Asia C-352/09 P

ThyssenKrupp Nirosta GmbH, aiemmin ThyssenKrupp Stainless AG

vastaan

Euroopan komissio

Muutoksenhaku – Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Ruostumattomasta teräksestä valmistettujen levytuotteiden yhteisön markkinat – Päätös, jossa todetaan HT 65 artiklan rikkominen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen asetuksen (EY) N:o 1/2003 perusteella – Komission toimivalta – Nulla poena sine lege -periaate ja oikeusvoiman periaate – Puolustautumisoikeudet – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Vastuun siirtäminen ilmoituksella – Vanhentuminen – Yhteistyö hallinnollisessa menettelyssä

Tuomion tiivistelmä

1.        Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt, jotka kuuluvat aineellisesti ja ajallisesti EHTY:n perustamissopimuksen mukaisen oikeudellisen järjestelmän alaisuuteen – EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättyminen – Asetuksen N:o 1/2003 oikeudellisissa puitteissa toimivan komission valvontavallan jatkuminen

(HT 65 artiklan 1 kohta; neuvoston asetus N:o 1/2003)

2.        Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Ajallinen ulottuvuus – EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättyminen – Yritykselle vastainen komission päätös, joka on tehty EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päätyttyä ja joka koskee mainitun perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä edeltäneitä seikkoja – Nullum crimen, nulla poena sine lege -periaate – Luottamuksensuojan periaate – Ulottuvuus – Yritysten vastuu niiden kilpailusääntöjä rikkovasta toiminnasta siinä asiayhteydessä, jossa EY:n perustamissopimuksen määräykset tulevat sovellettaviksi EHTY:n perustamissopimuksen määräysten sijaan – Aineelliset säännöt – Menettelysäännöt

(HT 65 artiklan 1 ja 5 kohta; Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta ja 23 artiklan 2 kohta)

3.        Kumoamiskanne – Kumoamistuomio – Ulottuvuus – Absoluuttinen oikeusvoima – Ulottuvuus

4.        Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Tuomion perustelut, jotka ovat unionin oikeuden vastaisia – Tuomiolauselma, josta ilmenevä lopputulos on perusteltu tuomion muiden oikeudellisten perustelujen vuoksi – Hylkääminen

5.        Kilpailu – Unionin säännöt – Rikkominen – Vastuuseen joutuminen – Sellaisen yksikön syyllistyminen kilpailusääntöjen rikkomiseen, joka ei ole lakannut olemasta ja jonka sijaan rikkomisessa on tullut toinen yksikkö, joka on jatkanut sen taloudellista toimintaa relevanteilla markkinoilla – Tämän toisen yksikön joutuminen vastuuseen kaikista kilpailusääntöjen rikkomisista

(EY 81 artiklan 1 kohta ja EY 230 artiklan neljäs kohta)

6.        Kilpailu – Hallinnollinen menettely – Vanhentumisaika menettelyissä – Muun oikeushenkilön kuin yrityksen toiminnasta rikkomisen aikana vastanneen oikeushenkilön joutuminen vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta

(Neuvoston asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1–6 kohta; yleispäätöksen N:o 715/78 1 artiklan 1–3 kohta)

7.        Kilpailu – Sakot – Sakkojen määrä – Sakkojen suuruuden määrittämisperusteet – Sakon määrän alentaminen vastikkeena kilpailusääntöjen rikkomiseen syyllistyneen yrityksen yhteistyöstä – Edellytykset

(Komission tiedonanto 96/C 207/04)

8.        Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Tosiseikkojen virheellinen arviointi – Tutkimatta jättäminen – Unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin ei kuulu unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman tosiseikkojen arvioinnin valvonta, paitsi jos tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla

(EY 225 artiklan 1 kohta ja EY 229 artikla; Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäinen kohta; neuvoston asetuksen N:o 1/2003 31 artikla)

1.        Jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmille yhteisen periaatteen, jonka alkuperä voidaan jäljittää aina roomalaiseen oikeuteen asti, mukaan lainsäädännön muuttamistapauksessa on varmistettava oikeudellisten rakenteiden jatkuvuus, jos lainsäätäjä ei ilmaise päinvastaista tahtoaan. Tämä periaate on sovellettavissa unionin primaarioikeuden muutoksiin.

Ei ole mitään viitettä siitä, että unionin lainsäätäjän tahto olisi ollut, että EHTY:n perustamissopimuksessa kielletyt yhteistoimintajärjestelyt voisivat jäädä kokonaan rankaisematta viimeksi mainitun voimassaolon päätyttyä. EHTY:n perustamissopimus, EY:n perustamissopimus ja EUT-sopimus vuorollaan varmistavat vapaan kilpailun takaamiseksi, että komissio on voinut ja voi edelleen määrätä seuraamuksia kaikesta käyttäytymisestä, joka vastaa HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä ja joka on tapahtunut ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä 23.7.2002 tai sen jälkeen.

Näissä olosuhteissa se, että komissiolla ei olisi toimivaltaa varmistaa sellaisten EHTY:n perustamissopimukseen liittyvien normien yhdenmukaista soveltamista, joilla on oikeusvaikutuksia vielä mainitun sopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen, olisi ristiriidassa perustamissopimusten tavoitteiden ja yhtenäisyyden sekä unionin oikeusjärjestyksen jatkuvuuden kanssa. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen tee oikeudellista virhettä tulkitessaan asetusta N:o 1/2003 niin, että siinä sallitaan komission toteavan EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen EHTY:n perustamissopimuksen aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla toteutettuja kartelleja ja määräävän niistä seuraamukset.

(ks. 72–74, 77 ja 78 kohta)

2.        Rikosten ja rangaistusten lakisidonnaisuutta koskeva periaate, sellaisena kuin se on erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan mukaan, edellyttää, että unionin säännöstössä määritellään selvästi rikkomiset ja niistä määrättävät seuraamukset. Lisäksi oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että tällaisen lainsäädännön perusteella ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkä laajuisia niille asetetut velvoitteet ovat, jotta ne voivat yksiselitteisesti saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin. Koska perustamissopimuksissa määritettiin selvästi rikkomiset sekä yrityksille kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävien seuraamusten luonne ja merkittävyys, rikosten ja rangaistusten lakisidonnaisuutta ja oikeusvarmuutta koskevien periaatteiden tarkoituksena ei ole taata yrityksille, että ne voivat oikeudellisten perustojen ja menettelysääntöjen myöhempien muutosten vuoksi välttää kaikki niiden aikaisemmista kilpailusääntöjen rikkomisista johtuvat seuraamukset.

Sellaisen komission päätöksen osalta, joka koskee EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä edeltänyttä oikeudellista tilannetta ja joka on yritykselle vastainen, unionin yleinen tuomioistuin ei tee virhettä katsoessaan yhtäältä, että ajallista soveltamista koskevien periaatteiden noudattaminen sekä oikeusvarmuuden periaatetta ja luottamuksensuojan periaatetta koskevat vaatimukset edellyttävät HT 65 artiklan 1 ja 5 kohdassa annettujen aineellisten sääntöjen soveltamista tosiseikkoihin, jotka ovat tapahtuneet ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä ja jotka kuuluvat kyseisen perustamissopimuksen aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan. HT 65 artiklan 1 ja 5 kohdassa määrättiin selvä oikeudellinen perusta kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättävälle seuraamukselle, joten huolellinen yritys ei missään vaiheessa voinut olla tietämätön toimintansa seurauksista eikä luottaa siihen, että EY:n perustamissopimuksen oikeudellisten puitteiden tulemisesta EHTY:n perustamissopimuksen vastaavien puitteiden sijaan olisi seurauksena se, että se voi välttää kaikki seuraamukset niistä HT 65 artiklan rikkomisista, joihin se on menneisyydessä syyllistynyt.

Toisaalta sovellettavista menettelysäännöistä unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että komissio on toimivaltainen toteuttamaan asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn. Toimenpiteen oikeudellisen perustan muodostavan säännöksen, jolla annetaan unionin toimielimelle toimivalta toteuttaa kyseessä oleva toimenpide, on oltava voimassa toimenpiteen toteuttamishetkellä, ja menettelysääntöjä katsotaan yleensä voitavan soveltaa niiden voimaantulohetkestä alkaen.

(ks. 79–83 ja 86–88 kohta)

3.        Oikeusvoiman periaatteella on perustavanlaatuinen merkitys sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä. Oikeusvoimavaikutus ulottuu ainoastaan niihin tosiseikka- ja oikeuskysymyksiin, jotka on tuomioistuimen päätöksellä tosiasiallisesti tai väistämättä ratkaistu.

Kun unionin yleisen tuomioistuimen on ainoastaan määritettävä yrityksen tekemän ilmoituksen sisältö sen toteamiseksi, että ilmoituksen tarkoituksena on kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevää menettelyä koskevan vastuun siirtäminen yritykseltä toiselle, tämän toimenpiteen lainmukaisuuden arvioiminen muodostaa vain ylimääräisen huomautuksen, joka on lausuttu unionin tuomioistuimissa käsitellyn oikeusriidan rajat ylittäen, eikä sillä siis ole tosiasiallisesti tai väistämättä ratkaistu oikeudellista kysymystä. Sillä ei näin ollen ole oikeusvoimaa.

(ks. 123, 131 ja 132 kohta)

4.        Vaikka unionin yleisen tuomioistuimen esittämät tuomion perustelut olisivat joiltakin osin unionin oikeuden vastaisia, valitus on hylättävä, jos tuomiolauselman tueksi on esitetty sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu.

(ks. 136 kohta)

5.        Luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka johtaa yritystä aikana, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, on lähtökohtaisesti vastattava kilpailusääntöjen rikkomisesta, vaikka kilpailusääntöjen rikkomisesta tehdyn langettavan päätöksen tekemispäivänä yrityksen toiminta ei enää ole kyseisen henkilön vastuulla. Siitä, missä tilanteissa yksikölle, joka ei ole syyllistynyt rikkomiseen, voidaan määrätä seuraamuksia kyseisen rikkomisen perusteella, voidaan todeta, että tällaisiin tilanteisiin lukeutuu tilanne, jossa rikkomiseen syyllistynyt yksikkö on lakannut olemasta oikeudellisesti tai taloudellisesti, koska seuraamuksella, joka määrätään yritykselle, joka on lakannut harjoittamasta taloudellista toimintaa, ei välttämättä ole pelotevaikutusta.

Kun kahden yhtiön toimintojen keskittämisestä syntynyt yritys nimenomaisesti vahvistaa ilmoituksella ottavansa yrityksenä, joka jatkaa kartellin kohteena olleita taloudellisia toimintoja, vastuun toiselle yhtiöistä kuuluvan yksikön toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta sen sakon suhteen, jonka komissio voi määrätä sille mainitun kartellin vuoksi aloitetun menettelyn yhteydessä, kyseiseen ilmoitukseen perustuvasta vastuun siirtämisestä johtuva oikeudellinen seuraus oli täysin täsmällinen ja sen ennakoitavissa.

Yritys, joka on ottanut tällaisen vastuun, ei enää voi vaatia ilmoituksensa peruuttamista hetkellä, jona komissio on sen perusteella tosiasiallisesti määrännyt sille sakon. Se, ettei annettua ilmoitusta enää voida peruuttaa, ei kuitenkaan estä kyseistä yritystä riitauttamasta unionin tuomioistuimissa ilmoituksen sisällön tulkintaa taikka sitä, että yritys on komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä nimenomaisesti tai implisiittisesti myöntänyt joitakin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, koska tämä peruuttamattomuus ei voi rajoittaa luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä olevaa oikeutta nostaa kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla.

(ks. 143, 144, 149, 150 ja 153–155 kohta)

6.        Sekä vanhentumisajoista Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimukseen liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanossa tehdyn yleispäätöksen N:o 715/78 1 artiklan 1 kohdassa että asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdassa asetetaan komission toimivallalle määrätä sakkoja kilpailuoikeuden säännösten rikkomisesta viiden vuoden vanhentumisaika. Tämä vanhentumisaika alkaa päätöksen N:o 715/78 1 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 2 kohdan mukaan kulua rikkomisen tekopäivästä tai sen lakkaamispäivästä ja voi päätöksen N:o 715/78 2 ja 3 artiklan sekä asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 3–6 kohdan mukaan katketa tai keskeytyä.

Sellaisen komission päätöksen osalta, jolla määrätään sakko kilpailusääntöjen rikkomisesta yritykselle, joka on taloudellisen yksikön hankkijana ottanut vastuun kyseisen yksikön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, vanhentumista voidaan arvioida vain siihen yritykseen nähden, joka on vastuussa, koska komission päätöksellä sakko määrätään vain sille. Vaikka pitääkin paikkansa, että tietyillä siirretyn yksikön toiminnoilla voi olla edelleen vaikutuksia vastuussa olevaan yritykseen nähden eikä kyseisen yksikön hyväksi tullutta vanhentumista voida tehdä tyhjäksi vetoamalla vastuun siirtämiseen, vanhentumista ei kuitenkaan ole arvioitava mainittuun yksikköön nähden.

(ks. 166–168 kohta)

7.        Alennus kilpailusääntöjen rikkomisesta määrätystä sakosta on perusteltu sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon nojalla ainoastaan, kun toimitettujen tietojen ja kyseessä olevan yrityksen käyttäytymisen voidaan katsoa osoittavan, että yritys on harjoittanut todellista yhteistyötä.

(ks. 176 kohta)

8.        Kun unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että komissio on todennut perustellusti, että yrityksen ei pitäisi saada jo myönnetyn 20 prosentin osuuden ylittävää lisäalennusta sakosta, se arvioi sille EY 229 artiklan perusteella asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa myönnettyä täyttä harkintavaltaansa käyttäen tosiseikkoja; unionin tuomioistuin valvoo tätä arviointia valituksen puitteissa.

EY 225 artiklasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on EY 225 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin.

(ks. 179 ja 180 kohta)

UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)

29 päivänä maaliskuuta 2011 (*)

Muutoksenhaku – Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Ruostumattomasta teräksestä valmistettujen levytuotteiden yhteisön markkinat – Päätös, jossa todetaan HT 65 artiklan rikkominen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen asetuksen (EY) N:o 1/2003 perusteella – Komission toimivalta – Nulla poena sine lege -periaate ja oikeusvoiman periaate – Puolustautumisoikeudet – Kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta vastuuseen joutuminen – Vastuun siirtäminen ilmoituksella – Vanhentuminen – Yhteistyö hallinnollisessa menettelyssä

Sisällys

I Asiaa koskevat oikeussäännöt

A EHTY:n perustamissopimuksen määräykset

B EY:n perustamissopimuksen määräykset

C Asetus (EY) N:o 1/2003

D Sakon määrän laskemista koskevat määräykset

II Asian tausta

III Menettely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

IV Asianosaisten vaatimukset

V Suullisen käsittelyn uudelleen aloittamista koskeva vaatimus

VI Valitus

A Ensimmäinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa, jotka koskevat nulla poena sine lege -periaatteen ja ”täsmällisyysperiaatteen” loukkaamista ja komission puuttuvaa toimivaltaa

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

B Toinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen toinen osa

1.  Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa, joka koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen tulkintavirheen yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 88 kohdasta

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

2.  Toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty ensimmäinen väite, joka koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon oikeusvoiman periaatetta eikä puolustautumisoikeuksien loukkaamista

a)  Kyseisen väitteen tutkittavaksi ottaminen

i)  Asianosaisten lausumat

ii)  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

b)  Asiakysymys

i)  Asianosaisten lausumat

ii)  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

3.  Toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty toinen väite ja kolmannen valitusperusteen toinen osa, jotka koskevat sitä, ettei 23.7.1997 annetulla ilmoituksella siirretty vastuuta, ja ”täsmällisyysperiaatteen” loukkaamista

a)  Asianosaisten lausumat

b)  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

C Neljäs valitusperuste, joka koskee vanhentumista koskevien säännösten rikkomista

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

D Viides valitusperuste, joka koskee sakon määrän laskemista koskevien periaatteiden loukkaamista

1.  Asianosaisten lausumat

2.  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

VII Oikeudenkäyntikulut

Asiassa C‑352/09 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 2.9.2009,

ThyssenKrupp Nirosta GmbH, aikaisemmin ThyssenKrupp Stainless AG, kotipaikka Duisburg (Saksa), edustajinaan Rechtsanwalt M. Klusmann ja Universitätsprofessor S. Thomas,

valittajana,

ja jossa vastapuolena on

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Castillo de la Torre ja R. Sauer, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti V. Skouris, jaostojen puheenjohtajat A. Tizzano, J. N. Cunha Rodrigues, K. Lenaerts, J.-C. Bonichot, K. Schiemann, A. Arabadjiev (esittelevä tuomari) ja J.-J. Kasel sekä tuomarit E. Juhász, G. Arestis, A. Borg Barthet, T. von Danwitz ja C. Toader,

julkisasiamies: Y. Bot,

kirjaaja: hallintovirkamies B. Fülöp,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 29.6.2010 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 26.10.2010 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        ThyssenKrupp Nirosta GmbH (aikaisemmin ThyssenKrupp Stainless AG) vaatii muutoksenhaullaan unionin tuomioistuinta kumoamaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-24/07, ThyssenKrupp Stainless vastaan komissio, 1.7.2009 antaman tuomion (Kok., s. II-2309; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla se hylkäsi sekä valittajan vaatimuksen EHTY:n 65 artiklan mukaisesta menettelystä 20.12.2006 tehdyn komission päätöksen (asia COMP/F/39.234 – Seostelisä – Päätöksen tekeminen uudelleen) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamisesta että sen toissijaisen vaatimuksen sille riidanalaisella päätöksellä määrätyn sakon alentamisesta.

2        Euroopan komissio totesi mainitussa päätöksessä, että Thyssen Stahl AG (jäljempänä Thyssen Stahl) oli ajanjaksolla 16.12.1993–31.12.1994 rikkonut HT 65 artiklan 1 kohtaa muuttamalla ja soveltamalla yhteisesti seostelisän viitearvojen laskukaavaa, ja se määräsi tämän vuoksi ThyssenKrupp Stainless AG:lle 3 168 000 euron suuruisen sakon.

I       Asiaa koskevat oikeussäännöt

A       EHTY:n perustamissopimuksen määräykset

3        HT 65 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1. Kiellettyjä ovat yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan suoraan tai välillisesti estämään, rajoittamaan tai vääristämään tavanomaista kilpailua yhteismarkkinoilla, ja erityisesti sellaiset sopimukset, päätökset ja menettelytavat, joilla pyritään: 

a)      vahvistamaan tai määräämään hintoja;

b)      rajoittamaan tai valvomaan tuotantoa, tekniikan kehitystä tai investointeja;

c)      jakamaan markkinoita, tuotteita, asiakkaita tai hankintalähteitä.

– –

4.      Sopimukset ja päätökset, jotka ovat 1 kohdan mukaan kiellettyjä, ovat mitättömiä, eikä niihin voida vedota jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.

Jollei oikeudesta saattaa asia yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi muuta johdu, ainoastaan komissiolla on toimivalta ratkaista, onko tällainen sopimus tai päätös sopusoinnussa tämän artiklan kanssa.

5.      Komissio voi määrätä yritykselle, joka on tehnyt mitättömän sopimuksen, taikka välitysmenettelyssä tai seuraamusmaksun tai boikotin avulla taikka muilla keinoin soveltanut tai yrittänyt soveltaa mitätöntä sopimusta tai päätöstä taikka sopimusta, jota koskeva lupa on evätty tai peruutettu, tai joka on hankkinut luvan vääriksi tai harhaanjohtaviksi tietämiensä tietojen avulla taikka osallistunut tämän artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyihin menettelytapoihin, sakon tai uhkasakon, joka on tämän artiklan 1 kohdan mukaan kielletyn sopimuksen, päätöksen tai menettelytavan kohteena olleista tuotteista kertyneen liikevaihdon määrä enintään kaksinkertaisena; jos sopimuksen, päätöksen tai menettelytavan tarkoituksena kuitenkin on rajoittaa tuotantoa, teknistä kehitystä tai investointeja, sakkojen enimmäismäärä voidaan korottaa 10 prosenttiin kyseisten yritysten vuosittaisesta liikevaihdosta ja uhkasakkojen enimmäismäärä 20 prosenttiin päivittäisestä liikevaihdosta.”

4        HT 97 artiklan mukaan EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolo päättyi 23.7.2002.

B       EY:n perustamissopimuksen määräykset

5        EY 305 artiklan 1 kohdassa määrättiin seuraavaa:

”Tällä sopimuksella ei muuteta Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen määräyksiä, varsinkaan jäsenvaltioiden oikeuksia tai velvollisuuksia, mainitun yhteisön toimielimen valtuuksia eikä mainitussa sopimuksessa hiilen ja teräksen yhteismarkkinoiden toiminnasta annettuja määräyksiä koskevilta osin.”

C       Asetus (EY) N:o 1/2003

6        [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 4 artiklassa säädetään, että ”komissiolla on tässä asetuksessa vahvistetut valtuudet [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan soveltamiseksi”.

7        Asetuksen N:o 1/2003 7 artiklassa, jonka otsikkona on ”Rikkomisen toteaminen ja lopettaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jos komissio toteaa kantelun perusteella tai omasta aloitteestaan, että [EY] 81 tai [EY] 82 artiklaa rikotaan, se voi päätöksellään määrätä asianomaiset yritykset ja yritysten yhteenliittymät lopettamaan todetun rikkomisen. – – Jos komissiolla on oikeutettu etu asiassa, se voi myös todeta rikkomisen tapahtuneen menneisyydessä.

– –”

8        Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta rikkovat EY 81 tai EY 82 artiklan määräyksiä.

D       Sakon määrän laskemista koskevat määräykset

9        Sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä yhteistyötiedonanto) D kohdassa todetaan seuraavaa:

”1.      Jos yritys tarjoutuu yhteistyöhön ilman, että kaikki edellä B tai C kohdassa esitetyt edellytykset täyttyvät, yritykselle voidaan myöntää 10–50 prosenttia alennusta siihen sakkojen määrään, mikä sille olisi määrätty ilman yhteistyötä.

2.      Näin voidaan menetellä erityisesti, jos:

–        yritys toimittaa komissiolle ennen vastalauseiden tiedoksi antamista tietoja, asiakirjoja tai muita todisteita, jotka auttavat rikkomuksen todistamisessa

–        saatuaan tiedon vastalauseista yritys ilmoittaa komissiolle, että se ei kiistä niiden seikkojen olemassaoloa, joihin komission esittämät syytökset perustuvat.”

II      Asian tausta

10      Oikeusriidan tosiseikoista, sellaisina kuin ne on esitetty valituksenalaisen tuomion 10–32 kohdassa, voidaan esittää seuraava yhteenveto.

11      Saksan oikeuden mukaan perustettu yhtiö Krupp Thyssen Nirosta GmbH muodostettiin 1.1.1995 Thyssen Stahlin ja Fried Krupp AG Hoesch-Kruppin keskittäessä toimintansa ruostumattomasta teräksestä valmistettavien levytuotteiden alalla. Krupp Thyssen Nirosta GmbH:sta tuli useiden toiminimen muutosten jälkeen ThyssenKrupp Stainless AG ja lopuksi ThyssenKrupp Nirosta GmbH.

12      Ruostumaton teräs on erikoistyyppinen teräs, joka on korroosionkestävä erilaisten seosteaineiden (kromi, nikkeli, molybdeeni) tuotantoprosessissa käyttämisen vuoksi. Sitä käytetään levytuotteina (levyinä tai keloina; kylmä- tai kuumalaminoituina) tai pitkinä tavaroina (tangot, konelanka, profiilirauta; kuumalaminoidut tai viimeistellyt), joista suurin osa kuului EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan.

13      Komissio pyysi useita ruostumattoman teräksen tuottajia toimittamaan sille tietoja ”seostelisän” nimellä tunnetusta yhteisestä hinnankorotuksesta, joka lasketaan näiden seosteaineiden kurssien perusteella ja joka lisätään ruostumattoman teräksen perushintaan. Mainittujen seosteaineiden osuus tuotantokustannuksista on erittäin suuri ja erittäin vaihteleva. Komissio osoitti 19.12.1995 saamiensa tietojen perusteella 19 yritykselle väitetiedoksiannon.

14      Tietyt yritykset, joiden joukossa oli Thyssen Stahl, ilmoittivat komissiolle joulukuussa 1996 ja tammikuussa 1997, että ne halusivat olla yhteistyössä. Komissio osoitti 24.4.1997 asianomaisille yrityksille, joiden joukossa oli valittaja ja Thyssen Stahl, uuden väitetiedoksiannon, johon nämä kaksi yritystä vastasivat erikseen.

15      Valittaja totesi 23.7.1997 komissiolle osoittamassaan kirjeessä (jäljempänä 23.7.1997 annettu ilmoitus) seuraavaa:

”Te olette asia-kohdassa mainitussa menettelyssä [asia IV/35.814 − Thyssen Krupp Stainless] pyytäneet [Thyssen Stahlin] lailliselta edustajalta – – että [valittaja] vahvistaisi nimenomaisesti ottavansa vastuun [Thyssen Stahlin] mahdollisista toimista [Thyssen Stahlin] ruostumattomasta teräksestä valmistettujen levytuotteiden alan toiminnan siirtämisen johdosta, koska asia koskee tämän menettelyn kohteina olevia ruostumattomia levytuotteita aina vuoteen 1993 saakka. Tällä kirjeellä vahvistamme tämän teille nimenomaisesti.”

16      EHTY:n 65 artiklan mukaisesta menettelystä 21.1.1998 tekemällään päätöksellä 98/247/EHTY (asia IV/35.814 – Seostelisä) (EYVL L 100, s. 55; jäljempänä alkuperäinen päätös) komissio totesi, että suurin osa ruostumattomasta teräksestä valmistettujen levytuotteiden tuottajista, joiden joukossa oli valittaja ja Thyssen Stahl, sopivat Madridissa (Espanja) 16.12.1993 pidetyssä kokouksessa korottavansa yhdenmukaistetusti hintojaan muuttamalla seostelisän laskennassa käytettäviä muuttujia 1.2.1994 lähtien. Se päätteli tästä, että kyseessä olevat yritykset olivat rikkoneet HT 65 artiklan 1 kohtaa.

17      Alkuperäinen päätös annettiin tiedoksi valittajalle eikä Thyssen Stahlille, sillä komissio katsoi 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella, että valittaja oli vastuussa Thyssen Stahlin toimista. Komissio määräsi sille näin ollen sakon myös Thyssen Stahlin syyksi luetuista joulukuun 1993 ja tammikuun 1995 välisen ajan toimista.

18      Valittaja nosti 11.3.1998 kanteen, jossa se vaati muun muassa alkuperäisen päätöksen kumoamista.

19      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi yhdistetyissä asioissa T-45/98 ja T-47/98, Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio, 13.12.2001 antamallaan tuomiolla (Kok., s. II-3757) alkuperäisen päätöksen siltä osin kuin valittajan on siinä katsottu olevan vastuussa siitä HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, johon Thyssen Stahl oli syyllistynyt, ja se alensi sakkoja vastaavasti. Se katsoi, ettei komissio ollut antanut valittajalle tilaisuutta esittää huomautuksiaan niistä seikoista, joista Thyssen Stahlia oli moitittu, ja siten se oli loukannut puolustautumisoikeuksia.

20      Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi yhdistetyissä asioissa C-65/02 P ja C-73/02 P, ThyssenKrupp vastaan komissio, 14.7.2005 antamallaan tuomiolla (Kok., s. I-6773) valittajan ja komission tästä tuomiosta tekemät valitukset.

21      Valittajan ja Thyssen Stahlin kanssa käymänsä kirjeenvaihdon johdosta komissio osoitti 5.4.2006 valittajalle väitetiedoksiannon. Valittaja vastasi tähän väitetiedoksiantoon 17.5.2006 päivätyllä kirjeellä, ja julkinen kuuleminen pidettiin 15.9.2006.

22      Komissio teki 20.12.2006 riidanalaisen päätöksen. Tämän päätöksen johdanto-osasta ilmenee, että se perustuu muun muassa EHTY:n perustamissopimukseen, erityisesti HT 65 artiklaan, sekä EY:n perustamissopimukseen ja asetukseen N:o 1/2003. Mainitun päätöksen päätösosassa määrätään seuraavaa:

”1 artikla

[Thyssen Stahl] on rikkonut [HT] 65 artiklan 1 kohtaa 16.12.1993 ja 31.12.1994 välisen ajan muuttamalla ja soveltamalla yhteisesti seostelisän viitearvojen laskukaavaa. Tämän menettelytavan tavoitteena ja seurauksena on ollut sekä rajoittaa että vääristää tavanomaista kilpailua yhteismarkkinoilla.

2 artikla

1.      1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta määrätään 3 168 000 euron suuruinen sakko.

2.      Koska [valittaja] on 23.7.1997 annetulla [ilmoituksella] ottanut vastattavakseen [Thyssen Stahlin] menettelyn – – sakko määrätään [valittajalle].”

III    Menettely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

23      Valittaja nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 6.2.2007 toimittamallaan kannekirjelmällä EY 225 ja EY 230 artiklan mukaisen kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.

24      Ensimmäisellä kanneperusteellaan valittaja vetosi nulla poena sine lege -periaatteen loukkaamiseen siitä syystä, että HT 65 artiklan 1 kohtaa sovellettiin EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon lakkaamisen jälkeen. Sen toinen kanneperuste koski sitä, että asetuksen N:o 1/2003 ja HT 65 artiklan samanaikainen soveltaminen on lainvastaista. Kolmannella kanneperusteellaan valittaja vetosi oikeusvoimaperiaatteen loukkaamiseen, koska yhteisöjen tuomioistuin oli todennut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antamansa tuomion 88 kohdassa, ettei valittaja ollut vastuussa Thyssen Stahlin toiminnoista.

25      Neljännellä kanneperusteellaan valittaja väitti, että 23.7.1997 annettu ilmoitus ei voi olla sen vastuun eikä sakkovastuun siirtämisen perustana. Viidennellä kanneperusteellaan se väitti, että riidanalainen päätös loukkaa ”täsmällisyysperiaatetta”, koska sakon määräämisen oikeudellista perustaa ja käsitettä ”vastuun ottaminen yksityisellä ilmoituksella” ei ollut määritetty riittävän selvästi.

26      Kuudes kanneperuste koski ne bis in idem -periaatteen loukkaamista, koska vastuu on siirretty luonteeltaan yksityisellä ilmoituksella. Seitsemännellä kanneperusteellaan valittaja väitti, että rikkominen, johon Thyssen Stahl oli syyllistynyt, oli vanhentunut. Kahdeksas ja yhdeksäs kanneperuste koskivat puolustautumisoikeuksien loukkaamista yhtäältä sen vuoksi, että oli loukattu valittajan oikeutta tutustua asiakirjoihin, ja toisaalta sen vuoksi, että väitetiedoksianto oli sääntöjenvastainen.

27      Valittaja väitti toissijaisesti kymmenennellä kanneperusteellaan, että sakon määrä oli laskettu virheellisesti, koska komissio ei ollut ottanut huomioon sitä, että valittaja oli myöntänyt rikkomisen kokonaisuudessaan.

28      Valituksenalaisen tuomion 37 ja 38 kohdassa täsmennetään, että asianosaisia oli kuultu 11.12.2008 pidetyssä istunnossa ja että tässä istunnossa valittaja oli ilmoittanut peruuttavansa 23.7.1997 annetun ilmoituksen, mikä kirjattiin istunnon pöytäkirjaan.

29      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi kanteen valituksenalaisella tuomiolla ja velvoitti valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

30      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi lähtökohtaisesti, että HT 65 artiklan 1 kohdan soveltaminen 23.7.2002 jälkeen tätä päivää edeltäneisiin tosiseikkoihin ei loukkaa nulla poena sine lege -periaatetta ja että tätä soveltamista varten komissio voi perustaa toimivaltansa asetukseen N:o 1/2003. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että yhteisöjen tuomioistuin oli todennut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antamassaan tuomiossa, jolla oli oikeusvoima, että valittaja oli 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella vastuussa Thyssen Stahlin toiminnasta.

31      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan seuraamuksen ja mainitun vastuun siirtämisen oikeudellinen perusta oli määritetty riittävän selvästi yhtäältä asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdassa ja 23 artiklan 2 kohdassa ja toisaalta 23.7.1997 annetussa ilmoituksessa. Ne bis in idem -periaatteen loukkaamista koskeva väite hylättiin, koska mainitun ilmoituksen perusteella rikkominen, johon Thyssen Stahl oli syyllistynyt, luettiin valittajan syyksi. Tämä rikkominen ei ollut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan vanhentunut, koska vanhentumista on arvioitava valittajaan nähden ja se oli keskeytynyt alkuperäistä päätöstä koskeneen oikeudenkäynnin ajaksi.

32      Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että väitetiedoksianto oli säännönmukainen eikä komissio ollut loukannut valittajan oikeutta saada tutustua asiakirjoihin eikä tehnyt virhettä, kun se ei ollut ottanut huomioon sitä, että valittaja oli myöntänyt rikkomisen kokonaisuudessaan.

IV      Asianosaisten vaatimukset

33      Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion

–        toissijaisesti palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi

–        tai ainakin alentaa sille riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa määrättyä sakkoa ja

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

34      Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

–        hylkää valituksen ja pysyttää valituksenalaisen tuomion voimassa ja

–        velvoittaa valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

V       Suullisen käsittelyn uudelleen aloittamista koskeva vaatimus

35      Komissio on 28.10.2010 unionin tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kirjelmällä vaatinut unionin tuomioistuinta aloittamaan uudelleen asian suullisen käsittelyn unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 61 artiklan nojalla sen varalta, että sen on otettava kantaa kysymyksiin, jotka koskevat oikeusvoimaperiaatteen rajoittamista kontradiktorisella periaatteella, komission mahdollisuutta määrätä tämän tuomion jälkeen käytävässä hallinnollisessa menettelyssä sakkoja Thyssen Stahlille ja alkuperäisen päätöksen kumoamisen seurauksia vanhentumisajan keskeytymiselle. Komission mukaan julkisasiamies tarkasteli näitä kysymyksiä ratkaisuehdotuksensa 155, 174–176 ja 198–212 kohdassa, mutta ne eivät ole oikeusriidan kohteena eikä asianosaisilla ole ollut tilaisuutta lausua niistä.

36      Kyseisen määräyksen nojalla julkisasiamiestä on kuultu tämän vaatimuksen johdosta.

37      Unionin tuomioistuin voi omasta aloitteestaan tai julkisasiamiehen ehdotuksesta taikka myös asianosaisten pyynnöstä määrätä työjärjestyksensä 61 artiklan mukaisesti suullisen käsittelyn aloitettavaksi uudestaan, jos se katsoo, että sillä ei ole riittävästi tietoa asiasta tai että asia olisi ratkaistava sellaisen argumentin perusteella, josta asianosaisilla ei ole ollut tilaisuutta lausua (ks. asia C-42/07, Liga Portuguesa de Futebol Profissional ja Bwin International, tuomio 8.9.2009, Kok., s. I-7633, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Unionin tuomioistuin katsoo, että sillä on nyt käsiteltävässä asiassa käytettävissään kaikki tarvittavat tiedot oikeusriidan ratkaisemiseksi eikä asiaa tutkita sellaisen argumentin perusteella, josta asianosaisilla ei ole ollut tilaisuutta lausua.

39      Näin ollen suullista käsittelyä ei ole syytä määrätä aloitettavaksi uudelleen.

VI      Valitus

40      Valittaja esittää viisi valitusperustetta. Niistä ensimmäinen koskee nulla poena sine lege -periaatteen loukkaamista sillä, että HT 65 artiklan 1 kohtaa on sovellettu 23.7.2002 jälkeen, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan virheellistä soveltamista HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, EHTY:n perustamissopimuksen allekirjoittajavaltioiden suvereniteetin loukkaamista ja sitä, että nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin ei voida soveltaa asiassa T-25/04, González y Díez vastaan komissio, 12.9.2007 annettua tuomiota (Kok., s. II-3121).

41      Toisella valitusperusteellaan valittaja väittää, että sen vastuuta Thyssen Stahlin toiminnasta ei ole todettu edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetussa tuomiossa oikeusvoimaisesti, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon res judicata -periaatteen ulottuvuutta, että se on loukannut puolustautumisoikeuksia ja että se on virheellisesti katsonut, että 23.7.1997 annetulla ilmoituksella Thyssen Stahlin vastuu siirrettiin valittajalle.

42      Kolmas valitusperuste koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti virheellisesti toteamatta, että sekä riidanalaisen päätöksen oikeudellinen perusta että mainittu vastuun siirtäminen eivät olleet täsmällisiä. Neljännellä valitusperusteellaan valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta vanhentumissäännösten rikkomisesta. Viides valitusperuste koskee sakon määrän laskemista koskevien periaatteiden loukkaamista.

A       Ensimmäinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa, jotka koskevat nulla poena sine lege -periaatteen ja ”täsmällisyysperiaatteen” loukkaamista ja komission puuttuvaa toimivaltaa

1.     Asianosaisten lausumat

43      Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittaja väittää ensinnäkin, että HT 65 artiklan 1 kohdan soveltaminen 23.7.2002 jälkeen loukkaa nulla poena sine lege -periaatetta, koska EHTY:n perustamissopimus ja sillä komissiolle annetut toimivaltuudet olivat HT 97 artiklan nojalla lakanneet olemasta voimassa kyseisenä päivänä. Se korostaa, että yhteisön oikeuteen ja kansainväliseen oikeuteen perustuva kielto tulkita analogisesti rikosoikeudellisia ja sakkoja koskevia säännöksiä edellyttää, että seuraamuksen oikeudellinen perusta ilmenee selvästi ja yksiselitteisesti kirjoitetusta oikeudesta.

44      Valittajan mukaan siitä, että 23.7.2002 jälkeen tietyt käytännöt, jotka aikaisemmin kuuluivat EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan, voivat kuulua EY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan, ei voida tehdä päätelmiä mahdollisuudesta määrätä tämän päivän jälkeen seuraamuksia HT 65 artiklan 1 kohdan perusteella rikkomisista, jotka ovat lakanneet ennen mainittua päivää.

45      Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ymmärtänyt väärin yhteisön oikeusjärjestyksen yhtenäisyyden ja jatkuvuuden käsitteet, kun se on päätellyt näistä käsitteistä, että EHTY:n perustamissopimusta voitiin soveltaa EY:n perustamissopimuksen alalla. Koska EHTY:n ja EY:n perustamissopimukset ovat kansainvälisen oikeuden alaan kuuluvia sopimuksia, ne kuuluvat valtiosopimusoikeutta koskevan, 23.5.1969 tehdyn Wienin yleissopimuksen 70 artiklassa mainittujen periaatteiden soveltamisalaan; tämän artiklan mukaan päättyneestä valtiosopimuksesta ei voi johtua sopimusvelvoitetta eikä toimivaltaa.

46      Vaikka oletettaisiinkin, että yhteisön perustamissopimuksia täytyisi tulkita yhdenmukaisten periaatteiden mukaan, se ei valittajan mukaan tarkoita sitä, että komissiolla on niiden täytäntöönpanemiseksi yleistä toimivaltaa, joka olisi riippumaton eri valtiosopimuksista johtuvista eri oikeusjärjestyksistä. Yhteisön oikeuden useista säännöksistä ja määräyksistä seuraa, että toimielimillä on vain rajoitettua erityistoimivaltaa, joka johtuu oikeudellisesti itsenäisistä perustamissopimuksista.

47      Koska komissiolla ei näin ollen ole EHTY:n perustamissopimukseen perustuvaa toimivaltaa, kysymys siitä, vastaavatko HT 65 ja EY 81 artiklassa tarkoitettujen rikkomisten tunnusmerkistöt toisiaan ja tulkitaanko niitä samalla tavalla, on valittajan mukaan merkityksetöntä. Se, että tietyissä kansallisissa oikeusjärjestyksissä kartellien tunnusmerkistöjä tulkitaan samalla tavalla kuin EY 81 ja EY 82 artiklan tunnusmerkistöjä, ei merkitse sitä, että komissiolla olisi toimivalta soveltaa kyseessä olevia kansallisia säännöksiä.

48      Valittaja toteaa, että unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan EHTY:n perustamissopimuksen lex specialis -luonne suhteessa EY:n perustamissopimukseen ei voi olla perusteena komission toimivallalle soveltaa HT 65 artiklan 5 kohtaa EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen. Se katsoo, että tämä näkemys on ulotettava HT 65 artiklan 1 kohtaan, joka on osa seuraamuksen oikeudellista perustaa. Lex specialis derogat legi generali -periaate ei siis voi oikeuttaa HT 65 artiklan 1 kohdan soveltamista tämän voimassaolon päättymisen jälkeen, koska tämä periaate koskee vain kahden voimassaolevan normin välistä suhdetta.

49      Koska normatiiviset – jollainen ei ollut EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vaikutuksista kilpailuasioiden käsittelyyn 18.6.2002 annettu komission tiedonanto (EYVL C 152, s. 5) – siirtymäsäännökset, joiden perusteella komissio voisi määrätä seuraamukset HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisesta 23.7.2002 jälkeen, puuttuvat, missään perustamissopimusten määräyksissä tai johdetun oikeuden säännöksissä ei annettu komissiolle mahdollisuutta tehdä 23.7.2002 jälkeen riidanalaisen päätöksen kaltaista päätöstä.

50      Toiseksi valittaja korostaa, että EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen ei ole enää olemassa oikeudellista normia, jolla määrätään seuraamuksista HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, koska tämän artiklan 5 kohdan voimassaolo päättyi EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättyessä; ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tunnustanut tämän aikaisemmassa oikeuskäytännössään.

51      Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa on tulkittava niin, että siinä annetaan komissiolle mahdollisuus määrätä seuraamuksia EHTY:n perustamissopimuksen rikkomisesta, vaikkei kyseisessä säännöksessä viitata mitenkään HT 65 artiklaan, se on valittajan mukaan loukannut nulla poena sine lege -periaatetta, jonka mukaan rikosoikeudellisia säännöksiä ei saada tulkita niiden sanamuodon ylittävällä tavalla. Niitä ei saada tulkita historiallisesti, systemaattisesti tai teleologisesti laajentavasti, sillä se merkitsisi analogista soveltamista, joka on kielletty seuraamusoikeuden alalla.

52      Valittajan mukaan oikeuskäytännöstä johtuu, että seuraamus voidaan määrätä vain, jos se perustuu selvään ja yksiselitteiseen oikeudelliseen perustaan, jossa säädetään nimenomaisesti seuraamuksen määräämisestä kyseessä olevista teoista. Se päättelee tästä, että unionin tuomioistuin on seuraamusoikeuden alalla hylännyt kaiken systemaattisen tai teleologisen laajentavan tulkinnan, joka ylittää kyseessä olevien säännösten kirjaimellisen merkityksen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin suorittanut kielletyn analogisen tulkinnan.

53      Kolmanneksi valittaja katsoo, että edellytykset asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan analogiselle soveltamiselle HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen vuoksi eivät ole täyttyneet. Tosiseikkojen pitää olla samanlaiset kuin mainitussa 23 artiklassa tarkoitetut, ja on oltava olemassa lainsäätäjän asettaman tavoitteen vastainen oikeudellinen aukko.

54      Valittajan mukaan on niin, että vaikka oletettaisiinkin, että HT 65 artiklan 1 kohta on samanlainen kuin EY 81 artikla kaikilta merkityksellisiltä osiltaan, mikä ei pidä paikkaansa, koska tunnusmerkistöt eroavat toisistaan useammalta kannalta, ei kuitenkaan ole olemassa lainsäätäjän tavoitteiden vastaista oikeudellista aukkoa. Demokratiaperiaatteen ja toimivallan jakoa koskevan periaatteen mukaan tuomioistuin voi täyttää vain sellaiset oikeudelliset aukot, jotka ovat jääneet huomaamatta lainsäätäjältä tavoitteen vastaisesti. Tuomioistuin ei ole toimivaltainen oikaisemaan lainsäätäjän toimia soveltamalla säännöksiä, jotka ovat sen mielestä asianmukaisemmat kuin voimassa olevat säännökset.

55      Valittaja katsoo, että nyt käsiteltävässä asiassa tällaisen oikeudellisen aukon olemassaoloa vastaan puhuu se, että lainsäätäjä ei ole säätänyt mistään siirtymäsäännöksestä, kun taas monilla muilla EHTY:n perustamissopimuksen aloilla on annettu jatko- tai siirtymäsäännöksiä, ja se, että Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen voimassaolon päättymisestä 20.7.1998 annetussa neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöslauselmassa (EYVL C 247, s. 5) Euroopan unionin neuvosto ja mainitut edustajat ilmoittivat olevansa valmiita toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet huolehtiakseen voimassaolon päättymisestä aiheutuvista seurauksista ja kehottivat komissiota tekemään ehdotuksia, jotka koskevat muita aloja, joihin tämä voimassaolon päättyminen vaikuttaa, eikä komissio vastannut tähän kehotukseen kartellioikeuden osalta.

56      Neljänneksi valittaja katsoo, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan soveltaminen HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomiseen rikkoo EY 5 artiklaa, EY 7 artiklan 1 kohtaa ja EY 83 artiklaa, koska kyseisen 23 artiklan soveltaminen ei voi ulottua pidemmälle kuin mainitun asetuksen toimivaltaperustassa sallitaan. Jos oletetaan, että neuvosto olisi halunnut laatia mainitun 23 artiklan niin, että siinä sallitaan seuraamusten määrääminen HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisista, tämä ei olisi ollut mahdollista, koska EY:n perustamissopimuksessa annetaan toimivalta vain sen omien määräysten soveltamiseen.

57      Valittaja toteaa, että EY 5 artiklasta, EY 7 artiklan 1 kohdan toisesta virkkeestä ja EY 211 artiklasta ilmenee, että yhteisön toimielimille EY:n perustamissopimuksen nojalla kuuluvien tehtävien täyttämisen yhteydessä komission toimivalta ja valtuudet on tiukasti rajattu EY:n perustamissopimuksessa tämän sopimuksen alaan. Koska rikkomisen tunnusmerkistö ja sen oikeudelliset seuraukset muodostavat yhdessä seuraamuksen oikeudellisen perustan, tämä logiikka soveltuu sekä rikkomisen välittömiin oikeudellisiin seurauksiin että sen tunnusmerkkeihin.

58      Valittaja täsmentää, että EY 83 artiklassa valtuutetaan neuvosto ainoastaan antamaan asetuksia EY 81 ja EY 82 artiklan soveltamiseksi. Näin ollen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan soveltamisalan rajoittaminen EY:n perustamissopimuksen määräysten rikkomiseen ei ole toimituksellinen virhe, joka voidaan oikaista soveltamalla mainittua 23 artiklaa analogisesti HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomiseen.

59      Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta on menettelysääntö, se on tehnyt oikeudellisen virheen. Valittajan mukaan mainittu 23 artikla on aineellinen sääntö, jolla annetaan seuraamuksia koskevaa toimivaltaa valtuuttamalla komissio määräämään EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomisesta sakkoja, joista ei ole suoraan määrätty EY:n perustamissopimuksessa.

60      Valittaja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa loogisen virheen, kun se on perustellut HT 65 artiklan 1 kohdan sovellettavuutta säännöllä, joka koskee lain ajallista soveltamista ja jonka mukaan on sovellettava tosiseikkojen tapahtuma-aikana voimassa olleita aineellisia sääntöjä. Määräyksen, jonka voimassaolo on päättynyt, ajallinen soveltaminen edellyttäisi, että komissio on säilyttänyt toimivaltansa kyseessä olevan oikeusjärjestyksen määräysten soveltamiseen, mikä ei pidä paikkaansa nyt käsiteltävässä asiassa.

61      Viidenneksi valittaja väittää, että valituksenalainen tuomio loukkaa EHTY:n perustamissopimuksen allekirjoittajavaltioiden suvereniteettia, koska tämän perustamissopimuksen voimassaolon päätyttyä toimivalta seuraamusten määräämiseen kyseisellä alalla palautettiin jäsenvaltioille, sillä allekirjoittajavaltiot olivat antaneet komissiolle toimivallan määrätä seuraamuksia vain tähän voimassaolon päättymispäivään asti.

62      Kuudenneksi valittaja väittää yhtäältä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti viitannut edellä mainitussa asiassa González y Díez vastaan komissio annetun tuomion 57 kohtaan ja sitä seuraaviin kohtiin. Vaikka oletettaisiinkin, että tämä tuomio on perusteltu, se on annettu valtiontukia koskevalla alalla. Nulla poena sine lege -periaate edellyttää kuitenkin kartellialalla tiukempia sääntöjä sakkojen määräämiselle.

63      Toisaalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että valtiontukien alaa koskevien sääntöjen noudattamatta jättämisestä johtuvalla kilpailun vääristymisellä voi olla ajallisia vaikutuksia EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen. Nyt käsiteltävä asia koskee sitä vastoin valittajan mukaan HT 65 artiklan rikkomista, joka lakkasi tammikuussa 1998 ja jolla ei siis enää sakon määräämispäivänä eli 20.12.2006 ollut mitään sellaisia vaikutuksia, jotka ainoastaan sakon määrääminen olisi voinut poistaa.

64      Kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja väittää, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut riidanalaisesta päätöksestä ilmenevän, että komission tarkoituksena oli yhdistää asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta ja HT 65 artiklan 1 kohta, se on jättänyt ottamatta huomioon oikeudellisen perustan täsmällisyyttä koskevan periaatteen, joka vaatii, että seuraamus voidaan määrätä vain, jos se perustuu selvään ja yksiselitteiseen oikeusperustaan, jolla määrätään seuraamus kyseessä olevassa tapauksessa. Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa ei kuitenkaan säädetä seuraamuksesta HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisesta vaan ainoastaan EY 81 ja EY 82 artiklan rikkomisesta.

2.     Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

65      On todettava aivan ensiksi, että jokainen sopimus, joka vastaa HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä ja joka on tehty tai pantu täytäntöön ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon lakkaamista 23.7.2002, voi kyseiseen päivään saakka, se mukaan lukien, antaa aihetta HT 65 artiklan 5 kohtaan perustuvaan komission päätökseen, jossa määrätään sakkoja kyseisen sopimuksen tekemiseen tai sen täytäntöönpanoon osallistuneille yrityksille.

66      Tämän jälkeen on todettava, että jokainen sopimus, joka vastaa HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä ja joka on tehty tai pantu täytäntöön 24.7.2002 ja 30.11.2009 välisenä aikana, voi antaa aihetta tällaiseen komission päätökseen, joka perustuu EY 81 artiklaan ja 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 ([EY:n] perustamissopimuksen [81] ja [82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) 15 artiklan 2 kohdan a alakohtaan tai asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohtaan.

67      On myös kiistatonta, että jokainen sopimus, joka vastaa HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä ja joka on tehty tai pantu täytäntöön 1.12.2009 lähtien, voi antaa aihetta tällaiseen komission päätökseen, joka perustuu SEUT 101 artiklaan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohtaan.

68      Käsiteltävässä asiassa valittaja riitauttaa ennen kaikkea ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan komissio saattoi 23.7.2002 jälkeen tehdyllä riidanalaisella päätöksellä määrätä sille HT 65 artiklan 1 ja 5 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan perusteella sakon sen vuoksi, että se oli ennen 23.7.2002 osallistunut HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä vastaavan sopimuksen tekemiseen ja täytäntöönpanoon.

69      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi ensiksi komission toimivallasta valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa, että sen määräyksen tai säännöksen, joka on toimenpiteen oikeudellinen perusta ja jolla Euroopan unionin toimielin valtuutetaan toteuttamaan kyseinen toimenpide, on oltava voimassa sen toteuttamishetkellä, mikä pitää paikkansa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan osalta.

70      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 76–79 kohdassa, että EHTY:n perustamissopimus oli EY 305 artiklan 1 kohdan perusteella lex specialis, jolla poiketaan lex generalisista eli EY:n perustamissopimuksesta, ja että sen seurauksena, että EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolo päättyi 23.7.2002, EY:n perustamissopimuksen yleinen soveltamisala on laajentunut 24.7.2002 alkaen kattamaan myös ne alat, jotka alun perin kuuluivat EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan.

71      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin täsmensi valituksenalaisen tuomion 80–82 kohdassa, että EY:n perustamissopimuksen määräysten tuleminen EHTY:n perustamissopimuksen määräysten sijaan tapahtui unionin oikeusjärjestyksen ja sen tavoitteiden jatkuvuuden puitteissa ja että vapaata kilpailua koskevan järjestelmän perustaminen ja ylläpitäminen on yksi sekä EY:n perustamissopimuksen että EHTY:n perustamissopimuksen olennainen päämäärä. Se korosti tässä yhteydessä, että HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat vastaavat EY 81 artiklassa tarkoitettujen sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen käsitettä ja että unionin tuomioistuinten on tulkittava näitä kahta määräystä samalla tavoin.

72      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätteli näin ollen valituksenalaisen tuomion 83 ja 84 kohdassa, että unionin oikeusjärjestyksen jatkuvuus edellyttää, että komissio takaa EHTY:n perustamissopimuksen määräysten voimassaoloaikana syntyneissä tilanteissa, että niin jäsenvaltioille kuin yksityisillekin EHTY:n perustamissopimuksen nojalla tänä aikana syntyneitä oikeuksia ja velvollisuuksia kunnioitetaan, ja että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa on tämän vuoksi tulkittava siten, että siinä sallitaan komission määräävän seuraamuksia päivämäärän 23.7.2002 jälkeen EHTY:n perustamissopimuksen aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla toteutetuista kartelleista.

73      Näissä arvioinneissa ei ole tehty mitään oikeudellisia virheitä. Oikeuskäytännöstä näet ilmenee yhtäältä, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmille yhteisen periaatteen, jonka alkuperä voidaan jäljittää aina roomalaiseen oikeuteen asti, mukaan lainsäädännön muuttamistapauksessa on varmistettava oikeudellisten rakenteiden jatkuvuus, jos lainsäätäjä ei ilmaise päinvastaista tahtoaan, ja toisaalta, että tämä periaate on sovellettavissa unionin primaarioikeuden muutoksiin (ks. vastaavasti asia 23/68, Klomp, tuomio 25.5.1969, Kok., s. 43, 13 kohta).

74      Kuten komissio on aivan oikein huomauttanut, ei ole mitään viitettä siitä, että unionin lainsäätäjän tahto olisi ollut, että EHTY:n perustamissopimuksessa kielletyt yhteistoimintajärjestelyt voisivat jäädä kokonaan rankaisematta mainitun sopimuksen voimassaolon päätyttyä.

75      Kuten yhtäältä edellä tuomion 55 kohdasta ilmenee, valittaja itse on korostanut, että neuvosto ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajat olivat ilmoittaneet olevansa valmiita toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet huolehtiakseen mainitun perustamissopimuksen voimassaolon päättymisestä aiheutuvista seurauksista. Toisaalta komissio on täsmentänyt, että sen täytyy esittää ehdotuksia siirtymäsäännöksistä vain, jos tällainen menettely katsotaan tarpeelliseksi, ja että se katsoi sovellettavien yleisten oikeusperiaatteiden perusteella, että tällainen tarve puuttui kartellioikeuden alalla.

76      Tästä seuraa, että valittaja ei voi pätevästi tukeutua alaa koskevien siirtymäsäännösten puuttumiseen.

77      Edellä tuomion 65–67 kohdassa esitetyistä toteamuksista seuraa lisäksi, että EHTY:n perustamissopimus, EY:n perustamissopimus ja EUT-sopimus vuorollaan varmistavat vapaan kilpailun takaamiseksi, että komissio on voinut ja voi edelleen määrätä seuraamuksia kaikesta käyttäytymisestä, joka vastaa HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä ja joka on tapahtunut ennen päivämäärää 23.7.2002 tai sen jälkeen.

78      Näissä olosuhteissa se, että komissiolla ei olisi toimivaltaa varmistaa sellaisten EHTY:n perustamissopimukseen liittyvien normien yhdenmukaista soveltamista, joilla on oikeusvaikutuksia vielä mainitun sopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen olisi ristiriidassa perustamissopimusten tavoitteiden ja yhtenäisyyden sekä unionin oikeusjärjestyksen jatkuvuuden kanssa (ks. vastaavasti asia C-119/05, Lucchini, tuomio 18.7.2007, Kok., s. I-6199, 41 kohta).

79      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on toiseksi perustellusti todennut valituksenalaisen tuomion 85, 86 ja 89 kohdassa, että lain ajallista soveltamista koskevien periaatteiden noudattaminen sekä oikeusvarmuuden periaatetta ja luottamuksensuojan periaatetta koskevat vaatimukset edellyttävät HT 65 artiklan 1 ja 5 kohdassa annettujen aineellisten sääntöjen soveltamista nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin, jotka kuuluvat kyseisen artiklan aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan.

80      Erityisesti siltä osin kuin valittaja väittää, että riidanalainen päätös loukkaa nulla poena sine lege -periaatetta ja väitettyä ”täsmällisyysperiaatetta” varsinkin, koska asetuksessa N:o 1/2003 tai EY 83 artiklassa ei viitata HT 65 artiklaan, on muistutettava, että rikosten ja rangaistusten lakisidonnaisuutta koskeva periaate (nullum crimen, nulla poena sine lege), sellaisena kuin se on erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan mukaan, edellyttää, että unionin säännöstössä määritellään selvästi rikkomiset ja niistä määrättävät seuraamukset (ks. vastaavasti asia C-303/05, Advocaten voor de Wereld, tuomio 3.5.2007, Kok., s. I-3633, 49 ja 50 kohta).

81      Lisäksi oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että tällaisen lainsäädännön perusteella ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkä laajuisia niille asetetut velvoitteet ovat, jotta ne voivat yksiselitteisesti saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä niiden johdosta asianmukaisiin toimenpiteisiin (asia C-345/06, Heinrich, tuomio 10.3.2009, Kok., s. I-1659, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82      Tältä osin on korostettava, että tosiseikkojen tapahtuma-aikana HT 65 artiklan 1 ja 5 kohdassa määrättiin selvä oikeudellinen perusta nyt käsiteltävässä asiassa määrätylle seuraamukselle, joten valittaja ei voinut olla tietämättä menettelynsä seurauksista. Edellä tuomion 65–67 kohdan toteamuksista ilmenee, että komissio olisi tästä samasta menettelystä voinut milloin tahansa myöhemmin määrätä tällaisen seuraamuksen.

83      Koska perustamissopimuksissa määritettiin selvästi jo ennen tosiseikkojen tapahtuma-aikaa rikkomiset sekä niistä määrättävien seuraamusten luonne ja merkittävyys, mainittujen periaatteiden tarkoituksena ei ole taata yrityksille, että ne voivat oikeudellisten perustojen ja menettelysääntöjen myöhempien muutosten vuoksi välttää kaikki niiden aikaisemmista kilpailusääntöjen rikkomisista johtuvat seuraamukset.

84      Komissio on todennut jo ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä, että seuraamuksia voidaan edelleen määrätä tällä tavoin, ja se on täsmentänyt edellä mainitussa EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vaikutuksista kilpailuasioiden käsittelyyn 18.6.2002 antamansa tiedonannon 31 kohdassa, että jos se toteaa, että EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alalla on rikottu kilpailusääntöjä, rikkomiseen sovelletaan soveltamisen ajankohdasta riippumatta sen tapahtumahetkellä voimassa olleita aineellisen oikeuden säännöksiä ja menettelyihin sovelletaan EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen EY:n perustamissopimusta.

85      Lex mitior -periaate ei nyt esillä olevassa asiassa estä HT 65 artiklan 5 kohdan soveltamista, koska riidanalaisessa päätöksessä määrätty sakko alittaa joka tapauksessa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn ylärajan sakon määräämiselle unionin kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi.

86      Kaikista näistä seikoista johtuu, että valittajan tilanteessa oleva huolellinen yritys ei missään vaiheessa voinut olla tietämätön toimintansa seurauksista eikä luottaa siihen, että EY:n perustamissopimuksen oikeudellisten puitteiden tulemisesta EHTY:n perustamissopimuksen vastaavien puitteiden sijaan olisi seurauksena se, että se voi välttää kaikki seuraamukset niistä HT 65 artiklan rikkomisista, joihin se on menneisyydessä syyllistynyt.

87      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on myös todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 84 ja 87 kohdassa oikeudellisesta perustasta ja sovellettavista menettelysäännöistä, että komission toimivalta määrätä riidanalaisella päätöksellä kyseessä oleva sakko johtuu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdasta ja että menettely asiassa olisi suoritettava tämän asetuksen mukaisesti.

88      Oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen oikeudellisen perustan muodostavan säännöksen, jolla annetaan unionin toimielimelle toimivalta toteuttaa kyseessä oleva toimenpide, on oltava voimassa toimenpiteen toteuttamishetkellä (ks. vastaavasti asia C-269/97, komissio v. neuvosto, tuomio 4.4.2000, Kok., s. I-2257, 45 kohta) ja menettelysääntöjä katsotaan yleensä voitavan soveltaa niiden voimaantulohetkestä alkaen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 212/80–217/80, Meridionale Industria Salumi ym., tuomio 12.11.1981, Kok., s. 2735, 9 kohta ja asia C-201/04, Molenbergnatie, tuomio 23.2.2006, Kok., s. I-2049, 31 kohta).

89      Se, että komissio soveltaa asetusta N:o 1/2003, ei myöskään ole rajoittanut vaan pikemminkin laajentanut EHTY:n perustamissopimuksen oikeudellisten puitteiden antamia menettelyllisiä takeita menettelyn kohteena oleville yrityksille, mitä valittajakaan ei kiistä.

90      Tästä seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on voinut oikeudellista virhettä tekemättä todeta valituksenalaisen tuomion 87 ja 89 kohdassa yhtäältä, että komission toimivalta määrätä riidanalaisella päätöksellä kyseessä oleva sakko perustuu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaan ja että menettely on suoritettava tämän asetuksen mukaisesti, ja toisaalta, että HT 65 artiklan 1 ja 5 kohta olivat ne aineellisen oikeuden määräykset, joilla määrättiin sovellettava seuraamus.

91      Näin ollen ensimmäinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

B       Toinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen toinen osa

1.     Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa, joka koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen tulkintavirheen yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 88 kohdasta

a)     Asianosaisten lausumat

92      Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut virheellisesti, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antamansa tuomion 88 kohdassa sen vastaavan rikkomisista, joihin Thyssen Stahl on syyllistynyt. Yhteisöjen tuomioistuin on päinvastoin kyseisessä tuomiossa kieltäytynyt täydentävällä perustelulla asettamasta sitä vastuuseen tästä rikkomisesta. Se prosessuaalinen asiayhteys, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitannut tulkintansa tueksi, ei mahdollista muun merkityksen antamista kyseisen 88 kohdan sanamuodolle. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi tulkintaansa puolustaakseen pitänyt esittää unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 102 artiklan mukainen tulkintapyyntö.

93      Koska mainitussa 88 kohdassa viitataan kaikkiin saman tuomion 85 ja 86 kohdassa mainittuihin ilmoituksiin ja siinä yhdytään samoihin päätelmiin, valittaja katsoo käsittämättömäksi sen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sulkenut pois 23.7.1997 annetun ilmoituksen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on myös katsonut, että tämä ilmoitus ei voi tulla kyseeseen, koska se ei koskenut Thyssen Stahlin liiketoimintoja, mutta valittaja väittää, että mainittu ilmoitus koski juuri viimeksi mainitun liiketoimintoja.

94      Lopuksi niistä valituksenalaisen tuomion perusteluista, joiden mukaan siinä tapauksessa, että edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 88 kohtaa olisi tulkittava valittajan esittämällä tavalla, yhteisöjen tuomioistuimella ei olisi ollut mitään syytä lausua vielä vastavalituksen toisesta ja kolmannesta perusteesta, valittaja korostaa, että unionin tuomioistuimet lausuvat säännönmukaisesti hyväksytyn perusteen lisäksi muista perusteista.

b)     Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

95      Aluksi on muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antamansa tuomion 88 kohdassa, että väitetyistä poikkeuksellisista seikoista, joihin komissio vetoaa ja jotka on mainittu kyseisen tuomion 79 kohdassa, riittää, kun todetaan ensinnäkin, että valittaja ei ole Thyssen Stahlin taloudellinen seuraaja, koska tämä on ollut edelleen olemassa erillisenä oikeushenkilönä riidanalaisen päätöksen tekemispäivään saakka, ja että toiminnan yhtenäisyys, joka on voinut leimata Thyssen Stahlin ja valittajan menettelyä 1.1.1995 jälkeen, ei riitä perustelemaan sitä, että valittaja saatettaisiin vastuuseen Thyssen Stahlin toimista ennen tuota päivää, kun otetaan huomioon mainitun tuomion 82 kohdassa toistettu periaate, jonka mukaan oikeushenkilölle voidaan määrätä seuraamus vain seikoista, joista sitä itseään moititaan. Yhteisöjen tuomioistuin lisäsi, että siltä osin kuin on kyse ilmoituksista, joita valittajan väitetään antaneen Thyssen Stahlin toiminnasta hallinnollisen menettelyn aikana, kyseisen tuomion 85 ja 86 kohdassa on jo todettu, ettei niiden nojalla voida saattaa valittajaa vastuuseen Thyssen Stahlin toimista ennen mainittua päivää.

96      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa, ettei valittajan muutoksenhaku, joka johti edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenStahl vastaan komissio annettuun tuomioon, koskenut sitä arviointia, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli tehnyt Thyssen Stahlin vastuun siirtymisestä valittajalle. Tätä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomioissa tekemää toteamusta ei ole riitautettu nyt esillä olevassa menettelyssä.

97      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 119–121 kohdassa, että vastauksena valitukseen komissio oli tehnyt vastavalituksen, jossa se oli väittänyt muun muassa, että tietty selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla ja mainittua vastuun siirtoa koskevassa arvioinnissa on oikeudellinen virhe. Se on täsmentänyt, että asianosaiset ovat olleet eri mieltä edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 88 kohtaan sisältyvästä yhteisöjen tuomioistuimen ensimmäiseen vastavalitusperusteeseen antaman vastauksen tulkinnasta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan tämä tulkinta on välttämättä sidoksissa kyseisen perusteen ulottuvuuteen ja komission sen tueksi kehittelemien perustelujen sanamuotoon.

98      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 122 kohdassa, että edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 73–79 kohdasta ilmenee, ettei komissio selvästikään halunnut ensimmäisellä vastavalitusperusteellaan asettaa kyseenalaiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella myöntämää riidanalaista vastuun siirtoa vaan ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tästä tekemän päätelmän, jonka mukaan kyseistä ilmoitusta ei voitu tulkita siten, että valittaja tarkoitti luopuvansa oikeudestaan tulla kuulluksi niistä tosiseikoista, joista Thyssen Stahlia moitittiin.

99      Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 126–128 kohdassa, että edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 81 ja 82 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin oli palauttanut mieliin ja vahvistanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätelmän, jonka mukaan 23.7.1997 annettu ilmoitus ei tarkoittanut sitä, että valittaja luopui oikeudestaan tulla kuulluksi, ja että kyseisen tuomion 83–86 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin oli tutkinut ja hylännyt komission argumentin, joka liittyi siihen, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ollut ottanut huomioon muuta kyseiseen ilmoitukseen liittyvää selvitysaineistoa ja että sitä oli näin ollen vääristelty. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan yhteisöjen tuomioistuin oli mainitun tuomion 87 kohdassa näin ollen päätellyt, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ollut vääristellyt 23.7.1997 annettua ilmoitusta eikä muutakaan selvitysaineistoa.

100    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa, että yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antaman tuomion 88 kohdan ainoana kohteena oli tutkia ja hylätä ”toi[nen] komission lausuma – –, joka liittyi sellaisten erityisten olosuhteiden olemassaoloon, jotka koskivat sitä, että [valittaja] oli Thyssen [Stahlin] taloudellinen seuraaja, näiden kahden toimijan toiminnan selvää yhtenäisyyttä ja [valittajan] Thyssen [Stahlin] nimissä hallinnollisen menettelyn kuluessa antamia ilmoituksia”.

101    Valituksenalaisen tuomion 131–135 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että komission ensimmäisen vastavalitusperusteen tavoitteen valossa edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 88 kohdan kolmannesta virkkeestä ilmenee, että siinä vain viitataan kyseisen tuomion 85 ja 86 kohdassa tehtyyn päätelmään niistä ilmoituksista, jotka valittaja on antanut hallinnollisessa menettelyssä Thyssen Stahlin toiminnasta, eli valittajan vastaukseen kahteen väitetiedoksiantoon ja sen 17.12.1996 päivättyyn kirjeeseen, 23.7.1997 tehtyä ilmoitusta lukuun ottamatta.

102    Näiden päätelmien perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 136 kohdassa, että mainitun 88 kohdan tulkinnalla, jota valittaja kannattaa, ”myönnettäisiin, että yhteisöjen tuomioistuin on ilman mitään perusteluja ja pelkällä viittauksella muuttanut kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamiseen liittyvän toteamuksen vastuun siirtymistä koskevaksi päätelmäksi, mitä ei voida hyväksyä”, ja se on näin ollen hylännyt kyseisen tuomion 138 kohdassa valittajan kolmannen kanneperusteen, koska se juontuu mainitun 88 kohdan väärästä tulkinnasta.

103    Näihin valituksenalaisenalaisen tuomion päätelmiin ei liity mitään oikeudellista virhettä. Ensinnäkään, toisin kuin valittaja väittää, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole todennut valituksenalaisessa tuomiossa, että yhteisöjen tuomioistuin olisi hyväksynyt edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antamansa tuomion 88 kohdassa, että rikkomiset, joihin Thyssen Stahl oli syyllistynyt, luettaisin valittajan syyksi. Se on päinvastoin todennut valituksenalaisen tuomion 118 ja 122 kohdassa yhtäältä, ettei valittajan valitus, joka oli johtanut edellä mainituissa asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annettuun tuomioon, koskenut sitä arviointia, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli tehnyt Thyssen Stahlin vastuun siirtymisestä valittajalle, ja toisaalta, että viimeksi mainitun tuomion 88 kohta liittyy komission vastavalitusperusteeseen, jolla ei myöskään kyseenalaistettu tällaista vastuun siirtoa.

104    Toiseksi, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut perustellusti, yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antamansa tuomion 88 kohdassa vastannut erityisesti kyseisen tuomion 79 kohdassa tarkasteltuihin komission väitteisiin. Viimeksi mainitussa kohdassa kuitenkin vain esitetään yhteenveto väitteistä, jotka on esitetty vastavalituksen 84–87 kohdassa, joissa viitataan vastavalituksen 60–64 kohtaan.

105    Asiakirja-aineistosta ilmenee tältä osin, että komission kaikilla vastavalituksen mainituissa kohdissa esittämillä väitteillä tarkoitettiin yksinomaan valittajan hallinnollisessa menettelyssä tekemiä ilmoituksia, 23.7.1997 annettua ilmoitusta lukuun ottamatta.

106    Tästä seuraa, ettei komissio tai valittaja ole vedonnut yhteisöjen tuomioistuimessa mahdollisuuteen asettaa 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella valittaja vastuuseen Thyssen Stahlin riidanalaisesta menettelystä. Yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi katsonut mainitun tuomion 83 kohdassa, että oli tarkistettava, oliko olemassa muuta selvitysaineistoa kuin mainittu ilmoitus. Näin ollen mainitun tuomion 88 kohdan viimeisessä virkkeessä oleva viittaus saman tuomion 85 ja 86 kohdassa mainittuihin ilmoituksiin tarkoittaa yksinomaan valittajan muita ilmoituksia kuin 23.7.1997 annettua.

107    Tästä seuraa, että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

2.     Toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty ensimmäinen väite, joka koskee sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon oikeusvoiman periaatetta eikä puolustautumisoikeuksien loukkaamista

a)     Kyseisen väitteen tutkittavaksi ottaminen

i)     Asianosaisten lausumat

108    Komissio väittää, että valittajan väitteet ovat ristiriidassa sen ensimmäisessä oikeusasteessa esittämien huomautusten kanssa; siellä se on väittänyt, että unionin tuomioistuimet ovat jo lopullisesti ratkaisseet vastuun siirtämistä koskevan kysymyksen. Tämä valitusperuste on siis uusi, ja tästä syystä se on jätettävä tutkimatta valitusvaiheessa.

ii)  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

109    Valituksenalaisen tuomion 105–109 kohdasta ilmenee, että valittaja oli väittänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksensa tueksi esittämällään neljännellä kanneperusteella, ettei 23.7.1997 annettu ilmoitus voinut aiheuttaa vastuun siirtämistä Thyssen Stahlin riidanalaisesta toiminnasta sille.

110    Valittaja on kuitenkin ilmeisesti esittänyt tämän perusteen siltä varalta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi poikennut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio annetun tuomion 88 kohdan tulkinnasta, johon valittaja vetosi kolmannella kanneperusteellaan, ja ettei mainittu tuomio, sen enempää kuin edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio annettu tuomiokaan, olisi tullut tältä osin oikeusvoimaiseksi.

111    Valituksenalaisen tuomion 139–147 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkää mainitun neljännen kanneperusteen sen aineellista sisältöä tutkimatta sen vuoksi, että se katsoi oikeusvoimaiseksi edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio annetun tuomion 62 kohdassa tekemänsä toteamuksen, jonka mukaan komissiolla oli poikkeuksellisesti oikeus 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella katsoa valittajan olevan vastuussa riidanalaisesta toiminnasta.

112    Näin ollen valittajaa ei voida kieltää kyseenalaistamasta valituksessaan tätä arviointia, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt ensimmäisen kerran valituksenalaisessa tuomiossa ja joka on perustana sille, että valittajan riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevien vaatimusten tueksi esittämä neljäs kanneperuste hylättiin.

113    Näin ollen toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty ensimmäinen väite on otettava tutkittavaksi.

b)     Asiakysymys

i)     Asianosaisten lausumat

114    Valittaja väittää ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon oikeusvoiman periaatetta. Koska tämä periaate merkitsee sitä, ettei ole mahdollista nostaa uutta kannetta, jolla on sama kohde, sen soveltamisalaa ei voida laajentaa aikaisemman oikeudenkäynnin kohteen ulkopuolelle. Koska riidan kohde määritetään vaatimuksilla ja niiden taustalla olevilla tosiseikoilla, mainittu periaate koskee hallinnollisen päätöksen riitautustapauksessa ainoastaan riidanalaista päätöstä. Valittajan mukaan tästä seuraa, että oikeusvoiman periaate ei voi olla esteenä uudesta päätöksestä nostetulle kanteelle, vaikka kummatkin kyseessä olevat päätökset koskisivat samaa kohdetta.

115    Nyt käsiteltävässä asiassa oikeusvoima koskee siis joka tapauksessa vain alkuperäistä päätöstä. Valittajan mukaan kysymys siitä, voidaanko se saattaa vastuuseen Thyssen Stahlin toiminnasta, olisi siis tutkittava uudestaan riidanalaisessa päätöksessä. Tältä osin valittaja korostaa, että aikaisemmissa oikeudenkäynneissä se oli vedonnut vain puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen hyväksymä oikeusvoiman periaatteen tulkinta poistaa siis siltä mahdollisuuden vedota sellaisiin perusteisiin, joihin se ei ole vielä vedonnut.

116    Lisäksi valittaja katsoo, että koska se on perunut 23.7.1997 tehdyn ilmoituksen, tosiseikat, jotka koskevat väitettyä vastuun siirtämistä sille Thyssen Stahlin toiminnasta, ovat muuttuneet alkuperäisen päätöksen tekemisen jälkeen riidanalaisen päätöksen suhteen. Toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa, tosiseikkojen tai oikeudellisten seikkojen myöhempää muuttumista ei missään tapauksessa voida väistää oikeusvoiman periaatteella.

117    Toiseksi valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen hyväksymä oikeusvoiman periaatteen tulkinta merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista. Koska alkuperäinen päätös oli kumottu sen vuoksi, että valittajan oikeutta tulla kuulluksi ei ollut noudatettu, kun se katsottiin vastuulliseksi Thyssen Stahlin toiminnasta, sen mielestä tämä oikeus olisi taattava uudella oikeudenkäynnillä. Jos sen voitaisiin katsoa olevan vastuussa mainitusta toiminnasta ainoastaan oikeusvoiman perusteella, ei olisi olemassa mitään intressiä uuden kanteen nostamiselle, ja oikeus tulla kuulluksi olisi näin ollen merkityksetön.

118    Komissio väittää, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvoima ulottuu sellaisiin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, jotka on tosiasiallisesti tai välttämättä ratkaistu kyseessä olevalla tuomiolla. Komissio täsmentää, että sekä alkuperäisestä päätöksestä aloitettu oikeudenkäynti että valituksenalaiseen tuomioon johtanut oikeudenkäynti edellyttivät sen kysymyksen tarkastelua, voidaanko valittaja asettaa 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Thyssen Stahl on syyllistynyt.

119    Kyseinen ilmoitus oli siis ollut näitä oikeudenkäyntejä koskevan riidan kohteena, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli todennut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio antamansa tuomion 59 ja 62 kohdassa kyseessä olevan syyksiluettavuuden, mitä ei riitautettu siinä valituksessa, joka tehtiin tästä tuomiosta, jonka yhteisöjen tuomioistuin sitten vahvisti. Koska komissio on velvollinen EY 233 artiklan nojalla toteuttamaan toimenpiteet yhteisöjen tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanemiseksi, sillä on velvollisuus ottaa huomioon tämän toteamukset. Koska riidanalainen päätös on lisäksi tehty samassa hallinnollisessa menettelyssä kuin alkuperäinen päätös, valittaja ei voi esittää eri väitteitä samoista tosiseikoista.

120    Komissio toteaa, että jos oikeusvoimaan voitaisiin vedota ainoastaan samaa päätöstä koskevaan uuteen kumoamiskanteeseen nähden, se velvoittaisi vain silloin, kun kyseessä on päätöksen vahvistaminen ensimmäisen menettelyn yhteydessä. Tätä periaatetta sovelletaan kuitenkin myös menettelyvirheeseen liittyvässä kumoamistapauksessa, jos tietyt ennakkokysymykset on ratkaistu tässä yhteydessä.

121    Komission mukaan 23.7.1997 annetun ilmoituksen peruuttaminen, joka tehtiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa, ei ollut enää oikeudellisesti mahdollinen, sillä riidanalainen päätös oli tehty tällä välin. Näin ollen vastuun ottamista ei enää voida kiistää tämän päätöksen perustana. Lisäksi valittaja puhuu itseään vastaan väittäessään samalla, että oikeusvoima liittyy vain alkuperäistä päätöstä koskevien aikaisempien tuomioiden seurauksiin ja että yhteisöjen tuomioistuin on lopullisesti katsonut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio antamansa tuomion 88 kohdassa, ettei valittaja ollut vastuussa aineellisen oikeuden perusteella.

122    Koska alkuperäinen päätös oli kumottu menettelyvirheen vuoksi, vastuun ottaminen pätevästi Thyssen Stahlin toiminnasta ei vaadi oikeutta tulla kuulluksi, sillä valittaja oli itse ilmoittanut ottavansa vastuun tietoisena ilmoituksensa seurauksista.

ii)  Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

123    Unionin tuomioistuin on useaan otteeseen muistuttanut oikeusvoiman periaatteen tärkeydestä sekä unionin oikeusjärjestyksessä että kansallisissa oikeusjärjestyksissä (asia C-224/01, Köbler, tuomio 30.9.2003, Kok., s. I-10239, 38 kohta; asia C-234/04, Kapferer, tuomio 16.3.2006, Kok., s. I-2585, 20 kohta ja asia C-526/08, komissio v. Luxemburg, tuomio 29.6.2010, 26 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ja toisaalta muistuttanut, että oikeusvoimavaikutus ulottuu ainoastaan niihin tosiseikka- ja oikeuskysymyksiin, jotka on tuomioistuimen päätöksellä tosiasiallisesti tai väistämättä ratkaistu (em. asia komissio v. Luxemburg, tuomion 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

124    Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio antamansa tuomion 62 kohdassa seuraavaa:

”On korostettava, ettei ole kiistetty, että komissiolla oli [valittajan] 23.7.1997 antama ilmoitus huomioon ottaen poikkeuksellisesti oikeus katsoa [sen] olevan vastuussa siitä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, johon Thyssen Stahlin oli katsottu syyllistyneen joulukuun 1993 ja 1.1.1995 välisenä aikana. On nimittäin katsottava, että tällainen ilmoitus, joka vastaa erityisesti juuri yrityskeskittymiin liittyviä taloudellisia näkökohtia, merkitsee, että oikeushenkilön, jonka vastuulle toisen oikeushenkilön toiminta on siirtynyt sen jälkeen, kun toiminnan yhteydessä on rikottu kilpailusääntöjä, on vastattava tästä rikkomisesta, vaikka vastuun pääsääntöisesti pitäisi kuulua sille luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joka johti kyseistä yritystä silloin, kun kilpailusääntöjä rikottiin.”

125    Tästä seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on lausunut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio antamansa tuomion 62 kohdassa siitä, oliko kyseessä olevaa kilpailusääntöjen rikkomista koskevan vastuun siirtäminen 23.7.1997 tehdyllä ilmoituksella laillista.

126    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 139 ja 140 kohdassa, että näin ollen tällä oikeudellisella kysymyksellä on oikeusvoima, koska unionin tuomioistuimet ovat tosiasiallisesti ratkaisseet sen.

127    Kuten edellä tuomion 115 kohdasta ilmenee, valittaja väittää, että edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai Speciali Terni vastaan komissio ja edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio se on vedonnut ainoastaan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen ja että näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa hyväksymä oikeusvoiman periaatteen tulkinta esti siltä mahdollisuuden vedota perusteisiin, joita se ei ollut vielä esittänyt.

128    Tästä on todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli todennut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio antamansa tuomion 51 kohdassa, että valittaja oli ainoastaan väittänyt, että ”[sen] oikeutta tulla kuulluksi toimista, joihin Thyssen Stahlin on väitetty osallistuneen, ei ole noudatettu” ja että se oli ”ostajana ottanut vastuun kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin Thyssen Stahl on saattanut syyllistyä”. Mainitun tuomion 62 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on korostanut, että vastuun siirtämistä Thyssen Stahlin toiminnasta 23.7.1997 tehdyllä ilmoituksella valittajalle ei ollut kiistetty.

129    Näissä olosuhteissa on todettava, että 23.7.1997 suoritetun vastuun siirron lainmukaisuus ei kuulunut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio kyseessä olleen riidan kohteeseen.

130    Kun otetaan huomioon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle kyseisissä asioissa esitetyt väitteet, sen tehtävänä oli ainoastaan arvioida, oliko valittaja luopunut 23.7.1997 tekemällään ilmoituksella oikeudestaan tulla kuulluksi erityisesti Thyssen Stahlin kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta.

131    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen täytyi tämän arvioinnin yhteydessä määrittää kyseisen ilmoituksen sisältö, ja se saattoi siis todeta, että ilmoituksen tarkoituksena oli vastuun siirtäminen, mutta sen tehtävänä ei ollut arvioida tämän toimenpiteen lainmukaisuutta, koska se olisi silloin lausunut asiasta ultra petita.

132    Tästä seuraa, että koska 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella suoritetun vastuun siirron lainmukaisuutta ei ole käsitelty ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio annetun tuomion 62 kohdassa oleva toteamus muodostaa vain ylimääräisen huomautuksen, joka on lausuttu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käsitellyn oikeusriidan rajat ylittäen, eikä sillä siis ole tosiasiallisesti tai väistämättä ratkaistu oikeudellista kysymystä. Sillä ei näin ollen ole oikeusvoimaa.

133    Lisäksi tämän edellä tuomion 96 ja 102–106 kohdassa on todettu, ettei valittajan valitus eikä komission vastavalitus edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa ThyssenKrupp vastaan komissio koskeneet 23.7.1997 annetulla ilmoituksella suoritetun vastuun siirron lainmukaisuutta. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin ei tuolloin ratkaissut tätä oikeudellista kysymystä.

134    Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 139–145 kohdassa, että sen arvioinnilla mainitun vastuun siirtämisen lainmukaisuudesta sen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio antaman tuomion 62 kohdassa oli oikeusvoima.

135    Edellä todetusta seuraa, että toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty ensimmäinen väite on hyväksyttävä eikä ole tarpeen tutkia muita valittajan esittämiä väitteitä.

136    On kuitenkin muistutettava, että vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämät tuomion perustelut olisivat joiltakin osin unionin oikeuden vastaisia, valitus on hylättävä, jos tuomiolauselman tueksi on esitetty sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu (asia C-210/98 P, Salzgitter v. komissio, tuomio 13.7.2000, Kok., s. I-5843, 58 kohta).

137    Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että sen arvioinnilla kyseessä olevan vastuun siirtämisen lainmukaisuudesta sen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio antaman tuomion 62 kohdassa oli oikeusvoima, se hylkäsi sille esitetyn neljännen kanneperusteen, joka koski tällä 23.7.1997 annetulla ilmoituksella suoritetun vastuun siirtämisen lainmukaisuutta.

138    Näin ollen on tutkittava toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitettyä toista väitettä, jossa lähtökohtaisesti toistetaan valittajan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämä neljäs kanneperuste.

3.     Toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty toinen väite ja kolmannen valitusperusteen toinen osa, jotka koskevat sitä, ettei 23.7.1997 annetulla ilmoituksella siirretty vastuuta, ja ”täsmällisyysperiaatteen” loukkaamista

a)     Asianosaisten lausumat

139    Valittaja muistuttaa toisen valitusperusteen toisen osan tueksi esittämällään toisella väitteellä todenneensa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, että sitä ei voitu oikeuskäytännön mukaan pitää vastuussa yrityksenä, jolle siirtyivät Thyssen Stahlin oikeudet ja velvollisuudet, koska viimeksi mainittu ei ollut lakannut olemasta. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi sen olevan tällä tavoin vastuussa 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella, valittaja väittää ainoastaan ilmoittaneensa, että se otti siviilioikeudellisen vastuun Thyssen Stahlin veloista ja että sille ei voida tämän ilmoituksen – jos sitä sovellettaisiin yhä, mikä ei pidä paikkaansa – perusteella siirtää sakkoja koskevaa vastuuta.

140    Valittaja täsmentää, että komissio oli pyytänyt sitä antamaan ilmoituksen mainitsematta sille aikomuksestaan käyttää ilmoitusta sakon maksamista koskevan vastuun siirtämisen tueksi. Tämä pyyntö oli ymmärretty niin, että sillä tarkoitettiin ainoastaan siviilioikeudellista vastuuta. Jotta komissio lopettaisi mainitun ilmoituksen virheellisen tulkinnan, valittaja oli kirjauttanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa pöytäkirjaan peruuttavansa tämän ilmoituksen.

141    Tällainen yrityksen tekemä yksityisluontoinen ilmoitus ei missään tapauksessa voi valittajan mukaan siirtää vastuuta kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisesta, koska sakko on seuraamus, jonka viranomaiset määräävät lain nojalla ja myös nimeävät sen henkilön, jolle seuraamus määrätään. Ius publicum privatorum pactis mutari non potest -periaatteen mukaan viranomaiset tai yritykset eivät voi sillä, että ne siirtävät vastuunsa, poiketa lainmukaisesta velvollisuudestaan maksaa sakko.

142    Kolmannen valitusperusteensa toisessa osassa valittaja katsoo, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee komission perustaneen valittajan vastuun 23.7.1997 annettuun ilmoitukseen, se on loukannut täsmällisyysperiaatetta, koska lex latassa ei ole mitään viitettä siitä, että yrityksen antama yksityisluontoinen ilmoitus voisi johtaa sakon maksamista koskevan vastuun siirtämiseen, ja koska tällaisen siirtämisen ulottuvuutta ja rajoja ei myöskään ollut määritetty.

b)     Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

143    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, joka johtaa kyseistä yritystä aikana, jolloin kilpailusääntöjä on rikottu, on lähtökohtaisesti vastattava kilpailusääntöjen rikkomisesta, vaikka kilpailusääntöjen rikkomisesta tehdyn langettavan päätöksen tekemispäivänä yrityksen toiminta ei enää ole kyseisen henkilön vastuulla (asia C-248/98 P, KNP BT v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-9641, 71 kohta; asia C-279/98 P, Cascades v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-9693, 78 kohta; asia C-286/98 P, Stora Kopparbergs Bergsglas v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-9925, 37 kohta ja asia C-297/98 P, SCA Holding v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-10101, 27 kohta).

144    Siitä, missä tilanteissa yksikölle, joka ei ole syyllistynyt rikkomiseen, voidaan määrätä seuraamuksia kyseisen rikkomisen perusteella, unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että tällaisiin tilanteisiin lukeutuu tilanne, jossa rikkomiseen syyllistynyt yksikkö on lakannut olemasta oikeudellisesti tai taloudellisesti, koska seuraamuksella, joka määrätään yritykselle, joka on lakannut harjoittamasta taloudellista toimintaa, ei välttämättä ole pelotevaikutusta (asia C-280/06, ETI ym., tuomio 11.12.2007, Kok., s. I-10893, 40 kohta).

145    Nyt käsiteltävässä asiassa on yhtäältä selvää, että tosiseikkojen tapahtuma-aikaan yksikkö, jonka syyksi kilpailusääntöjen rikkominen luettiin, oli osa Thyssen Stahlia ja se toimi tämän valvonnassa. Toisaalta ei ole kiistetty sitä, että riidanalaisen päätöksen tekopäivänä Thyssen Stahl oli edelleen olemassa oikeudellisesti ja harjoitti taloudellista toimintaansa. Tästä seuraa, että edellä tämän tuomion 143 ja 144 kohdassa esiin tuodun oikeuskäytännön mukaan komissiolla oli periaatteessa velvollisuus määrätä kyseessä oleva sakko Thyssen Stahlille.

146    Tässä tapauksessa asiakirja-aineistosta ilmenee, että komission aloittama menettely kyseessä olevan kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomisen vuoksi koski alun perin Thyssen Stahlia ja että komissio oli myös kyseessä olevan yksikön valittajalle siirtämisen jälkeen edelleen jatkanut menettelyä Thyssen Stahlia vastaan.

147    Komissio täsmentää, että sen jälkeen, kun mainittu yksikkö oli siirretty valittajalle, sekä valittaja että Thyssen Stahl olivat vaatineet, että menettely kohdistettaisiin vain valittajaan. Komissio katsoi kuitenkin, että Thyssen Stahlia vastaan aloitettu menettely voitaisiin lopettaa vain, jos valittaja ottaisi vastuun rikkomisesta kirjallisesti.

148    Kuten edellä tämän tuomion 15 kohdassa mainitun 23.7.1997 annetun ilmoituksen sanamuodosta ilmenee, valittaja antoi tämän ilmoituksen vastauksena kirjalliseen vastuunottopyyntöön, joka koski kilpailuoikeuden sääntöjen rikkomista, johon Thyssen Stahl oli syyllistynyt. Tämä ilmoitus tehtiin yhtäältä sen oman sanamuodon mukaan samalla kertaa sekä kyseessä olevan kartellin vuoksi aloitettua menettelyä varten että komission pyynnöstä, ja toisaalta se koski valittajan vastuuta Thyssen Stahlin toiminnasta kyseessä olevan toiminta-alan siirtämisen johdosta.

149    Tämän sanamuodon perusteella valittajan väitteet, joiden mukaan komissio oli pyytänyt sitä antamaan ilmoituksen kertomatta sille aikeestaan käyttää kyseistä ilmoitusta sakon maksuvastuun siirtämisen tueksi, minkä vuoksi valittaja ymmärsi pyynnön niin, että sillä tarkoitettiin ainoastaan siviilioikeudellisen vastuun siirtämistä, on hylättävä. On todettava, että tällä ilmoituksella valittaja oli nimenomaisesti vahvistanut ottavansa yrityksenä, joka jatkaa kartellin kohteena olleita taloudellisia toimintoja, vastuun kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta sen sakon suhteen, jonka komissio voi määrätä mainitun kartellin vuoksi aloitetun menettelyn yhteydessä.

150    Tässä on korostettava, että näissä olosuhteissa valittajan 23.7.1997 antamaan ilmoitukseen perustuvasta vastuun siirtämisestä johtuva oikeudellinen seuraus oli täysin täsmällinen ja sen ennakoitavissa, toisin kuin se väittää.

151    Lisäksi asiakirja-aineistosta ilmenee yhtäältä, että komissio on tukeutunut tähän ilmoitukseen määrätäkseen valittajalle sakon, joka lähtökohtaisesti olisi voitu määrätä Thyssen Stahlille, ja toisaalta, että valittaja ei ole alkuperäisestä päätöksestä nostamassaan kanteessa riitauttanut tätä komission oikeudellista toimintaa eikä kyseenalaistanut edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio annetusta tuomiosta tekemässään valituksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mainitun tuomion 62 kohdassa tekemää toteamusta, jonka mukaan komissiolla oli mainitun ilmoituksen perusteella poikkeuksellisesti oikeus katsoa valittajan olevan vastuussa siitä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, johon Thyssen Stahlin oli katsottu syyllistyneen.

152    Kuten komissio toteaa, valittaja on ensimmäisen kerran väittänyt, ettei se ottanut 23.7.1997 antamallaan ilmoituksella vastuuta kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä Thyssen Stahlin toiminnasta vastauksessaan väitetiedoksiantoon, joka annettiin riidanalaiseen päätökseen johtaneen menettelyn yhteydessä, ja siis vaiheessa, jossa kilpailusääntöjen rikkomista koskevat menettelyt olivat vanhentuneet Thyssen Stahliin nähden. Lisäksi valittaja on ilmoittanut peruneensa mainitun ilmoituksen vasta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä, joka päättyi valituksenalaiseen tuomioon.

153    On katsottava, että komissio saattoi asettaa valittajan vastuuseen Thyssen Stahlin moititusta toiminnasta ja määrätä sille kyseessä olevan sakon nyt käsiteltävän asian erityisten olosuhteiden vuoksi, joita ovat ensinnäkin se, että valittajalle luovutettiin Thyssen Stahlille kuulunut yksikkö, joka toimi ruostumattomasta teräksestä valmistettujen levytuotteiden markkinoilla, toiseksi se, että valittaja oli 23.7.1997 antamallaan ilmoituksella nimenomaisesti vahvistanut komissiolle ottavansa mainitun yksikön ostajana vastuun kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta siihen sakkoon nähden, jonka komissio voi määrätä, ja kolmanneksi se, että valittaja ei siitä huolimatta, että sillä olisi ollut siihen useaan kertaan tilaisuus, ollut kiistänyt komission mainitulle ilmoitukselle antamaa tulkintaa ennen kuin kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevää toimintaa koskeva menettely oli vanhentunut Thyssen Stahliin nähden.

154    On todettava, että – toisin kuin valittaja väittää – 23.7.1997 annetun ilmoituksen peruuttaminen ei ollut enää mahdollista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa. Mainitun ilmoituksen sisältö, jossa annettiin komissiolle mahdollisuus määrätä mainittu sakko valittajalle Thyssen Stahlin sijaan, estää tällaisen mahdollisuuden hetkellä, jona komissio on tämän ilmoituksen perusteella tosiasiallisesti määrännyt sakon valittajalle tekemällä riidanalaisen päätöksen.

155    Se, että 23.7.1997 annetun ilmoitusta ei enää voida peruuttaa, ei estä valittajaa riitauttamasta unionin tuomioistuimissa ilmoituksen sisällön tulkintaa, kuten edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni vastaan komissio annetun tuomion 64–66 kohdasta ilmenee, taikka sitä, että yritys on komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä nimenomaisesti tai implisiittisesti myöntänyt joitakin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, koska myöntäminen ei voi rajoittaa luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä olevaa oikeutta nostaa kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa EY 230 artiklan neljännen kohdan nojalla (asia C-407/08 P, Knauf Gips v. komissio, tuomio 1.7.2010, 90 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

156    Edellä todettujen seikkojen perusteella toinen väite, joka on esitetty toisen valitusperusteen toisen osan tueksi ja jossa lähtökohtaisesti toistetaan valittajan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämä neljäs kanneperuste, ja kolmannen valitusperusteen toinen osa on hylättävä.

157    Koska valitus on hylättävä, sillä vaikka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustelut valituksenalaisessa tuomiossa ovatkin ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, kyseisen tuomion perusteluosa on muista oikeudellisista syistä perusteltu (ks. vastaavasti em. asia Salzgitter v. komissio, tuomion 58 kohta), edellä tämän tuomion 134 kohdassa todettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudellinen virhe jää seurauksitta nyt käsiteltävän valituksen tutkimisessa.

C       Neljäs valitusperuste, joka koskee vanhentumista koskevien säännösten rikkomista

1.     Asianosaisten lausumat

158    Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on rikkonut vanhentumisajoista Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimukseen liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanossa 6.4.1978 tehdyn komission päätöksen N:o 715/78/EHTY (EYVL L 94, s. 22) 1 artiklan 1 kohtaa, kun se on hylännyt valituksenalaisen tuomion 193–214 kohdassa sen seitsemännen kanneperusteen.

159    Valittaja katsoo, että koska tässä säännöksessä säädetään menettelyjen vanhentumisesta viisi vuotta rikkomisen lakkaamisen jälkeen ja koska kyseessä oleva rikkominen oli lakannut 31.12.1994 Thyssen Stahlin toiminnan siirtämisellä valittajalle, rikkominen oli vanhentunut vuonna 1999. Se lisää, että jos mainitun rikkomisen lakkaamispäiväksi vahvistettaisiin päivä, jona muut osallistujat ovat lopettaneet rikkomisen vuonna 1998, rikkominen olisi vanhentunut vuonna 2003. Se täsmentää, että sama pätee sovellettaessa asetuksen N:o 1/2003 25 artiklaa tai vanhentumisajoista liikennettä ja kilpailua koskeviin Euroopan talousyhteisön sääntöihin liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanossa 26.11.1974 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 2988/74 (EYVL L 319, s. 1).

160    Valittaja väittää, että Thyssen Stahlin suhteen ei ole tapahtunut mitään päätöksen N:o 715/78 2 artiklassa säädettyä vanhentumisen katkeamista. Vanhentuminen ei myöskään ole keskeytynyt mainitun päätöksen 3 artiklan nojalla, koska Thyssen Stahl ei ole nostanut kannetta alkuperäisestä päätöksestä eikä valittajan nostama kanne johda vanhentumisen keskeytymiseen Thyssen Stahliin nähden, koska keskeytyminen saa aikaan oikeusvaikutuksia vain asianosaisiin nähden.

161    Siltä osin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, että vanhentumisen keskeytymistä on arvioitava valittajaan nähden, koska sen katsotaan 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella itse syyllistyneen kyseessä olevaan rikkomiseen, valittaja muistuttaa, että sen mielestä sen vastuu ei ole sellaista vastuuta, joka syntyy yrityksen seuraajaksi tulleelle yritykselle, vaan enintään korvaavaa vastuuta. Rikkominen, johon Thyssen Stahl on syyllistynyt, on kuitenkin eri rikkominen kuin se, josta valittajalle siirtyi vastuu.

162    Valittaja toteaa tästä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että Thyssen Stahlin vastuun siirtyminen 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella ei mahdollista sitä, että rikkomisia, joihin valittaja ja Thyssen Stahl ovat syyllistyneet, pidetään yhtenä ainoana rikkomisena. Se päättelee tästä, että näitä rikkomisia ei voida myöskään vanhentumisen suhteen pitää yhtenä ainoana rikkomisena, jonka oikeusvaikutus riippuu yksinomaan valittajan toteuttamista menettelyistä.

163    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tekemä viittaus asiassa C-294/98 P, Metsä-Serla ym., 16.11.2000 annettuun tuomioon (Kok., s. I-10065) on valittajan mukaan tehoton, koska mainitussa asiassa yhteisöjen tuomioistuimen täytyi lausua mahdollisuudesta määrätä yhteisvastuullisesti sakko kahdelle yritykselle, koska ne muodostivat taloudellisen kokonaisuuden. Näillä seikoilla ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä nyt käsiteltävän asian seikkoihin, jotka koskevat vastuuseen joutumista ainoastaan 23.7.1997 annetun ilmoituksen perusteella.

164    Vaikka oletettaisiinkin, että valittajan voitaisiin katsoa itse syyllistyneen kyseessä olevaan rikkomiseen, tämä olisi merkityksetöntä vanhentumisen kannalta. Oikeuskäytännöstä johtuu, että kartellioikeudessa vastuun siirtäminen edellyttää, että henkilö asetetaan vastuuseen toisen henkilön kilpailusääntöjen vastaisesta toiminnasta. Valittaja päättelee tästä, että vaikka velvollisuus sakkojen maksamiseen siirretään, tällaisen toisen toiminnasta otetun vastuun oikeudelliset seuraukset riippuvat edelleen rikkomiseen alun perin syyllistyneen menettelyistä.

165    Valittaja täsmentää, että näistä seikoista johtuu, että rikkomiseen alun perin syyllistyneen toimet, jotka voivat poistaa sen vastuun tai pienentää sitä, kuten armonanomukset, sitovat kolmatta, jolle vastuu on siirretty, ja ne saavat aikaan tähän nähden vaikutuksia. Samoin jos rikkomiseen alun perin syyllistyneen rikkominen vanhentuu tähän nähden, tätä oikeudellista seurausta ei voida kiertää siirtämällä vastuu kolmannelle.

2.     Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

166    On palautettava mieliin yhtäältä, että sekä päätöksen N:o 715/78 1 artiklan 1 kohdassa että asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 1 kohdassa asetetaan komission toimivallalle määrätä sakkoja kilpailuoikeuden säännösten rikkomisesta viiden vuoden vanhentumisaika, joka alkaa päätöksen N:o 715/78 1 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 2 kohdan mukaan kulua rikkomisen tekopäivästä tai sen lakkaamispäivästä ja joka voi päätöksen N:o 715/78 2 ja 3 artiklan sekä asetuksen N:o 1/2003 25 artiklan 3–6 kohdan mukaan katketa tai keskeytyä.

167    Toisaalta on todettava, että riidanalaisella päätöksellä sakko määrätään vain valittajalle. Näin ollen vanhentumista voidaan arvioida vain valittajaan nähden.

168    Vaikka valittaja toteaakin perustellusti, että tietyillä Thyssen Stahlin toiminnoilla voi olla edelleen vaikutuksia valittajaan nähden eikä Thyssen Stahlin hyväksi tullutta vanhentumista voida tehdä tyhjäksi vetoamalla vastuun siirtämiseen, vanhentumista ei kuitenkaan ole arvioitava Thyssen Stahliin nähden.

169    Tästä seuraa, että on hylättävä valittajan väite siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt lausua vanhentumisesta Thyssen Stahliin nähden.

170    Koska valittaja ei näin ollen kiistä sitä tosiseikkaa, että komissio on tehnyt alkuperäisen päätöksen siihen nähden viiden vuoden vanhentumisajassa, eikä se ole esittänyt mitään väitettä siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi tehnyt virheen vanhentumisen katkeamis- ja keskeytymisaikojen osalta valittajaan nähden, neljäs valitusperuste on hylättävä.

D       Viides valitusperuste, joka koskee sakon määrän laskemista koskevien periaatteiden loukkaamista

1.     Asianosaisten lausumat

171    Valittaja väittää, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 295–315 kohdassa kymmenennen kanneperusteen, se rikkoi yhteistyötiedonantoa. Valittajan mukaan oikeudenkäynnin aikana jatkuneen täydellisen yhteistyön olisi pitänyt johtaa suurempaan alennukseen sakosta kuin mainitun yhteistyötiedonannon D kohdan perusteella tehty 20 prosentin alennus sen yhteistyön perusteella alkuperäisen päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä. Se korostaa tältä osin myöntäneensä tosiseikkojen paikkansa pitävyyden ja HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen.

172    Valittajan mukaan mikään niistä seikoista, jotka ovat johtaneet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättelemään, että valittajan toiminta ei osoita varsinaista yhteistyöhenkeä, ei voi horjuttaa valittajan väitteitä.

173    Väitteestä, jonka mukaan tosiseikkojen kiistämättä jättäminen ei koskenut vuosia 1993 ja 1994 ja oli ollut hyödytöntä, koska valittaja ei ollut myöntänyt vastuutaan, joka johtui kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Thyssen Stahl oli syyllistynyt, valittaja esittää yhtäältä väittäneensä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, että sen kiistämättä jättäminen koski tätä aikaa. Toisaalta se väittää, että näyttö kyseessä olevasta rikkomisesta olisi pitänyt esittää toisessa menettelyssä ja että mainittu kiistämättä jättäminen on siis helpottanut komission työtä tosiseikkoja koskevan näytön osalta.

174    Näkemyksestä, jonka mukaan valittaja on kiistänyt komission toimivallan määrätä seuraamuksen 23.7.2002 jälkeen HT 65 artiklan 1 kohdan perusteella, valittaja korostaa, että tämä kysymys ei koske tosiseikkoja koskevaa näyttöä vaan oikeudellista arviointia ja näin ollen oikeudellista kysymystä. Koska komission täytyisi joka tapauksessa arvioida todettuja tosiseikkoja oikeudellisesti oikealla tavalla, siitä, kiistävätkö ne, joita asia koskee, tämän arvioinnin vai eivät, ei voi olla haittaa tai hyötyä.

175    Siitä, että valittaja olisi kiistänyt 23.7.1997 annetun ilmoituksen pätevyyden ensimmäisen kerran alkuperäisen menettelyn aloittamisesta lähtien, valittaja toteaa, ettei se ole kiistänyt tämän ilmoituksen olemassaoloa vaan ainoastaan puolustanut sitä oikeudellista arviointia, jonka mukaan mainitun ilmoituksen perusteella sitä ei voida asettaa vastuuseen rikkomisesta, johon Thyssen Stahl on syyllistynyt. Toisaalta se väittää todenneensa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, että se on alkuperäiseen päätökseen johtaneesta menettelystä alkaen ilmoittanut, ettei mainittua ilmoitusta voida tulkita niin, että se oikeuttaa sakon maksamista koskevan vastuun siirtämisen.

2.     Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

176    Oikeuskäytännöstä johtuu, että alennus sakon määrästä yhteistyötiedonannon nojalla on perusteltu ainoastaan, kun toimitettujen tietojen ja kyseessä olevan yrityksen käyttäytymisen voidaan katsoa osoittavan, että yritys on harjoittanut todellista yhteistyötä (yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 395 kohta).

177    Lisäksi EY 229 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan nojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä, koska sillä on täysi harkintavalta, kun se tutkii kanteet päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon.

178    Kun siis ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 305–314 kohdassa, että komissio oli todennut perustellusti, että valittajan ei pitäisi saada jo myönnetyn 20 prosentin osuuden ylittävää lisäalennusta sakosta, se on täyttä harkintavaltaansa käyttäen arvioinut tosiseikkoja. Komissio on siis perustellusti todennut, että tällä valitusperusteella valittaja kyseenalaistaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat toteamukset ja selvitysaineistoa koskevan harkinnan.

179    Tältä osin on muistutettava, että EY 225 artiklasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen toisaalta määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on EY 225 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (asia C-551/03 P, General Motors v. komissio, tuomio 6.4.2006, Kok., s. I-3173, 51 kohta sekä yhdistetyt asiat C-74/10 P ja C‑75/10 P, EREF v. komissio, määräys 29.9.2010, 41 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

180    Unionin tuomioistuin on täsmentänyt myös, että lukuun ottamatta sitä tapausta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esitetty selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (asia C-397/03 P, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomio 18.5.2006, Kok., s. I-4429, 85 kohta ja em. yhdistetyt asiat EREF v. komissio, määräyksen 42 kohta).

181    Valittaja ei kuitenkaan ole esittänyt mitään väitettä, jonka perusteella voitaisiin todeta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ottaneen selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla.

182    Väitteestä, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi katsonut virheellisesti, että tosiseikkojen kiistämättä jättäminen ei koskenut vuosia 1993 ja 1994, on todettava, että valituksenalaisen tuomion 306 kohdasta ja 307 kohdan ensimmäisestä virkkeestä ilmenee, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsonut 307 kohdan toisessa virkkeessä, että väitetiedoksiantoon annetun vastauksen 75 kohta ei koskenut mainittua aikaa vaan että tämä 75 kohta ei ollut riittävän tarkka ja selvä, jotta se olisi ollut komissiolle hyödyllinen.

183    Siltä osin kuin valittaja väittää todenneensa alkuperäiseen päätökseen johtaneen menettelyn aloittamisesta alkaen, että 23.7.1997 annettua ilmoitusta ei voida tulkita niin, että se oikeuttaa kyseessä olevan sakon maksamista koskevan vastuun siirtämisen, edellä tämän tuomion 152 kohdassa on lisäksi jo todettu, että tämä ei pidä paikkaansa.

184    Viides valitusperuste on näin ollen hylättävä.

185    Tästä seuraa, että valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

VII    Oikeudenkäyntikulut

186    Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan, jota sovelletaan työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska valittaja on hävinnyt asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, valittaja on velvoitettava korvaamaan valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Valitus hylätään.

2)      ThyssenKrupp Nirosta GmbH velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Allekirjoitukset

---

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.