Valitus, jonka Solvay SA on tehnyt 1.3.2010 unionin yleisen tuomioistuimen (kuudes jaosto) asiassa T-57/01, Solvay v. komissio, 17.12.2009 antamasta tuomiosta

(Asia C-109/10 P)

(2010/C 161/21)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Valittaja: Solvay SA (edustajat: asianajajat P.-A. Foriers, R. Jafferali, F. Louis ja A. Vallery)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi yhdeksään valitusperusteeseen.

Ensimmäisessä valitusperusteessa, jossa on viisi osaa, valittaja vetoaa ratkaisun saamista kohtuullisessa ajassa koskevan oikeuden loukkaamiseen, koska 13.12.2000 tehty komission päätös 2003/6/EY (1) tehtiin yli kymmenen vuotta ensimmäisten toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen tai ainakin sen jälkeen, kun menettely aloitettiin lähettämällä kantajalle komission väitetiedoksianto. Solvay moittii unionin yleistä tuomioistuinta erityisesti siitä, ettei se ole arvioinut kokonaisvaltaisesti kulunutta aikaa sisällyttääkseen siihen sekä menettelyn hallinnollisen vaiheen että tuomioistuinvaiheen (ensimmäinen osa), ettei se ole ottanut huomioon unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäyntimenettelyn kestoa (toinen osa), että se on katsonut, että kohtuullisen ajan ylittämisestä määrättävä seuraamus riippuu valittajan puolustautumisoikeuksien konkreettisen loukkaamisen osoittamisesta vaikka nämä kaksi periaatetta ovat itsenäisiä ja erillisiä (kolmas osa), että se on todennut, ettei tällaisesta loukkaamisesta ollut kyse esillä olevassa asiassa (neljäs osa) ja että se on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon asian tosiseikat siltä osin kuin se on katsonut, että valittaja oli luopunut vaatimasta toissijaisesti sakon määrän alentamista kohtuullisen ajan ylittämisen vuoksi (viides osa) vaikka tämä on nimenomaisesti vaatinut sakon kumoamista tai ainakin sen määrän alentamista tällä perusteella.

Solvay vetoaa toisessa valitusperusteessaan, joka jakautuu kolmeen osaan, neuvoston asetuksen N:o 17/62 (2) 14 ja 20 artiklan virheelliseen soveltamiseen, koska unionin yleinen tuomioistuin on hyväksynyt sen, että komissio käytti SEUT 102 artiklan perusteella aloitetussa menettelyssä tarkastuksissa takavarikoituja asiakirjoja, jotka koskevat mahdollista osallistumista SEUT 101 artiklassa tarkoitettuihin yhteistoimintajärjestelyihin ja/tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin (ensimmäinen osa). Kantaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta myös siitä, että tämä on hyväksynyt sen, että komissio käytti sitä vastaan sattumanvaraisesti saamiaan asiakirjoja, vaikka komissio ei olisi kyseisenä ajankohtana voinut epäilysten puuttuessa suorittaa tarkastusta, jolla pyritään hankkimaan kyseiset asiakirjat (toinen osa). Valittaja moittii lopuksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on ottanut asian tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla myöntäessään, että tosiseikat, jotka tarkastuspäätöksellä oli tarkoitus selvittää, ja tosiseikat, joiden perusteella komissio totesi rikkomisen, ovat aineellisesti samankaltaisia (kolmas osa).

Valittaja vetoaa kolmannessa valitusperusteessaan, joka jakautuu kuuteen osaan, siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut puolustautumisoikeuksia, koska sen mukaan valittajan olisi pitänyt osoittaa, että komission kadottamista asiakirjavihkoon kuuluvista asiakirjoista olisi voinut olla hyötyä sen puolustautumiselle (ensimmäinen osa). Viran puolesta ei näet voida pitää mahdottomana asiakirjavihkoa lainkaan väliaikaisesti tutkimatta, että kysymyksissä olevilla asiakirjoilla on voinut olla vaikutusta komission tekemään päätökseen (toinen ja kolmas osa). Valittaja riitauttaa lopuksi unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin, jonka mukaan se ei ole osoittanut, että kadonneista asiakirjoista olisi voinut olla hyötyä sen puolustautumiselle määräävän markkina-aseman olemassaolon (neljäs osa), Saint-Gobain-konsernille myönnetyn alennuksen (viides osa) ja merkityksellisten maantieteellisten markkinoiden määritelmän (kuudes osa) osalta.

Solvay vetoaa neljännessä valitusperusteessaan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen sekä todistustaakkaa ja syyttömyysolettamaa koskevien sääntöjen rikkomiseen, koska unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että asiakirjavihkosta kadonneista asiakirjoista ei olisi ollut hyötyä sen puolustautumiselle, vaikka on riittävää, että se olisi näiden asiakirjojen perusteella voinut tukea aikaisemmin esitettyjä kanneperusteita pikemminkin kuin esittää uusia kanneperusteita (ensimmäinen osa) ja että sillä olisi niiden perusteella ollut mahdollisuus, vaikkakin vain vähäinen, vaikuttaa riidanalaisen päätöksen sisältöön (toinen osa).

Valittaja väittää viidennessä valitusperusteessaan, että sen oikeutta tulla kuulluksi sen jälkeen, kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi ensimmäisen päätöksen, jolla sille määrättiin sakkoa, ja ennen kuin komissio teki riidanalaisen päätöksen, on loukattu. Valituksenalainen tuomio ei näet vastaa sen kumoamiskannetta, ja siinä kieltäydytään tunnustamasta komission velvollisuutta kuulla kyseistä yritystä silloin, kun valmisteleviin toimiin vaikuttanut oikeudenkäyntivirhe on todettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen aikaisemmalla tuomiolla.

Valittajayhtiö moittii kuudennessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on soveltanut virheellisesti SEUT 102 artiklaa ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa hyväksymällä merkityksellisten maantieteellisten markkinoiden vaihtoehtoisen määritelmän riippumatta siitä, onko kyse yhteisön laajuisista vai kunkin maan laajuisista markkinoista.

Solvay arvostelee seitsemännellä valitusperusteellaan perusteluvelvollisuuden ja SEUT 102 artiklan kannalta siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisessa tuomiossa arvioinut määräävää markkina-asemaa riippumatta siitä, ovatko merkitykselliset markkinat yhteisön laajuiset (ensimmäinen osa) vai kunkin maan laajuiset (toinen osa). Solvay moittii unionin yleistä tuomioistuinta lisäksi siitä, ettei se ole ottanut huomioon poikkeuksellisia olosuhteita, jotka osoittavat, ettei se ollut määräävässä markkina-asemassa (kolmas osa).

Valittaja vetoaa kahdeksannessa valitusperusteessaan SEUT 102 artiklan virheelliseen soveltamiseen ja perustelujen puuttumiseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että Saint-Gobain-konsernille myönnetty 1,5 prosentin alennus merkitsi uskollisuusalennusta, joka vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin.

Valittaja vetoaa yhdeksännessä valitusperusteessaan perustelujen puuttumiseen sekä SEUT 102 virheelliseen soveltamiseen siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin toteaa kauppakumppaneihin sovelletun alennusjärjestelmän merkitsevän syrjivää menettelytapaa jopa ilman valvontaa, jolla tarkistettaisiin, onko mainittu menettelytapa merkinnyt kilpailullista haittaa määräävässä asemassa olevan toimittajan asiakkaiden keskuudessa (ensimmäinen osa). Solvay moittii lopuksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole ottanut huomioon sitä, että kalsinoidun soodan osuus sen asiakkaiden hankintakustannuksista oli vähäinen (toinen osa).

(1)  [EY 82] artiklan mukaisesta menettelystä (COMP/33.133 — C: kalsinoitu sooda — Solvay) 13.12.2000 tehty komission päätös 2003/6/EY (EUVL 2003, L 10, s. 10)

(2)  Neuvoston asetus N:o 17 ([EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus), joka on annettu 6.2.1962 (EYVL 13, s. 204).