Valitus, jonka Saksan liittotasavalta on tehnyt 22.12.2009 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (seitsemäs jaosto) asiassa T-21/06, Saksan liittotasavalta v. Euroopan yhteisöjen komissio, 6.10.2009 antamasta tuomiosta

(Asia C-544/09 P)

2010/C 51/41

Oikeudenkäyntikieli: saksa

Asianosaiset

Valittaja: Saksan liittotasavalta (asiamiehet: M. Lumma, J. Möller ja B. Klein)

Muu osapuoli: Euroopan komissio

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valitus koskee yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen antamaa tuomiota, jolla hylättiin perusteettomana Saksan liittotasavallan nostama kanne valtiontukiasiassa C25/2004 9.11.2005 tehdyn komission sellaisen päätöksen kumoamiseksi, joka koskee maanpäällisten digitaalitelevisiolähetysten (DVB-T) aloittamista Berlin-Brandenburgissa. Kyseisessä päätöksessä komissio katsoi tukitoimenpiteen sisämarkkinoille soveltumattomaksi (SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohta).

Saksan liittotasavalta vetoaa yhteensä viiteen oikeudelliseen perusteeseen, joihin tukeutuen se huomauttaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jättänyt vahvistamatta, että komissio on käyttänyt harkintavaltaansa väärin, joten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti hylännyt kanteen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ensinnäkin virheellisesti kieltänyt toimenpiteen kannustavan vaikutuksen siltä osin kuin se on tarkastelussaan keskittynyt ainoastaan siihen hyvin rajoitettuun ajanjaksoon, jona siirtyminen analogisista maanpäällisistä televisiolähetyksistä digitaalitelevisiolähetyksiin (DVB-T) tapahtui, sen sijaan, että se olisi tarkastellut tuetuille yleisradioyhtiöille syntyneitä kuluja koko toimenpiteen osalta. Tähän kokonaistoimenpiteeseen kuuluu varsinaisen siirtymisen ohella velvollisuus pitää yllä viiden vuoden ajan ohjelmatarjontaa DVB-T:n muodossa vaikeasti ennustettavasta markkinoiden hyväksynnästä riippumatta. Tämän vuoksi myös tästä velvoittavasta siirtymäajanjaksosta aiheutuvat kulut olisi kantajan mukaan otettava huomioon.

Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti ulottanut komission SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisen harkintavallan liian laajalle hyväksymällä sen lähtökohdan, että komissio saattoi kieltää tukitoimenpiteen soveltuvuuden sisämarkkinoille vain sillä perusteella, että päämäärä voidaan oletettavasti saavuttaa myös vaihtoehtoisilla sääntelytoimenpiteillä. Vertailu vaihtoehtoisten toimenpiteiden kanssa ei SEUT:n tukivalvontasäännösten mukaan kuulu komissiolle myönnettyjen harkintavaltuuksien piiriin. Tässä yhteydessä Saksan hallitus huomauttaa myös, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sälyttää jäsenvaltiolle todistustaakan sen näyttämiseksi toteen, että komission ehdottamat vaihtoehtoiset toimenpiteet olisivat jo alun perin olleet tehottomia. Tämä on vastoin oikeusvarmuuden periaatetta, todistustaakan jakoa koskevia yleisiä periaatteita ja tukien valvonnan päämäärää.

Kolmanneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tutkiessaan SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohtaa aliarvioinut niiden unionin perusoikeuksien merkityksen, jotka primaarioikeuden osana sitovat unionin toimielimiä kaikessa niiden toiminnassa. Jos pelkkä viittaus väitettyihin mahdollisiin vaihtoehtoisiin sääntelytoimenpiteisiin olisi riittävä peruste valtiontuen hyväksymisen epäämiseksi, jäisi huomioimatta, että sääntelytoimenpiteet loukkaavat yritysten taloudellisen toiminnan harjoittamista koskevia perusoikeuksia. Ainakin näitä näkökohtia olisi täytynyt punnita, mutta esillä olevassa asiassa näin ei ole tapahtunut.

Neljänneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viittaamalla vaihtoehtoisiin sääntelytoimenpiteisiin tulkinnut virheellisesti SEUT 107 artiklan 3 kohdan mukaisia sisämarkkinoiden ja kaupankäynnin edellytysten muuttamisen käsitteitä, koska se on jättänyt huomioimatta, että sääntelytoimenpiteet haittaavat myös kilpailua. Yleisluonteisessa olettamassa, jonka mukaan kaikki sääntelytoimenpiteet loukkaavat näitä oikeushyviä vähemmän kuin yksittäinen tuki, asetetaan ankara kriteeri, jota ei voida hyväksyä.

Viidenneksi Saksan liittotasavalta huomauttaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on omaksunut komission kehittämän tekniikkaan sitoutumattomuuden periaatteen ottamatta huomioon, että tällä tavoin asiassa sivuutetaan päämäärä, johon Saksan viranomaiset ovat toimenpiteellä pyrkineet. Tekniikkaan sitoutumattomuus on kantajan mukaan sopiva kriteeri sisämarkkinoille soveltuvuuden arvioinnissa ainoastaan silloin, jos tuen ainoana kohteena on siirtyminen digitaalisiin radio- ja televisiolähetyksiin. Siirryttäessä DVB-T-lähetyksiin Berlin-Brandenburgissa tarkoituksena oli kuitenkin eri syistä tukea juuri kyseistä lähetysjärjestelmää, kun taas tuki ei olisi ollut tarpeen kaapeli- ja satelliittilähetysjärjestelmille. Jäsenvaltioilla on tiettyä harkintavaltaa, kun ne määrittelevät tukitoimenpiteen oikeutetun päämäärän.