tutkimusmenettelyjen tuloksista on laadittava asiakirja, ja mahdollisista merkitsevästi poikkeavista löydöksistä on ilmoitettava luovuttajalle.”

8

Direktiivin 19 artiklassa, jonka otsikko on ”Luovuttajien tutkiminen”, säädetään seuraavaa:

”Ennen veren tai sen komponenttien luovutusta on luovuttaja tutkittava ja haastateltava. Terveydenhoidon ammattihenkilön tehtävänä on erityisesti sekä antaa luovuttajille että kerätä heistä tietoja, joita tarvitaan luovutukseen soveltuvuuden arvioinnissa, minkä jälkeen hän arvioi luovuttajien soveltuvuuden luovutukseen.”

9

Direktiivin 20 artiklan, jonka otsikko on ”Vapaaehtoinen ja maksutta tapahtuva verenluovutus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet edistääkseen vapaaehtoista ja maksutta tapahtuvaa verenluovutusta sen varmistamiseksi, että veri ja veren komponentit ovat mahdollisimman suurelta osin peräisin tällaisista luovutuksista.”

10

Direktiivin 2002/98 21 artiklassa, jonka otsikko on ”Luovutusten tutkiminen”, säädetään seuraavaa:

”Veripalvelulaitosten on varmistettava, että jokainen luovutettu verierä ja veren komponenttierä tutkitaan liitteessä IV lueteltujen vaatimusten mukaisesti.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhteisöön tuodut verierät ja veren komponenttierät tutkitaan liitteessä IV lueteltujen vaatimusten mukaisesti.”

11

Direktiivin 29 artiklan toisen kohdan d alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Seuraavat tekniset vaatimukset ja niiden mukauttaminen tieteen ja tekniikan kehitykseen on määriteltävä 28 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen:

– –

12

Direktiivin liitteessä IV, jonka otsikko on ”Tutkimusta koskevat perusvaatimukset kokoveren ja plasman luovutuksia varten”, säädetään seuraavaa:

”Seuraavat tutkimukset on suoritettava kokoveren- ja afereesiluovutusten osalta, oman veren ennakkoluovutus mukaan lukien:

– –

Lisätutkimukset voivat [olla] tarpeen erityistapauksissa joidenkin komponenttien tai luovuttajien tai epidemiologisten tilanteiden osalta.”

13

Direktiivin 2004/33 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Luovuttajilta vaadittavat tiedot”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ilmoittautuessaan halukkaiksi luovuttamaan verta tai sen komponentteja luovuttajat antavat veripalvelulaitokselle liitteessä II olevassa B osassa vahvistetut tiedot.”

14

Direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Luovuttajien kelpoisuus”, säädetään seuraavaa:

”Veripalvelulaitosten on varmistettava, että kokoveren ja veren komponenttien luovuttajat täyttävät liitteessä III vahvistetut kelpoisuusperusteet.”

15

Direktiivin liitteessä I olevissa 2 ja 4 kohdassa on seuraavat määritelmät:

– –

16

Direktiivin liitteessä II olevan B osan, jonka otsikko on ”Veripalvelulaitosten luovuttajilta joka luovutuskerralla pyytämät tiedot”, 2 kohdan mukaan luovuttajien on esitettävä seuraavat tiedot:

”Terveydentilaa koskevat tiedot, jotka hankitaan kirjallisella kyselyllä ja pätevän terveydenhoitoalan ammattilaisen tekemällä henkilökohtaisella haastattelulla; kyse on kaikista tarpeellisista tiedoista, jotka saattavat auttaa tunnistamaan ja seulomaan henkilöt, joiden osallistuminen verenluovutukseen saattaa vaarantaa muiden terveyden, esimerkiksi tautien leviämisen vuoksi, tai heidän oman terveytensä.”

17

Direktiivin 2004/33 liitteessä III, jonka otsikko on ”Kokoveren ja veren komponenttien luovuttajien kelpoisuusperusteet”, olevassa 2 kohdassa mainitaan kokoveren ja veren komponenttien luovuttajien luovutuskiellon perusteet.

18

Kyseisen liitteen 2.1 kohdan otsikko on ”Pysyvän luovutuskiellon perusteet allogeenisen luovutuksen osalta”. Nämä perusteet koskevat pääasiallisesti seuraavia neljää henkilöryhmää: henkilöt, joilla on tiettyjä sairauksia, kuten ”hiv-1/2”, tai tiettyjä patologisia oireita; henkilöt, jotka ovat käyttäneet huumausaineita suonen- tai lihaksensisäisesti; eläinperäisten kudossiirrännäisten vastaanottajat sekä ”henkilöt, jotka sukupuolikäyttäytymisensä vuoksi ovat suuressa vaarassa saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä”.

19

Kyseisen liitteen 2.2 kohta, jonka otsikko on ”Väliaikaisen luovutuskiellon perusteet allogeenisen luovutuksen osalta”, sisältää 2.2.2 kohdan, joka koskee altistumista riskille saada verensiirron kautta tarttuva sairaus.

20

Tässä 2.2.2 kohdassa olevan taulukon saraketta, jonka kohteena ovat ”henkilöt, jotka ovat käyttäytymisensä tai toimintansa vuoksi vaarassa saada tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä”, vastaa seuraava maininta: ”luovutuskielto riskikäyttäytymisen loppumisen jälkeen ajanjaksoksi, jonka pituus määräytyy kyseisen taudin sekä sopivien testien saatavuuden mukaan”.

21

Terveys- ja urheiluministeri antoi 12.1.2009 asetuksen verenluovuttajien valintaperusteiden vahvistamisesta (arrêté fixant les critères de sélection des donneurs de sang; JORF 18.1.2009, s. 1067; jäljempänä 12.1.2009 annettu asetus), jonka johdanto-osan viittauskappaleissa mainitaan direktiivi 2004/33.

22

Asetuksen 1 §:n V osan 1 kohdassa, joka koskee luovuttajan kliinisiä ominaisuuksia, säädetään seuraavaa:

”Luovutusta edeltävän haastattelun yhteydessä luovuttajien valintaan toimivaltaisen henkilön tehtävänä on arvioida luovutuksen mahdollisuutta vasta-aiheiden ja niiden keston, taustan ja kehityksen kannalta ennen luovutusta täytettävän kyselylomakkeen lisäkysymysten avulla.

– –

Potentiaalisen luovuttajan luovutusta lykätään, jos hänellä on jokin tämän asetuksen liitteessä II olevissa taulukoissa mainittu vasta-aihe. – –

– –”

23

Asetuksen liite II sisältää vasta-aiheita koskevat taulukot, kuten taulukon B, jossa käsitellään vastaanottajalle aiheutuvia vaaroja. Taulukon siinä osassa, joka koskee virustartunnan levittämiseen liittyvää vaaraa, todetaan, että siltä osin kuin kyse on potentiaalisen verenluovuttajan riskistä altistua tartunnanaiheuttajalle, joka voi levitä sukupuoliteitse, verenluovutuksella on pysyvä vasta-aihe, jos kyseessä on ”mies, jolla on ollut sukupuolisuhde miehen kanssa”.

24

Geoffrey Léger ilmoittautui Établissement français du sangin Metzissä (Ranska) sijaitsevaan verenluovutuspisteeseen luovuttaakseen verta.

25

Veren keräämisestä vastannut lääkäri epäsi verenluovutuksen 29.4.2009 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että Léger oli ollut sukupuolisuhteessa miehen kanssa.

26

Lääkäri perusti päätöksensä 12.1.2009 annettuun asetukseen, jonka liitteessä II olevassa taulukossa B todetaan siltä osin kuin kyse on potentiaalisen verenluovuttajan riskistä altistua tartunnanaiheuttajalle, joka voi levitä sukupuoliteitse, että verenluovutuksella on pysyvä vasta-aihe, jos kyseessä on mies, jolla on ollut sukupuolisuhde miehen kanssa.

27

Léger on nostanut päätöksestä kanteen tribunal administratif de Strasbourgissa ja väittää muun muassa, että 12.1.2009 annetun asetuksen liite II on direktiivin 2004/33 säännösten vastainen.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kysymys siitä, onko se, että verenluovutuksella on pysyvä vasta-aihe, jos kyseessä on mies, jolla on ollut sukupuolisuhde miehen kanssa, mainitun direktiivin liitteen III mukainen, on erittäin ongelmallinen ja pääasian ratkaisemisen kannalta keskeinen.

29

Tässä tilanteessa tribunal administratif de Strasbourg on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Kun otetaan huomioon direktiivin 2004/33 liite III, onko sitä, että miehellä on sukupuolisuhde toisen miehen kanssa, pidettävä sellaisenaan sukupuolikäyttäytymisenä, jonka vuoksi hän on vaarassa saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, ja jonka perusteella tällaista sukupuolikäyttäytymistä harjoittaneilta henkilöiltä voidaan kieltää verenluovutus pysyvästi, vai onko sitä nyt käsiteltävään yksittäistapaukseen liittyvissä olosuhteissa pidettävä vain sukupuolikäyttäytymisenä, jonka vuoksi hän on vaarassa saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, ja joka oikeuttaa väliaikaisen verenluovutuskiellon tietyn ajanjakson ajan riskikäyttäytymisen loppumisen jälkeen?”

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2004/33 liitteessä III olevaa 2.1 kohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu sukupuolikäyttäytymistä, jonka vuoksi henkilö on vaarassa saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, koskeva pysyvän verenluovutuskiellon peruste on esteenä sille, että jäsenvaltio säätää verenluovutuksen pysyvän vasta-aiheen koskemaan miehiä, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa.

31

Aluksi on huomattava, että – kuten Ranskan hallitus ja Euroopan komissio ovat todenneet – kyseisen direktiivin liitteessä III olevien 2.1 ja 2.2.2 kohdan eri kieliversiot poikkeavat toisistaan siltä osin kuin kyse on mainituissa säännöksissä tarkoitetun vaaran tasosta.

32

Säännösten ranskankielisessä versiossa nimittäin on niin, että sekä 2.1 kohdassa säädettyä pysyvää verenluovutuskieltoa että 2.2.2 kohdassa säädettyä väliaikaista kieltoa sovelletaan henkilöihin, jotka ovat sukupuolikäyttäytymisensä vuoksi ”vaarassa” saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä. Tässä kieliversiossa pysyvän verenluovutuskiellon oikeuttavan vaaran taso on siis täsmälleen sama kuin se, jota sovelletaan väliaikaiseen kieltoon.

33

Kyseisten säännösten joissakin kieliversioissa sitä vastoin on niin, että väliaikainen kielto edellyttää ”vaaraa”, kun taas pysyvä kielto edellyttää ”suurta vaaraa”. Direktiivin 2004/33 liitteessä III olevalla 2.1 kohdalla on tällainen sanamuoto muiden muassa tanskaksi (”stor risiko”), viroksi (”kõrgendatud ohtu”), englanniksi (”high risk”), italiaksi (”alto rischio”), hollanniksi (”groot risico”), puolaksi (”wysokie ryzyko”) tai portugaliksi (”grande risco”).

34

Kyseisen liitteen joissakin muissa kieliversioissa on vielä niin, että sekä 2.1 että 2.2.2 kohdassa viitataan ”suureen riskiin”; näin on espanjan- (”alto riesgo”) ja saksankielisessä (”hohes Risiko”) versiossa.

35

Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että jossakin kieliversiossa käytettyä unionin oikeuden säännöksen sanamuotoa ei voida käyttää tämän säännöksen ainoana tulkintaperusteena eikä sille voida antaa etusijaa muihin kieliversioihin nähden. Unionin oikeuden säännöksiä on nimittäin tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti ottaen huomioon kaikki Euroopan unionin virallisilla kielillä laaditut versiot. Unionin oikeuden säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomio Cricket St Thomas, C‑372/88, EU:C:1990:140, 18 ja 19 kohta; tuomio Kurcums Metal, C‑558/11, EU:C:2012:721, 48 kohta ja tuomio Ivansson ym., C‑307/13, EU:C:2014:2058, 40 kohta).

36

Direktiivin 2004/33 liitteessä III olevien 2.1 ja 2.2.2 kohdan systematiikasta on huomattava, että liitteessä erotetaan toisistaan pysyvä verenluovutuskielto ja väliaikainen verenluovutuskielto, joihin sovellettavien perusteiden on loogisesti oltava erilaiset. Niinpä pysyvä kielto, joka on tiukempi, edellyttää vaaraa, joka on väliaikaiseen kieltoon liittyvää vaaraa suurempi.

37

Lisäksi on niin, että – kuten direktiivin 2002/98 johdanto-osan 24 perustelukappaleessa todetaan – terapeuttisiin tarkoituksiin tai lääkinnällisiin laitteisiin käytettävä veri ja veren komponentit olisi hankittava henkilöiltä, joiden terveys on sellainen, ettei luovutuksesta aiheudu mitään haittaa, ja vakavien tartuntatautien, jotka voivat levitä veren välityksellä, leviämisen vaara olisi pidettävä mahdollisimman pienenä. Tästä seuraa, että – siltä osin kuin kyse on direktiivin 2004/33 tavoitteesta – pysyvää kieltoa on sovellettava silloin, kun tällaisen leviämisen vaara on suurempi.

38

Niinpä viimeksi mainitun direktiivin systematiikan ja tavoitteen perusteella on omaksuttava tulkinta, jonka mukaan kyseisen direktiivin liitteessä III olevassa 2.1 kohdassa säädetty pysyvä verenluovutuskielto koskee henkilöitä, jotka ovat sukupuolikäyttäytymisensä vuoksi ”suuressa vaarassa” saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, kun taas väliaikainen verenluovutuskielto koskee pienempää vaaraa.

39

Tästä pysyvästä kiellosta on huomattava, että direktiivin 2004/33 liitteessä III olevaan 2.1 kohtaan sisältyvässä ilmauksessa ”henkilöt, jotka sukupuolikäyttäytymisensä vuoksi ovat suuressa vaarassa” saada tartuntatauteja, ei määritetä tarkasti niitä henkilöitä tai henkilöryhmiä, joita kyseinen kielto koskee, mikä jättää jäsenvaltioille säännöksen soveltamisessa harkintavaltaa.

40

Niinpä on tutkittava, missä määrin pysyvä vasta-aihe, jota Ranskan oikeuden mukaan on sovellettava tilanteessa, jossa kyseessä on ”mies, jolla on ollut sukupuolisuhde miehen kanssa”, täyttää vaatimuksen direktiivin 2004/33 liitteessä III olevassa 2.1 kohdassa tarkoitetun ”suuren vaaran” olemassaolosta siten, että samalla kunnioitetaan unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettuja perusoikeuksia.

41

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan nimittäin on niin, että kyseisten perusoikeuksien suojaamisesta johtuvat vaatimukset sitovat jäsenvaltioita silloin, kun ne panevat täytäntöön unionin oikeussääntöjä, joten jäsenvaltioiden tulee soveltaa näitä oikeussääntöjä siten, että vaatimuksia noudatetaan (ks. vastaavasti tuomio parlamentti v. neuvosto, C‑540/03, EU:C:2006:429, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tässä asiayhteydessä jäsenvaltioiden on muun muassa varottava tukeutumasta sellaiseen johdetun oikeuden säädöksen tulkintaan, joka johtaisi ristiriitaan kyseisten perusoikeuksien kanssa (ks. tuomio Ordre des barreaux francophones et germanophone ym., C‑305/05, EU:C:2007:383, 28 kohta ja tuomio O ym., C‑356/11 ja C‑357/11, EU:C:2012:776, 78 kohta).

42

Ensinnäkin arvioitaessa, onko kyseessä suuri vaara saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, huomioon on otettava Ranskassa vallitseva epidemiologinen tilanne; tällä on erityinen luonne Ranskan hallituksen ja komission mukaan, jotka viittaavat Ranskan Institut de veille sanitairen (terveysalan valvontavirasto) toimittamiin tietoihin. Niiden mukaan näistä tiedoista ilmenee, että lähes kaikki HIV-tartunnat vuosilta 2003–2008 johtuvat sukupuolisuhteesta ja että miehet, joilla on sukupuolisuhteita miesten kanssa, kuuluvat eniten tartuntoja saaneeseen väestöön; heidän osuutensa on 48 prosenttia uusista tartunnoista. Niiden mielestä samalta ajanjaksolta on huomattava, että vaikka uusien HIV-infektioiden kokonaismäärä on vähentynyt, varsinkin heteroseksuaalissa suhteissa, se ei ole vähentynyt miehillä, joilla on sukupuolisuhteita miesten kanssa. Lisäksi nämä olivat mainitulla ajanjaksolla eniten HIV-tartuntoja saanut väestönosa, jossa ilmaantuvuus oli 1 prosentti vuodessa; tämä on Ranskan hallituksen ja komission mukaan 200 kertaa suurempi kuin Ranskan heteroseksuaalisessa väestössä.

43

Komissio viittaa myös 21.4.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 851/2004 (EUVL L 142, s. 1) perustetun tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalaisen keskuksen laatimaan kertomukseen. Tämän lokakuussa 2013 julkaistun kertomuksen – jonka otsikko on ”Men who have sex with men (MSM), Monitoring implementation of the Dublin Declaration on Partnership to Fight HIV/AIDS in Europe and Central Asia: 2012 progress” – mukaan kaikista tutkituista valtioista juuri Ranskassa on eniten HIV-tartuntoja miesten, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, ryhmässä.

44

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on selvittää, ovatko tämän tuomion 42 kohdassa esitetyt tiedot luotettavia nykyisen lääketieteellisen, tieteellisen ja epidemiologisen tietämyksen valossa ja, jos niin on, ovatko ne edelleen asian kannalta merkityksellisiä.

45

Toiseksi siltä varalta, että mainittu tuomioistuin päätyy katsomaan muun muassa kyseisten tietojen perusteella, että kansalliset viranomaiset ovat kohtuudella voineet katsoa, että Ranskassa on olemassa direktiivin 2004/33 liitteessä III olevassa 2.1 kohdassa tarkoitettu suuri vaara saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, jos kyseessä on mies, jolla on ollut sukupuolisuhde miehen kanssa, on tutkittava, voisiko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen pysyvä verenluovutuksen vasta-aihe olla unionin oikeusjärjestyksessä tunnustettujen perusoikeuksien mukainen ja millä edellytyksillä.

46

Tässä yhteydessä on muistutettava, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) soveltamisala määritellään jäsenvaltioiden toiminnan osalta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioita ”ainoastaan silloin, kun viimeksi mainitut soveltavat unionin oikeutta”.

47

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että 12.1.2009 annetussa asetuksessa, jonka johdanto-osan viittauskappaleissa viitataan nimenomaisesti direktiiviin 2004/33, sovelletaan unionin oikeutta.

48

Niinpä kyseisessä asetuksessa on noudatettava perusoikeuskirjan määräyksistä muun muassa 21 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu muun muassa sukupuoliseen suuntautumiseen. Mainittu 21 artiklan 1 kohta on erityinen ilmaus yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta, joka on perusoikeuskirjan 20 artiklassa vahvistettu unionin oikeuden yleinen periaate (ks. vastaavasti tuomio Römer, C‑147/08, EU:C:2011:286, 59 kohta ja tuomio Glatzel, C‑356/12, EU:C:2014:350, 43 kohta).

49

Tässä yhteydessä on todettava, että koska 12.1.2009 annetun asetuksen liitteessä II olevassa taulukossa B pidetään verenluovutuksen pysyvän vasta-aiheen perusteena sitä, että henkilö on ”mies, jolla on ollut sukupuolisuhde miehen kanssa”, siinä määritetään verenluovutuskielto miespuolisten luovuttajien homoseksuaalisen suuntautumisen perusteella; heitä kohdellaan siksi, että heillä on ollut tätä suuntautumista vastaava sukupuolisuhde, miespuolisia heteroseksuaalisia henkilöitä epäedullisemmin.

50

Niinpä 12.1.2009 annettu asetus voi merkitä perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua homoseksuaalisten henkilöiden sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää.

51

On siis tutkittava, täyttääkö 12.1.2009 annetussa asetuksessa miehille, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, säädetty pysyvä verenluovutuksen vasta-aihe kuitenkin perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa asetetut edellytykset, joilla se voidaan oikeuttaa.

52

Mainitun määräyksen mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen. Siinä määrätään lisäksi, että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

53

Nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että mieheen, jolla on ollut sukupuolisuhde miehen kanssa, sovellettavasta pysyvästä verenluovutuksen vasta-aiheesta, jossa on kyseessä perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämisen rajoitus, on katsottava, että siitä on säädetty lailla perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, koska se on peräisin 12.1.2009 annetusta asetuksesta.

54

Lisäksi kyseisessä rajoituksessa kunnioitetaan syrjintäkiellon periaatteen keskeistä sisältöä. Rajoituksessa nimittäin ei aseteta periaatetta sellaisenaan kyseenalaiseksi, koska se koskee vain ulottuvuudeltaan rajallista kysymystä verenluovutuskielloista vastaanottajien terveyden suojelemiseksi.

55

Vielä on kuitenkin selvitettävä, vastaako sama rajoitus yleisen edun mukaista tavoitetta perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja, jos vastaa, onko se mainitussa määräyksessä tarkoitetulla tavalla suhteellisuusperiaatteen mukainen.

56

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivi 2004/33 koskee direktiivin 2002/98 täytäntöönpanoa. Tällä viimeksi mainitulla direktiivillä on oikeusperustansa eli EY 152 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesti tavoitteena kansanterveyden suojelu.

57

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että pysyvän verenluovutuskiellon tarkoituksena on pitää vaara, että jokin tartuntatauti leviää vastaanottajille, mahdollisimman pienenä. Tällainen kielto myötävaikuttaa siis yleiseen tavoitteeseen varmistaa ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu, joka on tavoite, jonka unioni tunnustaa EY 152 artiklassa ja varsinkin sen 4 kohdan a alakohdassa ja 5 kohdassa sekä perusoikeuskirjan 35 artiklan toisessa virkkeessä, joissa edellytetään, että ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu varmistetaan kaikkien unionin politiikkojen ja toimintojen määrittelyssä ja toteuttamisessa.

58

Suhteellisuusperiaatteesta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä katsotaan, että kansallisessa lainsäädännössä säädetyillä toimenpiteillä ei saada ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista asianomaisella lainsäädännöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava niistä vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. tuomio ERG ym., C‑379/08 ja C‑380/08, EU:C:2010:127, 86 kohta; tuomio Urbán, C‑210/10, EU:C:2012:64, 24 kohta ja tuomio Texdata Software, C‑418/11, EU:C:2013:588, 52 kohta).

59

Pääasian kaltaisessa asiassa on niin, että kyseisen periaatteen noudattamisedellytys täyttyy vain, jos vastaanottajien terveyden korkeatasoista suojelua ei voida varmistaa sellaisilla HI-viruksen havaitsemistekniikoilla, jotka ovat tehokkaita ja vähemmän rajoittavia kuin miesten, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, koko ryhmälle asetettu pysyvä verenluovutuskielto.

60

On nimittäin huomattava yhtäältä, että silloinkin, kun kyse on sukupuolikäyttäytymisestä, jossa on direktiivin 2004/33 liitteessä III olevassa 2.1 kohdassa tarkoitettu suuri vaara saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä –2.1 kohta koskee tällaisten tautien leviämisvaaraa kumppanien välillä sukupuolisuhteen seurauksena –, ei voida sulkea pois, että on olemassa tekniikoita, jotka ovat tehokkaita varmistamaan vastaanottajien terveyden korkeatasoisen suojelun.

61

Tässä yhteydessä on huomattava, kuten erityisesti direktiivin 2002/98 21 artiklasta käy ilmi, että veren ja veren komponenttien laadun ja turvallisuuden takaamiseksi jokainen luovutettu verierä on tutkittava mainitun direktiivin liitteessä IV lueteltujen vaatimusten mukaisesti, ja lähtökohtana on, että nämä vaatimukset kehittyvät tieteen ja tekniikan kehityksen myötä (tuomio Humanplasma, C‑421/09, EU:C:2010:760, 42 kohta). Liitteessä IV edellytetään luovuttajien seulontatutkimusta muun muassa HIV 1/2 ‑infektion osalta.

62

Ranskan hallitus ja komissio kuitenkin huomauttavat, että tieteen nykytilassa on olemassa ”ikkuna-aika” eli ajanjakso, joka seuraa virusinfektiota ja jonka aikana verenluovutuksen seulonnan yhteydessä käytettävät biologiset merkkiaineet pysyvät negatiivisina luovuttajan infektiosta huolimatta. Ranskan hallituksen ja komission mukaan siis juuri tuoreissa infektioissa on vaarana, että ne jäävät seulontatutkimuksissa havaitsematta ja että HI-virus siis leviää vastaanottajaan.

63

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on selvittää, onko tällaisessa tilanteessa suhteellisuusperiaatteen noudattamiseksi olemassa tehokkaita HI-viruksen havaitsemistekniikoita sen estämiseksi, että tällainen virus leviää vastaanottajiin; testien on perustuttava uusimpiin tieteellisiin ja teknisiin menettelyihin, kuten direktiivin 2002/98 johdanto-osan 29 perustelukappaleessa todetaan.

64

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on selvittää erityisesti, onko tieteen tai terveydenhoitoon liittyvän tekniikan kehityksen avulla mahdollista – kun erityisesti otetaan huomioon miehiltä, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, saatavien luovutusten järjestelmällisestä karanteeniin ottamisesta tai kaikkien verenluovutusten järjestelmällisestä HIV-seulonnasta aiheutuvat kustannukset – varmistaa vastaanottajien terveyden korkeatasoinen suojelu siten, ettei siitä johtuva rasitus ole liian suuri tavoiteltuihin terveydensuojelua koskeviin päämääriin nähden.

65

Toisaalta on todettava, että vaikkei tieteen nykytilassa olisikaan olemassa tämän tuomion 63 ja 64 kohdassa asetetut edellytykset täyttävää tekniikkaa, pysyvä verenluovutuksen vasta-aihe, jota sovelletaan miesten, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, koko ryhmään, on oikeasuhteinen vain, jos vastaanottajien terveyden korkeatasoisen suojelun varmistamiseksi ei ole olemassa vähemmän rajoittavia menetelmiä.

66

Tässä yhteydessä on niin, että erityisesti ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on tutkia, onko direktiivin 2004/33 liitteessä II olevan B osan 2 kohdassa säädetyillä kirjallisella kyselyllä ja terveydenhoitoalan ammattilaisen tekemällä henkilökohtaisella haastattelulla mahdollista tunnistaa tarkemmin vastaanottajien terveyden vaarantavat käyttäytymiset sellaisen vasta-aiheen osoittamiseksi, joka olisi vähemmän rajoittava kuin miesten, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, koko ryhmään sovellettava pysyvä vasta-aihe.

67

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 61 kohdassa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis selvitettävä muun muassa, voitaisiinko kohdennetuilla kysymyksillä – jotka koskevat viimeisimmästä sukupuolikontaktista kulunutta aikaa suhteessa ”ikkuna-ajan” pituuteen, asianomaisella henkilöllä olevan suhteen vakautta tai sitä, käyttääkö hän sukupuolisuhteissaan suojaa – arvioida sen riskin tasoa, joka kullakin luovuttajalla on erikseen oman sukupuolikäyttäytymisensä perusteella.

68

Niinpä on katsottava, että jos vakavien tautien, jotka voivat levitä veren välityksellä, tehokkailla havaitsemistekniikoilla tai tällaisten tekniikoiden puuttuessa menetelmillä, jotka ovat vähemmän rajoittavia kuin miesten, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, koko ryhmälle asetettu pysyvä verenluovutuskielto, voidaan varmistaa vastaanottajien terveyden korkeatasoinen suojelu, tällainen pysyvä vasta-aihe ei ole perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla suhteellisuusperiaatteen mukainen.

69

Esitettyyn kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että direktiivin 2004/33 liitteessä III olevaa 2.1 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu sukupuolikäyttäytymistä koskeva pysyvän verenluovutuskiellon peruste käsittää tapauksen, jossa jäsenvaltio säätää tässä valtiossa vallitsevan tilanteen perusteella verenluovutuksen pysyvän vasta-aiheen koskemaan miehiä, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, jos nykyisen lääketieteellisen, tieteellisen ja epidemiologisen tietämyksen ja tiedon perusteella osoitetaan, että tällaisen sukupuolikäyttäytymisen vuoksi kyseiset henkilöt ovat suuressa vaarassa saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, ja jos osoitetaan suhteellisuusperiaatetta noudattaen, ettei ole olemassa tällaisten tartuntatautien tehokkaita havaitsemistekniikoita tai tällaisten tekniikoiden puuttuessa menetelmiä, jotka olisivat mainittua vasta-aihetta vähemmän rajoittavia, vastaanottajien terveyden korkeatasoisen suojelun varmistamiseksi. Kansallisen tuomioistuimen asiana on selvittää, täyttyvätkö nämä edellytykset asianomaisessa jäsenvaltiossa.

70

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/98/EY täytäntöönpanosta veren ja sen komponenttien tiettyjen teknisten vaatimusten osalta 22.3.2004 annetun komission direktiivin 2004/33/EY liitteessä III olevaa 2.1 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettu sukupuolikäyttäytymistä koskeva pysyvän verenluovutuskiellon peruste käsittää tapauksen, jossa jäsenvaltio säätää tässä valtiossa vallitsevan tilanteen perusteella verenluovutuksen pysyvän vasta-aiheen koskemaan miehiä, joilla on ollut sukupuolisuhteita miesten kanssa, jos nykyisen lääketieteellisen, tieteellisen ja epidemiologisen tietämyksen ja tiedon perusteella osoitetaan, että tällaisen sukupuolikäyttäytymisen vuoksi kyseiset henkilöt ovat suuressa vaarassa saada vakavia tartuntatauteja, jotka voivat levitä veren välityksellä, ja jos osoitetaan suhteellisuusperiaatetta noudattaen, ettei ole olemassa tällaisten tartuntatautien tehokkaita havaitsemistekniikoita tai tällaisten tekniikoiden puuttuessa menetelmiä, jotka olisivat mainittua vasta-aihetta vähemmän rajoittavia, vastaanottajien terveyden korkeatasoisen suojelun varmistamiseksi. Kansallisen tuomioistuimen asiana on selvittää, täyttyvätkö nämä edellytykset asianomaisessa jäsenvaltiossa.