See dokument on väljavõte EUR-Lexi veebisaidilt.
Dokument 62011CN0372
Case C-372/11 P: Appeal brought on 14 July 2011 by Power-One Italy SpA against the order of the General Court (Sixth Chamber) of 24 May 2011 in Case T-489/08 Power-One Italy SpA v European Commission
Asia C-372/11 P: Valitus, jonka Power-One Italy SpA on tehnyt 14.7.2011 unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-489/08, Power-One Italy SpA v. Euroopan komissio, 24.5.2011 antamasta määräyksestä
Asia C-372/11 P: Valitus, jonka Power-One Italy SpA on tehnyt 14.7.2011 unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-489/08, Power-One Italy SpA v. Euroopan komissio, 24.5.2011 antamasta määräyksestä
EUVL C 282, 24.9.2011, lk 12—13
(BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)
24.9.2011 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
C 282/12 |
Valitus, jonka Power-One Italy SpA on tehnyt 14.7.2011 unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-489/08, Power-One Italy SpA v. Euroopan komissio, 24.5.2011 antamasta määräyksestä
(Asia C-372/11 P)
2011/C 282/23
Oikeudenkäyntikieli: italia
Asianosaiset
Valittaja: Power-One Italy SpA (edustajat: avvocato A. Giussani ja avvocato R. Giuffrida)
Muu osapuoli: Euroopan komissio
Vaatimukset
— |
Unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-489/08, 24.5.2011 antama määräys on kumottava ja näin ollen
|
— |
komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. |
Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut
Vaatimustensa tueksi valittaja väittää ensiksi, että luottamuksensuojan yleistä periaatetta on loukattu, minkä lisäksi väitettyä menettelyn väärinkäyttöä koskevat perustelut ovat riittämättömät ja ristiriitaiset.
Unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen määräyksen 47 kohdassa, että korvattujen määrien osalta valittaja olisi voinut hyötyä enemmän komission päätöksen kumoamisesta koko kyseessä olevalle hankkeelle annetun taloudellisen tuen takaisin saamisen muodossa, ja että ”voidaan katsoa, että tällaisen summan maksaminen vahingonkorvauksena liittyy läheisesti kyseisen päätöksen kumoamiseen”, mihin se perusti menettelyn väärinkäyttöä koskeneet huomautuksensa. Unionin yleinen tuomioistuin jakoi tästä syystä omavaltaisesti osiin valittajan vaatimukset erottamalla niiden toimien tosiasiallisen yhtenäisyyden, jotka muodostivat toiminnan, joka aiheutti tappion, tappion aiheuttaneesta tapahtumasta, jota aiheutuneet kokonaiskustannukset edustivat. Komission vastaväitteen hyväksymistä ei näin ollen ole perusteltu riittävästi.
Toinen valitusperuste koskee luottamuksensuojan yleisen periaatteen loukkaamista ja todistustaakkaa ja todisteiden hankkimista koskevien sääntöjen virheellistä soveltamista sekä aiheutuneeseen muuhun vahinkoon liittyviä väitteitä koskevien perustelujen riittämättömyyttä ja ristiriitaisuutta.
Unionin yleisen tuomioistuimen antaman määräyksen 55 kohdassa todettiin, että ”kanteessa ei mainita sen muun vahingon luonnetta ja laajuutta, jonka kantaja väittää itselleen aiheutuneen” ja että ”kanteessa ei mitenkään mainita syitä, joiden vuoksi kantaja katsoo, että muu vahinko liittyy siihen, että komissio vetäytyi kyseessä olevan hankkeen rahoituksesta”. Tähän liittyen on todettava, että valittajana olevalle yhtiölle aiheutuneita tappioita voidaan pitää yksinomaan ilmeisinä, koska kyseessä olevalla rahoituksella pyrittiin tietyn tehtävän — joka on yksilöitävissä suoritettavaksi otetussa hankkeessa — suorittamiseen, ja rahoituksesta vetäytyminen saattoi aiheuttaa yksinomaan kustannuksia, joita valittajalle ei ilman rahoitusta olisi aiheutunut. Unionin yleinen tuomioistuin ei tarkastellut näitä perusteluja, joita kehiteltiin jo komission esittämään oikeudenkäyntiväitteeseen liittyvissä huomautuksissa (joihin oli myös liitetty valittajana olevan yhtiön tase), vaan se tyytyi viittaamaan aiheutunutta tappiota koskevien yksityiskohtien väitettyyn puuttumiseen.
Valittaja väittää lopuksi, että luottamuksensuojan yleistä periaatetta on loukattu ja että todistustaakkaa ja todisteiden hankkimista koskevia sääntöjä on sovellettu virheellisesti ja että tosiseikkoja, jotka olisivat vaikuttaneet tapauksen lopputulokseen, ei ole arvioitu syy-seuraussuhteeseen liittyen.
Valituksenalaisen määräyksen 57 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteaa syy-seuraussuhdetta koskevien väitteiden osalta, että valittajana oleva yhtiö ”ei esitä minkäänlaisia seikkoja kyseessä olevan toiminnan vaikutuksesta siihen, että kantaja vastasi kyseessä olevan hankkeen kustannuksista summalla, joka ylitti enimmäismäärän, johon komissio oli sitoutunut”. Valittajan näkemyksen mukaan esillä olevassa asiassa on ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi asiakirja-aineistossa esitettyjä tosiseikkoja virheellisesti. Kyseinen tuomioistuin vääristi esitettyjä todisteita, koska sen mukaan komission toiminnan ja valittajana olevalle yhtiölle aiheutuneiden tappioiden välillä ei ole ilmeistä syy-yhteyttä. Kyseinen tuomioistuin ei näin ollen ole päätöstä perustellessaan tarkastellut seikkoja, joihin ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyssä kannekirjelmässä oli jo vedottu tai joihin vedottiin tätä seuranneissa huomautuksissa. Erityisesti valittajan huomioista ilmenee selvästi, että komission väitetty virhe on luonteeltaan toissijainen eikä olennainen, ja se muodostuu viiveestä täysin toteutettua hanketta koskevien asiakirjojen täydentämisessä.
(1) Ympäristöalan rahoitusvälineestä (LIFE) 17.7.2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EYVL L 192, s. 1)
(2) Grant Agreementiin liittyvät vakiomuotoiset hallinnolliset säännökset.